Identiteetin vuorovaikutuksellinen rakentaminen:
Narratiivinen seurantatutkimus masentuneiden nuorten aikuisten tavoista neuvotella normaaliudesta ja poikkeavuudesta
Pauli Huotari & Venla Huusko Psykologian koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
Psykologian oppiaine 29.10. 2021
Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Psykologian koulutusohjelma
Huotari, Pauli A.; Huusko, Venla A.: Identiteetin vuorovaikutuksellinen rakentaminen: Narratiivinen seurantatutkimus masentuneiden nuorten aikuisten tavoista neuvotella normaaliudesta ja poik- keavuudesta
Opinnäytetutkielma, 86 sivua, 4 liitettä (20 sivua) Tutkielman ohjaaja, yliopistonlehtori Maija Korhonen Lokakuu 2021
Asiasanat: masennus, identiteetti, pienet kertomukset, nuoret aikuiset, poikkeavuus, narratiivinen psykologia
Tässä narratiivisessa tapaustutkimuksessa tarkasteltiin, miten masennusta sairastavat nuoret aikui- set rakentavat identiteettiään vuorovaikutuksessa. Tutkimus paikantui osaksi narratiivista terveys- psykologiaa. Interaktionaaliseen paradigmaan kuuluvalla pienten kertomusten lähestymistavalla py- rittiin täydentämään aukkoa aiemmassa tutkimuksessa ja tuomaan identiteetin vuorovaikutukselli- sen rakentumisen viitekehys masennustutkimukseen. Seuranta-asetelma mahdollisti identiteettityö- hön liittyvien tapojen ja tulkintojen ajallisen seurannan. Masennus käsitettiin tutkimuksessa ilmiönä, joka vaatii oman identiteetin jäsentämisen lisäksi neuvottelua suhteesta muihin ihmisiin sekä yhteis- kuntaan ja sen odotuksiin. Tutkimuskysymyksinä olivat, miten haastateltavat rakentavat identiteetti- ään vuorovaikutuksessa ja miten masennus kietoutuu haastateltavien tapaan jäsentää omaa identi- teettiään. Lisäksi selvitettiin, liittyykö masentuneen identiteetin rakentamiseen neuvottelua normaa- liudesta ja poikkeavuudesta, ja millaisia mallitarinoita ja positioita näissä neuvotteluissa esiintyy.
Seuranta-asetelmaan liittyvässä tutkimuskysymyksessä käsiteltiin identiteetin rakentamiseen liitty- vien tapojen pysyvyyttä ja muutosta. Tutkimusaineisto koostui kahden masennuksensa takia psyki- atrista avohoitoa saavan nuoren aikuisen alku- ja seurantahaastatteluista, jotka oli tehty vuosina 2019 ja 2020. Haastatteluita analysoitiin tunnistamalla pieniä kertomuksia, joissa kertojat jäsensivät itseään suhteessa normaaliin ja poikkeavaan erilaisissa kerronnallisissa konteksteissa. Kahden eri
aikapisteen kertomuksia ja konteksteja vertailtiin keskenään pyrkimällä löytämään merkityksenan- non tapojen muutoksia ja pysyvyyksiä. Aineistoa analysoitiin käyttäen Bambergin narratiivista positi- ointianalyysia.
Analyysista erotettiin kaksi pääasiallista tapaa tulkita omaa identiteettiä. Ensinnäkin identiteettiä tul- kittiin poikkeavana suhteessa normaaliin vertautumalla muihin ihmisiin ja kulttuurisiin mallitarinoi- hin. Nämä tulkinnat koskivat huonouden neuvotteluja työssä, parisuhteessa ja osana yhteiskuntaa, leimatuksi tulemista vuorovaikutuksessa, oman masennuksen peittelyä muilta ja jäsentämällä ny- kyistä elämäntilannetta poikkeuksena normaalista elämästä. Toisessa havaitussa identiteetin tulkin- tojen tavassa identiteettiä jäsennettiin haastavammin suhteessa normaaliin vastustamalla masentu- neen jäsenkategoriaan kuulumista, esitettiin vaihtoehtoja normaalille ja vastustettiin poikkeavuu- teen liittyviä määreitä sekä niitten merkityksiä.
Jäsentäessään identiteettiään masentuneet haastateltavat ottivat kantaa normaaliin ja poikkeavuu- teen. Neuvottelut olivat usein jännitteisiä ja limittäisiä. Haastateltavat rakensivat poikkeavuutta liit- täen siihen niin kielteisiä kuin myönteisiä merkityksiä tai samaan aikaan vastustaen kuin myös omaksuen poikkeavuutta. Masennus muodostui merkittäväksi poikkeavuuden neuvottelun läh- teeksi, kun identiteettiä tulkittiin normatiivisissa elämänkulun konteksteissa kuten työssä ja per- heessä. Muissa kerronnallisissa konteksteissa haastateltavat paitsi omaksuivat, myös vastustivat ja haastoivat poikkeavan identiteettiä. Asetelma osoitti merkityksenantojen tapojen korostunutta py- syvyyttä noin vuoden seuranta-ajalla, mutta muutoksiakin havaittiin. Identiteetin rakentuminen ta- pahtui haastatelluilla keskeisesti vuorovaikutuksessa monien eri konkreettisten toimijoiden ja malli- tarinoiden kanssa moniäänisesti ja monien positioitten välityksellä. Masennus muotoutuikin näin suhteiseksi ilmiöksi. Tutkimuksemme osoitti vuorovaikutuksellisen identiteetin tutkimuksen soveltu- vuuden masennuksen ja nuorten aikuisten narratiiviseen tarkasteluun. Yksilökeskeisten ja elämän- tarinallisten näkökulmien ohella jatkotutkimuksen ja ammatillisten käytänteiden tulisi myös huomi- oida identiteetin jäsentämisen vuorovaikutuksellisuus, tilanteisuus sekä itsen eri aikapisteiden tul- kinnat menneessä, nykyisessä ja tulevassa.
University of Eastern Finland, Philosophical Faculty School of Educational Sciences and Psychology Institute of Psychology
Huotari, Pauli A.: Huusko, Venla A.: Interactional construction of identity: A narrative follow-up study of young adults’ negotiations of normality and deviance
Thesis, 86 pages, 4 appendices (20 pages) Supervisor: Maija Korhonen, University Lecturer October 2021
Keywords: depression, identity, small stories, young adults, deviance, narrative psychology
In this narrative case study, it was investigated how depressed young adults construct their identity during interaction. The study was theoretically embedded in the field of narrative health psychol- ogy. A small stories approach, that represents an interactional paradigm, was used to fill the gap in existing literature and to introduce the framework of interactional construction of identity into the study of depression. A follow-up setting made it possible to investigate whether the ways to con- struct one’s identity and to interpret it change or remain the same. Depression was viewed in this study as a phenomenon that requires an individual to re-evaluate their identity and negotiate their relationship to other people and to society and its expectations. The research questions were about how the interviewees construct their identity during interaction and how depression intertwines with it. In addition, it was investigated whether construction of the identity of a depressed individual involved negotiations between normalcy and deviance and what kind of positions and cultural model stories emerge during this. The question relating to the follow-up setting investigated the constancy and change in the ways how the interviewees constructed their identity. The data con- sisted of the initial and follow-up interviews of two depressed young adults in psychiatric outpatient care, which were collected in 2019 and 2020. The interviews were analysed by identifying small sto- ries in which the narrators positioned themselves in relation to what was considered normal and deviant in different storytelling contexts. The two different times of storytelling and contexts were
compared to find stabilities and changes in meaning making patterns. The collected data was then analysed using Bamberg’s narrative positioning analysis.
Two main ways of interpreting one’s identity were identified from the analysis. First, identity was in- terpreted as deviant in relation to what was considered normal by comparing oneself to other peo- ple and cultural model stories in storytelling contexts. These portrayals concerned negotiations of unworthiness in work, romantic relationships and as a part of society. Negotiations also concerned being labelled in interaction and hiding one’s depression from others and lastly construing one’s current situation as a deviation from normal life. Secondly, identity negotiations involved more elab- orate and argumentative meaning making in relation to normal while still locating deviance in the self. These interpretations consisted of resisting the membership category of depression, present- ing alternatives to normality, and challenging the attributes of deviance and their meanings.
In conclusion, while elaborating their identity the interviewees negotiated between normality and deviance. These negotiations were often overlapping and complex. The storytellers’ negotiations consisted of both positive and negative meaning making regarding deviancy, or simultaneously re- sisting and adopting deviant identity itself. Depression was formed as a crucial source of negotia- tions of deviance when one’s identity was interpreted in the contexts of normative life course, such as in work or romantic relationships. However, in other storytelling contexts, the interviewees both located deviance in the self as well as challenged and resisted deviant identity. The follow-up design of the study showed pronounced stability in meaning making patterns during the one-year follow- up, although some considerable changes were also documented. In the study, identity constructions occurred specifically in interaction with various agents and model stories in a multi-voiced process and through various identity positions. Thus, in the light of identity negotiations, depression ap- peared as a relational phenomenon. Our study demonstrated the applicability of interactional con- struction of identity into the study of depression and young adults’ narratives. Further research and professional practice should consider the interactional and situated qualities of identity formations as well as different temporalities of the self in past, present, and future, alongside individual-cen- tered and life story approaches.
Sisällys
1 Johdanto ... 1
2 Aikaisempi masennustutkimus ... 4
3 Teoreettinen viitekehys... 11
3.1 Narratiivinen tutkimus ja pienten kertomusten lähestymistapa ... 11
3.2 Vuorovaikutuksessa rakentuvan identiteetin tutkimus ja identiteetin temporaalisuus12 3.3 Interaktionaalinen paradigma osana laadullista terveystutkimusta ... 15
3.4 Identiteetin kerronnallinen rakentaminen neuvotteluna normaalista ja poikkeavuudesta 17 4 Tutkimuskysymykset ... 19
5 Aineisto ja analyysi ... 19
5.1 Aineisto ... 19
5.2 Analyysin eteneminen ... 22
6 Tulokset ... 24
6.1 Poikkeavan identiteetin omaksuminen ... 24
6.1.1 Poikkeavuus huonoutena ... 25
6.1.2 Poikkeavan identiteetin peitteleminen itsen suojelemiseksi ... 36
6.1.3 Poikkeavuus väärinymmärretyksi ja leimatuksi tulemisena ... 38
6.1.4 Poikkeavuus elämän normaalin etenemisen rikkoutumisena ... 42
6.2 Normaalin ja poikkeavuuden haastetuiksi tuleminen ... 47
6.2.1 Neuvottelu masentuneen jäsenkategoriasta ... 48
6.2.2 Poikkeavuuden hyödyntäminen ja vaihtoehdot normaalille ... 52
6.2.3 Poikkeavuuden vastustaminen itsen suojelemiseksi ... 56
7 Pohdinta ... 60 7.1 Johtopäätökset ... 60 7.2 Kontribuutio tieteelle ja ammattikäytänteille ja tutkimuksen arviointia ... 70
1 Johdanto
Masennus on hyvin yleinen ja joskus myös pitkäaikainen mielialahäiriö, josta kärsii noin viisi pro- senttia suomalaisista. Se voi pahimmillaan aiheuttaa elämänkriisin ja lamauttaa henkilön työ- ja toi- mintakyvyn kokonaan, jolloin sairaudesta toipuminen voi kestää monia vuosia. (Kampman, Heiska- nen, Holi, Huttunen & Tuulari, 2017.) Viime vuosikymmeninä on ollut havaittavissa huolestuttavaa kehitystä masennushäiriöiden esiintyvyyden noustessa suomalaisessa aikuisväestössä (Markkula &
Suvisaari, 2018). Esimerkiksi vuosien 2016 ja 2019 välillä erityisesti masennus- ja ahdistuneisuushäi- riöihin liittyvistä mielenterveyden ongelmista johtuvien sairauspoissaolojen määrä on kohonnut Suomessa merkittävästi kaikissa väestön ikäryhmissä. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla (16–34-vuotiailla) kasvua on ollut havaittavissa jo aiemmin, ja nuorten ikäryhmässä mielenterveyden häiriöt ovatkin keskeisin syy sairauspoissaoloille. (Blomgren & Perhoniemi, 2021.) Masennushäiriöiden esiintyvyy- den kasvun syitä on pyritty selittämään yhteiskunnallisten muutosten kuten talouden vaihtelun li- säksi masennukseen liittyvän tietoisuuden lisääntymisellä ja stigmojen osittaisella hälvenemisellä (ks. Markkula & Suvisaari, 2018).
Tietoisuuden ja ymmärryksen leviämisestä huolimatta mielenterveyden ongelmiin ja häiriöihin liit- tyy edelleen ennakkoluuloja ja stigmaa. Vuoden 2019 Mielenterveysbarometriin osallistuneista hen- kilöistä melkein joka toinen (47 %) koki joutuneensa jollain tapaa leimatuksi sairautensa vuoksi. Mie- lenterveydellisiä ongelmia kohtaavat henkilöt toivat myös esiin häpeän kokemuksia: kolmasosa ker- toi kokeneensa häpeää hoidon piiriin hakeutumisestaan tai kertoessaan mielenterveyteen liittyvistä ongelmistaan muille ihmisille. Työelämässä vain noin puolet osallistujista kertoisi omista mielenter- veysongelmistaan työtovereilleen ja vielä pienemmällä todennäköisyydellä niistä kerrottaisiin omalle esimiehelle. Mielenterveyden ongelmien tulkittiin asettavan oman arvokkuuden ja aseman yrityksessä ja jopa työpaikan vaaraan, jos ne tulisivat muiden tietoon. (Mielenterveyden keskusliitto, 2019). Myös uusimmassa vuoden 2021 Mielenterveysbarometrissa on nähtävissä edelleen merkkejä mielenterveysongelmiin liittyvistä stigmoista ja ennakkoluuloista, vaikkakin asenteet ovat toisaalta myös muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi (ks. Mielenterveyden keskusliitto, 2021).
Kansainvälisen tutkimuksen saralla muun muassa Knight ja Bradfield (2003) ovat tutkineet psykiat- rista häiriötä sairastavien henkilöiden kokemuksia sairautensa vaikutuksesta heidän elämäänsä.
Tutkimukseen osallistuneet henkilöt kokivat kantavansa mielenterveydellisten ongelmiensa takia leimaa, jonka tulkittiin erottavan heidät jollakin perustavanlaatuisella tasolla muista ihmisistä. Verra- tessaan itseään muihin haastateltavat kertoivat esimerkiksi kokevansa itsensä jollakin tapaa väärän- laisina, puutteellisina tai epänormaaleina. (Knight & Bradfield, 2003, 10, 14.) Kansainvälisissä masen- nuksen ja identiteetin tutkimuksissa stigmatisoituja ryhmiä tutkittaessa on havaittu, että masentu- neitten sosiaaliseen ryhmään identifioituminen on ollut yhteydessä korkeampiin syrjinnän koke- muksiin ja huonompaan hyvinvointiin (Cruwys & Gunaseelan, 2016).
Mielenterveyden ongelmat voivat siis tuoda mukanaan tietynlaista jännitteisyyttä yksilön ja tämän sosiaalisen ympäristön väliseen suhteeseen. Psykiatrisen häiriön tuomaan leimaan voi liittyä erilai- suuden kokemusten lisäksi tunne itsestä vieraantumisesta (Knight & Bradfield, 2003, 13). Tämän pe- rusteella voidaan olettaa, että masennus ja sen aiheuttamat muutokset voivat johtaa elämänkululli- sen katkoksen lisäksi identiteetin katkokseen. Tämänkaltainen katkos voi saada yksilön neuvottele- maan identiteettiään uudelleen. (ks. Zittoun ym., 2013.)
Pro gradu -tutkielmassamme tarkastelemme masennukseen sairastuneiden nuorten aikuisten ta- poja rakentaa identiteettiään vuorovaikutuksessa. Sairastuminen voi saada aikaan neuvotteluita omasta identiteetistä poikkeavan identiteettinä (ks. Juhila, 2012), joten narratiivisen tutkimuksemme keskiössä on erityisesti se, neuvottelevatko haastateltavat masentuneen identiteettiä rakentaessaan normaaliudesta ja poikkeavuudesta, ja millaista tämä mahdollinen poikkeavuuteen liittyvä neuvot- telu on. Tutkimme vuorovaikutuksessa rakentuvia identiteettineuvotteluja kiinnittämällä huomiota siihen, millaisia mallitarinoita neuvottelut ilmentävät, ja miten haastateltavat positioivat itseään suh- teessa näihin mallitarinoihin. Aineistomme muodostuu kahden nuoren aikuisen, Millan ja Vernerin1,
1 Haastateltavista käyttämämme nimet ovat pseudonyymejä
alku- ja seurantahaastatteluista, jotka on kerätty syksyllä 2019 ja syksyllä 2020. Tarkoituksenamme on analysoida molempien haastateltavien masennukseen liittyvää identiteettipuhetta kahdessa eri aikapisteessä. Laadullista tapaus- ja seurantatutkimusta (Flyvberg, 2011; Nikander, 2014) yhdiste- levä asetelma mahdollistaa alku- ja seurantahaastatteluissa esiintyvien tulkintojen välisten yhtäläi- syyksien ja erojen tarkastelun, jolloin voimme samalla tutkia identiteettineuvottelujen ajallista muu- tosta ja pysyvyyttä. Menetelmällisesti lähestymme aineistoamme Bambergin narratiivisella positi- ointianalyysilla (1997) ja lähdemme siitä, että rakentaessaan identiteettiään kerronnallisesti yksilö joutuu käsittelemään samalla kolmea identiteetin dilemmaa (ks. Bamberg, 2011). Soveltamamme vuorovaikutuksellinen näkökulma masennuskertomuksiin ja identiteetin rakentamiseen on varsin tuore tapa lähestyä ilmiötä verrattuna perinteisempään yksilöpsykologiseen masennustutkimuk- seen (esim. Kangas, 2001; Issakainen & Hänninen, 2015). Tämän lisäksi etenkin nuorten aikuisten masennuskertomuksia käsittelevä tutkimus on määrältään vähäistä siihen nähden, miten yleinen ja yleistyvä ongelma on ikäryhmässä (ks. Martin & Atkinson, 2018; Blomgren & Perhoniemi, 2021). Nar- ratiivisen masennustutkimuksen lisäksi pienten kertomusten ja positiointianalyysin näkökulma on uusi myös laajemmalla narratiivisen terveyspsykologian tutkimuskentällä, jossa on masennustutki- muksen tavoin vallinnut näkemys identiteetin rakentamisesta pyrkimyksenä minän elämäkerralli- seen eheyteen ja yhtenäisyyteen (ks. Korhonen, Komulainen & Okkonen, 2020; Riessman, 2003).
Seuraavaksi käymme tarkemmin läpi aiempaa masennukseen liittyvää laadullista tutkimusta. Teo- reettisen viitekehyksen osalta tarkastelemme identiteetin vuorovaikutuksellista rakentumista ja poikkeavan identiteettiä erityisesti interaktionaalisen paradigman sekä Bambergin (1997; 2011) nar- ratiivisen positiointianalyysin ja identiteetin dilemmojen kautta. Lisäksi käsittelemme narratiivista tutkimusta osana laadullista terveystutkimusta. Teoreettisen viitekehyksen läpikäynnin jälkeen esit- telemme tutkimuskysymyksemme ja kuvaamme tutkimuksessa käytettyä aineistoa sekä analyysin etenemistä. Tätä seuraa tulosluku, jossa esittelemme kahden haastateltavamme tapoja rakentaa identiteettiään. Varsinaisen tekstiosuuden päättää pohdintaluku, jossa vastaamme kootusti tutki- muskysymyksiimme ja käsittelemme saatuja havaintoja yleisemmällä tasolla pohtien samalla niiden kontribuutiota ammatti- ja tutkimuskentälle.
2 Aikaisempi masennustutkimus
Tutkielmamme paikantuu teoreettisesti osaksi narratiivisella tutkimusotteella tehtyä laadullista ter- veystutkimusta. Tässä luvussa käymme läpi erityisesti aiempaa laadullista masennustutkimusta tut- kielmamme aiheeseen soveltuvin osin. Masennusta on tutkittu laadullisesti esimerkiksi kehitys- ja sosiaalipsykologisesta sekä sosiologisesta näkökulmasta, mutta aiemmissa tutkimuksissa on tarkas- teltu myös masennuksen ja ihmissuhteiden sekä elämänkulkuun liittyvien normien välistä suhdetta.
Viimeisenä käymme läpi joitakin aiempia narratiivisia tutkimuksia masennuksesta, minkä jälkeen kokoamme yhteen aiempaa laadullista masennustutkimusta ja tuomme esiin oman narratiivisen lähestymistapamme eroavaisuutta suhteessa aiempaan tutkimukseen. Masennukseen liittyvää laa- dullista terveystutkimusta sivuamme luvussa 3.3.
Masennusta kehityspsykologisesta viitekehyksestä lähestyvissä tutkimuksissa on syvennytty esimer- kiksi nuoren aikuisuuden kehityksellisiin siirtymiin ja sosiaalisiin konteksteihin sekä nuoren identitee- tin kehittymiseen kohti aikuisen identiteettiä (esim. Kuwabara, Van Voorhees, Gollan & Alexander, 2007; Grob ym., 2020). Masennusta kehityspsykologisesta näkökulmasta tarkastelevissa tutkimuk- sissa voidaan huomata ilmiötä tarkasteltavan varsin yksilöpsykologisesta näkökulmasta, jossa huo- mio kiinnittyy siihen, miten masennus vaikuttaa yksilön kehitykseen ja kietoutuu osaksi kehityksellisiä prosesseja.
Kuwabara ja kollegat (2007) tarkastelivat depressiivisiä häiriöitä kehkeytyvän aikuisuuden teorian näkökulmasta haastattelemalla 18–25-vuotiaita nuoria aikuisia tunnistaen haastatteluista erilaisia teemoja. Identiteettiin liittyvän teeman yhteydessä nuoret aikuiset toivat esiin kokemuksia identi- teetin katkeamisesta sekä itsestä vieraantumisesta, mutta toisaalta sairauden saatettiin kokea myös tulevan osaksi omaa identiteettiä. Ihmissuhteiden ja sosiaalisen tuen teemaan liittyen osallistujat korostivat sosiaalisen tuen tärkeyttä, mutta toisaalta haastatteluissa nousi esiin kokemuksia muista ihmisistä irtaantumisesta sekä oman sosiaalisen tukiverkon puutteellisuudesta. Käsitellessään aikui- suuteen liittyvän roolisiirtymän teemaa haastateltavat kertoivat pyrkivänsä tyytyväisyyteen etenkin työn ja rakkauden alueilla sekä elämässä ylipäätään, mutta oman sosiaalisen tilanteen ja
masennukseen liittyvän oireilun koettiin estävän erilaisten elämäntavoitteiden saavuttamista. Tässä yhteydessä aineistossa nousikin esiin huolta ajan hukkaamisesta tai menettämisestä sekä kokemuk- sia ikätovereista jäljessä olemisesta. Tutkimuksen perusteella nuoruuteen ja muotoutuvaan aikui- suuteen voidaan katsoa liittyvän monia erilaisia haasteita niille, jotka sairastuvat masennukseen.
(Kuwabara ym., 2007, 321, 322, 323.)
Grobin, Schlesingerin, Wisen ja Pandhin (2020) tutkimuksessa neljääkymmentä masentunutta nuorta aikuista haastateltiin sen selvittämiseksi, miten masennus vaikutti heidän kehitykseensä nuoresta aikuiseksi, ja miten he kykenivät muodostamaan aikuisen identiteettiä ja löytämään tarkoi- tusta elämiinsä. Lähestyessään aineistoa grounded theory -menetelmän ja kehkeytyvän aikuisuu- den teorian viitekehyksestä tutkijat havaitsivat, että masennus voi aiheuttaa tai syventää jo ole- massa olevia erilaisuuden tuntemuksia ja vaikeuttaa normatiivisten elämänsiirtymien saavutta- mista. Toisaalta aineistosta löydettiin myös kohtia, joissa masennuksen koettiin tukeneen omaa so- peutumista. Haastatellut henkilöt esimerkiksi tulkitsivat masennuskokemusten vaikuttaneen heidän elämäntarkoituksiinsa mielekkäällä tavalla suuntaamalla heitä kohti aikuisten rooleja. Nuorten ai- kuisten kerronnassa esiintyi myös merkkejä itsetutkiskelun ja itsetuntemuksen lisääntymisestä sekä pohdintaa minän ja identiteetin kehittymisestä kohti aikuisen identiteettiä. Masennuksen todettiin tutkimuksessa voivan siis tukea identiteetin kehittymistä: tämä voi tutkijoiden mukaan johtua ma- sennuksen myötä kehkeytyneestä korostuneesta autonomisuudesta ja etäisyydestä vertaisiin sekä myötäelämisen taitojen ja elämän tarkoituksen tunteen lisääntymisestä. (Grob ym., 2020.)
Cruwys, Haslam, Dingle, Haslam ja Jetten (2014) sekä Cruwys ja Gunaseelan (2016) ovat tarkastelleet masennusta sosiaalipsykologisesta viitekehyksestä: näissä tutkimuksissa mielenkiinnon kohteeksi on noussut erityisesti yksilön suhde erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin. Cruwys ja kumppanit (2014) tar- kastelevat kirjallisuuskatsauksessaan sosiaalisen yhteyden (social connection) ja ryhmäjäsenyyden kautta rakentuvan sosiaalisen identiteetin yhteyttä masennukseen. Tätä kautta he käsitteellistävät sosiaalisissa suhteissa esiintyvät puutteet tai ongelmat identiteettiin liittyväksi ilmiöksi (Cruwys ym., 2014, 230). Tutkijat hyödyntävät katsauksessaan sosiaaliseen identiteettiin liittyvää lähestymistapaa, jonka mukaan sosiaalisilla suhteilla on perustavanlaatuinen rooli yksilön pyrkiessä ymmärtämään
sitä, kuka hän on. Teorian mukaan sosiaaliset ryhmäjäsenyydet ja niihin liittyvä sosiaalinen identifi- kaatio tai tietyn ryhmän jäsenyyden omaksuminen osaksi itseä antavat henkilölle kokemuksen siitä, että hänellä on jokin paikka maailmassa ja tätä kautta tunne merkityksellisyydestä. (Cruwys ym., 2014, 218.) Sosiaalisen identiteetin teorian näkökulmasta sosiaaliseen identiteettiin liittyvä identifi- kaatio ikään kuin liittää toiset ihmiset osaksi itseä, jolloin sosiaalista identifikaatiota kokematon hen- kilö tuntee olevansa irrallaan sosiaalisesta maailmastaan. Tutkijat ehdottavatkin katsauksessaan masennuksen liittyvän sosiaalisen identiteetin menettämiseen tai sen puutteeseen sekä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden häiriintymiseen. (Cruwys ym., 2014, 228, 229.) Cruwys ja Gunaseelan (2016) tut- kivat kyselytutkimuksellaan 250 masentuneen henkilön avulla hyvinvointia sekä mielenterveyden identiteetin sekä stigman yhteyksiä. Aineiston avulla haluttiin tarkastella sitä, miten sosiaalinen identifikaatio esimerkiksi syrjimistilanteissa toimii puskurina stigman negatiivisia vaikutuksia vas- taan ja johtaa parempaan hyvinvointiin. Tutkijat olettivat, että masentuneet kohtaavat syrjintää, joka voi ajaa heitä identifioitumaan osaksi masentuneitten ryhmää. Masentuneitten sosiaalisessa ryh- mässä kuitenkin oletettiin olevan olemassa normeja, jotka saattavat pahentaa masennuksen oireita.
Tutkimuksessa masentuneiksi itsensä määrittelevät henkilöt olivat alttiimpia masentuneitten ryh- män haitallisille sosiaalisille normeille ja näin huonommalle hyvinvoinnille. Tutkijat suosittelivat ha- vaintojensa perusteella artikkelissaan masennukseen liittyvän stigman haastamista sekä masennuk- sen näkemistä enemmänkin väliaikaisena kuin pysyvänä tilana. (Cruwys & Gunaseelan, 2016.) Sosi- aalipsykologisesti värittyneitä tutkimuksia tarkasteltaessa havaitaan masennuksen liittyvän keskei- sesti osaksi yksilön sosiaalista maailmaa. Esimerkiksi Cruwys ja kumppanit (2014) esittävätkin ma- sennuksen olevan perustavanlaatuisesti sosiaalinen häiriö: näkemys liittää muut ihmiset ja yksilön sosiaaliset suhteet vahvasti osaksi masennusta.
Erityisesti ihmissuhteiden näkökulmasta masennusta ovat tutkineet Bromley ja kollegat (2016). Suh- teinen tarkastelu liittyi grounded theory -menetelmää ja fenomenologista lähestymistapaa yhdiste- levässä tutkimuksessa erityisesti haastateltujen henkilöiden läheissuhteiden merkitykseen ja rooliin yksilön etsiessä apua masennukseensa. Tutkijat totesivat masennuksen kietoutuvan läheisesti suh- teisuuteen, ja tutkimus avaakin tapoja, joilla yksilön suhteinen minuus (relational self) tulee haaste- tuksi yksilön relationaalisen maailman ja masennuksen hoidollisen kontekstin kohdatessa.
Masennus liittyi aineistossa ensinnäkin muihin ihmisiin koetun yhteyden (interpersonal connection) heikentymiseen. Masennuksen aiheuttaman sosiaalisen yhteyden heikkenemisen tai katkeamisen (exile) lisäksi tutkimuksessa havaittiin haastateltavien kokevan masennukseen avun hakemisen näyttäytyvän uhkana heidän ihmissuhteilleen. (Bromley ym., 2016, 613, 615, 616.) Ihmissuhteisiin liittyvien konfliktien lisäksi tutkimus sivusi aiheeltaan myös masennukseen liittyvää stigmaa. Tarkas- tellessaan masennuksen suhteisuutta ja siihen liittyviä konflikteja Bromley (2016) ja hänen tutkimus- ryhmänsä pyrkivät ottamaan samalla kantaa siihen, millaisia ongelmia yksilön patologiaan painot- tuva näkemys masennuksesta tuo kliiniseen hoitokontekstiin. Tutkijat haastavatkin artikkelissaan masennukseen liittyvää yksilöpsykologista näkemystä. Sairauspainotteinen (disease-oriented) näkö- kulma ja masennuksen käsittäminen yksilön patologiana voivat heidän mukaansa voimistaa yksilön kokemaa relationaalista taakkaa lisäämällä huolta itselle merkityksellisistä ihmissuhteista. Aineis- tossa havaittiinkin haastateltavien pyrkimyksiä ikään kuin eristää masennuksen aiheuttama särö heidän relationaalisesta maailmastaan. (Bromley ym., 2016, 618, 619.) Tutkimuksen valossa on pe- rusteltua tutkia masennusta yksilöpsykologisen näkökulman lisäksi myös suhteisesti – Bromley ja kollegat (2016, 618) toteavatkin yksilön minuuden ja masennuskokemuksen näyttäytyvän erotta- mattomina yksilön sosiaalisesta tilasta.
Masennusta nuorilla aikuisilla on tutkittu myös sosiologisemmista näkökulmista. Nämä tutkimukset ovat käsitelleet masennusta tietynlaisen odotetun tai normaalin elämän rikkovana tekijänä etenkin työelämässä. Tällaisia havaintoja ovat esittäneet Rikala (2019) sekä Korhonen ja Rikala (2020). Rikala (2019) tutki masennuksen ja työelämän välisiä jännitteitä nuorilla aikuisilla sosiaalisen kivun käsit- teellä. Sosiaalinen kipu tarkoittaa häpeää ja syyllisyyttä, joka johtuu ongelmista itsestään (Rikala, 2019, 276–277). Rikala (2019, 277) täsmentää jäsennystään: ”Sitä voi kuvata alkuperäisen kärsimyk- sen, kuten työkyvyttömyyden tai sairauden, päälle kasvavaksi uudeksi kivun kerrokseksi”. Luokitel- lessaan masennuksesta kärsivien nuorten aikuisten työelämään liittyvää sosiaalista kipua Rikala (2019) paikansi aineistosta kokemuksia jäljessä olemisesta, syyllisyyttä ”taakkana olemisesta” sekä työmarkkina-ahdistusta ja kuntoutumispaineita. Tutkimuksessa havaittiin, että nuoret masentuneet kokivat voimakasta sosiaalista kipua normatiivisista elämänkulun tavoitteista poikkeamisestaan ja siitä aiheutuvasta häpeästä. Korhonen ja Rikala (2020) sisällyttivät nuorten masentuneitten
haastatteluaineiston tutkimukseensa myös uupuneita keski-ikäisiä työntekijöitä tutkiessaan työkes- keisessä yhteiskunnassa vallitsevia normeja sekä niihin liittyviä selontekoja. Työ jäsentyi tutkimuk- sessa keskeiseksi ihmisarvon määrittäjäksi, jolloin normaalia elämää vaikeuttaviksi tai katkaiseviksi tulkitut uupumus ja masennus tulivat samalla haastaneeksi yksilön moraalisen arvokkuuden. Haas- tateltavat kuitenkin toivat esille tätä näkemystä kyseenalaistavia selontekoja esimerkiksi selventä- mällä sairauksiaan yhteiskunnallisilla tai sukupolvellisilla tekijöillä sekä tuomalla esille työllistymisen kovia vaatimuksia tai työelämän epäoikeudenmukaisuuksia myös ironisesti kritisoiden. Tuottavuu- den ja vastuullistamisen normeja haastettiin myös pohtimalla vaihtoehtoisia tapoja osallistua työ- elämään. Rikalan (2019) sekä Korhosen ja Rikalan (2020) tutkimukset osoittavat masennuksella ole- van merkittäviä vaikutuksia etenkin työelämän alueella, jossa masennus muodostaa murtuman yh- teiskunnan odotusten ja masentuneen yksilön välille. Tämä murtuma tuo esille keskeisesti masentu- neitten itseen kohdistettuja määreitä sekä selontekoja, joilla omaa suhdetta työelämän normeihin voidaan myös haastaa. Työelämään keskittynyt tutkimus jättää kuitenkin huomiotta sen, kuinka nor- maalin ja poikkeavan välillä käytyjä neuvotteluja käydään muissakin nuorille aikuisille itselleen tär- keissä ja myös teoreettisesti huomioitavissa aiheissa, kuten esimerkiksi parisuhteessa (vrt. Sugar- man, 2001).
Masentuneiden nuorten ja nuorten aikuisten kertomusten yhteyttä normeihin ovat tutkineet myös Danielsson ja kollegat (2011), joskin työelämän sijaan tutkijat tarkastelivat nuorten kertomuksia eri- tyisesti sukupuoliin liittyvien roolien ja normien näkökulmasta. Grounded theory -menetelmää hyö- dyntävässä tutkimuksessa havaittiin nuorten ja nuorten aikuisten kertomuksissa esiintyvän esimer- kiksi identiteettiin ja minäkuvaan liittyviä pohdintoja, joissa ilmeni halua käyttäytyä kuten muutkin ja olla hyväksytty. Keskeinen kertomuksiin liittyvä havainto olikin niistä välittyvä kertojan halu tai pyrki- mys olla normaali. (Danielsson, Bengs, Samuelsson & Johansson, 2011, 614, 615.) Danielssonin ja kumppaneiden (2011) mukaan kertomuksissa oli havaittavissa myös se, miten normatiiviset paineet vaikuttavat nuoriin ja nuoriin aikuisiin.
Myös Karp (2017) on tarkastellut masentuneitten ihmisten kertomuksia masennuksestaan. Hän tutki masennusta osana koko elämää ja identiteettiä käyttäen masennusuran (depression career)
sekä käännekohtien (turning points) ja risteyksien (juncture) käsitteitä, joilla oli keskeinen merkitys sairauteen liittyvissä identiteetin neuvotteluissa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten masentuneen identiteetti kehkeytyi tutkittavien kertomuksissa sekä millaisia erilaisia käännekohtia masennuksen edetessä kertomuksissa oli havaittavissa ja miten masennusidentiteetit muuntuivat ajan myötä.
Laajan haastatteluaineiston pohjalta tunnistettiin neljä keskeistä käännekohtaa tutkittavien masen- nusurilla. Näillä käännekohdilla oli merkittäviä vaikutuksia identiteettiin, kun neuvoteltiin ajasta en- nen masennusta jäsentymättöminä tunteina, masennuksen syyn sijoittamista itseen, hoitoon joutu- mista kriisinä ja diagnoosin merkitystä itselle sekä neuvottelemalla sairauden identiteetin kanssa hyväksymällä tai torjumalla sairastumisen määreitä. Tarkastelussa todettiin masentuneitten masen- nusurien etenevän pitkin tietynlaista yleistä kaavaa, jossa yksilö joutuu arvioimaan ja määrittele- mään itseään uudelleen sekä neuvottelemaan tulevasta ja menneestä minästään uusilla tavoilla.
(Karp, 2017.) Masennukseen liittyvän identiteetin muuntuminen ja ilmaantuminen ajan myötä laa- jemmassa elämässä neljän toistuvan ja merkittävän käännekohdan avulla tuo selkeyttä muutoin epämääräisiin masennusuriin, kun tarkastellaan masennusta laajemmin osana elämää ja identiteet- tiä. Neljään käännekohtaan liittyvät erilaiset tulkinnat itsen ja masennuksen välisestä suhteesta va- lottivat tutkimuksessa sitä, miten masentuneen identiteettiin voi liittyä jännitteistä neuvottelua sen muuntumisesta ja pysyvyydestä. Aineistossa näkyi myös moninaisuutta suhteessa masennukseen liittyvään merkityksenantoon: sairauden merkitystä itselle voitiin haastaa tai sen kanssa saatettiin tulla sinuiksi. (Karp, 2017.)
Narratiivisen tutkimuksen osalta kertomusten tutkimuksen voi huomata painottuvan etenkin ma- sennusnarratiivien tyypittelyyn yksilön näkökulmasta (esim. Issakainen & Hänninen, 2015; Kangas, 2001), mikä eroaa oman tutkielmamme lähestymistavasta, jossa kertomukset käsitetään keinona jäsentää omaa identiteettiä. Esimerkiksi Kangas (2001) on tutkinut tavallisten ihmisten kokemuksia ja käsityksiä masennuksesta tarkastelemalla heidän tuottamiaan narratiiveja. Hän erotti tutkimuk- sessaan kolme erilaista masennuksen synnystä kertovaa tarinatyyppiä todeten masennusnarratii- vien olevan kertomuksia marginaalisuudesta: ne paljastavat Kankaan (2001, 90) mukaan sen, mikä yksilön elämässä on ikään kuin mennyt vikaan tullen tätä kautta heijastaneeksi samalla sitä, mil- laista ihmisten elämän tulisi olla tai millaista sen odotetaan olevan. Tutkimuksessa todetaankin
masennuskertomusten kuvastavan yksilön psykologisen tilan lisäksi myös tämän elämää kulttuu- rista ja sosiaalista ympäristöä sekä näissä esiintyviä rakenteita (Kangas, 2001, 90).Myös Issakainen ja Hänninen (2015) liittävät masennusnarratiivit osaksi yksilön laajempaa sosiaalista ympäristöä to- teamalla artikkelissaan tutkimiensa nuorten masennusnarratiivien sisältävän tulkintoja siitä, miten heidän elämänsä suhteutuvat normatiivisiin käsityksiin nuoruudesta ja varhaisaikuisuudesta (Issa- kainen & Hänninen, 2015, 238). Tutkijat tunnistivat tutkimuksessaan neljä erilaista tarinatyyppiä, jonka kautta nuoret arvioivat itseään suhteessa normatiiviseen elämänkulkuun. Tarinatyypit kuvasi- vat erilaisia tapoja, joilla tutkimukseen osallistuneet henkilöt ottivat kantaa heitä koskeviin elämän- kulkuun liittyviin normatiivisiin odotuksiin. Issakaisen ja Hännisen (2015) mukaan nuoret sekä mu- kailivat että haastoivat normeja kertomuksissaan, ja masennuksella oli merkittävä rooli näissä neu- votteluissa.
Narratiivisen tutkimuksen kentällä näyttäytyy masentuneitten nuorten aikuisten kertomusten tutki- muksen (ks. Martin & Atkinson, 2018) lisäksi tarve sellaiselle tutkimukselle, joka lähestyisi masen- nusta vuorovaikutuksellisesta näkökulmasta yksilökeskeisen tarkastelun sijaan. On syytä tutkia sitä, miten identiteetti rakentuu tilanteisesti vuorovaikutuksessa ja kietoutuu yksilön kerronnassa yhteen toisten ihmisten sekä kulttuuristen mallitarinoiden kanssa. Aiempi masennukseen liittyvä identiteet- titutkimus tarkastelee myös ilmiötä elämäkerrallisemmasta näkökulmasta, jolloin tutkimuksessa on selvitetty esimerkiksi masennuksen liittymistä osaksi identiteettiä ajan myötä tapahtuvien käänne- kohtien kautta (esim. Karp, 2017). Masennustutkimuksessa on niin sanotun big stories -paradigman (ks. De Fina, 2015) mukaisen laajan, elämäkerrallisen identiteetin rakentamisen tarkastelun lisäksi kohdistettava huomiota siihen, miten masennus voidaan jäsentää osaksi omaa identiteettikäsitystä tai miten sen merkityksestä itselle voidaan neuvotella myös tässä-ja-nyt –hetkessä tapahtuvissa vuo- rovaikutustilanteissa ja niissä syntyvissä pienemmissä kertomuksissa omasta identiteetistä. Tämän lisäksi suhde normaalin ja ei-normaalin välillä näyttäytyy aikaisemmissa tutkimuksissa jännitteisenä.
Aiheeseen liittyvät tutkimukset ovat kuitenkin korostaneet spesifejä ja rajattuja elämänalueita kuten työtä tai normatiivista elämänkulkua (esim. Rikala, 2019; Issakainen & Hänninen, 2015). Masennuk- sen ja identiteetin ajallista muuttumista tarkastelevissa tutkimuksessa useita eri aikapisteitä kattava tutkimusaineisto on myös harvinaista.
3 Teoreettinen viitekehys
3.1 Narratiivinen tutkimus ja pienten kertomusten lähestymistapa
Lähestymme tutkielmamme aihetta sosiaaliseen konstruktionismiin pohjautuvan narratiivisen tutki- musperinteen kautta. Sosiaalisessa konstruktionismissa keskeistä on luonnollisen ja tavallisesti it- sestään selvänä pidetyn tiedon kyseenalaistaminen kiinnittämällä huomiota siihen, miten ympä- röivä kulttuuri ja historiallinen aika vaikuttaa tapaamme ymmärtää maailmaa. Tätä kautta tieto voi- daan ymmärtää sosiaalisissa kanssakäymisissä rakentuvana asiana, jolla on yhteys sosiaaliseen toi- mintaan ja siinä esiintyviin vallan rakenteisiin. (Burr, 2015, 2–5.) Tiedon lisäksi myös todellisuus it- sessään nähdään sosiaalisessa konstruktionismissa vuorovaikutuksessa rakentuvana prosessina, mikä asettaa vuorovaikutuksen lisäksi myös kielen ja siihen liittyvän merkityksenannon tutkimuksen kohteiksi (Kuortti, Mäntynen & Pietikäinen, 2008). Heikkinen (2001) tiivistääkin Hatchin ja Wisniews- kin vuoden 1995 julkaisua mukaillen narratiivisen tutkimuksen keskiössä olevan tutkittavien koke- muksilleen antamat merkitykset sekä tiedon paikallisuus, kerroksellisuus ja moniäänisyys. Juhila (2004) puolestaan toteaa sosiaalisen konstruktionismin mukaisen narratiivisen tutkimuksen keski- össä olevan kielen ja vuorovaikutuksen prosesseissa syntyvät narratiivit eli kertomukset.
Kertomukset ovat väline inhimillisen kokemuksen jäsentämiseen (Hyvärinen, 2017). Yleensä kerto- muksia luonnehtiessa niiden kuvataan olevan ajallisessa järjestyksessä etenevää merkityksen välit- tämistä kertojan yleisölle (Linde, 1993, 107; Riessman, 2008, 3). Narratiivien ei kuitenkaan katsota kuvastavan tapahtumia suoraan, vaan niiden käsitetään muotoutuvan aina tilanteisesti, jolloin ne saavat samalla vaikutteita vuorovaikutustilanteen tai keskustelun osapuolista sekä vallitsevasta kult- tuurista (Juhila, 2004). Toisaalta on myös todettava, että termin tarkka määrittely on vaikeaa (De Fina & Georgakopoulou, 2012, 1), eikä kaikki puhe tai teksti ole luokiteltavissa kertomukseksi tai nar- ratiiviksi (Riessman, 2008).
Tutkimuksessamme hyödynnämme kertomusten määrittelyssä Bambergin ja Georgakopouloun (2008) edustamaa pienten kertomusten (small stories) lähestymistapaa, jossa tarkasteltun kohteena ovat arkipäiväisissä tilanteissa esiintyvät pienet, vuorovaikutuksessa syntyvät tarinat. Bamberg ja Georgakopoulou (2008, 381) määrittelevät pieniä kertomuksia narratiivisiksi toimiksi, jotka välittävät jopa suhteellisen lyhyitäkin kertomuksia meneillään olevista tapahtumista. Tämän lisäksi ne voivat käsitellä eri aikaulottuvuuksia tai esimerkiksi viitata joihinkin aiempiin kertomuksiin. Tässä olemme keskittyneet tarkastelemaan erityisesti niitä pieniä kertomuksia, joissa haastateltavat vastaavat kysy- mykseen siitä, keitä he ovat (vrt. Bamberg, 2012).
Kertomusten analysoinnissa mielenkiinto suunnataan yksilöiden tai ryhmien tuottamien narratiivien lisäksi kertojien tuottamiin merkityksenannon tapoihin (Riessman, 2008). Pieniin kertomuksiin liitty- vää näkökulmaa edustavien De Finan ja Georgakopouloun (2015, 3) mukaan narratiivinen analyysi kohdistuu narratiivien vuorovaikutuksellisuuteen eli siihen, mitä niillä tehdään paikallisesti ja tilan- teisesti. Huomio kohdistuu myös siihen, miten narratiivit sekä toisaalta saavat vaikutteita ympäröi- vistä konteksteista, että myös itse vaikuttavat jo olemassa oleviin konteksteihin tuomalla esiin uu- denlaisia tapoja ymmärtää maailmaa (De Fina & Georgakopoulou, 2015, 3). Merkittävänä huomiona on myös sitoutuminen sosiaaliseen konstruktionismiin identiteetin ja narratiivien tarkastelussa: ne ovat tilanteissa syntyviä, neuvottelun avulla luotuja prosesseja. (ks. Hall, 2000, De Finan & Georgako- pouloun, 2015, 3, mukaan).
3.2 Vuorovaikutuksessa rakentuvan identiteetin tutkimus ja identiteetin temporaa- lisuus
Tarkastelemme tutkimuksessamme haastateltavien tapaa rakentaa identiteettiään vuorovaikutusti- lanteessa, jolloin lähestymistapamme pohjaa interaktionaaliseen paradigmaan. Paradigma korostaa identiteetin rakentamisen paikallisuutta ja tilanteisuutta sekä rakentamiseen liittyvien strategioiden tarkastelua. Koska identiteetin katsotaan muodostuvan vuorovaikutteisesti, voi siihen kertojan li- säksi osallistua myös tämän yleisö joko vahvistamalla, kyseenalaistamalla tai kieltämällä erilaisia identiteetin rakentamiseen liittyviä kuulumisen kategorioita. (De Fina, 2015.) Interaktionaalinen
paradigma ja siihen sisältyvä pienten kertomusten lähestymistapa eroaa tätä kautta laajempien, identiteetin koherenssiuteen pyrkivien elämäntarinoiden (big stories) narratiivisesta tutkimuksesta (esim. McAdams, 1988, De Finan, 2015, mukaan; Linde, 1993).
Vuorovaikutteista identiteettiä analysoitaessa keskeiseksi muodostuu position käsite (Davies &
Harré, 1990). Positiointi kuvastaa sitä, millaisia moraalisia ja muita ominaisuuksia kertoja itseensä tai muihin kertomuksessa esiintyviin henkilöihin liittää. Positioitumisen kautta kertomuksen henkilö- hahmot saavat rooleja, joiden kautta heidän toiminnastaan tarinassa tulee sosiaalisesti ymmärrettä- vää. (Van Langenhove & Harré, 1999, 17.) Bamberg (2004b) on tutkinut positioita ja kertojien tapoja rakentaa käsitystä itsestään narratiivisen positiointianalyysin avulla. Positiointianalyysissa tarkaste- lun kohteena ovat etenkin positiot, joita kertojat narratiiveissa aktiivisesti ja samalla myös omaa toi- mijuuttaan ilmentäen ottavat suhteessa normatiiviseen diskurssiin. Oletuksena on myös, että yksilöt alkaessaan kertomaan aloittavat aina uudelleen itsen ja identiteetin rakentamisen prosessinsa.
(Bamberg, 2004b, 153.) Perinteisessä näkemyksessä yksilö voi valita itse positionsa, mutta valinta on tehtävä jo saatavilla olevien positioiden väliltä – narratiivisessa positiointianalyysissa yksilö ei pel- kästään altistu jo olemassa oleville diskursseille tai narratiiveille, vaan hän myös itse rakentaa niitä (Bamberg, 2004b, 136–137).
Narratiivinen positiointi tapahtuu Bambergin (1997) mukaan kolmella eri tasolla. Nämä tasot ovat (1) kertomuksen sisällön taso, (2) kertojan ja yleisön välisen vuorovaikutuksen taso sekä (3) mallitari- noiden taso. Ensimmäisellä tasolla tarkastellaan kertomuksen henkilöhahmojen positioitumista.
Henkilöhahmoja voidaan positioida esimerkiksi päähenkilöiksi, vastustajiksi tai uhreiksi. Tarkastelun kohteena ensimmäisellä tasolla on se, miten ja millaisiksi tarinassa esiintyvät henkilöt tai hahmot rakentuvat. (Bamberg, 1997, 337.) Henkilöhahmojen kielellisen rakentumisen lisäksi huomiota kiin- nitetään siihen, millaiseksi tarinan henkilöiden väliset suhteet muodostuvat ja miten tarinan henki- löitä jäsennetään ajassa ja tilassa (Bamberg, 2004a, 332–333, 336). Toisella tasolla kysymyksenä on se, miten tarinan kertoja positioi itsensä suhteessa yleisöönsä, ja millaista vuorovaikutus kertojan ja yleisön välillä on (Bamberg, 1997, 337).
Kolmannella narratiivisen positioinnin tasolla mielenkiinnon kohteena on se, miten kertoja positioi itseään: millaisena hän haluaa näyttäytyä kertomuksensa kautta yleisölleen, ja kuka hän oikeastaan on (Bamberg, 1997, 337)? Samalla kertoja tulee positioineeksi itseään suhteessa kulttuurisiin malli- tarinoihin (Bamberg, 2004a, 336). Hänninen (1999, 50–52) kuvaa mallitarinan käsitteen viittaavan eräänlaisiin kulttuurisiin ja normatiivisiin ohjeisiin siitä, millainen toiminta on hyväksyttävää ja kuinka erilaisissa tilanteissa tulisi toimia. Mallitarinoihin liittyy voimakkaita rooliodotuksia erilaisille ihmisryhmille esimerkiksi iän, sukupuolen tai sosiaalisen luokan perusteella, mutta toisaalta ne voi- vat myös tarjota uuden näkökulman, joka voidaan kokea vapauttavana. Narratiivisessa positiointi- analyysissa kertoja voi esimerkiksi hyväksyä käsittelemänsä mallitarinat omaksuen niiden sisältämät käsitykset osaksi itseään tai hän voi etäännyttää itseään niistä ja vastustaa niitä (Bamberg, 2004a, 336). Watsonin (2007, 374) mukaan narratiivisen positiointianalyysin kolmannen tason voikin aja- tella kuvastavan sitä, miten kertoja näkee itsensä suhteessa yhteiskunnan odotuksiin.
Bambergin (2011; 2012) mukaan pienissä kertomuksissa identiteettiä rakennetaan myös neuvotte- lemalla kolmessa ”identiteetin dilemman” tilassa samalla kun henkilö kerronnallaan jollain tavalla, esimerkiksi muita positioimalla (ks. Bamberg, 2012, 205–206), ottaa kantaa kysymykseen siitä, kuka hän on. Dilemmoja on kolme: ainutlaatuisuus ja samanlaisuus, toimijuus ja toiminnan kohteena ole- minen sekä muutos ja pysyvyys. Ensimmäisessä dilemmassa henkilö neuvottelee siitä, millainen hän on suhteessa muihin ihmisiin asettaen itseä ja muita erilaisiin positioihin tai kategorioihin navigoi- den samalla erilaisuuttaan tai samanlaisuuttaan. Toisessa tilassa henkilö vastaa toimijuuden dilem- maan: onko hän enemmän vastaanottavassa roolissa maailman vaikutteisiin, vai vaikuttaako hen- kilö toimijana maailmaan itse? (Bamberg, 2011; 2012.) Tässä dilemmassa vaikutus näitten ”ääripäit- ten” välillä tapahtuu dynaamisessa prosessissa (Bamberg, 2011). Kolmas dilemma koskee pysy- vyyttä ja muutosta. Tässä tilassa henkilö neuvottelee siitä, miten hän on muuttunut tai pysynyt sa- manlaisena ajan edetessä. (Bamberg, 2012). Pysyvyyden ja muutoksen neuvottelu ei tapahdu het- kessä tai yksinkertaisesti joko–tai-tyyppisesti, vaan se muotoutuu yhtäältä sekä yksilön navigoidessa kulttuuristen merkitysten lomassa että suhteessa tilaan ja aikaan (Bamberg, 2011; Bamberg, 2004a).
Identiteetin tutkimuksessa on myös syytä kiinnittää huomiota tapaan, jolla itseä jäsennetään ajalli- sesti kerronnassa (ks. Bamberg, 2004a, 332–333). Yksilöt tekevät identiteettineuvotteluissaan tulkin- toja sekä menneestä, nykyisestä että tulevasta minästään. Minän ajallisissa tulkinnoissa voidaan jä- sentää sekä todellista (AS–IS) että kuviteltua (AS–IF) itseä. Tällä neuvottelulla on tärkeitä yhteyksiä identiteetin tulkintoihin. (ks. Zittoun ym., 2013.) Identiteetin ajallista jäsentämistä, eli miten haasta- teltavat voivat jäsentää itseään menneessä, nykyisessä ja tulevaisuudessa, valotamme positiointi- analyysilla ja erityisesti identiteetin dilemmoista muutoksen ja pysyvyyden käsittelyllä. Menneen ja tulevan minän rakentumisen tarkastelun kautta analyysin kohteeksi tulevat myös mahdolliset mi- nät, jotka kuvastavat yksilön luomia haluttuja tai ei-toivottuja versioita itsestään (Markus & Nurius, 1986). Tämä tarkoittaa metodologisella tasolla sitä, että ”kuka minä olen” kysymyksen lisäksi
voimme analysoida yhdessä aikapisteessä sitä, miten henkilö jäsentää itseään ikään kuin kysymällä
”kuka minä olin” ja ”kuka minä tulen olemaan”, ja näitten mahdollisiakin versioita. Tutkimuksen ol- lessa seurantatutkimus tähän dynamiikkaan tulee lisäksi mahdollisuus tarkastella näitä ajallisia mi- nän tulkintoja kahdessa eri aikapisteessä eli alku- ja seurantahaastatteluissa. Näin voidaan hahmot- taa ajallista pysyvyyttä ja mahdollista muutosta yksilöiden tavoissa rakentaa identiteettiään vuoro- vaikutuksessa.
3.3 Interaktionaalinen paradigma osana laadullista terveystutkimusta
Nuorten aikuisten masennuskertomusten ja niissä rakentuvien identiteettien tarkastelu paikantaa tutkimuksemme laadullisen terveystutkimuksen piiriin. Laadullisessa terveystutkimuksessa mielen- kiinto kohdistuu ihmisten terveydentilaan, jolloin tutkimuksessa voidaan tarkastella esimerkiksi ih- misten sairauskokemuksia. Sairauskokemusten tutkimista voidaan lähestyä eri näkökulmista, kuten tutkimalla yksilön ja tämän perheen reaktioita, yksilön tapaa sopeutua sairauteensa tai sitä, miten sairaus vaikuttaa yksilön jokapäiväiseen elämään ja tämän sosiaalisiin suhteisiin. Laadulliset tutki- musmetodit auttavat ymmärtämään ihmisten reaktioita sairauteensa sekä heidän tapaansa merki- tyksellistää omaa sairaskokemustaan, jolloin laadullisen terveystutkimuksen lähtökohdaksi muodos- tuu terveyden ja sairauden tutkiminen siten, kuten ihmiset itse ne käsittävät ja kokevat.
Tutkimuksen pohjalta saadun tiedon tarkoituksena on auttaa lisäämään terveysalan ammattilaisten tietoa terveydestä ja sairaudesta. (Morse, 2012, 20–21, 34, 42.)
Monet laadullista terveystutkimusta edustavat tutkijat lähestyvät ihmisten terveyteen liittyviä käsi- tyksiä ja kokemuksia narratiivisesta näkökulmasta (Sools, 2012, 93). Stephensin (2011, 62) mukaan narratiivisesta analyysista tuli suosittu lähestymistapa sairauskokemusten ymmärtämiseen, kun sai- rauskokemuksia kuvaavien kertomusten rikkaus ymmärrettiin – kertomukset voivatkin paljastaa yk- silön kohtaaman sairauden laajempia merkityksiä, jolloin ne eivät ole pelkästään kuvauksia sairaana olemisesta (Sools, Murray & Westerhof, 2015, 240).
Sools ja kollegat (2015) määrittelevät narratiivisen terveyspsykologian muotoutuvaksi alaksi, joka voidaan käsittää narratiivisen psykologian, laadullisen terveyspsykologian tai narratiivisen terveys- tutkimuksen haaraksi. Laadullisen terveyspsykologian osa-alueena narratiivinen terveyspsykologia näyttäytyy narratiivisia metodeja hyödyntävänä laadullisena tutkimuksena, jolloin tutkimuksessa voidaan tarkastella esimerkiksi kertomusten rakennetta, dialogissa tapahtuvaa yhdessä rakenta- mista tai niiden laajempaa yhteiskunnallista yhteyttä. Yhteistä narratiivisen terveyspsykologian alan tutkimuksille on antaa ihmisille mahdollisuus tuoda esiin terveyteen ja sairauteen liittyviä elettyjä kokemuksiaan kertomusten muodossa. (Sools ym., 2015, 241–243.)
Tässä tutkimuksessa tavoitteenamme on sairauteen liittyvien narratiivien yhteydessä tutkia interak- tionaalisesta paradigmasta käsin sitä, miten masennusta sairastavat henkilöt rakentavat käsitystä itsestään vuorovaikutustilanteessa, ja millaisia merkityksenantoja pienissä kertomuksissa syntyviin identiteetteihin liitetään. Tämä poikkeaa aiemmista laadullisen terveystutkimuksen tutkimuskentän tutkimuksista, joissa on keskitytty esimerkiksi masennuskertomusten tyypittelyyn (esim. Kangas, 2001; Issakainen & Hänninen, 2015) tai tutkimaan niiden sisältöjä (esim. Danielsson ym., 2011).
Aiemmasta tutkimuksesta poikkeamme myös siten, ettei huomiomme ole identiteetin koherenssin rakentamisessa kertomuksen kautta tai yksilön omassa elämäkerrassa. Laadullisen terveystutki- muksen lisäksi tutkielmamme edustaa myös laadullista tapaustutkimusta, jolla tutkittavien rajatulla määrällä voidaan tarkastella tutkimuskohteen ja hänen ympäristönsä välistä vuorovaikutusta sekä
sen kehitystä syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin (ks. Flyvberg, 2011). Riessmanin (2003) mukaan tapaustutkimuksilla on merkittävä rooli terveystutkimuksessa. Mukailemme tutkimuksessamme myös laadullisen seurannan asetelmia. Laadullisella seurannalla voidaan tutkia laadullisin menetel- min haastateltavien eri aikaväleillä paikkaan ja aikaan sidottuja muutoksia, ihmisten omaa toimi- juutta ja erilaisia elämänkulullisten siirtymien tai polkujen kehittymistä tarkastellen erityisesti tutkit- tavien omia merkityksenantoja ratkaisuilleen ja valinnoilleen (Nikander, 2014).
3.4 Identiteetin kerronnallinen rakentaminen neuvotteluna normaalista ja poik- keavuudesta
Fokusoimme identiteetin vuorovaikutteista rakentumista tarkastelevaa analyysiamme siihen, mil- laista normaaliuteen ja poikkeavuuteen liittyvää neuvottelua nuoret aikuiset tuovat masennuskerto- muksissaan esiin rakentaessaan identiteettiään. Juhilan (2012) mukaan ominaisuudet tai toiminnat, jotka tavalla tai toisella ovat ristiriidassa normaalina käsitettyihin asioihin voivat tuottaa poikkeavuu- teen liittyvää kategorisaatiota. Poikkeavuuteen liittyvä kategorisaatio on aina tilanteissa tapahtuvaa toimintaa, ja sitä voivat tehdä joko henkilö itse tai muut ihmiset hänen puolestaan. Ihmisiä voidaan esimerkiksi liittää johonkin kategoriaan sairauden tai jonkin muun ominaisuuden kuten sukupuolen, ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella: saadessaan tällaisen ”kategoriajäsenyyden” yksilö voi jou- tua oman kategoriaryhmänsä edustajaksi ja tätä kautta selontekovelvolliseksi (Juhila, 2012, 177, 184). Poikkeavuutta voidaan luoda myös neuvottelemalla erilaisista kategoriajäsenyyksistä, vertau- tumalla ja vertailemalla itseä tai muita suhteessa muihin ihmisiin tai vetämällä kategoriajäsenyyk- sien välille erilaisia rajoja. Samalla poikkeavuutta omassa identiteetissä voidaan joko vastustaa tai omaksua. Vastustaminen voi tapahtua esimerkiksi puolustamalla itseä tai syyttämällä muita sekä irrottautumalla poikkeavista määreistä tai määrittämällä itseä tavalliseksi. Poikkeavuutta voidaan taasen omaksua alistumalla eli määrittämällä itsensä poikkeavaksi, tuottamalla poikkeavaa jäse- nyyttä itselle tai rakentamalla vaihtoehtoisia näkökulmia normaalille vastakkainasettelun kautta ikään kuin kapinallisena keinona. (Juhila, 2012.)
Poikkeavuudesta neuvottelemiseen voi liittyä itsen rakentamista ja vertaamista suhteessa erilaisiin mallitarinoihin (Hänninen, 1999), ja näistä mallitarinoista tai normatiivisista odotuksista poikkeami- nen voi tuottaa keskustelua yleistetyn toisen (Mead, 1934) kanssa. Yleistetty toinen ei viittaa tiettyyn henkilöön, vaan jonkin sosiaalisen ryhmän tai yhteisön asenteisiin ja odotuksiin, jotka yksilö on yleistänyt tietynlaiseksi kokonaisuudeksi. Yleistettyjä toisia voi siis olla useita, ja ne voivat ohjata yk- silön toimintaa. (Mead, 1934.) Oletamme tässä myös yksilön kerronnan voivan heijastaa tietoisuutta yleistetyn toisen odotuksista tai asenteista, jolloin yleistetty toinen voi kuvautua kertomuksissa hah- mona, jolle annetaan selontekoja tai jonka kanssa henkilö keskustelee tai neuvottelee omasta iden- titeetistään ja mahdollisesta poikkeavuudestaan. Selitettäessä omaa poikkeavuutta esimerkiksi yleistetylle toiselle yksilö voi tehdä samalla kasvotyötä (Goffman, 1967).”Kasvoilla” viitataan yksilön käsitykseen muitten ihmisten odotuksista häntä ja hänen toimintaansa kohtaan: tekemällä kasvo- työtä henkilö pyrkii mukauttamaan omaa toimintaansa niin, että hän ”säilyttää kasvonsa” ja väistää mahdollista häpeää tai alemmuutta. Kasvotyö voikin liittyä esimerkiksi henkilön sosiaalista arvoa kyseenalaistaviin konteksteihin. (Goffman, 1967.)
Edustaessaan nuorten aikuisten ikäryhmää haastattelemiemme henkilöiden voidaan odottaa joutu- van käsittelemään erityisesti varhaisaikuisuuteen liittyviä mallitarinoita tai normatiivisia odotuksia ja paineita heidän rakentaessaan identiteettiään. Ympäristön nuorille aikuisille asettamien odotusten voidaan katsoa liittyvän erityisesti työelämään valmistautumiseen ja kiinnittymiseen sekä romanttis- ten suhteiden luomiseen, niihin sitoutumiseen ja perheen perustamiseen (esim. Arnett, 2000; Su- garman, 2001). Toisaalta, vaikka nuorten aikuisten ja yleisesti ihmisten elämänkulkua ohjaavatkin erilaiset normit, uskomukset ja ohjeet (esim. Kohli, 2007; Bohn & Berntsen, 2008), voidaan havaita myös elämänkulkujen yksilöllistymistä (esim. Kohli, 2007). Esimerkiksi Kohli (2007) kuitenkin toteaa artikkelissaan, että vaikka joillakin elämän alueilla voidaan nähdä monimuotoistumista tai yksilöllis- tymistä, etenkin työn ja perhe-elämän kohdalla tietynlaiset vakiintuneet mallit tai elämänkulkua jä- sentävät normatiiviset rakenteet pitävät vieläkin paikkansa. Esimerkiksi koulutuksen päättämisen ja työelämään siirtymisen tai kumppanin löytämisen ja perheen perustamisen tulisi tapahtua tiettyyn aikaan – muutoin tätä voidaan joutua selittämään (Bohn & Berntsen, 2008).
4 Tutkimuskysymykset
Muodostimme teoreettisen viitekehyksen pohjalta seuraavat tutkimuskysymykset:
1. Miten haastateltavat rakentavat identiteettiään vuorovaikutuksessa?
1.1 Miten masennus kietoutuu haastateltavien tapaan rakentaa omaa identiteettiään?
1.2 Liittyykö masentuneen identiteetin rakentamiseen neuvottelua normaaliudesta ja poikkeavuudesta? Jos liittyy, niin millaista?
- Millaisia mallitarinoita normaaliuden ja poikkeavuuden neuvottelut il- mentävät, ja miten haastateltavat positioivat itseään näihin mallitarinoi- hin?
2. Millaista pysyvyyttä ja muutosta haastateltavien tavoissa rakentaa identiteettiään on havaittavissa seurantajaksolla?
5 Aineisto ja analyysi
5.1 Aineisto
Gradumme liittyy laajempaan “Allostaattinen kuormittuneisuus ja terveyttä koskevat tulkinnat ma- sennusta sairastavalla: Monimenetelmällinen seurantatutkimus” -hankkeeseen (nykyisin hankkeen fokuksen muututtua ”Masennus, työkyky ja kuntoutuminen elettyinä kokemuksina ja normatiivisina odotuksina: Laadullinen seurantatutkimus psykiatrisessa avohoidossa olevista nuorista aikuisista” - tutkimushanke). Hankkeen tavoitteena on selvittää masennuksen, työkykyisyyden ja psykiatrisen avohoidon merkityksiä henkilön itsensä tulkitsemana ja ajallisena prosessina (ks. Liite 1). Hankkeen tutkimusjoukko koostuu sairastamaansa masennukseen psykiatrista avohoitoa saavien noin 23–30- vuotiaiden nuorten aikuisten alku- ja seurantahaastatteluista. Tutkielmamme tutkimusaineisto koostuu alku- ja seurantahaastatteluista, joista alkuhaastattelut on toteutettu syksyllä 2019 lähi- haastatteluina kymmenelle haastateltavalle. Kaikilta tutkittavilta hankittiin suostumus tutkimukseen
osallistumisesta (ks. Liite 2). Syksyn 2020 seurantahaastatteluihin osallistui Zoom-etäyhteyden väli- tyksellä kahdeksan haastateltavaa. Alkuhaastattelussa (ks. Liite 3) käsiteltiin haastateltavien tämän- hetkistä elämäntilannetta, heidän masennuksensa historiaa sekä nykytilannetta ja miten masennus on heidän elämissään näyttäytynyt. Kyseisellä haastattelukerralla käsiteltiin myös masennuksen ja muun terveydentilan sekä kehollisuuden yhteyksiä, haastateltavien kokemuksia saamastaan hoi- dosta ja kuntoutuksesta, masennuksen vaikutuksia itseen ja elämään kokonaisuudessaan ja lopuksi tulevaisuuden kuvia. Seurantahaastattelussa (ks. Liite 4) kyseltiin seurantajakson kuulumisia ja ny- kyistä elämäntilannetta. Haastateltavia pyydettiin myös miettimään masennustaan osana omaa elä- mänkulkua sekä pohtimaan heidän masennuspolkunsa eri vaiheita ja osa-alueita. Haastattelussa käsiteltiin myös kuntoutuksen sekä muitten voimavarojen merkityksiä haastateltaville. Tulevaisuu- den tavoitteita, huolia, pelkoja ja toiveita kysyttiin myös. Molempien haastattelukertojen alussa ker- rattiin tutkimussopimukseen liittyvät asiat suullisesti luottamuksellisuuden, vapaaehtoisuuden, vai- tiolon ja anonymisoinnin kohdilta. Haastatteluiden lopuissa tarjottiin mahdollisuus puhua vapaasti ja muistutettiin että tutkijoihin voi olla jälkeenpäin yhteydessä. Kaikki haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin sanasta sanaan ja lopuksi anonymisoitiin. Käytössämme olleen alkuhaastatteluaineiston olivat toteuttaneet hankkeen aikaisemmat psykologian opiskelijat. Seurantahaastattelujen toteutta- miseen osallistui kirjoittajien lisäksi kaksi muuta psykologian alan gradun tekijää.
Päädyimme rajaamaan tapaustutkimuksemme kahteen haastateltavaan, joista käytämme pseudo- nyymejä Milla ja Verneri. Millan kohdalla alkuhaastattelu kesti 2 h 53 min ja seurantahaastattelu 2 h 30 min (yhteensä 137 litteroitua sivua); Vernerin kohdalla alkuhaastattelu kesti 2 h 23 min ja seu- ranta 2 h 25 min (yhteensä 127 litteroitua sivua). Valitsimme Millan ja Vernerin haastattelut erityi- sesti sen takia, että molemmat haastateltavat ottivat kerronnassaan kantaa laajempiin sosiaalisiin normeihin ja mallitarinoihin sekä pohtivat samalla omaa suhdettaan ja vertautumistaan niihin. He myös kertoivat mielenkiintoisilla tavoilla ihmissuhteistaan ja muista ihmisistä käsitellessään masen- nustaan. Suhteessa näihin havaintoihin heidän kerrontansa sisälsi myös paljon omaan arvokkuu- teen ja kelpaamiseen liittyviä puheenvuoroja. Haastateltavamme myös pohtivat molemmilla haas- tattelukerroilla näitä kiinnostavia seikkoja runsaasti. Identiteettipuheen määrä oli molemmilla haas- tateltavista myös moninaista ja mittavaa sekä itsessään että tarkastellessamme poikkeavan
identiteetin kerronnallista rakentamista. Kahdeksan haastateltavan joukosta Millan ja Vernerin haastattelut olivat keskenään eniten vertautuvia toisiinsa nähden siten, että he puhuivat ainutlaatui- sin keinoin verrattain samanlaisista teemoista. Tämän lisäksi molemmat haastateltavat olivat seu- rantajakson jälkeen samankaltaisissa tilanteissa masennuksestaan toipumisen suhteen, mikä lisäsi yhteisen tarkastelun mielekkyyttä.
Verneri on haastatteluiden aikaan kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvä nuori aikuinen, joka sairas- taa masennusta. Masennuspolkunsa alun Verneri sijoittaa korkeakouluopintojen päättymisen vai- heille. Verneri kuvailee itseään erakkoluonteiseksi mutta toivovansa uusia ihmissuhteita ja keskei- sesti parisuhdetta. Myös työelämään pääsy jäsentyy merkittäväksi Vernerin toiveeksi normaalin elä- män ohella hänen omalla tavallaan. Kuntoutukseen liittyvien palvelujen kautta Verneri pyrkii sinnik- käästi palaamaan työelämään, sekä kehittämään itseään muilla elämän alueilla. Masennuksen puh- keamisen jälkeistä aikaa hän pohtii osittain ”hukkaan heitettynä elämänä” mutta toisaalta tuo esille sen, että hänen tilanteessaan on tapahtunut myös kehitystä parempaan ja kokonaisuudessaan ma- sennuksen alun jälkeen edenneensä nousujohdanteisesti. Masennusaikaa hän kuvailee yksinäiseksi ja aaltoilevaksi. Yksinäisyyteen ja masennukseen voisivat auttaa Vernerin luonnehdinnoissa kump- pani ja uudet ystävät, mutta häntä mietityttää kovasti oma kelpaavuus etenkin parisuhteeseen. Kel- paavuuttaan hän pohtii myös suhteessa uusiin ystävyyssuhteisiin ja hänen keskeiseen tavoittee- seensa työelämään juuri masennuksen takia. Seurantajaksolla Vernerin olo kohentuu niin, että hän pääsee hetkellisesti palaamaan työelämään mutta joutuu sen keskeyttämän masennuksen aaltoilun takia. Seurantahaastattelun aikoihin hän kuvaa oloaan vaihtelevaksi. Hän kuitenkin kertoo pyrki- vänsä jatkamaan kuntoutusta sekä lähitulevaisuudessa pääsemään uudelleen kiinni työelämään.
Milla on noin 20–25-vuotias nuori aikuinen, joka on sairastamansa masennuksen takia psykiatrisen avohoidon asiakkaana. Hän kertoo kokeneensa mielenterveyteen liittyvää oireilua jo lapsena, mutta varsinaisen masennusdiagnoosin hän on saanut vasta aikuisiällä. Milla tuo ilmi masennuksen ja sii- hen liittyvän oireilun vaikuttaneen voimakkaasti hänen arkeensa ja toimintakykyynsä. Korkeakoulu- opinnoissa suoriutuminen ja eteneminen ovat masennusoireilun takia vaikeutuneet, ja samoin ma- sennus on vaikuttanut hänen sosiaaliseen elämäänsä sekä ihmissuhteisiinsa. Parisuhteensa
yhteydessä Milla tuo toisaalta esiin myös sen, ettei hänen sairautensa ole onneksi vaikuttanut hä- nen ja hänen kumppaninsa suhteeseen niin kielteisesti kuin mitä hän olisi voinut kuvitella. Seuran- tahaastattelussa Milla kuvailee sekä tilanteensa masennuksensa kanssa että elämäntilanteensa yli- päätään pysyneen suhteellisen samanlaisena, joskin opinnoistaan hän on päätynyt ottamaan sairas- lomaa. Milla tuo molemmilla haastattelukerroilla ilmi kokevansa senhetkisen elämäntilanteensa ja masennuksen myötä tapahtuneet muutokset itsessään kielteisinä. Hän tuo myös esiin paljon halua toipua masennuksestaan ja päästä elämässään jälleen eteenpäin.
5.2 Analyysin eteneminen
Aineiston kerättyämme luimme läpi kahdeksan seurantoihinkin osallistuneiden haastattelulitteroin- teja ja teimme muistiinpanoja haastatteluista, sekä keskustelimme eri haastatteluiden sisällöistä.
Kokonaiskuvan hahmotuksen jälkeen siirryimme rajaamaan aineiston sopivaan määrään (n=2) haastatteluiden toisiinsa nähden ilmenevän yhteensopivuuden vuoksi.
Aineiston analysointi alkoi litteroidun aineiston luennalla ja etsimällä tekstistä kohtia, jossa haasta- teltavat jollain lailla vastasivat kysymykseen ”Kuka minä olen” (vrt. Bamberg, 2012). Jaottelimme mi- näpuhetta erilaisiin teemoihin aineistoon tutustuaksemme. Teemoihin jaon aikana huomasimme erityisesti, että Vernerin sekä alku- että seurantahaastattelun aineistossa korostuivat teemat ja poh- dinnat, jotka liittyivät erilaisten ihmissuhteiden ja masennuksen väliseen neuvotteluun. Tämän tee- man yhteydessä hioimme analyysimenetelmiämme ja luimme tarkasti Millan haastatteluaineistoa, jossa sama havainto toistui. Siirryimme tarkastelemaan tätä tematiikkaa molempien haastateltavien kohdalla. Tunnistimme aineistosta pieniä kertomuksia (ks. Bamberg & Georgakopoulou, 2008), joissa haastateltavat rakensivat käsitystä itsestään ”suhteisesta” näkökulmasta, jossa he tavalla tai toisella tekivät tulkintoja itsestään suhteessa toisiin ihmisiin sekä ympäröivään yhteiskuntaan ja so- siaalisiin odotuksiin. Tämän jälkeen Vernerin osalta teimme aineistolähtöistä pienten kertomusten teemoittelua, eli ryhmittelimme hänen alku- ja seurantahaastatteluissaan esiintyneitä tulkintoja it- sestä suhteessa muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan eri ryhmiin siten kuin ne esiintyivät aineistossa.
Millan osalta lähestyimme samoja pieniä kertomuksia eri tavalla: pyrimme tunnistamaan hänen näytteistään erilaisia positioita ja ryhmittelemään näytteitä positioiden mukaan.
Tähän mennessä kerääntynyt aineisto kuitenkin osoittautui hallitsemattoman laajaksi, mikä sai mei- dät vaihtamaan tulokulmaamme aineiston jäsennykseen ja tutkimuksen lähtökohtiin. Kiinnitimme huomiota ”poikkeavuuden” jäsentämisen tapoihin identiteetissä suhteessa masennukseen, verrat- tuna aikaisempaan laajempiin tulkintoihin itsestä suhteessa muihin ihmisiin ja yhteiskunnallisiin odotuksiin. Tähän saakka kerätylle aineistolle muodostui siis uusi periaate, jolla teimme tarkennuk- sia tutkimusaineistoon: kohdensimme analyysia tunnistettuun minäpuheeseen ja pieniin kertomuk- siin, jossa haastateltavat ottivat jollain tapaa kantaa normaaliuteen ja poikkeavuuteen. Tunnistimme näistä pienistä kertomuksista erilaisia kerronnan konteksteja, joitten perusteella ryhmittelimme ne haastateltaville omiin sekä alku- ja seurantahaastatteluihin kuuluviin ryhmiinsä. Vernerin haastatte- luissa korostuivat työelämä, erinäiset ihmissuhteet konkreettisiin muihin ja yleistettyihin toisiin sekä elämäntapoihin ja masennukseen liittyvät kerronnalliset tilanteet. Pienempiä konteksteja hänellä esiintyi myös, kuten opintoihin liittyviä kertomuksia sekä kuntoutukseen ja itseen liittyviä spesifejä konteksteja. Millan kertomukset koskivat merkittävästi opintoja sekä ihmissuhteita. Milla pohti kes- keisesti myös laajempaa sosiaalista kontekstia käsitellen kansalaisuutta yhteiskunnassa sekä ma- sennusta ja tulevaa työelämää. Muita kerronnan konteksteja hänen kertomuksissaan olivat perhe sekä kuntoutus. Tähän jäsennykseen tarkennuksen saamiseksi arvioimme vielä tätä rajattua aineis- toa nimenomaan poikkeavuuden kannalta uudelleen, rajaten ja tarkentaen aineistoa.
Kerronnan konteksteihin perustuvan ryhmittelyn jälkeen siirryimme tutkimaan alku- ja seuranta- haastatteluiden ryhmien sisällä olevia kertomuksia ja muodostamaan konteksti kerrallaan käsitystä siitä, mitä erilaisia merkityksenantoja jokaisessa pienessä kertomuksesta on normaaliuden sekä poikkeavuuden neuvotteluissa. Näistä havainnoista päättelimme kontekstin sisällä olevia toistuvia sekä tärkeitä havaintoja. Kun yhden kontekstin, esimerkiksi ”Parisuhdetta” koskevan alku- ja seuran- tahaastatteluiden havaintoja oli tulkittu toisistaan erillään, siirryimme tarkastelemaan alun ja seu- rannan välisiä yhteyksiä seuranta-asetelman kannalta. Kun yhden kontekstin kahden osan (eli alku- ja seurantahaastattelun) sisällä ja välillä olevat havainnot – joita oli muutamissa konteksteissa useita
– olivat selkiytyneet, valitsimme tarkempaan analyysiin havaintoja parhaiten havainnollistavia näyt- teitä. Näitä näytteitä analysoimme Bambergin narratiivisen positiointianalyysin (1997) sekä identi- teetin dilemmojen (2011; 2012) avulla. Analyysin jälkeen seurasi vielä näytteiden arviointia sekä nii- den puhtaaksi kirjoittamista ja jäsentelyä tuloslukuun keskittäen huomiota tapoihin, joilla henkilöt neuvottelivat poikkeavan identiteetistään (Juhila, 2012).
6 Tulokset
Tässä luvussa esittelemme narratiivisen analyysimme tuloksia. Erottelimme analyysimme pohjalta aineistosta kaksi pääasiallista tapaa, joilla haastateltavat rakensivat identiteettiään. Masentuneen identiteettiin liittyi ensinnäkin tulkintoja itsestä poikkeavana sekä suhteessa konkreettisiin toisiin eli muihin ihmisiin että kulttuuristen mallitarinoiden ja yleistettyjen toisten odotuksiin. Toisaalta aineis- tossa oli nähtävillä myös moninaisempia tapoja neuvotella omasta identiteetistä: näissä kertomuk- sissa normaalille asetettiin vaihtoehtoja, tulkittiin erilaisia kuulumisen kategorioita sekä poik- keavuutta itsessään haastettiin. Tiivistämme jokaisen alaluvun alussa kyseisen osion keskeisimmät havainnot ja niihin liittyvät kerronnan kontekstit. Näistä konteksteista on valikoitu haastattelunäyt- teitä, jotka havainnollistavat parhaiten analyysimme tuloksia.
6.1 Poikkeavan identiteetin omaksuminen
Haastateltavien kertomukset sisälsivät ennen kaikkea puheenvuoroja, joissa he rakensivat identi- teettiään poikkeavana. Näissä kertomuksissa poikkeavuus kytkeytyi voimakkaasti masennukseen, jota pohdittiin useitten eri kerronnallisten kontekstien alueilla. Tulkinnat omasta poikkeavuudesta sisältävät erilaisten normaaleiksi kerrottujen tekijöiden suhteutusta masentuneeseen minään. Poik- keavuuden omaksumista tuotiin esille huonouden neuvotteluina, poikkeavuuden peittelynä itsen suojelemiseksi, leimatuksi tulemisena vuorovaikutuksessa muitten kanssa sekä nykyistä elämänti- lannettaan poikkeavaksi jäsentämällä verrattuna normaaliin elämään.
6.1.1 Poikkeavuus huonoutena
Poikkeavuuteen liittyvää neuvottelua esiintyi haastateltavillamme nuorille aikuisille keskeisten elä- mänalueiden kuten opintojen, työn ja parisuhteen (Sugarman, 2001; Arnett, 2000) sekä laajemmin yhteiskunnallisen kansalaisuuden konteksteissa. Näissä kertomuksissa haastateltavat rakensivat it- seään suhteessa heihin kohdistuviin yhteiskunnallisiin odotuksiin ja eri elämänalueitten toimijoihin tavalla, joka heijasti tulkintaa itsestä poikkeavana ja erityisesti jollain tapaa huonompana verrattuna muihin ihmisiin. Millan tarinat koskevat erityisesti parisuhteen ja kansalaisuuden alueita, mutta hän tuo esiin vastaavanlaisia tulkintoja identiteetistään myös käsitellessään opintojaan sekä arvoaan ih- misenä. Vernerin kertomukset liittyvät keskeisesti parisuhteen muodostamiseen ja työelämään pää- syyn, mutta hän pohtii kelpaavuuttaan myös laajemmin käsitellen ihmissuhteitaan ja yksinäisyyt- tään. Alkuhaastatteluiden vertautuvuus seurantoihin osoittaa pysyvyyttä, mutta toisaalta myös pie- niä muutoksia tavoissa rakentaa identiteettiä. Seuraavassa alkuhaastattelun näytteessä Milla ker- too, kuinka masennus on vaikuttanut hänen parisuhteeseensa:
H: Kyllä mutta mikä muu on pysyny samana ((elämässä)).
M: -- Se että seurustelusuhde on kuitenki merkityksellinen välillä mä rehellisesti sanot- tuna ihmettelen sitä että miten se kestää mua miten se jaksaa olla mun kanssa, mut loppujen lopuks se ssse ei oo sinäänsä ruennut rakoilemaan niin pahasti ku mitä mä oisin pelänny, totta kai, on sit et mä tiedostan että mä en oo niin mielekästä seuraa ih- misille just tän itkemisen takia.
--
H: Mitä masennus on merkinny käyäänkö vaikka ensin parisuhdetta läpi että parisuh- teelle.
M: No siinänsä merkinny yllättävän vähä, toisaalta mä tiedostan sen et mä en oo sa- mankaltanen ihminen ku mitä mä oli siinä yhessä vaiheessa mä olin mä en oo todella- kaan enää niin energinen mä en oo enää niin hyvää seuraa nii sit mulle ehkä itselleni- kin tulee semmonen olo et mä en niin paljoo halua viettää seurustelukumppanin kanssa sen takia aikaa että, että mä en olisi hänelle vaivaksi., Että siis on se vaikuttanu
