Palkallinen tuottaja - katsaus liikkuvan tuottajan työnkuvaan Suomen elokuvakentällä

Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Taiteen maisterin opinnäytteen tiivistelmä

Tekijä Johanna Tarvainen

Työn nimi Palkallinen tuottaja - katsaus liikkuvan tuottajan työnkuvaan Suomen elokuvakentällä Laitos Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos

Koulutusohjelma Elokuva- ja televisiotuotannon koulutusohjelma

Vuosi 2020 Sivumäärä 50 + 1 Kieli Suomi

Tiivistelmä

Maisterin opinnäytetyöni kirjallinen osio tarkastelee tuottajuutta ja palkallisen- sekä freelancer- tuottajuuden asemaa Suomen elokuva-alalla. Tutkimus etsii vastauksia kysymyksiin voiko elokuva- alalla työllistyä tuottajana omistamatta yritystä, mikä tekee palkallisesta tuottajasta tuottajan ja onko freelancer-tuottajalle alalla sijaa?

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla neljää Suomen elokuva-alan ammattilaista, Ulla Simosta, Marianne Mäkelää, Oskari Huttua ja Riina Hyytiä, kokoamalla sekä analysoimalla heidän näkemyksiään ja vertaamalla niitä lähdemateriaaliin sekä omiin kokemuksiini palkallisesta tuottajuudesta. Tutkimus rajattiin käsittelemään tuottajuutta itsenäisissä kotimaisissa tuotantoyhtiöissä pääasiallisesti fiktio- ja dokumenttielokuvien parissa.

Tutkimus avaa tuottajuuden määritelmää ja valottaa tuottajan identiteetin syntymistä. Se syventää ymmärrystä palkallisen tuottajan työnkuvasta, esittelee eri mahdollisuuksia toimia palkallisena tuottajana ja avaa tarpeita tuottajan palkkaamiselle. Tutkimus toteaa, että vakituisen palkallisen tuottajan omistajatuottajasta erottavat lähinnä juridiset tekijät. Tuottajan työhön olennaisesti liittyy suhde toteutettavaan sisältöön ja vastuu elokuvan toteutumisesta suunnitellussa muodossa. Freelancer-tuottajan asema voi projektissa olla hauras ja sitä verrataan helposti linjatuottajuuteen. Linjatuottajuuden ja tuottajuuden erottaa toisistaan johtajuus ja sisältöön vaikuttamisen mahdollisuus. Tutkimus kartoittaa palkallisen tuottajan asemaa tuotannoissa, elokuva-alalla sekä alan järjestöissä. Se avaa palkallisen tuottajan johtaja-asemaa ja pohtii kuinka valta ja vastuu elokuvatuotannossa palkallisen tuottajan näkökulmasta jakaantuvat ja millaiset vaikutusmahdollisuudet palkallisella tuottajalla on.

Tutkimus tulee johtopäätökseen, että palkallisen tuottajan tulevaisuus on valoisa ja palkallinen tuottajuus nähtiin jopa ehtona tuotantoyhtiöiden mahdolliselle kasvulle. Tuotantoyhtiöiden kasvu puolestaan nähtiin positiivisena suuntauksena Suomen elokuva-alalle. Se mahdollistaisi pitkäjänteisemmän tuottamisen ja tietotaidon kehittymisen. Freelancer-tuottajien tarve alalla nähtiin satunnaiseksi. Selkeän kommunikaation tärkeyttä korostettiin sekä valta ja vastuualueiden hahmottamista tuotantokohtaisesti pidettiin tärkeänä.

Tutkimus auttaa itseäni, sekä muita palkallisesta tuottajuudesta kiinnostuneita, hahmottaan palkallisen tuottajan työnkuvaa sekä mahdollisuuksia asemassa toimimiseen. Palkallinen tuottajuus on pontentiaalinen vaihtoehto uravalinnaksi.

Avainsanat tuottajuus, elokuvatuottaja, elokuvatuotanto, elokuva-ala, palkallinen tuottaja, freelancer- tuottaja

Aalto University, P.O. BOX 31000, 00076 AALTO www.aalto.fi Master of Arts thesis abstract

Author Johanna Tarvainen

Title of thesis Palkallinen tuottaja - katsaus liikkuvan tuottajan työnkuvaan Suomen elokuvakentällä

Department Department of Film, TV and Scenography Degree programme Film and Television Producing

Year 2020 Number of pages 50 +1 Language Finnish

Abstract

This thesis examines producing and the position of hired producers and freelance producers in Finnish film industry. The study searches’ answers to questions is it possible to make a career in the film industry without founding an own company, is hired producer an actual producer and are freelance producers needed in the film field in Finland?

For the study four Finnish film industry professionals, Ulla Simonen, Marianne Mäkelä, Oskari Huttu and Riina Hyytiä where interviewed and their thoughts and visions were gathered and analyzed to be compared with bibliography and my own knowledge and experiences of hired producing. This study covers producers’ work in independent domestic production companies that produce mainly feature films and documentaries.

This study consists of definitions of producers’ work descriptions and opens up the evolving of producers’ identity. It introduces different options to work as a hired producer and lists occasions when hired producers are needed. The study states that hired producers’ position, in the film field and in the production companies, is close to company owners’ position except from juridical issues.

Essential part of producers’ duties is to work with the content and over see that a film is executed in the promised form. Freelance producers’ and line producers’ positions are often compared but differ from each other in relation to content and leadership. Freelance producers’ position might be fragile.

This study surveys hired producers’ position in the film field, in the productions and in the associations in the film industry in Finland. It studies the leadership role of hired producer and ponders how power and liability are dispensed as well as what are the possibilities to influence of hired producer. This study states that hired producers have bright future ahead, and the position of hired producer might even be a requirement for production companies to grow. The possible growth was seen in positive light for the Finnish Film industry. It would enable sustainable producing and progression of know-how. The need for freelancer producers was seen occasional. Distinct communication was stated extremely important as well as clear confining in authority questions in every production.

This study helps me, and others interested in hired producing, to outline the occupation of hired producer and to perceive how hired producer is able to operate in the film field. It is possible to build a career as hired producer.

Keywords producing, film producer, film production, film industry, hired producer, freelance producer

PALKALLINEN TUOTTAJA

- katsaus liikkuvan tuottajan työnkuvaan Suomen elokuvakentällä

Taiteen maisterin opinnäytetyö Kirjallinen osuus Johanna Tarvainen Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos Elokuva- ja televisiotuotannon koulutusohjelma 14.10.2020

SISÄLLYSLUETTELO

1 Johdanto ... 2

1.1. Käytetyistä termeistä... 3

1.2. Tuotantoyhtiöiden rakenteesta yleisesti ja tilastoja ... 6

1.3 Oma taustani ja suhteeni palkalliseen tuottajuuteen ... 9

1.4 Haastateltavat ja tutkimuksen tekotapa ... 10

2 Kuka on tuottaja ja mitä on tuottajuus?... 13

2.1 Tuottajan nimikkeen määrittelystä ja mielikuvista ... 13

2.1.1 Haastateltavieni näkemyksiä tuottajuudesta ... 16

2.1.2 Tuottajan identiteetistä ... 18

2.2 Mikä tekee palkallisesta tuottajasta tuottajan?... 19

2.2.1 Palkallinen tuottaja freelancerina... 21

2.2.2 Tuottajan ja linjatuottajaan ero ja kreditointi ... 24

2.3 Kuinka palkallinen tuottajuus nähdään ammatin harjoittamismuotona? 27 2.4 Milloin on tarve palkata tuottaja? ... 28

3 Palkallisen tuottajan paikka tuottajuuden kentällä ... 32

3.1 Palkallisen tuottajan asema elokuva-alalla ... 32

3.1.1 Palkallisen tuottajan asema järjestöissä ... 34

3.2 Palkallisen tuottajan asema johtajana ... 35

3.3 Vallan ja vastuun jako – kuka saa vaikuttaa? ... 37

3.4 Palkallisen tuottajan sopimusmallin merkitys ... 39

3.5 Palkallisen tuottajan tulevaisuus... 41

4 Yhteenveto ... 44

5 Lähteet ... 48

6 Liitteet ... 51

1 Johdanto

Elokuvien tuottaminen on Suomessa yleisesti yhdistetty yrittäjyyteen ja tuotantoyhtiön omistamiseen. Tuottaja työskentelee ja tuottaa elokuvia perustamassaan tai omistamassaan yrityksessä. Halusin opinnäytetyössäni tutkia kuinka tuottajuutta voi harjoittaa työsuhteisena ammattina eli palkattuna tuottajana ja voiko sitä tehdä myös freelancer pohjalta?

Alun perin tarkoitukseni oli tutkimuksessa käsitellä freelancer-tuottajia eli tuottajia, jotka palkataan useimmiten yhteen projektiin ja määräaikaisella sopimuksella. Huomasin rajauksen kuitenkin supistavan tutkimustani liiaksi ja tällaisia henkilöitä olevan Suomen elokuvakentällä hyvin vähän. Laajensin tutkimukseni käsittelemään tuottajuutta myös tilanteissa, joissa tuottaja on palkattu töihin vakituiseen työsuhteeseen. Kutsun työsuhteista tuottajaa palkatuksi tuottajaksi, jonka alalaji on freelancer-tuottaja, eli määräaikaisella työsopimuksella työskentelevä tuottaja. Käsitellessäni vain toistaiseksi voimaissa olevalla työsopimuksella työskentelevää tuottajaa puhun vakituisesta palkallisesta tuottajasta.

Käsittelen tutkimuksessani tuottajuutta pääosin fiktio- ja dokumenttielokuvien lähtökohdista.

Sivuan tuottajuutta myös tv-draamassa, mutta tutkimuksessani en käsittele tuottajuutta tv- viihteessä, non scripted-televisisossa tai realityssä. Olen rajannut haastateltavani henkilöihin, jotka toimivat tai ovat toimineet itsenäisissä kotimaisessa tuotantoyhtiössä, joissa pääpaino on elokuvien (fiktio ja dokumentti) ja tv-draaman tuotannossa. Tutkimustani varten haastattelin Ulla Simosta, Riina Hyytiää, Oskari Huttua ja Marianne Mäkelää, jotka kaikki ovat toimineet tai edelleen toimivat palkallisina tuottajina tai työskentelevät tuottajina omistamissaan yrityksissä, johon he ovat palkanneet tuottajan töihin. Selvitin haastateltavieni näkemyksiä palkallisesta tuottajuudesta, tuottajuudesta yleisesti sekä palkallisen tuottajan asemasta ja tulevaisuudesta tuottajuuden kentällä. Vertasin haastattelumateriaalia omiin kokemuksiini ja näiden lisäksi käytin kirjallisina lähteinäni mm.

Lawrence Turmanin (2005) So you want to be a Producer -teosta sekä muutamia verkkoartikkeleita.

Olen itse työskennellyt vain määräaikaisissa ja projektikohtaisissa työsuhteissa.

Freelancerina työskentely tuntuu minusta edelleen luontevalta ja opinnäytetyön kautta halusin tutkia, kuinka tuottajan työtä on mahdollista tehdä ja millaisena tuottaja nähdään

muiden silmissä, kun hän ei ole tuotantoyhtiön omistaja eli omistajatuottaja. Mistä asioista palkallisen tuottajan tuottajuus syntyy, ja voiko freelancer-tuottajana toimimisesta tehdä itselleen ammatin? Toisin sanoen voiko elokuvatuottajana luoda Suomessa uraa omistamatta yritystä tai osaa siitä?

1.1. Käytetyistä termeistä

Alla määrittelen tutkimuksessani myöhemmin käyttämiäni termejä.

Palkallinen tuottaja

Palkallinen tuottaja työskentelee jonkun toisen omistamassa yrityksessä työsuhteessa.

Työsuhde on joko vakituinen tai määräaikainen. Opinnäytetyössäni palkallisella tuottajalla tarkoitan sekä vakituisessa työsuhteessa työskentelevää tuottajaa, jota kutsun vakituiseksi palkalliseksi tuottajaksi, sekä freelancer-tuottajaa. Tutkimuksessani palkallinen tuottaja on työsuhteisten tuottajien ylälaji. Palkallisen tuottajan palkkaus voi olla kuukausi- tai projektiperusteinen. Vakituinen työsuhde on lähtökohtaisesti aina pidempi, kuin määräaikainen ja yltää projektista toiseen.

Freelancer-tuottaja

Palkallinen tuottaja, joka työskentelee tuotantoyhtiössä määräaikaisessa työsuhteessa.

Määräaikaisuus voi olla sidottu tiettyyn ajanjaksoon tai projektikokonaisuuteen. Hänet on usein kiinnitetty tuotantoyhtiöön projektikohtaisesti. Työsuhde ei ole vakituinen. Palkkaus voi olla kuukausi-, projekti tai työsuoriteperusteista.

”Hands on” tuottaja / operatiivinen tuottaja

Tuottajan ja linjatuottajan välimalli. Työnkuvaan voi kuulua tuottajan töitä, mutta valta ja vastuu ovat lähempänä linjatuottajan työnkuvaa. Työnkuva vaihtelee projekteittain.

Linjatuottaja

Linjatuottaja työskentelee tuottajan alaisena, ja vastaa pääasiassa tuotannon käytännön pyörittämisestä rahoituksen varmistumisesta tuotantovaiheen loppuun. Työnkuvan laajuus vaihtelee projekteittain.

Omistajatuottaja

Tuottaja, joka toimii tuottajana omistamassaan yrityksessä.

Työsuhteiden määritelmät ovat lainauksia duunitori sivustolta.

Vakituinen työsuhde eli toistaiseksi voimassa olevassa työsopimus

”Toistaiseksi voimassa olevassa työsopimuksessa kyseessä on nimensä mukaisesti vakituinen työsuhde. Tällöin työsuhde jatkuu siihen asti, kunnes jompikumpi osapuoli eli työntekijä tai työnantaja irtisanoo sopimuksen.

Työnantajan irtisanoessa sopimuksen hänellä tulee olla purkamiselle painava syy. Tällaisia ovat esimerkiksi tuotannollis-taloudelliset syyt, eli jos työn määrä on vähentynyt oleellisesti ja pysyvästi.

Työntekijä puolestaan voi irtisanoa vakituisen työsopimuksen ilman perustetta.

Työsopimuksessa on määritelty irtisanomisajat.” (Duunitori 2020)

Määräaikainen työsuhde

”Määräaikainen työsuhde kestää nimensä mukaisesti tietyn, työsopimuksessa määritellyn ja sovitun määräajan verran. Yleisiä syitä määräaikaiselle työsuhteelle ovat esimerkiksi vakituisen työntekijän perhevapaan, opintovapaan tai virkavapaan sijaisuus.

Määräaikaiselle työntekijälle voi myös tarve esimerkiksi projektin takia, tai työ voi olla selkeästi kausiluonteinen.”

”Määräaikainen työsuhde tulee perustella työsopimuksessa selkeästi. Määräaikaisuuksien ketjuttaminen ilman perusteita on kiellettyä.”

”Määräaikainen työsopimus on tietyssä mielessä toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta järeämpi, sillä useissa tapauksissa kumpikaan osapuolista – ei työntekijä eikä työnantaja – voi irtisanoa sitä. Mikäli työsopimuksessa on erikseen määritelty irtisanoutumisehdot, on irtisanoutuminen kuitenkin mahdollista niiden puitteissa.” (Duunitori 2020)

Alla listattuna kotimaisia elokuva-alan järjestöjä. Esittelyt ovat järjestöjen verkkosivuilta.

SET & TEME - Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät & Teatteri ja mediatyöntekijöiden liitto SET on ammattiliitto ja kulttuurijärjestö, joka edustaa laajasti elokuva- ja tv-työtä. Teme on SET:n jäsenjärjestö. Jäseneksi voivat liittyä elokuva-alan työntekijät ja opiskelijat.

Hyväksyminen vaatii suosittelijoita. (Teme/Set 2020)

PALTA - Palvelualojen työnantajat

Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. (Palta 2020)

Vain Paltaan kuuluvat tuotantoyhtiöt ovat Temen työehtosopimuksen piirissä, koska alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Elokuva-alan työehtosopimuksen neuvottelupuolina toimivat Palta ja Teme.

APFI - Audiovisual Producers Finland

APFI:n tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen.

APFI:n tavoitteena on tukea tuotantoyhtiöitä niin sopimus- kuin tekijänoikeusasioissa, kehittää koko alan liiketoimintaa kilpailukykyisemmäksi sekä tehdä kotimaisia sisältöjä entistä tunnetummaksi kansainvälisillä markkinoilla.

Apfiin kuuluu noin 75 kotimaista tuotantoyhtiötä (syyskuu 2020).

APFI:n jäseneksi voivat hakea ammattimaisesti toimivat av-sisältöjä tuottavat yritykset. (Apfi 2020)

SES - Suomen elokuvasäätiö

Suomen elokuvasäätiö on itsenäinen säätiö, joka toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauksessa. Vuonna 1969 perustetun säätiön tehtävänä on tukea ja edistää suomalaista elokuva-alaa jakamalla julkista tukea elokuvien ammattimaiseen tuotantoon, esittämiseen ja levittämiseen. Tukitoimintansa lisäksi elokuvasäätiö vastaa suomalaisten elokuvien kansainvälisestä festivaalilevityksestä sekä kotimaisten elokuvien ja elokuvantekijöiden tunnetuksi tekemisestä niin kansainvälisesti kuin kotimaassa. Säätiö vastaa myös elokuva- alan virallisesta tilastoinnista ja jakaa tietoa alan toiminnasta. Tuki- ja toimintavaransa

elokuvasäätiö saa vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriöltä Veikkauksen voittovaroista elokuvataiteen edistämiseen osoitetusta määrärahasta. (SES Elokuvavuosi 2019, 7)

1.2. Tuotantoyhtiöiden rakenteesta yleisesti ja tilastoja

Suomalaisten tuotantoyhtiöiden rakenne eroaa suuresti amerikkalaisesta studio kulttuurista.

Monet tuotantoyhtiöt eivät tuota elokuvia vuosittain ja Suomessa on vain muutama tuotantoyhtiö, jotka tuottavat useamman, kuin yhden elokuvan vuodessa. Vuonna 2019 Suomessa sai ensi-iltansa yhteensä 34 kokopitkää elokuvaa (fiktio ja dokumentti). Näistä Solar Films tuotti neljä fiktioelokuvaa ja Making Movies sekä October kaksi elokuvaa, molemmat yhden fiktion ja yhden pitkän dokumentin, loput ensi-illat jakaantuivat 24 muun tuotantoyhtiön kesken. (SES Elokuvavuosi 2019, 13)

Elokuvasäätiön sivuilla on listattuna 269 kotimaista tuotantoyhtiötä (SES Tuotantoyhtiöt 2020). Viimeisen neljän vuoden aikana (2017 - 2020 syyskuu) erilaisia tuotannon tukia (tuotantotuki, 50/50-tuki, kehittämistuki ja kehittämistuki (slate)) on hakenut noin 300 tuotantoyhtiötä noin 1800 hakemuksella. Tukea hakeneista tuotantoyhtiöstä noin puolet eivät kuulu elokuvasäätiön sivuilla listattuihin tuotantoyhtiöihin (SES tilastoja 2020). Tästä voimme päätellä Suomessa olevan noin 400 toiminnassa olevaa tuotantoyhtiötä sisältäen elokuvia tuottavat osuuskunnat.

Elokuvasäätiö myönsi vuonna 2019 tuotantotukea 75 projektille, sisältäen fiktio- ja dokumenttielokuvat, lyhytelokuvat, sarjat sekä yhteistuotannot (SES Elokuvavuosi 2019, 9). Tuotanto- ja kehittämistukea elokuvasäätiö myönsi vuonna 2019 yhteensä 91 tuotantoyhtiölle 171 tukea hakeneesta tuotantoyhtiöstä. Tukia myönnettiin yhteensä 185 hakemukselle 509 hakemuksen joukosta (SES tilastoja 2020). Tämän lisäksi tuotettiin myös enenevissä määrin draamasarjoja ilman elokuvasäätiön tukea, esim. Elisan, MTV3:n tai Nelosen täysimääräisesti rahoittamina. Draama-sarjojen tuotannoista on haasteellisempaa löytää tilastoja, koska rahoittajatahot ovat yksityisiä. Luvut elokuvasäätiön tuista perustuvat elokuvasäätiön ”Elokuvavuosi / Facts & Figures 2019” – julkaisuun sekä elokuvasäätiön tilastointi- ja tutkimusasiantuntija Petri Peltosen minulle lähettämiin tilastoihin. Näin ollen noin puolet tukia hakeneista tuotantoyhtiöistä sai myönteisen tuotanto- tai kehittämistuki päätöksen, mikä on noin neljäsosa oletettavasta tuotantoyhtiöisen kokonaismäärästä

Suomessa. Voimme olettaa, että kaikki tuotantoyhtiöt eivät toimi alalla aktiivisesti tai tuota elokuvia päätoimisesti.

Vuonna 2018 julkaistussa opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimuksessa ”Selvitys elokuvatuotantoihin kohdistuvien julkisten tukien vaikutuksesta” selviää, että vuosien 2014 – 2016 aikana Suomen elokuvasäätiön myönsi tuotantotukea 90 eri tuotantoyhtiölle tai elokuvatuotanto-osuuskunnalle (Valtakari, Nyman, 15). Tuotantotukea voi saada lyhyisiin, pitkiin ja sarjamuotoisiin näytelmä-, dokumentti, animaatio- ja lastenelokuviin. Tukea voi saada yhtiö tai yhteisö, joka omistaa tuotannon kotimaiset oikeudet ja täyttää muut tukien myöntämiselle asetetut ehdot (Valtakari, Nyman, 15). ”Kolme eniten tukea saanutta yhtiötä vuosina 2014 – 2016 sai yhteensä 28% myönnetyistä tuotantotuista” (Valtakari, Nyman, 16).

Näin ollen jäljelle jäänyt 72% myönnetystä tuesta on jaettu 87 ei tuotantoyhtiön kesken.

”Vuosien 2012 – 2017 aikana tuotantotukea on myönnetty vuosittain noin 15 miljoonaa euroa” (Valtakari, Nyman, 14).

Jos 10,8 miljoonan euron (eli 72% 15 miljoonan euron vuosittaisesta kokonaistuesta) vuosittainen tuotantotuki kerrottaan kolmella, saadaan summa mitä tukea on keskimäärin jaettu vuosien 2014-2016 aikana. Kun 32,4 miljoonaa euroa jaettaisiin tasan 87 tuotantoyhtiön kesken olisi yhden tuotantoyhtiön potti noin 373 000,00 euroa elokuvasäätiön tukea kolmen vuoden aikana. Luonnollisesti tuotantotukisummat vaihtelevat tuhansista euroista satoihin tuhansiin, mutta keskimääräisesti summat ovat hyvin kohtuullisia. Luvuista voimme päätellä, että tuet hajaantuvat Suomessa usealle eri taholle muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Julkaisusta selviää, että tutkittujen tuotantoyhtiöiden keskimääräinen ikä oli noin 15 vuotta ja vuoden 2000 jälkeen niistä oli perustettu noin kaksi kolmas osaa ja kuluvalla vuosikymmenellä noin kolmasosa (Valtakari, Nyman, 18). Elokuvayhtiöiden liikevaihdosta tutkimus kertoo seuraavaa ”Vuosina 2014-2016 tuotantoyhtiöistä 30-40% (20-30 yhtiötä) jäi alle 50 000 euron keskimääräiseen liikevaihtoon ja noin puolet yhtiöistä toimii alle 100 000 euron liikevaihdolla (n. 40 yhtiötä) … Noin 30% yhtiöistä toimi yli 100 000 euron, mutta alle 500 000 euron liikevaihdolla (n. 25 yhtiötä) Elokuvayhtiöistä siis noin 80% kohdalla toiminnan laajuus liikevaihdolla mitattuna on alle 500 000 euroa.” (Valtakari, Nyman, 19). Valtakari ja Nyman toteavat, että joukossa on myös suurempia yhtiötä, joiden liikevaihto ylittää reilusti miljoonan euron. Nämä yhtiöt ovat pääosin hybridiyhtiöitä, joissa tuotetaan

pitkiä elokuvia ja tv-sarjoja sekä viihdettä, kuten Yellow Film & TV, kotimaisista tuotantoyhtiöistä suurin.

(Valtakari, Nyman, 20)

Oheisesta Valtakarin ja Nymanin tutkimuksesta lainatussa taulukosta näemme osviittaa kotimaisten tuotantoyhtiöiden kokoluokista. Pääosin yritykset ovat muutaman hengen yrityksiä, pienimmät yhden hengen tuotantoyhtiötä. Suurempia henkilömääriä raportoineiden yhtiöiden henkilömäärissä on kuitenkin vuosittaista vaihtelua tuotantoihin tilapäisesti palkatusta väestä johtuen (Valtakari, Nyman, 20). Huomasin itse, että tilastoja tuotantoyhtiöiden vakituisesta henkilökunnasta on haasteellista löytää ja avoimesti saatavissa olevia yritystietoja palkatusta henkilökunnasta vaikea verrata, koska otannassa ei ole eritelty sisältääkö määrä myös määräaikaisen henkilökunnan. Valtakarin ja Nymanin tutkimus sisältää myös tv-viihdettä tekeviä tuotantoyhtiöitä, joille elokuvasäätiön tukea on myönnetty seurantajaksolla. Näin ollen tv-sarjoja tuottavien tuotantoyhtiöiden henkilöstömäärät voivat sisältää myös viihteen tekijöitä, joihin en omassa tutkimuksessani viittaa.

Luvuista voimme päätellä, että Suomessa on runsaasti suhteellisen pieniä tuotantoyhtiötä.

Yhtiöltä saamiini tietoihin perustuen on Solar Films:illa vakituista henkilökuntaa tällä hetkellä 14 henkilöä, joista tuottajia on neljä (Solar 2020). Vuoden 2019 tilastojen valossa Solar Films näyttäytyy Suomen tuotteliaimpana tuotantoyhtiönä elokuva-alalla ja jokaista julkaistua elokuvaa kohden on yrityksessä yksi tuottaja. Tästä voisimme päätellä, että tuotantoyhtiöissä, jotka tuottavat enintään yhden elokuvan vuodessa ei juurikaan ole vakituisesti palkattua henkilökuntaa, vaan työvoimaa kiinnitetään projektikohtaisesti. Tämän

laskelman lisäksi päätelmäni perustuu pitkälti omaan kokemukseeni ja kollegoideni sekä haastattelevieni kanssa käymiin keskusteluihin. Omassa tutkimuksessani keskityn pääasiassa elokuvia elokuvasäätiön tuella tuottaviin yhtiöihin, joskin monissa näistä yhtiöistä myös sarjamuotoista draamaa tänä päivänä tuotetaan.

1.3 Oma taustani ja suhteeni palkalliseen tuottajuuteen

Olen työskennellyt elokuva-alalla freelancerina vuodesta 2005 lähtien. Monivaiheisen työhistoriani aikana olen operoinut useassa eri tuotantoyhtiössä eri työtehtävissä mm.

järjestäjänä, rekvisitöörinä sekä apulaisohjaajana monissa elokuvissa ja mainoksissa.

Vuonna 2010 valmistuin medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvauksen linjalta, joskaan itse kuvaukseen liittyviä töitä en koskaan ole tehnyt. Viimeisin viiden vuoden aikana työnkuvani on pääosin koostunut erilaisista tuotannon esimiestehtävistä. Työnkuvani on vaihdellut linjatuottajasta lyhytelokuvissa ja fiktiossa, tuottajan töihin tv-sarjassa ja pitkässä dokumentissa. Näiden vuosien aikana olen myös suorittanut maisterin opintojani tv-ja elokuvatuottamisesta ja pyrkinyt löytämään itselleni uuden paikan elokuvan kentällä.

Tarkoitukseni on siirtyä aktiivisemmin projektien ja sisällön kehittelyyn, laajentaa työnkuvaani konkreettisesta tekemisestä ja asioiden toimeenpanemisesta. Tämä ”hands on”

tuottaminen tai operoiva tuottaminen, kädet savessa niin kuin sanotaan, on lähellä sydäntäni ja vahvaa osaamistani. Tuottajan saappaisiin astuminen on osaltaan uutta ja olen huomannut sen vaativan uudenlaisen ajattelumallin omaksumista. Kuinka voisin yhdistää aiemman ammatillisen osaamiseni ja uuden asemani tuotannossa ja tuntea olevani tuottaja, enkä vain projektin toteuttaja? Tätä kysymystä ja freelancer-tuottajan asemaa halusin alun perin lähteä opinnäytetyössäni tutkimaan.

Seuraavassa valikoituja projekteja viimeisen neljän vuoden ajalta, jotka ovat eniten muokanneet käsitystäni omasta tuottajuudestani.

Viulisti

Paavo Westerbergin elokuvassa Viulisti toimin linjatuottajana. Elokuvan tuotti Mjölk Movies ja olin mukana keväästä 2016 projektin kehittelystä alkuvuoteen 2018 kotimaan ja ulkomaan ensi-iltoihin asti. Työsuhteeni oli projektikohtainen ja lähes kahden vuoden kestollaan pisin työsuhteistani tähän mennessä. Tuottajina projektissa toimivat Mikko Tenhunen, yksi

tuotantoyhtiön silloisista omistajista, sekä palkattuna tuottajana Ulla Simonen, joka tuli mukaan projektiin sen rahoituksen varmistumisvaiheessa.

Maanantai

Tack Films:n tuottamassa Maanantai tv-sarjassa (6x20min) toimin tuottajana syksystä 2018 keväälle 2019, projektin rahoituksen varmistumisesta kuvausten loppuun. Tuotannon vastaavina tuottajina toimivat Tack Films:n omistajat ja sarjan käsikirjoittajat Melli Maikkula ja John Lundsten.

Själö – Island of Souls

Tuotantoyhtiö Maden Själö – Island of Souls pitkässä dokumenttielokuvassa toimin yhtenä tuottajana keväästä 2019 syksylle 2019 elokuvan leikkausprosessin ajan. Osallistuin elokuvan tuottajana dok.incubator-workshoppiin elokuvan ohjaajan Lotta Petronellan ja leikkaaja Matti Näräsen kanssa. Workshop toteutettiin Sloveniassa, Tsekeissä ja Ruotsissa kolmessa viikon jaksossa ja se keskittyi elokuvan leikkaukseen ja markkinointiin. Elokuvan tuotantoprosessin käynnisti Ulla Simonen, joka on kreditoitu elokuvan vastaavaksi tuottajaksi. Ullan siirryttyä Avekkiin keväällä 2019 ja myytyään tuotantoyhtiö Maden Ilona Tolmuselle, jatkoi Ilona projektin päätuottajana. Itse toimin Tolmusen äitiysloman sijaisena.

Själö – Island of Souls on myös opinnäytetyöni taiteellinen osa.

Tämän lisäksi olen viime vuosina toiminut tuotantopäällikkönä kansanvälisissä tv-sarjoissa Bullets (Vertigo) ja Advokaten 2 (Bronsson / SF-Films) sekä useassa lyhytelokuvassa sekä mainoksessa.

Näiden tuotantokokemusten perusteella ja niihin peilaten tutkin tuottajan ammattia ja eri vaihtoehtoja siinä toimimiseen, verraten omia kokemuksiani haastateltavieni ajatuksiin ja lukemaani lähdemateriaaliin.

1.4 Haastateltavat ja tutkimuksen tekotapa

Tutkimusta varten haastattelin neljää kotimaista elokuva-alan ammattilaista: Ulla Simosta, Marianne Mäkelää, Oskari Huttua ja Riina Hyytiää. Heillä kullakin on omakohtaista kokemusta palkallisena tai freelancer-tuottajana toimimisesta tai he ovat omistajatuottajana palkanneet tuottajan yritykseensä. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna, jolloin

haastateltavilla oli mahdollisuus tutustua haastattelukysymyksiin etukäteen ja kävimme niitä läpi keskustelunomaisesti. Kävimme keskustelun etäyhteydellä ja se tallennettiin myöhempää analysointia varten. Haastattelut kestivät noin puolitoista tuntia per haastattelu.

Haastatteluissa käsittelimme tuottajan työtä ja tarkoitukseni oli selvittää millaisena haastateltavani näkevät palkallisen tuottajan työnkuvan ja aseman tuottajuuden kentällä.

Kysyin myös miten haastateltavani näkevät palkallisen ja freelancer-tuottajan tulevaisuuden ja onko palkallisille tuottajille tarvetta elokuvatuotannoissa Suomessa?

Haastattelurunko löytyy kokonaisuudessaan liitteestä 1.

Mielenkiintoista oli, että lähes kaikki haastateltavistani olivat omalla tavallaan ajautuneet tuottajiksi. Kaikilla on takana elokuva-alan opintoja, mutta vain kaksi on valmistunut tuottajaksi. Alla lyhyet esittelyt kustakin haastateltavasta.

Ulla Simonen (haastattelu 17.4.20)

Simonen on työskennellyt elokuva-alalla vuodesta 1994 lähtien. Hän on toiminut tuottajana vakituisessa työsuhteessa, freelancerina sekä omistamassaan yrityksessä.

Omistajatuottajana ollessaan Simonen on palkannut tuottajan töihin yritykseensä. Nykyään Simonen työskentelee Avekin johtajana. Simonen on tuottanut urallaan yli 50 elokuvaa eri muodoissa ja genreissä, lyhyitä, pitkiä, fiktiota ja dokumentaareja sekä kotimaisille markkinoille, että kansainvälisinä yhteistuotantoina.

Marianne Mäkelä (haastattelu 22.4.20)

Mäkelä on valmistunut tuottajaksi Metropolia-ammattikorkeakoulusta ja hän on työskennellyt dokumenttielokuvien parissa vuosia. Mäkelä on toiminut freelancer-tuottajana sekä palkallisena tuottajana vakituisessa työsuhteessa. Tällä hetkellä hän toimii vakituisena tuottajana Napafilms tuotantoyhtiössä yhtiön omistajan tuottaja Liisa Karpon kollegana.

Mäkelän viimeisin elokuva on 2020 ensi-iltansa saanut Lauluja Rakkaudesta.

Oskari Huttu (haastattelu 23.4.20)

Huttu on työskennellyt palkallisena tuottajana vakituisessa työsuhteessa lähes koko tuottajanuransa. Hän on tuottanut ensimmäisen elokuvansa vuonna 2010 Bronson Clubille, josta hän siirtyi yhtiökaupan mukana Solar Filmssille. Solarilla Huttu on tuottanut mm.

Luokkakokous elokuvia. Vuonna 2016 mainoselokuvatuotantoyhtiö Lucy Loves Stories

perusti tytäryhtiön Lucy Loves Drama. Yhtiön tarkoitus on keskittyä fiktion tuottamiseen ja viime vuodet Huttu on ollut käynnistämässä tämän uuden tuotantoyhtiön toimintaa. Lucy Loves Draman ensimmäinen tuotanto, kahdeksan jaksoinen tv-sarja on kuvattu vuonna 2020. Tulevaisuudessa Huttu pitää mahdollisena myös siirtymistä tuotantoyhtiön osakkaaksi.

Riina Hyytiä (haastattelu 8.5.20)

Hyytiällä on yli 20 vuoden kokemus tv- ja elokuvatuottamisesta ja viimeiset 12-vuotta hän on operoinut Dionyssos Filmsin kautta, jonka hän on perustanut yhdessä ohjaaja- käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaan ja tuottajan Leena Mäenpää-Bentleyn kanssa.

Dionyssos Films on tuottanut useita menestyneitä elokuvia ja tv-sarjoja, kuten 21 tapaa pilata avioliitto, Klikkaa mua ja Ex-onnelliset. Hyytiä on tuottaja ja palkannut tuottajia vakituisiin sekä määräaikaisiin työsuhteisiin. Hyytiä on valmistunut tuottajaksi ja väitellyt tohtoriksi Taideteollisesta korkeakoulusta ensimmäisenä elokuvantekijänä.

2 Kuka on tuottaja ja mitä on tuottajuus?

Olen kuullut sanottavan, että henkilö, jolla on tuotanto (ja oikeudet sen toteuttamiseen) on tuottaja. Voinko näin ollen kuka tahansa olla tuottaja? Jos projektia ei ole voiko silloin kutsua itseään tuottajaksi? Mielikuvissa tuottajuus liitetään vahvasti omistajuuteen, joten mikä tekee palkallisesta tuottajasta tuottajan, kun juridista omistussuhdetta ei itsestään selvästi synny?

2.1 Tuottajan nimikkeen määrittelystä ja mielikuvista

Tuottajan nimikkeelle ei Suomessa ole yhtä selkeää määritelmää. Yleisesti ajatellaan, että tuottaja on tuotannon johtaja ja mahdollistaja. Kysyin asiaa ystäviltäni, jotka eivät työskentele elokuva-alalla ja he kuvailivat elokuvatuottajan työnkuvaa seuraavasti

”Elokuvaprojektin toimitusjohtaja, joka vastaa rahoituksen hankkimisesta ja koordinoi elokuvan tekoon tarvittavat resurssit”. ”Elokuvatuottaja hommaa leffalle rahoitusta, budjetoi kuluja ja seuraa, että pysytäänkö budjetissa”. Selkeästi työn nähdään liittyvän rahoituksen hankintaan, mutta mitä kaikkea muuta tuottajan työhön kuuluu?

Helen De Winterin on haastatellut kirjassaan What I really want do is produce tuottajia heidän työstään. Kirja alkaa esipuheella ja kysymyksellä ”So, you’re a producer? What do you actually do…?” (vapaasti suomennettuna: ”Ai olet tuottaja? Mitä oikeastaan teetkään?”).

Kysymykseen vastaa useita tuottajia, joista Sydney Pollack toteaa seuraavaa (vapaasti suomennettuna): ”…En usko, että saat kahdeltakaan ihmiseltä yhteneväisen vastauksen kysymykseesi mitä tuottaja tekee. Jokainen tuottaja on omanlaisensa – Jokainen tuotanto, jossa olen työskennellyt, on ollut omanlaisensa. Minulle ei määritelmää ole olemassa” (De Winter, ix). Myös Suomessa käsitykset tuottajan ammatin määritelmistä vaihtelevat alan sisällä. Mäkelä toteaa ytimekkäästi, että ”tuottaja nimike on todella hankala juuri sen takia, että sitä käytetään aika eri lailla”, kun vakiintuneita käytäntöjä ei ole.

Lawrence Turman määrittelee tuottajan ammattia kirjassaan So you want to be a producer Amerikan Tuottajien killan (PGA) määritelmän mukaan seuraavasti (vapaasti suomennettuna):

Tuottajan vastuulla on valvoa kaikkia elokuvan tai tv-tuotannon eri työvaiheita, tarinan konseptoinnista valmiin tuotteen lopulliseen toimitukseen.

Turman luettelee mm. seuraavia Amerikan Tuottajien killan listaamia asioita, jotka kuuluvat tuottajan vastuulle tai joihin hänen tulisi ottaa osaa (vapaasti suomennettuna):

Tuottajien kilta määrittelee tuottajan henkilöksi, joka on käyttänyt päätöksentekovaltaa suurimmassa osassa seuraavista tehtävistä:

Tarinan konseptin kehittely tai tarinan oikeuksien hankkiminen, käsikirjoittajan valinta, käsikirjoitus prosessin kehittelyn valvonta ja ohjaaminen, tuotannon rahoituksen hankkiminen ja varmistaminen, budjetin laskeminen tai toiminnan valvominen, ohjaajan ja muiden taiteellisesti vastaavien valinta, päänäyttelijöiden valinta, kuvausaikataulun hyväksyminen, ohjaajan, päänäyttelijöiden ja taiteellisesti vastaavien tukeminen ja konsultointi tarvittaessa kuvausten aikana, kuvausten ylin valvonta, kuvatun materiaalin (dailissien) päivittäinen kommentointi, leikkaajan ja ohjaajan työn tukeminen, säveltäjän valinta ja äänityssessioiden valvonta, jälkituotannon valvonta, valmiin elokuvan kopioiden toimittaminen levittäjälle ja rahoittajille, markkinoinnin ja tiedottamisen konsultointi levittäjän ja rahoittajien kanssa (Turman s. 52 -53, 2005).

Tuottajan työn nähdään sisältävän paljon valvontaa ja päältä katsomista, kokonaisuuden hallintaa tuotannon alusta loppuun asti. Jos tuottaja ei ole mukana projektissa sen synnystä sen julkaisuun tai levitykseen julkaisun jälkeen, miten tuottajuus määrittyy? Mielestäni tämä on keskeinen kysymys, kun tutkitaan erityisesti freelancer-tuottajan työtä, jota tehdään pääasiassa määräaikaisesti. Tuottajan identiteetistä lisää luvussa 2.1.2.

Halusin myös tutkia, kuinka tuottajan ammattia yleisesti kuvaillaan, ja mitkä ovat ensimmäisiä asioita, jotka internet hakutuloksiksi suomenkielellä ehdottaa. Eli minkä kuvan laiskasti asiaa tutkiva tuottajan ammatista saa ja mitä mielikuvia määritelmät tukevat.

Googlen hakukone antoi minulle kahdeksi ensimmäiseksi linkiksi Wikipedian sivuston

”elokuvatuottaja” sekä Ammattinetin sivuston ”elokuvatuottaja”. Kolmantena oli kuvalinkki Markus Selinistä. Näitä linkkejä tutkimalla tarkoitukseni oli hahmottaa mitä mielikuvia elokuvatuottajuudesta leviää ja olen itsekin voinut alitajuntaani imeä.

Suomenkielinen Wikipedia kertoo elokuvatuottajan ammatista seuraavasti:

”Elokuvatuottaja on usein päävastuussa elokuvasta, mutta toimenkuva vaihtelee hyvin paljon riippuen siitä, millainen tuotanto on kyseessä. Käsitteellisesti tuottajan toimi on laaja- alaisin toimenkuva audiovisuaalisella alalla. Yhteistä eri tuotantoalueiden tuottajille on, että heillä on useimmiten ylin päätösvalta tuotannon operatiivisen toiminnan ja sisällöllisen kokonaisuuden suhteen. Tuottaja aloittaa ja lopettaa tuotannon eli toisin sanoen hänellä on päätösvaltaa siihen, mitä tuotantoja toteutuu ja mitä ei. Tuottaja on vastuussa tuotannon rahoittajille, yhteistuottajille sekä tietenkin katsojille.”

”Tuottaja on se tekijä, joka on pisimpään kiinni elokuvan tuotannossa. Hänen aktiivisuhteensa elokuvaan voi pysyä yllä jopa vuosia, mikäli elokuva esimerkiksi menestyy kansainvälisesti. Tuottajalle myös yleensä jää suurin osa elokuvan tekijänoikeuksista eli sen taloudellisista ja taiteellisista hyödyntämisoikeuksista. Tällöin hän ikään kuin ”omistaa”

elokuvan. ”

”Koska tuottaja on tuotannon ylintä päätösvaltaa käyttävä tekijä, on hänellä myös suurin vastuu asioista. Kuvausten aiheuttamat vahingot omaisuudelle tai ihmisille, tekijänoikeusasiat ja erilaiset luvat tai luvattomuudet ovat viime kädessä tuottajan vastuulla.”

(Wikipedia elokuvatuottaja 2020)

Nämä määritelmät tukevat vahvasti sitä mielikuvaa, että tuottaja on mukana tuotannossa idean syntymisestä elokuvan levittämiseen ja hänellä on tuotannossa ylin valta ja vastuu.

Tuottaja nähdään tekijänoikeuksien haltijana myös tuotantoyhtiön omistajana.

Määritelmissä ja yleisessä keskustelussa usein yhdistetään tuottaja henkilönä ja tuottaja tuotantoyhtiönä, varsinkin kuin puhutaan elokuvan omistamisesta. Juridisesti elokuvan, eli oikeudet sen jälleen myymiseen tai levittämiseen, omistaa yritys eli tuotantoyhtiö ei tuottaja yksityishenkilönä.

Ammattinetti sivustolla elokuvatuottajan työtä kuvaillaan johdannossa seuraavasti:

”Elokuvatuottaja työskentelee usein tuotantoyhtiön toimitusjohtajana. Hän johtaa ja valvoo elokuvatuotantoa vastaten elokuvan budjetoinnista ja monista käytännön asioista. Tehtäviin kuuluu mm. työryhmän kokoaminen, sopimusasiat ja markkinointi. Elokuvatuottajan työssä

tarvitaan talouden, tekniikan ja elokuvataiteen tuntemuksen lisäksi esimies- ja ryhmätyötaitoja sekä markkinointihenkisyyttä.” (Ammattinetti 2020)

Ammattinetti sivuston kuvaus antaa ymmärtää tuottajan työn olevan yksinäistä ja vahvassa suhteessa tuotantoyhtiön johtamiseen (ja omistamiseen). Nämä yksityiskohdat työn kuvailusta tukevat sitä käsitystä, ettei tuottajan työtä yrittäjyydestä erillisinä ammattina alan ulkopuolella tunnisteta. Ammattinetti sivusto on te-palvelujen tarjoama sivusto, jonka tarkoitus on esitellä eri ammatteja koulutus- tai ammattialaa valitseville, sivuston aineistot on laadittu yhteistyössä eri asianajajatahojen kanssa (Ammattinetti palvelusta 2020).

Edellä esitetyt verkkolähteet eivät julkaise virallisia määritelmiä, mutta kuvaelmat tukevat ja luovat mielikuvia, joita ammatista leviää. Jos mielikuvat, käsitykset ja määritelmät tuottajuudesta ovat vaihtelevia, ja esiin tulleiden kuvailujen perusteella myös sidottu tuotantoyhtiön omistajuuteen, mihin palkallisen tuottajan tuottajuus asettuu? Onko ei omistajatuottajalla suurempi tarve todistella olevansa tuottaja tai arvostetaanko häntä tuottajien keskuudessa tasavertaisena? Palkallisen tuottajan tuottajuudesta lisää luvussa 2.2.

2.1.1 Haastateltavieni näkemyksiä tuottajuudesta

Haastateltavien vastauksissa tuottajuuteen liitettiin vahvasti valta ja vastuu sekä johtajuus.

Tuottajuus on konkreettista tekemistä, kuten rahoituksen hankkimista, tuotannon ylintä johtamista, kokonaisuuden hallintaa projektin alullepanosta projektin levitykseen, mutta yksi yhteinen tekijä yli muiden haastateltavilla tuottajuuteen liittyen oli sisältö. Siihen vaikuttaminen, sen kehittäminen ja sen kanssa työskentely koko prosessin läpi.

Aalto yliopiston elokuvataiteen laitoksen koulutustarjonnan esittelysivustolla sanotaan yleisesti seuraavaa elokuva- ja tv-tuotannon taiteen kandidaatin ja maisterin koulutusohjelmasta:

”Elokuva- ja televisiotuotannon opetuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle hyvät valmiudet elokuva- ja tv-tuottajan ammatissa toimimiseen. Koulutuksen tavoitteena on luova tuottaja, joka ideoi ja kehittää ideoita, osaa rakentaa luovan yhteistyön ilmapiirin ja tarjota elokuvan eri osa-alueiden tekijöille hyvät työskentelyolosuhteet. Pyrkimyksenä on opiskelijan oman

ammatillisen osaamisen oivaltaminen ja valmiuksien antaminen oman taiteellisen kiinnostuksen kohteen löytämiseen.” (Aalto 2020)

Johdannossa puhutaan tuottajan ammatista ja luovasta tuottamisesta. Tämä jättää jälkeensä kysymyksen mitä on ei luova tuottaminen? Hyytiällä on tästä seuraava näkemys:

”Muistan, mutta en muista vuosikymmentä, kun alettiin puhua taiteellisesta tuottajasta, joka kuulosti musta hassulta, kun se kuulosti samalta, kun olis sanottu taiteellinen näyttelijä.

Tuottajuus minusta sisältää sen taiteellisuuden. On tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja, se on se kolmikko, joka näistä fiktiopuolen tuotannoista huolehtii ja niillä se valta ja vastuu on. En mä pystyisi siihen liittämään mitään taiteellinen ja ei taiteellinen, vaan minusta se tuottaja on yhtä taiteellinen ilman sitä taiteellinen etuliitettä” Hyytiä

Jos tuottajuutta on muutakin kuin ns. luovaa tuottamista tai taiteellista tuottamista, mitä se tuottajuus on? Tutkimukseni ja kokemukseni perusteella tähän kategoriaan istuu ns. ”hands on”-tuottaminen, operoiva tuottaminen ja linjatuottaminen. Myöhemmin tarkennan, kuinka näiden eroja määritellään suhteessa ”todelliseen” tuottajuuteen. Hutun mielestä tuottajan työ on sidoksissa tekoihin ja erityistesti sisällön kanssa työskentelyyn.

”Tuottajan työhön kuuluu sisältöjen kehittäminen todella ytimeltään. Sisällön kehittäminen, tietysti tuotannon rahoittaminen, päivittäinen työnjohto ja tuotannon ylin johtaminen, aina koko tuotannon kaaren läpi, ja markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaaminen aina loppuun asti.” Huttu

Simonen on valmis pilkkomaan tuottajan työtä pienempiin paloihin. Hänen mielestään tuottajan työtä ei tee vähemmän arvokkaaksi se, milloin tuottaja tulee projektiin mukaan tai onko tuottajia useampia, jos se työ mitä tuottaja on tehnyt, on tuottajan työtä. Toki mitä varhaisemmassa vaiheessa tuottaja tulee projektiin mukaan, sitä sitoutuneempi hän usein on. Hänkin toteaa, että tuottajan nimikkeissä on paljon skaalaa.

”Siitä huolimatta se on sitä samaa työtä, sitä saattaa tehdä yksi ihminen tai useampi ihminen, mutta sen sisältö ja merkitys on sama. Ja se voi olla kestoltaan myös eri, voi olla A:sta Ö:hön, tai A:sta C:hen ja sitten joku muu ottaa vastuun ja jatkaa loppuun ja sekin on mahdollista, ei se sinällään muuta sitä.” Simonen

Tuottajan työnkuvan määritelmää tiivistettäessä Hyytiä kiteyttää ytimekkäästi:

”Tuottajuuteen sisältyy aina vastuu sisällöstä, se on se ydin siinä”. Tämä nousee esille useammin kuin, esimerkiksi rahoituksen hankkimisen merkitys tuottajan työnkuvassa. Olen kuullut itse myös erään rahoittajan suusta lauseen, joka meni kutakuinkin näin

”tulevaisuudessa todennäköisesti robotit voivat täyttää elokuvasäätiön tuotantotukihakemuksen, mutta sisällön kehittelyä ne eivät voi tehdä”. Mainittakoon myös, että juridisesti yksi tuottajan tärkeimpiä tehtäviä on hankkia kaikki elokuvan toteuttamiseen, myymisen ja levittämiseen tarvittavat oikeudet. Ilman näitä oikeuksia ei elokuvaa voi esittää eikä siitä voi taloudellisesti hyötyä.

Tavat toimia tuottajana vaihtelevat tuotantoyhtiöstä toiseen ja toki tuotannotkin ovat yksilöitä, erilaisine vaatimuksineen ja resursseineen. Työnkuva on laaja ja tästä syystä tuottajuutta on haastava sovittaa yhteen muottiin.

2.1.2 Tuottajan identiteetistä

Minulla on ollut vaikeuksia kutsua itsenäni tuottajaksi aiemmissa tuotannoissani. En ole tuntenut itseäni tuottajaksi ja työni ei mielessäni ole täyttänyt niitä kriteerejä mitä käsitykseeni tuottajuudesta vaaditaan. Minulla ei myöskään ole omaa tuotantoyhtiötä tai vakituista työpaikkaa, jossa voisin tittelöidä itseni tuottajaksi. Huomaan käyttäväni kiertoilmaisua, teen tuottajan töitä, sen sijaan että puhuisin olevani tuottaja. Tai vaihtoehtoisesti sanon toimivani tuottajana, kun voisin todeta olevani projektin tuottaja.

Tämä on saanut minut pohtimaan mistä tuottajan identiteetti syntyy ja rakentuu, ja tutkimaan tuottajuutta syvemmin kuin listana työtehtäviä.

Olen huomannut, että tuottajaksi kasvetaan eikä tuottajaksi, millaisena minä sen käsitän, voi julistautua. Tuottajan töitä voi tehdä, mutta tuottajan identiteetti syntyy mielestäni aidosta siteestä tuotantoon, yhteistyön tunteesta ohjaajan ja muiden taiteellisesti vastaavien kesken, ja vasta silloin voin rehellisesti kutsua itseäni tuottajaksi. Itselleni pohdintaan oman lisän on tuonut taustani freelancerina, jolloin tuotannot eivät lähtökohtaisesti ole olleet

”omia”. Omalla kohdallani tuottajan krediitti on aina ollut jaettu ja ensisijaisesti jonkun toisen.

Toki käsitykseni tuottajuudesta ei rakennu pelkän identiteetin ympärille, vaan siihen liittyy myös ammatillinen osaaminen ja ymmärrys elokuva-alasta yleisesti.

Myös Simonen on pohtinut tuottajanidentiteettiä oman tuottajauransa aikana:

”Mä välillä kipuilin sitä, että jos mikään ei oo tuotannossa (siis se yks syy miks mä menin Viulistiin, että kun ei oo mikään tuotannossa), niin oletko sä silloin tuottaja? Voi kehitellä ja kehitellä, ihan yhtä lailla kuin että jokainen ohjaaja on yhtä hyvä, kun sen viimeinen duuni, ja jos siitä rupee olee monta vuotta, niin onko se enää ohjaaja? Tai käsikirjottaja tai mikä vaan. Että tuottamisen kohdalla myöskin, että sä oot tuottaja, jos sulla on niintä tuotantoja, jotka valmistuu.” Simonen

Hyytiä puhuu siitä, kuinka tuottajuus syntyy tekojen myötä ja vaikka tuottajuuteen ei vaadita lääkärivalan kaltaista polkua on tuottajuus muutakin kuin ilmoittautumisammatti, vaikka tiettyä asteikkoa miten tuottajaksi kivutaan ei ole. Tuottajan nimike ja siihen liittyvä toimenkuva on hänen mielestään myös sopimuskysymys ja vaihtelee projektikohtaisesti.

2.2 Mikä tekee palkallisesta tuottajasta tuottajan?

Itselleni yksi ydinkysymyksistä opinnäytetyöprosessin edetessä on ollut ”mikä tekee palkallisesta tuottajasta tuottajan?” Mitkä ovat ne teot, joiden jälkeen sinut noteerataan tuottajaksi, vaikket olisi vakituisessa työsuhteessa tuottajan nimikkeellä vaan freelancer- tuottaja?

Kysyessäni haastateltavilta kuinka he määrittelisivät palkallista tuottajuutta, näkyivät erot omistajatuottajuuteen lähinnä juridisssa seikoissa, eikä määritelmä pääosin eronnut tuottajuuden määritelmästä. Selvää on, että palkallisessa tuottajuudessa sataprosenttinen päätösvalta ei ole tuottajalla itsellään, koska tuotantoyhtiön rakenteesta riippuen on hänen yläpuolellaan vähintään toimitusjohtaja tai vastaavatuottaja. Rinnastus omistajatuottajaan koski erityisesti vakituista palkallista tuottajaa, eroja freelancer-tuottajan asemaan tuottajana käsittelen tarkemmin seuraavassa luvussa.

Mäkelä summaa kolmeksi tuottajan ydintehtäväksi rahoituksen, sopimukset ja sisällön kehittämisen riippumatta tuottajan asemasta yrityksessä.

”Tuottaja hankkii rahoitusta projektille, tuottaja tekee, oli sillä allekirjoitusoikeutta tai ei, ja neuvottelee sopimusten sisällöt, allekirjoitusoikeushan voi olla vaan firman omistajalla, ja

siinä on pieni ero. Mutta jos neuvottelet kaikki rahoitussopimukset, niin kyllä sä sillon oot tuottajan vastuussa. Ja jos sä olet se projektin sisällöllinen kehittelijä kera ohjaaja. Ne on ne kolme asiaa, silloin mä sanosin, että sä olet tuottaja.” Mäkelä

Huttu puhuu palkallisen tuottajan määrittelemisestä ja siitä mikä palkallisesta tuottajasta tekee tuottajan seuraavasti:

”Muodollisesti ja virallisesti sen määrittelee mitä työsopimuksessa lukee tai mitä käyntikortissa lukee, mikä on juridisen työnantajan hänelle antama positio. Jos se on tuottajan titteli ja toimenkuva, vastuut ja valta, vastaa tuottajaa, niin silloinhan on tuottaja.

Kuinka hän ottaa aseman tuottajana, työryhmän keskellä ja työryhmän silmissä, on eriasia ja hänen itsensä omista johtaja ja sosiaalisista kyvyistä kiinni.

Se on tietysti omistajatuottajalla sama asia - sen muodollisen position voi ottaa tai antaa, mutta oikea johtoasema pitää ansaita omalla toiminnalla.” Huttu

Hyytiä avasi lisää palkallisen tuottajan suhdetta omistajatuottajuuteen ja mielestäni hän kiteyttää viimeisessä lauseessa hienosti sen minkä olen huomannut nousevan erottavaksi tekijäksi puhuttaessa tuottajuudesta ja pelkästä projektijohtamisesta.

“Suhde sisältöön - tuottajuus mun maailmassa tarkoittaa sitä, että siellä on valta ja vastuu niihin sisällöllisiin asioihin, lähtien käsikirjotuksesta ja leikkauksesta ääniversioihin, musiikin valintaan ja markkinointimateriaaleihin. Toki tuottajuutta voidaan rajata niin, että olisi vain kehittelyn tuottaja tai tuottajuus loppuis ennen jälkitöitä, sitten se olis kahden tuottajan malli tai vastaavan tuottajan kanssa jaetaan niitä tehtäviä. Mutta se mitä tuottajuudessa on olennaista on vastuu sisällöstä, ei pelkästään että se saadaan tehtyä, vaan millaista se on.”

Hyytiä

Haastatteluissa kävi ilmi, että tuottajan nimikettä Suomessa käytetään suhteellisen vapaasti, eikä vakiintunutta määritelmää, mitä toimenkuva pitää sisällään, ole. Tästä syystä on haasteellista arvioida ja verrata tarkkoja määriä palkattujen tuottajien ja omistajatuottajien välillä, eikä valmista dataa asiasta löydy. Hyytiä puhuu tuottajan nimikkeen käytöstä ja palkattujen tuottajien määrästä seuraavasti:

”Mietin sitä, jos puhutaan elokuvista ja pitkästä draamasarjasta, että kuinka paljon sitä projektiin palkattavaa tuottajuutta on? Toki tuottajan nimikettäkin käytetään vähän vapaasti, jotkut haluaa olla vastaavia tuottajia ja skippaa tavallaan sen tuottajuuden kokonaan ja sit taas linjatuottajuus, joka on nyt vakiintunut käytäntö, on tavallaan entinen hands on tuottaja, että nää kolme tuotannon muotoa tietenkin vähän myös yhtiökohtaisesti on erilaisia.” Hyytiä

Haastattelujen perusteella niin palkallisen kuin omistajatuottajankin tuottajuus syntyy tekojen kautta, eikä pääpiirteittäin ero toisistaan. Tuottajuuteen liittyy myös johtajuus, joka samoin ansaitaan eikä määrity tittelin kautta. Haastattelujeni perusteella palkallinen tuottaja on yhtä lailla tuottaja kuin omistajatuottajakin, mikäli hän on vahvasti läsnä tuotannon eri vaiheissa ja muiden tuottajan töiden lisäksi on hänellä suhde tuotannon sisältöön.

2.2.1 Palkallinen tuottaja freelancerina

Opinnäytetyöni suunnitteluvaiheessa puhuin freelancer-tuottajuudesta, koska siitä ”vapaan tuottajuuden” (eng. Independent producer) muodosta minulla on omakohtaista kokemusta.

Päädyin lopulta käyttämään ja käsittelemään laajempaa termiä palkallinen tuottajuus, jonka määrittelin sisältämään freelancer-tuottajuuden, eli määräaikaisessa työsuhteessa toteutettavan tuottajuuden, sekä toistaiseksi voimassa olevassa, eli vakituisessa työsuhteessa toteutettavan tuottajuuden. Haastattelujeni kautta ilmeni, että näiden kahden position yhdistäminen yhden termin alle ei ole yksiselitteistä.

Vakituisessa työsuhteessa olevan palkallisen tuottajan työn kaikki haastateltavani rinnastivat omistajatuottajan työhön, mutta keskustelua herätti puhtaasti projektikohtaisena tuottajana eli freelancer-tuottajana työskentely. Kuinka tuottajan työn tärkeintä ydintä eli sisällön kehittelyä ja kirkastamista on mahdollista tästä positiosta tehdä? Kuinka määräaikaisessa työsuhteessa oleva tuottaja pystyy todellisuudessa vaikuttamaan kokonaisuuteen ja vetämään projektia pitkäjänteisesti alusta loppuun? Mikä tulee annettuna ja mihin on todellisesti mahdollisuutta vaikuttaa?

Freelancer-tuottajuus rinnastettiin useasti linjatuottajuuden yhteen muotoon tai niin kun Hyytiä kuvaili ”hands on”-tuottamiseen, tai Huttu puhuu operoivan tuottajan työstä. Tällöin tuottaja on hyvin vahvasti tuotannon vetäjä sen tuotantovaiheessa, mutta projektia on saatettu kehitellä parhaimmillaan jo vuosia ennen tuottajan mukaan tuloa ja hänen

työvaiheensa voi loppua kuvausten päätyttyä tai elokuvan ensi-iltaan. Tuottaja ehdottomasti tekee tuottajan työn tunnusmerkit täyttäviä töitä, mutta silti tuottajan kreditointi voidaan kyseenalaistaa, työn käsittäessä vain osan tuotannon kokonaisuudesta.

Simonen ei näe eroa siinä tekeekö palkattu tuottaja työtä vakituisessa työsuhteessa vai freelancerina määräaikaisesti ja projektikohtaisessa työsuhteessa. Hän kokee projektikohtaisen tuottajuuden jopa vahvempi siteisenä, kuin projektin joka vakituisessa työsuhteessa olevalle tuottajalle ”annetaan” tuotettavaksi:

”Juuri tota kohtaa mä en osaa arvottaa yhtään sen kummemmin, että ootko sä määräaikaisella työsuhteella, tai jatkuvalla työsuhteella olin Kinottaressa, että en mä sitä aikaa sen arvokkaampana pidä kun niitä keikkoja, jotka mä oon tehny freelancerina.

Tavallaanhan se osoittaa enemmän luottamusta, että sä teet jonkun ihmisen kanssa, kun se pyytää sut siihen tuottamaan, kuin että sä oot ikäänkun siellä toimistolla.” Simonen

Huttu näkee freelancer-tuottajuudessa haasteita, mutta pohtii myös mahdollisuuksia, kuinka tämä käytännössä olisi toteutettavissa:

”Tuottaja täysin freelancerina, sekin on varmasti mahdollista. Nyt mennään osittain semantiikan puolelle, mutta jos aatellaan että tuottaja toimii, niinkun mä tuottajuuden käsitän, että siinä on se vahva omistajuus niihin hankkeisiin, että tuottaja etsii, löytää, kehittää ne hankkeet, jonka jälkeen rahoittaa ja toteuttaa - niin kuinka sitä voi operoida freelancerina? ” Huttu

Ero vakituisessa työsuhteessa olevan tuottajan ja freelancerina toimivan tuottajan välillä nähdään myös kokonaisvastuun hallinnassa ja yhtiön kokonaisuuden hahmottamisessa.

Mäkelä vertaa freelancer-tuottajan työtä kahteen malliin, missä hänet olisi pyydetty tuotantoyhtiössä olevaan projektiin tuottajaksi ja hänen omaan kokemukseensa, missä hän on itse valinnut tuotantoyhtiön ja vienyt sinne projektin mukanaan.

”Palkallisena tuottajana (vakituisessa työsuhteessa) sulla on leffamaailmassa selkeesti hyvin lähellä omistajatuottajan vastuuta oleva asema, ainakin näin mä olen kokenut. Mutta freelance-tuottaja sitten – mulla tää on menny silleen, että mä oon hakenu (valinnut) ne paikat mihin mä oon menny. Se on tarkottanu sitä, että oon tehny todella vastuullisesti niitä

töitä ja mulle on annettu vapaat kädet. Ne on ollut ehkä poikkeuksellisia, mutta voisin kuvitella, että lähtökohtasesti freelance-tuottaja, joka tulee vaan yhteen projektiin, joka ei tunne talon tapoja suuremmin, on vähempi vastuinen, kuin se palkallinen tuottaja talon sisällä. Freelancer-tuottaja ei pysty kantamaan tai ymmärtämään sitä firman kokonaisuutta.”

Mäkelä

Hyytiä puhuu myös kehityksestä ja oppimisprosessista, jossa tuotantoja rakennetaan ikään kuin toistensa päälle, eikä startata jokaista tuotantoa uutena omana ”start uppinaan”, johon pudas freelancer-tuottaja malli voi johtaa, jos tuottaja palkataan aina vain projektikohtaisesti eikä jatkumoa pääse syntymään. Tällöin edellisestä tuotannosta kertynyttä hyötyä voi olla vaikea jakaa eteenpäin, varsinkin yhtiötasolla. Toki tämä voi kehittää individuaalin tuottajan ammattitaitoa, mutta kuinka sitä mahdollista hyödyntää tulevissa projekteissa? Hän puhuu myös elokuvan tekemisestä yhteistyönä ja ikään kuin laumassa kehittymisenä. Tätä kehitysprosessia voi hankaloittaa ihmisten suuri vaihtuvuus ja jatkuvuuden puuttuminen.

Toisaalta taas uudet ihmiset tuovat mukanaan uusi työtapoja ja prosessi voi näin kehittyä eteenpäin.

“On hankala asia kun huomaa, että jokin on menossa väärään suuntaan eikä oo voimia korjata sitä, eikä oo tilaisuutta enää korjata sitä seuraavassa tuotannossa. Tällä tavalla se syöksysynnytys jatkuu eripaikoissa, eli joka kerta tehdään tietyllä lailla. Ehkä eri virheitä, mutta ei saada toisaalta sitä tietotaito siirrettyä siinä laajuudessa mukana toisiin tuotantoihin, kun se olisi tarpeen.” Hyytiä

Toisaalta Mäkelä puhuu tuottaja nimikkeen sisälle mahtuvan työnkuvan skaalasta ja tuottajan nimikkeen ristiriitaisuudesta freelancer-tuottajan näkökulmasta seuraavasti:

”Tässä päästään siihen, mitä sillä tuottajalla tarkoitetaan, jos se on projektikohtaista tuottajuutta? Se voi olla tuotantorakenteen kasvattamista, riippuen että millaiseen rooliin palkallinen tuottaja halutaan. Mitä tarkoitetaan, jos on linjatuottaja-tuottajan välimastossa, ettei ihan täysin ole tuottaja, mutta on osittain jotain taiteellista vastuuta? Se voi kuitenkin yksinkertaisesti olla työnorganisointia.” Mäkelä

Lisää tuottajan ja linjatuottajan työnkuvan eroista seuraavassa luvussa.

Kokonaisuudessaan freelancer-tuottaminen nähtiin mahdollisena työskentelymallina, mutta alan kehityksen kannalta sitä ei koettu kovin hedelmälliseksi vaihtoehdoksi. Poikkeuksena tästä olivat Simosen ajatukset tanskalaisesta mallista, jossa tuottajat toimivat useammin projektikohtaisesti työsuhteessa eri tuotantoyhtiöissä, jopa samanaikaisesti. Hyvää Simosen mielestä mallissa on se, että silloin tietotaito kasvaa ja siirtyy myös yhtiöstä toiseen. (Simonen itse yritti tätä mallia aiemmin omassa työskentelyssään, mutta päätyi kuitenkin perustamaan oman yrityksensä.)

2.2.2 Tuottajan ja linjatuottajaan ero ja kreditointi

Haastateltavien puheissa freelancer-tuottajuus rinnastettiin helposti linjatuottajuuteen.

Henkilökohtaisesti tarkastelen tuottajan työtä alhaalta päin, linjatuottajasta tuottajaksi edenneenä. Olenkin pohtinut paljon tekijöitä, mitkä tuottajan ja linjatuottajan toisistaan erottavat. Tuottajaksi voidaan nimittää tai tuottajaksi voi itseään kutsua, mutta mitkä ovat ne tärkeimmät piirteet, jotka linjatuottajan, ikään kuin projektijohtajan ja tuottajan erottavat?

Milloin linjatuottaja muuttuu tuottajaksi ja rooli vaihtuu?

Linjatuottajan työ voi sisältää monia samankaltaisia elementtejä kuin tuottajan työ, siinä voi kantaa suurta vastuuta ja tehdä isojakin päätöksiä, mutta usein linjatuottajan työn tuottajan työstä erottaa valta - varsinkin sisällöllisiin asioihin vaikuttamisessa. Kuinka sitten erotella palkallisen, varsinkin freelancer-tuottajan työ, linjatuottajan työstä, jos projektikohtaisen tuottajan suhde sisältöön ei itsestään selvästi ole vahva? Mitkä ovat tuottajan ja linjatuottajan työnkuvien suurimmat erot?

Hyytiä käy läpi linjatuottajan ja tuottajan eroa listaamalla asioita, jotka tuottajan työnkuvaan kuuluvat ja linjatuottajalle hänen näkemyksensä mukaan eivät:

”Tuottaja on se, jolla on valta puuttua sisällöllisiin ratkaisuihin, eli se ei ole vaan sisällön tekemisen mahdollistamista, mitä linjatuottaminen tietyllä lailla on. Tuottaja voi kyseenalaistaa ja keskustella, ja jopa vaatia asioita, jotka koskee sitä ydinsisältöä, eli tuottaja menee sinne taiteelliselle tontille. Siellä puhutaan käsiksen kommentoinnista tai ihan puhtaasti siitä, että mikä idea valitaan tai mitä ideaa lähdetään työstämään eteenpäin.

Ja koko käsikirjoitusprosessi, taiteellisesti vastaavat ja päänäyttelijä ja toisaalta sitten taas, että tuottaja on se henkilö, joka kommentoi leikkausversioita ja äänen versioita.

Ne ei yleensä oo paikkoja, missä linjatuottaja sanoo, että tässä ei rytmi toimi tai ensimmäinen näytös pitää laittaa uusiksi. Koska tää ei toimi tai kokeillaas tällasta ja tällasta, että mitä jos dramaturgisesti muuttais asiaa. Tuottaja on kiinni sisällössä ja sillä on valta vaikuttaa siihen, niin se minusta erottaa linjatuottajan ja hands on tuottajan, ja se hands on tuottaja ja linjatuottaja on aika tavallaan sama.” Hyytiä

Huttu puhuu linjatuottajan ja tuottajan eroista sisältöön vaikuttamisen lisäksi myös jatkumosta, mikä mielestäni liittyy vahvasti myös freelancer-tuottajana toimimiseen haasteisiin. Hänelle tuottajan määritelmään liittyy vahvasti myös tuotantoyhtiön ”slaten”, eli kokonaissuunnitelman esim. viiden vuoden tähtäimellä toteutettavista projekteista, hallintaan.

”Mikä erottaa palkallisen tuottajan linjatuottajasta - ne on mun mielestä selkeesti kaksi eri duunia. Tuottajuuteen liittyy sisällön kehittely, joka ei sisälly linjatuottajan duuniin, ja tuottajuuteen lähes väistämättä, mun mielestä, liittyy useamman projektin ja yli yhden projektin menevien jatkumoiden hallinta ja kehittely. Jos on firmassa inhouse (vakituisessa työsuhteessa oleva) linjatuottaja, niin se on varmasti mukana myös pidemmissä jatkumoissa, mutta lähtökohtaisesti linjatuottaja yleensä kuitenkin astuu kehiin tietyssä vaiheessa, kun tuottaja on kehitelly hanketta parhaimmillaan jo useampia vuosia. Jos freelancer määritellään niin, että freelancer toimii keikkaluonteisesti, selkeesti määritellyssä projektissa, jolla on alku ja loppupiste ja siirtyy seuraavaan projektiin, jolla on alku ja loppupiste, niin linjatuottajalle se on selkeetä miten se voi operoida freelancerina.” Huttu

Haastatteluissa tuli puheeksi linjatuottajan ”yli kreditointi” tuottajaksi, mutta ongelma voi myös olla toisen suuntainen. Kuten useasti on jo mainittu, jokainen tuotanto ja työsuhde ovat yksilöitä, mutta tutkiessani viime vuosina ilmestyneiden kotimaisten elokuvien kreditointeja Imdb:stä eli Internet Movie Database:sta (IMDB), johon elokuvien kreditoinnit kansainvälisesti listataan, huomasin että useat henkilöt, joiden olin olettanut toimineen elokuvissa tuottajina, oli kreditoitu linjatuottajiksi. Johtuuko hämmennykseni kreditoinneissa tuotannon tarkastelusta tiiviisti kuvausvaiheen näkökulmasta, tuottajan työnkuvan moninaisuudesta vai nimikkeiden kirjavasta käytöstä? Olisiko kredittien tarkempi määrittely tai lisääminen tarpeellista vai riittääkö, että yksilötasolla sovitaan mitä kulloinenkin työnimike pitää sisällään?

Apulaisohjaajana työskennellessäni minulle lähin tuotannon henkilö oli linjatuottaja tai tuotantopäällikkö, ketkä tuotantoja käytännössä johtivat. Työryhmän kesken heitä saatettiin harhaanjohtavasti myös kutsua tuottajaksi, mikä on omiaan luomaan vääristyneitä mielikuvia. Tuottaja on voinut antaa linjatuottajalle valtaa ja näin ollen hän voi näyttäytyä ulospäin tuotannon johtohahmona. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että linjatuottaja tekisi tuottajan töitä, kuten tuottajuuden tunnusmerkkinä pidettyä sisällöllistä vaikuttamista, mikä ei välttämättä näy ulospäin. Tästä syystä voi tuotannon ulkopuolisille, tai jopa tuotannon ydinryhmän ulkopuolisille ihmisille, olla haasteellista hahmottaa todellista työnjakoa.

Yksittäistapauksien kommentointi ja arviointi kreditointien jakaantumisista voi olla haasteellista ja tarpeetonta. Myös kirjassa What I really want to do is produce Barbara Broccoli toteaa (vapaasti suomennettuna) ”Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään käsitystä mitä tuottaja tekee, ei edes ihmisillä elokuva-alalla” (De Winter, ix). Haaste ymmärtää tuottajan työn sisältöä ja luonnetta on yleismaailmallinen.

Simonen pohtii ”ali kreditointia” ja nimikkeiden määrää seuraavasti:

”Tuottajan työnkin voi jakaa niin moniin osiin, että se mikä on tuottajan työtä, on sekin jaettavissa. Mutta jos on tilanne, että on tuottaja ja linjatuottaja niin musta siinä on selkee ero. Jos ulospäin vaikuttaa siltä, että linjatuottaja on tuottaja, niin kyllä se vähän rupee kuulostaa siltä, että ei ole sitä oikeeta kredua osattu tai haluttu antaa - joka voi kertoa siitä, että meillä on liian vähän krediittejä” Simonen

Varietyn julkaisemassa The Complete Film Production handbook:ssa (julkaistu 2012) tuottajan määritelmän alla todetaan, että viime vuosina elokuvien tuottaja kreditoinneista on tullut epäselviä ja kirjavia, koska krediittejä jaetaan ”kuin nameja lastenjuhlissa”. Tällä viitataan siihen, kuinka varsinkin Amerikassa tuottaja kreditin voi saada mm. näyttelijän agentti, rahoittajan edustaja tai yhtiökumppani – taho, jolla ei ole mitään tekemistä konkreettisen tuottamisen kanssa (Honthaner, 1).

Hyytiä ei näe nimikkeiden lisäämistä tai pilkkomista tarpeelliseksi jokaisen tuotannon ollessa yksilö, joka vaatii erilaisia tuotannon vastuualueita. Työtä hoidetaan oman persoonan ja ammattitaidon vahvuuksien kautta, jokaisen tuotannon ja työryhmän luomien tarpeiden mukaisesti.