OUNASVAARAN MATKAILULLINEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUN JA PÄÄTÖKSENTEON ASIAKIRJOISSA
Pro gradu -tutkielma Matkailututkimus
Kevät 2014
Tekijä: Annukka Jarkko
Koulutusohjelma/oppiaine: Matkailututkimus
Työnlaji: Pro gradu -työ_x_ Sivulaudaturtyö__ Lisensiaatintyö__
Sivumäärä: 72 sivua + 2 sivualiitteitä Vuosi: Kevät 2014
Tiivistelmä:
Ounasvaara on metsä-, virkistys-ja matkailualue keskellä kaupunkia. Se on suosittu paikka niin paikallisten kuin matkailijoiden keskuudessa. Vuodesta 2006 alkaen on käyty keskustelua Ounasvaaran matkailullisesta kehittämisestä. Päätöksen alla on Ounasvaaran kaavamuutos,joka mahdollistaisi uutta matkailua palvelevaa rakentamista. Hanke on kuitenkin saanut osakseen paljon vastustusta,joka on myös hidastanut päätöksentekoprosessia. Ounasvaarantulevaisuudelleja kehitykselle on erityisentärkeää, että matkailuunliittyvä suunnitteluja päätöksentekotehdään tehokkaasti, niin että vastaavilta ristiriitatilanteilta säästyttäisiintulevaisuudessa.
Alueellistaja maankäytöllistä matkailusuunnitteluaja -politiikkaa koskevassa kansainvälisessä kirjallisuudessa kasvava kiinnostus on kohdistunut varsinkin kestävää kehitystäja yhteistyöhön perustuvaa suunnittelua kohtaan. Lisäksitutkimuksia ontehty paljon suunnitteluunja
päätöksentekoonliittyvistä konflikteistaja matkailun vaikutuksista yhteisöön. Aiheita ontutkittu varsinkin yhteisöjenja yksittäistenihmisten näkökulmasta, mutta hallitustenja päättäjien rooli on jäänyt vähemmälletarkastelulle. Enemmäntarkastelua kaipaa myös yleisen edun käsite
matkailusuunnittelussaja -politiikassa sekäteoreettisissa keskusteluissa.
Tarkastelentutkielmassani yleisen edun rakentumista Ounasvaaran matkailulliseen kehitykseen liittyvissä matkailusuunnitteluaja -politiikkaa edustavissa päätöksenteon asiakirjoissa. Aineistonani ovatjulkiset asiakirjat, koska näistä asiakirjoista erottuu päättäjienja suunnittelijoiden ääni. Aineisto koostuu vuoden 2013–2014 Rovaniemen kaupungin eritoimielimien Ounasvaaran matkailullista kehittämistä käsitelleitä kokouksia koskevista pöytäkirjoista sekä Ounasvaaran alueestatehdyistä kirjallisista suunnitelmistaja selvityksistä. Analyysimenetelmänä käytän diskurssianalyysiä.
Tutkimuksessani huomasin, kuinka yleinen etu eiilmene selvästi virallisissa asiakirjoissa. Sitä ei ole pyritty määrittelemään mitenkään. Kuitenkin asiakirjoista on mahdollistalöytää erilaisia näkökulmia yleiseen etuun. Uusliberalistinen näkökulma oli vahvin asiakirjoissa esiintyvä näkökulma; se
painottaa ennen kaikkeataloudellisia kriteerejä. Paikallisetjäävät asiakirjoissaja yleisen edun määrittelyssä usein syrjään.
Yleisen edun käsiteja sen arviointi kaipaalisätutkimusta,joka auttaisi matkailusuunnitteluja - päätöksentekoa parantamalla sen prosessinläpinäkyvyyttä. Päättäjien roolin ymmärtäminen yleisen edun määrittelijänä voi auttaatulevaisuuden matkailusuunnittelua ja matkailun kehittämistä,jossa pitää ottaa huomioon yhteisön erilaiset edut.
Avainsanat: yleinen etu, matkailu, suunnittelu, päätöksenteko, kehittäminen, Ounasvaara
Suostuntutkielmanluovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi_x_
Suostuntutkielmanluovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi__
1. JOHDANTO... 4
1.1. Ounasvaara matkailusuunnittelunja -politiikan kohteena... 4
1.2. Matkailusuunnitteluja yleinen etu aiemmissatutkimuksissa... 8
1.3. Aineistotja menetelmät ... 12
1.4. Tutkimuksen kulku ...12
2. OUNASVAARAN MATKAILULLINEN KEHITTÄMINEN... 14
2.1. Ounasvaaran matkailun kehitystähän päivään asti ... 14
2.2. Ounasvaaratänään ... 17
2.3. Rovaniemenluottamushenkilöorganisaatio... 18
2.4. Kaavoituskäytäntö Rovaniemen kaupungissa ... 19
3. MATKAILUSUUNNITTELU JA -POLITIIKKA TUTKIMUSKOHTEENA ... 21
4. YLEINEN ETU TUTKIMUSKOHTEENA... 27
4.1. Yleisen edun määritteleminen... 27
4.2. Julkinen valta yleisen edun valvojanaja edistäjänä... 32
5.DREDGEN YLEISEN EDUN NÄKÖKULMIEN TEORISOINTIA ... 35
6. AINEISTO JA MENETELMÄT... 38
6.1. Aineistonajulkiset asiakirjat... 38
6.2Diskurssianalyysi analyysimenetelmänä ... 43
7. YLEISET EDUT VIRALLISISSA ASIAKIRJOISSA... 47
7.1. Rationaalinen näkökulma... 47
7.2. Uusliberalistinen näkökulma... 49
7.3. Erityisintressien näkökulma... 51
7.4. Osallistava näkökulma... 52
8. YLEINEN ETU PAIKAN MUUTOKSESSA... 54
8.1.Matkailukohteena... 54
8.2.Luonnonpaikkana... 57
8.3. Paikallisille merkittävänä paikkana... 60
9. YHTEENVETO... 64
LÄHTEET ... 67
LIITTEET ... 73
1. JOHDANTO
Kuvio 1. Ounasvaaranlakialue. Kaavaselostus 2011, kansilehti.
”Ounasvaaran rakentaminen on herättänyt vuosien mittaan voimakkaitatunteita
Rovaniemellä. Toisille se on melkein pyhä paikka,toisille mahdollisuus kehittää vapaa-ajan yritystoimintaa.” (Ulkuniemi, Yle Uutiset Lappi 2013)
1.1. Ounasvaara matkailusuunnittelunja -politiikan kohteena
Ounasvaara on metsä-, virkistys- ja matkailualue keskellä kaupunkia. Se on suosittu paikka niin paikallisten kuin matkailijoiden keskuudessa. Erityistä merkitystä Ounasvaaralla on luonnon, matkailun, virkistyskäytönja maiseman kannalta. Jo vuosien ajan Ounasvaara on myös ollut yksi rovaniemeläisiä kovasti puhututtaneista aiheista. Sen kohtalo on, kuten alun esimerkkikintoteaa, herättänytihmisissä voimakkaitatunteita. Keskustelu alkoi vuonna 2006, kun Lapland Hotels,jonka omistama hotelli sijaitsee Ounasvaaranlaella,jätti kaupungille esityksen. Siinä ehdotettiininvestoimaan alueenlomamajoitukseen Ounasvaaran
kehittämiseksi. Rovaniemen kaupunki päätti aloittaa yleiskaavan muutostyöt Ounasvaaran
alueella. Kaavamuutoksentavoitteena on muuttaa yleiskaavaa niin, että se mahdollistaisi uutta matkailua palvelevaa rakentamista. Vuonna 2013tehdyssä osallistumis-ja
arviointisuunnitelmassa kapasiteetin arveltiin olevan noin 150–200 mökki-ja
huoneistotyyppistä majoitusyksikköä. (Osallistumis-ja arviointisuunnitelma 2013, s. 3, 13.)
Hanke on kuitenkin saanut paljon vastustajia,jotka ovat rakentamista vastaan. Hankkeen vastustajat ovat perustaneet ryhmän nimeltä Pro Ounasvaaraja kampanjoivat muun muassa keräämällä adressia Ounasvaaran suojelemiseksi matkailurakentamiselta. He kokevat, että rakentaminentuhoaisi ainutlaatuiset maisematjatoisi mukanaanlisää saastettaja melua. Rakentaminen myös vähentäisi alueen arvoa kaikille avoimena virkistysalueena. (Ounasvaara suojeltavalisärakentamiselta.) Ounasvaaralle suunnatun rakentamisen katsotaan siis
haastavan useiden paikallistenjo olemassa olevat arvot Ounasvaarasta paikkana. On syntynyt riita Ounasvaarasta; kenelle Ounasvaaran maisemat ovat varattuja? Pro gradu -tutkielmani kirjoittamisen hetkellä allekirjoituksia oli adressit.com -sivustolla hieman ylituhat kappaletta. Hieman yli puolet adressiin nimensä kirjoittaneista onilmoittanut paikkakunnakseen
Rovaniemen.
Ounasvaara siis puhututtaaja mielipiteitä on sekä puolesta että vastaan. Vuosien varrella on tullutselväksi, että Ounasvaara koetaan hyvintärkeänä alueena. Päättäjien,joiden katsotaan edustavan koko yhteisöä, ontäytynyt päättää Ounasvaaran matkailullisesta kehityksestäja siitä millainen paikka Ounasvaara ontulevaisuudessa. Vaihtoehtoina ovat olleet Ounasvaaran säilyttäminen entisellääntai sittenlisärakentamisen hyväksyminen.
Matkailuntulevaisuudelleja kehitykselle on erityisentärkeää, että matkailuunliittyvä suunnitteluja päätöksentekotehdäänjärkevästijatehokkaasti. Päätöksentekeminen Ounasvaaran rakentamisen suhteen ei ole ollut yksioikoistaja helppoa. Lisärakentaminen vaatii yleiskaavan muutoksen, mikä on osoittautunut hitaaksi prosessiksi. Suunnitelmat Ounasvaaran rakentamisesta ovat olleetjo useamman vuoden eritoimielimien valmistelussa ja harkinnassa, mutta edelleenkään, keväällä 2014,lopullisia päätöksiä ei oletehty.
Nykypäivänä aluesuunnittelu ei ole helppoa. Suunnitteluun vaikuttavat useiden eri ryhmien mielipiteet. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi aktiiviset asukasryhmät, yrityksetja yhdenasian liikkeet. Hankkeitatoteutetaan yhä enenevässä määrin yhteistyössäjulkistenja yksityisten tahojen kanssa. Myös yleisen edun käsitteestä ontullut entistä monimutkaisempi. On siis yhä
hankalampaatoteuttaa aluesuunnittelua niin, että setyydyttäisi mahdollisimman monet eri tahot. (Ounasvaara 2 2006, s. 20.) Päättäjillä on kuitenkintärkeä rooli yhteisön edustajina suojellaja kehittää yleistä etua. Varsinkin konfliktitilanteessa,jossa vastakkain ovat
useammat erilaiset näkökulmat, on heidäntehtävänään sovittaa yhteen nämä erilaisetintressit. Sentakia koenkintärkeäksitutkia miten yleistä etua määritetään matkailusuunnittelussaja - politiikassa päättäjientoimestaja eritilanteissa.
Matkailusuunnittelua käsittelevässä kirjallisuudessa matkailusuunnitteluaja
matkailupolitiikkaa (tourism planning and policy) käytetään usein synonyymeinäja yhdessä. Ne ovat kuitenkin kaksi erillistätermiä,joilla on erilliset merkityksensä. Matkailupolitiikka luo viitekehyksen,johon kuuluvat matkailusuunnitteluntoimet kuten yhteistyö,
yhteisymmärryksen rakentaminentai päätöksenteko matkailukohteessaja sen ympärillä. (Jenkins, Dredge & Taplin 2011, s. 36–37.)
Matkailupolitiikka on enemmän kokonaisuuden hahmottamista kuntaas matkailusuunnittelu keskittyy enemmän yksityiskohtiin. Matkailupolitiikassa keskitytään systemaattisesti määrittelemään, mitä pitäisitehdä pitkäjänteisessä matkailun kehittämisessä, kuntaas suunnittelussa korostetaan enemmänkin mitentiettyihin matkailukohteentavoitteisiin päästään. (Goeldner ym. 2000, s. 514–515.)
Matkailun katsotaan muuttavan paikkaa,ihmisiäja ympäristöjä – aina paikallisesta mittakaavasta globaaliin. Niinpä matkailusuunnitteluja -politiikka ovat erittäintärkeitä,jos matkakohteessa halutaan minkäänlaista kestävyyttä. (Jenkins ym. 2011, s. 21.) Yksitärkeä piirre niin matkailusuunnittelulla kuin matkailupolitiikallakin on se, että ne ovat molemmat suuntautuneettulevaisuuteen (Goeldner ym. s. 2000, s. 514). Matkailupolitiikallaja -
suunnittelulla on ollut myöstapana heijastaa hallituksentaloudellisia, ympäristöönliittyviäja sosiaalisiatavoitteitajalisääntyvästi myösteollisuudenintressejä (Hall & Page 2006, s. 321).
Laadullisessatutkimuksessa ontärkeä myöstutkijan paikantaminen suhteessatutkimuksen aihepiiriin. Itselleni Ounasvaara ei ole koskaan ollut kovinläheinen. Olen käynyt siellä lähinnälaskettelemassatai urheilemassa Santasport- Lapin Urheiluopistolla. Mutta kun ohjaajani professori Soile Veijola ehdotti Ounasvaaran ristiriitatilanteentutkimista matkailututkimuksen näkökulmasta, kiinnostuin heti. Aihe oli mielenkiintoinenja olihan
keskustelu Ounasvaaran matkailustaja sen kehittämisestä minulle kuitenkin paikallisenatuttu. Minulla oli mielipide asiastajo ennen kuin aloitintämäntutkimuksentekemisen, mutta yritän kuitenkintutkimuksessanitarkastella aihetta mahdollisimman monipuolisesti. Täytyy
kuitenkin muistaa, ettätutkija ei voi koskaantarkastellatutkimuskohdettaantäysin ulkopuolisenaja objektiivisesti. Kirjoittajantaustat vaikuttavattutkimuksen kulkuunja tulkintoihin. Tutkijatarkasteleejatulkitsee aina aihettaan oman historiallisen, kulttuurisenja sosiaalisentaustansa mukaan, omien kokemustensaja sosiaalisten kansakäymistensä kautta. (Glesne & Peshkin 1992, Grybovich, Hafermann & Mazzoni 2011, s.87 mukaan.) Minä olen tutkimuksentekijä, muttalisäksi olen rovaniemeläinenja matkailun opiskelija. Kaikilla näillä on vaikutusta siihen, miten aihettanitarkastelen. Taustani on vaikuttanuttutkimukseenijo aiheen valinnassa: olen halunnuttutkia oman kotikaupunkini yhtä ajankohtaisimmista matkailullisista kysymyksistä. Pro gradu -tutkielmani ei oletilaustutkimus vaan matkailututkimuksen perustutkimusta.
Tutkielmassanitarkastelen yleisen edun rakentumista matkailusuunnitteluaja -politiikkaa edustavissa päätöksenteon asiakirjoissa. Tutkielman päätutkimuskysymyksenäni on:Miten yleinen etu artikuloituu matkailusuunnitteluaja -politiikkaa edustavissa päätöksenteon asiakirjoissa? Tähän kysymykseen pyrin vastaamaan myös seuraavan alakysymyksen avulla: miten yleinen etuilmenee keskusteluissa paikan muutoksesta?
Tutkielmaniteoreettiseksi viitekehykseksi muodostuu Dianne Dredgen (2010)
matkailusuunnittelussa määrittelemät yhteisen edun näkökulmat. Näiden näkökulmien avulla etsin asiakirjoistatapoja puhua yleisestä edusta. Tavoitteenani onlisätä ymmärrystä päättäjien roolista yleisen edun määrittäjinäja kuinka he sitä puheessaantuottavat. Tämä voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin matkailun kehittämistäja päättäjien roolia suunnittelu- ja päätöksenteko vaiheissa.
1.2. Matkailusuunnitteluja yleinen etu aiemmissatutkimuksissa
Matkailusuunnittelunja matkailupolitiikan tutkimus on ottanut vaikutteita monilta eri aloilta. Tämätieteenalojen välinen monimuotoisuusluo paljon mahdollisuuksia yhteistyöhönja se rohkaiseetutkijoita ylittämään perinteisettieteenalojen rajat,jolloin on mahdollistatuottaa tietoaja käytäntöjä ei vain matkailun alalle, vaan myös muillekin aloille. (Dredge ym. 2011, s. 13; Jenkins ym. 2011, s. 28.)
Matkailusuunnitteluja päätöksenteko on melko uusia alue matkailututkimuksessa, – ainakin verrattuna moniin muihin matkailututkimuksen alueisiin – mutta se on kehittynyt paljon 2000-luvulla. Dianne Dredgeja John Jenkins (2011) mainitsevat kolmetekijää,jotka ovat vaikuttaneet alan kehittymiseen. Ensimmäiseksi he nostavat esille kriittisen sosiaalisen konstruktivismintutkimustapojen kasvavan vaikutuksen,joka on siirtänyt huomiota niihin selityksiin mitenja miksi matkailusuunnitteluaja -politiikkaa tapahtuu. Toisenatekijänä he mainitsevatjälkitieteelliset (post-disciplinary) näkökulmat, jotka ovat auttaneet ymmärtämään paremmin suunnittelu- ja päätöksenteko prosesseja. Tutkijat voivat käyttääteoreettisia
konseptejalaajemmin, myös oman oppiaineensa ulkopuolelta,ja näin koota yhteen suunnittelu- ja päätöksentekomenetelmien monimutkaiset elementit. Kolmanneksi reflektiivisestä käytännöstä (reflective practise) saatutieto sekä etiikkaanja arvoihin kiinnitetty huomio ovat kiihdyttäneet kriittistäja selittävääteoreettista kehitystä. Nämä eri vaikutukset vahvistavat sitä käsitystä, että matkailusuunnitteluja -päätöksenteko on eri toimijoidenjainstituutioiden ajatusten,ideoiden,tekojen,juonitteluidenja yhteistyöntulos. (Dredge & Jenkins 2011, s. 2.)
Matkailusuunnittelunja -päätöksenteontutkimuksen painopisteet voidaan karkeastijakaa viiteen eri perinteeseen,joistajokainentarjoaajotain hyödyllistätietoa matkailusuunnittelusta ja päätöksenteosta. Perinteeteivät oletoisiaan pois sulkevia, vaan usein eri perinteitä on tutkimuksissa sekoitettu keskenään. Näitä perinteitä ovat:1) Normatiivinen/Ohjaileva (Normative/Prescriptive) perinne,joka yrittäätarjota ohjeistusta minkälaista politiikkaa tarvitaan matkailun kehittämisessäja matkailunjohtamisessa.Se pyrkii vastamaan kysymykseen: Minkälainen kohteentulisi olla. 2) Ennustava (Predictive) perinne,jossa yritetään ennustaa minkälaisia mahdollisia syitäja seuraamuksia eri matkailun
menettelytavoilla on. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen:josteen näin niin, mitä vaikutuksia sillä on kohteelle. 3) Menettelytapaperinne (Procedural) pyrkii antamaan neuvoja kuinka
suunnitellajajohtaa matkailua. Se vastaa kysymykseen, mitä minun pitäisitehdä saavuttaaksenitämän. 4) Kuvaileva/selittävä (Descriptive/explanatory) perinne,jossa yritetään ymmärtääja kehittäätietämystä siitä, miten politiikkaa ontehtyja mitentietyt tulokset nousevat esiin. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen: kuinka nykytilaan on päästy. 5)Arvioiva (evaluative) perinne,joka pyrkii arvioimaan politiikan eri ulottuvuuksia, mukaan lukien sisältöä, ulosantia, prosessia,tuloksiaja vaikutuksia.Se pyrkii vastaamaan
kysymykseen, kuinka suunnitelma voidaan panna käytäntöön, kuinka sitä voidaan arvioida sekä mikä muuttui suunnitelman seurauksena. (Dredge ym. 2011, s. 13–14; Jenkins yms. 2011, s. 29.)
Matkailusuunnittelun tärkeys ontuotulaajasti esille kirjallisuudessa. Kuitenkinihan viime aikoihin asti matkailusuunnitteluntutkimukset ovat keskittyneet ennen kaikkea
markkinointiinja matkailun edistämiseen (esim. Inskeep 1991). Tärkeintä on ollut
matkailijoidenjaliiketoiminnan houkutteleminen alueelleja kehittäjät ovat useinjättäneet huomiotta sen vaihtoehdon, että matkailu ei välttämättä sovi alueen kehittämisvisioon. On tapauksia,joissa suunnittelu vain matkailuntarkoituksiin on aiheuttanut protestejajajopa oikeudenkäyntejä. Joissakintapauksissa riippuvuus matkailusta asettaa yhteisön sellaiseen asemaan, että he pelkäävän menettävänsätaloudelliset hyötynsä,jos he vastustavat matkailun kehitystä. (Grybovych ym. 2011, s. 83.)
Matkailusuunnittelu ontavallisesti keskittynyt maankäyttöön, paikan kehittämiseen, majoitus- ja rakennusmääräyksiin, kulttuuristen, historiallistenjaluonnon piirteiden esittelyyn sekä infrastruktuuriin. Kuitenkin viime vuosina matkailusuunnittelua on alettutarkastella yhä laajemmin. Tähän kuuluvat muun muassalaajemmat ympäristö-ja sosiokulttuuriset huolet sekätarve suunnitellaja edistäätaloudenkehitysstrategioita paikallisella, alueellisellaja kansallisellatasolla. (Hall 2000a, Hall & Page 2006, s. 319 mukaan.)
Maija Sipilä, Pia Bäcklundja Liisa Tyrväinen (2009) pohtivat onko kaupungin suunnittelussa mahdollista ottaa huomioon myös kokemuksellinenluonto. Ekologistajateknis-taloudellista tietoa on ollut helppo hallitaja hyödyntää päätöksenteossa, koska se esiintyy melko eksaktissa muodossa. Kuitenkin niiden vahva asemajättää helposti sivuun ulottuvuudenluonnosta
kokemuksellisena. Sipilä, Bäcklundja Tyrväinen argumentoivat, ettäjos kaupunkiluonnon halutaan parantavanihmisten hyvinvointiajaterveyttä,täytyy silloin suunnittelussa ottaa huomioon myösluonto kokemuksellisena ympäristönä. Vielä ei ole kuitenkaantarpeeksi
mietitty miten osallistumisentuottamainformaatio voisi parhaiten palvella yhteisön etujaja suunnittelun päämääriä yhdessä ekologisenjateknis-taloudelliseninformaation kanssa. (Sipilä, Bäcklund & Tyrväinen 2009)
Myös Riikka Puhakkaja Jarkko Saarinen (2013) ovattutkineet kaavasuunnitelmia, mutta heidäntutkimuskohteensa olivat kansallispuistot. Hetutkivat kuinka matkailun rooli kansallispuistojen suunnittelussa Suomessa on muuttunut. Tutkimus osoittaa kuinka
matkailun rooli suunnittelussa on kasvanut,ja matkailualuonnonpuistossa ei perustella enää vain virkistyspaikantai oppimisen argumenteilla, mutta myös aluekehityksellä. Diskurssin muuttuminenjohtuu uusliberalistisen politiikan noususta, missäluonnon suojelusta ontullut yhä markkinasuuntautuneempaa. (Puhakka & Saarinen 2013.)
Matkailusuunnittelu on muun suunnitteluntavoin siirtänyt huomiotaan yhä enemmän kestävään kehitykseen, kansalaisten osallistumiseenja yhteisö-johtoiseen kehittämiseen (Grybovych ym. 2011, s. 85; Hall 2008, s.13; Mettiäinen 2007). Myös yhteistyöhön perustuva suunnittelu on saanut koko ajan kasvavaa huomiota matkailusuunnittelussa (Bramwell 2004; Dredge 2006, s. 569–570; Grybovich ym. 2011; Jamal & Getz 1995).
Kuitenkin yhteistyöhön perustuvaan suunnitteluunliittyvässä kirjallisuudessa
suunnitteluprosessit ovat usein käsitteellistetty ongelmattomiksi, yksiulotteisiksi peräkkäin tapahtuviksi prosesseiksi. Todellisuudessa suunnitteluprosessiinliitetään yleensä konfliktitja sekava päätöksenteko. (Dredge 2006, s. 563.) Esimerkiksi vahvat ryhmät voivat muodostaa liittoumia dominoidakseen suunnittelu-ja päätöksenprosessia (Bramwell 2004, s. 543–544) tai ongelmien nimeäminenja kategorisointi voi hämärtää oikeat asiatja viedä huomiota oleellisilta asioilta (ks. Jamal ym. 2002).
Matkailusuunnittelussa ontutkittu varsinkin asukkaitaja muitatahoja,joihin suunnittelun oletetaan vaikuttavan. (ks. esim. Harrill 2004; Mettiäinen 2007.) Sen sijaan päättäjienja hallitusten roolijäi vähemmälle huomiolle. Dredge (2010)tarkastelee yleisen edun konseptia ja kuinka hallitukset Australiassa antavat sille merkityksen kehityskeskusteluissaan. Siellä valtio käsitteli yleistä etua uusliberalistisesta näkökulmasta,jossa kohteen kasvava
kansainvälinen kilpailukyky olitärkein yleinen etu. Hän myös vaatii yleisen eduntutkimisen tärkeyttäja yleisen edun arvioinnin viitekehyksen esittämistä paikanmuutoksessa. (Dredge 2010).
Dredgentarkastelemaa yleistä etua on kuitenkintutkittu vähän matkailusuunnittelussatai oikeastaan koko matkailututkimuksessa. Onnistuinlöytämään vain hyvin vähän kirjallisuutta yleisestä edusta matkailusuunnitteluunja -päätöksentekoonliittyen. Kuitenkin esimerkiksi Michael Hall (2008)ja Dianne Dredge (2010) ovat korostaneet sentärkeyttä
matkailusuunnittelussaja -päätöksenteossa. Heather Campbellja Robert Marshall (2002) ovat tutkineet yleisen edun käsitettä yleisellätasolla, miten se on ymmärretty. Elizabeth Howe (1992)taastutkii miten suunnittelijat näkevät yleisen edun. Bas Artsinja Jan Van
Tatenhovenin mukaan (2004) monet käsitteet, kuten yleinen etu, on korvattu uusilla
sanastoillaja määritelmillä (Arts & Van Tatenhove 2004, s. 339). Tilalle ontullut käsitteitä, kuten yhteistyö, sovitteluja kompromissi. Tässä on siis selvästi aihe,joka kaipaisi
lisätutkimusta. Yleisen hyväntutkimus matkailusuunnittelussa voi auttaa ymmärtämään päättäjien rooliajatulkintaa yleisestä hyvästäja näin olla apunatulevaisuuden
matkailusuunnittelussa. (Dredge 2010, s. 4.)
Yleistä etua ontarkasteltu yhteiskuntasuunnittelussa professioteorioiden avulla. Yhteiskuntatieteessä professiolla viitataan usein sellaisiin ammatteihin,joiden
ominaispiirteisiin kuuluu abstrakti, spesialisoitunuttietoperusta (akateeminen koulutus), melko paljon harkintavaltaatyössä, auktorisoitunut asema verrattuna asiakkaisiinja muihin ammattiryhmiin sekä usein myös pyrkimys edistää yleistä hyvää eikä niinkääntavoitella henkilökohtaistataloudellista etua. Sari Puustinen (2002) on määritellyttekstissään yhteiskuntasuunnittelijoiden ammatin professioksi. Perinteisesti professioiden edustajat katsovat, että heillä ontarpeeksitietoa soveltaa sitä yhteiseksi hyväksija osallistaminen koetaan vain hidastavaksitekijäksi. Oletuksena on, että professioiden edustajat ovat neutraaleja, epäpoliittisiaja sosiaalisesti vastuullisia. (Puustinen 2002, s. 218–232.)
Katsaus aiempiintutkimuksiin osoitti, että matkailusuunnittelussa kiinnostus ontällä hetkellä kohdistunut varsinkin kestävään kehitykseenja yhteistyöhön perustuvaan suunnitteluun. Näkökulmana ovat yleensä olleet yksittäisetihmisettai yhteisöt. Sen sijaan minua kiinnostaa hallitustenja päättäjien roolija heidän määrittämänsä yleinen etu. Kumpikin aihe kaipaisijo yksistäänkinlisäätutkimusta matkailusuunnitteluntutkimuksessa.
1.3. Aineistotja menetelmät
Aineistooni kuuluu Rovaniemen kaupungin eritoimielimien pöytäkirjat koskien Ounasvaaran kehitystä vuodelta 2013–2014 sekä niihin kuuluvatliitteet. Asiakirjoja on yhteensä 23
kappaletta,joista 5 on pöytäkirjojaja 18 erilaisialiitteitä. Yhteensä aineistosta kertyy 162 sivua. Analysoimani pöytäkirjat olivatliikuntalautakunnan,teknisenlautakunnan,
perusturvalautakunnanja vapaa-ajanlautakunnan kokouksista. Pöytäkirjoissa on myös otteita aikaisemmista päätöksistä,joten asiakirjoistalöytyy myös otteita kaupunginvaltuuston, maankäytönja kaupunginhallituksen esityksistäja päätöksistä. Kaikki pöytäkirjat käsittelevät Ounasvaaraaja sen kehittämistä.
Tutkimukseni onlaadullinentutkimus,jossa käytän diskurssianalyysia analyysimenetelmänä. Diskurssianalyysitutkiitekstiä, puhettaja kielen käyttöä eri näkökulmista. Sen avulla
pyritään selvittämään, miten sosiaalistatodellisuutta erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä tuotetaan. Tarkoituksena on ymmärtää enemmän yhteiskunnastaja kulttuurista. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, s. 9-10; Pietikäinen & Mäntynen 2009, s. 13–14.) Olemme aktiivisesti rakentamassatai muuntamassatodellisuutta käyttämällä kieltäjailmaisemalla itseämme (Jokinen ym. 1993, s. 18-30). Diskurssianalyysin avulla etsin erilaisiatapoja puhua yleisestä edusta. Tarkastelen erityisesti kieltäja miten sitä käytetään eritilanteissa. Kerron tarkemmin aineistostanija analyysimenetelmästäniluvussa kuusi.
1.4. Tutkimuksen kulku
Tutkielmani toisessaluvussatarkastelen Ounasvaaraaja sen matkailullista kehittämistä. Tarkastelen ensin miten Ounasvaaraa on kehitettytähän päivään mennessä,jonkajälkeen esittelentämän hetkistätilannetta yleiskaavan muutoksen osalta. Näidenlisäksi käynlyhyesti läpi minkälainen suunnittelu-ja päätöksentekoprosessi on Ounasvaaran kehittämisen
taustalla. Kolmannessaluvussa esittelen matkailusuunnittelunja -politiikan käsitettä hieman tarkemmin. Kuvailen käsitteitä ensin yleisemmällätasolla,jonkajälkeen keskityn
tarkastelemaan matkailusuunnittelua kestävän kehityksenja osallistavan suunnittelun
näkökulmista. Neljännessä luvussatarkastelen yleisen edun käsitettä. Tutkin millä eritavoilla yleistä etua on määritelty eri aikoina. Lisäksitarkastelenjulkisen vallan roolia yleisen edun valvojanaja edistäjänä. Viidennessäluvussa esittelentutkimukseniteoreettisen viitekehyksen,
joka on Dredgen (2010) määrittämät neljä eri näkökulmaa yleiseen etuun paikan muutos diskursseissa. Kuudennessaluvussa esittelentyöni aineistonja analyysimenetelmät. Seitsemäs luku ontutkimukseni ensimmäinentulosluku. Siinätarkastelen Dredgen neljän näkökulman avulla, kuinka yleinen etuilmeneejulkisissa asiakirjoissa. Kahdeksannessa kappaleessatutkin yleistä etua paikan muutos keskusteluissa. Lopuksi esitän yhteenvedontutkimuksestani.
2. OUNASVAARAN MATKAILULLINEN KEHITTÄMINEN
Ounasvaara on metsä-, virkistys- ja matkailualue aivan Rovaniemen keskustantuntumassa. Erityistä merkitystä Ounasvaaralla onluonnon, matkailun, virkistyskäytönja maiseman kannalta. Ounasvaarasta on haluttu kehittää kansainvälisestikintunnettu vuoden ympäri toimiva matkailu-, virkistäytymis-jaliikuntakeskus. Sen vahvuuksina on katsottu olevan sen sijainti, aitoluonnonympäristö, selkeät vuodenaikojen vaihtelut, monipuoliset
liikuntamahdollisuudetja paikantunnettavuus monientapahtumien (varsinkin liikuntatapahtumien)järjestämispaikkana. (Ounasvaara 2 2006, s. 4-5.)
Alueeltalöytyy muun muassa ravintola-ja majoituspalveluja,laskettelukeskus, hyppyrimäet, golfkenttä, Lapin urheiluopisto – Santasport,jokatarjoaaliikunta- ja hyvinvointipalveluja sekä monitoimihalli Lappi Areena. (Ounasvaara 2 2006, s. 4-5). Lisäksi alueella on paljon luonnonmukaista viheraluetta monine reitteineenja rakennelmineen (esimerkiksi hiihtolatuja, kotiajaluontopolkuja). Alueella on myös kulttuurihistoriallisestitärkeitä kohteita kuten Ounasvaaran maja, pohjoisrinteen hyppyrimäkijajuhannuskalliot. Alueen eteläinen puoli on pääosinluonnonympäristövyöhykettä, kuntaas alueen pohjoispuoli on voimakkaasti
rakennettua. (Ounasvaaran alueen selvitykset yleiskaavoitusta varten 2011, s. 3,19, 24–25.) Aluetta käyttävät paljon niin paikalliset kuin matkailijat, huippu-urheilijat kuin
virkistyskäyttäjätkin.
2.1. Ounasvaaran matkailun kehitystähän päivään asti
Ounasvaaralla on pitkä historia varsinkin hiihtokisojenjärjestäjänä. Ensimmäiset kisat järjestettiinjo vuonna 1927. Ensimmäinen matkailua palveleva rakennus Ounasvaaralla oli Ounasvaaran maja,joka rakennettiin vuonna 1949. Vuosien varrella sinne on rakennettu erityisestitalviurheilua ajatellen hyppyrimäkiäjalaskettelurinteitä. Ounasvaara onkin palvellut varsinkin urheilusta kiinnostuneita kotimaanja ulkomaan matkailijoita. (Jääskeläinen 2008.) Hotelli Ounasvaaralle rakennettiin vuonna 1968jatämänjälkeen alueelle on rakennettu muun muassa mökkimajoitusta niin Ounasvaaranjuurelle kuin huipullekin (Ounasvaaran alueen selvitykset yleiskaavoitusta varten 2011, s. 24).
Ounasvaaran kehittäminen on historiansa aikana puhututtanut useampaan otteeseen. Ideoita Ounasvaaran varalle on ollut useitaja ne ovat herättäneet sekä vastustusta että kannatusta. Joidenkin hankkeidentoteuttamisestataitoteuttamattajättämisestä ei ole koskaan annettu päätöksiä päättäjientasolla, ne ovat vain syvässä hiljaisuudessa unohdettu. Ideoita,jotka vaikuttavat maankäyttöön, muttajotka eivät oletoteutuneet, on useita, kuten muun muassa hiihtotunnelin rakentaminen hiihtostadioninja Lappi Areenan välille, köysirata, arktinen eläintarha, Staalon elämyspuisto,leirintäalue,tanssilava Juhannuskalliolle, HS 140 mäkija gondolihissi kaupunginja Ounasvaaran välille. (Ounasvaara 2 2006; Jääskeläinen 2008.)
Ounasvaara on huomioitu monissa Rovaniemen alueen strategioissa. Muun muassa
Rovaniemen matkailustrategiassaja Rovaniemen alueidenkäytön strategiassa otetaan kantaa myös Ounasvaaran kehittämiseen (Osallistumis-ja arviointisuunnitelma 2013, s. 30-31). Lisäksi vuosien varrella ontehty useita erilaisia kehittämissuunnitelmia,jotka ontehty tavoitteena nimenomaan Ounasvaaran kehittäminen. Kolme uusinta kehittämissuunnitelmaa ovat: Ounasvaaranliikuntapuiston kehittämissuunnitelma vuosille 1999-2006, vuonna 2004 aloitettu Ounasvaara 2-hanke ja vuonna 2008tehtyArctic Wellbeing Park -
toimintasuunnitelma.
Ounasvaaranliikuntapuiston kehittämissuunnitelmassa määriteltiin useita eri hankkeita,joista noin puolet ontoteutunut. Merkittäviäinvestointeja olivat muun muassa monitoimihallin rakentaminen,lomakylän rakentaminen sekä uimahallin, hiihtostadioninja Sky Hotellin peruskorjaukset. Näidenlisäksi rakennettiinja kunnostettiin useita ulkoreitistöjäja liikuntapaikkoja. (Ounasvaara 2 2006, s. 7.)
Vuonna 2004 Rovaniemen kaupungintoteuttaman Ounasvaara 2- hankkeen avulla arvioitiin Ounasvaarantähänastista kehitystä. Ounasvaara 2- hankkeessa Ounasvaaran pitkäntähtäimen kehittämisentavoitteiksi kirjattiin seuraavattoimenpiteet: Nostetaan alueentunnettavuuttaja rakennetaan selkeäimago, kasvatetaan kävijöiden määrää 3,5 %/vuosi,lisätään yhteistyötä eritoimijoiden välillä,turvataan Ounasvaaranluonnonja maiseman säilyminen, parannetaan saavutettavuutta, kasvatetaan kesän vetovoimaa, otetaan huomioon suunnittelussa alueen kulttuurija paikallinenidentiteetti sekä nostetaanlaatua kaikissatoiminnoissa. (Ounasvaara 2 2006, s. 3-6.)
Ounasvaaran kehittämisessä ensisijaisiksi hankkeiksi nostettiin Ounasvaara 2- hankkeessa Ounasvaarantoiminnan organisoituminen, reitistöjen kehittäminen, ympäristösuunnitelman laatiminen, kylmänjalumen osaamisen syventäminen,suurmäen rakentaminen sekä golfkentänlaajennus. Reitistön kehityksessä haluttiin kehittää hiihto-, kävely-,
maastopyöräily-, moottorikelkkailu- jateemareitistöjä. (Ounasvaara 2 2006, s. 54-58.)
Ounasvaara 2 -hankkeessa kirjattiin seuraava visio vuodelle 2020:
”Ounasvaara on monipuolinenjaturvallinen rovaniemeläisten virkistyspaikka. Se on myös suosittu matkailukohde sekätalvilajien huippu-urheilun keskus. Kaupungin palvelutja Lapin luonto yhdistettyinä eri alojeninnovatiiviseen huippuosaamiseentekevät alueesta
ainutlaatuisen ympärivuotisentoimintapuiston keskellä kaupunkia.” (Ounasvaara 2 2006, s. 5.)
Suurimmatinvestoinnit Ounasvaaran alueelle vuosina 2006-2011 kohdentuivat
mäkikeskuksen kehittämiseen,latureittien rakentamiseenja parantamiseen sekä ensilumen olosuhteiden parantamiseen. Ounasvaara 2-hankkeen ensisijaisista hankkeista suurin osa on toteutunutjoko kokonaantai sitten niidentoteuttaminen on ainakinjo aloitettu. Ainoastaan Moottorikelkka-jateemareiteistä on näillä näkyminluovuttuja HS 140 mäki on muuttunut HS 109 mäeksi. Toiminnan organisoimisessa on katsottu, että Ounasvaarantoimijoiden virallinenjajuridinen verkostoituminen ei oletarpeellista. (Raportti Ounasvaara 2… )
Rovaniemen Kehityksenlaatima Arctic Wellbeing Park -toimintasuunnitelmantarkoituksena oli vuonna 2008 selvittää alueelle sijoittuvattoiminnotja niiden aikataulu, maankäytönja infrastruktuurintarpeet sekä yhteistyömalli. Toimintasuunnitelmassa keskeisenä
kysymyksenä on miten Ounasvaaran alueelle keskitetään hyvinvointi-jaliikuntamatkailu liiketoiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi haluttiintietää, mitenliikunta- sekä sosiaali-ja terveysalojen koulutus,tutkimus-jatuotekehitys sekä näiden alojen erilaisetlaboratoriot tukevat kokonaisuutta. Toimintasuunnitelmassa esitetäänliikeideaksi seuraavaa: Ounasvaara opastaa hyvään elämään. Tämäliikeidea painottuu hyvinvointi- jaliikuntamatkailuunja sen taustalla ajatus, että matkailussa siirrytään vähitellen elämystaloudesta kohti
transformaatiotaloutta. (ArcticWellbeing Park 2008, s. 1-4.)
2.2. Ounasvaaratänään
Tällä hetkellä Ounasvaaran matkailulliset kehittämiskeskustelut ovat painottuneet
enimmäkseen Ounasvaaran matkailulliseen rakentamiseen. Keskustelu alkoi vuonna 2006, kun Rovaniemen kaupungin kaavoitus päätti käynnistää yleiskaavan muutostyöt Ounasvaaran alueella. Lapland Hotels -hotelliketjujätti keväällä 2006 esityksen,jossa ehdotettiin
investoimaan alueenlomamajoitukseen Ounasvaaran kehittämiseksi. Muita hakijoita kaavamuutokselle olivat Hilkka Kutilaja Ounasvaaran hiihtoseura ry. Vuoden 2013
osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kapasiteetin arvioitiin olevan noin 150–200 mökki-ja huoneistotyyppistä majoitusyksikköä. Nykyinen yleiskaava ei mahdollistaloma-asuntoalueen rakentamista Lapland Hotelsin haluamassalaajuudessa,joten yleiskaavaantäytyytehdä muutos,jos alueella halutaan rakentaa. (Osallistumis-ja arviointisuunnitelma 2013, s. 3, 13.)
Suunnittelualueella on voimassa olevassa yleiskaavassa (liite 1.) osoitettu matkailupalvelujen alue,jolle saa sijoittaa palveluhotellin (RM-1) sekä retkeily- ja ulkoilualue (VR). VR-alueella sallitaan rakentaminen,joka palvelee ulkoilu-ja virkistystoimintaa. Lisäksi sallitaan
metsätalouden harjoittaminen, mutta kuitenkin niin, ettei maisemakuva kärsi eikä merkittävästi vaikeuteta alueen pääasiallista käyttötarkoitusta eli virkistystoimintaa. (Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2013, s. 5.)
Vuonna 2006tekninenlautakunta ehdotti kaupunginhallitukselle esityksen hylkäämistä. Kaupunginhallituksessa esitys meni kuitenkinläpi. (Pöytäkirjanote 9.10.2006.)
Ympäristöministeriö hyväksyi maakuntakaavan muutoksen vuonna 2010,ja vuonna 2011 alueen kaavoitus kuulutettiin vireille. Vuonna 2012 se olitaasteknisenlautakunnanja kaupunginhallituksen käsittelyssä. Kaupunginhallitus päätti useiden äänestystenjälkeen hyväksyä 23 hehtaarin kokoisen alueen varaamisen majoitusrakentamiselle. Tämä alue oli isompi kuin mitätekninenlautakunta oli ehdottanut. Lisäksi hallitus hyväksyi Lapland Hotelsinlaajentamisen. Tämänjälkeen asia eteni kaupunginvaltuustolle,joka päätti palauttaa asian vielä uudelleen käsiteltäväksi. (Torikka 2012.) Vuonna 2013 kaava nousi uudestaan valmisteltavaksi. Kaava olitarkoitustuoda valtuustolletoukokuussa 2014. Keväällä 2014 kuitenkin odotettiin vielätarkempaalepakkoselvitystä,jonkatakia päätökset siirtyivät syksylle. (Ounasvaaran kaava viivästyy…)
2.3. Rovaniemenluottamushenkilöorganisaatio
Rovaniemen päättäjät eliluottamushenkilöorganisaatio koostuu kaupunginvaltuustosta, kaupunginhallituksesta,lautakunnistajajohtokunnista. (ks. kuvio 2.) Ylin päättävätoimielin on kaupunginvaltuusto. Se ohjaa kaupungin kehittämistä konkreettisestitaloudellista valtaa käyttäessään. Valtuusto päättää kaupungintaloudenja rahoituksen perusteista sekä päättää hallinnon rakenteesta. Kaikki valtuuston kokoukset ovatjulkisiaja niiden esityslistatja pöytäkirjatjulkaistaaninternetissä. (Kaupunginvaltuusto.)
Kuvio 2. Rovaniemenluottamushenkilöorganisaatio. Lähde: http://www.rovaniemi.fi/fi/Paatoksenteko/Toimielimet
Kaupunginhallitus valmistelee kaupunginvaltuustolle päätettäväksitulevat asiat. Senlisäksi se vastaa kaupungin hallinnostajataloudesta sekä huolehtii, että valtuuston päätökset ovat laillisiaja että ne pannaantäytäntöön. Kaupunginhallitustoimii kunnan edustajana käyttäen kaupungin puhevaltaajatehden kaupungin puolesta erilaisia oikeustoimia.
Kaupunginhallituksen kokoukset eivät ole avoimia, mutta päätökset ovat yleensäjulkisia. (Kaupunginhallitus.)
Erijohto- jalautakunnat solmivat keskenään palvelusopimuksia valtuuston päättämien tavoitteiden, määrärahojenjajärjestämisen periaatteiden mukaisesti. Kaupunginhallituksella on yksi edustajajokaisessajohto-jalautakunnassa seuraamassa päätöksentekoa. Hallinto-ja johtosäännöksissä on määrättytarkemminjohto-jalautakuntientoiminnastajatehtävistä. (Lauta- jajohtokunnat.)
2.4. Kaavoituskäytäntö Rovaniemen kaupungissa
Kuvio 3. Kaavoituskäytäntö Rovaniemen kaupungissa. Lähde:
www.rovaniemi.fi/fi/Palvelut/Kaavat-ja-kiinteistot/Kaavoitus/Kaavoitusprosessi
Kuviossa 3 on kuvattu Rovaniemen kaupungin kaavoituskäytäntö. Uuden kaavan vireilletulo ilmoitetaanlehdissäjalisäksitiedotetaanlähialueen asukkaitaja maanomistajia. Kun kaava ontullut vireille, on hankkeestatehty osallistumis-ja arviointisuunnitelma. Tähän
suunnitelmaan voi käydätutustumassa kaavoitusyksikössäja siitä on mahdollisuusjättää mielipiteitä. (Kaavoitusprosessi.)
Seuraavaksi uudesta kaavahankkeestatehdääntarvittavat selvitykset,laaditaan vaihtoehdotja selvitetään niiden vaikutukset. Vaihtoehtoisetluonnokset asetetaan nähtäväksi
kaavoitusyksikköön. Myösluonnoksista voijättää mielipiteensä. Näistä vaihtoehdoista valitaan sitten yksi,joka esitellään kaupunginhallitukselle. Hallitustaas puolestaan päättää ehdotuksen nähtäville asettamisesta. Kun ehdotus onjulkisesti nähtävillä, voi siitäjättää muistutuksia. Kaupunginhallitus käsittelee nämä muistutukset,jonkajälkeen se esittelee kaavaehdotuksen kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuustolla on valta hyväksyätai olla hyväksymättä ehdotus. (Kaavoitusprosessi.) Ounasvaaralla kaavoitusprosessi käsittelee yleiskaavaaja sen muutosta Ounasvaaran alueella.
3. MATKAILUSUUNNITTELU JA -POLITIIKKA TUTKIMUSKOHTEENA
Aloitan aiheentarkastelun käymällälyhyesti matkailupolitiikan määrittelyjä,jonkajälkeen siirryn esittelemään erilaisia matkailusuunnittelun näkökulmia. Vähitellen siirryn
tarkastelemaan matkailusuunnittelua kestävän kehityksenja osallistavan suunnittelun näkökulmista.
Charles R. Goeldner, J. R. Ritchieja Robert W. McIntosh (2000) määrittävät matkailupolitiikan seuraavasti:
A set of regulations, rules, guidelines, directives, and development/promotion objectives and strategiesthat provide a framework within whichthe collective andindividual decisions directly affectingtourism development andthe daily activities within a destination aretaken. (Goeldner ym. 2000, s. 45.) [Matkailupolitiikka on asetuksia, sääntöjä, ohjeita, direktiivejäja kehittämis-/edistämiskohteitaja strategioita,jotka tarjoavat viitekehyksen,jonka puitteissa suoraan matkailun kehittämiseenja matkailukohteen päivittäisiintoimiin vaikuttavat yhteisetja yksilölliset päätökset tehdään.]
Michael C. Hall (2008)taas määrittelee matkailupolitiikan kaikeksi siksi, mitä
hallitus/päättäjät päättävättehdätai päättävät ollatekemättä koskien matkailua (Hall 2008, s. 10). Tämä määrittely pitää sisällään hallituksentoimetjatoimettomuuden, päätöksetja päättämättäjättämiset. Se on harkittu päätös vaihtoehtojen välillä. Niinpä politiikkaja päätöksenteko ovat ennen kaikkea poliittistatoimintaa. (Hall & Page 2006, s. 334-335.)
Matkailupolitiikantarkoitus ontarjota mahdollisimman suuret edut alueen sidosryhmilleja samalla minimoida negatiiviset vaikutukset. Sen avulla yritetään varmistaa, että alueen ympäristö sekä sosiaalinenja kulttuurinen eheys eivät kärsi. Matkailupolitiikalla onkintärkeä rooli varmistaa, että matkailualueella on suunnitelma siitä, mihin se on menossaja mitä se haluaa ollatulevaisuudessa pitkällätähtäimellä. (Goeldner ym.2000, s. 445-446.)
Matkailusuunnittelua taas voidaan yksinkertaisimmillaan pitäätoimintana,jossa määritetään tavoitteetjatunnistetaan netavat,joilla näihintavoitteisiin päästään (Jenkins ym. 2011, s. 36–
37). Se on prosessi,jossa alueelle määritetään yhteiskunnantavoitteita kuvaava strateginen visio,jajossa suoritetaantarvittavattoimenpiteet,jotta strateginen visio voidaantoteuttaa
(Dredge 1999, s. 774). Suunnitteluun kuuluu erilaisiaintressejä,tärkeysjärjestyksiä, arvojaja agendoja. Se vaatii yhteistyötä yksilöidenja ryhmien välillä,jotentarvitaan neuvotteluja teollisuuden, hallituksenja yhteisönintressien välillä. Suunnittelu ei ole niinkään rationaalista suunnittelua, vaan se koostuu ennen kaikkea relationaalisista näkökulmistaliittyen
yhteistyöhön,laajan yhteisymmärryksen kehittämiseen, yhteiseen päätöksentekoonja jaettuihintoimintoihin. (Jenkins ym. 2011, s. 26–27.)
Täytyy kuitenkin muistaa, että suunnittelu ei ole rationaalista eikä kokonaisvaltaista. Ei ole mahdollista, että aivan kaikkiatekijöitä voitaisiintutkiaja ottaa yhtälailla huomioon. Aina on olemassa erilaisia keskenään kilpailevia mielenkiinnon kohteita,tavoitteita, arvojaja asioita ajettavana. (Jenkins ym. 2011, s. 36.) Matkailusuunnitteluja -päätöksenteko on myös
sosiaalinen prosessija siihen voivat vaikuttaa henkilökohtaisetja/tai ryhmän arvot, mielenkiinnon kohteet sekäideologia. Esimerkiksi yhdenihmisentavoitteetjotaintiettyä asiaa kohtaan voivat vaikuttaa asian päätymiseen esityslistalle. (Dredge & Jenkins 2011, s. 2.) Hall (2008) nostaa esiin, kuinka matkailusuunnitteluntuloksia esitetään yhä vieläkin
etupäässäteknisinä asioina eikä niinkään poliittisina ongelmina. Matkailusuunnittelu ei kuitenkaan ole arvovapaata. Esimerkkinä voidaan pitää yleistä etua matkailusuunnittelussa. (Hall 2008, s. 94, 264)
Matkailusuunnittelua esiintyy monessa eri muodossa. Voidaan suunnitella esimerkiksi maankäyttöä,infrastruktuuria, markkinointiatai kuinka matkailua voitaisiin kehittää.
Matkailusuunnittelua käytetään myös erilaisissa rakenteissa kuten esimerkiksi hallitusten eri organisaatioissa sekä muissa, hallitusten ulkopuolisissa organisaatioissa. Tämänlisäksi sitä esiintyy eritasoissa kuten kansainvälisellä, kansallisella, alueellisella, paikallisellaja
sektoraalisellatasolla. Matkailusuunnittelua esiintyy myös eri ajanjaksoissa. Sillä on olemassa eri aikaskaalat kehittämiseen,toteutukseenja arviointiin. (Hall & Page 2006, s. 321.) Omassa tutkielmassani yhdistän matkailusuunnitteluun niin maankäytön suunnittelun kuin matkailun kehittämisen suunnittelemisenkin; seliittyy päättäjientoimintaanja esiintyy paikallisella tasolla.
Hall (2008) esittää viisi matkailusuunnittelun näkökulmaa. Nämä näkökulmat painottavat niitä arvoja,jotka nousevat esiin päätöksenteossajatoiminnassa. Näkökulmat ovat
boosterismi (boosterism),taloudellinen (economic), maankäytännöllinen (physical/spatial), yhteisöllinen (community) ja kestävä (sustainable). Boosterismissa ajatellaan, että matkailun
keskeinen hyöty ontaloudellinen. Näin ollen kaikki suunnitelmatjatoiminnot pitäisi suunnata
”boostaamaan”talouttainvestointienjataloudellisten kannustimien avulla. Boosterismissa ajatellaan, että matkailu onluonnostaan hyvääja setuo automaattisesti hyötyjä paikallisille. Tässä näkökulmassa matkailukohteen asukkaita ei yleensä oteta mukaan suunnitteluunja päätöksentekoon. Hyvänä esimerkkinä boosterismista on megatapahtumienjärjestäminen, esimerkiksi olympialaistenjärjestäminen. Isojentapahtumien ajatellaan automaattisesti olevan hyviäjärjestävälle kaupungilleja alueelle. (Hall 2008, s. 50–55; Hall & Page 2006, s. 322–
333;Jenkins ym. 2011, s. 37–38.)
Taloudellisessa näkökulmassa matkailu nähdään alana,jonka avulla voidaan saavuttaa taloudellista kasvua,työpaikkojenlisääntymistäja alueellista kehittymistä. Se ei näe matkailua ratkaisuna kaikkeen, mutta se näkee matkailu kuitenkin hyvin positiivisessa valossa. Matkailua käytetään välineenä kasvunja kehityksen edistämiseentietyillä alueilla. Suunnittelussa keskitytääntaloudellisiin näkökulmiinja pyritään poistamaantalouskasvua vaikeuttavia esteitä. Yhtenä pääpiirteenätaloudellisessa näkökulmassa on markkinoinnin käyttö sellaisten matkailijoiden houkuttelemiseen,jotkatuovat suurimmantaloudellisen hyödyn alueelle. Siinätaloudellisettavoitteet menevät ohi sosiaalisistatai ekologisista kysymyksistä. Tässä näkökulmassa otetaan kuitenkin huomioon,tosin hyvin rajoitetusti, matkailun negatiivisia vaikutuksia. (Hall 2008, s. 55–56; Hall & Page 2006, s. 334–335; Jenkins yms. 2011, s. 37–38.)
Maankäytännöllisessä (fyysis-tilallisessa) näkökulmassa keskitytään siihen, kuinka matkailusuunnitteluntulisi yrittää minimoida fyysiseenja spatiaaliseen ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia. Esimerkiksi kansallispuistoissatehdään aluesuunnittelua,jonka avulla pyritään suojelemaan herkkiä alueita. Näkökulman kehittyessä on yhä enemmän yritetty ottaa mukaan myös sosiaalisiaja kulttuurisia suunnittelun huolenaiheita ekologisen näkökulmanlisäksi. Uudella näkökulmalla on pyritty vastaamaan kestävän kehityksen haasteeseen. Tätä uuttatapaa on usein kuvattu ympäristösuunnitteluna (environmental planning). (Hall 2008, s. 57–58.)
Yhteisöllisessä näkökulmassa oletetaan, että matkailu edistääja voimaannuttaa paikallisia yhteisöjä matkailusuunnitteluprosesseissa. Näkökulmassa keskitytääntutkimaan kehitystä yhteisössä, ei niinkään yhteisön kehitystä. Yhteisöllisen näkökulman mukaan
kohdesuunnittelun pitäisikin huomioida matkailun sosiaaliset haitatja hyödytja antaa myös
paikallisille enemmän valtaa kehittämisprosessissa. Taustalla on ajatus siitä, ettäjos asukkaat ovattyytyväisiä, niin on myös asiakkaat ovat. (Hall 2008, s. 59–62; Hall & Page 2006, s. 334–335;Jenkins yms. 2011, s. 37–38.)
Kestävässä kehityksessä yhdistyvättaloudellinen, maankäytännöllinenja yhteisöllinen näkökulma. Se on myös kokonaisvaltaisempaa suunnittelua. (Jenkins ym. 2011, s. 38.) Kestävän kehityksen suunnittelu pyrkiitarjoamaan kestäviäja vakaita elinkeinoja, niin että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän resurssien ehtymistä, ympäristön pilaantumista,
kulttuurista häiriötätai sosiaalista epävakautta. Jotta pystymmetäyttämään kestävän
kehityksentavoitteet, päätöksentekoprosessissa pitää ottaa huomioon eri arvoja, mielipiteitäja intressejä.(Hall & Page 2006, s. 326.) Nykyaikana kestävä kehitysja yhteisön halukkuus osallistua suunnitteluun ovat muuttaneet suunnittelua. Suunnittelijoidentäytyy ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa ympäristön suojelu, kaupallisetja yritystenintressit sekä yleinen mielipide – kaikki sellaisia näkökulmia,joiden ei ole aiemmin katsottu kuuluvan suunnittelijoille. (Dredge 1999, s. 774.)
Matkailusuunnittelussa kestävän kehityksen käsitettä on käytetty paljon. Kestävän matkailun kehittämisessä viitataan ympäristöllisiin,taloudellisiinja sosiokulttuurisiin näkökulmiin. Nämä kolme eri näkökulmaatäytyy saada sopivaan tasapainoon keskenään,jotta voidaan varmistaa, että kestävä kehitystoteutuu myös pitkällä aikavälillä. Kestävä kehitys vaatii toteutuakseen kaikkien asianomaisten osallistumista. ( Edgell Sr. & Swanson 2013, s. 152– 153.)Kuitenkaantärkeintä ei ole se, kuinka ottaa kestävä matkailu huomioon suunnittelussa, vaan kuinka matkailu, kuten mikätahansa muu elinkeino, voidaan suunnitellaja hallita niin, että se on osallisena edistämässä kestäviä yhteisöjäja yhteiskuntia. (Jenkins ym. 2011, s. 28.) Kestävyyttäja sentutkimusta on myös kritisoitu. Kestävän kehityksen käsitettä käytetään enemminkin retorisena välineenä, sen sijaan että setarjoaisi selkeästi määritellyt
opastusperusteetja käytännöt. (Dredge & Jenkins 2011, s. 4.)
Kestävä matkailusuunnittelu korostaa paikallistasontoimintaaja samalla koko alueen huomioimista. Tämätarkoittaa sitä, että muutkin elinkeinot otetaan huomioonja mukaan suunnitteluun. Näitätahoja voivat olla esimerkiksi paikallisjärjestöt. Matkailusuunnittelua, jossa paikalliset otetaan mukaan, on kuitenkin pidetty hankalana. Suunnitteluongelmia on pidettyliianteknisinä ”tavallisen”ihmisen ymmärtää. Ymmärtämisen on katsottu vaativan asiantuntijuutta. (Hynönen 2002, s. 145, Mettiäisen 2007 mukaan.)
Matkailusuunnittelussa on käytetty useita eritermejä, kun puhutaan paikallisten mukaan ottamisesta suunnitteluun. Wallenius (2001, Mettiäisen 2007, s. 28 mukaan.) käyttäätermiä vuorovaikutteinen suunnittelu ja määrittelee sen seuraavasti:
Yhteiskunnan asioista vastaavien päättäjienja suunnittelijoidentuleetarjota kaikille kansalaisilleja eri sidosryhmille mahdollisuus osallistuaja vaikuttaa suunnitteluunja päätöksentekoon erityisesti sellaisissa hankkeissa,jotka vaikuttavat kansalaistenja sidosryhmientoimintamahdollisuuksiinja elinympäristöön. Periaatteena on myös, että kaikkien kiinnostuneidentulee päästä osallistumaan, osallistaminentapahtuu niin aikaisessa vaiheessa, että osallistujilla on vaikutusmahdollisuus suunnitelmiinja että käytetty materiaalija kieli on osallistujien ymmärrettävissä. Lisäksituleetarjota erilaisiatapoja osallistuaja mahdollistaa osallistuminentarvittaessa
suunnittelunjälkeisessätoteutuksessaja seurannassa. Osallistavan suunnitteluprosessin tulee olla avoin,tasapuolinen, rehellinenja yhteistyöhakuinen. Tehdyt päätöksetja osallistujien vaikutus niihintulee voida perustella.
Toinentermi,jota myös käytetään paljon, on osallistava suunnittelu. Osallistava suunnittelu on hyvätapa parantaa sosiaalista kestävyyttätai kestävyyttä yleensä. Sentavoitteena on ottaa huomioonihmisten erilaisettavoitteettarpeetja arvot. (Wallenius 2001, s. 221, Mettiäisen 2007, s. 13 mukaan.) Kommunikatiivisessa suunnitteluteoriassa on yleisen edun
määrittelemisen mahdollisuutta kritisoitu. Sen vuoksi yhteisymmärrykseen suunnittelun tavoitteista yritetään päästä keskustelunja sidosryhmien avulla. Osallisuuden osalta on myös tärkeä kysyä, kuka on osallinen, kuka määrittää osallisuudenja millä perusteella. (Mettiäinen 2007, s. 13.) Osallisuusliittyy usein paikallisuuteen, mutta esimerkiksi matkailukeskusten kohdalla osallistujien määrittäminen voi olla vaikeaa. Onko myös esimerkiksi pitkäaikainen loma-asukastai paikkakunnalta kotoisin oleva – mutta muualla asuva – paikallinen?
(Valkonen 2003, Mettiäisen 2007, s. 14 mukaan.)
Maankäyttö- ja rakennuslaki korostaa mahdollisuutta osallistua oman ympäristönsä suunnitteluun. Kuitenkin uusia menetelmiä osallistumiseentarvittaisiin. Tarvitaan menetelmiä,joilla voidaan selvittää paikallisten asukkaiden paikkaan sidottujatoiveita, arvioitajatarpeita,jotka voidaan sitten välittää eteenpäin suunnitteluun. (Pelkonen &
Tyrväinen 2005, Mettiäisen 2007, s. 13 mukaan.) Jos paikallisväestö vastustaajotain hanketta kovasti, voi se olla merkki pelostaja huolista,jotkatulisi selvittää (Niemenmaa 2005,
Mettiäisen 2007, s. 13 mukaan.)
Kun vuorovaikutteinen suunnittelu onnistuu hyvin, niin se voi parhaimmillaantoimia paikallisia asukkaita yhdistävänä, paikallisyhteisöä vahvistavanaja sosiaalista pääomaa kerryttävänätekijänä (Mettiäinen 2007, s. 28). Osallistumiseenliittyy kuitenkin myös ongelmia. Paikallistenkin keskuudessa voi olla monia eriintressejä. Osallistumiseen voi vaikuttaa esimerkiksi erilaisten näkemysten arvottaminen, vaikeusilmaista oma mielipiteensä sekä kokemus siitä, että osallistuminen vaikuttaa asioihin vain hyvin vähän. (Tuulentie 2005b, s. 32, Mettiäisen mukaan s.29.)
Suhde matkailun, yhteisönja alueen välillä vaatii monien monimutkaisten asioiden huomioon ottamista. Näitä ovat esimerkiksi arkkitehtuurinlaatu, maisema, ympäristöllinen suunnittelu, luonnonsuojelu, maankäytön hallinta,taloudellisia strategioita pitkäaikaiseentalouden kehittämiseen,työllisyys,liikenne, energiansäästö, koulutus,informaationjatulkinnan mallejaja niin edelleen. (Goeldner ym. 2000, s. 517.) Kriittiset keskustelut suunnittelutyöstä myös huomioivat sen, että suunnittelussatapahtuu aina mukaan ottamistaja ulosjättämistä. Valtaerot vaikuttavat siihen, kuka osallistuu, kuinka sopimustehdään, mitä asioita
huomioidaanjalaitetaan eteenpäin. (Dredge 2006, s. 563.)
Ylhäältä alas ohjautuvassa hallintomallissa vallankäyttö yhteiskunnassa näyttäytyy kansalaisille ainoastaan hallinnon aloitteista syntyneinä säädöksinä. Tavoitteiden
määrittämiseen käytetään asiantuntija-apua, jakansalaisilla on ainoastaan neuvonantajan rooli jos sitäkään. Kansalaiset ovat mukana suunnittelussa,jotta päätöksenteon muotoseikat
täyttyisivät, mutta päätösvalta on virkamiehilläja politiikoilla. Kansalaiset saavattietoa päätöksistäja heillä ei ole mahdollisuutta antaa vaikuttavaa palautetta. Alhaalta ylös ohjautuvassa kehityksessätaas kansalaiset osallistuvat yhteiskunnalliseen päätöksentekoon sisältöön vaikuttavallatavalla. Tavoitteiden asettaminenja niidentoteuttaminen on
osallistavaa. Kansalaiset ovattäysivaltaisia päätöksentekijöitä. (Ponnikas 2008, s. 232–233.)
4.YLEINEN ETU TUTKIMUSKOHTEENA
Seuraavaksitarkastelen yleisen edun käsitettä. Arkikäytössä ajatellaan yleensä käsitteiden
”yleinen etu”ja ”yhteinen etu” olevan synonyymeja, mutta Kielitoimiston sanakirja (2006) tuo esille eron näiden kahden sanan välillä. Yleinen on ”kaikkia (asianomaisia) koskeva, kaikkien käytössä oleva, kaikkia varten oleva.” Yhteinen sen sijaan määritellään seuraavasti:
”joka on samanaikaisesti kahdentai useamman omistuksessa, hallussatai käytössätai koskee kahtatai useampaa.” (Kielitoimiston sanakirja 2006, s. 642, 654.) Käytäntutkimuksessani yleisen edun käsitettä, koska katson sen soveltuvan paremmintutkimukseeni. Aloitan tutkimalla miten yleistä etua on määritelty. Tämänjälkeen käännän huomioni päättäjiinja tarkastelenjulkista valtaa yleisen edun valvojanaja edistäjänä.
4.1. Yleisen edun määritteleminen
Yleisen edun voi katsoa viittaavaan yleiseen hyötyyn, kaikille kuuluviin hyötyihinja
kansalaisten etuun. Yksinkertaistaen voidaan ajatella, että yleinen etutarkoittaatoimintaatai asennoitumista,jossatähdätään yhteisen hyväntoteutumiseen. (Salminen 2010, s. 3.)
Puhuttaessa yleisestä edusta viitataan usein ennalta määritettyihin (tai määrittelemättömiin) kollektiivisiintavoitteisiin. (Puustinen 2002, s. 232–234.)
Yleinen etu on Dredgen (2010) mukaan hankala määrittää, subjektiivinen, abstraktija dialektinen (dialectical) konsepti. Se on aikaanja paikkaan sidottuja näin mahdotonta määrittää kontekstin ulkopuolelta. Lisäksi siihen vaikuttaa aina seihminentaitoimija,joka yrittää määritellä yleisen edun. Kaikilla osapuolilla ei ole myöskään samanlaisia
mahdollisuuksiatuoda mielipiteensä esillejajoidenkin ääni ei pääse ollenkaan esille keskusteluissa. (Dredge 2010, s. 104, 110.)
Aikaisemmin viranhaltijat määrittivät yleisen edun sen perusteella, mikä oli kollektiivinen yleinen etuja mikätaas ei ollut. Katsottiin että byrokraatittiesivät parhaiten. Käsitys yleisestä edusta oli yksinkertainenja sen oli määrittelijöinä olivatlähinnä etnisesti homogeeniset, keskiluokkaiset virkamiehet. Kuitenkin nykyään on yhä suuremmalta osin yleinen käsitys se, että valtioninstituutiot eivät yksistään varmista päätöksentekoa yleiseksi eduksi. On olemassa
useita eri sidosryhmiäja monia erilaisia yleisiä etuja,jotka sulautuvat yhteen, ovat osittain päällekkäintai ristiriidassatoinentoisensa kanssa. (Dredge 2010, s. 105; Dredge ym. 2011, s. 18.) Myös suunnittelussa ajatus yleisestä edusta on vuosien varrella muuttunut. Beth Moore Milroy (1991, Campbell & Marshallin 2002 mukaan) kertoo, kuinka ennen oltiintietoisia intressien moninaisuudesta, mutta yritettiin etsiä keinoja sovitella niitä yhteen. Sen sijaan postmodernismissa ajattelussa ei enää yritetty sovitella eriintressejä yhteen, vaan pikemmin kannustetaan eroihinja monimuotoisuuteen. (Milroy 1991, Campbell & Marshall 2002, s. 172 mukaan.)
Kuitenkaan yksittäisen kansalaisenintressit eivät välttämättäjohda siihen, että kaikkien etu tuleetäytettyä. Jos kaikki kansalaisettoimisivat vain oman etunsa mukaisesti,ilman, että ottaisivat ollenkaan muita huomioon, niin kaikki voisivat hävitä. Tämäntakiatarvitaanjokin taho,joka voi seurata yhteiskunnan kehitystälaajemmaltija päättää yhteisen edun nimissä. (Savikuja 2005, s. 40.) Lisäksitunnustetaan, että on olemassatärkeitä asioita,jotka ovat kaikkien edun mukaisia, mutta ei ole kenenkäänintressitarjota niitä (Campbell & Marshall 2002, s. 182). Keskenään kamppailevat kaksitoiminnallistalähtökohtaa,jotka ovat yhteisön hyväja yksilön hyvä. Nämä ovattoisiinsaliittyviä, sillä yhteisö ei voi hyvin,jos yksilöt eivät voi hyvinja päinvastoin. (Bäcklund ym. 2002, s. 8.)
Kenellä on sitten oikeus määritellä yleinen etu? On katsottu, että professioiden edustajien hallussa olevatieto oikeuttaa professioiden edustajat soveltamaantietoa yhteiseksi hyväksi. Yleisen edun määrittelijöinäjatoteuttajina pidetään sekä epäpoliittisia professioiden edustajia että vaaleilla valittuja poliittisialuottamushenkilöitä. (Puustinen 2002, s. 232-234.)
Yleisen edun käsite on eri aikoina saanut yhteiskuntasuunnittelussa erilaisia sisältöjä. Jälleenrakennusaikana yleistä etua kuvattiin kansallisena etuna. 1960–1970-luvulla yleisen edun käsitettä määriteltiin sosiaalipoliittisesti painottuneissa keskusteluissa. Tällöin painopiste oli hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä. Siihen kuului muun muassa oikeudenmukaisuus ja hyvänjakaminen kaikilletasapuolisesti. 1990-luvulla yleisen edun käsitteestä on siirrytty kansainvälisen kilpailukyvyn käsitteeseen. (Nupponen 2000,180; Hankonen 1994, s.50–62;
Vuorela 1991, s. 139; kaikki Puustinen 2002, s. 236 mukaan.)
Yleinen etu voidaan määrittää monella eritapaa. Leslie A. Palja Judith Maxwell (2004) ovat löytäneet kirjallisuudesta viisi erilaistalähestymistapaa yleiseen etuun. Ensimmäisen
lähestymistavan mukaan yleinen etu syntyy oikeudenmukaisessa, osallistavassaja avoimessa päätöksenteon prosessissa. Toisessalähestymistavassa yleinen etu määritetään sen mukaan, mitä kohtuullisen suuri enemmistö ajattelee asiasta. Kolmas näkökulma on utilitaristinen. Sen mukaan yleinen etu on eriintressien kompromissi. Neljäntenä yleinen etu määrittyy
käytännöllisiksi yhteisiksi hyviksi, kuten puhtaaksiilmaksitai yleiseksiturvallisuudeksi. Viidentenä yleinen etu voidaan määrittää yhteisiksi arvoiksitai ohjeellisiksi periaatteiksi. (Pal
& Maxwell 2004, s.iv)
E.R Alexander mainitsee yleisen edun kolme roolia suunnittelussa. Ensinnäkin sentehtävänä onlaillistaa suunnittelu valtiontoimintana (ks. myös Campbell & Marshall 2002). Toinen on toimia normina suunnitteluprosessissa. Eli mitentoimijat ymmärtävät yleisen edunja kuinka instituutiot vetoavat siihen. Yleisen edun kolmas rooli ontoimia suunnittelun, päätöksien, projektienja suunnitelmien arvioinnin kriteerinä. (Alexander 2002, s. 227.)
Fokus Lähestymistapa Intressiperusta Objektiivinen/Subjektiivinen Tuloskeskeinen Utilitarismi Yksilöllinen Subjektiivinen
Muokattu utilitarismi
Yksilöllinen Objektiivinen
Yhtenäinen Kollektiivinen Objektiivinen
Menettelytapoihin perustuva
Oikeuksiin perustuva
Yksilöllinen Objektiivinen
Dialoginen ryhmät/sidosryh mät
inter-subjektiivinen
Kuvio 4. Yleisen edun käsitteitä. Lähde: Campbell & Marshall 2002, s. 174.
Heather Campbellja Robert Marshall (2002) ovat kategorisoineet sitä, miten yleistä etua on määritelty (kuvio 4). Näissä heidänluomissaanluokituksissatärkeitä eroja ovat näkökulma, joka olijoko subjektiivinentai objektiivinen, sekäintressiperusta,joka olijoko yksilöllinen tai kollektiivinen. Subjektiivinen kategorisointi piti sisällään eri versioita utilitarismistaja ne
ovat yksilöllisiä siinä mielessä, että ne olettavat, että yleisen hyvän käsitykset riippuvat loppujenlopuksi siitä, miten yksilö määrittää hyvänja pahan, paremmanja huonomman. Sen sijaan objektiiviset kategoriat korostavat kollektiivisia arvoja. Intressienjoko arvellaan olevan kaikkienjakamiatai sitten normatiivisia standardeja,jossa arviointejatehdään ajatellen
kollektiivisia etujatai yleistä hyvää. Näidenlisäksi yleisen hyvän määrittely voidaanjakaa vielä kahteen eriluokkaan sen mukaan määritelläänkö yleinen hyvätuloskeskeiseksi
(outcome focused/ consequentialist) vai menettelytapoihin keskittyvänä (procedurally focused /deontological). (Campbell & Marshall 2002, s. 173–174.)
Howe (1994, Campbell & Marshallin mukaan 2002, s. 178) huomasi kaksi menettelytapoihin perustuvaa näkökulmaa. Ensimmäinen näkökulma keskittyy oikeuksiinja erityisesti siihen, että kaikkien oikeuksia pitää kohdella reilustijatasavertaisesti suunnittelussatai
päätöksenteossa. Toinen näkökulma keskittyy avoimuuteen suunnitteluprosessissa
prosessissa. Siinä ajatellaan, ettäjos suunnittelussa otetaan osallistavalähestymistapa niin sillointulos on yleisen edun mukaista, olitulos sitten mitätahansa. (Campbell & Marshall 2002, s. 178.)
Utilitarismi perustuu ajatukseen yksityisestäintressistä. Siinä yleinen etutarkoittaa
hedonististen arvojen maksimointia. (Alexander 2002, s. 229.) Utilitarismissatunnistetaan yksityisenja yleisenintressin ristiriita. Valtiolla ontärkeä rooli varmistaa, että yksityisen etu on sopusoinnussa yleisen hyvän kanssa. Tällöin ”eksperteille”jäätehtäväksi määritellä, millainen olisi hyvä yhteys yksityisenja yleisen edun välillä. Utilitarismin käsite on saanut paljon kritiikkiä, mutta se on silti vaikuttanutjulkiseen päätöksentekoon paljon. (Campbell &
Marshall 2002, s. 175.)
Tilanne,jossa valitaantoiselleihmiselle koituva hyötytoisen sijaan, on eettinen arviointi. Sen tekeejokusellainen,jolle on annettutehtäväksi määritellä yleinen hyvä. Tällöin näkökannasta tulee objektiivinen. Siksi Campbellja Marshall (2002) esittelevät käsitteen muokattu
utilitarismi (modified utilitarianism) erillisenä käsitteenä. Kategoriaan kuuluvattutkijat alkoivat epäillä voiko yhdenihmisen hyötyä verratatoisen hyötyyn, koska hyöty onloppujen lopuksi vain subjektiivisen valinnanilmaisu. Campbellja Marshall mainitsevattämän olevan niin sanottu Bergson- Samuelson näkökulma,jossa kuitenkin hyväksyttiin, ettäjoku määritteli yleistä hyvää,jostehtiin selväksi, että määritystehtiin arvokäsitysten perusteella. (Campbell
& Marshall 2002, s. 175–176.)
Yhtenäinen yleinen etu (unitary publicinterest) eroaa utilitarismin käsitteestä siten, että vaikka siinä pidetään yksilön etujatärkeinä yleisen edun määrittämisessä, se myös painottaa
”ulkopuolisen” näkökulmaatai ”objektiivista” arviointia. Ensinnäkin on olemassa monenlaista epätasa-arvoa,jotka vaativatjonkun (auktoriteetintai hallituksen)
kompensoimaan erot. Toiseksi ajatellaan, ettäihmiset saattavat erehtyä siitä, mitä he pitävät intresseinään. Lisäksitämä näkökulmatunnustaa myös kollektiivisten arvojenja periaatteiden olemassaolon,jotka ylittävät yksittäiset edut. (Alexander 2002, s.230; Campbell & Marshall 2002, s. 176–177.) Flathman (1966, Campbellinja Marshallin 2002, s. 177 mukaan.) väittää, että yleistä etua ei pitäisi samaistaaitse määriteltyihinintresseihin (utilitarismin konsepti), vaan se on moraalinen käsite. Siinä edellytetään, että kansalaiset noudattavatlakia, käskyjä, politiikkaa vaikka se olisikin ristiriidassa heidän oman henkilökohtaisen edun kanssa. Lisäksi Flathmantuo käsitteeseen universaalisen ulottuvuuden. Tällä häntarkoittaa, että kun päätös taitoimintaperiaate ontehtytailaitettu käytäntöön niin sen kuuluu koskea kaikkia yhteisön jäseniä. Senlisäksi niiden,jotkatekevät näitä päätöksiä,täytyy antaahyviä syitä, minkätakia he ovat valinneetjuuri kyseisentavantoimiatoisen sijasta. (Campbell & Marshall 2002, s. 177.)
Oikeuksiin perustuvissa (rights-based) näkökulmissa ajatellaan, että deontologinen painotus sääntöihin on paras keino saavuttaajohdonmukaisia, universaalejaja puolueettomia päätöksiä ja näin ollen suojelee yksilön oikeuksia (Campbell & Marshall 2002, s. 178). Deontologinen viittaat normi- tai sääntöpohjaiseen,jossatekoja arvioidaan niiden eettisen sisällöin mukaan kysyen onkotämätoiminta oikein (Alexander 2002, s. 232). Näin ollaantaas palattu
ajatukseen, että arvot ovat subjektiivisiaja yksilöiden pitäisi olla vapaitatavoittelemaan omia käsityksiään hyvästä elämästä. Ainoana rajana on, ettätehdessään niin, he eivät estätoisia tavoittelemasta omaa hyvää elämäänsä. Valtiontehtävä on helpottaa yksilöiden pyrkimystä omaan yksilölliseen hyvään, mutta kuitenkin niin, että oikeudenmukaisuuden periaatteista pidetään kiinni. (Campbell & Marshall 2002, 178.)
Dialogisissa näkökulmissa painotetaan proseduaalisia normejaja sääntöjä. Nämä näkökulmat liitetääntavallisesti osallistavaan demokratiaan. Ajatuksena on, että harkintaa käyttämällä päästään yhteisymmärrykseenja sopimukseen. Habermasin kommunikatiivisentoiminnan teorianmukaanihmisten pitää kuvitellaitsensätoisen paikalle siinä päätäntäprosessissa,jossa päätetään onko ehdotettu normi reilu kaikkia kohtaan. Tärkeää on, että ne,joita normit
koskevat, eivät päädy sopimukseen pakottamalla vaan vapaaehtoisesti. Habermasinteoria on kuitenkin saanut osakseen kritiikkiä. Sitä kritisoidaan esimerkiksi siitä, miten neuvottelevan demokratian mallit ovatliian optimistisia kohtaamaan modernin yhteiskunnan moninaisuus. Koska yhteiskunnassa on monia eriintressejä, on epätodennäköistä, että yhteisymmärrykseen päästäisiin diskursiivisesti. (Campbell & Marshall 2002, s. 179–180.)
Yleisen edun käsitettä on myös kritisoitu. Se on nähty ongelmallisena käsitteenä nykypäivän moninaisessa maailmassa. Käsitettä on pidettyliian ympäripyöreänä ollakseen hyödyllinentai sitten sen on ajateltu olevan elitistinenja mahdollisestijopa epädemokraattinenidea.
(Campbell & Marshall 2002, s. 173.) Nämä ovat varmasti yksi syy, minkätakia yleisen edun tutkimusta ontehty hyvin vähän varsinkin 2000-luvulla. Artsinja Van Tatenhovenin mukaan (2004) monet käsitteet, kuten yleinen etu, on korvattu uusilla sanastoillaja määritelmillä. Heidän mukaansa uudet käsitteet kuitenkin useinjättävät huomiottailmiöitä,joita onjo hyvin analysoitu vanhoilla sanastoillaja määrityksillä. (Arts & Van Tatenhove 2004, s. 339.) Voimme kyllä hylätä kokonaan konseptin, muttataistelemme kuitenkin samojen ongelmien kanssa, mutta vaantoisen otsikon alla. (Flathman 1966, s. 13, Campbell & Marshall 2002, s. 164 mukaan.)
Tutkimuksessanitulkitsen yleistä etua sosiaalikonstruktion näkökulmasta. Päättäjien keskuudessa on olemassa useampia, subjektiivisiatulkintoja siitä, mikä on yleinen etu
(Goodson & Phillimore 2004, Dredge 2010, s. 106 mukaan). Käsitteenä yleinen etu on sidottu aikaanja paikkaan. Dredgen (2010, s.110)mukaan yleiseen etuunja sentulkintaan vaikuttaa aina seihminen,joka yleistä etua yrittää määrittää. Niinpä yrittäessäni selvittää, miten yleinen etu artikuloidaan virallisissa asiakirjoissa,täytyy minun muistaa, että omatlähtökohtanija taustani vaikuttavat yleisen eduntulkintaan.
4.2. Julkinen valta yleisen edun valvojanaja edistäjänä
Yleinen etu ontärkeä käsite suunnitteluaja päätöksentekoa käsittelevässä kirjallisuudessa. Hallitusten päätehtävänä on suojellajalisätä yhteistä etua. On ajateltu, että valtiolla on oikeus, jajoskusjopa velvollisuus, puuttua esimerkiksi alueidenja kiinteistöjen
suunnitteluun,jotta voidaanturvata kaikkienjulkinen etu. (Campbell & Marshall 2002, s. 163; Dredge 2010, s. 104.)
Julkisella vallalla on oikeutusja välineet valvoaja edistää yleisen eduntoteutumista. Se on yhteiskunnassamme ainoa vallankäyttäjä,jolla ontähän mahdollisuus. Sentoimintaanliittyy erilaisiatoimintaperiaatteita,jotka ovat erittäintärkeitäja olennaisia yleisen edun
toteuttamisen kannalta. Savikuja (2005, s. 40) mainitsee seuraavatjulkisen vallan kriteerit olennaisiksi yleisen eduntoteuttamisen kannalta: ”työskentely on oikeusnormein säänneltyä, toimintaa oikeuttaa yleisen edun valvontaja edistäminen,legitiimi oikeus käyttää
pakkokeinoja, toiminnanlähtökohtana ovat kansalaistentarpeet,toiminta rahoitetaan pääasiallisesti kansalaisten verovaroin, toiminnasta päättäminen kuuluu kansalaisten poliittisille päätöksentekoelimille (demokratia) jatoiminto ohjataan budjetilla.”(Savikuja 2005, s. 40.)
Julkisen vallan voidaan katsoa olevan sekä kansalaisten poliittisentahdonmuodostuksen toteuttaja että erilaistenintressien yhteen sovittaja. Setoimii yleisen edun valvojanaja edistäjänä. (Savikuja 2005, s. 29, 40.) Vaalein valittujen päättäjien ajatellaan edustavan yhteisönsä etuja. Esimerkiksi kaupunginhallituksentoiminnanlähtökohtanatulisi olla etenkin oman kaupunkinsa kansalaistentarpeet.
Politiikoillaja virkamiehillä katsotaan olevan velvoite kuntalaisia kohtaan. Heidäntäytyy kuullaja ottaa kuntalaiset huomioon valmistelussaja päätöksenteossa. Täytyy kuitenkin muistaa, että on olemassa useita relevanttejatapoja nähdä kaupunkija sen ongelmat. Joskus nämä näkökulmat poikkeavattoisistaan niin paljon, että voi olla erittäin hankalaa sovittaa niitä yhteen. Eri käyttäjillä on eri arvojen, faktojen,teorioidenjaintressien muodostamat
”kehykset”,jotka vaikuttavat siihen, miten ongelmatja ratkaisut nähdään. Toisentavoite voi ollatoiselle vastustamisen kohde. Päättäjientärkeänätehtävänä onkin yksittäisten
kannanottojen yhdistäminen eli yleisentavoitetilan määrittämistä. (Häkli 2002, s. 121; Jauhiainen 2002, s. 127;Kettunen 2002, s.32–33; Koskiaho 2002, s. 51.)
Päättäjätkintulkitsevat yleistä etualuonnollisesti omasta kokemuksestaan,tiedoistaanja arvoistaan käsin. Vaikuttaviatekijöitä ovat esimerkiksi kansalaisten poliittiset mielipiteet, päättäjän omat edut sekätalouselämänja etujärjestöjen vaatimukset. Päättäjä ei voi
kuitenkaan toimiasamallatavoin kuin yksityinen kansalainen, vaan heitä velvoittaa suurempi vastuutoiminnastaan kuintavallisia kansalaisia. Toteuttaakseen yleistä hyvääjulkisen vallan tulisi noudattaaja vaalia demokraattisia arvoja, kansalaisten yhdenvertaista kohtelua,
avoimuutta, puolueettomuuttajatoiminnanlainmukaisuutta. (Savikuja 2005, s. 42–43.) Julkisen vallan oletetaan myös perustelevantoimintansa. Tällöin ”hyvän” määritteleminen tarjoaa normatiivisen standardin,jota vasten päätöksiäja politiikkaa voidaan arvioida. Yleinen etutoimii perustelunatilanteissa,joissa esiintyy erimielisyyttä. (Campbell &
Marshall 2002, s. 165.)
Karkeasti voidaantodeta, että suunnittelussaja päätöksenteossa vahvassa asemassa ovat virkamiehetja poliitikot sekä osittain maanomistajatja elinkeinoharjoittajat. Valta karkaa asukkailta, eri kansalaisjärjestöiltäja muiltatoimijoilta. Koska virkamiehetja poliitikot tekevätlopulliset päätökset, on vastuuloppujenlopuksi heidän käsissään. Osallisten rooli suunnitteluprosessissataas keskittyy vaiheisiin,joissa asetellaanlähtökohtiajalaaditaan suunnitteluvaihtoehtoja. Tosinjos vaihtoehdot onjolyötylukkoon etukäteen, niin
kysymyksessä on vain näennäinen osallistuminen. (Kettunen 2002, s. 32–33; Koskiaho 2002, s. 51.)
