TUU-13-008
2464000
2464000
2465000
2465000
2466000
2466000
2467000
2467000
7570000 7570000
7571000 7571000
7572000 7572000
7573000 7573000
7574000 7574000
7575000 7575000
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
0 500 m
Korkeus: 281 Alueen suhteellinen korkeus: 7
Geologia
Järämänpalon tuulikerrostumat ovat syntyneet Äijäjoen harjun pohjoispuolelle Muonion jääjärven (Johansson 2005) hiekkaisten ja hietaisten kerrostumien pinnalle. Niiden pintaosissa aines on karkeaa hietaa (Johansson ym. 1991).
Luoteesta ja lännestä osin mannerjäätikön reunan suuntaisesti puhaltaneet voimakkaat tuulet kuluttivat
jääjärvikerrostuman pintaosaa ja kuljettivat irrottamaansa ainesta kerrostaen sen etäämmälle dyynikummuiksi sekä U- muotoisiksi paraabelidyyneiksi. Dyyniselänteiden muoto vaihtelee huomattavasti. Muodostuman alueella on
selväpiirteisten U-muotoisten dyynien lisäksi laajoja osin epäsymmetrisiä kaarenmuotoisia dyyniselänteitä ja muutamia tuulen suunnan suhteen poikittaisia selänteitä. Muodostuman pohjoisosassa, Järämänpalolla, vallitsevana tyyppinä ovat luoteisten tuulten kerrostamat laajakaariset epäsymmetriset dyynikaaret. Ne kytkeytyvät itäreunaltaan toisiinsa ja muodostavat noin kaksi kilometriä pitkän, lähes yhtenäisen dyyniselänteen Palontaustanvuoman reunaan.
Dyynien idän puoleiset sivut ovat kehittyneet selkeiksi, lännen puoleiset sivut ovat kehittyneet huomattavasti heikommin. Tämä johtuu tuulen suunnan muutoksista. Muodostuman eteläosassa, Kaunismaan pohjoisreunassa, Muoniosta Kilpisjärvelle johtava tie kulkee muodostuman suurimman ja kehittyneimmän dyynikompleksin poikki.
Kompleksin pituus on lähes neljä kilometriä ja U-muotoisen selänteen halkaisija on noin 600 metriä. Dyyni on luoteistuulten kerrostama. Dyynin vaelluksesta on osoituksena dyynin ulkosivujen välissä jäänteitä kuudesta poikittaisesta dyyniselänteestä, jotka ovat joko osittain tai lähes kokonaan tuulen tuhoamia. Ne edustavat paraabelidyynin vaelluksen eri kehitysvaiheita. Osa U-muotoisista dyyneistä on katkennut siten, että niistä on
muodostunut pitkittäisdyynejä. Dyyniselänteiden luoteiset ja läntiset vastasivut ovat pitempiä ja loivempia kuin niiden kaakkoon ja itään viettävät suojasivut. Dyynien korkeus vaihtelee yleensä puolestatoista metristä kolmeen metriin, mutta korkeimmat dyynit ovat lähes kuuden metrin korkuisia. Muodostuman pohjoisosassa, korkeimpien dyynien suojanpuoleisissa osissa dyynikerroksellisuuden vietto on 30-35 astetta etelään (Kallio 1991). Porolaiduntamisen aiheuttama kulutus kenttäkerroksessa on osittain rikkonut dyynien laelta pintaa sitovan kasvillisuuden, ja tuuli on päässyt pureutumaan alueen korkeimpien dyynien lakialueisiin, kuljettanut dyyniainesta pois ja muodostanut kulutuspainanteita (deflaatiopainanteita).
Biologia
Järämänpalon dyynin puusto on läntisemmällä dyynillä kasvatusmännikköä, jossa on paikoin varttuneita mäntyjä ylispuina. Itäisemmällä dyynillä puusto on varttunutta, joskus harvennettua männikköä. Järeimmät jätetyt männyt ovat 50 cm paksuisia ja kilpikaarnaisia. Dyynien välissä on varttunutta, koivun sekaista, joskus harvennettua männikköä.
Lahopuita ei käytännössä ole. Pohjoisosan metsät ovat enimmäkseen kasvatusmännikköinä tai
siemenpuuhakkuualoina. Aluskasvillisuus on varpu-jäkälälaikkuista ja dyynirinteet ovat molemmin puolin yhtä varpuisia. Varvikkoa vallitsee variksenmarja seuranaan sianpuola ja puolukka. Jäkälikkö on syöty sängelle ja muodostuu tinajäkälistä, karhunsammalista ja vähemmän poronjäkälistä. Vanhoissa deflaatioaltaissa kasvaa vähän lampaannataa. Varvikoiden alla on enimmäkseen seinäsammalta. Läntisemmällä dyynillä on aukinainen ja osin jäkälöitynyt deflaatioallas. Itäisellä dyynillä on myös vanhoja sulkeutuneita ehkä länsidyyniä pienempiä deflaatiokovertumia.
Kaunismaan paraabelidyynin pohjoisella haaralla on varttunutta, kuivan kankaan, luppoista männikköä ja ylispuista kasvatusmännikköä. Dyynin liepeitä reunustaa kasvatusmänniköt. Koivuja kasvaa enemmän dyynin koillisliepeellä.
Järeimmät männyt ovat 50 cm paksuisia ja joissakin niissä on havaittavissa yksi paloarpi. Näillä kohdin puusto on erirakenteisempaa kuin muualla. Lahopuita on niukanlaisesti ja nekin ovat hakkuutähteitä. Tien eteläpuolinen dyynihaara on enemmän kasvatusmännikön peitossa. Aluskasvillisuus on kutakuinkin samanlaista koko dyynillä.
Varpu-jäkälälaikkuista varvikkoa vallitsee laella enemmän variksenmarja ja liepeillä puolukka. Laella on myös pieniä sianpuolalaikkuja. Jäkäliköt muodostuvat tinajäkälistä, karhunsammalista. Varvikon alla on enimmäkseen
seinäsammalta. Vasterinteillä on lisäksi pieniä, kasvittuneita deflaatiokovertumia.
Maisema ja muut arvot
Alueen mataluudesta ja puustosta johtuen muodostuma hahmottuu lähinnä vain lähiympäristön soille sekä
muodostuman läpi kulkevalle tielle, mutta sinnekin vain kohtuullisen huonosti. Muodostumalta avautuu suomaisemia itään ja länteen. Dyynikumpujen ja -selänteiden muotojen vaihtelut ja niiden väliset soistuneet painanteet luovat Sijainti: Muodostuma sijaitsee Enontekiön lounaisosassa, noin 7 kilometriä Palojoensuusta etelään.
m m mpy.
Muodon suhteellinen korkeus: 6 m
Karttalehti: 2724 03 2724 02
jonkun verran vaihtelua sisäiseen maisemaan. Muodostuma sijaitsee Tornion-Muonionjokien vesistöalueen Natura- alueella (FI1301912).
Kirjallisuus:
Johansson, P. 2005. Jääjärvet. Teoksessa: Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. 127-149.
Kallio, K. 1991 Enontekiön Palojoensuun ja Muonion Sonkamuotkan alueen dyyneistä Pro gradu tutkielma. Turun Yliopisto, Geologian laitos, Maaperägeologian osasto. 67 s + 4 liitettä.
Korkeus: 281 Alueen suhteellinen korkeus: 7
Geologia
Järämänpalon tuulikerrostumat ovat syntyneet Äijäjoen harjun pohjoispuolelle Muonion jääjärven (Johansson 2005) hiekkaisten ja hietaisten kerrostumien pinnalle. Niiden pintaosissa aines on karkeaa hietaa (Johansson ym. 1991).
Luoteesta ja lännestä osin mannerjäätikön reunan suuntaisesti puhaltaneet voimakkaat tuulet kuluttivat
jääjärvikerrostuman pintaosaa ja kuljettivat irrottamaansa ainesta kerrostaen sen etäämmälle dyynikummuiksi sekä U- muotoisiksi paraabelidyyneiksi. Dyyniselänteiden muoto vaihtelee huomattavasti. Muodostuman alueella on
selväpiirteisten U-muotoisten dyynien lisäksi laajoja osin epäsymmetrisiä kaarenmuotoisia dyyniselänteitä ja muutamia tuulen suunnan suhteen poikittaisia selänteitä. Muodostuman pohjoisosassa, Järämänpalolla, vallitsevana tyyppinä ovat luoteisten tuulten kerrostamat laajakaariset epäsymmetriset dyynikaaret. Ne kytkeytyvät itäreunaltaan toisiinsa ja muodostavat noin kaksi kilometriä pitkän, lähes yhtenäisen dyyniselänteen Palontaustanvuoman reunaan.
Dyynien idän puoleiset kyljet ovat kehittyneet selkeiksi, lännen puoleiset kyljet ovat kehittyneet huomattavasti heikommin. Tämä johtuu tuulen suunnan muutoksista. Muodostuman eteläosassa, Kaunismaan pohjoisreunassa, Muoniosta Kilpisjärvelle johtava tie kulkee muodostuman suurimman ja kehittyneimmän dyynikompleksin poikki.
Kompleksin pituus on lähes neljä kilometriä ja U-muotoisen selänteen halkaisija on noin 600 metriä. Dyyni on luoteistuulten kerrostama. Dyynin vaelluksesta on osoituksena dyynin ulkosivujen välissä jäänteitä kuudesta poikittaisesta dyyniselänteestä, jotka ovat joko osittain tai lähes kokonaan tuulen tuhoamia. Ne edustavat paraabelidyynin vaelluksen eri kehitysvaiheita. Osa U-muotoisista dyyneistä on katkennut siten, että niistä on
muodostunut pitkittäisdyynejä. Dyyniselänteiden luoteiset ja läntiset vastasivut ovat pitempiä ja loivempia kuin niiden kaakkoon ja itään viettävät suojasivut. Dyynien korkeus vaihtelee yleensä puolestatoista metristä kolmeen metriin, mutta korkeimmat dyynit ovat lähes kuuden metrin korkuisia. Muodostuman pohjoisosassa, korkeimpien dyynien suojanpuoleisissa osissa dyynikerroksellisuuden vietto on 30-35 astetta etelään (Kallio 1991). Porolaiduntamisen aiheuttama kulutus kenttäkerroksessa on osittain rikkonut dyynien laelta pintaa sitovan kasvillisuuden, ja tuuli on päässyt pureutumaan alueen korkeimpien dyynien lakialueisiin, kuljettanut dyyniainesta pois ja muodostanut kulutuspainanteita (deflaatiopainanteita).
Biologia
Järämänpalon dyynin puusto on läntisemmällä dyynillä kasvatusmännikköä, jossa on paikoin varttuneita mäntyjä ylispuina. Itäisemmällä dyynillä puusto on varttunutta, joskus harvennettua männikköä. Järeimmät jätetyt männyt ovat 50 cm paksuisia ja kilpikaarnaisia. Dyynien välissä on varttunutta, koivun sekaista, joskus harvennettua männikköä.
Lahopuita ei käytännössä ole. Pohjoisosan metsät ovat enimmäkseen kasvatusmännikköinä tai
siemenpuuhakkuualoina. Aluskasvillisuus on varpu-jäkälälaikkuista ja dyynirinteet ovat molemmin puolin yhtä varpuisia. Varvikkoa vallitsee variksenmarja seuranaan sianpuola ja puolukka. Jäkälikkö on syöty sängelle ja muodostuu tinajäkälistä, karhunsammalista ja vähemmän poronjäkälistä. Vanhoissa deflaatioaltaissa kasvaa vähän lampaannataa. Varvikoiden alla on enimmäkseen seinäsammalta. Läntisemmällä dyynillä on aukinainen ja osin jäkälöitynyt deflaatioallas. Itäisellä dyynillä on myös vanhoja sulkeutuneita ehkä länsidyyniä pienempiä deflaatiokovertumia.
Kaunismaan paraabelidyynin pohjoisella haaralla on varttunutta, kuivan kankaan, luppoista männikköä ja ylispuista kasvatusmännikköä. Dyynin liepeitä reunustaa kasvatusmänniköt. Koivuja kasvaa enemmän dyynin koillisliepeellä.
Järeimmät männyt ovat 50 cm paksuisia ja joissakin niissä on havaittavissa yksi paloarpi. Näillä kohdin puusto on erirakenteisempaa kuin muualla. Lahopuita on niukanlaisesti ja nekin ovat hakkuutähteitä. Tien eteläpuolinen dyynihaara on enemmän kasvatusmännikön peitossa. Aluskasvillisuus on kutakuinkin samanlaista koko dyynillä.
Varpu-jäkälälaikkuista varvikkoa vallitsee laella enemmän variksenmarja ja liepeillä puolukka. Laella on myös pieniä sianpuolalaikkuja. Jäkäliköt muodostuvat tinajäkälistä, karhunsammalista. Varvikon alla on enimmäkseen
seinäsammalta. Vasterinteillä on lisäksi pieniä, kasvittuneita deflaatiokovertumia.
Maisema ja muut arvot
Alueen mataluudesta ja puustosta johtuen muodostuma hahmottuu lähinnä vain lähiympäristön soille sekä
muodostuman läpi kulkevalle tielle, mutta sinnekin vain kohtuullisen huonosti. Muodostumalta avautuu suomaisemia itään ja länteen. Dyynikumpujen ja -selänteiden muotojen vaihtelut ja niiden väliset soistuneet painanteet luovat Sijainti: Muodostuma sijaitsee Enontekiön lounaisosassa, noin 7 kilometriä Palojoensuusta etelään.
m m mpy.
Muodon suhteellinen korkeus: 6 m
Karttalehti: 2724 03 2724 02
jonkun verran vaihtelua sisäiseen maisemaan. Muodostuma sijaitsee Tornion-Muonionjokien vesistöalueen Natura- alueella (FI1301912).
Kirjallisuus:
Johansson, P. 2005. Jääjärvet. Teoksessa: Johansson, P. (toim.) & Kujansuu, R. (toim.) 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. 127-149.
Johansson, P., Maunu, M. & Väisänen, U. 1991. Palojoensuu. Maaperäkartta 1:50 000, 27241 selitys. Geologian tutkimuskeskus.
Kallio, K. 1991 Enontekiön Palojoensuun ja Muonion Sonkamuotkan alueen dyyneistä Pro gradu tutkielma. Turun Yliopisto, Geologian laitos, Maaperägeologian osasto. 67 s + 4 liitettä.
