Henkivakuutukset perintöoikeudellisessa kontekstissa:Erityisesti Perintökaaren 7 luvun 4§:n tulkinnasta

(1)

Henkivakuutukset perintöoikeudellisessa kontekstissa:

Erityisesti Perintökaaren 7 luvun 4 §:n tulkinnasta

Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma, Siviilioikeus

18.2.2020

Tekijä: Samu Salmi, 271178 Ohjaaja: Antti Kolehmainen

(2)

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Samu Salmi

Työn nimi

Henkivakuutuksen perintöoikeudellisessa kontekstissa: Erityisesti Perintökaaren 7 luvun 4 §:n tulkinnasta

Pääaine

Siviilioikeus

Työn laji

Pro gradu -tutkielma

Aika

18.2.2020

Sivuja

58 sivua

Tiivistelmä

Tutkielma sijoittuu tarkastelemaan henkivakuutus- ja perintöoikeuden välistä lainsäädännöllistä rajapintaa. Henkivakuutus- ja perintöoikeus on Suomessa lainsäätäjän toimesta rakennettu eril- lisiksi järjestelmiksi, joiden lainsäädännöllinen yhteys on puutteellista. Henkivakuutus- ja perin- töoikeuden välisestä puutteellisesta lainsäädännöllisestä yhteydestä seuraa, että sääntely on tul- kinnanvaraista ja epäselvää.

Tutkielman tiedonintressinä on selvittää henkivakuutuksia koskevan perintöoikeudellisen sään- telyn sisältöä. Henkivakuutuksia koskeva perintöoikeudellinen sääntely sisältyy perintökaaren (40/1965, PK) 7:4:n sääntelyyn.

Tutkimuskysymykset muodostuvat PK 7:4:n sääntelyn avoimeksi jättämistä kysymyksistä. PK 7:4:n sääntelyn sisältöä selvittämällä on tarkoitus etsiä vastausta seuraaviin kysymyksiin:

1) Miltä aikaväliltä PK 7:4:n sääntelyn tarkoittamaa perittävän suorittamien henkivakuutusmaksujen kohtuullisuusarviota tulisi tehdä – niiden maksuhetkeen perustuen vai kokonaisvaltaisemmin?

2) Milloin PK 7:4 sääntelyn perusteella perittävän suorittamia henkivakuutuksensa vakuutusmaksujen voidaan katsoa olevan ns. ylisuuria eli kohtuuttomassa suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa nähden?

Näihin edellä mainittuihin PK 7:4:n avoimeksi jättämiin kysymyksiin on otettu kantaa aikaisemmin oikeuskirjallisuudessa. Tuon tutkielmassa esille aikaisemmin esitettyjä kannanottoja sekä esitän perustellut tulkinta- ja punnintakannanottoni kyseisiin tutkimuskysymyksiin de lege lata ja de lege ferenda.

Avainsanat

Henkivakuutus, lakiosa, perimys, perintökaari, vakuutussopimuslaki, ylisuuret henkivakuutusmaksut

(3)

SISÄLLYS

LÄHTEET ... iv

LYHENNELUETTELO ... viii

1. JOHDANTO ... 1

1.1 Aiheen esittely ... 1

1.2 Tutkimuskysymykset ja aiheen rajaus ... 4

1.3 Tutkimusmetodi ja oikeuslähteet ... 7

1.4 Tutkielman rakenne ... 10

2. HENKIVAKUUTUKSET, EDUNSAAJAMÄÄRÄYS JA PERINTÖKAAREN 7 LUVUN 4 §:N SÄÄNTELYKEHYKSEEN KUULUVAT HENKIVAKUUTUKSET ... 12

2.1 Henkivakuutus ja henkivakuutustyypit ... 12

2.1.1 Henkivakuutuksien historia ja nykytila ... 12

2.1.2 Henkivakuutus ... 14

2.1.3 Henkivakuutustyypit ... 15

2.2 Henkivakuutuksen edunsaajamääräys ... 18

2.2.1 Tavallinen edunsaajamääräys ja peruuttamaton edunsaajamääräys ... 18

2.2.2 Edunsaajamääräyksen sisältö ja tulkinta ... 23

2.3 Perintökaaren 7:4 sääntelykehykseen kuuluvat henkivakuutukset ... 26

3. YLISUURET HENKIVAKUUTUSMAKSUT ... 28

3.1 Yleistä ... 28

3.2 Perittävän suorittamien henkivakuutusmaksujen kohtuullisuuden arvioiminen: Maksuhetken mukaan vai kokonaisvaltaisemmin? ... 30

3.3 Alaikäisen lapsen erityisasema ... 44

3.4 Milloin perittävän suorittamat vakuutusmaksut voidaan katsoa ns. ylisuuriksi ja lukea lakiosaa määrättäessä pesän varojen lisäykseksi? ... 46

4. LOPUKSI ... 53

4.1 Johtopäätökset ... 53

5.2 De lege lata – tulkintasuositukset (de lege ferenda) ... 55

(4)

LÄHTEET

KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. WSOY 1989.

Aarnio, Aulis, Tulkinnan taito. WSOY 2006.

Aarnio, Aulis – Kangas, Urpo, Suomen jäämistöoikeus I, Perintöoikeus. Alma Talent 2016.

(6. Uudistettu painos.)

Aarnio, Aulis – Savolainen, Matti, Erään selitysteoksen herättämiä perintökaaren tulkintaongelmia. JFT 1968.

Antila, Veli-Aunus – Erwe, Ossi – Lohi, Ilkka – Salminen – Jaakko, Vapaaehtoinen henki- lövakuutus. Pieksämäki 2005. (Antila ym. 2005)

Ahtokari, Reijo, Tuntematon vaikuttaja. Työeläkejärjestelmän isä Teivo Pentikäinen. Juva 1988.

Arnholm, Carl Jakob, Livsforsikningskrav og arveoppgjør. 1958.

Bucht, Otto, Försäkringsväsendets företagsformer från antiken till våra dagar. Stockholm 1936.

Danielsen, Svend, Arveloven. 3.udgave. 1982.

Ekeberg, Birger, Till frågan om tolkningen av 104 § försäkringsavtalslagen. SvTJ 1939.

Halila, Jouko, Velkojien oikeusturva ja henkivakuutussopimukset. DL 1973.

Hoppu, Esko – Hemmo, Mika, Vakuutusoikeus. WSOYpro Helsinki 2006.

Kangas, Urpo, Lesken oikeudellinen asema. Oikeusdogmaattinen tutkimus lesken sosiaali- turvan laajuudesta. Vammala 1982.

Kangas, Urpo, Perhevarallisuusoikeus. Alma Talent 2018. (3. Uudistettu painos.) Kangas, Urpo, Suomen henkivakuutusoikeus. Lakimiesliiton kustannus 1995.

Kolehmainen, Antti – Räbinä, Timo, Jäämistösuunnittelu. Talentum Helsinki 2012.

Kolehmainen, Antti, Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä. Edilex 29/2015.

(30.6.2015).

(5)

Louhivuori, O.W, Vakuutusoppi. Porvoo 1937.

Louhivuori, O.W, Vakuutuksen taloudellinen teoria. Kansantaloudellinen aikakausikirja.

Helsinki 1938.

Mervaala, Timo, Edunsaajamääräyksestä. Keskinäisyys 1965.

Rinne, Toivo, Suomen vakuutustoimintaa 1816-1966. Turku 1966.

Siltala, Raimo, Oikeustieteen tieteenteoria. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A sarja nro. 234. Vammalan kirjapaino 2003.

Tolonen, Hannu, Oikeuslähdeoppi. WSOY 2003.

Tuomisto, Jarmo, Tyyppipakosta aikaprioriteettiin. Näkökohtia esineoikeudellisen sivullis- suojan perusteista. Vammala 1993.

Walin, Gösta, Kommentar av Ärvdabalken:

- Del I (1-17 kap.). Arv och testament. Fjärde, omarbetade upplagan. Stockholm 1993.

- Del II (18-25 kap.) Boutredning och avskifte. tredje, omarbetade upplagan. Stockholm 1993.

Zetterman, G.L, Vakuutusosakeyhtiö Kaleva 1874-1914. I Historiikki. Helsinki 1915.

INTERNET LÄHTEET

Edilex uutiset 19.8.2010. ”Henkivakuutuksen avulla on mahdollista jättää lapsi perinnöttö- mäksi – Professori Gottberg kumoaisi lakiosasäännökset”. [https://www.edilex.fi/uutiset/24894?allWords=Henkivakuutuksen+avulla+on+mahdol-

lista+j%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4+lapsi+perinn%C3%B6tt%C3%B6m%C3%A4ksi+- +professori+Gottberg+kumoaisi+lakiosas%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6kset&off- set=1&perpage=20&sort=relevance&searchSrc=1&advancedSearchKey=529722]

(18.10.2019).

Finanssivalvonta. Henkivakuutusyhtiöt 2018. Luettelo taulukoissa käytetyistä vakuutusyh- tiöstä, niiden lyhenteistä ja vakuutusluokista. [https://www.finanssivalvonta.fi/globalas- sets/fi/tilastot/vakuutus/henkivakuutus/henkivakuutus.pdf] (4.7.2018)

(6)

Finanssivalvonta. Tilastot. Henkivakuutus. Kotimaisen ensivakuutuksen maksutulo ja maksetut korvaukset. Maksetut korvaukset 2018. [https://www.finanssivalvonta.fi/tilastot/vakuutus/henkivakuutus/]

Itä-Suomen yliopisto. Oikeustiede. Siviilioikeus. [https://www.uef.fi/web/oikeustieteet/siviilioikeus-paaaine-] (30.1.2020)

Nieminen, Mauri, Keski-iän tulkinta on ongelmallista. Tilastokeskus.

[https://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_11_04_nieminen.html] (25.11.2004) Viittaus- päivä 3.2.2020) Nieminen 2004.

Tilastokeskus. Kuolleet 2018, Elinajanodote.

[https://www.stat.fi/til/kuol/2018/01/kuol_2018_01_2019-10-24_fi.pdf]

TUTKIMUKSET

Finanssialan keskusliitto Ry, vakuutustutkimus 2018. [http://www.finanssiala.fi/materiaali- pankki/tutkimukset/Sivut/default.aspx] (5.9.2018).

VIRALLISLÄHTEET

HE 114/1993 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle vakuutussopimuslaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

Oikeusministeriön työryhmämietintö 2004:6, Perintökaaren uudistamistarpeet. (3.6.2004) KM 1925:15.

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle perintölaiksi sekä siihen liittyvä lainvalmistelukunnan mietintö. Lainvalmistelukunnan mietintö 1938:5.

LaVM 1950:18. Lakivaliokunnan mietintö 18/1950 hallituksen esityksen 37/1948 johdosta.

KKO:n lausunto 1949. Korkeimman oikeuden lausunto lakivaliokunnan jaoston laatimasta ehdotuksesta 31.10.1949.

(7)

OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus

KKO 1983 II 12.

KKO 1986 II 150.

KKO 2004:40.

KKO 2011:5.

Hovioikeudet

Helsingin HO 24.02.1993 S 91/1445.

Turun HO 13.3.2003 S 01/1180.

(8)

LYHENNELUETTELO

FAL Försäkringsavtalslag (104/2005)

HE Hallituksen esitys

KK Kirjallinen kysymys

KM Komiteanmietintö

OK Oikeudenkäymiskaari (4/1734)

KSL Kuluttajansuojalaki (38/1978)

OikTL Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista

(228/1929)

PK Perintökaari (40/1965)

PL Suomen perustuslaki (731/1999)

RY Rekisteröity yhdistys

VakSopL Vakuutussopimuslaki (543/1994)

VP Valtiopäivät

(9)

1. JOHDANTO

1.1 Aiheen esittely

Kiinnostukseni tutkielman aihepiiriä kohtaan heräsi syksyllä 2018 järjestetyssä jäämistö- suunnitteluseminaarissa. Seminaarissa käsittelimme monipuolisesti perittävän toimesta ta- pahtuvaa jäämistösuunnittelua ja siinä hyödynnettäviä keinoja kuten: testamentteja, lahjoja henkivakuutussopimuksia ja erinäisiä muita jäämistösuunnittelussa hyödynnettäviä sopi- muksia. Seminaarin tarkoituksena oli hahmottaa tärkeimpiin jäämistösuunnittelukeinoihin liittyvät mahdollisuudet, rajoituksen ja riskit.

Seminaarissa käsitellyistä aiheista henkivakuutussopimukset vaikuttivat sääntelynsä puolesta melko haastavalta ja osin tulkinnalliselta. Henkivakuutukset osoittivat muodostavan muihin jäämistösuunnittelukeinoihin verraten oikeusjärjestykseen poikkeuksia. Nämä poik- keukset tekevät henkivakuutuksista muihin jäämistösuunnittelukeinoihin verraten varsin te- hokkaita keinoja määrätä jäämistöstään haluamallaan tavalla. Henkivakuutuksia koskevan sääntelyn haastavuus ja tulkinnallisuus muodostaa lainopilliselle työlle oivallisen pelikentän syvemmälle tarkastelulle.

Tutkielman aihe sijoittuu tarkastelemaan henkivakuutuksia sääntelevän vakuutussopimuslain (543/1994, VakSopL) ja perimystä sääntelevän perintökaaren (40/1965, PK) oikeusjär- jestykseen muodostavaa lainsäädännöllistä rajapintaa. Suomessa henkivakuutuksia koskeva perintöoikeudellinen sääntely poikkeaa muista pohjoismaista siinä suhteessa, että muissa pohjoismaissa ei ole nimenomaista säännöstä henkivakuutusmaksujen lisäämisestä jäämis- töön. ¹ Tästä huolimatta esimerkiksi Ruotsalaisessa oikeuskirjallisuudessa on korostettu, että henkivakuutuksilla on läheinen käytännöllinen ja taloudellinen yhteys perintöoikeuden kanssa. ² Suomessa lainsäätäjä on säädöstasolla muodostanut perintö- ja henkivakuutusoikeuden kahdeksi eri järjestelmäksi. Perintö- ja henkivakuutusoikeuden välinen säädöstason yhteys on kuitenkin toteutettu kömpelösti. Samanlaista periaatteellista yhteyttä henkivakuutus- ja perintöoikeuden välillä ei voida havaita Suomen oikeusjärjestyksessä, kuin esimerkiksi Ruotsalaisessa oikeuskirjallisuudessa on esitetty.³ Puutteellinen säädöstason yhteys henkivakuutus- ja perintöoikeuden välillä on omiaan aiheuttamaan sääntelyn tulkinnassa haasteita.

1 Oikeusministeriön työryhmämietintö 2004:6, s. 43.

2 Walin 1993, s. 304.

3 Walin 1993, s. 304.

(10)

Kangas on esittänyt, että yksi merkittävimpiä tekijöitä henkivakuutus- ja perintöoikeuden väliseen puutteelliseen säädöstason yhteyteen on näiden oikeudenalojen vähäinen käytännön yhteys. Kankaan mukaan henkivakuutussopimus on useimmiten nuorten ja keski-ikäisten perheiden sopimus. Lasten tullessa täysi-ikäiseksi, vanhemmat voivat lunastaa henkivakuutuksensa takaisin tai päästää sen raukeamaan. ⁴ Toisaalta henkivakuutussopimusten perusteella maksetut vakuutuskorvaukset eivät useimmiten ole olleet niin suuria, että ne olisivat aiheuttaneet intressiä perintöoikeuden näkökulmasta. ⁵

Kankaan esittämät seikat ovat yhä relevantteja 2020 -luvulle tultaessa. Näitä kyseisiä seik- koja puoltaa Finanssiala ry:n teettämä vakuutusvuotta 2018 koskeva vakuutustutkimus. Fi- nanssialan teettämän vakuutustutkimuksen mukaan tutkimukseen vastaajista 37 %:lla oli vapaaehtoinen henkivakuutus kuoleman varalta. Tutkimuksen mukaan henkivakuutuksen suuruus on tyypillisimmin 20 – 50 000 euroa tai yli 50 000 euroa. Muita useimmin henkivakuutus on tutkimuksen mukaan 40 – 59 -vuotiailla, yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevilla ja lapsiperheisillä. Tutkimukseen osallistui 1000 henkilöä. ⁶

Samaan aikaan elinajanodotteen jatkaessa kasvuaan, niin ikään perintöoikeudelliset sään- nökset tulevat sovellettavaksi yhä korkeammassa perittävän saavuttamassa iässä. Esimer- kiksi vuonna 2018 syntyneillä pojilla elinajanodote on 78,9 vuotta. Vastaavasti vuonna 2018 syntyneillä tytöillä elinajanodote on 84,3 vuotta. ⁷ Korkeassa eliniässä samanlaista tarvetta henkivakuutukselle perheen taloudelliseksi turvaksi ei enää välttämättä niin usein ole. Hen- kivakuutus on saatettu lunastaa takaisin tai päästetty raukeamaan ja näin ollen korkeassa eliniässä menehtyneillä ei siten useimmiten ole voimassaolevaa henkivakuutussopimusta.

Tästä syystä henkivakuutusoikeus- ja perintöoikeus eivät käytännössä kohtaa niin usein kuin voisi kuvitella. ⁸

4 Kangas 1995, s. 351.

5 Kangas 1995, s. 352.

6 Finanssialan teettämä vakuutustutkimus 2018, s. 84 – 86. Huomion arvoista finanssialan teettämässä tutki- muksessa on, että vuoteen 2016 verrattuna suurten yli 50 000 euron henkivakuutuksien määrä on kasvanut.

Voidaan spekuloida sen puolesta, onko suurten henkivakuutuksien kasvu vuoteen 2016 verrattuna on seurausta siitä, että vakuutuksenottajat ovat yhä useammin tiedostaneet henkivakuutuksien tarjoamat mahdollisuudet jää- mistösuunnittelussa.

7 Tilastokeskus 2019, Kuolleet 2018, elinajanodote.

8 Kangas 1995, s. 352: Aarnio 2016, s. 844. Elinajanodotteen kasvua on käytetty osaltaan myös koko laki- osajärjestelmään kohdistuvassa kritiikissä. Elinajanodotteen kasvaessa rintaperillisten keski-ikä kasvaa niin ikään, jolloin lakiosasuoja tarve ei ole samanlainen kuin lakiosasuojaa valmisteltaessa 1930-luvulla.

(11)

Vaikka Finanssialan teettämä vakuutusvuotta 2018 koskeva vakuutustutkimus osoittaa, ettei henkivakuutuksen arvo useimmiten ole kovinkaan suuri.⁹ Keskimääräisen henkivakuutuksen arvon ei voida myöskään todeta aiheuttavan perinnönjaossa määränsä suurempaa intres- siä. Käytännössä henkivakuutuskorvauksella voi kuitenkin olla kuinka suuri arvo tahansa.

Yleisten henkivakuutusoikeuden periaatteiden mukaan ihmishenkeä ei voi ylivakuuttaa.

Olisi moraalisesti arveluttavaa ja kestämätöntä arvioida minkälainen vakuutusintressi kulla- kin olisi omasta tai toisen hengestä. Jokaisella voidaan katsoa olevan individuaalinen vakuutusintressi siitä, minkä arvoisen henkivakuutuksen hän haluaa ottaa esimerkiksi läheistensä taloudelliseksi turvaksi. Näin ollen henkivakuutuksen suuruus on henkivakuutuksenottajan vapaasti harkittavissa. Vakuutuksenantajan harkinnassa on kuitenkin yksittäisten henkivakuutuksien osalta kuinka suuren henkivakuutuksen se myöntää. ¹⁰

Tutkielman aiheen sijoittumista perintö- ja henkivakuutusoikeuden rajapintaan sekä tutkielman yhteiskunnallista relevanttiutta voidaan puoltaa henkivakuutussopimusten perusteella maksettujen vakuutuskorvausten määrällä. Vuonna 2018 henkivakuutussopimusten perusteella maksettiin vakuutuskorvauksia yhteensä 4,6 miljardia euroa. ¹¹. Henkivakuutusta voidaan näiden tilastojen valossa pitää varsin merkittävänä oikeudellisena instituutiona.

Henkivakuutusoikeuden ja perintöoikeuden lainsäädännölliseen rajapintaan sijoittuvaa oi- keustieteellistä tutkimuskirjallisuutta on ajansaatossa tehty verrattain vähän. Tämä voi selit- tyä sillä, että aikaisemmin esille tuotu oikeuskäytännössä havaittava yhteys perintöoikeuden ja henkivakuutusoikeuden välillä on jäänyt vähäiseksi. Oikeustila ei kuitenkaan ole täysin selvä henkivakuutuksia koskevan perintöoikeudellisen sääntelyn osalta. Aiheeseen liitty- vissä perusteoksisissa on esitetty merkittävien säännösten suhteen vastakkaisia argumentteja ja tulkintoja, joiden katson olevan omiaan lisäämään oikeustilan epäselvyyttä. Oikeustieteel- lisen tutkimuksen vähäinen intressi aihetta kohtaan puoltaa tutkielman tutkimuksellista relevanttiutta yhdessä oikeustilan epäselvyyden sekä henkivakuutusinstituution yhteiskunnalli- sen relevanttiuden kanssa. Lisäksi huomionarvoista on finanssialan vakuutusvuotta 2018

9 Finanssialan teettämä vakuutustutkimus 2018, s. 84 – 86.

10 Kangas 1995, s. 353.

11 Finanssiala julkaisut ja tutkimukset 2019, vakuutusvuosi 2018, s. 8-10.

(12)

koskevasta vakuutustutkimuksesta ilmi tuleva trendi suurten yli 50 000 euron arvoisten hen- kivakuutusten suosion kasvusta vuoteen 2016 verrattuna. ¹² Suurten henkivakuutuksien suosion kasvaessa niiden merkitys perintöoikeudellisessa kontekstissa voi tulla tulevaisuudessa kasvamaan. Aihetta ei voi kuvailla tutkimuksellisesti loppuun kolutuksi.

Seuraavaksi esitän tutkimuskysymysten ja aiheen rajausten muodossa miltä osin käsittelen henkivakuutuksien perintöoikeudelliseen sääntelyyn liittyviä tulkintaongelmia.

1.2 Tutkimuskysymykset ja aiheen rajaus

Tutkielman lainsäädännöllisen kontekstin muodostavat vakuutussopimuslain (543/1994, VakSopL) 6 luvun ja perintökaaren (40/1965, PK) 7 luvun sääntely.

VakSopL 47.1 §:n mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä henkilö, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen (edunsaaja). Edunsaajamääräys voidaan antaa tavallisena tai peruuttamatto- mana.

VakSopL 47.3 §:n mukaan, jos edunsaajamääräys on voimassa, vakuutetun kuoleman johdosta suoritettava vakuutuskorvaus ei kuulu vakuutetun kuolinpesään. Vakuutuksen edun- saajamääräyksellä vakuutuksenottaja voi siten määrätä vakuutuskorvauksen edunsaajalle ohi kuolinpesän varojen. Henkivakuutuskorvauksen pesään kuulumattomuuden periaate muodostaa vahvan oikeudellisen perustan henkivakuutusjärjestelmään. Henkivakuutuksen edunsaajamääräys muodostaa edunsaajamääräyksen saaneelle itsenäisen oikeusaseman vakuutuksenottajan kuolinpesän osakkaisiin ja velkojiin nähden. ¹³ Käytännössä edunsaaja- määräyksen saajan itsenäinen oikeusasema suhteessa kuolinpesän osakkaisiin ja velkojiin nähden tarkoittaa sitä, ettei hän voi vaatia edunsaajan roolissa vakuutuksenottajan kuolin- pesään pesänselvittäjää tai pesänjakajaa oikeutensa toteuttamiseksi. Sen sijaan edunsaaja voi kääntyä suoraan vakuutuksenantajan puoleen vaatiakseen vakuutuskorvaustaan. ¹⁴ Edunsaa- jamääräys ei siten muodosta edunsaajalle edunsaajan roolissa kuolinpesän osakkaan asemaa.

15

12 Finanssialan teettämä vakuutustutkimus 2018, s. 84 – 86.

13 KM 1925:15, s.151.

14 Kangas 1995, s. 361.

15 Vrt. Yleisjälkisäädös. Toisin kuin yleisjälkisäännös, henkivakuutuksen edunsaajamääräys ei muodosta saa- jalleen samantyyppistä perintöoikeudellista asemaa kuin lakimääräiselle perilliselle.

(13)

PK 7:4:n perusteella rintaperillisten lakiosia laskettaessa on mahdollista ottaa huomioon las- kennallisina lisäyksinä perittävän suorittamia ylisuuria henkivakuutusmaksuja. Perintökaa- ren 7:4:n mukaan, jos perittävä on kuolemansa varalta ottamassaan henkivakuutuksessa määrännyt kolmannen henkilön edunsaajaksi tai siirtänyt henkivakuutuksensa kolmannelle henkilölle, on perittävän suorittamat vakuutusmaksut, jos ne eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa, perintöosaa (lakiosaa) määrättäessä luettava pesän varojen lisäykseksi, kuitenkin enintään vakuutusmäärään saakka. Mikäli perittävä on saanut vastiketta edunsaajan määräämisestä tai vakuutuksensa siirtämisestä, vastike on vähennet- tävä vakuutusmaksuista.¹⁶

PK 7:4:n säännös lukeutuu perintökaaren seitsemännen luvun muodostamaan lakiosajärjes- telmään. Perintökaaren lakiosasäännöstö muodostaa niin ikään vahvan perustan puolestaan perintöoikeusjärjestelmään. PK 7.1:n mukaan lakiosajärjestelmän tarkoitus on turvata laki- osaan oikeutetuille perillisille lakiosa eli puolet kyseiselle perilliselle lakimääräisen peri- mysjärjestyksen mukaan tulevan perintöosan arvosta. Lakiosasäännöstö antaa turvaa ennen muuta tilanteissa, joissa perittävä on määrännyt omaisuudestaan testamentilla. Toisaalta la- kiosajärjestelmä mahdollistaa perillisille oikeuden vaatia tiettyjä perittävän tekemien vastik- keettomien luovutusten huomioon ottamista jäämistöä jaettaessa, kuten esimerkiksi perittä- vän suorittamia ylisuuria henkivakuutusmaksuja. ¹⁷

Lainsäädännöllistä rajapintaa tarkastellessa perintökaaren ja vakuutussopimuslain osalta on huomioitava, että VakSopL 47 §:n sääntely kohdistuu vakuutuskorvaukseen ja PK 7:4:n sääntely puolestaan määrittää perittävän kuolemansa varalta ottamaansa henkivakuutukseen suorittamien vakuutusmaksujen perintöoikeudellista kohtelua.

Henkivakuutuksia koskevan sääntelyn tulkinnallisuus Suomen perintöoikeusjärjestelmässä tiivistyy perintökaaren 7:4:n sääntelyyn. Tutkielmassa on tarkoitus syventyä eritoten PK 7:4:n tulkintaan. PK 7:4:n sääntely jättää sen tulkitsemisen ja soveltamisen kannalta olennaisia kysymyksiä avoimeksi. Ensinnä PK 7:4:n sääntely jättää avoimeksi miltä aikaväliltä perittävän suorittamien henkivakuutusmaksujen kohtuullisuutta tulisi arvioida suhteessa hä-

16 PK 7:4 mukaan perittävän suorittamat ylisuuret henkivakuutusmaksut voidaan ottaa huomioon perintöosia määrättäessä laskennallisena lisäyksenä. Säännöksen perusteella voidaan tehdä henkivakuutusmaksujen suu- ruinen laskennallinen lisäys lakiosia määritettäessä ehtojen täyttyessä. Tässä mielessä säännöksessä on virheel- linen ilmaisu, että perittävän suorittamat vakuutusmaksut voidaan ottaa huomioon perintöosia määrättäessä pesän varojen lisäyksenä.

17 Aarnio – Kangas 2016, s. 848.

(14)

nen oloihinsa ja varoihinsa. Toisaalta PK 7:4:n sääntelystä ei voi suoraan säännöstä tulkitsemalla rajata, milloin säännöksen perusteella perittävän henkivakuutukseensa suorittamat henkivakuutusmaksut ovat kohtuuttomia suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa nähden.

Käsittelen tutkielmassa edellä mainittuja PK 7:4:n sääntelyn avoimeksi jättämiä kysymyksiä seuraavin tutkimuskysymyksin:

1) Milloin perintökaaren 7 luvun 4 §:n mukaan perittävän suorittamat vakuutusmaksut katsotaan ns. ylisuuriksi/kohtuuttomiksi hänen oloihinsa ja varoihinsa nähden ja näin ollen luetaan perintöosaa (lakiosaa) määrättäessä pesän varojen lisäykseksi?

Tähän kysymykseen liittyen tiedonintressinä on myös selvittää mitä perintökaaren 7 luvun 4 §:n sääntely tarkoittaa perittävän oloilla ja varoilla, kun vakuutusmaksujen kohtuullisuutta arvioidaan suhteessa niihin?

2) Tulisiko perintökaaren 7 luvun 4 §:n perusteella perittävän suorittamien henkiva- kuutusmaksujen kohtuullisuutta arvioida suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa va- kuutusmaksun maksuhetken mukaan vai tulisiko perittävän suorittamien henkivakuu- tusmaksujen kohtuullisuutta arvioida kokonaisvaltaisemmin suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa nähden?

Henkivakuutukset ovat sekä käytäntönsä, että sääntelynsä puolensa moniulotteisia. Ennen varsinaisten tutkimuskysymysten käsittelyä tutkielmassa on syytä selvittää henkivakuutuksien oikeudellista luonnetta, eri henkivakuutustyyppejä, henkivakuutuksen edunsaajamää- räyksen sääntelyä ja sitä minkälaiset henkivakuutukset kuuluvat PK 7:4:n sääntelykehyk- seen.

Henkivakuutuksien moniulotteisuus pakottaa myös rajaamaan tutkielmaa. Tutkielman ulkopuolelle rajautuvat henkivakuutuksiksi lukeutuvien eläkevakuutuksien ja muiden sosiaaliva- kuutuksien käsittely. Samoin tutkielman ulkopuolelle jäävät VakSopL 2.1 §:n 6 kohdassa tarkoitetut ryhmävakuutukset sekä ryhmäetuvakuutukset. Keskityn tutkielmassa pääasiassa perittävän kuolemansa varalta ottamiin henkivakuutuksiin, joista perittävä on määrännyt edunsaajamääräyksellä. Näin ollen käsittelen tutkielmassa ennen muuta vain sellaisia henkivakuutuksia, joissa vakuutuksenottaja ja vakuutettu ovat sama henkilö. Tutkielman pääin- tressin ollessa PK 7:4:n sääntelyn sisällön selvittäminen, tutkielma keskittyy henkivakuutuksien osalta pääasiassa perittävän suorittamien vakuutusmaksujen arvioimiseen laki- osasuojan näkökulmasta. Näin ollen vakuutuskorvausta koskevan sääntelyn käsittelyyn ei ole syytä paneutua enempää kuin on tarpeellista. Vakuutuskorvauksen perintöoikeudellinen

(15)

asema käytännössä katsoen on yksiselitteinen, eikä tästä syystä vakuutuskorvausten käsitte- lylle tutkielmassa ole tilausta. Henkivakuutuksien edunsaajamääräysten tulkintaan vaikutta- vien sisällöllisten seikkojen punninta niin ikään rajautuu tutkielman ulkopuolelle.

Tutkielman tutkimuskysymysten käsittely edellyttää kokonaisvaltaista hahmottamista perin- tökaaren perintöoikeusjärjestelmästä etenkin lakiosajärjestelmän osalta sekä moniulotteisten henkivakuutuksien oikeudellisen luonteen selvittämistä. Tutkielman aiheen katsotaan lukeutuvan siviilioikeuden (yksityisoikeuden) oikeudenalaan. Siviilioikeuden oikeudenalan sään- telyn on yleisesti katsottu kohdistuvan yksityisten toimijoiden välisiin oikeussuhteisiin. Pe- rinteisesti siviilioikeuden oikeudenalaan on luettu kuuluvaksi vaihdannan ja varallisuuden sekä perhe- ja perintöoikeudellinen sääntely. ¹⁸ Tutkielma pyrkii kunnianhimoisesti yhdistä- mään siviilioikeuden alalla keskeisessä roolissa olevien aiheiden käsittelyn.

1.3 Tutkimusmetodi ja oikeuslähteet

Tutkimusmetodina tutkielmassa on perinteinen lainoppi eli oikeusdogmatiikka. Lainoppi on sääntötutkimusta, jonka tarkoituksen on selvittää voimassaolevan oikeuden sisältöä tutki- malla oikeusjärjestystä. Lainopin tehtäviksi on perinteisesti katsottu voimassaolevaan oikeu- teen lukeutuvien oikeusnormien systematisointi ja tulkinta. Systematisoinnilla tarkoitetaan voimassaolevan oikeuden sisällön jäsentämistä. Tulkinalla puolestaan tarkoitetaan oikeus- järjestykseen kuuluvien oikeusnormien sisällön selvittämistä. ¹⁹

Näin ollen puhuttaessa tiedonintressistä lainopin tiedonintressinä todetaan olevan tuottaa voimassa olevaa oikeutta koskevia tulkinta-, systematisointi- sekä punnintakannanottoja.

Nämä kannanotot keskittyvät siihen, mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö vallitsevan lainopin mukaan kyseisellä hetkellä. ²⁰

Lainoppi on vahvasti kytköksissä lainkäyttöön. Lainoppi kiinnittää vallitsevan oikeuden tulkinnan, punninnan sekä systematisoinnin tuomareiden ja muiden lakia soveltavien viran- omaisten hyväksymään arkikäyttöön eli niin sanottuun tuomarinideologiaan. ²¹

18 Itä-Suomen yliopisto, Oikeustieteet, Siviilioikeus.

19 Aarnio 1989, s. 53.

20 Kolehmainen 2015, s. 2.

21 Siltala 2003, s. 60 ja 921.

(16)

Lainoppiin kuuluu olennaisena funktiona vallitsevan oikeuden sisällöstä esitettyjen tulkinta- , punninta- ja systematisointikannanottojen perusteleminen. Lainopissa perusteleminen ta- pahtuu tulkitsemalla tiedeyhteisön hyväksymän oikeuslähdeopin mukaisesti vallitsevaan oi- keuslähdeoppiin kuuluvia oikeuslähteitä. ²²

Aarnion oikeuslähdeopin mukaisesti oikeuslähteet jaetaan kolmeen (neljään) ryhmään nii- den velvoittavuuden perusteella. Oikeuslähteet jakautuvat vahvasti velvoittaviin, heikosti velvoittaviin, sallittuihin oikeuslähteisiin sekä kiellettyihin oikeuslähteisiin. Oikeuslähtei- den jaottelu on vahvasti sidonnainen laintulkitsijan näkökulmaan. Jaottelu itsessään selven- tää eri oikeuslähteiden painoarvoa ja sitä, kuinka tiukasti tuomarin tai muun viranomaisen laintulkinnan perustelu tulee olla sidottu kyseisiin oikeuslähteisiin.²³ Noudattaessani tutkielmassa lainopin metodia, olen myös sidottu tulkitsemaan oikeuslähteitä vallitsevan oikeus- lähdeopin mukaisesti ja perustamaan tulkintakannanottoni niiden varaan.

Vahvasti velvoittavat oikeuslähteet vallitsevan oikeuslähdeopin mukaisesti muodostavat laki ja maantapa. Vahvasti velvoittavien oikeuslähteiden velvoittavuus lainkäytössä perustuu viime kädessä perustuslakiin. Suomen perustuslain (731/1999, PL) 2.3 §:n mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. ²⁴

Heikosti velvoittaviin oikeuslähteisiin luetaan kuuluvaksi lainsäätäjän tarkoitus, joka tulee ilmi lainvalmisteluaineistosta sekä tuomioistuinratkaisut. Heikosti velvoittavan oikeusläh- teen sivuuttamisesta ei lainsoveltajalle seuraa sanktiota virkavirheestä, mutta yleisesti on katsottu, että hyvä oikeudellinen perustelu nojautuu myös heikosti velvoittaviin oikeusläh- teisiin. Heikosti velvoittaviin oikeuslähteisiin viittaaminen on myös oikeudenkäytön yhte- näisyyden kannalta ensiarvoista. Oikeudenkäytön yhtenäisyys on toisaalta edellytys sille, että lainkäyttö on kansalaisten näkökulmasta yhdenvertaista.²⁵

Vahvasti ja heikosti velvoittavien oikeuslähteiden lisäksi oikeuslähdeoppi jaotteluun katsotaan lukeutuvan sallitut oikeuslähteet. Nimensä mukaisesti sallittuja oikeuslähteitä saa käyt- tää oikeudellisessa perustelussa. Aarnio kuvailee sallittuja oikeuslähteitä oikeudellista-argu- mentaatiota vahvistavaksi. Sallittujen oikeuslähteiden sivuuttaminen ei ole lainsoveltajalle rangaistavaa. Sallittuihin oikeuslähteisiin katsotaan lukeutuvaksi kaikki muut oikeuslähteet

22 Aarnio 2006, s. 283 ja 287.

23 Aarnio 1989, s. 220.

24 Aarnio 1989, s. 220.

25 Aarnio 1989, s .220; Tolonen 2003, s. 24.

(17)

kuin edellä mainittuihin vahvasti ja heikosti velvoittaviin oikeuslähteisiin lukeutuvat oikeus- lähteet, jotka eivät kuitenkaan ole kiellettyjä oikeuslähteitä. Sallittuja oikeuslähteitä ovat muun muassa oikeustieteellinen kirjallisuus, teleologiset argumentit, moraali argumentit, oi- keusvertailevat ja oikeushistorialliset argumentit sekä reaaliset argumentit. ²⁶

Puolestaan kiellettyinä oikeuslähteinä perustelussa pidetään esimerkiksi poliittisesti latautu- neita tai syrjiviä argumentteja.

Tutkielmassa hyödynnettävät oikeuslähteet koostuvat pääasiassa oikeustieteellisestä kirjal- lisuudesta. Oikeustieteellisen kirjallisuuden osalta olen käyttänyt lähteinä niin kotimaista kuin muista pohjoismaista peräisin olevaa kirjallisuutta. Pohjoismaalaisen oikeuskirjallisuu- den hyödyntäminen lähteenä on perusteltua oikeusvertailevien argumenttien esittämisen sekä havainnollistamisen kannalta. Pohjoismaalaista oikeuskirjallisuutta on mahdollista hyödyntää soveltuvin osin myös lain sisällön selvittämisessä siltä osin, kun lainsäädännön voidaan katsoa vastaavan Suomen lainsäädäntöä. Lisäksi pohjoismaalainen oikeuskirjalli- suus lisää tutkielmassa hyödynnettävien lähteiden kattavuutta, sillä kotimaista oikeuskirjallisuutta aiheeseen liittyen ei ole liialti.

Heikosti velvoittavien oikeuslähteiden osalta tutkielmassa hyödynnetään etenkin perintö- kaaren ja vakuutussopimuslain lainvalmisteluaineistoja. Tuomioistuinratkaisuja tutkielmassa käytetään perustelun tukena soveltuvin osin. Huomioitavaa on, ettei aiheeseen suoraan liittyviä tuomioistuinratkaisuja ole julkaistu kuin yksittäisiä.

Näiden oikeuslähteiden lisäksi tutkielmassa hyödynnetään erinäisiä laintulkinta-argumentteja. Esimerkiksi teleologisilla- ja analogisilla-argumenteilla sekä oikeusvertailevilla argumenteilla on paikkansa tutkielmassa. Paikka paikoin näiden argumenttien merkitys voi kasvaa muun oikeuslähdemateriaalin puutteen vuoksi.

Lainopin metodin avulla on mahdollista antaa tulkinta-, punninta- ja systematisointikannan- ottoja niin de lege ferenda, että de lege lata. De lege ferenda eli niin sanottu oikeuspoliittinen tutkimus pyrkii arvioimiaan erinäisiä ratkaisumalleja, joihin tuleva lainsäädäntö voisi perustua. De lege ferenda lähestymistavassa yhdistettynä tavanomaiseen tai vaihtoehtoiseen lainoppiin uutta lainsäädäntöä koskevat tulkinta ja systematisointikannanotot tulevat ikään kuin lainopin sivutuotteena. De lege lata lähestymistavassa puolestaan pyritään esittämään voimassaolevan oikeuslähdeopin mukaisesti tulkintasuosituksia voimassaolevasta oikeudesta.²⁷

26 Aarnio 1989, s .221; Tolonen 2003, s. 25.

27 Kolehmainen 2015, s. 3.

(18)

Lähtökohtaisesti tutkielman tarkoitus on selvittää voimassaolevan oikeuden sisältöä tutkimuskysymysten osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että annan kannanottoni ensisijaisesti de lege lata. Tutkielman kokonaisuutta ajatellen tutkielma luo perustan myös de lege ferenda -kan- nanotoille. Tästä syystä, vaikka tutkielmaa ei ole tarkoitus tehdä oikeuspoliittisessa mielessä on kestämätöntä esittää kritiikkiä voimassa olevaa lainsäädäntöä kohtaan esittämättä kehi- tysehdotuksia. Huomattakoon, että de lege ferenda -kannanotot ovat tutkielmassa toissijaisia de lege lata -kannanottoihin nähden.

1.4 Tutkielman rakenne

Tutkielma koostuu johdanto luvun lisäksi kahdesta pääluvusta. Johdantoluvun jälkeen tutkielmassa on tarkoitus tuoda esille henkivakuutuksien oikeudellista luonnetta yleisemmin ja luoda käsitys siitä, mistä henkivakuutuksissa on ylipäätään kysymys. Henkivakuutukset ovat sekä sääntelynsä, että käytäntönsä puolesta moniulotteisia ja monimuotoisia oikeudellisia instrumentteja. Tästä syystä ennen varsinaisiin tutkimuskysymyksiin siirtymistä on syytä luoda selvä kuva, millaisia henkivakuutustyyppejä on olemassa ja mikä merkitys on henkivakuutuksen edunsaajamääräyksellä sekä, mitä mahdollisia poikkeuksia henkivakuutuksiin liittyy oikeusjärjestyksen kannalta. Henkivakuutuksien oikeudellisen luonteen selvittämisen toisena funktiona tutkielmassa on ”systematisoida” tutkielman keskiössä olevan perintökaa- ren (40/1965, PK) 7:4:n sääntelykehystä. PK 7:4:n sääntelykehyksen ”systematisoinnin” tarkoitus on selvittää mitkä henkivakuutussopimustyypit ja niiden edunsaajamääräykset voivat tulla sovellettavaksi kyseisen säännöksen perusteella ja minkä sisältöisenä.

Tutkielman toisessa pääluvussa tarkastellaan syväluotaavasti PK 7:4:n avoimeksi jättämiä kysymyksiä, jotka ovat varsin olennaisia säännöksen soveltamisen kannalta. Tarkoituksena on selvittää tulisiko PK 7:4:n sääntelyn perusteella perittävän kuolemansa varalta ottamansa henkivakuutukseen suorittamien vakuutusmaksujen kohtuullisuutta arvioida suhteessa hä- nen oloihinsa ja varoihinsa vakuutusmaksujen maksuhetken perusteella vai tulisiko sään- nöksen tarkoittamaa kohtuullisuusarviota tehdä kattavammin. Toisaalta luvun tarkoitus on osaltaan selvittää myös, milloin PK 7:4:n sääntelyn perusteella perittävän kuolemansa varalta ottamansa henkivakuutukseen suorittamat vakuutusmaksut katsotaan olevan kohtuuttomia suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa. Näihin kysymyksiin olennaisesti liittyen PK 7:4:n sääntelyä tarkastellaan lisäksi siitä näkökulmasta, mitä säännös tarkoittaa kohtuulli- suusarviossa vakuutusmaksujen vertailukohdilla eli perittävän oloilla ja varoilla.

(19)

Edellä mainittujen tutkimuskysymysten käsittelystä osaltaan haastavampaa tekee oikeuskirjallisuudessa esitetyt lähes vastakkaiset tulkinnat. Arvioin kysymysten käsittelyn yhteydessä oikeuskirjallisuudessa esitettyjen tulkintakannanottojen relevanttiutta ja esitän PK 7:4 sään- nöksestä oman tulkintani perustuen saatavissa olevaan oikeuslähdeaineistoon.

Tutkielman viimeisessä luvussa pyritään kokoamaan tutkielmassa esitetyt keskeiset punninta-, tulkinta – ja systematisointikannanotot yhteen. Tämän pohjalta tutkielman viimei- sessä luvussa esitetään kokoavasti kirjoittajan perustellut omat näkökulmat vastaten tutkimuskysymyksiin.

(20)

2. HENKIVAKUUTUKSET, EDUNSAAJAMÄÄRÄYS JA PERINTÖ- KAAREN 7 LUVUN 4 §:N SÄÄNTELYKEHYKSEEN KUULUVAT HENKIVAKUUTUKSET

2.1 Henkivakuutus ja henkivakuutustyypit 2.1.1 Henkivakuutuksien historia ja nykytila

Ihmisiä eri aikakausilla on yhdistänyt kollektiivinen huoli siitä, kuinka heidän poismenonsa jälkeen, jälkeenjääneiden perheenjäsenten toimeentulo turvataan ja järjestetään. Tähän monia sukupolvia askarruttaneeseen kysymykseen on pyritty löytämään ratkaisua erinäisin kei- noin ennen kuin henkivakuutustoiminta on saavuttanut nykyisen tilansa. Henkivakuutustoi- minnan ydintarkoitus on kuitenkin eri aikakausilla pysynyt lähes muuntumattomana. Hen- kivakuutus otetaan lähtökohtaisesti tänä päivänäkin perheenjäsenten taloudelliseksi turvaksi siltä varalta, että jotain perheenjäsentä kohtaa odottamaton poismeno.

Varhaisimpia henkivakuutukseen viittaavia järjestelyjä on havaittu Rooman alueilla yli 2000 -vuotta sitten. Sen aikainen hautausapucollegiumi muodostui palvelemaan tilanteita, joissa perittävä kuoli ilman varallisuutta, mutta perillisillä oli silti velvollisuus järjestää kunnialli- set hautajaiset. Hautausapucollegiumin jäseneksi pääsi maksamalla kertasuorituksena 100 sestertiusta ja yhden amforan (26 litraa) viiniä, sekä 5 Assia kuukaudessa. ²⁸ Rahasuoritukset muodostivat vakuutusmaksurahaston, josta tarvittaessa maksettiin hautauskustannukset.

Viini sen sijaan meni hautausapuyhdistyksen jäsenten huvikäyttöön juhlapäivällisillä.²⁹ Hautausapucollegiumista erinäisten ammattikuntalaitosten yhteydessä toimivien kiltojen, eri ammattikuntien kassalaitosten tarjoamien leski- ja orpokassojen ja joukkosäästösopimusten ajanjaksojen jälkeen henkivakuutustoiminta on saavuttanut nykyisen markkinamuotonsa, jossa henkivakuutuksia tarjoaa vakuutusyhtiöt.³⁰ Henkivakuutustoiminnan kehitys pääpiir- teitään noudattaa kehitystä, jossa on siirrytty vaiheittain suvun luomasta turvasta organisoi- tuneisiin ryhmiin, joita yhdisti yhteinen intressi. Yhteisten intressien muodostamista ryh- mistä henkivakuutustoiminta on kehittynyt kauppatavaraksi, jossa toiminta perustuu mark- kinaehtoisesti riskin ostamiseen ja myymiseen. ³¹

Nykyisen vakuutusyhtiö muotoisen henkivakuutustoiminnan alkuna on pidetty englanti- laista Society for Equitable Assurances on Lives Survivorships -vakuutusyhtiötä vuonna

28 Sestertius oli antiikin Rooman aikainen kolikko. As/Assi oli antiikin roomalainen raha- ja painoyksikkö.

29 Louhivuori 1937, s. 153.

30 Louhivuori 1937, s. 160; Bucht 1936, s. 31; Kangas 1982, s. 328; Louhivuori 1937, s. 167.

31 Kangas 1995, s. 4-7.

(21)

1765. Henkivakuutustoiminnan muodostuminen luotettavaksi on edellyttänyt, että vakuutusriski on pystytty laskemaan tilastollisten ja todennäköisyyslaskennallisten keinojen avulla. Kun erinäiset tilastolliset ja matemaattiset menetelmät alkoivat olla riittävällä tasolla kehittyneitä, vakuutusriski voitiin niin ikään ennustaa riittävän tarkasti. Matemaattisen poh- jan kehittymistä pidetäänkin edellytyksenä sille, että henkivakuutusjärjestelmä on alkanut kasvattamaan suosiotaan Society for Equitable Assurances on Lives and Survivorships- yh- tiön perustamisen jälkeen muuallakin Eurooppassa. ³²

Suomeen henkivakuutustoiminta rantautui 1830-luvulla eurooppalaisen kehityksen saatta- mana. ³³ Tästä seurasi aikakausi, jolloin Suomessa henkivakuutuksia tarjosi vain ulkomaa- laiset vakuutusyhtiöt, joiden hallussa oli koko Suomen vakuutuskanta. Suomalaisten omis- tajien tarjoama henkivakuutustoiminta alkoi vuonna 1874, kun vakuutusosakeyhtiö Kaleva perustettiin.³⁴

Henkivakuutustoiminta on Suomessa kokenut monia aaltoliikkeitä sekä henkivakuutuksiin kohdistuvan suosion osalta että erinäisten vakuutusyhtiöiden perustamisten ja konkurssien myötä. Vuonna 2018 Suomessa toimi 15 yhtiötä, jotka tarjosivat henkivakuutuksia. ³⁵ Vaikka henkivakuutuksien periaatteellinen tarkoitusperä on läpi historian pysynyt samana, on henkivakuutustoiminta monimutkaistunut huomattavasti ajan myötä ja henkivakuutuk- sille keksitty uusia käyttötarkoituksia. Nykymuodossaan henkivakuutuksen edunsaajamää- räystä on mahdollista käyttää esimerkiksi testamentin tavoin perittävän jäämistösuunnitte- lussa. Kolehmainen ja Räbinä toteavatkin, että henkivakuutusta voidaan pitää jäämistösuun- nittelun kannalta yhtenä merkittävimpänä jäämistösuunnittelukeinona.

Henkivakuutuksen avulla on mahdollista siirtää vakuutuskorvauksena maksettava raha- määrä ohi perinnönjaossa jaettavien varojen halutulle edunsaajalle varsin tehokkaalla tavalla. ³⁶ Toisaalta henkivakuutus voi olla tuottava sijoituskohde ja vaihtoehto sijoitusmark- kinoille sekä keino toteuttaa omistajanvaihdokseen liittyviä järjestelyjä. ³⁷

32 Louhivuori 1937, s. 153.

33 Rinne 1966, s. 123.

34 Zetterman 1915, s. 27.

35 Finanssivalvonta, Henkivakuutusyhtiöt 2018, s. 1.

36 Kolehmainen – Räbinä 2012, s. 190.

37 Kangas 1995, s. 152 – 158; Louhivuori 1938, s. 75.

(22)

2.1.2 Henkivakuutus

Henkivakuutuksista on säännelty vakuutussopimuslaissa (543/1994, VakSopL). VakSopL 1

§:n mukaan vakuutussopimuslakia sovelletaan muuhun vakuutukseen kuin lakisääteiseen vakuutukseen, tietyin poikkeuksin.³⁸ Henkivakuutuksen lukeutuessa vapaaehtoiseksi hen- kilövakuutukseksi tulee sovellettavaksi vakuutussopimuslain säännökset. Vakuutussopi- muslain lisäksi henkivakuutuksia koskevat muun muassa oikeustoimilain (228/1929, OikTL) ja kuluttajansuojalain (38/1978, KSL) säännökset.

Henkivakuutuksessa on pohjimmiltaan kysymys sopimuksesta vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan välillä. Henkivakuutussopimus muodostaa vakuutuksenottajan ja vakuutuksenantajan välille sopimussuhteen. Henkivakuutussopimuksessa vakuutuksenottaja sitoutuu suorittamaan sovitun vastikkeen vakuutuksenantajalle, jota vastaan vakuutuksenantaja sitoutuu suorittamaan sovitun korvauksen sovitulle edunsaajalle sovitun vakuutustapahtuman seurattua. ³⁹

VakSopL 2.3 §:n mukaan vakuutuksenantajalla tarkoitetaan sitä henkivakuutussopimuksen osapuolta, joka myöntää vakuutuksia. Henkivakuutuksen myöntäjä voi siten olla esimerkiksi henkivakuutuksia tarjoava vakuutusyhtiö. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan puolestaan VakSopL 2.4 §:n mukaan sitä henkivakuutussopimuksen osapuolta, joka on tehnyt vakuutuksenantajan kanssa vakuutussopimuksen. Vakuutussopimuksessa sovittu vakuutustapah- tuma voi henkivakuutuksien osalta olla esimerkiksi tietty saavutettu ikä tai vakuutetun kuo- lema.

Henkivakuutus voi yksinkertaisimmillaan olla verkkopalvelussa ennen matkalle lähtöä tehty vakioehtoinen sopimus, jossa kuluttaja valitsee itselleen sopivan vakuutusvaihtoehdon ja maksaa vakuutusmaksun. ⁴⁰ Sopimustilanteet voivat kuitenkin poiketa ja usein poikkeavat- kin toisistaan huomattavasti. Henkivakuutuksien markkinat ovat varsin monimuotoiset ja henkivakuutus on todellisuudessa usein komplisoitunut oikeudellinen instrumentti.⁴¹ Henki- vakuutuksien monimutkaisuus voi johtaa siihen, ettei henkivakuutuksenottajalla ole täysin

38 VakSopL 1.2 §:n mukaan Vakuutussopimuslakia sovelletaan vapaaehtoisten vakuutusten lisäksi liikenneva- kuutuslain (460/2016) ja potilasvahinkolain mukaisiin vakuutuksiin siltä osin kuin mainituissa laeissa sääde- tään. Vakuutussopimuslakia sovelletaan myös VakSopL 1.3 §:n mukaan myös ympäristövahinkovakuutuksiin, jollei ympäristövahinkovakuutuksesta annetussa laissa (81/1998) toisin säädetä.

39 Kangas 1995, s. 137.

40 Kangas 1995, s. 137.

(23)

selvää minkälaisen henkivakuutuksen hän on ottanut. ⁴² Henkivakuutuksien monimutkaisuus korostaa vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuutta sekä toisaalta vakuutuksenottajan selonottovelvollisuutta. Henkivakuutuksien monimutkaisuutta ja vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuutta havainnollistaa korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2011:5.

KKO 2011:5. Vakuutuksenottajat olivat sijoittaneet varojaan vakuutuksenantajan markkinoi- maan säästöhenkivakuutukseen. Henkivakuutussopimuksessa sijoitusten arvo oli sidottu osa- kerahastojen arvonkehitykseen. Vakuutusta oli markkinoitu vakuutuksenottajille nimenomaisesti säästöhenkivakuutuksena. Vakuutuksenottajille oli syntynyt käsitys, ettei kyseiseen henkivakuutukseen sisältynyt riskiä sijoitetun pääoman osittaisesta menettämisestä niin kuin suo- riin osake- tai rahastosijoituksiin. Vakuutuksenottajat olivat menettäneet huomattavan määrän sijoitetuista varoistaan sen vuoksi, että osakerahastot olivat menettäneet arvoaan. Korkeim- massa oikeudessa oli kysymys siitä, oliko vakuutuksenantaja täyttänyt riittävällä tavalla sille VakSopL 5 §:ssä säädetyn tiedonantovelvollisuuden. Korkein oikeus pitäytyi hovioikeuden päätöksessä, jossa todettiin, että vakuutusehdoissa oli tuotu ilmi säästöhenkivakuutuksen si- joitussidonnaisuus ja säästöjen arvon alenemisen mahdollisuudesta.

2.1.3 Henkivakuutustyypit

Hallituksen edistyksessä määritellään:

”Henkivakuutus voidaan ottaa henkilön kuoleman varalta, mutta henkivakuutuksen tarkoituksena voi olla myös säästäminen, jolloin sovittu vakuutuskorvaus maksetaan henkilön saavu- tettua henkivakuutussopimuksessa sovitun tietyn iän. ” ⁴³

Näin ollen karkeasti määriteltynä vakuutusta pidetään henkivakuutuksena, jos vakuutussopimuksessa sovittu vakuutuskorvaus maksetaan henkilön kuollessa tai henkilön saavuttaessa tietyn vakuutussopimuksessa sovitun iän. ⁴⁴ Henkivakuutuksen avulla on mahdollista va- kuuttaa oma henkensä, mutta henkivakuutus voidaan ottaa myös vakuutuksenottajan sijasta kolmannen henkilön elämän tai kuoleman varalta.⁴⁵

43 HE 114/1993 vp, s. 3.

44 Kangas 1995, s. 115-120; Antila ym. 2005, s. 96-97 ja 140-141.

45 Hoppu – Hemmo 2006, s. 406; Kangas 1995, s. 114. Kolmannen henkilön henkivakuuttamisesta ei ole Va- kuutussopimuslaissa 543/1994 varsinaisesti säännelty, mutta hyvän vakuutustavan mukaisena edellytyksenä toisen täysivaltaisen henkilön henkivakuuttamiseen on pidetty, että kyseinen henkilö on antanut hänen vakuut- tamiseensa nimenomaisen suostumuksensa, joka on myöhemmin peruutettavissa.

(24)

Henkivakuutukset voidaan jaotella kahteen henkivakuutustyyppiin: Kuolemanvaraisvakuu- tuksiin ja elämänvaraisvakuutuksiin, sen perusteella minkälaisesta vakuutustapahtumasta vakuutuksenottaja ja vakuutuksenantaja ovat henkivakuutussopimuksessa sopineet. Samaan aikaan henkivakuutukset voidaan jaotella sen mukaan, onko henkivakuutus niin sanottu pää- omahenkivakuutus (säästöhenkivakuutus) vai riskihenkihenkivakuutus. Toisaalta erinäisten vakuutusehtojen avulla henkivakuutukseen voi olla yhdistettynä piirteitä kuolemanvarais- ja elämänvaraisvakuutuksesta, jolloin henkivakuutuksesta muodostuu yhdistelmä kuolemanva- rais- ja elämänvaraishenkivakuutuksesta.⁴⁶

Henkivakuutuksien jaottelussa kuolemanvaraisvakuutuksiin ja elämävaraisvakuutuksiin, kuolemanvaraisvakuutuksella tarkoitetaan henkivakuutusta, jossa vakuutussopimuksessa sovittu vakuutuskorvaus maksetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että vakuutettu kuolee henkivakuutussopimuksessa sovitun vakuutusajan aikana. Vakuutuksenantaja ja vakuutuksenottaja ovat siten sopineet henkivakuutussopimuksessa vakuutustapahtumaksi vakuutetun kuoleman. Tämän muotoisesta kuolemanvaraishenkivakuutuksesta voidaan käyttää myös ni- mitystä riksihenkivakuutus. ⁴⁷ Vakuutuksenantaja ja vakuutuksenottaja sopivat riskihenki- vakuutuksessa vakuutuksen voimassaoloajan, joka on usein sidottu tiettyyn aikamääreeseen esimerkiksi ulkomaanmatkan ajaksi tai saavutettuun ikään.⁴⁸ Tilanteessa, jossa vakuutettu kuolee ennen vakuutuksessa sovittua aikamäärettä, vakuutuksenantaja maksaa vakuutussopimuksessa sovitun vakuutuskorvauksen. Mikäli vakuutettu elää vakuutussopimuksessa sovitun ajan hetken yli, vakuutuksen nojalla ei makseta vakuutuskorvausta. Riskihenkivakuu- tuksessa vakuutuksenottaja ei suorita säännöllisiä vakuutusmaksuja, vaan usein riskihenkivakuutuksen vakuutusmaksu suoritetaan kertamaksuna vakuutusta otettaessa. Näin ollen ris- kihenkivakuutukseen ei liity minkäänlaisia säästötavoitteita tai -piirteitä. ⁴⁹

Elämänvaraishenkivakuutuksessa vakuutuskorvauksen maksaminen on sidottu tiettyyn va- kuutussopimuksessa sovittuun elinikään. Vakuutetun saavuttaessa tietyn vakuutussopimuksessa sovitun eliniän, vakuutuksenantaja maksaa vakuutuksenottajalle tai määrätylle edunsaajalle sovitun vakuutuskorvauksen. Tilanteessa, jossa vakuutettu kuolee ennen sovittua elinikää vakuutuskorvausta ei makseta. Elämänvaraishenkivakuutuksen pääasiallinen tar-

46 Kangas 1995, s. 115-120; Hoppu – Hemmo 2006, s. 406-407.

47 Ahtokari 1988, s. 137. Riskihenkivakuutuksesta on käytetty monia eri nimityksiä mm. suurvakuutus.

49 Hoppu – Hemmo 2006, s. 406; Kangas 1995, s. 118-119.

(25)

koitus on vakuutussäästäminen nimensä mukaisesti elämän varalle esimerkiksi eläkettä var- ten. ⁵⁰ Elämänvaraishenkivakuutukset ovat siten lähes poikkeuksetta samaan aikaan lukeu- tuvia pääomahenkivakuutuksiksi (säästöhenkivakuutuksiksi).

Henkivakuutuksien systematisointi pääoma- ja riskihenkivakuutuksiin on tutkielman aihe- piirin kannalta erittäin olennaista. Pääomahenkivakuutuksien (säästöhenkivakuutuksien) tunnuspiirteenä on, että pääomahenkivakuutuksessa vakuutuksenottaja suorittaa vakuutusmaksuja vakuutuksenantajalle. Vakuutuksenottaja voi kerryttää pääomahenkivakuutuksen vakuutuskertymää useilla säännöllisillä vakuutusmaksujen suorituksilla tai kertaluontoisesti suoritetulla vakuutusmaksulla. Pääomahenkivakuutukset voivat olla kuolemanvarais-, elä- mänvaraishenkivakuutuksia tai näiden yhdistelmiä. Näin ollen pääomahenkivakuutuksen mahdollinen vakuutuskorvaus maksetaan kuolemanvarais- tai elämänvaraishenkivakuutuk- sen vakuutusehtojen mukaisesti. ⁵¹

Kuolemanvarais- ja elämänvaraishenkivakuutuksien yhdistelmissä vakuutussumma makse- taan sekä tilanteessa, jossa vakuutettu saavuttaa vakuutussopimuksessa sovitun iän että tilanteessa, jossa vakuutettu kuolee vakuutussopimuksessa sovittuna vakuutusaikana. Riski- ja säästöhenkivakuutuksen yhdistelmien etuna on käytännössä se, että tämänlaisissa henkivakuutuksissa yhdistyy sekä riskihenkivakuutuksen, että säästöhenkivakuutuksen edulliset puolet vakuutuksenottajan näkökulmasta. Vakuutettu voi määrätä henkilön, kuka on saava vakuutuskorvauksen hänen kuollessa, mikäli vakuutettu kuolee ennen vakuutussopimuksessa sovittua ikää. ⁵² Tämänlainen järjestely ei ole mahdollista pelkällä kuolemanvarais- tai elämänvaraishenkivakuutuksella.

Mainitut elämänvaraishenkivakuutus, kuolemanvaraishenkivakuutus sekä riskihenkivakuu- tus voidaan ottaa joko yhden tai kahden vakuutetun varalle. Kahden henkilön henkivakuutukset ovat pääsääntöisesti aviopuolisoiden yhdessä ottamia henkivakuutuksia. Kahden hen- kilön elämänvaraishenkivakuutuksessa vakuutuksenantaja maksaa vakuutuskorvauksen ai- noastaan, mikäli molemmat vakuutetut elävät sovitun vakuutusajan päättyessä. Kahden hen- kilön kuolemanvaraishenkivakuutuksessa vakuutuksenantaja maksaa sovitun vakuutuskor- vauksen vain ensimmäisen vakuutetun vakuutustapahtuman seurattua. ⁵³

50 Hoppu – Hemmo 2006, s. 407; Kangas 1995, s.115-116.

51 Hoppu – Hemmo 2006, s. 406; Kangas 1995, s. 115 ja 118.

52 Hoppu – Hemmo 2006, s. 407; Kangas 1995, s. 120; Antila ym. 2005, 96-124 ja 140-148.

53 Kangas 1995, s. 121.

(26)

Vakuutuskäytännössä edellä mainituista henkivakuutuksista voidaan käyttää erinäisiä nimi- tyksiä niiden markkinoimiseksi. Henkivakuutuskäytännössä käytettävistä nimityksistä huolimatta kaikki markkinoitavat henkivakuutukset lukeutuvat edellä mainittuihin henkivakuu- tustyyppeihin tai ovat niiden yhdistelmiä.

2.2 Henkivakuutuksen edunsaajamääräys

2.2.1 Tavallinen edunsaajamääräys ja peruuttamaton edunsaajamääräys

Edunsaajamääräyksestä on säännelty vakuutussopimuslaissa (543/1994, VakSopL). Vak- SopL 47.1 §:n mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä henkilö, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen (edunsaaja). ⁵⁴

Vakuutuksenottaja voi antaa edunsaajamääräyksen tavallisena edunsaajamääräyksenä tai niin sanottuna peruuttamattomana edunsaajamääräyksenä. Tavallisessa edunsaajamääräyk- sessä vakuutuksenottaja voi muuttaa tai peruuttaa edunsaajamääräyksen vapaasti, jos vakuutussopimuksessa sovittua vakuutustapahtumaa ei ole sattunut. ⁵⁵ Mikäli edunsaajamääräys annetaan VakSopL 47.2 §:ssä määritellyllä tavalla peruuttamattomana edunsaajamääräyk- senä, edunsaajamääräystä ei tällöin saa muuttaa tai peruuttaa ilman sen suostumusta, jolle sitoumus on annettu. Henkivakuutuksen edunsaajaksi voidaan määrätä niin luonnollinen henkilö kuin oikeushenkilö. ⁵⁶

Henkivakuutuksen edunsaajamääräys mahdollistaa poikkeamisen sopimusoikeuden ylei- sestä pääperiaatteesta. Sopimusoikeuden yleisen periaatteen kaksiasianosaissuhteesta mukaan lähtökohtana on, että sopimus synnyttää oikeuksia ja velvollisuuksia sopimuskumppa- neiden välisessä sopimussuhteessa. Tämän kaksiasianosaissuhteen periaatteen mukaan henkivakuutussopimuksessa vakuutuksenottajalla on oikeus saada henkivakuutussopimuksessa sovittu vakuutuskorvaus vakuutustapahtuman seurattua vakuutuksenantajalta. Henkivakuu-

54 VakSopL muutoksen (426/2010) perusteella eläkevakuutuksen ehdoissa voidaan rajoittaa vakuutuksenottajan oikeutta määrätä vakuutuksestaan vakuutussopimuslain 47.1 §:n mukaisesti.

55 Vakuutussopimuslain 47 § 1 momentin mukaan eläkevakuutuksen ehdoissa voidaan rajoittaa vakuutuksenottajan kyseisessä momentissa mainittuja oikeuksia.

(27)

tuksessa sovittu vakuutustapahtuma on pääsääntöisesti vakuutetun kuolema. Näin ollen sopimusoikeuden perusperiaatteiden mukaisesti vakuutuskorvaus maksettaisiin vakuutuksenottajan kuolinpesälle. ⁵⁷

Edellä mainittu lähtökohta on sisällytetty VakSopL 47.3 §:n sääntelyyn, jonka mukaan vakuutuskorvaus kuuluu vakuutetun kuolinpesään, jos edunsaajamääräys ei ole voimassa eikä korvausta ole vakuutusehdoissa määrätty suoritettavaksi vakuutuksenottajalle.

Edunsaajamääräys on varsinaiseen henkivakuutussopimukseen liitännäinen, erillinen ja tah- donvaltainen määräys. Näillä seikoilla tarkoitetaan sitä, että edunsaajamääräystä ei voi tehdä ilman, että varsinaisesta henkivakuutussopimuksesta on sovittu. Toisaalta edunsaajamää- räystä ei myöskään ole pakko tehdä, vaikka solmisi varsinaisen henkivakuutussopimuksen.⁵⁸ Käytännössä katsoen tilanteet, joissa henkivakuutukseen ei ole liitetty edunsaajamääräystä ovat melko harvinaisia. Henkivakuutuksen edunsaajamääräyksellä vakuutuksenottaja voi merkittävällä tavalla vaikuttaa siihen, kenelle hän haluaa vakuutuskorvauksen maksettavan vakuutustapahtuman seurattua. ⁵⁹

Henkivakuutuksen edunsaajamääräyksellä vakuutuksenottaja voi ohjata varsinaiseen henkivakuutussopimukseen nähden erillisellä määräyksellä ohi kuolinpesän varojen halutulle edunsaajalle tai edunsaajille. VakSopL 47.3 §:n mukaan edunsaajamääräyksen ollessa voimassa vakuutetun kuoleman johdosta suoritettava vakuutuskorvaus ei kuuluu vakuutetun kuolinpesään.

Edunsaajan määrääminen henkivakuutukseen voidaan nähdä myös henkivakuutuksenotta- jalle kuuluvana omistajan vallan käyttönä. Omistusoikeus henkivakuutukseen syntyy pää- sääntöisesti henkivakuutussopimuksen solmimisen myötä. Omistusoikeus henkivakuutukseen voi kuitenkin syntyä esimerkiksi vastikkeettoman tai vastikkeellisen saannon myötä. ⁶⁰ VakSopL 51 §:n mukaan vakuutuksenottajalla on oikeus luovuttaa ja pantata henkivakuutukseen perustuva oikeus tietyin vakuutussopimuslaissa säännellyin poikkeuksin. ⁶¹

57 Kangas 1995, s. 152.

58 Kangas 1995, s. 152.

59 Kangas 1995, s. 152

60 Kolehmainen – Räbinä 2012, s. 204

61 VakSopL 51 § mukaan eläkevakuutukseen perustuvan oikeuden luovuttamista ja panttaamista voidaan rajoittaa vakuutusehdoissa. Huomion arvoista on, ettei ryhmähenkivakuutukseen perustuvaa oikeutta saa pantata VakSopL 51 § mukaan.

(28)

VakSopL 48 §:n sääntely asettaa edunsaajamääräykselle käytännössä katsoen vain yhden muotovaatimuksen. VakSopL 48 §:n mukaan edunsaajamääräys taikka sen peruuttaminen tai muuttaminen on mitätön, jollei siitä ole kirjallisesti ilmoitettu vakuutuksenantajalle. ⁶² Hyvän vakuutustavan mukaan, henkilön vakuuttaessa kolmatta henkilöä, edellytyksenä on pidetty kyseisen henkilön antama nimenomainen suostumus hänen vakuuttamisestaan.

Edunsaajaksi määrääminen ei vaadi edunsaajaksi nimetyn henkilön nimenomaista suostumusta. Edunsaajaksi määrääminen on yksipuolinen oikeustoimi, eikä edunsaajamääräyksen pätevyys ole riippuvainen edunsaajan suostumukseen. Edunsaajamääräys on sen tekijän vapaasti peruutettavissa taikka muutettavissa, kunhan peruuttaminen taikka muuttaminen teh- dään VakSopL 48 §:n mukaisesti kirjallisella ilmoituksella vakuutuksenantajalle. Edunsaa- jamääräyksen muuttamista ja peruuttamistakin voidaan pitää vakuutuksenottajan yksipuoli- sena oikeustoimena myös suhteessa vakuutuksenantajaan. Edunsaajamääräyksen muuttaminen tai peruuttaminen ei edellytä sopimista vakuutuksenottajan ja vakuutuksenantajan vä- lillä, eikä vakuutuksenantaja voi puuttua vakuutuksenottajan ilmoitukseen edunsaajamää- räyksen peruuttamisesta tai muuttamisesta.⁶³

Vakuutuksenottaja voi antaa edunsaajamääräyksen myös niin sanottuna peruuttamattomana edunsaajamääräyksen. VakSopL 47.2 §:n mukaan vakuutuksenottaja voi antaa edunsaajalle tai vakuutetulle kirjallisen sitoumuksen edunsaajamääräyksen voimassa pitämisestä. Edun- saajamääräystä ei tällöin saa muuttaa tai peruuttaa ilman henkilön suostumusta, jolle sitoumus peruuttamattomasta edunsaajamääräyksestä on annettu. Peruuttamattoman edunsaaja- määräyksen antaminen estää myös vakuutusturvan pienentämisen ja vakuutusturvan lyhen- tämisen edunsaajan vahingoksi. Pääsäännön peruuttamattoman edunsaajamääräyksen vai- kutuksiin muodostaa se, ettei vakuutussopimuksen ehtoja ei voi vakuutuksenottajan toimesta heikentää vakuutussopimuksen voimassaoloaikana. Sen sijaan mitään estettä vakuutussopimuksen ehtojen parantamiselle ei ole.⁶⁴

Hallituksen esityksen mukaan peruuttamattoman edunsaajamääräyksen sisältämä sitoumus pitää edunsaajamääräys voimassa on annettava kirjallisesti joko edunsaajalle tai vakuute-

62 Kolehmainen – Räbinä 2012, s.204, Vakuutussopimuslain 48 § sisältää kaksi elementtiä: 1) edunsaajamää- räys sen peruuttaminen tai muuttaminen on tehtävä kirjallisesti – muutoin se on mitätön ja 2) edunsaajamää- räyksestä sen peruuttamisesta tai muuttamisesta tulee ilmoittaa vakuutuksenantajalle.

63 Hoppu – Hemmo 2006, s. 412 - 413.

64 Kangas 1995, s. 233.

(29)

tulle. Muulle taholle, kuten vakuutuksenantajalle tehty ilmoitus peruuttamattomasta edun- saajamääräyksestä, on vaikutukseton.⁶⁵ Peruuttamattoman edunsaajamääräys sitoo siten sopimussuhteessa vakuutuksenomistajan eli edunsaajamääräyksen tekijän ja edunsaajaksi määrätyn henkilön välillä.

Peruuttamattomalla edunsaajamääräyksellä vakuutuksenottaja käyttää hänelle vakuutuksenomistajana kuuluvaa oikeutta määrätä omaisuudestaan. Tosin peruuttamattomalla edunsaa- jamääräyksellä vakuutuksenottaja luopuu hänelle vakuutuksenomistajana kuuluvasta omis- tajanvallan käytöstä. Peruuttamattoman edunsaajamääräyksen myötä vakuutuksenottaja ei voi enää määrätä yksipuolisesti henkivakuutuksestaan. Peruuttamaton edunsaajamääräys velvoittaa vakuutuksenottajaa hankkimaan etukäteen suostumuksen edunsaajaksi määrä- tyltä, mikäli hän esimerkiksi haluaa pantata henkivakuutuksen tai muuttaa edunsaajamää- räyksen sisältöä. Näin ollen peruuttamaton edunsaajamääräys muodostaa edunsaaja- sitoumuksen saaneelle henkilölle henkivakuutuksen toisen omistajan oikeusaseman. Edun- saajan omistusoikeus henkivakuutuksen vakuutuskorvaukseen on kuitenkin ikään kuin eh- dollinen ja edunsaajan tosiasiallinen omistusoikeus realisoituu vasta vakuutussopimuksessa sovitun vakuutustapahtuman seurattua. Tulkintaa omistajan käsitteestä puoltaa nimenomaan se, ettei vakuutuksenottajalla ole peruuttamattoman edunsaajamääräyksen myötä oikeutta määrätä yksipuolisesti henkivakuutuksesta. Peruuttamattomalla edunsaajamääräyksellä vakuutuksenottaja luovuttaa vakuutuskorvauksen omistusoikeuden määrätylle edunsaajalle, mutta edunsaajaksi määrätty saa varsinaisen omistusoikeuden vakuutuskorvaukseen vasta vakuutustapahtuman seurattua. Edunsaajaksi määrätylle peruuttamattomalla edunsaajamää- räyksellä muodostettavaa omistusoikeutta puoltaa myös seikka, että edunsaajaksi määrätyllä on oikeus vedota tehokkaasti vakuutuksenottajan sitoumukseen pitää edunsaajamääräys voimassa tilanteissa, jossa vakuutuksenottaja pyrkisi muutamaan tai peruuttamaan edunsaaja- määräyksen.

Vakuutuksenottajan käyttämä oikeus määrätä omaisuudestaan peruuttamattoman edunsaa- jamääräyksen muodossa ei kuitenkaan ole oikeusjärjestyksen kannalta mutkatonta. Peruut- tamaton edunsaajamääräys on esimerkki siitä, miten vakuutusoikeus ja perintöoikeus on Suomessa muodostettu lainsäädännössä kahdeksi eri järjestelmäksi, joiden yhteen saatta- mista ei lainsäädännön tasolla ole riittävällä tavalla tehty. Henkivakuutuksessa vakuutusta-

65 HE 114/1993 vp. s. 55.

(30)

pahtuma on yleensä vakuutuksenottajan kuolema. Kun kyseessä on henkivakuutukseen liit- tyvä peruuttamaton edunsaajamääräys tosiasiallisesti vakuutuksenottaja antaa sitoumuksen edunsaajamääräyksen voimassa pitämisestä kuoleman varalta. Kuolemanvaraisten si- toumusten antamista on Suomen oikeusjärjestyksessä pyritty estämään. Perintökaaren sään- tely muodostaa vahvan pääsäännön oikeusjärjestykseen kuolemanvaraisista oikeustoimista.

Perintökaaren 10:5.2:n mukaan lupaus olla peruuttamatta testamenttia ei ole sitova. Toisaalta perintökaaren 17:1.1:n mukaan sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on pätemätön (positiivinen perintösopimus). Lisäksi perintökaaren 17:2:n muodostaa merkittävän periaatteen, jonka mukaan lahjanlupaukseen, jota ei ole täytettävä antajan eläessä, on sovellettava, mitä testamentista on säännelty. Kyseiset säännökset muodostavat testamenttioikeuteen pää- säännön, jonka mukaan testamentin tekijällä on oikeus peruuttaa tekemänsä testamentti kuo- lemaansa saakka, eikä sitoumus olla peruuttamatta testamenttia ole sitova. ⁶⁶ Oikeusjärjestys kuitenkin sallii Suomessa joiltain osin kuolemanvaraissitoumukset. Esimerkiksi oikeustoimilain (228/1929) 21 §:n mukaan sellainenkin valtuutus, johon ei sisälly peruuttamatto- muusehtoa pysyy voimassa valtuuttajan kuolemasta huolimatta.

Peruuttamaton edunsaajamääräys muodostaa näin ollen systeemipoikkeuksen testamenttioi- keudessa yleisesti katsotusta periaatteesta, jonka mukaan lupaus olla peruuttamatta testamenttia ei ole testamentintekijää sitova. Vakuutussopimuslain mahdollistama peruuttamaton edunsaajamääräys muodostaa lex specialis -erityissäännöksen, jolle on annettava etusija tes- tamenttioikeuden yleisten periaatteiden ja säännösten sijasta. Vakuutussopimuslain sallima edunsaajamääräys ja peruuttamaton edunsaajamääräys ovat kiistatta sitoumuksia kuoleman- varalta. ⁶⁷ Edunsaajamääräyksen johdosta edunsaajan oikeus ei perustu kuitenkaan jäämistöä koskevaan sopimukseen. Edunsaajan oikeus sen sijaan perustuu henkivakuutussopimuksen määräykseen. Henkivakuutussopimuksen perusteella maksetut vakuutusmaksut pienentävät perittävän jäämistöä edunsaajaksi määrätyn hyväksi. Vakuutussopimuksen tuottama oikeus kuuluu vakuutuksenottajan disponoitaviin varoihin siihen saakka, kunnes edunsaajamää- räyksen peruuttamaton sitoumus on annettu. Sitoumus edunsaajalle merkitsee vakuutuskorvauksen maksettavaksi nimenomaisesti sitoumuksen saaneelle. ⁶⁸ Siitä huolimatta, että vakuutuksenottaja on antanut kirjallisen sitoumuksen edunsaajamääräyksen voimassapitämi- sestä ei edunsaaja voi olla varma vakuutuskorvauksen saamisesta. Säästöhenkivakuutuksien

66 Kangas 1995, s. 231.

67 Arnholm 1958, s.168.

68 Kangas 1995, s. 233