LOHKOKETJUTEKNOLOGIASTA VAUHTIA HYVINVOINTIEKOSYSTEEMILLE JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON
ORGANISAATIOLLE
Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Tuomas Laukkanen Pro gradu -tutkielma
Sosiaali- ja terveyshallintotiede Itä-Suomen yliopisto
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos
Toukokuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Sosiaali- ja terveyshallintotiede
LAUKKANEN, TUOMAS: Lohkoketjuteknologiasta vauhtia hyvinvointiekosysteemille ja sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille. Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Pro gradu -tutkielma, 109 sivua, 2 liitettä (10 sivua) Tutkielman ohjaajat: TtM Juha Rautiainen
FT Virpi Jylhä
Toukokuu 2019_________________________________________________________
Avainsanat: Lohkoketjut, omadata, systeemiteoria, ekosysteemit
Uudet teknologiat ja innovaatiot muokkaavat yhteiskunnan rakenteita. Digitalisaatio ja datan määrän kasvu asettavat myös sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiot pohtimaan toiminnan rakenteellista kehittämistä. Avoimen innovaation mallissa yritykset ja organi- saatiot muodostavat yhteistoiminnallisia ekosysteemejä, jotka perustuvat vastavuoroisuu- teen.
Tutkielman tarkoituksena oli kuvata teoreettisesti, minkälaisista teemoista lohkoketjutek- nologian ympärille rakentuva hyvinvointiekosysteemi voisi koostua. Lisäksi tutkielmassa tarkasteltiin mitä lisäarvoa lohkoketjuteknologia voisi tuottaa sosiaali- ja terveydenhuol- lon organisaatioille. Myös datan ihmiskeskeinen hallinta- ja hyödyntämismalli oli tarkas- teltavana. Lohkoketjuteknologiaa ja hyvinvointiekosysteemiä tarkasteltiin myös systee- miteoreettisesta näkökulmasta.
Tutkielma toteutettiin kartoittavana kirjallisuuskatsauksena. Tiedonhaku tehtiin Scopus, IEEE Xplore, Web of Science, Google Scholar, ARTO ja Finna tietokantoihin. Haun tu- loksena löytyi 484 aineistotulosta, joista aineiston valintaprosessin seurauksena lopulli- seen katsaukseen valikoitui 44 artikkelia. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisäl- lönanalyysin keinoin. Teemoittelun avulla aineisto järjestettiin systemaattiseksi kokonai- suudeksi.
Tutkielman tuloksissa korostui lohkoketjuteknologian tekniset ominaisuudet. Negatiivi- sessa valossa näyttäytyi lohkoketjuteknologian epäkypsyys, joka näkyy yhteensopivuu- den ongelmina ja sääntelyn vaikeutena. Myös erilaiset henkilödataan liittyvät hallinnoin- tikeinot toistuivat aineistossa. Tulosten perusteella lohkoketju ei sovellu hyvinvointitie- tojen eikä asiakas- ja potilastietojen säilytyspaikaksi. Sen sijaan digitaalisen identiteetin varmentamiseen lohkoketjuteknologia näyttää tulosten valossa sopivan hyvin. Potentiaa- lisia jatkotutkimusaiheita ovat älysopimusten hyödyntäminen sosiaalihuollon organisaa- tioissa sekä palvelusetelin tokenisoiminen. Tietoarkkitehtuurin näkökulmasta hyvinvoin- tiekosysteemiä ei kannata rakentaa pelkästään lohkoketjuteknologian ympärille. Sen si- jaan tulisi hyödyntää avoimia ohjelmointirajapintoja ICT-infrastruktuurin luomisessa.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department of Health and Social Management, Health and social management sciences LAUKKANEN, TUOMAS: Blockchain technology to boost wellbeing-ecosystem and social- and healthcare organizations. Scoping review
Master's thesis, 109 pages, 2 appendices (10 pages) Thesis Supervisors: MHSc Juha Rautiainen
PhD Virpi Jylhä
May 2019_____________________________________________________
Keywords: blockchain, mydata, systems theory, ecosystems
New technologies and innovations shape the structures of society. Digitalisation and in- creased amount of data place social and healthcare organizations on the question of struc- tural development. In open innovation model companies and organizations form a collab- orative ecosystems which are based on reciprocity.
The purpose of this master’s thesis was to describe the themes that a theoretical wellbeing ecosystem based on blockchain technology could consist of. In addition, the added value of blockchain technology for social- and healthcare organizations was explored. The hu- man-centered personal data management model was also under observation. Blockchain technology and wellbeing ecosystem were also viewed from a systems theory perspective.
The thesis was carried out as a scoping literature review. Data retrieval was performed in Scopus, IEEE Xplore, Web of Science, Google Scholar, ARTO and Finna databases. The search resulted in 484 material results, of which 44 articles were selected for the final review as a result of the material selection process. The material was analyzed by means of theory-driven content analysis. With help of using themes the material was organized into a systematic entity.
Results underlines different kind of technical solutions which were based on blockchain.
Immaturity of the blockchain technology appeared in negative light. It is reflected in in- teroperability problems and regulatory difficulty. Also, the different ways of managing data were repeated in the material. Based on the results, the blockchain is not suitable for storing health, customer, or patient data. Instead, for the verification of digital identity, blockchain technology seems to be well suited based on the results. Potential use cases are also exploitation of the smart contracts in socialcare organizations and the tokeniza- tion of the service vouchers. However, these require more extensive research and piloting.
From the information architecture perspective, it is not wise to build a well-being ecosys- tem around just the blockchain technology. Instead, open programming interfaces should be used to create ICT infrastructure.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 3
1.1Tutkielman lähtökohtia ... 3
1.2 Tutkielman tarkoitus ja tutkimuskysymykset ... 4
1.3Tutkielman kulku ... 6
2 SYSTEEMITEORIA ... 8
2.1 Yleinen systeemiteoria ... 8
2.2 Luhmannin systeemiteoria... 9
2.3 Ilmiömäisyys, organisaatiot ja moderni yhteiskunta ... 11
2.4 Koodit, mediumit, ohjelmat ja luottamus ... 14
3 HYVINVOINTIEKOSYSTEEMIN TEOREETTISET ELEMENTIT ... 17
3.1 Lohkoketjuteknologia ... 17
3.1.1 Lohkoketjun tekninen kuvaus ja ominaisuudet ... 19
3.1.2 Lohkoketjutyypit ja toimijat... 22
3.1.3Älykkäät sopimukset ... 25
3.1.4Lohkoketjuihin liittyvät haasteet ... 26
3.2Ekosysteemimalli ... 29
3.3Data, omadata ja ihmiskeskeisyys ... 32
3.4Hyvinvoinnin edistäminen ... 37
3.5 Teoreettisen viitekehyksen yhteenveto ... 38
4 TUTKIMUSMENETELMÄ JA AINEISTO ... 44
4.1 Kartoittava kirjallisuuskatsaus ... 44
4.2 Tutkimusprosessi ... 45
4.3 Tutkimusaineiston analyysi ... 51
5 TULOKSET ... 53
5.1 Systeemi- ja teknologisen tason ratkaisut ... 53
5.2 Datan asema ja hallinnointi ... 60
5.3 Yksityisyys, turvallisuus ja luottamus ... 64
5.4 Talous ja tokenisointi ... 69
5.5 Laki ja sääntely ... 72
5.6 Eettiset näkemykset ... 75
5.7 Tulosten yhteenveto ... 78
6 POHDINTA ... 81
6.1Johtopäätökset ja pohdinta ... 81
6.2Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ... 87
LÄHTEET ... 90
LIITEET... 100
KUVIOT KUVIO 1. Lohkoketjuteknologian toimintaperiaate... 21
KUVIO 2. Älykkään sopimuksen toimintaperiaate...……….……..…….. 25
KUVIO 3. API ekosysteemi, organisaatiokeskeinen alusta ja MyData-malli... 36
KUVIO 4. Teoriasta nousevat teemat koskien lohkoketjuteknologian mahdollista- maa hyvinvointiekosysteemiä………..……....39
KUVIO 5. Aineiston valintaprosessi...50
TAULUKOT TAULUKKO 1. Aineiston sisäänotto- ja poissulkukriteerit…………...………47
TAULUKKO 2. Tietokannat hakulausekkeet ja tulokset………..…...……..49
TAULUKKO 3a. Aineiston tulosten yhteenveto....……….………..79
TAULUKKO 3b. Aineiston tulosten yhteenveto……….………….……….80
1 JOHDANTO
1.1 Tutkielman lähtökohtia
Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta koituu huomattava julkinen kuluerä valti- olle. Kustannuksiksi on arvioitu n. 18,7 mrd. euroa. (Salonen ym. 2018, 40.) Väestön ikääntyessä kulurakenteen ennakoidaan kasvavan entisestään (Tilastokeskus 2018.) On- kin pohdittava uusia palveluiden tuottamis- ja järjestämismalleja. Rakenteiden uudistu- essa tarvitaan myös tietojärjestelmien ja teknologian uudistamista. (Salonen ym. 2018, 40.) Valtiollisessa digimuutosohjelmassa on asetettu tavoitteeksi tarjota väestölle ny- kyistä yhdenvertaisempia palveluja. Tavoitteena on myös vähentää hyvinvointi- ja ter- veyseroja. Myös kustannusten kasvua tulisi hillitä. Digitaalisia palveluita tulisi hyödyntää nykyistä paremmin ja niiden pitäisi tukea peruspalveluja. (Valtioneuvosto 2015.)
Käynnissä oleva teknologinen muutos mahdollistaa myös digitalisoituvien verkostojen rakentamisen. Digitaalinen murros tarjoaa uudenlaisia toiminnan organisointi- ja palve- lujen järjestämisen tapoja. Innovaatiotoiminnan on myös havaittu muuttuneen yhä enem- män avoimen innovaation malliin. Sitä hyödyntävät yritykset ja organisaatiot pyrkivät rakentamaan ympärilleen kehitysyhteisöjä. Tällä tavalla pyritään muodostamaan liiketoi- minnallisia ekosysteemeitä. Ominaista ekosysteemiajattelulle on kumppaneiden ja käyt- täjien yhteistoiminta sekä arvon luominen toisiinsa kytkeytyneiden toimijoiden verkos- tossa. (Nieminen ym. 2011, 8-10.) Ekosysteemit mahdollistavat myös oman järjestelmän ulkopuolisten tahojen hyödyntämisen sekä paremman mahdollisuuden reagoida ulkoisiin paineisiin. (Nieminen ym. 2011, 30, 54)
Yhtenä kiinnostavana skenaariona visioidaan lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hy- vinvointiekosysteemiä, jossa kansalaiset tuottavat itsestään hyvinvointitietoa järjestel- mään esimerkiksi mobiilisovelluksen kautta (Salonen ym. 2018, 40.) Tuomas Pöysti (2017) esittää valtioneuvoston ”Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen” raportissa digitalisaation olevan tällä hetkellä merkittävä muutosta ajava voima. Julkisen hallinnan kokonaiskuva ja odotukset ovat muuttumassa. Jalansijaa ovat saaneet julkispalvelu palvelualustana, alustatalous, ekosysteemimalli ja siirtyminen kes- kitetyistä hajautettuihin järjestelmiin. Pöystin mukaan ollaan siirtymässä järjestelmä- ja
professiokeskeisyydestä kohti ihmiskeskeistä järjestelmää. Pöysti nostaakin esiin lohko- ketjut yhtenä potentiaalisena teknologiana, joka mahdollistaisi asiakas- ja ihmiskeskeisen lähestymistavan. (Pöysti 2017.) Kanta palvelussa kehitystyö on jo vireillä. Omakannan omatietovarannossa voidaan jo tallentaa terveystietoja järjestelmään ja tarkoituksena olisi että niitä pystyttäisiin jakamaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille.
(Kanta 2018.) Tämä järjestelmä ei kuitenkaan ole lohkoketjuteknologiaan pohjautuva ja sen idea rakentuu datan luovutuksen, ei niinkään vaihdannan ympärille, kuten lohkoket- juteknologian mahdollistamassa hyvinvointiekosysteemissä.
Myös tietojärjestelmätieteen professori Tomi Dahlberg (2019) näkee lohkoketjuissa po- tentiaalia terveyspalveluita silmälläpitäen. Hän korostaa etenkin datan helpompaa ja tur- vallisempaa liikuttamista sote-ammattilaisten välillä. (Dahlberg 2019.) Yrityksistä aina- kin Nokia, OP ja Tieto kehittelevät lohkoketjupohjaisia terveystietoihin liittyviä alustoja.
Myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on käsitellyt aihetta. (Eduskunta 2018, 37.)
Uusia teknologioita ei voida kuitenkaan vaan sovittaa vanhaan rakenteeseen, vaan tarvi- taan myös rakenteellisia muutoksia. Uusi teknologia voi synnyttää uutta teollisuutta tai uusia toimintatapoja, joka edellyttää uusien organisaatiojärjestelyjen kehittämistä, myös sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä. Rakenteeseen sopimaton teknologia voi aiheuttaa organisaatiossa teknisiä sekä sosiaalisia ongelmia. (Arthur 2010, 180-181.) Siksi ilmiötä on tarkasteltava yksilön kokeman teknologian soveltuvuuden ja hyötyjen näkökulman li- säksi myös rakenteellisella tasolla. Lohkoketjuteknologia itsessään on suhteellisen uusi innovaatio ja sitä on tarpeellista tutkia sosiaali- ja terveydenhuoltoon peilaten, mahdolli- nen hyvinvointiekosysteemi huomioiden.
1.2 Tutkielman tarkoitus ja tutkimuskysymykset
Tutkielman tarkoituksena on teorian ja kirjallisuuskatsauksen avulla kuvata, minkälaisten teemojen ympärille teoreettinen lohkoketjuteknologian mahdollistama hyvinvoin- tiekosysteemi voisi rakentua. Hyvinvointiekosysteemin tulisi olla ihmiskeskeinen, eli se asettaisi ihmisen keskiöön, jonka ympärille ekosysteemi voisi rakentua (Poikola ym.
2018, 12.) Tällä tavoitellaan yksilön lisääntynyttä hyvinvointia sekä yksityisyyden, tur- vallisuuden ja luottamuksen tunnetta. Omien tietojen hallittavuus lisää yksilön kokemaa
hallittavuuden tunnetta omasta elämästään. (Eliasen ym. 2018, 17.) Lähestyn aihetta siis yksilön näkökulmasta, josta laajennan tarkastelun systeemiteorian valossa yhteiskunnan tasolle. Koen että ilmiön kuvaamiselle on sosiaalinen tilaus, joka pyrkii vastaamaan hen- kilökohtaisen datan sekä terveystietojen turvalliseen käyttöön, jakamiseen ja säilyttämi- seen liittyviin kysymyksiin.
Ajatus hyvinvointiekosysteemistä pohjautuu VTT:n visioon lohkoketjuteknologian käy- töstä (Salonen ym. 2018), digital health revolution hankkeeseen (Eliasen ym. 2018), oma- data (mydata) malliin (Poikola 2018 ym.) sekä AuroraAI hankkeeseen (Koppanen &
Ruostetsaari 2019.) Nämä tutkimukset ja hankkeet näkevät hyvinvointiekosysteemin ra- kentuvan sote- ja muista organisaatioista, käyttäjistä, yrityksistä sekä kolmannen sektorin toimijoista. Kyseisissä tutkimuksissa ja hankkeissa hyvinvointiekosysteemin on myös katsottu rakentuvan erilaisten teemojen ympärille. Esiin nousee etenkin ihmiskeskeinen henkilötietojen hallinta- ja hyödyntämismalli. Tutkielmassani pyrin tuomaan yksityis- kohtaisesti esiin teemojen sisältöjä aineistosta nousevien esimerkkien kautta. Tarkastelen myös omia löydöksiäni suhteessa aikaisempiin tutkimuksiin hyvinvointiekosysteemistä kansallisessa kontekstissa. Keskustelu ja tutkimus lohkoketjuteknologian ja hyvinvoin- tiekosysteemin osalta leijuu hyvin abstraktilla tasolla. Pyrinkin nostamaan esiin myös konkreettisia asioita aineistosta, jos se vain suinkin on mahdollista.
Tarkastelen lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hyvinvointiekosysteemiä systeemi- teoriaan peilaten. Yleisen systeemiteorian näkökulmasta lohkoketjuteknologiaa ovat tut- kineet mm. (Okaka & Comin-Wattiau 2017; Omran ym. 2017.) Niklas Luhmannin teori- aan liittyvän luottamuksen valossa lohkoketjuja ovat tarkastelleet mm. (Sadhya ym. 2018;
Wessling ym. 2018; Hällström & Uggia 2018; Mehrwald ym. 2019.) Kommunikaation näkökulman huomio (Van Lier 2017) tutkiessaan lohkoketjuteknologiaa kyberfyysiisen järjestelmän näkökulmasta. Luhmannin systeemiteorian huomio myös (Paetau 2015, 2016) tutkiessaan rahan sosiaalista funktiota hyväksikäyttäen sosiokyberneettistä- ja so- siaalisten systeemien näkökulmaa. Tutkielmassani peilaan tarkastelemastani ilmiöstä nousevia teemoja Niklas Luhmannin systeemiteoriaan ja päinvastoin. Pyrin löytämään yhtymäkohtia teorian ja ilmiön välillä ja näinollen selittämään ilmiötä myös systeemiteo- riaan pohjautuen. Hyvinvointiekosysteemi ilmiönä on suhteellisen tuore, samoin kuin
lohkoketjut teknologiana. Siksi aikaisempaa tutkimusta aiheesta on vain vähän. Tutkiel- mani tuloksia pyrin peilaamaan aikaisemmin löydettyihin tuloksiin ja joko vahvistamaan tai kyseenalaistamaan niissä esille nousseita tuloksia.
Tutkimuskysymykset ovat seuraavat:
1. Minkälaisten teemojen ympärille lohkoketjuteknologian mahdollistama teoreetti- nen hyvinvointiekosysteemimalli voisi rakentua teorian ja aineiston mukaan, nou- dattaen ihmiskeskeistä henkilötietojen hallinta- ja hyödyntämismallia?
2. Mitä lisäarvoa lohkoketjuteknologia voisi tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon or- ganisaatioille?
1.3 Tutkielman kulku
Tutkielmani johdanto-osiossa selvitän tutkielmani taustaa sekä esittelen aihepiirin. Pyrin osoittamaan myös aiheen ajankohtausuuden sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympä- ristö huomioiden. Kuvaan myös aikaisempia tutkimuksia aihepiiriin liittyen. Kerron kuinka tulen vertailemaan aikaisempien tutkimuksien tuloksia omiin tuloksiini. Alalu- vussa 1.2 esittelen myös tutkimuskysymykseni.
Luvuissa 2 ja 3 kuvaan tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Teoreettinen viitekehys ra- kentuu hyvinvointiekosysteemin elementeistä, joita ovat: lohkoketjuteknologia, ekosys- teemimalli, omadata ja hyvinvointi. Teoriaosuudessa kuvaan myös Luhmannin systeemi- teoriaa sekä sen linkittyvyyttä hyvinvointiekosysteemin teemoihin.
Luvussa 4 kuvaan tutkimusmenetelmääni sekä aineistonkeruuta ja analyysiä. Tutkielmani toteutin kartoittavana kirjallisuuskatsauksena, joka voidaan luokitella kuvailevan kirjalli- suuskatsauksen kategoriaan. Kuvaan myös tutkimusprosessin etenemisen vaiheittain mu- kaan lukien sisäänotto- ja poissulkukriteerit, tietokannat, aineiston hakulausekkeet sekä aineiston valintaprosessin. Tutkimusaineiston analyysin toteutin teoriaohjaavana sisäl- lönanalyysinä, joka on myös kuvattuna luvussa 4.
Tulokset osiossa kuvaan aineostosta nousseita tuloksia teemoittain. Jokaiselle teemalle on oma alalukunsa, jossa aineistosta nousevia asioita pohditaan suhteessa teoriasta nou- seviin teemoihin. Pohdinta ja johtopäätökset osiossa pohdin lohkoketjuteknologian ja hy- vinvointiekosysteemin käyttöä ja käytettävyyttä sosiaali- ja terveydenhuollon konteksti huomioiden. Esitän myös uusia avauksia ilmiöön liittyen, mikä johdattelee myös lisätut- kimuksen tarpeeseen. Lopuksi pohdin tutkielmani eettisiä näkökulmia tutkielman teke- miseen liittyen. Tutkielmassani käytetään paljon englanninkielisiä termejä sekä lyhennel- miä. Liitteessä 2. on kirjoitettu näitä auki.
2 SYSTEEMITEORIA
2.1 Yleinen systeemiteoria
Systeemiteoria juontaa juurensa Newtonin, Galileon ja Copernikuksen kaltaisten ajatteli- joiden tavasta tutkia fyysistä todellisuutta orastavan systeemiteorian käsittein. Heille luonto oli keskeisin järjestelmä, jonka ominaisuudet tulkittiin objektiivisiksi, muuttumat- tomiksi ja yleisiksi. Yleisen systeemiteorian filosofiset juuret kuvaillaan ulottuneen aina 1770-luvulle saakka, kohdistuen G.W.F. Hegeliin. 1920-luvulla Ludwig von Bertalanffy asetti kyseenalaiseksi redusoimiseksi kutsutun teorian. Bertalanffyn mukaan järjestelmää ei voi ymmärtää kokonaisuudessaan, jos sen purkaa osiin. Hänen mukaansa järjestelmiä oli analysoitava kokonaisuuksina, jos niitä haluttiin ymmärtää realistisesti. Bertalanffy kehittikin avoimien järjestelmien teorian, jossa järjestelmillä on luontainen kyky oman toimintansa sääntelyyn, voidakseen säilyttää tasapainonsa ja sopeutuakseen uusiin olo- suhteisiin. 1930-luvulla Bertalanffy oli kiinnostunut luomaan eri tieteiden tuloksista yh- teisen teoreettisen käsityksen. Yleisen systeemiteorian hän esitteli teoksessaan: General systems theory: foundations, development, applications (1969). (Harisalo 2008, 180- 195.)
William G. Scott oli ensimmäinen sosiologi joka yhdisti yleisen systeemiteorian ja orga- nisaatioteorian toisiinsa vuonna 1961. Organisaatio- ja hallinnon tutkimuksessa Chester Barnard käytti systeemiteoriaa jo 1970-luvulla. Systeemiteoria jäsentyi luonnontieteelli- sistä ja yhteiskunnallisista olosuhteista ja tekijöistä. Systeemiteorian mukaan organisaatio on jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden järjestelmien ja toimintaympäristönsä kanssa.
Systeemiteorian vaatimuksena on tutkia rakenteellisia tekijöitä tai koordinaation mahdol- lisuuksia osana järjestelmien kokonaisuutta. Yleistä systeemiteoriaa on käytetty pääsään- töisesti sosiologien ja biologien toimesta. Sosiologisesta näkökulmasta tarkasteltuna sen avulla pystytään hahmottamaan yhteiskunnan järjestelmiä, sen osajärjestelmiä ja toimin- taympäristöä. Järjestelmien sisällä voidaan tarkastella ovatko ne avoimia vai suljettuja järjestelmiä. (Kast & Resenzweig 1981.)
Tässä tutkielmassa tarkastelen lohkoketjuteknologian mahdollistamaa hyvinvoin- tiekosysteemiä Niklas Luhmannin systeemiteorian valossa. Luhmannin systeemiteoria
tarjoaa varteenotettavan näkökulman moderniin- ja postmoderniin yhteiskuntaan huomi- oiden tasapuolisesti sen kaikki järjestelmät. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta tarkasteltuna Luhmann on tutkinut ilmiöitä, kuten hoivaamista ja sairaanhoitoa. Lisäksi Luhmann käsittelee aiheita, kuten kommunikaatio, informaatio, luottamus, teknologia ja organisaatiot, jotka sopivat myös lohkoketjuteknologian kuvaukseen. Luhmannin teori- aan kytkeytyy myös toisen asteen-kybernetiikka ja itseensä viittamisen teoria, jotka sopi- vat tutkielmassa kuvatun ilmiön tarkasteluun. (Luhmann 2013, 26.) Lohkoketjuteknolo- giaa voidaan tarkastella teknologisen näkökulman lisäksi yhteiskunnallisesta näkökul- masta, jonka puitteissa yritetään ymmärtää, kuinka tämä teknologia voisi vaikuttaa ny- kyisiin yhteiskunnan järjestelmiimme (Johansson ym. 2019, 261.)
2.2 Luhmannin systeemiteoria
Niklas Luhmann oli saksalainen sosiologian teoreetikko ja lakimies. Luhmannin työ kes- kittyi tarkastelemaan yhteiskunnallisia ilmiöitä kuten, tietoyhteiskunnan murrosta, globa- lisaatiota ja organisaatioihin liittyvää problematiikka. Luhmann pohti ilmiöitä yhteiskun- tateoreettisestä näkökulmasta. Hän tarkasteli ja analysoi myös perusteellisesti monia yh- teiskunnan keskeisiä osajärjestelmiä, kuten oikeutta, taloutta, taidetta, hoivaamista, poli- tiikkaa, sairaanhoitoa ja kasvatusta. Luhmannin näkemyksien keskeisenä vaikuttajana voidaan pitää funktionaalisen sosiologian oppi-isänä pidettyä Talcott Parsonsia. Luh- mann oli vuoden Parsonsin opissa yhdysvalloissa. Tänä aikana hän imi vaikutteita mm.
Parsonsin ajatuksesta yhteiskunnallisista osajärjestelmistä eli differentaatioista. Parsonsin systeemiteoria näyttäytyi Luhmannille kuitenkin liian yksinkertaisena. (Jalava 2013, 7- 9.)
Luhmannin ajatteluun vaikuttivat keskeisesti chileläiset neurotieteilijät Humberto Matu- rana ja Francisco Varela. He kehittivät autopoieesin käsitteen. Autopoieettiset järjestel- mät ovat sekä avoimia että suljettuja ja ominaista niille on, että ne uudistavat itse itsensä.
Maturana ja Varela (1980) soveltivat ajatusta biologian puolella mm. solujen toimintaa tarkastellessaan. Autopoieettisina järjestelminä voidaan pitää sellaisia järjestelmiä, jotka luovat omien elementtiensä ja niiden kommunikaation kautta elementit, joista järjestelmä muotoutuu. (Eräsaari 2013, 44; Raiski 2004, 11.) Luhmann toi ajatuksen myös sosiaali- siin systeemeihin. Hänen mukaansa ajatukset tuottavat lisää ajatuksia ja kommunikaatio
lisää kommunikaation määrää. Luhmannin ajatelussa autopoieettiset järjestelmät toimivat parhaiten suljetussa systeemissä. Hän yhdisti autopoieesin käsitteen aikaisempaan teori- aansa yhteiskunnasta, klassikoksi muodostuneessa teoksessaan: social systems (1984).
Teos voidaan nähdä myös hänen irtautumisenaan Parsonsin varjosta. (Gilgen 2013.)
Luhmannin teoriaan vaikutti myös Edmund Husserlin (1900, 1901) fenomenologisen tie- toisuuden muodostamisen analyysissa käyttämät pretention ja protention käsitteet. Kysei- set käsitteet sekä autopoieesi painottavat järjestelmän toiminnallista sulkeutuneisuutta.
Tällä tarkoitetaan sitä, että järjestelmän muodostavat ja redusoivat elementit spesifioidaan niiden omien rakenteiden prosessien ja elementtien keskinäisissä yhteyksissä. Järjestel- mään ei voida tuoda elementtejä ohi niiden keskinäissuhteiden. Luhmannin systeemiteo- riaa voidaankin pitää edellä mainittujen kahden eri teorian yleistettynä synteesinä. (Erä- saari 2013, 44.)
Luhmannin teoriassa (1970, 1984) funktionaalinen analyysi ei johda kausaaliseen tai te- leologiseen selittämiseen, vaan se on pikemminkin eräänlainen vertaileva metodi, jonka pyrkimyksenä on hävittää sosiaalisten ilmiöiden itsestäänselvyys ja avata tätä kautta so- siaalisen järjestyksen konstituutioehtojen tarkastelu. Luhmann siis tarkastelee systeemin ongelmia niiden ratkaisujen kautta. Hän hakee ensin ratkaisuja, joista voidaan johtaa sys- teemin ongelmat, jotka ratkaisut ratkaisevat. Luhmann pyrkii funktioanalyysissään täh- täämään erilaisten ratkaisujen mahdollisuuden osoittamiseen. Toisin sanoen hän pyrkii tarkastelemaan ratkaisuita kontigenssin kautta. Luhmann kuvailee sosiologisen valistuk- sen tehtäväksi yhteiskunnan in-formoimisen, eli mahdollisuuksien avaamisen vaihtoeh- toisten ratkaisujen tai kontingenssin osoittamisen kautta. (Kangas 2013, 73-74.)
Luhmannin (1984) perimmäinen ajatus on että yhteiskunta rakentuu funktioista, järjestel- mistä, osajärjestelmistä ja niiden kommunikaatiosta. Hänen mukaansa kyse on kommu- nikaation prosessista ja sen muuntautuvista yhteyksistä. Luhmannin mukaan yhteiskunta ei muodostu ihmisten välisestä kommunikaatiosta, vaan kommunikaatioiden välisestä kommunikaatiosta. (Jalava 2013, 25.) Luhmannille yhteiskunta on kaikista kattavin kom- munikaation järjestelmä. Se on hänen mukaansa suljettu järjestelmä, joka havainnoi vain kommunikaation kommunikaatiota. Tietoisuus ja kommunikaatio ovat Luhmannille eri
ilmiöiden järjestelmiä. (Luhmann 2004, 67-69.) Luhmannin mukaan monimutkaiset jär- jestelmät kuten yhteiskunnat ovat jakautuneet osajärjestelmiin, jotka näkevät muut yh- teiskunnan alueet omana ympäristönään (Luhmann 2004, 57.)
2.3 Ilmiömäisyys, organisaatiot ja moderni yhteiskunta
Luhmann (1984) kritisoi muiden sosiologien kuvauksia yhteiskunnan toiminnasta. Hänen mukaansa kuvaukset eivät tavoittaneet ilmiömäisyyttä. Ilmiömäisyydellä tarkoitetaan sitä miten asiat ovat, mikä kokoaa niiden merkityksen, mikä aiheuttaa tapahtumisen havait- semisen ja jatkuvuuden ja miten systeemien dynamiikka on ratkaisu muutoksen ymmär- tämiseen. Ilmiömäisyys tekee ilmiöstä totta. Niiden on tapahduttava, jotta niitä voidaan ajatella pidemmälle. Postmodernissa maailmassa ilmiöt ovat usein monimutkaisia. Mo- nimutkaisuutta ei Luhmannin mukaan kuitenkaan pidä pitää haittana tai ongelmana. Mo- nimutkaisuutta ei hänen mukaansa tulisi yksinkertaistaa, koska asiat ja ilmiöt ovat kie- toutuneita ja niin niiden kuuluukin olla. Yksinkertaistaminen vain lisää ongelmia, koska silloin ei yritetä ymmärtää ilmiön kompleksisuutta. (Eräsaari 2013, 21-22.) Paradoksaa- lisesti Luhmann (1982) kuitenkin pyrkii erottelemaan systeemeitä osasysteemeistä komp- leksisuuden vähentämiseksi ja kontingenssin lisäämiseksi. Luhmannin teoriassa mm.
(1972, 1975, 1977) systeemien tulee olla funktionaalisia, jotta ne pystytään koodaamaan binäärikoodien avulla. Systeemit ovat funktionaalisia silloin, kun ne pystyvät järjestäyty- mään ja jakamaan informaatiota siten, että myös toiset systeemit pystyvät hyötymään siitä. (Jalava & Kangas 2013, 48-52.)
Hän oli kiinnostunut myös luottamuksesta ilmiönä. Luottamus on ratkaisu kun johonkin asiaan liittyy riski. Luottamus syntyy ihmisten välille, kun tunnemme olomme turval- liseksi toisen seurassa. Postmodernissa yhteiskunnassa elämä kuitenkin muuttuu koko ajan joka vaikuttaa luottamuksen syntymiseen ja ylläpitämiseen. Luottamus on siirty- mässä Luhmannin mukaan yhä etenevissä määrin kosmologisesta luottamuksesta tekno- logiseen luottamukseen. Emme luota enää sokeasti tarinoihin, vaan vaadimme todisteita, jotka teknologia mahdollistaa. Lisääntynyt kompleksisuus yhteiskunnassa voi luoda tar- peen systeemeille jotka lisäävät luottamusta, jotta ihmisten osallistuminen yhteiskunnassa säilyy, esimerkkinä äänestäminen. Luottamusta tarvitaan yhteiskunnan eri systeemeissä, kuten taloudessa, politiikassa ja juridiikassa. Jos luottamusta ei ole, myöskään systeemit
eivät voi suorittaa niille määrättyä tehtävää. Luottamuksen puute yhteiskunnassa voi muodostaa kierteen, joka vähentää luottamusta yhteiskunnan järjestelmistä kerros kerrok- selta ja lopulta muodostaa levottomuutta ja mahdollisesti järjestelmien hajoamisen. (Luh- mann 2000.)
Luhman (1984) erottelee yksilön tietoisuusjärjestelmän ja systeemireferenssin eli sosiaa- lisen järjestelmän toisistaan. Ilmiön systeemisyys ei siis rakennu erilaisia subjekteja seu- raamalla. Systeemissä tehdään erottelu systeemin ja ympäristön välille. Systeemi havain- noi sisäisesti omaa jakoaan ympäristöönsä suhteutettuna. Luhmannin mukaan ilmiö voi- daan tavoittaa organisaatiolla, sillä ne tiedottavat järjestelmän toiminnasta sekä toimi- joille että havainnoijille. Ne siis voivat olla jokapäiväiseen elämään vaikuttavia osia.
(Eräsaari 2013, 34.)
Luhmannin (1964, 2000) systeemiteoriassa organisaatio nähdään kolmantena sosiaalisten systeemien muotona yhteiskunnan ja interaktioiden lisäksi. Postmoderni yhteiskunta muodostuu Luhmannin mukaan useista eri osasysteemeistä. Osasysteemit kuitenkin lin- kittyvät tavalla tai toisella kommunikaatioon joka tapahtuu erityisesti organisaatioissa.
Organisaatiot kommunikoivat Luhmannin mukaan päätöksenteon kautta. Organisaatioi- den tekemät päätökset ovat myös sidoksissa niiden aiempiin päätöksiin. Organisaatioissa tehdyt päätökset vaikuttavat myös sen ympäristöön ja muihin ympäristössä toimiviin or- ganisaatioihin. Osasysteemien toimintaa on helpompi hahmottaa organisaatiosta käsin.
Organisaatiot ovat tavallaan eri osasysteemien kehityksen oheistuotteita. Esimerkiksi po- litiikan myötä on syntynyt poliittiset puolueet, talouden myötä ovat kehittyneet erilaiset yhtiöt ja yritykset ja hoivan sekä sairaanhoidon myötä on luotu sairaalat ja sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiot. (Jalava 2013, 100.)
Luhmannin systeemiteoriassa organisaatio on suhteellisen laaja käsite. Se kattaa alleen esimerkiksi sairaalat, oppilaitokset, poliittiset puolueet, kaupalliset yhtiöt, oikeuslaitok- set, vapaaehtoisorganisaatiot ja kolmannen sektorin toimijat. Erilaiset organisaatiot voi- daan nähdä sosiaalisen muodon erilaisina variantteina. Organisaatioiden avulla eri osasysteemeitä pystytään kuitenkin tarkastelemaan empiirisesti. Esimerkiksi talouden systeemin toimintaa voidaan hahmottaa pankkien ja pörssiyhtiöiden avulla. Organisaatiot tekevät osasysteemien toiminnan todelliseksi. Voidaankin todeta että Luhmann pitää
postmodernia yhteiskuntaa, organisaatioiden yhteiskuntana. Hänen mukaansa organisaa- tiot kommunikoivat päätöksenteon kautta. (Jalava 2013, 101.) Postmoderni yhteiskunta perustuukin Luhmannin mukaan autopoieettisten toimintojensa tasolla ohjelmointiin, koodaukseen ja funktionaaliseen eriytymiseen (Luhmann 2004, 184.)
Systeemiteoreettisessa ajattelussa organisaatiot on nähty suljettuina systeemeinä. Niillä on omat säännöt ja päätöksentekokäytännöt, sekä uniikki historia joka vaikuttaa organi- saation toimintaan. Uudistuakseen organisaatiot tarvitsevat kuitenkin toisia organisaa- tioita. Organisaatiot toimivat toisien organisaatioiden toimintaympäristöissä ja ne kom- munikoivat toistensa kanssa rakenteellisen kytkennän kautta. Monimutkaisuuden lisään- tyessä organisaatiot eivät aina pysty itse ratkaisemaan kohtaamiaan ongelmia, jolloin ne tarvitsevat toisten organisaatioiden apua ongelmanratkaisuun. Ympäristössä toimivat or- ganisaatiot voivat myös omalla toiminnallaan säädellä toisten organisaatioiden toimintaa.
Esimerkiksi sosiaalihuollon lakimuutos vaikuttaa sosiaalihuollon käytäntöihin. (Jalava 2013, 101-107.)
Luhmann (1995) puhui kuitenkin differentaatiosta, jolla hän tarkoitti systeemin ja sen ympäristön välistä suhdetta. Sen turvin systeemi sulautuu ympäristöönsä luoden omat alajärjestelmänsä. Sulautuessaan ympäristöönsä systeemi muuttuu vaikeammin kontrol- loitavaksi. Se myös ikään kuin laajentuu ja avautuu alttiiksi ympäristölleen. Tällaista sys- teemiä voidaan kutsua Luhmannin mukaan avoimeksi systeemiksi. (Luhmann 1995a, 7- 8.)
Luhmannin tarkasteli myös modernia yhteiskuntaa teoriansa turvin. Funktionaalinen eriy- tyminen teki mahdolliseksi uudenlaiset refleksiteoriat, jotka mahdollistivat yksittäisten funktiojärjestelmän autonomian, tehtävän ja itseisarvon. Modernin yhteiskunnan funk- tiojärjestelmille on ominaista, että epäsopivat moraalit ja instituutiot hajoavat ja niiden tilalle muodostuu tehtävään sopivampia instituutioita sopivine koodeineen. Uusia järjes- telmiä ei kuitenkaan synny ilman vastustusta. Luhmannin mukaan uusien järjestelmien kokema vastustus kielii siitä, että se on tavoitettavissa kommunikaatiolla suhteessa ym- päristössä oleviin järjestelmiin. Se toimii ikään kuin testinä sille onko muutos todellista.
(Luhmann 1995b.) Jokaisella funktiojärjestelmällä on oma erityinen resonointikykynsä.
Siksi niitä pitää myös analysoida erikseen. Osajärjestelmät ovat toistensa ympäristöä. Ne
myös häiritsevät ja ehdollistavat toisiaan vastavuoroisesti. Jos yksi osajärjestelmä reagoi ympäristönsä muutokseen, muuttaa se myös toisten osajärjestelmien yhteiskunnallista ympäristöä. Funktiojärjestelmien yhteistoiminta on kuitenkin välttämätöntä yhteiskunnan toiminnan kannalta. (Luhmann 2004, 88-93.)
Luhmann (1973) kuvailee myös postmodernin yhteiskunnan piirteitä yksilön näkökul- masta. Yksi keskeinen näkemys on esimerkiksi avun tarve, joka on sidoksissa osasystee- mien toimintaan. Osasysteemit voivat toiminnallaan aiheuttaa syrjäytymistä yhteiskun- nasta. Esimerkiksi talousjärjestelmä voi aiheuttaa kodittomuutta tai työttömyyttä. Siksi yhteiskunta tarvitsee systeemejä, jotka vahvistavat inkluusiota tai auttamista. Luhmann kutsuu tämän kaltaisia systeemejä sekundäärisiksi systeemeiksi. Sekundäärisysteemit pyrkivät ratkomaan primääristen systeemeiden tuottamia ongelmia. Systeemiteoreetti- sesti ajatellen hoiva on tästä hyvä esimerkki. Hoivassa kommunikaatio syntyy hoivatta- van ja hoivaavan välille. Jos esimerkiksi yksilö ei selviydy talousjärjestelmän tuottamista vaatimuksista, joutuu yhteiskunta hoivaamaan yksilöä. Tähän taas tarvitaan sekundääri- systeemiä, joka tässä tapauksessa voidaan nähdä sosiaalityönä. (Jalava 2013, 148.)
2.4 Koodit, mediumit, ohjelmat ja luottamus
Jokainen osasysteemi on erilainen ja niitä voidaan tarkastella kommunikatiivisten koo- dien ja mediumien kautta. Osasysteemit voidaan koodata binäärikoodien avulla, esimer- kiksi oikeudellisen systeemin koodi voi olla laillinen tai laiton ja taloudellinen koodi voi olla maksaa tai ei maksa. Binäärikoodit ovat siis funktionaalisia kaksiarvoisia koodeja, jotka esiintyvät erikoistuneiden funktioiden näkökulmasta vaatimuksiltaan universaa- leina poissulkien kolmannet mahdollisuudet. Binäärikoodit ovat siis kaksintamissääntöjä.
Todellisuudessa kommunikaation koodauksella päästään siihen, että kaikkea mitä vertail- laan, voidaan käsitellä kontingenttina eli vaihtoehtojen välisenä valintana vastakkaisen arvon suhteen. (Luhmann 2004, 75-77.) Mediumi taas on ikään kuin osajärjestelmän osoittaja. Esimerkiksi talouden mediumi on raha, poliittisen järjestelmän mediumi on valta ja oikeusjärjestelmän mediumi on laki. (Jalava & Kangas 2013, 51-52.)
Luhmann huomauttaa kuitenkin, ettei postmodernia yhteiskuntaa pysty tarkastelemaan pelkästään koodien avulla. Pelkät koodit eivät tee yhteiskunnan toimintaa ymmärrettä- väksi. Yhteiskuntaa voidaan Luhmannin mukaan tarkastella siis kahdella eri tasolla. Koo- dauksen tason lisäksi voidaan tarkastella tasoa, jossa operaatioiden oikeellisuuden ehdot määritellään ja mahdollisesti muunnellaan. Tätä tasoa Luhmann kutsuu ohjelmoinnin ta- soksi. Koodauksen ja ohjelmoinnin tasojen ansiosta järjestelmä voi operoida sekä suljet- tuna että avoimena järjestelmänä. Hänen mielestään eriytyneiden tasojen avulla voidaan ratkaista ongelmia jotka koskevat yhteiskunnallista resonanssia. (Luhmann 2004, 85-86.) Resonanssi kuvaa järjestelmän ja ympäristön välistä suhdetta. Jos yhteiskunta nähdään monimutkaisena ilmiönä, niin ettei sitä pysty kuvaamaan yksikertaisesti, tarvitaan reso- nanssia. Järjestelmän ja ympäristön välinen yhteys syntyy kun järjestelmä uusintaa itse- ään ympäristöltään suljetussa tilassa, käyttämällä sisäisesti kehämaisia rakenteita. Tällöin ympäristötekijät voivat tuottaa ärsykkeitä järjestelmään, ja saada sen värähtelemään. Tätä tilannetta Luhmann kutsuu resonoinniksi. (Luhmann 2004, 52-53.)
Luhmannin (1994) ajattelussa yhteen osajärjestelmään liittyy aina sen mediumin kautta tarkasteltavat koodit. Åkerstrom Andersen (2003) pitää tällaista järjestelmää tai organi- saatiota homofonisena. Se toimii joidenkin organisaatioiden kohdalle, kuten esimerkiksi oikeusjärjestelmän. Mutta jos ajatellaan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon organi- saatiota, muuttuu koodaus- ja mediumi ajattelu paljon monimutkaisemmaksi. Sote-orga- nisaatiossa vaikuttavat useat eri osajärjestelmät kuten, talous, politiikka ja oikeus sekä niiden koodit ja mediumit. Tällaista organisaatiota, joka operoi monella eri osa-alueella, Åkerstrom Andersen (2003) kutsuukin polyfoniseksi järjestelmäksi. Polyfonisen organi- saation voidaan katsoa uusivan itseään monen eri osajärjestelmän ja koodin kautta. Poly- fonisen organisaation päätöksenteko ja valinnat linkittyvät myös siihen, millä koodilla kommunikoidaan milloinkin. Polyfonisessa organisaatiossa korostuu toisten organisaa- tioiden, kumppanuuksien ja sopimusten merkitys. Kun tarpeeseen ei pystytä vastamaan organisaation sisältä, tarvitaan organisaation ulkopuolista apua. Toisin sanoen kyse on Luhmannin (2004) mukaan resonoinnista (Jalava 2013, 110-111.) Hän kuitenkin on ko- rostanut organisaation uusivan itseään vain suljetussa tilassa. Ongelmatilanteiden ratkai- suksi Luhmann (1997) kuitenkin esittää sekundäärisiä systeemeitä. (Jalava 2013, 55.)
Luhmannin teoriassa on paljon ristiriitaisuuksia kun tarkastellaan esimerkiksi modernin ja postmodernin yhteiskunnan organisaatiota. Suurin osa postmoderneista organisaa- tioista ei operoi enää pelkän yhden osajärjestelmän mediumin ja koodien kautta. Luh- mann on todennut itsekin, että hänen teoriansa voi nähdä yhtenä mahdollisena lähesty- mistapana muiden joukossa. Luhmannin teoria pyrkii kuitenkin pilkkomaan yhteiskuntaa pienempiin osiin, rakentamalla systeemeitä ja osasysteemeitä, joille on omat mediuminsa ja koodinsa. Tällöin yhtä kokonaisuuden osaa on helpompi hahmottaa. Hän myös koros- taa organisaatioita systeemien ja osasysteemien ilmentyminä ja kommunikaation tuotta- jina. Organisaatiota pystytään myös empiirisesti tutkimaan. Se tuo Luhmannin teoriaan lisää konkreettisuutta. (Jalava 2013, 113.)
3 HYVINVOINTIEKOSYSTEEMIN TEOREETTISET ELEMENTIT
3.1 Lohkoketjuteknologia
Lohkoketjuteknologia on teknologiaa. Teknologialla ei ole yhtä oikeaa määritelmää siitä mitä se on. Sillä ei siis ole yksittäistä teoreettista perustaa. Voidaan kuitenkin tarkastella sitä kuinka teknologiat syntyvät ja kehittyvät. W. Brian Arthurin (2010) mukaan kaikki teknologiat muodostuvat alkioidensa kombinaatioista. Alkiot itsessään ovat myös tekno- logioita. Alkio voi olla esimerkiksi komponentti, transistori tai mikrosiru. Alkiota yhdis- telemällä taas syntyy uusia innovaatioita, uutta teknologiaa. Uusien asioiden tarve syn- nyttää uutta teknologiaa. Ihmisellä onkin ollut tarve vangita ja valjastaa luonnon ilmiöitä omiin käyttötarkoituksiinsa, ja tähän on tarvittu ja tarvitaan edelleen teknologiaa. Arthu- rin mukaan teknologia luo itse itseään. Hänen mukaansa prosessi on rekursiivinen, jossa uudet teknologiat luovat uusia alaongelmia, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan taas uusia teknologioita. Hän kutsuu tätä kehää kombinatoriseksi evoluutioksi. (Arthur 2010, 188.)
Teknologian ja varsinkin tietokoneisiin liittyvää kehittymistä on myös selitetty joka vuosi kasvavalla laskentanopeudella. Gordon Moore (1965) huomasi tietokoneen transistorei- den määrän kasvavan joka vuosi, joka paransi niiden laskentatehoa. Moore esitti väitteen, että transistoreiden lukumäärä tuplaantuu n. kahdessa vuodessa. Tätä periaatetta kutsu- taan Mooren laiksi. Mooren lain mukaan tietokoneiden suorittimien laskentateho siis tup- laantuu 18-24 kuukauden välein. (Fortnow 2014, 165.) Mooren laki ei enää yksistään kuitenkaan selitä teknologian kehittymistä. Eric DeBenedictiksen mukaan (2018) pelkkä transistoreiden lisääntyminen ei kuitenkaan pysty enää selittämään jatkuvaa kehitystä.
DeBenedictis esittääkin tekoälyn, kvanttikoneiden ja muiden orastavien teknologioiden ja Mooren lain muodostavan hybridin, joka tulee mullistamaan vielä koko teknologian kentän.
Itse lohkoketjuteknologian syntyyn vaikuttivat pitkään käydyt keskustelut instituutioiden ja yksilöiden välisistä suhteista, ihmisyhteisöjen spontaanista järjestäytymisestä sekä desentralisaatiosta. Lohkoketjuteknologiassa on kysymys ongelmanratkaisusta, vapaasta luovasta kehittämisestä, itsekorjaavuudesta ja halusta ymmärtää logiikkaa toiminnan ym- pärillä. (Rantala 2018, 46.)
Vuonna 2008 investointipankki Lehman Brothers meni konkurssiin ja sysäsi koko maa- ilmantalouden laskusuhdanteeseen. Tällöin ihmisten luottamus rahoitusinstituutioihin koki kovan kolauksen. Ei liene sattumaa että lohkoketjuteknologian ensimmäinen sovel- lus Bitcoin, synnytettiin vain kaksi kuukautta Lehman Brothersin romahduksen jälkeen.
(Venkata 2017.) Lohkoketjuteknologia on siis verrattain uusi innovaatio, mutta se voi- daan nähdä myös osana neljännen teollisen vallankumouksen syntyä (Rantala 2018, 46.) Lohkoketjuteknologian synty voidaan kuvata Arthurin (2010) määrittelemän kombinato- risen evoluution mukaan. Tarve syntyi epäluottamuksesta instituutioita kohtaan. Lohko- ketjuteknologia itsessään on yhdistelmä aikaisemmin kehitettyjä alkioita. Sen myötä on syntynyt myös uusia alaongelmia, joihin on kehitetty ja kehitetään ratkaisuja uusien in- novaatioiden keinoin, synnyttäen taas uutta teknologiaa. (Arthur 2010, 188.)
Lohkoketjuteknologiaa voidaan myös tarkastella kybernetiikan näkökulmasta, koska pohjimmiltaan se on ihmisen ja koneen välistä kontrollointia ja kommunikaatiota. Kyber- netiikkaa on yksi yleisen systeemiteorian sovellutuksista. (Harisalo 2008, 184.) Se sai tiettävästi alkunsa vuonna 1942 Macy-konferensseista, joihin kokoontuivat fysiologit ma- temaatikot ja insinöörit. Konferensseissa keskusteltiin teleologisuudesta ja itsesäätelystä.
Keskeisiksi keskustelun aiheiksi nousivat biologiset ja koneelliset järjestelmät sekä nii- den sosiaaliset prosessit. Myös armeija kiinnostui aihepiiristä ja varsinkin tiedonsiirron turvallisuusnäkökulmasta. Tiedonsiirtoon kehitettiinkin ”pakettikytkentä” (packet swit- ching), jossa data hajotettiin pienemmiksi paketeiksi. Vastaanottaessa tiedostoja paketit yhdistämällä data saatiin taas luettavaan muotoon. (Rantala 2018, 47.) Kybernetiikan yhtenä tärkeimpänä kehittäjänä on pidetty Norbert Wieneriä. Wienerin vuonna 1969 il- mestyneessä teoksessa ”Ihmisestä, koneista ja kielestä” kuvataan tieteitä, jotka käsittele- vät organismien ja koneiden kontrollointia palautteen ja kommunikaation avulla. Ky- seessä on siis informaation käyttäminen, välittäminen ja manipuloiminen kemiallisten ja fyysisten systeemien kontrollointiin. Kybernetiikassa systeemien toiminta ja lopputulos ovat aina ennalta määriteltyjä tai ennakoitavissa. (Ståhle 2004.)
Rantala (2018) kuvailee kybernetiikan liittyvän lohkoketjuteknologiaan, koska siinä ih- minen ja ei-ihminen (kone) toimivat yhdessä. Siinä pyritään ymmärtämään ja luomaan hallittuja itsesääteleviä järjestelmiä. Kybernetiikka pyrkii myös tutkimaan ja kehittämään
informaatiojohtoista sosiaalista hallintaa, joka kohdistuu sekä ihmisiin että ei-ihmisiin eli koneisiin. (Rantala 2018, 47.) Kybernetiikalle ominaista on myös tutkia sellaisia järjes- telmiä, joissa valvonnalla on suuri merkitys. Jos järjestelmä ei sisällä valvontaa, siltä ei myöskään voida edellyttää valintojen eikä päätösten tekoa. (Harisalo 2008, 185.)
3.1.1 Lohkoketjun tekninen kuvaus ja ominaisuudet
Vuonna 2008 pseudonyymi Satoshi Nakamo julkaisi artikkelin ”Bitcoin: a peer-to-peer electronic cash system”. Artikkelissaan Nakamoto esittelee kryptovaluutta bitcoinin toi- mintaa, joka pohjautuu lohkoketjuteknologiaan. Lohkoketjuteknologian kuvataan edes- auttavan arvon siirtämisessä (transactions) kahden toisilleen tuntemattoman toimijan vä- lillä, ilman kolmatta osapuolta, joka normaalisti mielletään pankiksi. Varmentaakseen siirtyvien tietojen oikeellisuuden Nakamoto esittää aikaleimauksen (timestamp) ja työn varmennuksen (proof of work). (Nakamoto 2008.) Kuitenkin jo vuonna 1991 ilmesty- neessä Haberin ja Stornettan artikkelissa puhutaan digitaalisesta aikaleimauksesta, joka kuvataan digitaalisessa muodossa olevien dokumenttien varmentamisena aikaleimauksen ja digitaalisen allekirjoituksen avulla. (Haber & Stornetta 1991.) Nakamoto on ottanut vaikutteita myös tietokoneinsinööri Wei Dain (1998) julkaisemasta B-money tekstistä.
Tekstissään Dai kuvaa lohkoketjuteknologialle ominaisia piirteitä, kuten digitaalisten omistusten siirtämistä (transactions), hajautettua tietokantaa (distributed ledger), tiedon varmentamista (proof of work), älykkäitä sopimuksia (smart contracts) ja toimijoiden anonymiteettiä. (Dai 1998.) Nick Szabo puolestaan esitteli artikkelissaan ”smart cont- racts” älykkäiden sopimusten ideaa jo vuonna 1994. Szabo jatkoi idean kehittämistä myös vuosina 1996-1999. Hän oli myös kiinnostunut digitaalisen valuutan luomisesta ja esitte- likin artikkeleissaan mikromaksamista ja siihen liittyviä ongelmia ja hyötyjä. (Szabo, 1999). Szabo esitteli myös oman versionsa kryptovaluutasta nimeltä Bitgold vuonna 2005. Nakamoto oli kuitenkin ensimmäinen, joka sai nämä kaikki omainaisuudet yhdis- tettyä. Näin syntyi Bitcoin, jota voidaan pitää lohkoketjuteknologian ensimmäisenä so- velluksena. (Lauslahti ym. 2016.)
Teknisesti lohkoketju on hajautettu useille eri tietokoneille. Lohkoketjun yhtä osaa, eli lohkoa, voidaan verrata esimerkiksi kirjanpidon tilikirjaan. Kun kirjanpito saadaan tehtyä tietyltä ajanjaksolta, lohko suljetaan ja tieto siitä kirjataan tilikirjaan (ledger). Jälkikäteen
lohkoa ei voi enää muuttaa ja järjestelmä tunnistaa sen, jos joku yrittää sitä peukaloida (tamper proof). Useasta lohkosta syntyy ketju lohkoja, eli lohkoketju. Jokaisella lohko- ketjun lohkolla on oma tunnisteensa, jota kutsutaan myös tiivisteeksi (hash). Lohkoket- jussa lohkot yhdistetään edelliseen algoritmilla, jota nimitetään myös tiivistefunktioksi.
Tämä funktio luo datasta sekalaisen merkkijonon. Tiivistefunktio näyttäytyy jokaisella käyttäjällä samoin eli tietystä datasta syntyy aina merkkijono, joka on samanlainen.
Koska tieto on hajautettu usealle eri tietokoneelle, tiivistefunktio varmistaa, että data on täysin samanlainen kaikissa koneissa. Järjestelmä huomaa yhdenkin merkin muutoksen datassa. Jokainen lohkoketjun lohko pitää sisällään tiivistefunktiolla edeltävästä lohkosta lasketun merkkijonon. Käytännössä tiivistefunktio tekee peräkkäisistä lohkoista paloja, jotka sopivat toisiinsa täydellisesti. Periaatteessa lohkot ovat kuin kansioita tietokoneen kiintolevyllä, mutta hajautetumpia ja turvallisempia. (Storås 2016.)
Lohkojen varmentaminen tapahtuu konsensusmekanismin ja solmujen (node) kautta. Eri- laisista konsensusmekanismeista tunnetuimmat ovat proof of work (PoW) eli louhiminen ja proof of stake (PoS), joka perustuu riittäviin panoksiin. PoW-konseptia käytetään esi- merkiksi Bitcoinissa ja PoS:ia Ethereum alustan varmentamisessa. PoW-menetelmää to- teutetaan jokaisessa lohkossa olevan yksilöllisen Nonce (number used once) -muuttujan haravoinnilla. Siirron varmistajat louhivat, eli etsivät soveltuvaa Nonce-muuttujaa, jonka avulla tiivistefunktion ratkaisu saadaan ennalta määritellyt ehdot täyttäviksi. Nonce- muuttujan varmistanut taho saa työstään palkkion. Esimerkiksi Bitcoinin tapauksessa tie- don varmentaja, eli louhija saa palkkioksi Bitcoineja. Lohkot sisältävät myös tiivistear- von (Prev_Hash) edellisestä lohkosta, aikaleiman (timestamp) sekä epäsymmetrisellä avaimella salatut siirrot (Tx_Root). Erilaisilla konsensusmekanismeilla pyritään siis luo- maan luottamusta lohkoketjun käyttäjien välille. (Yli-Huumo ym. 2016; Honkanen 2017, 8; Värränkivi ym. 2018, 10.) Lohkoketjuteknologian toimintaperiaate on kuvattuna ku- vassa 1. ( Kinnunen ym. 2017, 6.)
Kuvio 1. Lohkoketjun toimintaperiaate ( Kinnunen ym. 2017, 6)
Yksi lohkoketjuteknologian perustavanlaatuinen ominaisuus on siis luottamus. Luotta- mus on keskeinen elementti yhteiskunnan kaikessa toiminnassa. Ilman luottamusta yh- teiskunnan järjestelmät eivät ole vuorovaikutuksissa toisiinsa. Nykyisin luottamuksen luomiseen kehitetyt kolmannen osapuolen varmennusjärjestelmät ovat aikaa vieviä ja työläitä prosesseja. Luottamuksen varmentamisesta joudutaan myös maksamaan. Pan- keille pitää maksaa palvelumaksuja, lakimiehille maksetaan sopimusten varmentamisesta ja vakuutusyhtiölle maksetaan vakuutusten laatimisesta. Sama koskee myös kirjanpitoa, kiinteistökauppoja ja osakekauppoja. Myös sote-palveluissa tarvitaan luottamusta. Saa- dakseen palveluita on varmennettava identiteetti kolmannen osapuolen myöntämällä do- kumentilla. Identiteetin varmentamiseen on kuitenkin kehitetty erilaisia keinoja. (Johans- son ym. 2019, 71-73.)
Digitaalinen identiteetti sisältää tietoa jostain kokonaisuudesta, jonka avulla kuvataan di- gitaalisessa maailmassa ulkoista toimijaa, kuten henkilöä, yhteisöä, laitetta tai sovellusta.
Digitaalisen identiteetin varmentaminen mahdollistaa järjestelmän kanssa toimimisen il- man ihmisen liittymistä varsinaiseen tunnistusprosessiin. Digitaaliset identiteetit mahdol- listavat toiminnan automatisoimisen sekä järjestelmien välisen kommunikaation. Kun palvelut muuttuvat digitaalisiksi, digitaalisen identiteetin merkitys kasvaa. World wide web consortium (W3C) on luomassa myös standardia digitaaliselle identiteetille, jonka mukaan jatkossa toimitaan. W3C:n ehdotus on DID-tunniste (decentralized Identifier).
DID-standardoinnin avulla yksilöt, yhteisöt ja palveluntarjoajat voivat luoda uniikkeja tunnisteita jotka ovat omistajiensa hallussa. (Johansson ym. 2019, 127-133.)
Lohkoketjuteknologiassa luottamus toimijoiden kesken syntyy matemaattiseen krypto- grafiaan perustuen koneellisesti, ilman kolmatta hallinnoivaa osapuolta. Tyypillisimpiä käyttökohteita toimijoiden välillä ovat erilaiset siirrot (transactions). Kuvatun teknolo- gian turvin kolmatta osapuolta ei tarvita, vaan teknologia mahdollistaa luottamuksellisen toiminnan. Suurin osa lohkoketjuteknologian sovellutuksista pohjautuu avoimeen lähde- koodiin. Lohkoketjuteknologialla pyritään myös vastaamaan hajautetun tiedon päätök- senteon ongelmaan. Tätä ongelmaa nimitetään myös bysanttilaisen kenraalin ongelmaksi.
Kun tieto varmennetaan eri solmuissa, ei väärää tietoa pääse syntymään. (Värränkivi ym.
2018, 9-10; Rantala 2018, 45.) Lohkoketjuteknologia on siis järjestelmä joka luo luotta- musta ilman kolmatta osapuolta (Johansson ym. 2019, 33.)
3.1.2 Lohkoketjutyypit ja toimijat
Lohkoketjuja on jaoteltu kolmeen eri luokkaan: julkisiin, yksityisiin ja luvanvaraisiin.
Julkisissa lohkoketjuissa niihin säilötyt siirtotapahtumat (transactions) ovat löydettävissä julkisesti avoimesta lokista. Avoimen lokin periaatteessa tiedon sisältö on kuitenkin voitu kryptografisesti salata PKI-mekanismilla (public key infrastructure), joten tiedon sisäl- töön ei ole pääsyä ilman tunnistusavainta. Yksityiset lohkoketjut taas ovat suljettuja, eikä konsensusmekanismin käyttö ole niissä välttämätöntä, koska toimintaympäristö on jo läh- tökohtaisesti luottamuksellinen. Yksityisiä lohkoketjuja voidaan käyttää esimerkiksi yri-
tyksien sisäisissä järjestelmissä. Luvanvaraisiin lohkoketjuihin osallistutaan yleensä kut- sun tai luvan kautta. Kutsu voidaan osoittaa esimerkiksi älykkäiden sopimusten luomi- seen lohkoketjuverkon sisällä. (Honkanen 2016, 9.)
Lohkoketjut voidaan jakaa myös hajautettuihin- (decentralized) sekä keskitettyihin (cent- ralized) järjestelmiin. Keskitetyssä järjestelmässä verkoston elementit noudattavat kes- kuksen ohjausta. Hajautetussa verkostossa taas ei ole mitään yksittäistä päättävää elintä, joka ohjailisi verkoston toimintaa. Avoimet ja julkiset lohkoketjuratkaisut nähdään siis hajautettuina ja yksityiset ja suljetut keskitettyinä. (Rantala 2018, 46.)
Kryptovaluutat ovat yksi tunnetuimpia lohkoketjuteknologiaan pohjautuvia sovelluksia.
Kryptovaluutat ovat virtuaalista valuutta, joita voi ostaa, vaihtaa ja myydä kryptovaluut- tapörsseistä, kuten esimerkiksi Coinbase, Binance tai Coinmotion. Kryptovaluuttojen arvo vaihtelee niiden kysynnän ja tarjonnan mukaan, ikään kuin osakemarkkinoilla. Coin- marketcap listaa kryptovaluutat ja sen sisältämän pääoman sivustollaan. Sivustolta voi seurata myös arvon kehittymistä. Kryptovaluutat voidaan jakaa ”kolikkoihin” (coins) ja
”tokeneihin” (tokens). Kolikot on suunniteltu käytettäväksi maksuvälineenä, kun taas to- keneilla on muitakin käyttötarkoituksia. Tokenin voidaan määritellä olevan todiste jonkin asian arvosta. Tokenit soveltuvat myös arvon siirtoihin ja vaihtamiseen digitaalisilla alus- toilla. (Rennock ym. 2018, 38.) Token on siis digitaalinen rahake tai poletti, joka on to- distus tietyn asian omistuksesta. Tokenisointi viittaa prosessiin, jossa jokin asia esimer- kiksi kultaerä liitetään lohkoketjuun. Kultaerän kytketään tokeneihin, joista jokainen to- ken edustaa tiettyä osaa kullan määrästä. Hankkimalla tokeneita voi täten ostaa osuuksia kultaerän määrästä, ilman että omistaisi kultaa fyysisesti. (Johansson ym. 2019, 104-105.)
Seuraavaksi tarkastelussa on Coinmarketcapin (2019) mukaan arvokkaimpia kryptova- luuttoja. Bitcoin on markkina-arvoltaan suurin kryptovaluutta. Sen markkina-arvo on kir- joitushetkellä yli puolet (52, 8 %) koko kryptovaluuttojen yhteenlasketusta arvosta.
Bitcoinia voidaan käyttää maksuvälineenä, mutta sillä on myös merkitys arvon säilyttä- jänä. Muita tunnettuja maksuvälineenä toimiva kryptovaluuttoja ovat Litecoin, Monero, Dash ja Bitcoin cash, joka on jakautunut haara (fork) bitcoinin lohkoketjusta. Toiseksi suurin markkina-arvo on XRP (ennen Ripple) nimisellä tokenilla. XRP kehittää palveluita kuten, xRapid, xCurrent ja zVia pankkimaailman tarpeita silmällä pitäen.
Ethreum listataan Coinmarkecapissa markkina-arvoltaan kolmannelle sijalle. Ethereum on lohkoketjuteknologiaa hyödyntävä alusta, jonka ympäristöön voidaan rakentaa ekosysteemi hyödynten älysopimuksia ja dApp (decentralized App)-sovelluksia. Ethe- reumin ympärille muodostui vuonna 2017 ICO (initial coin offering) buumi, jolloin sen alustalle luotiin satoja uusia Ethereum pohjaisia tokeneita. ICO:lla tarkoitetaan uudelle projektille kerättävää joukkorahoitusmuotoa, jota monet startupit ovatkin käyttäneet. Et- hereum on tunnetuin platform tyyppinen kryptovaluutta. Sillä on kuitenkin runsaasti haastajia kuten Cardano, TRON ja EOS, jotka pyrkivät tuomaan markkinoilla paremmin toimivan ekosysteemi-alustan. (Bitcoinkeskus 2018.)
Tunnetuimpien kolikoiden ja tokenien ulkopuolelta löytyy myös mielenkiintoisia projek- teja. Basic attention token (BAT) liittyy Brave-selaimen käyttöön. Brave selaimen erikoi- suus on että se blokkaa kaikki mainokset. Käyttäjä voi kuitenkin säätää asetuksista mai- noksia päälle, mutta tällöin mainostajat joutuvat maksamaan selaajalle BAT tokeneita, että mainokset näkyvät. (Bitcoinkeskus 2018.) Chainlink pyrkii yhdistämään lohkoketjun ulkopuolisen tiedon (off chain) ja lohkoketjusta tulevan tiedon (on chain) älysopimusten avulla (Chainlink 2019.) Myös terveydenhuoltoon keskittyviä projekteja, kuten Me- diBloc, MedRec, MediShares ja Medicalchain on olemassa. Nämä projektit pyrkivät tak- laamaan esimerkiksi potilastietojen tallentamiseen ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia.
(Coinmarketcap 2019.)
Myös suuret toimijat kuten IBM ja Microsoft kehittävät omia lohkoketjujaan. Hyperled- ger projektin tavoitteena on tuoda lohkoketjuteknologia massamarkkinoille. Se on Linux- foundationin kehittämä projekti, jossa on mukana yli 100 jäsentä, kuten esimerkiksi IBM, Nokia, Cisco, Fujitsu, SWIFT ja Intel. Yhteisöllä on kehitteillä useampiakin lohkoket- juprojekteja, mutta tunnetuin niistä on Hyperledger fabric. Fabric voi olla sekä avoin että suljettu muuttumaton tilikirja. Konsensusmekanismi on säädettävissä kutakin käyttötar- koitusta varten ja tietoturva järjestyy sertifikaateilla. (Salonen ym. 2018, 20.)
Microsoft azure lohkoketju taas mahdollistaa esimerkiksi vakuutusten myöntämisen loh- koketjuteknologiaa hyödyntäen. Se voi myös ennaltaehkäistä matkavarausten yhteydessä
sattuneita virheitä sekä toimia rojaltien maksuvälineenä esimerkiksi peli ja eSports ym- päristöissä. (Microsoft 2019.) Useilla toimialoilla toimijat ovat kerääntyneet yhteen ja muodostaneet konsortioita pohtien lohkoketjuteknologian hyödyntämistä toimialalla. R3- konsortio tutkii liiketoiminnallisia ratkaisuita ja siinä on mukana viranomaisia, keskus- pankkeja ja taloudellisia instituutioita. Vakuutusalalla on B3i-konsortio (blockchain in- surance industry) ja oikeudellisen alan konsortio on GLBC (global blockchain consor- tium). Hyperledger konsortiossa on mukana myös terveydenhuollon toimija Change healthcare, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoilla ei tiettävästi ole omaa konsor- tiota. (Johansson 2019, 140-144.)
3.1.3 Älykkäät sopimukset
Älykkään sopimuksen -käsitteellä ei ole vielä vakiintunutta kuvausta. Myös niiden sopi- musoikeudellinen asema on vielä hieman epäselvä. Lohkoketjuteknologiaan liittyvissä kirjoituksissa älykkäät sopimukset (smart contracts) määritellään liittyviksi lohkoketju- teknologian konsensusarkkitehtuuriin. Älykkäitä sopimuksia voidaan solmia kahden tai useamman osallistujan välille hajautetussa ympäristössä (Yli-Huumo ym. 2016, 18.)
Kuvio 2. Älykkään sopimuksen toimintaperiaate
Ne ovat digitaalisia ohjelmia, jotka toimeenpanevat sopimuksen automaattisesti tiettyjen ehtojen toteutuessa (self-execution). Niiden tarkoituksena on myös estää sopimuksen muuttaminen oikeudettomasti (self-enforcement). Älykäs sopimus perustuu tietokoneella ohjelmoituun koodiin, joka aktivoituu kun tietyt, ennalta koodiin kirjoitetut ehdot täytty- vät. (Lauslahti ym. 2016, 13.) Älykäs sopimus on laskennallisesti toteutettava ja digitaa- lisesti allekirjoitettu sopimus kahden tai useamman toimijan välillä. Sopimuksen koodiin voidaan sisään rakentaa kolmas osapuoli joka valvoo sopimusta. Sen voi toteuttaa myös pelkkään koodiin perustuen ilman ihmiseltä vaadittavaa toimintaa. Älykäs sopimus on pohjimmiltaan kasa loogisia lauseita (jos X tapahtuu niin Y toteutuu). Se sisältää sopi- musehtojen tiedot, jotka toteutuvat automaattisesti. (Johansson ym. 2019, 97.)
Älykkään sopimuksen kehittäjä Nick Szabo vertaa älykästä sopimusta juoma-automaatin toimintaan. Kun raha laitetaan juoma-automaattiin, sopimus aktivoituu. Vastineeksi ra- han laittaja saa automaatista juoman. Tässä yksinkertaisessa esimerkissä on kolme ele- menttiä jotka toteutuvat myös lohkoketjuteknologian mahdollistamissa älykkäissä sopi- muksissa: varojen hallinnointi, automaatio ja suorituksen varmentaminen ilman kolmatta osapuolta. (Clarke 2018.) Älykkäitä sopimuksia voidaankin hyödyntää esimerkiksi va- kuutuksissa tai kiinteistökaupassa. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa luottamuksellisen toiminnan hajautetussa ympäristössä ilman kolmatta osapuolta. Älykkäitä sopimuksia voidaankin hyödyntää digitaalisesti hallittavien omaisuuserien siirtymisessä toimialasta riippumatta. (Ridanpää 2018, 16.) Älykkään sopimuksen toimintaperiaate on kuvattu ku- viossa 2.
3.1.4 Lohkoketjuihin liittyvät haasteet
Lohkoketjuteknologiaan liittyy myös paljon haasteita ja ratkaisemattomia ongelmia. Yksi suurimmista haasteista on teknologian käytettävyys. Ensinnäkin lohkoketjuteknologiaa hallitsevia käyttäjiä on vielä verrattain vähän, joten teknologia voi olla käyttäjälle haas- teellista. Toisekseen on syytä pohtia mihin lohkoketjuteknologiaa ja hajautettua tietokan- taa voi ja kannattaa ylipäätään käyttää. (Meiklejohn 2018.) Yksityisten lohkoketjujen
osalta kyseenalaista on sen tarjoama hyöty perinteiseen datarakenteisiin nähden (Honka- nen 2017, 9.) Lohkoketjuteknologian verkostomainen rakenne on myös ongelma säänte- lyn ja lainsäädännön näkökulmasta. Sen käyttöönottoa on viivästyttänyt sovittujen sään- töjen ja lakien vajavaisuus ja tulkintojen puute. Aiheeseen liittyvä standardisointityö on kuitenkin aloitettu keväällä 2017. (Ridanpää 2018, 23.)
Ongelmallisena lohkoketjuteknologiassa nähdään älysopimukset, referenssiarkkitehtuuri, yksityisyyden suoja ja hallinnointi. Etenkin hallinnointi tai sen puute lohkoketjuteknolo- giassa nähdään haastavana ongelmana. Globaalissa mittakaavassa ISO on aloittanut stan- dardointityön. Suomessa SFS on perustanut aiheeseen liittyvän seurantaryhmän. Standar- doinnilla pyritään luomaan esimerkiksi yhdenmukaista terminologiaa ilmiön ympärille.
(Hänninen 2017, 10.)
Älykkäiden sopimusten ongelmana on niiden juridisen aseman epäselvyys, joka vaikuttaa niiden laajempaan hyödyntämiseen ja käyttöönottoon. Määriteltävänä on vielä, tuleeko älykästä sopimusta käsitellä normaalina sopimuksena sopimusoikeuden puitteissa? (Ri- danpää 2018, 17.) Antonopoulos ja Wood (2018) toteavat teoksessaan ”mastering ethe- reum”, ettei älykkäillä sopimuksilla ole laillista valtaa, kuvaten niiden olevan vain tieto- koneella tehtyjä koodeja. Raskin (2017) taas käy läpi älykkäiden sopimusten asemaa esi- merkkien kautta. Hänen tutkimuksensa mukaan älysopimusten juridinen asema alkaa sel- vitä vasta oikeuden käsittelemien tapausten kautta. Päätöksistä saadaan ennakkotapauk- sia, jotka määrittelevät älykkäiden sopimusten asemaa. Teknologian skaalautuvuus ole- massa olevaan ympäristöön nähdään myös yhtenä mahdollisena kompastuskivenä (Yli- Huumo ym. 2016, 4.)
Skaalautuvuuden ohella siirtonopeudet nähdään myös haasteellisina. Esimerkiksi bitcoi- nin lohkoketju pystyy käsittelemään keskimäärin n. 240 000 transaktiota päivässä, kun esimerkiksi VISA – luottokorttiyhtiö pystyy käsittelemään 150 miljoonaa transaktiota päivässä. Tämä voi aiheuttaa lohkoketjussa tapahtuviin siirtoihin viivettä, jos verkko ruuhkautuu. Skaalautuvuus on myös ongelmallista, koska lohkoketju tallentaa jokaisen verkossa tapahtuvan siirron. Mikäli valtavirta alkaisi käyttää lohkoketjuteknologiaa, tulisi laskentatehon ja tallennustilan kasvaa uusiin mittoihin. (De Filippi & Wright 2018, 56.)
Myös lainsäädäntö määrittää pitkälti lohkoketjuteknologian käyttöönottoa. Tällä hetkellä eri maissa suhtaudutaan eri tavoin lohkoketjuteknologiaan, kryptovaluuttoihin ja älysopi- muksiin. Valtio määrittää aina omat lakinsa ja se voi määritellä ne joko lohkoketjutekno- logiaa suosivaksi tai hylkiväksi. Jossain vaiheessa lohkoketjuteknologiaa pitää kuitenkin säännellä, mutta liian aikaisessa vaiheessa orastavaan innovaation puuttuminen voi ai- heuttaa potentiaalisten hyötyjen menetyksen. (De Filippi & Wright 2018, 57.)
Lohkoketjuteknologiaa voidaan hyödyntää esimerkiksi tietojen varastoinnissa ja suojaa- misessa. Nykyään esimerkiksi potilastiedot terveydenhuollossa on tallennettu keskiste- tysti yhteen paikkaan. Yleensä terveydenhuollon tietojärjestelmien ylläpitäminen on myös ulkoistettu kolmannelle osapuolelle. Tietojen tallentaminen ja säilyttäminen yh- dessä paikassa, tekee sen haavoittuvaksi erilaisille kyber-, verkko- ja palvelunestohyök- käyksille. Yhdysvalloissa vuonna 2016, 16,6 miljoonan henkilön potilastiedot anastettiin.
Vuonna 2017 varastettujen potilastietojen osuus nousi vielä 26 %. Suurin syy potilastie- tojen vuotoon oli luottaminen yhteen keskitettyyn serveriin. Tuon serverin hakkeroimalla rikolliset pääsivät käsiksi potilastietoihin. Tästä voidaan käyttää myös englanninkielistä ilmausta ”single point of failure”. Ilmaus viittaa yhteen kohtaan, jolla koko järjestelmän voi kaataa tai ottaa sen haltuunsa. Lohkoketjuteknologiassa sen sijaan tietokanta on ha- jautettu, joten yhtä solmua haavoittamalla vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Jos yksi solmu on jostain syystä poissa käytöstä, muut verkon solmut suorittavat tarvittavan konsensus protokollan. Hajautetussa järjestelmässä myös kaikki tietojen siirrot tallentuvat lohkoket- juun. (Li ym. 2019.)
Suorittaakseen hajautetun verkon kaappauksen tulisi hyökkääjien saada haltuunsa yli puolet verkon solmuista. Yleensä hajautetuissa verkoissa on tuhansia solmuja. Esimer- kiksi Ethereumissa on 10280 solmua, jotka ovat jakautuneet ympäri maailmaa (ethe- reumnodes 2019.) Joten kaappaamisurakka tuntuu mahdottomalta. Kuitenkin pienempien verkkojen kaappaustapauksia on ollut muutamia lohkoketjuteknologian historian aikana.
Verkon kaappauksia kutsutaan myös 51 % hyökkäyksiksi. (Ridanpää 2018, 19.)
Johansson, Eerola, Viitanen ja Innanen (2019) kuvaavat kirjassaan näkemyksiä kuinka sosiaali- ja terveysala voisi hyötyä lohkoketjujen käytöstä. He toteavat sosiaali- ja ter- veysalan olevan tiukasti säännelty ja sen toimintaa ohjaavat useat eri lait. He löytävät
useita eri käyttökohteita lohkoketjuteknologialle, kuten: potilastiedot, pääsynhallinta ja pääsynvalvonta tietoihin, mikromaksut, kliiniset kokeet, lääkkeiden kuljetusketjun seu- raaminen ja sairausvakuutuspetokset. Näitä teemoja kirjoittajat avaavat hyvin lyhyesti, joten teemojen laajempi tutkiminen on mielestäni tarpeellista.
3.2 Ekosysteemimalli
Luonnon ekosysteemi määritellään olosuhteiltaan samantapaisilla alueella elävien, toi- siinsa vuorovaikutuksessa olevien eliöiden ja niiden ympäristön muodostamaksi toimin- nalliseksi kokonaisuudeksi. Ekosysteemissä voidaan tunnistaa rakenteita, (laji) koostu- mus ja prosessit, mihin perustuvat ekosysteemissä tapahtuvat toiminnat. (Hiedanpää ym.
2010, 20.)
Ekosysteemin käsitettä on alettu käyttämään myös muun tyyppisten verkostojen ja pro- sessien kuvaamiseen. Yritysten ja organisaatioiden kasvava erikoistuminen ja tietojen ha- jautuminen ovat seurausta yritysyhteistyön huomattavasta kasvusta viime vuosikymmen- ten aikana. Yritysten sisäisten ominaisuuksien merkitys on pienentynyt ja ympäröivän verkoston merkitys korostunut. Samantapainen ilmiö on havaittavissa myös organisaa- tioiden kehityksessä. Ekosysteemin käsitettä on alettu käyttämään organisaatio- ja inno- vaatiokirjallisuudessa, koska sen avulla pystytään selittämään, miksi ja miten organisaa- tiot toimivat yhteistyössä jaettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuten lajit luonnolli- sessa ekosysteemissä, myös liiketoimintaekosysteemin jäsenet ovat riippuvaisia toisis- taan. Organisaatiokirjallisuudessa kuvatun ekosysteemin käsite määritellään sen tyypin mukaan, jota tarkasteltava aihe kuvaa parhaiten. Se voidaan jakaa kolmeen erilaiseen tyyppiin, jotka ovat alueellinen-, liiketoiminta ja platform-ekosysteemi. Ominaista ekosysteemille on tuotanto- ja käyttäjäpuolen yhdistäminen ja yhteensovittaminen.
Ekosysteemi käsittää sekä horisontaaliset että vertikaaliset suhteet toimijoiden välillä.
Ekosysteemimallissa arvonluonti on epälineaarista. Sen jäsenet ovat sosiaalisesti ja tek- nisesti toisistaan riippuvaisia. Ekosysteemin johtaminen perustuu tiedonvaihtoon sen jä- senten välillä. (Pulkka 2016, 4-6.)
Luhmannin (1989) määritelmä yhteiskunnan ekosysteemistä on monimutkainen. Hänen mukaansa yhteiskunta on suljettu järjestelmä, joka uudistaa itse itseään autopoieesin kautta. Luhmannin mukaan yhteiskunta voi tavoittaa ympäristönsä vain kommunikaation avulla. Yhteiskunnan osajärjestelmät kuitenkin ovat hänen mukaansa yhteydessä toi- siinsa. Ne voivat olla joko avoimia tai suljettuja systeemeitä. Jos osajärjestelmän pystyy koodaamaan binäärikoodin avulla, voidaan sitä pitää suljettuna systeeminä. Jos taas osa- järjestelmä vaatii binäärikoodausta monimutkaisempaa operationalisointia, voidaan sitä pitää avoimena järjestelmänä. (Peterson 1992.) Näinollen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää voidaan pitää avoimena, koska sitä ei pysty koodaamaan yhden binäärikoo- din varaan ja sen päälle limittyy muitakin osajärjestelmiä kuten politiikka, oikeus ja ta- lous. Luhmannilla (1989) ei siis ole yksinkertaista selitystä yhteiskunnan ekosysteemille.
Kuitenkin hän kuvailee ekosysteemille ominaisia piirteitä kuten kommunikaatio järjes- telmän sisällä sekä toimijoiden välillä. Lisäksi hän kuvailee yhteiskunnan tarvitsevan osa- järjestelmiä toimiakseen ja tuottaakseen lisää kommunikaatiota. (Peterson 1992.)
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ekosysteemiä platform eli alustaekosysteemin sekä API (application programming interface) ekosysteemin näkökulmasta. Platform-ekosys- teemi on alusta, jonka tarkoituksena on toimia ekosysteemin jäsenten koordinoimisen vä- lineenä. Platform, eli alusta koostuu teknologioista, työkaluista, palveluista, standardeista ja muista resursseista. Ekosysteemin jäsenet hyödyntävät näitä elementtejä muodostaen toimivan ekosysteemin. Yleensä platform-ekosysteemissä on hallinnoiva organisaatio, joka kontrolloi ja omistaa alustan keskeisiä osia. Hallinnoiva organisaatio ei hallitse kui- tenkaan koko alustaa, vaan moduulien ja komponenttien omistus on hajautettu ekosystee- min osallistujille. Platform-ekosysteemi kuvaa hyvin verkostoja, jossa arvonluonti perus- tuu tuottajat ja käyttäjät liittävään alustaan ja erityyppisten osallistujien synnyttämiin ver- kostovaikutuksiin. (Pulkka 2016, 5-6.)
Multi-sided platform taas on kaksi- tai useampipuolinen verkosto, jonka kautta tapahtuva vaihdanta hyödyttää molempia osapuolia. Alustan tärkeänä tehtävänä on räätälöidä vaih- dannan infrastruktuuri ja säännöt. (Beudreau & Hagiu 2008.) Multi-sided alustat voidaan nähdä katalysaattoreina, joiden tarkoitus on mahdollistaa ryhmien välinen vaihdanta ja arvonluonti (Evans 2009.)
