Av io-o ikeus ja sen lak imäärä ises tä u lo t tuvuudes ta po ikkeam inen
Pro gradu -tutkielma Jenna Parkkisenniemi
0196833 Lapin yliopisto Oikeustieteellinentiedekunta Perhe-jajäämistöoikeus
II
S isä l lys lue t te lo
1. Johdanto... 1
1.1 Tutkielman aiheja rakenne... 1
1.2 Metodi ... 4
2. Aviopuolisoiden väliset omistussuhteet... 5
2.1 Aviovarallisuusjärjestelmämme historiaaja aviopuolisoiden omistussuhteiden määräytyminen ennen avioliittolain voimaantuloa... 5
2.2 Aviopuolisoiden omistussuhteiden määräytyminen avioliittolain mukaan... 10
3. Avio-oikeus... 16
3.1 AOL:n mukainen yhteinen omaisuusja yksityinen omaisuus... 19
3.2 AL:n mukainen avio-oikeuden alainen omaisuusja avio-oikeudesta vapaa omaisuus ... 20
3.3 Surrogaatti- eli sijaantuloperiaate... 22
3.4 Avio-oikeuden ajallinen ulottuvuus sekä avio-oikeusyhteyden katkeamisen vaikutus ositettavan omaisuuden piiriin... 22
3.5 Avio-oikeudenluovutus... 24
3.6 Avio-oikeuden ulottuvuudesta käytyä keskustelua... 25
4. Omaisuuden ositus... 32
4.1 Ositusperuste... 34
4.2 Ositettavan omaisuuden piirija arvo... 35
4.3 Osituksen toimittaminen... 36
5. Avio-oikeuden ulottuminen perintönä tailahjana saatuun omaisuuteen... 39
5.1 Testamenttiinliitetty vapaaomaisuusmääräys... 43
5.2 Lahjaanliitetty vapaaomaisuusmääräys... 44
5.2.1 Vapaaomaisuusmääräys kiinteän omaisuudenlahjakirjassa,jonka vain kaupanvahvistaja on vahvistanut ennen AL 66 §:ääntehtyälisäystä (L97/2011)... 46
5.2.2 Vapaaomaisuusmääräyksen pätevyys kiinteän omaisuudenlahjakirjassa,jonka vain kaupanvahvistaja on vahvistanut ennen AL 66 §:ääntehtyälisäystä (L97/2011) ... 49
5.2.3 Korkeimman oikeuden ratkaisun 2011:32 herättämää keskustelua... 53
6. Puolisoiden mahdollisuus vaikuttaa keskinäisin sopimuksin avio-oikeuden ulottuvuuteen... 57
6.1 Avioehtosopimus... 58
6.1.1 Avioehtosopimus ennen avioliittolain voimaantuloa... 58
6.1.2 Avioliittolain mukainen avioehtosopimus... 59
6.2 Osituksen esisopimus... 62
6.2.1 Osituksen esisopimuksen solmimisajankohta... 66
6.2.2 Oikeuskirjallisuudessa esitettyjä näkemyksiä osituksen esisopimuksesta... 68
6.2.3 Osituksen esisopimuksenja avioehtosopimuksen välisestä suhteesta... 72
6.3 Puolison yksipuolinenilmoitus aviovarallisuusyhteyden katkeamisesta... 75
6.4 Yksipuolisellailmoituksella poistetun avio-oikeuden palauttaminen avioehtosopimuksella... 77
7. Johtopäätökset... 80
7.1 Kiinteistönlahjakirjaanliitetty vapaaomaisuusmääräys... 84
7.2 Osituksen esisopimus... 87
7.3 Avio-oikeuden yksipuolisesti poistavailmoitus... 89
III LÄHTEET
Kirjallisuus, artikkelit jainternet-lähteet:
Aarnio, Aulis - –605.
Aarnio, Aulis: Aviovarallisuusjärjestelmät. Kauppakirjapaino Oy. Helsinki 1978.
Aarnio, Aulis: Laintulkinnan teoria. Yleisen oikeustieteen oppikirja. WSOY:n graafiset laitokset. Juva 1989.
Aarnio, Aulis eus. 2. uudistettu painos. Lakimiesliiton kustannus. Helsinki 1991.
Aarnio, Aulis: Mitä seuraavaksi? Lakimies 1998/6–7. S. 984–991. (www.edilex.23.7.2014)
Aarnio, Aulis: Onko avio-oikeus aikansa elänyt? Teoksessa Timo Esko (toim.): Defensor Legis 2005. S. 203–212.
Aarnio, Aulis: Luentoja lainopillisen tutkimuksen teoriasta. Helsingin yliopiston oikeustieteellisentiedekunnanjulkaisut. Helsinki 2011.
Aarnio, Aulis – Mahkonen, Sami: Suomen avioliitto-oikeus. K. J Gummerus Osakeyhtiö. Jyväskylä 1983.
Aarnio, Aulis – Helin, Markku: Suomen avioliitto-oikeus. 3. uudistettu painos. Lakimiesliiton kustannus. Helsinki 1992.
Aarnio, Aulis – Helin, Markku – Mahkonen Sami: Suomen avioliitto-oikeus. A-TIETO Oy. Tampere 1985.
Aarnio, Aulis – Helin, Markku: Avioliittolain muutetut säännökset. A-TIETO Oy. Tampere 1988.
Aarnio, Aulis – Kangas, Urpo: Suomenjäämistöoikeus I. 5. uudistettu laitos. Talentum Media Oy. Helsinki 2009.
Aarnio, Aulis – Kangas, Urpo: Perhevarallisuusoikeus. 2. uudistettu painos. Talentum Media Oy. Helsinki 2010.
Agell, Anders – Lødrup, Peter – Nielsen, Linda – Kangas, Urpo – Danielsen, Svend - 2002:559. (www.norden.org 28.03.2014)
IV Agell, Anders –
Brax, Tuija: Vastaus kansanedustaja Jacob Södermanin kirjalliseen kysymykseen: Onko hallitus tietoinen oikeudellisesta keskustelusta, joka koskee automaattiseen ja rajoittamattomaan avio-oikeuteen liittyviä ongelmia ja mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä nykyaikaistaakseen säännöksiä puolisoiden avio-oikeudesta? KK 1043/2008 vp. (www.eduskunta.fi 28.04.2014)
Calonius, Matthias: Siviilioikeuden luennot. Wilhelm Chydeniuksen ja Väinö Nordströmin julkaisemasta latinankielisestä painoksesta suomentanut Edwin Linkomies. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksenjulkaisuja. B-sarja; 21. Helsinki 1946. Gottberg–Talve, Eva: Jäämistöoikeuden perusteet. 4. Muuttumaton painos. Lakimiesliiton kustannus. Helsinki 1990.
Gottberg, Eva: Perhesuhteet ja lainsäädäntö. 5. täysin uudistettu painos. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Yksityisoikeuden sarja A:128. Turku 2010.
Hirvonen, Ari: Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. Helsinki 2011.
(www.helsinki.fi/oikeustiede/tutkimus_ja_julkaisut/julkaisut/yleinen_oikeustiede/hirvo nen_mitka_metodit.pdf 27.4.2014)
Helin, Markku: Testamentin muoto. Lakimies 2002/7–8. S. 1153–1167. (www.edilex.fi 17.12.2013)
Helin, Markku: Perheoikeuden siveellinen luonne. Lakimies 7–8/2004. S. 1244–1266. (www.edilex.fi 26.04.2014)
Helin, Markku: Onko aviovarallisuusjärjestelmämme vanhentunut? Lakimies 2010/7–8. S. 1310–1325. (www.edilex.fi 07.10.2013)
Helin, Markku: Perheoikeudellisista etuuksista luopuminen. Lakimies 2012/7–8. S. 1032–1047. (www.edilex.fi 18.11.2013)
Huttunen, Oiva: Avioliittolaki. Ynnä siihen liittyvät lait ja asetukset. Otavan asetuskokoelma 58. Kustannusosakeyhtiö Otava. Helsinki 1930.
Huttunen, Oiva: Avioliittolaki. Ynnä siihen liittyvät lait ja asetukset. Toinen painos. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo 1945.
V Jokela, Marjut Juhani Wirilander 1935 – 30/11 – 2005, (C 37). Suomalainen Lakimiesyhdistys ry. S. 125–137.
Kangas, Urpo: Kaikella on aikansa. Lakimies 1998/6–7. S. 1079–1088. (www.edilex.fi 12.09.2013)
Kangas, Urpo: Kiinteistön lahja ja saajan puolison avio-oikeutta koskeva määräys. Defensor Legis 2000/6. S. 1035–1038. (www.edilex.fi 16.12.2013)
Kangas, Urpo: Omaisuuden yhteisyydestä omaisuuden erillisyyteen. Helsingin yliopiston yksityisoikeudenlaitoksenjulkaisuja 52. Helsinki 1996.
Kangas, Urpo: Perhe- ja perintöoikeuden alkeet. 2. uudistettu painos. Helsingin yliopiston oikeustieteellisentiedekunnanjulkaisuja. Unigrafia Oy. Helsinki 2012.
Kangas, Urpo: Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet. Talentum Media Oy. Helsinki 2013.
KKO:n ratkaisut kommentein 2010:II. Toimittanut Pekka Timonen. Talentum Media 2011.
KKO:n ratkaisut kommentein 2012:I. Toimittanut Pekka Timonen. Talentum Media 2012.
Lahtinen, Osvi: Oikeustoimen muoto-ongelmasta. Lakimies 1957. S. 134–144.
Litmala, Marjukka: Avioehtosopimus ja taloudellinen turvallisuus. Tutkimus avioehtosopimuksen solmimiseen vaikuttavistatekijöistä. Porvoo 1998.
Litmala, Marjukka: Tavoitteena ajanmukaine
– tuulahduksia sessa Oikeus – kulttuuria ja teoriaa, Juhlakirja Hannu Tolonen. Turun Yliopisto, oikeustieteellinentiedekunta 2005. S. 87–98.
Lohi, Tapani: Avio-oikeuden palauttava avioehtosopimus ja avioliittolain 35 §:n 4 momentti. Voidaanko AL 35.4 §:n nojalla esitetyin vaatimuksin poistettu avio-oikeus palauttaa avioehtosopimuksella? Lakimies 2001/6–7. S. 1031–1056. (www.edilex.fi 7.11.2013.)
Lohi, Tapani: Ositus, tasinko ja sivullissuoja. 2. muutt.painos. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksenjulkaisuja A–sarja N:o 246. Jyväskylä 2004.
VI Lohi, Tapani: Ylivelkaisen tai konkurssiin asetetun puolison oikeudesta tasinkoon. Teoksessa Juhlakirja Risto Koulu 60 vuotta. Kovia aikoja: Riitoja ja maksukyvyttömyyttä. Edita Prima Oy. Helsinki 2009. S. 377–406.
Lohi, Tapani - kommentein 2011:I. Talentum Media 2011. S. 273–277.
Lohi, Tapani: Osituksen peräyttämisestä velkojien hyväksi. Juhlajulkaisu Jarmo Tuomisto 1952–9/6–2012. S. 243–265. ( www.edilex.fi 7.10.2013)
Lohi, Tapani: Osituksen esisopimuksen käyttöalasta – keskustelua puolisoiden sopimusvapauden rajoista. Lakimies 2013/5. S. 909–916. (www.edilex.fi 11.11.2013) Mahkonen, Sami: Johdatus perheoikeuden historiaan. Suomen Lakimiesliiton kustannus Oy. Helsinki 1978.
Maistraatti:Avioehtosopimusten vuositilastot 2012. (www.maistraatti.fi 24.4.2014 ) Mikkola, Tuulikki: Perheoikeus. Teoksessa Timo Tammilehto (toim.): Oikeusjärjestys osa I. Rovaniemi 2012. S. 138–155
Norri, Matti: Perintö ja testamentti. Käytännön käsikirja. Kuudes, uudistettu painos. Talentum Media Oy. Helsinki 2010.
Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 16/78. Uudistettu avioliittolaki. Valtion painatuskeskus. Helsinki 1987.
Rautiala, Martti: Ositus. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja B-sarja N:o 43. Saariston Konelatomo Oy. Helsinki 1950.
Rautiala, Martti: Avioliitto-oikeus. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja B- sarja N:o 30. Suomen Lakimiesliiton kustannus Oy. Helsinki 1968.
Rautiala, Martti: Uusi perintökaari pääpiirteittäin. 8. painos. Suomen Lakimiesliiton kirjasarja N:o 23. Suomen Lakimiesliiton kustannus Oy. Helsinki 1986.
Rosti, Henriikka – Litmala, Marjukka:
Rosti, Henriikka – Litmala, Marjukka: A 2007.
VII Saarenpää, Ahti: Ositukseen vaikuttavat oikeustoimet. Teoksessa: Pöyhönen, Juha (toim.) Puolisoiden omaisuuden ositusjajako. Juridica. Helsinki 1984. S. 63–132. Saarenpää, Ahti: Avioliittolain muutokset. Neljäs uudistettu painos. Artikla ry:n kustannus. Rovaniemi 1992.
Saarenpää, Ahti: Ositus sopimuksena, toimituksena, ammattitaitona. Oikeustieteiden tiedekunta, Oikeudenhoidon koulutuskeskus, Lapin yliopisto 2005. (www.ulapland.fi/loader.aspx?id=ad81ec69-ffff-4285-85f1-be75cd327983 20.05.2014) Tammi-Salminen Eva: Muotosäännösten tulkinta ja KKO 2011:32 – yhden ongelman täsmäratkaisu vai laajempi linjaus? Lakimies 2012/6. S. 839–860. (www.edilex.fi 28.11.2013)
Tilastokeskus: Siviilisäädyn muutokset 2012. Julkaisu 19.4.2013: Solmittujen avioliittojen määrä kasvoi, avioerojen väheni. (www.tilastokeskus.fi)
Ylikangas, Heikki: Suomalaisen Sven Lejonmarckin osuus vuoden 1734 lain naimiskaaren laadinnassa. Kaaren tärkeimpien säännöstöjen muokkautuminen 1689- 1694. Lahden kirjapainoja Sanomalehti osakeyhtiö. Lahti 1967.
Välimäki, Pertti: Avio-oikeusyhteyden katkeamisesta. Teoksessa Pekka Timonen (toim.): Kirjoituksia ja keskeistä oikeuskäytäntöä perhe- ja jäämistöoikeudesta 1997. Helsingin yliopiston yksityisoikeudenlaitoksenjulkaisuja 55. Helsinki 1997. S. 25–38. Välimäki, Pertti: Osituksen sovittelu avioeroon perustuvassa toimitusosituksessa. Lakimiesliiton kustannus. Helsinki 1995.
Välimäki, Pertti: Är den oinskränta giftorätten föråldrad? Tidskrift utgiven av Juridiska föreningeni Finland 1/2007. S. 1–17. (www.edilex.fi 07.09.2013)
VIII Virallislähteet:
Avioliittolaki 234/1929
Avioliittolakikomitean mietintö I. Helsinki 1972. KM 1972:A 21 Avioliittolakikomitean mietintö II. Helsinki 1976. KM 1976:29
HE 62/1986 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avioliittolain sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta
HE 120/1994 Hallituksen esitys Eduskunnalle maakaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Laki asumisoikeusasunnoista 650/1990 Laki avioliittolain voimaanpanosta 235/1929 Laki maakaaren voimaanpanosta 541/1995
Laki puolisoiden omaisuus- ja velkasuhteista 17/1889 Lakitakaisinsaannista konkurssipesään 758/1991
sityksen johdosta laeiksi avio LaVM 14/86
Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 228/1929
Lovbekendtgørelse nr. 37 af 5.januar 1995 om ægteskabets retsvirkninger (Tanska) Lov om ekteskap av 4.juli 1991 nr. 47 (Norja)
Konkurssisääntö 31/ 1868 (kumottu) Konkurssilaki 120/2004
Maakaari 575/1948 (kumottu) Maakaari 540/1995
Perintökaari 40/1965
Perustuslakivaliokunnan lausunto lakivaliokunnalle hallituksen esitykseen 62/86 PeVL 13/86
Oikeudenkäymiskaari 4/1734
IX Oikeuskäytäntö:
HelHO 2008:4
KKO 1949 II 429 KKO 1981 II 108 KKO 1984 II 229 KKO 1985 I 1 KKO 1986 II 103 KKO 1987:37 KKO 1991:22 KKO 1991:124 KKO 1991:126 KKO 1992:48 KKO 1995:34 KKO 1996:38 KKO 2000:100 KKO 2007:21 KKO 2008:22 KKO 2008:23 KKO 2008:74 KKO 2010:57 KKO 2010:92 KKO 2011:32 KKO 2012:16 KKO 2013:34
1
1 . Johdan to
1 .1 Tu tk ie lman a ihe ja rakenne
Avioliittolakimme (234/1929, AL) on ollut voimassa 1930-luvulta asti ja sen keskeisimmät periaatteet, kuten omaisuuden erillisyys ja puolittamisperiaate, ovat edelleen voimassa pääpiirteiltään muuttumattomina. Viime aikoina on käyty keskustelua, ovatko käsitykset oikeudenmukaisesta aviovarallisuuden jakamisesta avioliiton päättyessä muuttuneet siitä, kun avioliittolakimme tuli voimaan. On myös pohdittu, tulisiko mahdollisten muutosten heijastua aviovarallisuutta koskevaan sääntelyyn ja soveltamiskäytäntöön. Keskeisimpiä keskustelun aiheita ovat olleet avio- oikeuden käsiteja avio-oikeuden alaisuuteen kuuluvan omaisuuden piiri.1
Aviovarallisuusjärjestelmämme perustuu avioliittolain 34 §:ssä säännellylle omaisuuden erillisyysperiaatteelle. Periaatteen mukaan avioliitto ei vaikuta puolisoiden omistussuhteisiin, vaan puoliso omistaa avioliiton solmimisesta huolimatta jo ennen avioliittoa tai sen aikana saamansa omaisuuden.2Avioliittolain mukaan puolisoilla on kuitenkin avio-oikeus toistensa omaisuuteen, jos muuta ei ole määrätty tai sovittu. Avio-oikeus realisoituu avioliiton päättyessä, jolloin puretaan puolisoiden välinen aviovarallisuussuhde. Avio-oikeuden myötä puoliso on oikeutettu saamaan omaisuuden osituksessa puolet3avio-oikeuden alaisen omaisuuksien yhteenlasketusta säästöstä. Lähtökohtaisesti puolisoiden koko omaisuus kuuluu avio-oikeuden alaisuuteen ja siten puolitettavaan omaisuuteen.4
1 Ks. aviovarallisuusjärjestelmämme toimivuudesta esitettyjä kannanottoja Aarnio, Onko avio-oikeus aikansa elänyt? Defensor Legis (2005), Litmala – – kulttuuria ja teoriaa Juhlakirja Hannu Tolonen (2005), Kangas, Kaikella on aikansa. Lakimies 1998/6–7, Helin, Onko aviovarallisuusjärjestelmämme vanhentunut? Lakimies 2010/7-8 ja Pohjoismaiden ministerineuvoston tutkimusraportti 2002:559. Käytyihin keskusteluihinja kannanottoihin palataan myöhemmin.
2Kangas, Perhe-ja perintöoikeuden alkeet (2012), s. 253.
3Aviovarallisuusjärjestelmämme rakentuu avio-oikeuden alaisen omaisuuden puolittamisperiaatteelle.
Ks. Saarenpää, Avioliittolain muutokset (1992), s. 132, missä huomautetaan hallituksen esityksessä 62/86 (HE N:o 62/1986 vp.) käytettävän puolittamisperiaatteesta harhaanjohtavasti nimitystä tasajaonperiaate. Ks. Aarnio – Helin, Suomen avioliitto-oikeus (1992), s. 229. Tasajaonperiaate tarkoittaa jäämistöoikeudessa perillisten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Samassa perillisasemassa olevilla on oikeus yhtä suureen osuuteen jäämistöstä. Tasajakoa koskeva oikeusohje on perintökaaren (40/1965, PK) 23:8.
4Rosti – Litmala, Aviovarallisuusjärjestelmälakimiesten näkökulmasta (2007), s. 1, 13.
2 Mikäli avio-oikeuden alaisuuteen kuuluvan omaisuuden piiriä halutaan kaventaa ja poiketa aviovarallisuusjärjestelmämme pääsäännöstä, eli omaisuuden puolittamisperiaatteesta, on se mahdollista puolisoiden keskinäisin sopimuksin tai kolmannen henkilön tahdonilmauksin. Lahjakirjaan, testamenttiin ja vakuutuksen edunsaajamääräykseen voidaan liittää ehto5, jonka mukaan testamentin ja lahjansaajan sekä edunsaajakasi määrätyn henkilön aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta saatuun omaisuuteen. Puolisot voivat vaikuttaa avio-oikeuden ulottuvuuteen solmimalla avioehtosopimuksen tai osituksen esisopimuksen. Jos puoliso on asetettu konkurssiin, voi toinen puoliso yksipuolisella ilmoituksella poistaa avio-oikeuden molemminpuolisesti. Mikäli avio-oikeuden ulottuvuutta on rajoitettu edellä mainituilla tavoilla, ei rajoituksella ole vaikutusta avioliiton kestäessä ennallaan, vaan merkitys tulee esille purettaessa puolisoiden välinen aviovarallisuussuhde avioliiton päättyessä.6 Tutkielmani käsittelee avio-oikeutta sekä puolisoiden ja kolmansien henkilöiden mahdollisuuksia vaikuttaa avio-oikeuden lakimääräiseen ulottuvuuteen. Olen rajannut tutkielmani aihetta siten, että keskityn tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin kolmea eri vaihtoehtoa niistä keinoista, joilla avio-oikeuden ulottuvuuteen voidaan vaikuttaa. Kolmannen henkilön mahdollisuuksista vaikuttaa avio-oikeuden ulottuvuuteen käsittelen tarkemmin kiinteän omaisuuden lahjakirjaan liitettävää vapaaomaisuusmääräystä. Ennen korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisua 2011:32 epäselvyyttä aiheutti erityisesti kiinteän omaisuuden lahjakirjaan liitetyn vapaaomaisuusmääräyksen pätevyys, jos kaupanvahvistaja oli vahvistanut lahjakirjan maakaaren (540/1995, MK) edellyttämällä tavalla, mutta AL 66 §:n (765/1991) vaatimus kahdestatodistajasta olijäänyttäyttymättä. Tarkastelen oikeuskirjallisuudessa KKO:n ratkaisusta 2011:32 käytyä keskustelua sekä näkemyksiä siitä, millaisia seuraamuksia AL 66 §:n (765/1991) muotomääräyksentäyttymättäjäämisestä katsottiin aiheutuvan.
Puolisoiden mahdollisuuksista vaikuttaa avio-oikeuden ulottuvuuteen keskityn käsittelemään osituksen esisopimusta ja avio-oikeuden yksipuolisesti poistavaa ilmoitusta. Osituksen esisopimuksen yhteydessä tuon erityisesti esille oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kantoja sopimuksen sääntelemättömyydestä,
5 Ks.Gottberg, Perhesuhteet ja lainsäädäntö (2010), s. 21. Kolmannen henkilön tekemää määräystä, joka sulkee pois saajan aviopuolison avio-oikeuden, kutsutaan vapaaomaisuusmääräykseksi, vapaaomaisuusehdoksitai avio-oikeusmääräykseksi.
6Litmala, Avioehtosopimusjataloudellinenturvallisuus (1998), s. 52–54.
3 solmimisajankohdasta ja suhteesta avioehtosopimukseen. Avio-oikeuden yksipuolisen poistamisen yhteydessä tarkastelen mahdollisuuksia palauttaa avio-oikeus avioehtosopimuksella tilanteissa, joissa se on yksipuolisella ilmoituksella poistettu. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty eriäviä näkemyksiä siitä, voidaanko AL 35.4 §:n mukaisesti poistettu avio-oikeus palauttaa avioehtosopimuksella.
Tutkielmani alkaa Suomen aviovarallisuusjärjestelmän ja puolisoiden välisen omistusoikeuden tarkastelulla. Rajoitun tarkastelussa kuvaamaan yksinomaan omistus- ja omaisuudenjakokysymyksiä. Aviovarallisuusjärjestelmämme tarkastelun jälkeen käsittelen avio-oikeutta sekä sen materiaalista ja ajallista ulottuvuutta. Tuon lisäksi esille oikeuskirjallisuudessa esitettyjä näkemyksiä avio-oikeudesta osana nykypäivän aviovarallisuussääntelyä. Koska avio-oikeuden vaikutukset ja merkitys tulevat esille omaisuuden osituksessa, teen tutkielmassani myös selkoa ositusperusteesta, ositettavan omaisuuden piiristä ja osituksen toimittamistavoista. Kahdessa viimeisessä pääjaksossa käsittelen puolisoiden ja kolmansien henkilöiden mahdollisuuksia vaikuttaa avio- oikeuden lakimääräiseen ulottuvuuteen. Olen rajannut tutkielmani aihetta siten, että yksityiskohtaisemman tarkastelun kohteena ovat lahjakirjaan liitetty vapaaomaisuusmääräys, osituksen esisopimus ja avio-oikeuden yksipuolisesti poistava ilmoitus. Testamenttiin liitettävästä vapaaomaisuusmääräyksestä ja avioehtosopimuksesta annan pintapuolisen kuvauksen. Rajauksen tarkoituksena on mahdollistaa muiden avio-oikeuden ulottuvuuteen vaikuttavien keinojen yksityiskohtaisempi käsittely. Avioehtosopimus ja testamenttiin liitettävä vapaaomaisuusmääräys ovat tärkeitä instrumentteja puolison tai kolmannen henkilön halutessa vaikuttaa avio-oikeuden ulottuvuuteen, mutta niihin liittyvien monisyisten tulkintaongelmien7 vuoksi avioehtosopimuksen ja testamenttiin liitettävän
7 Ks. Saarenpää, Ositus sopimuksena, toimituksena, ammattitaitona (2005), s. 93–96. Esimerkiksi avioehtosopimuksen sallitusta sisällöstä on epäselvyyttä: Ovatko prosentuaaliset ja suhteelliset avioehdot sallittuja sekä voidaanko avioehdolla sulkea pois avio-oikeus vain kuolintapauksen varalta? Ks. esimerkiksi avioehtosopimuksen sisältöön liittyen KKO 2000:100. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2000:100 avioehtosopimusta, jossa oli sovittu, että avioliiton purkautuessa avioeron vuoksi kummallakaan puolisolla ei ollut avio-oik -oikeus kuolleen puolison omaisuuteen, pidettiin pätevänä. Ks. Aarnio, Aviovarallisuusjärjestelmät (1978), s.40. Testamentin osaltatulkinnallisia ongelmia aiheuttaa esimerkiksi se, voidaanko testamentin katsoa sisältävän määräyksen avio-oikeuden poissulkemisesta vaikka testamenttiasiakirjassa ei itsessään ole kyseistä mainintaa. Mikäli lesken hyväksi on tehty rajoitettu omistusoikeustestamentti, on epäselvyyttä aiheuttanut se, onko lesken uudella aviopuolisolla avio-oikeus testamentilla annettuun omaisuuteen, mikäli leski kuolee. Ks. myös KKO 2007:21. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2007:21 A oli testamentannut kaiken omaisuutensa pojalleen B:lle määräyksin, ettei B:n aviopuolisolla ollut avio-oikeutta kyseiseen omaisuuteen eikä sen tuottoon. Testamentissa oli määrätty, että B:n kuollessa koko A:n pesän omaisuus oli menevä B:n rintaperillisille. A:n kuoltua B myi kaikki pesään kuuluneet kiinteistöt ja lahjoitti huomattavan osan kauppahinnasta
4 vapaaomaisuusmääräyksen yksityiskohtaisempitarkastelu ei ole mahdollistatutkielman tarkoituksenmukainenlaajuus huomioiden.
1 .2 Me tod i
Puhuttaessa oikeustieteen metodeista on kysymys näkökulmista, joiden valossa oikeustiedettä tarkastellaan. Oikeustieteelliset tutkimukset voivat olla tarkastelutavasta riippuen oikeusfilosofisia, oikeushistoriallisia, oikeusdogmaattisia, oikeussosiologisia tai oikeusvertailevia.8Tutkielmani metodi on oikeusdogmatiikka elilainoppi. Lainopilla on katsottu olevan kaksi tehtävää: oikeussääntöjen sisällön tulkinta ja niiden systematisointi. Ottamalla kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin ja rakentamalla oikeudellisia teorioita, lainoppi tuo esille voimassa olevat oikeusnormit ja tulkitsee niiden sisältöä.9 Lainoppi ottaa kantaa siihen, kuuluuko oikeusnormi voimassa olevaan oikeuteen, tulkitsee oikeusnormin merkityssisältöä ja rakentaa yhtenäistä sekä oikeudenmukaista oikeusjärjestelmää jäsentämällä ja tutkimalla oikeudenalojen yleisiä oppeja, käsitteitäja oikeusperiaatteita.10
Tutkielmassani annan yleiskuvauksen avio-oikeudesta sekä puolisoiden ja kolmansien mahdollisuuksista vaikuttaa avio-oikeuden lakimääräiseen ulottuvuuteen. Tutkielmani pääpaino on lainopille tyypillisesti nykyisen oikeustilan tulkinnassa ja selvittämisessä, mutta tutkielmassani sivutaan myös oikeushistoriaa11. Kuvaan tutkielmassani aviovarallisuusjärjestelmämme oikeussääntöjen historiallista kehitystä tuomalla esille tutkimusaiheeni kannalta keskeisiä oikeussääntöjä12, jotka eivät ole enää voimassa ja voimassa olevien säädösten kohtaamia muutoksia. Keskeisimpinä primäärilähteinä tutkielmassani ovat oikeuskirjallisuus, tutkimusaihettani käsittelevät artikkelit ja aviovarallisuusjärjestelmäämme koskevalainsäädäntö esitöineen.
aviopuolisolleen. Ratkaisussaan korkein oikeus otti kantaa muun muassa siihen, oliko B:llä oikeus lahjoittaa omaisuutta, jota koski vapaaomaisuusmääräys, puolisolleen ja oliko lahjoituksilla loukattu toissijaismääräykseen perustuvaa B:n rintaperillisen oikeutta sekä tehty tyhjäksi A:n testamenttiin sisältynyttoissijaismääräys.
8Aarnio, Laintulkinnanteoria (1989), s. 47–50 ja Luentojalainopillisentutkimuksenteoriasta (2011), s.1.
9Aarnio, Mitä seuraavaksi? Lakimies 1998/6–7, s. 889–890.
10Hirvonen, Mitkä metodit (2011), s. 23–25.
11Aarnio, Laintulkinnan teoria (1989), s. 50. Oikeushistoria tarkastelee sääntöjä, jotka eivät ole enää voimassatai kehitystä,jonka seurauksena voimassa olevat säännöt ovat syntyneetja muuttuneet.
12 Tutkielmassani keskeisessä asemassa ovat ne oikeussäännöt, jotka ovat vaikuttaneet yhteisen ja yksityisen omaisuuden väliseen rajanvetoon,ja etenkin ne oikeussäännöt,jotka nykyisin vaikuttavat avio- oikeuden alaisen omaisuuden ulottuvuuteen.
5
2. Av iopuo l iso iden vä l ise t om is tussuh tee t
2 .1 Av iovara l l isuus jär jes te lmämme h is tor iaa ja av iopuo l iso iden om is tussuh te iden määräy tym inen ennen av io l i i t to la in vo imaan tu loa
Vuoden 1734 naimiskaaren (NK) mukaan puolisoiden välillä vallitsi omaisuudenyhteisyys. Toisistaan erotettiin materiaalinen ja muodollinen omaisuudenyhteisyys. Materiaalisella omaisuudenyhteisyydellätarkoitettiin puolisoiden omaisuuden omistusoikeussuhteita ja muodollisella omaisuudenyhteisyydellä oikeutta vallita omaisuutta. Naimiskaaren mukaan mies oli vaimonsa edusmiesja hänelle kuului muodollisen omaisuudenyhteisyyden mukaisesti oikeus vallita heidän yhteistä omaisuutta sekä vaimon yksityistä omaisuutta. Puolisot omistivat yhdessä irtaimen omaisuuden ja avioliiton aikana hankitun ansiomaan13. Vaikka miehellä oli vallintaoikeus vaimonsa yksityiseen omaisuuteen, ei hän saanut ilman vaimonsa lupaa vaihtaa, pantata tai myydä tämän maalla olevaa kiinteää omaisuutta tai kaupungissa olevaa maata ja huoneita. Vaimolla ei ollut oikeutta tehdä kauppaa kiinteästä eikä irtaimesta omaisuudestailman miehen antamaalupaa.14
Puolisoille kuuluva naimaosa pesään realisoitui avioliiton purkauduttua kuoleman tai avioeron johdosta. Naimaosa tarkoitti puolisoiden oikeutta yhteiseen omaisuuteen15. Naimaosan suuruus määräytyi muun muassa sukupuolen, säädyn ja omaisuuden sijainnin mukaan. Puolisoiden naimaosien suuruuteen vaikutti myös se, oliko kyse maalaisoikeudesta vai kaupunkilaisoikeudesta 16 . Maalaisoikeuden mukaan naimaoikeuden alaista omaisuutta oli irtain omaisuus ja avioliiton aikana ansaittu kiinteä omaisuus. Yhteiseksi omaisuudeksi ei luettu kiinteää omaisuutta, joka oli perittyä, sukuunostettua17tai ennen avioliittoa ansaittua. Maalaisoikeuden mukaan
13 Ks. Rautiala, Avioliitto-oikeus (1968), s. 179. Ansiomaalla tarkoitetaan maata, joka on ostettu tai muullatavoin hankittu.
14Rautiala, Avioliitto-oikeus (1968), s. 178–183.
15 Vrt. Avioliittolain 35 §:n mukaan puolisolla on avio-oikeustoisen puolison omaisuuteen.
16 Ks.Matthius Calonius,Siviilioikeudenluennot (1946), s. 136–137. Matthius Calonius onlausunut, että maalaisoikeuden pyrkimyksenä on ollut omaisuuden säilyttäminen suvussa. Maalaisoikeudessa tavoiteltiin kohtuutta, jonka mukaan parempi oikeus yhteiseen omaisuuteen tulee antaa sille, joka on huolehtinut avioliiton velvoitteiden täyttämisestä ja ansion hankinnasta. Kaupunkilaisoikeuden yleistä ja yhtäläistä omaisuuden yhteisyyttä puolisoiden välillä perusteltiin sen tuomilla etuuksilla kaupan harjoittamiseen. Omaisuuden ollessa yhteistä, voitiin kauppaa harjoittaa helpommin ja turvallisemmin samalla, kun velkojilla oli oikeus kummankin puolison omaisuuteen.
17 Ks.Rautiala, Avioliitto-oikeus (1968), s. 179. Martti Rautialan mukaansukuunostetulla maalla vuoden 1734 naimiskaaressa tarkoitettiin maata, joka oli hankittu sukulunastusoikeutta käyttäen tai joka kaupan kautta oli siirtynyt sukulaiselle sukulunastuspolvessaja maa oli myyjän hallussa ollut perimysmaata.
6 miehen naimaosuus yhteisestä pesästä oli 2/3 ja naisen osuus 1/3. Kaupunkilaisoikeuden mukaan puolisoiden naimaosat olivat yhtä suuret ja omaisuuden yhteisyys koski kaikkea puolisoiden kaupungissa olevaa omaisuutta. Kaupunkilaisoikeutta sovellettiin porvariin ja kaupungissa asuvaan aatelittomaan. Porvarintai kaupungissa asuvan aatelittoman maalla sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen naimaosa määräytyi maalaisoikeuden mukaan. Kiinteän omaisuuden sijainti siis määritti sen, sovellettiinko maalais- vai kaupunkilaisoikeutta. Irtain omaisuus oli maalais- tai kaupunkilaisoikeuden alaista sen mukaan, asuivatko puolisot maalla vai kaupungissa.18 Vuonna 1878 naimaosasäännöksiä muutettiin, minkä seurauksena kummankin puolison naimaosa pesään tuli yhtä suureksi, sovellettiinpa maalais- tai kaupunkilaisoikeutta. Naimiskaaren 10 luvun 2 §:n mukaan puolisoilla oli siten yhtäläinen naimaoikeus kaikkeen omaisuuteen lukuun ottamatta perimysmaata19ja ennen avioliittoa ansaittua maata. Perimysmaasta ja ennen avioliittoa ansaitusta maasta saatu tuotto oli kuitenkin naimaoikeuden alaista omaisuutta.20
Yhteiskunnan ja naisen aseman muutoksen myötä naimiskaari ei vastannut enää ajan oikeuskäsitystä. Tilannetta pyrittiin korjaamaan päivittämällä naimiskaarta ja lopulta uuden lain säätämisellä. Vuonna 1890 tuli voimaan laki aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteista (17/1889, AOL), joka korvasi vuoden 1734 lain naimiskaaren.21 Laki aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteista ei muuttanut naimiskaaren kantavia oikeusperiaatteita, vaan edusmiehisyys ja omaisuudenyhteisyys säilyttivät asemansa. AOL nähtiin lähinnä aiemman oikeuden kodifiointina ja sen vähittäisenä korjaamisena. Laissa aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteissa omaisuusjärjestelmän voitiin nähdä jakaantuneen kahteen osaan: omistus ja omaisuuden vallinta olivat irtaantuneet toisistaan. AOL:n mukaisessa omaisuuden yhteisvallinnassa jouduttiin tarkastelemaan, kenellä on oikeus omaisuuden käyttämiseen, hallussapitoon ja oikeus tehdä sitä koskevia määräämistoimia.22
AOL:n mukaan miehelle kuului edusmiesoikeus taloudellisissa asioissa ja hän oli oikeutettu määräämään myös vaimonsa omaisuudesta. Edusmiehisyyden vaikutuksia
18Rautiala, Avioliitto-oikeus (1968), s. 178–186.
19 Ks. Rautiala, Avioliitto-oikeus (1968), s 179. Perimysmaa eli perintömaa on lain nojalla sukulaiselta perimällä saatua maata. Perimysmaaksi ei katsottu maata,joka perustuitestamenttisaantoon.
20Kangas, Omaisuuden yhteisyydestä omaisuuden erillisyyteen (1996), s. 28.
21Huttunen, Avioliittolaki (1945), s. 9.
22Aarnio, Aviovarallisuusjärjestelmät (1978), s. II–III, 12–13.
7 lievennettiin vaimon vallintaoikeudella, joka koski AOL 2:3–6 ja avioliittolain voimaanpanolain (1929/235, AVL) 3 §:n mukaista omaisuutta23. Tällöin vaimolla oli valta käyttää ja määrätä omaisuutta, sekä valta kantaa ja vastata omaisuutta koskevassa asiassa. Aviomiestarvitsi AOL 2:2:n mukaanluvan vaimoltaantai hänen suvultaan,jos tämä halusi pantatatailuovuttaa yhteistätai vaimon yksityistä kiinteää omaisuutta.24 Puolisoiden omaisuus oli AOL:n mukaan avioliiton solmimisen jälkeen joko yksityistä tai yhteistä. Pääsääntöisesti omaisuus oli yhteistä ja puolisoiden naimaosat olivat yhtä suuret. Suoraan lain nojalla yksityistä omaisuutta oli ennen avioliittoa tai sen aikana saatu perimysmaa ja ennen avioliittoa ansaittu kiinteä omaisuus. Puolisoiden yhteiseksi omaisuudeksi luettiin kaikki irtain omaisuus ja avioliiton aikana hankittu kiinteä omaisuus. Yhteistä omaisuutta oli sekä yhteisestä että yksityisestä omaisuudesta saatu tuotto.25Omaisuuden katsottiin kuuluvan sille puolisolle, jonka varoilla se oli hankittu. Esimerkiksi miehen yksityisillä varoilla hankittu kiinteistö kuului hänen yksityiseen omaisuuteensa, vaikka vaimo oli saanut siihen lainhuudon. Lainhuuto ei luonut asiassa omistusoikeutta.26
AOL antoi puolisoille naimaosan yhteiseen pesään ja avioliiton purkautuessa puolisoiden yhteinen omaisuusjaettiin puolisoiden keskentasan. Naimaosan suuruus oli aina puolet yhteisestä pesästä eikä siitä voinut sopia toisin. Tekemällä avioehtosopimuksen puolisot pystyivät ainoastaan vaikuttamaan naimaosan alaisen omaisuuden piiriin.27Koska AOL:n mukainen naimaosa teki puolisoiden omaisuuden yhteiseksi, voitiin ulosmittauksessa käyttää yhteistä omaisuutta kummankin puolison velkojen maksuun.28
Laki aviopuolisoiden omaisuus-ja velkasuhteista ei kuitenkaantyydyttänyt muuttuneita oikeuskäsityksiä. Edelleen vaadittiin etenkin avioituneen naisen oikeudellisen aseman parantamista ja tasavertaisuutta miehen rinnalla. Ennen kuin perusteellinen
23 Esimerkkeinä voidaan mainita AOL 2:3.1, jonka mukaan vaimolla oli vallintaoikeus työansioihinsa ja niiden surrogaattiin sekä AOL 2:4,jonka mukaan vaimolla oli valintaoikeus omaisuuteen,joka olilahjalla tai testamentilla määrätty yksityiseksi ja vaimon yksin vallittavaksi. Jos vaimo oli saanut omaisuuden lahjana tai testamentilla sen jälkeen, kun avioliittolaki tuli voimaan 1.1.1930, oli omaisuus suoraan AVL 3:3 §:n nojalla hänen vallittavanaan.
24Aarnio, Aviovarallisuusjärjestelmät (1978), s. 15–18.
25Aarnio, Aviovarallisuusjärjestelmät (1978), s. II–III, 9, 12.
26Rautiala, Avioliitto-oikeus (1968), s.200–201, 276.
27Aarnio, Aviovarallisuusjärjestelmät (1978), s. II–III, 12–13.
28 Rautiala, Avioliitto-oikeus (1968), s. 276.
8 aviovarallisuusjärjestelmää koskenut uudistustyö aloitettiin ja avioliittolaki säädettiin, tehtiin valtiopäivillä useitalainsäädäntöaloitteita koskien naisen asemaa. Vuosien 1904–
1905 säätyvaltiopäivillä lakia ehdotettiin muutettavan siten, että nainen vapautettaisiin miehen edusmiehisyydestä ja hän olisi oikeutettu hallitsemaan ja hoitamaan omaisuuttaan. Vuonna 1907 valtiopäivillä ehdotettiin, että tasa-arvoisuuden periaatetta noudattaen vaimo saisi oikeuden hallita sekä irtainta että kiinteää yksityistä omaisuuttaan, naimaosan alaisuuteen kuuluvan omaisuuden piiri rajoitettaisiin koskemaan avioliiton aikana ansaittua omaisuutta ja edusmiesvalta vaimon henkilöön nähden lakkautettaisiin. Vuoden 1907 valtiopäivillä esitettyjä ehdotuksia laajennettiin vuoden 1908 valtiopäivillä. Vaimon työansio ja sen vastike haluttiin suojata ulosmittaukselta miehen tekemästä velasta, jos vaimo ei ollut sitoutunut maksamaan velkaa.29
Vuoden 1908 valtiopäivillä lakivaliokunta käsitteli aloitteet ja antoi anomusmietinnön (n:o 29), jossa se ehdotti lainasäädännön uudistamista. Lakivaliokunta esitti, että aviopuolisoilla olisi naimaosa kaikkeen puolisoiden omaisuuteen riippumatta siitä, onko omaisuus perittyä tai ennen avioliittoa tai sen aikana hankittua. Omaisuus olisi kuitenkin saajapuolison yksityistä, joslahjakirjassataitestamentissa olisi näin määrätty. Säädettäväksi ehdotettiin myös mahdollisuutta järjestää omaisuussuhteet avioehdolla toisin. Lisäksi ehdotettiin miehen edusmiehisyyttä koskevien lainsäännösten poistamista. Eduskunta ei ehtinyt käsitellä lakivaliokunnan mietintöä, joten ehdotukset uusittiin vuosien 1909–1911 valtiopäivillä.30
Vuonna 1907 senaatti määräsi, että lainvalmistelukunnan tuli tarkastella naidun naisen perheoikeudellista asemaa koskevaa lainsäädäntöä ja laatia siitä ehdotus. Lainvalmistelukunta laati mietinnön lakiehdotusta koskevista periaatteista, joiden mukaan aviopuolisoiden oikeussuhteet olisi järjestettävä. Mietinnössään lainvalmistelukunta totesi, että uudistuksen tarve oli yleisesti tunnettu eikä lainsäädäntömme vastaa muuttuneita oloja ja vallitsevaa näkökantaa. Lainvalmistelukunta katsoi, että aviopuolisoiden oikeussuhteita koskevan lainsäädäntöuudistuksen myötä edusmiehisyys oli poistettava, puolisoilla tuli olla oikeus hallita yksityistä omaisuuttaan ja puolisoiden väliset omaisuussuhteet tuli järjestää kolmen rinnakkaisen omaisuusjärjestelmän mukaisesti. Järjestelmät perustuivat
29Huttunen, Avioliittolaki (1945), s. 9–11.
30Huttunen, Avioliittolaki (1945), s. 11–12.
9 ansio-omaisuuden yhteisyyteen, yleiseen omaisuuden yhteisyyteen ja omaisuuden erillisyyteen. Puolisoilla olisi mahdollisuus ennen avioliittoa ja sen aikana avioehtosopimuksella järjestää omaisuussuhteensa haluamansa järjestelmän mukaan. Mietintö ei kuitenkaanjohtanut avioliittolainsäädännön uudistukseen.31
Vuonna 1919 oikeusministeriö kehotti lainvalmistelukuntaa valmistamaan lopullisen ehdotuksen koskien aviopuolisoiden oikeussuhteita. Lainvalmistelukunta totesi, että Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa valmisteltujen ehdotuksien periaatteet soveltuivat paremmin aviopuolisoiden oikeussuhteita koskevan uudistuksen pohjaksi kuin aiempi lainvalmistelukunnan mietintö. Lainvalmistelukunnan aloitteesta oikeusministeriö asetti komitean arvioimaan, tuliko uusi lainsäädäntö rakentaa Ruotsin, Tanskan ja Norjan ehdotuksissa omaksuttujen periaatteiden mukaisesti. Komitea oli yksimielisesti sen kannalla, että lainsäädäntömme pohjaksi tuli laittaa pohjoismaiset lainsäädäntöehdotukset. Komitean ilmaistuaan mielipiteensä, antoi lainvalmistelukunta 26.5.1920 ehdotuksensa laiksi aviopuolisoiden oikeussuhteista. Kun lakiehdotus oli vuoden 1922 valtiopäivillä esitetty eduskunnalle, ryhdyttiin sitä lopulta käsittelemään lakivaliokunnassa. Lakivaliokunta oli yksimielinen siitä, että miehen edusmiesoikeus oli poistettava ja aviopuolisot oli saatettava keskenään oikeudellisesti yhdenvertaisiksi. Erimielisyyttä aiheutti puolisoiden aviovarallisuussuhteen järjestäminen omaisuuden erillisyyden periaatteen mukaisesti, mutta lakivaliokunnan enemmistö hyväksyi lakiehdotuksen pääperiaatteen.32
Vuonna 1923 valiokunta ehdotti eduskunnalle, että esitys laiksi aviopuolisoiden oikeussuhteista hylättäisiin, koska samoihin aikoihin oli odotettavissa hallituksen esitys laiksi avioliiton päättämisestä ja purkamisesta. Valiokunta katsoi, että lainsäädännön osittaisesta uudistamisesta voisi aiheutua vaikeita tulkintakysymyksiä uuden lain ja voimaan jäävien vanhojen lainsäädösten joutuessa ristiriitaan keskenään. Koko avioliittolainsäädännön uudistaminen yhtä aikaa mahdollistaisi yhtenäisen ja johdonmukaisenlainsäädännön. Valiokunta esitti, että hallitusta kehotettaisiin antamaan eduskunnalle esitys avioliittolainsäädännön uudistamiseksi kokonaisuudessaan. Vuonna 1924 lainvalmistelukunta yhdisti avioliiton päättämistä ja purkamista sekä aviopuolisoiden oikeussuhteita koskevat säännökset ja antoi lakiehdotuksen uudeksi aviokaareksi. Korkein oikeus antoi lausuntonsa ehdotuksen pohjalta tehdystä
31Huttunen, Avioliittolaki (1945), s. 13–18.
32Huttunen, Avioliittolaki (1945), s. 18–20.
