Itään vai länteen?
Fabian Societyn näkemykset Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta vuosina 1945–1950
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Yleisen historian pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2018 Tomi Parkkonen Ohjaaja: Maria Lähteenmäki
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, TUTKIMUSTIEDOTE
Tekijä: Tomi Parkkonen Opiskelijanumero: 186343
Tutkielman nimi: Itään vai länteen? Fabian Societyn näkemykset Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta 1945–1950
Tiedekunta/oppiaine: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Yleinen historia Sivumäärä: 69
Aika ja paikka: huhtikuu 2018, Joensuu
Pro gradu -tutkielmani käsittelee Fabian Societyn näkemyksiä Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta Labour-puolueen hallituskauden, 1945–1950 aikana. Tutkimustehtävänä on tutkia, minkälaisia näkemyksiä Fabian Societyssa esiintyi suhteessa Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon. Näitä kahta suurvaltaa käsitellään eniten turvallisuus- ja talouspolitiikassa, jolloin tutkimuksessa huomioidaan myös, millaisia poliittisia linjauksia Fabian Societyn jäsenet haluaisivat Britannian tekevän.
Tutkimuksen primaariaineisto koostuu Fabian Societyn kansainvälisiä asioita käsitelleen International Bureaun kokouspöytäkirjoista, sekä yhdistyksen julkaisemista pamflettijulkaisusarjoista Fabian Research Series ja Fabian Tract. Tutkimusmenetelmänä sovellan laadullista sisällönanalyysiä, jossa analysoidaan aineistosta tutkimuksen tarkoituksen ja tehtävänasettelun kannalta relevantteja yksiköitä. Toisena tutkimusmenetelmänä sovellan vertailevaa metodia, jonka avulla vertailen Fabian Societyn jäsenten näkemyksiä Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta.
Tutkimuksen keskeisiä tutkimustuloksia ovat Fabian Societyssa vallinneet moninaiset näkemykset siitä tulisiko Britannian tehdä läheisempää yhteistyötä Yhdysvaltojen tai Neuvostoliiton kanssa vai olisiko sen parempi pysytellä puolueettomana näiden kahden suurvaltapolitiikasta. Yhdysvaltojen talouspolitiikka herätti paljon keskustelua, erityisesti Euroopan jälleenrakennusohjelman osalta, kun Fabian Societyssa arvioitiin Yhdysvaltojen motiiveja. Neuvostoliiton talous- ja ulkopoliittiset toimet Itä-Euroopassa jakoivat mielipiteitä siitä, oliko se ekspansiohakuinen ja halukas hyötymään pienempien maiden talouksista vai halusiko se vain luoda itselleen turvallisuuspoliittisen suoja-alueen ja koko itäistä Eurooppaa kehittävän talousalueen.
Sisällysluettelo
1. Johdanto ... 4
1.1 Fabian Society tutkimuskohteena ... 4
1.2 Labour-puolue historiallisen vaalivoiton myötä valtaan ... 7
1.3 Tutkimuskysymykset ja -menetelmät ... 9
1.4 Lähdeaineisto ja tutkimusperinne ... 12
2. Yhdysvallat, Neuvostoliitto vai puolueettomuus? ... 15
2.1 Suurvaltapoliittinen tilanne Britannian kannalta ... 15
2.2 Tukeutuminen Yhdysvaltoihin ... 17
2.3 Tukeutuminen Neuvostoliittoon ... 18
2.4 Puolueettomuuspolitiikka ... 21
2.5 Leonard Woolfin sosialistinen ulkopolitiikka ... 24
2.6 W.N. Ewerin kriittinen kommentti ... 27
3. Fabian Societyn käsitys Euroopan jälleenrakennusohjelmasta ... 33
3.1 Euroopan jälleenrakennusohjelma arvioitavana ... 33
3.2 Tulkintoja Britannian taloudellisesta riippuvuudesta Yhdysvaltoihin ... 38
3.3 Neuvostoliiton talouspolitiikka puhututtaa ... 43
4. Fabian Societyssa esiintyviä näkemyksiä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton alusmaapolitiikasta ... 49
4.1 Amerikkalaista siirtomaavaltaa: Guam ja Filippiinit... 49
4.2 Neuvostoliiton ote vahvistuu Itä-Euroopan maista ... 56
5. Johtopäätökset ... 62
Lähde- ja kirjallisuusluettelo ... 65
1. Johdanto
1.1 Fabian Society tutkimuskohteena
Fabian Society on Lontoossa 4. tammikuuta 1884 perustettu ja vanhin Britanniassa yhä toimiva sosialistinen yhdistys. Sen perustajajäsenet olivat aiemmin toimineet Fellowship of the New Life -keskustelukerhossa, mutta he halusivat yhdistykseltä enemmän käytännönläheisyyttä ja toimia yhteiskunnan sekä talouden epäkohtien ratkaisemiseksi.
Kyseessä ei ollut marxilainen yhdistys, sillä sen jäsenet eivät pitäneet itseään vallankumouksellisina, vaan he uskoivat sosialististen mielipiteiden ja politiikan aiheuttavan vähitellen sosiaalisia ja poliittisia muutoksia. Näiden toimintaperiaatteiden takia Fabian Societyn jäseniä on usein kutsuttu ”nojatuoli-sosialisteiksi”. Fabian Societyn toimintamalliksi muodostui kirjalliset selonteot, tutkimukset ja niiden tulosten julkaisut, sekä jäsenten omien havaintojen pohjalta käydyt keskustelut yhteiskunnasta.1 Tätä toimintamallia yhdistys on pääasiassa noudattanut koko toimintansa ajan. Nykyisin yhdistys toimii ajatushautomona.2 Nimensä Fabian Society on saanut 200-luvulla e.a.a. eläneeltä roomalaiselta kenraalilta Quintus Fabius Cunctatorilta, jonka sotastrategiana oli viivyttää hyökkäystään Hannibalin joukkoja vastaan niin pitkään kuin mahdollista, jotta hänen täysin valmisteltu hyökkäyksensä olisi kaikkein tehokkaimmillaan.3 Cunctator tarkoittaa suomennettuna ”viivyttelijää” ja esikuvansa tavoin Fabian Societyn tarkoituksena ei ole kiirehtiä sosialismin levittämisen kanssa, vaan odottaa ja levittää sosialismia rauhassa koulutuksen, luentojen ja kirjallisten julkaisujen avulla. ”Viivyttelyyn” sisältyy asioiden rauhallinen pohdinta, jotta yhdistyksessä ei tehtäisi hätiköityjä päätöksiä vähän tiedetyistä asioista.4 Fabian Societyn arvot ja toimintatavat ovat johtaneet Britanniassa aina sanakirjaan asti päätyneeseen fabianismi-
1 Pugh 1984, 2–5, 14; Hobsbawm 1964, 251; Laybourn 1997, 20; Pease 1916, 31–35.
2 Fabian Societyn esittely <https://fabians.org.uk/about-us/> luettu 11.4.2018.
3 Pugh 1984, 4.
4 Cole, 1942, 2–3; Pease 1916, 39–40.
ideologian syntymiseen. Siihen kuuluu muun muassa asiantuntijuus, eriarvoisuuden vastustaminen, kansainvälisyys sekä yhteiskunnan asteittainen uudistus demokratian keinon.5 Fabian Societylla ei ollut varsinaista johtajaa, vaan sen toiminnasta vastaa viimekädessä hallitus (Executive Committee), jossa oli aluksi kolme jäsentä. Hallituksen toimikausi oli kolme kuukautta, mutta vuosien saatossa sen jäsenmäärä kasvoi ja toimikausi piteni vuoteen.
Hallituksen tehtävänä oli muun muassa yhdistyksen pamflettien6 ja lehtien julkaiseminen, sekä yhdistystä edustavien delegaatioiden nimeäminen.7 Fabian Societyn hallinnollinen organisaatio on muuttunut usein vuosien aikana, ja siihen on perustettu useita toimielimiä, jaostoja ja ryhmiä, kuten naisten Women’s Group, nuorten Young Fabians Group ja kotimaan asioihin keskittynyt Home Research Committee.8
Fabian Societyyn perustettiin 1940-luvulla kaksi kansainväliseen politiikkaan keskittyvää jaostoa: siirtomaa-asioita käsitellyt Colonial Bureau, sekä kansainvälisistä asioista huolehtinut International Bureau.9 Myöhemmin nämä jaostot yhdistyivät yhdeksi, jonka nimeksi tuli International and Commonwealth Bureau.10 International Bureaun johto koostui puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, sihteeristä sekä 20 jäsenen neuvontakomiteasta (Advisory Committee). Jaoston tarkoituksena oli edistää kansainvälisiin ongelmiin liittyvää tutkimusta, jotta työväenliikkeen sisällä saataisiin enemmän tietoa tosiasioista ja ymmärrettäisiin ongelmia laajemmassa kokonaisuudessa. Sen tavoite oli myös edistää sosialistista yhteistyötä henkilökohtaisten suhteiden avulla sekä edesauttaa vuorovaikutusta brittiläisten sosialistien ja muunmaalaisten sosialistien välillä ja luoda kansainvälisissä asioissa pohjaa kansainväliselle sosialistiselle politiikalle.11
Yhdistyksen julkaisuista vanhin on Fabian Tract, jonka ensimmäinen numero Why are the Many Poor? julkaistiin jo yhdistyksen perustamisvuonna.12 Fabian Societyn ensimmäinen
5 Fabian Societyn esittely <https://fabians.org.uk/about-us/> luettu 11.4.2018.
6 Arvosteleva kirjanen päivänpolttavasta aiheesta.
7 O’Neil 1987, 20–21.
8 Pugh 1984, 106–108; 249; 207.
9 Pugh 1984, 188–189; 195–196.
10 Pugh 1984; 249–250.
11 Zwalf 1946, pamfletin sisäsivu.
12 Pugh 1984, 5.
menestysjulkaisu oli aiemmin pidetyn luentosarjan pohjalta julkaistu Fabian Essays in Socialism (1889), joka myös loi fabianismin ja määritteli yhdistyksen toimintaperiaatteet.13 Yhdistyksen kasvun myötä sen toiminnasta uutisointia varten perustettiin vuonna 1891 Fabian News, josta sen jäsenet saivat tietoa tulevista kokouksista, luennoista, kursseista sekä kirja-arvosteluista ja -suosituksista.14 Fabian Research Series perustettiin vuonna 1931 ja sen tarkoituksena oli julkaista pamflettina Fabian Societyn jäsenten tutkimuksia. Muita Fabian Societyn julkaisuja olivat esimerkiksi Fabian Quarterly ja Fabian Journal.15
Yhdistyksen jäsenmäärä kehittyi varsin maltillisesti, esimerkiksi vuonna 1904 eli 20 vuotta sen perustamisesta jäseniä oli 767. Fabian Societyn jäsenistä vain pieni osa edusti varsinaista työväenluokkaa. Valtaosa yhdistyksen jäsenistä kuului keskiluokkaan, sillä sen jäsenet olivat pääasiassa toimittajia, kirjailijoita, opettajia sekä yliopistojen henkilökuntaa ja alempia virkamiehiä. Yhdistyksen varhaisina vuosina naisia oli noin neljäsosa koko jäsenmäärästä.
Jäsenten yhteiskunnallisesta taustasta johtuen historiantutkija Eric Hobsbawm on kutsunut Fabian Societya ja sen sosialismikäsityksiä ”keskiluokan sosialismiksi”. Nykyisin jäseniä on yli 7000.16
Monet Fabian Societyn historiaa käsittelevät teokset ovat sen jäsenten itsensä kirjoittamia ja siksi niissä on mahdollisesti suurenneltu yhdistyksen merkitystä esimerkiksi Labour-puolueen perustamiseen liittyvissä asioissa. Hobsbawm on esimerkiksi tätä mieltä ja hänen mielestään Labour-puolue tai sitä marxilaisempi Independent Labour -puolue olisivat syntyneet ilman Fabian Societyn vaikutusta. Toisinaan Fabian Societyn jäsenet Hobsbawmin mukaan jopa vastustivat työväenluokan oman puolueen perustamista.17 Yhdistyksellä ei kuitenkaan ollut vielä 1900-luvun taitteessa merkittävää poliittista vaikutusvaltaa, koska sillä ei ollut täyttä selvyyttä siitä, olisiko Labour-puolue sille paras yhteistyötaho sen omien ajatustensa esiintuomiseksi vai kannattaisiko sen tukeutua esimerkiksi liberaaleihin tai Independent Labour -puolueeseen. Historiantutkija Keith Laybournin mielestä Fabian Society on kuitenkin
13 Pugh 1984, 21–22; Laybourn 1997, 22.
14 Pugh 1984, 30.
15 Pugh 1984, 312.
16 Hobsbawm 1964, 268–269; Pugh 1984, 15; Fabian Societyn esittely <https://fabians.org.uk/about-us/> luettu 11.4.2018.
17 Hobsbawm 1964, 251.
vaikuttanut Labour-puolueen syntyyn ja ideologiaan, vaikka ne lähentyivätkin vasta vuonna 1914.18
1.2 Labour-puolue historiallisen vaalivoiton myötä valtaan
Britanniassa järjestettiin parlamenttivaalit kaksi kuukautta toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa kesällä 1945. Sodanaikaisen koalitiohallituksen pääministeri Winston Churchill tarjosi Labour-puolueelle vaalien ajankohdaksi kahta vaihtoehtoa: joko mahdollisimman pian Saksan antautumisen jälkeen tai sitten koalitiohallitus jatkaisi Japanin antautumiseen saakka. Labour-puolueen puheenjohtaja Clement Attlee ehdotti Churchillille keskusteltuaan puolueensa johdon kanssa vaalien lykkäämistä syksyyn, jotta Labour- puolueelle jäisi enemmän aikaa vaalikampanjan valmisteluun. Churchill kuitenkin taipui Conservative-puolueensa painostuksesta järjestämään vaalit jo heinäkuussa.19
Vaaleissa Labour-puolue saavutti historiallisen vaalivoiton, jonka myötä sillä oli yksin enemmistö parlamentin alahuoneessa.20 Alahuoneen 640 paikasta Labour sai 393 eli lähes 2/3 kaikista paikoista, tämä on huomionarvoista, sillä puolue sai vain 47% kaikista annetuista äänistä. Korkea paikkamäärä suhteessa puolueenkannatukseen johtui Britanniassa käytössä olevasta vaalitavasta.21 Fabian Societyn jäseniä 393 parlamentaarikosta oli 230, joista yksi oli tuleva pääministeri Attlee.22 Vaalivoiton myötä nuorehkot, keskiluokkaiset Labour-puolueen parlamentaarikot olivat toiveikkaita vaikutusmahdollisuuksiensa suhteen. Lähes 2/3 valituiksi tulleista parlamentaarikoista oli myös ensimmäisen kauden edustajia.23
Labourin jäsenet uskoivat voiton johtuvan heidän uudistusohjelmastaan, jossa luvattiin useiden teollisuudenalojen kansallistamista, sekä suurta sosiaalilainsäädännön uudistusta.
Toisaalta äänestämällä Labouria äänestäjät saattoivat osoittaa tyytymättömyytensä
18 Laybourn 1997, 22–23, 40, 48–49.
19 Pelling 1983, 92–93, Laybourn 1997, 139.
20 Pelling 1983, 88.
21 Brand 1974, 235; Craig 1975, 112.
22 Pugh 1984, 214.
23 Brand 1974, 236; Pelling 1983, 94–95.
konservatiivien sotaa edeltävään politiikkaan, kuten Münchenin sopimuksen allekirjoittamiseen, sotavarustelun epäonnistumiseen tai maassa vallinneeseen työttömyyteen.24
Fabian Societyn merkittävimpiin jäseniin kuulunut Margaret Cole kirjoitti pamfletissaan The General Election 1945 and After vaalituloksesta ja sen aiheuttamista tuntemuksista sekä tulevaisuuden toiveista Labour-hallituksen vallan alla. Hän kertoo, kuinka parlamenttivaalien tulosten julkistamisen jälkeen kaikki tuntuivat olevan tyrmistyneitä vaalien tuloksesta.
Konservatiivinen lehdistö kuvasi vaalitulosta ”hirvittävänä epäkiitollisuutena” ja yhtenä Britannian historian häpeällisimmistä hetkistä. Vaalituloksen pitäminen häpeällisenä johtui siitä, ettei sota-aikana maata johtanutta ja suurta arvostusta nauttinutta Winston Churchillia kiitetty mandaatilla jatkaa pääministerinä. Myös Labour-puolueen sisällä oltiin Colen mukaan vaalien jälkeen yllättyneitä tuloksesta, vaikka sen kannattajien keskuudessa oli ennen vaaleja ennennäkemätöntä toiveikkuutta, innostusta sekä taistelutahtoa Churchillin arvovaltaa vastaan. Ainoastaan tuleva terveysministeri Aneurin Bevan osasi ennustaa vaalien lopputuloksen. Colesta on huomionarvoista, että sodanjohtaja Churchill menetti asepalveluksessa olleiden äänet. Monessa maassa tätä olisi pidetty jopa vallankumouksellisena, mutta Britanniassa se aiheutti pääasiassa hämmästystä.
Äänestysprosenttia Cole piti korkeana, kun ottaa huomioon arviolta jopa miljoonan olleen syystä tai toisesta äänestyskelvottomia. Hän huomioi myös Britannian vaalijärjestelmästä johtuneen Labour-puolueen saaman ääniosuuttaan suuremman paikkamäärän, mutta huomauttaa pamfletissaan konservatiivien hyötyneen vastaavalla tavalla järjestelmästä esimerkiksi vuosina 1918, 1924 ja 1931.25
Labourin voitettua vaalit, ja saatuaan yli puolet alahuoneen paikoista, pääsi se muodostamaan hallituksen itsekseen ilman, että sen täytyisi tehdä kompromisseja esimerkiksi liberaalien kanssa. Mikäli sen ohjelma olisi menestyksekäs, saisi se ottaa yksin kaiken kunnian, mutta epäonnistumisten kohdalla se joutuisi kantamaan kaiken vastuun itse. Cole vertaa vaaleja ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin, loppuvuoden 1918 vaaleihin, jotka Conservative- puolue voitti. Nyt tilanne oli täysin päinvastainen, minkä Cole uskoo johtuneen muun muassa parantuneesta koulutustilanteesta, sodan voiton myötä vahvistuneesta brittien kansallisesta
24 Pelling 1983, 94.
25 Cole, M 1945, 2–3, 23.
itsetunnosta sekä erityisesti Neuvostoliiton antamasta esimerkistä työväenluokalle, mitä kaikkea sosialistisella suunnitelmataloudella pystytään oikeasti käytännössä saavuttamaan.26 Ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli ollut Fabian Societylle eräs hankalimmin käsiteltävistä asioista, koska sillä ei ollut vaikutusmahdollisuutta kansainväliseen politiikkaan ja valtioiden välisiin suhteisiin, toisin kuin esimerkiksi brittiläisiin ammattiliittoihin.27 Hallitukseen pääsy mahdollisti Fabian Societyn jäsenille paremman mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa kansainvälistä politiikkaa käsittelevillä areenoilla.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei kuitenkaan ollut keskeinen teema Labour-puolueen vaalikampanjassa, vaan pääpaino oli sisäpoliittisissa asioissa.28 Siitä muodostui kuitenkin Labourin hallituskauden eniten puoluetta jakanut yksittäinen asia ja Fabian Societyn Leonard Woolf hämmästeli kuinka ulkopolitiikka aiheutti Labour-puolueen jäsenissä ja sen kannattajissa enemmän epävarmuutta ja erimielisyyttä kuin sisäpolitiikka.29 Labourin sisäiset erimielisyydet Britannian ulkopoliittisista linjoista näkyivät esimerkiksi luottamusäänestyksissä, joissa osa Labour-parlamentaarikoista äänesti puoluettaan vastaan sekä puoleen sisäisten Keep Left- ja Labour Left -ryhmien perustamisessa. Varsinkin Keep Left -ryhmässä alettiin suhtautua myönteisesti kommunismiin ja kritisoitiin pääministeri Attleen ja ulkoministeri Ernest Bevinin lähes orjallista Yhdysvaltojen myötäilyä Neuvostoliittoa vastaan. Erityisesti Bevin sai voimakasta kritiikkiä toimistaan Pohjois- Atlantin liiton eli NATO:n perustamisessa. Ulkopoliittisen linjan kritisointi johti myöhemmin muutamien parlamentaarikoiden erottamiseen Labour-puolueesta.30
1.3 Tutkimuskysymykset ja -menetelmät
Pro gradu -tutkielmassani tutkin Fabian Societyn näkemyksiä Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta Labour-puolueen toisen maailmansodan jälkeisen, ensimmäisen
26 Cole, M 1945, 23–24.
27 Minion 2000, 239.
28 Ovendale 1984, 1.
29 Woolf 1947, 5.
30 Laybourn 1988, 122–123; Laybourn 1997, 143–144, 156–159.
hallituskauden aikana. Labour-puolueen ensimmäinen hallituskausi alkoi pian heinäkuussa 1945 voittamiensa parlamenttivaalien jälkeen ja seuraavat vaalit käytiin helmikuussa 1950.
Vaikka Labour voitti myös vuoden 1950 vaalin, menetti se paikkamääräänsä reilusti ja sen vuoksi tutkielmassa käsittelen vain ensimmäisen hallituskauden aikaisia näkemyksiä, jolloin puolueella ja sen lukuisilla Fabian Societyn jäsenillä oli suurempi vaikutusvalta Britannian politiikkaan. Labour-puolueen 393 parlamentaarikosta 230 oli Fabian Societyn jäseniä, mukaan lukien uusi pääministeri Clement Attlee.
Maantieteellisesti tutkimukseni keskustelut rajautuvat Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon.
Toisessa maailmansodassa maat taistelivat liittoutuneiden puolella yhdessä Saksaa vastaan, mutta pian sodan päättymisen jälkeen maiden välit kylmenivät ja maailma ajautui kylmään sotaan. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto muodostavat hyvän vertailuparin, sillä kylmän sodan polarisoituminen rakentui näiden kahden supervallan ja niiden liittolaisten ympärille. Myös talouspolitiikan osalta maat erosivat toisistaan; siinä missä Yhdysvallat edusti kapitalistista markkinataloutta, niin Neuvostoliitossa toteutettiin sosialistista suunnitelmataloutta. Sodassa Britannia oli ollut kummankin valtion liittolainen, mutta maailmanpoliittisen tilanteen muuttumisen myötä se joutui arvioimaan uudelleen suhdettaan kumpaankin maahan.
Pro gradu -tutkielmassani määrittelen Fabian Societyn näkemykset kumpaakin valtiota kohtaan sen jäsenten kirjoitusten pohjalta sekä kokouspöytäkirjoissa esiin tulleiden huomioiden pohjalta. Vaikka Fabian Societylla ei järjestönä ollut virallista kantaa mihinkään, ja sen näkemykset esitetään kirjoittajien omina mielipiteinä, oli sillä kuitenkin hallitus, joka hyväksyi julkaistavaksi kelpaavat pamfletit ja muut kirjoitukset. Prosessi, jossa hallitus on valinnut painettavat julkaisut, on sisältänyt jonkinlaista linjanmäärittelyä. Myös julkaistavaksi valittujen kirjoitusten julkaisuprosesseihin kuuluivat keskustelut yhdistyksen sisällä, jonka jälkeen kirjoituksia muokattiin näiden pohjalta painokuntoon. Tästä syytä voidaan puhua Fabian Societyn näkemyksistä.
Tutkielmassani ei ole tarkoitus luoda yleislinjaa Fabian Societysta, vaan tarkoitus on arvioida, minkälaisia näkemyksiä yhdistyksen jäsenillä oli suhteessa Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon sekä tarkastella näitä tietyissä poliittisissa konteksteissa. Yleisesti ottaen Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa käsitellään eniten ulko- ja turvallisuuspoliittisissa sekä talouspoliittisissa asiayhteyksissä, jolloin tutkin myös, millaisia poliittisia linjauksia Fabian Societyn jäsenet haluaisivat Iso-Britannian tekevän.
Pro gradu -tutkielmani sijoittuu poliittisen historian kontekstiin ja tutkimusmenetelmänäni on laadullinen sisällönanalyysi. Poliittinen historia sisältää nimensä mukaisesti poliittisten ilmiöiden tutkimista ja on sen vuoksi osa yhteiskuntatieteitä. Ulkopolitiikkaa ja kansainvälisiä suhteita käsittelevissä tutkimuksissa tulee kiinnittää aineiston lisäksi huomiota päättäjien taustaan, taustamotiiveihin sekä inhimillisiin tuntoihin. Tutkimuksessa on huomioitava myös laajempi kansainvälinen tilanne. Sosialismin aatehistorian ja työväenliikkeen historiassa keskitytään usein liikkeen ideologis-poliittiseen kehitykseen sekä karkeasti jaoteltuun suuntautumiseen ensimmäisen maailmansodan jälkeen joko sosiaalidemokraattiseen tai kommunistiseen suuntaan.31 Laadullisella sisällönanalyysillä pyritään saamaan kuvaus tutkittavasta ilmiöstä tiivistetyssä ja yleisessä muodossa sekä etsitään analysoitavasta tekstistä merkityksiä. Yhtenä sisällönanalyysin ongelmista pidetään menetelmän keskeneräisyyttä, sillä sen avulla ainoastaan järjestetään aineistoa johtopäätöksiä varten.32
Aineistolähtöisessä analyysissä, kuten sisällönanalyysissä pyritään luomaan tutkimusaineistosta teoreettinen kokonaisuus, jossa analysoitavat yksiköt valitaan aineistosta tutkimuksen tarkoituksen ja tehtävänasettelun mukaisesti. Aineistolähtöisissä tutkimuksissa ongelmana on, ettei ole olemassa objektiivisia havaintoja itsessään, vaan käytetyt käsitteet, tutkimusasetelma ja menetelmät ovat tutkijan asettamia ja vaikuttavat aina tuloksiin. On arvioitava, voiko tutkija varmistaa analyysin tapahtuvan aineiston ehdoilla eikä tutkijan ennakkoluulojen saattelemana. Laadullisessa tutkimuksessa objektiivisuuden ongelmaa tarkasteltaessa on huomioitava myös havaintojen puolueettomuus. Tämä tarkoittaa sitä, vaikuttaako esimerkiksi tutkijan ikä, poliittinen asenne tai kansalaisuus siihen miten hän havainnoi.33 Tässä tutkimuksessa sovellan toisena tutkimusmenetelmänä vertailevaa metodia, koska sen avulla vertailen Fabian Societyn jäsenten näkemyksiä Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta.
Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa Britannian poliittinen historia, sekä kylmän sodan alun suurvaltasuhteiden historia. Fabian Societylla oli ollut läheinen suhde Labour-puolueeseen aina sen perustamisesta lähtien ja sen saavutettua suurimman puolueen
31 Nevakivi, Hentilä & Haataja 1993, 11,46, 111, 163–164.
32 Tuomi & Sarajärvi 2004, 105–106.
33 Tuomi & Sarajärvi 2004, 97–98, 133.
aseman monet Fabian Societyn jäsenet pääsivät vaikutusvaltaiseen asemaan.
Suurvaltasuhteiden osalta Fabian Societyn jäsenillä oli tosiasiassa mahdollisuus vaikuttaa Britannian ulkopolitiikkaan ja samalla maan suhteisiin esimerkiksi Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa kohtaan. Britannialla oli hupenevasta suurvalta-asemastaan huolimatta painoarvoa kansainvälisessä politiikassa ja sen ulkopoliittisilla linjavalinnoilla oli vaikutusta niin suurvaltapolitiikkaan kuin Euroopan sisäiseen politiikkaan. Britannian poliittista historiaa erityisesti vasemmistoliikkeitä ja Labour-puolueen historiaa on tutkinut Keith Laybourn.
Hänen tutkimuksensa käsittelevät niin sosialististen liikkeiden syntyä 1800-luvun lopun Britanniassa kuin Labour-puoluetta 1900-luvulla. Fabian Societyssa vallinneita ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkemyksiä käsitellään Mark Minionin artikkelissa The Fabian Society and the Europe during the 1940s: The Search for a ‘Socialist Foreign Policy.
1.4 Lähdeaineisto ja tutkimusperinne
Lähdeaineistoni koostuu Fabian Societyn julkaisuista, kuten Fabian Tract ja Fabian Research Series pamflettijulkaisusarjasta, sekä Archives of the Fabian Society arkistokokoelmasta.
Archives of the Fabian Society -arkistosta käytän lähdeaineistonani International and Commonwealth Bureau minutes and papers, 1940–1964 -osiota. Se sisältää pääasiassa Fabian Societyn kansainväliseen politiikkaan liittyvien kokousten pöytäkirjoja sekä luentojen ja konferenssien raportteja. Arkistokokonaisuuden ongelmana on joidenkin pöytäkirjojen suppeus eikä niistä ei aina välttämättä käy ilmi mielipiteen esittäjä. Kaikissa dokumenteissa ei välttämättä ole tekijän nimeä tai julkaisuaikaa ja jotkut asiakirjat ovat todella huonolaatuisia eikä niistä saa selvää. Lisäksi arkistokokonaisuudesta puuttuu dokumentteja vuosilta 1945, 1948–49.34
Pamflettijulkaisusarja Fabian Research Series sisältää primaarilähdeaineistona käyttämiäni Research Pamphlets -julkaisuja. Vuonna 1931 ensimmäisen kerran ilmestyneessä pamflettijulkaisussa yksi pamfletti sisältää aina yhden tutkimuksen tai pamflettikirjoituksen.
Yksi pamfletti on yleensä noin 25–35 sivua pitkä, ja ne käsittelivät pääasiassa ajankohtaisia tai hiljattain ajankohtaisena olleita sisä- ja ulkopoliittisia aiheita, mutta esille nostetaan myös
34 Archives of the Fabian Society: Pt. 7, Reel 11, 6.
sellaisia asioita, joista Britannian lehdistössä ei muuten uutisoitaisi. Pamflettikirjoitusten luonteenmukaisesti ne ovat paikoin melko kärkkäitä. Pamflettien julkaisumäärä ei ollut kiinteä, vaan se vaihteli vuosittain. Esimerkiksi vuonna 1945 julkaistiin 17 pamflettia, mutta vuonna 1947 vain viisi. Pamfletteja saattoi kirjoittaa kuka tahansa Fabian Societyn jäsen, mutta usein niiden laatijat olivat jaostoissa merkittävässä asemassa olevia henkilöitä, kuten puheenjohtajia tai sihteereitä tai sitten parlamentaarikoita. Joskus pamfletteja on saatettu pyytää jonkin alan asiantuntijalta. Jokaisessa pamfletissa mainitaan julkaisun olevan kirjoittajan oma näkemys, jolloin tämä mahdollistaa myös kärkkäämpien näkemysten julkaisun.
Fabian Tract on yhdistyksen vanhin julkaisu ja se käsitteli Research Pamphletsin tavoin monia ajankohtaisia aiheita, jotka liittyivät esimerkiksi sosiaalipolitiikkaan ja teollisuuteen.
Aiheiden samankaltaisuus kahdessa eri julkaisussa johtunee ajankohtaisuuden lisäksi myös siitä, että monet Fabian Societyn aktiivit kirjoittivat kumpaankin julkaisuun. Tractin julkaisutiheys vaihteli myös vuosien aikana.
Fabian Societya on tutkittu varsin paljon, mutta suurin osa tutkimuksista keskittyy juuri yhdistyksen perustamisvaiheisiin, varhaisiin vuosiin tai siihen suuresti vaikuttaneisiin merkkihenkilöihin. Toinen Fabian Societyyn liittyvä yleinen tutkimusaihe tarkastelee yhdistyksen sosialismikäsityksiä. Monet Fabian Societyyn liittyvät tutkimukset, historiankirjoitukset ja henkilöhistoriat ovat jonkun yhdistyksen jäsenen kirjoittamia, jolloin näiden teosten objektivisuuteen on syytä suhtautua kriittisesti. Myös Fabian Societyn jäsenten kirjoittamissa teoksissa yhdistyksen merkitystä on haluttu korostaa huomattavasti, esimerkiksi roolia Labour-puolueen perustamisessa kuvataan suuremmaksi kuin monessa tutkimuskirjallisuuden teoksessa.
Fabian Societyn omista historiateoksista on esimerkkinä Patricia Pughin Educate, Agitate, Organize – 100 Years of Fabian Socialism, joka on Fabian Society 100-vuotisjuhlakirja. Teos on kattava kuvaus yhdistyksen historiasta, julkaisuista ja toiminnasta. Sisällöltään se on kuitenkin juhlakirjamainen, jossa korostetaan yhdistyksen merkittävyyttä. Yhdistyksen varhaishistoriaa käsittelevä The History of the Fabian Society on sen pitkäaikaisen pääsihteerin Edward R. Peasen muistelmanomainen historiateos. Fabian Societyn alkutaipaleeseen keskittyy myös Stephen O’Neilin väitöstutkimus The Origins and Development of the Fabian Society, 1884–1900, joka käsittelee juuri Fabian Societyn
perustamista, sekä yhdistyksen rakennetta ja sen muotoutumista. Tutkimuskirjallisuutta, joka käsittelee Fabian Societya 1940-luvun lopulla, on vähän. Keith Laybournin teoksissa The Rise of Labour – The British Labour Party 1890–1979 ja The Rise of Socialism in Britain c. 1881–
1951 käsitellään Britannian sosialististen liikkeiden, kuten Fabian Societyn ja Labour- puolueen historiaa. Varsinaisia Labour-puolueen historiaa käsitteleviä teoksia on paljon ja niistä esimerkkeinä ovat Carl F. Brandin The British Labour Party – A Short History ja Henry Pellingin A Short History of the Labour Party. Britannian toisen maailmansodan jälkeistä ulkopolitiikkaa käsitteleviä teoksia ovat esimerkiksi Joseph Frankelin British Foreign Policy 1945–1973 ja Ritchie Ovendalen toimittama The Foreign Policy of the British Labour Governments, 1945–1951.
Internet-lähteenä käytän Fabian Societyn kotisivuja http://www.fabians.org.uk/. Sivuilta löytyy hyvin tietoa järjestön nykyisestä toiminnasta, sekä kootusti sen historiasta, mutta kuitenkin 1940-luvun osuus jää pieneksi.
2. Yhdysvallat, Neuvostoliitto vai puolueettomuus?
2.1 Suurvaltapoliittinen tilanne Britannian kannalta
Fabian Socieyn marraskuussa 1947 julkaisema pamfletti Foreign Policy – The Labour Party’s Dilemma voitiin pitää poikkeuksellisena, ja sellaiseksi sitä kuvaili myös yhdistyksen puheenjohtaja Harold Laski. Pamfletin esipuheessa hän perusteli pamfletin julkaisua ja kertoi, kuinka Labour-puolueen sisällä oli monenlaisia, jopa vastakkaisia mielipiteitä Britannian ulkopolitiikasta ja kuinka erilaiset näkemykset jakavat vastaavasti myös Fabian Societya.35 Hän jaotteli ulkopoliittiset linjavaihtoehdot kolmeen luokkaan: Britannian suuntautumiseen kohti Yhdysvaltoja, kohti Neuvostoliittoa tai kolmantena vaihtoehtona jonkinlaista välimallia näiden kahden supervallan välissä.36 Laskin esipuhetta voitiin pitää sovittelevana voimakkaasti eroavien mielipiteiden välillä.37 Puheenjohtajan esipuheen lisäksi pamfletista teki poikkeuksellisen W.N. Ewerin laatima kriittinen kommentti pamfletin lopussa, joka vain korostaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun herkkyyttä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan aiheuttamia mielipide-eroja kuvasi Woolfin pamfletin hyväksyminen International Bureaun kokouksessa 15.9.1947 äänin 7–4 sekä Fabian Societyn hallituksen vaatimus W.N. Ewerin kommentille.38 Fabian Societyn ensimmäinen, toisen maailmansodan jälkeinen ulkopolitiikkaa käsittelevä pamflettiehdotus oli Bosworth Monckin ja Anne Whyten laatima Socialist Britain’s Foreign Relations. Monckin 8.10.1946 julkaiseman Neuvostoliittoa käsittelevän selvityksen pohjalta laadittua pamflettia ei kuitenkaan julkaistu.39
Foreign Policy – The Labour Party’s Dilemma -pamfletin kirjoittaneella Leonard Woolfilla oli pitkän linjan kokemusta kansainvälisestä politiikasta, sillä hän toimi Fabian Societyn International Bureaun puheenjohtajana sekä oli aiemmin toiminut vuosia Labour-puolueen kansainvälistä politiikkaa käsittelevän neuvontakomitean sihteerinä ja myöhemmin myös
35 Ks. esim. Archives of the Fabian Society: Pt. 7, Reel 11, J52/5.20–J52/5.36.
36 Woolf 1947, 3–4.
37 Minion 2000, 256.
38 Archives of the Fabian Society: Pt. 7, Reel 11, J52/5.80.
39 Archives of the Fabian Society: Pt. 7, Reel 11, J52/4.18–J52/4.19, J52/4.31–J52/4.41.
puheenjohtajana. Lisäksi hän oli The Political Quarterly -lehden toimittaja ja julkaissut useita kansainvälistä politiikkaa koskevia teoksia.40
Toisessa maailmansodassa Britannia, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto taistelivat yhdessä yhteistä vihollista vastaan, mutta pian sodan päättymisen jälkeen maiden välit alkoivat viiletä.
Leonard Woolf uskoi välien kiristymisen johtuneen taloudellisista ja ideologisista eroavaisuuksista, jotka aiheuttivat Neuvostoliitossa epäilyksiä Yhdysvaltoja ja Britanniaa kohtaan, sekä vastaavasti näiden kahden pelosta kommunismia ja Neuvostoliittoa kohtaan.
Tilanteen kärjistyminen oli hänen mielestään johtunut Britannian läheisemmästä yhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa, mikä oli saanut neuvostojohtajat pelkäämään länsivaltojen liittoutumaa Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliitossa pelättiin myös Yhdysvaltojen asemaa maailman johtavana sotilasmahtina, mikä perustui Yhdysvaltain asemaan maailman ainoana ydinasevaltana. Hänen mukaansa monet amerikkalaiset uskoivat Neuvostoliiton aloittaneen laajentumispolitiikan, jonka tavoitteena oli maailmanvaltius sekä vahvistumisen myötä hyökkäys Yhdysvaltoihin. Jotkut amerikkalaiset olivat Woolfin mukaan jo puhuneet välttämättömästä ja ennaltaehkäisevästä iskusta Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliitossa puolestaan uskottiin vahvasti maan joutuvan ennemmin tai myöhemmin Yhdysvaltain hyökkäyksen kohteeksi ja he uskoivat Yhdysvaltojen jo kokoavan läntistä, Neuvostoliitolle vihamielistä liittoumaa tätä varten.41 Woolf ei kuitenkaan tarkenna ketkä amerikkalaiset ovat puhuneet ennakoivasta sotilaallisesta iskusta Neuvostoliittoon. Tällaisen iskun todennäköisyyttä arvioitaessa on huomioitava onko kyseessä ollut korkea-arvoiset poliitikot tai maan sotilasjohto vai pelkästään tavalliset kansalaiset. Hän ei myöskään eritellyt ketkä Neuvostoliitossa pelkäsivät Yhdysvaltain johtaman liittouman hyökkäystä.
Kiristyneessä suurvaltatilanteessa ulkopoliittisten linjausten määrittely suhteessa Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon oli Woolfin mielestä Britannian hallituksen suurin haaste.
Vaikka Britannia oli toisessa maailman sodassa liittoutunut kummankin valtion kanssa, sitoivat historialliset, institutionaaliset ja kielelliset perinteet sen lähemmäs Yhdysvaltoja.
Hänen mielestään tilanteen teki kuitenkin ikäväksi se, että Britanniassa oli vallassa sosialistinen hallitus ja käyty sota herätti briteissä syvää myötätuntoa ja arvostusta Neuvostoliittoa kohtaan. Laskin tavoin hän näki Britannialla kolme ulkopoliittista
40 Woolf 1947, pamfletin sisäsivu.
41 Woolf 1947, 8–9.
linjavaihtoehtoa: tukeutumisen Yhdysvaltoihin, tukeutumisen Neuvostoliittoon sekä täydellisen puolueettomuuden.42
2.2 Tukeutuminen Yhdysvaltoihin
Mikäli Britannia päättäisi tukeutua Yhdysvaltoihin olisi sen päätettävä kuinka voimakasta tukeutuminen olisi. Avointa liittoutumista tai vähintään läheistä yhteistyötä kannattivat Leonard Woolfin mukaan lähinnä ideologisista syistä ne, jotka alitajuntaisesti pelkäsivät ja inhosivat kommunismia enemmän kuin rakastivat kapitalismia ja amerikkalaisuutta. Näitä kannattajia oli hänen mielestään eniten konservatiivien joukossa sekä niiden keskuudessa, jotka ennen sotaa kannattivat Britannian silloisen pääministerin, Neville Chamberlainin Hitler-politiikkaa. Tällä Hitler-politiikalla Woolf viittasi Neville Chamberlainin myönnytyspolitiikkaan Münchenin neuvotteluissa vuonna 1938, jonka seurauksena Hitler sai liittää Tšekkoslovakian Sudeettialueen osaksi Saksaa. Tällainen politiikka oli hänen mielestään pahimmillaan erittäin vaarallista Britannialle, sillä ennemmin tai myöhemmin se johtaisi aseelliseen konfliktiin Neuvostoliiton kanssa.43
Eräänlaisella muunnellulla versiolla tästä politiikasta oli Leonard Woolfin mukaan kasvavaa kannatusta, niin sosialistien kuin joidenkin konservatiivien keskuudessa. Tämän politiikan kannattajat eivät halunneet avointa liittoumaa tai yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa Neuvostoliittoa vastaan. He kuitenkin myönsivät, että useissa suurissa kansainvälisissä kysymyksissä Britannian olisi syytä olla Yhdysvaltojen kanssa samoilla linjoilla, jolloin he olisivat automaattisesti olleet Neuvostoliiton politiikkaa vastaan. Esimerkiksi International Bureaun neuvontakomitean jäsenen, K. Zilliacusin mielestä Britannian oli suuntauduttava mieluummin Yhdysvaltoihin kuin Neuvostoliittoon jo pelkästään vallitsevan tilanteen ja käytännönpolitiikan takia. Leonard Woolf totesi julkaisussaan Yhdysvaltoihin orientoituvan politiikan pohjan perustuneen brittien ja amerikkalaisten samankaltaisuuteen. Kummatkin maat kannattivat parlamentaarista demokratiaa ja ihmisoikeuksia, joita he olivat olleet luomassa yhdessä Ranskan ja muiden pienempien Euroopan maiden kanssa. Sen vuoksi
42 Woolf 1947, 9–10.
43 Fuchser 1982, 161–164; Woolf 1947, 10.
Britannialle oli tärkeää tukea Yhdysvaltain toimia sen vastustaessa Neuvostoliiton suorittamia loukkauksia demokratiaa ja ihmisoikeuksia kohtaan kasvattaessaan vaikutusvaltaansa Itä- Euroopassa. Fabian Societyssa oli ehdotettu myös linjavaihtoehtoa, jossa Britannian hallitus puolustaisi Yhdysvaltojen kanssa demokratiaa Itä-Euroopassa, asettumatta kuitenkaan Yhdysvaltojen liittolaiseksi ja Neuvostoliittoa vastaan. Woolf tyrmäsi tämän vaihtoehdon, sillä hän ei uskonut Britannian pystyvän ylläpitämään niin hienoa eroa käytännönpolitiikassaan, mikäli se aikoisi olla aktiivinen toimija Itä-Euroopassa.44
Ideologisia syitä merkittävämpi peruste Britannian tukeutumiselle Yhdysvaltoihin löytyi maiden taloudellisista suhteista. Britannia ei ollut sodan jäljiltä Yhdysvalloille ainoastaan velallinen, vaan se oli myös riippuvainen sieltä saatavista elintarvikkeista, raaka-aineista ja muista hyödykkeistä, jotka olivat elintärkeitä maan jälleenrakennuksen kannalta. Leonard Woolfin mielestä Britannian taloudellisella kriisillä oli myös poliittisia seurauksia, sillä Bretton Woods -sopimus45 sekä Britannian ja Yhdysvaltojen lainaneuvottelut osoittivat, että saadakseen tarvitsemaansa taloudellista apua sen oli asetuttava poliittisissa kysymyksissä samoille linjoille Yhdysvaltojen kanssa. Hän mukaansa niin kauan kuin Yhdysvallat pitäisi Britanniaa taloudellisessa lieassa, ei yksikään Britannian hallitus pystyisi lähivuosina harjoittamaan politiikkaa, joka olisi Yhdysvaltojen tai sen etujen vastaista. Hän totesi kuinka Labour-hallituksen valtaisa urakka maan talousjärjestelmän siirtämiseksi pois vanhentuneesta kapitalismista tehokkaaseen, sosialistiseen järjestelmään vaikeutui, koska maa oli liian läheisesti sidoksissa, ellei jopa alisteisena kapitalistiselle Yhdysvalloille.46
2.3 Tukeutuminen Neuvostoliittoon
Toisena vaihtoehtoisena ulkopoliittisena linjauksena Woolf esitti Britannian siirtymistä Neuvostoliiton puolelle, joko läheisen yhteistyön tai avoimen liittolaisuuden myötä.
Äärimmäisessä muodossa tätä politiikkaa kannattivat ideologisista syistä kommunistit,
44 Woolf 1947, 10–11; Archives of the Fabian Society: Pt. 7, Reel 11, J52/5.20.
45 Bretton Woods sopimuksessa Yhdysvaltain dollari sidottiin kultaan ja muiden valuuttojen vaihtokurssit määriteltiin suhteessa dollariin. Ks. Kenen 1994, 11–15.
46 Woolf 1947, 12.
krypto-kommunistit47 sekä kommunistipuolueen kannattajat (eng. fellow-travellers48), joiden ajatusmaailmassa Neuvostoliitto ja Stalin olivat aina oikeassa ja Britannia sekä Yhdysvallat aina väärässä. Tämä ajatustapa oli yleistä kommunisteille Britanniassa ja esimerkiksi myös Yhdysvalloissa, jossa he julkaisujensa perusteella uskoivat kaiken, mikä olisi hyväksi Neuvostoliitolle olevan samalla hyväksi koko maailmalle.49 Tämän politiikan kannattajat saatiin näyttämään ideologisista syistä Neuvostoliittoa ehkä jopa naiivisti ihaileviksi, jotka eivät kykenisi käsittelemään reaalipolitiikkaa50.
Fabian Societyn International Bureaussa löytyi kuitenkin myös ymmärrystä Neuvostoliittoon suuntautuvan politiikan kannattajille. Margaret Colen mielestä ei ollut neuvosmyönteistä pitää taloudellista yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa suurempana uhkana Britannialle kuin läheisiä suhteita Neuvostoliitoon.51 Myös Anne Whyten ja Bosworth Monckin pamfletti-esityksessä toivottiin Britannian vahvistavan suhteitaan Neuvostoliittoon.52
Avoin liittolaisuus Neuvostoliiton kanssa olisi Leonard Woolfin mielestä aiheuttanut Britannialle käytännönpoliittisia ongelmia, joten aivan kuten Yhdysvaltojen kohdalla myös Neuvostoliiton kanssa yhteistyötä kannattaneet toivoivat hieman muunneltua muotoa tästä politiikasta. He eivät kannattaneet Yhdysvaltojen vastaista liittoumaa Neuvostoliiton kanssa, vaan he uskoivat, että Britannialla paljon saavutettavaa läheisellä yhteistyöllä Neuvostoliiton kanssa. He kokivat Britannialla olevan paljon menetettävää sitoessaan itsensä poliittisesti ja taloudellisesti Yhdysvaltoihin. Tämän politiikan kannattajat halusivat Britannian ulko- ja talouspolitiikan perustuvan YK:n peruskirjaan sekä Britannian ja Neuvostoliiton, että Ranskan ja Neuvostoliiton kahdenkeskeisiin sopimuksiin, joiden pohjalta olisi rakennettu poliittista ja taloudellista yhteistyötä Ranskan ja Britannian johtaman Länsi-Euroopan ja Neuvostoliiton johtaman Itä-Euroopan välille.53
47 Salainen kommunismin kannattaja, joka haluaa suojella poliittista uraansa.
48 Halventava nimitys kommunisteille.
49 Woolf 1947, 13; Starr 1949, 42–43.
50 Sisä- tai ulkopolitiikkaa, joka perustuu olemassa oleviin tosiasioihin sivuuttaen ideologiset tai moraaliset näkökulmat.
51 Archives of the Fabian Society: Pt. 7, Reel 11, J52/5.30.
52 Archives of the Fabian Society: Pt. 7, Reel 11, J52/4.40.
53 Woolf 1947, 13.
Neuvostoliiton kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyisi myös ongelmia, joista yksi suurimmista oli Woolfin mielestä maan harjoittama voimapolitiikka erityisesti pienempiä Itä-Euroopan maita kohtaan, joka oli osoitus maan pyrkimyksestä luoda strateginen ja taloudellinen blokki Yhdysvaltoja vastaan. Woolf viittasi Neuvostoliiton toimiin liittolaismaidensa kontrolloimiseksi Marshall-apuun liittyneessä Pariisin konferenssissa. Olisi mahdollista, että Neuvostoliitto toimisi Britannian ja Ranskan kanssa samalla tavalla, ellei kummassakin maassa olisi vallassa kommunistinen hallitus, joka ottaisi käskyjä vastaan suoraan Moskovasta.54
Muodostaessaan ulkopoliittisia linjauksiaan Britannian hallituksen olisi huomioitava päätöksissään myös muiden maiden toimet. Sodan päättymisen jälkeen Neuvostoliiton hallitus oli käyttäytynyt paikoin jopa vihamielisesti Britanniaa kohtaan niin suurvaltojen keskinäisissä, kuin YK:n kokouksissakin hyökäten perusteetta Britannian politiikkaa vastaan.
Monien Fabian Societyn jäsenten pettymykseksi Neuvostoliitto ei osoittanut halua yhteistyöhön Britannian kanssa, vaan se toimillaan pakotti Britannian Yhdysvaltojen leiriin.55 Britannian ja Neuvostoliiton välejä toisen maailmansodan jälkeen on kuvattu enemmänkin käytännöllisiksi kuin ystävällisiksi. Britannian näkökulmasta Neuvostoliittoa pidettiin hankalana neuvottelukumppanina, joka kritisoi Britannian politiikkaa ja yritti rikkoa Britannian ja Yhdysvaltain välejä.56
Verrattaessa linjavaihtoehtoja keskenään, tukeutumista Yhdysvaltoihin puolsivat ideologiset syyt: Britannia ja Yhdysvallat kannattivat parlamentaarista demokratiaa, ihmisoikeuksia sekä mailla oli kulttuurillisesti vahva yhteys. Britannia oli heikon taloudellisen tilanteensa vuoksi riippuvainen Yhdysvalloista ja irtautuminen Yhdysvalloista olisi johtanut avun katkeamiseen.
Toisin kuin Neuvostoliiton kanssa Britannia saattoi luottaa, ettei Yhdysvallat tulisi olemaan sille jatkuvasti vihamielinen. Varsinkin voimakasta orientoitumista kohti Neuvostoliittoa argumentoitiin kapitalismin ja Yhdysvaltojen vastustamisella, joten taustalla oli myös ideologiset ja tunnepohjaiset syyt. Kevyempää yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa kannattaneet puolestaan toivoivat Itä- ja Länsi-Euroopan välisen poliittisen ja taloudellisen yhteistyön kasvamista, jopa Anglo-Amerikkalaisen yhteistyön kustannuksella. Kumpaakaan supervaltaa
54 Woolf 1947, 13–14.
55 Woolf 1947, 11–12.
56 Frankel 1975, 189, 194–195.
kohtaan ei siis Fabian Societyssa kannatettu täysin avointa liittoumaa läheskään niin paljoa kuin erilaisia ”välimalleja”, joissa Britannia kykenisi huomioimaan molemmat valtiot politiikassaan.
2.4 Puolueettomuuspolitiikka
Britannialla oli kuitenkin olemassa kolmas vaihtoehto, jonka myötä se pystyisi harjoittamaan vapaasti ulkopolitiikkaansa ilman alistumista Yhdysvalloille tai Neuvostoliitolle ja ottamatta osaa näiden kahden suurvaltapolitiikkaan. Fabian Societyssa puolueettomuuspolitiikka nautti Leonard Woolfin mukaan suurinta suosiota ainakin jossain muodossa. Äärimmäisessä muodossa se olisi ollut täydellistä eristäytymispolitiikkaa, jonka kannattajat uskoivat, että mikäli Britannia jatkaisi maailmanpolitiikassa rooliaan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kanssa tasavertaisen suurvaltana se ajautuisi ennemmin tai myöhemmin toisen puolelle ja samalla toista vastaan. Woolfin mielestä he uskoivat Britannian heikentyneen sodan myötä niin pahasti, ettei se pystyisi mitenkään kilpailemaan näiden kahden suurvallan kanssa, varsinkin kun sen resurssit eivät riittäneet ylläpitämään edes Brittiläistä imperiumia.
Eristäytymispolitiikan kannattajat vaativat siirtomaaimperiumista luopumista ja ainoastaan strategisesti tärkeiden kohteiden säilyttämistä sekä armeijan koon huomattavaa supistamista.
Britannia ei saisi ottaa enää osaa maailmanpoliittisiin tilanteisiin, vaan sen pitäisi tyytyä pysymään eristäytyneenä ja puolueettomana kakkosluokan valtiona. Britannian puolueettomuuspolitiikkaa tuki Woolfin mukaan myös se, että jättäytymällä pois Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisestä konfliktista, todennäköisyys Britannia selviytymiselle seuraavasta maailmansodasta kasvaisi. Britannian maantieteellisestä sijainnista ja aseteknologian, erityisesti ydinaseiden, kehityksestä johtuen Britannian tuhoutuminen seuraavassa suursodassa olisi käytännössä varmaa.57
Labour-puolueen sisäinen Keep Left -ryhmä ajoi Britannian ulkopolitiikassa niin kutsutun
”Kolmannen voiman” (eng. Third Force) perustamista. Se perustuisi Britannian ja Ranskan johtamaan liittoumaan, johon liittyisi myös muita Euroopan valtiota ja sen toivottiin omaavan riittävästi vaikutusvaltaa, esimerkiksi suuremman aseistariisunnan käynnistämiseksi.
57 Woolf 1947, 14, 19–20.
”Kolmannen voiman” tarkoituksena oli toimia Euroopan omana turvallisuusjärjestelmänä, joka irrallisena Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta yrittäisi saattaa näitä kahta lähemmäs toisiaan, johtaen lopulta konfliktin ratkeamiseen. Osana ”kolmatta voimaa” kaavailtiin myös Britannian oman armeijan voimakasta supistamista, josta säästyneillä rahoilla olisi pystytty kehittämään Afrikan siirtomaita. Niiden kehitys olisi mahdollistanut Britannian vapautumisen taloudellisesta riippuvuudesta Yhdysvaltoihin.58
Leonard Woolfin mielestä täydellinen eristäytyminen ei olisi paras ratkaisu Britannialle, mutta hiottuna se olisi saattanut olla ainoa keino Britannian jälleenrakennuksen mahdollistamiseksi ja rauhan ylläpitämiseksi. Suurvaltasuhteiden kiristyttyä Britannian olisi ulkopolitiikassaan täytynyt pyrkiä ensisijaisesti rauhan säilyttämiseen, koska sillä ei ollut varaa olla mukana uudessa sodassa, johon vallalla oleva tilanne hänen mielestään johtaisi.
Konfliktista poisjättäytyminen ei Woolfin mukaan tarkoittaisi, sitä ettei Britannia olisi voinut ottaa kantaa maailmanpoliittisiin tilanteisiin, vaan se kykenisi tilanteesta riippuen olemaan joko Yhdysvaltojen tai Neuvostoliiton kannalla. Britannia olisi luultavasti ollut enemmän Yhdysvaltojen kuin Neuvostoliiton linjoilla, mutta esimerkiksi Espanjaan, Kreikkaan tai Iranin öljyyn liittyvissä kysymyksissä sen olisi täytynyt rohkeammin tukea Neuvostoliiton politiikkaa. Lisäksi Britannia olisi voinut painostaa Dardanellien kansainvälistämistä samaan aikaan Suezin ja Panaman kanavien kanssa.59
Puolueettomuuspolitiikka sai Leonard Woolfilta enemmän kannatusta kuin selvä tukeutuminen Yhdysvaltoihin tai Neuvostoliittoon ja tätä poliittista vaihtoehtoa suosittiin eniten myös Fabian Societyssa. Puolueettomuuspolitiikan suuri suosio saattoi johtua halusta tarjota vaihtoehtoinen poliittinen suuntaus hallituksen Yhdysvaltoihin tukeutuneelle politiikalle. Neuvostoliittoon suuntautuminen olisi käytännön politiikan tasolla ollut vaikeampaa toteuttaa, mutta puolueettomuuspolitiikka olisi Woolfin mukaan ollut toteutettavissa ja lisäksi sillä olisi hänen mielestään ollut mahdollista välttää Britannian osallistuminen seuraavaan suursotaan. Joillekin Fabian Societyn jäsenille, ehkä jopa myös Leonard Woolfille puolueettomuuspolitiikan kannatuksen syyt saattoivat olla ideologisia.
Kapitalistista Yhdysvaltoja tai sosialistista Neuvostoliittoa ei ideologisista syistä nähty hyvänä suuntausvaihtoehtona Britannialle, joten puolueettomuuspolitiikka olisi ollut
58 Laybourn 1997, 145–149.
59 Woolf 1947, 15.
eräänlainen keskitie. Joidenkin kohdalla puolueettomuutta saatettiin pitää parhaana mahdollisena keinona seuraavan suursodan välttämiseksi. Näissä tapauksissa taustalla olisi ollut pasifistinen ajattelu.
Labour-puolueen olisi Leonard Woolfin mielestä pitänyt hakea Britannian puolueettomuuspolitiikalle tukea YK:sta, vaikka pidemmän päälle YK:lle olisi ollut mahdotonta estää uusien sotien syttyminen, ellei siitä olisi muodostunut toimivaa järjestöä.
Hänen mielestään YK oli ollut rauhanvälineenä lähinnä farssi, jota käytettiin kansainvälisen yhteistyön tekemisen sijaan kansallisten etujen tavoitteluun, sekä propagandan ja valtioiden välisten vihamielisyyksien levittämiseen. Britannian olisi täytynyt panostaa YK:n kehittämiseen sen väärinkäytösten lopettamiseksi jo senkin vuoksi, ettei Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton keskinäistä valtapolitiikkaa nähtäisi YK:n turvallisuusneuvostossa ja yleiskokouksissa. Se olisi auttanut myös Britanniaa toteuttamaan puolueettomuuspolitiikkaansa.60
Mikäli YK:sta olisi muodostunut tehokas rauhaninstrumentti, jolla olisi ollut toimiva turvallisuusjärjestelmä kansainvälisen lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi, olisi Britannian mahdollista supistaa sotajoukkonsa varsin pieniksi. Leonard Woolf totesi selvityksessään, ettei puolueettomalla Britannialla ollut aikomustakaan osallistua suursotaan, joten se ei tarvitsisi suurta armeijaa, eikä hyökkäyssotaan suunniteltuja laivoja ja lentokoneita. Hän totesi vielä, ettei Britannia tarvinnut ydinaseita ja sen hallituksen olisi pitänyt lopettaa kaikki ydinaseisiin liittyvä tutkimus ja testaus, koska Britannia ei aikonut osallistua ydinsotaan.
YK:hon tukeutuminen ja armeijan karsiminen olisivat myös osoittaneet muille valtioille Britannian olevan puolueeton maa, jonka tavoitteena ei ollut suursotaan osallistuminen. Hän kuitenkin totesi, jonkun suurvalta mahdollisesti kaatavan koko YK:n turvallisuusjärjestelmän, mikä olisi johtanut sotaan, johon Britanniankin olisi joutunut osallistumaan. Hänestä tämä oli riski, joka Britannian olisi kannattanut ottaa, sillä vain sen myötä Britannia olisi kyennyt toteuttamaan todellista rauhaan tähtäävää puolueettomuuspolitiikkaansa.61
Leonard Woolf toivoi julkaisussaan YK:sta kehittyvän Britannialle turvallisuuspoliittinen tuki, joka mahdollistaisi sille puolueettomuuspolitiikan, jossa se ei olisi ollut sotilaallisesti
60 Woolf 1947, 16.
61 Woolf 1947, 18, 20.
liittoutunut. Woolf tiedosti puolueettomuuspolitiikan heikkouden liittyneen uudelleenkiristyvässä maailmanpoliittisessa tilanteessa turvallisuuspolitiikkaan ja liittoutumattomana maana Britannia olisi saattanut ajautua yksin sotaan suurvaltaa vastaan.
Rauhanorganisaationa YK olisi ollut puolueettomalle Britannialle selvästi mieluisampi yhteistyökumppani kuin sotilaallinen liittoutuminen Yhdysvaltojen tai Neuvostoliiton kanssa.
YK:n alkutaipaletta oli häirinnyt Woolfin esiintuomat väärinkäytökset sekä organisaation hyödyntäminen suurvaltapolitiikkaan, johon Woolfin kirjoitusten perusteella olivat syyllistyneet erityisesti Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Siitäkin huolimatta Woolf olisi ollut valmis tukeutumaan hyvin toimivaan YK:hon niin vahvasti, että hän olisi ollut valmis supistamaan Britannian armeijaa sillä uhalla, että maa olisi joutunut suurvallan hyökkäyksen kohteeksi kykenemättömänä puolustamaan itseään. Tämä oli varsin pasifistinen lähtökohta maan turvallisuuspolitiikalle varsinkin, kun hän tunnusti Britannian saattavan joutua itsestään riippumattomista syistä sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Leonard Woolfin ajatukset puolueettomuuspolitiikasta olivat myös yhtenevät Labour-puolueen ”Kolmas voima” - ajattelun kanssa.
2.5 Leonard Woolfin sosialistinen ulkopolitiikka
Labour-puolue käytti usein julkaisuissaan, kuten Cards on the Table tai Approach to Foreign Policy termiä ”sosialistinen ulkopolitiikka”, kuvatessaan ulkopoliittista linjaansa, mutta se ei kuitenkaan ole määritellyt sen sisältöä tarkemmin. Leonard Woolf katsoi, ettei sosialismia ja ulkopolitiikkaa voi sekoittaa keskenään, sillä sosialismi liittyi tavaroiden valmistukseen ja niiden sekä varallisuuden jakautumiseen ihmisten kesken, kun taas ulkopolitiikkaan kuului valtioiden ja niiden hallitusten väliset suhteet.62 Käsite ”sosialistinen ulkopolitiikka” oli enemmänkin poliittista retoriikkaa ja sen määrittelemättömyys jättää tulkinnan jokaisen omaksi tehtäväksi, joten puolueen jäsenten ja kannattajien tulkinnat erosivat todennäköisesti paljon toisistaan. Poliittisena retoriikkana ”sosialistinen ulkopolitiikka” oli myös hyvä keino äänestäjien houkuttelemiseksi poliittisesta vasemmistosta.
62 Woolf 1947, 5.
Leonard Woolf korostaa kirjoituksessaan Britannian ulkopolitiikan tärkeimmän tavoitteen olleen rauhan säilyttäminen, joka oli myös kaikkien muiden puolueiden päämäärä, joten sosialistisen ulkopolitiikan erityispiirteiden oli liityttävä Britannian ulkopolitiikan toissijaisiin tavoitteisiin. Näitä toissijaisia tavoitteita olivat esimerkiksi Britannian hallituksen antama tuki maille, jotka olivat siirtymässä sosialismiin, kansainvälisen hallinnon laajentaminen tasa- arvon toteutumiseksi sekä tavallisten kansalaisten edun huomioiminen päätöksenteossa.63 Rauhan säilyttämiseksi Britannian hallituksen tuli Woolfin mukaan jättäytyä pois kaikesta suurvaltapolitiikasta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä, ja pyrkiä löytämään isoja kansainvälisiä kysymyksiä, joissa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olisivat saattaneet olla samaa mieltä. Nämä kysymykset olisivat liittyneet todennäköisesti talouteen ja erityisesti Euroopan talouden korjaamiseen. Neuvostoliiton epäluottamus Britanniaa kohtaan saattoi olla pitkäaikaista, mutta se ei saisi estää Britanniaa yrittämästä todistaa tahtovansa tehdä vilpittömästi yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Osoitukseksi tästä Britannian olisi täytynyt olla valmis kaikkiin järkeviin myönnytyksiin, joita siltä pyydettäisiin säilyttääkseen asemansa puolueettomana valtiona. Neuvostoliiton luottamuksen saavuttamiseksi Britannian hallituksen olisi pitänyt pyrkiä edistämään entisestään suhteitaan Neuvostoliiton Itä-Euroopan satelliittivaltioihin, erityisesti talouden saralla. Britannian täytyisi samalla korostaa periaatteitaan vapautta ja demokratiaa kohtaan, mutta tehottomista mielenilmauksista näiden maiden epädemokraattisia hallituksia ja asemaa kohtaan täytyisi luopua.64 Woolf ei tarkentanut, mitä hän tarkoitti tehottomilla mielenilmauksilla, mutta oletettavasti hän toivoi, ettei Britannia huomauttaisi niistä Neuvostoliiton toimista, joihin se ei olisi pystynyt vaikuttamaan.
Vahvistaakseen poliittista puolueettomuuttaan, Britannian tulisi pyrkiä vapautumaan Yhdysvaltojen taloudellisesta hallinnasta. Tämän saavuttamiseksi Britannian olisi pitänyt olla valmis tekemään jopa joitakin ikäviä uhrauksia, jotka saattavat heikentää sitä hetkellisesti, mutta jotka pidemmän päälle olisivat parempi vaihtoehto.65 Woolf näki Britannian taloudellisen riippuvuuden Yhdysvalloista jopa niin suurena uhkana, että oli valmis kurjistamaan maan taloutta entisestään päästäkseen tästä riippuvuussuhteesta irti. Woolf ei
63 Woolf 1947, 7–8.
64 Woolf 1947, 17.
65 Woolf 1947, 17.
määrittele tarkemmin, kuinka kauan tämä mahdollisesti ”hetkellinen” heikennys kestäisi, mutta hän olisi ollut valmis sen valitsemaan, vaikka maassa oli jo pulaa hyödykkeistä ja muista kulutustavaroista. Tämä kuvasti hyvin, kuinka halukas hän oli toteuttamaan puolueettomuuspolitiikkaansa ja siirtämään Britanniaa poliittisesti kauemmas Yhdysvalloista.
Britannian puolueettomuuspolitiikan kannalta Saksan tilanne oli Woolfin mielestä hankalin, sillä sen hoitaminen vaati Britannialta paljon sotilaita ja rahaa, sekä sitoi Britannian tiiviimmin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton väliseen konfliktiin. Saksasta vetäytyminen olisi tuonut Britannialle tuntuvat säästöt ja vähentänyt maan riippuvuutta Yhdysvalloista.
Vetäytymisestä saatavat edut olisivat kuitenkin olleet lyhytaikaisia ja sillä olisi myös kauaskantoisempia vaikutuksia. Yhdysvallat vahvistaisi asemaansa Saksan miehitysaluilla ja saisi esimerkiksi Ruhrin teollisuusalueen täydelliseen hallintaansa, jonka palauttaminen kansainväliseen hallintaan olisi sen jälkeen ollut lähes mahdotonta. Tämä olisi vahvistanut Woolfin mukaan Saksan Talousneuvostoa hallinnassaan pitävän CDU-puolueen66 valtaa sekä maan poliittista ja taloudellista jakoa, koska ei ollut varmaa kuinka Neuvostoliitto ja SED- puolue67 reagoisivat. Hän uskoi kommunistien ja sosiaalidemokraattien aiheuttavan levottomuuksia Ruhrin alueella, jolloin Yhdysvallat luultavasti lisäisi sotilaitaan alueella, mikä lopulta tuhoaisi mahdollisuuden sosiaalidemokraattisesta Saksasta.68
Britannian mahdollista vetäytymistä Saksasta pidettäisiin luultavasti ympäri Eurooppaa kansainvälisten velvollisuuksien hylkäämisenä. Muita haittapuolia Yhdysvaltojen taloudellisen aseman vahvistumisen lisäksi olisi Britannian vaikutus- ja arvovallan heikkeneminen Euroopassa, sekä valtava takaisku sosiaalidemokratialle, jonka seurauksena kommunismi ja kapitalismi vahvistuisivat. Näiden syiden takia Woolfin mielestä Britannian oli pysyttävä Saksassa silläkin uhalla, että se ajautuisi Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisessä konfliktissa Yhdysvaltojen puolelle.69
Fabian Societyn International Bureaun sihteeri Annie Whyte otti kantaa The Future of Germany -kirjoituksessaan Britannian Saksa-politiikkaan ja hänen mielestään sen päämääränä tulisi olla Saksan estäminen kehittymästä uudelleen aggressiiviseksi valtioksi. Tässä hän
66 CDU = Christlich Demokratische Union Deutschlands, suom. Saksan kristillisdemokraattinen unioni.
67 SED = Sozialistische Einheitspartei Deutschlands, suom. Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue.
68 Woolf 1947, 24–25.
69 Woolf 1947, 25.
tukeutuisi YK:n apuun sekä vahvistaisi Britannian, Ranskan, Puolan, Tšekkoslovakian ja Neuvostoliiton välistä yhteistyötä.70 Huomionarvoista oli, ettei Whyte ollut halukas tukeutumaan Yhdysvaltojen apuun Saksan tilanteen ratkaisemiseksi. Toisaalta hänen ratkaisuehdotuksensa soveltui Leonard Woolfin erääseen mahdolliseen Neuvostoliitto- politiikkaan, jossa tarkoituksena oli Itä- ja Länsi-Euroopan yhdentyminen ja Yhdysvaltain vaikutusvallan heikkeneminen.
Leonard Woolfin tavoin Annie Whyten mielestä Britannian tulisi vähentää joukkojensa määrää Saksassa ja siirtää samalla vastuuta Saksasta takasin saksalaisille. Saksassa olevia brittejä oli 26 000, kun amerikkalaisia ja neuvostoliittolaisia valvontahenkilöitä oli vain noin 6000. Hän oli Woolfin kanssa myös samoilla linjoilla pelätessään Saksan jakautumista Itä- ja Länsi-Saksaksi. Hän ei uskonut maan jakautumisen olevan pelkästään sisäpoliittinen uhka, vaan hän arveli sen uhkaavan koko Euroopan vakautta.71
2.6 W.N. Ewerin kriittinen kommentti
W.N. Ewer oli toiminut Daily Herald -lehden diplomaattisena kirjeenvaihtajana jo vuodesta 1919 ja hänellä oli yli 30 vuoden kokemus kansainvälisestä politiikasta. Lisäksi hän toimii Fabian Societyn International Bureaun neuvontakomitean jäsenenä sekä aiemmin myös Labour-puolueen kansainvälisiä asioita käsittelevän komitean jäsenenä.72 Hänen mielestään Leonard Woolfin väitteet puolueettomuuspolitiikasta ja mahdollisuudesta välttää seuraava suursota olivat vain Woolfin yritys säilyttää Brittein saarilla ”rauha meidän ajallemme”. Tällä Ewer viittasi Britannian entisen pääministerin, Neville Chamberlainin kuuluisaan lausahdukseen Münchenin sopimuksen solmimisen jälkeen syksyllä 1938. Chamberlainin puhe ja erityisesti toteamus ”rauha meidän ajallemme” sai aivan erilaisen huomion vuotta myöhemmin, kun toinen maailmansota syttyi. Tämän sarkastisen kommentin jälkeen Ewer totesi, että niin mieluisaa kuin olisikin rakentaa sosialistista Britanniaa turvassa muulta maailmalta, sillä ei kuitenkaan ole kosketuspintaa todellisuuden kanssa.73
70 Whyte 1947, 2.
71 Whyte 1947, 5, 8–9.
72 Woolf 1947, pamfletin sisäsivu.
73 Fuchser 1982, 164; Woolf 1947, 27.
Puolueettomuuspolitiikan perustelu sillä, ettei Britannialla ollut suoraan osuutta eikä kiinnostusta osallistua Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisen konfliktiin oli Ewerin mielestä argumenttina huono. Hänestä tilanne oli pikemminkin päinvastoin ja koko konflikti oli seurausta Britannia ja Neuvostoliiton välisistä erimielisyyksistä, Britannian oli politiikallaan pyrkinyt yli sadan vuoden ajan estämään Neuvostoliiton ekspansionistiset pyrkimykset Euroopassa ja itäisellä Välimerellä. Hänen mielestään Trumanin oppi74 ei ollut mikään uusi amerikkalaisten keksintö, vaan enemmänkin Yhdysvaltain tukitoimi jo käytössä olleelle, perinteiselle Britannian ulkopolitiikalle. Neuvostoliittokin oli keskittänyt diplomaattiset ja propagandistiset hyökkäyksensä Britanniaa vastaan esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostossa ja Saksan miehitysvyöhykkeellä. Vasta hiljattain hyökkäykset olivat kohdistuneet myös Yhdysvaltoihin ja nekin olivat seurausta Yhdysvaltojen muuttuneesta politiikasta, jossa se ei enää eristäytynyt, vaan tuki Britannian politiikkaa.75
Ewerin mielestä Britannian ulko- ja turvallisuuspolitiikan isona kysymyksenä ei olisi pitänyt olla se täytyisikö Britannian tukea Yhdysvaltoja, vaan minkälainen Britannian politiikan tulisi olla suhteessa Neuvostoliittoon. Hänestä oli mahdotonta kuvitella tilannetta, jossa Neuvostoliitto ei olisi suursodan toinen osapuoli ja hän uskoi seuraavan suursodan syttyvän Neuvostoliiton tai jonkun sen liittolaisen hyökkäyksen seurauksena, johon Britannia ja Yhdysvallat joko yhdessä tai erikseen vastaavat. Britannian olisikin syytä pohtia kuinka se reagoisi Neuvostoliiton mahdollisiin hyökkäyksiin joko Euroopassa tai Lähi-idässä, eikä näitä pohdintoja voisi enää sivuuttaa sillä, että Neuvostoliiton ekspansio olisi vastoin kaikkia Leninin opetuksia. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto oli laajentanut alueitaan, vaikka Lenin tuomitsi jyrkästi irredentismin76. Neuvostoliiton ekspansiohalukkuudesta kertoi se, etteivät vuonna 1939 solmitun Neuvostoliiton ja Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen yhteydessä sovitut aluemuutokset olleet Neuvostoliiton osalta vielä täysin toteutuneet. Sopimukseen sisältyi esimerkiksi Dardanellien ja Bosporinsalmen kuuluminen Neuvostoliiton sotilaalliseen hallintaan ja näiden kummankin kohdalla Neuvostoliitto oli uusinut vaatimuksensa, sekä julkaissut propagandailmauksia suurien
74 Yhdysvaltain presidentin, Harry S. Trumanin ulkopoliittinen linjaus, jossa Yhdysvallat tukee demokraattisia valtioita totalitarismilta. Ks. Freeman 1972, 82–88.
75 Woolf 1947, 27–28.
76 Poliittinen oppi, jossa kannatetaan ulkomaisten alueiden liittämistä osaksi omaa valtiota historian tai yhteisen etnisyyden perusteella.
