Tekstilajeista laajalti
Vesa Heikkinen, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä & Mikko Lounela (toim.): Genreanalyysi. Tekstilajitutkimuk
sen käsikirja. Kotimaisten kielten keskuk- sen julkaisuja 169. Helsinki: Gaudeamus 2012. 813 s. isbn 978-952-495-224-8.
Vesa Heikkinen, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä & Mikko Lounela (toim.): Genreanalyysi. Tekstilajitutki
muksen käytäntöä. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29. Helsinki:
Kotimaisten kielten keskus 2012. http://
kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/
julk29/. isbn 978-952-5446-72-2.
Tekstilajitutkimuksen käsikirja on yltä- kylläisen runsas teos, mutta iso on poh- dittavana oleva aihekin. Kuinka tekstit ja kielenkäytön muodot säätelevät kaik- kea inhimillistä elämäämme yksityisistä hetkistämme työelämään, yhteiskunnan toimintaan ja vapaa-ajanviettoomme?
Kuinka näitä tekstejä voidaan tutkia, ja kuinka niiden avulla voidaan tutkia toi- miamme? Entä onnistuuko ihmisajat- telu tai toiminta ilman tekstejä ja diskurs-
seja? Kumpi olikaan ensin, yhteinen kieli vai yksilön mieli? Näitä kysymyksiä poh- ditaan Kotimaisten kielten keskuksessa vuonna 2012 julkaistussa teoksessa, joka kokoaa samoihin kansiin eri yliopistojen ja eri tieteenalojen tutkijoiden kirjoituk- sia tekstilajeista.
Käsikirjassa on sivuja hakemistot mu- kaan laskettuna yli 800, artikkeleita yh- teensä 71 ja toimittajiakin viisi: Vesa Heik- kinen, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä ja Mikko Lounela. Teoksella on tekstilaji, tai oikeastaan kaksi: se on se- koitus tutkimusopasta ja metodeihin kes- kittynyttä tieteellistä julkaisua. Sekoitus ei haittaa; lajirajat onkin tarkoitettu ylitet- täväksi. Tutkimusoppaan osalta vastaa- vaan vaikuttavaan laajuuteen on totuttu esimerkiksi Sagen julkaisemissa metodi- käsikirjoissa. Se, että laaja johdanto ja tutkimusmenetelmiä käsittelevät artikke- lit ovat referee- menettelyn läpikäyneitä, antaa teokselle entistä enemmän paino- arvoa.
Laajuus ei rajoitu vain yksien kansien sisälle, sillä kirjaan limittyvä verkkoversio sisältää lisää artikkeleita. Uskon kokoon- Lähteet
Eurooppalainen viitekehys = Eurooppalainen kielten oppimisen, opettamisen ja arvioin- nin yhtei nen viitekehys. Helsinki: WSOY 2003.
Ivaska, Ilmari 2014: Mahdollisuuden ilmaiseminen S1-suomea ja edistynyttä S2-suomea erottavana piirteenä. – Lähi- võrdlusi. Lähivertailuja 24 s. 47–80.
Jokela, Hanna 2012: Nollapersoonalause suomessa ja virossa. Tutkimus kirjoitetun
kielen aineistosta. Turun yliopiston jul- kaisuja C 334. Turku: Turun yliopisto.
Kajander, Mikko 2013: Suomen eksisten- tiaalilause toisen kielen oppimisen polul- la. Jyväskylä Studies in Humanities 220.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto Niiranen, Leena 2008: Effects of lear-
ning contexts on knowledge of verbs.
Lexical and inflectional knowledge of verbs among pupils learning Finnish in northern Norway. Tromssa: University of Tromsø.
panon palvelevan oivallisesti tutkijoita graduntekijöistä alkaen. Jo se, että tutki- mustietoa on saatavilla näinkin kattavasti suomeksi, varmasti sekä kohottaa teksti- lajitutkimuksen näkyvyyttä että innostaa uusia tutkijoita aiheen pariin.
Vaikuttaisi siltä, että kirjan laajuus on ensisijaisesti hyvä ja tarkoituksenmukai- nen asia. Yhteiskunta toimii pitkälti kielen ja kielenkäytön varassa, ja tekstilajit näyt- televät keskeistä roolia kaikessa inhimil- lisessä vuorovaikutuksessa. Tästä syystä ne ovat myös erittäin monen tieteenalan tutkimuskohteita sekä tutkimuksen mah- dollisia menetelmiä. Kuitenkin teoksen laajuudesta johtuva suuri koko tuo pie- noisia rajoituksia käytettävyyteen (noja- tuolissa luku onnistuu, ja käsilaukkukir- jat ovat erikseen), mutta vielä enemmän käytettävyyteen liittyy tiedon löydettävyys ja ryhmiteltävyys. Siinä lopun asiasana- ja teksti lajihakemisto palvelevat lukijaa.
Teoksen esitystapa on kaikkiaan tiede- proosamainen, eikä esimerkiksi havain- nollistavia kuvioi ta tai taulukoita juuri- kaan ole. Vastaavasti myös teoksen teksti- käsitys pohjaa, niin kuin toimittajat huo- mauttavatkin, nimenomaan kirjoitettui- hin teksteihin. Tutkimuskohteista puuttu- vat suulliset sekä muita kuin sanoja hyö- dyntävät tekstit, esimerkiksi erilaiset info- graafiset tekstit.
Sinänsä teoksen rakenne on erinomai- nen, eikä runsautta voi kuin kiitellä. Joh- dannon jälkeen kirja jakautuu kolmeen osaan: käsitteiden analysoimiseen, tutki- musmenetelmien käsittelyyn sekä genre- tutkimusta muilla tieteenaloilla sovelta- viin artikkeleihin. Jaottelu on varsin toi- miva.
Käsitteet
Teoksen ensimmäisessä artikkeleista koostuvassa osassa tarkastellaan tutki- musalueen käsitteitä kielestä tyyliin ja tekstistä diskurssiin. Tämä tutkimus- maastoa paaluttava osa on ehdottoman
hyödyllinen ja valottaa käsitteiden moni- ulotteisuutta. Käsitteetkin ovat kuin genre: niillä on tietyt sisällölliset piirteet sekä tilanteinen vaihtelu. Koska käsitteen- määrittely on jokaisen tutkimusalan pe- rustaa, on erityisen ilahduttavaa, että suo- men kielellä julkaistaan näin perusteelli- sia, yksinomaan käsitteen määrittelyyn keskittyviä artikkeleita, ja vielä kootusti.
Ensimmäinen määriteltävä käsite on kieli. Petri Lauerman kirjoittaman artik- kelin mukaan se on ihmislajille muotou- tunut viestintäjärjestelmä, jolle on tyy- pillistä vähitellen alueellisesti ja sosiaali- sesti laajeneva variaatio. Toisaalta kieli on yhteistä ja toisaalta se ilmentää ja tuottaa eroja. Kieliopin käsitettä taas tarkastelee Eero Voutilainen, joka määrittelee kieli- opin ensinnäkin jokaisen kielenkäyttä- jän sisäistämäksi kielijärjestelmäksi, joka mahdollistaa kielen tuottamisen, ja lisäksi tietoisiksi yrityksiksi kuvailla ja jopa oh- jailla kieltä (deskriptiivinen ja normatii- vinen kielioppi). Voutilainen toteaa, että kieli on samanaikaisesti ”luonnollinen”
käyttäjän omaksuma järjestelmä ja aukto- riteettien jäsentämä ja ohjaama ilmiö.
Tekstin käsitettä määrittelee Vesa Heikkinen, joka lähtee liikkeelle tunne- tusta ja hyvin havainnollisesta kudos- metaforasta. Teksti on ”kielellisten muo- tojen ja merkitysten tiivis, sidosteinen ko- konaisuus” (s. 59). Sanaa teksti voidaan yleiskielessä käyttää mistä tahansa kie- lenkäytön kokonaisuudesta, ja laaja teks- tikäsitys puolestaan ulottaa tekstin käsit- teen koskemaan muitakin kuin kielelli- siä kokonaisuuksia. Samoin kuvat, äänet ja liikkeiden kokonaisuudet voivat olla tekstejä, mikä näkemys on soluttautunut voimassa olevaan opetussuunnitelmaan- kin (POPS 2004). Aiheeseen palataan myöhemmin myös Kai Mikkosen multi- modaalisuutta käsittelevässä artikkelissa.
Laaja tekstinäkemys tekee tekstistä ihmis- tieteiden peruskäsitteen kielitieteen ana- lyysikohteen ohella. Lähes mikä tahansa kohde voidaan käsittää tekstiksi, jolloin
sen merkitys on osaltaan myös tulkitsi- jansa tuotetta. Kielitiede taas pyrkii ana- lysoimaan kielellisiä tekstejä merkityksen rakentumisen paikkoina, lähtökohtanaan kielenainesten tarkastelu.
Toinen käsite, jota ilman ihmistie- teet eivät tule toimeen, on konteksti. Vesa Heikkinen jatkaa sitä käsittelevässä artik- kelissa kudosmetaforaa: konteksti on eri- laisten ainesten yhdistämisen akti, joka muodostetaan esimerkiksi punomalla tai kutomalla (s. 88). Nykykäytössä termi voi tarkoittaa mitä vain esiintymisyhteyttä.
Kielelliselle ilmaukselle se voi olla lause tai teksti, mutta myös käyttöyhteys, tilanne ja tarkoitus tai vaikkapa aikakausi ideolo- gisine ja tyylillisine ilmastoineen. Kon- tekstiin kuuluvat myös puhuja ja kuulija eli tekstin tuottaja ja vastaanottaja. Kon- teksti kaikkinensa on dynaaminen ilmiö:
sen piirteitä voi analysoida, mutta sitä ei voi määrittää tarkkarajaiseksi eikä lopulli- seksi. Kontekstin käsitteeseenkin sisältyy jännitteitä, joista keskeisimpänä on puhu- jan intention, kielellisten muotojen ja nii- hin tulkittujen merkitysten suhde: tarkoi- tukset, ilmaukset ja niiden tulkinnat ei- vät aina vastaa toisiaan. Lisäksi analyysin ja tulkinnan suunta voi vaihdella. Välillä kontekstin avulla selitetään tekstiä, välillä taas tekstin avulla kontekstia.
Jos tekstin voi määritellä kutakuin- kin kiinteärajaiseksi artefaktiksi, diskurssi puolestaan on akti. Se on kielenkäyt- töä, joka yleisesti käsitettynä ”heijastaa sosiaa lista järjestystä ja samalla luo sitä sekä muovaa yksilön vuorovaikutusta yh- teisöjen kanssa” (s. 94), kuten Vesa Heik- kinen kiteyttää. Siinä missä teksti viit- taa yleisesti kirjoitettuun kieleen ja sen monologi muotoon sekä ”tietyn kanssa- käymisen lingvistiseen lopputulokseen”, diskurssi viittaa puheeseen ja dialogiin,
”ihmisten kanssakäymisen kokonaisuu- teen tietyssä tilanteessa tai ympäristössä”
(s. 95). Diskurssit voivat olla ainutkertai- sia tai kulttuurisia kiteytymiä, kuten esi- merkiksi poliittiset puhetavat tai kou-
lutusdiskurssit. Kun tutkitaan diskurs- seja, tutkitaan kielen ja toiminnan yh- teenkietoutumia. Tästä ei ole pitkä matka pohdintaan kielen ja vallan, tiedon ja sen esittämisen sekä erilaisten ideologioiden suhteista.Tarkasteltaessa kieltä tarkastel- laan myös erilaisten ajatusten, uskomus- ten ja tavoitteiden järjestelmiä sekä näke- myksiä maail masta.
Tekstilajitutkimuksen menetelmiä Kun käsikirjassa on jäsennetty käytetyn kielen eli tekstien ja diskurssien paikka maailmassa, siirrytään pohtimaan tut- kimuksen keinoja näiden avaamiseen.
Teksti lajitutkimuksen käsikirjan toinen osa koostuu – nimeään vastaten – vertais- arvioiduista tutkimusmenetelmiä käsitte- levistä artikkeleista. Osan aloittaa kaksi Susanna Shoren kirjoittamaa artikke- lia, joista ensimmäinen jäsentää M. A. K.
Hallidayn systeemis-funktionaalista teo- riaa ja Sydneyn koulukunnan eli James Martinin ja hänen oppilaittensa kehittele- mää genre- ja rekisteriteoriaa ja toisessa havainnollistetaan näiden teorioiden anti suomen kielen käytön kuvauksen tarkas- telulle. Analyysin kohteena on lyhyehkö hedelmöittymisestä kertova teksti, joka läpivalaistaan lausekompleksien, ihmis- ten välisten suhteiden, tekstin koheesion ja makrorakenteen näkökulmasta. Artik- kelipari tuntuisi sisältävän käsikirjan so- vellettavuuden ja pedagogiikan ytimen:
näin teoria jalkautuu tutkimuksen apu- välineeksi ja johdattaa näkemään sen, mi- ten kielenainekset tuottavat tekstimerki- tyksiä.
Myös muissa tutkimusmenetelmä- artikkeleissa vaikuttaisi heijastuvan sys- teemis-funktionaalinen näkökulma ja sosiaa linen konstruktivismi, mutta hie- man erilaisin painotuksin. Jos genre eli tekstilaji on luonteeltaan kielenkäytön, kielen piirteiden ja sosiaalisen toiminnan jatkumo, myös tutkimuksen eri lähesty- mistavat heijastelevat sitä: voidaan keskit-
tyä kielen piirteisiin, kuten Shore tekee, tai kielenkäytön tilanteiseen tarkasteluun.
Jälkimmäistä tulokulmaa edustaa Anne Mäntysen ja Minna Sääskilahden uutta retoriikkaa käsittelevä artikkeli, jossa pohditaan kielenkäyttöä tavoitteisena ja tilannesidonnaisena ilmiönä ja tarkastel- laan erilaisia argumentoinnin ja suostut- telun tekniikoita. Ei ole kielenkäyttöä il- man vaikuttamisen pyrkimystä. Tämäkin artikkeli sisältää havainnollisia analyysi- esimerkkejä, joissa pureudutaan muun muassa alkoholivalistustekstien argumen- taatiokeinoihin.
Kielen ja retoriikan tasolla liikku- vien artikkelien jälkeen siirrytään lukijan prosesseihin. Pauli Saukkosen artikkeli muistuttaa lukijaa siitä, että tekstilaji on myös kognitiivinen kategoria. Tekstilajin hahmottaminen nojaa mallinnukseen, skeemoihin ja vasta sitten yksittäisten rakenne piirteiden tulkintaan. Tässä on jälleen yksi kiinnostava ristiriita: teksti- lajien tunnistamiseen tarvitaan säännön- mukaisuutta ja järjestyneisyyttä, mutta samalla tekstien elämää määrittävät kui- tenkin jatkuva muuttuminen, ainutlaatui- suus, tilannekohtaisuus ja liike.
Myös Vesa Heikkisen, Petri Lauerman ja Ulla Tiililän artikkeli intertekstuaa- lisuudesta pohjautuu siihen ajatukseen, että lukijan on mahdollista tunnistaa yh- teyksiä tekstien välillä. Lukija voi havaita yhtäläisyyksiä esimerkiksi tekstisitaattien tai -alluusioiden muodossa tai topiikeissa eli aiheissa. Tärkeä on tarkasteluasemia koskeva huomio, sillä intertekstuaalis- ten suhteiden tarkastelu jos mikä edel- lyttää pääsyä maailman tekstien varan- toon. Yhtäläisten mahdollisuuksien sijaan muun muassa sosiaaliseen asemaan tai sukupuoleen liittyvät erot voivat vaikut- taa pääsyyn kielen potentiaaleihin, jopa toiminta mahdollisuuksia rajoittaen. Täl- laisia kriittisiä huomioita ihmisen toimin- nan ja kielenkäytön yhteyksistä kaipaisi lisääkin, sillä ne osaltaan perustelevat sitä, miksi genrejä ja diskursseja kannattaa tut-
kia ja miksi tieto on tärkeää maailmamme selittäjänä.
Mitä pidemmälle näkökulmaa viedään kielen piirteiden analyysista ihmisen toi- minnan tasolle, sitä enemmän tekstilaji- tutkimuksessakin hyödynnetään myös muiden ihmistieteiden menetelmiä. Näi- den menetelmien käyttöä, esimerkiksi haavainnointia ja etnografiaa, selvittää artikkelissaan Hanna Lappalainen. Liisa Tiittula puolestaan tarkastelee haastatte- luja tutkimusmenetelmänä, ja Matti Savo- lainen analysoi kerrontaa sosiaalisena il- miönä. Jälkimmäisen pariksi olisi sopinut artikkeli narratiivisesta tutkimusotteesta, sillä kerronta on yksi keskeinen inhimilli- sen merkityksenannon muoto.
Tekstilajitutkimuksen sovelluksia Teoksen kolmannessa osassa esitellään tekstilajitutkimuksen laajaa kenttää mui- den tieteenalojen näkökulmasta. Mukana on luonnollisesti sellaisia tieteenalueita, joiden tutkimuskohteenkin voi määritellä nykyisen tekstikäsitteen mukaisesti teks- tiksi, kuten elokuvan, television, kirjalli- suuden tai lehdistön tutkimus. Huomion- arvoista on, että usealla tieteenalalla kieli on siirtynyt nimeämisen ja luokittelun välineestä tulkinnan avaimeksi ja tutkijan oman esityksen välineeksi, kuten muun muassa Outi Lehtipuron folkloristiikan tai Jorma Kalelan historiantutkimuksen esittelyt havainnollistavat. Lisäksi artik- keleissa esitellään muun muassa hallinto- tieteiden, oikeustieteen, tietojenkäsittely- tieteen ja politiikan tutkimusalueiden ta- paa hyödyntää tekstejä. Jo nämä 37 artik- kelia antavat laajan ja myös tutkija-lukijaa ajatellen yleissivistävän kuvan tekstintut- kimuksen hyödyistä, ja joukosta puut- tuu vielä monia mahdollisia alueita, ku- ten esimerkiksi markkinoinnin ja johta- misen tai esimerkiksi suunnittelun tutki- mus, joissa myös tarkastellaan tekstilajeja.
Ylipäätään perehtyminen eri tieteen- alojen tekstuaalisuuksiin on erittäin opet-
tavaista ja sopii hyvin kuvaamaan sitä kielellistä käännettä, jonka myötä kvan- titatiivisemmat ja kokeelliset tutkimus- otteet ovat antaneet tilaa kielen ja muiden merkkijärjestelmien tutkimukselle ihmis- tieteissä. Yhdistävänä tavoitteena on ym- märtää merkitysten, toiminnan, yhteisöl- lisyyden ja toimintatapojen moninaista luonnetta. Kaikkiaan voi tehdä johtopää- töksen, että tämän teoksen välityksellä tutkimusmenetelmien esittely ja sillanra- kentaminen eri alojen ja ajattelutapojen välille on saanut kattavan ja perustellun aloituksen. Toivottavasti siltoja pitkin kul- jetaan jatkossakin.
Tekstilajitutkimuksen sähköinen sisarjulkaisu
Teokseen liittyy myös sisarjulkaisuna säh- köinen Genreanalyysi: Tekstilajitutkimuk- sen käytäntöä. Se täydentää kokonaisuutta esittelemällä tutkittua tietoa eri teksti- lajeista. Tarkastelun kohteena ovat esi- merkiksi Aristoteleen kieli (Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila), poliittinen reto- riikka (Kari Palonen, Jussi Lassila), mie- lenterveyskuntoutumista käsittelevät teks- tit (Kirsi Günther ja Suvi Raitakari), tie- teelliset artikkelit (Marja-Liisa Kakkuri- Knuuttila ja Antti Kylänpää) sekä aprilli- pilat (Tomi Visakko ja Eero Voutilainen).
Kaikki ovat hyviä analyyseja siitä, miten inhimillinen toiminta kiteytyy kielenkäy- tön piirteiksi ja muodoiksi.
Kaiken kaikkiaan sähköisessä jul- kaisussa on 11 artikkelia ja lisäksi 16 katsaus ta, havaintoa ja keskustelupuheen- vuoroa. Näiden tekstien avulla lukija pää- see havainnollisesti seuraamaan, mitä tekstilajitutkimuksen tutkimuskohteet käytännössä ovat ja millaista keskustelua tutkimusalueen ympärillä käydään. Kah- den teoksen muodostamaa kokonaisuutta kannattaakin lukea myös siten, että seu- raa käsitteiden, niitä jalkauttavien mene- telmien, molempia hyödyntävien tieteen- alojen ja lopulta yksittäisten tutkimus-
aihelmien punoutumista toisiinsa, tulok- sena teksti ympäristöämme koskevan tie- tämyksen elegantti ja kattava kokonai- suus.
Tekstilajitutkimuksen konteksteja Jokaisella tekstillä on aina monia konteks- teja. Genreanalyysi: Tekstilajitutkimuksen käsikirja sijoittuu paitsi tutkimusmene- telmäoppaiden jatkumoon myös aiheesta viime vuosina suomeksi julkaistujen oppi- ja tietokirjojen jatkumoon. Sari Pie- tikäisen ja Anne Mäntysen oppikirjaksi laadittu Kurssi kohti diskurssia (2009) otti tavoitteekseen diskurssianalyysin keskeis- ten käsitteiden ja tutkimuksen suuntaus- ten vakiinnuttamisen, ja Anne Mäntysen, Susanna Shoren ja Anna Solinin Genre – tekstilaji (2006) puolestaan pureutui ni- mensä mukaisesti tekstilajeihin, kohde- ryhmänään opiskelijat, aloittelevat tutkijat ja muut ammattilaiset. Jos nämä teokset on lukenut kurssikirjoina, varttuneem- pana tutkijana on hyvä siirtyä Tekstilaji- tutkimuksen käsikirjaan.
Myös lukijaa voidaan ajatella konteks- tina. Teos on kirjoitettu monenlaisia lu- kijoita varten, joten sitä pitää lukea poi- mien. Aluksi arastelin tarttua teokseen, siellä sen kattavuus tuntui hieman vaa- tivalta. Sitten löysin itsestäni teoksen ta- voittelemia useita eri lukijoita: kirjalli- suudentutkijataustaista kiinnosti kirjalli- suuden ja muidenkin taiteenlajien poh- dinta, kirjoittamisen opettajana tartuin taas heti esimerkiksi kertomuksen sosiaa- listen lajien esittelyyn, ja opinnäytteiden ohjaajana aloin poimia teoksesta käsit- teiden määrittelyjä ja menetelmäartikke- leita opiskelijoille vinkattavaksi. Uskon, että kielitieteellisesti suuntautunut lukija puolestaan hyötyy teoksen monista kor- puksiin ja aineistoihin pureutuvista artik- keleista.
Johanna Pentikäinen etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Vino pino hakuteoksia
Eija-Riitta Grönros, Minna Haapanen, Tarja Riitta Heinonen, Leena Joki, Liisa Nuutinen, Riitta Eronen, Ritva Korhonen, Tiina Manni-Lindqvist, Outi Lehtinen &
Jari Vihtari (toim.): Kielitoimiston sanakir
ja. Kotimaisten kielten keskuksen julkaisu- ja 166. Verkkoversio. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus & Kielikone 2012.
isbn 978-952-5446-68-5.
Eija-Riitta Grönros, Minna Haapanen, Tarja Riitta Heinonen, Leena Joki, Riina Klemettinen, Liisa Nuutinen, Marjatta Vilkamaa-Viitala, Riitta Eronen, Outi Leh- tinen & Jari Vihtari (toim.): Kieli toimiston sanakirja. Osat 1–3. 3., uudistettu painos.
Kotimaisten kielten keskuksen julkaisuja 171. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus 2012. 2185 s. isbn 978-952-5446-76-0.
Salli Kankaanpää, Elina Heikkilä, Riitta Korhonen, Sari Maamies & Aino Piehl (toim.): Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas.
10., uudistettu ja korjattu painos. Koti- maisten kielten keskuksen julkaisuja 171.
Helsinki: Kotimaisten kielten keskus 2012.
277 s. isbn 978-952-5446-75-3.
Vuonna 2012 ilmestyi uudistettu versio sekä painetusta että sähköisestä Kielitoi- miston sanakirjasta. Sähköinen sanakirja on saatavilla internet- ja intranetversiona, ja siihen sisältyy painetusta sanakirjasta
puuttuva Asutusnimihakemisto. Marras- kuusta 2014 lähtien internetversio on ol- lut vapaasti käytettävissä osoitteessa www.
kielitoimistonsanakirja.fi.1 Kokonaisuutta täydentää samana vuonna ilmestynyt uu- distettu Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas, joka sekin on saatavilla sekä sähköisesti että painettuna. Hakuteoskokonaisuutta toimittamassa on ollut iso joukko eri alo- jen asiantuntijoita Kotimaisten kielten keskuksesta. Tässä arviossa pyrin tarkas- telemaan hakuteoksia sekä niiden muo- dostamana kokonaisuutena että yksitel- len. Pääpaino on sähköisen ja painetun version käytettävyyden erityispiirteissä ja käytettävyyden vertailussa.
Kielitoimiston sanakirja julkaistiin alun perin sähköisenä versiona: ensim- mäisen kerran se ilmestyi jo vuonna 2004 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja Kielikone Oy:n yhteistyössä julkaise- mana maksullisena verkkojulkaisuna ja cd-romina. Päivitetyt versiot sanakirjasta julkaistiin vuosina 2008 ja 2012. Painettu Kielitoimiston sanakirja perustuu sähköi- seen versioon, ja sen ensimmäinen pai- nos ilmestyi vuonna 2006. Sekä painettu että sähköinen sanakirja pohjautuvat laa-
1. Koska avoin versio julkaistiin siinä vaiheessa, kun tämä kirja-arvio oli jo menossa painettavaksi, en ole valitettavasti pystynyt huomioimaan sitä arviossani.
Lähteet
Mäntynen, Anne – Shore – Solin, Anna (toim.) 2006: Genre – tekstilaji.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Pietikäinen, Sari – Mäntynen, Anne
2009: Kurssi kohti diskurssia. Tampere:
Vastapaino.
POPS 2004 = Peruskoulun opetussuunnitel- man perusteet 2004. Helsinki: Ope- tushallitus. http://www.oph.fi/downlo- ad/139848_pops_web.pdf
