MOR-Y10-018
1548000
1548000
1549000
1549000
1550000
1550000
6982000 6982000
6983000 6983000
6984000 6984000
6985000 6985000
6986000 6986000
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus
Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 197/MYY/2005 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
Mormi -alue Natura 2000 -alue
ARVOKKAAT MOREENIMUODOSTUMAT
0 500 m
Reunamoreenivalli
SUUTARINKOSKEN KUMPUMOREENI LAIHIA
Tietokantatunnus: MOR-Y10-018 Muodostumatyyppi: Kumpumoreeni
Arvoluokka: 4 Karttalehti:1333 01 Alueen pinta-ala: 76,2 ha
Korkeus: 35 m mpy Alueen suhteellinen korkeus: 10 m Muodon suhteellinen korkeus: 10 m Moreenimuodostuman sijainti: Suutarinkoski sijaitsee Laihian pohjoisosassa noin neljä
kilometriä keskustasta lounaaseen Santaloukossa, Aronkylän pohjoispuolella.
Geologia
Suutarinkosken kumpumoreenialue kuuluu Vaasan itäpuolella oleviin, pienialaisiin kumpumoreenialueisiin eli Maksamaan kumpumoreenikenttään. Laihian ympäristössä kumpumoreenityyppisiä muodostumia on mm.
Vedenojan pohjoispuolella, Jakkulassa ja Allisten ympäristössä. Inventoitu kumpualue rajautuu ympäristössään sekä soistumiin että kalliomäkiin.Suutarinkosken kummut ovat laaja-alaisia, joista korkeimmat nousevat noin kymmenen metriä ympäristöstään. Kumpumoreenialueille usein tyypillisiä kumpujen välisiä, pienialaisia soistumia on alueella runsaasti, ja ne erottavat selkeästi yksittäiset kummut toisistaan. Kumpujen muoto
vaihtelee siten, että osa kummuista on muodoltaan hyvinkin pyöreitä kun taas toiset ovat soikeanmallisia. Rinteet ovat kaikissa kummuissa selkeitä. Alueen vapauduttua muinaisen mannerjäätikön alta on koko alue ollut muinaisen Itämeren peitossa ja veden syvyys on ollut noin 200 metriä. Suutarinkosken muodostuma on siis vapautunut jäätikön alta varsin syvään veteen. Suutarinkosken kumpumoreenialue on pinnaltaan paikoin runsaslohkareista, niitä on etenkin kumpujen rinteillä yleisesti viidestä kymmeneen lohkaretta aarilla. Alueella ei ole leikkauksia, mutta alue rajautuu paitsi soistumiin, myös samantyylisiin mäkiin, joissa on kalliopaljastumia, joten moreenin paksuus alueella tuskin on kumpujen korkeutta, noin kymmentä metriä suurempi. Laihian alueen kumpumoreeneissa syvemmälle mentäessä lohkareisuus yleensä vähenee ja moreenissa on jonkin verran hieta- ja hiekkaraitoja ja –linssejä (Lindroos & Stén 1989, Eronen 1994).
Biologia
Suutarinkosken alueen vallitsevaa puustoa ovat mäntytaimikko (VMT) sekä kasvatusmännikkö, joiden lisäksi löytyy myös varttunutta, tuoreen kankaan (VMT) kuusikkoa. Kuusikosta löytyy paikoin lahopuutakin. Alueella on kaksi pientä suoaluetta, tupasvillakorpi (TK) sekä isovarpuräme (VIR), joiden lajisto hieman monipuolistaa alueen kasvillisuutta. Yleensä kasvillisuus on kuitenkin tavanomaista tuoreen kankaan lajistoa, josta ei löytynyt mainittavia lajeja.
Maisema ja muut arvot
Kummut nousevat ympäristöstään varsin selkeästi metsäisinä mäkinä. Ne eivät kuitenkaan erotu maiseman muista, kivisistä kalliomäistä. Sisäinen maisema ei ole juurikaan erityinen, eikä alueelta avaudu ympäristöön näkymiä. Myös muodostuma-alueen sisäinen maisema on varsin yksitoikkoinen. Maisemalliset arvot Suutarinkosken kumpumoreenialueella ovat hyvin vaatimattomia. Inventoidun alueen lähiympäristö on samantyyppistä metsäistä mäkimaisemaa ja soistumia sekä soita. Hieman kauempana, alle kilometrin päässä, aukeaa kuitenkin Laihianjoen ympärille syntynyt viljelty peltomaisema, joka on hyvin tyypillinen maisema Pohjanmaalla. Suutarinkosken itäisimmällä kummulla ja välittömästi aluerajauksen ulkopuolella olevalla kalliomäellä on muinaishautoja.
Kirjallisuutta
Eronen, M. 1994. Muinaisrannat ja jääkauden jälkeinen maankuoren deformaatio Fennoskandiassa. Teoksessa:
Maankohoaminen, neotektoniikka ja Itämeren rannansiirtyminen Suomessa : maaperägeologian jatkokoulutus Turun yliopistossa 11.4.1994. Turun yliopiston maaperägeologian osaston julkaisuja 78, 53-61.
Lindroos, P. & Stén, C-G. 1989. Laihia. Maaperäkartta 1 : 20 000 selitys. Karttalehti 1333 04. Geologian tutkimuskeskus.
