4. Fabian Societyssa esiintyviä näkemyksiä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton
4.2 Neuvostoliiton ote vahvistuu Itä-Euroopan maista
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolla miehitysjoukkoja levisi ympäri itäistä Eurooppaa. Sen tarkoituksena oli luoda Itä-Eurooppaan itselleen suojavyöhyke lännestä tulevaa uhkaa vastaan ja sen vuoksi se säilytti sotajoukkojaan esimerkiksi Itä-Saksassa, Puolassa ja Unkarissa. Varsovan liiton perustamisen jälkeen joukkojen ja sotilastukikohtien katsottiin olleen näissä maissa yhteisen sopimuksen johdosta. Vuosien 1945–1948 välisenä aikana Neuvostoliitto rakensi Itä-Euroopan valtiosta oman blokin, joiden politiikkaa se pyrki ohjailemaan. Satelliittivaltioiden luomisessa olennaista oli kommunististen hallitusten luominen sekä mahdollisten oppositioiden työntäminen marginaaliseen asemaan tai niiden hävittäminen kokonaan. Jugoslaviaa ja Albaniaa lukuun ottamatta Neuvostoliiton armeijan tuki oli välttämätöntä kommunististen hallintojen saattamiseksi valtaan. Pahin tilanne oli Tšekkoslovakiassa, jossa nähtiin pitkäaikainen kamppailu vallasta kommunistisen puolueen ja sen vastustajien välillä. Neuvostoliiton vahva poliittinen kontrolli satelliiteistaan perustui Josif Stalinin pelkoon, jonka mukaan oli vaarana, että neuvostovastaiset mielipiteet leviäisivät myös Neuvostoliittoon. Tästä syystä pienintäkään eriävää mielipidettä ei sallittu edes kommunististen puolueiden sisällä.143
T.E.M. McKitterickin mielestä Neuvostoliiton luodessa satelliittivaltioita koskevaa politiikkaansa, kohtasi se Romanian ja Unkarin kohdalla varsinaisen dilemman. Ensinnäkin
142 Collier 1947, 12–14.
143 Rees 2008, 10–13; Westad 1994, 1–3.
Neuvostoliitto oli halukas määrittelemään sotakorvaukset tarkoituksella mahdollisimman suuriksi saadakseen niistä hyötyä omaan jälleenrakennukseensa sekä rangaistakseen näitä kahta maata sodanaikaisista toimistaan. Toisaalta kummassakin maassa oli tapahtunut sodan lopussa vallankumous ja niiden uudet hallitukset ansaitsivat rohkaisua ja tukea. McKitterickin mukaan liittoutuneet olivat painostaneet Neuvostoliittoa käsittelemään näitä maita ankarammin, mutta Neuvostoliitto halusi siirtyä lempeämpään kohteluun säilyttääkseen poliittisen vaikutusvaltansa. Toinen merkittävä yhteinen tekijä kummankin maan kohdalla oli ulkomaalaisomistusten suuri osuus teollisuuden piirissä ja tämän ulkomaalaisvaikutuksen poistaminen oli Neuvostoliiton tärkeimpiä tavoitteita. McKitterickin tiivistää Neuvostoliiton politiikan niin, että suurvalta olisi voinut olla ankara Unkarille ja Romanialle, mutta se ei halunnut vaarantaa maiden uusien hallitusten pohjaa.144 McKitterick edusti käsitystä, jonka mukaan Itä-Euroopan maihin kohdistunut ankara kohtelu johtui osittain liittoutuneiden painostuksesta, eikä pelkästään Neuvostoliiton omasta politiikasta.
Neuvostoliiton ja sen vaikutusvallan alaiseksi jääneen valtion välisiin suhteisiin vaikutti merkittävästi alusmaan asemassa vallassa oleva hallitus. Unkarin ja Romanian tavoin Bulgarian kohtelu ei ollut niin ankaraa kuin oli odotettavissa. Marraskuussa 1944 solmitussa Neuvostoliiton ja Bulgarian välisessä aseleposopimuksessa sovittiin sotilaallisten yksityiskohtien ja rintamalinjojen määrittelyjen lisäksi siitä, ettei Bulgaria ollut velvollinen maksamaan Neuvostoliitolle sotakorvauksia, vaikka maat olivat olleet sodassa vain kaksi ja puoli kuukautta aiemmin. Bulgarian vallankumouksen myötä se saavutti saman aseman muiden Neuvostoliiton liittolaisten kanssa ja sen uutta poliittista järjestelmään pyrittiin lujittamaan kaikin mahdollisin tavoin.145
Kaikki Fabian Societyssa eivät pitäneet Neuvostoliiton politiikasta, jossa se tuki vain satelliittiensa itselleen myötämielisiä hallituksia. Leonard Woolf näki Neuvostoliiton toiminnan uhkana demokratialle, olihan Neuvostoliitto totalitaarinen valtio, joka kielsi maansa asukkailta länsimaiset ihmisoikeudet. Sodan päättymisen jälkeen se oli pyrkinyt nostamaan valtaan samankaltaisia, totalitaristisia hallituksia Itä- ja Kaakkois-Euroopassa.
Hänen mielestään Britanniassa ja Yhdysvalloissa ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota
144 McKitterick 1948, 10–11.
145 McKitterick 1948, 14.
Neuvostoliiton toimintaan, ja sen vuoksi Neuvostoliitto oli onnistunut tavoitteissaan Puolassa, Unkarissa, Romaniassa ja Jugoslaviassa.146
Itävallan tilanne oli McKitterickin mukaan hieman erilainen, johtuen sen jakamisesta neljään miehitysvyöhykkeeseen, tästä syystä Neuvostoliitto ei pystynyt liittämään sitä muuhun Itä-Euroopan verkostoonsa. Hänen mukaansa Neuvostoliiton miehitysvyöhykettä oli kohdeltu huomattavan ankarasti, pääomavälineitä oli poistettu ja Neuvostoliitto oli hankkinut suuria teollisuusyrityksiä vielä epäsuotuisimmilla ehdoilla kuin Unkarin ja Romanian kanssa tehdyissä sopimuksissa oli sovittu. Lukuun ottamatta Wieniä ja muutamaa muuta teollisuuskeskusta, itäisellä Itävallalla oli hyvin vähän annettavaa naapurimaidensa ja Neuvostoliiton talousongelmien korjaamisessa. Tästä johtuen McKitterick epäili Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen poikkeuksellisen kohtelun johtuvan pikemminkin poliittisista ja strategisista syistä kuin taloudellisista.147
Neuvostoliiton vaikutusvalta ja poliittinen kontrolli Itä-Euroopan satelliitteihinsa konkretisoitui hyvin näiden kieltäydyttyä vastaanottamasta Marshall-apua Neuvostoliiton painostuksen seurauksena. Marshall-avun hylkäämiseen johtanut prosessi oli McKitterickin mukaan herättänyt paljon kysymyksiä Neuvostoliiton politiikan suunnitelmallisuudesta.
Hänen mielestään mitään yleiskaavaa tai poliittista ohjelmaa ei ollut olemassa, sillä yksikään taho Moskovassa tai muuallakaan Neuvostoliitossa ei omannut sellaista vaikutusvaltaa toisiin valtioihin nähden, jolla se olisi saanut pakotettua muut maat mukautumaan suunnitelmiinsa.
Itäisen Euroopan pienemmät valtiot olivat suurelta osin säilyttäneet taloudellisen itsenäisyytensä, joten halutessaan ne olisivat voineet rinnastaa talousohjelmansa Neuvostoliiton tai muiden Itä-Euroopan maiden kanssa, mikäli olisivat kokeneet sen hyödylliseksi. McKitterickin mielestä Britanniassa lehdistön uutisoinnit ja tulkinnat Neuvostoliiton politiikasta olivat olleet vihamielisiä ja tietämättömiä aiheuttaen väärinkäsityksiä sen tarkoitusperistä.148
McKitterick toteaa arviossaan, että erityisesti kriitikot olivat innostuneet vertailemaan Neuvostoliiton politiikkaa Saksan sotaa edeltäneeseen politiikkaan. Hänen mielestään vertailu
146 Woolf 1947, 11.
147 McKitterick 1948, 10.
148 McKitterick 1948, 31.
saattoi tuntua aluksi hyvältä idealta, mutta lähemmin tarkasteltuna se oli harhaanjohtavaa.
Saksan politiikka perustui kahdelle periaatteelle, jotka Neuvostoliiton politikassa loistivat poissaolollaan. Ensinnäkin Lebensraum-doktriini ei ollut natsien keksintö, vaan moderni kehitystulos perinteisestä saksalaisesta ajatuksesta, joka ulottui aina Friedrich Listin lanseeraamaan käsitteeseen Mitteleuropa. Tämän termin mukaan saksalaiset olivat rodullisen ylemmyyden takia oikeutettuja kohtelemaan Itä- ja Keski-Eurooppaa siirtomaa-alueenaan, jonka tarkoituksena oli hyödyttää Saksan omia intressejä. Toinen periaate oli johdettu osittain ensimmäisestä ja osittain natsien halusta muodostaa Saksasta ja sen naapurimaista taloudellisesti omavarainen alue sodan varalta. Taloudellisen omavaraisuuden saavuttamiseksi Saksa oli ottanut usein täydelliseen hallintaansa pienempien naapureidensa taloudet ja valjasti ne omien tarpeidensa täyttämiseen. Vaikka nämä maat, kuten esimerkiksi Unkari hyötyivätkin teollisesta kehityksestä, usein Saksan toimintaperiaatteena oli ollut teollisuustuotteiden pitäminen itsellään ja vain pieni osa tuotteista jäi valmistajamaan kotimarkkinoille tai vientiin.149
McKitterick myöntää, ettei Neuvostoliiton muihin maihin kohdistuvien toimien voi väittää perustuvan pelkästään vilpittömään anteliaisuuteen. Neuvostoliitto oletti hyötyvänsä myös itse ja joskus hyödyt olivat samankaltaisia Saksan kanssa, lisäksi sillä oli Saksan tapaan poliittisia ja strategisia intressejä itäisen Euroopan maiden suhteen. Neuvostoliiton talouspolitiikka oli muodostunut osittain poliittisten tarkoitusperien pohjalta, sillä se pyrki tukemaan itselleen suosiollisia hallituksia kumppanimaidensa johdossa. Sotilaallisesti Neuvostoliitto oli Saksan tavoin halukas poistamaan satelliittiensa taloudelliset riippuvuudet muihin maihin, jotta sotatilanteessa tavarantoimitukset eivät katkeaisi. Näiden pintapuolisten samankaltaisuuksien jälkeen oli perusteellisesti eroavia lähestymistapoja. Saksassa oli pitkälle kehittynyt talousjärjestelmä ja yleinen elintaso oli korkea. Sen ensimmäisenä huolenaiheena oli ollut alueen yleisen taloudellisen potentiaalin kasvattaminen. Siinä missä Saksa tuotti Itä-Euroopassa tarvitsemiaan tuotteita ja keskittyi pitämään näiden maiden elintason mahdollisimman alhaalla, toimien samalla kolonialistisesti pahimmalla mahdollisella tavalla, Neuvostoliitto oli itsekin matalan elintason maa, jonka teollisuuspotentiaali oli yhä verrattain alhainen. Tästä johtuen Neuvostoliitto oli halukas kehittämään kumppanimaidensa teollisuutta tuottavuuden kasvattamiseksi ja siksi painopiste oli teollistumisessa ja työnjaossa.150
149 McKitterick 1948, 31–32.
150 McKitterick 1948, 32–33.
Itä-Euroopan maiden pitämistä pelkästään kansantaloudellisina orjina hyödytti vain vähän Neuvostoliittoa, kun valtaosa siitä oli edelleen alikehittynyttä. Vaikka Neuvostoliitto oli kohdellut Unkaria, Romaniaa ja Itävallan miehitysvyöhykettään välillä ankarasti, ainakin kaksi ensin mainittua maata olivat kyenneet toteuttamaan kehitysohjelmat, jotka vielä muutama vuosia aiemmin olisivat olleet täysin mahdottomia. Jopa yhteisyritykset, jotka tarjoavat mahdollisuuksia riistoon, erosivat ainakin tässä kohdin sotaa edeltävän ajan ulkomaalaisomisteisista yrityksistä, jotka tarkoituksellisesti halusivat rajoittaa kehitystä estääkseen kilpailutilanteen syntymisen. Neuvostoliiton tavoite oli kehittää itäistä Eurooppaa ja sen teollisuutta, jotta sieltä saatava hyöty olisi huipussaan. McKitterick myöntää raportissaan kuitenkin Neuvostoliiton toistaiseksi epäonnistuneen investoinneissaan, tehden näistä yrityksistä lähinnä tavarantoimittajia Neuvostoliitolle itselleen.151 Neuvostoliiton tarkoitusperät itäisen Euroopan maiden kehityksestä kuvataan kuitenkin positiivisessa sävyssä, vaikka se on kerännyt itäisen Euroopan tehtaiden tuotteet itselleen.
McKitterickin mielestä oli selvää, että Neuvostoliiton Itä-Euroopan alusmaapolitiikkaa kesällä 1947 sotilaallisesta näkökulmasta tarkasteltuna se halusi ensimmäiseksi turvaa lännestä tulevalta hyökkäykseltä. Maantieteellisesti katsottuna hyökkääjä olisi voinut olla Saksa, mutta todennäköisemmin se olisi ollut joku muu suurvalta, joka olisi käyttänyt Länsi-Eurooppaa ponnahduslautana offensiivilleen. Tästä johtuen Neuvostoliitto pyrki tukemaan naapurimaissaan itselleen myötämielisiä hallituksia, luoden samalla itsensä ja läntisen Euroopan väliin Neuvostoliitolle ystävällismielisten valtioiden muurin estämään maajoukkojen hyökkäyksiä. Puhuessaan ”jonkun muun suurvallan” hyökkäyksestä Neuvostoliittoon McKitterick viittasi selvästi Yhdysvaltoihin. Itä-Eurooppa ei ollut Neuvostoliitolle pelkästään taloudellinen ja poliittinen alue, vaan myös puolustusstrateginen vyöhyke, jonka takana se voisi kehittää resurssejaan suhteellisen turvassa.152
Vertailtaessa Fabian Societyssa esiintyneitä näkemyksiä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton alusmaapolitiikasta, nousee yhteisenä tekijänä esiin kummankin valtion tavoite hyötyä alusmaistaan. Yhdysvallat valtasi saaria Tyynenmeren alueelta toisessa maailmansodassa, jotka se oli sodan jälkeen säilyttänyt hallinnassaan. Se oli perustellut näiden alueiden hallintaa
151 McKitterick 1948, 33.
152 McKitterick 1948, 37.
strategisina kohteina Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Yhdysvallat oli asettanut useita valtioita itselleen alisteiseen asemaan myös talouden keinoin, joko suoralla lainapolitiikalla tai maiden välisillä, kahdenkeskeisillä kauppasopimuksilla, kuten se oli Filippiinien kanssa toiminut.
Neuvostoliiton oli Yhdysvaltojen tapaan perustellut alusmaapolitiikkaansa sodan uhalla, jonka vuoksi se oli luonut Itä-Eurooppaan itselleen ystävämielisisistä valtiosta suoja-alueen lännestä tulevan hyökkäyksen varalle. Myös Neuvostoliitto hankki alusmaansa maailmansodan aikana ja sodan päättyessä se oli miehittänyt käytännössä koko itäisen Euroopan. Yhdysvaltojen tavoin Neuvostoliitto piti alusmaita otteessaan talouden avulla. Se oli solminut Itä-Euroopan maiden kanssa kauppasopimuksia, joiden seurauksena nämä maat olivat taloudellisesti riippuvaisia Neuvostoliitosta.
Fabian Societyn jäsenten kirjoituksissa suurimmat eroavaisuudet Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen alusmaapolitiikassa löytyy näiden suurvaltojen tavoista hyötyä alusmaistaan.
Yhdysvallat pyrkii hyötymään alusmaistaan riistämällä niitä ja asettamalla ne taloudellisesti Yhdysvalloista riippuvaiseen asemaan, jolloin ne joutuivat myöntymään kaikkiin sen vaatimuksiin. Tämä antoi Yhdysvalloista varsin röyhkeän kuvan. Neuvostoliiton kerrotaan myös tavoittelevan suurta hyötyä Itä-Euroopan satelliiteistaan, mutta sen menetelmät kuvataan hieman eri tavalla. Neuvostoliitto tavoitteli taloudellista hyötyä esimerkiksi itäistä Eurooppaa kehittämällä, jotta koko alueen talouskasvun seurauksena myös Neuvostoliiton oma talous kehittyisi. Neuvostoliiton todetaan jossain määrin painostaneen satelliittejaan keskittämään kaupankäyntiään Itä-Eurooppaan, mutta tämän koettiin olevan alueen omaksi parhaaksi.