Tuottajan ja linjatuottajaan ero ja kreditointi

Haastateltavien puheissa freelancer-tuottajuus rinnastettiin helposti linjatuottajuuteen.

Henkilökohtaisesti tarkastelen tuottajan työtä alhaalta päin, linjatuottajasta tuottajaksi edenneenä. Olenkin pohtinut paljon tekijöitä, mitkä tuottajan ja linjatuottajan toisistaan erottavat. Tuottajaksi voidaan nimittää tai tuottajaksi voi itseään kutsua, mutta mitkä ovat ne tärkeimmät piirteet, jotka linjatuottajan, ikään kuin projektijohtajan ja tuottajan erottavat?

Milloin linjatuottaja muuttuu tuottajaksi ja rooli vaihtuu?

Linjatuottajan työ voi sisältää monia samankaltaisia elementtejä kuin tuottajan työ, siinä voi kantaa suurta vastuuta ja tehdä isojakin päätöksiä, mutta usein linjatuottajan työn tuottajan työstä erottaa valta - varsinkin sisällöllisiin asioihin vaikuttamisessa. Kuinka sitten erotella palkallisen, varsinkin freelancer-tuottajan työ, linjatuottajan työstä, jos projektikohtaisen tuottajan suhde sisältöön ei itsestään selvästi ole vahva? Mitkä ovat tuottajan ja linjatuottajan työnkuvien suurimmat erot?

Hyytiä käy läpi linjatuottajan ja tuottajan eroa listaamalla asioita, jotka tuottajan työnkuvaan kuuluvat ja linjatuottajalle hänen näkemyksensä mukaan eivät:

”Tuottaja on se, jolla on valta puuttua sisällöllisiin ratkaisuihin, eli se ei ole vaan sisällön tekemisen mahdollistamista, mitä linjatuottaminen tietyllä lailla on. Tuottaja voi kyseenalaistaa ja keskustella, ja jopa vaatia asioita, jotka koskee sitä ydinsisältöä, eli tuottaja menee sinne taiteelliselle tontille. Siellä puhutaan käsiksen kommentoinnista tai ihan puhtaasti siitä, että mikä idea valitaan tai mitä ideaa lähdetään työstämään eteenpäin.

Ja koko käsikirjoitusprosessi, taiteellisesti vastaavat ja päänäyttelijä ja toisaalta sitten taas, että tuottaja on se henkilö, joka kommentoi leikkausversioita ja äänen versioita.

Ne ei yleensä oo paikkoja, missä linjatuottaja sanoo, että tässä ei rytmi toimi tai ensimmäinen näytös pitää laittaa uusiksi. Koska tää ei toimi tai kokeillaas tällasta ja tällasta, että mitä jos dramaturgisesti muuttais asiaa. Tuottaja on kiinni sisällössä ja sillä on valta vaikuttaa siihen, niin se minusta erottaa linjatuottajan ja hands on tuottajan, ja se hands on tuottaja ja linjatuottaja on aika tavallaan sama.” Hyytiä

Huttu puhuu linjatuottajan ja tuottajan eroista sisältöön vaikuttamisen lisäksi myös jatkumosta, mikä mielestäni liittyy vahvasti myös freelancer-tuottajana toimimiseen haasteisiin. Hänelle tuottajan määritelmään liittyy vahvasti myös tuotantoyhtiön ”slaten”, eli kokonaissuunnitelman esim. viiden vuoden tähtäimellä toteutettavista projekteista, hallintaan.

”Mikä erottaa palkallisen tuottajan linjatuottajasta - ne on mun mielestä selkeesti kaksi eri duunia. Tuottajuuteen liittyy sisällön kehittely, joka ei sisälly linjatuottajan duuniin, ja tuottajuuteen lähes väistämättä, mun mielestä, liittyy useamman projektin ja yli yhden projektin menevien jatkumoiden hallinta ja kehittely. Jos on firmassa inhouse (vakituisessa työsuhteessa oleva) linjatuottaja, niin se on varmasti mukana myös pidemmissä jatkumoissa, mutta lähtökohtaisesti linjatuottaja yleensä kuitenkin astuu kehiin tietyssä vaiheessa, kun tuottaja on kehitelly hanketta parhaimmillaan jo useampia vuosia. Jos freelancer määritellään niin, että freelancer toimii keikkaluonteisesti, selkeesti määritellyssä projektissa, jolla on alku ja loppupiste ja siirtyy seuraavaan projektiin, jolla on alku ja loppupiste, niin linjatuottajalle se on selkeetä miten se voi operoida freelancerina.” Huttu

Haastatteluissa tuli puheeksi linjatuottajan ”yli kreditointi” tuottajaksi, mutta ongelma voi myös olla toisen suuntainen. Kuten useasti on jo mainittu, jokainen tuotanto ja työsuhde ovat yksilöitä, mutta tutkiessani viime vuosina ilmestyneiden kotimaisten elokuvien kreditointeja Imdb:stä eli Internet Movie Database:sta (IMDB), johon elokuvien kreditoinnit kansainvälisesti listataan, huomasin että useat henkilöt, joiden olin olettanut toimineen elokuvissa tuottajina, oli kreditoitu linjatuottajiksi. Johtuuko hämmennykseni kreditoinneissa tuotannon tarkastelusta tiiviisti kuvausvaiheen näkökulmasta, tuottajan työnkuvan moninaisuudesta vai nimikkeiden kirjavasta käytöstä? Olisiko kredittien tarkempi määrittely tai lisääminen tarpeellista vai riittääkö, että yksilötasolla sovitaan mitä kulloinenkin työnimike pitää sisällään?

Apulaisohjaajana työskennellessäni minulle lähin tuotannon henkilö oli linjatuottaja tai tuotantopäällikkö, ketkä tuotantoja käytännössä johtivat. Työryhmän kesken heitä saatettiin harhaanjohtavasti myös kutsua tuottajaksi, mikä on omiaan luomaan vääristyneitä mielikuvia. Tuottaja on voinut antaa linjatuottajalle valtaa ja näin ollen hän voi näyttäytyä ulospäin tuotannon johtohahmona. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että linjatuottaja tekisi tuottajan töitä, kuten tuottajuuden tunnusmerkkinä pidettyä sisällöllistä vaikuttamista, mikä ei välttämättä näy ulospäin. Tästä syystä voi tuotannon ulkopuolisille, tai jopa tuotannon ydinryhmän ulkopuolisille ihmisille, olla haasteellista hahmottaa todellista työnjakoa.

Yksittäistapauksien kommentointi ja arviointi kreditointien jakaantumisista voi olla haasteellista ja tarpeetonta. Myös kirjassa What I really want to do is produce Barbara Broccoli toteaa (vapaasti suomennettuna) ”Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään käsitystä mitä tuottaja tekee, ei edes ihmisillä elokuva-alalla” (De Winter, ix). Haaste ymmärtää tuottajan työn sisältöä ja luonnetta on yleismaailmallinen.

Simonen pohtii ”ali kreditointia” ja nimikkeiden määrää seuraavasti:

”Tuottajan työnkin voi jakaa niin moniin osiin, että se mikä on tuottajan työtä, on sekin jaettavissa. Mutta jos on tilanne, että on tuottaja ja linjatuottaja niin musta siinä on selkee ero. Jos ulospäin vaikuttaa siltä, että linjatuottaja on tuottaja, niin kyllä se vähän rupee kuulostaa siltä, että ei ole sitä oikeeta kredua osattu tai haluttu antaa - joka voi kertoa siitä, että meillä on liian vähän krediittejä” Simonen

Varietyn julkaisemassa The Complete Film Production handbook:ssa (julkaistu 2012) tuottajan määritelmän alla todetaan, että viime vuosina elokuvien tuottaja kreditoinneista on tullut epäselviä ja kirjavia, koska krediittejä jaetaan ”kuin nameja lastenjuhlissa”. Tällä viitataan siihen, kuinka varsinkin Amerikassa tuottaja kreditin voi saada mm. näyttelijän agentti, rahoittajan edustaja tai yhtiökumppani – taho, jolla ei ole mitään tekemistä konkreettisen tuottamisen kanssa (Honthaner, 1).

Hyytiä ei näe nimikkeiden lisäämistä tai pilkkomista tarpeelliseksi jokaisen tuotannon ollessa yksilö, joka vaatii erilaisia tuotannon vastuualueita. Työtä hoidetaan oman persoonan ja ammattitaidon vahvuuksien kautta, jokaisen tuotannon ja työryhmän luomien tarpeiden mukaisesti.