KANNABIKSEN KAHDET KASVOT Mielikuvia kannabiksesta ja sen käyttäjistä
Marjo Mykkänen Kati Raatikainen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos kesäkuu 2021
TIIVISTELMÄ Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Marjo Mykkänen ja Kati Raatikainen Työn nimi
KANNABIKSEN KAHDET KASVOT Mielikuvia kannabiksesta ja sen käyttäjistä Oppiaine
Sosiaalityö
Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat
Yliopiston lehtori YTT, dosentti Kaarina Mönkkönen Aika
kesäkuu 2021
Sivumäärä
96 sivua + 3 liitettä (21 sivua) Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan yhteiskunnassa vallitsevia mielikuvia kannabiksesta ja kannabiksen käyttäjistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia mielikuvia media näistä ilmiöistä tarjoaa kannabiksesta kirjoitettujen uutisten yhteydessä käytetyillä kuvilla ja minkälaisia mielikuvia kansalaisilla on kannabiksesta ja kannabiksen käyttäjistä. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Iltalehden sekä Iltasanomien vuoden 2020 aiheeseen liittyvien uutisten kuvamateriaalista sekä Webropol-kyselynä kerättyjen sana-assosiaatiotehtävien vastauksista. Aineistot on analysoitu sisällönanalyysiä ja visuaalisen retoriikan analyysiä käyttäen.
Tutkielman teoreettisena lähtökohtana toimii Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoria, joka pohjautuu ajatukseen siitä, että ihmiset muodostavat vuorovaikutuksessa uusista asioista ymmärrettäviä, kulttuuriin liittyviä arkikäsityksiä. Sosiaalisilla representaatioilla on kaksi tehtävää; ne luovat järjestystä, jotta yksilöt voivat toimia ja hallita ympäristöään sekä mahdollistavat ilmiöiden luokittelun ja nimeämisen kautta kommunikoinnin yhteisön jäsenten kesken. Tutkielmassa on kuvattu kannabikseen liittyvän ilmiön avaamiseksi myös laaja-alaisesti kannabista tuotteena sekä siihen ja sen käyttöön liittyviä asenteita ja niihin vaikuttavia tekijöitä.
Tutkimuksessa voidaan nähdä, että artikkeleissa käytetyt kuvat toivat esiin ristiriitaisia mielikuvia kannabikseen ja sen käyttäjiin liittyen, esimerkiksi päihteen ja lääkkeen, toivon ja epätoivon sekä aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä. Kuitenkaan usein kannabikseen ja sen käyttöön liittyvää leimaamista tai stereotypioita ei ollut nostettavissa esiin, vaan päinvastoin kuvat loivat mielikuvia iloisista ja menestyvistä tavallisista tai julkisuuden henkilöistä. Myös sana-assosiaatioaineistosta nousi esiin vastaavanlaiset ristiriidat ja se, että ilmiöön liittyvät mielikuvat koskevat usein niin sanotusti tavallista ihmistä.
Tutkielman perusteella kannabikseen ja sen käyttöön liittyvät mielikuvat ovat yllättävän suopeita. Vaikka esiin nostetaan myös negatiivisia asioita, kuten riippuvuus ja terveydelliset ongelmat, näyttäytyy kannabis myös sosiaalisten representaatioiden kautta tavallisen mattimeikäläisen arkeen istuvana asiana.
Asiasanat
kannabis, kannabiksen käyttäjä, sosiaaliset representaatiot, sana-assosiaatiot, visuaalisen retoriikan analyysi, sisällönanalyysi
ABSTRACT Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department
Department of Social Sciences Author
Marjo Mykkänen ja Kati Raatikainen Title
KANNABIKSEN KAHDET KASVOT Mielikuvia kannabiksesta ja sen käyttäjistä Main Subject
Social Work
Level
Master’s Thesis Supervisor
University lecturer D.Soc.Sc., docent Kaarina Mönkkönen Date
June 2021
Number of Pages
96 pages + 3 appendices (21 pages) Abstract
The purpose of this master's thesis is to examinate what kind of conceptions citizens have about cannabis and cannabis users. The aim of the thesis is to find out what kind of images the media provides for these phenomena with images used in connection with news written about cannabis, and what kind of conceptions citizens have about cannabis and cannabis users. The material of the thesis consists of the visual material of the news related to the topic of Helsingin Sanomat, Iltalehti and Iltasanomat in 2020 and the answers of the word association task collected as a Webpropol survey. The materials have been analysed using content analysis and visual rhetoric analysis.
The theoretical starting point of the thesis is Serge Moscovici's theory of social representations, which is based on the idea that people interact to understand everyday cultural perceptions of new things.
Social representations have two functions; they create order so that individuals can function and control their environment and enable communication between community members through the classification and naming of the phenomena. In order to open up the cannabis-related phenomenon, cannabis as a product has also been described extensively in the thesis, as well as the attitudes and factors related to it and its use.
In the study it can be seen that the images used in the articles created contradictory impressions of cannabis and its users for example between drug and medicine, hope and despair and activity and passivity. However, the stigma or stereotypes, is often associated with cannabis and its use, could not be brought to the fore. On the contrary, the article images created impressions of happy and successful common people or public figures. Similar contradictions also emerged from the word association material and the fact that the conceptions of the phenomenon often concern the so-called ordinary person.
Based on the study, conceptions of cannabis and its use are surprisingly favorable. Although negative issues are also highlighted, such as addiction and health problems, cannabis also appears through social representations as a thing that fits into the everyday life of an ordinary citizen.
Key Words
cannabis, cannabis user, social representations, word association, visual rhetoric analysis, content analysis
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
2 KANNABIS PUHUTTAA ... 6
2.1 Kannabiksen historia Suomessa ja maailmalla ... 6
2.2 Miten, mihin ja miksi kannabista käytetään? ... 8
2.3 Kannabiksen suosio meillä ja maailmalla ... 11
2.4 Asenteet huumausaineita kohtaan ... 18
2.5 Sosiaaliset representaatiot kannabisilmiön tulkkina ... 24
3 TUTKIMUKSEN METODOLOGIA ... 28
3.1 Tutkimuksen metodologiset ratkaisut ... 28
3.2 Visuaalinen tutkimusmenetelmä ... 30
3.3 Sana-assosiaatiomenetelmä ... 36
3.4 Aineiston analyysi sisällönanalyysin ja visuaalisen retoriikan analyysin keinoin ... 41
3.5 Tutkijan positio ja eettiset pohdinnat ... 70
4 TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 75
4.1 Analyyseistä nostetut retoriset kuvaukset ja representaatioiden rakenteet ... 75
4.2 Johtopäätökset tuloksista... 81
5 POHDINTA ... 86
LÄHTEET ... 89
LIITTEET ... 98
Liite 1 Tiedote tutkimukseen osallistujalle ... 98
Liite 2 Sana-assosiaatiot, kyselylomake ... 99
Liite 3 Artikkelikuvat ... 101
KUVALUETTELO
Kuva 1 Kuvan vuorovaikutussuhteiden osatekijät Sepän (2012, 19) mukaan ... 32
Kuva 2 Sana-assosiaatioiden muodostuminen Lykke & Ingwerseniä (1999) mukaillen ... 39
Kuva 3 Sisällönanalyysin vaiheet Syrjäläisen (1994, 90) mukaan ... 42
Kuva 4 Visuaalisen retoriikan analyysi ... 44
Kuva 5 Kuvan rakenteen funktiot Kress & Van Leeuwenia (2006) mukaillen ... 50
Kuva 6 Kuvan neljä eri aluetta Kress & Van Leeuwenia (2006) mukaillen ... 50
Kuva 7 Esimerkki tekemästämme kuvan sisällönanalyysistä (1) ... 52
Kuva 8 Esimerkki tekemästämme kuvan 7 analyysistä ... 53
Kuva 9 Esimerkki tekemästämme kuvan sisällönanalyysistä (2) ... 54
Kuva 10 Esimerkki tekemästämme kuvan 9 analyysistä ... 55
Kuva 11 Esimerkki tekemästämme kuvan sisällönanalyysistä (3) ... 58
Kuva 12 Esimerkki tekemästämme kuvan 11 analyysistä ... 58
Kuva 13 Kannabiksen sosiaaliset representaatiot ... 67
Kuva 14 Kannabiksen käyttäjän sosiaaliset representaatiot ... 68
Kuva 15 Sanakartta sanasta "kannabis" ... 69
Kuva 16 Sanakartta sanasta "kannabiksen käyttäjä" ... 69
Kuva 18 Analyysin tulokset, mielikuvat kannabiksen käyttäjistä artikkelikuvissa ... 77
Kuva 19 Kannabiksen sosiaaliset representaatiot ... 78
Kuva 20 Kannabiksen käyttäjän sosiaaliset representaatiot ... 80
Kuva 21 Kuvien ja assosiaatioiden johtopäätösten vastaavuudet (kannabis) ... 82
Kuva 22 Kuvien ja assosiaatioiden johtopäätösten vastaavuudet (kannabiksen käyttäjä) ... 83
TAULUKKOLUETTELO
Taulukko 1 Miesten ja naisten assosiaatiovastaukset kannabis ja kannabiksen käyttäjä ... 62
Taulukko 2 Yleisimmin esiintyvät sanat, kannabis ... 63
Taulukko 3 Yleisimmin esiintyvät sanat, kannabiksen käyttäjä ... 63
Taulukko 4 Sana-assosiaatioiden määritellyt kategoriat ... 64
Taulukko 5 Assosiaatioiden frekvenssit ja arvot ... 65
Taulukko 6 Kannabiksen kategoriat ja keskisijainnit ... 66
Taulukko 7 Kannabiksen käyttäjän kategoriat ja keskisijainnit ... 68
Haluamme esittää erityiset kiitokset pro gradu -tutkielmamme ohjaajalle, yliopiston lehtori Kaarina Mönkköselle. Antamasi ohjaus ja tuki tämän työn tekemiselle oli välttämätöntä saadaksemme näin ison aineiston järjestykseen ja juonen säilymään koko matkan ajan. Uskalsimme myös heittäytyä.
Lisäksi meille antamasi nimitys” kaksilo” jää varmasti elämään osana ja kuvastaa myös yhteistä ajatustamme elinikäisen ystävyyden muodostumisesta tämän työn myötä. Kiitämme myös perheitämme tämän mahdollistamisesta ja sana-assosiaatiokyselyyn osallistuneita; ilman teitä ei tätäkään tutkimusta olisi tehty.
1 JOHDANTO
Näkeminen on uskomista, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, näin sen omin silmin ja en voi uskoa silmiäni ovat yleisiä lausahduksia arkisessa elämässämme. Huomaat, että näköhavainnot ovat aina kietoutuneita muihin aisteihimme; kun laitat silmät kiinni ja kuvittelet aistimasi äänet, hajut, sanat ja tunteet kuviksi. Näkeminen ei aina tarkoita sitä, että huomaisimme kaiken näkemämme.
Huomion kiinnittäminen siihen mitä näkee, antaa arkipäivän visuaalisuudelle eli näkemillemme kuville elämän ja merkityksen. Kun ajattelet sanaa ”pilvi” se tuo sinulle monenlaisia mielleyhtymiä, enkä ensimmäisenä valkoiset pilvet sinisellä kesätaivaalla, mutta hamppu, hasis, kannabis, kukka, ruoho tai pilvi tuovat ihan erilaisia mielleyhtymiä. Ne ovat todennäköisesti yleisimpiä sanoja, joilla olet kuullut kannabista kutsuttavan.
Usein kannabiksen käyttäjistä muodostuu ihmisten mielissä tietyntyyppisiä stereotypioita, vaikka käyttäjiä löytyy kaikista yhteiskunta- ja ikäluokista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia mielikuvia yhteiskunnassamme on kannabiksesta ja sen käyttäjistä median välittämänä ja ihmisten omina mielikuvina. Tutkimuskysymyksemme on: Minkälaisia mielikuvia media tarjoaa kannabiksesta ja sen käyttäjistä ja minkälaisia sosiaalisia representaatioita kannabiksesta ja sen käyttäjistä kansalaisilla on? Sosiaaliset representaatiot ovat sosiaalisesti jaettua tietoa, ajatuksia, mielikuvia ja ideoita, jotka vaikuttavat ihmisten toimintaan ja ajatteluun jokapäiväisessä elämässä (Pennonen & Koski-Jännes 2010, 209). Pro gradu -tutkimus on tehty parityönä, koska olemme molemmat kiinnostuneita samasta tutkimusaiheesta ja koimme, että kahden tutkijan yhteistyö tuo tutkimukseen laajempaa näkökulmaa ja tarvittavaa kriittisyyttä. Aihe on kiinnostava paitsi yhteiskunnallisen näkyvyyden vuoksi, mutta myös siksi, että kannabiksen käyttö ja siihen liittyvät asenteet ovat osa sosiaalityön kenttää.
Sosiaalityössä toimiessamme meille on muodostunut näkemys kannabiksen haitoista terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja yleiseen toimintakykyyn liittyen. Näkemyksemme mukaan kannabiksen käyttö on tullut normaalimaksi nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa ja asenteet sitä kohtaan ovat lieventyneet vuosi vuodelta. Tutkimuksessamme olemme kiinnostuneita niistä merkityksistä, miten kannabis rakentuu ihmisten mielikuvissa. Merkitysrakenteiden tulkitseminen ei ole sama asia kuin kuvailisimme sitä mitä tutkittavat sanovat vaan tarkoituksemme on päästä ilmiön ja havaintojen taakse (Moilanen & Räihä 2010, 57). Koemme aiheen tärkeänä, koska ilmiö todennäköisesti tulevaisuudessa kasvaa. Toivomme tämän pro gradu -tutkimuksen avartavan huumetutkimuksen merkitystä, jotta huumeista ja niiden käytöstä pystyttäisiin puhumaan provosoitumatta ja ilman vastakkain asettelua. Toivomme tutkimuksen myös tuovan esiin sen, minkälaisena kannabis ja
kannabiksen käyttäjät nykypäivänä näytetään ja nähdään ja vastaavatko median tarjoamat mielikuvat kansalaisten mielikuvia.
Toteutimme tutkimuksen laadullisen tutkimuksen menetelmillä. Tutkimuksessa on kaksi aineistoa, jotka ovat kuva-aineisto ja kyselystä saatu sana-assosiaatioaineisto. Kuva-aineiston hankimme valittujen päämedioiden kannabikseen liittyvien artikkeleiden kuvamateriaalista vuodelta 2020.
Tutkimuksessa selvitimme millaisia asenteita artikkelien yhteydessä olevat kuvat kuvastavat ja minkälaisena kannabis ja sen käyttäjät näytetään ja esitetään. Tavoitteemme on ollut rakentaa käsitystä kannabiksesta ja sen käyttäjistä kuvia analysoimalla. Lisäksi toteutimme kyselyn, jossa käytimme sana-assosiaatiomenetelmää. Sen avulla on tarkoitus saada esille ihmisten mielikuvia kannabikseen ja sen käyttäjiin liittyen. Kyselyn teimme koronatilanteen takia sähköisesti.
Aineistojen analysoinnissa käytimme visuaalisen retoriikan- ja sisällönanalyysimenetelmiä.
Kannabis on ollut runsaasti esillä medioissa sen laillistamiseen liittyvässä debatissa sekä kannabiksen haittavaikutuksiin ja lääkinnälliseen käyttöön liittyvissä kannanotoissa. Kannabiksen viihdekäytöstä on kahdenlaisia mielipiteitä, puolesta ja vastaan. Meidän käsityksemme mukaan kannabiksen käyttö on lisääntynyt ja käsitykset kannabiksen kokeilun ja käytön riskeistä ovat lieventyneet. Kannabiksella on kuitenkin monesta eri tekijästä riippuvia terveyshaittoja, jotka liittyvät niin psyykkiseen kuin fyysiseen sekä sosiaaliseenkin terveyteen. Kannabiksen käytöllä on toivottuja ja ei toivottuja vaikutuksia, joita koetaan yksilöllisesti. Näkemyksemme mukaan kannabista käytetään usein kaveriporukoissa ja käyttöön liitetään samanlaisia sosiaalisia syitä kuin alkoholin käyttöön.
Kannabis, kuten muutkin huumausaineet jakavat kansalaisten mielipiteitä. Se tekee kannabiksesta ja siihen liittyvistä mielipiteistä kiinnostavan tutkimiskohteen, mutta myös haastavan. Huumeiden käyttö koskettaa koko yhteiskuntaa ja niin myös siihen liittyvät ongelmat. Huumeiden käytön ongelmien hoitaminen on valtion vastuulla ja länsimainen kontrollipolitiikka nojautuu siihen, että haitalliset ja epäsuotuisat käyttäytymismuodot ovat joko sairauksia tai rikollista toimintaa. Väestön keskuudessa valtaenemmistön asenteet ovat vahvasti kielteisiä huumeita kohtaan ja huumepolitiikka on tiukasti rajoittavaa. Samaan aikaan on kuitenkin todettavissa eri tutkimusten osoittavan, että jo 1990-luvun aikana huumeiden käyttö on yleistynyt nopeasti ja nuorten suhtautuminen huumeisiin on muuttunut myönteisemmäksi. Suhtautuminen huumeisiin näyttäytyy kahtiajakoisena, tabuna.
(Partanen 2002, 19–21.) Huumeiden viihdekäyttö on jatkuvasti yleistyvä ilmiö. (Salasuo & Rantala 2002, 46.) Kannabis on laiton huume, josta jokaisella kansalaisella on oma mielipiteensä.
Kannabiksesta, viihdekäytöstä ja ongelmakäytöstä on mahdollista löytää eritasoisia artikkeleita, tutkimuksia, uutisia ja keskusteluja.
Huumeiden käytön tutkimus on arkaluontoinen tutkimuskohde, joka halutaan mielellään salata ulkopuolisilta. Huumausaineiden tuotanto, levitys ja kauppa ovat kriminalisoituja tekoja, joten volyymista ei ole saatavilla luotettavia lukuja. Huumemarkkinat toimivat laillisen yhteiskunnan ja virallisen kirjanpidon ulkopuolella, mutta huumemarkkinoiden kehityksestä voidaan saada tietoa tullin ja poliisin takavarikoista. Tosin nämä tavoittavat vain pienen osan kokonaisvolyymista ja tähän toimintaan perustuvat tiedot kuvastavat markkinoiden trendejä sekä viranomaistoiminnan aktiivisuutta. Huumeiden kokonaiskulutusta joudutaan arvioimaan epäsuorin menetelmin kyselytutkimusten avulla ja tuloksiin liittyy tällöin paljon oletuksia ja epävarmuuksia. Kyselyt ja haastattelut ovat huumetilanteen seurannassa hyvä väline ja asetelmaltaan sekä kysymyksiltään samankaltaisena toistettu väestötutkimus antaa yleiskuvan huumeiden käytön jakautumisesta ja kehitystrendeistä. (Hakkarainen 2015, 83–87.) Tämän lisäksi huumeidenkäytön tutkimus on ollut kiinnostunut pyrkimyksestä käytön hallintaan, josta viihdekäyttö-käsite on tuonut esille monien huumeiden käyttäjien hallitun käyttötavan (Seppälä & Mikkola 2004, 49).
Kannabiksen hankkimisesta laillisesti on kysytty suomalaisessa huumeaiheissa väestökyselyssä vuodesta 1998 lähtien. Tämän väestökyselyn perusteella vaikutti ensin siltä, että jopa 90 % väestöstä ei sallisi kannabiksen laillista myyntiä. Kun vuonna 2010 annettiin mahdollisuus vastata hankkia sitä laillisesti vain lääkekäyttöön, niin enää noin puolet suomalaisista halusi kieltää kannabiksen laillisen hankkimisen kokonaan. Kannabiksen laillista hankintamahdollisuutta mihin tahansa tarkoitukseen on kannattanut vuonna 2018 noin viidennes ja laillistamisen puolesta vastanneiden osuus on ollut suurin nuorten aikuisten (25–34-vuotiailla). Huumausaineasenteet ovat vuosien 1992 ja 2018 välillä merkittävästi lieventyneet ja huumeiden käytön trendi vaikuttaa olevan yhdensuuntainen viitaten yleistyneeseen käyttöön. (Karjalainen, Pekkanen & Hakkarainen 2018, 35; kts. Myös Karjalainen, Savonen & Hakkarainen, 2016, 28–36 ja Seppälä & Mikkola 2004, 75–76.)
Hakkarainen & Karjalainen (2017, 19) toteavat artikkelissaan, että kannabiskysymys on sekä kansainvälisesti että kansallisesti hyvin ajankohtainen. Lisäksi kannabis on suomalaisten eniten käyttämä huumausaine. Ainakin vuonna 2014 tehdyn Huumekyselyn mukaan lähes viidesosa 15–69- vuotiaista vastaajista oli ilmoittanut käyttäneensä sitä ainakin kerran elämässään. Kannabiksen käyttö ja kokeilu on lisääntynyt voimakkaasti, kun runsaassa kymmenessä vuodessa kannabiksen kokeilu on yli kolminkertaistunut ja vuoden aikainen käyttö kuusinkertaistunut. Edellä mainitussa artikkelissa
kannabista kuvataan hyvällä syyllä trendihuumeeksi. Kannabiksen asemaa huumausaineiden joukossa voidaan pitää erillisasemassa, koska sitä pidetään yleisesti mietona ja vähemmän haitallisena kuin useimpia muita huumausaineita. Eräissä tieteellisissä arvioissa kannabista on pidetty myös alkoholia vaarattomampana. Vaikuttaa siltä, että myös suomalaisten asenteet ovat kehittymässä samaan suuntaan.
Jokaisella on mielikuvia huumeidenkäyttäjistä ja nämä mielikuvat ohjaavat huumeiden käyttöä koskevaa keskustelua. Huumeidenkäyttöä ja päihteidenkäyttöä koskevassa keskustelussa tulisi huomioida huumeiden aktiivikäyttäjät, jotka ovat integroituneita yhteiskuntaan. Tämän tutkimuksemme tueksi olemme hakeneet erilaisia huumeidenkäyttöä ja -käyttäjiä koskevia tutkimuksia, ja vaikuttaa siltä, että ainakin hoidon ulkopuolella olevista huumeiden käyttäjistä on vähän tutkimusta. Ylipäätäänkään huumeidenkäyttäjistä ei ole olemassa tutkimuksellista profilointia.
Pitkäsen, Perälän ja Tammen (2016) tekemä tutkimus osoittaa, että huumeiden käyttöä koskevassa keskustelussa, hoidon ja huume-ehkäisyn suunnittelussa on huomioitava marginaalissa olevien huumeiden käyttäjien lisäksi aktiivikäyttäjät, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaan. Edellä mainitussa tutkimuksessa verrattiin kahta erilaista huumeiden käyttäjien ryhmää. Nämä ryhmät olivat huumeiden käyttäjiä yhteiskunnan marginaalista ja yhteiskuntaan integroituneita. Integroituneiden käyttäjien päihdevalikoimassa pääosassa olivat alkoholi ja kannabis, kun taas marginaalissa olevien yleisimmät päihteet olivat opioideja, bentsodiatsepiineja, amfetamiinia tai psyykelääkkeiden käyttöä.
(Emt. 5–8.)
Yhdysvalloissa kasvavien laillistamistoimien seurauksena sekä lääkkeeksi että virkistyskäyttöön tarkoitetun kannabiksen käyttö on yleistymässä sekä yhteiskunnallisesti hyväksyttävissä. Rotuun, rikollisuuteen ja kulttuuriin liittyvät stereotypiat kuitenkin katoavat hitaasti visuaalisista kuvauksista.
Näitä negatiivisia kannabiksen käyttöön liittyviä stereotypioita ja leimautumista on viljelty osittain pitkällä rodullisella historialla ja pelkoa aiheuttavalla tiedotusvälineiden propagandalla. Median stereotypiat luovat helposti ja nopeasti ”pikakuvan” käyttäjästä, mutta ne valitettavan usein ovat suorasukaisia, edustamattomia ja räikeästi vääriä ja saavat katsojan tekemään tuomion persoonallisuudesta ja luonteesta väärien ja liioiteltujen tietojen perusteella. Näillä ”pikakuvilla” voi olla myös pysyviä kulttuurisia ja poliittisia seurauksia. (Mortensen ym. 2019, 231–232.)
Huumemarkkinoista eri mediat tarjoilevat mielikuvia, että kauppiaat etsivät uusia käyttäjiä kaupittelemalla huumeita koulujen porteilla ja tarjoamalla kokemattomille aineita salaa. Tämän käsityksen mukaan huumekauppiaat tarjoavat aineita ensin ilmaiseksi ja ryhtyvät perimään maksuja vasta sitten, kun henkilölle on kehittynyt omaehtoinen tarve saada huumeita lisää. Tutkimusten
mukaan tämä selitysmalli on ollut osoitettavissa liioittelevaksi ja harhaanjohtavaksi, koska huumausainetutkimuksissa on tullut esille se, että aineiden käyttö aloitetaan tavallisimmin kaveripiirissä eli kokeiluihin ei houkuttelekaan “häikäilemätön huumekauppias” vaan oma ystäväpiiri. Huumausaineiden saatavuus on joka tapauksessa käytön välttämätön ehto.
Huumausainekysymystä määrittelevä julkinen keskustelu on painottanut huumekaupan merkitystä ja huumekauppiainen myyntistrategioita on pidetty tehokkaina ja häikäilemättöminä. Huumeiden runsas tarjonta tai helppo saatavuus on kuitenkin mahdollisuus kokeilla huumeita ja tarjonnan runsaus saattaa lisätä vakiintuneiden käyttäjien huumausaineiden kulutusta. (Hakkarainen 1992, 44.)
Tutkimuksemme teoreettisessa osuudessa avaamme kannabiksen ilmiökenttää laaja-alaisesti, vaikka tutkimuskohteemme varsinaisesti liittyy sosiaalisiin representaatioihin. Tutkimuksen tarkoitusta ja sisältöä on kuitenkin mielestämme mahdotonta ymmärtää ilman ymmärrystä itse kannabiksesta tuotteena ja ilmiönä. Teoreettisessa osuudessa käsittelemme myös sosiaalisten representaatioiden teoriaa, joka on tämän tutkimuksen kivijalka. Metodologia luvussa avaamme käsitteitä metodologiasta ja laadullisesta tutkimuksesta sekä tekemistämme ratkaisuista niiden suhteen.
Kuvaamme myös käyttämiämme tutkimusmenetelmiä, aineiston keräämistä sekä analysointiin liittyviä keinoja ja toteutusta. Käymme myös läpi tutkimuksen eettisiä pohdintoja. Metodologiaosuus on laaja, koska käytämme tutkimuksessamme kahta eri tutkimusmenetelmää, joita kumpaakin on käytetty sosiaalityöhön liittyvässä tutkimuksessa vielä vähän. Esittelemme tutkimuksen tulokset omassa luvussaan ja lopuksi olemme koonneet yhteenvetoa tutkimuksen tuloksista ja yhdistäneet siihen pohdintaa niin tuloksista, kuin koko tutkimuksen tekemisestä.
2 KANNABIS PUHUTTAA
2.1 Kannabiksen historia Suomessa ja maailmalla
Kannabis alalajikkeineen kuuluu hamppukasveihin, joilla on lääkinnällisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Kasvina hamppu on 1–2 metriä korkea yksivuotinen kasvi, jota on viljelty vuosituhansien ajan laillisesti kuitu- ja öljykäyttöön. Sitä kasvaa myös Suomessa luonnonvaraisenakin, mutta sitä myös viljellään jonkin verran. Suomessa kasvatettava lajike on nimeltään Finola ja sitä viljellään eläinrehuksi ja sen siemenistä saatavan öljyn vuoksi. Finola ei sisällä päihdyttäviä aineita, vaan sen päihdyttävä THC-arvo on lähes olematon. Vaikka tällaista niin sanottua kuitu- ja öljyhamppua ei voi käyttää päihteenä, oli niiden viljely pitkään kiellettyä, koska ne yhdistettiin hampun ja kannabiksen laillistamiskeskusteluun. (Vanha-Majamaa 2018, 20–21.) Cannabis Sativan yli 400 kemiallisen yhdisteen joukossa on yli sata kannabinoidiyhdistettä, joista tunnetuimpia ovat tetrahydrokannabinoli (THC) ja kannabidioli (CBD). Kannabinoideista vaikutusten kannalta tärkein on THC, joka, kuten myös muut kannabinoidit piristävät ja rentouttavat.
Kannabiksen vaikutuksia kohtaan kehittyy toleranssi ja päihtymys ilmenee alussa usein puheliaisuutena, ulospäin suuntautuneisuutena, aktiivisuutena ja nauravaisuutena. Päihtymyksen jatkuessa esiintyy puolestaan sisäänpäin kääntyneisyyttä, runsasta ajatusten lentoa ja assosiointia sekä aistikokemusten korostumista. Päihtymyksen lasku lisää ruokahalua verensokerin laskiessa.
Tottumaton nuori käyttäjä ja stressaavassa tilanteessa käyttävä saattaa olla sekava ja saada paniikkireaktion tai ahdistuneisuushäiriöntyyppistä oireilua. On mahdollista, että suurten annosten käyttö voi johtaa psykoosiin tai persoonallisuuden muutoksiin, kuten passiivisuuteen. Säännöllisesti toistuvassa käytössä voi seurata joukko yksilöllisiä haittavaikutuksia, joita ovat väsymys, velttous, haluttomuus, pelkotilat, masentuneisuus, paniikkikohtaukset tai sekavuus. THC-kannabinoidin on todettu heikentävän oppimiskykyä, keskittymiskykyä ja lyhytkestoista muistia. Vieroitusoireita koetaan persoonallisuudesta, käytön kestosta ja määrästä riippuen, esimerkiksi unihäiriöitä, ärtyisyyttä, pelkotiloja, hikoilua, vapinaa, pahoinvointia, ripulia ja keskittymiskyvyn heikkenemistä.
(Patel, Williams Jr. & Wallace 2017, 747; Devinsky, Cohen & Selig 2015, 359; Seppälä & Markkula 2004, 75.)
Hampun lääkinnälliset ja päihdyttävät vaikutukset on löydetty vuosituhansia sitten ja sen teho perustuu siinä oleviin kannabinoidehin ja terpeeneihin, jotka saadaan irti kuumentamalla. Yleisimmät tavat ovat polttaminen ja höyrystäminen. Hampusta on löydetty yli sata eri kannabinoidia ja yli kaksisataa eri terpeeniä. Tärkeimmät vaikuttavat aineet ovat kannabinoli (CBN), kannabidioli (CBD) sekä delta-9-tetrahydrokannabinoli (THC). Psykoaktiivinen komponentti THC on eristetty
kannabiksesta jo vuonna 1964 ja se vaikuttaa keskeisesti kannabiksen käyttäjän päihtymykseen.
Kannabiksen THC -pitoisuudesta saadaan polttamalla noin 5–15 prosenttia sen vahvuudesta. CBD puolestaan on neuroprotektiivinen ja antipsykoottinen kannabinoidi ja sillä on siten rauhoittava ja ahdistusta lieventävä vaikutus. Sillä on myös THC:n päihdyttäviin aineisiin laimentava vaikutus, jonka vuoksi se on välillä jalostettu kasveista kokonaan pois. Joissain maissa on sallittu sellaiset kannabistuotteet, jotka sisältävät CBD:tä, mutta eivät THC:tä. CBN on puolestaan tuorein ja tuntemattomin kannabinoidi, jolla on rauhoittava ja kipua lievittävä vaikutus ja se auttaa myös unettomuuteen. Itse THC muuttuu hapettuessaan CBN:ksi ja sen vuoksi huonosti pakattu kannabis voi aiheuttaa käyttäjässään raukeutta. Kun kannabista myydään laillisesti, ilmoitetaan CBD ja THC määrät prosentteina. (Vanha-Majamaa 2018, 21–24.)
Itse kasvina hamppu on joko naaras tai uros ja sen sukupuolen voi selvittää vasta kukintovaiheessa.
Tämä on tärkeää, sillä vain naarashamppu tuottaa kukintoja, jotka kelpaavat kannabikseksi. Kannabis voidaan jakaa kahteen merkittävään alalajiin; Cannabis indicaan ja Cannabis sativaan ja niitä löytyykin markkinoilta eniten, kuten myös niin sanottua hybridiä, joka on sekoitus kumpaakin.
Lisäksi uutena tulokkaana on Cannabis ruderalis. Sativaa viljellään kukkana poltettavaksi ja indicaa on kasvatettu lähinnä hasiksen valmistukseen. Sativa on vaativampi kasvuolosuhteiltaan ja sen vuoksi sitä on esimerkiksi Suomessa vain vähän saatavilla, vaikka kysyntää olisi. Sen sijaan indica on Suomessa yleisempi, koska se tyytyy vaatimattomampiin olosuhteisiin ja tuottaa kukintoja nopeammin kuin sativa. Kuitenkin sen aiheuttama päihtymys on kehollinen ja rauhoittava, koska se sisältää sativaa vähemmän THC:tä ja enemmän CBD:tä ja CBN:ää. Näiden ominaisuuksien vuoksi kannabis mielletään Suomessa turruttavaksi ja passivoivaksi päihteeksi. Ruderalis on ollut lähinnä rikkakasvi, jota on vastikään alettu viljellä sisätiloissa. Se kukkii nopeasti ja on kasvuolosuhteiltaan vaatimaton kasvi. Ruderaliksen THC -pitoisuus on matala, mutta sitä risteytetään mielellään sativan tai indican kanssa, jolloin saadaan itsestään nopeasti kukkivia ja valotuksesta riippumattomia autoflowering -lajikkeita. (Vanha-Majamaa 2018, 24–27.)
Edellä mainituista kannabislajeista on jalostettuna useita satoja eri alalajeja, joilla kaikilla on omat ominaisuutensa. Niiden vaikutus, väri, tuoksu, koko ja maku vaihtelevat. Näistä lajikkeista löytyy tietokanta nimeltään Leafly ja sen kautta löytyy yksityiskohtaista tietoa jokaisesta lajikkeesta ja myös niiden käyttäjäarvosanoista. Palvelussa voi selata lajikkeita niiden alalajin, maun, sairauksien, vaikutusten tai vaikkapa oireiden mukaan. Samasta palvelusta löytyy myös lista huippulajikkeista.
(Vanha-Majamaa 2018, 29–30.)
Cannabis sativa on viljelykasvina yksi maailman vanhimmista. Varhaisimpia hampusta valmistettuja kankaita tiedetään olleen jo 10 000 vuotta sitten. Neoliittisen kauden ihmiset käyttivät sitä monipuolisesti ja hyödynsivät kasvin kaikki osat. Niitä käytettiin ravitsemukseen, lääkintään sekä rituaalisiin menoihin ja valmistettiin myös vaatteita, köysiä, paperia ja rusetteja. Suomeen hampun viljely levisi noin 4800 eaa. Kiinasta muiden tuotteiden ohessa. Ensimmäinen dokumentoitu käyttö epilepsiassa on peräisin Assyriasta 7. vuosisadalta eaa. Tämän hamppukasvin uutetta ja kasvinosia on käytetty kautta aikojen lääkinnällisesti ja rauhoittamaan sekä lieventämään kipuja ja kouristuksia.
(Vanha-Majamaa 2018, 39–41; Devinsky, Cohen & Selig, 2015, 359; Seppälä & Mikkola 2004, 75.) Euroopan kannabismarkkinoilla on perinteisesti näkynyt Pohjois-Afrikasta salakuljetettu hasis, mutta tilanne on useissa maissa muuttunut siten, että kannabista on tuotettu omassa maassa. Nämä viljelmät ovat mittakaavaltaan hyvinkin erilaisia. Osa on pieniä kotikasvattamoita, joissa kasvatetaan muutamia kasveja ja osa on suurtuotantoa, joissa on tuhansia kasveja. Erityisesti pienet kotikasvattamot ovat yleistyneet merkittävästi, joka on vaikuttanut siihen, että markkinatilanne ei ole enää niin hierakkinen, eikä koostu niin paljon rikollisorganisaatioista. Kotikasvatuksen yleistyminen on pitkälti seurausta teknologian kehittymisestä; internetistä saa helppoja kasvatusohjeita, teknologia mahdollistaa sisäkasvatuksen ja myös lajikkeita on jalostettu sietämään monenlaisia olosuhteita.
Samanaikaisesti kotikasvatuksen yleistymisen kanssa on levinnyt keskustelu kannabiksen lääkinnällisestä käytöstä. Useimmiten kotikasvatuksen perusteena on ollut oma päihtymykseen tai lääkitykseen liittyvä käyttötarve ja siihen liittyen itse kasvatetun tuotteen terveellisempi ja siten turvallisempi lopputulos, jossa ei ole epäpuhtauksia ja halvempi hinta. Kasvattajat pyrkivät myös omaan käyttöön tuottamallaan kannabiksella välttämään laittomia markkinoita ja rikollisuutta sekä katukaupanteon riskejä. (Hakkarainen, Perälä & Metso 2011, 148, 160, 165.)
2.2 Miten, mihin ja miksi kannabista käytetään?
Kannabiksen yleinen käyttötapa länsimaissa on polttaa sitä piippuun tai sätkään murennettuna taikka vesipiipussa poltettuna. Kannabista voidaan käyttää myös teen valmistukseen tai sen öljypohjainen uute voidaan sekoittaa elintarvikkeisiin. Poltettuna kannabis vaikuttaa muutamassa minuutissa ja vaikutuksen kesto on muutamia tunteja, kun taas juomiin ja leivonnaisiin sekoitettuna vaikutus alkaa hitaammin ja kestää pidempään kuin poltettaessa. Päihdyttävien kannabinoidien tappavaa annosta ei tiedetä, mutta on arvioitu, että kannabista pitäisi nauttia noin 10–41 kiloa, jotta yliannostus tapahtuisi.
(Vanha-Majamaa 2018, 28; Baler, Compton & Weiss 2014, 2219; Kekoni 2007, 19–20.)
Joidenkin lähteiden mukaan Kanadan ja Alankomaiden ulkopuolella ei ole luontaista eroa virkistyskäytössä käytetyn ja lääketieteellisesti käytetyn yrttikannabiksen välillä. Tästä syystä
lääkekannabikseksi voidaan ymmärtää kannabiksen käyttö jatkuvassa lääketieteellisestä valvonnassa ja vakiintuneen diagnoosin sekä monimutkaisen taudinoirekuvan yhteydessä. Kannabis, jota käytetään valvomatta ei katsota lääkekannabikseksi. (Britannica ACADEMIC 2021.)
Jotkut uskovat, että THC voi parantaa tai hoitaa syöpää ja Alzheimerin tautia. Tähän ei kuitenkaan ole lääketieteellistä faktaa olemassa. Sitä vastoin CBD:n on todettu auttavan epilepsian, lihasspastisuuden, unettomuuden ja Ms-taudin hoidossa. (Vanha-Majamaa 2018, 23.) Tästä on tehty kliinisiä tutkimuksia, joiden tulokset ovat viitanneet siihen, että kannabiksesta voi olla hyötyä edellä mainittujen hoidossa sekä kivun, pahoinvoinnin, ruokahaluttomuuden ja kohtausten hoidossa. On huomattava myös, että kliiniset tutkimukset perustuvat lähteiden mukaan puhdistettujen suun kautta otettavien kannabinoidivalmisteiden käyttöön ja lisätutkimukselle todettiin olevan tarvetta, kuten myös lisätutkimusta siitä miten kannabista koskeva politiikka vaikuttaa kansanterveyteen. Lisäksi on huomattava, että ensisijainen kannabiksen antotapa on ollut tupakointi ja höyrystetyt kannabistuotteet ovat yhä suosituimpia, vaikka höyrystymisen kautta hengitetyn kannabiksen terveysvaikutuksia ei vielä edes tunneta. On huomattava, että myös altistuminen kannabiksen savulle ja kannabinoideille on tärkeä kansanterveyskysymys. (Britannica ACADEMIC 2021; Patel, Williams Jr. & Wallace 2017, 747; Volkow ym. 2014, 2221.)
Kuten mihin tahansa muuhunkin lääkkeeseen liittyy lääkekannabikseenkin haittavaikutuksia, joista suurin huolenaihe on siirtyä lääkekannabiksesta virkistyskäyttöön, joka voi aiheuttaa akuutteja tai kroonisia haittavaikutuksia. Akuuteiksi haitoiksi lukeutuvat muun muassa myrkytys, heikentynyt kognitio ja motorisen toiminnan häiriöt, kuten kohonnut syke, ahdistuneisuus ja psykoosi, sekä kroonisiksi haitoiksi keuhkoputkentulehdus, psykologinen riippuvuus, motivaation menetys ja kognitiiviset puutteet. (Britannica ACADEMIC 2021.) Kannabiksen käytön on osoitettu heikentävän kognitiivisia toimintoja useilla eri tasoilla, kuten kykyyn suunnitella, organisoida, ratkaista ongelmia, tehdä päätöksiä, muistaa ja hallita tunteita sekä käyttäytymistä. Tutkimusten mukaan akuutti kannabiksen käyttö edistää impulsiivista käyttäytymistä. Lisäksi kannabiksen korkealla THC-tasolla voi olla haitallisia kognitiivisia ja psykiatrisia vaikutuksia nuorilla. Vaikka on olemassa merkittäviä todisteita siitä, että kannabiksen käyttö liittyy skitsofrenian ja muiden psykoosien kehittymiseen eritysesti sellaisten keskuudessa, joilla on ennestään geneettinen haavoittuvuus, ei syy-yhteyttä kannabiksen käytön ja mielenterveyden haitallisten tulosten välillä ole voitu vakaasti vahvistaa.
(Patel, Williams Jr. & Wallace, 2017, 748; Devinsky, Cohen & Selig 2015, 359; Volkow ym. 2014, 2221; Crean, Crane & Mason 2011, 1, 3.)
Kannabiksen haitallisuudesta nuorten kehittyville aivoille on tutkimustietoa ja aivojen kehittyessä vielä 21-vuotiaaksi saakka altistuminen THC:lle tuolloin on kriittisempää kuin kypsien aivojen altistaminen kyseiselle yhdisteelle. Tämä näkemys on saanut huomattavaa tukea eläinkokeista.
Tutkimusten mukaan kannabista säännöllisesti polttaneilla on heikentynyt hermoyhteys tietyillä aivojen alueilla, jotka vaikuttavat valppauteen, itsetietoisuuteen sekä oppimiseen ja muistiin. Lisäksi on olemassa tietoa siitä, että kannabiksen käyttö nuoruusiässä voi vaikuttaa riippuvuuskäyttäytymiseen aikuisiässä, joten sitä voidaan pitää niin sanottuna ”porttihuumeena”, mutta myös nikotiini ja alkoholi voidaan luokitella ”portiksi” riippuvuuskäyttäytymiseen, koska nekin aiheuttavat tarpeen voimakkaammille huumausaineille. Vaihtoehtoinen selitys on se, että ne ihmiset, jotka ovat alttiita huumausaineiden käytölle, aloittavat todennäköisimmin kannabiksesta, koska sitä on helppo saada ja heidän myöhempi sosiaalinen vuorovaikutuksensa muiden huumeita käyttävien kanssa lisää todennäköisyyttä kokeilla myös muita huumeita. Lisäksi kannabiksen käytön ja psykososiaalisten haittojen suhde on monitahoinen eikä siten niin johdonmukaisesti selitettävissä, mutta runsaan kannabiksen käytön on voitu todistaa olevan yhteydessä heikentyneen kognitiivisen suorittamisen kautta alhaisempiin tuloihin, lisääntyneeseen sosioekonomisen avun tarpeeseen, työttömyyteen, rikolliseen käyttäytymiseen sekä alempaan tyytyväisyyteen elämään yleensä.
(Volkow ym. 2014, 2220–2221.)
Kannabiksen käytön lisääntyessä on syytä huomioida kannabiksen käyttäjien leimautuminen, stereotypiat ja niiden sosiaaliset seuraukset. Näitä esiintyy niin rakenteellisella (makrotasolla), sosiaalisella (mesotasolla) ja henkilökohtaisella (mikrotasolla). Lääketieteellisellä ja virkistyskäytöllä on erilaiset motivaatiotekijät kannabiksen käyttöön, mutta heidän identiteettinsä on kuitenkin samalla tavoin aliarvioitu, koska he ovat yhteydessä samaan kasviin. Tutkijat ovat täydentäneet kannabiksen käyttäjien leimaavien tekijöiden valaisemiseksi seksuaalivähemmistöjen kohtaamia leimoja, koska ne ovat joko piilotettavia tai näkymättömiä siten, etteivät ole heti havaittavissa katsojalle. Vertailua pidetään hyödyllisenä piilotettaviin piirteisiin liittyvien leimojen selittämisessä, mutta se on kuitenkin epätäydellinen, koska seksuaalinen identiteetti on käsitteellistetty määritetyksi asemaksi, vaikka onkin kiinteänä yksilön sisällä. Raittius puolestaan on käsitteellistetty saavutetuksi asemaksi, koska sitä voi muuttaa yksittäisen pyrkimyksen avulla.
Normalisoinnin periaate on tullut alun perin vammaistutkimuksesta ja sitä on sittemmin käytetty tulkintavälineenä kannabiksen tulosta tavalliseksi päihteeksi yhteiskunnassa. Huumeisiin sovellettavan normalisoinnin katsotaan tarkoittavan sitä, että yhteiskunnan asenteissa ja käyttäytymisessä huumeiden käyttöä pidetään merkityksettömänä piirteenä. Pyrkimyksissä kannabiksen normalisoitumisen selittämiseen väitteitä voidaan pitää yksinkertaistettuina, koska
kannabista koskeva sosiaalinen ja kulttuurinen suvaitsevaisuus vaihtelee useiden eri tekijöiden vuoksi. (Reid 2020, 2–3.)
Yhteiskuntatieteissä häpeällisten identiteettien tutkimus juontaa juurensa Erving Goffmanin (1963) vaikuttavasta teoksesta. Stigma kuvaa löyhästi määriteltyä osaa itsestä, joka on sosiaalisesti arvotettu sinne, missä siitä tulee moraalisesti loukkaavaa. Tämä näkökulma voi olla fyysinen poikkeavuus, yksilön luonteen virhe tai kuuluminen epäsosiaaliseen ryhmään, ja tämä niin sanottu ”ei–toivottu erilaisuus” erottaa yksilön negatiivisesti yhteiskunnassa normaalista yksilöstä. Leimautumisesta käytetyt nykyaikaiset käsitteet ovat kiinnittäneet huomiota enemmän sosiokulttuurisiin konteksteihin ja leimautuneiden kokemusten vaihteluihin. Esimerkiksi kannabiksen käytön yhtenäisen leiman sijaan tutkijat väittävät, että kannabista ympäröivä leima koskee vastuutonta käyttöä, joka tarkoittaisi sitä, että kohtuullinen virkistyskäyttö on saattanut normalisoitua, kun taas liiallinen ja riippuvainen käyttö ovat ongelmallista huumeiden väärinkäyttöä. (Reid, 2020, 3–4.)
2.3 Kannabiksen suosio meillä ja maailmalla
Kannabis on yksi käytetyimmistä huumeista maailmassa. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todennettu useita väärinkäsityksiä kannabiksen käyttöön liittyvissä riskeissä ja sen on arvioitu johtavan jatkuvasti kasvavaan käyttäjien määrään. Yhdysvalloissa vuosina 2002–2014 toteutettu kansallinen tutkimus paljasti, että niiden aikuisten osuus, jotka ajattelivat kannabiksen 1–2 kertaa viikossa käytön riskin olevan kohtalainen väheni lähes 20 prosenttiyksikköä tuona aikana. Tämä osoittaa, että kannabiksen katsotaan olevan ”turvallinen huume”, joka syntyy virheellisistä uskomuksista kannabista kohtaan, esimerkiksi ajattelemalla, että kannabiksella on positiivisia vaikutuksia aivoihin lisäämällä luovuutta ja auttamalla mielisairauksien hoidossa. (Ortiz-Peregrina ym. 2021, 2.)
Osa kannabiksen käyttöön liittyvistä huomattavista haittavaikutuksista on voitu luotettavasti määritellä. Näitä ovat muun muassa kannabiksen väärinkäyttämisen johtaminen riippuvuuteen, myrkytyksen aikaisen muistin tai ajan havaitsemisen tai motorisen toiminnan häiriöt, jotka johtavat esimerkiksi moottoriajoneuvo-onnettomuuksiin sekä murrosiässä toistuvan käytön pitkäkestoiset muutokset aivotoiminnassa vaarantaen koulutus-, ammatti- ja sosiaaliset saavutukset. Kuitenkin lääkkeen, olkoon se laillinen tai laiton vaikutukset yksilön terveyteen määräytyvät lääkkeen farmakologisten ominaisuuksien, saatavuuden ja sosiaalisen hyväksyttävyyden perusteella.
Kannabiksen laillistamispolitiikka johtaa käytön lisääntymiseen ja sen myötä käyttäjien määrän lisääntymiseen ja valitettavasti myös niiden ihmisten määrän lisääntymiseen, joille kannabis aiheuttaa kielteisiä terveysvaikutuksia. (Volkow ym. 2014, 2225.)
Kannabiksen käyttäjät vertaavat usein kannabista alkoholiin ja se asetetaan alkoholin rinnalle yhteiskunnan pääpäihteeksi, mutta toisaalta myös alkoholin vastakkaiseksi vaihtoehtopäihteeksi.
Kannabis arvotetaan suhteessa alkoholiin eettisemmäksi, viisaana ja luonnonmukaisena, joiden vastakohdaksi alkoholi asettuu. Puheissa korostetaan kannabista Aasiassa ja Etelä-Amerikassa käytettynä vanhana ja moniin uskonnollisiin rituaaleihin liittyvänä luonnontuotteena. Kannabis yhdistyy tavanomaisesti päihdekategorioiden ulkopuolelle asetettuihin kahviin, tupakkaan ja kaakaoon. Kannabiskeskusteluissa myös porttiteoria kyseenalaistetaan ja kannabis halutaan puhdistaa muiden huumeiden mielikuvista. Käyttäjäkeskusteluissa esiin nouseva kannabiksen rooli väärinymmärrettynä aineena johtuu epäoikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Kannabiksen merkitys on poliittinen suhteessa yhteiskunnalliseen kontrolliin, politiikkaan ja virallisten auktoriteettien rakentamaan ja jakamaan tietoon. (Seppälä & Mikkola 2004, 82–83.)
Kannabiksen käyttökokeilut ovat lisääntyneet Suomessa tehdyn huumeiden käyttöä ja huumeasenteita koskevan väestökyselyn 1992–2018 mukaan (Karjalainen ym. 2020, 23) kaikissa tarkastelluissa sosiaaliryhmissä kyseisellä aikavälillä. Erityisesti työttömien kannabiskokeilut ovat yleistyneet, vaikka vuoden 2014 jälkeen kokeilijoiden määrä näyttää tasaantuneen ja vuonna 2018 joskus elämänsä aikana kannabista kokeillut työttömistä 31 prosenttia ja työssä käyvistä 26 prosenttia.
Kannabiskokeiluista raportoivat eniten avoliitossa olevat (32 %) ja korkeakoulututkinnon suorittaneet ovat koko kyseisen tarkastelujakson ajan raportoineet enemmän kannabiskokeiluista kuin ammattitutkinnon suorittaneet. Väestökyselyn mukaan kannabiskokeilut aloitetaan yleensä 15–24- vuotiaana ja ensikokeilijoita tässä ikäryhmässä on ollut koko tarkastelujakson ajan. Koko 2010-luvun ajan kannabiksen käyttöä jatkaneiden osuus on kasvanut. Vuonna 2018 havaittiin erityisesti 25–34- vuotiaiden ikäryhmässä sekä miesten että naisten jatkaneen kannabiksen käyttöä. Asuinpaikalla havaittiin olevan vaikutusta kannabiksen käytön kokemuksia omaavilla, koska tarkastelujakson aikana pääkaupunkiseudulla asuvilla on ollut huomattavan paljon enemmän kokemuksia käytöstä kuin muilla alueilla asuvilla. Kun kannabiksen käyttöä tarkasteltiin viimeisten 12 kuukauden aikana havaittiin käytön yleistyneen melko tasaisesti kaikilla asuinpaikoilla. Maaseudun 15–34-vuotiailla vaikuttaa vuoden 2014 jälkeen käyttö vähentyneen. (Emt. 23–24.)
Karjalainen ym. (2020) toteavat väestökyselyihin perustuvan raportin yhteenvedossa, että huumeiden käyttöä kuvaavat trendit antavat tilanteen kehityksestä yhdensuuntaisen kuvan ja ihmisten osuus, joille on joskus tarjottu huumeita käytettäväksi tai ostettavaksi on kasvanut. Huumetietoisuuden lisääntymisen ja henkilökohtaisten kontaktien katsotaan karsineen huumeita kohtaan tunnettuja pelkoja ja asenteet sekä mielipiteet ovat lieventyneet. Karjalainen ym. korostavat, että nämä muutokset koskevat ennen kaikkea kannabista ja esimerkiksi kannabiksesta käytävät julkiset
keskustelut ovat saattaneet lisätä kiinnostusta kannabiskokeiluihin. Kannabiksen ja muiden huumeiden välillä on ero asenteissa ja mielipiteissä. Esimerkiksi riskikäsitykset ovat lieventyneet kannabiksen osalta ja säännölliseen käyttöön liittyvät riskikäsitykset ovat myös lientyneet. Yhä useampi suomalainen on sitä mieltä, ettei kannabiksen käytöstä tulisi rangaista ja kannabista tulisi voida hankkia laillisesti. (Emt. 35.)
Kekoni (2007, 5–6) kertoo tutkimuksessaan, että kannabisaktivistit liittävät kannabiksen käyttöön ideologisia ja välineellisiä merkityksiä, jotka ovat kaukana nuorten kokeilullisesta ja päihteiden ongelmallisesta sekakäytöstä, joihin puolestaan kannabiksen käyttö Suomessa yleensä liitetään.
Suomalainen yhteiskunta näyttäytyy kannabiksen käyttäjiin marginalisoivasti suhtautuvana toimintaympäristönä. Samalla Kekoni toteaa, että valtaväestön ja yhteiskunnallisten toimijoiden suhtautuminen kannabiksen käyttöä kohtaan on stereotyyppistä ja kategorisoivaa, joka jäsentää kannabiksen käyttäjien ryhmän leimaten heidät ongelmia tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi. Näin yhteiskunnalliset toimijat työntävät kannabiksen käyttäjät yhteiskunnan marginaaliin. Samalla kannabisaktivismi pyrkii tuottamaan uudenlaisia, yhteiskunnassa vallitsevista käsityksistä poikkeavia määrittelyjä kannabiksen käytöstä sekä vastustamaan yhteiskunnallisen reagoinnin tuottamaa marginaalista asemaa.
Kannabiksen käytöstä on tehty 14–16-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa väestöpohjainen koulukysely joka toinen vuosi 2000–2015 vuosina. Tulosten mukaan kannabiksen käytön yleisyys vaihteli vain hieman tutkimusvuosina ja kannabiksen käyttöön näytti liittyvän sosioekonomisia haittoja, kuten vanhempien työttömyys, matala vanhempien koulutus ja asuminen toisen vanhemman luona. Erot kannabiksen käytön välillä ja sosioekonomisten ryhmien välillä lisääntyivät merkittävästi tutkimusjakson aikana. Kannabiksen käytöllä on useita terveydelle haitallisia vaikutuksia, joita ei voida sivuuttaa. Näistä kattavimmat näytöt ovat kannabiksen käytön ja mielenterveydenhäiriöiden yhteydessä. Lisäksi kannabiksen käyttö lisää riskiä hengitysteiden sairauksille ja liikenneonnettomuuksille. (Knaappila ym. 2020.)
Murrosiässä aloitettu kannabiksen käyttö liittyy sosiaaliseen syrjäytymiseen ja yksittäisten koettujen haittojen lisäksi huumeisiin liittyvät haitat aiheuttavat huomattavan suuria julkisia menoja, joista suuri osa Suomessa menee yleisen järjestyksen ja turvallisuuden, tuomioistuimen, vankilan ja sosiaalipalvelujen tuottamiseen. Yksi kannabiksen käytön riskitekijä on sen helppokäyttöisyys ja lisäksi miessukupuoli, muut päihteet, ikäistensä ja vanhempien vaikutukset ja positiivinen asenneilmapiiri kannabikseen. Kannabiksen käyttö myös korreloi vahvasti tupakoinnin kanssa ja lisääntyneet tupakointierot saattavat lisätä eroja myös kannabiksen käytössä. (Knaappila ym. 2020.)
Kannabiksen käytön ja sosioekonomisen aseman välistä yhteyttä on tutkittu tieteellisessä kirjallisuudessa. Sosioekonominen asema kuvaa yksilön tai ryhmän asemaa yhteiskunnassa ja sitä voidaan mitata yksilön, kotitalouden ja naapuruston tasolla. Sen lisäksi arviointia voidaan tehdä yksittäisillä toimenpiteillä, joita ovat koulutus, tulot tai ammatti. Murrosiässä olevien sosioekonomisen aseman mittaus on haastavaa, koska lopullinen tulo- ja koulutustaso on vielä saavuttamatta, joten tutkimuksissa käytetään usein vanhempien sosioekonomista asemaa. Alhaisella sosioekonomisella asemalla on todettu olevan yhteys sairastavuuteen ja kuolleisuuteen kaikissa ikäryhmissä, koska se vaikuttaa terveyteen useiden eri mekanismien, kuten elinolosuhteet, elämäntapa ja terveyspalvelujen kulutus. (Knaappila ym. 2020.)
Nuoret, joilla on alhainen sosioekonominen tila, voivat kokea tietyn käyttäytymisen, joka on yleistä matalan sosioekonomisen aseman edustamassa ryhmässä, tukevan identiteettinsä vahvistumista. Näin esimerkiksi matalan sosioekonomisen taustan nuoret voivat pitää päihteiden käyttöä, joka on yleisempää matalan sosioekonomisen aseman -ryhmässä kuin muissa sosioekonomisissa ryhmissä, pyrittävänä vahvistamaan identiteettiään. Tutkimuksessa havaittiin, että kannabiksen käyttö liittyi sosioekonomisiin haittoihin suomalaisten nuorten keskuudessa. Mitä enemmän nuorilla oli sosioekonomisia haittoja, sitä todennäköisemmin he käyttivät kannabista. Kannabiksen käyttöön suhtaudutaan nykyään liberaalimmin ja sitä on helpommin saatavilla anonyymien verkkomarkkinoiden välityksellä ja se on voinut lisätä kannabiksen käyttöä kaikkein alttiimpien joukossa. Myös nuorten lisääntyvä sitoutuminen verkkomaailmaan voi selittää nuorten käyttäytymistä eri sosioekonomisissa ryhmissä. Yhtäläisten mahdollisuuksien turvaaminen koulutuksessa, työssä ja sosiaali- ja terveyspalveluissa ovat tärkeitä tapoja vähentää sosioekonomisia terveys- ja hyvinvointieroja, myös kannabiksen käyttöä. Myös kannabiksen käytön estämisessä murrosikäisen parissa tulisi huomioida sosioekonomiset haitat. (Knaappila ym. 2020.)
Hakkarainen (1992, 100) kuvailee suomenkielisen huumesanaston olleen 1900-luvun vaihteessa vielä jäsentymätön. Tällöin kannabiksesta ei puhuttu huumausaineena vaan se esiintyi esimerkiksi kasviopillisissa kategorioissa, lääkkeenä, rohdoksena ja nautintoaineena. Hamppu on esitelty ensisijaisesti kehruukasvina sekä kuituaineena, ja huumaaviin nautintoaineisiin vuoden 1909 tavaraopissa on mainittu tee, mate, tupakka, kahvi, kahvinsurrogaatit, kolapähkinät ja kaakao.
Hamppu on ollut Suomessa laajalti viljelty kuitukasvi eikä tällä hamppulajikkeella ollut samanlaisia päihdyttäviä ominaisuuksia kuin esimerkiksi intialaisella rodulla oli. Suomessa kaikkiin huumausaineisiin liittyy täydellinen kielto eli kaikki huumeisiin liittyvä toiminta on lain mukaan kiellettyä ja rangaistavaa liittyipä se käyttöön, myyntiin tai muuhun toimintaan (Hakkarainen &
Metso 2002, 44).
Huumausaineiden laittoman tuotannon kannalta tärkeänä markkina-alueena on pidetty teollistuneita länsimaita. Kannabiksen osalta sen kasvattaminen kotona on ollut Hakkaraisen (1992, 45) mukaan mielenkiintoinen poikkeus salakuljetukseen. Kotikasvatusta on pidetty vaihtoehtona kaupallisen motiivin hallitsemille rikollisille huumemarkkinoille. Kannabismarkkinoilla on tapahtunut globaaleja muutoksia ja viljely on laajentunut oleellisesti sen kuluttajamaissa entisen salakuljettamiseen perustuvan kulutuksen sijasta. Vuoden 2014 Huumekyselyyn vastanneiden lukumäärä on suurempi kuin tutkimussarjan historiassa koskaan aikaisemmin on ollut. Näin ollen kannabiksen tarkastelulle tarjoutuu hyvä pohja, vaikka kaikkein huono-osaisimmat huumeiden käyttäjät tuskin ovat väestökyselyissä laajalti edustettuna. Huumekyselyn käyttötarkoitusta ja nautintatapaa koskevilla kysymyksillä pystytään suhteuttamaan suomalaisten käytön kehitystä kansainvälisiin trendeihin.
Suomessa kannabiksen viljely on ollut lähinnä pienimuotoista kotikasvatusta, jossa satoa ei ole tarkoitettu myyntiin vaan käytettäväksi itse tai kavereiden kanssa. Kokonaisuutena tarkastellen tutkimuksen tulokset osoittavat, etteivät kannabiksen käyttäjät muodosta sosiaaliselta taustaltaan yhtenäistä ryhmää vaan kokonaiskuvaa luonnehtii moninaisuus eli kannabiksen käyttöä esiintyy eri ikäluokissa, erilaisissa sosiaaliryhmissä sekä käyttötavat vaihtelevat suuresti. Kannabispoliittinen tilanne on heidän mielestään mielenkiintoinen. Suomalaisten keskuudessa ei vaikuta heidän mukaansa olevan kannatusta sen enempää laillistamiselle kuin dekriminalisoinnillekaan, mutta käytön rankaisemisesta luopuminen on saanut kannatusta. (Hakkarainen & Karjalainen 2017, 19, 29–
30.)
Karjalaisen, Pekkasen ja Hakkaraisen (2020) mukaan huumeiden käyttöä ja kansalaisten asenteita huumeisiin on tutkittu säännöllisesti toistettujen väestötutkimusten avulla 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Edellä mainitut ovat tehneet raportin vuosien 1992, 1996, 1998, 2002, 2006, 2010, 2014 ja 2018 suoritetuista postikyselyistä. Kyselyihin on otettu satunnaisotannalla 15–69-vuotiaita suomalaisia ja Ahvenanmaa sekä laitoksissa asuva väestö ja vailla vakituista asuntoa olevat on rajattu tutkimusten ulkopuolelle. Tiedonkeruusta on vastannut Tilastokeskus. Kyselyt ovat olleet asetelmaltaan ja kysymyksiltään eri vuosina samankaltaiset. Ne antavat yleiskuvan huumeiden käytön kehityksestä väestötasolla ja kartoittaa huumeita sekä huumepolitiikkaa koskevien asenteiden ja mielipiteiden muutoksia.
Karjalainen ym. (2020, 34) ovat myös tarkastelleet mielipiteitä kannabiksen hankkimisesta laillisesti.
Tätä on kysytty väestökyselyissä vuodesta 1998 lähtien. Ennen vuotta 2010 tehdyissä kyselyissä suuri enemmistä suomalaisista ei sallisi kannabiksen laillista myyntiä, mutta vuonna 2010 annettiin mahdollisuus vastata myönteisesti, jos kannabista myydään laillisesti lääkekäyttöön ja tuolloin jopa
40 % vastaajista kannatti tätä vaihtoehtoa. Vuonna 2018 jo yli puolet vastaajista kannatti kannabiksen hankkimista laillisesti lääkekäyttöön ja täyskieltoa hankkimiseen kannatti enää 28 % vastaajista.
Tutkija Matti Piispa (2001, 463) toteaa artikkelissaan, että valtaosalla 2000-luvun alun nuorista ei ole omakohtaista kokemusta huumeiden käytöstä eivätkä he tunne käyttäjiä tai heille ei ole koskaan tarjottu huumeita. Näin ollen nuorten näkemykset perustuvat pitkälti julkisuudessa esitettyihin tietoihin ja näkemyksiin. Piispan mukaan median rooli on vahva kansalaisten mielikuvien ja käsitysten lähteenä, joten hänen mielenkiintonsa kohdistuu tutkia sitä millaisia teemoja, aineksia ja painotuksia media yleisölle tarjoaa. Hän on tutkinut, millaisia viestejä sanomalehtien huumeaiheiseen uutisointiin sisältyy ja aineistona hän on käyttänyt neljän median 173 huumeaiheista juttua. Jutut on kerätty noin kolmen viikon ajalta eikä tuohon aikaan ollut suurta huumeisiin liittyvää kiistakysymystä, joten tutkija pitää aineistoa niin sanottuna jokapäiväisenä huumejournalismina.
Tutkija pitää myös aineiston avulla rakentamaansa huumeviestikonstruktiota mahdollisena todellisessa elämässä, sillä varsinkin pääkaupunkiseudulla on paljon asukkaita, jotka lukevat Helsingin Sanomaa ja Huvudstadsbladetia ja yli 80 % jutuista ilmestyi näissä medioissa.
Piispa (2001, 463) korostaa, että ”räjähdysmäisesti” lisääntynyttä nuorison keskuudessa vallitsevaa huumeongelmaa on esiintynyt hänen aineistonsa jutuissa ja tuona aikana julkaistun Euroopan 15–16- vuotiaiden koululaisten alkoholin ja huumeiden käyttöä selvittäneen ESPAD-tutkimuksen tuloksista on noussut suomalaisnuorten humalajuomisen olevan Euroopan kärkeä. Samaan aikaan kannabista kokeilleiden osuus oli lisääntynyt viidestä prosentista kymmeneen prosenttiin. Tutkija huomioi, että myös huumausainerikollisuuden korostettiin jatkaneen kasvuaan. Piispa (2001, 469) pitää sanomalehtien huumeuutisointia suurelle yleisölle synkkänä. Huumeet hahmottuvat moniulotteisina uhkina ja ongelmina, joissa käyttö lisääntyy nopeasti ja leviää pienille paikkakunnille, lisäksi
”huumehelvetti” voi kehittyä missä tahansa perheessä, ”huumehörhöjen” vaara vaanii kaikkialla julkisissa tiloissa, ongelmien taustalla on ammattimainen ja häikäilemätön rikollisuus, ongelmien torjunnan voimavarat sekä keinot ovat riittämättömiä. Kuitenkin Piispa (2001, 469) toteaa, että juttujen viestien totuudellisuuden arviointi ei ollut hänen tutkimuksensa tavoite, mutta sanomalehtien yksittäiset huumeuutiset on tehty totuudellisuuteen pyrkivän uutisjournalismin kriteerien mukaisesti.
Piispa (2001, 470) pitää joidenkin näkökulmien vähäiselle huomiolle jäämistä siitä syystä, että niistä on vaikea tehdä uutista ja oman aineistonsa perusteella näitä vaikuttavat olevan huumeiden käytön taustalla olevat syyt sekä huumetuotannon ja kaupan globaalit kuviot. Huumeuutisoinnin synkät viestit heijastuvat vahvasti kansalaisten asenteisiin, koska suuri enemmistö suhtautuu huumeisiin kielteisesti ja huumeiden käytön lisääntyminen nostetaan kyselyissä Suomen pahimmaksi
ongelmaksi. Piispan näkökulmaan nojaten uutisoinnin voidaan arvioida saavan aikaan voimatonta hämmennystä ja ylimitoitettuja paniikkireaktioita.
Kannabiskeskustelussa on jo pitkään kansainvälisestikin käyty keskustelua siitä, että huumeongelma ratkeaisi, jos kannabis laillistettaisiin. (Hakkarainen & Metso 2002, 44.) Yksi keskeinen teema ainekohtaisissa määrittelyprosesseissa on huumausaineiden ja lääkeaineiden välinen suhde. Lehdistö on 1960–1970-luvuilla kirjoitellut toistuvasti nuorten pillerikokeiluista ja määrittelykiistaa on käyty siitä, tulisiko lääkkeiden väärinkäyttö nähdä osana huumeongelmaa. Lääkkeiden väärinkäyttö oli sivujuonne, jota on käytetty tapauskohtaisesti ongelman määrittelyssä. Lääkeaineiden käyttö on määrittynyt 1980-luvulla enemmän osaksi huumeongelmaa. Toimenpiteiden osalta suomalaisen julkisen huumekeskustelun aihe on ollut pitkään kysymys huumausaineiden käytön kriminalisoinnista. Ja jo 1960-luvun lopulla alkoi keskustelu siitä, pitäisikö huumausaineiden salakuljetuksen, myynnin, valmistuksen, välityksen ja hallussapidon ohella olla myös käyttämisen rangaistava teko. Käytön kriminalisointia koskeva keskustelu lehdistössä on ollut puolesta ja vastaan kirjoittelua. Myös käytön kriminalisointia on pyritty nostamaan keskusteluun ja uudelleen arvioitavaksi. (Hakkarainen 1992, 119–120.)
Kontrollipolitiikalla on ollut olennainen vaikutus huumehistorian kehityskulkuun. Käyttöä ja aineiden hankintaa ovat työntäneet yhteiskunnan marginaaliin erityisesti huumausaineiden lääketieteellinen käyttö sekä käytön kriminalisointi. “Suomalaisen huumausainelainsäädännön uudistusta edelsi huumausaineiden käytön määrittely yhteiskunnallista mobilisaatiota vaativaksi sosiaaliseksi ongelmaksi” (Hakkarainen 1992, 164). Kuitenkin huumausaineiden käyttö pysytteli vuosisadan alkupuolella rajatuissa puitteissa eikä se herättänyt yhteiskunnallisesti huomiota.
Suomessa säädetty käytön kriminalisointi on ollut aikanaan kansainvälisesti harvinainen ratkaisu.
Yhdysvalloissa on samoihin aikoihin lievennetty kannabislainsäädäntöä, koska käyttö siirtyi yhteiskunnan marginaalista eli etnisistä ryhmistä, rikollisilta ja boheemeilta yhteiskunnalliseen keskustaan. (Emt.)
Taru Kekoni (2007) on tutkinut väitöskirjassaan kannabiksen käyttöä, yhteiskunnallista reagointia ja näihin vastaamista kannabisaktivistien näkökulmasta. Tutkimuksessaan hän haastatteli 36 kannabisaktivistia. Tutkimus tuotti uutta tietoa kannabiksen käytöstä, käyttäjistä ja heidän suhteestaan yhteiskuntaan ja, tällä uudella tiedolla tutkimus osallistui yhteiskuntatieteelliseen sekä erityisesti sosiaalityön tieteelliseen keskusteluun. Kekoni (2007, 52–54) tuo esille, että kannabiksen kohdalla sen nostaminen julkiseksi ongelmaksi sosiaalisen ongelman sijaan tarkoittaa sitä, että kannabiksen kriminalisoinnin aiheuttamat kustannukset ja ongelmat suhteessa käytön aiheuttamiin
todellisiin haittoihin olisivat tulleet julkisen keskustelun kohteeksi. Esimerkiksi Alankomaissa kannabiksen käyttö ja pienten määrien osto ja hallussapito päätettiin dekriminalisoida 1970-luvulla.
Kannabiksen käytön ympärillä käytävän keskustelun argumentointi perustuu yhteiskunnallisen reagoinnin arvosteluun, joka viittaa siihen, että käytön valvomiseen suunnatut yhteiskunnalliset toimet aiheuttavat suurimman osan kannabiksen käyttöön liittyvistä ongelmista ja kustannuksista.
Yhteiskunnallisia toimenpiteitä, jotka ovat suunnattuja käyttöön tai kasvattamiseen aiheuttaa toissijaista poikkeavuutta ja käyttäjästä tulee rikollinen, jonka käytön valvomiseen ja siitä rankaisemiseen on valjastettu yhteiskunnan resursseja.
2.4 Asenteet huumausaineita kohtaan
"There are 100,000 total marijuana smokers in the U.S., and most are Negroes, Hispanics, Filipinos and entertainers. Their Satanic music, jazz and swing result from marijuana use. This marijuana causes white women to seek sexual relations with Negroes, entertainers and any others." Anslinger was directly targeting these groups by plainly connecting marijuana use with various people of color and their “Satanic” cultures”, totesi Harry J. Anslinger ollessaan Yhdysvaltain huumeviraston pääjohtaja vuosina 1930–1962. Tällainen rasistinen retoriikka on ollut ongelma Yhdysvaltojen suhtautumisessa kannabikseen ja muihin huumeisiin, eikä heidän työnsä ole perustunut huoleen kansanterveydestä, vaan pikemminkin syrjintään. (Tarricone 2020.) Tämä mielestämme kertoo jo siitä, miksi kannabikseen ja sen käyttäjiin liittyvät asenteet ja mielikuvat istuvat niin syvällä ihmisten mielissä.
Nähdäksemme huumeet ja huumeiden käyttö ovat ilmiöitä, joihin suhtaudutaan sekä Suomessa että kansainvälisesti hyvin kielteisesti. On kuitenkin mielenkiintoista, miksi kannabista pidetään jopa vähemmän haitallisena kuin alkoholia. Tämän lisäksi mediauutisoinnissa annetaan kielteinen, rikollisuuteen painottuva kuva huumeista. Huumeiden sekä huumeiden käyttäjien yhteiskunnallisesta asemasta yleisesti kertoo myös ankara kansainvälinen huumausainelainsäädäntö (Seppälä & Mikkola, 2004, 34). Seppälä ja Mikkola (emt. 36, 58) ovat esittäneet arvioitaan huumetrendien kehittymisestä, jota ei voi pitää tieteellisiin menetelmiin perustuvana ennusteena. Heidän arvionsa mukaan kannabis vaikuttaa vakiintuneen suomalaiseen päihdekenttään ja pikkuhiljaa myös maaseudulle, joten kannabiksen käytön voi sanoa olevan koko Suomea koskettava ilmiö. Kannabista kasvatetaan itse ja usein kannabisviljelmät sijaitsevat harvaan asutulla seudulla. Tämän lisäksi käyttäjät näyttävät pyrkivän ylläpitämään käsitystä kannabiksesta lähes haitattomana päihteenä ja yleisimmin kannabiksen polttamisesta tunnistetaan fyysiset haitat. Pääasiallisena kannabiksen käytön sosiaalis- psykologisena haittana tunnistetaan käytön asettuminen niin suureen rooliin elämässä, että sosiaaliset
suhteet, työt tai koulunkäynti kärsii. Myös ahdistuneisuusoireita on tunnistettu hyvin runsaassa käytössä.
Kannabiksen haittojen määrittelyä Hakkarainen (1992, 116) kuvaa kiistanalaiseksi jo 1960–1970- lukujen vaihteessa, joissa nousee esille kaksi selvää vastapoolia, käytön positiivisen vaikutelman kuvaaminen ja käytön haittojen kuvaaminen. Keskeisenä erona kannabiksen määrittelyssä oli, miten sen suhde muihin päihteisiin miellettiin. Kannabiksen puolesta argumentoitiin muita huumeita miedompana aineena ja sen kontrollipoliittista erottamista kovista huumausaineista vaadittiin.
Kannabista vastaan myös argumentoitiin sen toimivan porttiteoriaa palvelevana yksinkertaistuksena ja kannabiksen erottaminen muista huumausaineista voisi ehkäistä siirtymistä koviin aineisiin.
Toisena määrittelyulottuvuutena Hakkarainen (1992, 117–118) pitää kannabiksen suhdetta alkoholiin, koska sallivammin kannabikseen suhtautuvat todistelivat kannabiksen olevan alkoholia vaarattomampi. Samoihin aikoihin kannabista määriteltiin lehdistössä ja kannabista ylistävät käyttäjät pääsivät julkisuuteen kertomaan kokemuksista. Yhteiskuntatieteellisissä puheenvuoroissa kannabiksen käyttöä pidettiin sosiaalisena ja moraalisena kysymyksenä. Lopulta voi yleisesti todeta, että lehdistössä käyty määrittelykamppailu käänsi julkisen mielipiteen enemmän haittaorientaatioituneen määrittelyn puolelle ja kannabis määriteltiin lehdistössä kansainvälisen länsimaisen käytännön mukaisesti muiden huumausaineiden kanssa samaan joukkoon.
Olavi Kaukonen ja Matti Halmeaho (1998, 92) tutkivat sitä, minkä ammattialojen asiantuntijoita Helsingin Sanomat, Iltalehti ja Ilta-Sanomat käyttivät huumeisiin liittyvissä artikkeleissaan.
Tutkimus kohdistui vuoteen 1996 ja keskiössä oli se, kuinka nämä asiantuntijat määrittelivät huumeongelman. Koska tutkimus sinänsä on jo melko vanha, ei sen tuloksiin ole tarpeen mennä tarkasti, mutta siitä on hyvä nostaa esiin muutamia pääseikkoja, koska tämäntyyppisiä tutkimuksia on niin vähän tarjolla. Aineistosta nousi esiin, että huumeiden käyttäjien omaisia, nuorisotyöntekijöitä tai sosiaalitoimen edustajia ei koskaan käytetty artikkeleissa asiantuntijoina, vaan pääosin oli käytetty poliisin ja terveystoimen edustajia. Tämä vahvisti sen, että huumeet ovat muodostaneet jo vuosikymmenten ajan kontrollipoliittisen konstruktion, jossa huumeet nähdään uhkana normaaleille ihmisille ja huumausainejulkisuus on poliisipainotteista. Huumeisiin liittyvistä kirjoituksista nousi selkeästi esiin niin sanottu rikos ja rangaistus -kaava; ensin kerrottiin huumeisiin liittyvästä rikoksesta ja myöhemmin siihen rikokseen liittyvistä tuomioista. Tutkimuksen mukaan tällainen toimintatapa korostaa huumeiden käyttäjien toiseutta ja vastaavasti valtaväestön normaalisuutta ja täten auttaa säilyttämään huumevastaisuutta ja voi vaikuttaa negatiivisesti päihdeasioiden käsittelyyn laaja- alaisesti. Lisäksi aineiston tuloksissa havaittiin, että puheenvuoron saaneista huumeiden käyttäjistä kolme viidestä oli tunnettuja julkisuuden henkilöitä ja kaksi vankeja. Huumausaineet näkyivät myös
jatkuvana uutisointina joko aiheen tarjoaman julkisuusarvon tai oikeasti ajankohtaisten asioiden vuoksi etenkin, jos uutiseen oli liitettävissä esimerkiksi tunnettuun huumerikolliseen tai julkisuuden henkilöön, jonka huumeiden käyttö oli paljastunut. Vastaavia muita hyviä syitä uutisointiin olivat huoli alaikäisistä henkilöstä, viranomaisten väliset ristiriidat tai jokin yksittäinen ongelmalliseksi nimettävissä oleva instituutio. (Kaukonen ym. 1998, 97–101, 109, 115.)
Suomalaisten huumausaineasenteita tutkittaessa on noussut esiin vuonna 2014 erityisesti kannabikseen liittyvien asenteiden ja mielipiteiden lieventyminen. Tuolloin kannabis nousi puheenaiheena sekä Suomessa että kansainvälisesti esiin, kun muutamat maat ja osavaltiot laillistivat kannabiksen, ja sen käyttöä muun muassa lääkinnällisiin tarkoituksiin tuotiin esille. Myös Suomessa oli tuolloin ensimmäinen kansalaisaloite kannabiksen dekriminalisointiin. Kyselyssä nousi esiin kannabiksen käytön suosion jatkuva nousu, joka teki siitä suosituimman laittoman huumeen. Joka viides suomalainen ilmoitti vähintäänkin kokeilleensa kannabista, ja vastaajat kokivat myös sen saatavuuden helpoksi. Vaikka kannabiksen käyttö ja kokeilu on tyypillisintä 25–34-vuotiaiden keskuudessa, on käyttö lisääntynyt 35–44-vuotiailla ja elinikäiskäyttö puolestaan 45–69-vuotiailla.
Asenteet humalajuomista ja tupakointia kohtaan ovat tiukentuneet, mutta sen sijaan kannabiksen käytön riskien suhteen vähentyneet. Oma kokemus huumausaineista joko omaan käyttöön tai tuttavan käyttöön liittyen lieventää mielipiteitä ja vastaavasti jos kokemusta ei ole, muodostuu käsitys valistuksen, sosiaalisen ympäristön ja julkisuudessa käydyn keskustelun pohjalta. (Hakkarainen ym.
2015, 319, 323–327.)
Erityisesti jo 1990-luvun lopulta suomalaisissa huumeidenkäytön tutkimuksissa on huomioitu internetin tärkeä rooli huumeidenkäytön kulttuureissa. Tästä huolimatta internet ei korostu koko kansan tiedon lähteenä, vaan suomalaiset saavat huumetietoutta television ja lehdistön kaltaisista joukkotiedotusvälineistä. (Hakkarainen ym. 2015, 328; Seppälä & Mikkola 2004, 39–40.) Suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa huumausaineiden paikka on muuttunut oleellisesti 1900-luvulla. Tällöin huumausaineiden käyttö on yleistynyt ja levinnyt uusien ryhmien käyttöön.
Huumausaineille säädettiin oma lainsäädäntö ja valvontaviranomaisilla on omat asiaansa erikoistuneet yksikkönsä. Huumekysymys on ollut näkyvästi esillä tiedotusvälineissä jo 1960-luvulta lähtien. Historiassa huumausaineiden käyttö on rajoittunut suppeisiin piireihin ja narkomaanit ovat olleet yksittäistapauksia. Käyttöä on raamittanut terveydenhuollollinen kehys ja aineet on hankittu pääosin sieltä. Tällöin hoidettuihin narkomaanitapauksiin on liittynyt kansanlääkintä, potilaskonteksti tai terveydenhuollon ammatti. Kansainväliset kulttuurivaikutteet ovat heijastuneet taidebohemian piireihin. Heroiinin käyttö on levinnyt sota-ajan olosuhteissa työväenluokkaan ja rikollisen alakulttuurien piiriin. 1960-luvulla huumekuviot ovat muuttuneet täysin; huumeiden käyttö
