Vuorovaikutuksessa rakentuvan identiteetin tutkimus ja identiteetin temporaalisuus12

Tarkastelemme tutkimuksessamme haastateltavien tapaa rakentaa identiteettiään vuorovaikutusti-lanteessa, jolloin lähestymistapamme pohjaa interaktionaaliseen paradigmaan. Paradigma korostaa identiteetin rakentamisen paikallisuutta ja tilanteisuutta sekä rakentamiseen liittyvien strategioiden tarkastelua. Koska identiteetin katsotaan muodostuvan vuorovaikutteisesti, voi siihen kertojan li-säksi osallistua myös tämän yleisö joko vahvistamalla, kyseenalaistamalla tai kieltämällä erilaisia identiteetin rakentamiseen liittyviä kuulumisen kategorioita. (De Fina, 2015.) Interaktionaalinen

paradigma ja siihen sisältyvä pienten kertomusten lähestymistapa eroaa tätä kautta laajempien, identiteetin koherenssiuteen pyrkivien elämäntarinoiden (big stories) narratiivisesta tutkimuksesta (esim. McAdams, 1988, De Finan, 2015, mukaan; Linde, 1993).

Vuorovaikutteista identiteettiä analysoitaessa keskeiseksi muodostuu position käsite (Davies &

Harré, 1990). Positiointi kuvastaa sitä, millaisia moraalisia ja muita ominaisuuksia kertoja itseensä tai muihin kertomuksessa esiintyviin henkilöihin liittää. Positioitumisen kautta kertomuksen henkilö-hahmot saavat rooleja, joiden kautta heidän toiminnastaan tarinassa tulee sosiaalisesti ymmärrettä-vää. (Van Langenhove & Harré, 1999, 17.) Bamberg (2004b) on tutkinut positioita ja kertojien tapoja rakentaa käsitystä itsestään narratiivisen positiointianalyysin avulla. Positiointianalyysissa tarkaste-lun kohteena ovat etenkin positiot, joita kertojat narratiiveissa aktiivisesti ja samalla myös omaa toi-mijuuttaan ilmentäen ottavat suhteessa normatiiviseen diskurssiin. Oletuksena on myös, että yksilöt alkaessaan kertomaan aloittavat aina uudelleen itsen ja identiteetin rakentamisen prosessinsa.

(Bamberg, 2004b, 153.) Perinteisessä näkemyksessä yksilö voi valita itse positionsa, mutta valinta on tehtävä jo saatavilla olevien positioiden väliltä – narratiivisessa positiointianalyysissa yksilö ei pel-kästään altistu jo olemassa oleville diskursseille tai narratiiveille, vaan hän myös itse rakentaa niitä (Bamberg, 2004b, 136–137).

Narratiivinen positiointi tapahtuu Bambergin (1997) mukaan kolmella eri tasolla. Nämä tasot ovat (1) kertomuksen sisällön taso, (2) kertojan ja yleisön välisen vuorovaikutuksen taso sekä (3) mallitari-noiden taso. Ensimmäisellä tasolla tarkastellaan kertomuksen henkilöhahmojen positioitumista.

Henkilöhahmoja voidaan positioida esimerkiksi päähenkilöiksi, vastustajiksi tai uhreiksi. Tarkastelun kohteena ensimmäisellä tasolla on se, miten ja millaisiksi tarinassa esiintyvät henkilöt tai hahmot rakentuvat. (Bamberg, 1997, 337.) Henkilöhahmojen kielellisen rakentumisen lisäksi huomiota kiin-nitetään siihen, millaiseksi tarinan henkilöiden väliset suhteet muodostuvat ja miten tarinan henki-löitä jäsennetään ajassa ja tilassa (Bamberg, 2004a, 332–333, 336). Toisella tasolla kysymyksenä on se, miten tarinan kertoja positioi itsensä suhteessa yleisöönsä, ja millaista vuorovaikutus kertojan ja yleisön välillä on (Bamberg, 1997, 337).

Kolmannella narratiivisen positioinnin tasolla mielenkiinnon kohteena on se, miten kertoja positioi itseään: millaisena hän haluaa näyttäytyä kertomuksensa kautta yleisölleen, ja kuka hän oikeastaan on (Bamberg, 1997, 337)? Samalla kertoja tulee positioineeksi itseään suhteessa kulttuurisiin malli-tarinoihin (Bamberg, 2004a, 336). Hänninen (1999, 50–52) kuvaa mallitarinan käsitteen viittaavan eräänlaisiin kulttuurisiin ja normatiivisiin ohjeisiin siitä, millainen toiminta on hyväksyttävää ja kuinka erilaisissa tilanteissa tulisi toimia. Mallitarinoihin liittyy voimakkaita rooliodotuksia erilaisille ihmisryhmille esimerkiksi iän, sukupuolen tai sosiaalisen luokan perusteella, mutta toisaalta ne voi-vat myös tarjota uuden näkökulman, joka voidaan kokea vapauttavana. Narratiivisessa positiointi-analyysissa kertoja voi esimerkiksi hyväksyä käsittelemänsä mallitarinat omaksuen niiden sisältämät käsitykset osaksi itseään tai hän voi etäännyttää itseään niistä ja vastustaa niitä (Bamberg, 2004a, 336). Watsonin (2007, 374) mukaan narratiivisen positiointianalyysin kolmannen tason voikin aja-tella kuvastavan sitä, miten kertoja näkee itsensä suhteessa yhteiskunnan odotuksiin.

Bambergin (2011; 2012) mukaan pienissä kertomuksissa identiteettiä rakennetaan myös neuvotte-lemalla kolmessa ”identiteetin dilemman” tilassa samalla kun henkilö kerronnallaan jollain tavalla, esimerkiksi muita positioimalla (ks. Bamberg, 2012, 205–206), ottaa kantaa kysymykseen siitä, kuka hän on. Dilemmoja on kolme: ainutlaatuisuus ja samanlaisuus, toimijuus ja toiminnan kohteena ole-minen sekä muutos ja pysyvyys. Ensimmäisessä dilemmassa henkilö neuvottelee siitä, millainen hän on suhteessa muihin ihmisiin asettaen itseä ja muita erilaisiin positioihin tai kategorioihin navigoi-den samalla erilaisuuttaan tai samanlaisuuttaan. Toisessa tilassa henkilö vastaa toimijuunavigoi-den dilem-maan: onko hän enemmän vastaanottavassa roolissa maailman vaikutteisiin, vai vaikuttaako hen-kilö toimijana maailmaan itse? (Bamberg, 2011; 2012.) Tässä dilemmassa vaikutus näitten ”ääripäit-ten” välillä tapahtuu dynaamisessa prosessissa (Bamberg, 2011). Kolmas dilemma koskee pysy-vyyttä ja muutosta. Tässä tilassa henkilö neuvottelee siitä, miten hän on muuttunut tai pysynyt sa-manlaisena ajan edetessä. (Bamberg, 2012). Pysyvyyden ja muutoksen neuvottelu ei tapahdu het-kessä tai yksinkertaisesti joko–tai-tyyppisesti, vaan se muotoutuu yhtäältä sekä yksilön navigoidessa kulttuuristen merkitysten lomassa että suhteessa tilaan ja aikaan (Bamberg, 2011; Bamberg, 2004a).

Identiteetin tutkimuksessa on myös syytä kiinnittää huomiota tapaan, jolla itseä jäsennetään ajalli-sesti kerronnassa (ks. Bamberg, 2004a, 332–333). Yksilöt tekevät identiteettineuvotteluissaan tulkin-toja sekä menneestä, nykyisestä että tulevasta minästään. Minän ajallisissa tulkinnoissa voidaan jä-sentää sekä todellista (AS–IS) että kuviteltua (AS–IF) itseä. Tällä neuvottelulla on tärkeitä yhteyksiä identiteetin tulkintoihin. (ks. Zittoun ym., 2013.) Identiteetin ajallista jäsentämistä, eli miten haasta-teltavat voivat jäsentää itseään menneessä, nykyisessä ja tulevaisuudessa, valotamme positiointi-analyysilla ja erityisesti identiteetin dilemmoista muutoksen ja pysyvyyden käsittelyllä. Menneen ja tulevan minän rakentumisen tarkastelun kautta analyysin kohteeksi tulevat myös mahdolliset mi-nät, jotka kuvastavat yksilön luomia haluttuja tai ei-toivottuja versioita itsestään (Markus & Nurius, 1986). Tämä tarkoittaa metodologisella tasolla sitä, että ”kuka minä olen” kysymyksen lisäksi

voimme analysoida yhdessä aikapisteessä sitä, miten henkilö jäsentää itseään ikään kuin kysymällä

”kuka minä olin” ja ”kuka minä tulen olemaan”, ja näitten mahdollisiakin versioita. Tutkimuksen ol-lessa seurantatutkimus tähän dynamiikkaan tulee lisäksi mahdollisuus tarkastella näitä ajallisia mi-nän tulkintoja kahdessa eri aikapisteessä eli alku- ja seurantahaastatteluissa. Näin voidaan hahmot-taa ajallista pysyvyyttä ja mahdollista muutosta yksilöiden tavoissa rakenhahmot-taa identiteettiään vuoro-vaikutuksessa.

3.3 Interaktionaalinen paradigma osana laadullista terveystutkimusta

Nuorten aikuisten masennuskertomusten ja niissä rakentuvien identiteettien tarkastelu paikantaa tutkimuksemme laadullisen terveystutkimuksen piiriin. Laadullisessa terveystutkimuksessa mielen-kiinto kohdistuu ihmisten terveydentilaan, jolloin tutkimuksessa voidaan tarkastella esimerkiksi ih-misten sairauskokemuksia. Sairauskokemusten tutkimista voidaan lähestyä eri näkökulmista, kuten tutkimalla yksilön ja tämän perheen reaktioita, yksilön tapaa sopeutua sairauteensa tai sitä, miten sairaus vaikuttaa yksilön jokapäiväiseen elämään ja tämän sosiaalisiin suhteisiin. Laadulliset tutki-musmetodit auttavat ymmärtämään ihmisten reaktioita sairauteensa sekä heidän tapaansa merki-tyksellistää omaa sairaskokemustaan, jolloin laadullisen terveystutkimuksen lähtökohdaksi muodos-tuu terveyden ja sairauden tutkiminen siten, kuten ihmiset itse ne käsittävät ja kokevat.

Tutkimuksen pohjalta saadun tiedon tarkoituksena on auttaa lisäämään terveysalan ammattilaisten tietoa terveydestä ja sairaudesta. (Morse, 2012, 20–21, 34, 42.)

Monet laadullista terveystutkimusta edustavat tutkijat lähestyvät ihmisten terveyteen liittyviä käsi-tyksiä ja kokemuksia narratiivisesta näkökulmasta (Sools, 2012, 93). Stephensin (2011, 62) mukaan narratiivisesta analyysista tuli suosittu lähestymistapa sairauskokemusten ymmärtämiseen, kun sai-rauskokemuksia kuvaavien kertomusten rikkaus ymmärrettiin – kertomukset voivatkin paljastaa yk-silön kohtaaman sairauden laajempia merkityksiä, jolloin ne eivät ole pelkästään kuvauksia sairaana olemisesta (Sools, Murray & Westerhof, 2015, 240).

Sools ja kollegat (2015) määrittelevät narratiivisen terveyspsykologian muotoutuvaksi alaksi, joka voidaan käsittää narratiivisen psykologian, laadullisen terveyspsykologian tai narratiivisen terveys-tutkimuksen haaraksi. Laadullisen terveyspsykologian osa-alueena narratiivinen terveyspsykologia näyttäytyy narratiivisia metodeja hyödyntävänä laadullisena tutkimuksena, jolloin tutkimuksessa voidaan tarkastella esimerkiksi kertomusten rakennetta, dialogissa tapahtuvaa yhdessä rakenta-mista tai niiden laajempaa yhteiskunnallista yhteyttä. Yhteistä narratiivisen terveyspsykologian alan tutkimuksille on antaa ihmisille mahdollisuus tuoda esiin terveyteen ja sairauteen liittyviä elettyjä kokemuksiaan kertomusten muodossa. (Sools ym., 2015, 241–243.)

Tässä tutkimuksessa tavoitteenamme on sairauteen liittyvien narratiivien yhteydessä tutkia interak-tionaalisesta paradigmasta käsin sitä, miten masennusta sairastavat henkilöt rakentavat käsitystä itsestään vuorovaikutustilanteessa, ja millaisia merkityksenantoja pienissä kertomuksissa syntyviin identiteetteihin liitetään. Tämä poikkeaa aiemmista laadullisen terveystutkimuksen tutkimuskentän tutkimuksista, joissa on keskitytty esimerkiksi masennuskertomusten tyypittelyyn (esim. Kangas, 2001; Issakainen & Hänninen, 2015) tai tutkimaan niiden sisältöjä (esim. Danielsson ym., 2011).

Aiemmasta tutkimuksesta poikkeamme myös siten, ettei huomiomme ole identiteetin koherenssin rakentamisessa kertomuksen kautta tai yksilön omassa elämäkerrassa. Laadullisen terveystutki-muksen lisäksi tutkielmamme edustaa myös laadullista tapaustutkimusta, jolla tutkittavien rajatulla määrällä voidaan tarkastella tutkimuskohteen ja hänen ympäristönsä välistä vuorovaikutusta sekä

sen kehitystä syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin (ks. Flyvberg, 2011). Riessmanin (2003) mukaan tapaustutkimuksilla on merkittävä rooli terveystutkimuksessa. Mukailemme tutkimuksessamme myös laadullisen seurannan asetelmia. Laadullisella seurannalla voidaan tutkia laadullisin menetel-min haastateltavien eri aikaväleillä paikkaan ja aikaan sidottuja muutoksia, ihmisten omaa toimi-juutta ja erilaisia elämänkulullisten siirtymien tai polkujen kehittymistä tarkastellen erityisesti tutkit-tavien omia merkityksenantoja ratkaisuilleen ja valinnoilleen (Nikander, 2014).

3.4 Identiteetin kerronnallinen rakentaminen neuvotteluna normaalista ja