Poikkeavuus väärinymmärretyksi ja leimatuksi tulemisena

Haastateltavat omaksuivat poikkeavan identiteettiä myös kuvaillessaan muita konkreettisia henki-löitä ja sitä, millaisiksi vuorovaikutustilanteet heidän kanssaan muodostuivat tai voisivat mahdolli-sesti muotoutua. Keskeimahdolli-sesti näissä kertomuksissa muitten suhtautuminen kertojia kohtaan näyt-täytyi haastateltaviamme poikkeavaksi asemoivana leimaten tai väärin ymmärtäen sekä hiljentäen heitä. Kertomukset sisältävät näin erontekoa masentuneiden haastateltavien ja muitten välille, jota Milla seuraavassa alkuhaastattelun näytteessä havainnollistaa.

H: No miten sinulle tärkeimmät ihmiset mainitsit jo tämän äitin mutta entäs sitten muut muut lähipiirissä tärkeet ihmiset on suhtautunu masennukseen.,

M: Mä en oikeen oo puhunu siitä, just kuten sanoin et toi [järjestötoiminnan] jäsen jolle mainitsin no se ei no mä en kertonu siitä masennuksesta mut s- tuli semmonen olo et joo ehkä parempi jos mä en puhukkaan tästä enempää ja seurustelukumppani nii se on selkeesti parantumiskeskeinen et se näkee tän väliaikasena tilantena tilanteena., Mutta ei ei ois semmosta oloo et kukaan oikeesti ymmärtäisi, tai et sais jotain erityistä tukee joltain läheiseltä enkä mä rehellisesti sanottuna uskalla sitä hakea koska niille joille oon pikkasenki viitannu asiasta nii niiltä on saanu yllättävän nuivaa palautetta.

(Milla, alkuhaastattelu)

Näytteessä haastattelija kysyy Millalta, miten hänen lähipiirinsä henkilöt ovat suhtautuneet hänen masennukseensa. Vastatessaan kysymykseen Milla rakentaa käsitystä itsestään erityisesti masen-nuksestaan vaikenevan positiosta tuoden ilmi, ettei hän ole juuri puhunut sairaudestaan muille.

Kertomattomuuden syy kietoutuu Millan kerronnassa muihin henkilöhahmoihin. Esimerkiksi vuoro-vaikutustilanne järjestötoiminnan jäsenen kanssa kuvautuu kertomuksessa kielteisenä kokemuk-sena, ja Milla hyödyntääkin kerronnassaan tuota kohtaamista rakentaessaan itseään henkilönä, joka ei halua tuoda masennustaan tai tilannettaan enempää esiin muille. Vuorovaikutustilanne rakentuu siis kertomuksessa asiana, joka on vahvistanut Millan käsitystä siitä, ettei masennuksesta kannata puhua muille. Milla tulkitsee jopa oman seurustelukumppaninsa olevan kykenemätön ymmärtä-mään masennuksen pidempikestoista luonnetta: ”seurustelukumppani nii se on selkeesti parantu-miskeskeinen et se näkee tän väliaikasena tilanteena”. Kumppanin asettaminen masennuskoke-musta ymmärtämättömän positioon voi olla Millan keino tuoda kertomuksessa ilmi hänen ja hänen kumppaninsa välillä olevaa näkemyseroa. Masennuksesta puhumattomuuteen liittyy kertomuk-sessa neuvottelua toimijuuden identiteettidilemmasta (Bamberg, 2011), ja Milla rakentaakin tässä yhteydessä itseään sekä toimijana että toiminnan kohteena olevana. Koska muiden henkilöiden toi-minta ja heidän kielteiset reaktionsa kuvautuvat kertomuksessa asiana, joka saa Millan vaikene-maan masennuksestaan, näyttäytyy muiden toiminta hänen omaa toimintaansa rajoittavana. Tätä kautta tarkasteltuna Milla rakentaa masentuneen identiteettiään myös vaiennetun positiosta käsin.

Masennuksesta kertomattoman tai vaiennetun positioiden lisäksi Milla jäsentää näytteessä itseään ei-ymmärretyn ja tuen hakemista pelkäävän henkilön positioista, mikä rakentaa tietynlaista välimat-kaa hänen ja muiden ihmisten välille. Tulkitessaan muut ihmiset häntä ymmärtämättömiksi Milla käsittelee poikkeavuuden lisäksi samankaltaisuuden ja ainutkertaisuuden dilemmaa (Bamberg, 2011) muodostaen itsestään kuvaa henkilönä, joka on tietyllä tapaa yksin tilanteensa kanssa. Tätä kuvastaa myös se, miten läheiset näyttäytyvät Millan kertomuksessa tukea antamattomina, ja Milla vastavuoroisesti tulkitsee olevansa henkilö, joka ei saa erityistä tukea läheisiltään. Toisaalta myös tuen hakeminen määrittyy ongelmalliseksi: ”niille joille oon pikkasenki viitannu asiasta nii niiltä on saanu yllättävän nuivaa palautetta”. Itsen rakentaminen kielteisen palautteen kohteena olevana

asettaa Millan jälleen toiminnan kohteeksi, mutta toisaalta itsen kuvautuminen henkilönä, joka ei pyri hakemaan erityistä tukea läheisiltään jäsentää identiteettiin myös toimijuutta (Bamberg, 2011).

Vernerin kertomukset aihepiiristä sisältävät samanlaisia merkityksenantoja: muitten ihmisten toi-minta näyttäytyy näytteissä häntä poikkeavaksi asemoivaksi. Alla olevissa näytteissä Verneri pohtii uusien ihmissuhteiden luomisen tilanteita sekä muita ihmisiä ylipäätään, mutta vastaavia merkityk-senantoja hän muodostaa myös yksinäisyyttä käsitellessään.

H: No onko se ((masennus)) (taas) heijastunu sit vielä joihinki muihin ihmissuhteisiin tai toisten kanssa olemiseen?

--

V: Mmh …hankala sannoo sillee ehkä, no jos jottain … uusia tuttuja yrittää niinku tehä nii en en tiiä vaikuttako se nyt sillee ne nyt ei tiiä sitä tilannetta toisaalta mut, en tiiä, näkiskö ne minut sitte erilaisena ihmisenä jos ne tietäs tilanteen tai sit jos ne näkis mi-nut sillon ku on vaikka niinku än äs normaalisti kun että sillon ku on masentunu että, nii niin hankala sannoo. (Verneri, alkuhaastattelu)

Alkuhaastattelussa Vernerin kerrontaa sävyttää vuorovaikutuksen tasolla (Bamberg, 1997) tapah-tuva pohdinta, jossa hän mahdollisia miniä (Markus & Nurius, 1986) apunaan käyttäen miettii sitä, näkevätkö muut ihmiset hänet erilaisena silloin kun hän on masentuneena verrattuna siihen, kun hän on ”normaalisti” eli ei-masentunut. Vernerin kuvailema ”tilanne” rakentaa ainutlaatuisuutta hä-nen identiteettiinsä verrattuna muihin ihmisiin ja ”normaaliin” Verneriin. Verneri positioituu epävar-maksi toisten ihmisten mielipiteistä häntä kohtaan tilanteessa, jossa hän pyrkisi tutustumaan uusiin ihmisiin. Muut tarinan henkilöt asemoidaan näin Verneriin eri tavoin suhtautuvana riippuen hänen tilanteestaan, heijastellen mielenterveysongelmien stigmaa. Verneri asettaa muut hahmot arvioiviin rooleihin ja mahdollisesti ennakkoluuloisiksi, mikä rakentaa häntä toimijuudeltaan passiiviseksi tois-ten ihmistois-ten suhtautumistapojen kohteeksi. Verneri kuitois-tenkin jäsentää itselleen myös aktiivisempaa toimijuutta, kun hän kuvailee itseään hakeutumassa vuorovaikutustilanteisiin muiden kanssa (Bam-berg, 2011).

V: -- En mä tietyllä tavalla sen ((masennuksen)) kuitenkaan anna rajota ommaa tekemis-täni tai tällee mutta, niinku samalla tavalla mä elelen ja niinku, käyttäyvyn ja teen asi-oita mutta, hankala sitä just sannoo et mitenkä muut ihmiset näkkee tämmösen tilan-teen. Ehkä sitä ite vähä suotusammin myös tietyllä tavalla aattelloo ku on kokenu näitä asioita että jos joku toinen henkilö ois samanlainen mutta nii --. (Verneri, seurantahaas-tattelu)

Seurantahaastattelun näytteessä Verneri pohtii vastaavanlaisella tavalla muiden ihmisten reaktioita ja asenteita häntä – tai yleisesti mielenterveyden ongelmia kokeneita henkilöitä – kohtaan. Verneri rakentaa itseään yhtäältä henkilönä, jonka toimintaa ja elämistä masennus ei rajoita, mutta sa-massa kertomuksessa hän ottaa toisaalta myös position, jossa muitten suhtautuminen häneen mie-tityttää. Muut ihmiset näyttäytyvät jälleen Vernerin kerronnassa ennakkoluuloisina ja häntä ar-vioivina. Kertomuksessa esiintyy kuitenkin myös ”toinen henkilö”: hahmo edustaa toista masentu-nutta tai mielenterveydellisiä ongelmia kohdanmasentu-nutta, ja Verneri rakentaakin kerronnassaan itsensä ja tämän henkilön välille samanlaisuutta ja yhteistä ymmärrystä. Tulkinta tietynlaisesta yhteydestä saa Vernerin jäsentämään itseään muihin masentuneisiin hieman suotuisammin suhtautuvana, jol-loin ”muut ihmiset” puolestaan kuvautuvat kertomuksessa masentuneisiin kielteisemmin suhtautu-vina. Tulkintatapa rakentaa me–he-asetelmaa masentuneitten ja muitten ihmisten välille, ja Verneri näyttäytyy tätä kautta ainutkertaisen poikkeavana suhteessa ”muihin”. Vernerin voi katsoa myös ra-kentavan itsestään kuvaa kokemusasiantuntijan positiosta, mikä myös ilmentää ja vahvistaa hänen tulkintaansa itsestään ainutkertaisena (ks. Bamberg, 2011) suhteessa muihin. Näyte tuo esille mie-lenterveysongelmiin liittyviä stigmoja ja mallitarinoita normaaliudesta. Toinen mallitarina, jota Ver-nerin tulkinnat kommentoivat, on masennuksen mallitarina, jonka mukaan masentunut on ongel-miensa kanssa lamaantunut. Verneri sanoutuu irti tällaisesta masentuneen kategoriasta rakentaes-saan itseään henkilönä, jota masennus ei rajoita tai estä elämästä entiseen tapaan. Samalla hän jä-sentää identiteettiinsä toimijuutta (ks. Bamberg, 2011).

Seuranta-asetelman näkökulmasta katsottuna yhtäläisyydet vallitsevat näissä Vernerin kertomuk-sissa. Mallitarinat, positiot ja muitten ihmisten suhtautuminen jäsentyvät molemmilla

haastattelukerroilla hyvin samankaltaisiksi. Poikkeavuutta jäsentävät keinot kielivät samankaltaisista merkityksenannoista, joilla Verneri molemmissa haastatteluissa jäsentää poikkeavuuttaan. Esimer-kiksi alkuhaastattelussa Vernerin pohtimat eri mahdolliset minät (Markus & Nurius, 1986), kuten Verneri masentuneena tai Verneri ”normaalisti”, ja niiden kautta tulkinnat muitten suhtautumisesta, asettavat juuri masennuksen ratkaisevaan rooliin poikkeavuuden määrittäjänä. Seurantahaastatte-lussa Verneri rakentaa samankaltaisuutta toiseen masentuneeseen henkilöön ja jäsentää ”muut ih-miset” vähemmän suotuisasti heihin suhtautuvina.Seurantahaastattelusta on kuitenkin luettavissa poikkeavan identiteettiin liittyvien kielteisten merkitystenantojen vastustamista juuri me–he-jaotel-man ja kokemusasiantuntijan position ottamisen kautta: omakohtaisen kokemuksen kautta kehkey-tynyt ymmärrys ”poikkeavuudesta” voi näyttäytyä kertomuksessa suotuisampana suhtautumisena mielenterveysongelmia kokeneita henkilöitä kohtaan. Tulkinnan myötä ”muut ihmiset”, joilla ei ole kokemusta mielenterveyden ongelmista, voivat helpommin sortua stigmatisoiviin käsityksiin.