LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteidentiedekunta
JUNA , JOSTA EI VOI JÄÄDÄ POIS
_____________________________________
Uuden pa lkansaajakeskusjärjestön strateg iaprosess i ja strateg ian kärjet l i ittojohtaj ien näköku lmasta
Johtaminen
Pro gradu - tutkielma tammikuu2016
Ohjaaja: Laine Pikka-Maaria Heinikoski Mikko
Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Työn nimi: Juna, josta ei voi jäädä pois. Uuden palkansaajakeskusjärjestön strategiaprosessi ja strategian kärjetliittojohtajien näkökulmasta
Tekijä: Heinikoski, Mikko Työn ohjaaja: Laine, Pikka-Maaria Koulutusohjelma: Johtaminen
Työnlaji: Pro gradu –työ X Sivulaudaturtyö__ Lisensiaatintyö__
Sivumäärä: 90 sivua, 7liitesivua Aika: Kevät 2016
Avainsanat: strategiaprosessi, ammattiliitot, strategia käytäntönä, diskurssianalyysi, kolmas sektori
Suostun tutkielmanluovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi X
Suostun tutkielmanluovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi X ___________________________________________________________________
Tiivistelmä:
Yhteiskunnanjatyöelämän muutokset koskettavat ammattiliittojaja haastavat niitä kehittämään toimintaansa. 49 ammattiliittoa osallistuu selvityshankkeeseen, jonka tarkoituksena on perustaa uusi ammattiliittojen keskusjärjestö vuoden 2017 alusta lähtien. Hanketta voidaan pitää historiallisena hankkeen suuruuden ja konkreettisuuden perusteella. Syntyessään uusi keskusjärjestö olisierittäin vahvatoimijasuomalaisessa yhteiskunnassaja erityisestityömarkkinakentällä.
Tutkielman tavoitteena on tutkia selvityshanketta ja sen strategiatyötä hankkeen alkutaipaleella. Lisäksi selvitetään ulkoisia ja sisäisiä muutosvoimia, jotka ovat hankkeen käynnistämisentaustalla. Tutkielmassa käydään myösläpi strategisia kärkiä ja niihinliittyviäammattiliittojen erilaisia odotuksia. Aineistona on käytettyhankkeessa mukana olevien liittojen jäsenlehtiä ja liittopuheenjohtajien haastatteluja, joita on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Tutkielma kytkeytyy strategy as practice - tutkimukseen ja yleisesti kolmannen sektorin toimijoita käsittelevään organisaatiotutkimukseen.
Aineistojen perusteella strategiaprosessi on edennyt hyvin, mutta vaikeimmat linjanvedot ovat vielä tekemättä tai niiden sisältö on määrittelemättä. Erityisesti sitoutumattomuusja poliittisuus ovat vaikeita kysymyksiä uudistuksessa. Hankkeen taustalla olevat muutosvoimat ovat selkeitä ja tilannekuva toimintaympäristöstä hankkeeseen osallistuvilla on yhteinen. Liittojen itsenäinen asema korostuu, mutta liittojen ja keskusjärjestöjen työnjako on vielä epämääräistä. Kansainvälisen edunvalvonnan korostaminen on selkeä yhdistävä diskurssi.
Tutkielma luo kuvan heterogeenisestä ammattiyhdistysliikkeestä,jolla on kuitenkin paljon yhteisiä arvoja ja tavoitteita. Heterogeenisyys näkyy erilaisina ja osin ristiriitaisina odotuksinastrategiaprosessilta. Tutkielma vahvistaa useitaaiemminesiin nostettuja johtopäätöksiä ammattiliittojen toiminnasta, kuten esimerkiksi organisaatioiden elinkaarimalli-käsitteen sopimisen ammattiliittojen toiminnan tarkasteluun.
Sisällys
1. JOHDANTO ... 5
1.1. Tutkimuskysymys, tutkimuksen kiinnostavuusja ajankohtaisuus ... 5
1.2. Tutkimuskohde: Uuden keskusjärjestön strategiaprosessi ... 7
1.3. Aikaisempitutkimusjärjestökentästäja ammattiyhdistysliikkeestä ... 10
1.4. Yhteiskunnanjatyöelämän muutos ... 12
1.5. Tutkijantaustaja suhdetutkittavaan aiheeseen ... 13
2. TUTKIMUKSEN TAUSTAA ... 16
2.1. Ammattiyhdistysliikkeen historia ... 16
2.2. Ammattiliittojen keskusjärjestörakenne ... 17
2.3. Järjestöjen määrittelyja ominaispiirteet ... 19
2.4. Ammattiyhdistysliikkeen erityispiirteitä ... 22
2.5. Ammattiliittojenjaottelua ... 23
2.6. Ammattiliittojentoimintaympäristötutkimuksenteon aikana ... 25
3. TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN TAUSTA ... 27
3.1. Strategian määrittelyä ... 27
3.2. Strategia käytäntönä –tutkimus ... 28
3.3. Diskurssianalyysija kriittinen diskurssianalyysi ... 30
3.4. Tutkimuksenliittyviäteorioitaja hypoteesejä ... 33
3.4.1. Johdonjajäsenten välinen suhde ... 33
3.4.2. Elinkaarimallija uusi keskusjärjestö ... 34
3.4.3. Myönteiset aktiivit, puolueettomat osallistujatja passiivisettarkkailijat .... 36
3.5. Aikaisemman strategiatutkimuksen esittelyä ... 37
4. EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN JA TUTKIMUSAINEISTO 40 4.1. Liittojenjäsenlehdet ensimmäisenä aineistona ... 40
4.2. Havainnointitausta-aineistona ... 42
4.3. Tutkimuksen haasteet ... 43
4.4. Lomakekyselyn haasteetja sen hylkääminen ... 43
4.5. Haastattelut metodinaja käytännöntoteutus ... 44
4.6. Liittopuheenjohtajat haastattelujen kohteina ... 48
5. HAVAINNOT JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 49
5.1. Strategiaprosessi aineiston valossa ... 49
5.1.1. Selvittämisestä perustamiseen ... 49
5.1.2. Liittojenitsenäisen aseman korostaminen ... 50
5.1.3. Liittojen aloittamaja vetämä hanke ... 53
5.1.4. Strategiaprosessin eteneminen puheenjohtajien näkökulmasta ... 54
5.1.5. Aktiivien ääni kuuluu heikosti ... 56
5.2. Millä uutta keskusjärjestöä perustellaan? ... 57
5.2.1. Vastavoimatyönantajille ... 57
5.2.2. Työntekijäryhmientehtävien samankaltaisuus ... 60
5.2.3. Kustannustehokkuus, päällekkäisyyksien purku,ja resurssien kohdentaminen ... 62
5.2.4. AY-liikkeen maineen puhdistusja proaktiivinen ote ... 63
5.3. Uuden keskusjärjestön strategiset valinnat ... 65
5.3.1. Aluetoiminnantulevaisuus ... 65
5.3.2. Liittojen keskinäinen asema uudessa keskusjärjestössä ... 67
5.3.3. Keskusjärjestönjaliittojen välinentyönjako ... 68
5.3.4. Poliittisuusja sitoutumattomuus ... 69
5.3.5. Uuden keskusjärjestön ”kohderyhmät” ... 71
5.3.6. Kansalaisjärjestö vai asiantuntijaorganisaatio ... 73
5.3.7. Keskusjärjestöntarjoamat palvelut ... 74
6. YHTEENVETO JA JATKOTUTKIMUKSEN AIHEET ... 76
6.1. Strategiaprosessi ... 76
6.2. Ulkoisetja sisäiset muutosvoimat ... 77
6.3. Strategiset valinnat ... 78
6.4. Mitälehdissäja haastatteluissa ei sanottu ... 80
6.5. Jatkotutkimuksen aiheita ... 81
LÄHTEET ... 83
Liitteet ... 91
Liite 1: Aineistona käytetyt ammattiliittojenjäsenlehdet ... 91
Liite 2: Haastattelurunko ... 95
Liite 3: Saatekirje haastateltaville ... 96
Liite 4: Haastatellut puheenjohtajat ... 97
1. JOHDANTO
1.1. Tutkimuskysymys, tutkimuksen kiinnostavuus ja ajankohtaisuus
Ammattiyhdistysliike ja sen toiminta on ollut enemmän pinnalla mediassa ja yleisessä keskustelussa kuin pitkäänaikaan. Julkisuudessa ammattiliitot niputetaankin helposti kaikki samanlaisiksi, joilla on samat mielipiteet ja toimintatavat. Omien kokemuksieni ja havaintojeni mukaan ammattiliitot eivät ole mikään homogeeninenjoukko. Tämä ristiriita herätti motivaation selvittää asiaa. Marraskuussa 2014julkisuuteentullut hanke uuden palkansaajakeskusjärjestön perustamisen selvittelystä konkretisoitutkimuksen tarpeellisuuden. Samalla se antoi tutkimukselle luonnollisen rajauksen keskittyä suunnitellun uuden keskusjärjestön strategian rakentamiseen. Strategiaa tehtäessä erilaiset mielipiteetjatahtotilattulevattodennäköisestiluontevasti esilleja samalla prosessiin osallistuvat käyvätläpi nykyisiätoimintatapojaja kipukohtia. Liiton koko, toimiala, jäsenrakenne, historia, nykyinen keskusjärjestö ja monet muut seikat vaikuttavat siihen, mitä liitot odottavat keskusjärjestöltä strategian ja sitä kautta käytännöntoiminnalta.
Pyrkimyksenäni on selvittää miksi uuden keskusjärjestön perustamista selvitetään.
Lisäksi selvitän miten liittojohtajat kokevat strategiaprosessin. Nämä on päätutkimuskysymykseni. Liittojohtaja-termillä tarkoitan laajasti liittojen johdossa toimivia henkilöitä, en pelkästäänliittojen puheenjohtajia. Pääkysymystäjaottelevat seuraavat alakysymykset: Miten puheenjohtajat kokevat hankkeen? Mitä erilaiset liitot odottavat uudelta keskusjärjestöltä? Mikä on kaikille yhteistäja mitä erityistarpeita löytyy? Mitkä seikat selittävät mahdollisia erilaisiatarpeita? Miten keskusjärjestön strategia vaikuttaa liittojen strategioihin? Jaottelussa tulen käyttämään tarpeen mukaan apuna liittojen kokoa,toimialaa,liitonedustamienjäsentenammattirakennetta(onko kyseessä liitto, joka pääsääntöisesti edustaa vain yhtä rajattua ammattialaa esim. Rakennusinsinöörit- ja arkkitehditRIA, tai onko kyseessä niin sanottusekaliitto, joissa onsatoja,jopatuhansiaammattinimikkeitä,esimerkiksi Julkistenja hyvinvointialojen liittoJHLry) sekä nykyistä keskusjärjestöätaisen puuttumista. Nämä muuttujatja
niiden kombinaatiot antavat vahvan pohjan analysoida vastauksiaja etsiä selityksiä mahdollisille erilaisilletarpeille.
Työni onitsenäinenjariippumaton Uusi keskusjärjestö -hankkeesta (jatkossatermi
”uusi keskusjärjestö” viittaa hankkeeseen) ja sen etenemisestä. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan tehdätutkimusta vaintekemisenilosta, vaantoivon, ettätutkielmanituloksia voidaan hyödyntää uutta keskusjärjestöäselvitettäessäjasenstrategiatyössä. Kyselyni pohjana aion käyttää jo valmiina olevaa strategiaryhmän työtä. Tarkastelen uuden keskusjärjestön strategian luomista liittojen näkökulmasta. Liitot ovat uuden keskusjärjestönjäseniäja vallankäyttäjiä. Keskusjärjestönroolijatehtävä määritellään liittojen tarpeiden mukaisesti. Nykyisten keskusjärjestöjen hallitukset koostuvat pääsääntöisestiliittopuheenjohtajistaja muistaliittojenjohtohenkilöistä. Hallituksissa olevat henkilöt ovat käytännössä ammattijohtajia, joilla on pitkä kokemus ammattiyhdistysliikkeestäja niidenjohtamisesta.
Oman kokemukseni mukaan keskusjärjestö on kuin peili liittojen toiminnalle. Keskusjärjestöjen tehtävä on palvella jäsenliittoja eri tavoin. Keskusjärjestöille on delegoitu valmistelu- ja päätösvaltaa monissa kysymyksissä, hyvä esimerkki on keskitetyt työmarkkinasopimukset. Liitot ovat käytännössä ulkoistaneet osan toiminnoistaan keskusjärjestölle. Uuden keskusjärjestöön valmistelutyöhön osallistuu parhaillaan 49 ammattiliittoa (Uusi keskusjärjestö-hanke 2015 A). Välttämättä kaikki eivät lähde uuteen keskusjärjestöön, toisaalta hankkeen johto on selvästi viestinyt, että uuteen keskusjärjestöön voi tulla mukaan myös ammattiliittoja, jotka eivät ole osallistuneet valmistelutyöhön.
Tutkimukseni ydin on analyysi liittojen tarpeista, jotka samalla kuvaavat liittojen toimintaaja omien strategioiden painopisteitä. Uuden keskusjärjestön strategiatyö antaa loistavan välineen päästä liittopuheenjohtajien ja liittojen ”iholle”. Sitoutuminen hankkeeseen motivoi vastaamaan ja toivon mukaan vielä rehellisesti. Liitot muodostavat tietynlaisia heimoja, jotka varsinkin ammattiliittoja läheltä seuranneet henkilöt voivattunnistaa. Tietojeni mukaan näitä ei ole kuitenkaantutkittu kovin paljon jajako on muodostunut pääosinjulkisuuden kautta. Näen strategiatyön kannalta erittäin
tärkeäksi, että eri liittoja yhdistävät ja erottavat tekijät ja niiden taustat saadaan konkreettisesti esiin. Myös strategiaprosessin kuvaus ja analysointi on hyödyllistä pitkäkestoisessa hankkeessa. Pelkällä mututuntumalla vaikuttavan strategiatyön tekeminenei onnistu.”Varsinkin pitkääntoimineissajärjestöissä on vaaranase,että organisaatiokulttuurinitsestäänselvyydetestävät näkemästätoiminnan heikkouksiaja vahvuuksiataitoimintaympäristön uhkiaja mahdollisuuksia.” (Heikkala 2001, s.153)
1.2. Tutkimuskohde: Uuden keskusjärjestön strategiaprosessi
Uuden keskusjärjestön perustaminentai olemassa olevien keskusjärjestöjen fuusio on ollut esillä aiemminkin. Edeltävät hankkeet ovat kaatuneet melko nopeasti. Käyn näitä läpitarkemminluvussa 2.1., ammattiyhdistysliikkeen historia. Tarkastelun kohteena olevassa hankkeessa aloite lähti jäsenliitoista, ei keskusjärjestöistä. Hankkeen tiedotuksessa, muun muassainternet-sivuilla, painotetaan,että uusi keskusjärjestö on poliittisesti sitoutumaton, perustuu demokraattiseen edustukseen ja se ei heikennä liittojenrooliatyöehtosopimusosapuolena. Uuden keskusjärjestön ontarkoitusaloittaa toimintansa vuoden 2017 alusta.
Ensimmäisen kokouksen kutsui kokoon Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n puheenjohtaja Ann Selin marraskuussa 2014. Tähän niin kutsuttuun Torni-kokoukseen (kokouspaikkana toimi Hotelli Torni Helsingissä) osallistui 19 ammattiliittojen puheenjohtajaa. Seuraavana päivänäjulkaistiin 22liittopuheenjohtajanallekirjoittama tiedote,jossa kutsuttiin mukaan kaikki Suomen ammattiliitot valmistelemaan uuden keskusjärjestön perustamisesta. (Palvelualojen ammattiliitto PAM 2014)
Uuden keskusjärjestön perustamiseen tähtäävä strategiatyö aloitettiin talvella 2015. Valmisteluprosessia voidaan pitää varsin avoimena. Hankkeen internetsivuilla esimerkiksi julkaistaan kaikki kokousten esityslistat ja pöytäkirjat. Hankkeessa mukana olevien liittojen määrä itsessään vaatii avoimuutta. Toki valmistelutyötä tehdään myös paljon kulisseissaja eri ryhmät käyvät omiataustakeskustelujaan. Ensimmäinen versio strategiastajulkaistiintoukokuussa 2015. Paperi olierittäintiivisjasiinä onlinjattu
hyvin yleisellä tasolla visiosta ja missiosta. Strategiassa on kuvattu toimintaympäristön muutoksia, kuten työelämän muutoksia, työmarkkinoiden muutoksia ja ammattiyhdistysliikkeen asemaa muutosten keskellä.
Ensimmäisessä versiossa ontehty niinsanottuja helppojaratkaisuja,joihin kaikkien hankkeessa olevien ammattiliittojen on helppo yhtyä. Tilannekuva on kaikille yhteinen. Strategiassa on mainittu hetialussa,ettätoiminnan painopisteet määritellääntyöstön seuraavissa vaiheissa. Oma tutkimukseni keskittyy myös näihin toiminnan osittain hahmottumattomiin painopisteisiin, jotka määrittävät keskusjärjestön käytännön toimintaa. Hankkeen käynnistyessä käydyissätaustakeskusteluissa,esimerkiksi SAK:n hallituksen kokouksissa, käviilmi, että erilaisetliitot odottavat keskusjärjestöltä erilaisia palvelujajatoimintoja. Samoissa keskusteluissatodettiin myös että aihe on erittäin herkkäjatässä piilee suurimmat uhat hankkeen kaatumiselle.
Strategiatyöryhmä ontyöskennellyt keväästä 2015ajanjasyksyllä 2015aloitti useita alakohtaisia työryhmiä. Kaikissa keskusteluissa, joita olen päässyt seuraamaan tai osallistumaan, on painotettu uuden toimintamallin luomista keskusjärjestölle, joka vastaa nykypäivän ja tulevaisuuden työelämä haasteita. Uudesta toimintamallista puhutaanliittopuheenjohtajien yhteisessä hankkeen virallisesti aloittaneessatiedotteessa jatämä onmyös vahvasti auki kirjoitettu strategian ensimmäiseen versioon (PAM 2014, Uusi keskusjärjestö-hanke 2015 B).
Strategian tekoon osallistuvat hankkeen strategiaryhmä, ohjausryhmä ja useampi sektorikohtainen työryhmä sekä projektipäällikkö ja sihteeristö keskusjärjestöistä. Hankkeessa mukana olevienliittojen määrä asettaa omat haasteensa strategiatyölle. Laajempi osallistujajoukkotuoetunaanstrategian ydinviestinleviämisenjasitä kautta myös sitoutumisen hankkeeseen. Toisaalta se tuo mukaan enemmän erilaisia intressejä ja vaatii enemmän resursseja, kuten aikaa ja työtä. Strategiatyössä joudutaan tasapainottelemaan näiden kahden ääripään välillä. (Heikkala 2005, s. 142).Kaikki eivät voivat olla mukana ydinryhmässä, mutta hankkeessa mukana olevienliittojenäänen saaminen kuuluviin ja sitoutuminen on tärkeää. Omasta mielestäni hankkeessa on painotettuenemmänlaajaa osallistumista huolimatta varsin kireästäaikataulusta. Tätä
näkemystä puoltavat muun muassasuuri valmisteluryhmien määräjalaajaalueellinen hankkeen esittelykierros.
Hankkeen aikana on pidetty ja pidetään kokouksia, joihin saa osallistua kaikkien liittojen edustajat. Liittojen edustajien kantoihin vaikuttavat taustakeskustelut ja - ohjeistuksetliitoissa,joihin osallistuvatliittojenjohtoja päättävät elimet, etupäässä ammattiliittojen hallitukset. Tutkimuksessani en käsittele keskusjärjestöjen työntekijöiden osallistamisestaja osallistumista hankkeeseen, vaikka uusi keskusjärjestö toteutuessaantarkoittaa käytännössä SAK:njaja STTK:nlopettamistajatyöntekijöiden siirtymistä uuteen keskusjärjestöön. Yhtenä strategiaan vaikuttava voimana, ainakin epäsuorasti, voidaan pitää mediaa ja sidosryhmiä. Ay-liikkeen maine on erittäin tärkeä tulevaisuudentakiaja strategiassa huomioidaan miltä strategia näyttää ulospäin.
Keskusjärjestönstrategiaan vaikuttaatietenkinse mitäliitottekevät. Liitot ulkoistavat tietyttoiminnat keskusjärjestölle, koskasillä katsotaan olevan paremmatedellytykset hoitaa näitä tehtäviä. Liitot siis päättävät mitä ne tekevät itse ja mitä ne jättävät keskusjärjestön tehtäväksi. Toki liittojen vastuuhenkilöt vaikuttavat ja ohjaavat keskusjärjestöntoimintaa, mutta operatiivinentoiminta on keskusjärjestön vastuulla.
Hankkeen projektipäälliköksi valittiin yhteiskuntatieteidentohtoriJuha Heikkala,joka on tehnyt oman väitöskirjansa liikunnan järjestökentän muutoksista. Heikkala on myös kirjoittanutja opettanutrunsaastijärjestöjohtamisestaja –strategioista. Heikkalatuli hankkeeseen ammattiyhdistysliikkeen ulkopuolelta. Tutkimuksessani en käsittele projektipäällikön roolia ja tehtäviä hankkeessa. Hänen roolinsa on kuitenkin merkittävä koko projektin kannalta. Olen pitänyt Heikkalan kanssa säännöllistä yhteyttäja olemme vaihtaneet ajatuksia hankkeesta. Heikkalaltasaamanitieto projektin etenemisestä on ollut avainasemassa tutkimukseni rytmittämisessä ja yhteydenpidossa hankkeessa toimiviinliittoihin.
1.3. Aikaisempi tutkimus järjestökentästä ja ammattiyhdistysliikkeestä
Yritysten muutoksiaja strategioita ontutkittutodella paljon, samoin kuinjulkisen sektorin. Kolmatta sektoria elijärjestökenttää ontutkittu huomattavasti vähemmän, vaikka Suomessa on kymmeniätuhansia yhdistyksiäja sen pohjalta Suomea pidetään järjestöjen luvattuna maana. Järjestöissä on ulottuvuuksia sekä yksityiseltä ja että julkiselta puolelta ja niiden asemointi onkin välillä hankalaa. Järjestöjä työpaikkoina ja johtamisareenoina on myöstutkittu vähän (Somerkivi 2001, s.13).
Järjestökenttä onerittäin moniulotteinenjatoimijoiden määrä on suuri. Yhdistystenja järjestöjen erityispiirteitä käsittelentarkemminluvussa 2.3. Josjärjestöjä ontutkittu kokonaisuudessaan vähän, myös verrattain vähän on tutkittu Suomessa ammattiliittoja. Olemassa oleva tutkimus painottuu historiaan, työelämän tutkimukseen ja työmarkkinapolitiikkaan. Ammattiyhdistysliikkeen asema on vakioitu ja sen muutoksia on peilattu etupäässä historiantaitaloustieteen kautta. Tokityömarkkinajärjestelmää on tutkittu paljon yhteiskuntatieteissä (esim. Halko 2003, Alho 2015), mutta järjestöjen organisaatioihin ja strategioihin pureutuminen on ollut vähäisempää. Lähtökohdaksi on otettu ammattiliittojen vakiintunut rooli suomalaisessa yhteiskunnassa ja siihen osallistumisessa, sen sisällätapahtuvia muutoksia eijuurikaan oletutkittu. Ammattiliitot ja keskusjärjestöttekevättoki paljonjäsentutkimuksia, mutta niistäsaatavatieto on suunnattuetupäässäliittojen omaan käyttööneivätkä ne välttämättätäytätieteellisen tutkimuksentunnusmerkkejä.
Ammattiliittojen kotimainen yhteiskuntatieteellinentutkimus on viime vuosina ollut varsin vähäistä. Yhtenä kotimaisista kattavimmista ay-liikkeen roolia käsittelevistä tutkimuksista voidaan pitää KajIlmosenja Kimmo Kevätsalontutkimusta, Ay-liikeen vaikeat valinnat – sosiologinen näkökulmaammatilliseenjärjestäytymiseen Suomessa, jokajulkaistiin 1995. IlmonenjaKevätsalo ovattutkineet ay-liikkeen muotoutumistaja ristiriitojasosiologisesta näkökulmasta. (Ilmonen& Kevätsalo 1995). Vaikkatutkimus onjo kaksikymmentä vuotta vanhajatyöelämä on muuttunut,siinäesitetty pohdinta voidaan siirtäätähän päivään. Tutkimuksessa on esimerkiksi hahmoteltutyöelämän
muutostrendejä, jotka ovat toteutuneet, välillä jopa nopeammin kuin tutkijat ovat arvelleet. Syinä voidaan pitääainakin globalisaatiotaja digitalisaationerittäin nopeaa kehitystä.
Ammattiliitoista on tehty runsaasti historiikkeja ja muita tieteellisiä tutkimuksia, joissa on käsitelty muutoksia historian valossa (esim. Ala-Kapee & Valkonen 1982, Bergholm
& Saari 2010, Silvennoinen 2012). SAK:ssa työskentelevä Tapio Bergholm on kirjoittanut runsaasti SAK:n ja sen jäsenliittojen historiasta, hän on muun muassa kirjoittanut SAK:n historiikin jälkimmäiset osat (Bergholm 2005, 2007). STTK:n historiaa ei löydy kattavasti yhdestä teoksesta, mutta sitä sivutaan runsaasti jäsenliittojen historiikeissa. Ajankohtaistatapaustutkimusta onsensijaan vähemmän. Yksi syy voi olla fuusioiden vaikeus ja aiheen sensitiivisyys, joka nousi esille tekemissäni liittopuheenjohtajien haastatteluissa. Ulkopuolisten ottaminen mukaan tarkasteluunei ole ollut kovin yleistä, vaan muutokset on pyritty valmistelemaanja sopimaan ”perheen piirissä”.
Ammattiyhdistysliikkeen kanssa samankaltaiset organisaatiorakenteet omaavat muun muassaliikunta- jasosiaali- jaterveysalanjärjestöt. Näistä kansalaisjärjestöistälöytyy jonkin verran tutkimusta, esimerkiksi Juha Heikkalan väitöskirja liikunnan järjestökentän muutoksista (Heikkala 1998) ja Marko Paavilaisen teos sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnasta viime vuosikymmenten aikana (Paavilainen 2013). Yhtenä kotimaisista kattavimmista ay-liikkeen roolia käsittelevistä tutkimuksista voidaan pitää jo aikaisemmin mainittua Ilmosen ja Kevätsalon tutkimusta (Ilmonen&Kevätsalo 1995). Myöhemminkinammattiyhdistysliikettä ontokitutkittu, muttalähestymiskulma on ollut useinrajattuaihepiiri, kutenesimerkiksituore Turun yliopistosta valmistunut väitöskirja, joka käsittelee Rakennusliiton ja Palvelualojen ammattiliiton PAM:n suhdetta maahanmuuttajiin (Alho 2015).
Kansainvälistä tutkimusta löytyy verrattain paljon. Erityisesti Iso-Britanniassa on julkaistu runsaasti ammattiliittoja käsittelevää tutkimusta, samoin muissa Pohjoismaissa. Ammattiyhdistysliike on kuitenkin varsin kulttuurisidonnainen ja riippuvainen yhteiskunnasta, missä se toimii. Pohjoismaidenkin ammattiliittojen välillä
on suuria eroja, vaikka ne helposti niputetaan yhteneväiseksi malliksi. (Bergholm 2015, s. 16-17, Boxall 2008,s. 2013) Käyntarkemmin läpierääntanskalaisentutkimuksen kappaleessa 3.5.,jossa on samankaltaisia piirteitä kuin omassatutkimuksessani.
1.4. Yhteiskunnan ja työelämän muutos
Tutkimukseni liittyy luonnollisesti myös työelämän muutoksiin ja laajemminkin yhteiskunnan muutoksiin. En kuitenkaan paneudu siihen kovin syvällisesti aiheen laajuudentakia. Työelämän muutosta ontutkittu paljonja muutoksiaja erityisesti niiden nopeutta pidetäänilmiselvinä. EsimerkiksiJuha Siltala onjulkaisut sekä kiitellynettä kiistellyn teoksen Työelämän huonontumisenlyhyt historia,jossa hän nostaa esille useitatyöelämän niin sanottuja megatrendejä. (Siltala 2007).
Työ- ja elinkeinoministeriönjulkaisemassa Työolobarometrissä(Lyly-Yrjänäinen 2014) ontutkittu muutoksia palkansaajien näkökulmasta. Lisäksiraportissa on hyödynnetty myös muita aiheeseen liittyviä ajankohtaisia tutkimuksia. Tutkimus perustuu pitkäaikaisiin ja vertailukelpoisiin aikasarjoihin, jotka antavat laadukasta tietoa työelämässä tapahtuvista muutoksista. Vuoden 2013 työolobarometrin mukaan työntekijöillä on tutkimuksen mukaan varsin pessimistiset näkemykset yleisestä työllisyystilanteesta ja oman työantajan taloudellisesta tilanteesta. Sama trendi on jatkunutjo kolme vuotta. Varmuus työpaikan pysyvyydestä on pudonnut vuodesta 2008 eteenpäinselkeästi. Toisaaltatyöntekijöidentasapuolinen kohtelu ontilastojen mukaan parantunut viime vuosina. Kannustavuutta, innovatiivisuutta ja keskinäistä luottamusta osoittava mittari näyttäätilanteen pysyneen viimeisen kymmenen vuoden aikana varsin samanlaisena, pientä parannusta on tapahtunut koko ajan. Työntekijöiden voimavarat suhteessa työn vaatimustasoon on pysynyt myös samana viimeisen kymmenen vuoden aikana. Työntekijäryhmien ja toimialojen välillä on kuitenkin selkeitä eroja, esimerkiksi kuntien työntekijät kokevat voimavarat selkeästi muita heikommiksi. (Lyly-Yrjänäinen 2014, s. 11-15, 104-113)
Uuden keskusjärjestön toiminta-arvot, arvot ja visio hyväksyttiin 25.5.2015 ammattiliittojen kokouksessa. syksyn aikana strategiaa on päivitetty ja esimerkiksi toimintaympäristön muutosta on avattu. Strategiassa nostetaan esille muun muassatyön muotojen moninaistuminen, digitalisaation muutosvaikutukset kokonaisiintoimialoihin, toimintaympäristön globalisoituminen ja vaatimukset työmarkkinoiden sääntelyn purkamisesta. (Uusi keskusjärjestö, strategia 1.5, 2015)
1.5. Tutkijan tausta ja suhde tutkittavaan aiheeseen
Työskentelen tällä hetkellä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:ssä koulutustoimitsijana. JHL on yksi Suomen suurimmista ammattiliitoistaja SAK:njäsen. Aikaisemmin olen työskennellyt muun muassa STTK:ssa koulutuspoliittisena asiantuntijana, SAK:ssa koulutuspäällikkönä ja STTK:n jäsenliitossa, Julkisten ja yksityisalojentoimihenkilöliitto Jyty ry:ssä,järjestöasiamiehenä. Olentyöskennellyt erilaisissa järjestöissä noin 8 vuotta, lisäksi olen toiminut erilaisissa järjestöissä luottamustoimissa sekä paikallisella että kansallisella tasolla. Olen päässyttyöni kautta tutustumaan molempien hankkeessa mukana olevien keskusjärjestöjen toimintaan sekä liittojen mielenmaisemaan. Alkuvuodesta 2015 minulle heräsi ajatus, että uuden keskusjärjestön perustamishanke on erittäin poikkeuksellinen ja historiallinen tapahtumajatätä aihetta olisi mielenkiintoistatutkia. Pro gradu-työtätehtäessä olin pääosin palkattomalla opintovapaalla, joka mahdollisti kokopäiväisen keskittymisen tutkimukseen, muttalisäksisetoi mahdollisuuden käsitellä aihetta vapaammin.
Tutkijan omantaustantuominen esille ontutkimuksenrelevanttiudentakiatärkeää. Varsinkin kunaihe on herkkä, niinse vaatiitutkijaltaentistätarkempaa omanroolin määrittämistä. ”Tutkija itse on historiallisesti sidonnainen. Hänen sidonnaisuutensa näkyy kysymyksissä mitä hänesittää,sekätavasta,jolla hän pyrkii ymmärtämäänja kokemaan maailman. (Alasuutari 2001, s. 75). Asemoin itseni sisällä olleena ulkopuolisena tarkkailijana. Oma kokemusmaailmani vaikuttaa varmasti lähestymiskulmaanjasiihen, mitäasioita nostanesilleja missäjärjestyksessä. Pyrin kuitenkin analyysissäni pureutumaanlähdeaineistoon mahdollisimman objektiivisestija nostamaan esille sieltä selvästi nousevat selkeät teematja diskurssit. Oma kokemukseni
jatietämykseni näkyy enemmän näidenasiakokonaisuuksien taustalla olevien seikkojen avaamisessa ja johtopäätöksissä. Lisäksi pyrin nostamaan esille heikkoja signaaleja eli osin piilossa olevia diskursseja,jotka kuitenkin on havaittavissa aineistosta.
Tutkimuskohdetta voidaan pitää monilta osin haastavana. Syitä ovat muun muassa hankkeen suuruus, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, prosessiin osallistuvien tahojen erilaisetintressitja hankkeeseen kuuluvasuuriarvolatauma. Tutkimuskohteeseen voi valitalukemattomia erilaisialähestymiskulmia. Yksiselitteistätotuutta on mielestäni mahdotonta löytääja sen haluantuoda selvästi esille johtopäätöksissäni. Toivo Salonen kuvaa hyvin hankalasti lähestyttävän tai luonteensa vuoksi saavuttamattoman tutkimuskohteen käsittelyä: ”On hyväksyttävä, ettätutkimuskohde sanelee omat ehtonsa tiedon saamiselle. Tiede ja tutkimus voivat olla yritystä kehittää niukoistakin lähtökohdista mahdollisimmantodennäköisiätulkintojajajohtopäätöksiä. On siedettävä epävarmuuttaja avoimestiilmoitettava puutteetjatiedon aukkokohdat.” (Salonen 2004, s. 98).
Tutkimukseni on piirteitä sekä tapaustutkimuksesta että toimintatutkimuksesta. Ranskalainen sosiologi Alain Touraine ontutkinut yhteiskunnallisialiikkeitä, muun muassa ammattiyhdistysliikettä toimintatutkimuksen kautta. Hän näkee yhteiskunnallisilla liikkeillä yhteiskuntaa uudistavan tehtävän, joka loppuu kun liikkeet muuttuvat byrokraattisiksi ja osaksi valtiokoneistoa. Tutkija pystyy omalla tutkimuksellaan käynnistämään kriittistä keskustelua ja pakottamaan tutkimuksen kohteena olevatitsetutkiskeluunja kehittämään toimintaansa.(Alasuutari 2001,s. 95- 96, Touraine 1981).
En ole osallisenastrategiaprosessissajaseei vaikutasuoranaisesti nykyiseentyöhöni JHL:ssä. Toivon tietenkin, että työtäni hyödynnetään prosessissa ja siitä on oltu kiinnostuneita sekä keskusjärjestöissä että ammattiliitoissa. Johtopäätökseni voivat vaikuttaa strategiaprosessiin, mutta näen sen vain positiivisena asiana ja merkkinä onnistumisesta. Alasuutari kuvaa hyvintutkijan rooliatoimintatutkimuksessa. Tutkija ei saa asettaa itseään erehtymättömäksi profeetaksi tiedemaailmasta, vaan hän pyrkii tavoittamaantotuuden parhaan kykynsä mukaan.”Tutkimuksensatuloksetesittämällä
hän yksinkertaisesti osallistuu yhteiskunnasta ja kehityksen suunnasta käytävään keskusteluun. Se, miten suurena tai pienenä profeettana tutkijaa tullaan pitämään, riippuu hänen esittämiensäideoiden saamasta vastaanotosta sekä yhteiskunnallisesta toiminnasta,jonka se mahdollisesti käynnistää.” (Alasuutari 2001, s. 98).
2. TUTKIMUKSEN TAUSTAA
Tässä luvussaesittelenjärjestöjentoimintaaja niiden erityispiirteitä. Erityisesti keskityn ammattiyhdistysliikkeen historianja erityispiirteidenläpikäymiseen.Järjestöt eroavat toiminnaltaan monin osin yksityisenjajulkisensektorin organisaatioista,tämä nousee esille muun muassa strategiaprosessissa. Ammattiliittojen oma toimintakulttuuri on muotoutunut historian myötäja monet nykyiset painotuksetja käytännötjuontuvat historiasta.
2.1. Ammattiyhdistysliikkeen historia
Ammattiliittojen historia voidaan katsoa alkaneen 1800-luvunlopulla. Ensimmäiset työväenyhdistykset olivat sivistyneistönjatyönantajien perustamiaja niiden avulla haluttiin korjata yhteiskunnan epäkohtia ja estää yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistyminen. Liiketunnetaan nimellä wrightiläinentyöväenliike asiaa vahvasti ajaneen Viktor Julius von Wrightin mukaan. Sosialisminleviäminenjatyöläisradikalismi 1800- luvun lopussa ja 1900-luvun alussa muutti työväenyhdistyksiä ja ne siirtyivät työntekijöiden johtamiksi. Suomen ammattijärjestö, SAK:n edeltäjä, perustettiin Tampereella 1907- (Ala-Kapee & Valkonen 1982, s. 62-70, 179-181, Bergholm 2013, s. 8-10)
Suomalainen ammattiyhdistysliike oli heikko ennentoista maailmansotaa,joskin asema parani jo 1930-luvun aikana. Vuonna 1940 tunnustettiin työntekijöiden järjestäytymisoikeuseli tapahtui niinsanottutammikuun kihlaus. Sotien päättymisen jälkeen tapahtui läpimurto työehtosopimustoiminnassa ja kyseinen toimintamalli vakiintui 1945-1947.(Bergholm 2013, s.35)
2.2. Ammattiliittojen keskusjärjestörakenne
Ammattiyhdistyskenttä on koko historiansa ajan ollut muutoksessa. Ammattiliittojen väliset fuusiot ovat olleet erittäin yleisiäja muutoksiatapahtuu milteijoka vuosi. Lisäksi liitoista siirtyy jäseniä, välillä merkittäviäkin jäsenryhmiä, liitoista toiseen. Läheskään kaikki yhdistymiset eivät ole toteutuneet, esimerkiksi SAK:laisten kuljetus- ja logistiikka-alojen liittojen yhdistyminen ei toteutunut suunnitellulla tavalla. Keskusjärjestörakenne on ollut huomattavasti pysyvämpi. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry (jatkossa SAK), Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry (jatkossa STTK) ja korkeasti koulutettujen Akava ry ovat keskusjärjestöjä,joihin suurin osa ammattiliitoista kuuluvat. Lisäksi on joitakin järjestäytymättömiä eli niin sanottuja villejä ammattiliittoja, jotka eivät kuulu mihinkään keskusjärjestöön. Esimerkiksi Journalistiliittoei kuulu nykyään mihinkään keskusjärjestöön. Yksittäisetliitot ovat vaihtaneet keskusjärjestöä, kuten esimerkiksi Terveydenhoitajaliitto vuonna 2012, jolloin se siirtyi STTK:sta Akavanjäseneksi.
Suurin keskusjärjestöistä on SAK, jonka edeltäjä Suomen ammattijärjestö SAJ perustettiin vuonna 1907. STTK on perustettu 1946ja Akava 1950. STTKja Akava ovat suunnilleenliittojensajäsenmäärän mukaan samankokoisia, Akava on hieman suurempi. SAK:hon kuuluu 21, Akavaan 35 ja STTK:hon 17 ammattiliittoa. Ammattiliittojen jäsenmäärä vaihtelee liittokohtaisesti todella paljon, pienimpien jäsenmäärä onsadoissa kunsuurimpien jäsenmäärä on yli 200000jäsentä. Liittojen jäsenmäärät pitävätsisällään myös eläkeläis- ja opiskelijajäsenet. Tarkimman kuvan liittojen koostajasitä kautta vaikutusvallastaantaisityövoimaan kuuluvanjäsenistön määräelitöissä olevatjatyöttömät, mutta näidenlukujensaaminen on huomattavasti vaikeampaa. Käytännössä tiedot pitäisi kerätä työttömyyskassojen jäsenmääristä. Eläkeläis- ja opiskelijajäsenten määrä vaihtelee paljonkin liittokohtaisesti. Tutkimuksessaniliittojenjäsenmäärälläei ole niin suurta merkitystä, koskajaotteluun riittää kokoluokka,jonka saa selvilleliittojen omistailmoituksista.
Kuva 2. Keskusjärjestöjenjäsenmäärät vuonna 2013
(Ahtiainen 2015, s.15-16)
Suurempi keskusjärjestömuutos tapahtui vuonna 1992, kun Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen keskusliitto TVKry ajautui konkurssiin. Syynä vararikkoon oli TVK:n omistamien yhtiöiden suuret talousvaikeudet ja jäsenliitot eivät enää suostuneet rahoittamaan niidentoimintaa. Suurin osajäsenliitoistaliittyi keskusjärjestö STTK:n jäseneksi. Tätä kauttaaikaisemmin pienestä STTK:sta kasvoi Suomentoiseksisuurin keskusjärjestö (Silvennoinen 2012 s.66-88).
Toinen suuri muutos tapahtui osana Suomen sosialidemokraattisen puolueen hajaannusta,jolloin SAK:n rinnalle perustettiin Suomen ammattijärjestö SAJ 1960. SAJ:n jäseneksi liittyi SAK:sta lähteneitä jäsenliittoja, lisäksi perustettiin uusia liittoja, jotkatoimivatsamoillatoimialoilla kuin SAK:njäseninä pysyneetliitot. SAKja SAJ yhdistyivät vuonna 1969 (Bergholm 2007).
Niin kutsutun eheytymisentaustalla oli osittain samoja syitä kuin mitä nykyisessä keskusjärjestö-hankkeessa on. Toimintaympäristö olitietenkin selkeästi erilainenja ammattiyhdistysliikkeensisällä välit olivaterittäin viileät,suorastaanriitaisat. Yhtenä
0 200000 400000 600000 800000 1000000 1200000
SAK Akava STTK
Keskusjärjestöjenjäsenmäärät 2013
syynäay-liikkeen vahvistamisentarpeelle nähtiin yhteiskunnallinen muutos niin kuin nytkin. 1960-luvulla näitä olivat muun muassa muuttoliike, koulutustarpeet ja teollistuminen. Toinensyy oli yhteiskunnallisten valtarakenteiden muodostumisessaja ammattiyhdistysliikkeen valtaresursseissa. Pelkona oli, että ay-liike ei pystyisi vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen(Bergholm & Saari 2010,s.8). Vuonna 1947 SAKja Henkisentyön keskusliitto HTK neuvottelivat yhteistyöstäja fuusiosta, mutta se kariutui melko pian (Bergholm 2005, s. 122-126).
2.3. Järjestöjen määrittely ja ominaispiirteet
Yhdistys- ja järjestökentän laajuuden takia niiden määrittely on haastavaa. Periaatteellisina kulmakivinä voidaan pitää jäsenyyttä, vapaaehtoisuutta ja demokraattisuutta(Heikkala 2001,s. 44). Järjestöt ovatrekisteröityjä yhdistyksiäja niiden toimintaa säätelee muun muassa yhdistyslaki. Yhdistysten hallinnoissa on eroja, mutta yhdistyslaki määrittää reunaehdot. Järjestöt joutuvat toimimaan kolmen ulottuvuuden, kansalaistoiminnan, valtionja markkinoiden keskellä. Kaikilla kolmella on omat toiminnan mekanismit, toiminnan kohteet ja toiminnan onnistumisen kriteerit. Yhdistystaijärjestöjoutuu operoimaanainasen kentänsääntöjen mukaan missäse toimii. (Heikkala 2001, s. 103-104). ”Järjestöjen erityispiirteenä on se, että ne toimivat kunkin kolmen ulottuvuudenja vastaavien rationaliteettien solmukohdassa. Ne ovat niin sanottuja Risteävien Rationaliteettien Organisaatioita” (Heikkala 2001, s. 106). Esimerkiksi moni yhdistys pyörittääliiketoimintaa,tuottaajulkisia palvelujajatoimii kansalaisjärjestönä, usein vielä yhtä aikaa.
Yhdistyksiä ja järjestöjä voi jaotella ja luokitella monilla eri tavoin. Seuraavaksi esittelen Per-Erik Isakssonin (Isaksson 1997, s.21-24, Heikkala 2001, s. 44-45) esittämänluokittelun niidenroolien mukaan. Mielestäniseantaaerinomaisen kuvan sekä kokojärjestökentän monipuolisuudestaettäammattiliittojen laajastatoiminnasta. Järjestö voi organisaationa olla 1. palveluorganisaatio, 2. kansalaisorganisaatio, 3. vapaaehtoisorganisaatio, 4. painostusorganisaatio, 5. intressiorganisaatio, 6. asiantuntijaorganisaatio, 7. koulutusorganisaatio, 8. jäsenorganisaatio, 9.
valistusorganisaatio, 10. hyväntekeväisyysorganisaatio, 11. yhdessäolo-organisaatio ja 12. kulttuuriorganisaatio.
Heikkala avaa edellä esitetyt organisaatiot seuraavasti: ”Roolien mukaisessa luokittelussa palveluorganisaatio tuottaa tiettyjä palveluja pääasiassa jäsenilleen, mutta myös julkiselle sektorille tai yksityisille kansalaisille. Kansalaisorganisaatio toimii sellaisena foorumina,jossa kansalaiset voivat keskustella, vaihtaa kokemuksiajatoimia jonkuntietyntavoitteen saavuttamiseksi. Vapaaehtoisorganisaatioissatoiminta perustuu vapaaehtoiselle osallistumiselle eikä tästä makseta ainakaan suuria korvauksia. Painostusorganisaation tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen päätöksentekoon ja siten muuttaa yhteiskuntaa toivomaansa suuntaan. Intressiorganisaatio on hyvin lähellä edellistä, se toimii tietyn kansalaisryhmän intressien toteuttamiseksi. Asiantuntijaorganisaatiolla on samankaltainen rooli kuin painostusorganisaatiolla, se käyttää tietyn alan asiantuntijoita tukiessaan toiminta- ajatuksensa toteutumista. Koulutusorganisaatio toteuttaa tiettyä koulutuksellista tavoitetta. Pääosa yhdistyksistäjajärjestöistä onjäsenorganisaatioita, ne keskittyvät ennen kaikkeajäsentensäarvojen,intressienjatarpeidentukemiseenjaedistämiseen. Valistusorganisaatiot pyrkivät vaikuttamaan sekä kohdennetusti jäsenkuntaansa että yleisesti kansalaisiin esimerkiksiluonnonsuojeluuntairaittiuteenliittyvissä asioissa. Hyväntekeväisyysorganisaation rooliin kuuluu auttaa esimerkiksi sellaisiaihmisiä,jotka ovat jääneet kokonaan sosiaalisten turvaverkkojen ulkopuolelle. Yhdistykset ovat usein yhdessäolo-organisaatioita, ne tarjoavat jäsenilleen sosiaalisia kontakteja ja niitä vastaavaa elämänsisältöä. Kulttuuriorganisaatiot toimivat kulttuuristen päämäärien suuntaan.” (Heikkala 2001, s.44-45)
Ammattiyhdistysliike voidaan katsoatoimivan jopa kaikissa yllämainituissarooleissa. Painostusorganisaatio,intressiorganisaatioja asiantuntijaorganisaatio ovatilmiselviä. Ammattiliittojen voimakkain ase onlakkoja kaikkityöelämäänliittyvätlakiuudistukset valmistellaan kolmikantaisesti,joissa on mukanaasiantuntijoina valtion virkamiesten lisäksisekätyöntekijöiden ettätyönantajienjärjestöjen edustajat. Palveluorganisaatioksi voidaanlaskeaesimerkiksiammattiliittojen ylläpitämientyöttömyyskassojentoiminta. Kansalaisorganisaation roolin voidaan arvioida olleen suurempi varsinkin
ammattiyhdistysliikkeen historian alussa, jolloin toiminta oli pääosin kentän järjestötoimijoiden toteuttamaa. Nykyään palatun henkilöstön määrä on kasvanut huomattavasti, joka kertoo toiminnan painottumisesta asiantuntijatoimintaan. Tästä suuntauksesta huolimatta suurin osajärjestötyöstätehdään edelleen vapaaehtoistoimin paikallisyhdistyksissäjatyöpaikoilla. Koulutus- ja valistusorganisaatiot ovatlähellä toisiaan. Ammattiliitoilla on laajaa koulutustoimintaa, joka kohdistuu etenkin aktiivien koulutukseen, mutta myös jäsenten ammatillisten ja yhteiskunnallisten valmiuksien kehittämiseen. Ammattiliitot ylläpitävät useaa kansanopistoa. Hyväntekeväisyys näkyy esimerkiksi solidaarisuustyönä kehittyvien maiden ay-liikettä kohtaan. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on suomalaisen ay-liikkeen kehitysyhteistyö- ja solidaarisuusjärjestö, jonka kautta toimintaa toteutetaan. Ammattiliitot ja –yhdistykset tarjoavat paljon vapaa-ajan toimintaa, jonka keskiössä ei ole edunvalvonta. Hyvänä esimerkkinä tästä käy monella liitolla oleva aktiivinen eläkeläisyhdistysten toiminta. Ammattiliitot tekevät läheistä yhteistyötä työväenkulttuurin parissatyöskentelevienjärjestöjen kanssa. Useatliitotjakavat myös jäsenilleen kulttuuriapurahoja.
Kuten yllä olevasta käy ilmi, ammattiliitoilla on monta roolia perinteisen edunvalvonnan lisäksi. Tietenkään yksittäisestä liitosta ei välttämättä löydy näitä kaikkia ulottuvuuksia ja painotukset vaihtelevat. Keskusjärjestötasolla korostuu mielestäniainakin painostusorganisaatio,intressiorganisaatio,asiantuntijaorganisaatio, koulutusorganisaatioja valistusorganisaatio. Yksi merkittävästrateginen valintaliittyy kysymykseen onko keskusjärjestö kansalaisorganisaatio? Tätä keskustelua on käyty runsaastiliittojenjäsenlehdissäja kannateroavatliittojen kesken. Aikaisemmintämä rooli oli vahva, mutta onko sille tarvetta tänä päivänä? Tähän palaan tarkemmin analyysiosiossa.
Ammattiliittojen yksi vahvuus on niiden monipuolinen roolijärjestökentällä. Samalla se voidaan katsoa myös heikkoudeksi. Ammattiliittojen jäsenillä on paljon vaatimuksiaja toiveitatoiminnasta. Heikkala onlöytänyt saman ongelman yleisestikinjärjestökentästä.
”Vaarana on toiminnan rönsyily, linjattomuus ja ydintoiminnan hämärtyminen. Pahimmassatapauksessa seurauksena on kaiken haaliminenja strategisenfokuksen
(keskittymisen) katoaminen. (Heikkala 2005, s. 89). Samojen haasteiden parissa joudutaanelämään keskusjärjestötasollajastrategiatyössä nämä nousevat viimeistään pintaan.
2.4. Ammattiyhdistysliikkeen erityispiirteitä
Ammattiyhdistysliikkeen järjestörakenne noudattaa hyvin paljon muita kansalaisjärjestöjä. Yleensä yksittäinen jäsen kuuluu paikalliseen tai työpaikkakohtaiseen yhdistysmuotoiseenammattiosastoon tai -yhdistykseen. Yhdistys puolestaan on jäsen ammattiliitossa ja ammattiliitto kuuluu yleensä johonkin keskusjärjestöön. Joillakin ammattiliitoilla on rakenteessaan useampia tasoja. Järjestörakenne muistuttaa tietyllä tavalla konsernia, mutta päätöksentekoprosessi kulkee alhaalta ylös. Yksittäinen jäsen käyttää valtaansa paikallisen yhdistyksen kautta osallistumalla yhdistyksen kokouksiin. Nykyään lähes kaikissa ammattiliitoissa on käytössäjäsenvaalit,joilla valitaan päättäjät valtuustoihintaiedustajistoihin.Jatkossa käytän näistä molemmistatermiä valtuusto. Valtuusto puolestaan käyttää ylintä valtaa liitoissa ja sen tehtäviinkuuluvat muun muassa toimintasuunnitelman hyväksyminen ja hallituksen valitseminen. Valtuusto kokoontuu yleensä 1-2 kertaa vuodessa. Hallitus kokoontuu tiheämmin ja tekee päätöksiä oman määritellyn toimivaltansa piirissä. Operatiivisesta johtamisesta vastaa liiton johto. Esimerkiksi päätös uuteen keskusjärjestöönliittymisestätehdään valtuustoissa.
Ammattiliittojen tarkasteleminen on mielenkiintoista, mutta haastavaa. Suurimpana haasteena pidän saada rehellisiä mielipiteitä, ei ulkokultaisiajuhlapuheita. Liittojen välillä on jännitteitä, jotka säteilevät keskusjärjestörakenteeseen. Näitä ovat muun muassa poliittiset valtasuhteet, kilpailu jäsenistä, intressiristiriidat (esimerkiksi julkinen/yksityinen)ja sopimusriidat(kilpailevattyöehtosopimukset). Monellaliitolla on julkisuudessa erilainen maine. Toisia pidetään voimakkaampina, joidenkin mielestä lakkoherkimpinä ja yhteiskuntarauhaa horjuttavina tahoina, toisia pidetään byrokraattisina ja osaa ei edes mielletä vahvasti ammattiliitoksi sen perinteisessä merkityksessä, vaan kyseessä on ennemminkin ammatillinen yhteenliittymä, joka tarjoaajäsenpalvelujaja koulutuksia.
Ammattiliitot ovat olleetja ovat vieläkin vahvoja vallankäyttäjiä yhteiskunnassa. Niiden voimakas asema perustuu historiaan,lainsäädäntöönja omaantoimintaan. Suomalainen työlainsäädäntö on hyvin kattava verrattuna esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopan maihin, joissa ay-liikkeen asema ei ole yhtä vahva. Nykyinen lainsäädäntö on kehittynyt pitkän ajan kuluessa ja siihen on vaikuttanut ammattiyhdistysliikkeen toiminta. Yksi merkittävistätyöntekijöiden oikeuksista onlakko-oikeus. Ammattiliittojen voimakkain ase ontyötaistelut, erityisestilakot. Työtaisteluiden määrä on vähentynyt huomattavasti verrattuna edellisiin vuosikymmeniin (Tilastokeskus 2015). Vertailu muihin maihin on hankalaa erilaistentilastointitapojenjalainsäädännöntakia. Työntekijäjärjestöjenja työnantajajärjestöjen mielipiteet eroavattoisistaan selkeästi kun vertaillaanlakkojen määrääjalaatua (esim. EK 2013, Bergholm 2013).
Ammattiyhdistysliikettä kuvataan usein korporatiiviseksi ja sen on moitittu ajavan vain tiettyjenjäsenryhmienetuja unohtaen yhteiskunnan menestyksen kannalta merkittävät uudistuksetja vastaantulot. Ay-liikkeenasemaajatoimia onjulkisuudessaarvosteltu koko historianajan,jopasen olemassaolontarve on kyseenalaistettu. Viimeaikoina arvostelun voidaan arvioida vielä kasvaneen. (esim. Von Hertzen, Paananen, Riski 2013).
2.5. Ammattiliittojen jaottelua
Ammattiliittoja voidaan jaotella monella tavalla. Yksi tapa on luokitella työntekijäliittoihin, toimihenkilöliittoihin ja akateemisten liittoihin. Nykyiset keskusjärjestöt rakentuvat pääosintämänluokittelun pohjalle.
Liitot voidaanjaotella myöstoimialan mukaan. Karkea, mutta yleisesti käytettyjako on yksityisen alanliitotjajulkisen alanliitot. Yksityisen alanliitot on usein mielletty pelkästään teollisuusliitoiksi, mutta esimerkiksi tällä hetkellä Palvelualojen ammattiliitto PAM on Suomensuurin ammattiliittojäsenmäärältään. PAM:njäsenet työskentelevät laajasti yksityisellä palvelusektorilla. Teollisuuden ammattiliitot tekevät
tiivistä yhteistyötä yli nykyisten keskusjärjestörajojen. Teollisuuden palkansaajat TP ry on teollisuusliittojen yhteistyöjärjestö, joka aloitti virallisen toimintansa yhdistysmuotoisena 2013, yhteistyötä liitot ovat toki tehneet jo runsaasti aikaisemminkin. Julkisen puolen liitoilla ei ole vastaavaa järjestäytynyttä yhdistysmuotoista yhteistoimintaa.
Liitot voidaan määritellä tarkemmin toimialansa mukaan. Esimerkiksi SAK luokittelee omilla internet-sivuillaan jäsenliittonsa viiteen ryhmään niiden päätoimialojen mukaan. Nämä ryhmät ovat 1. teollisuusliitot, 2. kuljetusalojen liitot, 3. julkisten alojen liitot, 4. yksityiset palvelualatja 5.lehtimiesliitot.
Liittojen koko onerittäin merkittävätekijä. Liittojen koko vaihtelee sadoistajäsenistä ainasatoihintuhansiin. Liiton koko vaikuttaaluonnollisesti kuinka paljon palkattua henkilöstöä liitolla on. Liittojen koon voidaan olettavan vaikuttavan siihen,minkälaisia palveluita odotetaan keskusjärjestöiltä. Heikkala pitääesimerkiksi urheiluliittojaja – järjestöjä koskevassa tutkimuksessaan liittojen kokoa keskeisenä tekijänä toimintaedellytysten kannalta(Heikkala 1998, s. 274).
Tärkeä muuttuja on onko liitto niin sanottu ammattikuntaliitto, jonka työmarkkinastrategia perustuu sosiaaliseen sulkeumaan, vaiteollisuustai yleisliitto, jonka strategia perustuu avoimeen kartelliin(Ilmonen&Kevätsalo 1995, s.82-95). Liitot voidaan siisjakaa perinteisiin ammattiliittoihin,joiden päätehtävä ontyöehtosopimusten kautta tapahtuva jäsenten edunvalvonta, ja koulutusalan mukaan muodostuneisiin ammattiliittoihin, joillaei ole omaasopimustoimintaa. Ensimmäisessä, niinsanotussa teollisuusliittomallissa, kaikki samalla työnantajalla työskentelevät järjestäytyvät samaan liittoon riippumatta koulutuksesta. Sosiaalinen sulkeuma tarkoittaa, että ammattiliitto pyrkii vaikuttamaan siihen, paljonko kyseisellä alalla työskentelee henkilöitä ja minkälaisella koulutuksessa ja pätevyydellä. Esimerkiksi akavalaiset Suomen Ekonomiliitto SEFE ja Suomen Lakimiesliitto ovat suhtautuneet yleensä kielteisesti oman alan koulutuksensa aloituspaikkojenlisäämiseen (Akava 2014). Tämä jako on varsin karkea ja välimuotoja löytyy paljon. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan
työntekijöitäedustava Tehy ry ontoimialanja koulutusalan mukaanjärjestäytyneiden liitto,joka on sopijaosapuolenalukuisissatyöehtosopimuksissa.
Liittojen suhdetta poliittisiin puolueisiin voidaan käyttää myös yhtenä erottelevana tekijänä. Perinteisesti suurimmalla osalla SAK:n jäsenliitoista on ollut läheiset suhteet työväenpuolueisiin, Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen SDP:hen ja Vasemmistoliittoon. Tämä näkyy muun muassa vaaleissajaammattiliittojen hallinnon ryhmätoiminnassa. Toki poliittista ryhmätoimintaa on myös STTK:nja Akavanliitoissa useiden puolueiden nimissä. Suurin osa SAK:n jäsenliittojen puheenjohtajista on avoimesti jommankumman työväenpuolueen jäseniä. Myös STTK:n ja Akavan liittojen puheenjohtajistalöytyy politiikassatoimivia.
Liitotluokitellaan myös useinjäsentensukupuolijakauman mukaan.Julkisen puolen liitot ovat naisvaltaisia, kuntaasteollisuusliitot miesvoittoisia. SAK:nliittojenjäsenistä enemmistö on miehiä johtuen runsaasta teollisuusliittojen määrästä, kun taas STTK:ssa on suuriajulkisen puolenliittojaja sitä kauttanaisia on enemmän.
2.6. Ammattiliittojen toimintaympäristö tutkimuksen teon aikana
Ammattiliitoilla on paljon vaikutusvaltaa ja niiden toiminta kytkeytyy yhteiskunnallisten tärkeiden asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Huhtikuussa pidetyt eduskuntavaalit ja sen jälkeen syntynyt hallituspohja, jonka muodostivat Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus, voidaan katsovan näkyvän tutkimusaineistoissa. Vuotta 2015 voidaan pitää monella tavalla erittäin kiireisenä ammattiyhdistysliikkeelle. Heti vaalienjälkeen hallitustunnustelijaJuha Sipilä aloitti työmarkkinajärjestöjen kanssa neuvottelut yhteiskuntasopimuksen tekemisestä. Sopimuksen tarkoituksena oli tehdä niin sanottu tuottavuusloikka. Sopimuksen tekeminenei onnistunut, mutta yhteiskuntasopimus nousiesille uudestaanstrategisen hallitusohjelman kautta. Työmarkkinoiden piti päästä sopimukseen heinäkuun loppuun mennessä, näintapahtuessa hallitus sitoutuisi tulemaan vastaan veronkevennyksillä. Jos sopuaeisynny, hallitus uhkasileikata 1,5 miljardinedestäerilaisiatukia. Neuvottelut
kariutuivat elokuun 2015 puolivälissä. Lisäksi vuonna 2013 sovitun työllisyys- ja kasvusopimuksen optiovuodesta piti sopia 15.6.2015 mennessä ja tässä onnistuttiinkin. Työmarkkinajärjestöt saivat sopimuksen tehtyä, jossa sovittiin maltillisista palkankorotuksista.
Hallitus julkaisi 8.9.2015 omat keinot niin sanotun tuottavuusloikan aikaansaamiseksi, jotka ammattiyhdistysliike tuomitsi jyrkästi. Kaikki kolme työntekijöiden keskusjärjestöä järjestivät kahden tunnin poliittisen mielenilmaisun 18.9.2015, osa liitoista päätti myös koko päivän kestäneestä mielenilmaisusta. Edellinen vastaava mielenilmaus tapahtui 1990-luvun alussa eli kyseessä oli varsin historiallinen toimenpide. Tutkimukseni haastattelut sijoittuivat keskelle tätä työmarkkinoiden kuohuntaa, haastatteluttoteutettiin ajanjaksolla 15.9.-15.10.2015. Nämä kaikki asettavat paineita ammattiliitoille ja uudelle keskusjärjestölle ja vaikuttavat vastaajien retoriikkaan. Vaikka uuden keskusjärjestön strategiantähtäin on pidemmällä aikavälillä, ajankohtaisettilanteet vaikuttavat aina.
3. TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN TAUSTA
Seuraavaksi käyn läpi tutkimuksen teoreettista taustaa, esittelen käyttämäni viitekehyksenjatutkimukseen liittyviäteorioitajaitselaatimiani hypoteesejä. Lisäksi avaanlyhyestistrategia-käsitettäjaesittelenjoitakin omaatutkimusaihettanisivuavia tutkimuksia sekä kotimaasta että ulkomailta.
3.1. Strategian määrittelyä
Strategialle onlukuisia määritelmiä. Niidentyhjentävä esittelylienee mahdotonta, mutta esittelen tässä joitakin yleisiä määritelmiä, jotka tuovat esille strategia-käsitteen monipuolisuudenjaerilaisetlähestymistavat. Strategia -termi ontullutliiketalouteen sodankäynnistä ja ensimmäisenä strategiaa käsitelleenä teoksena pidetäänkin Sun Tzun klassikkoa Sodankäynnintaito, englanniksi The Art of War. Teos on kirjoitettu arviolta 400-500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. (Sun Tzu 1990).
Varsin yleinen ja perinteinen määritelmästrategialle on ylimmänjohdonsuunnitelmat saadatulosta organisaation missioidenjatavoitteiden mukaisesti(Wright, Prongle &
Kroll 1992, s.15, Mintzberg, Ahlstrand & Lampel 1998, s. 9). Mintzberg ja kumppanit käyttävät yhtenä strategian määritelmänä viiden P:n mallia termien etukirjainten mukaan. Nämä ovat plan, pattern, position, perspectiveja ploy. Planelisuunnitelma tarkoittaa tulevaisuuteen suuntaavaa suunnitelmaa, suuntaa tai polkua. Pattern eli malli viittaa menneisyydestä ammentavaan strategiaan,joka on muotoutunut ajan kanssa. Positiontarkoittaaasemaataiasemointia. Organisaatiolla onselkeätavoitesaavuttaa tietty konkreettinen asema markkinoilla. Perspectivetarkoittaa organisaation sisältä kumpuavaa strategiaa, jossa selvitetään millaista osaamista organisaatiossa ja mitä sillä voidaan saavuttaa. Viides P on ploy eli juoni, jonka tarkoituksena on tietyllä strategisellatoimella vetää nenästä vastustajaatai kilpailijaa. Mikään näistä malleista ei esiinny puhtaanaarkielämässä, vaan kyseessä on lähesainasekoituksesta(Mintzberg ym. 1998, s. 9-15).
Michael Porter edustaa myös perinteistä strategiakoulukuntaa. Hän määrittelee kilpailukykyisenstrategian olevantapatehdäasiattoisin kuin kilpailijat. Strategia on harkitusti valittujatoimia, jotkatuottavatainutlaatuisensekoituksenlisäarvoa.(Porter 1996, s.64)
Heikkala määrittelee strategian seuraavasti: kyky nähdä, tahtoa arvottaa ja tapa toimia. Kyvyllä nähdätarkoitetaanstrategistaajattelua, kykyä nähdätoimintaympäristössäja organisaatiossa asioita, joiden avulla voidaan saavuttaa pitkän aikavälin tavoitteet. Tahto arvottaa tarkoittaa tietoisia valintoja, jotka muodostavat yhteensopivan ja toimivan kokonaisuuden. Tapatoimia viittaa strategiaan käytännöntyökaluna,joka parhaimmillaan on sisäänrakennettu organisaatioonja sentoimintakulttuuriin. (Heikkala 2001, s.23)
Strategia tulee nykyään vastaan kaikkialla, myös julkishallinnossa ja kolmannella sektorilla. Myös julkisessa keskustelussa strategiat valtaavat koko ajan enemmän tilaa. Toukokuussa 2015 hallitusohjelman julkaisun yhteydessä pääministeri Juha Sipilä käytti ohjelmasta nimeä ”Strateginen hallitusohjelma, jossa on yhteinen tilannekuva ja yhteisettavoitteet”. Malli pohjaa Valtioneuvoston asettaman Valtion ohjausjärjestelmän kehittäminen (OHRA) – hankkeen suosituksiin (Valtioneuvosto 2015, Valtiovarainministeriö 2014).
Strategia on nykyään myös entistä enemmän viestintää ulospäin ja markkinointia. Strategian tarkoitus on luoda organisaatiosta positiivista kuvaa. Strategiat ovat yleensä julkisiajalukijakunta on entistälaajempi (Sorsa, Pälli, Vaara & Peltola 2010 s.24-25)
3.2. Strategia käytäntönä –tutkimus
Valitsin viitekehykseksi strategy as practice- tutkimuksen (SAP),suomeksistrategia käytäntönä. Strategia käytäntönä -tutkimus keskittyy strategian tekemiseen, kuka tekee, mitätekee mitentekee, mitä strategianteossa käytetään apunaja mitä vaikutuksia näillä on strategiaan. Strategia käytäntönä on noussut perinteisten strategiatutkimuksen
teorioiden rinnalle, joissa strategiaa lähestytään taloudellisista tai rakenteellisista näkökulmista. Strategia käytäntönä voidaan määritelläsosiaaliseksitoiminnaksi,jossa strategiarakentuu useidentoimijoidentoiminnan, vuorovaikutuksenja neuvottelujen kautta käytännöksi. (Jarzabkowski & Spee 2009, s. 69).
Strategian tekemiseen osallistujat eivät ole koskaan puhtaita yksilöitä, vaan he ovat osa jotainsosiaalistaryhmää,jonkatoimintaan vaikuttavat muun muassasosiopoliittinen asema, retoriikka,jopa kansallisuusja sukupuoli. (Vaara & Whittington 2012, s.20).
Perinteisesti strategia on nähty ylimmän johdon toimintana, mutta strategia käytäntönä pyrkii huomioimaansuuremmanjoukonstrategisiatoimijoitajastrategiantekemisen inhimilliset ulottuvuudet. Ihmisten motivaatiot, tunteet ja toiminta vaikuttavat strategiaan. Kyseessä on siis huomattavasti humaanimpilähestymistapa kuin perinteiset tulokulmat. Strategia käytäntönä -lähestymistapa on kasvanut nopeasti viime vuosina. Strategia käytännössä on noussut esiin kolme käsitettä: ”Toimijat” (practitioners), jotka tekevät strategiatyötä, ”käytännöt” (practices) eli sosiaaliset, symbolisetja materiaaliset työkalut, joita strategiassa käytetään ja ”tekeminen” (praxis) eli toiminta,jolla strategia toteutetaan (Jarzabkowski& Spee 2009, s. 70,).
Richard Whittington määrittelee 5 ”koetinkiveä”, jotka määrittävät strategia käytäntönä -tutkimusta ja samalla erottavat sen perinteisestä strategiaprosessien (Strategy Process) tutkimuksista. Koetinkivet ovat suhteidenja yhteyksien etsiminen, sisäisten/piilotettujen seikkojen huomioiminen, ironiaan pyrkiminen, suorituksen problematisoiminen ja jatkuvuuden/perinteiden kunnioittaminen (Whittington 2007, s. 1582-1583).
Teoria soveltuu käsittelemääni aiheeseen erittäin hyvin. Strategia käytäntönä - tutkimusta on käytetty paljonei voittoatuottavien organisaatioiden, kutenesimerkiksi yliopistojen, orkestereiden ja julkisten sairaaloiden tutkimisessa. Tätä kautta strategiatutkimuksen kenttä onlaajentunut huomattavasti uusille alueille. Samalla myös tutkimuksessa on voitu käsitelläinstitutionaalisiaja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia,ei pelkästään kapeasti määriteltyätaloudellista ympäristöä.(Vaara & Whittington 2012, s.7).
Kolmannen sektorin järjestöä ja sen strategiaa kannattaa lähestyä ennen kaikkea yhteiskuntatieteellisen kuintaloustieteellisentutkimuksen näkökulmasta. Ammattiliitto tai keskusjärjestö ei ole yritys, vaan valtaa käyttää pääsääntöisesti kentällätoimivat luottamushenkilöt. Toki ammattiliittojen puheenjohtajilla on mahdollisuus käyttää huomattavaa valtaaja näin he useintoimivatkin.
3.3. Diskurssianalyysi ja kriittinen diskurssianalyysi
Diskurssianalyysilla tarkoitetaan analysointitapaa,jokatutkiitekstiäja puhettatai kielen käyttöä erilaisista näkökulmista. Diskurssianalyysia voidaan käyttää monenlaisten aineistojenanalysointiin. Diskurssianalyysia on käytetty useillaeritieteenaloilla. Sen vahvuutena voidaan pitää käyttökelpoisuutta poikkitieteellisissä ja monialaisissa tutkimuksissa, koska se avaa muita tutkimusmenetelmiä tehokkaammin sosiaalisia ulottuvuuksia,joita voi muutoin olla hankalasaadaesille. Senavullasaadaan myös inhimillinentoimijajaihmisiä koskeva kulttuurillinentoimintatarkastelun keskiöön. (Remes 2006, s. 292, 308)
Diskurssi tarkoittaa tapahtumien diskursiivista esitystä, esitystapaa eli kerrontaa (Metsämuuronen 2006, s. 106.) Liisa Remes määrittelee analyysimenetelmänä diskurssien tutkimuksen ”syvälle käypänä tapana tarkastella ihmisten kulttuurista olemista”(Remes 2006,s.288). Diskurssianalyysitutkiiihmistentoimintaaja niiden muodostamia kulttuureja. Analyysi pyrkiitekemään näkyväksi muiden muassaihmisten toimintaa ohjaavia seikkoja eli diskursseja. (Remes 2006, s.289)
Metsämuurosen mukaan oleellista on se, että ”puheen osatekijät ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen muoto, joka tapahtuu tietyssä ajassa ja tietyssä tilassa”
(Metsämuuronen 2006, s. 106-107). Omassa tutkimuksessani analysoin erilaisia tekstejä, sekä kirjoitettuja että puhuttuja. Metsämuuronen määrittelee hyvän tekstianalyysin peruskysymyksiksi seuraavat: kuka sanoi, mitä sanoi, mitätarkoitti, miksi sanoi, mihin pyrkija kehen pyrki vaikuttamaan (Metsämuuronen 2006, s. 107).
Diskurssianalyysissa aineistosta etsitään merkkejä diskursseista, jotka kootaan merkityksiksi,joita voidaan vahvistaa myös muillaaineistoillaja viitteillä. Remeksen mukaan ”Määrittämistä vahvistaa löytyneen diskurssin vertaaminen tutkijan hyvin tuntemaan yhteiskunnalliseen genreen. Tämä avartaa analyysiäja kertoo diskurssin vaikutuksesta.” (Remes 316-317). Oma usean vuoden kokemus ammattiyhdistysliikkeestä mahdollistaa diskurssien kytkemisen omiinarjessatehtyihin havaintoihin. Lisäksi diskurssien vahvistamisessa voin hyödyntää myös SAK:n hallituksen kokouksista pitämää tutkimuspäivää. Diskurssianalyysissa piilevät omat haasteensa. Esimerkiksi haastattelijan käyttämät käsitteet voivat vaikuttaa vastauksiin.
(Alasuutari 2001, s. 151)
Haastattelutja osin myös kirjoitettuteksti onluonnollista kieltä,jonkaanalyysi vaatii aina tulkintaa. Tulkinnallisuus tarkoittaa Sorsan ja muiden mukaan sitä, että
”luonnollisella kielellätapahtuvassaargumentaatiossaei pyritä pelkästäänjohtamaan seuraamuksia premisseistä, kuten matemaattisessatodistelussa, vaan hankkimaantai vahvistamaan hyväksyntää tai kannatusta esitetyille väitteille. Toki argumentaation onnistumisessa on aina keskeistä se, että esitetyt väitteet ja johtopäätökset ovat loogisessa suhteessa perusolettamusten kanssa. Niinpä määrittelyn voidaan nähdä vetoavanerityisesti keskustelijoidenälylliseen puoleen, koska määrittelyjen pätevyys arvioidaan niiden paikkaansa pitävyyden kautta.” (Sorsa ym. 2010, s.46)
Kriittinen diskurssianalyysi on diskurssianalyysin eräs lähestymiskulma. Sen lähtökohtana on yleensä oletus valta- jaalistussuhteiden olemassaolosta. Diskursseilla on yhteiskunnallinen rooli,joka näkyy edellä mainituissa suhteissa (Vaara&Laine 2006, s. 159). Vaaraja Laineesittävät viisi ominaispiirrettä. 1. Analyysintarkoituksena on kyseenalaistaa yhteiskuntaan, politiikkaan ja talouteen liittyviä itsestäänselvyyksiä, tehdä valtasuhteet näkyviksi ja raivata tilaa vaihtoehtoisille diskursseille. 2. analyysissa korostuu yhteiskunnallinen kontekstisidonnaisuus. Diskursseja ontarkasteltava osana laajempaa ympäristöä. Tekstien analysoimisessa käytetään erilaisiatekniikoita,jotka johtavat laajempiin diskursseihin. Tutkimuksessa on huomioitava tilanteiden ja käsitteiden historiallinen ulottuvuus. 3. Käsitteet intertekstuaalisuus ja
interdiskursiivisuus kuuluvat olennaisesti kontekstiin. Yksittäinentekstitai puhe pitää liittää toisiin vastaaviin, jotta se voidaan ymmärtää (intertekstuaalisuus). Interdiskursiivisuus tarkoittaa sitä, että merkitysjärjestelmät pitävät sisällään elementtejä toisista diskursseista. 4. Diskurssit liittyvät ideologioihin. Yhteydestä riippuen osa diskursseista on hallitsevia ja luovat alistussuhteita. Tutkija voi myös itse pohtiaspekulatiivisestijaluoda uusiatulkintojaja näkemyksiäilmiöstä. 5. Kriittiselle diskurssianalyysille on ominaista vahvarefleksiivisyys. Tutkijatekee omia kriittisiä tulkintoja joistakin lähtökohdista. Olennaista on, että tutkija itse tunnistaa taustaoletuksensa ja ymmärtää osallistuvansa sosiaalisen todellisuuden luomiseen.
(Vaara&Laine 2006, s.160-161)
Samankaltaista kriittistä diskurssianalyysin lähestymistapaa edustaa Pauli Juuti puhuessaan johtamispuheesta, joka voidaan rinnastaa strategiapuheisiin. Muutospuheissa muokataan totuutta ja haetaan itselle mieleistä käsitystä muutosta, tietynlaistailluusiota.Alistussuhteettulevat selvästi esille. ”Lisäksi netietenkin nostivat esille joitakin seikkoja muutoksen perustaksi ja jättivät monia pois. Ne jopa tukahduttivat moniaääniä,joille muutoksessa olisi voinut ollatilaa.” (Juuti 2001,s. 378)
Käyttämäni sisällönanalyysi pohjautuu edellä esitettyyn diskurssianalyysiin. Diskurssianalyysi menetelmänä pureutuuihmistenluomaan kieleenja kulttuuriin,ja diskurssien muotoutuminentapahtuu pidemmällä aikavälillä (Remes 2006, s.288). Tästä syystä en käytä työssäni juurikaan termiä diskurssi, vaan puhun ennemminkin kokonaisuuksistajateemoista. Toisaaltajotkin analyysissa esiin nousevat kulttuuriset seikat ovat olleet pitkäkestoisiajatäyttävät siten diskurssin määritelmän.
3.4. Tutkimuksen liittyviäteorioita ja hypoteesejä
3.4.1. Johdon ja jäsenten välinen suhde
Patricia Fosh ja Edmund Heery jaottelevat ammattiliittojen johdon ja jäsenten suhteen viiteen eri näkökulmaan (Ilmonen&Kevätsalo 1995, s94-96, Fosh& Heery 1990). Näitä melkein kaikkia voisoveltaajossain määrin myösammattiliittojenja keskusjärjestön suhteisiin. Selkeimmin tähän sopii poliittinen taloustiede, jossa ratkaiseva ongelma on, että keskusjärjestöt edustavat universaalejatyöntekijöiden etuja (ainakin enemmän kuin liitot), kuntaasliitotedustavatjäsentensäerityisintressejä. Pluralistinentulkintasopii myöstarkastelukulmaksi. Siinälähtöolettamana on, ettäjäsentenjajohdon välillä ei ole ristiriitaa. Jäsenet, tässä tapauksessa liitot, tarvitsevat keskusjärjestön johdon ja asiantuntijat yhdistämään intressinsä ja toimimaan asiantuntijoina. Marxilainen tulkinta perustuuristiriitaan,jossaliittojenjohtolaillistaa kapitalistisetsuhteet,jotkasotivat jäsenten etuja vastaan. Mielestänitämätulkinta on Suomen ammattiyhdistyskenttää tulkittaessa varsin vähäinen liittotasollakin ja käytännössä liittojen ja keskusjärjestöjen välillätätä ristiriitaa ei mielestäni ole.
Konservatismitässätapauksessa viittaa johdon haluun estääjäsenten/liittojen etujen harmonisoitumisen,jokatapahtuisi markkinavoimientoimientakia. Tätä ristiriitaisuutta löytyy myös Suomen ammattiyhdistysliikkeestä.Esimerkiksi suhtautuminen kauppojen aukioloaikoihin eroaaliittojen välillä. Konservatismia voi soveltaa myös esimerkiksi eri keskusjärjestöjen tavoitteisiin, tämä ilmenee esimerkiksi suhtautumisena eri työntekijäryhmien asemaan. Akavan mielestä ylempien toimihenkilöiden ja asiantuntijoidentyö onratkaisevastierilaista kuin muidentyöntekijäryhmien(Akava 2015). Tämä voi olla yksi selittävätekijä, miksi akavalaisetjäsenliitot eivät ole mukana laajamittaisesti uuden keskusjärjestön rakentamisessa.
Feministinen näkökulma viittaa miehiä suosiviin ratkaisuihin, joista keskustellaan paljon myös Suomessa. Tietynlaista vastakkainasettelua on löydettävissä myös Suomessa mies- ja naisvaltaisten liittojen välillä, vaikka keskusjärjestöjen neuvottelutavoitteissa on vahvasti ollut jo pitkään samanpalkkaisuusohjelmat ja
työelämän segregaatiota purkavat toimet. Selvästi naisvaltaisia ammattiliittoja ovat julkisensektorinja palvelualojentyöntekijöitäedustavatliitot, kuntaasteollisuus- ja kuljetusliitot ovat miesvaltaisia.
3.4.2. Elinkaarimalli ja uusi keskusjärjestö
Organisaatioiden kehitystä on kuvattu usein elinkaarimalli -käsitteen avulla, myös ammattiyhdistysliikkeen kehitystä. Samuli Aho ja Jari Kaivo-ojamäärittelevät elinkaarimallia seuraavasti: ”Organisaation elinkaariteoriaja sen mukainentutkimus perustuu siihen perusolettamaan, että yritys käy läpi useita kehitysvaiheita olemassaolonsa aikana. Elinkaariteoriamalleissa ontyypillisestijaksollisia vaiheita, kuten yrityksen perustaminen, kasvu, kypsyysvaihejajopataantuminen”. (Aho &
Kaivo-oja 2014, s. 11)
Ilmonenja Kevätsalo esittävätelinkaarimallissa viittäeri vaihetta:sosiaalisenliikkeen vaihe, organisoitumisen vaihe, institutionalisoitumisen ensimmäinen vaihe, isntitutionalisoitumisentoinen vaiheja sisäisen kritiikin vaihe. He asemoivat20 vuotta sitten suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen elinkaarimallissa institutionalisoitumisen toiseen vaiheeseen, joka sijoittuu elinkaarimallissa loppupuolelle. Vaiheelle on ominaista, että jäsenmäärä on saavuttanut korkean tason, jopa kääntynyt laskuun. Jäsenet eivät enää ole keskeisiä toimijoita, vaan he ostavat palveluja liitolta. Toimintaa pyörittävät aktiivitja palkattu henkilöstö. Seuraava vaihe onjoko paluuaikaisempiin vaiheisiintai kokonaan uusi vaihe.(Ilmonen&Kevätsalo 1995, s. 100-105)
Kuva 2. Organisaatioiden elinkaaren vaiheet JÄSENMÄÄRÄ
Suuri
Institutionalisoitumisen toinen vaihe
Sisäisen kritiikin vaihe Institutionalisoitumisen
ensimmäinen vaihe
Organisoitumisen vaihe
Sosiaalisenliikkeen vaihe Pieni
AIKA (Ilmonen & Kevätsalo 1995, s. 100)
Voidaan jo esittää, että ammattiliitot ovat edenneet ainakin joiltakin osin sisäisen kritiikin vaiheeseen. Ammattiliittojen niin sanotut suuret voitot ovat olleet vähissä neuvottelupöydissä ja liike asemoidaan puolustusasemiin. Vaikka ammattiliitot ja keskusjärjestöt ovat saaneet neuvoteltua useita uudistuksia tai merkittäviä palkkaratkaisuja viime aikoina, kuten esimerkiksi eläkeuudistuksen ja tuottavuus- ja kasvusopimuksen, yleinen mielipide ratkaisee mihin ay-liike asemoidaan. Suomessa on yksi maailman korkeimmista työntekijöiden järjestäytymisasteista maailmassa, samaan pääsevät käytännössä vain muut pohjoismaat. Järjestäytymisasteen pysähtyminenja jopa vähentyminenja sitä kauttaammattiliittojenjäsenmäärien pysähtyminenja osittain kääntyminen laskuun varsinkin nuorien aikuisten kohdalla kuvaavat kansalaisten asennetta ay-liikkeeseen.(Lyly-Yrjänäinen 2014, s.92-94, Ahtiainen 2015 s.30)
