Partiolaisten ryhmäidentiteetin rakentuminen ScoutMeIn-meemisivulla
Maisterintutkielma Ilona Nordlund Suomen kieli
Kielten laitos, Jyväskylän yliopisto 2016
Humanistinen tiedekunta Kielten laitos Tekijä – Author
Nordlund Ilona Annastiina Työn nimi – Title
Partiolaisten ryhmäidentiteetin rakentuminen ScoutMeIn-meemisivulla Oppiaine – Subject
Suomen kieli
Työn laji – Level Maisterintutkielma Aika – Month and year
Marraskuu 2016
Sivumäärä – Number of pages 86 sivua + liite (7 sivua) Tiivistelmä – Abstract
Sosiaalisen median rooli nuorten elämässä on kasvanut viime vuosina. Tässä tutkimuksessa selvitän, miten partiolaiset representoituvat ScoutMeIn-sivun meemeissä eli nopeasti leviävissä, humoristisissa internetkuvis- sa. Tarkastelen erityisesti sitä, miten partiolaiset luovat sosiaalista yhteenkuuluvuutta eli ryhmäidentiteettiään.
Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millä kielellisillä keinoilla partiolaisten representaatiota rakennetaan? a) Mitä rakenteen ja muodon keinoja käytetään? b) Mitä sanaston keinoja käytetään? c) Millaisia retorisia keinoja käy- tetään? 2. Millä visuaalisilla keinoilla partiolaisten representaatiota rakennetaan? 3. Miten intertekstuaalisuutta hyödynnetään?
Teoreettiselta viitekehykseltään työni sijoittuu diskurssintutkimuksen alalle, sillä tarkastelen representaatioi- ta, identiteettejä ja intertekstuaalisuutta. Käsitteistä tärkein on identiteetti, jolla viittaan ihmisten käsityksiin itsestään, toisistaan ja yksilöiden välisistä suhteista. Diskurssintutkimuksessa identiteetti rakentuu erilaisten semioottisten resurssien käytössä. Sosiaalisella identiteetillä viittaan yksilön käsitykseen itsestään tietyn ryh- män (tässä partiota harrastavien nuorten yhteisön) jäsenenä. Yhdistän analyyttisen diskurssintutkimuksen me- netelmiä monitieteiseen sosiaalisen identiteetin teoriaan, jonka mukaan identiteetti rakentuu sisäryhmän ja ulkoryhmän erottelussa. Tässä erottelussa keskeisiä ovat kategorisaation, identifikaation ja vertailun prosessit.
Keräsin käyttämäni aineiston Facebookin ScoutMeIn-sivulta. Rajasin aineistoa suosioperusteisesti niin, että se sisälsi lopulta sellaiset vuoden 2015 aikana julkaistut meemit, joista oli tykätty vähintään 150 kertaa. Aineis- to koostui yhteensä 67 meemistä, jotka jaottelin neljään tyyppiin. Teemoittelin meemejä niiden yhteisten piir- teiden mukaan ja kohdistin analyyttisen diskurssintutkimuksen sekä visuaalisen kieliopin analyysin näihin piirteisiin. Tarkastelin erityisesti systeemis-funktionaalisen kieliteorian ideationaalista ja interpersoonaista metafunktiota sekä näiden visuaalisia vastineita.
Analyysini perusteella meemeissä rakennetaan identiteettiä kielellisesti etenkin toistuvien konstruktioiden ja tunnistettavien rakenteiden avulla. Harrastukseen liittyvällä, yhteisesti jaetulla sanastolla on tärkeä rooli, sa- moin erilaisilla retorisilla keinoilla. Meemeissä retorisena keinona käytetään etenkin yksityiskohdilla ja narra- tiiveilla vakuuttamista. Tyyli on tyypillisesti varsin rento ja puhekielinen, jolloin siihen on helppo samaistua.
Huumoria tuotetaan etenkin hyödyntämällä kielen monitulkintaisuutta ja multimodaalisia kokonaisuuksia.
Toimijuutta rakennetaan meemeissä sekä kielellisesti että visuaalisesti. Meemeissä käytetyt kuvat ovat enimmäkseen narratiivisia ja vuorovaikutuksellisia. Lisäksi molemmissa modaliteeteissa hyödynnetään inter- tekstuaalisuutta, jolla meemit ja partiolaisten identiteetti sidotaan osaksi nykyaikaista ja laajemmin jaettua ikäryhmän sosiaalista identiteettiä. Tuloksena on partiolaisuuden uudelleen kirjoitettu representaatio, joka kan- nattaa ottaa huomioon esimerkiksi harrastuksen markkinoinnissa. Lisäksi tutkielma toimii esimerkkinä laa- jemmalle internetmeemien tutkimukselle, jolle olisi nähdäkseni Suomessakin tarvetta.
Asiasanat – Keywords
diskurssintutkimus, identiteetti, kuva-analyysi, partio, representaatio, yhteenkuuluvuus Säilytyspaikka – Depository
Jyväskylän yliopiston kielten laitos Muita tietoja – Additional information
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tutkimuksen aihe ja tutkimuskysymykset ... 1
1.2 Tutkimuksen merkitys ja rakenne ... 1
1.3 Partio sosiaalisena ympäristönä ja tutkimuskohteena ... 3
1.4 Meemin käsite ... 4
2 DISKURSSINTUTKIMUS VIITEKEHYKSENÄ ... 6
2.1 Dialoginen ja funktionaalinen näkökulma ... 6
2.2 Diskurssi ja representaatio ... 6
2.3 Intertekstuaalisuus ... 9
2.4 Kielenkäytön metafunktiot ... 10
2.5 Multimodaalinen diskurssintutkimus ... 11
3 IDENTITEETTI JA SOSIAALINEN ASPEKTI ... 14
3.1 Identiteetti diskurssintutkimuksessa ... 14
3.2 Sosiaalinen teoria ja ryhmän käsite ... 15
3.3 Sosiaalisen identiteetin teoria ... 17
3.4 Identiteetin kielellinen rakentuminen ... 18
4 TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT ... 21
4.1 Tutkimusaineisto ... 21
4.1.1 ScoutMeIn ja sivuun osallistujat ... 21
4.1.2 Aineiston rajaus ja meemityypit ... 22
4.2 Tutkimusmenetelmät ... 24
5 IDENTITEETIN KIELELLINEN RAKENTUMINEN ... 26
5.1 Konstruktiot, muut rakenteet ja muoto ... 26
5.1.1 Jos oisit -konstruktio ... 26
5.1.2 En aina -konstruktio ... 28
5.1.3 Se tunne -konstruktio ... 31
5.1.4 Kysyvät rakenteet ... 33
5.1.5 Muut rakenteelliset piirteet ... 34
5.1.6 Muodon tuottama tulkinnanvaraisuus ... 36
5.1.7 Rekisteri ja tyyli ... 38
5.1.8 Interpersoonaisuus meemien kielessä ... 40
5.2.2 Parisuhdesanasto ... 44
5.2.3 Verbivalinnat toimijuuden rakentajana ... 45
5.3 Retoriset keinot ... 46
5.3.1 Sisältöön liittyvät keinot ... 47
5.3.2 Sanastoon tai rakenteeseen liittyvät keinot ... 49
6 KUVAT, INTERTEKSTUAALISUUS JA IDENTITEETTI ... 51
6.1 Identiteetin visuaalinen rakentuminen ... 51
6.1.1 Miguelo-meemien kuvat ... 51
6.1.2 En aina tee -meemien kuvat ... 53
6.1.3 Muut omat kuvat ... 57
6.1.4 Valmiit, lainatut kuvat ... 60
6.2 Intertekstuaalisuuden hyödyntäminen ... 64
6.2.1 Meemipohjiin liittyvä intertekstuaalisuus ... 64
6.2.2 Ilmiöihin liittyvä intertekstuaalisuus ... 67
6.3 Identiteetin kokonaisrepresentaatio ... 69
7 PÄÄTÄNTÖ ... 72
7.1 Tutkimuksen yhteenveto ... 72
7.2 Tutkimuksen arviointi ... 75
7.3 Pohdinta ja seuraukset ... 76
LÄHTEET ... 80 LIITE
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen aihe ja tutkimuskysymykset
Alkuvuodesta 2016 Yle uutisoi sosiaalisen median roolin kasvusta partioharrastuksessa. Roi- hu-suurleirin viestintäjohtajan Linda Pynnösen mukaan sosiaalisen median käyttö muun mu- assa laajentaa leirikokemusta ja mahdollistaa tiiviimmän yhteydenpidon itse leirin jälkeen.
Uutisessa nostetaan esiin, että partion opettamiin taitoihin kuuluu nykyään myös kyky ”luovia sosiaalisessa mediassa”. Uutisen kirjoittaja pitää tätä osoituksena siitä, että partio on ”ajan hermolla”. (Keski-Korpela 2016.)
Kandidaatintutkielmassani tutkin partio-ohjelman ikäkausien epävirallisia nimityksiä, nimitysten alueellista vaihtelua Suomessa ja erilaisten slanginimitysten käytölle annettuja perusteita. Totesin tutkielmassani, että partioslangi näyttää olevan suuri ylpeydenaihe muun muassa partionuorten suosimalle ScoutMeIn-meemisivulle. Esitin myös arvion, että sivusto olisi vaikuttanut partioharrastuksen imagoon positiivisesti viime vuosina. (Seppälä 2015b: 8.) Nämä huomiot jäivät mieleeni ja motivoivat tämän maisterintutkielman kysymyksenasettelua.
Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen partiolaisten ryhmäidentiteetin rakentumista Facebook-palvelun ScoutMeIn-sivulla. Pyrin analyyttisen diskurssintutkimuksen metodein selvittämään, millainen representaatio partiolaisista rakentuu sivun meemeissä eli nopeasti leviävissä, humoristisissa internetkuvissa (ks. Davison 2012: 122; luku 1.4). Rajaan tarkaste- luni erityisesti niin sanottuun sisäryhmään, joka sosiaalisen identiteetin teorian (ks. luku 3.3) mukaan sisältää tutkittavaan ryhmään kuuluvat subjektit.
Tutkimuskysymykseni ovat:
1. Millä kielellisillä keinoilla partiolaisten representaatiota rakennetaan?
a) Mitä rakenteen ja muodon keinoja käytetään?
b) Mitä sanaston keinoja käytetään?
c) Millaisia retorisia keinoja käytetään?
2. Millä visuaalisilla keinoilla partiolaisten representaatiota rakennetaan?
3. Miten intertekstuaalisuutta hyödynnetään?
1.2 Tutkimuksen merkitys ja rakenne
Tutkimusaihe on nähdäkseni relevantti, ja toivon sen hyödyttävän partiolaisia keskusjärjestö- tasolla myös käytännössä. Aktiivista nuorisojärjestöä kiinnostaa uusi partioharrastukseen liit- tyvä tutkimustieto, mistä hyvinä esimerkkeinä voidaan pitää vuosittain julkaistavaa Tutki-
muksia partiosta -kirjaa, järjestön verkkosivuilta löytyvää listaa toivotuista tutkimus- ja opin- näyteaiheista sekä osaltaan myös Suomen Partiomuseosäätiön vuosittain myöntämää apurahaa partiokulttuuriin liittyvän opinnäytteen tekemiseen (ks. Suomen Partiolaiset 2016). Tutkimuk- seni tuloksista julkaistaneen artikkeli Suomen Partiolaisten jäsenlehdessä, ja myös aineisto- lähteenäni toimivan meemisivun ylläpito on osoittanut kiinnostuksensa tuloksia kohtaan.
Tutkielmani herättämän kiinnostuksen laajuuteen nähden on hieman yllättävää, että Suomen suurimman nuorisojärjestön toimintaa on tutkittu kielitieteen näkökulmasta vain vä- hän. Omaa työtäni on motivoinut Riikka Kärnän (2008) suomen kielen pro gradu -tutkielma, jossa hän tekee diskurssintutkimusta yhteenkuuluvuuden rakentumisesta Suomen Partiolaisten Partio-jäsenlehdessä. Jäsenlehden välittämät representaatiot partiolaisista ja heidän yhteen- kuuluvuudestaan syntyvät nähdäkseni tarkoitushakuisesti. Kärnä (2008: 76) toteaakin par- tioharrastuksen representoituvan aineistossaan iloisena yhdessä tekemisenä, johon houkutel- laan muitakin mukaan.
ScoutMeIn-meemisivun sisältö syntyy huomattavasti spontaanimmin, ja kaikki haluk- kaat saavat osallistua sisällöntuotantoon. Joukossa on paljon partion ensisijaiseen kohderyh- mään kuuluvia nuoria. Pidänkin meemien tuottamaa representaatiota partiolaisista ja yhteen- kuuluvuudesta jossain määrin järjestön virallisen viestinnän synnyttämää kuvaa rehellisempä- nä. Kokemukseni mukaan positiivista yhteenkuuluvuuden tunnetta synnytetään sivun mee- meissä myös negatiivisten kokemusten ja niiden korostamisen kautta, mikä erottaa sekä lähes- tymistavan että tulokset järjestön virallisesta viestinnästä. Partiolaisia representoidaan mee- meissä hieman omituisina ja erikoislaatuisina tyyppeinä, joiden erikoisuus on kuitenkin ei- partiolaisen näkökulmasta tavoiteltavaa ja kadehdittavaa.
Tutkielmani rakentuu perinteisen empiirisen tutkimusraportin muotoon. Seuraavissa johdantoluvuissa määrittelen tutkimukseni keskeisiä käsitteitä ja taustoitan lyhyesti partiotut- kimusta viitekehyksenä. Niiden jälkeen seuraavissa teorialuvuissa (luvut 2–3) esittelen tutki- mukseni keskeisen teoriapohjan sekä diskurssintutkimuksen näkökulmasta että laajemman sosiaalisen aspektin kautta. Aineistoani ja oman tutkimukseni metodisia valintoja käsittelen luvussa 4.
Tutkielmani analyysiosio on jaettu kahteen lukuun (5–6), joista ensimmäisessä ana- lysoin identiteetin kielellistä rakentumista ja toisessa kuvia ja intertekstuaalista ulottuvuutta.
Lopuksi yhdistän eri modaliteettien näkemykset ja tarkastelen sitä, millainen identiteetti par- tiolaisille representoituu osien yhteistoiminnassa. Päätännössä (luku 7) kokoan yhteen analyy- sin keskeisimpiä tuloksia ja pohdin, millaisia jatkotutkimuksen aiheita ne voisivat tarjota.
Lisäksi arvioin kriittisesti oman tutkimukseni tieteellistä onnistumista.
1.3 Partio sosiaalisena ympäristönä ja tutkimuskohteena
Suomen Partiolaisten (2008: 2) peruskirjan mukaan partio on kasvatustoimintaa, joka tukee lasten ja nuorten kasvua heidän yksilöllisistä lähtökohdistaan. Päämääränä on kasvattaa per- soonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia ja itsenäisesti ajattelevia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäseniä. Jo liikkeen päämäärän yhteydessä mainitaan kolme eri yhteisöä, mikä osaltaan kertoo harrastuksen sosiaalisuudesta.
"Partioliike tavoittelee maailmanrauhaa ja parempaa yhteiskuntaa kasvattamalla yksilöi- tä, jotka yhteiskuntaa rakentavat", todetaan Partiojohtajan käsikirjassa (PJKK 2013: 51). Par- tiossa opitaan tekemällä itse ja ottamalla vastuuta nuoresta iästä lähtien. Menettely perustuu edelleen liikkeen perustajan Robert Baden-Powellin ajatuksiin. Käytännön toiminnan ytimen muodostaa partiomenetelmä, jonka osia ovat nousujohteisuus, vartiojärjestelmä, tekemällä oppiminen, aikuinen tuki, symboliikka ja päivän hyvä työ. (Mts. 49–53.)
Partiomenetelmän osista vartiojärjestelmä viittaa yhdessä tekemisen ja oppimisen perin- teeseen ja päivän hyvä työ muiden ihmisten auttamisen ja palvelemisen ihanteeseen (PJKK 2013: 53). Ne ovat nähdäkseni erityisen keskeisiä sosiaalisen ympäristön määrittäjiä. Symbo- liikka taas kattaa kaikki aineelliset ja aineettomat symbolit, kuten partiohuivin käytön ja pien- ten tai suurempien ryhmien omat huudot, laulut ja perinteet (mts. 52). Tutkimukseni näkö- kulmasta voitaneen siis sanoa, että symboliikka tekee yhteenkuuluvuuden tunteen rakennusai- neet näkyviksi.
Suomalaisesta partioharrastuksesta on tehty melko paljon tutkimusta. Siitä suurin osa muodostuu kasvatustieteiden tai yhteiskuntatieteiden alalle sijoittuvista opinnäytteistä (esim.
Anteroinen 2012; Heikkilä 2014). Painotusta selittänee Suomen Partiolaisten profiloituminen nimenomaan toimintaansa kehittävänä kasvatusjärjestönä. Kielitieteellisistä tutkielmista mai- nitsin jo aiemmin Kärnän (2008) pro gradu -tutkielman, jossa hän hyödyntää sosiaalisen iden- titeetin teoriaa analysoidessaan sisä- ja ulkoryhmää sekä retorisia keinoja partiolaisten jäsen- lehdessä.
Tutkimukseni kannalta olennaisia opinnäytteitä on tehty myös kielitieteen kentän ulko- puolella. Esimerkiksi Anna Kivilä (2014) tarkastelee perinnetutkimuksen pro gradu -tut- kielmassaan partioperinteiden merkitystä turkulaisen Kaarinan Sädetytöt -lippukunnan toi- minnassa. Työn tuloksissa toistuvat erilaiset ”ryhmähenkeä” rakentavat perinteet, kuten yhtei- set iltaohjelmat ja lippukunnan lauluperinne. (Kivilä 2014: 62–68.) Laura Saastamoinen (2008) taas tarkastelee markkinoinnin pro gradu -tutkielmassaan partioliikkeen imagoa. Hä-
nen mukaansa (2008: 109) imagon hallinta on nonprofit-organisaatioissa pitkälti kiinni niiden omasta viestinnästä ja käyttäytymisestä. Lisäisin tähän vielä, että imagoa rakentavat myös organisaation jäsenet omalla viestinnällään ja käyttäytymisellään esimerkiksi internetissä, missä on läsnä myös ulkopuolisia.
Partioliikkeen jäseniä on maailmanlaajuisesti noin 38 miljoonaa ja Suomessakin noin 70 000 (PJKK 2013: 17). Vaikka heidät kaikki voidaan kategorisoida partiolaisiksi, ovat partio- laiset jo pelkästään Suomessa varsin heterogeeninen ryhmä. Usein he identifioituvatkin ensi- sijaisesti omaan paikallisyhteisöönsä eli lippukuntaan tai omaan ryhmäänsä lippukunnan si- sällä. He muodostavat siis erilaisia ryhmiä, joilla on erilaiset tiedot, tavat ja tavoitteet.
ScoutMeIn-meemisivusta tykkää Facebookissa tällä hetkellä noin 5 200 henkilöä (tyk- kääjien demografisista ominaisuuksista ks. luku 4.1.1). Sivuston aktiivisten seuraajien määrä on todennäköisesti merkittävästi pienempi ja aktiivisten tuottajien (meemien tekijöiden) mää- rä vielä pienempi. Vaikka puhun partiolaisten yhteenkuuluvuudesta, on tässä tutkimuksessa mahdollista tarkastella vain pienen osaryhmän tuottamaa representaatiota partiolaisten sisä- ryhmästä ja yhteenkuuluvuuden tunteen rakentumisesta. Yksinkertaisuuden vuoksi käytän kuitenkin termiä partiolaiset kuvaamaan nimenomaan tätä representoitua joukkoa.
1.4 Meemin käsite
Tutkimusaineistoni koostuu meemisivulta kootuista meemeistä, joten heti aluksi on tarpeen määritellä meemin käsite. Käsitettä tutkineen Davisonin (2012: 122) mukaan meemi on ai- emmin tarkoittanut mitä tahansa kulttuurista ajatusta tai käyttäytymismallia. Tutkimuksessani olennainen uusi merkitys on kuitenkin puhekielisempi. Tämän huomaa Davisonin mukaan muun muassa siitä, että vaikka meemeistä on kirjoitettu kokonaisia kirjoja, moderneilla inter- netmeemeillä ei edelleenkään ole täsmällistä määritelmää. (Mp.)
Davison itse määrittelee meemin eli internetkuvan kulttuurin palaksi, joka kerää lisää vaikuttavuutta liikkuessaan verkossa. Hänen mukaansa tyypillinen meemi on vitsi, jolle on ominaista leviämisen nopeus ja muotoon liittyvä toisteisuus. Davison puhuu myös säännöistä, jotka edellyttävät saman tekstin lisäämistä eri kuviin tai saman kuvan käyttöä eri tekstien yh- teydessä (engl. image macros). (Davison 2012: 122, 127.) Tässä mielessä meemi voidaan ajatella väljästi muotiksi eli kielellisten ilmausten muodostamisen mallina käytettäväksi ra- kennehahmoksi (ks. VISK s.v. muotti).
Määritelmän vakiintumattomuudesta huolimatta internetmeemeistä on tehty kansainvä- lisesti joitakin tutkimuksia (esim. Miltner 2014; Gal, Shifman & Kampf 2016). Osassa niistä on kiinnitetty huomiota myös meemien rooliin kollektiivisen identiteetin rakentajana (tästä prosessista ks. luku 3). Käsitettä väitöskirjassaan käyttänyt Milner (2012: iii) määrittelee meemin amatöörien mediatuotteeksi, jota osallistujat sosiaalisen median verkostoissa jatku- vasti sekoittavat ja tuottavat uudelleen. Milner tarkastelee kriittisesti aidon osallisuuden ja erilaisten identiteettirepresentaatioiden mahdollisuutta, jota hän ei pidä itsestään selvänä (mp).
Omaa tutkimustani en vie näin pitkälle, vaan tarkastelen identiteettien luomista mahdollisena ja luonnollisena prosessina meemeissä.
Koska aiemmat tutkimukset eivät ole kielitieteellisiä, en käsittele niiden tuloksia tässä yhteydessä laajemmin. Sen sijaan pyrin asemoimaan meemitutkimuksen jollakin asteella ko- timaisen kielentutkimuksen kentälle. Meemien produktiivisuutta voi nähdäkseni verrata perin- teisiin sananlaskuihin. Sananlaskujen vaikuttavuuden perusta on Lauhakankaan (2009: 65) mukaan usein humoristinen ajatuskulku, jossa tietyt mielikuvat on totuttu yhdistämään erilai- siin kielenkäyttötilanteisiin. Sananlaskujen soveltamista ja uudelleen variointia on käytetty perinteisesti oman mielipiteen vahvistamiseen ja oman toiminnan arviointiin, mutta ennen kaikkea huumorin vuoksi jäljittelyä ja parodiointia hyödyntäen (mts. 78–81).
Nähdäkseni samat funktiot sopivat hyvin myös meemeihin. Lauhakangas (2009: 83) toteaakin, että kirjoitetun ja puhutun kielen välimaastoon sijoittuvan internetviestinnän suosi- on kasvu lupaa vanhoille sananlaskumuoteille ja värikkäälle kielenkäytölle uutta suosiota.
Hän viittaa sillä ennen kaikkea kolumneissa ja verkkokeskusteluissa varioitaviin sananlaskui- hin, mutta tavallaanhan toistuvat ja varioivat meemityypit ovat nimenomaan internetajan sa- nanlaskuja. Suomessa niitä ei tietääkseni ole tähän mennessä tutkittu.
2 DISKURSSINTUTKIMUS VIITEKEHYKSENÄ
2.1 Dialoginen ja funktionaalinen näkökulma
Tutkimukseni näkökulma kieleen on dialoginen ja funktionaalinen. Dialogisuuden käsite on peräisin Bahtinilta, ja sillä viitataan kielen dynaamisuuteen ja kerroksisuuteen. Sen mukaan kieli koostuu erilaisista jatkuvasti muuttuvista kielimuodoista. (Lähteenmäki 2002: 186.) Kir- jallisuudentutkimuksessa paremmin tunnetun Bahtinin dialogisuus on moniäänisyyttä (ks.
Steinby 2013: 41) ja liittyy kiinteästi intertekstuaalisuuden (ks. luku 2.3) käsitteeseen. Heikki- sen, Lauerman ja Tiililän (2012: 101) mukaan kaikki sanottu on suhteessa muuhun sanottuun.
Intertekstuaalisuus läpäisee siten kaiken kielenkäytön eikä mitään tekstiä voida tulkita täysin itsenäisenä elementtinä.
Funktionaalinen kielikäsitys näkee kielen ensisijaisesti sosiaalisena ilmiönä ja toiminta- na. Sen tutkimusperinteessä on keskitytty erityisesti kielellisten valintojen systematiikan ku- vaukseen sekä merkitysten ja merkityksenannon rakentumiseen. Funktionaalinen kielikäsitys eroaa merkittävästi perinteisemmästä, formalistisesta kielitieteestä, joka on teoriapohjaisempi ja keskittyy kielen rakenteisiin. (Luukka 2008: 138–141.) Merkittävin funktionaalisen kielikä- sityksen teoretisointi on M.A.K. Hallidayn ajatuksiin perustuva systeemis-funktionaalinen teoria (SF-teoria) (ks. Luukka 2002: 89).
Merkityksenannon tavat vaihtelevat tilanteittain, koska kieli on resurssina joustava (Pie- tikäinen & Mäntynen 2009: 10). Yhteistä tilanteille on se, että merkityksiä rakennetaan sosi- aalisesti. Prosessia kuvataan sosiaalisen konstruktivismin käsitteellä. (Heikkinen 2012a: 95.) Vahva tilannesidonnaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että sanoman merkitys on aina suh- teessa kontekstiin eli ympäröivään vuorovaikutustilanteeseen. Sosiaaliseen vuorovaikutuk- seen liittyy myös kielenkäytön sosiokulttuurinen konteksti ja siitä rajattu, spesifimpi yhteisöl- linen konteksti. (Pietikäinen & Mäntynen 2009: 11, 23, 29.) Yhteisölliseen kontekstiin liitty- vää ryhmän käsitettä ja sen roolia merkityksenannossa käsittelen luvussa 3.
2.2 Diskurssi ja representaatio
Funktionaalinen kielikäsitys muodostaa perustan kielitieteelliselle tutkimussuunnalle, jota nimitetään diskurssintutkimukseksi. Diskurssintutkimus ymmärtää kielen notkeaksi ja muut- tuvaksi resurssiksi, josta tehdään kuhunkin kontekstiin sopivia valintoja. (Pietikäinen & Män-
tynen 2009: 11–12.) Diskurssintutkimus on aina monimenetelmäistä, mutta suuntauksia yh- distää kiinnostus merkityksiin ja niiden rakentumiseen (Jokinen 1999a: 45; Pietikäinen &
Mäntynen 2009: 125).
Luukan (2008: 151) esityksen perusteella oma tutkimukseni edustaa diskurssintutki- muksen konstruktionistista suuntausta. Suuntauksessa tarkastellaan erityisesti sitä, miten kiel- tä käytetään eri yhteisöissä ja kulttuureissa, mitä kielen avulla luodaan ja millä keinoilla.
Luukan mukaan yhteisön jäsenillä on usein samansuuntaiset arvot ja toimintatavat, jotka joh- tavat yhteisiin puhetapoihin. Puhetapojen tuntemus taas on yhteisöön kuulumisen edellytys.
(Mp.)
Puhetapoja ovat esimerkiksi yhteisön tuntemat konstruktiot eli kielelliset hahmot, joissa yhdistyvät vakiintunut rakenne ja käyttötilanteen mukainen funktio. Konstruktioiden kanta- mien alluusioiden perusteella kielenkäyttökonteksti saa uusia sävyjä. Puhuja oppii hyödyntä- mään ilmiötä, jos on saanut siihen mallin. (Alho & Kauppinen 2009: 24–26.) Omassa tutki- muksessani tarkastelen nimenomaan sitä, miten rajattu internetyhteisö luo yhteenkuuluvuutta eli tunnetta yhteisöön kuulumisesta. Tämä näkökulma erottaa tutkimukseni funktionaalisen tutkimussuunnan toisesta alasuuntauksesta, vuorovaikutuksen tarkasteluun keskittyvästä in- teraktionaalisesta diskurssintutkimuksesta (ks. Luukka 2008: 144).
Yhteistä eri tutkimussuunnille on diskurssin käsite ja tarve sen määrittelyyn. Käsitteen määrittely on vaihdellut paljon eri tutkimussuuntausten ja jopa yksittäisten tutkimusten välil- lä. (Pietikäinen & Mäntynen 2009: 19–22.) Suonisen (1999: 21) mukaan diskurssi on sosiaali- sen konstruktionismin perinteessä todellisuutta rakentava ja suhteellisen eheä merkityssuhtei- den kokonaisuus tai merkitysulottuvuus. Pietikäinen ja Mäntynen (2009: 21) puolestaan va- raavat diskurssin käsitteen merkitsemään diskurssintutkimuksen teoreettista lähtökohtaa eli kielenkäyttöä sosiaalisena toimintana.
Suonisen ajatus merkityssuhteiden kokonaisuudesta tulee lähelle Pietikäisen ja Mänty- sen (2009: 21, 39) monikollista diskurssien käsitettä, jolla he viittaavat tunnistettaviin ja vuo- rovaikutustilanteesta toiseen käytettyihin tapoihin merkityksellistää asioita tietystä näkökul- masta. Omassa tutkimuksessani ymmärrän diskurssin kaksoiskierteen Pietikäisen ja Mäntysen määritelmän (mp.) mukaisesti. Tarkoitan siis diskurssilla yleisesti kielenkäyttöä sosiaalisena toimintana ja merkitysten rakennustapana, en minään tiettynä merkitysjärjestelmänä. Toisaal- ta erotan tutkimuksessani partiodiskurssin, jolla viittaan harrastusyhteisössä tyypilliseen kie- lenkäyttöön sanastoineen.
Toinen tärkeä käsite työssäni on representaatio. Se ymmärretään tieteessä yleisesti ob- jektiksi, tilaksi tai ominaisuudeksi, joka viittaa intentionaalisesti itsensä ulkopuolelle. Käsitet-
tä käytetään monilla eri tieteenaloilla, vaikka sen asemasta ja hyödyllisyydestä on käyty kii- vastakin keskustelua. (Knuuttila & Lehtinen 2010: 11, 25.) Oman tutkimukseni lähestymista- pa representaatioon on multimodaalinen (ks. luku 2.5), eli katson representaation syntyvän aineistossani sekä kielellisistä (lingvistisistä) että visuaalisista elementeistä. Tarkastelen sekä kummankin moodin yksinään synnyttämää representaatiota että niiden yhdessä muodostamaa kokonaisrepresentaatiota.
Kielitieteessä representaatiolla viitataan diskurssien kykyyn rakentaa kielellisillä resurs- seilla käsityksiä maailmasta ja esittää ne totena. Diskurssit siis rakentavat puheena olevasta asiasta tiettyä representaatiota. Olennaista on huomata, että representaatio edustaa vain yhtä käsitystä. Samaa asiaa voidaan kuvata monella tavalla, joista jokaisella on omanlaisensa seu- raukset. Aiempia representaatioita hyödynnetään vahvistamalla tai muuttamalla niitä. Rep- resentaatio onkin monikerroksinen prosessi. (Pietikäinen & Mäntynen 2009: 41, 44, 50.)
Kerroksisuutensa vuoksi representaatiota voidaan tarkastella eri näkökulmista. Oman tutkimukseni näkökulma representaatioon on konstruktiivinen. Olen siis kiinnostunut siitä, millainen todellisuus representaatiolla tekstissä ja kuvissa tuotetaan ja millä keinoin annetaan vaikutelma esityksen todenmukaisuudesta. (Ks. Seppänen 2005: 95.) Indeksikaalisuuden peri- aatteen mukaisesti käytetyt keinot viittaavat kielen ulkopuoliseen todellisuuteen ja kertovat sen lainalaisuuksista (Pietikäinen & Mäntynen 2009: 57). Käytännön keinoja voivat olla esi- merkiksi kielelliseen todellisuuteen viittaavat konstruktiot tai visuaaliset esittämisjärjestykset.
Visuaalisen kulttuurin analyysissa representaation käsite sitoo kuvien merkitykset osak- si vuorovaikutusta, kulttuuria ja merkkijärjestelmiä. Analyysissa on tärkeää huomioida ympä- röivä konteksti. (Seppänen 2005: 86.) Representaation käsite sisältää myös kuvaukset tarkas- teltavaan asiaan liittyvistä toimijoista, toimijoiden välisistä suhteista ja identiteeteistä (Pieti- käinen & Mäntynen 2009: 43). Oman tutkimukseni kannalta keskeistä on nimenomaan identi- teetteihin liittyvä kuvausvoima, jota käsittelen tarkemmin seuraavassa luvussa. Pietikäisen ja Mäntysen (mts. 44) mukaan representoinnin tapa vaikuttaa aina myös ihmisten välisiin val- tasuhteisiin, sillä kaikki eivät voi olla yhtä aikaa äänessä.
Valtaan ja valtasuhteisiin liittyvä tutkimus on tyypillistä kriittiseksi diskurssintutkimuk- seksi kutsutulle tutkimussuunnalle. Siinä tutkimukset lähtevät liikkeelle yhteiskunnallisesta ongelmasta ja niitä yhdistää valta-analyysin näkökulma. (Solin 2012: 558, 563.) En kuiten- kaan pidä valtasuhteiden analyysia oman tutkimukseni kannalta kiinnostavimpana sisältönä.
Siksi määrittelen tutkimukseni pikemminkin analyyttiseksi diskurssintutkimukseksi, joka pyrkii tiukkaan aineistolähtöisyyteen (Jokinen & Juhila 1999: 86).
Analyyttisessa diskurssintutkimuksessa ei tehdä etukäteen oletuksia valtasuhteiden olemassaolosta, vaan keskitytään siihen, miten sosiaalinen järjestys aineistossa rakentuu. Ana- lyysissa on tärkeintä pitäytyä niissä raameissa, jotka toimijat tekevät aineiston kautta relevan- teiksi. Keskeinen tutkimuskohde on se, miten ihmiset rakentavat itselleen identiteettejä kielel- lisessä toiminnassaan. (Jokinen & Juhila 1999: 86; Juhila 1999: 201.) Tutkimukseni metodo- logisia valintoja avaan tarkemmin luvussa 4.
2.3 Intertekstuaalisuus
Kuten luvussa 2.1 totesin, dialoginen näkökulma kieleen ja sen käyttöön liittyy vahvasti inter- tekstuaalisuuden käsitteeseen. Solinin (2006: 73) mukaan intertekstuaalinen näkökulma kie- lenkäyttöön ja teksteihin tarkoittaa yksinkertaisimmillaan tekstien tarkastelua suhteessa toi- siinsa. Merkitys määrittyy silloin dialogissa tarkasteltavaa tekstiä edeltäneisiin ja sitä seuraa- viin teksteihin. Sekä edeltävien tekstien käyttö että tulevien tekstien ennakointi vaikuttavat tarkasteltavan tekstin muotoon. (Mp.) Tietoisuus tästä kerroksisuudesta ja intertekstuaalisuu- desta on tekstien ja keskustelujen moniäänisyyden perusta (Kalliokoski 2005: 40).
Moniäänisyys eli useamman kuin yhden näkökulman esiintyminen yhdessä tekstissä taas on kielenkäytön keskeinen ominaisuus (Kalliokoski 2005: 10). Moniäänisyyden periaat- teen mukaisesti yksittäisen tekstin nähdään olevan dialogissa sekä kielenkäytön konventioi- den että konkreettisten toisten tekstien kanssa. Tekstin ymmärtäminen on mahdollista, jos jaamme ja tunnistamme tietyt ilmaisun konventiot. (Solin 2006: 73–74.) Alhon ja Kauppisen (2009: 25) mukaan esimerkiksi kielellisten konstruktioiden kantamat mielleyhtymät rakenta- vat konkreettisesti intertekstuaalisia suhteita. Meemeissä kierrätetään tiettyjä aineksia (Davi- son 2012: 127), joten tällaista tutkimusta ei voi toteuttaa huomioimatta intertekstuaalisuutta.
Intertekstuaalisuuden käsitteen otti käyttöön Kristeva, mutta alun perin se perustuu Bah- tinin ajatuksiin dialogisuudesta. Kielenkäyttäjä ei voi itse päättää, mitä jokin sana tai ilmaus merkitsee, vaan käytössä ikään kuin kaikuvat aiemmat käyttöyhteydet. Siten tietyn sanan tai ilmauksen käyttö tuo usein mukanaan kulttuurisia ja poliittisia merkityksiä. Intertekstuaali- suuden tarkastelussa voidaan hyödyntää sosiolingvistisen skaalan käsitettä, joka kuvaa sitä, millaisia uusia merkityksiä, funktioita ja arvoja merkitysresurssit saavat liikkuessaan konteks- tista toiseen. (Pietikäinen & Mäntynen 2009: 90–92.)
Fairclough (1992: 103–104) jakaa intertekstuaalisuuden käsitteen avoimeen inter- tekstuaalisuuteen ja niin kutsuttuun interdiskursiivisuuteen. Avoimella intertekstuaalisuudella
hän viittaa tekstin pinnassa näkyviin merkkeihin, kuten lainausmerkkeihin. Interdiskursiivi- suus taas kuvaa tekstien suhdetta abstrakteihin konventioihin, joista meemeissäkin on nähdäk- seni kyse. Toisaalta myös implisiittisemmät tekstienväliset suhteet, kuten viittaukset kulttuu- risesti tunnistettuihin fraaseihin, ovat avointa intertekstuaalisuutta (Solin 2006: 83). Nähdäk- seni meemit sisältävät tunnusmerkkejä molemmista suunnista. Koska lisäksi tutkin ensisijai- sesti identiteetin muodostumista, käytän tutkielmassani yläkäsitettä intertekstuaalisuus.
2.4 Kielenkäytön metafunktiot
Hallidayn systeemis-funktionaalisessa teoriassa kieltä ja sen kuvaamaa maailmaa hahmote- taan abstraktien metafunktioiden avulla. Taustalla on niin sanottu sosiologinen kielitiede, jon- ka mukaan merkitykset syntyvät kontekstuaalisesti kielen yksiköiden funktioista. (Luukka 2002: 92–93, 102.) Näitä nimitetään funktioiksi kielen sosiaalisuuden ja toiminnallisuuden korostamiseksi (Shore 2012: 159). Halliday (1973: 37–42) määrittelee kolme keskeistä meta- funktiota, joita hän nimittää ideationaaliseksi, interpersoonaiseksi ja tekstuaaliseksi metafunk- tioksi.
Ideationaalinen metafunktio on Hallidayn mukaan läsnä kaikessa kielenkäytössä. Se liittyy ennen kaikkea kielen kykyyn välittää merkityksiä ja representoida maailmaa. Kieli on aina laaja merkityspotentiaali, josta tehdään kontekstuaalisia valintoja yksittäisiin lausumiin.
Puhuja tuo lausumiinsa aina omia käsityksiään asioista ja pyrkii luomaan kielellä järjestystä ympäristöönsä. (Halliday 1973: 37–39.) Ideationaalinen metafunktio kuvaa siis tekstin sisäl- töä ja alaa eli sosiaalista toimintaa, jonka osa teksti on (Shore 2012: 160).
Ideationaalinen funktio ei kuitenkaan yksin riitä selittämään lausuman sisältöä. Halli- dayn mukaan tarvitaankin interpersoonainen metafunktio kuvaamaan kielenkäyttöä sosiaalis- ten ja henkilökohtaisten suhteiden eli osallistujaroolien ilmaisijana. Sitä analysoidaan tarkas- telemalla esimerkiksi lausuman modaalisia piirteitä, suhtautumiseen liittyviä sanavalintoja, persoonamuotoja ja ylipäätään sitä, minkä roolin puhuja ottaa tilanteessa. (Halliday 1973: 41;
Shore 2012: 160, 177.) Tyypillisiä esimerkkejä ovat uskomuksen, mielipiteen tai epäilyn il- maiseminen sekä tiettyyn ryhmään tai sen ulkopuolelle identifioituminen. (Halliday 1973:
41.)
Ideationaalisen ja interpersoonaisen metafunktion lisäksi Halliday erottaa vielä kolman- nen, tekstuaalisen, funktion. Se on metafunktioista eniten yhteydessä kielen loogiseen, vä- lineelliseen käyttöön. Tekstuaalisen metafunktion kautta lausuma saa kielellisesti hyväksytyn
ja ymmärrettävän rakenteen. Siihen liittyvät esimerkiksi sanavalinnat ja tekstin rakentaminen kohesiivisesti. (Halliday 1973: 42.) Shore (2012: 171) tosin toteaa, että leksikaaliset valinnat korreloivat etenkin tekstin alan kanssa ja ovat siten keskeisiä myös ideationaalisen funktion tarkastelussa. Tekstuaalisessa funktiossa on joka tapauksessa kyse siitä yksityiskohtaisesta ilmenemismuodosta (ks. Shore 2012: 160), jonka ideationaalisen ja interpersoonaisen funkti- on viesti lopulta kielenkäytössä saa.
Omassa tutkimuksessani keskeisiä ovat ideationaalinen ja interpersoonainen metafunk- tio. Interpersoonainen metafunktio liittyy läheisesti tarkastelemaani ryhmäidentiteetin raken- tumiseen. Siihen sisältyy sisäryhmän rakentamisessa olennainen suhde tekijään, vastaanotta- jaan ja ympäröivään maailmaan. Ideationaalinen metafunktio liittyy puolestaan representaati- oihin, joiden tarkastelusta tässä tutkimuksessa on osaltaan kysymys. Kuten jo johdannossa totesin, en voi aineistoni pohjalta muodostaa käsityksiä autenttisesta ryhmäidentiteetistä, vaan sen representoitumisesta tarkastelemassani aineistossa. Hyödynnänkin analyysissani näihin kahteen metafunktioon liittyviä käsitteitä, kuten osallistujaroolia ja representaatiota.
2.5 Multimodaalinen diskurssintutkimus
Yhä suurempi osa viestinnästä on ei-kielellistä, joten merkityksetkään eivät rakennu vain kie- lellisistä piirteistä. Sen sijaan kielelliset ja ei-kielelliset (esim. visuaaliset) piirteet muodosta- vat kokonaisuuden, jonka eri osat yhdessä ja erikseen rakentavat merkityksiä. (Kuikka 2009:
37, 39.) Tämä ajatus on diskurssintutkimuksen alaan kuuluvan multimodaalisuusanalyysin taustalla.
Modaalisia elementtejä eli moodeja voivat olla hyvin monenlaiset merkityksenannon kanavat, kuten kuva, ääni ja liike (Mikkonen 2012: 298), mutta oma tutkimukseni keskittyy aineiston luonteen vuoksi liikkumattomiin kuviin. Jatkossa tarkastelenkin multimodaalisuutta nimenomaan sanallisen ja visuaalisen viestinnän yhdistelmänä, kuten Mikkonen (2012: 296) käsitteen määrittelee. Eri modaaliset piirteet toimivat usein yhdessä niin tehokkaasti, että ku- vasta ja kirjoituksesta syntyy yksi lauseenomainen rakenne (Kuikka 2009: 58).
Kressin ja van Leeuwenin (2006: 2) mukaan myös visuaaliset rakenteet viittaavat sosi- aalisen vuorovaikutuksen muotoihin ja tiettyihin tulkintoihin kokemuksesta. Voidaankin pu- hua visuaalisista diskursseista, jotka rakentavat tulkintaa verbaalisten diskurssien lailla. Niissä valitaan erilaisia semioottisia elementtejä, jotta saadaan aikaan haluttu kuva. Näin visuaali- suutta hyödynnetään myös representaatioissa. (Pietikäinen & Mäntynen 2009: 48–49.) Visu-
aalisen suunnittelun kielioppi liittyy tekstin esinemäisyyden tulkintaan (Hiidenmaa 2008:
171). Laajan tekstikäsityksen mukaisesti tekstillä tarkoitetaan laajempaa multimodaalista ko- konaisuutta, ei vain verbaalista ilmentymää (Heikkinen 2012b: 59).
Kressin ja van Leeuwenin (2006: 15, 20) visuaalisen kieliopin teorian taustalla ovat Hallidayn kolme metafunktiota, joita nimitetään representaatioksi, vuorovaikutukseksi ja sommitteluksi. Koska tekstuaalinen metafunktio (sommittelu) ei ole omassa tutkimuksessani olennainen, keskityn seuraavaksi ideationaalisen ja interpersoonaisen metafunktion visuaali- seen analyysiin. Keskeistä on erottaa rakenteellisesti toisistaan narratiiviset ja käsitteelliset kuvat. Narratiivisissa kuvissa representoidaan tapahtumia ja toimintaa, kun taas käsitteelliset kuvat esittävät pysyvämpiä ja staattisempia asiantiloja. (Kress & van Leeuwen 2006: 45–46.)
Ideationaalinen metafunktio kuvaa muun muassa sitä, mitä kuvassa tapahtuu, ketkä osallistuvat ja millä tavalla tai mitä osallistujat edustavat. Verbaalisen kielenkäytön toiminta- verbejä vastaavat kuvissa vektorit, jotka muodostuvat esimerkiksi liikkeestä tai katseen suun- nasta. Niillä luodaan ero etualan ja taustan tai toimijan ja kohteen välille. Narratiivisissa ra- kenteissa on aina vektori, käsitteellisissä ei koskaan. Osallistujat voivat olla aktiivisia, vuoro- vaikutuksellisia osallistujia eli toimijoita tai representoituja osallistujia, jotka ovat toiminnan kohteena tai rakentavat tapahtumien ja kokemusten luonnetta ja olosuhteita. (Kress & van Leeuwen 2006: 46–48, 59; Kuikka 2009: 43.)
Aktiivisia osallistujia voidaan analysoida kuvasta esimerkiksi koon, sijainnin, värien, terävyyden ja kontrastin perusteella. Representoidut osallistujat lähinnä reagoivat aktiivisten toimijoiden tekoihin. Kun vektori muodostuu representoidun osallistujan katseesta, puhutaan reagoijasta ja ilmiöstä toimijan ja kohteen sijaan. (Kress & van Leeuwen 2006: 63, 67.) Koska tarkastelen partiolaisten yhteenkuuluvuuden representaatioita, on otettava huomioon myös käsitteelliset representaatiot. Ne keskittyvät kuvaamaan erilaisia taksonomioita ja yksittäisen esiintymän taakse kätkeytyvää laajempaa kontekstia (mts. 79). Kuikan (2009: 52) mukaan esimerkiksi tietty feminiiniseksi mielletty väri voidaan kytkeä kuvaamaan naisellista elämän- tapaa.
Interpersoonainen metafunktio kuvaa visuaalisessakin kontekstissa osallistujien välille muodostuvia suhteita. Osallistujien katseen suunta on tärkeä suhteiden ja vektoreiden rakenta- ja. Esimerkiksi katsekontakti kuvasta ulos katsojaan ottaa katsojan mukaan kuvan tapahtu- maan. Kehystämisellä eli kuvakoon rajaamisella sekä näkökulman eli perspektiivin valinnalla taas rakennetaan kuhunkin tilanteeseen sopivaa sosiaalista etäisyyttä. Modaaliset valinnat näkyvät visuaalisessakin: tapahtumat ja suhteet voidaan kuvata esimerkiksi mahdollisina tai todennäköisinä vaikkapa katseen suunnan ja osallistujien sijoittelun kautta. Subjektiivisessa
kuvassa näkökulma on rajattu, kun taas objektiiviset kuvat ovat yleiskuvia. (Kress & van Leeuwen 2006: 114–129, 154.)
Rakenteen ja sommittelun analyysi liittyy tekstuaaliseen metafunktioon, mutta sen kes- keiset käsitteet voivat tehdä myös ideationaalisen ja interpersoonaisen sisällön näkyväksi.
Käytännössä rakenteen analyysi voidaan purkaa informaatioarvon, huomioarvon ja kehystä- misen analyysiin. Informaatioarvolla viitataan kuvattujen asioiden sijaintiin kokonaisuudessa.
Huomioarvo kuvaa elementtien keskinäistä tärkeysjärjestystä, joka perustuu suhteelliseen kokoon ja perspektiiviin (representaatio ja ideationaalisuus). Kehystämisellä taas viitataan rajaukseen, joka osaltaan kertoo kuvan sijoittumisesta ympäröivään todellisuuteen. Mukaan tulee väistämättä kuvan ulkopuolisia elementtejä, kuten katsojan sijainti ja linkittyminen ku- van tapahtumiin (interpersoonaisuus). (Kress & van Leeuwen 2006: 177; käytännön sovelluk- sesta Mikkonen 2012: 303–305.)
Myös Seppänen (2005) esittelee erilaisia konkreettisia keinoja tulkita mediakuvaa. Hä- nen mukaansa mediakuvat ovat tällä hetkellä selvästi merkittävin visuaalisen kulttuurin osa, ja niihin kuuluvat myös internetin eri kuvastot (Seppänen 2005: 17). Nähdäkseni Seppäsen me- netelmät keskittyvät siinä määrin harkittuihin, perinteisen median uutis- tai mainostarkoituk- siin tuottamiin kuviin, ettei niiden tarkempi erittely ole oman tutkimukseni kannalta hedelmäl- listä. Meemeille tyypillisen toistuvuuden ja kierrätyksen analysointiin sopii kuitenkin sisäl- lönanalyysi, jonka avulla Seppäsen (mts. 144) mukaan selvitetään kuvaelementtien säännön- mukaisuuksia ja toistuvia rakenteita esimerkiksi luokittelemalla.
3 IDENTITEETTI JA SOSIAALINEN ASPEKTI
3.1 Identiteetti diskurssintutkimuksessa
Kuten edellisessä luvussa totesin, diskurssianalyysissa tarkastellaan myös sitä, miten ihmiset konstruoivat kielellisessä toiminnassaan itselleen identiteettejä (Juhila 1999: 201). Jokisen ja Juhilan (1999: 68) mukaan identiteetin käsitteellä kuvataan sitä, miten ihmiset kielenkäytös- sään rakentavat itsestään ja toisistaan moninaisia ja tilanteittain vaihtelevia määrityksiä. Iden- titeetti on siis pohjimmiltaan toiminnallinen kategoria ja osa merkityssysteemiä. (Jokinen &
Juhila 1999: 68.)
Pietikäinen ja Mäntynen (2009: 49) ottavat esiin diskurssien merkityksen identiteettien rakentajana. Heidänkin määritelmässään identiteetit ovat käsityksiä itsestä ja toisesta, mutta myös ihmisten välisistä suhteista. Eri kielenkäyttötilanteet rakentavat erilaisia identiteettejä, joten erilaiset diskurssit rakentavat erilaisia identiteettejä. Pietikäinen ja Mäntynen korostavat identiteetin rakentumista kielen ja muiden semioottisten resurssien käytössä, vaikka käsite on (diskurssin tavoin) monitieteinen ja laajasti ymmärrettävä. (Pietikäinen & Mäntynen 2009:
49–50.)
Sosiolingvistiikassa identiteetin määritelmä voidaan Omoniyin ja Whiten (2006: 2) mu- kaan jakaa seuraaviin piirteisiin: Identiteetti ei ole pysyvä, vaan se muodostuu joka konteks- tissa uudelleen. Muodostumiseen vaikuttavat kontekstin sosiaaliset muuttujat, mutta identi- teetti on läsnä, vaikka sille ei annettaisi erityistä arvoa kontekstissa. Yhdessä kontekstissa voi olla rinnakkain läsnä useampiakin identiteettejä. Identiteetti ilmentää sosiaalisia suhteita ja niitä rakentavia viestejä, ja sitä ilmaistaan kielen avulla. Nämäkin piirteet on tosin joissain tutkimuksissa kyseenalaistettu. (Mp.)
Tutkimukseni kannalta ei ole olennaista käsitellä kielellistä identiteettiä laajemmin esi- merkiksi psykolingvistiikan tai monikielisyyden näkökulmasta. Sen sijaan on tärkeää erottaa toisistaan henkilökohtainen eli yksilöllinen ja sosiaalinen eli ryhmässä jaettu identiteetti. Dis- kurssintutkimuksessa on perinteisesti oltu kiinnostuneita lähinnä henkilökohtaiseen identiteet- tiin eli minän rakentumiseen liittyvistä prosesseista (Pälli 2003: 43). Sosiaalinen identiteetti taas viittaa yksilön käsitykseen itsestään ryhmän jäsenenä. Henkilökohtaiset identiteettipiir- teet erottavat yksilön toisista yksilöistä, kun taas sosiaaliset identiteettipiirteet erottavat yksi- lön edustamat ryhmät toisista ryhmistä. (Abrams & Hogg 1990: 2–4.)
Käytän tutkielmassani sosiaalista identiteettiä ja ryhmäidentiteettiä keskenään syno- nyymisina käsitteinä. Ryhmäidentiteetin kielellistä rakentumista suomen kielen näkökulmasta on Kärnän (2008) lisäksi tutkinut Melander (2010). Melanderin pro gradu -tutkielman tarkas- telukohteita ovat uskonnollisista ryhmistä muodostuva kuva, yhteisöllisen identiteetin kielel- linen rakentuminen sekä eronteko meidän ja muiden välillä helluntaiherätyksen Ristin voitto - lehden mielipidekirjoituksissa. Hänen havaintojensa mukaan yhteenkuuluvuutta korostetaan aineistossa puhumalla eksplisiittisesti ”meistä”. Keskeisiksi kielellisiksi keinoiksi muodostu- vatkin pronominiviittausten käyttö ja ryhmien nimeäminen mutta myös ominaisuuksien ja toimintojen (nesessiivirakenteet, toimijan häivyttäminen) kuvaileminen. (Melander 2010: 21, 40–56, 66–98.)
Tuukkanen (2002) on puolestaan tarkastellut pro gradu -työssään puolueellisuuden ra- kentumista jääkiekkoselostuksissa. Vaikka hän ei käytä identiteetin käsitettä, on tutkimukses- sa kyse nimenomaan selostajan identifioitumisesta jompaankumpaan joukkueeseen ja tietystä yhteenkuuluvuuden tunteesta sen kanssa. Keskeisiä kielellisiä keinoja tässä ovat muun muas- sa pelaajien ja joukkueiden nimittäminen ja toisaalta nimittämättä jättäminen eli toimijuuden häivyttäminen esimerkiksi passiivin avulla (Tuukkanen 2002: 34–54).
Sosiaalisen identiteetin tutkimuksen monitieteisyydestä hyvä esimerkki on Ojanahon (2000) psykologian pro gradu -työ ryhmäidentiteetin rakentumisesta väkivaltaisten miesten ryhmäterapiassa. Sekin on toteutettu diskurssianalyysin menetelmin käyttäen apuna keskuste- lunanalyyttisia metodeja. Psykologian näkökulman vuoksi tutkimuksessa keskitytään tarkas- telemaan erityisesti muodostuvien identiteettien luonnetta ja niiden muutoksia terapiajakson aikana. (Ojanaho 2000: 1.) Sosiaalisen identiteetin tutkimukselle ominaista monitieteisyyttä ja sen merkitystä kielitieteellisen tutkimuksen näkökulmasta käsittelen seuraavissa alaluvuissa.
3.2 Sosiaalinen teoria ja ryhmän käsite
Sosiaalisen identiteetin tutkimus on luontevasti monitieteistä, joten sen tarkastelemiseksi on laajennettava näkökulmaa sosiaalisen teorian suuntaan. Hallidayn mukaan kieli havainnollis- taa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa hyvin käyttäytymiseen liittyvää potentiaaliaan. Hän viit- taa sosiaalisella kontekstilla tilannetyyppiin, joka on itsessään merkityksellinen jonkin sosiaa- lisen teorian kategorioiden ja käsitteiden kautta. Halliday ei rajaa käsitettä mihinkään tiettyyn teoriaan eikä varsinaisesti tarkastele sosiaalitieteitä. (Halliday 1973: 62–70.) Sen sijaan hän viittaa sosiaalisella teorialla usein sosiolingvistiseen tutkimukseen.
Monen muun tutkimussuunnan tavoin sosiolingvistiikka on jakautunut erilaisiin haaroi- hin, joita kuitenkin yhdistää kiinnostus kielen ja sosiaalisen rakenteen väliseen suhteeseen.
Suomalaisessa tutkimuksessa sosiolingvistinen tutkimus on yleisimmin ollut perinteistä vari- aationanalyysia. (Lappalainen 2004: 13.) Käsitän työssäni sosiolingvistiikan kuitenkin huo- mattavasti laajempana kehyksenä: sellaisena tutkimusta määrittävänä sosiaalisena teoriana, johon Hallidaykin (1973: 63) viittaa. Yhdistävä tekijä on silloin nimenomaan sosiaalisen ra- kenteen eli tässä tapauksessa ryhmän ja siinä tuotetun sosiaalisen identiteetin läsnäolo tutki- muksessa.
Myös Pällin väitöskirjan (2003: 16) mukaan sosiolingvistisen kielentutkimuksen aspekti on läsnä hyvin monenlaisessa tutkimuksessa, jossa selitetään ja kuvataan sosiaaliseen maail- maan kielenkäytön kautta liittyviä kielellisiä ilmiöitä. Kun diskurssintutkimus puolestaan tar- kastelee kielenkäyttöä sosiaalisena toimintana (Pietikäinen & Mäntynen 2009: 21), eron te- keminen näiden näkökulmien välille vaikuttaa keinotekoiselta. Selkeyden vuoksi asemoinkin oman tutkimukseni edelleen diskurssintutkimukseksi, johon tutkimusongelman luonne liittää sosiaalisen aspektin.
Sosiaalinen ulottuvuus näkyy erityisesti tutkimukselleni keskeisessä ryhmän käsitteessä.
Yksilö on itsensä lisäksi aina osa laajempaa sosiaalista kokonaisuutta eli ryhmää. Ryhmä voi- daan määritellä sekä sisä- että ulkopuolelta. Määrittelyn perustana toimii sosiaalisen ympäris- tön järjestäminen luokkiin eli kategorisaatio, jota käsittelen tarkemmin seuraavassa alaluvus- sa. Pällin (2003: 15) mukaan sosiolingvistinen tutkimus kohdistuu useimmiten tietyn ominai- suuden valmiiksi rajaamaan ryhmään, ei niinkään ryhmän määrittelyyn. Hän pitää tätä jossain määrin ongelmallisena.
Koska oma tutkimukseni kohdistuu niin ikään valmiiseen, harrastuksen ja siihen liitty- vän internetsivuston yhdistämään ryhmään, koen tarpeelliseksi käsitellä tässä lyhyesti myös ryhmän muodostumisen kriteereitä sosiologian ja sosiaalipsykologian kannalta. Ryhmän ole- massaolon kriteereitä ovat muun muassa yhteiset normit ja tavoitteet, yhteenkuuluvuuden tunne, ryhmän riittävä koko ja ryhmärakenteen olemassaolo sekä jäsenten välinen vuorovai- kutus. Eri kriteerit pätevät erilaisiin ryhmiin, mutta yleistettävin lienee niin sanottu kognitiivi- nen kriteeri. Sen mukaan yksilöt muodostavat ryhmän silloin, kun he itse havaitsevat jäsenyy- tensä ja identifioituvat siihen. (Pälli 2003: 34–35.)
Nähdäkseni monet ryhmän muodostumisen kriteerit ovat sellaisinaan sovellettavissa myös ScoutMeIn-sivun meemejä tuottaviin ja vastaanottaviin partiolaisiin ryhmänä. Ryhmällä on yhteiset normit ja tavoitteet (ohjeet meemien tekoon, rajojen venyttäminen, toisten haus- kuuttaminen), se on yhteisönä varsin suuri (yli 5 200 Facebook-tykkääjää), ja sen jäsenet ovat
keskenään vuorovaikutuksessa (meemien luominen ja kommentoiminen). Yhteenkuuluvuu- den tunne on esillä siinä määrin, että se on saanut aikaan tämän tutkielman. Oletettavasti myös kognitiivinen kriteeri täyttyy ainakin monen jäsenen kohdalla. Näin ollen sivusta tyk- kääjien ja siihen osallistujien käsitteleminen ryhmänä on tässä tutkimuksessa nähdäkseni pe- rusteltua.
3.3 Sosiaalisen identiteetin teoria
Pietikäisen ja Mäntysen (2009: 27–29) mukaan sosiaaliset identiteetit ovat sosiokulttuurisen ja yhteiskunnallisen kontekstin tuotoksia. Sosiokulttuurisella kontekstilla he viittaavat laajaan sosiaaliseen, kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen toimintaympäristöön. Yhteisöllinen konteksti taas on se rajattu ja spesifi konteksti, jota itsekin tutkimuksessani tarkastelen. Rajatussa kon- tekstissa sosiaalisen identiteetin eli ryhmäidentiteetin tarkastelu onnistuu havainnollisesti so- siaalisen identiteetin teorian avulla.
Sosiaalisen identiteetin teoria on monitieteinen, sosiaalitieteistä lähtöisin oleva teoria ryhmäidentiteetin rakentumisperusteista. Sen tausta on Festingerin sosiaalisen vertailun teori- assa, jonka mukaan vertailu toisiin on ihmiselle luontaista ja perustuu yksilön sisäiseen tar- peeseen arvioida itseään positiivisesti. (Abrams & Hogg 1990: 3.) Pällin (2003: 38) mukaan sosiaalisen identiteetin teoria rakentuu kolmen keskeisen käsitteen, kategorisaation, identifi- kaation ja vertailun, varaan. Teorian ydin on sosiaalinen kategorisaatio, joka jakaa maailman ymmärrettäviin yksiköihin (Abrams & Hogg 1990: 2–3).
Pällin mukaan tarkasteltava kategorisaatio on nimenomaan sosiaalista: olennainen ky- symys on se, miten yksilön tietoisuus ja havainto ryhmään kuulumisesta saa aikaan sosiaali- sen ympäristön erottelua omaan ryhmään ja muihin ryhmiin. Kyse on siis niistä keinoista ja prosesseista, joita käytetään yhdistämään tai erottamaan ihmisiä. Ryhmän käsitteen kannalta tarkasteltuna sosiaalinen kategorisaatio jakaa ihmiset sisäryhmään ja ulkoryhmään. (Pälli 2003: 38–39, 41.)
Identifikaatiossa on kyse siitä, että ihminen identifioituu tyypillisesti sellaiseen ryh- mään, johon havaitsee itse kuuluvansa. Yhteys ryhmän muodostuksen kognitiiviseen kritee- riin on vahva, mutta identifikaation käsite painottaa kuitenkin enemmän kohteena olevaa ryhmää kuin yksilön kognitiivista prosessia. Vertailun käsitteellä taas viitataan positiivisen minäkäsityksen pyrkimykseen, joka on ihmiselle luontainen psykologinen toiminto. Kuten sosiaalisen vertailun teoriassa, ihminen näkee mielellään ryhmän positiiviset ominaisuudet
itsessään. Vertailuun perustuu sekin, että ihminen kuluu mieluiten yhteiskunnallisesti arvos- tettuihin ryhmiin. (Pälli 2003: 38.)
Sisäinen tarve positiiviseen itsearvostukseen johtaa ryhmätasolla helposti siihen, että sisäryhmää suositaan ja ulkoryhmää hyljeksitään. Sisäryhmä nähdään ominaisuuksiltaan ulko- ryhmää parempana. (Pälli 2003: 41.) Ryhmien erilainen arvostus yhteiskunnassa voi tosin johtaa siihen, että niin sanottu altavastaajaryhmä omaksuu dominoivan ryhmän arvot ja raken- taa omaa identiteettiään negatiiviseksi. Toisaalta altavastaajilla on usein motivaatiota luovia tilanteesta ja luoda itselleen positiivista identiteettiä lukuisilla eri keinoilla. (Abrams & Hogg 1990: 4.) Tässä keinovalikoimassa kielellä voi olla ratkaiseva rooli.
Sosiolingvistiikka on perinteisesti tutkinut kielen merkitystä ryhmäidentiteetin muodos- tumisessa, mutta sen tutkimuskohteina ovat olleet lähinnä alueelliset ja etniset ryhmät (Nuoli- järvi 2008: 18). Sosiaalinen ryhmään identifioitumisen tarve voi kuitenkin johtaa tutkimuksel- lisesti merkittäviin toimintoihin. Esimerkiksi mustaksi identifioitumisen prosessia amerikka- laisessa hip hop -kulttuurissa tutkittaessa havaittiin, että myös ei-mustat saattoivat omaksua mustille ominaista hip hop -kieltä ja muuttaa tarkoituksella omaa puhetapaansa, jotta voisivat kuulua arvostamaansa joukkoon (Alim 2009: 14–15).
Omassa tutkimuksessani keskityn tarkastelemaan yhteenkuuluvuuden rakentumista sisä- ryhmän käsitteen kautta. Tarkemmin määriteltynä kysymys on sisäryhmän eli tavoiteltavan partiolaisuuden representaatiosta tarkastelemassani aineistossa ja toisaalta niistä kielellisistä ja visuaalisista keinoista, joilla tätä representaatiota rakennetaan. Seuraavassa luvussa keskityn kielelliseen rakentumiseen, sillä visuaalisen analyysin periaatteita käsittelin tutkimukselleni riittävällä tarkkuudella jo multimodaalisuuden yhteydessä luvussa 2.5.
3.4 Identiteetin kielellinen rakentuminen
Pietikäisen ja Mäntysen (2009: 50) mukaan identiteettiä ilmaistaan ja kuvataan ja siitä neuvo- tellaan kielenkäytön avulla. Analyyttisessa diskurssintutkimuksessa tutkimus voidaankin pai- nottaa itse merkitysten tarkastelun sijaan merkitysten tuottamisen tarkasteluun. Silloin keskei- nen kysymys on, miten eli millaisia kielellisiä keinoja käyttämällä ihmiset tuottavat merkityk- siä. (Jokinen & Juhila 1999: 66.) Ymmärrän kielelliset keinot tässä laajasti siten, että niihin sisältyvät käytetyn sanaston ja kielellisten rakenteiden (ml. vakiintuneet konstruktiot ja väl- jemmät rakenteet) lisäksi intertekstuaaliset ainekset.
Analyyttisen diskurssintutkimuksen laajasta kentästä voidaan Jokisen ja Juhilan (1999:
77) mukaan erottaa retorisuuden ja responsiivisuuden analyysit. Retorisuudella tarkoitetaan kielen avulla tapahtuvaa vakuuttelua ja suostuttelua, jolla tietty yleisö yritetään saada oman kannan taakse. Responsiivisessa vuorovaikutuksessa taas osapuolet rakentavat yhdessä tiettyä sosiaalista todellisuutta. (Mp.) Koska tarkastelemani aineisto on suunnattu tietylle laajemmal- le yleisölle eikä sen sisältö julkaisun jälkeen juurikaan muutu, koen retorisuuden analyysin sopivan tässä tapauksessa paremmin identiteetin kielellisen rakentumisen tarkasteluun. Res- ponsiivisuus rakentuu ScoutMeIn-sivulla enemmän kuvateksteissä ja kommenttiketjuissa, jotka olen rajannut tutkimukseni ulkopuolelle.
Retorisessa analyysissa vakuutteluun suhtaudutaan usein faktan konstruointina. Siinä pyritään representoimaan oma asia kiistämättömänä tosiasiana, jolloin vaihtoehtoiset tavat jäsentää todellisuutta jäävät taka-alalle. Oleellinen strategia todellisuuden tuottamiseen on myös kategorisointi, jolla piirteitä representoidaan esimerkiksi positiivisina tai negatiivisina ja tärkeinä tai merkityksettöminä. (Jokinen 1999b: 129–130.) Tämä näkökulma yhdistää retori- sen analyysin läheisesti sosiaalisen identiteetin teoriaan. Käytännössä kategorioita voidaan käyttää hyväksi asettamalla asia jo esitettäessä tiettyyn kategoriaan, jonka käytöllä on tulkin- nan kannalta tietyt seuraukset (mts. 143).
Retorisia keinoja käyttämällä voidaan siis luoda asiasta tietty representaatio ja esimer- kiksi vahvistaa haluttua identiteettiä. Käytännössä keinoja ovat kategorioiden hyödyntämisen lisäksi muun muassa asian etäännyttäminen puhujan omista intresseistä, arvostettuihin puhu- jakategorioihin tai asiantuntijalausuntoihin vetoaminen sekä yksityiskohdilla ja narratiiveilla vakuuttaminen. Vastaanottajan tunteisiin ja ajatuksiin voidaan vaikuttaa käyttämällä voimak- kaita metaforia tai ääri-ilmaisuja. Myös rakenteilla on merkitystä: kolmen kohdan rakenne, vastakohtaparien käyttö, esimerkit ja rinnastukset sekä toisto ovat kaikki retorisesti tehokkaita ilmaisutapoja. (Jokinen 1999b: 132–155.)
Edwardsin (2009: 34) mukaan myös nimillä ja nimeämisellä on merkittävä rooli identi- teetin rakentumisessa. Erilaisilla nimillä on erilaisia konnotaatioita, joiden perusteella jotkin nimet ovat attraktiivisempia kuin toiset. Erilaisia ryhmiä nimeämällä taas voidaan määrittää suhtautumista ryhmään joskus hyvinkin tehokkaasti (mts. 36). Mühlhäusler ja Harré (1990) puolestaan ovat tutkineet persoonapronominien roolia erilaisten identiteettien rakentajina.
Heidän mukaansa esimerkiksi englannin kielen toiseen persoonaan viittaavat you ja thou saa- vat erilaisia merkityksiä ajasta ja yhteisöstä riippuen (ks. taulukko mts. 152). Nähdäkseni Mühlhäuslerin ja Harrén (1990) tuloksia ei tosin ole tarkoituksenmukaista verrata omiini, koska pronominien käyttö eroaa englannin ja suomen kieliopeissa niin paljon toisistaan.
Itse nostaisin etenkin sosiaalisen identiteetin rakentajana esiin vielä sosiaalisen ryhmän yhteisen sosiaalisen murteen eli slangin ja siihen kuuluvan sanaston roolin. Jarvan ja Nurmen (2006: 24–25) mukaan slangilla tarkoitetaan tavallisimmin jonkin ryhmän käyttämää kieli- muotoa, jonka tarkoitus on ilmaista ryhmään kuulumista. Sillä voidaan siis rajata muut oman ryhmän ulkopuolelle ja siten vahvistaa omaa sisäryhmää. Kandidaatintutkielmani perusteella (Seppälä 2015b: 17) partiolaiset käyttävät slangia muun muassa siksi, että se yhdistää ja on yleinen, perinteinen käytäntö.
4 TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT
4.1 Tutkimusaineisto
4.1.1 ScoutMeIn ja sivuun osallistujat
Tutkimukseni aineisto koostuu Facebookin ScoutMeIn-sivulla julkaistuista meemeistä (mee- min määritelmästä ks. luku 1.4). Sivun kuvauksessa ScoutMeIn toteaa kertovansa ”asialliset ja asiattomat totuudet partioelämästä”. Partio-lehdessä haastatellun perustajajäsenen Pauli Engblomin mukaan sivun tarkoitus on ”hauskuuttaa partiolaisia ja luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta”. Hän sanoo sivun kautta olevan mahdollista ”haastaa perinteisiä näkemyksiä ja jos- kus provosoidakin”. (Seppälä 2015a: 11.)
ScoutMeIn-sivuja on nykyään monessa sosiaalisen median palvelussa, mutta olen va- linnut tarkasteltavakseni Facebook-sivun. Se oli olemassa ensimmäisenä, ja ajallinen suodat- taminen on sen kautta helpompaa kuin muissa palveluissa. Facebook-sivun toimintamalli on hyvin yhteisöllinen, sillä kuka tahansa voi tehdä ja lähettää sivulle omia meemejään, joita ylläpitäjät jakavat eteenpäin. Sivulla ei ole yhteyttä Suomen Partiolaisten viralliseen organi- saatioon, minkä se on kirjannut myös kuvaukseensa.
Facebookissa yksityishenkilöiden ja julkisten sivujen (kuten ScoutMeIn) julkaisuihin voitiin vuonna 2015 reagoida tykkäämällä (like), kommentoimalla (comment) ja jakamalla (share) niitä omille seuraajille. Sen jälkeen reaktiovaihtoehtoja on tullut lisää, ja julkaisuista voi muun muassa ihastua tai kauhistua. Aineistossani tunnereaktiot ovat kuitenkin vielä pelk- kiä tykkäyksiä. Sivua aletaan seurata tykkäämällä siitä, minkä jälkeen sen julkaisut alkavat näkyä käyttäjän syötteessä. Tietyn sivun julkaisut voivat näkyä käyttäjän syötteessä myös ilman tykkäämistä esimerkiksi silloin, kun joku hänen Facebook-kavereistaan (friends) on reagoinut julkaisuun.
Tykkääminen ja verbi tykätä ovat suomen kielessä arkisia ilmauksia (KS s.v. tykätä), joten koen tarpeelliseksi perustella lyhyesti niiden käyttöä akateemisessa tutkielmassa. Tyk- käämisellä viitataan mieltymykseen ja jostakin pitämiseen (mp.). Yleiskielessä sen synonyy- mina voitaisiin käyttää esimerkiksi verbiä pitää, ja Facebookissakin kyse on pitkälti tietystä julkaisusta pitämisestä. Tykätä, tykkäys (eli tykkäämisen yksikkö) ja toimijaa kuvaava tykkää- jä ovat kuitenkin Facebook-ympäristössä niin vakiintuneita termejä, että kokisin keinotekoi- sen yleiskielisen termistön vievän lukijan huomiota liiaksi pois tutkittavasta ilmiöstä.
Facebookin tarjoamien tilastojen mukaan jopa 71 prosenttia ScoutMeIn-sivun tykkääjis- tä on iältään 13–24-vuotiaita. Voidaankin perustellusti sanoa, että sivu on suosittu etenkin nuorten keskuudessa. Kaikista tykkääjistä naisia on 68 prosenttia ja miehiä 32 prosenttia.
Maantieteellisesti tykkääjät jakautuvat varsin tasaisesti ympäri Suomen. Suuret kaupungit, kuten Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku ja Tampere ovat luonnollisesti listan kärjessä, mutta myös muu Suomi on hyvin edustettuna. Tykkääjiä on ulkomaillakin.
Facebook nimittää sitoutuneiksi tykkääjiksi sellaisia henkilöitä, jotka ovat viimeksi ku- luneiden 28 vuorokauden aikana tykänneet, kommentoineet tai jakaneet sivun julkaisuja. Näi- tä sitoutuneita tykkääjiä ScoutMeIn-sivulla oli maaliskuussa 2016 vähän yli tuhat. Karkeasti noin viidesosa kaikista tykkääjistä (joita oli maaliskuussa 2016 noin 5 200) osallistuu siis ak- tiivisesti sivun toimintaan ja seuraamiseen. Näistä aktiiveista jopa 79 prosenttia on naispuoli- sia. Nuorten eli 13–24-vuotiaiden osuus on edelleen korkea, 63 prosenttia.
Tärkeää on huomata myös se, että sivun julkaisut näkyvät säännöllisesti lukuisille sel- laisillekin Facebookin käyttäjille, jotka eivät ole tykänneet siitä. Niitä henkilöitä, joille jokin sivun julkaisu oli näytetty viimeisten 28 vuorokauden aikana, oli maaliskuussa 2016 pelkäs- tään Suomessa yli 33 000. Suurin osa (61 %) näistä henkilöistä oli nuoria eli 13–24-vuotiaita.
Nähdäkseni tämä todistaa työn motivoinnissa esittämäni oletuksen siitä, että partiosisällöt näkyvät verkossa laajalti myös kohderyhmän ulkopuolelle ja mahdollisille tuleville partio- laisille.
4.1.2 Aineiston rajaus ja meemityypit
Olen rajannut tutkimukseni aineistoksi sellaiset vuoden 2015 aikana julkaistut meemit, jotka ovat keränneet vähintään 150 tykkäystä. Päädyin suosioperusteiseen rajaukseen, koska oletan käyttäjien tykkäävän todennäköisemmin sellaisista julkaisuista, jotka herättävät heissä jonkin- laisia tunteita tai joihin he samaistuvat jollain tasolla. Samaistuminen taas on identifikaation perusta, sillä ihminen samaistuu todennäköisimmin sellaiseen ryhmään, johon hän havaitsee kategorisaation ja vertailun kautta kuuluvansa (Pälli 2003: 38).
Keräsin tutkimukseni aineiston lataamalla sen meemi kerrallaan verkosta. Sivun tarkas- teleminen ei vaadi kirjautumista Facebook-palveluun, vaan se on mahdollista kaikille interne- tin käyttäjille. Meemit ovat siten julkista verkkomateriaalia ja sellaisena vapaasti hyödynnet- tävissä (ks. Kuula 2015: 52, 117). Joitakin aineiston esittelyssä hyödyntämiäni taustatietoja, kuten tilastoja ScoutMeIn-sivun tykkääjistä, sain suoraan sivun ylläpitäjiltä.
Aineisto sisältää yhteensä 67 meemiä, jotka olen jaotellut neljään meemityyppiin (ks.
kuvat 1–4). Näistä kolme tyyppiä sisältää enimmäkseen omaperäisiä kuvia ja neljännessä on hyödynnetty internetissä yleisesti kiertäviä meemikuvia. Ensimmäinen tyyppi koostuu ScoutMeIn-sivun omaa luomusta Migueloa hyödyntävistä meemeistä (ks. kuva 1). Miguelo on aurinkolasit päässä ja partiohuivi kaulassa kaksimielisesti flirttaileva partiopoika, jonka uusin iskurepliikki on perinteisesti julkaistu perjantaisin. Miguelo-meemejä on aineistossa yhteensä 13, joista yhden päähenkilönä on tosin ”naispuolinen Miguelo” nimeltä Bella.
Kuva 1. Miguelo-tyyppi. Kuva 2. En aina tee -tyyppi.
Kuva 3. Muita omia kuvia Kuva 4. Lainattuja kuvia hyödyntävä tyyppi. hyödyntävä tyyppi.
Toisen tyypin muodostavat meemit, joiden tekstiaines rakentuu myöhemmin luvussa 5.1.2 kuvattavalle en aina -konstruktiolle (ks. kuva 2). Niitä on yhteensä 12, joista yhdentois- ta kuva-aines liittyy tyypillisesti tekstin kuvaamaan tapahtumaan ja on kuvattu itse. Muita omaa kuvitusta hyödyntäviä meemejä on 18, ja niiden sisältö on huomattavasti edellisiä tyyp-
pejä hajanaisempaa (ks. kuva 3). Yhteensä 42 meemiä aineiston 67 meemistä (63 %) rakentuu siis omaperäiselle visuaaliselle ainekselle kierrätettävän sijaan. Tämä on jossain määrin yllät- tävää siksi, että Davisonin (2012: 127) mukaan ainesten kierrättäminen on meemeissä hyvin tyypillistä.
Neljäs tyyppi koostuu meemeistä, joissa on selvästi kierrätetty meemikulttuuriin kuulu- vaa visuaalista ainesta (ks. kuva 4). Niitä on yhteensä 24, ja niillä on näkyvin intertekstuaali- nen yhteys meemeihin yleensä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että tyyppiin kuuluvat aineis- ton ainoat englanninkieliset meemit, joita on peräti viisi. Intertekstuaalisia suhteita analysoin luvussa 6.2. Seppäsen (2005: 15) mukaan visuaalisen (media)kulttuurin kuvastot ovat usein poliittisia, koska niiden tekijät ovat tarkasti harkinneet, mitä mihinkin kuvastoon sisällytetään.
Väitän kuitenkin, että sosiaalisen median meemit syntyvät intertekstuaalisista ja tekstilajityy- pillisistä kytköksistään huolimatta suhteellisen spontaanisti. Kaikki aineistoni meemit on koottu liitteeseen 1.
4.2 Tutkimusmenetelmät
Tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen ja empiirinen. Laadullinen tutkimus pyrkii selittä- mään ja ymmärtämään ihmisten vuorovaikutuksessaan rakentamia merkityksiä (Pietikäinen &
Mäntynen 2009: 107). Pyrinkin kuvailemaan, analysoimaan ja tulkitsemaan aineistossani esiintyviä piirteitä. Laadullisessa analyysissa on huomioitava myös tulkinnallinen rajaaminen, sillä tutkijan oma näkökulma rajaa tutkimuskenttää automaattisesti (Kiviniemi 2010: 73). On tavoiteltavaa, että tutkija tiedostaa omat lähtökohtansa (Moilanen & Räihä 2007: 52).
Koko ajan onkin tärkeää muistaa, että aktiivipartiolaisena ja ScoutMeIn-sivun seuraaja- na edustan itse tarkastelemaani sisäryhmää. Lisäksi on muistettava, että ScoutMeIn-aktiivit edustavat hyvin pientä osaa suomalaisista partiolaisista. Analyysin tuloksia ei siis voida yleis- tää koskemaan partiolaisten identiteettiä tai olemusta yleensä. Kyse on nimenomaan yhden meemisivun tuottamista representaatioista, kuten totesin jo luvussa 1.3.
Käsittelyvaiheessa teemoittelin meemeistä aineistolähtöisesti toistuvia ja toisaalta poik- keavia piirteitä. Moilasen ja Räihän (2007: 55–56) mukaan teemoittamisessa on kyse aineis- ton pelkistämisestä tekstin olennaisimpien asioiden kautta. Teemoittelussa kiinnitin huomiota erityisesti tutkimuskysymysteni kannalta olennaisiin piirteisiin, kuten erityiseen sanastoon, toistuviin lauserakenteisiin ja selvään intertekstuaalisuuteen. Multimodaalisia aineksia eli meemien kuvia lähestyin Seppäsen (2005: 144) esittelemän mediakuvaston sisällönanalyysin
kautta, jossa pyritään selvittämään kuvien toistuvia piirteitä, säännönmukaisuuksia ja raken- teita.
Aineistolähtöisen lähestymistapani vuoksi käytin analyysimenetelmänä analyyttista diskurssianalyysia (ks. Jokinen & Juhila 1999: 86; luku 2.2). Diskurssianalyysi on aina moni- tasoista ja monimenetelmäistä (Pietikäinen & Mäntynen 2009: 125). Omassa analyysissani pyrin erittelemään teksteistä, kuvista ja niiden muodostamista kokonaisuuksista rakenteellisia, sanastollisia, retorisia, visuaalisia ja intertekstuaalisia piirteitä, jotka erityisesti vaikuttavat yhteenkuuluvuuden rakentumiseen. Suhteutin havaintojani jatkuvasti systeemis- funktionaalisen teorian ideationaaliseen ja interpersoonaiseen metafunktioon (ks. luku 2.4) sekä sosiaalisen identiteetin teoriaan kuuluvaan sisäryhmän käsitteeseen ja sitä tuottavaan kategorisaatioon ja vertailuun (ks. luku 3.3).
Menetelmällisesti diskurssintutkimuksessa on keskeistä havaintojen kirjoittaminen, kriittinen tarkastelu ja kirjoittaminen uudelleen. Erityisen tärkeää on suhteuttaa aineistosta nousevia ilmiöitä ja merkityksiä kontekstiin ja kielenkäytön taustalla olevaan sosiaaliseen toimintaan – tässä tapauksessa yhteenkuuluvuuden rakentamiseen. (Ks. Pietikäinen & Mänty- nen 2009: 126–127.) Analyysissani pyrinkin selittämään ja ymmärtämään keskeisiä ilmiöitä vertaamalla niitä aiempaan tutkimukseen sekä muun muassa Ison suomen kieliopin (VISK) näkemyksiin.
Kielellisten rakenteiden konstruktiivisuuden vuoksi hyödynsin analyysissani myös kon- struktiokielioppia. Kuten edellä on sivuttu, konstruktiolla tarkoitetaan moniosaisen kielellisen ilmauksen rakennemallia (Tieteen termipankki 2016). Konkreettisessa kielenkäytössä se voi olla esimerkiksi sana, sanaryhmä eli lauseke, lause, yhdyslause, puhejakso tai tekstikokonai- suus (Alho & Kauppinen 2009: 23). Heinosen (2013: 8) mukaan monisanaiset syntaktiset konstruktiot voidaan jakaa lausekkeen laajuisiin ja lausuman laajuisiin konstruktioihin. Hän luokittelee tutkimansa idiomit lausekkeen laajuisiksi konstruktioiksi, kun taas esimerkiksi sananlaskut ovat lausuman laajuisia konstruktioita.
Sananlaskujen ja meemien yhteys oli esillä jo tutkielmani johdannossa, ja nähdäkseni myös meemit ovat lausuman laajuisia konstruktioita. Iso suomen kielioppi (esim. § 842, § 1095) nimittää tällaisia väljästi muuttujapaikkoja sisältäviä rakenteita kiteymiksi, mutta kyse on myös väljemmin skemaattisista konstruktioista tai muoteista (Heinonen 2013: 14). Idiome- ja tutkinut Kortelainen (2011: 61) käyttää konstruktioanalyysissa Ingon (2000) termejä ydin- komponentti sekä täyte- ja kehyskomponentti. Näistä ydinkomponentit ovat konstruktion vält- tämättömiä ja toistuvia sisältöjä, täyte- ja kehyskomponentit taas nimensä mukaisesti vaihte- levia, täydentäviä osia. Tämä jako hahmottuu paremmin seuraavan luvun analyysissa.
