Palkallinen tuottaja freelancerina

Opinnäytetyöni suunnitteluvaiheessa puhuin freelancer-tuottajuudesta, koska siitä ”vapaan tuottajuuden” (eng. Independent producer) muodosta minulla on omakohtaista kokemusta.

Päädyin lopulta käyttämään ja käsittelemään laajempaa termiä palkallinen tuottajuus, jonka määrittelin sisältämään freelancer-tuottajuuden, eli määräaikaisessa työsuhteessa toteutettavan tuottajuuden, sekä toistaiseksi voimassa olevassa, eli vakituisessa työsuhteessa toteutettavan tuottajuuden. Haastattelujeni kautta ilmeni, että näiden kahden position yhdistäminen yhden termin alle ei ole yksiselitteistä.

Vakituisessa työsuhteessa olevan palkallisen tuottajan työn kaikki haastateltavani rinnastivat omistajatuottajan työhön, mutta keskustelua herätti puhtaasti projektikohtaisena tuottajana eli freelancer-tuottajana työskentely. Kuinka tuottajan työn tärkeintä ydintä eli sisällön kehittelyä ja kirkastamista on mahdollista tästä positiosta tehdä? Kuinka määräaikaisessa työsuhteessa oleva tuottaja pystyy todellisuudessa vaikuttamaan kokonaisuuteen ja vetämään projektia pitkäjänteisesti alusta loppuun? Mikä tulee annettuna ja mihin on todellisesti mahdollisuutta vaikuttaa?

Freelancer-tuottajuus rinnastettiin useasti linjatuottajuuden yhteen muotoon tai niin kun Hyytiä kuvaili ”hands on”-tuottamiseen, tai Huttu puhuu operoivan tuottajan työstä. Tällöin tuottaja on hyvin vahvasti tuotannon vetäjä sen tuotantovaiheessa, mutta projektia on saatettu kehitellä parhaimmillaan jo vuosia ennen tuottajan mukaan tuloa ja hänen

työvaiheensa voi loppua kuvausten päätyttyä tai elokuvan ensi-iltaan. Tuottaja ehdottomasti tekee tuottajan työn tunnusmerkit täyttäviä töitä, mutta silti tuottajan kreditointi voidaan kyseenalaistaa, työn käsittäessä vain osan tuotannon kokonaisuudesta.

Simonen ei näe eroa siinä tekeekö palkattu tuottaja työtä vakituisessa työsuhteessa vai freelancerina määräaikaisesti ja projektikohtaisessa työsuhteessa. Hän kokee projektikohtaisen tuottajuuden jopa vahvempi siteisenä, kuin projektin joka vakituisessa työsuhteessa olevalle tuottajalle ”annetaan” tuotettavaksi:

”Juuri tota kohtaa mä en osaa arvottaa yhtään sen kummemmin, että ootko sä määräaikaisella työsuhteella, tai jatkuvalla työsuhteella olin Kinottaressa, että en mä sitä aikaa sen arvokkaampana pidä kun niitä keikkoja, jotka mä oon tehny freelancerina.

Tavallaanhan se osoittaa enemmän luottamusta, että sä teet jonkun ihmisen kanssa, kun se pyytää sut siihen tuottamaan, kuin että sä oot ikäänkun siellä toimistolla.” Simonen

Huttu näkee freelancer-tuottajuudessa haasteita, mutta pohtii myös mahdollisuuksia, kuinka tämä käytännössä olisi toteutettavissa:

”Tuottaja täysin freelancerina, sekin on varmasti mahdollista. Nyt mennään osittain semantiikan puolelle, mutta jos aatellaan että tuottaja toimii, niinkun mä tuottajuuden käsitän, että siinä on se vahva omistajuus niihin hankkeisiin, että tuottaja etsii, löytää, kehittää ne hankkeet, jonka jälkeen rahoittaa ja toteuttaa - niin kuinka sitä voi operoida freelancerina? ” Huttu

Ero vakituisessa työsuhteessa olevan tuottajan ja freelancerina toimivan tuottajan välillä nähdään myös kokonaisvastuun hallinnassa ja yhtiön kokonaisuuden hahmottamisessa.

Mäkelä vertaa freelancer-tuottajan työtä kahteen malliin, missä hänet olisi pyydetty tuotantoyhtiössä olevaan projektiin tuottajaksi ja hänen omaan kokemukseensa, missä hän on itse valinnut tuotantoyhtiön ja vienyt sinne projektin mukanaan.

”Palkallisena tuottajana (vakituisessa työsuhteessa) sulla on leffamaailmassa selkeesti hyvin lähellä omistajatuottajan vastuuta oleva asema, ainakin näin mä olen kokenut. Mutta freelance-tuottaja sitten – mulla tää on menny silleen, että mä oon hakenu (valinnut) ne paikat mihin mä oon menny. Se on tarkottanu sitä, että oon tehny todella vastuullisesti niitä

töitä ja mulle on annettu vapaat kädet. Ne on ollut ehkä poikkeuksellisia, mutta voisin kuvitella, että lähtökohtasesti freelance-tuottaja, joka tulee vaan yhteen projektiin, joka ei tunne talon tapoja suuremmin, on vähempi vastuinen, kuin se palkallinen tuottaja talon sisällä. Freelancer-tuottaja ei pysty kantamaan tai ymmärtämään sitä firman kokonaisuutta.”

Mäkelä

Hyytiä puhuu myös kehityksestä ja oppimisprosessista, jossa tuotantoja rakennetaan ikään kuin toistensa päälle, eikä startata jokaista tuotantoa uutena omana ”start uppinaan”, johon pudas freelancer-tuottaja malli voi johtaa, jos tuottaja palkataan aina vain projektikohtaisesti eikä jatkumoa pääse syntymään. Tällöin edellisestä tuotannosta kertynyttä hyötyä voi olla vaikea jakaa eteenpäin, varsinkin yhtiötasolla. Toki tämä voi kehittää individuaalin tuottajan ammattitaitoa, mutta kuinka sitä mahdollista hyödyntää tulevissa projekteissa? Hän puhuu myös elokuvan tekemisestä yhteistyönä ja ikään kuin laumassa kehittymisenä. Tätä kehitysprosessia voi hankaloittaa ihmisten suuri vaihtuvuus ja jatkuvuuden puuttuminen.

Toisaalta taas uudet ihmiset tuovat mukanaan uusi työtapoja ja prosessi voi näin kehittyä eteenpäin.

“On hankala asia kun huomaa, että jokin on menossa väärään suuntaan eikä oo voimia korjata sitä, eikä oo tilaisuutta enää korjata sitä seuraavassa tuotannossa. Tällä tavalla se syöksysynnytys jatkuu eripaikoissa, eli joka kerta tehdään tietyllä lailla. Ehkä eri virheitä, mutta ei saada toisaalta sitä tietotaito siirrettyä siinä laajuudessa mukana toisiin tuotantoihin, kun se olisi tarpeen.” Hyytiä

Toisaalta Mäkelä puhuu tuottaja nimikkeen sisälle mahtuvan työnkuvan skaalasta ja tuottajan nimikkeen ristiriitaisuudesta freelancer-tuottajan näkökulmasta seuraavasti:

”Tässä päästään siihen, mitä sillä tuottajalla tarkoitetaan, jos se on projektikohtaista tuottajuutta? Se voi olla tuotantorakenteen kasvattamista, riippuen että millaiseen rooliin palkallinen tuottaja halutaan. Mitä tarkoitetaan, jos on linjatuottaja-tuottajan välimastossa, ettei ihan täysin ole tuottaja, mutta on osittain jotain taiteellista vastuuta? Se voi kuitenkin yksinkertaisesti olla työnorganisointia.” Mäkelä

Lisää tuottajan ja linjatuottajan työnkuvan eroista seuraavassa luvussa.

Kokonaisuudessaan freelancer-tuottaminen nähtiin mahdollisena työskentelymallina, mutta alan kehityksen kannalta sitä ei koettu kovin hedelmälliseksi vaihtoehdoksi. Poikkeuksena tästä olivat Simosen ajatukset tanskalaisesta mallista, jossa tuottajat toimivat useammin projektikohtaisesti työsuhteessa eri tuotantoyhtiöissä, jopa samanaikaisesti. Hyvää Simosen mielestä mallissa on se, että silloin tietotaito kasvaa ja siirtyy myös yhtiöstä toiseen. (Simonen itse yritti tätä mallia aiemmin omassa työskentelyssään, mutta päätyi kuitenkin perustamaan oman yrityksensä.)