Pysyvät Hengen hedelmät
Risto Ahosen käsitys Pyhän Hengen roolista
Itä-Suomen yliopisto Teologian osasto
Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma Kesäkuu 2021 Hanna-Leena Piittala Ohjaaja Heta Hurskainen
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta
Osasto – School Teologian osasto Tekijät – Author
Hanna-Leena Piittala Työn nimi – Title
Risto Ahosen käsitys Pyhän Hengen roolista Pääaine – Main
subject
Työn laji – Level Päivämäärä – Date
Sivumäärä – Number of pages Systemaattinen
teologia
Pro gradu - tutkielma
X 22.06.2021 58
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tämä pro gradu- tutkielma käsittelee dosentti Risto Ahosen käsitystä Pyhän Hengen roolista. Työssä käytetään metodina systemaattista analyysia, jonka avulla pyritään löytämään ja järjestelemään Ahosen määritelmät Pyhästä Hengestä hänen omia tekstejään apuna käyttäen. Tutkielmassa etsitään vastausta erityisesti sille, mikä on Ahosen mukaan Pyhän Hengen tehtävä Jumalan missiossa. Ahonen avaa Pyhän Hengen roolia luterilaisen kirkon kolminaisuusoppiin peilaten. Ahosen mukaan Pyhä Henki vaikuttaa kirkon sisällä sanassa ja sakramenteissa. Ahonen pitää tärkeänä
vanhurskauttamisen ja pyhittymisen eroa. Tätä eroa hän avaa vertailemalla luterilaista ja pyhityskristillistä vanhuskauttamiskäsitystä. Tästä vertailusta avautuu tutkimuksen kysymys siitä, minkä roolin Ahonen antaa Pyhälle Hengelle kirkon missiossa, uskon syntymisessä, pelastumisessa ja arjen kristillisyyden toteuttamisessa. Löydämme myös vastauksen sille, miksi Ahonen suhtautuu varauksella siihen, että karismaattiset ilmiöt nostetaan keskiöön. Ahonen yhtyy luterilaiseen ristin teologiaan kärsivästä Jumalasta.
Ahosen mukaan uskoon tulo ei vaadi voimakkaita kokemuksia. Ydin on Kristuksen työssä. Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta.
Avainsanat – Keywords
Risto Ahonen, kolminaisuus Jumalan missiossa, Missio Dei, Pyhä Henki, vanhurskauttaminen, Jumalan valtakunta, ekumeeninen lähetyskonteksti, pyhityskristillisyys
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta
Osasto – School Teologian osasto Tekijät – Author
Hanna-Leena Piittala Työn nimi – Title
Risto Ahosen käsitys Pyhän Hengen roolista Pääaine – Main
subject
Työn laji – Level Päivämäärä – Date
Sivumäärä – Number of pages Systemaattinen
teologia
Pro gradu -tutkielma X 22.06.2021 58 Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
The aim of this study is to examine docent Risto Ahonen's understanding of the Holy Spirit's role. The work uses systematic analysis as a method, to help find and organize Ahonen’s definitions of the Holy Spirit with the help of his own texts. The study seeks an answer especially to what the role of The Holy Spirit is in God's mission according to Ahonen. Ahonen deciphers the Holy Spirits's role reflecting on the trinitarianism of the Lutheran Church. According to Ahonen, the Holy Spirit impacts in the word and in the sacraments within the church. Ahonen considers the difference between justification and sanctification important. He deciphers this distinction by comparing Lutheran and the Sacred Christian conception of justification. This comparison establishes the question of the study, of what role Ahonen gives the Holy Spirit in the mission of the church, in the birth of faith, salvation, and the realization of everyday Christianity. We also find an answer to why Ahonen has prejudice about the Charismatic Phenomena raised to the center. Ahonen agrees with Lutheran theology of the cross about a suffering God.
According to Ahonen, conversion does not require strong experiences. The core is in Christ's work. The mission of the Holy Spirit is to brighten Christ
Avainsanat –Keywords:
the trinity in the mission of God, Mission Dei, the Holy Spirit, justification, the kingdom of God, the ecumenical missionary context, sanctification Christianity
Sisällys
1. Johdanto... 1
1.1 Tausta ja tehtävän määrittely ... 1
1.2 Tutkimuskysymys ja lähteet ... 2
1.3 Tutkimusmetodi ... 3
1.4 Risto Ahosen taustaa ... 4
1.5 Edelliset tutkimukset ... 5
2 Pyhä Henki kolminaisuudessa ... 8
2.1 Kuka Pyhä Henki on? ... 8
2.2 Historiallista hämmennystä Pyhästä Hengestä ... 10
2.3 Pyhä Henki ekumeenisessa lähetyskontekstissa ... 13
3. Pyhä Henki luterilaisessa lähetyskontekstissa ... 16
3.1 Luterilaisia missiologisia perusteita ... 16
3.2 Ahosen ajattelun taustaa ... 19
3.3 Ahosen teologian kehitys ... 22
4. Ahonen puolustaa luterilaisuutta ... 26
4.1 Amerikkalainen pyhitysliike ja Pyhä Henki ... 26
4.2 Pyhitysliikkeen myöhempiä vaiheita ... 28
4.3 Luterilainen pyhyyskäsitys ... 29
4.4 Ristin teologia ja Sanan merkitys... 33
4.5 Kasteen merkitys ... 37
4.6 Seurakunnan merkitys ... 39
4.7 Ekumenian mahdollisuus luterilaiselle ... 45
5 Yhteenveto ja loppusanat ... 48
Lähteet ... 51
Kirjallisuus ... 51
Internet lähteet: ... 53
1
1. Johdanto
1.1 Tausta ja tehtävän määrittely
Tehdessäni kandityötä Risto Ahosen näkemyksestä lähetyksen ja diakonian suhteesta, kiinnitin huomioni siihen, että Ahosen triniteetti- eli kolminaisuusoppiin perustuva teologia puhui paljon Isästä ja Pojasta. Pyhän Hengen rooli jäi hänen teksteissään taka-alalle. Hän nosti teksteissään esiin luomista ja lunastusta. Pyhittäjänä tunnetun Pyhän Hengen Ahonen sitoi Luojaan ja Lunastajaan. Ahonen näytti varovan Pyhän Hengen korostamista itsenäisenä toimijana. Kuitenkin lähetystyöstä kirjoittavan missiologian dosentin olisin odottanut puhuvan enemmän Pyhän Hengen näkyvästä työstä. Onhan kautta historian evankeliumin julistukseen yhdistetty ihmisten elämässä tapahtunut muutos. Puhutaan jopa ihmeistä ja ilmestyksistä. Kiinnostuin Risto Ahosesta luterilaisena lähetysteologian tutkijana ja ylipäätään siitä, miten luterilaisessa kontekstissa ajatellaan Pyhän Hengen tekevän työtään siellä missä evankeliumia julistetaan.
Jumalan kolminaisuutta tutkittaessa Missio Dei-käsite tulee esiin. Tähän Missio Deihin, eli Jumalan missioon myös Ahonen liittää oman teologiansa. Missio Dei on Maailmanlähetyksen konferenssissa Willingerissä 1952 syntynyt Jumalan lähetyksen trinitaarinen malli ja kuvaa Jumalan lähettämisen toimintaa.1 Mallissa Jumala on sekä lähettäjänä, että lähetettävänä. Yhteen kuuluvat lähettäminen, palveleminen ja pelastaminen. Rakkaus lähettää itsensä maailmaan, palvelee solidaarisuudessa ja liittää pelastamansa ihmiset rakkauden ja uskon kautta osallisuuteen Jumalasta. Jumalasta osallinen lähetetään jälleen Hänen kanssaan palvelemaan ja liittämään. Tämä lähettämisen tapa jatkuu aikojen loppuun asti. Kyse on kaksisuuntaisesta liikkeestä: lähettämisestä rakkaudessa ja liittämisestä rakkauteen.2
Tarkemmin Missio-Dein käsitettä avataan Ekumeenisessa asiakirjassa Yhdessä kohti elämää (2014).
Dogmatiikan dosentti Matti Repo on ollut suomentamassa ja kommentoimassa tätä asiakirjaa.
Asiakirjan kommenttitekstissä hän kirjoittaa, että missio Dei -malli on ajatus Kolmiyhteisen Jumalan lähetyksestä. Sen mukaan kirkko ottaa osaa Jumalan lähetykseen, jota Jumala toteuttaa kaikissa kolmessa persoonassaan. Isä lähettää Pojan ja Poika lähettää Pyhän Hengen voimassa kirkon.
Jumalan toiminta on lähettävää ja lähtevää, eli missionaalista ja kirkon toiminta on osa sitä. Kirkkoa
1 Auvinen 2020, 18.
2 Auvinen 2020,18. Auvinen lainaa tässä botswanalaista piispa Cosmos Moengan kuvausta Jumalan missiosta inkarnaation kautta.
2
ei voi olla ilman lähetystä vaan kirkko on osa lähetystä. Kaikki kirkon toiminnot ottavat osaa Jumalan missioon, jota Isä, Poika ja Pyhä Henki toteuttavat. Tämä alkujaan 1950 kehitetty missiologinen malli yleistyi Suomessa 1980-luvulla.3
Ahosen teologian taustalla vaikuttaa siis missio Dei -malli. Jotta voin ymmärtää hänen näkemyksensä Pyhän Hengen työstä, on tarpeellista pureutua missio Dein eri tulkintoihin, sekä siihen, että Pyhän Hengen työ on ymmärretty kirkon historiassa moninaisesti.
1.2 Tutkimuskysymys ja lähteet
Tutkimuskysymykseni tässä työssä on siis se, mikä käsitys Risto Ahosella on Pyhän Hengen roolista.
Käsitteet Pyhä Henki ja Hengen rooli määrittelen käyttämällä lähteinä Ahosen kahta kirjaa 1990- luvulta, sekä apukirjallisuutena muuta Pyhään Henkeen liittyvää kirjallisuutta. Miten Ahonen ymmärtää Pyhän Hengen tehtävän luterilaisesta opista käsin? Miksi hänen teksteissään puhutaan paljon Isästä ja Pojasta, mutta Pyhä Henki jää taustalle? Miten ekumeeninen Missio Dei- malli voidaan soveltaa Ahosen ajatteluun?
Jotta pääsemme sisään Ahosen ajatteluun, meidän on otettava huomioon luterilainen konteksti, jossa hän teologiaansa kirjoittaa. Luterilaisen kontekstin tarkastelusta tulemme löytämään myös sen, miksi Ahonen kirjoittaa Pyhästä Hengestä tietyllä tavalla, mielestäni varovaisesti verrattuna Isän ja Pojan tehtävien kuvailuun.
Tutkin siis sitä, miten Risto Ahonen ajattelee Pyhän Hengen roolin Jumalan kolmantena persoonana.
Etsin hänen kirjoistaan mainintoja Pyhästä Hengestä, ja siitä miten Henki Ahosen mukaan toimii.
Varsinaisina lähteinä käytän Ahosen kirjoja Evankelioiminen kirkon perustehtävä (1992) ja Lähetetty kirkko (1996). Muita Ahosen kirjoja käytän selventämään ja täydentämään varsinaisia lähteitäni.
Luterilaisen opin määrittelyssä etsin tietoa muun muassa Ahosen arvostaman Luther-tutkija Tuomo Mannermaan kirjoista. Jotta voin tuoda esiin Ahosen ajattelun erityispiirteitä, nostan kontekstina esiin myös pyhityskristillisyyttä, jota Ahonen on käsitellyt kriittisesti.
Olen löytänyt materiaalia läpi käydessäni Ahosen kirjoittamista kirjoista ajatuksen Pyhästä Hengestä, joka vaikuttaa kristillisen kirkon historiassa ja traditiossa uutta luovana ja säilyttävänä persoonana.
Henki on Ahosen teksteissä läsnä, vaikkakin usein taustavaikuttajana. Isä Luojana ja Poika Lunastajana nousevat Ahosen teologiassa keskiöön. Pyhän Hengen näkyvistä merkeistä kuten esimerkiksi karismaattisista armolahjoista Ahonen puhuu vähän ja kriittiseen sävyyn. Syitä tähän
3 Repo, 2014, 41. Ekumeenisen asiakirjan Yhdessä kohti elämää suomennos ja kommentointi.
3
varovaiseen ja kriittiseen suhtautumiseen tulen tässä työssä etsimään Ahosen teksteistä, peilaten niitä sekä luterilaiseen, että pyhityskristilliseen, vapaiden suuntien käsitykseen Pyhän Hengen näkyvästä vaikutuksesta.
Ahonen on tutkinut ja tehnyt vertailua amerikkalaisen pyhityskristillisyyden ja luterilaisen pyhitysopin välillä. Ahonen vertailee pyhityksen ja vanhurskautuksen eroa siten, että Pyhän Hengen rooli tulee määritellyksi luterilaisesta traditiosta käsin. Ahosen selvittää luterilaisuuden vanhurskauttamisoppia ja Pyhän Hengen roolia siinä. Tätä luterilaisten ”salattua vaikuttajaa”, Pyhää Henkeä, lähden Ahosen kirjojen sivuilta etsimään. Samalla vertailen Ahosen käsitystä Pyhästä Hengestä vapaiden suuntien pyhityskristilliseen käsitykseen.
1.3 Tutkimusmetodi
Tässä pro gradu -tutkielmassa käytän metodina systemaattista analyysia, joka on systemaattisen teologian työkalu. Jari Jolkkosen oppaan mukaan systemaattisessa teologiassa tutkimuskohteena on kaikki filosofinen, teologinen ja eettinen ajattelu. Tutkittaessa systemaattista teologiaa käytetään usein systemaattista tutkimusmetodia. Systemaattisessa metodissa tutkitaan tekstiä ja sen sisäistä maailmaa ja pyritään saamaan tekstin sisällöstä loogisia johtopäätöksiä. Nämä päätökset tulisi sitten jaotella ja järjestellä, sekä kirjoittaa tieteelliseksi tekstiksi.4
Taustaoletukseni on, että Pyhä Henki kulkee salatusti Risto Ahosen teksteissä siellä, missä Isästä ja Pojasta kirjotetaan. Oletukseni nousee siitä, että Ahonen kirjoittaa Pyhästä Hengestä luterilaisen oppirakennelman pohjalta, sekä niveltää sen ekumeeniseen lähetysajatteluun Missio Deihin. Suhde Pyhään Henkeen näyttää olevan maltillinen. Tämä aiheuttaa Ahosen tekstissä ajoittain sen, että hän kirjoittaa Pyhän Hengen työstä varovaisesti. Jolkkosen oppaan mukaan tällainen edellytysten analyysi vaatii sitä, että tutkijana pyrin löytämään Ahosen ajatukselliset lähtökohdat lausutuille ja lausumattomille teksteille.5 Näitä taustaoletuksia selitän mahdollisimman johdonmukaisesti Ahosen tekstiä tutkimalla.
Työssäni kulkee ajatus, että Ahosen teksteistä löytyisi Jolkkosen oppaassa esitelty strukturoiva prinsiippi eli tekstin kantava periaate. Tämän periaatteen mukaan käsitteet ja väitteet tulevat paremmin ymmärrettäviksi ja löytyy tutkittavan henkilön ajattelun kokonaissysteemi. Tämä
4 Jolkkonen 2007, 5.
5 Jolkkonen 2007, 18.
4
perusajattelu selittää myös ajattelun yksityiskohtia.6 Tässä tutkimuksessa tulisi siis löytää Ahosen ajattelun yksityiskohtien takana oleva kokonaissysteemi eli teologinen näkemys ja perusta.
Usein määrittely tehdään suhteessa johonkin. Ilmiön tai asian ominaispiirteet tulevat paremmin esille, jos ilmiötä tai asiaa verrataan johonkin muuhun. Tämä vertailukohta ikään kuin haastaa tutkittavan asian. Niinpä aion verrata Ahosen ajattelua Pyhästä Hengestä pyhityskristilliseen ajatteluun. Miten nämä teologiset näkemykset Hengen työstä eroavat toisistaan? Löytämällä hyvän vertailukohdan ja etsimällä molempien tahojen perustelut, tulemme ymmärtämään Ahosen ajattelua paremmin.
1.4 Risto Ahosen taustaa
Dosentti Risto Ahosen (1943) käsitys Pyhästä Hengestä on valikoitunut tähän työhön siksi, että Ahonen on ollut pitkään maamme vanhimman lähetysjärjestön Suomen Lähetysseuran teologinen asiantuntija. Hän on työskennellyt Suomen Lähetysseurassa teologisten asioiden sihteerinä vuodesta 1996 vuoteen 2010, jolloin jäi eläkkeelle. Sen lisäksi hän on ollut mukana erilaisissa työryhmissä kotimaassa sekä ulkomailla. Näissä työryhmissä on käsitelty lähetystä, ekumeniaa ja diakoniaa sekä diakoniavirkaa.7
Ollessaan työssä Suomen Lähetysseurassa Ahonen on kirjoittanut missiologiaa käsitteleviä teoksia.
On siis ollut luontevaa etsiä juuri hänen tuotannostaan ajatuksia Pyhän Hengen roolista, sillä lähetys, julistus ja Pyhän Hengen työ liitetään toisiinsa. Lisäksi Ahonen kirjoittaa luterilaisessa viitekehyksessä, jossa Missio Dei -ajattelun vaikutus näkyy. Lukemalla Ahosen tekstejä kolminaisuudesta ja Pyhän Hengen työstä, saamme vastauksia tämän työn tutkimuskysymykseen.
Ahonen on jatkanut tutkimustyötään ja teologisten tekstien tekemistä. Hänen viimeisin kirjansa Kirkot historian murrosvaiheessa on julkaistu 2019.
Ahonen itse sanoo, että lähetysteologia kokoaa ikään kuin kaiken teologian yhteen ja antaa kokonaisnäkemyksen kirkosta ja maailmasta. Hän lisää, että hänen ajatteluunsa on vaikuttanut suuresti Martin Kählerin tunnettu väite, että lähetysteologia on kaiken teologian äiti.8
6 Jolkkonen 2007, 21.
7 Suomen teologit 2010.
8 Ahonen 1996, 5.
5
Ahosen väitöskirja Kristillisen lähetystyön ja amerikkalaisen imperialismin dilemma John R. Mottin ajattelussa on julkaistu 1983. Väitöskirjan alkusanoissa Ahonen nostaa ensimmäisenä professori Seppo A Teinosen9 ja professori Tuomo Mannermaan. Teinonen on kannustanut tekstin mukaan Ahosta kyseisen tutkimusteeman pariin. Teinosen kautta Ahonen on ymmärtänyt ekumeenisen liikkeen ja lähetystyön poliittisia seuraussuhteita. Mannermaa saa kiitokset siitä, että on uhrannut omaa aikaansa ja opettanut lähteiden käyttöä ja metodin hallintaa. Mannermaan neuvot ovat luoneet turvallisen tunnelman tutkimustyölle.10 Ekumenia siis yhdistää Teinosen Ahoseen. Ekumeniikan professori Mannermaa puolestaan luonnehditaan kansallisbiografiassa merkittäväksi kansainväliseksi Luther-tutkijaksi ja uuden Luther-tutkimuksen perustajaksi ja suunnannäyttäjäksi Suomessa. Hänen panoksensa on ollut vahva Suomen luterilaisen kirkon oppia ja järjestystä koskevissa ratkaisuissa, sekä ekumeenisissa linjauksissa.11 Eli näyttää täysin ymmärrettävältä Ahosen tekstejä lukiessa, miksi juuri nämä kaksi professoria on mainittu hänen väitöskirjansa alkutekstissä.
Molemmat ovat tehneet työtään ekumeniikan ja opin parissa. Missiologian dosenttina Ahonen on tarvinnut omaa tutkimusta tehdessään ymmärrystä sekä ekumeniikasta, että luterilaisesta dogmatiikasta.
1.5 Edelliset tutkimukset
Ahosen oma väitöskirja on nimeltään Kristillisen lähetystyön ja amerikkalaisen imperialismin dilemma John R. Mottin ajattelussa. Ahosen amerikkalaisen hengellisyyden tutkimus ymmärrettävästi vaikuttaa myös tähän opinnäytetyöhön ja sen tutkimuskysymykseen. Risto Ahosen teologiasta ei ole vielä ehditty tehdä montakaan tutkimusta. Yhden kuitenkin löydän. Risto Ahosen lähetyskäsityksestä on Itä-Suomen yliopistossa tehty systemaattisen teologian pro gradu-tutkielma 2020.
Pyhästä Hengestä tutkimusta on tehty enemmän. Ahosen selkeästi luterilainen lähetyskonteksti yhdistettynä Pyhän Hengen työhön on esillä tutkimuksissa, joissa tutkitaan Jumalan missiota eli Missio Deitä. Näissä teksteissä Pyhän Hengen työ yhdistetään evankeliointiin ja siihen, että Jumalan valtakunta murtautuu esiin maailmassa. Näkökulma on usein yhteisöllinen, mikä missio Dei -malliin
9 Raine Hakkaraisen kirjoittamasta Seppo A. Teinosen elämänkerrasta välittyy kuva värikkäästä persoonasta, joka lopulta eläkkeelle jäätyään erosi luterilaisesta kirkosta, liittyi Katoliseen kirkkoon ja muutti Espanjaan. Teinonen oli aikaansa edellä ja osasi jo 60-luvulla ennustaa vastoin yhteiskunnan silloista uusmarxilaista kehitystä, että islamin merkitys maailmassa kasvaisi. Elämän kerran mukaan Teinonen teki elämäntyönsä ekumeniikan ja dogmatiikan parissa.
(Hakkarainen, haastattelu 19.3.2018. Teologia.fi.)
10 Ahonen 1983, 9.
11 Forsberg, 2015, Artikkeli, Kansallisbiografia.
6
hyvin sopiikin. Helluntailaisten ja luterilaisten pyrkimykset löytää teologista yhteisymmärrystä Pyhän Hengen roolista on joitain teoksia tehty. Tällaisia ovat Carter Lindbergin tutkimus The Third Reformation? Charismatic Movements and the Lutheran tradition vuodelta 1983 sekä Strasbourgin tutkimusinstituutin teos Neue transkonfessionelle Bewegungen. Dokumente aus der evankelikalen der aktionszentrierten und der charismatischen Bewegung vuodelta 1976.12
Viimeaikaisen ekumeenisen keskustelun Pyhästä Hengestä on koonnut yhteen Kristeen Kim teokseensa The Holy Spirit in the World (2007). Kirkkojen Maailmanneuvosto on saanut tuntuvaa apua tästä teoksesta uusimman Lähetysasiakirjansa kirjoittamisessa.13 Lähetysasiakirja hyväksyttiin yksimielisesti vuonna 2012.14 Tämän asiakirjan pohjalta on kirjoitettu 2014 julkaistu Lähetysteologinen aikakauskirja Yhdessä kohti elämää. Tämän lähetysteologisen aikakauskirjan ajatuksia on mukana myös tässä työssä.
Uudempaa tutkimusta edustaa Darren Cronshaw tieteellisellä julkaisullaan Missio Dei Is Missio Trinitas; Sharing the Whole Life of God, Father, Son and Spirit (2020). Artikkelissa tulee esiin, että Jumalan missio on kolminaisuuden missio. Kolminaisuuden tulee vaikuttaa kirkossa kaikkialla.
Kokonaisvaltainen evankeliumi kutsuu ennen muuta yhteisöjä toteuttamaan Jumalan missiota.
Kolminaisuuden kautta tulee kirkossa ymmärretyksi hengellisten ja henkisten asioiden tärkeys, sekä kokonaisvaltainen koko ihmisen kohtaaminen.15
Viime aikoina suuret kirkkokunnat, myös luterilaiset, ovat alkaneet enemmän kiinnittää huomiotaan Pyhän Hengen työhön karismaattisten kirkkojen laajentuessa maailmalla. Luterilaisen maailmanliiton kymmenes yleiskokous korosti, että luterilaisten tulisi löytää yhteyksiä helluntaikirkkoihin ja oman kirkkonsa sisällä vaikuttaviin karismaattisiin liikkeisiin. Tutkimalla karismaattisia ilmiöitä myönteisine ja kielteisine vaikutuksineen ja oppimalla niistä, luterilaiset voisivat oppia lisää Jumalan lähetyksestä ja palvelemisesta.16
Edellisestä Luterilaisen maailmanliiton kehotuksesta voimme päätellä, että tutkimusta Pyhästä Hengestä ja Missio Deistä tullaan tekemään tulevaisuudessa lisää. Samaan päätelmään on tullut myös Ahonen. Kirjassaan Evankelioiminen kirkon perustehtävä hän sanoo seuraavaa viimeaikaisesta missiologisesta tutkimuksesta:
12 Ahonen mainitsee omassa kirjassaan nämä tutkimukset. Ahonen 1996, 216.
13 Yhdessä kohti elämää 2014,29.
14 Yhdessä kohti elämää 2014,5. Alkuperäinen asiakirjan nimi on Together towards Life.
15 Cronshaw 2020.
16 Lähetys kontekstissa. 2005, 34.
7
Viimeaikaisessa missiologisessa tutkimuksessa lähetystä ja evankelioimista on pyritty tarkastelemaan laajasti Jumalan pelastustyöstä ja Jumalan lähetyksestä (Missio Dei) käsin. Tällainen tarkastelu on tehnyt välttämättömäksi sen oivaltamisen, että lähetys ja evankelioiminen perustuvat viime kädessä Kolmiyhteisen Jumalan omaan lähetykseen. Koko kolminaisuus on mukana lähetyksessä Isän lähettäessä Pojan ja Pyhän Hengen maailmaan. Kun näin on, silloin myös pelastavan toiminnan lisäksi Jumalan muukin maailmaan kohdistuva huolenpito vaikuttaa merkitsevästi evankelioimiseen. Tältä laajalta pohjalta voidaan parhaiten nähdä se, mistä evankelioiminen nousee ja mihin se kirkon elämässä sijoittuu17
Ahosen oman väitöskirjan esipuheen mukaan hänelle merkittävä henkilö on ollut Tuomo Mannermaa.
Mannermaa tunnetaan Luther-tutkijana ja hänen kirjassaan In Ibsa Fide Christus Adest Mannermaa tutkii myös Pyhää Henkeä luterilaisessa kontekstissa. Mannermaan pää ajatus omassa tutkimuksessaan myötäilee Lutherin ajatusta Pyhästä Hengestä. Henki ilmoittaa itsensä sanassa, sakramenteissa ja kirkossa.18
Pyhää Henkeä on tutkinut myös Veli- Matti Kärkkäinen. Hänen kirjassaan Pyhä Henki (2002) hän esittelee eri kirkkokuntien käsitystä Pyhästä Hengestä sekä esittelee muita Pyhää Henkeä tutkineita teologeja.19 Hänen tutkimusotteensa verrattuna Mannermaahan on siinä mielessä laajempi, että hän ottaa tutkimuksessaan huomioon erilaisia näkemyksiä Pyhästä Hengestä. Mannermaa pureutuu kuitenkin syvemmin nimenomaan Lutherin käsitykseen Pyhästä Hengestä ja pääsemme hänen tekstiensä kautta lähemmäs Ahosen ajattelua.
17 Ahonen 1992,79.
18 In ipsa fide Christus adest 1979,69.
19 Kärkkäinen 2002,127. Kärkkäinen esittelee luvussaan Ortodoksipiispan John Zizioulasin , katolisen Karl Rahnerin ja Wolfhart Pannenbergin, Jürgen Moltmanin, Michael Welkerin ja Clark Pinnockin teologisia näkökulmia Pyhästä Hengestä. Pannenbergin Kärkkäinen nostaa kolmannen vuosituhannen yhdeksi merkittävimmistä pneumatologeista.
Katso lisää Wolfhart Pannenberg, Systematic Theology (1994). Kärkkäisen mukaan Moltmann on yksi tämän päivän tuotteliaimmista teologeista. Moltmannin pneumatologinen ajattelu on mukana hänen päätyössään. The Spirit of Life (1992). Kärkkäisen mukaan Molltmannin pneumatologia on vetoavaa ja jännittävää, koska siinä on otettu huomioon valtava määrä ekumeenista aineistoa.
8
2 Pyhä Henki kolminaisuudessa
2.1 Kuka Pyhä Henki on?
Koska tutkin Ahosta, esittelen luterilaista näkökulmaa Pyhästä Hengestä ensin. Aloitan Luther-tutkija Tuomo Mannermaasta, sillä Ahonen arvostaa Mannermaan teologiaa. Mannermaan ajatus on se, että Pyhä Henki on uskon synnyttäjä, ylläpitäjä ja vaikuttaa sanassa ja sakramenteissa seurakunnan keskellä. Mannermaa kertoo, että uskova on saanut kasteessa Pyhän Hengen, joka on hänen mukaansa juuri Kristuksen Henki. Mannermaa jatkaa, että Pyhä Henki on Kristityssä hänen persoonaansa nähden ”toisena” todellisuutena. Henki huokailee epätoivoisen kristityn puolesta isän Jumalan puoleen, silloin kun kristitty ei jaksa tätä tehdä keskellä lain kauhuja.20
Mannermaa tukeutuu Lutheriin siinä, että ihminen ei voi tuntea Hengen läsnäoloa, vaan hänellä on vain sana (verbum solum habemus). Ihminen ei voi aisteillaan tuntea Hengen huutoa, mutta Jumala havaitsee sen. Ihminen sen sijaan arvioi Hengen huudon toisella tavalla, vastakkaisesti. Ihminen kokee, että hänen huutonsa ei pääse pilvien läpi Jumalan luo. Täysheikkona hän kokee sydämessään perkeleen karjumisen. Pyhä Henki kuitenkin huokailee kristityn puolesta taukoamatta ja vihollisen juonet voitetaan.21
Mannermaa siis ymmärtää Pyhän Hengen siten, että Hänet lahjoitetaan kasteessa. Tämä Henki ylläpitää kristityn uskoa, koska uskova ei voi ilman hengen huokauksia säilyä uskovana syntisen maailman taistelussa. Henkeä ei ihminen voi tuntea aisteillaan. Mannermaa sanookin, että Luther erottaa Kristuksen Hengen selvästikin erilliseksi ”subjektiksi” ihmisessä. Kristitty ei siis itse huokaa, vaan hänessä tavallaan ”huoataan”22 Painopiste siis siirtyy Hengen tehtävän ymmärtämisessä ihmisen teoista Jumalan tekoon.
Toisenlaista käsitystä Pyhästä Hengestä edustaa karismaattiset kristityt ja esimerkiksi helluntailaisuus, joka lasketaan pyhityskristillisyydestä syntyneeksi kirkkokunnaksi. Minna Opas selvittää asiaa kirjassa Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia siten, että karismaattiselle kristillisyydelle on ominaista Pyhän Hengen toiminnan korostaminen, jumalallisen läsnäolon korostus, tunteellinen, spontaani ja improvisoitu uskonnon harjoittaminen. Arkielämällä ja rituaalisella uskonnonharjoittamisella ei ole selkeitä rajoja, ja keskiöön nousevat Raamatussa
20 In ipsa fide Christus adest 1979, 66
21In ipsa fide Christus adest 1979, 66̶ 67.
22 In ipsa Christus adest 1979, 68.
9
Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen luvussa 12.mainitut henkilahjat. Oppaan mukaan painotukset voivat olla erilaisia, mutta näkyvimpinä henkilahjoina pidetään kielelläpuhumista, eli glossolaliaa. sekä parantumista ja profetoimista.23
Opas lisää, että karismaattisuus on yksi nopeimmin leviävistä uskonnollisista ilmiöistä maailmassa.
Karismaattinen kristillisyys ei kuitenkaan hänen mukaansa keskity vain helluntailaisiin tai uuskarismaattisiin kirkkoihin, vaan ilmiö vaikuttaa laajemmin eri kirkkokunnissa ja yhteiskuntaluokissa. Karismaattisuus vaikuttaa myös protestanttien ja katolisten piirissä ja karismaattisia aineksia on ollut kirkon piirissä aina alkukirkosta lähtien.24
Kärkkäinen, joka on tutkinut eri kirkkokuntien käsityksiä Pyhästä Hengestä kirjoittaa kirjassaan Pyhä Henki, että eri kirkkokunnat ymmärtävät Pyhän Hengen eri tavoin. Hän ottaa huomioon myös sen, että tutkijoiden mielipiteet eri aikakausina saman kirkkokunnan sisällä eroavat toisistaan.25 Ei ole siis aivan helppo tässäkään työssä määritellä jotain, josta tutkijatkin ovat eri mieltä. jotain määritelmiä tulisi kuitenkin tehdä, jotta voimme vertailla erilaisia teologiasia käsityksiä Pyhästä Hengestä ja hänen työstään.
Vaikuttaa siis siltä, että kristityt voivat ymmärtää Pyhän Hengen olemuksen ja tehtävät hyvin eri tavoin. Mannermaa edustaa perinteistä luterilaisuutta, jossa Pyhä Henki yhdistetään sanaan ja sakramentteihin, kun taas karismaattiset kristityt yhdistävät Pyhän Hengen kokemuksiin ja ihmeisiin.
Ajatus Pyhästä Hengestä ja hänen tehtävistään vaikuttaa luterilaisuudessa kontrolloidulta ja järjestelmälliseltä, kun taas karismaattisissa piireissä yllätyksellisyys ja spontaanius on toivottavaa ja merkki Hengen läsnäolosta.
Konkreettinen kahtiajako suhteessa Pyhän Hengen toimintaan tulee esiin, kun käsitellään kielilläpuhumista. Osa kristityistä uskoo cessationistisen periaatteen mukaan, että ihmeet ja tavallisuudesta poikkeavat lahjat eli karismat loppuivat jo apostolisena aikana tai lähellä sen loppua.
Tätä periaatetta on puolustaneet kirkkohistorioitsijat ja teologian tutkijat. Helluntaiset taas pitävät ihmeparantumisia, profetoimista ja kielilläpuhumista Hengen lahjoina, jotka kuuluvat tämän päivän kirkon elämään ja virkoihin.26
Pyhän Hengen tehtävät ovat laajentuneet sosiaalieettiselle puolelle ja myös kirkon ulkopuolelle.
Nykyään uudemmiksi Hengen tehtäviksi mielletään yhteiskunnalliset asiat, kuten
23 Opas 2020, Luku 3. Kokemuksia ja ilmiöitä. Karismaattisuus.
24Opas 2020, Luku 3. Kokemuksia ja ilmiöitä. Karismaattisuus.
25 Kärkkäinen 2005, 81.
26 Kärkkäinen, 109.
10
oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, sekä luonnon suojeleminen. Veli- Matti Kärkkäisen mukaan uskontojen kohtaaminen, moniarvoisuus ja erilaiset vapautuksenteologiat, joihin kuuluu feministiteologia ja globaali epäoikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen, säilyttävät kiinnostuksen trinitaariseen teologiaan. Kolminaisuutta tullaan hänen mukaansa tarkkailemaan sekä klassisen tradition, että uudempien haasteiden valossa.27
Erityisesti Missio Dei ajatuksessa Hengen yhteiskunnallinen merkitys tulee esille. Sekä luterilaisessa lähetyskontekstissa28, että kirkkojen yhteisessä asiakirjassa29 Pyhä Henki yhdistetään Kolmiyhteisen Jumalan missioon. Tähän missioon kutsutaan kristittyjä, jotka Pyhän Hengen voimalla voivat muuttaa maailmaa. Voimme siis ymmärtää tästä, että Pyhän Hengen rooli on kutsua tänä aikana myös rohkeuteen epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Hengellinen tehtävä uskon synnyttäjänä ja ylläpitäjänä on laajennettu elämän kaikille osa-alueille. Pyhä Henki on saanut yhteiskunnallisia tehtäviä.
Edellä mainitsemani Hengen laajennettu yhteiskunnallinen rooli kertoo meidän aikamme kristittyjen ajatuksia Pyhästä Hengestä. Hengen tehtävässä globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulma tulee esiin. Kuitenkin, jotta voimme ymmärtää Ahosen näkemystä Pyhästä Hengestä, meidän on otettava huomioon Hengen tehtävä sekä klassisesti uskon synnyttäjänä ja säilyttäjänä, mutta myös yhteisön muuttajana ja ihmeiden tekijänä. Näin voimme ymmärtää paremmin sitä, miksi Pyhään Henkeen suhtaudutaan niin moninaisesti. Ymmärrämme tätä kautta myös Ahosen ajatuksia paremmin.
Tällainen moninainen suhtautuminen Pyhään Henkeen on ollut olemassa kristittyjen keskuudessa jo kristinuskon ensimmäisillä vuosisadoilla. Meidän tulee siis palata alkuun. Tässä tilanteessa alkuun palaaminen tarkoittaa sitä, että etsimme varhaisempia määritelmiä Pyhästä Hengestä. Menemme siis seurakunnan alkuaikoihin ja vuoteen 381 ja Nikean kirkolliskokoukseen, jossa Vanha Nikean uskontunnustus vuodelta 325 päivitettiin. Tässä vaiheessa myös Jumalan kolmas persoona sai enemmän huomiota kristillisessä kirkossa.
2.2 Historiallista hämmennystä Pyhästä Hengestä
Ajatukset Pyhän Hengen roolista on ollut hämmentävä jo kirkon alkuajoista lähtien. Jo silloin on ollut keskustelua siitä, kuka pyhä Henki on ja mitä hän tekee? Luterilaista kirkkoa ei vielä tuolloin ollut.
Siksi meidän tuleekin pohtia sitä, onko luterilaisessa kontekstissa syntynyt käsitys Pyhästä Hengestä yhdistettävissä maailmanlaajuisen kristittyjen joukon yhteiseen näkemykseen? Poikkeaako
27 Kärkkäinen 2014,106.
28 Luterilaisen maailmanliitos asiakirjaa Lähetys kontekstissa vuodelta 2005.
29 Kirkkojen Maailmanneuvosto lähetysasiakirjaa Yhdessä koti elämää vuodelta 2014.
11
luterilaisten käsitys Pyhästä Hengestä muiden suurten kirkkojen käsityksestä? Yhteinen vastaus Pyhän Hengen rooliin on vanha uskontunnustus.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon mukaan Nikean uskontunnustukseen voi yhtyä suurin osa maailman kristityistä. Uskontunnustuksen virallinen nimi on Nikea -Konstantinopolin uskontunnustus. Sen sanotaan perustuvan vanhimpaan, eli Apostoliseen uskontunnustukseen.
Kolmas vanha uskontunnustus on Athanasioksen uskontunnustus. Se on yhdessä Nikean tunnustuksen kanssa ekumeeninen eli yleinen uskontunnustus ja se on syntynyt 400-luvulla.30
Nikean uskontunnustus määrittelee ensin uskon Isään ja Poikaan ja sen kolmas osio, eli oppi Pyhästä Hengestä on kirjoitettu näin:
Me uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja (Pojasta,)
jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon.
Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta
ja tulevan maailman elämää.
Huomion herättävää on, että aikaisemmassa Nikean vanhemmassa uskontunnustuksessa Pyhästä Hengestä ei sanota vielä mitään muuta, kuin että Hengen mainitaan olevan yksi uskonkohde kahden muun Jumalan persoonan rinnalla. Syynä tähän hiljaisuuteen saattoi olla Jukka ja Lauri Thurénin kirjan Kristillinen usko mukaan pelko Pyhän Hengen pilkasta. Varminta oli, että ei sanoisi mitään, mitä ei ole varmasti totta. Kirja jatkaa, että vasta 300- luvulla kiinnostus Pyhän Hengen määrittelyyn kasvoi. Syynä tähän pidetään idästä tulleiden kristittyjen mystikoiden vaikutusta, sekä harhaoppeja.31 Tässä kontekstissa syntyi Nikea- Konstantinopolin uskontunnustuksen osa Pyhästä Hengestä.32 Lukiessamme Nikean uskontunnustuksen kolmannen opinkohdan huomaamme, että luterilainen oppi Pyhästä Hengestä, mahtuu tämän vanhan uskontunnustuksen raamien sisälle. Emme löydä ainakaan Mannermaan käsityksestä ristiriitaisuuksia verratessamme sitä vanhaan uskontunnustukseen.
Voimme siis pitää luterilaista kontekstia kristillisenä ja maailmanlaajuisen kirkkoperheen oppiin sopivana. Tosin Pyhän Hengen tavasta toimia kerrotaan tunnustuksessa hyvin suppeasti.
30 Evl.fi.
31 teologian professori V.C.Pfizner sanoo kirjassaan Pyhä Henki ja armolahjat (1980, s. 15), että tällaisia harhaoppeja olivat ensimmäisillä vuosisadoilla montanistien lahko ja gnostilaisuus.
32 Thurén J&L 2017, 147̶148.
12
Uskontunnustus on pidetty suppeana esityksenä ehkä siksi, että mahdollisimman moni voisi siihen yhtyä.
Näyttää siltä, että rationaaliset luterilaiset ovat olleet ajoittain vapaiden suuntien spontaanien karismaatikkokristittyjen kritiikin kohteena varovaisessa suhtautumisessaan Hengen toimintaan.
Näin ainakin Ahonen kirjoissaan antaa ymmärtää ja tähän ajatukseen palaamme myöhemmin tässä työssä. Thurénit kuvaavat kirjassaan, että idän mystikkomunkit haastoivat kirkon jo patristisella ajalla suhteessa Pyhään Henkeen. Harhaoppien vaara oli niin ilmeinen, että Pyhästä Hengestä oli sanottava jotain, vaikka Nikean konsiilin johtava teologi Gregorios Nyssalainen opettikin, että usko Pyhään Henkeen on tarkoitettu elettäväksi, ei rikki analysoitavaksi.33
Mielenkiintoinen historiallinen dokumentti on myös keskiaikainen kirkkorukous, joka on siinä mielessä harvinainen, että se on osoitettu suoraan Pyhälle Hengelle. Tässä rukouksessa on melko yksityiskohtainen lista siitä, mitä Pyhän Hengen tehtävistä ajateltiin ennen reformaatiota. Tekstistä näkee, että siinä ajatellaan Pyhän Hengen oleva itsenäinen toimija hengellisessä maailmassa ja siksi rukous on osoitettu suoraan hänelle. Vastaavia rukouksia on yleensä historiassa kirjoitettu Isälle ja Pojalle. Rukouksen harvinaisuus kertoo siis jotain Pyhän Hengen salatusta olemuksesta. Tätä katolisen kirkon rukouksen käyttäminen alkurukouksena ja johdantona hartauksissa ja messuissa esimerkiksi helluntaina, on yleistynyt luterilaisten keskuudessa viime vuosina. Rukouksen suosio kertoo jotain siitä, että luterilaisessa kirkossa on alettu kiinnittää enemmän huomiota Pyhän Hengen toimintaan.
Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas
meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.
Tule, köyhäin apu, tule, lahjain antaja, tule, sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja,
sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö.
Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus.
Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo, täytä uskollistesi sydämet.
Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta.
Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on, paranna, mikä haavoitettu on, pehmitä, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on, etsi kaikkia eksyneitä.
Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat,
33 Thurén J&L 2017, 145̶146.
13
pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistusta, anna autuas loppu, anna iäinen ilo.
Aamen.
(Missale Aboense)34
2.3 Pyhä Henki ekumeenisessa lähetyskontekstissa
Puhuttaessa Pyhän Hengen työstä lähetyskontekstissa, meidän on tutkittava käsitettä Missio Dei ja Pyhän Hengen roolia siinä lähemmin. Timo-Matti Haapiainen on tutkinut väitöskirjassaan Jumalan lähetys: Georg Friedrich Vicedomin missio Dei- mallin rakennetta ekumeenisessa kontekstissa.
Väitöskirjansa esipuheessa Haapiainen kertoo, että missio Dei liitetään 1900-luvun kolminaisuusopilliseen renesanssiin. Kuitenkin Vicedomilla korostuu teologiassaan enemmänkin Kristuksessa tapahtuneen inkarnaation ja ilmoituksen merkitykset, kuin trinitaarisuus ja Pyhän Hengen työ. Pneumatologinen näkökulma on Vicedomin tekstissä vähäinen, mikä on Haapiaisen mukaan tyypillinen piirre Vicedomin aikaisille teologeille. Vicedom eli vuosina 1903-1974.
Vicedomin mukaan kolminaisuuden teot tulevat siis ymmärretyksi Kristuksen kautta.35
Vicedom pitää läntistä ihmiskeskeistä lähetystä ongelmana. Tältä pohjalta hän onkin luonut oman missio-Dei-mallinsa, jossa mission suhdetta kolminaisuusoppiin ja Pyhän Hengen rooliin ei määritellä tarkemmin. Vicedomille missio on Jumalan omistuksessa, jossa Jumala on lähettäjä ja lähetetty Pojan lähettämisen myötä. Pyhä Henki saa tässä missiossa vain vähän huomiota.36
Visedom pitää perusongelmana missiokäsitysten lähtökohtaista ihmiskeskeisyyttä. Toisin sanoen mission motiiveissa näkyy se, että mission päätoimijaksi mielletään mieluummin ihminen kuin Jumala, minkä myötä mission motiivit tähtäävät kostetusti tämänpuoleisten päämäärien saavuttamiseen.37
Haapiaisen tutkimuksen kanssa samana vuonna julkaistussa Kirkkojen Maailmanneuvoston ekumeenisessa lähetysasiakirjassa Yhdessä kohti elämää elämä Pyhässä Hengessä nostetaan esiin lähetystehtävän sisimpänä olemuksena. Tämäkin julkaisu perustuu Missio Dei- malliin. Pyhä Henki sanotaan olevan kaiken toimintamme ja koko elämämme sydän ja lähtökohta. Hengellisyys on Luojan hyvä lahja, jolla vahvistetaan ja ylläpidetään elämää. Lähetyksen hengellisyydessä on muutosvoima,
34 Missale Aboense Turun massukirja 1488.
35 Haapiainen 2014,5̶6.
36 Haapiainen 2014, 71̶72
37 Haapiainen 2014,73.
14
joka voi muuttaa maailmaa. Lähetys tulisi siis nostaa esiin elämää uudistavana ja vahvistavana hengellisyytenä.38
Yhdessä kohti elämää määrittelee johdannossaan sen, mitä kolminaisuus on ja mitä Jumalan persoonat tekevät. Isä on johdannon mukaan kaiken elämän luoja, lunastaja ja ylläpitäjä, joka toimii jatkuvasti elämää vahvistaen ja suojellen. Poikaa, eli Jeesusta johdanto kutsuu elämän leiväksi, joka on lihaksi tullut Jumalan rakkaus. Pojalle annetaan johdannon tekstissä rooli elämän vahvistajan ja uudistajana sen täyteydessä.39 Tällä ontuvalla sanamuodolla todennäköisesti tarkoitetaan sitä, että Poika eheyttää omalla sovituksellaan sen, mikä oli rikki. Näin asiakirjan mukaan täyteys tavoitetaan uudelleen.
Pyhälle Hengelle annetaan ekumeenisessa lähetyskontekstissa tehtävä elämän antajana, joka ylläpitää ja vahvistaa elämää ja uudistaa koko luomakunnan. Johdanto jatkaa, että lähetys saa alkunsa Kolmiyhteisen Jumalan ytimestä. Kolmiyhteyttä ylläpitää rakkaus, joka pulppuaa luomakuntaan ja ihmisiin. Jumala on lähetyksen Jumala, joka lähetti poikansa maailmaan ja kutsuu kirkkoa yhteisönä luomaan toivoa ja viettämään elämän juhlaa. Kirkon tulee ottaa päälleen Pyhä Henki ja vastustaa ja muuttaa toiseksi ne voimat, jotka tuhoavat elämää. Kirkon tulee asiakirjan mukaan olla todistus Jumalan valtakunnan saapumisesta. Ekumeenisen asiakirjan johdanto kehottaa lukijaa tarkastelemaan kaikkea Jumalan työtä muuttuvassa maailmassa Pyhän Hengen työn näkökulmasta.40
Näyttää siis siltä, että missio-Dei mallin sisälläkin kristologian ja pneumatologian suhde on muuttunut. Kun aikaisemmin esimerkiksi Vicedomin teologiassa pneumatologia oli alisteinen kristologialle, uudempi ekumeeninen asiakirja maalaa kuvan Hengestä itsenäisempänä toimijana.
Lukijoita kehoitetaan katselemaan maailmassa tapahtuvaa Jumalan valtakunnan asteittaista saapumista ”Pyhän Hengen silmälasien läpi”
Uusi vahva pneumatologinen ote näkyy lähetysasiakirjan rakenteessa, jossa kirkon lähetys avataan Pyhän Hengen työn näkökulmasta.41 Julkilausuma korostaa joitain keskeisiä ajatuksia Pyhästä Hengestä ja hänen työstään osana Kolmiyhteisen Jumalan lähetystä. Nämä keskeiset ajatukset on kerätty neljän otsikon alle: Ensimmäinen otsikko on Lähetyksen Henki- Elämän Henkäys. Toinen otsikko kulkee nimellä Vapauden Henki: lähetys reuna-aluilta keskukseen. Kolmas otsikko on Yhteisön Henki: liikkeellä oleva kirkko ja neljännelle otsikolle on annettu nimeksi Helluntain Henki:
38 Yhdessä kohti elämää 2014,6.
39 Yhdessä kohti elämää 2014,6.
40 Yhdessä kohti elämää 2014,6.
41 Repo, Yhdessä kohti elämää 2014,41.
15
ilosanoma kaikille. Näiden otsikoitten alle on jaettu 100 osa-aluetta tai tehtävää, joissa Missio Dein eli Jumalan lähetyksen tulee toteutua.
Tällaisen jaottelun kautta lähetysasiakirja antaa näkökulman puhua lähetystehtävästä muuttuvassa maailmassa. Keskeisiä käsitteitä ovat dynaamisuus, oikeudenmukaisuus, monimuotoisuus ja muutos42 Painopiste lähetyksessä on kääntynyt yksilön kääntymisestä yhteiskunnalliseen muutokseen. Samalla Pyhä Hengen tehtävä on laajentunut uskon synnyttäjästä ja esirukoilijasta yhteisön voimaannuttajaksi.
Näyttää siis siltä, että Trinitaarisesta käsityksestä kumpuava missio Dei käsite voidaan ymmärtää aina sen hetkisestä kontekstista käsin. Vicedomin teologiassa korostuu Jumalan teko, Kristus pelastajana ja tuonpuoleisuus. Kirkkojen Maailmanneuvosto määrittelee Jumalan kolminaisuuden ja Pyhän Hengen roolin siinä 2000-luvulla ottaen huomioon iankaikkisen pelastuksen lisäksi Jumalan valtakunnan esiinmurtautumista tässä ja nyt. Seuraavaksi mietimme, eroaako luterilainen lähetysnäkemys edellä mainituista käsityksistä ja näin pääsemme lähemmäs luterilaisen dosentin käsitystä Pyhästä Hengen roolista.
42 Yhdessä kohti elämää 2014, 7.
16
3. Pyhä Henki luterilaisessa lähetyskontekstissa
3.1 Luterilaisia missiologisia perusteita
Tutkiessamme luterilaista käsitystä missiologiasta eteen tulee kasteen merkitys. Matti Repo kirjoittaa kirjassaan Pyhittävä yhteisö, että Luther ilmoittaa uudestisyntymisen tapahtuvan kasteessa. Tämä tapahtuu Lutherin mukaan siten, että kastehetkellä synti hävitetään ja kastettava saa voiman tehdä parannusta lopun elämänsä ajan. Uskon puute tai hedelmättömyys ei vähennä kasteen arvoa. Synti ei voi kumota kasteen merkitystä, mutta epäusko estää sitä tulemasta ihmisten hyödyksi. Kaste on
”kahdenpuolista sitoutumista”, jossa Jumala tekee koko työn, mutta ihminen tulee vastuulliseksi kasteen vaikutuksesta omassa elämässään.43
Repo jatkaa, että Luther sitoo kasteen ja kirkon, eli pyhien yhteisön toisiinsa siten, että kaste vaikuttavana armovälineenä on kirkon tuntomerkki. Kaste on Jumalan työnä täydellinen ja salattu muulta kuin uskovalta, jonka se itse synnyttää. Toisaalta Luther sanoo, että kaste edellyttää toimivaa uskoa, jossa se saa aikaan edistymistä Kristuksen kaltaisessa elämässä. Kuitenkin tämäkin on kasteen vaikutusta. Usko ja pyhitys eivät siis ole ihmisen omia tekoja, vaan Jumalan antamia Kristuksen tekoja kasteessa.44
Professori Antti Raunio yhdistää kirjassa Näköaloja ekumeenisen missiologiaan armovälineet ja mission siten, että hän puhuu ”kokonaisvaltaisesta lähetyksestä” lainatessaan Yhteinen todistus (2018) nimistä asiakirjaa, joka on Suomen evankelis- luterilaisen kirkon peruslinjausta lähetyksen perusteista. Tämä asiakirja ottaa Raunion mukaan huomioon koko ihmisen ja sisältää myös yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Raunio kirjoittaa seuraavasti:
Kirkon missionaarinen olemus tulkitaan siinä (asiakrjassa) lähtien osallistumisesta kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen (Missio Dei), johon kaikki kristityt on kutsuttu. Kirkon olemus toteutuu ykseydessä, todistuksessa ja palvelussa. Ykseyden perusta on kaste, jossa heidät on liitetty Kristukseen, kirkkoon ja toisiinsa. Jumalan rakkaus johtaa kristittyjä julistamaan evankeliumia ja palvelemaan lähimmäisiä yhdessä eri kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa. Kokonaisvaltaiseen lähetykseen kuuluu myös oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon, yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien puolustaminen.45
Huomaamme, että sekä Repo, että Raunio yhdistävät Lutherin alkuperäisen ajatuksen mukaan lähetykseen kasteen ja kirkon. Raunio jatkaa vielä siitä eteenpäin kirjoittaessa kokonaisvaltaisesta
43 Repo 1991, 48̶49.
44 Repo 1991, 50.
45 Raunio 2020, 90
17
lähetyksestä ja ottaessaan huomioon yhteiskunnalliset asiat sekä ekumeenisen yhteistyön muiden kristittyjen kanssa.
Luterilaisen maailmanliiton julkaisu pohjalta tehty asiakirja Lähetys kontekstissa (2014) määrittelee Jumalan kolminaisuuden peilaten sen myös lähetykseen, eli Jumalan missioon. Tässä missiossa Isä eli Luoja on luonut maailman ei- mistään ja siksi koko luomakunta on Luojastaan riippuvainen.
Jumalan rajaton rakkaus ja hyvyys tulevat esiin luomisessa. Jumala loi ihmiset omaksi kuvakseen ja työtovereikseen, jotka ovat vastuussa luomakunnan huolenpidosta. Luomakunta kuitenkin kärsii synnin voimasta ja seurauksista. Kristityt on kuitenkin kutsuttu maailmaan edistämään eheyttä ja rauhaa. Tuo rauhan työ ennustaa jo sitä, että Jumala tulee luomaan kaiken uudeksi.46
Lähetys kontekstissa -asiakirja jatkaa, että lähetyksen kokonaisuus edellyttää kristologian kaikkien olennaisten puolten huomioonottamista. Jeesuksen elämässä, työssä, kärsimisessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa tulee ilmi Jumalan rakkaus. Jeesuksen opetukset ja palveluvirka yhdistettynä sairaiden parantamiseen ja nälkäisten ruokkimiseen ovat hänen ”ohjelmanjulistuksensa” kristityille.
Näin lähetyksenkin tulisi toimia. Tärkeimpänä teksti pitää kuitenkin Jeesuksen lihaksi tuloa, kärsimystä ja ylösnousemusta.47
Pyhän Hengen roolin asiakirja selittää siten, että Jumalan lähetys jatkuu maailmassa Pyhän Hengen välityksellä. Pyhä Henki laskeutui profeettoihin, Jeesuksen päälle ja opetuslapsiin ja voimaannutti heidät. Pyhä Henki kutsuu, lähettää ja valtuuttaa jokaisen kristityn toteuttamaan Jumalan lähetystä sukupuoleen ja ikään katsomatta. Pyhä Henki kutsuu ihmisiä katumukseen, uskoon ja uuteen elämään. Juuri Henki on se, joka murtaa rajat ja kokoaa ihmiset yhdeksi ruumiiksi. Lähetyksen pysyvät hedelmät ovat Pyhän Hengen työtä. Pyhä Henki on läsnä kasteessa, ehtoollisessa ja sanassa.
Nämä ovat Kristuksen läsnäolon merkkejä kirkossa. Pyhä Henki antaa kristityille, sekä miehille, että naisille lahjojaan kuten profetoimisen, opettamisen, julistamisen, parantamisen ja johtamisen.
Lahjojen tarkoituksena on vahvistaa seurakuntaa ja kokonaisvaltaista lähetystä. Seurakunta eli Jumalan kansa ennustaa olemuksellaan epätäydellisenäkin tulevaa lupauksen aikaa.48
Lähetys kontekstissa- asiakirja jatkaa, että Pyhä Henki kutsuu ihmisiä katumukseen, uskoon ja uuteen elämään evankeliumin välityksellä. Pyhä Henki luo erilaisista ihmisistä uuden perheen ja yhden ruumiin. Henki murtaa raja-aitoja eri rotujen, yhteiskuntaluokkien, sukupuolten ja kulttuurien välillä.
Pyhä Henki tuomitsee synnin ja epäoikeudenmukaisuuden. Henki herättää uskon ja uudistaa Jumalan
46 Lähetys kontekstissa 2005, 26.
47 Lähetys kontekstissa 2005, 27.
48 Lähetys kontekstissa 2005, 29.
18
kansan Jumalan herätystä varten. Pyhän Hengen voimasta julistettu sana vaikuttaa myös niihin, jotka elävät kaukana Jumalan valtakunnasta ja väheksyvät ja vääristävät evankeliumia.49
Lähetysasiakirjan rakenne siis rakentuu Kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen. Siinä lähetyksen eri ulottuvuudet kuvastuvat Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä.50 Luterilaisessa kontekstissa huomaamme kuitenkin sakramenttien nostamisen esiin Jumalan työtä kuvatessa. Jotta ymmärrämme Pyhän Hengen osuuden luterilaisessa lähetyskontekstissa, tukeudumme Raunion tekstiin, jossa hän selvittää Lutherin ajatusta Pyhästä Hengestä. Luther selittää, että Jumalan lahjat voidaan ottaa vastaan Hengen välityksellä. Henki opettaa kuinka nämä lahjat tunnetaan ja kuinka niitä käytetään. Henki tekee tämän Lutherin mukaan sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Ulkoisesti Henki tuo koko luomakunnan ja Kristuksen, sekä hänen hyvät tekonsa evankeliumin ja sakramenttien kautta uskovalle. Sisäisesti Henki tekee tämän uskon ja hengellisten lahjojen välityksellä. Henki toimii erityisesti kolmen luodun aineen kautta. Nämä aineet ovat evankeliumi, kaste ja ehtoollinen. Hengen johtamat hyvät teot uskovassa tulevat näkyviin ja mahdollisiksi vain, kun usko ottaa vastaan Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja anteeksiantamuksen sanassa ja sakramenteissa. Pyhä Henki auttaa ja opettaa tuntemaan Isän teot, jotta uskova voi ne vastaanottaa, käyttää, jakaa, lisätä ja vahvistaa niitä.51
Luterilaisessa kontekstissa trinitaariseen missio Dei- malliin sisällytetään sanan ja sakramentit, joiden kautta Pyhä Henki toimi kirkossa. Tässä asiassa Repo, Raunio ja luterilainen asiakirja Lähetys kontekstissa ovat samoilla linjoilla. Lisäksi edellisissä kappaleissa tulee esiin uudempi ajatus Missio- Deistä, joka antaa Pyhälle Hengelle yhteiskunnallisia tehtäviä. Huomioitavaa on, että Lähetys kontekstissa -asiakirja mainitsee listan omaisesti myös Hengen jakamat lahjat, mutta jättää listasta kiistanalaisen kielilläpuhumisen pois. Sakramenttien ja kirkon merkityksestä luterilaisille, sekä varovaisuudesta karismaattisiin ilmiöihin saamme lisätietoa, kun alan tarkastella Ahosen teologiaa syvemmin.
49 Lähetys kontekstissa 2005,29.
50 Näihin ulottuvuuksiin tulee lisäpontta Kristuksen kolmijakoisesta tiestä. Nämä tiet ovat inkarnaation tie, ristin tie ja ylösnousemuksen tie. Näiden ulottuvuudet läpäisevät asiakirjan mukaan kaikki lähetyksen pyrkimykset, joihin kuuluu julistus, palvelu, oikeudenmukaisuuden puolustaminen, uskontojen välinen vuoropuhelu, ja luomakunnasta huolehtiminen. Näiden pyrkimysten edessä kirkko voi arvioida uskollisuutta Kristuksen edessä, joka on lähettänyt kirkon maailmaan. Lähetys kontekstissa 34̶35.
51 Raunio 2020,104̶105.
19 3.2 Ahosen ajattelun taustaa
Ahonen määrittelee missiologian dosenttina kolminaisuusopin evankelioinnin kautta ja evankelioinnin kolminaisuuden kautta seuraten missio Dei-Mallia. Hänen mukaansa koko kolminaisuusoppi on mukana lähetyksessä, jossa Isä lähettää Pojan ja Pyhän Hengen. Tämä tulee hyvin esiin hänen kirjansa lainauksessa, jossa hän selittää Missio Dein eli Jumalan mission ajatusta:
Koko kolminaisuus on mukana lähetyksessä Isän lähettäessä Pojan ja Pyhän Hengen maailmaan. Kun näin on, silloin myös pelastavan toiminnan lisäksi Jumalan muukin maailmaan kohdistuva huolenpito vaikuttaa merkittävästi evankelioimiseen. Tältä laajalta pohjalta voidaan nähdä se, mistä
evankelioiminen nousee ja mihin se kirkon elämässä sijoittuu.52
Tätä samaa Missio Dei mallia on Ahosen ajattelun taustalla, kun hän käsittelee kirjoissaan muitakin hengellisiä kysymyksiä kolminaisuusopin kautta. Tästä on tullut hänen tavaramerkkinsä. Hänen kirjoitustensa rakenne toistuu siten, että käsiteltävä asia eli hänen esimerkiksi äskeisessä suorassa lainauksessaan evankeliointi, peilataan kolminaisuusopin valossa. Kirjassaan Evankelioiminen kirkon perustehtävä, josta hänen lainauksensa on peräisin, hän käsittelee evankelioimista uskon ja opin keskuksesta käsin. Evankelioimisen perusteiden etsimisessä pyritään ottamaan huomioon triniteetti, eli se, mikä on kunkin uskonkappaleen vaikutus evankelioimiseen.53 Ensin Ahonen käy läpi teksteissään Isän, sitten Pojan ja lopuksi Pyhän Hengen vaikutuksen hyvän sanoman julistamiseen.
Ahosen mukaan luterilaisen evankelioimisajattelun lähtökohtana on Jumalan toiminta maailmassa.
Hänen mukaansa luterilainen oppi käsittelee tätä erityisesti ekonomisen triniteettiopin mukaan, jossa oleellista on se, miten Jumala toimii ihmisten pelastamiseksi maailmassa. Tässä tarkastelussa on otettava Ahosen mukaan esiin Lutherin Vähä Katekismuksen kolmen uskon kappaleen selitys. Siinä ensimmäinen uskonkappale ylistää Jumalan luomistyötä ja kaikkivaltiutta. Toinen uskonkappale kertoo siitä, mitä Kristuksen pelastustyö merkitsee ihmiselle. Kolmannessa uskonkappaleessa kuvataan sitä, miten Pyhä Henki herättää pelastavan uskon ja vie ihmisen perille Jumalan valtakuntaan.54
Ahonen on kuitenkin ottanut huomioon kirjassaan Evankeliominen kirkon perustehtävä missio Deihin liittyvän erimielisyyden ja kahteen leiriin hajoamisen. Monet tahot nimittäin näkivät missio Dein
52 Ahonen 1992, 79.
53 Ahonen 1992, 18.
54 Ahonen 1996, 72̶73
20
tarkoittavan Jumalan työtä kirkon ulkopuolella.55 Ahosen tekstejä lukiessa huomaa, että tällaiseen Missio-Dei-malliin hän ei täysin yhdy, vaan korostaa kirkkoa paikkana, jossa Jumala tekee työtään sanan ja sakramenttien välityksellä.
Kuitenkin kandidaattitutkielmassani huomasin Isän ja Pojan saavan enemmän palstatilaa Ahosen teksteissä, kuin mitä Pyhälle Hengelle annettiin. Toisinaan kuitenkin Ahonen kommentoi Pyhän Hengen työtä kirjassaan Lähetys rajojen ylittäjänä niin yllätyksellisesti, että halusin tutkia asiaa lisää.
Hän esimerkiksi kertoo, että joillain seuduilla jo ennen lähetystyötekijöiden tuloa ja evankeliumin julistusta, Pyhä Henki oli tehnyt työtään. Ihmiset ikään kuin olivat jo valmiita uskomaan, kun he kuulivat ilosanoman Kristuksen sovitustyöstä.56 Tässä Ahosen kommentissa tulee esiin ajatus, että Pyhän Hengen rooliin kuuluisi etukäteen valmistaa ja muokata ihmisten sisäistä maailmaa siten, että Kristus voi ilosanomaa julistettaessa astua ihmiseen asumaan. Yhtymäkohtia tällaiseen ajatukseen löytyy myös aikaisemmin tässä työssä esitellystä keskiaikaisesta kirkkorukouksesta, joka on esitetty itsenäiselle toimijalle. Ahosen teologiassa siis häivähtää ajatus itsenäisestä Hengestä, joka kulkee Kristuksen edellä. Tällaisia mainintoja Ahoselta löytyy kuitenkin hyvin vähän. Yleensä hän sitoo Hengen samaan tilaan ja aikaan (jos voimme edes puhua ajasta käsitellessämme Jumalaa) Isän ja Pojan toiminnan kanssa.
Ahonen pääsääntöisesti kirjoittaa kolminaisuudesta siten, että Pyhään Henkeen itsenäisenä toimijana suhtaudutaan varoen. Aikaisemmin tässä työssä todettiin, että joidenkin kristittyjen varovainen suhtautuminen Henkeen juontuu jo ensimmäisiltä vuosisadoilta. Löytääkseni syyn Ahosen varovaisuuteen valitsin tähän työhön hänen aikaisempaa tuotantoaan 1990-luvulta. Erityisesti 1996 painetusta kirjasta Lähetetty kirkko löysin vastauksia siihen, miksi Ahonen käyttää varovaisuutta kirjoittaessaan Pyhän Hengen toiminnasta. Tämä varovaisuus selittynee sillä, että Ahonen on tutkinut amerikkalaista pyhityskristillisyyttä. Pyhityskristillisyyden ajatus Pyhän Hengen roolista uskon syntymisessä ja kasvamisessa poikkeaa luterilaisesta perinteestä. Jännite näiden kahden näkemyksen kesken perustuu eri näkemykseen pyhitysopista. Tämä jännite vaikuttaa myös Ahoseen ja hänen teksteihinsä.
Ahonen arvostus Tuomo Mannermaata ja Seppo A Teinosta kohtaan voi myös selittää hänen varovaista teologiaansa suhteessa Pyhään Henkeen. Tutkiessani Teinosen kirjaa Luominen ja lunastus en löydä Pyhästä Hengestä juurikaan mainintoja. Jo kirjan nimi viittaa siihen, että kaksi Jumalan persoonaa tulee käsitellyksi, mutta Pyhittäjä puuttuu. Selatessani Teinosen kirjaa löydän
55 Ahonen 1992, 32. Lisää aiheesta Bosch 1991. Transforming Mission.
56 Ahonen 2003, 45̶46.
21
vain joitain mainintoja Pyhän Hengen roolista. Eräässä niistä harvoista kohdista, jonka löysin, puhutaan Hengen voimasta, joka tukee yhteisöä vain siinä tapauksessa, että yhteisö eli kirkko on voimakkaasti juurtunut uskossa Jumalaan ja Jeesukseen. Kirkolla on Teinosen mukaan oltava kokemus ykseydestä Jumalaan Kristuksessa.57
Teinosen ajatus on se, että tässä maailmanajassa hyvä ja paha eivät juuri koskaan esiinny puhtaassa muodossaan. Siksi kristityn on Teinosen mukaan tiedettävä, missä on nähtävissä Hengen voimien työtä, jotta voisi liittyä niihin ja missä taas tulisi vastustaa pimeyden voimien työtä. Profetian lahja on hänen mukaansa kyky nähdä ja toteuttaa Jumalan tahto nykyajan ongelmissa.58
Teinosen tekstistä saa käsityksen, että Pyhän Hengen voima ei voi tulla yhteisöön, ennen kuin yhteisö on käsittänyt teologisesti Kristuksen merkityksen ja juurtunut elämään Jumalasta. Vasta sitten Henki rohkaisee ja vahvistaa tätä yhteisöä. Ajatus on päinvastainen, kuin Ahosen edellä esittelemäni ajatus Kristuksen edellä kulkevasta Hengestä. Mieleeni nouseekin kysymys siitä, voiko Pyhä Henki tulla jo uskonasioista ymmärtämättömän päälle ja opettaa uutta uskovaa, vai kulkeeko Kristus kaiken edellä?
Onko niin, että vasta löydettyään Kristuksen ihminen saa Pyhän Hengen. Kuitenkin luterilaisuus korostaa ihmisen syntisyyttä ja kykenemättömyyttä valita Jumala. Miten ihminen voi juurtua Jumalaan ilman Pyhän Hengen apua? Voimme ehkä ajatella, että Teinonen puhuu kristilliselle yhteisölle, eikä ota tässä kohdassa huomioon missio-Dein lähetysnäkyä ja Pyhää Henkeä muutosvoimana. Myös profetian lahjan sitominen Jumalan tahdon tietämiseen ja noudattamiseen on kaukana spontaanista karismaattisissa kirkoissa esiintyvästä profetoimisesta.
Teinosen ja Ahosen suurin yhteys vaikuttaa kuitenkin löytyvän ekumeenisen keskustelun puolelta.
Teinonen on kirjoittanut kirjan Uudistuva kirkko (1972), jossa hän kertoo kirkkojen ekumeenisista pyrkimyksistä suorittaa lähetystehtävää muuttuvassa maailmassa. Teinosen kirja on takakannen mukaan ensimmäinen ekumenian yleisesitys maassamme. Tällä alueella Ahonen on jatkanut Teinosen jälkeen osallistuessaan ekumeenisiin neuvotteluihin maailmalla. Selatessamme Ahosen 2000-luvun kirjoja huomaamme, että Teinosen tavoin hän kiinnittää huomiotaan myös kirkkojen tulevaisuuteen ja ottaa huomioon kirkkojen yhteiskunnalliset tehtävät.59
57 Teinonen 1967, 89.
58 Teinonen 1967, 68̶69.
59 Teinonen 1972,134. Teinonen käsittelee kirjassaan Uudistuva kirkko kirkon sosiaalista tehtävää omassa
kontekstissaan, jossa näkyy vielä toisen maailmansodan jälkimainingit ja Ahosen teksteissä tulee esille 2000- luvun globaalit haasteet. Lisää kokonaisvaltaisesta lähetysnäystä ja diakoniasta löytyy Ahosen kirjasta The renewal of the diaconate and the holistic mission of the church (2014).
22
Mannermaan vaikutus näkyy Ahosen teksteissä selvästi ikään kuin luterilaisena juurena. Teksteissään Ahonen lainaa Mannermaata selvittäessään omaa teologiaansa. Erityisesti Mannermaan vaikutus näkyy Ahosen ajattelussa ristinteologiasta. Ahonen lainaa tämän työn lähteenä olevissa kirjoissaan Mannermaan ajatusta Jumalan vieraasta työstä ja uskon hedelmistä ja hyvistä teoista.60 Näihin asiaan palaamme luvussa neljä.
3.3 Ahosen teologian kehitys
Ahosen teologia myötäilee eri vuosikymmeninä ajankohtaisia asioita. 1990- luvun kirjoissaan hän paneutuu enemmän Hengen työhön uskon synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. 2000-luvulle tultaessa hän on ollut mukana kirjoittamassa ja kääntämässä lähetysasiakirjoja. Näissä teksteissä hän näkee painopisteen siirtyneen enemmän kristologiasta pneumatologiaan. Seuraavissa kappaleissa esittelen Ahosen ajatuksia kahdella eri vuosikymmenellä.
Kirjassaan Evankelioiminen kirkon perustehtävä (1992) Julistetun ja kirjoitetun sanan kohdalla Ahonen viittaa siihen, mitä Paavali sanoo Hengen tekevän. Paavalin mukaan Henki tekee eläväksi.
Toisessa korinttilaiskirjeessä 3. luvussa Paavali sanoo, että Pyhä Henki avaa kirjoitukset. Tällä tarkoitetaan Ahosen mukaan sitä, että Kristus on läsnä seurakunnan keskellä sanassa ja vain Pyhä Henki voi tehdä kuulijan eläväksi tässä julistetussa ja kirjoitetussa sanassa. Kristus on kätkeytynyt evankeliumin sanomaan ja Henki avaa Kristuksen salaisuuden niin, että ihminen pelastuu.61
Ahonen sanoo myös, että Pyhä Henki herättää ihmisessä uskon. Jumala ei kuitenkaan vedä ihmistä ilman hänen tahtoaan. Jeesus kehotti ihmisiä parannukseen. Tästä saa Ahosen mukaan vaikutelman, että psykologisesti kääntyminen on ihmisestä riippuvainen tapahtuma. Tätä asiaa ei pidä Ahosen mielestä turhentaa. Hänen mukaansa vasta myöhemmin ihmiselle avautuu, että kääntyminen on alusta loppuun asti Pyhän Hengen työtä. Ihmisen aktiivisuus on mahdollista vain siten, että Jumala on ensin lähestynyt ihmistä. Parannusjulistus ja kehotus luopua itsekeskeisyydestä kuuluu kuitenkin Ahosen mielestä evankeliointiin.62
Ahonen kirjoittaa, että Pyhä Henki synnyttää seurakunnan ja yhdistää Jeesukseen uskovat ihmiset uskon yhteisöön, niin, että nämä kokevat keskinäistä yhteyttä. Tämä yhteys antaa jo esimakua siitä,
60 Ristin teologiasta Mannermaa kirjoittaa kirjassaan Kaksi rakkautta (1995) ja uskon hedelmistä kirjassaan In psa fide Christus adest (1979).
61 Ahonen 1992, 107̶108.
62 Ahonen 1992,115̶116.
23
mitä täydellisyys voi kerran olla. Samalla Pyhä Henki luo uuden todellisuuden, jossa ihminen avautuu lähimmäisen hädälle ja vapautuu itsekkyyden kierteestä.63
Ahosen mielestä hengellisessä työssä kontekstuaalisuus jää ihmiskeskeiseksi puuhasteluksi ilman vahvaa pneumatologista ulottuvuutta. Hän korostaa Jeesuksen omia sanoja Pyhästä Hengestä.
Jeesuksen mukaan Henki paljastaa, mitä on synti, vanhurskaus ja tuomio. Henki myös johtaa Jeesuksen omia tuntemaan koko totuuden. Selvennyksen vuoksi Ahonen ottaa esimerkiksi kontekstualisoimisesta Apostolien tekojen kertomuksen etiopialaisesta hoviherrasta. Filippos kysyy hoviherralta, ymmärtääkö tämä lukemaansa.64 Ahosen ajattelussa Pyhä Henki on hän, joka avaa ihmisen ymmärryksen Jumalan sanalle, hengellisille asioille ja sitä kautta pelastukseen.
Ahonen jatkaa, että Luterilainen kirkko rakentaa kaikessa Pyhän Hengen varaan. Hän tiedostaa kuitenkin, että luterilaisuutta syytetään usein aneemiseksi ja hengettömäksi. Ahosen mukaan luterilaisuudesta sanotaan, että se karkottaa jäykkäliikkeisyydellään piiristään aidon spontaaniuden ja Hengen johdatuksen. Ahonen lisää kuitenkin, että tämä kritiikki nousee yleensä amerikkalaisesta pyhityskristillisyydestä. Hän kysyykin, että onko tässä kritiikissä perää ja voiko luterilainen kristillisyys vastata tähän kritiikkiin.65
Syytöksen luterilaisuuden ankeudesta ovat huomanneet muutkin kuin Ahonen. Teologian tohtori ja Kuopion piispa on käsitellyt pastori Jaakko Heinimäen kanssa mielikuvaa luterilaisuudesta kirjassaan Luterilaisuuden ABC-synkkä ja harmaa sanakirja. He toteavat, että mielikuva luterilaisuudesta on synkkä, ahdistava ja ankea. Kuitenkin he jatkavat, että Lutherin ajatteluun perehtyneiden tutkijoiden käsitys luterilaisuudesta on erilainen kuin suomalaisen luterilaisuuden julkikuva. Parhaiten luterilaisuutta jäsentää heidän mielestään ajatus kolmiyhteisestä Jumalasta, joka on itsensä lahjoittava rakkaus.66
Varovaisuus suhteessa Pyhän Hengen toimintaan näkyy myös Ahosen myöhemmässä tuotannossa.
Kritiikissä Kirkkojen maailmanneuvoston ekumeenista lähetysasiakirjaa Yhdessä kohti elämää (2014) kohtaan Ahonen toteaa, että lähetysasiakirjassa on vahva pneumatologinen ote. Hän jatkaa, että ennen lähetysteologisessa keskustelussa keskityttiin kristologiaan ja Pyhän Hengen työ nähtiin
63 Ahonen 1992, 108̶109.
64 Ahonen 1996,94̶95.
65 Ahonen 1996, 44.
66 Heinimäki &Jolkkonen 2008,4.
