Johtajuuden sosiaaliset representaatiot pankkialalla

(1)

JOHTAJUUDEN SOSIAALISET REPRESENTAATIOT PANKKIALALLA

Saara Kyllönen Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Toukokuu 2020

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos

Sosiaalipsykologia

KYLLÖNEN SAARA: Johtajuuden sosiaaliset representaatiot pankkialalla Pro gradu -tutkielma, 77 sivua, 4 liitettä (10 sivua)

Tutkielman ohjaajat: Professori Vilma Hänninen Tutkijatohtori Jari Martikainen

Toukokuu 2020

Avainsanat: sosiaaliset representaatiot, johtajuus, pankkiala

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan johtajuuden sosiaalisia representaatioita pankkialan työntekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia johtajuuden sosiaalisia representaatioita pankkialalla on ja miten valta ilmenee pankkialan johtajuudessa.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoriaan sekä moderniin johtajuustutkimukseen. Tämän lisäksi tutkimuksessa käsitellään johtajuutta, sosiaalisia representaatioita ja pankkialaa aikaisemman tutkimuksen valossa.

Tämä tutkimus on laadullinen haastattelututkimus, jonka aineisto koostuu kahdesta keskuste- lunomaisesta ryhmähaastattelusta. Ryhmäkeskustelut järjestettiin Itä-Suomessa ja pääkaupunki- seudulla. Haastattelut on toteutettu rikastettuina teemahaastatteluina, joissa keskustelijoille näytet- tiin ihmisten muotokuvia keskustelun tueksi. Tutkimukseen osallistui yhden alan organisaation muussa kuin esimies- tai johtaja-asemassa työskenteleviä pankkialan työntekijöitä. Aineiston ana- lyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tutkimuksen mukaan pankkialan työntekijöillä on yhteisiä sosiaalisia representaatioita johtajuuteen liittyen, mutta myös yhteisesti luotua käsitystä siitä, mihin suuntaan johtamista pitäisi viedä.

Tässä tutkimuksessa pystyttiin hahmottelemaan kolme pankkialan johtajuuden tyyppiä, jotka olivat vakuuttava johtaja, luotettava johtaja ja uudistava johtaja. Tämän lisäksi tutkimuksen mukaan valta sisältyy pankkialan rakenteisiin ja johtaja voi sitä käyttää joko positiiviseen tai negatiiviseen toimintaan.

Pankkialan työntekijöiden mielikuvat johtajuudesta määrittyivät alan normien mukaisesti. Luotet- tavuus ja vakuuttavuus olivat tutkimuksen tulosten mukaan pitkään alalla hallinneita johtajuus- tyyppejä, ja uudistaminen oli näistä viimeisin alan johtajuuteen tullut ominaisuus. Tutkimuksen mukaan alueittain oli eroavaisuuksia konservatiivisuuteen liittyen ja pääkaupunkiseudulla muutoksesta puhuttiin enemmän. Tutkimuksesta voidaan tulkita, että pankkialan alaiset kaipaavat luo- tettavaa, vakuuttavaa ja uudistavaa johtajaa, joka käyttää valtaa eteenpäin vievällä tavalla.

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Studies Department of Social Sciences

Social Psychology

KYLLÖNEN SAARA: Social Representations of Leadership in the Banking Sector Master’s thesis, 77 pages, 4 appendices (10 pages)

Advisors: Professor Vilma Hänninen

Postdoctoral Researcher Jari Martikainen

May 2020

Keywords: social representations, leadership, banking

This master’s thesis examines social representations of leadership in the banking sector, from the employees’ perspective. The purpose of the study is to find out what kind of social representations of leadership there are in the banking sector and how power manifests itself in the leadership of the banking sector.

The theoretical framework of the study bases on Serge Moscovici's theory of social representations as well as modern leadership research. In addition, the study addresses leadership, social representations and the banking industry in light of previous research.

This is a qualitative interview study which consists of two discussion-type group interviews. Group interviews were conducted in the Eastern Finland and the Helsinki Metropolitan Area. The interviews were conducted in the form of enriched thematic interviews. During the group interviews, participants were shown portraits of people to support the discussion. The study involved banking employees working in a non-managerial or non-leader position. All participants were employees of the same organization. Theory-driven content analysis was used as the method of data analysis.

According to the study, banking employees have common social representations regarding leadership, but also jointly created perceptions of the direction where leadership should be developed.

This study was able to outline three types of banking sector leaders, which were a convincing leader, a trusted leader and a reformative leader. Additionally, according to this study, power is embedded in the structures of the banking industry and can be used by a manager for either positive or negative activity.

Banking employees' perceptions of leadership were determined in accordance with the industry norms and standards. Reliability and assertiveness were the long-standing predominant types of leadership in the industry. According to the results of the study, reformative leader type was the latest feature of leadership that has entered in to the banking industry.

According to the study, there were differences between regions, especially in terms of conserva- tism and change. It can be interpreted from the study that the employees in the banking sector need a reliable, convincing and reformative leader who uses power to reform the sector.

(4)

SISÄLTÖ

1 JOHDANTO ... 1

2 SOSIAALISTEN REPRESENTAATIOIDEN TEORIA ... 5

2.1 Teorian lähtökohdat ... 5

2.2 Sosiaalisten representaatioiden prosessit ... 7

2.3 Representaatiotyypit, kognitiivinen moninaisuus ja kantateemat ... 10

2.4 Teorian kohtaama kritiikki ... 12

3 JOHTAJUUDEN TUTKIMUSSUUNTAUKSET JA TEORIAT... 14

3.1 Erilaisia näkökulmia johtamistutkimukseen ... 15

3.2 Johtamistutkimus sosiaalisten representaatioiden näkökulmasta ... 18

4 METODI ... 20

4.1 Sosiaalisten representaatioiden tutkimus ... 20

4.2 Rikastettu teemahaastattelu - Kuvien käyttö aineistonkeruussa ... 23

4.3 Aineistonkeruun toteutus ... 25

4.4 Aineiston kuvailu ... 26

4.5 Teoriaohjaava sisällönanalyysi ... 27

4.6 Tutkimuksen eettisyys ... 28

5 TULOKSET ... 31

5.1 Pankkialan johtajuuden kolme tyyppiä ... 32

5.1.1 Vakuuttava johtaja ... 33

5.1.2 Luotettava johtaja ... 36

5.1.3 Uudistava johtaja ... 40

5.2 Valta pankkialan johtajan ominaisuutena ... 43

5.3 Pankkialan perinteisyys ja tulevaisuuden näkymät ... 46

5.4 Alueiden erot ja yhtäläisyydet ... 49

6 TULOSTEN TULKINTA JA POHDINTA ... 52

6.1 Yhteenveto tutkimuksen tuloksista ... 52

6.2 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi ... 53

6.3 Johtopäätökset ... 56

LÄHTEET ... 61

(5)

LIITTEET ... 68

LIITE 1: SAATEKIRJE OSALLISTUJILLE ... 68

LIITE 2: RYHMÄKESKUSTELUN HAASTATTELURUNKO ... 70

LIITE 3: RYHMÄKESKUSTELUN LISÄKYSYMYKSET ... 71

LIITE 4: VIRIKEAINEISTONA KÄYTETYT KUVAT ... 72

(6)

1 JOHDANTO

Rahoitusala työllistää Suomessa noin kaksikymmentäkuusituhatta henkilöä, joten sillä on merkit- tävä vaikutus Suomen työllisyydessä (Tallonen 2019, 4). Jo 2010-luvun alussa ymmärrettiin, että koko finanssiala kokee tulevina vuosikymmeninä suuren murroksen, kun megatrendit, kuten globalisaatio, väestörakenteen muutos ja teknologian käytön lisääntyminen, pakottavat alan teke- mään muutoksia toimintaansa (Finanssialan kyvykkyydet 2020, 4). Accenturen tekemä selvitys (Uimonen & Lind 2019) kuitenkin osoittaa, että finanssialan työntekijät ja johto eivät kuitenkaan ole olleet täysin samoilla linjoilla murroksen keskellä ja työntekijät eivät ole nähneet johdon edis- tävän muutosta odotetusti. Muutos on ollut työntekijöiden mielestä hidasta, vaikka isoja uudistuk- sia onkin aktiivisesti tehty. Yksi esimerkki isosta rakenteellisesta muutoksesta on Osuuspan- kin ketterään toimintatapaan siirtyminen vuonna 2019. Tässä toimintatavassa oleellista on vastuun siirtyminen tiimeille ja johtamisen valmentava ote. (Puustinen 2019.)

Kun toimintatavat muuttuvat, johtamisen rooli korostuu. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena onkin tuottaa tietoa siitä, miten pankkialan työntekijät näkevät johtajuuden tällä hetkellä ja mitä he toivovat tulevaisuuden johtajuudelta. Tämä tieto auttaa pankkialan johtajia kehittämään niin omaa henkilökohtaista kuin organisaation yleistäkin johtamiskäyttäytymistä haluttuun suuntaan. Tämän tutkimuksen myötä pankkialan työntekijät saavat äänensä kuuluviin ja saavat mah- dollisuuden ilmaista muutostarpeet, jotka liittyvät johtajuuteen. Tutkimus antaa myös tärkeää ai- kalaisanalyysiä siitä, millaisena pankkialalla johtajuus nähdään 2020-luvulle siirtymisen kynnyk- sellä.

Pankkiala on historiassa nähty jäykkänä ja konservatiivisena toimijana, joten halusin lähteä selvit- tämään juuri tämän alan sisälle, millaisia johtajuuden representaatioita työntekijöillä tällä hetkellä on tilanteessa, jossa muutostahti on nopea. Johtajien on nykyään entistä vaikeampaa toteuttaa on- nistunutta johtajuutta, sillä esimerkiksi tulospaineet ja muutokset luovat haasteita muuten ihmis- läheisessä työssä. Tämän tutkimuksen kautta voin tutkimuksen kautta tuoda apuvälineitä ja uusia oivalluksia johtajien arkeen, jotta heidän työnsä helpottuisi edes hieman.

Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita johtajuudesta jo Antiikin Kreikan ajoista ja vuosien saatossa johtajuutta on määritelty eri tavoin, mutta vieläkään ei ole päästy yhteisymmärrykseen yleisesti

(7)

hyväksytystä määritelmästä. Ilmiötä on selitetty satojen teorioiden ja mallien kautta, joiden myötä johtamisen määrittelyt ovat pitkälti kiinni tutkittavasta ilmiöstä ja sen luonteesta. Johtajuuden tutkimus saattaakin vaikuttaa alalta, jossa etsitään ratkaisuja aiheeseen, johon ei välttämättä ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. (Auvinen 2010, 9; Bryman, Collinson, Grint, Jackson & Uhl- Bien 2011, 3; Lämsä & Auvinen 2014, 77.) Tässä tutkimuksessa keskityn johtajuuteen rakenteellisena ilmiönä, jonka tarkoitus on auttaa organisaatioita ja yksilöitä saavuttamaan tavoit- teensa. Johtajat ovat siis tutkimuksessani näkökulmallisesti sekä organisaation että työntekijöiden asialla yrittäen tasapainotella tavoitteiden ja ihmisyyden tasapainolaudalla.

Tässä tutkimuksessa tutkimuskohteena oleva johtajuus on yksi esimerkki teemasta, josta saatua tietoa ihmiset jakavat vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksen kautta tiedolle haetaan yhteistä ym- märrystä väittelyiden ja keskusteluiden kautta. Näiden vuorovaikutustilanteiden avulla alamme ja- kaa yhteistä ymmärrystä johtajuuteen liittyen ja rakennamme johtajuuden sosiaalisia representaatioita. Johtajuuteen liitetään muun muassa yhteisesti jaettuja odotuksia ja mielikuvia. Tässä tutkielmassa selvitetään sosiaalisten representaatioiden teorian kautta, millaisia mielikuvia pankkialan johtajuuteen liitetään ja millaisista teemoista nämä mielikuvat rakentuvat. Tutkimuksen kannalta oleellista on, että mielikuvat pankkialan johtajuudesta muodostuvat työntekijöiden väli- sessä vuorovaikutuksessa. Lisäksi tarkastelen valtaa pankkialan johtajuudessa.

Sosiaalisten representaatioiden oppi-isän Serge Moscovicin mukaan sosiaalisten representaatioiden teorian tarkoituksena on valaista ihmispsykologian yhteyksiä sosiaalisiin ja kulttuurisiin kon- teksteihin (mm. Moscovici 1998). Wagner, Duveen, Farr, Jovchelovitch, Lorenzi‐Cioldi, Mar- kova ja Rose (1999, 96) kuvaavasti ilmaisevat artikkelissaan, ettei sosiaalisten representaatioiden tulisi ajatella ilmenevän within minds vaan across minds. Ymmärrystä luodaan siis vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Sosiaaliset representaatiot ovat sekä teoria että ilmiö. Teoria selittää, miten sosiaalista tietoa tuotetaan. Ilmiönä se tarkoittaa havaittuja säännönmukaisuuksia (sisältäen arvot, ideat, odotukset ja mielikuvat), joita ihmiset kommunikoinnin aikana fokusoivat sosiaalisiin kohteisiin. Teorian on tarkoitus selvittää arjessa näkyviä sosiaalisten representaatioiden element- tejä. Näitä ovat Jovchelovitchin (2007, 45) mukaan muun muassa identiteetti, käytännöt, suhteet, ryhmän historia ja kulttuuriset elementit.

Moscovicin näkökulman mukaan kaikki ihmisten välinen vuorovaikutus edellyttää representaatioita riippumatta siitä, onko se yksilöiden vai ryhmien välistä. Kun yksilö kohtaa ja tutustuu muihin ihmisiin tai asioihin ajasta ja paikasta riippumatta, ovat representaatiot läsnä. Yksilöt ja ryhmät

(8)

kehittävät representaatioita kommunikaation sekä yhteistyön kautta. Representaatiot ovat seu- rausta vuorovaikutuksesta ja kommunikaatiosta, eivätkä näin ollen ole ainoastaan yksilön kehittä- miä. (Moscovici 2000, 26-27.) Sosiaaliset representaatiot ovatkin sosiaalisesti, ihmisten välisessä vuorovaikutussuhteessa rakennettua arkitietoa, joka mahdollistaa yksilöiden maailmankuvan vies- timisen toisille. Representaatiot yhtä lailla siis määräävät sen, kuinka yksilöt näkevät maailman ja kuinka käyttäytyvät, mutta samanaikaisesti myös vaikuttavat ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja kommunikointiin. (Lage 2014, 54; Purkhardt 1993, 4.) Sosiaaliset representaatiot perustuvat kulttuurisiin ja historiallisiin, yhdessä luotuihin representaatioihin. Sosiaalisten representaatioiden tehtävä on tehdä ympäröivästä maailmastamme helpommin ymmärrettävämpi. Sosiaaliset representaatiot myös kertovat ajankuvaa, sillä niiden tarkastelu avaa kulttuurisia oletuksia tarkastellusta kohteesta. (Wagner 1994.)

Eräs näkökulmistani johtajuuteen on valta. Valta on johtajuuden tavoin ollut pitkään kiinnostuksen kohteena ollut ilmiö ja sen määritelmät vaihtelevat tutkimuksesta ja tutkimusmetodista riippuen.

Valta voi perustua asemaan, karismaan tai asiantuntijuuteen, mutta uudemmat johtajuuden näkö- kulmat huomioivat johtajuuden vuorovaikutuksellisen tason ja silloin valta ei välttämättä auto- maattisesti olekaan johtajalla. (Kellerman 2004 41; Lämsä & Auvinen 2014, 77; Schilling 2009, 102.) Tässä tutkimuksessa käsittelen valtaa johtajuuden tavoin rakenteellisena ominaisuutena, mutta otan huomioon myös yksilöllisen näkökulman: Miten paljon yksilö voi itse vaikuttaa muiden kokemukseen valta-asetelmasta. Tarkastelen erityisesti sitä, millaiset johtajat koetaan valtaa omaa- viksi, miten valta ilmenee ja miten siitä puhutaan pankkialan työntekijöiden keskusteluissa.

Tämä pro gradu –tutkielma pyrkii laadullisen tutkimuksen keinoin tarkastelemaan tämänhetkisiä pankkialan johtajuuden sosiaalisia representaatioita. Tutkimuksen alkuvaiheessa määrittelin kolme tutkimuskysymystä, jotka ovat:

1. Millaisia käsityksiä ja mielikuvia pankkialan henkilöstö liittää johtajuuteen?

2. Miten valta ilmenee pankkialan johtajuudessa?

3. Onko eri alueiden välillä eroja pankkialan johtajuuden sosiaalisissa representaatioissa?

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka analyysissa käytettiin sisällönanalyysia.

Aineisto on kerätty keväällä 2018 kahdessa ryhmähaastattelussa, joihin osallistui yhteensä 10 pan- kin työntekijää. Keskusteluihin osallistui vain yhden alan organisaation työntekijöitä, joten kes-

(9)

kustelu on pyydetty kääntämään laajemmin pankkialaa koskevaksi. Keskustelutilanteissa käytet- tiin virikeaineistona henkilöiden muotokuvia, ja osallistujia pyydettiin tarkastelemaan muotokuvien henkilöitä pankkialan esimiehinä tai johtajina. Todellisuudessa maalauksessa esiintyvät hen- kilöt eivät kuitenkaan olleet johtajia. Osallistujat pääsivät näiden maalausten pohjalta keskustelemaan henkilön sopivuudesta pankkialalle ja sen johto- tai esimiestehtäviin. Tutkimus käsittelee erityisesti lähiesimiehiä, mutta tässä tutkimuksessa käytetään heistä käsitteitä johtaja ja esimies.

Johtajuutta on tutkittu Suomessa esimerkiksi visuaalisten kategorioiden kautta (ks. esim. Marti- kainen & Hujala 2017) ja aiempia tutkimuksia johtajuudesta erityisesti pankkiorganisaatiossa löy- tyy muutamia (ks. esim. Saksi 2013). Sosiaaliset representaatiot ovat jatkuvasti kasvava tutkimuksen ala, josta on oltu kiinnostuneita ympäri maailmaa useamman vuosikymmenen ajan (Ho- wart 2006, 66). Sosiaalisia representaatiota ei kuitenkaan ole juurikaan tutkittu suomalaisten toi- mialojen sisällä. Sosiaaliset representaatiot ovat jatkuvasti muuttuvia, joten uusien tutkimuksien tekeminen on siltäkin osin perusteltua. Tutkimuksessa pyritään ymmärtämään arkiymmärryksen muodostumista (Sakki, Mäkiniemi, Hakoköngäs & Pirttilä-Backman 2014). Uusin suomalainen sosiaalisten representaatioiden tutkimus löytyy Martikaisen (2020) julkaisusta, jossa tutkittiin opettajuuteen kohdistuvia sosiaalisia representaatioita.

Tutkielman ensimmäisessä luvussa (luku 2) tarkastellaan sosiaalisten representaatioiden teoriaa ja luvussa 3 tarkastelen aiempaa johtajuuden tutkimusta. Nämä kaksi ovat tämän työn kannalta oleel- lisimmat teoriapohjat. Luvussa 4 esittelen tutkimuksen toteuttamista, jossa kuvailen muun muassa tutkimuksen suunnittelua, toteutusta ja käytettyä menetelmää. Luvussa 5 siirryn käsittele- mään analyysiä ja kokoan yhteen työn tulokset. Viimeisessä luvussa (luku 6) pohdin vielä työn onnistumista, arvioin työn luotettavuutta ja pohdin tuloksien merkitystä.

(10)

2 SOSIAALISTEN REPRESENTAATIOIDEN TEORIA

2.1 Teorian lähtökohdat

Sosiaalisten representaatioiden oppi-isänä pidetyn Serge Moscovicin lähtökohdat eurooppalaiselle sosiaalipsykologialle ovat ajalta, jolloin hän yritti lukea amerikkalaista, klassista Thibautin & Kel- lyn (1959) teosta The Social Psychology of Groups, muttei ymmärtänyt sen sanomaa, eikä hän nähnyt teoksessa mitään kiinnostavaa. Kyseinen teos käsittelee sosiaalisia suhteita kaupankäyn- tinä, jossa pääosassa on yksilöiden rationaalinen tarkastelu tekojen hyöty-haitta-suhteista.

Koska Moscovicin ajatusmaailmaan kävi loogisemmin pohdinnat ihmissuhteista, joissa maailmaa ei nähdä kysynnän ja tarjonnan yhtälöinä, ei Moscovici pystynyt lukemaan kirjaa loppuun. Tämä auttoi häntä ymmärtämään, kuinka erillään eurooppalainen ja amerikkalainen sosiaalipsykologia olivat sinä aikana toisistaan. Moscovici piti tärkeänä, ettei sosiaalipsykologiaa pidetä behavioris- mia, kognitiivista psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa yhdistävänä tieteenä, vaan Moscovici halusi tarkasti määrittää, mitä sosiaalipsykologia ja varsinkin eurooppalainen sosiaalipsykologia, oikeastaan on. (Hänninen, Partanen & Ylijoki 2001, 254-273.)

Moscovicin teoria sosiaalisista representaatioista on saanut käsitteelliset juurensa Emile Durk- heimin teorioista, joissa hän esittelee perinteisiä yhteisöjä ja kollektiivista representaatiota (Hän- ninen ym. 2001, 264-265; Sammut, Andreouli, Gaskell & Valsiner 2015). Durkheim halusi teo- riassaan erottaa yksilöllisen ja kollektiivisen ajattelun toisistaan ja oli sitä mieltä, että yhteisön jäsenet jakavat samat representaatiot ympäröivästä maailmasta (esimerkiksi tieteen, uskonnot, myytit ja traditiot), joten kollektiivisten representaatioiden voidaan ajatella olevan yhteisön elämää selittävä käsite. Moscovici halusi kuitenkin tuoda tähän kollektiivisten representaatioiden ajatte- lutapaan mietinnät representaatioiden rakenteesta ja dynamiikasta, jonka myötä representaatiot oli- sivat sosiaalisesti tuotettuja. Moscovici halusi siis teoriassa keskittyä erityisesti siihen, mikä yksi- löiden tuottamissa mielikuvissa ja käsityksissä on yhteistä. (Hänninen ym. 2001, 264-265.) Sosi- aalisten representaatioiden teoriaan on kuitenkin myös liitetty sosiokulttuurinen lähestymistapa, jossa ihmiset, yhteisö ja kulttuuri kietoutuvat yhteen (Sammut ym. 2015) sekä kybernetiikka, jonka mukaan kommunikoinnissa on aina toistoa ja päällekkäisyyttä sekä yksilöllistä vaihtelua (Hänni- nen ym. 2001, 265). Durkheimin lisäksi Moscovicin ajatteluun vaikuttivat Lucien Lévy-Bruhlin,

(11)

Jean Piagetin, Lev Vygotskyn ja Sigmund Freudin opit (Sakki, Menard & Pirttilä-Backman 2017, 109; Martikainen 2020, 39-40).

Sosiaalisten representaatioiden teoria on lähellä monia sosiaalipsykologian kenttiä, kuten sosiaalista konstruktionismia ja diskurssianalyysiä. Sosiaalisten representaatioiden teoria on siis para- digma, viitekehys tai lähestymistapa, jolla ei ole täysin tiukkoja metodologisia rajoja (Sakki ym.

2014, 317-320). Lisäksi teorian voi nähdä lähestyvän monia psykologian koulukuntia (Wagner ym. 1999, 96). Vaikka sosiaalisten representaatioiden teoria ei varsinaisesti jakaudu mihinkään yksinkertaistettuihin alaluokkiin, on sen sisällä kuitenkin näkemyseroja. Kuten aiemmin jo todettu, on teoriaa tutkittu paljon usean vuosikymmenen ajan ja sen sisällä voi nähdä syntyneen eri suun- tauksia. Kun sosiaalisten representaatioiden teoria levisi tutkimuksen käyttöön, sitä myös koetel- tiin ja näin ollen siitä on esitetty ajan saatossa myös kritiikkiä. (Marjovuo 2014, 34.) Eri suuntauk- sia teorian sisälle siis on syntynyt tutkimuksen myötä (Sakki ym. 2014, 319). Howarth (2006) huomauttaa, että sosiaalisten representaatioiden teorian laajuuden myötä on tärkeää ymmärtää, ettei se ole täysin yksiselitteinen, vaan teoriasta on tulkittavissa eri versioita. Howarth (2006, 72) esit- tääkin, että hyvin perustavistakin teorian ulottuvuuksista voidaan olla eri mieltä, kuten esimerkiksi siitä, vaikuttavatko sosiaaliset representaatiot suoraan toimintaamme vai vain välillisesti.

Sosiaaliset representaatiot nähdään perustuvan yksilön ja yhteiskunnan yhteenkietoutuvuuteen.

Tätä yhteenkietoutuvuutta on selitetty semioottisen kolmion avulla, jonka osapuolet koostuvat kolmesta tekijästä. Kaksi näistä tekijöistä ovat subjekteja, minä (ego), sekä toinen (alter). Kolmas tekijä kuvaa objektia, representaation kohdetta. Yksilön ymmärrys representaation kohteesta muodostuu siis yhdessä toisen, esimerkiksi ryhmän kanssa käytävässä vuorovaikutuksessa. (Sakki ym.

2014, 318.) Moscovici itse on todennut toivovansa sosiaalisen representaatioiden teorian voivan yhdistää psykologiaa nykyaikaisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin aiheisiin (Moscovici 1998, 241).

Teorian luoja itse siis näkee teorian siltana eri tieteenkenttien välillä, vaikkakin itse teoria painottaa sosiaalipsykologian sosiaalista ulottuvuutta psykologisen sijaan (Sakki ym. 2017). Teoria ottaa huomioon myös historialliset ja kulttuuriset tekijät sekä kontekstin (Sakki ym. 2014, 326-327). Se pitää toimintaamme vaikuttavana tekijänä siis yhteisömme historiaa ja kulttuuria. Teoria rakentaa näin sosiaalipsykologiasta myös kokonaisvaltaisempaa yhteiskunnallista kuvaa.

Sosiaalisten representaatioiden teoria näkee tiedon ensisijaisesti sosiaalisena tuotteena eikä yksi- löllisen mielen luomana asiana. Merkitykselliset toiset eli “significant others” kuvaavat terminä lähipiiriä, jonka välityksellä yksilöiden ja asioiden väliset suhteet määrittyvät. (Wagner

(12)

& Hayes 2005, 119.) Tämän vuorovaikutuksen kautta saamamme tieto tai uusi asia tulee osaksi arkipäiväämme ja näyttäytyy meille sosiaalisena representaationa (Duveen, 2000, 2). Aix-en-Pro- vence –koulukunta keskittyy tarkastelemaan sosiaalisia representaatioita rakenteellisesta näkökul- masta, jolloin keskeinen tavoite on arkitiedon rakenteellisten merkitysten hahmottelu. Sosiaalisten representaatioiden rakenteen tunnistamiseen (ydin ja perifeerisemmät elementit) on luotu kokeel- lisista asetelmista tutkimusta tekevä rakenteellinen lähestymistapa (Sakki ym. 2014, 318; Marti- kainen 2020, 43).

2.2 Sosiaalisten representaatioiden prosessit

Sosiaalisten representaatioiden perustehtävä on tehdä entuudestaan tuntemattomasta tunnettua ja ymmärrettävää (Moscovici, 2000). Sosiaaliset representaatiot ovat siis meille työkalu, jonka avulla arvioimme sitä, mikä on tuntematonta ja teemme tuntemattomasta tunnettua. Tämän arvioinnin avulla kykenemme liittämään kohteen johonkin entuudestaan tuttuun kategoriaan ja hallitsemaan epävarmuuden tunnetta (Augoustinos 2001, 215). Tämä on meille jopa niin luontevaa, että arvioimme uusia ihmisiä ja asioita jo ennen niiden kohtaamista ja arviointiprosessi auttaa meitä yl- läpitämään hallinnan tunnetta (Moscovici 2000, 38–40). Prosessissa merkittävä voima on kommunikaation roolilla ja vaikutuksella. Yhteisen kommunikaation myötä ennalta tuntemattomista sosiaalisista representaatioista tulee osa arkipäivää. (Duveen 2000, 2.) Tässä alaotsikossa käsittelen tarkemmin teorian käsitteitä ja prosesseja, joiden kautta sosiaalisten representaatioiden edellä esi- telty tehtävä toteutuu.

Sosiaalinen representaatio on käsitteenä monimuotoinen. Representaatiot voidaan määritellä arvo- jen, käytäntöjen sekä ajatusten yhteen kietoutuneiksi järjestelmiksi. Niiden tehtävänä on luoda jär- jestys, jonka avulla on mahdollista hallita aineellista maailmaa ja suunnistaa siellä. (Mosco- vici 1973.) Sosiaaliset representaatiot tarjoavatkin yksilölle tietynlaisen sosiaalisen ja aineellisen ympäristön tulkintamallin sekä helpottavat viestintää yhteisön jäsenten välillä. Sosiaalisten representaatioiden avulla yksilö saa siis keinoja havainnoida ja toimia ympärillään olevassa maailmassa. Sosiaalisen representaation suuntaukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä ovat figuratiivinen ydin, objektivointi, ankkurointi sekä naturalisointi, ja käsitteet liittyvät vahvasti siihen, kuinka yk- silö ymmärtää todellisuuden. Näiden käsitteiden ja prosessien kautta yksilön on mahdollista saa- vuttaa ymmärrys myös silloin, kun käsiteltävä aihe ei ole ennestään tuttu. (Helkama, Myllyniemi

& Liebkind 1998, 185-187.)

(13)

Figuratiivisella ytimellä tarkoitetaan joko metaforisesti, tai kuvallisessa muodossa muistiin tallen- tunutta osaa, jossa assosiaatioiden keinoin on mahdollista yhdistää erilaisia asioita toisiinsa. Mos- covici (2000, 51) kuvaa figuratiivisiksi ytimiksi kohteita, jotka saavat kuvallisen olemuksen. So- siaalisilla representaatioilla ajatellaankin olevan tämänlainen figuratiivinen ydin, jossa esimerkiksi älykkään ihmisen määritelmään saatetaan liittää tietynlaisia ulkonäköön liittyviä ominaisuuk- sia. Figuratiivinen ydin viittaakin siihen, että ymmärrys muodostuu voimakkaista tunteista, visu- aalisista elementeistä ja symboleista. Näin ollen se ei ole vain kognitiivinen prosessi. (Wagner

& Hayes 2005, 176–179.)

Ankkuroinnin käsitteellä tarkoitetaan sosiaalisen representaation prosessia, jossa tuntemattomat kohteet nimetään ja luokitellaan rinnastamalla ne ennestään tuttuihin kategorioihin. Kun tuntematon asia siis käsitteellistetään ja ankkuroidaan johonkin ennalta tuttuun asiaan, niin merkityksetön asia muuttuu merkitykselliseksi. (Helkama ym. 1998, 186-187; Sakki ym. 2014, 318.) Augous- tinoksen (2001, 207) näkemyksen mukaan ankkurointi on kollektiivinen prosessi. Hän kutsuu tätä neuvotteluksi, jonka taustalla vaikuttavat muun muassa yksilön ympäristö, valtasuhteet ja kulttuu- rinen aika. Tämän prosessin myötä tuntematon ja uusi kohde liitetään tuttuun vertailemalla sitä kategorioihin, jotka vallitsevat kulttuurissa sillä hetkellä.

Wagner & Kronberger (2001, 149, 161) niin ikään määrittelevät ankkuroinnin luokitteluksi, so- peuttamiseksi ja nimeämiseksi. Roschin (1978) mukaan kategorisoinnilla taas tarkoitetaan reagoi- mista entuudestaan tuntemattomaan asiaan, joka aloittaa luokitteluprosessin. Ankkurointi näh- dään siksi viitekehyksenä, joka luo ennakko-odotuksia. Nämä ennakko-odotukset vaikuttavat esimerkiksi jonkun henkilön normien mukaisen käyttäytymisen kategorioihin. (Mosco- vici 1961/2008, 104.)

Kategorisoinnin avulla me luokittelemme kohteen johonkin jo entuudestaan tuntemaamme kategoriaan eli ryhmään, ja tämä yksinkertaistaa sekä antaa struktuuria maailmallemme. Sosiaalinen kategorisointi on prosessi, jonka avulla tuntematonta kohdetta luokitellaan ja arvioidaan esimerkiksi ulkonäön tai luonteenpiirteiden kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että tavatessamme henkilön en- simmäistä kertaa, voimme luokitella hänet esimerkiksi huumorintajuiseksi. Tämän luokan kautta arvioimme häntä myös tulevissa kohtaamisissa. Se luo toisen käytökseen ennustettavuutta sekä

(14)

luo koherenssia. (Augoustinus & Walker 1995, 35.) Moscovicin (1984, 38-40) mukaan ankkuroinnin ja kategoriaan vertaamisen kautta kohdetta voidaan käsitellä helpommin. Kohdetta verrataan olemassa olevaan kategoriaan ja sen kategorian tunnusomaisiin piirteisiin.

Objektivointia voidaan pitää yhtenä sosiaalisten representaatioiden prosessina, joka heijastuu fi- guratiivisen ytimen muodostumiseen. Kun abstraktit ja tuntemattomat käsitteet muuttuvat konk- reettisiksi arkitodellisuuksiksi, puhutaan objektivoinnin käsitteestä. Aiemmin tuntemattomat kä- sitteet siis muotoutuvat mielikuvien kautta tutuiksi. (Helkama ym. 1998, 186-187; Sakki ym. 2014, 318.) Moscovicin (1993) mukaan yksilön kognitiivinen ja sosiaalinen puoli yhdistyvät ankkuroinnin ja objektivoinnin kautta. Markova (2000) puoltaa tätä, sillä hänen mukaansa objektivointi te- kee tiedosta yhteistä ja ankkurointi viittaa yksilön ajattelun rakenteisiin. Moscovici (1993) huomauttaa, että tarkastelussa olisi erityisesti keskityttävä juuri sosiaalisten representaatioiden prosessien sosiaaliseen kehitykseen ja kognitiiviseen organisoitumiseen.

Wagner & Hayes (2005, 208) kuvailevat objektivointia prosessiksi, jossa sosiaaliseen representaa- tioon liittyvä tieto saa lopullisen muotonsa. Tämä tarkoittaa abstraktin asian muotoutumista konk- reettiseen muotoon, jonka takia sitä on helpompi käsitellä. Prosessi riippuu kuitenkin ilmiöstä, sillä asioita ei voidaan aina pistää fyysisiin raameihin tai niistä ei voida tai haluta keskustella esimerkiksi tabujen takia. Lage (2014) yhdistää objektivoinnin ja ankkuroinnin käsitteet toisiinsa kognitiivisen toiminnan jatkumona, mutta Moscovicin (2000, 49–50) mukaan objektivointi on ankku- rointia verrattain aktiivisempi prosessi, jossa abstraktio materialisoidaan. Käytännössä tämä on esimerkiksi jumalan vertaaminen isään.

Moscovici on yhdessä Hewstonen kanssa (1983, 112) listannut kolme objektivoinnin muutospro- sessia. Ensimmäisen muutosprosessin kautta uusi asia liitetään johonkin ennalta tunnettuun hen- kilöön. Tätä kutsutaan personifikaatioksi. Tästä esimerkkinä toimii hyvin Freudin liittäminen psy- koanalyysiin. Toisen prosessin myötä uusi asia liitetään johonkin ennalta tunnettuun kuvaan. Tätä taas kutsutaan figuraatioksi (ks. esim. Mosocivici 1961/2008). Kolmannen muutosprosessin tarkoituksena on helpottaa tieteellisen tiedon prosessointia. Siinä uusi asia yhdistetään jo ennalta tunnettuun toiseen sanaan tai ajatukseen. Tätä kutsutaan käsitteellä ontologisointi. (Moscovici &

Hewstone 1983, 112.)

(15)

Moscovicin (1993) mukaan levittäytymisen prosessin kautta tuntematon tieto tulee tunnetuksi ja se muokataan arkipäiväiseksi. Levittäytymisen prosessi sisältää tuntemattoman kohteen ankkuroinnin ja objektivoinnin. Wagner ja Hayes (2005, 217) puoltavat tätä ajatusta, sillä heidän mie- lestään kategorisoimalla ja ankkuroimalla uusi tieto saadaan sulautettua jo olemassa olevaan ja objektivoinnin kautta kohteesta tullee osa jokapäiväistä elämäämme. Samanlaisesta prosessista puhuvat myös Augoustinos & Walker (1995, 138), jotka toteavat uuden liittämisen siihen, mitä jo tiedämme, helpottavan tuntemattoman käsittelyssä.

Levittäytymisen prosessiin liittyy vahvasti naturalisointi, joka selventää sitä, että sosiaalisia representaatioita toistetaan arjen käytännöissä usein ja yhdenmukaisesti niin, että ne lopulta ovat it- sestään selvyyksiä ja näin luonnollistuvat (Höijer 2011; Moscovici 1961/2008). Naturalisoin- nin kautta aiemmin vieras käsite vakiintuu käyttöön osaksi sosiaalista todellisuutta (Helkama ym.

1998, 186-187; Sakki ym. 2014, 318). Naturalisaatio on prosessi, jossa sosiaalisesti tuotetut mielikuvat leviävät niin laajalle, että niistä tulee itsestäänselvyyksiä, sillä niistä on tullut luonnollinen osa todellisuutta (Moscovici 1984).

Sosiaaliset representaatiot voivat naturalisoinnin kautta ylläpitää ideologioita, joista ihmiset eivät ole tietosia, ja siksi myös tutkimusta naturalisoituneista sosiaalisista representaatioista tarvitaan kriittisesti osoittamaan niiden itsestään selvyys ja arvioida uudelleen niiden soveltuvuutta ja tarkoituksenmukaisuutta (Martikainen 2020, 42). Kohteen luokittelun jälkeen ennalta tuntemattomasta tulee tuttua ja voimme kuvailla sitä. Pystymme siis antamaan oman mielipiteemme asiasta ja arvioimaan kohdetta. (Augoustinos & Walker 1995, 139.) Moscovici (2000, 42-48) selittääkin, että pystyttäessä yhdistämään uusi asia johonkin tuttuun, se helpottaa turvattomuuden tunnetta.

2.3 Representaatiotyypit, kognitiivinen moninaisuus ja kantateemat

Moscovici (1988) jaottelee kolmenlaisia representaatiotyyppejä arkijärjen tarkasteluun. Ensim- mäisen ryhmän muodostavat hegemoniset representaatiot, joita kuvaillaan ryhmän sisällä jaetuiksi representaatioiksi. Näille ominaista on niiden normatiivinen luonne, jonka myötä ne lisäävät ryh- män yhteenkuuluvuuden tunnetta. Seuraavana ryhmänä toimivat emansipoituneet representaatiot, jotka voidaan havaita tietyn kontekstin alaryhmien keskusteluissa. Emansipoituneet representaatiot yhdistävät ryhmää, sillä ne ovat johonkin tiettyyn ryhmään kuulumisen mielikuvia. Tästä eri- merkkinä toimii työyhteisössä eri osastojen välillä tapahtuva puhe tai yrityksessä eri työryhmien

(16)

näkemys merkityksellisestä kohteesta (esimerkiksi esimiestyö). Kolmas ryhmä ovat poleemiset representaatiot, jotka saavat alkunsa yleensä ryhmien välisissä riitatilanteissa. Poleemiset representaatiot kuvaavat tapahtuvaa muutosta ja muokkaavat yksilöiden omia representaatioita. Tästä esimerkkinä toimii erinomaisesti vastakkaiset näkemykset tai uskomukset. (emt. 1988.)

Sosiaalisia representaatioita voidaan tarkastella myös arkitiedon rakenteellisen sisällön ja merkitysten tunnistamisen kautta. Tämän tarkastelun keskeisiksi käsitteiksi ovat muodostuneet kantateema (themata) sekä kognitiivinen moninaisuus, jotka kuvaavat representaatioiden monimuotoi- suutta ja ristiriitaisuutta. Moscovici (1961/2008) tarkoittaa kognitiivisella moninaisuudella il- miötä, jossa tietystä asiasta keskustelu herättää samanaikaisesti vastakkaisia ja yhtäaikaisia mal- leja. Hän selittääkin, että ihmiset ovat kykeneväisiä tarkastelemaan ilmiöitä erilaisten kognitiivisten prosessien läpi. Näiden kognitiivisten prosessien taustalla on erilaisia tietoja kohteesta. Yksi esimerkki on koulutus, jota voi tarkastella erilaisten prosessien ohjaamana. (Moscovici 1961/2008, 190.) Tämän vuoksi tieto on jatkuvasti muuttuvaa ja moniarvoista ja ihmiset ovat ak- tiivisia käyttämään keskustelun muuttuvissa tilanteissa tätä moninaista tietoa hyväkseen. Jovche- lovitchin (2007, 69-70) mukaan kognitiiviselle moninaisuudelle olennaista on, että eri näkökul- mista tuleva ja jopa ristiriitainen tieto voi tulla esille keskustelussa yhtäaikaisesti.

Kognitiivisen moninaisuuden lisäksi vastakkaisia ajatuksia kohteesta esille tuovat myös kantateemat. Kantateemat ovat yhteisesti jaettuja, joko historiallisia tai sosiaalisia, itsestäänselvänä pidet- tyjä asioita. (Pirttilä- Backman, Mattsson & Kassea 2006, 178–179.) Kantateema on syvälle ryh- män normeihin jäänyt ja sosiaalisesti jaettu käsitys jostakin ilmiöstä (Sakki ym. 2014, 324-325).

Kantateemat ovat syvään juurtuneita uskomuksia ja ne ilmenevät usein vastinpareina. Esimer- kiksi hyvä-paha ja järki-tunne ovat kantateemoja. Aiemmin esittelemäni kognitiivisen monitahoi- suuden käsite kattaa representaatioihin liittyvät vastakohtaisuudet, sekä ajattelun monipuolisuu- den. Yhden ryhmän ja jopa yksilön toiminnassa, sekä puheessa on mahdollista havaita useita eri ajattelutapoja. (Sakki ym. 2014, 318-319; Lage 2014, 54.)

Yleensä vastinparit (kuten hyvä-paha) tulevat esille silloin, kun muutosta tapahtuu. Voi olla, että vastinparit tai kantateemat ovat olleet niin tiiviisti osa arkea, ettei niistä ole juurikaan keskusteltu.

Muutoksen yhteydessä nämä vastinparit ja kantateemat tulevat kuitenkin esille ja päätyvät tarkasteluun. Yleensä tällöin tapahtuu sosiaalisten representaatioiden muotoutumista. Mielikuvat saatta- vat jopa vaihtua täysin. (Moscovici & Vignaux 2001, 165; Markova 2003, 186–187.)Kantatee-

(17)

moissa voimme havaita sosiaalisten representaatioiden ytimiä. Ytimien reunoilla kuitenkin tapahtuu keskustelua sekä argumentointia ja lopulta keskustelu myös muokkaa niitä. (Abric 1993; Saa- rinen-Kauppinen 2012, 51.) Saarinen-Kauppisen (2012, 50) mukaan kantateemat ovat olennainen osa ympäristöämme ja arkeamme. Markova (2000) esittää tämän näkyvän esimerkiksi siinä, mitä meidän on suotavaa syödä ja mikä on meille mahdollisesti vaarallista.

Moscovicin mukaan kantateema on suurelta osin figuratiivinen ja muodostaa perustan sosiaalisten representaatioiden rakentumiselle (Moscovici, 2001). Lisäksi näiden esittelemieni, perinteisten sosiaalisten representaatioiden käsitteiden rinnalla asennetta voidaan pitää sosiaalisen representaation lähikäsitteenä. Asenteiden voikin nähdä sisältyvän sosiaalisiin representaatioihin ja niiden nähdään olevan representaatioiden ensimmäinen ulottuvuus. (Sakki ym. 2014, 318- 319; Lage 2014, 54.) Edellisissä luvuissa olen tarkastellut sosiaalisten representaatioiden teorian perusprosesseja sekä käsitteitä ja seuraavassa luvussa esittelen teorian saamaa kritiikkiä.

2.4 Teorian kohtaama kritiikki

Sosiaalisten representaatioiden teoria on varsin tunnettu ja laajasti maailmalla käytetty, joten se on odotettavasti kohdannut myös kritiikkiä. Koska useat tutkijat ja teoreetikot hyödyntävät sosiaalisten representaatioiden teoriaa omissa tutkimuksissaan, se saa jatkuvasti uusia muotoja ja suuntauk- sia, jolloin teorian tarkka määrittely on epäjohdonmukainen ja sekava. (Howart 2006.) Sosiaaliset representaatiot herättävät jo itsessään paljon kysymyksiä. Koska ihmiset ovat erilaisia yksilöitä ja kukin toimii omalla tavallaan, on vaikeaa yleistää tiettyjä sosiaalisia representaatioita kuvaamaan kaikkia yksilöitä. Yleisin teoriaan kohdistuva kritiikki on kysymys siitä, mitä sosiaaliset representaatiot oikeastaan edes tekevät tai yrittävät sanoa? (Howart 2006, 66-68.) Sosiaalisia representaatioita pidetään myös liian staattisina ja yksilökeskeisinä, etenkin kun niitä tutkitaan sosiaalisen kognition tai sosiaalisen konstruktionismin kentällä (Pirttilä-Backman & Helkama 2001, 268- 269).

Sosiaalisten representaatioiden teoria lähti leviämään varsin hitaasti mahdollisesti sen vaikeuden ja keskeneräisyyden takia (Hänninen ym. 2001, 271). Kuitenkin nykypäivänä Moscovicin teoria on maailmanlaajuisesti tunnettu ja se omaa vahvat tutkimusperinteet (Sakki ym. 2014, 9). Mosco- vici on tutkijana aina ollut varsin kriittinen niin itseään kuin muitakin tutkijoita kohtaan (Pirttilä-

(18)

Backman & Helkama 2001, 272). Moscovici näki itse ongelmallisena sosiaalisten representaatioiden tutkimukselle sen, että useat tutkijat yrittivät erottaa tutkimuksensa objektin liiallisen erilleen sosiaalisen representaation kontekstista. Hän itse koki, että objektin (esimerkiksi älykkyyden sosiaaliset representaatiot, jossa älykkyys on objektina) tulee sulautua laajempaan näkemykseen.

(Pirttilä-Backman & Helkama 2001, 269.)

Sosiaalisia representaatioita on kritisoitu tieteen ja arjen välillä tasapainottelusta. Moscovici teki itse tutkimuksissaan selvän eron näiden kahden välille, sillä hän erottaa konsensuaalisen ja esi- neellistyneen maailman toisistaan. Konsensuaalisessa maailmassa ihmisen kädenjälki on keski- össä, kaikella on tarkoituksensa. Esineellistyneessä maailmassa taas ihmiset ovat irrallisia luokkiin ja rooleihin jakautuneita yksilöitä. Jotkin tutkijat ovat kuitenkin kritisoineet myös näin täsmällistä kahtiajakoa, sillä heidän mielestään arkea ja tiedettä ei voi erottaa toisistaan ollenkaan. Moscovi- cin mielestä arkiajattelun rinnastaminen tieteellisen ajatteluun vahingoittaa sen spontaanista luonnetta ja näin ollen hän ei halua yhdistää niitä toisiinsa. Toisaalta kuitenkaan näitä kahta ei voi täysin yhdistää, sillä hänen mielestään arki ja tiede kulkevat käsi kädessä. (Pirttilä-Backman &

Helkama 2001, 270-271.)

Sosiaaliset representaatiot edustavat ajatuksia, mielipiteitä ja käytäntöjä, joiden tehtävänä on luoda järjestystä ja helpottaa orientoitumista maailmassa, sekä tehdä mahdolliseksi yksilöiden keskinäi- sen kollektiivisen kommunikaation. Vaikka sosiaalisten representaatioiden teoria voidaan nähdä aika ajoin epäjohdonmukaisena, sillä on olemassa yleinen kehys, minkä mukaan teoria voi tarvit- taessa joustaa. Ne ovat omiaan tutkimaan nykypäivän sosiaalisia ilmiöitä, joiden tutkimisen avuksi tarvitaan monipuolista sosiaalista näkemystä niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

Tässä luvussa (luku 2) esittelin sosiaalisten representaatioiden teoriaa. Käsittelin muun muassa teorian perusprosesseja sekä sen kohtaamaa kritiikkiä. Seuraavassa luvussa esittelen tälle pro gradu -tutkielmalle relevanttia johtajuustutkimusta ja esittelen sosiaalisia representaatioita johta- juustutkimuksessa.

(19)

3 JOHTAJUUDEN TUTKIMUSSUUNTAUKSET JA TEORIAT

Tutkielmani käsittelee johtajuuteen liittyviä teemoja, joten sosiaalisten representaatioiden teo- riapohjan esittelyn lisäksi koen järkevänä käydä läpi tieteellistä tutkimusta johtamisen kentältä.

Haluan tuoda esille erilaisia teemaan liittyviä johtamisnäkökulmia tutkimuksen kentältä, jotta saan tuotua myös hieman tätä näkökulmaa tutkielmaani. Siksi esittelen tässä kappaleessa tiiviisti johtajuutta sen eri tutkimussuuntien kautta käyttäen muutamia esimerkkitutkimuksia jokaisesta suun- tauksesta. Yleisesti ottaen johtajuutta voidaan tarkastella hyvin monista eri näkökulmista ja tutkimusta on tehty paljon. Tämä näkyy esimerkiksi finna.fi-tietokannan hakutuloksia tarkastellessa:

Hakusanalla johta* (etsii kaikki artikkelit, joissa tämä sanan runko esiintyy teoksen nimessä) löy- tyi yli 90 000 suomenkielistä artikkelia. Keskityn tässä kuitenkin esittelemän tunnustetuimpia ja tunnetuimpia teorioita viimeisen parin vuosikymmenen ajalta.

Johtajuus itsessään on melko abstrakti ilmiö, josta on luotu monia eri määritelmiä. Ilmiötä on tutkittu muun muassa psykologisissa, historiallisissa, sosiaalisissa, yhteiskunnallisissa, poliittisissa ja antropologisissa tieteissä. Ladkin (2010, 1-3) määrittelee johtajuuden ilmiöksi, johon vaaditaan aina johdettavia eli johtajuus nähdään sosiaalisesti rakentuneena ilmiönä. Bryman ym. (2011, 3) tunnistavat saman ilmiön, mutta myös lisäävät, että johtajan oma persoona sekä käyttäytyminen ja tyyli eivät ole ainoat johtajuuteen vaikuttavat tekijät, sillä myös alaiset sekä heidän vuorovaiku- tussuhteensa johtajan kanssa ovat johtajuuteen ja sen ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä.

Kuten jo aiemmassa mainitsin, johtajuutta on tutkittu ja määritelty paljon. Tästä kertoo se, että johtajuuden määrittelemiseksi on luotu yli 65 erilaista luokittelutapaa viimeisten vuosikymmenten aikana. Yksikään näistä luokitteluista ei ole kuitenkaan päässyt tunnustetuksi tavaksi luokitella johtajuutta. Näistä luokittelutavoista usein luodaan uusia luokittelutapoja ja uusia näkökulmia ja näin johtajuuden luokittelu on ikuinen prosessi. Johtajuuden luokittelu tuo kuitenkin esille sen het- kistä ajankuvaa, sillä jokaisessa ajassa luokitteluun vaikutta sen hetkinen trendi ja tilanne tutkimuksen kentällä. (Yukl 2002, 2.) Eri luokitteluiden pohjalta on kuitenkin voitu tunnistaa neljä yhteistä johtajuuden ominaisuutta, jotka ovat prosessinomaisuus, vuorovaikutteinen luonne, ryh- mäkonteksti ja päämäärän olemassaolo. (Northouse 2010, 2-3; Yukl 2002, 2-3.)

(20)

Vaikka en tässä tutkielmassa keskity ensisijaisesti valtateemoihin, kulkee valta tiiviisti mukana pitkin tutkielmaa. Perinteisen, nykyään jopa vanhanaikaisen, johtajuuskäsityksen mukaan valta on aina läsnä johtajuudesta puhuttaessa. Tämän näkemyksen mukaan johtajuuteen kuuluu suhde johdettavan ja johtajan välillä, jossa johtajalla on etuoikeutettu asema. Tämän näkökulman keskeisenä ajatuksena on, ettei johtajuutta voi syntyä ilman hänen valta-asemaansa, sillä muuten johdettavat eivät välttämättä seuraisi ja kunnioittaisi johtajaa. Vallan myötä johtaja pystyy vaikuttamaan joh- dettaviin, hänen ryhmäänsä tai koko organisaatioon ja sen toimintaan. Modernimpi näkemys johtajuudesta kyseenalaistaa tämän aiemmin esitellyn, perinteisen näkökulman. Modernin näkökul- man mukaan valta voi jakaantua johtajan ja johdettavan kesken. Tämän myötä johtamisen raja hämärtyy ja johtajuus on ihmisten yhteisen toiminnan kautta syntyvä prosessi. (Bryman ym. 2011, 196–197; Yukl 2002, 142.)

Johtamisen teorioita ja näkemyksiä on siis paljon, mutta tämän tutkielman taustalla vaikuttavat johtajuuden sosiaaliset ulottuvuudet, sekä ajatus yhteisesti luotavasta johtajuudesta, jossa keski- össä on erityisesti modernin johtajuuden piirteet. Seuraavassa alaluvussa esittelen johtajuutta käyt- täytymisen, luonteenpiirteiden ja vuorovaikutuksellisten tilanteiden näkökulmasta, sillä koen ne relevanteiksi sosiaalisten representaatioiden teorian kannalta. Viimeisessä luvussa käsittelen vielä sosiaalisten representaatioiden tutkimista johtajuuden näkökulmasta ja teen lyhyen yhteenvedon koko johtajuuden tutkimukseen liittyen.

3.1 Erilaisia näkökulmia johtamistutkimukseen

Ensimmäiset esimiehen ja alaisen vuorovaikutussuhteen tarkastelun teoriat ovat 1970-luvulta. Pal- jon suosiota saaneen LMX-teorian (leader-member exchange) mukaan alaisen ja esimiehen suhde toimii joko sisä- ja ulkoryhmätasolla. Northhouse (2007, 152) selittää tätä siten, että johtajat tulevat toimeen paremmin toisten alaisten kanssa. Sisäryhmätasolla ryhmään kuuluvat haluavat ottaa vastuuta tekemästään työstä. Lisäksi he saavat ulkoryhmään verrattuna enemmän informaatiota esimieheltään, joka myös kuuluu tähän samaan ryhmään. Kun kuuluu sisäryhmään, niin saa myös enemmän vastuuta. Lisäksi teoria muistuttaa, että esimiehet tulevat luonnostaan paremmin toimeen joidenkin alaisten kanssa. Siinä, missä LMX-teoria erottelee alaiset sisä- ja ulkoryh- mään, transformationaalisen syväjohtamisen avulla pyritään sitoutumaan kaikkiin yrityksen työn- tekijöihin (Bass & Riggio 1998/2006, 7). Gröönroosin & Perälän (2004) mukaan tällöin on tär- keää ymmärtää työntekijöiden tarpeet ja motivaatio sekä johtajan rooli moraalia ja etikkaa luovana

(21)

tahona. Siinä, missä transformationaalinen johtaminen taas pohjaa alaisten tuntemiseen, transak- tionaalinen johtamisteoria näkee keskeisenä palkitsemisen ja rankaisun. (Bass 1985, 11–13.) Mo- lempia teorioita on kritisoitu siitä, että ne keskittyvät johtajan tekemiseen ja siksi itse vuorovaikutus jää vähemmän merkitykselliseksi tekijäksi johtamisen onnistumisessa (Northouse 2010, 200).

Johtajuustutkimusta löytyy myös nykyaikaisemmasta tutkimuksesta, jossa on tutkittu esimerkiksi autenttista johtajuutta, jossa ajatellaan esimiehen tietyllä tavalla olevan alaisiaan varten ja suhteisiin liittyy läpinäkyvyyttä. Avolio & Gardner (2005) määrittelevät tätä vuorovaikutussuh- detta niin, että johtajat ja alaiset rakentavat yhdessä uskoa tulevaan asioiden merkityksellisyyden kautta. Teoria korostaakin, että onnistunut johtaminen tapahtuu, kun ymmärretään sosiaalisen ym- päristön arvot ja toimintaan niiden mukaisesti. (Northouse 2010, 221.) Teoria on kuitenkin herät- tänyt keskustelua muun muassa tehokkuuden näkökulmasta, sillä ei ole selvää, miten autenttisella johtamisella saavutetaan tehokkuutta (Walumbwa, Avolio, Gardner, Wernsing & Peterson, 2008).

Vuorovaikutuksellisen tutkimuksen lisäksi johtamisen tutkimuskentällä on tarkasteltu myös luon- teenpiirteitä. Kuten vuorovaikutustutkimustakin, myös johtajien luonteenpiirteitä on tutkittu paljon ja kauan. Northouse (2010, 19-21) tiivistää luonteenpiirretutkimuksesta viisi luonteenpiirrettä, joita hyvä johtaja voisi tutkimusten mukaan omata. Näitä luonteenpiirteitä kutsutaan ni- mellä Big five. Nämä luokat ovat neuroottisuus (esimerkiksi levottomuus, vihamielisyys, epävar- muus, haavoittuvuus), ekstroverttiys (sosiaalinen, positiivisesti latautunut, jämäkkä), tunnollisuus (huolellinen, säntillinen, tehokas), sovinnollisuus (lämmin, ystävällinen, kompromissikeskeinen, helposti lähestyttävä) ja avoimuus (tiedonhalu, älykkyys, päättäväisyys, sosiaalinen älykkyys, luo- vuus, itseluottamus ja rehellisyys). (Marlowe 1986; Mayer, Soloway & Caruso 2000; Zac- caro 2007.) Piirretutkimusta käytetään edelleen johtajien itsereflektoinnissa tarkastellessa ja kehit- täessä heidän omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Piirretutkimusta hyödynnetään myös uusien johtajien ja esihenkilöiden rekrytoinneissa. Piirreteoriat eivät kuitenkaan ota huomioon johtamisen kontekstia tai luonteenpiirteiden konkreettista vaikutusta alaisten työtyytyväisyyteen, joten niiden käyttö ei ole yksinään suotavaa. (Northouse 2010, 39.)

Aiempien lisäksi johtajuutta on tarkasteltu myös käyttäytymisen näkökul- masta. Northhouse (2010, 78-86) esittää, että käyttäytymisen tutkimuksessa johtajan toiminta keskittyy usein joko tehtävään tai työntekijöihin. Siksi hän näkeekin tärkeimpänä käyttäytymistutki- muksen painotuksena sen, että keskitytään enemmän johtajan tekemiseen kuin luonteenpiirteisiin tai taitoihin. Siksi aihepiirin tutkimuksissa on yleensä eritelty tehtävään ja ihmisiin suuntautunut

(22)

käyttäytyminen. Suuntautumista on tutkittu tunnetulla LBDQ-lomakkeella (Hemphill & Coons, 1957). Yksi tunnetuimmista johtajan käyttäytymisen ymmärryksen apuvälineistä on niin kutsuttu johtamisruudukko (Managerial Grid). Tässä ruudukossa johtamista tarkastellaan asteikolla yh- destä yhdeksään. Asteikossa otetaan huomioon kaksi käytöstä selittävää tekijää. Nämä tekijät kä- sittävät sekä tehtävään että ihmisiin suuntauneen käyttäytymisen, esimerkiksi työmenetelmät ja huomion kiinnittämisen ihmisiin. (Blake & Mounton 1985, 28.)

Käyttäytymistutkimukseen verraten tilannelähtöinen johtamistutkimus on mielenkiintoinen alue, sillä tilannelähtöisyys edellyttää johtajan muuttavan omaa käyttäytymistään alaisten (esimerkiksi taidot ja sitoutuminen) mukaan (Northouse 2010, 89). Fiedlerin (1964) esittelemässä kontingens- siteoriassa tehokasta johtamista tapahtuu silloin, kun johtaja pystyy muokkaamaan omaa johta- mistyyliään tilanteeseen sopivaksi. Tähän vaikuttavat johtajan ja johdettavan suhteet, tehtävä ja johtajan valta-asema. Fiedler on kehittänyt LPC-mittarin, jolla mitataan, suuntautuuko johtaja enemmän tehtävään vai vuorovaikutukseen. Teorian vahvuus on selvittää johtajien erilaisuutta ja sitä, miksi joku johtaja on tuloksellinen tietyssä tilanteessa, muttei menesty toisessa (Nort- house 2010, 115; Peters, Hartke & Pohlman 1985.) Vahvuuksista huolimatta teoria on saanut myös kritiikkiä siitä, ettei se ole pystynyt selittämään, miksi jotkut johtamistyylit ovat tehokkaam- pia toisiin verrattuna ja Fiedler (1993) itse kutsuu tätä mustan laatikon ongelmaksi. Kuitenkin ti- lannelähtöisellä tutkimusella on kontingenssiteoriaan viitaten vahvuuksia ja se on saanut jalansi- jaa tutkimuskentällä.

Tarkastelen sosiaalisia representaatioita osaksi vallan näkökulmasta. Tämä tarkoittaa, että yritän selvittää, millaisia vallan ilmenemisen elementtejä pankkialan sosiaalisista representaatioista löy- tyy. Valta itsessään on käsitteenä hyvin laaja ja eri tieteenaloja kattava, joten vallalle ei ole kyetty luomaan yhtenäisiä teorioita tai viitekehyksiä. Bergerin (1985) mukaan kaikki määritelmät vallalle kuitenkin noudattavat kahta periaatetta. Ensimmäisen periaatteen mukaan kaikissa määritelmissä on henkilö, joka voi vaikuttaa vuorovaikutuksen toiseen osapuoleen. Toisen periaatteen mukaan vuorovaikutuksen toisella osapuolella on mahdollisuus vastustaa valtaa. Näistä kahdesta määritte- lyistä huomatuista periaatteista voi huomata, että valtaan liittyy aina sosiaalinen ulottuvuus ja valtaa on vain suhteessa toiseen. Myös valtasuhteita on määritelty eri tavoin ja määrittely rakentuu yleensä tutkimuksen kohteen ja tutkijan kiinnostuksen kautta. Tutkimukselleni mielenkiintoinen vallan lähestymistapa löytyy Burgoonin, Hunsakerin & Dawsonin (1994, 55-59) ajatuksista, joiden mukaan he ovat tarkastelleet valtaa rakenteellisena ominaisuutena ja koettuna ilmiönä. Raken-

(23)

teellista lähestymistapaa kuvaavat vuorovaikutuksen sosiaaliset rakenteet (esimerkiksi vuorovaikutuksen osapuolet ja heidän keskinäiset riippuvuussuhteet), jolloin valta nähdään tilanteen tuot- tamana. Kun valtaa tarkastellaan koettuna ilmiönä, keskitytään vastaanottajan kokemukseen. Val- lanpitäjän valta määräytyy siis sen mukaan, kuinka paljon vastaanottaja kokee sitä hänellä olevan.

Esimerkiksi jotkin fyysiset ominaisuudet, tiedot ja taidot saatetaan tulkita vallan elementeiksi, mutta on yksilöstä kiinni pitääkö hän niitä valtaa ilmentävinä tekijöinä.

3.2 Johtamistutkimus sosiaalisten representaatioiden näkökulmasta

Edellisissä kappaleissa esittelin erilaisia yleisiä johtamisen tutkimussuuntauksia, mutta koen tär- keäksi nostaa esille myös johtamisen tutkimusta sosiaalisten representaatioiden näkökulmasta. Je- suino (2012, 140) vertailee artikkelissaan eri tutkimusperinteiden näkökulmia johtamiseen liitet- tyihin mielikuviin. Hän kertoo artikkelissaan, että amerikkalainen johtamistutkimus on ollut hal- litsevassa roolissa eurooppalaiseen näkökulmaan verrattuna. Eurooppalainen johtamisen tutkimus on keskittynyt enemmän johtamisen sosiaalisen näkökulmaan (kuten yhteydet politiikkaan, sosiaaliset muutokset ja vallan teemat) (ks. esim. Graumann & Moscovici 1986), kun taas amerikka- laisessa tutkimuksessa on keskitytty empiiriseen johtamistutkimukseen tehokkuuden ja käytäntei- den näkökulmasta (Jesuino 2012).

Amerikkalainen tutkimus on siis keskittynyt siihen, miten luonteenpiirteillä tai taidoilla pystytään motivoimaan työntekijöitä tehokkaasti. Vastaavasti taas eurooppalainen johtamistutkimus nostaa esille vallitsevat rakenteet ja ympäristötekijät ja näkee johtamisen suurempana kokonaisuutena (Jesuino, 2012, 140– 142). Sosiaalisia representaatioita on tarkasteltu muun muassa tutkimuksessa, jossa selvitettiin keskijohdon ja esimiesten mielikuvia johtajuudesta. Tässä tutkimuksessa Je- suino (2007, 602–605) huomasi, että johtajuuteen liitetyt mielikuvat perustuivat suoraan sen het- kiseen johtamiskirjallisuuteen, kun taas esimiestasoon liitetyt mielikuvat kumpusivat pitkälti organisaation omasta näkemyksestä esimiestyötä kohtaan. Johtajuuteen liittyi myös yksilöiden omia mielikuvia, kuten esimerkiksi kommunikoinnin, motivoinnin ja vaikuttamisen teemoja. Je- suinon (2012) mukaan voidaankin olettaa, että tutkimukseen osallistuneilla oli sosiaalisesti raken- tuneeseen tietoon perustuva näkemys esimiehistä ja johtajuudesta.

Etsinnästä huolimatta ei johtajuuteen liittyviä sosiaalisten representaatioiden tutkimuksia löytynyt merkittäviä määriä. Siksi voitaneenkin todeta, ettei johtajuutta ole juurikaan tutkittu sosiaalisten

(24)

representaatioiden näkökulmasta ja aiheesta tehtävä tutkimus on perusteltua. Tässä luvussa esittelin johtamisen tutkimusta ja teorioita eri näkökulmien kautta, esittelin sosiaalisten representaatioiden kytkeytymistä johtajuuteen ja määrittelin, missä määrin vallan tutkimus on omassa tutkimuksessani mukana ja mistä näkökulmasta sitä tarkastelen. Olen tässä luvussa kertonut melko tiiviisti johtamisen eri suuntauksista ja yhteenvetona voinen tehdä toteamuksen, että johtamista tutkittavan merkittävästi (kts. esim. Bass, 1985; Jesuino, 2012), joten se nähdään tärkeänä tutkimussuuntauk- sena. Tästä tutkimusotoksesta kuitenkin käy selville, ettei johtajuuteen liitettyjä sosiaalisia representaatioita ole tarkasteltu alaisten näkökulmasta, vaan tutkimus pohjaa yleiseen näkemykseen johtajuudesta. Siksi näenkin perustelluksi, että tutkimukseni avulla saadaan lisätietoa myös alaisten näkökulmia johtajuuteen ja esimiestyöhön liittyen. Seuraavassa luvussa esittelen tämän tutkimuksen aineistonkeruumetodia, esittelen aineiston, pohdin eettistä tutkimuksen tekoa ja esittelen tässä tutkimuksessa käytetyn analyysitavan.

(25)

4 METODI

4.1 Sosiaalisten representaatioiden tutkimus

Ennen sosiaalisten representaatioiden teoriaa sosiaalipsykologian tieteenalassa oli aukko, sillä kognitiiviset valtavirtateoriat kuten asennetutkimus, yksilöllinen ja psykologinen tutkimus olivat isossa roolissa tutkimuskentällä. Nämä kognitiiviset valtavirtateoriat eivät keskittyneet ajattelun vuorovaikutuksellisiin elementteihin tai ihmisten sosiaalisuuteen vaan tarkastelu oli yksilökes- keistä. Sosiaalisten representaatioiden teoria näkee yksilöllisen kokemuksen syntyvän vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Sosiaalisten representaatioiden teorian mukaan kokemukseen vaikuttavat yksilön ajattelu, ryhmä, johon yksilö kuuluu, sekä ryhmän vuorovaikutus. Se, että sosiaalisten representaatioiden teoria keskittyy yksilöiden väliseen kanssakäymiseen ja sosiaalisuuteen, erottaa sen kognitiivisista teorioista. Huomioitava kuitenkin on, että vuorovaikutuksesta huolimatta sosiaalisten representaatioiden teoria ottaa huomioon yksilöllisyyden. (Augoustinos & Wal- ker 1995, 136.)

Sosiaalisia representaatioita on tutkittu sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Erilaisista tutkimuksen painopistealueistaan huolimatta sosiaalisten representaatioiden teorian kaikissa eri tut- kimussuuntauksissa lähdetään liikkeelle ajatuksesta, jossa sosiaaliset representaatiot eivät ole redusoitavissa yksilöiden mieliin vaan yksittäinen ihminen ja sosiaaliset rakenteet ovat toisiinsa kietoutuneita. Sosiaalisten representaatioiden tutkimuksessa on tyypillisesti tarkasteltu arkiym- märryksen muodostumista, joten tarkastelussa on erityisesti erilaiset tiedonvälitys- ja kommuni- kointimuodot sekä se, miten ryhmäjäsenyys, konteksti tai esimerkiksi yhteisö vaikuttavat arkiym- märryksen syntyyn. (Sakki ym. 2014, 317-319.)

Sosiaalisia representaatioita esiintyy kolmella eri tasolla: ontogeneesisellä yksilötasolla, mikroge- neesisellä eli vuorovaikutuksellisella tasolla sekä sosiogeneeesisellä, yhteiskunnallisella tasolla (Duveen & Lloyd 1990). Vaikka kaikki kolme tasoa ovatkin aktiivisesti kietoutuneet toisiinsa, haluan tässä tutkimuksessa kiinnittää huomion erityisesti vuorovaikutukselliseen tasoon, jonka myötä saadaan esille yhdessä jaettua ymmärrystä tietyn ryhmän sisällä.

(26)

Sosiaalisten representaatioiden teorian piirissä on esimerkiksi tutkittu sitä, millä tavalla tieteellinen tieto tulee osaksi arkiajattelua. Arkiymmärryksen muotoutuminen ja sen sisältö on ollut tutkimuksen kohteena ajankohtaisiin aiheisiin liittyen. Tästä esimerkkinä toimivat sairaudet, luomuruoka, ilmastonmuutos tai Euroopan unioni. Representaatioiden muodostumisen lisäksi on tutkittu myös arkitiedon rakenteellisia sisältöjä ja merkityksiä sekä niiden tunnistamista. (Sakki ym. 2014, 318.) Suomessa on tutkittu esimerkiksi mielisairauteen liittyviä käsityksiä sekä asenteita (Helkama, Myllyniemi & Liebkind 1998, 187). Sosiaalisten representaatioiden teoriaa on sovellettu monissa sosiaalipsykologian lähitieteissä. Teorialla onkin vahvat tutkimusperinteet myös sosiaalipsykologian ulkopuolella ja erityisesti kvalitatiivinen tutkimusote on vahvasti esillä tutkimuksessa. (Sakki ym. 2014, 317.)

Sosiaalisten representaatioiden tutkimus yhdistää sosiaalisesti rakentuvan tiedon yksilöllisiä ja vuorovaikutuksessa rakentuvia elementtejä toisiinsa. Siksi teoria onkin haastanut tutkimusta nä- kemään nämä kaksi elementtiä toisiinsa liitettävinä. (Voelklein & Howarth, 2005.) Wagner (1994) näkee sosiaaliset representaatiot kognitiivisina järjestelminä, jotka sisältävät tunteita ja asian ar- vottamista ryhmän muiden jäsenten kanssa. Sosiaaliset representaatiot voidaan hänen mukaansa nähdä yhteisön luomina julkisina prosesseina, jolloin niitä muokataan ja levitetään ryhmän keskusteluissa tai toiminnoissa.

Kuten Howarth (2006, 66) artikkelissaan toteaa, sosiaalisten representaatioiden teorian avulla kye- tään vähintäänkin osoittamaan sosiaalisia ongelmia kussakin hetkessä, mikä voi johtaa interventi- oiden syntyyn. Teoria voi siis synnyttää yksilön elämään vaikuttavia käytäntöjä, eli perustutki- muksen lisäksi teoriasta voi syntyä myös käytänteitä arkielämään. Se jää pimentoon kuinka paljon teoria on todella synnyttänyt interventioita tai käytännön sovelluksia, mutta Howart huomauttaa, että tutkimuksella todennettuihin epäkohtiin tulisi pyrkiä pureutumaan myös käytännön ratkaisuja tarjoamalla. Teoriaa tulisi siis pyrkiä hyödyntämään myös soveltavaa tutkimusta tehtäessä. Sovel- lusten kautta vaikutusvaltainen teoria voitaisiin nähdä entistä merkittävämpänä. (emt., 66.) Sosiaalisten representaatioiden teoriaa voi soveltaa monin tavoin. Se voi toimia esimerkiksi meto- dologisena tutkimuksen viitekehyksenä, kuten Marjovuo (2014) väitöskirjassaan osoittaa. Sosiaa- listen representaatioiden teorian historiaan liittyy esimerkiksi vähemmistöihin kohdistuvaa tutkimusta ja Moscovici itsekin tutki vähemmistöjä teoriansa kautta. Tässä ajassa globalisaation ja tie- totyön myötä kansalliset rajat tulevat häilyvämmiksi, ja liikkuvuus on mahdollista ja helppoa.

(27)

Muun muassa näiden tekijöiden vuoksi uusia ryhmiä, vähemmistöjä ja ilmiöitä syntyy, ja sosiaalisten representaatioiden teoria on yksi mahdollinen metodi tutkia näitä ryhmiä, niiden muodostumista ja toimintaa. Teorian viitekehyksen sisällä voi ottaa erilaisia näkökulmia. Sen avulla voi siis tutkia, millä tavoilla rakennamme yhteistä ymmärrystä, mutta toisaalta teoria tutkii myös sitä, miten samasta ilmiöstä voidaan puhua niin eri tavoin, antaa niin erilaisia merkityksiä samalle asialle.

(Howarth 2006, 72.)

Moscovicin mukaan sosiaaliset representaatiot ovat omiaan juuri kvalitatiivisten ilmiöiden tutkin- taan, sillä esimerkiksi laboratoriokokeet soveltuvat hänen mielestään niiden ilmiöiden tutkimiseen, jotka ovat mahdollistaa irrottaa kontekstistaan. Sosiaalisiin representaatioihin laboratoriomenetel- mät ei kuitenkaan sovellu, sillä laboratoriossa ei ole sopivaa tarkastella monimutkaisia, sosiaalisia ilmiöitä. (Purkhardt 1993, 24.) Moscovicin mukaan sosiaalisten representaatioiden tutkimuksessa tulisi ottaa huomioon neljä metodologista periaatetta. Ensimmäisenä periaatteena hän nostaa esille tavallisten ihmisten välisen keskustelun tutkimusaineistona. Esimerkiksi fokusryhmähaastattelut ovat hyvä tapa kerätä tällaista aineistoa. Toisena periaatteena hän haluaa painottaa sosiaalisten representaatioiden luonnetta todellisuuden rakentamisen välineenä. Kolmantena periaatteena hän nostaa tutkimuksen aikatauluttamisen muutoksen aikaan, sillä representaatioiden luonne ilmenee erityisesti kriisien ja mullistuksien aikana. Neljäntenä periaatteena Moscovici painottaa arkiajattelun tärkeyttä tutkimuksessa: On tärkeää nähdä tavalliset ihmiset tiedon kuluttajina, soveltajina sekä muovaajina, sillä heidän kauttaan tieteellinen tieto ja keskustelu muovautuu arkitiedoksi. (Sakki ym. 2014, 4.)

Tutkimuksessa tutkimusongelma ja sen asettelu määrittävät menetelmän käytön. Kvalitatiivinen tutkimus on laadullista tutkimusta, jossa pyritään ymmärtämään tutkittua ilmiötä (Hirsjärvi &

Hurme 2008, 27). Laadullinen tutkimus perustuu induktiiviseen prosessiin, jossa se etenee yksi- tyisestä yleiseen, on kiinnostunut monesta yhtäaikaisesta tekijästä ja nämä tekijät voivat vaikuttaa tutkimuksen lopputulokseen (Creswell 1994). Koska tässä tutkimuksessa tarkoituksena on ymmär- tää pankkialan johtajuuden sosiaalisia representaatioita, on laadullisen tutkimusmetodin käyttö perusteltua. Tässä tutkimuksessa tein laadullisen aineistonkeruun, sillä arkikäsitysten syvempien merkitysten esille tuominen on helpompaa kvalitatiivisen aineistonkeruun kautta. Toteutin laadullisen aineistonkeruun haastattelujen kautta, sillä haastattelu on monipuolinen tiedonkeruumetodi, jonka fokusta voidaan muotoilla tutkimuksen tavoitteista riippuen (Hirsjärvi & Hurme 2008, 34).

(28)

Haastatteluiden avulla saadaan selville mielipiteitä, käsityksiä ja uskomuksia (emt., 11), joten ai- neistonkeruumetodina laadullinen haastattelututkimus on sosiaalisten representaatioiden tutkimuksessa perusteltu.

Tämän tutkimuksen teemoina ovat johtajuus ja valta, joten haastatteluja suunnitellessa päädyin valitsemaan teemahaastattelun, joka toteutetaan ryhmäkeskustelujen avulla. Teemahaastattelu tarkoittaa, että haastattelurunkoa laatiessa ei tehdä tarkkaa kysymystaulukkoa, vaan enemmänkin teema-alueluettelo. Tämän myötä haastattelu antaa liikkumavaraa tietyn aihealueen ympärillä, mutta kuitenkin siten, että valittu teema on tutkimuksen keskiössä. (Hirsjärvi & Hurme 1988, 41- 42.) Koska tässä tutkimuksessa tutkitaan tutkimukseen osallistujien sosiaalisia representaatioita johtajuudesta ja vallasta, on haastattelijalla ja haastattelun tavalla tärkeä merkitys relevantin ai- neistomateriaalin tuottamisessa. Koska kyse on ryhmän ajattelutavasta, päädyin valitsemaan haas- tattelutavaksi ryhmäkeskustelun.

Sakki ym. (2014, 320) toteavat, että sosiaalisten representaatioiden maailmaan sisälle pääseminen voi olla haastavaa yksilöhaastatteluiden tai kyselylomakkeiden avulla. Siksi ryhmähaastattelu on erinomainen tapa vallitsevien sosiaalisten representaatioiden selvittämisessä. Ryhmäkeskustelussa on tarkoitus saada selville ryhmän sisäistä dynamiikkaa, vuorovaikutusta ja prosesseja, joiden kautta osallistujat jäsentävät ryhmänä ajatuksia keskustelun aiheesta. Ryhmäkeskustelun erityinen anti tulee tavasta, jolla se antaa tietoa esimerkiksi ryhmän jäsenten tavasta esittää ja perustella mielipiteitä, ilmaista erimielisyyksiä, neuvotella näkemyksistä ja päätymisestä jaettuun ymmär- rykseen. Näin ryhmän jäsenet luovat yhteistä todellisuutta keskustelun aiheen ympärille. (Pietilä 2017, 111.) Haastattelija toimii ryhmähaastattelussa keskustelun rakentajana ja ohjaajana, joka rohkaisee keskustelemaan aiheesta. Ryhmäkeskustelussa ei keskitytä yksilöiden henkilökohtaisiin käsityksiin ja mielipiteisiin vaan ryhmän kautta saadaan tietoa yhteisesti jaetuista käsityksistä ja kokemuksista. Tämä edellyttää ryhmäläisiltä kuitenkin omien mielipiteiden ja ajattelutapojen esille tuomista ja vertailua yhdessä ryhmäläisten kanssa. (Pietilä 2010, 212-215.)

4.2 Rikastettu teemahaastattelu - Kuvien käyttö aineistonkeruussa

Olisi vaikeaa kuvitella ympäristöä ilman sen visuaalista olemusta. Elämme keskellä mainosten, videoiden ja kuvien aikakautta, jossa näemme, mutta myös tuotamme visuaalista sisältöä. Visuaa- listen kulttuurituotteiden lisäksi elämä ylipäänsä on vahvasti visuaalista, sillä näköaistin on sanottu

(29)

olevan merkittävin aisteistamme (ks. esim. Koivunen 2007). Myös ihmisten välinen vuorovaikutus on pitkälti visuaalista. Vuorovaikutuksen ajatellaan usein tapahtuvan pääosin puheen ja kielen vä- lityksellä, mutta ihmisen eleillä ja kehonkielisillä viesteillä on tärkeä osa koko viestin vastaanot- tamisessa ja tulkitsemisessa. Vakiintuneen käsityksen mukaan 35 prosenttia kommunikaatiosta perustuu kielelliseen ja 65 prosenttia perustuu nonverbaaliseen viestintään. Jotkin tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että jopa 90 prosenttia vuorovaikutuksesta on visuaalista. (Honkanen 2016, 216.) Kaikilla elämän visuaalisilla elementeillä on kuitenkin yhteinen päämäärä, sillä ne kaikki ovat merkityksiä rakentavia representaatioita (Seppänen 2005, 39). Visuaalisten vihjeiden havain- noiminen on jatkuva ja muokkautuva prosessi, jossa aiemmat mielikuvat, vuorovaikutus ja kult- tuurinen kokemus limittyvät toisiinsa (Seppänen 2002, 97).

Sosiaalisten representaatioiden tutkimuksessa on yleensä ollut tapana sisällyttää tutkimukseen sel- laisia aineistonkeruumenetelmiä, jotka pureutuvat mielikuvallisuuteen. Näitä aineistonkeruume- netelmiä ovat olleet esimerkiksi sana-assosiaatiot ja kuvien käyttäminen. (Sakki ym. 2014, 317.) Virikemateriaali on haastattelujen lisäkeino, joka rytmittää puhetta ja myös pystyy tuottamaan sitä (Valtonen 2005, 238). Tässä tutkimuksessa käytin aineistonkeruun aikana kuvia erilaisia ihmisiä esittävistä maalauksista elävöittämään keskustelua. Muotokuvien tarkoituksena on kohdentaa huomio siihen, millaisia käsityksiä muodostamme johtajuudesta ja vallasta visuaalisten vihjeiden perusteella. Lisäksi muotokuvat toimivat omien käsitysten ja kokemusten esiin nostajina ja reflek- tion mahdollistajina. Siksi muotokuvien käyttö tässä tutkimuksessa ja aineistonkeruussa pohjautuu ajatukseen, että keskustelemalla muotokuvien pohjalta voimme tuoda esille piiloutuneita ideologioita johtajuuteen liittyen.

Muun muassa Martikainen & Hujala (2017) sekä Martikainen (2020) ovat hyödyntäneet tutkimuk- siensa aineistonkeruussa maalauksia ihmisistä. Nämä aineistonkeruumetodit ovatkin hyvin sa- manlaiset omaani verrattuna. Valitsimme kuvat yhdessä ohjaajieni kanssa ja yritimme va- lita niitä mahdollisimman monipuolisesti niin, että mukana on perinteisiä kuvia, mutta myös mo- dernimpia muotokuvia. Halusimme, että jokaisessa kuvassa on ihminen, jolta näkyy joko keho, kasvot tai molemmat. Keskityimme erityisesti kuvissa näkyviin henkilöihin, mutta myös kuvan ympäristöllä oli oma merkityksensä valintaprosessissa, sillä teemme myös päätelmiä muiden kuin kehonkielisten visuaalisten vihjeiden perusteella.