246
Sanotaan, että toiminnalliset menetelmät ovat ryhmämenetel- mien aatelia: puhumisen sijas- ta tekemistä, järjen sijasta tun- netta ja elämyksiä. Toiminnallis- ten menetelmien käyttö ryhmis- sä vaatii ammattitaitoa. Ehkä tärkein taito on oivaltaa se, mi- hin ryhmiin menetelmät sopivat, ja mihin eivät.
Ryhdyin lukemaan tätä teos- ta uteliaana. Williamsin aiempi teos Visuaalinen ja toiminnal- linen työnohjaus antoi luvan odottaa kiinnostavaa lukukoke- musta. Kirjan esittelyteksti lu- paa paljon käytännön esimerk- kejä ja harjoituksia, siis työvä- lineitä ryhmän ohjaamiseen.
Kirjan tarkoitus on auttaa lu- kijaa kehittämään taitojaan ryh-
MITÄ RYHMÄÄ OHJATESSA ON HYVÄ TIETÄÄ
ANTHONY WILLIAMS (2002.
Ryhmän salaisuudet. Sosio- metria muutoksen voimavara- na. Resurssi: Tampere.
män ohjaajana. Kyse on siis pe- dagogisesta teoksesta. Haaste on iso: eikö toiminnallisuutta voi oppia vain tekemällä? Pu- heen ja kirjoitetun tekstin herät- tämät oppimisjäljet ovat vain kalpea aavistus siitä, mitä aloit- televa ohjaaja oppii ryhmäilmi- öistä joutuessaan vaikkapa ensi kertaa kohtaamaan vastarintaa ryhmässä!
Williams osaa kirjoittaa vä- rikkäästi ja maalailla lukijan sil- mien eteen milloin minkäkin draamanäyttämön. Ajoittain tuntee lukevansa näytelmän käsikirjoitusta – ja kaipaa teat- terisaliin katsomaan ilmeitä, elei- tä, kehon liikkeitä, kun draama huipentuu.
Kirja jakaantuu kahteen osaan. Aluksi tutkitaan yksilön teemoja ryhmän avulla ja sitten keskitytään ryhmään kokonai- suudessaan. Ensimmäinen osa on lähinnä yksilöterapiaa ryh-
mässä. Niinpä ryhmänohjaajat voivat hypätä suoraan teoksen toiseen osaan. Se voi olla vii- sastakin, jos kyse ei ole ryhmä- psykoterapeutista. On myös vii- sasta selkiyttää itselleen oma ryhmäohjaajan rooli ennen kir- jan lukemista, mutta etenkin sen jälkeen: onko terapeutti, koulut- taja, konsultti vai työnohjaaja?
Terapeuttisia menetelmiä kan- nattaa käyttää vain niiden, joil- la on terapeutin koulutus, ja vankka tietämys mielentervey- den ongelmista.
Kirjan toinen osa käsittelee ryhmän ohjaamista. Williamsin mukaan toiminnallisten mene- telmien avulla ohjaaja pyrkii luo- maan oppimisympäristön, joka johtaa uusien näkemysten syn- tymiseen ja auttaa purkamaan joitakin niistä salaisista liittou- tumista, joita jokaisella yksilöl- lä ja ryhmällä on. Psykodraa- masta toiminnalliset menetelmät
AIKUISKASVATUS 3/2003 KIRJA-ARVIOITA
247
eroavat siinä, että toiminta ei tavallisesti sisällä lapsuuden- perheen käsittelyä. Kirjan esi- merkeissä kuitenkin käsitellään usein lapsuudenperhettä.
Ensin käydään läpi ryhmän virittäytyminen, ja tarkastellaan niitä tapoja, joilla yksilö liittyy tai on liittymättä ryhmään – toi- sin sanoen, miten tuetaan ryh- mäytymistä. Erityisesti tekijän viittaus haitalliseen fyysisen lämmittelyn käyttöön lämmitti.
Käytä pinnallisia kohtaamishar- joituksia, silmiin katsomista ja liikkumista tilassa, ja seuraukse- na voi olla kiusallinen, ohjaajaa kohtaan epäluottamusta herät- tävä alkukatastrofi!
Ryhmän aluksi ryhmäläisille täytyy suoda tilaisuus arvioida ohjaajan kykyä hoitaa tehtä- väänsä: hänen ammatillista pä- tevyyttään, luotettavuuttaan sekä sitä, millainen hän on ih- misenä. Sen jälkeen ryhmän jä- senet tarvitsevat turvallisuuden tunteen. Se muodostuu parhai- ten, kun ihminen muodostaa suhteen ainakin yhden ryhmän jäsenen kanssa. Toiminnallises- sa ryhmässä on päästävä mel- ko pian myös kokeilemaan toi- mijan tai esiintyjän roolia.
Mikään tekninen taituruus ei tee hyvää ohjaajaa, mutta kun tekniikka on hallussa, ohjaaja
löytää oman äänensä ja voi käyttää sitä, väittää Williams.
Niinpä hän antaa hyviä vinkke- jä siitä, mitä olisi otettava huo- mioon jo ennen ryhmän käyn- nistämistä.
Kirjassa käsitellään hienosti myös sitä, että myös ohjaaja on inhimillinen. Joskus ohjaajan ajoitus on pielessä, joskus ryh- missä herää yllättäviä, vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole vasta- usta. Tässä kirjassa ei anneta vastauksia kaikkiin vaikeuksiin.
Joskus vain epäonnistut, ja aika korjaa virheen, joskus ryhmä.
Ryhmätyö ei edisty vain silloin kun asiat sujuvat, vaan ryhmä kehittyy myös (etenkin!) ristirii- tojen kautta.
Kirjan loppuosa käsittelee klassista sosiometriaa. Se tar- koittaa sosiaalisten suhteiden mittaamista. Oletuksena on se, että ihmiset ovat loputtoman kiinnostuneita siitä, mikä on heidän asemansa suhteessa muihin. Williams esittelee eri- laisia sosiometrisia valintoja, ja niihin perustuvia ryhmäharjoi- tuksia. Tarkoituksena on tuoda näkyville ryhmän normit, salai- set sopimukset, roolijaot ja ar- vostukset – siis sellaisia asioi- ta, jotka kaikki vaistoavat, mut- ta joista ei puhuta ääneen esim.
työpaikan tiimeissä.
Toki sosiometrisesti voidaan tutkia myös asioita esimerkiksi pyytämällä ihmisiä asettumaan huoneen eri nurkkiin tietyin kri- teerein (esimerkiksi väsynyt – virkeä) .
Tämä sosiometrinen henkilö- valintojentutkiminen hämmen- tää. Esimerkiksi syntipukkiva- linta: laita kätesi sen henkilön olkapäälle, jonka koet vaikeak- si. Mitä tästä seuraa esimerkik- si työryhmän toiminnan edistä- misen kannalta?
Kaiken kaikkiaan esimerkiksi työyhteisökonsultoinnissa täy- tyy olla varovainen, ettei se muutu ihmissuhdeterapiaksi.
Työperäisten ongelmien ratko- misen esimerkiksi työyhteisön työnohjauksessa on kai keski- tyttävä työnteon sujumisen tu- kemiseen. Työyhteisön tukime- todeihin ei kuulu terapeuttiset metodit, ellen ole ihan vääräs- sä.
Näillä varauksilla, jotka voi- vat olla henkilökohtaisia reaktii- visia motiivejani (termi William- sin) kirjaa voi suositella oheis- lukemistoksi ryhmämetodien oppimiseen – mutta toiminnal- listen, kokemusperäisten mene- telmien rinnalle, ei korvaamaan niitä!
AIKUISKASVATUS 3/2003 KIRJA-ARVIOITA
