Haastattelussa kysyttiin, minkälainen tulkkien mielestä on hyvä tulkki ja mitkä taidot ja ominaisuudet heistä tekee hyviä. AIIC:n (2013) kattavan simultaanitulkkien taitoluettelon mukaan simultaanitulkin ensimmäinen taito on kahden kielen hyvä hallinta. Myös AVLIC:n (Russell ja Malcolm 2009: 247–248) listassa on kielitaitoon liittyviä vaatimuksia, kuten kyky ymmärtää ja vakuuttavasti kääntää alkuperäinen viesti kohdekielelle, oikean viestintämuodon ja -kielen käyttö sekä kyky mahdollistaa viestinnän virta tehokkaasti vaihtelevissa tilanteissa. Aihe on siis keskeinen ja useat haastateltavistani keskittyivätkin kielitaitoon heidän puhuessaan tulkin taidoista. Se nousi kaikilla esille isona osana hyvän tulkin taidoista ja oli niin olennainen asia, että se mainittiin usein ensimmäisenä, niin kuin tulkki B esimerkiksi teki:
”Ensinnäkin osaa kummatkin kielet, varsinkin sen kielen, mihin päin tulkkaa, se täytyy osata hyvin, eri vivahdukset ja tuota vivahteet ja laajemmin.”
Tulkit A ja C painottivat vielä erikseen sitä, että tulkilla tulisi olla sellaiset kielelliset valmiudet, että silloinkin kun jotain sanaa ei muista, sanoman pystyy kuitenkin välittämään ymmärrettävästi ja oikein sillä sanavarastolla, minkä omaa. Tulkki C puhui luovuudesta, mutta tulkki A tarkensi, että:
”ainahan ei voi kaikkea tietää, että jokkainen sen ymmärtää, että tulee joskus tenkkapoota ja näin, mutta kuitenki, että olis sellaista valmiutta siihen, että sen asian osaisi selittää toisin sanoin, jos ei tiedä tiettyä sanaa”.
Tällainen ihanne toisaalta vastaa jossain määrin AVLIC:n vaatimaa kykyä mahdollistaa viestinnän virta tehokkaasti vaihtelevissa tilanteissa. Toki AVLIC todennäköisesti tarkoittaa vaihtelevilla tilanteilla laajemmin kaikenlaisia viestintätilanteita eikä vain yksittäisiä tulkin sanavarastosta tai työmuistista johtuvia ongelmia.
Aineiston perusteella tulkit näyttävät ymmärtävän, että tulkkaus on viestintää. Siinä toimitaan ajatuskokonaisuuksien kanssa enemmän kuin sananmerkitysten kanssa. Vaikka
sanatasoinen kääntäminenkin mainittiin, kaikki haastatellut yhtä lukuun ottamatta puhuivat kokonaisuuksien kääntämisestä ja johdonmukaisen kokonaisuuden säilyttämisestä. Kaikki haastatellut pitivät tärkeänä sitä, että tulkki osaa kääntää sanoman vakuuttavasti tai niin, että kuulija sen ymmärtää. Lisäksi yhtenä tulkkauksen perusperiaatteena pidettiin sitä, että hyvä tulkki ymmärtää tulkattavan ajatuksen.
Tulkkeen ymmärrettävyys liitettiin loogisuuteen ja sujuvuuteen. Hyvä tulke on tulkkien mielestä loogista ja sujuvaa puhujan puheennopeudesta huolimatta. Tulkin D mukaan johdonmukainen tulke on tärkeämpi tavoite kuin täysin oikeakielinen tulke:
”Mää luulen et se just sitä johdonmukaisuutta kaipaa kuulija et olis johdonmukainen. Jos siinä nyt kovin paljon tulee kaikkee epämäärästä ja jää jotain pois niin se on se. Musta tuntuu, että tommonen pieni kielioppivirhe siellä täällä, jos se ei häiritse sitä ymmärtämistä, niin se ei häirihe niinkään, ku et jos se olis sellasta katkonaista ja siitä puuttuu sellanen lanka.”
Russellin ja Malcolmin (2009: 248) mukaan uusin vaatimus, jonka Pohjois-Amerikan tulkkiliitot vaativat rekisteröidyltä tulkilta, on kompetenssin jatkuva ylläpitäminen tulkkauskentällä. Kaikki haastattelemani tulkit osallistuvat tai ovat osallistuneet SRK:n tulkkikoulutukseen, joten siltä osin tämä kohta toteutuu jo melko hyvin heidän kohdallaan.
Itsensä kehittäminen tuli esille myös haastattelujen kanssa. Tulkki A piti jatkuvaa harjoitusta itsestään selvänä osana tulkin työtä ja kertoi, miten SRK:n viron kielen tulkit harjoittelevat tulkkausta Virossa ja pyytävät sieltä paikallisilta kuulijoilta kommentteja niin tulkkauksesta kuin heidän käyttämästä sanastostaankin.
”Sitä on sitä koulutusta ja sitte ku ajatellaan että ollaan siinä kieliympäristössä ja pidetään seuroja, niin silloin siellä on sitte tulkkauski, että siinä saa vuoron perään harjoitella ja sitten saa sen palautetta, siellä on sellainen asiantuntija antamassa palautetta, että miten vois paremmin sanoa ja niin poispäin.”
Haastateltujen mukaan vierasta kieltä on opiskeltava koko ajan nöyrästi lisää eikä kieleen pitäisi suhtautua vähättelevästi. Tulkki D kertoi haluavansa oppia vielä lisää kielioppia.
Tulkki B kertoi valinneensa tulkkeja SRK:n kielikoulutukseen, josta tulkit pääasiassa pyydetään esimerkiksi Suviseurojen tulkkausvuoroihin. Hän piti tärkeänä sitä, että tulkiksi kutsutut lähtisivät mukaan kieltä kunnioittaen:
”Silloin voin ottaa [mukaan koulutukseen], jos on ymmärrystä, että kieli on tärkeää. Mutta joskus kuulee, että mä oon päässy tulkiksi vaikka mä en oo käyny sitä ja tätä ja vähän leuhkitaan, mä en tykkää semmosesta asenteesta vaan siinä täytyy ottaa huomioon se kieli, kielentaito ja halu kehittää.”
Toisaalta AVLIC:n vaatimuksissa on kompetenssin ylläpitämisen lisäksi myös vaatimuksia, jotka liittyvät tulkin toimiin ennen itse tulkkausta. Näitä olivat kriittisen analyysin taidot (kyky arvioida omaa osaamistaan toimeksiantoa varten) ja kyky valmistautua tulkkaustoimeksiantoon. Kriittisen analyysin taidot eivät kyllä nousseet suoraan esille kenenkään puheesta, mutta toisaalta tulkki A toi esille, että tulkin ei pitäisi lupautua tehtävään, johon hänellä ei ole riittävää taitoa esimerkiksi termistön puolesta.
”Ku ne termit ei oo silleen niin tuttuja itselle ei suomeksikaan, saatikka sitte viroksi että siinä ei pidä niinku lupautuakaan niinku jos ei oo ihan pakko.”
Tulkki E tuo erilaisen näkökulman tähän kohtaan: ”pitää olla myös rohkea, että uskaltaa ottaa sen tehtävän vastaan.” Tämä viittaa todennäköisesti myös ajatukseen kristillisestä palvelutehtävästä, jossa Jumala kutsuu työhön ja lupaa sille siunauksena. Kristitty lähtee tähän tehtävään niillä lahjoilla mitä hänellä on, korkeimman johdatuksessa ja Hänen avullaan. Tämä ajatus rohkeasta tehtävän vastaanottamisesta ei kuitenkaan poista tarvetta hyvälle valmistautumiselle tulkin E mielestä.
”Ja sitten rohkeasti uskaltaa opiskella koko ajan lisää. Että se pitää pitää mielessä, että mä oon aina ekaluokalla tässä tehtävässä. Et sellanen periksantamattomuus itsellensä, että mä en jätä asiaa tähän. Jos kerran epäonnistuu, niin taas jaksaa aloittaa alusta opiskelun.”
Myös tulkki A puhui paljon siitä, miten tulkin tulee aina valmistautua toimeksiantoon esimerkiksi keräämällä termejä, ja hengellisen tulkkauksen ollessa kyseessä, lukemalla Raamattua. Tulkki B piti Raamatun lukemista pakollisena SRK:n tulkeille.
Muitakin taitoja tuli esille. Tulkin E käsityksen mukaan tulkilla tulisi olla hyvä keskittymiskyky ja hahmottamiskyky, sillä tulkatessa pitää hallita monta asiaa yhtä aikaa.
Haastateltavat toivat esille myös hyvän tulkin ominaisuuksia. Erään tulkin mielestä tulkilla olisi tärkeää kielipään lisäksi on olla matemaattista lahjakkuutta. Hän kertoo, että hänellä ”hyvä laskupää auttaa kääntämään ajatuksia ja tekemään johtopäätöksiä”. Kieli- ja laskupäästä puhutaan yleensä arkikielessä ominaisuuksina, joita ei voi kehittää.
Voidaan siis olettaa, että tulkki käsittää nämä hyvään tulkkaukseen auttavina ominaisuuksina, mikä toisaalta viittaa synnynnäisiin ominaisuuksiin. Toisaalta tämäkään tulkki ei ole kaksikielinen, joten kielitaidon hän on joutunut hankkimaan opiskelemalla, mutta tulkkaustaidon kohdalta tämä viittaa selkeämmin ainakin siihen, että se vaatii tiettyjä ominaisuuksia.
Lisäksi esiin nousi ominaisuuksina pidetyt joustavuus ja kielellinen notkeus eli luovuus.
Kielellinen notkeus ja luovuus voivat olla ominaisuuksia, mutta toisaalta ne vaativat kielitaitoa ja sanastoa, ennen kuin niistä on hyötyä. Asia tuotiinkin aineistossa esille myös sanoen, että tulkilla tulisi aina olla valmiutta sanoa asia toisin sanoin. Näin ollen aineiston perusteella luovuus voidaan käsittää taitona yhtä lailla kuin ominaisuutenakin.
Haastatellut ymmärsivät myös, että tulkkauksen ulkopuolisetkin seikat vaikuttavat tulkkauksen onnistumiseen. Tulkki A puhui siitä, että myös tulkkaukseen tottumaton puhuja voi vaikeuttaa tulkkausta. Puhujan vaikutuksesta tulkkaukseen puhuivat monet muutkin. Esimerkiksi puhujan tempon vaikutus huomattiin. Tulkit C ja D puhuivat siitä, miten hitaan puhujan puhetta voi olla vaikea tulkata sujuvaksi ja loogiseksi, kun tauot puhekokonaisuuksien välillä voi olla pitkiä. Tulkki C sanookin, että
”Sehän sitä sanomista tuolta puhujalta tippuu vähitellen, niin pitää aina välillä vähän oottaa, että miten se lause alakaa ja mikähän siinä on se pääasia. Että ei voi niinku silleen ihan niinku täysin sanasta sanaan tulkata, vaan pitää oottaa, että ymmärtää sen puhujan ajatuksen.”
Tulkki A taas puhui päinvastaisesta tilanteesta. Jos puhuja on kovin nopea, niin esimerkiksi oudommalle termille tulkki ei vain ehdi miettiä parempaa käännöstä. Hänen
mukaansa näin nopeat puhujat ovat kuitenkin harvinaisia. Sen lisäksi tulkki A huomautti, että SRK:n tulkkauksissa harvoin saa tietää edes puheen johdannoksi luettavaa Raamatun kohtaa etukäteen, vaikka Suviseuroissa näin onneksi tapahtuu. Valmistautuminen sen osalta voi siis jäädä lyhyeksi. Toisaalta hän huomauttaa, että hengellisen kielen sanasto on hänelle tullut tutuksi tulkkausvuosien kerryttyä, joten monet oudot termit tuntuvat helpommin löytyvän uskonnollisessa kielessä verrattuna muihin erikoiskieliin. Saman suuntaisesta kokemuksesta puhui tulkki B, hänelle 40 vuoden tulkkauskokemus on tuonut varmuuden siitä, että hän kyllä selviää Raamatun sitaattien kääntämisestä ilman etukäteisvalmistautumista:
”Nyt tällä puhujalla äskön oli toista sivua sitaatteja [Raamatusta]. Mutta emmää välittäny ees hakia, mää aattelin, että kyllä mää sen selevitän.”
Ehkä juuri pitkän kokemuksensa pohjalta tulkki B pohtikin, saako tulkki parannella saarnaa esimerkiksi tulkkaamalla puhujan puheen yksinkertaisemmaksi silloin, kun kuulijoina on vaikkapa lapsia. Vaikka hän huomauttikin, että oikeastaanhan se on puhujan tehtävä ja tulkin tulisi tulkata vain se, mitä puhuja puhuu.
Aineiston mukaan puhujan lisäksi fyysinen tulkkaustilakin voi vaikeuttaa tulkkausta, esimerkiksi jos tulkkauspaikka on hälyisessä tilassa tai tulkki joutuu tulkkaamaan saarnastuolista, josta pelkää putoavansa, niin kuin yhdelle tulkeista oli käynyt. Myös jotkut konkreettiset asiat tulkkaustilassa voivat häiritä tulkin keskittymiskykyä.
Myös tulkin henkilökohtaiset rajoitteet, joihin AIIC:kin viittaa, tulivat esille muutamissa haastatteluissa. Esimerkiksi väsymys tai tulkin mielessä olevat häiritsevät asiat tai stressi voivat viedä keskittymiskyvyn ja vaikeuttaa tulkkausta. Tulkki D kertoi kuormittavan elämäntilanteensa vaikuttavan tulkkaukseen:
”Mulla on nyt ihan hirveesti ollut stressiä, niin vaikuttaa varmaan. Ja sit just aattelin tuolla [tulkkaus]kopissa, et voi että ku sais olla joskus ihan rennon olonen, ku tuntuu, että hartiat ja kaikki oli ja semmonen olo että pakosti pitää koittaa unohtaa, että olkoon mikä olo sitte hyvänsä ja sitte tulkata sitä.”
Lisäksi tuotiin esille, että tulkin persoonakin vaikuttaa tulkkaukseen eikä sitä voi niin vain muuttaa. Asiasta puhui myös tulkki F puhuessaan jännittämisestä: ”Ei mulla oikeestaan oo mitään helpottavaa siihen, se on tietyllä tavalla luonteenpiirre, ei siitä pääse eroon. Sen verran siitä mulle on sanottu, että sitä ei näy. Mutta se tuntuu.”
Yleistäen voidaan sanoa, että tulkit pitivät tulkkausta enemmän taitona kuin ominaisuutena. Taitoja lueteltiin useita, mutta kaikki pitivät tulkkauksen tärkeimpinä taitoina kielitaitoa sekä kykyä ymmärtää tulkattava puhe ja kääntää se ymmärrettävästi ja loogisesti kohdekielelle. Tulkit myös pitivät tärkeänä sitä, että tulkkeina toimivat henkilöt opiskelevat koko ajan lisää ja suhtautuvat kieleen nöyrästi. Osalle se tarkoitti sitä, että opiskellaan erityiskielen sanastoa, suhtaudutaan kieleen nöyrästi. Toisilla taas jatkuva opiskelu tuli esille lähinnä SRK:n kurssilla olemisena.
Taitojen lisäksi lähes kaikki tulkit liittivät tulkkauksen onnistumiseen myös tulkista riippumattomia tekijöitä. Näitä tekijöitä löydettiin runsaasti. Osa niistä liittyi tulkin persoonallisuuteen ja elämäntilanteeseen, osa tulkkaustilanteessa esiintyviin tulkista riippumattomiin tekijöihin, kuten puhujaan ja puhetilanteeseen. Useat olivat esimerkiksi huomanneet, että puhujan puhenopeus vaikuttaa tulkkaukseen samoin kuin tulkkaustilanteessa olevat häiritsevät asiat.
Vain kaksi tulkkia liitti hyvään tulkkaukseen ominaisuuksia, kaikki muut puhuivat taidoista. Näistäkin viittauksista ominaisuuksiin toinen liittyi luovuuteen, mikä nykyään jossain tapauksissa käsitetään myös taidoksi. Suurin osa tulkeista ei kuitenkaan liittänyt hyvään tulkkaukseen tulkilta vaadittavia ominaisuuksia. Se viittaa siihen, että tulkkien käsitysten mukaan hyvään tulkkaukseen tarvitaan ennen muuta harjoittelua ja opetusta, ei niinkään tulkin persoonallisia ominaisuuksia.
6.3 Esiintyminen ja ääni
Kaikilla haastatelluilla tulkeilla oli kokemusta myös konsekutiivitulkkauksesta, jossa tulkki tulkkaa yleensä puhujan vierellä. Se vaikutti monien käsitykseen tulkin hyvästä esiintymisestä, vaikka haastattelussa puhuimmekin Suviseuroissa tapahtuvasta
simultaanitulkkauksesta. Esimerkiksi lähes kaikki tulkit pitivät itsestäänselvyytenä sitä, että tulkin pukeutumisen ei tulisi herättää huomiota. Vain tulkki ei asiaa erikseen maininnut, mutta se johtuu todennäköisesti siitä, että kysymys esiintymisestä oli hyvin avoin ja hän keskittyi haastattelussa muita enemmän juuri simultaanitulkkaukseen, jossa kuulijat eivät näe tulkkia.
Pukeutumisen lisäksi tulkin esiintymisenkin kohdalla tuotiin esiin, että tulkin tulisi pyrkiä muutenkin esiintymään niin, että kuulijan huomio ei kiinnity tulkkiin vaan puhujaan.
Tulkin tulisi esiintyä rauhallisesti, sillä kuulija saattaa jäädä seuraamaan esimerkiksi käsien liikkeitä. Tulkki E naurahtikin, että kuulijoiden edessä tulkin tulisi olla liikkumatta kuin patsas.
”Sä seisot hyvin tyynesti etkä räpellä mitään. Et sä oot vähän niinku patsas siellä edessä hyvin hiljaa eli tämmösiin asioihin mä oon ajatellu, että se rauhoittaa sitä tilannetta.”
Ajatus näkymättömästä tulkista tuli esille muutamaan otteeseen. Toisaalta huomautettiin, että se ei ole aina mahdollista edes tilan puolesta. Lisäksi huomattiin, että tulkkaustakin tehdään kuitenkin oman persoonan puitteissa. Persoonalliset erot huomioi myös tulkki B, joka ei kuitenkaan puhunut näkymättömästä tulkista. Hänen mukaansa esiintymisihanteet riippuvat tulkin persoonasta. Hän suhtautui asiaan kuitenkin hyvin sallivasti, kunhan tietyt asiat tulivat hoidetuksi. Tärkeää hänelle oli, että tulkki tulkkaisi vapaasti ja rohkeasti, ei tupisten eleettömästi.
Hajuton ja mauton, taka-alalla oleva tulkki ei kuitenkaan tarkoittanut siitä puhuvien mukaan puhujasta irrallista esiintymistä, mistä Miram (2006: 150-153) puhui, vaan puhujan seuraamista ja esiintymistä niin kuin puhujakin esiintyy. Puhujan mukailemisesta puhuivat kaikki haastatellut. Toiset puhuivat asiasta lyhyemmin lähinnä puhujan seuraamisena tai mukailemisena. Toisaalta esille tuli myös yksityiskohtaisempi näkemys, että tulkin tulisi eläytyä puhujan sydämen ääneen, rytmiin ja sanomaan. Tulkki C puhuu jopa näyttelijän roolista, ja selventää hyvää esiintymistä:
”että eläytyy ite että se ei oo staattista, että se asia tuodaan vaan siinä esiin, että jos on vaan sellanen sisältö, että se sallii vähän sellasta heittäytymistäki.
--- Vaikka jos pitäis tulkata, että tämä asia on jonkun mielestä oikein tympeä, niin voi ihan hyvin niinku tympeä-sanan vähän ilmeellä”.
Tulkin E mukaan taas tulkin tehtävä on olla robotin kaltainen toistaja puhujan taka-alalla.
Hänkin kuitenkin määritteli tulkkauksen niin, että se on puhujan matkimista omalla persoonalla.
”Tavallaan se on sen puhujan matkimista, mutta kuitenkin sä oot siinä niinku omalla persoonalla ja sä puhut omana itsenäsi sen siinä, ja sun täytyy siinä sit ne oman persoonasi rajoitukset hyväksyä. ---- Et Puhuja 1, sinä 2 ja sit sä oot se robotti, joka toistaa, ja hillitsee itsensä.”
Hänen käsityksestään tulee hyvin ilmi se, miten tulkin persoonallisuus vaikuttaa ja saa vaikuttaa tulkin esiintymiseen, mutta kuitenkin niin, että tulkin tulee hillitä itsensä ja jäädä puhujan taka-alalle.
Kaikki esiintyminen ei välttämättä ole tietoista. Tulkin B mukaan osa tulkkien esiintymisestä tulee kaikilta aivan luonnostaan:
”Minä sanon sen mitä hän sanoo tai ainakin sen sanoman ja mielellään myös nöyrästi sellaisella äänensävylläkin mitä puhuja käyttää, että en huuda, jos hän vaientaa ääntään ja koitan seurata sitä. Mä luulen, että se tulee ihan luonnollisesti kyllä ja varmaan ihmisillä on jotenki sellanen…
enimmäkseen mun mielestä tulkit tekee niin.”
Esiintymisestä puhuttaessa tulkkien käsityksistä nousi esiin myös ristiriita siitä, kuinka hajuton ja mauton tulkin tulisi olla ja kuinka paljon hänen tulisi esiintyä puhujan rinnalla (taulukko 2). Tulkki A puhui tulkin hajuttomuudesta ja neutraaliudesta, mutta naurahti toisaalta sanoessaan, ettei se aina ole mahdollista. Tulkki D halusi käyttää ääntä yhtä aikaa rauhallisesti ja eläväisesti. Tulkki C ihaili tulkkien heittäytymistä, mutta toisaalta huolehti myös siitä, että asiatekstin tulkkaamiseen heittäytyminen ei oikein sovi. Tulkin F mukaan ilmeiden käytöllä tulkki voi vakuuttaa kuulijan, mutta toisaalta hänkin muistutti, että tulkin ei tulisi herättää huomiota.
TAULUKKO 2. Taulukosta näkyy se, miten eläytyminen ja hillitty esiintyminen eivät näytä olevan toisiaan poissulkevia asioita haastateltujen tulkkien käsityksen mukaan.
Tulkki B pohti sitä, voiko tulkki vain seisoa jäykkänä tunteilevan tai eloisan puhujan rinnalla ja toisaalta mihin asti tulkin tulisi puhujaa seurata. Aihetta on varmasti ihan hyvä pohtia, sillä silloin tällöin lestadiolaissaarnaajat liikuttuvat puhuessaan kyyneliin asti.
Tulkin B mukaan tulkkien ei kuitenkaan tarvi ruveta itkemään:
”En mä tiiä, onko se huonompi tulkki, joka vaan jäykkänä seisoo ja tulkkaa kun puhuja taas on hyvin… No ei siinä nyt tarvi itkemään ruveta, en mä sitä sano, mutta mietin kuitenkin näitäkin välillä.”
Tulkki B kuitenkin oli sitä mieltä, että tulkin huono esiintyminen voi heikentää puhujan sanomaa:
”Kyllä minusta se heikentää sitä saarnaa, että jos puhuja saarnaa ja tulkki katsoo alaspäin ja tupisee. Niin ku silleen ihan eleettömästi. --- pitäs olla vapaampi, rohkeampi ja sillä tavalla ku se puhuja.”
Saman olivat huomanneet myös muut, mutta jännitys näytti vaikuttavan heillä tulkkaukseen ja esiintymiseen. Tulkki F huomautti, että kun tulkkaus ei lähde vapaasti, ilmekin voi muuttua tuimaksi. Myös tulkki D piti ongelmana sitä, että kuulijat huomaavat hänen epävarmuutensa. Hänen mukaansa vakuuttaakseen kuulijan olisi hyvä olla reipas ja vakuuttava. Tulkki E puhui myös siitä, miten tulkilla tulisi olla itseluottamusta, joka
pukeutuminen ei herätä huomiota
esiintyminen ei herätä huomiota
eläytyy
Tulkki A + + +
Tulkki B + - +
Tulkki C + - +
Tulkki D - + +
Tulkki E + + -
Tulkki F + + +
auttaa sitten tulkkia esiintymään puhujan taustalla. Ihanne ja käytäntö näyttivät siis jonkin verran olevan kaukana toisistaan.
Muutama tulkki huomautti myös, että kohdekulttuuri tulisi ottaa huomioon esiintymisessä.
Heidän mielestään venäläisille ei saisi tulkata monotonisesti. Tulkki C pohti tätä kulttuurieroa:
”Venäläisille pittää aina sanoa sitä niinku pikkusen aina enemmän fiilistä ja sitä intonaatiota, että aina pittää, ettei ihan pysty sillain yhtä monotonisella tyylillä puhua, mitä suomalaisille. Että tuo kulttuuriero niinkö.”
Tulkit näyttivät siis pitävän esiintymistä enemmän taitona kuin ominaisuutena. Useimmat tulkit liittivät tulkin esiintymiseen hillityn olemuksen ja esiintymisen. Tulkin hillitty ja neutraali esiintyminen ei kuitenkaan tarkoittanut ilmeetöntä tulkkausta, vaan lähinnä sitä, ettei tulkki pukeutumisellaan tai toiminnallaan häiritsisi kuulijaa. Sen lisäksi useimmat tulkit painottivat sitä, että tulkin tulisi aina seurata puhujaa ja/tai eläytyä puhujan sanomaan.
Äänenkäyttö taas käsitettiin ominaisuuksien, taitojen ja ulkoisten tekijöiden yhteispeliksi.
Kaikki tulkit puhuivat omasta äänestään ominaisuutena, joka heillä oli. Toisaalta tulkit ymmärsivät myös, että ääneen vaikuttaa monet ulkoisetkin tekijät, kuten esimerkiksi pöly ja huono sisäilma. Suurin osa oli tietoinen myös ääniharjoituksista ja äänenharjoituskursseista, mutta eniten tulkit tuntuivat puhuvan elintavoista tai käyttäytymismalleista, joilla ääntä ja äänenkäyttöä voi parantaa.
Useimmat haastatellut ymmärsivät äänen merkityksen ja siihen vaikuttavia tekijöitä.
Ääneen vaikuttavina tekijöinä lueteltiin mm. pöly (suviseurojen yleinen ongelma), stressi, jännittäminen, terveydelliset syyt, äänen korottaminen, elämäntilanne ja heikko kunto sekä rintaäänellä puhuminen, opetusuran tuoma harjoitus ja seitsemän pojan kasvatus.
Kolmella haastateltavalla oli jotakin ongelmaa äänen kanssa. Ongelmista yksi johtui sairaudesta, yksi jännittämisestä ja yksi luonnollisesti pienestä äänestä. Kaikki haastatellut puhuivat kuitenkin omasta äänestä sisäänrakennettuna ominaisuutena
hyvässä ja pahassa. Ne tulkit, jotka eivät kärsineet äänestään sanoivat, että ei minulla ole mitään ongelmaa, kun minulla on ihan kantava ääni. Ne taas, joilla oli ongelmaa, sanoivat, että minulla nyt vain on tällainen pieni ääni. Monet haastatelluista puhuivat siitä, että vaikka ääntä voi ja tulee huoltaa, omaa ääntä ei kuitenkaan voi muuttaa. Se tulee hyväksyä.
Lähes kaikilla oli kuitenkin henkilökohtaisia menetelmiä äänen parantamiseksi tai harjoittamiseksi. Korjausliikkeet olivat hyvin yksilöllisiä ja liittyivät vahvasti jokaisen omaan kokemukseen. Tähän vaikutti varmasti kysymyksenasettelukin. Esimerkiksi elintapojen huomattiin vaikuttavan ääneen. Ääntä myös huollettiin pyytämällä vesilasi tulkkauspaikalle, syömällä kurkkupastelleja ja pitämällä yllä hyvää yleiskuntoa. Tulkin rentoutuminen kesken tulkkaamisen nousi myös pari kertaa esille. Lisäksi tuli ilmi, että äänenkäyttöään varten oli saatettu keskustella lääkärin kanssa.
Toisaalta vain yksi kertoi muistelevansa joskus ääniharjoitteita ja toi esille, että hän osallistuisi mielellään ääniharjoitukseen, jos sellainen mahdollisuus tulisi kohdalle.
Kuitenkin jonkinlaista äänikoulutusta oli saanut useampikin tulkkina toimiva, kaiken kaikkiaan neljä tulkkia. Tulkit D ja E ovat saaneet sitä nuoruusvuosien kieliopinnoissa, mutta he arvelivat, että opit ovat päässeet vähän unohtumaan ajan myötä. Ammattitulkin koulutuksen saaneet taas ovat saaneet äänikoulutusta opetustehtäviensä vuoksi yliopistossa.
Yksi ääntä helpottava ja ääniolosuhteita parantava väline mainittiin usein. Se oli tietenkin mikrofoni. Sen lisäksi koulutetut tulkit olivat aktiivisesti parantaneet tulkkausolosuhteita äänen kannalta paremmiksi. Tulkki B esimerkiksi vaati seurajärjestäjiä huomioimaan tulkkauksen esimerkiksi tarkistamalla mikrofonin kuuluvuuden ja tuomalla tulkille vesilasin. Hän myös kieltäytyi menemästä tulkkauskoppiin, jossa hänellä tuntui ilma loppuvan. Tulkki A taas kertoi olleensa Suviseurojen tulkkaustilan kehittämisessä ja iloitsi siitä, ettei enää tarvitse kilpahuutaa puhujan ja muiden tulkkien kanssa seurateltan takaosassa.
Muu äänen prosodia tuli muutaman kerran esille. Monet tulkit pitivät tiettyjä prosodisia piirteitä toivotumpina kuin toisia. Esimerkiksi rauhallinen ja selkeä ääni tuli muutaman
kerran esille. Lisäksi muutama piti tärkeänä hyvää intonaatiota ja oikeaa ääntämistä.
Muita prosodisia piirteitä ei juurikaan mainittu, vaan äänestä puhuttaessa puhe oli lähennä äänen kantavuudesta ja oman äänen hyväksymisestä sekä kuuluvuuden parantamiseen liittyvästä äänenhuollosta tai teknologiasta. Tulkki C kertoi käyttävänsä täytesanoja ja
Muita prosodisia piirteitä ei juurikaan mainittu, vaan äänestä puhuttaessa puhe oli lähennä äänen kantavuudesta ja oman äänen hyväksymisestä sekä kuuluvuuden parantamiseen liittyvästä äänenhuollosta tai teknologiasta. Tulkki C kertoi käyttävänsä täytesanoja ja