Keskeneräisyydessä on mielensä – vai onko? näkymä

154

A

Opiskelijatkin pitävät kriittisistä, palopuheisista opettajista. Opis- kelijat haluavat myös itse olla kriittisiä. Valitettavasti aikuiskas- vatustieteen kriittisyys on yleen- sä ulkoa tuotettua, ennalta arvat- tavaa ja tieteellistä vallankäyt- töä. Lounastin kuutisen vuotta sitten professorikollegoideni kanssa. Mieleeni jäi toiselle pro- fessorille suunnattu mielenkiin- toinen kysymys: ”Mezirow on kaluttu loppuun, kenet me nos- tamme seuraavaksi barrikadeil- le?”

Tutkimustarinoita Ounaksen varrelta -teos on aikuiskasvatus- tieteen professori Kari E. Nur- melle omistettu juhlakirja kunni- anosoituksena emeritus profes- sorin arvon aseman saavuttami- sesta. Tuon muutamalla lauseel- la esille omia mietteitäni ja muis- tojani Kariin liittyen; sen jälkeen voi siirtyä pohtimaan, kuinka kohteensa näköinen juhlakirja

Keskeneräisyydessä on mielensä – vai onko?

on – vai onko ollenkaan?

Nuorempana kollegana olen päässyt seuraamaan Kari E. Nur- men työuraa noin kolmekym- mentä vuotta. Opiskelijana olles- sani Karia pidettiin Helsingin yli- opiston kasvatustieteen laitok- sen toisinajattelijana. Eikä kait tuo leima ole hänestä myöhem- minkään kadonnut, vaikka hänen tieteellinen polkunsa veikin lai- toshallinnon ja vallan kabinettei- hin 1990-luvulla. Ehkäpä Karin sisällöllistä asiantuntemusta ja moniottelijan roolia kuvaa lause, jonka emeritusprofessori Johan- nes Alikoski minulle 1980-luvul- la totesi: ”Se mies on kävelevä tietokirja.”

Tutkimustarinoita Ounaksen varrella -teos on artikkelikirja.

Artikkeleita on yhteensä 11 kap- paletta. Ne eivät sisällöllisesti kohdennu mihinkään yksittäi- seen näkökulmaan tai aikuiskas- vatustieteen osa-alueeseen. Pi- kemminkin kyseessä on aikuis- kasvatustieteen sekametelisop- pa: henkilöstön kehittämisestä dysleksian tiedostamiseen, ystä-

vyydestä matemaattiseen mi- nään. Myös toiseudet, maahan- muuttajanaisten kansalaisuus ja tutkimusparadigmat tulevat kä- sitellyksi. Niinpä niin. Teos on tieteellinen moniottelija, kuten on teoksen juhlakalukin. Näköi- syyttä on.

Teos on vakavahenkisesti ja rennosti toimitettu. Artikkelit on kirjoitettu tieteellisiksi artikke- leiksi. Arvolauseet ja tosiasialau- seet pidetään erilleen, ajatuksen kuljettamista on jokaisessa artik- kelissa helppo seurata. Ja kuiten- kin koen useimmat artikkelit ava- uksiksi, pieniksi neulanpistoiksi jotka viestivät: ”hei, tätäkin voi- si tutkia, oletko mahdollisesti aja- tellut asian voivan olla näinkin?”

Avaavat tekstit, jotka jättävät vastaamatta tai lyömättä teese- jään seinään, pakottavat mietti- mään, on itse prosessoitava. Jos tulkitsemme artikkelien viestivän juhlakirjan kohteesta, olisiko täs- sä Kari E. Nurmen ohjauksen ole- mus – voisiko se olla näinkin?

Esa Poikela ja Sari Poikela ovat toimittaneet teoksen. Niin- pä he ovat kirjoittaneet teoksen ensimmäisen ja viimeisen luvun.

Ensimmäinen luku ottaa kantaa

u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u AIKUISKASVATUS u 2/2008

Esa Poikela ja Sari Poikela (2008). Tutkimustarinoita Ounaksen var- relta. Kari E. Nurmen juhlakirja. Lapin yliopistokustannus.

155

kasvun ja oppimisen tutkimiseen kasvatustieteessä. He toteavat, että perinteisen kasvatustieteen tutkimuksen kohteena ei ole ol- lut oppiminen vaan oppimispro- sessin säätely. Mielestäni tässä on vastaus siihen, miksi aikuis- kasvatustiede on tieteenalana kehittymätön. Olemme sekoitta- neet toiveemme tutkimuskohteen piirteiksi. Puhumme konstrukti- vistisesta tai humanistisesta oppimisajattelusta, samalla siirrämme ajattelutapojen piirteet jäsentämään sitä, mitä ja millä tavalla oppijan pitäisi oppia. Ja näemme vain halutun; olisiko aika luopua älyllisestä epärehel- lisyydestä ja tutkia todellisuutta toiveiden sijasta!

”Inhimillisen kasvun ja kehi- tyksen tutkiminen, joka ei rajau- du vain yksilöön, vaan yltää so- siaalisiin, organisationaalisiin ja yhteiskunnallisiin ulottuvuuk- siin, oikeuttaa puhumaan oppi- misen tieteestä, jonka kautta voi- daan ymmärtää formaaliseen kas- vatukseen kuulumattomia oppi- misen ilmiötä”, toteavat Poikelat (s.12). Olen samaa mieltä. Aikuis- kasvatustiede edistyy nopeasti, jos kykenemme pitämään erillään oppimisen tutkimuksen oppimis- prosessin säätelyn tutkimukses- ta. Myös Soili Paananen ottaa oppimisen tutkimukseen artikke- lissaan vastaavalla tapaa kantaa.

O

Teoksessa Poikeloiden päättävä artikkeli käsittelee ongelmape- rusteista oppimista ja freireläis- tä pedagogiikkaa. Vaikuttaa Frei- re olevan yksi nouseva klassik- ko, jota on muodikasta siteerata.

Näin Freire asettuu samaan hei- moon adornojen, habermasien, horkheimerien, frommien ja mar- cusien kanssa. Olen ne aikoina- ni 1970-luvun lopulla lukenut. Ja mieleni tekee huutaa: ”Hei kolle-

gat – luovutaan jo noiden lop- puun kaluttujen kavereiden si- teeraamisesta ja koitetaan luoda jotakin uutta.” Tunkkaisuudes- ta olisi päästävä eteenpäin.

T

Hän lähes irrottautuu aiemmista lähteistä ja kirjoittaa esseemuo- toisesti pohdiskellen. Hän ver- taa ystävyyttä rakkauteen. Ja yllättävä kyllä, ystävyydessä taitaa olla enemmän arvoituksia kuin rakkaudessa. Kenties rak- kaus on determinoituneempi il- miö kuin ystävyys – ja sen vuok- si ystävyyden olemassaolon ar- voitus on suurempi. Entä voiko ystävyyteen oppia -kysymys on mukavan konkreettinen ja sopi- va nuoren tutkijan uran alun tut- kimushaasteeksi.

Tieteen moniottelijana on Kari E. Nurmi ennättänyt paneutua yrittäjyyskasvatukseenkin. Pau- la Kyrön mielenkiintoinen artik- keli yrittäjyyskasvatuksesta on siten paikallaan, totean entisenä yrittäjänä ja nykyisenä keinotte- lijana. Ilmeisesti yrittäjyyskasva- tuksessa olisi erotettava yrittä- jyyden substanssi, talouden, tuotannon, palvelun, myynnin, verkostojen ja oikeudellisten asi- oiden hallinta. Yrittäjyyskasva- tuksen substanssia on jatkuvasti päivitettävä ja se on normaalia koulutuksen suunnittelua. Ilman riittäviä tietoja on yrittäjä pian entinen yrittäjä.

Kyrö kuitenkin suuntaa artik- keliaan kysymään, millainen on yrittäjäksi ryhtyvän persoonal- lisuus. Mitään piirreteoreettisia kuvauksia hän ei rakenna, pi- kemminkin painottaa vietin, tah- don ja tiedon omaleimaista kom- binoitumista yrittäjäksi hakeutu-

misessa. Miten vietti voisi liittyä yrittäjyyteen? Ihmiset eroavat synnynnäisesti esimerkiksi elä- myshakuisuudessaan. Riskinot- to liittyy elämämyshakuisuuteen.

Näin yrittäjällä olisi oltava myö- täsyntyisenä ominaisuutena elä- myshakuisuus, joka näkyy tietoi- sena ja harkittuna riskinottami- sena. Milloin ja miksi kasvatta- jalla olisi oikeus vaikuttaa ihmi- sen elämyshakuisuuteen? Op- piiko ihminen elämään ongelmit- ta suuremmassa (yrittäjyys)ris- kin todellisuudessa verrattuna siihen, mikä on hänellä taipu- muksena?

Minne menet, henkilöstön kehittäjä -kysymystä pohtii Mat- ti Laitinen. On hyvä, että henki- löstön kehittämisen historiaa ja nykyistä tilannetta jäsennetään.

Hän luonnostelee henkilöstön kehittäjille neljä erilaista tulevai- suuden vaihtoehtoa: ovatko henkilöstön kehittäjät tiedon tuottamisen avainhenkilöitä, marginalisoituva ja katoava am- mattikunta, koulutusohjelmien organisoijia vai koulutuspaket- tien laatijoita?

Matti Laitinen ei artikkelis- saan hyökkää tulevaisuuteen.

Kenties kuitenkin voitaisiin poh- tia, mikä on henkilöstön kehittä- mistieteen keskeisin kohde. Työ- suhteet ovat suhteellisen pitkä- kestoisia. Kenties henkilöstön kehittämistieteen kohde on tukea ihmisten työuria. Jos ihmiset ovat organisaatioiden tärkein voimavara, miten tuo voimavara pidetään vuosikymmenestä toi- seen tuottavuuden tilassa? Sitä ei kyetä tekemään pakottamalla, se vaatii syvällistä psykologis- ta, sosiaalispsykologista ja so- siologista tietoa ja kehittynyttä käytännön silmää. Henkilöstön kehittämisen oppaat, joissa ku- vataan henkilöstön kehittämisen menetelmiä, ovat tarpeellisia,

2/2008 u AIKUISKASVATUS u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u

156

mutta suunnattu aloittelijalle.

Jokainen normaaliälyinen ihmi- nen oppii työssä oppimalla pa- rissa vuodessa kehittämisen kei- not: benchmarkkaamaan, organi- soimaan kummityöskentelyä, suunnittelemaan koulutuspäi- vän. Keinojen hallinta ei vaadi koulutusta. Sitä vastoin syvälli- nen tieteellinen tieto auttaa vas- taamaan, ”mikä on se todellisuus, jossa kehittäminen toteutetaan,

miten kehittämisen ongelma-ava- ruus määritellään”. Se on henki- löstön kehittämisen strateginen taso; taktisen ja operatiivisen tason tempputaituruus ei ole ongelmana. Strategiselta tasolta löytyy myös kehittäjien ammattikunnan identiteetti, Suo- men vuoksi sitä totisesti toivon.

Olen yrittänyt kirjoittaa juh- lateoksen tyyliä ja kohdetta kun- nioittaen. Sain teoksesta paljon

ajattelemisen aiheita, ärsykkeitä ja narunpäitä kerättäväksi. Val- miita vastauksia oli vähän. Juuri sen vuoksi teos oli antoisa. Kes- keneräiset asiat muistetaan pa- remmin kuin ratkaistut asiat, to- teaa psykologinen tutkimus.

Kyllä, jäljistään ja tekemisistään professorikin muistetaan.

Juha Varila

u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u AIKUISKASVATUS u 2/2008