UEF//eRepository
DSpace https://erepo.uef.fi
Rinnakkaistallenteet Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
2019
Karjalan kielen revitalisaatio:
Ruohonjuuritason elvytystyötä kielipolitiikan raameissa
Knuuttila, Sanna-Riikka
Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry
Artikkelit tieteellisissä kokoomateoksissa
© Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry All rights reserved
http://www.kansantietoudentutkijat.fi/muitajulkaisuja/kultaneito-sarja/
https://erepo.uef.fi/handle/123456789/8028
Downloaded from University of Eastern Finland's eRepository
Sanna-Riikka Knuuttila
Karjalan kielen revitalisaatio: Ruohonjuuritason elvytystyötä kielipolitiikan raameissa
Uhanalaisen kielen tietoinen elvyttäminen eli revitalisaatio vaatii monen tekijän yhteistyötä. Kielen elinvoimaisuutta pyritään parantamaan lisäämällä kielen puhujamäärää sekä kielen käyttöä.
Revitalisaatiota on esimerkiksi kielenopetuksen lisääminen ja kehittäminen, kielen normittaminen ja kirjallisen käytön lisääminen sekä kielenkäyttö mediassa. Kielipoliittinen lainsäädäntö, joka koskettaa kielen aseman ja kehittämisen turvaamista, on yksi osa kielen elvytystä.
Karjalan tasavallassa puhuttavan karjalan kielen revitalisaatio on jatkunut lähes 30 vuotta, sillä sen katsotaan alkaneen 1980-luvulla. Elvytystyön myötä karjalan kielen elinvoimaisuus on parantunut, mutta monilta osin on vielä paljon tekemistä. Karjalan kielen elinvoimaa vahvistaneet toimenpiteet liittyvät muun muassa kielen normittamiseen ja kirjalliseen käyttöön, koska tätä ennen karjalalla ei ollut edes vakiintunutta aakkostoa. Revitalisaation ansiosta karjalaksi julkaistaan muun muassa kaunokirjallisuutta, oppimateriaalia sekä sanomalehteä. Ennen 1980-luvun lopulla alkanutta elvytystyötä karjalan kieltä ei opetettu lainkaan. Nyt lapsilla on mahdollisuus opiskella karjalaa Petroskoissa sekä monissa kyläkouluissa. Karjalan kielen opiskelu on ollut mahdollista Petroskoin valtionyliopistossa 1990-luvulta lähtien ja sieltä on valmistunut lukuisia karjalan kielen asiantuntijoita, jotka nykyään työskentelevät muun muassa karjalankielisessä mediassa ja ovat muutenkin näkyvästi esillä karjalan kielen ja kulttuurin elvytystyössä.
Tarkastelen tässä artikkelissa karjalan kielen revitalisaatiolle raameja antavaa kielipolitiikkaa sekä ruohonjuuritasolla tehtävää käytännön elvytystyötä. Kielipoliittinen lainsäädäntö on yhteiskuntatason toimintaa, jolla määritetään alueella puhuttavien ja käytettävien kielten asemaa, käyttöä ja kehittämistä.
Ruohonjuuritason elvytystyö on pääasiassa kylissä tapahtuvaa toimintaa, jota karjalaiset tekevät vapaaehtoisesti kielensä ja kulttuurinsa hyväksi. Tässä artikkelissa pohdin, miten nämä kaksi tasoa kohtaavat ja vaikuttavat karjalan kielen elvytystoimintaan. Onko Karjalan tasavallassa voimassaoleva lainsäädäntö uhanalaisten kielten kannalta kieliä säilyttävää ja niiden elvyttämistä tukevaa? Miten kielipoliittiset päätökset vaikuttavat ruohonjuuritason elvytystyöhön? Esimerkkinä ruohonjuuritason
elvytystyöstä on Karjalan tasavallan Aunuksen piirissä sijaitseva Kotkatjärvi. Kylässä asuu hyvin aktiivinen karjalaisväestö, joka on tehnyt karjalan kieltä ja kulttuuria tutuksi kaiken ikäisille kyläläisille jo yli 25 vuotta.
Kielipolitiikka ja kielen elvyttäminen
Uhanalaisen kielen revitalisaatiolla tarkoitetaan toimintaa ja toimenpiteitä, jotka ovat vastapainona niille syille ja tapahtumille, jotka ovat aiheuttaneet tai aiheuttavat kielen elinvoiman menettämisen (Grenoble & Whaley 2006, 21). Karjalan kielen, kuten niin monen muunkin uhanalaisen kielen kohdalla, tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kielen matalaksi arvioitua asemaa pitää saada
parannetuksi, eli ihmiset (erityisesti kielen puhujat, mutta myös muut) on saatava arvostamaan kieltä.
Kielen statusta ja arvostusta on mahdollista lisätä esimerkiksi kielilainsäännön avulla. Yksi keino on antaa kielelle valtiossa virallinen asema, jos sillä ei ole sellaista aikaisemmin ollut.
Politiikka, poliittiset toimet ja kielilainsäädäntö eivät itsessään elvytä kieltä, vaan siihen tarvitaan kielen puhujat, toisin sanoen ihmiset, jotka puhuvat ja käyttävät kieltä. Lainsäädännöllä on mahdollista vaikuttaa siihen, miten yhteiskunnassa suhtaudutaan eri kieliin, niiden käyttöön ja kielten puhujiin.
Päättäjien myönteinen asenne innostaa vähemmistökansoja kieltensä säilyttämiseen ja toisaalta torjuva suhtautuminen saattaa pakottaa vähemmistöt vaihtamaan oman kielensä enemmistökieleen (Unescon asiakirja 2003, 12). Poliittisella päätöksenteolla vaikutetaan myös siihen, miten kieltä voidaan elvyttää, esimerkiksi minkälaiset elvytystoimet ovat mahdollisia tai sallittuja.
Unescon asiantuntijaryhmän laatiman Kielen elinvoimaisuus ja uhanalaisuus -faktorianalyysin (Unescon asiakirja 2003) mukaan kieliä ja niiden käyttöä säätelevä politiikka voi eri valtioissa olla hyvinkin moninaista. Parhaimmillaan valtion kielilainsäädäntö kohtelee alueen kaikkia kieliä tasa- arvoisesti (equal support), joka tarkoittaa, että valtio arvostaa kaikkia maan kieliä rikkautena ja antaa niille lainsuojan sekä tukee kielten säilyttämistä poliittisella toiminnallaan. Huonoimmillaan valtio voi harjoittaa kieltävää kielipolitiikkaa (prohibition), joka tarkoittaa sitä, että vähemmistökielten käyttö on kielletty tai sallittu ainoastaan yksityisillä kielenkäyttöaloilla, kuten kotona.
Näiden kahden ääripään väliin mahtuu neljä eriasteista kielipoliittista suhtautumista vähemmistökieliin.
Tasa-arvoista tukea heikompi suhtautuminen on eriarvoinen tuki (differential support), joka tarkoittaa sitä, että vähemmistökielet ovat kyllä lain suojaamia ja periaatteessa valtio kannattaa
vähemmistökielten käyttöä ja säilyttämistä, mutta lähinnä vain yksityisillä kielenkäyttöaloilla, joten enemmistökielen käyttöä suositellaan julkisilla kielenkäyttöaloilla. Passiivisessa assimilaatiossa
(passive assimilation) ei ole selkeää kielilainsäädäntöä, eikä valtaväestöä kiinnosta vähemmistökielten käyttö – kunhan enemmistökieli on yleinen kanssakäymisen kieli. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että enemmistön kieli on valtiossa virallisena kielenä. Aktiivinen assimilaatio (active assimilation)
tarkoittaa puolestaan sitä, että enemmistökielellä järjestetty opetus rohkaisee vähemmistöjä vaihtamaan kielensä valtakieleksi. Vähemmistökielillä ei ole lain turvaa, eikä niiden käyttöön kannusteta. Asteikon toiseksi viimeinen, astetta parempi kuin vähemmistökielet kokonaan kieltävä lainsäädäntö on pakotettu assimilaatio (forced assimilation), jossa vähemmistökielet eivät ole tuettuja tai tunnustettuja ja
(kieli)poliittinen toiminta korostaa sitä, että enemmistön kieli on ainoa virallinen kieli. (Unescon asiakirja 2003, 13–14.)
Tätä Unescon faktorianalyysia karjalan kielen tilanteeseen Karjalan tasavallassa ovat kokeilevasti soveltaneet Raija Pyöli (2007) sekä Annika Pasanen (2008). Pyöli arvioi karjalan kielipoliittisen tilanteen aktiiviseksi assimilaatioksi, koska karjalan kieleltä puuttuu Karjalan tasavallassa virallinen asema (Pyöli 2007, 157). Pasanen puolestaan arvioi karjalan tilanteen astetta paremmaksi, koska hänen mielestään passiivinen assimilaatio kuvaa parhaiten tilannetta: karjalan kielen käyttöä ei tueta, mutta ei kielletäkään. (Pasanen 2008, 54–55).
Sen lisäksi, että valtioilla on omat kielipoliittiset lait ja asetukset, kielellisistä oikeuksista on laadittu myös kansainvälisiä suosituksia ja sopimuksia, jotka omalla tavallaan pyrkivät takaamaan ihmisille oikeuden oman kielen käyttämiseen ja säilyttämiseen sekä kieltävät kieleen perustuvan syrjinnän. Yksi esimerkki tällaisista on YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, jonka 2. artiklassa sanotaan:
”Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman
minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään
perustuvaa erotusta.”
Euroopan Neuvoston Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskeva Eurooppalainen peruskirja (1992) on toinen esimerkki laajemmasta kuin yhden valtion sopimuksesta suojella ja tukea pieniä kieliä ja niiden puhujia. Eurooppalaisen peruskirjan tarkoituksena on uhanalaisessa asemassa olevien perinteisten eurooppalaisten alueellisten kielten ja vähemmistökielten suojeleminen, koska näin – ihmisoikeuksien ja perusvapauksien ohessa – muun muassa ylläpidetään ja kehitetään Euroopan
kulttuuridiversiteettiä ja perinteitä sekä tuetaan Euroopan demokraattista rakentamista (Eurooppalainen peruskirja, johdanto). Venäjä on allekirjoittanut Eurooppalaisen peruskirjan toukokuussa 2001, mutta ei ole ratifioinut sitä (Eurooppalainen peruskirja, tilanne).
Yhteisenä ongelmana näissä maailmanlaajuisissa julistuksissa ja sopimuksissa on, että ne ovat suosituksia, eikä niiden toteutumista tai noudattamista suuremmin valvota – saati, että niiden
rikkomisesta rangaistaisiin. Toisaalta, kuten tässä artikkelissa myöhemmin tulee ilmi, sama ongelma koskee myös valtioiden säätämiä kieliä ja kielellisiä oikeuksia määritteleviä lakeja.
Karjalan kieltä määrittelevät lait Karjalan tasavallassa
Karjalan kielen asemaa, käyttöä ja kehittämistä säädellään Karjalan tasavallassa ainakin neljän eri lain voimalla. Esittelen tässä lyhyesti näiden neljän lain keskeisimmät, kieliin liittyvät kohdat.
Koska Karjalan tasavalta on yksi Venäjän federaation subjekti, Venäjän federaation lait koskevat yhtä lailla Karjalan tasavaltaa. Ylin lainvoima on Venäjän federaation perustuslailla (1993), mikä tarkoittaa myös sitä, että mitkään muut lait eivät saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslain lisäksi karjalan kieltä ja sen kehittämistä säätelee ensisijaisesti Venäjän federaation Laki Venäjän federaation kansojen kielistä (1991). Karjalan tasavallan omista laeista karjalan kieleen vaikuttavat ensinnäkin Karjalan tasavallan perustuslaki sekä toiseksi Laki karjalan, suomen ja vepsän kielelle Karjalan tasavallassa annettavasta valtion tuesta (2004).
Venäjän federaation perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1993. Sen toisessa luvussa määritellään ihmisen ja kansalaisen oikeudet ja vapaudet. Tämän toisen luvun 26 §:n toisessa kohdassa sanotaan, että jokaisella on oikeus käyttää äidinkieltään sekä valita vapaasti kieli, jota käyttää kanssakäymisessä, kasvatuksessa, koulutuksessa ja luovassa työssä. (Venäjän federaation perustuslaki, luku 2, § 26.) Karjalan tasavallan perustuslaissa sanotaan, että tasavallassa valtionkielenä on venäjän kieli. Lisäksi tämän valtionkieltä koskevan pykälän mukaan Karjalan tasavallassa on oikeus siellä asuvan väestön suoralla tahdonilmauksella (eli kansanäänestyksellä) määrätä muita valtionkieliä. (Karjalan tasavallan perustuslaki, luku 1, § 11.) Kielipykälän toinen kohta (Karjalan tasavallan perustuslaki, luku 1, § 11.2) takaa Karjalan tasavallassa asuville kansoille oikeuden äidinkielensä säilyttämiseen sekä kielen
opiskeluun ja kehittämiseen tarvittavat olosuhteet. Karjalan tasavallan perustuslain toisessa luvussa, jossa määritellään ihmisten ja kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia, taataan kansalaisten tasa- arvoisuus riippumatta muun muassa kansallisuudesta ja kielestä (luku 2, § 19). Tämä toinen luku (luku 2, § 21) lupaa, että Karjalan tasavallassa toteutetaan alueella asuvien karjalaisten, vepsäläisten ja suomalaisten elvytystä, säilyttämistä ja vapaata kehitystä.
Laki Venäjän federaation kansojen kielistä hyväksyttiin lokakuussa 1991. Lain tarkoituksena on turvata Venäjän federaatiossa asuvien kansojen kielten säilyminen sekä tasa-arvoinen ja omaperäinen
kehittyminen. Lain johdannossa sanotaan muun muassa, että Venäjän federaation kansojen kielet ovat Venäjän valtion kansallista omaisuutta ja ne ovat valtion suojeluksessa. Koko federaation alueella tuetaan kansallisten kielten kehittämistä sekä kaksi- ja monikielisyyttä. (Laki kansojen kielistä, johdanto.) Lisäksi laki lupaa (luku 1, § 2.1–2.4) sekä suurille että pienille kansoille ja yksilöille tasa- arvoiset oikeudet äidinkielensä säilyttämiseen ja kehittämiseen.
Kielten oikeudellisesta asemasta määritetään, että koko federaation alueella valtionkielenä on venäjä.
Tasavalloilla on oikeus päättää muista valtionkielistään, ja lisäksi Venäjän federaation subjekteilla on oikeus säätää lakeja ja muita normatiivisia oikeudellisia asetuksia, joilla suojellaan kansalaisten kielellisiä oikeuksia. Federaatio antaa kaikkien kielten säilyttämiselle ja kehittämiselle yhdenvertaiset oikeudet. (Laki kansojen kielistä luku 1, § 3.1–3.3, 3.5, 3.6.) Kokonaisuudessa laki määrittelee valtionkielen ja muiden kielten käyttöä eri yhteyksissä, kuten esimerkiksi hallintoelimissä,
asiakirjoissa, yrityksissä, oikeudenkäynneissä ja mediassa. Kielenkäytön periaatteeksi määritellään, että ensisijaisesti käytetään valtionkieltä, mutta on mahdollista käyttää myös tasavaltojen muita
valtionkieliä, tiiviillä asuinalueella asuvan kansan kieltä tai muita alueella puhuttavia kieliä. Mitä virallisempi asia on kyseessä sitä enemmän edellytetään valtiollisen kielen käyttöä. Epävirallisemmissa käyttöyhteyksissä, esimerkiksi lehdistössä, muiden kielten käyttö on sallitumpaa.
Marraskuussa 2002 lakiin kansojen kielistä tehtiin seuraava lisäys: Venäjän valtion kielen ja tasavaltojen muiden valtionkielten kirjaimistojen on pohjauduttava kyrilliseen kirjaimistoon, mutta muiden kirjaimistojen käytöstä voidaan erikseen päättää federaation laeilla (luku 1, § 3.6). Kun karjalan kielen revitalisaatio alkoi 1980-luvulla, kielellä ei ollut vakiintunutta kirjoitustapaa, joten yksi
ensimmäisistä asioista, jota lähdettiin kehittämään, oli aakkosto. Lähisukukielten, lähinnä suomen ja viron mallin mukaan karjalalle valittiin latinalainen aakkosto35. Näin ollen tämä lakiin tullut kyrillistä aakkostoa koskeva lisäys johti siihen, että pitkäaikaiset haaveet karjalan kielen virallistamisesta tasavallan toiseksi viralliseksi kieleksi haudattiin.
Mielenkiintoinen kohta kansojen kieliä koskevassa laissa on 1. luvun 4 §, jonka mukaan federaation lakeja säätävät ja toimeenpanevat sekä oikeudelliset viranomaiset takaavat kansojen kielille
kolmenlaista suojelua: sosiaalista, taloudellista ja juridista. Sosiaalisella suojelulla tarkoitetaan
tieteellisesti perusteltua kielipolitiikkaa, joka kohdistuu kaikkien federaation alueella olevien kansojen
35 Tämä aakkostoasia nousee aina silloin tällöin vieläkin esille. Karjalan Rahvahan Liiton 25- vuotisjuhlassa kirjailija Aleksandr Saveljev sanoi, että hänen mielestään karjalan kieli kehittyisi paremmin, jos sitä kirjoitettaisiin kyrilliikalla (Melentjeva 2014).
kielten säilyttämiseen, kehittämiseen ja opetukseen. Taloudellinen suojelu sisältää budjetti- ja muiden varojen suuntaamista valtiollisiin ja tieteellisiin kielten säilyttämis- ja kehittämisohjelmiin. Juridinen suojelu tarkoittaa, että juridinen tai fyysinen henkilö joutuu vastuuseen tämän lain rikkomisesta.
Laki Venäjän federaation valtionkielestä on hyväksytty vuonna 2005 ja sen tarkoituksena on turvata valtionkielen eli venäjän kielen käyttö koko federaation alueella sekä turvata kansalaisten oikeus käyttää valtionkieltä sekä suojella ja kehittää kielellistä kulttuuria. Erikseen laissa korostetaan, että tätä lakia ei saa tulkita kielloksi tai väheksynnäksi tasavaltojen muita valtionkieliä tai Venäjän federaation kansojen kieliä kohtaan (Laki valtionkielestä § 1.7).
Karjalan tasavallassa on vuonna 2004 hyväksytty Karjalan tasavallan Laki karjalan, vepsän ja suomen kielelle Karjalan tasavallassa annattavasta valtion tuesta (Laki valtion tuesta 2004).
Tavallaan laki syntyi ”hyvityksenä” siitä, että karjalan kieli ei saanut Karjalan tasavallassa valtiollisen kielen asemaa useita vuosia kestäneistä ponnisteluista huolimatta. (Karjalan kielen
virallistamisyrityksistä ks. esim. Knuuttila 2007.) Laki noudattelee samaa linjaa kuin laki Venäjän federaation kansojen kielistä. Lain johdanto-osassa sanotaan, että kyseiset kielet ovat Karjalan tasavallan omaisuutta ja nauttivat tasavallan kansojen muiden kielten tapaan sen suojelusta. Lain tarkoituksena on karjalaisten, vepsäläisten ja suomalaisten elämäntavan, kulttuurin ja kielen säilyttäminen ja kehittäminen, ja näin ollen laki on laajempi kuin sen nimi antaa ymmärtää. (Laki valtion tuesta 2004, johdanto.)
Laissa määritellään yhteiskunnallisten suhteiden sääntelyn perusperiaatteet kyseisten kielten käyttämiseen ja kehittämiseen, niiden käytöstä kulttuurialoilla, taiteissa, opetuksessa,
joukkoviestinnässä sekä hallintoelinten toiminnassa. Lisäksi laki ”pyrkii luomaan edellytykset kyseisten kielten säilyttämiselle, opettamiselle ja kehittämiselle” (Laki valtion tuesta 2004, 1. artikla, kohta 2).
Laki sai karjalaisten keskuudessa ristiriitaisen vastaanoton. Ljudmila Markianovan (2005, 60–62) mukaan lain ongelmana on liian väljä lakiteksti, kuten esimerkiksi 4. artiklan toinen kohta osoittaa:
Karjalan, vepsän ja suomen kieltä voidaan opiskella ja opettaa oppiaineina Karjalan tasavallan alueella olevissa oppilaitoksissa Venäjän federaation lainsäädännön ja Karjalan tasavallan lainsäädännön mukaisesti (Laki valtion tuesta 2004, 4. artikla, kohta 2).
Markianovan mielestä lailla olisi suurempi merkitys, jos se määräisi eikä vain suosittelisi: jos tässä esimerkkinä olevassa kielten opiskeluun ja opetukseen liittyvässä pykälässä voidaan-verbin sijaan olisi käytetty täytyy-verbiä, lain merkitys olisi täysin toinen. Lain ansioina Markianova pitää sitä, että laki
nostaa karjalaisten, suomalaisten ja vepsäläisten etnistä itsetuntoa sekä lisää kyseisten kielten
arvostusta, koska nyt kielten rooli tasavallassa on vahvistettu lainsäädännöllä. Lisäksi laki antaa uskoa ja toivoa kansallisuus- ja kielipoliittisten ongelmien ratkaisemiseen.
Yhteenvedoksi näistä Venäjän federaatiossa ja Karjalan tasavallassa voimassa olevista laeista voisi todeta, että paperilla ne näyttävät erittäin hyviltä ja pieniä kieliä kohtaan suopeilta. Käytännössä lakien noudattaminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Kuten yllä olevassa lakien esittelyssä kävi ilmi, niin Venäjän federaatiossa voimassa olevien lakien mukaan ihmisillä on oikeus valita kasvatuksen ja koulutuksen kieli sekä saada opetusta äidinkielellään. Lakien toimimattomuudesta ovat esimerkkinä karjalankieliset kielipesät, joita Karjalan tasavaltaan on yritetty perustaa. Virkamiehet, erityisesti opetusalan virkamiehet, ovat vastustaneet kielipesien perustamista kuka mistäkin syystä. Edes vetoaminen Venäjän federaation perustuslakiin ei ole muuttanut virkamiesten asennetta
vähemmistökielisiä kielipesiä kohtaan. (Kielipesistä Venäjällä ks. Zamjatin, Pasanen & Saarikivi 2012, 151–156.)
Siinä, että Venäjällä lakeja ei noudateta tai niitä ei tarvitse noudattaa, ei ole mitään uutta. Esitellessään Venäjän kielipoliittista tilannetta Riitta Pyykkö (2005, 221) kirjoittaa: ”Maassa, jossa lakeja ei
milloinkaan ole pidetty elämää normittavina, niillä on kuitenkin usein pikemmin symbolinen merkitys, ja ne säätelevät käytäntöä vain vähäisessä määrin.” Lisäksi kielen revitalisaatiolle tärkeää on seikka, josta tutkija Suzanne Romaine (2002, 209) muistuttaa: pelkillä lakipykälillä kieltä ei voi elvyttää, vaan poliittisten asioiden lisäksi elvytystoimenpiteitä on suunnattava kattavasti muillekin aloille.
Karjalan kielenkin osalta voidaan todeta, että kielilainsäädännöllä on lähinnä vain symbolinen merkitys, joka olemassaolollaan nostaa ja pitää yllä kieliyhteisön kansallista identiteettiä sekä etnistä itsetuntoa. Ponnistelut kielen pitämiseksi elossa tehdään jossain muualla kuin hallinnossa tai
virkamiesten työhuoneissa.
Ruohonjuuritason elvytystyö
Eri kielten revitalisaatioita tutkineena Romaine on tullut siihen tulokseen, että ruohonjuuritasolla tehdyt hankkeet ja aloitteet ovat usein tehokkaampia kuin ylhäältä alaspäin suuntautuvat elvytystoimet. Hän perustelee väitettään sillä, että kielen säilyttäminen on osa laajempaa kokonaisuutta, itse kieliyhteisön sekä sen kulttuurin ja tapojen suojelemista. Lisäksi Romaine kehottaa kaikkia kielten hyväksi toimivia entistä aktiivisempaan ja tehokkaampaan työhön lain suojan saamiseksi siitä huolimatta, että kielen
virallistaminen tai sen aseman turvaaminen lailla ei turvaa kielen säilymistä tai tuloksellista
revitalisaatiota. Kielipolitiikka on kuitenkin yksi osa revitalisaatioprosessia. (Romaine 2002, 208–210.) Ruohonjuuritason elvytystyötä on kaikki se toiminta, jota karjalainen rahvas tekee kielensä ja
kulttuurinsa hyväksi. Yksilötason elvytystä on esimerkiksi se, että henkilö ryhtyy tietoisesti käyttämään enemmän karjalaa arkipäivänkin keskusteluissaan tai että hän tilaa karjalankielisen Oma Mua -lehden, lukee sitä ja ehkä jopa rohkaistuu kirjoittamaan siihen (Huss 2001, 279). Kun nämä yksilötason ihmiset löytävät toisensa, he alkavat kokoontua ja pikkuhiljaa myös suunnitella yhteistä toimintaa, joka
tapahtuu karjalan kielellä tai muuten liittyy karjalan kieleen tai kulttuuriin. Pienessä ryhmässä
tapahtuva elvytystoiminta voi olla esimerkiksi karjalankielisen lauluryhmän perustaminen tai lukupiiri, jossa luetaan yhdessä karjalankielistä sanomalehteä tai kaunokirjallisuutta.
Karjalainen, noin tuhannen asukkaan kylä, Kotkatjärvi on esimerkki, miten muutaman henkilön aktiivinen toiminta on pitänyt kieltä ja kulttuuria elinvoimaisena. Lisäksi Kotkatjärvellä on osattu suunnata toiminta niin, että siitä ovat hyötyneet kaikki ikäryhmät. Lapsille on järjestetty kesäleirejä ja vanhuksille lukupiirejä, keski-ikäiset ovat olleet apuna tilaisuuksien järjestämisessä sekä tietysti myös vieraina muun muassa koulun juhlissa. Kotkatjärvellä karjalan kielen käytön lisäämisen 1980-luvulla aloittaneet ovat jo varsin iäkkäitä, mutta heidän aktiivisen toimintansa vuoksi on odotettavissa, että heidän työlleen löytyy jatkajia tulevaisuudessa.
Vuonna 1989 Kotkatjärven koulun opettajat perustivat Joguine-nimisen kuoron. Kuoro sai alkunsa, kun koulun silloinen karjalan kielen opettaja Zinaida Dubinina kyseli karjalaisilta ystävättäriltään, että haluaisivatko he tulla mukaan laulamaan karjalankielisiä lauluja. Naiset kokoontuivat laulamaan yhdessä ja myöhemmin heidän joukkoonsa liittyi muitakin karjalankielisestä musiikista kiinnostuneita laulajia. Kuoron ohjelmistossa on karjalaisia častuskoja, kansanlauluja sekä uudempia, suomesta ja venäjästä käännettyjä lauluja. Karjalaista laulua Joguine on levittänyt konsertoimalla oman kylän tapahtumien lisäksi lähikylissä sekä Aunuksessa, Prääsässä ja Petroskoissa, ovathan he useamman kerran käyneet Suomessakin.
Zinaida Dubinina ei ole ollut ainoastaan perustamassa Joguine-kuoroa, vaan hän on ollut mukana kylätason elvytystoiminnassa paljon laajemmin. Kun 1980-luvun lopussa karjalan kieltä sai ruveta opettamaan koulussa, Dubinina oli ensimmäinen aunuksenkarjalan kielen opettaja koko Neuvosto- Karjalassa (Dubinina 2013, 17). Kielen opettamisen aloitus oli vaikeaa, ei pelkästään siksi, että oppikirjoja ei ollut, vaan myös siksi, että ilmapiiri oli karjalan kieltä vastaan. Karjalan kielen opetusta vastustivat esimerkiksi koulun johto ja monet kyläläiset, myös osa kylän karjalaisista. Kovan työn
ansiosta ja lientyvän poliittisen ilmapiirin myötä karjalan kielen opetus koulussa vakiintui ja
parhaimmillaan 1990-luvun puolivälissä Kotkatjärven koulussa työskenteli seitsemän karjalan kielen opettajaa, kun 2000-luvulla on ollut vain yksi opettaja. Eläkkeellä olevia opettajia on toisinaan pyydetty kouluun kertomaan karjalaisesta kulttuurista tai laulamaan karjalankielisiä lauluja. He ovat mielellään auttaneet opettajaa, mutta toisaalta taas heidän on vaikea hyväksyä se, että yksi opettaja ei voi järjestää samassa määrin tapahtumia kuin jos opettajia olisi useampi. (Dubinina 2013, 18–19;
Nikitina 2007; Pelešenko ja Šaikina 2007.)
Kouluopetuksen lisäksi Kotkatjärvellä on järjestetty monenlaista karjalankielistä toimintaa, jota ovat suunnitelleet ja toteuttaneet samat henkilöt eli nyt eläkkeellä olevat opettajat. 1990-luvun puolivälissä kylässä toimi oma televisiokanava, johon muun muassa koululaiset ja opettajat tekivät karjalankieliä ohjelmia. Koska kanava oli paikallinen, ohjelmat käsittelivät oman kylän ihmisiä ja asioita. Koulussa tehtiin paikallislehteä, jonka kirjoitukset liittyivät kylän asioihin. Lehti oli kaksikielinen, enin osa oli venäjäksi, mutta mukana oli kirjoituksia myös karjalaksi. Koulussa on ollut tapana viettää vuosittain karjalan kielen viikkoa, jolloin kieli on esillä normaalia enemmän. Viikkoon kuuluu muun muassa karjalainen praasniekka, jossa koululaiset esiintyvät karjalaksi. Kesäisin koulun opettajat ovat pitäneet lapsille noin viikon pituista Livvin Linduzet -kesäleiriä, jonka yhtenä tarkoituksena on ollut opettaa sekä karjalan kieltä että myös kulttuuria. (Dubinina 2013, 92-93, 100-102; Nikitina 2007.)
Kotkatjärvellä kielen elvytyksessä ei ole unohdettu tavallisia kylän ihmisiä. Koulun asuntolassa on karjalaislapsille pidetty kerhoa, jossa opettajat lukivat satuja ja runoja, siellä myös laulettiin ja pelattiin erilaisia pelejä (Dubinina 2013, 93). Iäkkäille on pidetty lukupiirejä, joissa on yhdessä luettu
esimerkiksi karjalankielistä Oma Mua -sanomalehteä tai karjalaksi käännettyä Uutta testamenttia (Pelešenko ja Šaikina 2007). Sanomalehden tai Raamatun lukeminen parantaa kielitaitoa, laajentaa sanavarastoa sekä aktivoi mahdollisesti jo passiiviseksi muuttuneen kielitaidon. Kuten nämä esimerkit osoittavat, käytännön elvytystyö ja kielitaidon parantaminen ovat hyvin konkreettisia toimenpiteitä, jotka eivät vaadi rahaa, lähinnä ne vaativat aloitteellisuutta ja halua tehdä yhdessä.
Monen toiminnan mahdollistajana ja keskeisessä roolissa on ollut (ja on edelleen) Kotkatjärven koulun johtaja. Kuten Laki Karjalan, vepsän ja suomen kielelle Karjalan tasavallassa annettavasta valtio tuesta sanoo, oppilaitoksen johtaja määrää opiskeltavat kielet ottaen huomioon paikallisen väestön tarpeet ja edut (Laki valtion tuesta § 5.3). Kotkatjärven koulun johto on ollut varsin suopea karjalan kieltä kohtaan, vaikka alkuaikoina opettajat, oppilaat ja vanhemmatkin joutuivat hyvin kiivaasti puolustamaan kielenopetuksen tarvetta (Dubinina 2013, 18). Karjalan kielen opettajana vuonna 2007
työskennellyt Olga Nikitina puolestaan kehui silloista johtajaa, joka suhtautui hyvin karjalan kieleen, yhtenä syynä ehkä se, että hänellä oli karjalainen vaimo (Nikitina 2007).
Kotkatjärven kylässä on ollut paljon erilaista kielen elvytystoimintaa, joka on lähtenyt liikkeelle muutamasta aktiivisesta ihmisestä. Kylätasolta toiminta voi laajentua piiritasolle sekä siitä tasavallan tasolle asti. Ylemmillä tasoilla toiminta kerää yhteen enemmän ja enemmän samanhenkisiä ihmisiä esimerkiksi kulttuuritapahtumiin ja seminaareihin. Jo se, että järjestetään erilaisia tapahtumia, herättää mielenkiintoa myös muissa ihmisissä ja sitä kautta uusia ihmisiä saadaan toimintaan mukaan.
Ruohonjuuritason toiminnaksi voidaan laskea kylä- ja piiritasolla tapahtuva toiminta, vaikka niissä on jo piirteitä yhteiskuntatason elvytystoiminnasta Leena Hussin määritelmään viitaten. Hussin mukaan (2001, 279–280) yhteiskuntatason elvytyksessä kieli otetaan käyttöön sellaisilla kielenkäyttöaloilla, joilla sitä aikaisemmin ei ole käytetty. Karjalan kielen kohdalla lisääntynyttä käyttöä on esimerkiksi se, että revitalisaation myötä eri tapahtumissa on alettu pikkuhiljaa käyttää venäjän rinnalla myös karjalan kieltä.
Karjalan tasavallan pääkaupunki Petroskoi on karjalan kielen elvytyksen keskus, koska siellä toimivat tasavallan hallinnon lisäksi muun muassa yliopisto, tiedeakatemia, kansalliskielisten lehtien
toimitukset, tv- ja radiotoimitukset. Revitalisaatiossa aloitteentekijöinä olivat tiedekeskuksessa ja yliopistossa työskennelleet opettajat ja tutkijat. Elvytystoiminnan laajetessa ja monipuolistuessa mukaan liittyi aktivisteja karjalaisista kylistä, kuten esimerkkinä olevasta Kotkatjärven kylästä.
Karjalan kielen revitalisaation kantavaksi voimaksi on muodostunut Karjalan Rahvahan Liitto (KRL), joka on karjalaisten keskusjärjestö, toiminnan organisoijia ja mahdollistajia. Karjalan Rahvahan Liitto on perustettu vuonna 1989 ja sen tarkoituksena on karjalan kielen ja kulttuurin elvyttäminen ja
kehittäminen sekä karjalaisten itsetunnon ja identiteetin vahvistaminen. Sen ansiosta karjalan kielen ja karjalaisuuden tilanne on kehittynyt tasavallassa paljon. Karjalan Rahvahan Liitto on ollut mukana tai ainakin taustavoimana lähes kaikissa karjalan kielen elvytystoimenpiteissä. Se on ollut perustamassa muun muassa karjalankielistä Oma Mua -sanomalehteä sekä Oma Pajo -nimistä kuoroa, Nuori Karjala -nuorisojärjestöä sekä Čičiliusku-nukketeatteria. Karjalan Rahvahan Liitto on karjalaisten
äänenkannattaja myös tasavallan johdon ja hallinnon suuntaan. Karjalaisten edustajana se tekee kiinteää yhteistyötä Karjalan tasavallassa toimivien muiden kansalaisjärjestöjen kanssa, kuten esimerkiksi Vepsän Kulttuuriseuran ja Inkerinliiton kanssa. Karjalan Rahvahan Liiton ja muiden suomensukuisten kansojen kansalaisjärjestöjen yhteistyön ansiota on muun muassa se, että Karjalan tasavallassa hyväksyttiin laki karjalan, vepsän ja suomen kielelle Karjalan tasavallassa annettavasta
valtion tuesta. (KRL esite 2009.) Samoin Karjalan tasavallan Kansallisten kulttuurien keskus on perustettu useiden kansalaisjärjestöjen vaatimuksesta (Veretennikova 2014).
Kansalaisjärjestö Karjalan Rahvahan Liitto toimii linkkinä yksilötason ja yhteiskuntatason
elvytystoimijoiden välillä. Karjalaisista kylistä kotoisin olevat aktivistit ovat saaneet äänensä kuuluville Karjalan Rahvahan Liiton avulla, kun taas KRL on saanut muualla asuvista karjalaisista aktivisteja sekä tekijöitä ja toimijoita keskuuteensa.
Johtopäätökset
Karjalan kielen revitalisaatio tapahtuu sekä ylhäältä alaspäin että alhaalta ylöspäin seuraavan kaavion mukaisesti:
KIELILAINSÄÄDÄNTÖ JÄRJESTÖT AKTIVISTIT
KARJALAINEN RAHVAS
Alimmaisena taulukossa ovat tavalliset karjalaiset eli ne, jotka puhuvat karjalaa tai ovat revitalisaation kannalta potentiaalisia kielenpuhujia. Tästä karjalaisesta rahvaasta nousevat esiin aktivistit eli he, jotka ovat toimivat karjalan kielen ja kulttuurin hyväksi ottamalla esimerkiksi koollekutsujan tai muun vastaavan toimijan roolin. Kun eri paikkakuntien aktivistit kohtaavat, he alkavat järjestäytyä ja perustaa erilaisia (kansalais)järjestöjä. Parhaimmillaan järjestäytyminen tuottaa tehokkaan, useita voimia ja asiantuntijuuksia sisältävän toimijan, joka pystyy vaikuttamaan esimerkiksi lainsäädäntöön.
Ylhäältä alaspäin kuviota voidaan tulkita niin, että kielilainsäädäntö antaa kielen elvyttämiselle raamit tai säännöt, joiden puitteissa toimia. Periaatteessa lait koskettavat kaikkia tasoja yksilöstä
järjestötoimintaan. Käytännössä kielilainsäädäntö ei vaikuta ruohonjuuritason pienimuotoisiin elvytystoimiin, esimerkiksi kuoron perustamiseen tai lukupiirin pitämiseen. Vasta sitten kun
revitalisaatiotoimenpiteet halutaan kohdistaa päiväkotien tai koulujen toimintaan, vastustajat voivat vedota hyväksyttyihin opetussuunnitelmiin tms. Tällöin elvytystoimenpiteiden toteuttaminen riippuu oppilaitoksen johtajasta, joka viime kädessä päättää oman oppilaitoksensa opetuksesta.
Karjalan kielen kohdalla kielilainsäädännön ja ruohonjuuritason elvytystoiminnan suhde on
kahtalainen. Toisaalta kielilait eivät vaikuta kylien pienimuotoisiin toimenpiteisiin, lait itsessään eivät
estä kyläläisiä toimimasta kielensä hyväksi, mutta toisaalta – lakien positiivisesta sävystä huolimatta – lait eivät myöskään tue elvytystä. Kyläläisten karjalankielinen toiminta on tasavallan ja federaation mittakaavassa hyvin pientä, eikä siihen siksi liene tarvetta puuttua. Kun kansalaisjärjestöt ryhtyvät vaatimaan oikeuksia, vaikka kielen opetusta uhanalaiselle kielelle, niin sitten lakeihin vedoten perustellaan, miksi se ei ole mahdollista. Ristiriitainen suhtautuminen lainsäädäntöön on yksi este tehokkaalle karjalan kielen revitalisaatiolle, koska ruohonjuuritason aktiivisille toimijoille ja toimille ei anneta mahdollisuuksia laajentua tasavallan tasolle.
Lähteet
YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.
http://www.ihmisoikeudet.net/uploads/materiaali/YK_Ihmisoikeuksien%20julistus.pdf. (Luettu 16.9.2014.)
Eurooppalainen peruskirja = Alueellisia kieliä ja vähemmistökieliä koskeva Eurooppalainen peruskirja.
http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=66823. (Luettu 16.9.2014.) Eurooppalaisen peruskirja, tilanne.
http://conventions.coe.int/Treaty/Commun/ChercheSig.asp?NT=148&CM=8&DF=&CL=ENG.
(Luettu 16.9.2014.)
Karjalan tasavallan perustuslaki. http://gov.karelia.ru/gov/Constitution/mlaw02_c.html.
KRL esite 2009. 20 vuottu pienen kiven igä. Karjalan Rahvahan liitto 1989–2009. Petroskoi.
Laki kansojen kielistä = Laki Venäjän federaation kansojen kielistä.
www.constitution.garant.ru/DOC_10048970.htm. (Luettu 24.9.2009.)
Laki valtionkielestä = Laki Venäjän federaation valtionkielestä. http://www.duma.gov.ru/cult- tur/zakon_kult/yazyk.htm. (Luettu 24.2.2009.)
Laki valtion tuesta = Karjalan tasavallan Laki karjalan, vepsän ja suomen kielelle Karjalan tasavallassa annettavasta valtion tuesta. Suomennos. Carelia 5/2004, 56–59.
Melentjeva, Olga 2014: Karjalasien huolet ta šuavutukšet. Oma Mua 19/2014, 2.
Venäjän federaation perustuslaki. http://www.constitution.ru
Veretennikova, Ksenija 2014: Yhtehini ruato on etusijalla. Oma Mua 18/2014, 6.
Haastattelut
Olga Nikitina, karjalan kielen opettaja, Kotkatjärvi 29.6.2007.
Marija Pelešenko & Klavdija Šaikina. Eläkkeellä olevia opettajia, Kotkatjärvi 1.7.2007.
Kirjallisuus
Dubinina, Zinaida 2013: Kirjutukset. Helsinki: Karjalan kielen seura.
Grenoble, Lenore A. & Whaley, Lindsay J. 2006: Saving Languages. An Introduction to Language Revitalization. New York: Cambridge University Press.
Huss, Leena 2001: Kielen elvyttäminen eli revitalisaatio. XXVII kielitieteen päivät Oulussa 19. - 20.5.2000. Oulu: Oulun yliopisto. 278–284.
Knuuttila, Sanna-Riikka 2007: Aunuksenkarjalan uusi sanasto ja kielioppi. Teoksessa VIRSU III.
Suomalais-ugrilaisia kohdekieliä ja kontakteja. Toimittaneet Pirkko Muikku-Werner, Ossi Kokko ja Hannu Remes. Joensuu: Joensuun yliopisto. 165–172.
Markianova, Ljudmila 2005: Karjalan kieli rajantakaisessa Karjalassa. Teoksessa Sukukansaohjelman arki. Suomalais-ugrilainen perintö ja arkipäivä. Toimittanut Paula Kokkonen. Helsinki: M. A.
Castrénin Seura. 59–66.
Pasanen, Annika 2008: Uralilaiset vähemmistökielet assimilaation ja revitalisaation ristipaineissa.
Teoksessa Murros: suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit globalisaation paineissa. Toimittaneet Sirkka Saarinen ja Eeva Herrala. Helsinki: Helsingin yliopiston suomalais-ugrilainen laitos. 47–69.
Pyykkö, Riitta 2005: Venäjä – kieli ja valtio. Teoksessa Monikielinen Eurooppa. Kielipolitiikkaa ja käytäntöä. Toimittaneet Marjut Johansson & Riitta Pyykkö. Helsinki: Gaudeamus. 215–230.
Pyöli, Raija 2007: Ottua libo jättiä? Aunuksenkarjalan revitalisaatio Suomessa. Teoksessa VIRSU III.
Suomalais-ugrilaisia kohdekieliä ja kontakteja. Toimittaneet Pirkko Muikku-Werner, Ossi Kokko ja Hannu Remes. Joensuu: Joensuun yliopisto. 153–164.
Romaine, Suzanna 2002: The Impact of Language Policy on Endangered Languages. International Journal on Multicultural Societies, vol 4. no 2, 194–212. www.unesco.org/shs/ijms/vol4/issue2/art3.
(Luettu 19.2.2014.)
Unescon asiakirja 2003 = Language Vitality and Endangerment. Unesco Ad Hoc Expert Group on Endangered Languages. Paris, 2003. unesdoc.unesco.org/images/0018/001836/183699E.pdf. (Luettu 31.1.2012.)
Zamjatin, Konstantin; Pasanen, Annika & Saarikivi, Janne 2012: Kak i zatšem sohranjat jazyki narodov Rossii? Helsinki: Avtory 2012.
