SINIKKA JÄRVI
Kunnan talous- ja palkkahal- lintopalvelujen ulkoistaminen
Kokemuksia ulkoistamisen eduista ja kriittisistä tekijöistä
Lisensiaatintutkimus Yrittäjyys Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kuopio
2018
Sinikka Järvi: Kunnan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistaminen Lisensiaatintutkimus, 2018
Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos
Ohjaajat:
FT, professori Johanna Lammintakanen YTT, professori Vuokko Niiranen
Järvi, Sinikka
Outsourcing of municipal financial and salaries management services – experiences of the advantages of outsourcing and possible drawbacks
University of Eastern Finland
Faculty of Social Sciences and Business Studies, 2018 Licentiate thesis
ABSTRACT
The Finnish municipalities have outsourced their financial and salary management services since the beginning of the 2000s. The present study explores the advantages and critical factors in such outsourcing, for the municipality and also the outsourcing partners and how these research findings can be utilized in practice. The study falls into four separate stages covering the years 2012 to 2016. The data for the study was collected by means of a questionnaire sent to all Finnish municipalities in 2012 (n=336), to those municipalities which had inmplemented such outsurcing also in 2015 (n=63) and to outsourcing partners in 2016 (n=16). Interviews were moreover conducted in the municipalities and with their oursourcing partners in 2013 (n=13). The study made extensive use of economic theoretical tenets having to do with networking, social psychology and strategic management, applicable due to their versatility to the study of the outsourcing of services. The study scrutinized outsourcing from the perspectives of related pheomena – quasi-markets, competitive bidding, the effects of changes in the organization and entrepreneurship/ internal entrepreneurship. The study demonstrated that the outsoucring of municipal financial and salaries management is a process which transforms the municipality’s modes of action. Problems identified included disparities in the financial and salaries managements programs used by the outsourcing partners, becoming accustomed to new modes of action and learning the new role of the personnel in the transition from the service of the municipality to that of the outsourcing partner.
The greatest challenges were in the brevity of the time allowed for communication and preparation for outsourcing. The advantages of outsourcing for the municipalities are reliability of operations and the acceleration of the introduction of electronic processes.
For the outsourcing partners the advantages are the benefits of team work and the concentrating of the personnel on core competences. The representatives of both the municipalities and the outsourcing partners stressed the necessity for smooth practical operations of having a liaison person in the municipality.
Keywords: outsourcing, networks, network theories, financial and salaries management, municipality
Järvi, Sinikka
Kunnan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistaminen - kokemuksia ulkoistamisen eduista ja kriittisistä tekijöistä
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, 2018
Lisensiaatintutkimus
TIIVISTELMÄ
Kunnat ovat ulkoistaneet talous- ja palkkahallintopalvelujaan 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää verkostojen teoreettisten lähtökohtien avulla, millaisia vaikutuksia kunnan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisella on kuntien ja ulkoistuskumppaneiden näkökulmasta käytännön toimintaan. Tutkimus jakautuu neljään eri vaiheeseen, jotka ajoittuivat vuosille 2012-2016. Tutkimuksen aineisto on kerätty kyselyillä, jotka kohdennettiin kaikille kunnille vuonna 2012 (n=336), talous- ja palkkahallinnon ulkoistaneille kunnille vuonna 2015 (n=63) sekä ulkoistuskumppaneille vuonna 2016 (n=16). Lisäksi tutkimukseen haastateltiin kuntia ja niiden ulkoistuskumppaneita vuonna 2013 (n=13). Tutkimuksessa on käytetty laajasti verkostoitumisen talousteoreettisia, sosiaalipsykologisia ja strategisen liikkeenjohdon teorialähtökohtia, jotka soveltuvat monipuolisuutensa vuoksi palvelujen ulkoistamisen tutkimiseen. Tutkimuksessa on tarkasteltu ulkoistamista lähellä olevista ilmiöistä näennäismarkkinoita, kilpailuttamista, muutoksen vaikutusta organisaatiossa ja yrittäjyyttä/sisäistä yrittäjyyttä. Tutkimus osoittaa, että kunnan talous- ja palkkahallinnon ulkoistaminen on prosessi, joka muuttaa kunnan toimintatapoja. Ongelmiksi todettiin kuntien ja ulkoistuskumppanien käyttämien talous- ja palkkahallinto-ohjelmien erilaisuus, uusiin toimintatapoihin totuttautuminen sekä henkilöstön uuden roolin opettelu sen siirtyessä kunnasta ulkoistuskumppanin palvelukseen. Suurimmat haasteet olivat tiedottamisessa sekä ulkoistamiseen varatun valmistautumisajan lyhyydessä.
Ulkoistamisen etuina ovat kuntien kannalta toimintavarmuus ja sähköisten prosessien käyttöönoton nopeutumisen. Ulkoistuskumppanien kannalta etuina ovat tiimityöskentelystä saatavat hyödyt sekä henkilöstön keskittyminen ydinosaamiseensa. Sekä kunnan että ulkoistuskumppanin edustajat painottivat yhdyshenkilön olemassaolon välttämättömyyttä kunnassa käytännön toiminnan sujuvuuden kannalta.
Avainsanat: ulkoistaminen, verkostot, verkostoteoriat, talous- ja palkkahallinto, kunta
SISÄLLYS
ABSTRACT... 3
TIIVISTELMÄ ... 4
1 JOHDANTO ... 9
1.1 Tutkimuksen tausta ... 9
1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset ... 12
1.3 Tutkimuksen rakenne... 13
2 VERKOSTOJEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT JA TUTKIMUKSEN VIITEKEHYS ... 15
2.1 Verkostotalous ... 15
2.2 Verkostojen tarkastelu eri teoreettisista lähtökohdista... 19
2.3 Talousteoreettiset lähtökohdat ... 21
2.3.1 Resurssiriippuvuusteoria ... 21
2.3.2 Transaktiokustannusteoria ... 23
2.3.3 Peliteoria ... 26
2.4 Strategisen liikkeenjohdon lähtökohdat ... 28
2.4.1 Resurssiperustainen näkemys ... 28
2.4.2 Strategisten verkostojen näkökulma ... 31
2.5 Sosiaalipsykologiset lähtökohdat ... 32
2.5.1 Sosiaalisen vaihdannan teoria ... 32
2.5.2 Sosiaalisen pääoman lähestymistapa ... 33
2.5.3 Oppiminen eri tasoilla ... 34
2.6 Verkostot toiminta-alustana ... 38
3 ULKOISTAMINEN KÄSITTEENÄ JA SIIHEN LÄHEISESTI LIITTYVÄT ILMIÖT ... 41
3.1 Ulkoistaminen käsitteenä ... 41
3.2 Näennäismarkkinat ... 51
3.3 Kilpailuttaminen ... 53
3.4 Muutoksen vaikutus organisaatiossa ... 55
3.5 Yrittäjyys /sisäinen yrittäjyys ... 58
3.6 Poliittiset linjaukset hallinnon palvelujen tuottamisessa ja julkishallinnon palvelukeskushankkeet ... 64
3.7 Julkishallinto ulkoistettujen palvelujen toimintakontekstissa ... 70
3.8 Yhteenveto teoreettisista lähtökohdista tähän tutkimukseen ... 81
4 TUTKIMUSPOLKU JA EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN
TOTEUTTAMINEN ... 84
4.1 Tutkimuspolku ... 84
4.2 Empiirisen tutkimuksen toteuttaminen ... 90
4.2.1 Vaihe 1: Kysely kuntien talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisen tilanteesta 1.1.2012 ... 91
4.2.2 Vaihe 2: Kuntien ja ulkoistuskumppanien edustajien haastattelut 91 4.2.3 Vaihe 3: Kysely kunnille syksyllä 2015 ... 95
4.2.4 Vaihe 4: Kysely ulkoistuskumppaneille alkuvuonna 2016 ... 95
5 TULOKSET ... 96
5.1 Vaihe 1: Kuntien talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisen tilanne 1.1.2012 ... 96
5.2 Vaihe 2: Kuntien ja niiden ulkoistuskumppanien edustajien haastattelut ... 99
5.2.1 Talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisen edut ja kriittiset tekijät kuntien näkökulmasta ... 99
5.2.2 Talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisen edut ja kriittiset tekijät ulkoistuskumppanien näkökulmasta ... 115
5.3 Vaihe 3: Kuntien tilanne v. 2015 ... 125
5.4 Vaihe 4: Ulkoistuskumppaneiden näkemykset talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisesta ... 127
6 YHTEENVETO JA POHDINTA ... 129
6.1 Tulosten tarkastelua ... 129
6.2 Tutkimustulosten hyödyntäminen ... 143
6.3 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi ... 144
6.4 Jatkotutkimusaiheet ... 147
LÄHTEET ... 148
LIITTEET ... 161
TAULUKOT
Taulukko 1. Yrittäjyysteorian nelikenttä ... 60
Taulukko 2. Hallitusohjelmat 2003-2015 ... 65
Taulukko 3. Kuntien lukumäärän kehitys 2000-2017 ... 72
Taulukko 4. Kuntien talous- ja hallintopalvelujen järjestäminen kunnissa 1.1.2012 ... 96
Taulukko 5. Kunnan talous- ja palkkahallintopalveluja 1.1.2012 hoitaneet yhtiöt .. 98
Taulukko 6. Ulkoistamisen valmisteluprosessissa mukana olleet (kunta) ... 99
Taulukko 7. Henkilöstön mukanaolo ulkoistamisprosessin alkuvaiheessa (kunta) ... 100
Taulukko 8. Ulkoistamisprosessin valmistelun henki (kunta) ... 101
Taulukko 9. Ulkoistamisen syyt (kunta) ... 103
Taulukko 10. Palvelun alkuvaiheen kokemukset (kunta) ... 104
Taulukko 11. Muutosvastarinnan luonne ja uudistuksen positiiviset vaikutukset (kunta) ... 106
Taulukko 12. Palvelun vakiintumisvaiheen kokemukset (kunta) ... 107
Taulukko 13. Ulkoistamisen edut (kunta) ... 108
Taulukko 14. Mitä tekisimme toisin, jos olisimme alkutilanteessa (kunta) ... 110
Taulukko 15. Yhteydenpito ja ongelmanratkaisutilanteet (kunta) ... 111
Taulukko 16. Ulkoistamiseen liittyvien ilmiöiden tarkastelu (kunta) ... 113
Taulukko 17. Koonti ulkoistuskokemuksista (kunta) ... 114
Taulukko 18. Palvelun alkuvaiheen kokemukset (ulkoistuskumppani) ... 116
Taulukko 19. Palvelun vakiintumisvaiheen kokemukset (ulkoistuskumppani)... 118
Taulukko 20. Ulkoistamisen edut (ulkoistuskumppani) ... 119
Taulukko 21. Mitä voisi tehdä toisin alkutilanteessa(ulkoistuskumppani) ... 120
Taulukko 22. Yhteydenpito, ongelmanratkaisutilanteet ja varautuminen toiminnan päättymiseen (ulkoistuskumppani) ... 122
Taulukko 23. Ulkoistamiseen liittyvien ilmiöiden tarkastelu (ulkoistuskumppani) ... 123
Taulukko 24. Koonti ulkoistuskokemuksista (ulkoistuskumppani) ... 124
Taulukko 25. Muutokset ulkoistuskumppaneissa ja kuntien lukumäärissä... 126
Taulukko 26. Tutkimuskysymysten ja tutkimustulosten koonti ... 129
Taulukko 27. Ongelmat ja suurimmat muutokset palvelun alkuvaiheessa ... 131
Taulukko 28. Palvelun vakiintumisvaiheen kokemukset ... 132
Taulukko 29.. Tulosten arviointi talousteoreettisten lähtökohtien pohjalta ... 139
Taulukko 30. Tulosten arviointi sosiaalipsykologisten lähtökohtien pohjalta ... 140
Taulukko 31. Tulosten arviointi strategisen liikkeenjohdon lähtökohdista tarkastel- len ... 142
Taulukko 32. Käytännön kokemusten hyödyntäminen ulkoistamista valmis- televille ... 144
KUVIOT
Kuvio 1. Tutkimuksen ajallinen prosessi ... 13
Kuvio 2. Verkostojen teoreettiset lähtökohdat ... 21
Kuvio 3. Peliteorian neljä mahdollisuutta ... 27
Kuvio 4. Ulkoisten resurssien välinen hierarkia ... 29
Kuvio 5. Kolme perusvaihtoehtoa julkisten palvelujen hallinnon organisoimi- seen ... 42
Kuvio 6. Ulkoistamisjatkumo: Resurssien lisäämisestä ulkoistamiseen ... 45
Kuvio 7. Keinot ja lopputulokset julkisen palvelutuotannon muutoksessa ... 47
Kuvio 8. Näennäismarkkinoiden syntyminen ... 51
Kuvio 9. Organisaation muutos kokonaisvaltaisuuden ja nopeuden perusteel- la ... 56
Kuvio 10. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys ... 83
Kuvio 11. Tutkimusprosessin alkuvaihe ... 84
Kuvio 12. Sisällönanalyysin eteneminen tässä tutkimuksessa ... 94
Kuvio 13. Verkostojen teoreettiset lähtökohdat ulkoistuksen tarkastelussa ... 138
1 JOHDANTO
1.1 TUTKIMUKSEN TAUSTA
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää verkostojen teoreettisten lähtökohtien avulla, millaisia vaikutuksia kunnan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisella on kuntien ja ulkoistuskumppaneiden näkökulmasta käytännön toimintaan. Tutkimuksen teoreettisena pohjana ovat talousteoreettinen ja sosiaalipsykologinen lähestymistapa sekä strategisen liikkeenjohdon näkökulma. Tutkimus koostuu neljästä eri vaiheesta, jotka ajoittuivat vuosille 2012-2016. Tutkimuksella etsitään vastauksia siihen, millaisia muutoksia kunnan talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisessa on tapahtunut edellä mainittuna tutkimusajankohtana, mitä etuja ja mitä kriittisiä tekijöitä kunnat ja niiden ulkoistuskumppanit ovat havainneet kunnan talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisessa ja miten yhteisiä kokemuksia voidaan käytännössä hyödyntää.
Tutkimuksen ensimmäinen vaihe kartoitti, kuinka moni kunta Suomessa oli ulkoistanut talous- ja palkkahallintonsa kunnan ulkopuoliselle toimijalle 1.1.2012 tilanteessa, sillä tällaista tietoa ei ollut saatavilla. Toisessa vaiheessa valitsin erilaisista kunnista ja niiden ulkoistuskumppaneista viisi kuntaa ja niiden ulkoistuskumppania, joita haastattelin ulkoistamisen eduista ja kriittisistä tekijöistä.
Tämän jälkeen analysoin aineiston verkostojen teoreettisista lähtökohdista sisällönanalyysin avulla. Kolmannessa vaiheessa ajantasaistin 1.1.2012 palvelun ulkoistaneiden kuntien ja ulkoistuskumppaneiden määrän kyselyllä syksyllä 2015.
Neljännessä vaiheessa tein ulkoistuskumppaneille vielä alkuvuonna 2016 kyselyn, jolla selvitin, että poikkeavatko niiden näkemykset jo aiemmin haastateltujen ulkoistuskumppaneiden näkemyksistä. Tällä kyselyllä oli tarkoitus joko vahvistaa tai saada poikkeavia kannanottoja jo aiemmin haastateltujen ulkoistuskumppaneiden näkemyksiin.
Tutkimuksen aikana valmisteltiin maakuntauudistusta ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta (jatkossa maakunta- ja soteuudistus).
Toteutuessaan 1.1.2020 se vaikuttaa palveluiden järjestämiseen merkittävällä tavalla ja sen voidaan olettaa vaikuttavan myös kuntien talous- ja palkkahallintopalvelujen järjestämiseen.
Tutkimus on yrittäjyyden alaan kuuluva poikkitieteellinen tutkimus, johon kunnallistiede liittyy tiiviinä rajapintana, koska kyse on kunnan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisesta. Eri tieteenaloilla, tässä tapauksessa yrittäjyyden ja kunnallistieteen rajapinnoilla, voi olla erilainen käsitys verkostoitumisen teoreettisesta tarkastelusta. Yrittäjyyttä kunnan talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisessa on tutkittu aiemmin vähän. Kunnan talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisessa tapahtuneet muutokset toteuttavat useissa
hallitusohjelmissa sovittuja periaatteita hallinnon tehokkuusvaatimuksista, tuottavuuden lisäämisestä ja palvelujen tuottamisesta eri tavoin. Tutkimus tuo uutta käytännön näkökulmaa nimenomaan kunnan talous- ja palkkahallinnon ulkoistamiseen.
Suomen perustuslain 731/1999 pykälässä 121 säädetään kuntien itsehallinnosta.
Kuntien rooli on kuntalain uudistamisen myötä muuttunut siten, että nykyisessä kuntalaissa korostuu palvelujen järjestämis- ja tuottamisvastuu itse palvelujen tuottamisen sijaan. Kuntalaissa 365/1995 todetaan lyhyesti, että ”kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tai sille laissa säädetyt tehtävät”. Lisäksi todetaan, että kunta hoitaa tehtävät joko itse tai yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa ja mahdollista on myös hankkia palveluja muilta palvelun tuottajilta.
Uudistetun kuntalain (410/2015) mukaan kunta järjestää asukkailleen palvelut. Lain 8 §:n mukaan kunta voi järjestää sille laissa säädetyt tehtävät itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle. Edelleen lain 9 §:ssä todetaan, että kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse tai hankkia ne muilta palvelujen tuottajilta sopimukseen perustuen.
Taloudellinen lama 1990–luvulla vauhditti toimintojen tehostamista myös julkisella sektorilla ja tällöin eräänä kehittämisen kohteena tuotiin esille taloushallinnon hoitaminen kuntien yhteistyönä. 2000–luvun alussa palvelukeskustyyppinen taloushallinnon hoitaminen alkoi kehittyä ripeämmin.
Ensimmäiset palvelukeskukset Suomessa aloittivat toimintansa vuosina 2003-2004, jolloin Hämeenlinnan seudun palvelukeskus, Päijät-Tili ja Kiteen seudun tilitoimisto aloittivat toimintansa. (Hyvönen ym. 2005.) Kuntien yhteistyönä hoitamista talous- ja palkkahallintotehtävistä alkoi tavallaan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistaminen kunnan ulkopuolisille toimijoille. Tämän tutkimuksen tekemisen aikana palvelukeskuksia on ollut siis toiminnassa jo yli 10 vuotta, joten on mielenkiintoista selvittää myös eri ikäisten palvelukeskusten sekä niiden asiakaskuntien käsitykset ulkoistamisen eduista ja kriittisistä tekijöistä.
Kiinnostuin aiheesta siksi, että itselläni on kokemusta talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisesta useassa ”roolissa” jo ulkoistamisen alkuvaiheessa vuonna 2006, kun kuntakentässä tapahtui periaatteellisesti merkittävä kokeilu. Tuolloin Lapinlahden kunta ulkoisti ensimmäisten kuntien joukossa talous- ja palkkahallinnon tehtävät 1.1.2006 lukien yksityiselle yritykselle, Pretax Kunta Oy:lle (Lapinlahden kunnanhallitus 2005). Varpaisjärven kunta teki vastaavanlaisen päätöksen 1.3.2006 lukien (Varpaisjärven kunnanhallitus 2005).
Molempien kuntien päätöksissä todetaan, että ”Pretaxin tarjous oli noin 10 % halvempi kuin kunnan omana toimintana tapahtuva palkka- ja taloushallinnon toteuttaminen.” Sittemmin ulkoistamissopimus on purettu Pretax Kunta Oy:n aloitteesta 1.12.2008 lukien molempien kuntien osalta. Syynä oli se, että ”Pretax Kunta Oy ei kyennyt saamaan riittävästi lisäasiakkaita ja kasvattamaan liiketoiminnan volyymia riittävästi”. (Lapinlahden kunnanhallitus 2008,
Varpaisjärven kunnanhallitus 2008.) Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti (2010) Varpaisjärven kunta liitettiin Lapinlahden kuntaan 1.1.2011.
Kunnan järjestäessä palvelujaan uudestaan etenkin niiden tukitoimintoja on siirtynyt kunnan ulkopuolelle. Kuntia on kannustettu etsimään uusia tapoja tuottaa tai järjestää palveluja. Kannustavia tekijöitä ovat mm. valtakunnallinen palvelu- ja kuntarakenneuudistus, kuntien heikko taloudellinen tilanne, väestön ikääntyminen sekä työvoiman saatavuus. Julkisessa keskustelussa toistuvat käsitteet ulkoistaminen, yksityistäminen, yhtiöittäminen ja ostopalvelut. Useinkaan ei ole varmuutta siitä, käsittelevätkö osapuolet toiminnallisesti ja oikeudellisesti edes samaa asiaa. Tärkeintä ei saisi olla se, kuka palvelut tuottaa, vaan kuinka paljon ne maksavat ja miten laadukkaita ne ovat. Aina ulkoistaminen ei ole suunniteltua, vaan kunta joutuu ulkoistamaan tietyn palvelun esim. työvoiman vaikean saatavuuden takia. Ulkoistamispaineet johtuvat usein tehokkuusvaatimuksista tai palvelun laatuvaatimuksista. (Komulainen 2010, 22-24.) Kuntien muuttuessa yhä selvemmin palvelujen tarjoajiksi, niissä asioista päättävien tulee pystyä kuvittelemaan kunnan tulevaisuus osana seutua tai maakuntaa. Kuntajohtajilta edellytetään verkostojen ja niiden suhteiden ymmärtämistä. Johtaminen muuttuu yhä haastavammaksi ja samalla päättäjät menettävät valtaa verkostoitumisen ja myös ulkoistuksen takia kunnan tai kuntakonsernin ulkopuolelle. (Kivelä 2002, 12.)
Talous- ja palkkahallinnon järjestäminen voidaan luokitella neljään perustyyppiin eli kuntakohtaiseen taloushallintoon, seudulliseen työnjakomalliin, kuntatilitoimistoon ja taloushallinnon palvelukeskukseen. Perinteisessä kuntakohtaisessa taloushallinnossa kukin kunta hoitaa itsenäisesti talous- ja palkkahallintonsa. Seudullisessa työnjakomallissa kunnat tekevät sopimuksen taloushallinnon toimintojen työnjaosta ja perustavat sovitun erikoistehtävän hoitamiseksi liikelaitoksia. Kuntatilitoimisto on useamman kunnan perustama yhteinen osakeyhtiö, jolta kunnat ostavat taloushallinnon palvelunsa.
Taloushallinnon palvelukeskukset voidaan nähdä jatkumona liike-elämän ja kuntien laskentakäytäntöjen lähentymiselle. Vuonna 1997 kunnissakin käyttöön otettu suoriteperusteinen kirjanpito edesauttoi edellä mainittua kehitystä. Kaikissa tapauksissa palvelukeskusten perustamisen motiivina olivat kustannussäästöt, asiantuntevan työvoiman turvaaminen ja uudet tietotekniset ratkaisut taloushallinnossa. Taloushallinnon palvelujen tarjonnan vähäisyys on ollut syy, jonka vuoksi kiinnostus ulkoistamista kohtaan on ollut vähäistä. (Hyvönen ym.
2005.)
Kun kuntien talous- ja palkkahallinto on hoidettu kunnan omana toimintana, kunnissa on ollut omat palkanlaskijat, kirjanpitäjät ja osto- ja myyntireskontran hoitajat. Palvelu on ollut hyvin haavoittuvaa varsinkin pienissä kunnissa, mikäli esim. kirjanpitäjä on äkillisesti sairastunut pitkäksi aikaa. Kun kaikkiin kuntiin on myös hankittu omat talous- ja palkkahallinnon järjestelmänsä, niin kyse on ollut varsinkin pienten kuntien kohdalla merkittävistä rahallisista panostuksista. Ennen kuin talous- ja palkkahallinnon toimintoja alettiin hoitaa yhteistyönä ja
suuremmissa yksiköissä, kunnissa pohdittiin myös palvelujen etäämmälle siirtymisestä aiheutuvia ongelmia. Tietoteknisten yhteyksien parantuminen on merkittävällä tavalla vaikuttanut siihen, että palvelut voidaan hoitaa fyysisesti myös muualla kuin ao. kunnassa. Talous- ja palkkahallinnon tehtävien hoitaminen yhtiöittämällä, ulkoistamalla tai ostamalla palvelut muualta on kunnan strateginen ratkaisu, joka merkitsee väistämättä myös omien toimintatapojen muuttamista ja sopimista työnjaosta eri osapuolten välillä. Tehtävien tarkka sopiminen edellyttää, että tunnistetaan kunkin henkilön työn osuus talous- ja palkkahallinon prosessissa.
Toisaalta palvelujen sopiminen periaatteellisella tasolla tehtäväkokonaisuuksina antaa mahdollisuuden joustavaan toimintaan, jolloin yksityiskohtaisten tarkkojen tehtävien sopiminen järkevällä tavalla molempien osapuolten kesken tehdään myöhemmin.
1.2 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää verkostojen teoreettisten lähtökohtien avulla, millaisia vaikutuksia kunnan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisella on kuntien ja ulkoistuskumppaneiden näkökulmasta käytännön toimintaan. Tutkimuksella etsitään vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin:
1. Millaisia muutoksia kuntien talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisessa on tapahtunut vuosina 2012-2016?
2. Mitä etuja ja kriittisiä tekijöitä kunnat ja niiden ulkoistamiskumppanit ovat todenneet kunnan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisen käytännöissä?
3. Mitä yhteisiä kokemuksia kunnilla ja niiden ulkoistuskumppaneilla on talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisesta ja miten käytännön kokemuksia voidaan hyödyntää jatkossa?
Hyödynnän tässä tutkimuksessa Jukka Vesalaisen (2006, 35) kokoamaa kehikkoa verkostojen teoreettisista lähtökohdista, joita ovat talousteoreettiset lähtökohdat, sosiaalipsykologiset lähtökohdat ja strategisen liikkeenjohdon lähtökohdat. Näitä on tarkemmin selvitetty luvussa 2. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa laaja- alaisesti tietoa verkostojen eri teoreettisista lähtökohdista tarkastellen talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisen etuja ja kriittisiä tekijöitä palvelujen vaihtoehtoisia toimintatapoja miettiville kunnille, asiaa valmisteleville viranhaltijoille sekä päätöksiä tekeville luottamushenkilöille. Tutkimustuloksia voidaan käyttää soveltaen myös muissa organisaatiomuutostilanteissa.
Tutkimuksen tarkasteluun on otettu mukaan myös ulkoistamista lähellä olevia ilmiöitä eli näennäismarkkinat, muutoksen vaikutus organisaatiossa,
yrittäjyys/sisäinen yrittäjyys ja kilpailuttaminen. Näennäismarkkinat ovat mukana siitä syystä, että julkinen valta tavalla tai toisella sääntelee niitä ja ne ovat ulkoistamista lähellä. Muutos organisaatiossa tarkoittaa myös toimintatavan tai johtamisen muutosta. Talous- ja palkkahallinnon ulkoistaminen muuttaa laajasti kaikkien sen parissa työskentelevien henkilöiden toimintatapoja prosesseista riippuen. Ulkoistaminen voi mahdollistaa myös yrittäjyyden tai sisäisen yrittäjyyden organisaatiossa. Kilpailuttamista käytetään yleensä toimintojen tehostamiseen ja pyrittäessä taloudellisempaan toimintaan. Tutkimuksessa olen kiinnostunut siitä, miten talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistaminen muuttaa toimintatapoja ja miten kunta ja sen ulkoistuskumppani kokevat muuttuneen tilanteen. Aiemmin on ulkoistamista tutkittu lähinnä käsitteenä (esim.
Komulainen 2010) tai ulkoistuskumppanin näkökulmasta (mm. Hyvönen ym. 2005) tai tietyn teeman, esimerkiksi tehokkuuden ja vaikuttavuuden lisääntymisen näkökulmasta tarkastellen (esim. Taponen 2017). Tämä tutkimus on kokonaisvaltaisempi, koska tutkimuksen kohteena on sekä kunnan että ulkoistuskumppanin kokemukset siihen läheisesti liittyvine ilmiöineen.
Tutkimuksen kyselyt ja haastattelut toteutuivat kuviossa 1 esitetyllä tavalla neljässä eri vaiheessa vuosina 2012-2016.
Kuvio 1. Tutkimuksen ajallinen prosessi
1.3 TUTKIMUKSEN RAKENNE
Ensimmäisessä luvussa kuvataan tutkimuksen taustaa sekä määritellään tutkimuksen tavoitteet, tutkimuskysymykset ja tutkimuksen rakenne. Toinen luku keskittyy verkostojen ja verkostojen teoreettisten lähtökohtien tarkasteluun.
Kolmannessa luvussa selvitellään ulkoistamisen käsitettä sekä tässä tutkimuksessa siihen läheisesti liittyvien ilmiöiden (näennäismarkkinat, kilpailuttaminen, muutoksen vaikutus organisaatiossa ja yrittäjyys/sisäinen yrittäjyys) tarkastelua.
Lisäksi luodaan katsaus kunnan ulkoistettujen palvelujen toimintakontekstiin ja kootaan tutkimuksen teoreettinen viitekehys. Neljännessä luvussa käydään läpi
tutkimusprosessi ja empiirisen tutkimuksen eri vaiheet. Viidennessä luvussa kerrotaan tutkimuksen tulokset ja niiden tulkinnat. Kuudennessa luvussa on yhteenveto ja tutkimuksen tulokset aiempien tutkimustulosten valossa ja verkostojen teoreettisista lähtökohdista tarkastellen. Lisäksi luvussa pohditaan tutkimuksen tulosten hyödyntämistä, arvioidaan sen luotettavuutta sekä mietitään jatkotutkimusaiheita.
2 VERKOSTOJEN TEOREETTISET LÄH- TÖKOHDAT JA TUTKIMUKSEN VIITE- KEHYS
2.1 VERKOSTOTALOUS
Verkostoteoria sai alkunsa Leonhardt Eulerin Königsbergin siltojen tutkimisesta vuonna 1736 (Biggs ym. 1976). Albert-Làszlò Baraba`sin (2002, 16-30) mukaan Euler käynnisti huomaamattaan uuden matematiikan alan, graafiteorian, joka on nykyisen verkostojen tutkimuksen perusta. Graafiteoria perustuu solmuihin ja linkkeihin. Graafien ja verkostojen rakenne on keskeinen tekijä, jotta ymmärrämme ympäröivää kompleksista maailmaa.
Hans Thorelli (1986) näkee verkostot markkinoiden ja hierarkioiden välimuotoina, jotka saattavat olla eri tavoin kiinteitä tai löyhiä riippuen verkostossa toimivien osapuolten siteiden määrästä sekä siteiden intensiteetistä ja tyypistä.
Hänen mukaansa yritykset toimivat kompleksisessa ympäristössä, jota yksittäisen yrityksen erikseen on vaikea ymmärtää. Carlos Jarillo (1988) totesi, että yritysten on järkevää tehdä yhteistyötä tai verkostoitua keskenään. Verkostoituminen edistää kasvavien yritysten kykyä pysyä joustavina. Verkostot ovat hyvin monenlaisia eikä ole olemassa mitään yhtä ainoaa verkostomallia, joka sopisi kaikille. Manuel Castellsin (1996) mukaan yritykselle on tärkeää päästä mukaan kehittyviin verkostoihin. Tällaisen verkostoitumisen kautta yritys itse myös kehittyy ja menestyy. Tietoyhteiskunnassa verkostoyritys koetaan hyväksi, koska siinä pystytään tuottamaan tietoa ja jalostamaan sitä tehokkaasti sopeutuen uusiin tilanteisiin innovatiivisesti. Verkostot ovat avoimia ja pystyvät laajenemaan rajoituksitta. Verkostoihin perustuva yhteiskunta on erittäin dynaaminen ja avoin.
Verkostoituminen tarkoittaa organisaatioiden ja yritysten yhteistyömalleja, joihin voi samaan aikaan osallistua useita tahoja. Tällaisia tahoja voivat olla sekä muut yritykset että organisaatiot. (Pirnes 2002, 7.) Myös muut erilaiset toimijat voivat olla mukana verkostoissa. Yhteistyön tiiviys voi vaihdella huomattavasti vapaaehtoisuudesta jopa suhteellisen tiukasti määriteltyihin yhteistyösääntöihin.
Verkostoituminen on tärkeää mm. riskin jakamisen, uusille markkinoille pääsemisen, verkostoitumisesta koetun yleisen arvostuksen, uusien yhteistyömahdollisuuksien sekä teknisten, kaupallisten ja sosiaalisten pääomien vuoksi. (Powell ym, 1996; Gulati 1998; Gulati 1999; Ahuja 2000; BarNir & Smith 2002.) Tässä tutkimuksessa resursseilla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä ja palveluja, joita kunnan talous- ja palkkahallintopalvelujen ulkoistamisessa tarvitaan kunnan ja ulkoistuskumppanin välillä.
Teoreettisesti ja empiirisesti on todistettu, että turbulenttisessa ympäristössä yritysten on mahdotonta ennustaa, mitkä resurssit muodostuvat niille elintärkeiksi.
Tämän vuoksi onkin tärkeää investoida verkostoihin, jotka tuovat potentiaaliset ja käytettävissä olevat resurssit esille. Verkostoituminen on erityisesti tärkeää niillä ympäristön osa-alueilla, joilla ei ole kontrollointia esimerkiksi paikallisten, alueellisten tai valtakunnallisten viranomaisten tai intressiryhmien taholta.
Erilaisten verkostojen merkitys korostuu erityyppisissä ympäristöissä. (Johannisson 1986, 1988.) Henkilökohtaisten sidosverkostojen merkitys on yrityksen menestymisessä tärkeää ajattelun avartumisen ja oppimisen kautta (Littunen 2001, 251-254). Africa Ariño ja Josè De la Torre (1998) nostavat esille organisaatioiden monimuotoisuuden, joka vaatii yhä kiihtyvää ja nopeaa markkinoiden teknologista globalisaatiota, jossa yrityksen on yksin vaikea menestyä.
Kirjallisuudessa organisaatioiden verkostoitumista on tarkasteltu kolmesta näkökulmasta. Yksinkertaisin tarkastelutapa on verkostot kahdenvälisissä suhteissa (dyadic relationship). Toinen verkoston tarkastelutapa on tarkastella tietyn organisaation näkökulmasta kaikkia sen kahdenvälisiä suhteita, jolloin siis tarkastellaan verkostoja laajemmin. Kolmas ja myös monimutkaisin ja monitahoisin näkökulma huomioi verkostot monenkeskisinä vuorovaikutus- ja vaihdantasuhteina, jotka saavat aikaan laaja-alaisen ns.
”helikopteriperspektiivisen” kuvauksen olemassa olevasta verkostorakenteesta.
Tällöin jokainen yritys on oman verkostonsa keskeinen toimipiste, josta se tarkastelee suhteitaan eri suuntiin. Tällainen verkosto on myös täysin ainutkertainen kokonaisuus. (Vesalainen 2006, 11.) Tässä tutkimuksessa verkostoitumista tarkastellaan kahdenvälisessä eli kunnan ja sen ulkoistuskumppanin suhteessa. Vaikka verkostossa toimimisen perusajatus onkin eri osapuolille hyödyn saaminen, niin verkostossa toimivilla on myös kilpailua keskenään.
Yritysten välisiä suhteita ja verkostoitumista on tutkimuksissa tarkasteltu erilaisista näkökulmista ja teoreettisia lähestymistapoja on hyvin paljon. Amalya Oliverin ja Mark Ebersin (1998) tutkimuksen mukaan jo lähes 20 vuotta sitten 158 tieteellisestä tutkimuksesta löytyi 17 erilaista taustateoriaa. Näistä teorioista käytetyimmät oli resurssiriippuvuusteoria ja verkostoituminen. Timo Hämäläinen ja Gerd Schienstock (2000) erottavat verkostoitumisessa verkostojen havainnoinnin, yhteistyökumppanin hakemisen, luottamuksen luomisen, yhteisen tietoperustan laatimisen, organisoinnin ja aktiivisen yhteistyön. Pekka Tsuparin ym. (2004, 4-5) tutkimuksessa selvitettiin EU-maiden yritysten välisten liiketoimintasuhteiden yleisyyttä ja luonnetta Suomessa. Kyselytutkimuksen mukaan vakiintuneita liiketoimintasuhteita oli noin 80 prosentilla yrityksistä.
Yleisimmiksi yhteistyömuodoiksi osoittautuivat ulkoistaminen ja alihankinta.
Verkostoitumista kysyttäessä vain harvat yritykset mielsivät toimintansa verkostomaiseksi.
Verkostotaloudessa yritysten välinen liittoutuminen ja tämän myötä myös riippuvuus toisten resursseista ja osaamisesta on kasvanut. Verkostoituminen mahdollistaa yritysten keskittymisen siihen, mitä ne parhaiten osaavat tehdä.
Verkostoitumisen myötä mahdollistuu uudenlainen ajattelu myös strategioissa ja rakenteissa. Koska verkostoitumisessa yritysten yhteistyösuhteet ovat usein pitkäaikaisia, ne merkitsevät tiivistyviä suhteita sekä myös strategisia kumppanuussuhteita. Verkostoituminen on lopuksi ihmisten välistä toimintaa perustuen sosiaalisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Yrittäjyys kehittyy verkostotaloudessa vuorovaikutteisemmaksi ja yhteisöllisemmäksi. (Toivola 2006, 29.)
Verkostotaloudessa olennainen piirre on se, että verkostot muuttuvat jatkuvasti, joka myös tarkoittaa verkostoissa toimivien ihmisten toimimista muuttuvissa olosuhteissa. Verkostotalous vaatii aivan uuden suhtautumistavan, jota pitkään yrityselämässä olleiden työtekijöiden ja johtajien on vaikeaa oppia. Verkostolla ymmärretään riippumattomien osien yhteen kytkeytynyttä kokonaisuutta.
Verkostotalous on tapa toimia sekä löyhempien että tiiviimpien yhteenliittymien ja verkosto-organisaatioiden kautta. Niissä etu saadaan tekemällä yhteistyötä niiden yhteenliittymien kanssa, jotka parhaiten palvelevat yhteistyötahojen kautta.
Verkostotaloudessa kukin toimija tekee parhaansa ja tällöin saavutetaan jotain sellaista, mihin kukaan ei yksinään pysty. Verkostotaloudessa työnjako syvenee ja eri toimijoiden väliset raja-aidat mataloituvat. Toimijat tekevät keskenään pitkäaikaisia sopimuksia ja verkostosuhteet ovat keskeinen selviytymis- ja kilpailutekijä. (Hakanen ym. 2007, 14-15.) Verkostossa toimiminen voi syventyä yhteistyön myötä myöhemmin myös kumppanuudeksi.
Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten keskinäistä verkostoitumista saattaa rajoittaa se, ettei yrityksissä ole välttämättä riittävästi tietoa verkostoitumisen hyödyistä, riskeistä ja kustannuksista. Kiinnostavien ja luotettavien partnereiden hakemista ja etsimistä saattavat rajoittaa monet käytännön seikat. Lisäksi keskinäisen luottamuksen ja yhteisen tietämysperustan luominen vaatii aikaa, oppimista sekä käytännön ja asenteellisten vaikeuksien ylittämistä.
Verkostoperustainen yhteistyö, organisointi ja koordinointi vaativat näkemystä ja johtajuutta. Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ei aina ole resursseja eikä osaamista verkostossa toimimisen ja kilpailukyvyn kannalta. (Ruohomäki ym. 2003, 16.)
Tutkimuksissa yritysten välisiä verkostoja on tyypitelty hyvin eri tavalla.
Verkostossa toimijoiden lukumäärän lisäksi verkostot voidaan tyypitellä myös vertikaalisiin ja horisontaalisiin verkostoihin. Vertikaaliset verkostot ovat samalla tuotantoalalla ja tuotteet täydentävät toisiaan. Horisontaaliset verkostot toimivat puolestaan samalla toimialalla ja kilpailevat keskenään. (Elg & Johansson 1996;
O`Donnell ym. 2001.) Yrittäjillä on sekä virallisia että epävirallisia verkostoja.
Viralliset verkostot muodostuvat esimerkiksi pankeista ja muista virallisluontoisista tahoista. (Birley 1985.)
Manuel Castellsin (1996, 164) mukaan vertikaalisista hallintomalleista on siirrytty horisontaalisiin malleihin. Hannu Pirneksen (2002, 35-36) mukaan perinteinen tuotannon arvoketju alkaa raaka-aineiden hankkimisesta ja päättyy kuluttajan tai käyttäjän tekemään ostopäätökseen. Globalisaation, tietotekniikan kehittymisen ja elektronisen kaupankäynnin vuoksi yritysten kilpailuasema on kiristynyt. Horisontaalinen arvoketju on vertikaalista ketjua tuotekeskeisempi, sillä siinä tavoitellaan vertikaalista arvoketjua vaativampien tuotekokonaisuuksien tuottamista. Horisontaalisessa arvoketjussa keskeistä ovat erilaiset kyvykkyydet ja tietoverkot. Anat BarNir ja Ken Smith (2002) pitävät sosiaalisten verkostojen merkitystä yritykselle hyvin tärkeänä. Sosiaalisissa verkostoissa ihmisten välisillä suhteilla on merkittävä rooli.
Verkostoituminen on erilaista tulkintaa ja yrityksen sisälläkin saattaa eri henkilöillä olla erilainen näkökulma verkostoitumiseen. Tämä johtuu kahdesta syystä. Ihmisen persoonallisuus, koulutustaso ja aiempi kokemus työelämässä vaikuttavat siihen, millä tavalla hän suhtautuu yritysten väliseen yhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Ihmiset näkevät samatkin asiat hyvin eri tavalla. Toinen vaikuttava tekijä on henkilön oma rooli yrityksessä. Toimittaja/asiakas – yhteistyössä toimittajan puolella merkittäviä toimenkuvia ovat esimerkiksi omistaja, tulosyksikön johtaja tai tiimin asiakasvastaava. Asiakkaan puolella merkittäviä avainhenkilöitä ovat esimerkiksi ostotoimen johtaja, tuotantopäällikkö tai kehittämisjohtaja. Käytännössä yhteistyösuhde realisoituu ihmisten ja yritysten välisenä käyttäytymisenä, joka saattaa poiketa aiemmin sovitusta. (Vesalainen 2006, 40-41.)
Johtamisen tutkimus- ja johtamisajattelu on keskittynyt liikesuhteisiin ja verkostoihin. Myöhemmin pääpaino on siirtynyt johtamissuhteisiin ja verkostoihin.
Tämä uusi lähestymistapa keskittyy kahteen kysymykseen. Ensinnäkin tulee mietittäväksi se, missä määrin löyhästi toisiinsa kytköksissä olevat verkostot ovat hallittavissa. Lisäksi pohdittavaksi tulee, miten yritykset hallitsevat verkostojen mittaamista. Johtotason haasteena on kehittää kykyä verkostoitua, joka antaa mahdollisuudet heidän omien resurssiensa käyttämiseen yhdessä muiden toimijoiden resurssien kanssa. Tätä kehitystä on estänyt ajatusrakennelmien puute, mikä ei kuitenkaan estä verkostoitumisen kehittämistä avoimempaan suuntaan.
Tulevaisuuden tutkimuksen tehtävänä on hienosäätää ymmärrystä verkostojen mahdollisuuksiin, kehittää hyviä toimenpiteitä ja tutkia, kuinka edistää suhteiden ja verkostojen kehittymistä sekä yritysten toimintakykyä erilaisissa suhteissa ja verkostoissa. (Ritter ym. 2004.) Kansainväliset yritykset näyttävät haluavan käyttää ulkopuolisia, erityisesti horisontaaleja tai kilpailijaresursseja. Kansainvälisille yrityksille horisontaaliset verkostot edustavat pääasiallisesti ulkopuolisia fyysisiä, organisatorisia ja teknisiä resursseja, kun taas kotimaiset yritykset ovat kriittisempiä verkostoresursseja kohtaan kuin sosiaalisesti ja vertikaalisesti yhteen liittyneet yritykset. (Chetty & Wilson, 2003.)
Verkostotyypit voidaan luokitella sen mukaan, tarkastellaanko verkostoja yksilön vai organisaation näkökulmasta. Yksittäisen henkilön verkostot jakautuvat työtehtävä-, rooli- ja sosiaaliverkostoihin. Yksilöt voivat kuulua erilaisiin mahdollisuusverkostoihin omassa organisaatiossaan tai sen ulkopuolella.
Mahdollisuusverkostot ovat verkostoja, joihin ihmiset kuuluvat etsiäkseen tai hyödyntääkseen mahdollisia työ- ja liiketoimintamahdollisuuksia. Organisaation verkostot jakautuvat puolestaan sisäisiin ja ulkoisiin. Sisäiset verkostot ovat sidottuja yritykseen ja niitä voivat olla esimerkiksi tiimit ja osastot. Ulkoiset verkostot ovat yrityksen yhteistyökumppaneita ja muita yrityksen kanssa toimivia.
(Mittilä 2006, 79-80.)
2.2 VERKOSTOJEN TARKASTELU ERI TEOREETTISISTA LÄHTÖKOHDISTA
Verkostot ovat yritysten, organisaatioiden tai yksilöiden välisiä verkostosuhteiden kudoksia, jotka voivat olla jopa rajattomia ja jatkuvasti muuttuvia. Verkostosuhteet ovat yrityksen tai organisaation tavoitteellista, pitkäkestoista ja läheistä yhteistyötä joko yhden tai useamman yrityksen tai organisaation kanssa. Yhteistyö kehittää kaikkien osapuolten osaamista, koska se on vuorovaikutteista ja luottamuksellista.
Verkostoituminen on prosessi, jossa lisäarvo syntyy yhteistyöyritysten osaamisen, tiedon ja arvojen yhdistämisellä. (Hakanen ym. 2007, 77-78.) Yritysten yhteistyösuhteet voivat toimia myös toimitus- ja arvoketjujen ulkopuolella.
Tällaisista esimerkkejä ovat suhteet tuotekehittäjiin, tutkimusyksiköihin, oppilaitoksiin ja viranomaisiin. Yritysten verkosto voidaan käsittää erisuuntaisten suhteiden jatkuvasti muuttuviksi yhdistelmiksi. (Toiviainen 2006, 30.)
Verkostoteoriat nousevat pääasiallisesti sosiaalitieteistä, taloustieteistä ja oikeustieteistä (Kohtamäki 2007). Verkostotutkimuksen vertailu on ongelmallista eri tieteenalojen välillä. Näyttää siltä, että tutkimuksen ”palaset” eivät aina sovi yhteen. Hajanaisuuteen on useita eri syitä. Ensinnäkin tutkimukset eroavat toisistaan tutkimustaustansa takia. Toiseksi eri puolilla maailmaa tehtyjen tutkimusten tulokset eroavat toisistaan käytettyjen metodien vuoksi. Tutkimusten vertailemisesta tulee yhä vaikeampaa, koska eri tutkimukset eivät aina tunnista toisten tutkimustyötä. Vertailemisen vaikeutta lisää myös se, että toiset tutkijat pyrkivät kuvaamaan ja ymmärtämään yritysten todellisuutta ja toiset yrittävät määrätä ja hoitaa suhteita. Tutkimustulosten yhteen vetäminen ja yleistäminen on edellä mainituista syistä johtuen vaikeaa. (Ritter & Gemünden 2003a.) Monitieteinen tutkimus on kokoavaa tutkimusta, jossa hyödynnytetään eri tieteenaloja kuitenkin niin, että ne säilyttävät omat ominaisuutensa.
Tieteidenvälisessä tutkimuksessa tieteiden yhteistoiminta menee jo pitemmälle eli siinä pyritään rikkomaan eri tieteenalojen rajoja ja tuomaan uutta tietoa tieteiden väliselle katvealueelle. Poikkitieteisessä tutkimuksessa jo lähtökohtana on
monitieteellisyys, jolloin tutkimustuloksena voi syntyä uusia ratkaisumalleja ja paradigmoja. Näitä kaikkia eri vaihtoehtoja voi käyttää käytännöllisten tutkimusongelmien ratkaisemiseksi. (Mikkeli & Pakkasvirta 2007, 63-67.) Tässä tutkimuksessa talous- ja palkkahallinnon ulkoistamista tarkastellaan verkostojen teoreettisista lähtökohdista sekä kunnan että ulkoistuskumppanin näkökulmasta.
Julkishallinto on lähentynyt yrityksiä palvelujen ulkoistamisen myötä, joten on luontevaa tarkastella em. asiaa yhdessä hallintotieteiden ja yrittäjyyden tieteenalan näkökulmasta.
Tutkimuksissa on tunnistettu seuraavan tyyppiset verkostot: sosiaaliset verkostot, maineperustaiset verkostot, markkinointitietoverkostot, yhteistyöverkostot ja teknologiset yhteistyöverkostot. Sosiaaliset verkostot perustuvat vahvoihin henkilökohtaisiin suhteisiin. Maineperustaisissa verkostoissa kumppanit ovat markkinajohtajia tai korkeasti arvostettuja yrityksiä tai yksityisiä henkilöitä. Markkinointitietoverkostoissa suhteet mahdollistavat markkinainformaation siirtymisen yksilöiden tai yritysten välillä.
Yhteistyöverkostoissa toimijat ovat keskenään kilpailijoita ja tekniset tietoverkostot ovat teknisiä yhteenliittymiä, joihin liittyy teknologinen kehitys ja innovaatioprojektit. (Lechner ym. 2006.)
Verkostomaisuuden kriteereinä ovat verkoston jäsenten yhteiset strategiat ja tavoitteet sekä itsenäinen päätösvalta. Verkoston jäsenet ovat riippuvaisia toisistaan siten, että ne eivät voi saavuttaa tavoitteitaan ilman toisen mukanaoloa. Verkoston jäsenillä on vuorovaikutus ja luottamus toisiinsa ja ongelmat pyritään ratkaisemaan yhdessä. Verkostossa toimiminen voi vaihdella löyhästä yhteistyöstä kiinteämpään organisaatioon. Verkoston johtaminen perustuu koordinointiin, johon osallistuvat kaikki verkoston jäsenet. Valtionhallinnolla on verkostoissa erityinen roolinsa, mutta ei kuitenkaan muita ylempi asema. Kun valtio tai kunta on jäsenenä verkostossa, sillä voi olla pääkoordinaattorin, verkostonrakentajan tai verkostonjohtajan rooli. (Sisäasiainministeriö 2005, 51-52.)
Tutkimuksessa verkostojen tarkastelun pohjana on käytetty verkostojen eri teoreettisia lähtökohtia, jotka Jukka Vesalainen (2006, 35) on koonnut kuvion 2 mukaisesti. Tämä teoreettinen tarkastelu on valittu siksi, että se antaa mahdollisuuden kunnan talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisen tutkimiseen poikkitieteellisesti tarjoten laajan ja monipuolisen näkökulman.
Teoreettisesti verkostoja voidaan tarkastella kolmesta lähtökohdasta eli 1) talousteoreettisista lähtökohdista, 2) strategisten verkostojen lähtökohdista ja 3) sosiaalipsykologisista lähtökohdista. Talousteoreettiset lähtökohdat jakautuvat resurssiriippuvuusteoriaan, transaktiokustannusteoriaan ja peliteoriaan. Strategisen liikkeenjohdon lähtökohdat sisältävät resurssiperustaisen näkemyksen, interaktiivisen lähestymistavan ja strategisten verkostojen lähtökohdan.
Sosiaalipsykologiset lähtökohdat sisältävät sosiaalisen vaihdannan teorian, sosiaalisen pääoman teorian ja oppimisen. (Vesalainen 2006, 29-42.)
Kuvio 2. Verkostojen teoreettiset lähtökohdat (mukaellen Vesalainen 2006, 35.)
On siis olemassa useita lähtökohtia ja näkökulmia. Seuraavassa esitellään katsaus kustakin edellä mainitusta lähtökohdasta (pl. interaktiivinen lähestymistapa) yleispiirteittäisen kuvan saamiseksi asian laajuudesta.
2.3 TALOUSTEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
2.3.1 Resurssiriippuvuusteoria
Resursseilla tarkoitetaan yleensäkin kaikkia niitä voimavaroja, joita organisaatiolla on. Voimavaroilla tarkoitetaan myös sosiaalisia resursseja, sillä organisaatioiden tulee väistämättä olla vuorovaikutuksessa sosiaalisen ympäristönsä kanssa.
Resurssiriippuvuusteorian lähtökohtana on se, että organisaation on hankittava toimintaympäristöstään resursseja, jotta se pystyisi toimimaan. Organisaatiot eivät siis itse yksin pysty tuottamaan kaikkia toiminnassaan tarvittavia resursseja, vaan niitä joudutaan hankkimaan myös muilta. Resurssiriippuvuuden olleessa
organisaatioiden välillä suuri, organisaation mahdollisuus toimia itsenäisesti vähenee. Riippuvuus voi myös aiheuttaa ongelmia, sillä tarjoamiensa resurssien ehdoksi organisaatiot voivat asettaa toisilleen erilaisia vaatimuksia. Riippuvuus muista voidaan määritellä kolmen tekijän avulla, joita ovat puuttuvan resurssin tärkeys, toisen organisaation määräys resurssien käytössä ja vaihtoehtojen kartoittaminen muualta saatavista resursseista. Tästä syystä organisaatiot pyrkivät pitkäaikaisiin yhteistyösopimuksiin. Lisäksi pyritään välttämään liikaa sitoutumista yhteistyökumppaniin. Resurssiriippuvuusteoriassa keskeistä on se, että työnjaon ja erikoistumisen myötä organisaaatiot tulevat riippuvaisiksi toisistaan. Tämä on luonnollista, koska organisaatio yksinään ei pysty hoitamaan kaikkea itse eli olemaan omavarainen, vaan niiden tulee tästä syystä tehdä yhteistyötä toistensa kanssa. Jotta yhteistyö olisi molempia tai kaikkia osapuolia tyydyttävää, organisaatioiden tulee sopia ehdot toiminnalleen ja myös noudattaa niitä. (Pfeffer &
Salancik 1978, 19, 42-43.)
Resurssiriippuvuusteoria on yksi organisaatio- ja talousteoreettisista tarkastelutavoista. Teoriassa keskeinen käsite on vaihtokustannus. Sillä tarkoitetaan niitä kustannuksia, joita aiheutuu, jos yhteistyökumppani vaihtuu toiseen kumppaniin. Ongelmaksi yrityksen kannalta saattaa muodostua se, että yhteistyökumppanin asema on yrityksen toimintaympäristössä niin vahva, että se voi halutessaan sanella ehdot, joilla yhteistoimintaa voidaan jatkaa. Yrityksen vahvuus perustuu ainutlaatuiseen osaamiseen. (Vesalainen 2006, 31-38.) Resurssiriippuvuusteoriassa resurssi voidaan nähdä myös homogeenisten ja heterogeenisten resurssin yhdistelmänä (Alvarez & Busenitz 2001).
Resurssiriippuvuusteoriassa määritellään laajasti käsittäen ne voimavarat, joita organisaatio tarvitsee. Tällaisia resursseja ovat mm. tiedot, työntekijät ja heidän ammattitaitonsa, asiakkaat, tilat, rahat, teknologia ja toiminnassa tarvittava legitimaatio. Johtaja voi säädellä tietoa, jota organisaatio käyttää ja määrittää työntekijöiden kanssa tarkoitukseen sopivan ympäristön. (Niiranen 1994, 190.)
Risto Harisalo (2009, 226-228) on päätynyt tutkimuksessaan organisaatioteorioista siihen, että sidosryhmäteorian keskeinen idea on se, että jokainen organisaatio tekee työtä tiettyjen organisaatioiden kanssa, jotka joko mahdollistavat tai vaikeuttavat sen menestystä. Resurssiriippuvuusteoria on sidosryhmäajattelua jalostuneempi teoria, sillä siinä huomio on monien erilaisen organisaatioiden muodostamassa verkostossa. Verkostossa organisaatioiden välille muodostuu keskinäisiä riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteita. Tärkeimpiä niistä ovat valtasuhteet, joiden merkitystä organisaatioiden menestykselle ei ole syytä vähätellä. Resurssiriippuvuusteoria analysoi organisaatioita niiden keskinäisten riippuvuussuhteiden näkökulmasta. Koska organisaatiolla ei ole itsellään riittävästi tarvitsemiaan resursseja, niiden on tunnistettava tarvitsemansa resurssit ja niiden lähteet. Näin organisaatioille kehittyy keskinäisiä riippuvuuksia kuvaavat valtasuhteet. Mitä riippuvaisempi organisaatio on valinnoissaan näistä resursseista ja niiden haltijoiden vallasta, sitä rajoittuneempaa sen toiminta on.
2.3.2 Transaktiokustannusteoria
Alkuperäinen institutionaalinen koulukunta korosti instituutioiden merkitystä talouden toiminnassa ja kritisoi taloustieteen abstraktia lähestymistapaa.
Yhteiskunnan toimintaa on tämän koulukunnan mukaan mahdollista ymmärtää vain instituutioiden, kuten yhteiskunnan rakenteiden, sääntöjen ja tapojen ymmärtämisen kautta. Institutionaalista koulukuntaa pidetään puhtaaseen taloudelliseen analyysiin ja matemaattisuuteen perustuvan taloustieteen vastakohtana, jonka mukaan instituutiot vaikuttavat yksilöiden ja markkinoiden toimintaan. Uusi institutionalismi on alkuperäistä institutionalismia teoreettisempi ja taloudellisen toiminnan tarkastelun yhteydessä siinä yhdistyvät sekä viralliset että epäviralliset instituutiot. (Pekkarinen & Sutela 2002, 36.)
Transaktiokustannusteoria kuuluu uuteen institutionaaliseen taloustieteen koulukuntaan. Transaktiokustannuksia eli vaihdantakustannuksia syntyy vaihdantaa tehtäessä. Teoria erottaa kaksi vastakkaista liiketoimintojen organisointitapaa eli hierarkia ja hintamekanismi. Lisäksi näihin pohjautuu kaksi institutioitumistapaa eli yritykset ja markkinat. Näiden kahden ääripään väliin jäävät niin kutsutut hybridiohjausmuodot, joihin myös yritysverkostot kuuluvat.
Transaktiokustannusajattelua pidetään yhtenä merkittävänä selityksenä yritysten muodostumiselle ja kasvulle. (Vuorinen 2005, 36-37.)
Opportunismissa voidaan erottaa varojen erityisyys, jossa toimittajan resurssit ovat vaikeasti muualle siirrettävissä. Tästä syystä myyjä tulee erityisen riippuvaiseksi toisen osapuolen jatkuvista ostoista saadakseen takaisin alkuperäisen investoinnin kustannukset. Tästä syystä ostajalla on vaara tulla erittäin riippuvaiseksi yksittäisestä toimittajasta. (Bailey 1995, 37.) Opportunismiin kuuluu muun muassa tiedon pimittäminen ja sopimusten rikkominen. Ihmiselle luontainen opportunistinen käytös pakottaa suojaamaan sopimuksia ja varallisuutta tehokkaammin sekä varmistamaan, että vastapuoli ei harjoita opportunistista käyttäytymistä. (Grover & Malhotra 2003, 459.)
Transaktiokustannusteorian kannalta kaksi tärkeää kysymystä ovat: 1) kuinka paljon yrityksen tuotteista tai palveluista on ulkoistettu ja 2) millainen johtamiskulttuuri yrityksellä on toimittajiin nähden. Yrityksen tuotteiden tai palvelujen ulkoistamispäätös perustuu kokonaiskustannuksiin, jotka muodostuvat tuotantokustannuksista ja transaktiokustannuksista. Transaktiokustannukset muodostuvat yhteistyökustannuksista, toiminnan riskistä ja opportunismin riskistä.
Yhteistyökustannukset muodostuvat selvitettäessä tuotteen hintaa, tuotteen ominaisuuksia ja saatavuutta. Toiminnan riski tarkoittaa muiden osapuolten tieten tahtoaan vääristelemiä tosiasioita. Opportunismin riski pitää sisällään neuvotteluvoiman puutetta tai sen menettämistä. (Clemons ym. 1993.)
Transaktiokustannusteoriassa on kyse organisaation päätöksenteossa siitä, että ostetaanko joku tuote tai palvelu toiselta vai valmistetaanko se itse.
Transaktioteorian verkostokeskustelussa tulevat usein esille tutkijat Ronald Coase
ja Oliver Williamson. Teoria pohjautuu Ronald Coasen vuonna 1937 julkaisemaan artikkeliin, jossa hän pohtii yritysten olemassaoloa. Coase sai taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 1991. Transaktiokustannusteorian taustalla on yritysten olemassaolon pohdinta markkinoiden toimivuuden tai toimimattomuuden vuoksi.
Transaktiokustannusteoria pyrkii selittämään, milloin palvelu tai tuote on järkevää tuottaa itse ja milloin se on järkevää ostaa muilta yrityksiltä.
Transaktiokustannukset ovat tulosyksiköiden välisistä liiketoimista eli transaktioista aiheutuvia kustannuksia. Oliver Williamson (1975) nojautui teoriamuodostuksessaan Ronald Coasen luomalle perustalle ja hän esittää toiminnalliset kriteerit liikkeenjohdon päätöksenteon pohjaksi. Oliver Williamsonin määritelmä transaktiokustannuksille on hyvin laaja ja tärkeimmät transaktiokustannukset liittyvät suhdekohtaisuuteen. Myös Oliver Williamson sai taloustieteen Nobelin vuonna 2009. (ref. Terviö 2010.)
Transaktiokustannusteoriakeskusteluun liittyy myös rajankäynti markkinoiden ja hierarkian välillä. William Ouchi (1980) toi mukaan myös klaani –käsitteen.
Klaaneilla tarkoitetaan yhteisöjä, joiden käyttäytyminen perustuu yhteisiin sosiaalisiin normeihin. Hänen mukaansa markkinoilla vallitsee normatiivisissa vaatimuksissa vastavuoroisuus ja informaatiovaatimuksena hinta. Hierarkiassa normatiivisissa vaatimuksissa vastavuoroisuuden lisäksi on mukana legitiimiys ja informaatiovaatimuksena säännöt. Klaanissa on normatiivisissa vaatimuksissa vastavuoroisuuden ja legitiimiyden lisäksi myös yleiset arvot ja vakaumus. Tällöin informaatiovaatimuksena ovat traditiot. Näin klaani siis toimii yhteisesti sovittujen tiettyjen arvojen mukaisesti.
Transaktiokustannusteoria eroaa aiemmin taloudellisia organisaatioita tarkastelevista teorioista selkeimmin seuraavilla tavoilla: 1) se sisältää enemmän mikroanalyyttisyyttä, 2) painottaa enemmän ihmisen käyttäytymistä, 3) huomioi varallisuuden erityisyyttä, 4) tukeutuu enemmän vertailevaan institutionaaliseen analyysiin, 5) pitää yritystä enemmän hallinnointimuotona kuin tuotantofunktiona ja 6) painottaa sopimuksissa ex post –instituutioiden puolta.
Transaktiokustannuksia syntyy sekä ennen (ex ante) että jälkeen (ex post) – tilanteissa. Ex ante -kustannuksia syntyy sopimuksia laadittaessa ja neuvoteltaessa.
Kustannukset vaihtelevat tavara- tai palvelutyypistä riippuen. Ex post – kustannukset sisältävät perustamiskuluja sekä juoksevia kuluja.
Transaktiokustannusteorian kaksi käyttäytymiseen vaikuttavaa oletusta ovat rajoitettu rationaalisuus ja opportunismi. Kolmantena, mutta merkitykseltään vähäisempänä, mainitaan riskien neutraliteetti. (Williamson 1985, 387-388.) Mark Granovetter kritisoi Oliver Williamsonin (1975) näkemystä markkinoista ja hierarkioista, sillä siinä yliarvioidaan organisaation sisäisen hierarkian merkitystä.
Mark Granovetterin käsityksen mukaan teoreettisessa pohdinnassa tulisi välttää ääripäiden ali- tai ylisosialisoituja käsityksiä. Toimijat eivät toimi tai tee päätöksiä sosiaalisesta kontekstista irrallaan olevina yksilöinä tai noudata orjallisesti
sosiaalisen taustansa mukaista mallia. Heidän toimintansa uppoutuu jatkuvasti toimivaan sosiaalisten suhteiden järjestelmään. (Granovetter 1985, 481-493.)
Uudemmassa talousteoreettisessa ajattelussa (New Institutional Economics) verkostoitumisen hyötyä tarkastellaan erityisesti transaktiokustannusten näkökulmasta. Alkuperäiseen transaktiokustannusten perusajatukseen siitä, että valmistetaanko tuote itse vai hankitaanko tuote markkinoilta, on tullut ajan myötä lisää kolmantena ulottuvuutena verkostomahdollisuus. Valinta on riippuvainen vaihdannan kohteesta ja luonteesta. Jos kyse on helposti markkinoilta ostettavasta tuotteesta, jonka saatavuudessa ei ole ongelmia, niin silloin markkinoilta ostaminen on paras vaihtoehto. Jos vaihdannan kohde on vaikeasti määriteltävissä tai sen saatavuus on ongelmallinen, niin silloin kohde on viisainta tehdä itse. Näiden ääripäiden väliin jää verkostoitumisen mahdollisuus. Verkostoitumiseen yleensä liitettävän luottamuksen merkitys transaktiokustannusteoriassa kasvaa, sillä luottamus poistaa opportunistisen käyttäytymisen tuomat rajoitteet organisoitumisessa. (Vesalainen ym. 2004, 101.)
Useimmat taloustieteilijät esittävät talouden ongelmiin markkinaperusteista ratkaisua. Ainakin osa vastausta on transaktiokustannuksissa, sillä kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen markkinoilla maksaa sekä rahaa että vaivaa.
Etsintäkustannuksia aiheutuu halukkaan ostajan etsiessä sopivaa myyjää.
Informaatiokustannuksia aiheutuu hyödykkeen ominaisuuksia selvitettäessä ja sopimuskustannuksia syntyy sopimusta neuvoteltaessa. Lisäksi toimeenpanosta aiheutuu omat kustannuksensa. (Pekkarinen & Sutela 2002, 130.)
Kilpailuttamisessa saavutetuista säästöistä tulisi vähentää kilpailuttamiskustannukset, järjestelmän hallinnointikustannukset, sopimuksen valvontakustannukset, sopimuksen tarkistamisesta ja muutoksista käytävät neuvottelukustannukset ja palvelutuottajan kartellisoitumisesta seuraavat kustannukset. Edellä mainituista hallinnointikustannukset ja sopimuksen valvontakustannukset toteutuvat myös hierarkkisessa palvelutuotannossa. (Bailey 1995, 388-389.)
Näennäismarkkinoiden tehokkuutta tutkittaessa näennäispalveluilla tarkoitetaan useimmiten hyvinvointipalvelujen tuottamiseen luotuja markkinoita, joilla julkishallinto mahdollistaa vaihtoehtoisten tuottajaorganisaatioiden tulon aiemmin itse hierarkisesti tuottamiensa palvelujen joukkoon. Jotta uusi tuotantotapa olisi järkevä ja onnistunut, siitä ei saisi aiheutua enemmän kustannuksia kuin siitä saatava kustannussäästö on. Näitä transaktiokustannuksia on kuitenkin vaikea tunnistaa. Näennäismarkkinoiden luomisesta aiheutuvia transaktiokustannuksia ovat ennen kilpailuttamista aiheutuvat tilaajan ja tuottajan kilpailuttamisprosessin kustannukset, hankintakeskuksen kustannukset sekä laadunvalvonnan järjestäminen. Kilpailuttamisen jälkeen aiheutuu transaktiokustannuksia 1) sopimuksen ja palvelun laadun valvonnasta, 2) yhteydenpidosta ja tiedotuksesta asiakkaille, 3) tuottajan vaihtumisesta syntyvästä
muusta lisätyöstä, 4) laadun paikkailusta syntyvästä lisätyöstä ja 5) lisäneuvottelukuluista. (Kähkönen 2002.)
Oliver Williamson (1985) kehitti pääpiirteet transaktiokustannusteoriaan, jotta liiketoimintaa voitaisiin analysoida objektiivisesti. Siinä keskityttiin markkinoiden ja hierarkioiden kahtiajakoon taloudellisille organisaatiomalleille. Edellä mainittua jaottelua laajennettiin edelleen muilla sosiaalisilla ulottuvuuksilla, kuten klaanit, verkostot ja pitkäaikaiset sopimukset (ks. Ouchi, 1980). Näiden laajennusten myötä on myös julkishallinnon puolella alettu kiinnittää kustannustietoisuuteen entistä enemmän huomioita. Oliver Williamson (1999) laajensi teorian soveltamistutkimustaan myös julkishallintoon. Hän toteaa julkishallinnon olevan palapeliä ja miettii, kuinka näin laajasti käytössä olevan organisaatiomuodon katsotaan olevan myös tehoton yksityisiin yrityksiin verrattuna.
2.3.3 Peliteoria
John Nash sai taloustieteen Nobel-palkinnon vuonna 1994 tutkimuksista, jotka osaltaan vaikuttivat täysin uuden matematiikan alan, peliteorian, syntyyn. 1970–
luvulla evoluutioteoreetikot alkoivat soveltaa peliteoriaa elämänkuvauksiinsa ja 1980 –luvulla taloustieteilijät keksivät sen mahdollisuudet omalla alallaan. Eri tutkijoita yhdistävänä piirteenä on ymmärtää ihmisten sosiaalista käyttäytymistä.
Peliteoriassa pelaajan valinnat riippuvat siitä, mitä muut pelaajat valitsevat.
Perinteisessä peliteoriassa jokaisen pelaajan oletetaan olevan sataprosenttisen rationaalinen, jolloin hänellä on käytössään kaikki tieto oman siirtonsa laskemiseksi. Kuitenkin näiden ehtojen täyttyminen on miltei aina mahdotonta, koska ihmisillä on rajalliset laskennalliset kyvyt ja tiedot. Peli saattaa olla liian monimutkainen tai siihen saattaa osallistua niin paljon ihmisiä, ettei peliteorialla voida valita päätöksiä idioottivarmasti. Usein yksinkertaisetkin tilanteet saattavat olla liian monimutkaisia täydellisesti arvioitaviksi. (ref. Siegfried 2008, 177.)
Päätöksentekoa perustellaan usein rationaalisuudella. Herbert A. Simonin (1982, 112-118) mukaan kyse on rajoitetusta rationaalisuudesta niin, että myös valinnan seuraukset voidaan arvioida. Rationaaliseen käyttäytymiseen liittyy useista näkökulmista tehtävää pohdintaa siitä, mihin rationaalisuus perustuu. Tästä syystä rationalisuus –käsitteen kanssa voidaan käyttää sopivaa laatusanaa, kuten
”objektiivisesti rationaalinen”, ”subjektiivisesti rationaalinen tai ”tietoisesti rationaalinen” selkeyttämään perustetta. Todellinen käyttäytyminen ei aina täytä rationaalisuuden vaatimusta, sillä tieto toimenpiteen seurauksista on aina puutteellista, seuraukset tapahtuvat vasta tulevaisuudessa ja todellisen elämän kaikkia vaihtoehtoja ei voida mitenkään huomioida.
Matemaattinen peliteoria kehittyi 1940 –luvulla. Moderni talouspolitiikka perustuu peliteoriaan samoin kuin markkinoiden analyysitkin. Perinteisessä markkinoiden analyysissä jouduttiin enimmäkseen rajoittumaan epärealistisiksi myönnettyjen ääritapausten tutkimiseen. Kyse ei ollut olennaisten kysymysten
kiertämisestä, vaan siitä, ettei tiedetty, miten niitä olisi pystytty riittävän tiukasti analysoimaan. Esimerkiksi shakkipelissä kyse on strategisesta käyttäytymisestä, jossa siirrot suunnitellaan pitkälle eteenpäin sen perusteella, kuinka vastustajan voi odottaa käyttäytyvän. Myös markkinoilla kyse on pelistä. Tavallaan pelin pelaamisessa on kyse myös useiden yhteiskunnan toimijoiden toiminnasta.
Taloudessa säännöt ovat varsin epämääräisiä ja siten analyysikin hankalampaa.
(Pekkarinen & Sutela 2002, 49-50.)
William Ouchi (1980) tutki organisaatioita ja niiden olemassaoloa aiempien tutkimusten perusteella päätyen siihen, että organisaatio on vakaa liiketoimintarakenne yksilöiden tai yksilöryhmien välillä. Organisaatioiden olemassaolo on selitettävissä siten, että kaikki liiketoimintamallit ovat organisoituja ja siten kaikki vakaat muutokset yhteiskunnassa ovat organisoituja. Byrokraattiset organisaatiot ovat puolestaan olemassa siksi, että tietyissä olosuhteissa ne ovat tehokkain toimintatapa oikeudenmukaisessa sovittelussa liiketoimintaosapuolten välillä. Vastaavalla tavalla markkinat ja ”klaaniorganisaatiot” (clan organizations) ovat olemassa, koska kukin niistä tietyissä olosuhteissa tarjoaa alhaisimmat transaktiokustannukset. Kuviossa 3 on esitetty peliteorian neljä mahdollisuutta.
Kuvio 3. Peliteorian neljä mahdollisuutta (Jarillo 1988, 34.)
Ylin vasen kulma matriisista on nimetty Oliver Williamsonin mukaan markkinoiksi (classic market), jolloin mukana on paljon toimijoita. Alempi vasen neljännes voidaan nimetä byrokratiaksi (bureaucracy), joka ilmentää vastakkainasettelua työläis/johtaja suhteen välillä. Oikeanpuoleinen alaneljännes on William Ouchin mukaan nimetty klaaniksi (clan), joka Oliver Williamsonin hierarkian mukaan on lähinnä todellista elämää. Sille ovat tyypillistä pitkäaikaiset yleisluontoiset suhteet virallisissa organisaatioissa. Viimeisessä neljänneksessä, jota Jarillo kutsuu strategiseksi verkostoksi (strategic network), keskeisillä yrityksillä on erityinen suhde muihin verkon jäseniin. Nollasummapeli toteutuu markkinoilla ja
byrokratiassa. Ei-nollasummapeli puolestaan toteutuu strategisessa verkostossa ja klaanissa. (Jarillo 1988.)
Kaupankäynti on nollasummapeliä, jossa joku aina voittaa ja joku häviää.
Peliteoreettisesti ajatteleva päättäjä punnitsee hyötyjä ja haittoja eli tavallaan hän etukäteen miettii, mitä hän voi saada laittaessaan tietyt panokset peliin.
Tarkasteltavana voi olla myös myöhemmin saavutettava etu, joka ei realisoidu juuri päätöksentekohetkellä. (Treynor 1999.) Peliteoria on rationaalisten yksilöiden strategisen vuorovaikutuksen teoria. Siinä pelaajat ovat rationaalisia, sillä he valitsevat parhaan mahdollisen strategian huomioiden oleelliset seikat ympäristöstä sekä omat ja vastapelaajan tavoitteet ja mahdollisuudet. Peliteoria on laajennettu versio perinteisestä formaalista päätöksentekoteoriasta, jossa päätöksentekijän valintakriteerinä on hänen itsensä eniten arvostama teko. Peli voi olla joko yhteistoimintapeliä tai ei-yhteistoimintapeliä. Yhteistoimintapelin analyysi pohjautuu neuvottelupeleihin. (Miettinen 2003, 158.)
Tässä tutkimuksessa kunnan talous- ja palkkahallinnon ulkoistamista voidaan tarkastella peliteorian näkökulmasta huomioiden Simonin (1982) näkemys rajoitetusta rationaalisuudesta. Rationalisuutta tarkastellaan sekä kunnan että ulkoistuskumppanin näkökulmasta eli niitä perusteita, joilla ulkoistaminen tehdään. Molempien osapuolten tavoitteena on hyötyä ulkoistamisesta, mutta ulkoistamisen vaikutuksia ja seurauksia ei voida täysin etukäteen ennakoida ja ottaa huomioon.
2.4 STRATEGISEN LIIKKEENJOHDON LÄHTÖKOHDAT
2.4.1 Resurssiperustainen näkemys
Resurssiperustainen näkemys pyrkii selittämään ja myös ennakoimaan, miksi jotkut yritykset pystyvät saavuttamaan pysyvän kilpailuedun. Yritykset ovat viime aikoina korostaneet resurssien merkitystä ja keskittyneet ydinosaamisiin. Tämän vuoksi yrityksillä on ollut tarvetta verkostoitua, jotta kriittiset resurssit saadaan varmistettua. Edith Penrosen julkaisi ensimmäisenä tätä teoriaa käsittelevän kirjan vuonna 1959. Kirjassa hän tarkastelee yritystä hallinnollisena mekanismina, joka koordinoi ja linkittää sekä yksilöiden aktiviteetteja että tuotantoresursseja.
Resurssien näkökulmasta voimavarat kasvattavat organisaation arvokkaita, harvinaisia ja vaikeasti kopioitavissa olevia kestäviä kilpailuetuja. Toinen perusolettamus resurssiperustaisessa näkökulmassa on se, että resurssit eivät ole täysin siirrettäviä. Kun asiaa tarkastellaan kilpailuedun näkökulmasta, niin merkittävimmät voimavarat ovat usein aineettomia. Ne eivät niinkään koostu yksittäisistä resursseista, vaan ne koostuvat voimavarojen yhdistelmistä. (ref.
Valkokari 2009, 56-57.)
Resurssi tarkoittaa kaikkia resursseja, jotka voidaan käsittää yrityksen vahvuutena tai heikkoutena. Resursseja voivat olla esimerkiksi brändinimi, teknologinen osaaminen, osaava henkilökunta, kaupalliset kontaktit, koneet, tehokkaat menettelytavat tai pääoma. (Wernerfelt 1984.) Resurssiperustainen näkemys pyrkii selittämään ja ennakoimaan, miksi jotkut yritykset pystyvät saavuttamaan pysyvän kilpailuedun ja sitä kautta hyvän tuoton. Näkemys tarkastelee yritystä ainutlaatuisena nippuna resursseja ja kyvykkyyksiä, jossa johdon tulee hyödyntää olemassa olevia resursseja ja kyvykkyyksiä parhaalla mahdollisella tavalla ja huolehtia tulevaisuuden resurssiperustasta. (Grant 1996, 110.) Resurssit ovat vaikeasti liikuteltavissa, jos ne eivät ole ostettavissa. Resurssit ovat yritysspesifejä, sillä jotkin resurssit ovat toisessa yrityksessä arvokkaampia kuin toisessa. Vaihtoehtoiskustannus tarkoittaa resurssin arvoa sen toiseksi parhaassa mahdollisessa käyttöympäristössä. (Peteraf 1993, 183-184.)
Strategisissa liittoutumissa on nähtävä yhteys sekä strategisten että sosiaalisten tekijöiden välillä. Resursseilla tarkoitetaan joko yrityksen aineellisia tai aineettomia omaisuuseriä. Esimerkkeinä aineellisista resursseista ovat taloudelliset pääomat ja teknologia. Aineettomia resursseja voivat olla maine tai johtamistaidot. Strategisia liittoutumia syntyy, kun helposti haavoittuva yritys kohtaa toisen yrityksen, jolla on sen tarvitsema resurssi tai kun yrityksellä on vahvaa sosiaalista pääomaa.
Taustatekijänä strategisten kumppanuuksien muodostumiselle on se, että, yritykset käyttävät hyväkseen sosiaalisen pääoman mahdollistavia kumppanuuksia.. Resurssiperäisessä tarkastelussa tuodaan esiin 1) strategiset ja sosiaaliset tekijät, 2) yrityksen ominaisuudet (kuten strategia ja ylin johto) ja 3) tarpeiden ja mahdollisuuksien loogisuus, ei tehokkuus. On tärkeää huomioida, että yrityksellä tulee olla resursseja saadakseen resursseja. (Eisenhardt & Schoonhoven 1996, 137.) Ulkoisten resurssien hierarkia voidaan esittää kuvion 4 mukaisesti.
Kuvio 4. Ulkoisten resurssien välinen hierarkia (Vuorinen 2005, 70-71.)
