Neuvottelu masentuneen jäsenkategoriasta

Eräs poikkeavan identiteetin neuvottelussa käytetty keino oli molemmilla haastateltavillamme jäse-nyyden neuvottelu suhteessa masentuneen kategoriaan. Vaikka tällöinkin haastateltavat osaltaan rakensivat itselleen poikkeavan identiteettiä, kuvautui jäsenyyden neuvottelu masentuneista kei-nona, jolla poikkeavuutta keskeisesti haastettiin konstruoimalla muille ihmisille enemmän poik-keavuutta ja itselle tavallisuutta. Seuraavassa Vernerin seurantahaastattelun näytteessä haastatte-lija palaa Vernerin aiemmin pohtimiin käsityksiin masentuneista selviytyjinä tai negatiivisemmin kä-sitettyinä ihmisinä:

H: Sanoit tossa aiemmin sitä että niinku jos työnantaja näkis näkiski tavallaa niinku semmosena ehkä ää jotenki kuvailit hyvin sitä niinku selviytyjänä tai semmosena et joku joka ois selviytyny näistä asioista ehkä kuin että niinku ois semmonen ehkä V: Nii.

H: negatiivisesti, haluutsä kertoo siitä niinku että ajatteletsä itestä siis ehkä enemmä sillain, vai?

V: Ööh no minun no, käytin nyt sitä selviytyjää sinänsä ehkä monet saattaa sitä haluta käyttää mutta jotenki ite en itestäni käyttäs mittää semmosta selviytyjjää emmää tässä varsinaisesti kamppaile ((naurahtaa)) silleesä jotenni kuullostaa vähä semmoselta liian ku- kornilta sanalta semmonen selviytyminen. (Verneri, seurantahaastattelu: Näyte 1) Verneri vastaa myöntävästi haastattelijan kysymykseen siitä että käyttikö hän sanaa ”selviytyjä”. Ver-neri kuitenkin tarkentaa haastattelijan positiiviseksi muotoillun kysymyksen tarkoittamaan VerVer-nerin

itsensä kohdalla jotakin muuta. Verneri kertoo näytteessä ”monista” ihmisistä, jotka voisivat käyttää masentuneista sanaa ”selviytyjät”, kun taas hän itse ei moista sanaa itsestään käyttäisi. Näin hän ra-kentaa ainutkertaisuutta muihin ihmisiin, jotka kulttuurisen malitarinan mukaisesti mieltäisivät ma-sennuksesta kärsivät ihmiset vaikeuksien kanssa kamppailevina ja niistä mahdollisesti selvinneinä.

Kerronnan apuvälineenään Verneri käyttää sanaa ”korni”, jolla hän rakentaa ainutkertaisuuttaan muihin sanoutumalla irti kuluneista ja mauttomista keinoista ilmaista itseään. Verneri ei kuitenkaan tarkenna, tarkoittaako hän kornilla sitä, että juuri masennuksesta selviytyminen rakentuisi korniksi vai koskeeko se sairauksia yleensä. Sanalla selviytyminen hän viittaa kamppailuun, jota Verneri ei omalla kohdallaan allekirjoita, ”emmää tässä varsinaisesti kamppaile ((naurahtaa))”. Verneri näyttäy-tyy näin muista masentuneista tai sairaista erilaisena niin, ettei hän miellä itseään kornisti selviyty-jänä vaan henkilönä, joka suhtautuu itseensä negatiivisesti ja tilannettaan vähättelevänä. Näin haas-tatteluvuorovaikutuksessa Verneri tulee vahventaneeksi omaa sairauttaan vähätteleviä merkityk-senantoja. Kun haastattelija siis kysyy, käsittääkö hän itsensä enemmän selviytyjänä kuin jotenkin negatiivisesti, Verneri torjuu tämän mahdollisesti positiivisen merkityksenannon. Samalla hän kui-tenkin rakentaa identiteettiinsä ainutkertaisuutta verrattuna muihin sairastuneisiin.

Myös toisessa seurantahaastattelun näytteessä (Näyte 2) Verneri vertautuu muihin masentuneisiin.

Verneri kertoo masentuneiden kategorian edustajana siitä, että jotkut muut masentuneet ”antavat”

itsensä tulla määritellyiksi masennuksensa kautta, kun taas hän itse määrittelee itsensä Verneriksi positioiden itsensä ainutkertaiseksi ja asemoiden muut masentuneet keskenään samanlaisiksi.

Normaaliksi määrittyy tätä kautta itsensä hallitseminen ja omasta elämästä määrääminen, josta ma-sentuneet poikkeavat määrittymällä sairautensa kautta. Kysymys haastattelijalle rakentaa myös ta-vallisuutta kertomuksessa – Verneri puhuu muista masentuneista ”heinä” ja kysymyksellään hän ha-kee jaettua ymmärrystä ”meidän” välille, tai jäsentää itseään kokemusasiantuntijan positiosta:

V: -- ja en sillee niinku niin niin, näkis että se varsinaisesti masennus niinku määrittelis minua ihmisenä että ku joistain ihmisistä ehkä tulloo semmonen kuva että ne antaa niinku sen masennuksen määritellä ihtesä että niinku en- en tiiä niinku saatko hom-masta kiinni mutta ju- just että jot- niinku se masennus määrittelee jotku ihmiset mutta

mää ennemmin näkisin että niin nii masennus vaa vähä niinku on osa minua että niin niin. Että minä en ole niinku tietyllä tavalla masentunut va minä oon [Verneri] ja minulla on masennus että niin niinku sinänsä, aattelisin sen. (Verneri, seurantahaastattelu:

Näyte 2)

Näytteissä Verneri kertoo poikkeavuudesta hieman eri tavalla kuin muissa kertomuksissaan. Hän irrottautuu sairastuneiden tai masentuneiden ryhmistä rakentamalla identiteettiinsä ainutkertai-suutta. Toisessa näytteessä Verneri tuottaa muille masentuneille poikkeavuutta, ja itselleen hän konstruoi tavallisuutta sekä moraalisesti arvokasta identiteettiä suhteellistavalla vertailulla (vrt.

Douglas, 1970; Goffman, 1959; Juhilan, 2012, mukaan). Verneri on näin lähempänä tavallista kuin muut masentuneen kategorian edustajat. Vernerin pohdinnat sisälsivät myös neuvottelua ryhmäjä-senyyksistä suhteessa muihin kulttuurisesti kielteisesti määräytyviin jäsenkategorioihin, kuten valit-tajaihmisiin.

Myös Milla tekee tulkintoja toisista masentuneista haastaen omaa jäsenkategoriaansa ja samalla poikkeavuutta, joka on nähtävissä seuraavissa näytteissä. Toisaalta Millan näytteissä on myös ha-vaittavissa poikkeavuuden omaksumista.

H: No tuota minkälainen siun tämän hetkinen tilanne on masennuksen kanssa.

M: No mä haluaisin hallita edelleenkin mieltäni paremmin, mä toki teen asioita mä toi-min mä en oo niitä ihmisiä joho- jotka kaksneljä kautta seittämän itkee sängynpoh-jassa, mutta toisinaan jos tekee täysin jotain ihan normaalia juttua nii yhtäkkii vaa tu-lee, täysin musertava olo että menee vaa lattialle sikiöasennossa itkemään ja sit siinä kestää pari tuntia ennen ku pääsee toimimaan mitään järkevää ja se tuntuu niin ajan-hukalta se aika minkä käyttää ei ei todellakaan haluais että ku on muutenki opinnoista jälessä ja ois paljon tehtävää nii sitte käyttäs aikaa johonki niinki turhaan asiaan ku itke-minen varsinkaan ku se ei helpota yhtään --. (Milla, alkuhaastattelu)

Yllä olevassa alkuhaastattelun näytteessä Milla kuvaa senhetkisen masennuksen tilannettaan ylei-semmin. Milla rakentuu kertomuksessa henkilönä, joka ei välillä kykene omien sanojensa mukaan

hallitsemaan mieltään: ”toisinaan jos tekee täysin jotain ihan normaalia juttua nii yhtäkkii vaa tulee, täysin musertava olo -- ja sit siinä kestää pari tuntia ennen ku pääsee toimimaan mitään järkevää”.

Hän tuo esiin toivovansa edelleen kykenevänsä hallitsemaan mieltään paremmin, mikä ilmentää py-syvyyden rakentamista omaan identiteettiin (Bamberg, 2011). Toisaalta pysyvyyttä ilmentää myös Millan tapa rakentaa itseään henkilöä, joka joutuu välillä kokemaan musertavaa ja hallitsematonta olotilaa masennuksensa takia.

Hallitsemattomuuteen liittyvä itkeminen ja toiminnallinen lamaantuminen kuvautuu kertomuksessa Millalle kielteisenä ja aikaa hukkaavana asiana. Käsitellessään masennuksensa aiheuttamaa hallitse-mattomuutta Millan voi katsoa neuvottelevan masentuneen tai ylipäätään mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen mallitarinan sekä toimivan tai terveen ihmisen mallitarinan välillä. Milla vertaa itse-ään muihin mielenterveydellisistä vaikeuksista kärsiviin ihmisiin ja positioi itseitse-ään suhteessa heihin osittain toimintakykyisemmäksi, rakentaen samalla identiteettiinsä ainutkertaisuutta (Bamberg, 2011) suhteessa tähän ryhmään. Vaikka masennus jäsentyy kertomuksessa Millan toimintakykyä haastavaksi tekijäksi, tulkitsee hän itseään henkilönä, joka kyllä toimii ja tekee asioita masennukses-taan huolimatta. Tulkinta ilmentää kasvotyötä (Goffman, 1967) ja toimijuuden (Bamberg, 2011) ra-kentamista omaan identiteettiin. Käsitystä itsestä aktiivisena toimijana alleviivaa myös tapaa tulkita itseä ainutkertaisena (Bamberg, 2011) suhteessa muihin masentuneisiin tai mielenterveysongel-mista kärsiviin henkilöihin. Ylipäätään Millan neuvotellessa omasta tilanteestaan hän tekee tulkin-toja itsestään henkilönä, joka haluaa mukautua toimivan tai asioita tekevän ja mieleltään terveen ihmisen mallitarinaan.

M: -- Koska jos mulla oli, mulla on ollu masentuneita kavereita mun lähipiirissä, ja, vä-lillä ne ne ihmiset, ne mun mielestä (hälyttävänki) paljon sitte syyttää sitä ympäristöään ja et se oli ympäristön vika et näin ja noin on tapahtunut ja (näyttää), tämä ja tämä asia ei tue minua tarpeeksi ja se on tämän ja tämän henkilön vika että minulla on näin huono olo. Mutta mä en haluu lähtee sit semmoseen niinku syyllistämiseen ja vihan kierteeseen, et toi on nyt aika pitkä pohjustus sille että ylipäätään että mä hyväksyn sen että tää on neurologinen häiriö, tai semmonen asia .. mihin on .. (ää) mihin mä

tarvitsen sitä lääkitystä, Ja enkä mä voi niinkun, varmalla tahdollani päättää et mä en ..

koe näitä tunteita. (Milla, seurantahaastattelu)

Seurantahaastattelussa Milla kuvailee masentuneita kavereitaan ja kertoo, kuinka he suhtautuvat masennukseensa. Milla kuvailee kavereitaan hyvin tuomitseviksi ja syytteleviksi ympäristöään koh-taan. Milla myös puhuu näitten henkilöitten suilla painottaen useita eri henkilöitä ja asioita, jotka eivät ole olleet masentuneitten ystävien tukena. Kaverit kuvataan myös vihan kierteessä oleviksi.

Asemoimalla näin masentuneita kavereitaan Milla tulee positioineeksi itsensä haluttomaksi muiden ihmisten syyttämiseen masennuksestaan. Hän tulkitsee masennuksensa syiden olevan aivoperäisiä, eikä sosiaalisia toisin kuin miten masentuneet kaverit hänen mukaansa jäsentävät. Näin Milla raken-taa identiteetistään ainutlaatuista (Bamberg, 2011) verrattuna masentuneisiin kavereihinsa.

Kuten Verneri, myös Milla näyttäytyy ainutkertaisena suhteessa muihin masentuneisiin, jotka mää-rittyvät poikkeaviksi. Milla kuvaa muiden masentuneiden toimintaa ”hälyttäväksi”, sekä kertoo ha-luavansa erottautua heidän toiminnastaan. Näin Milla rakentaa moraalisesti ylevämpää identiteettiä (ks. Douglas, 1970; Goffman, 1959; Juhilan, 2012, mukaan). verrattuna masentuneisiin kavereihinsa.

Samalla kertomuksesta välittyy mallitarina siitä, kuinka ongelmat tulisi käsitellä ja kuinka ei: syy pi-tää asettaa itseen ja muita ei saa syytpi-tää omista ongelmistaan. Milla sivuaa myös mallitarinaa ma-sentuneista, jossa masentuneet suhtautuvat korostuneen syytteleväisesti ympäristöihinsä.