’’Se oli taistelutahto, mikä liikutti mua eteenpäin’’
Rikollisen identiteetin ja elämänkulun rakentuminen rikollisrap-lyriikoissa
Teemu Pulkkinen Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Maaliskuu 2017
PULKKINEN TEEMU: ’’Se oli taistelutahto, mikä liikutti mua eteenpäin’’. Rikollisen identiteetin ja elämänkulun rakentuminen rikollisrap-lyriikoissa.
Pro gradu -tutkielma, 95 sivua
Tutkielman ohjaajat: Professori Vilma Hänninen
Yliopisto-opettaja Mikko Saastamoinen
Maaliskuu 2017
Avainsanat: rikollinen identiteetti, elämänkulku, desistanssi
Tutkielman aiheena on rikollisen identiteetin, ajattelutavan sekä elämänkulun rakentuminen rikollis- rap-lyriikoissa. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1) Miten rikollinen identiteetti ja ajattelutapa rakentuvat rikollisrap-kappaleiden lyriikoissa? 2) Millaisia keskeisiä tapahtumia ja kehityskulkuja rikolliseen elämäntapaan liittyy rikollisrap kappaleiden lyriikoissa? Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu viiden suomalaisen rikollisrap-artistin tuotannosta. Jokaiselta artistilta on valittu neljä kappaletta aineistoon, eli yhteensä kappaleita on 20. Aineisto on kerätty kuuntelemalla kappa- leita Youtube ja Spotify palveluista kirjoittaen samalla tietokoneella ylös kappaleiden lyriikat. Ai- neistoa analysoidaan aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla eritellen aineistosta abstrahoituja ilmai- suja. Tämän jälkeen ilmauksia analysoidaan rikollisen sosiaalisen identiteetin teorian sekä rikollisen identiteetin ominaispiirteitä koskevan taustatiedon avulla. Analyysin kautta saadut tutkimustulokset esitetään rikollista elämänkulkua narratiivisesti kuvaavassa muodossa.
Tutkimustuloksissa korostuu erityisesti sosiaalisten tekijöiden merkitys rikollisen identiteetin muo- dostumisessa. Lisäksi rikollisten suhtautuminen yhteiskuntaan ja viranomaisiin näyttäytyy negatiivi- sessa valossa. Merkittäväksi tekijäksi rikolliseksi kasvamisessa voi nähdä yksilöiden kadulla kasva- misen sekä vaikeat kokemukset lapsuudessa. Rikollisessa elämäntavassa korostuu aineiston perus- teella oman vahvuuden todistelu muille, suora puhe tehdyistä rikoksista sekä vahva veljeyden koke- minen veljien sekä ystävien kanssa. Keskeisimmäksi asiaksi tutkimustuloksissa nousee desistanssin, eli rikollisuudesta irtautumisen, selkeä näkyminen osassa aineistoa. Desistanssiin liittyy aineiston pe- rusteella erityisesti puheet menneisyyden kuoppaamisesta sekä kokonaisvaltaisesta muutoksesta. Tä- män lisäksi aiheessa korostuu taistelu ihmisten luottamuksen saavuttamisesta sekä normaaliyhteis- kunnan jäseneksi pääsystä.
Tulokset osoittavat, että rikollisrap-lyriikoissa käsitellään laaja-alaisesti aihealuetta. Ne osoittavat myös, että kappaleissa on hieman ristiriitaista sisältöä liittyen rikollisuuteen suhtautumiseen, mutta silti rikollisuudesta irtautuminen korostuu tässä aineistossa. Tulokset osoittavat myös tunteiden kä- sittelyn merkityksen, koska aineistossa käsiteltiin paljon tunteita, kuten vihaa, pelkoa, arvottomuutta sekä muita pääasiassa synkkiä tunteita.
Jatkotutkimusta voisi tehdä aiheesta ottamalla aineistoon mukaan myös kappaleiden musiikkivideot ja mahdollisesti artistien haastattelut. Lisäksi laajempaa samankaltaista aineistoa voisi tutkia leimatun identiteetin näkökulmasta vastapuheena leimautumiselle ja ennakkoluuloille.
PULKKINEN TEEMU:’’Se oli taistelutahto, mikä liikutti mua eteenpäin’’. Rikollisen identiteetin ja elämänkulun rakentuminen rikollisrap-lyriikoissa.
Master's thesis, 95 pages
Advisors: Professor Vilma Hänninen
University teacher Mikko Saastamoinen March 2017
Keywords: criminal identity, course of life, desistance
This study focuses on criminal identity, criminal way of thinking and course of life and how these factors appears in criminal rap lyrics. There are two main questions in this study: 1) How criminal identity and the way of thinking constructs in criminal rap-music? 2) What kind of process is grow- ing up to criminal person or criminal identity? This study is qualitative research, which material consists of five Finnish criminal rap-artists’ songs. There are four songs of each artists that includes in material, so there are 20 songs in this study. Songs are collected on Youtube and Spotify. Lyrics are written clear on computer. Material are analysed by using open content analysis and by search- ing clear expressions from material. After this material are analysed by using criminal social iden- tity theory and previous information about criminal identity. Research findings constructs roughly form of criminal life narrative.
Research findings highlights the significance of social factors in the development of criminal iden- tity. Criminals negative attitude of society and authorities have strong meaning in research material.
Research material shows up also that bad childhood and growing up at the street are common in growing up to criminal person. Artists tells also things about their own power, crimes, and brother- hood in their lyrics. Desistance has also big part in research material. The desistance shows up in material specially speaking about letting past life behind and making overall change in one’s life.
Artist also tells about fight to get other peoples trust and to get a part of a society.
Research findings shows that there are many kinds of things that comes up in in criminal rap-lyrics.
These lyrics has also conflicts concerning about attitudes of crime, but still desistance have strong meaning in research material. There are also many feelings, like anger, fear, worthlessness, and other dark feelings, which shows up in research material.
It would be interesting to do research about this area by using music videos and probably artist in- terviews as research material. It’s also able to make research about stigmatized identity and speak- ing against it by using criminal rap-lyrics as research material.
1.1 Tutkimuksen lähtökohta ... 2
1.2 Tutkimustehtävä sekä tutkimuskysymykset ... 3
2 TUTKIMUKSEN KONTEKSTI JA TEORIATAUSTA ... 6
2.1 Identiteetti sekä rikollinen, poikkeava, identiteetti ... 6
2.1.1 Rikollisen identiteetin ominaispiirteet sekä leimautuminen poikkeavaksi ... 8
2.2 Rikollinen elämänkulku ja rikollisrap ilmiönä sekä tutkimuskohteena ... 14
2.3 Rikollisen sosiaalisen identiteetin teoria ... 18
2.4 Desistanssin käsite ... 22
3 MENETELMÄT ... 24
3.1 Tutkimuskohde ja lyriikoiden päätyminen aineistoksi ... 26
3.2 Aineistonkeruu ... 30
3.3 Aineiston analyysi ... 32
3.3.1 Temaattinen analyysi ... 32
3.3.2 Laadullinen sisällönanalyysi ... 33
3.3.3 Aineiston analyysin toteuttaminen ... 37
3.4 Tutkimuseettiset näkökulmat ... 38
4 RIKOLLINEN ELÄMÄNKULKU ... 40
4.1 Rikolliseksi kasvaminen ja rikollisen identiteetin muodostuminen ... 40
4.1.1 Henkilökohtaiset ja sosiaaliset tekijät ... 42
4.1.2 Suhde yhteiskuntaan ... 45
4.1.3 Vaikea elämänhistoria ja lapsuus sekä kadulla kasvaminen ... 47
4.2 Rikollinen elämä ... 49
4.2.1 Normaaliyhteiskunnan ulkopuolisuus ja poikkeavuuden kokemukset ... 50
4.2.2 Rikollinen yhteenkuuluvuus ... 53
4.2.3 Rikollisen elämän sävyttämät tunteet sekä läheisten menettämisen kokemukset ... 57
4.3 Rikollisuudesta irtautuminen eli desistanssi ... 61
4.3.1 Menneisyyden kuoppaaminen sekä puhe muutoksesta ... 61
4.3.2 Hengelliset kokemukset osana irtautumisprosessia ... 66
4.3.3 Taistelu ihmisten luottamuksesta sekä normaaliyhteiskunnan jäseneksi pääsystä ... 71
5 POHDINTA ... 73
5.1 Tulosten yhteenveto ... 73
5.2 Pohdintaa tutkielman keskeisimmistä asioista... 76
5.3 Tutkimuksen arviointi ... 78
5.3.1 Tutkimuksen yleistettävyyden ja luotettavuuden arviointi sekä jatkotutkimusaiheet ... 83
TAULUKKO 2: Rikollisen sosiaalisen identiteetin teoria ... 50 TAULUKKO 3: Yhteenveto tutkimustuloksista ... 74
1 JOHDANTO
Rikollisuus on tutkimuskohteena hyvin laaja ja sitä voi tutkia hyvin erilaisista näkökulmista. Siihen liittyvä tutkimus on käytännössä aina ajankohtaista, koska rikollisuutta ilmenee koko ajan yhteiskun- nassa. Se voi saada erilaisia painotuksia riippuen rikollisuuden muodoista. Kriminologia, eli rikolli- suuden tutkimus, on tutkinut rikollisuutta muun muassa rikollisuuden syiden, selitysten ja rikosoi- keusjärjestelmän näkökulmasta. Rikollisuuden taustalla olevia tekijöitä on monia ja niitä voi lähestyä eri näkökulmista. Yhteistä tekijöille on kuitenkin se, että niitä tutkimalla voidaan saada tietoa, joka auttaa kehittämään sekä rikollisuuden ennalta ehkäisyä että rikollisten kuntouttamista rikoksettomaan elämään.
Identiteetti on myös käsitteenä hyvin laaja ja paljon tutkittu aihe sosiaalitieteissä. Identiteettiä on tut- kittu monista eri näkökulmista. Sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa identiteettiä koskevaa tutki- musta on tehty muun muassa etnisten vähemmistöjen identiteetistä, kansallisidentiteetistä, ammattei- hin liittyvistä identiteeteistä, sekä siitä, kuinka identiteetti muuttuu eri ikäkausina. (Kuusela 2006, 36.) Identiteetillä siis tarkoitetaan sitä, kuinka ihminen näkee itsensä, oman toimintansa, historiansa sekä sosiaaliset suhteensa. Sosiaalitieteissä yleisenä identiteetin jakona pidetään Erving Goffmanin määritelmää persoonallisesta ja sosiaalisesta identiteetistä. Goffman määrittelee persoonallisen iden- titeetin siten, että se kuvaa yksilön minäkokemusta ikään kuin jatkumona. Tällä hän tarkoittaa sitä, että persoonallinen identiteetti on yksilön näkemys siitä, kuinka hänen elämänsä on edennyt, onko se ollut johdonmukainen ja mitä tekijöitä se sisältää. Sosiaalinen identiteetti sen sijaan tarkoittaa sitä, kuinka yksilö määrittää itseään sosiaalisten ryhmiensä kautta sekä kuinka hän samaistuu sosiaalisiin ryhmiinsä. Sosiaaliseen identiteettiin liittyy myös johdonmukaisuuden tunne erilaisessa sosiaalisessa toiminnassa. (Saastamoinen 2006, 172.) Tämä Goffmanin määrittelemä jako persoonalliseen ja sosi- aaliseen identiteettiin toimii tässä tutkielmassa pohjana rikollista identiteettiä pohdittaessa.
Sosiaalista identiteettiä on pohdittu monista eri näkökulmista, mutta sen yhdistämistä rikollisuuteen ei ole suomalaisessa tutkimuksessa paljoa tehty. Sen sijaan ulkomaalaisissa tutkimuksissa sosiaalista identiteettiä on tutkittu myös rikollisuuden näkökulmasta. Tästä on kehittynyt rikollisen sosiaalisen identiteetin teoria. Rikollisen sosiaalisen identiteetin käsitteen kautta on pyritty tekemään teoreettinen malli sosiaalisesta identiteetistä rikollisten elämässä. Se, kuinka rikollinen näkee itsensä, määrittyy
hänen niin sanotun sosiaalisen minuuden kautta, joka yleensä liittyy rikollisuuteen. (Boduszek &
Hyland 2011, 604.)
1.1 Tutkimuksen lähtökohta
Hiphop-musiikki on noussut viime vuosina koko kansan tietoisuuteen ja sitä tekeviä artisteja on yhä enemmän. Valtavirran kuunteleman hiphop-musiikin lisäksi on olemassa niin sanottua rikoksenuusi- misrappia, jota tekevät enemmän yhteiskunnan marginaalissa olevat artistit. Tässä tutkielmassa ri- koksenuusimisrapista käytetään termiä rikollisrap, koska se kuvaa aihetta sanana selkeämmin. Kubrin (2005) tuo artikkelissaan esille, että rikollisrappia, josta maailmalla käytetään enemmän termiä
’’gangsta rap’’, tekevät pääosin rikollista elämäntapaa elävät tai eläneet henkilöt ja kyseisten kappa- leiden lyriikoissa käsitellään siihen liittyviä aiheita. Lyriikoissa voidaan havaita, että niiden tekijät ovat usein eläneet hyvin samantapaista elämää, mutta voivat kuvata tämän hetkistä tilannettaan hyvin eri tavalla. Ulkomainen gangsta rap on lähtöisin Yhdysvaltojen kaupunkien lähiöiden kaduilla elä- neiden henkilöiden alakulttuurista. (2005, 360-361.) Kiinnostukseni rikollisrapin lyriikoiden tutki- mista kohtaan alkoi siitä, kun havaitsin, miten laajasti ja erilaisin tavoin niiden tekijät kuvaavat kä- sittelemiään aiheita.
Rikollisen identiteetin näkökulma antaa yhden laajan ja monipuolisen tavan lähestyä rikollisuutta ja erityisesti siihen johtavia yksilöllisiä ja sosiaalisia tekijöitä. Rikollisen identiteetin sekä ajattelutavan ymmärtäminen on hyvin merkittävä asia esimerkiksi rikollisuuden ennaltaehkäisyssä sekä vankila- kuntoutuksessa. Rikollisen ajattelutavan kehittymistä koskevan tiedon saaminen voi auttaa sekä vi- ranomaisia, että esimerkiksi nuoria ja heidän läheisiään havaitsemaan, milloin yksilö on ajautumassa rikolliselle uralle. Rikollisuuskirjallisuutta sekä tutkielman aineistoa lukiessa on voinut havaita, että rikollisen identiteetin ja ajattelutavan kehittymisessä on usein yhteneväisiä piirteitä eri ihmisillä, vaikka jokaisen ihmisen elämä on yksilöllinen.
Rikollisrapin lyriikat ovat hyvä aineisto rikollisen identiteetin ja ajattelutavan tutkimiselle, koska niissä käsitellään erilaisia kirjoittajien esille tuomia asioita, joista voi suoraan tai epäsuorasti tulkita, mitä asia tarkoittaa tutkielman aihealueen kannalta. Olennaista on kuitenkin se, että tutkielmassa ei yritetä selvittää, mitä kirjoittajille on todellisesti tapahtunut, vaan halutaan ainoastaan pohtia asioita,
joita kirjoittaja tuo esille, erityisesti rikollisen identiteetin näkökulmasta. Lähtökohtaisesti haasteena tutkielmassa voi olla se, miten hyvin tutkijan tulkinta täsmää kirjoittajan lyriikassaan tarkoittamaan asiaan. Tässäkin on kuitenkin hyvä tiedostaa se, että tulokset perustuvat tutkijan tulkintoihin lyriikoi- den sisällöstä, mitkä eivät välttämättä ole täysin samoja aineiston tekijöiden näkökulmasta.
Rikollisrap on osa populaarikulttuuria, vaikka se ei välttämättä ole suuren yleisön tietoisuudessa. Juha Suoranta (2015) kiteyttää artikkelissaan hyvin populaarikulttuurin tutkimuksen ytimen: ’’Populaari- kulttuurin tuotteiden tutkimuksessa on kysymys aineistojen ja teorioiden vuorovaikutuksesta, josta syntyy parhaimmillaan aineiston ylittäviä käsitteellisiä oivalluksia. Oivallukset puolestaan auttavat ymmärtämään sosiaalista todellisuutta ja ihmisen toimintaa entistä paremmin’’ (2015, 301). Pyrin siis löytämään rikollisrappia tutkimalla ja sitä teoria- ja taustatiedon valossa analysoimalla asioita, jotka auttaisivat ymmärtämään rikollisten sosiaalista todellisuutta sekä rikollisen ajattelutavan muodostu- mista.
1.2 Tutkimustehtävä sekä tutkimuskysymykset
Tutkielmani aiheena on rikolliseen identiteettiin sekä ajattelutapaan liittyvien asioiden esiintymisen tutkiminen viiden suomalaisen rikollisrap-artistin kappaleiden sanoituksissa. Kultakin artistilta on valittu aineistoon neljä kappaletta, eli yhteensä kappaleita on 20. Edellä mainitun aiheen lisäksi tutkin aineistosta rikolliseen elämänkulkuun liittyviä keskeisiä aiheita ja rakennan tulosluvun karkeasti ri- kollisen elämänkulun mukaisesti.
Tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat:
1) Miten rikollinen identiteetti ja ajattelutapa rakentuvat rikollisrap-kappaleiden lyriikoissa?
2) Millaisia keskeisiä tapahtumia ja kehityskulkuja rikolliseen elämäntapaan liittyy rikollisrap kappaleiden lyriikoissa?
Analysoin aineistoa aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla siten, että erittelen aineistosta samaa aihetta käsitteleviä ilmaisuja, joista muodostan yhdistämällä abstrahoituja ilmauksia. Luokittelen nämä abstrahoidut ilmaukset vielä muutamaksi luokaksi. Tämän jälkeen analysoin määrittelemiäni
abstrahoituja ilmauksia rikollisen sosiaalisen identiteetin teorian sekä muun rikollista identiteettiä koskevan aiemman tutkimustiedon pohjalta. Tarkoituksenani on löytää mahdollisia yhteneväisyyksiä sekä eroavaisuuksia aineistosta muodostettujen ilmausten sekä teorian ja aiemman tutkimustiedon väliltä. Lähestyn aihealuetta pääosin sosiaalipsykologisen identiteettikäsitteen sekä kriminologisen rikollisuustutkimuksen lähtökohdista.
Toisen tutkimuskysymyksen avulla pyrin löytämään aineistosta yhteneviä tekijöitä tai kehityskulkuja, jotka näyttäytyvät merkittävinä rikollisen elämäntavan kannalta. Tämän tutkielman ja erityisesti toi- sen tutkimuskysymyksen taustalla on narratiivinen tarkastelutapa, jossa aineistosta pyritään löytä- mään tarinallisia piirteitä tai jonkinlainen juoni. Aineiston ei kuitenkaan tarvitse olla välttämättä suo- raan kertomuksellisessa muodossa, vaan tutkija voi tulkita tavallisestakin aineistosta tarinallisia piir- teitä. (Heikkinen 2015, 159-160.) Tämän tutkielman taustalla vaikuttaa myös Vilma Hännisen (2002) määrittelemä sisäisen tarinan käsite. Sisäisellä tarinalla tarkoitetaan yksilön itselleen luomaa tarinaa omasta elämästään, jossa hän pohtii omaa tilannettaan sekä mahdollisuuksiaan suhteessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa opittuihin rajoihin. Sisäinen tarina näyttäytyy yksilön elämässä, kun hän pyrkii toteuttamaan tarinaan liittyviä asioita. Yksilö myös tuo kertomusten kautta valittuja asioita sisäisestä tarinasta julki toisille ihmisille, mikä taas voi auttaa häntä reflektoimaan omaa tarinaansa. (2002, 21- 22.) Sisäisen tarinan näkökulma sopii hyvin tausta-ajatukseksi tähän tutkielmaan, koska lyriikoiden voi nähdä olevan osittain yksilön kertomusta omasta tarinastaan, jossa mahdollisesti myös halutaan käsitellä itselle tärkeitä asioita.
Tutkielma rakentuu johdannosta, kolmesta pääluvusta sekä pohdinnasta. Ensimmäisessä pääluvussa tuon esille tutkimuksen kontekstia sekä teoriataustaa. Luvussa käsittelen rikolliseen identiteettiin liit- tyviä keskeisiä asioita, rikollista elämänkulkua sekä rikollisrappia tutkimuskohteena. Lisäksi tuon luvussa esille rikollisen sosiaalisen identiteetin teorian sekä desistanssin, eli rikollisuudesta irtautu- misen, käsiteen. Toisessa pääluvussa tuon esille tutkimusmenetelmiin liittyviä asioita, kuten tutki- muskohteen, aineistonkeruun ja -analyysin sekä tutkimuseettiset näkökulmat. Kolmannessa päälu- vussa käyn läpi tutkimustulokset ja luku on rakennettu karkeasti rikollisen elämänkulun mukaisesti.
Luvun ensimmäisessä alaluvussa pohdin rikolliseen identiteettiin liittyviä henkilökohtaisia ja sosiaa- lisia tekijöitä, rikollisten suhdetta yhteiskuntaan sekä aineistosta esille nousseita kirjoittajien histori- aan liittyviä kokemuksia. Toisessa alaluvussa taas käsittelen rikollisten ulkopuolisuuden ja keskinäi- sen yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä muita aineistossa esille tulleita tunnekokemuksia. Viimeisessä alaluvussa käsittelen desistanssia, jossa aineiston mukaan korostuvat menneisyyden kuoppaaminen,
muutospuheet, hengelliset kokemukset sekä taistelu yhteiskunnan jäseneksi pääsystä. Pohdintalu- vussa pohdin keskeisiä tutkimustuloksia sekä niistä heränneitä ajatuksia ja arvioin tutkielmaa sekä sen onnistumista.
2 TUTKIMUKSEN KONTEKSTI JA TEORIATAUSTA
Käsittelen luvussa tutkielman kontekstia sekä tutkielman taustalla vaikuttavaa teoriaa. Ensimmäi- sessä alaluvussa pohdin, mitä identiteetti tarkoittaa, erityisesti sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa sekä mikä on rikollinen, poikkeava, identiteetti. Kyseisessä alaluvussa määrittelen myös leimautu- mista sekä rikolliselle identiteetille ominaisia piirteitä, minkä avulla myös aineistosta esille nousseita asioita tulkitaan. Toisessa alaluvussa käsittelen rikollisen elämänkulun keskeisiä asioita sekä erityi- sesti rikollisrappia ilmiönä sekä tutkimuskohteena. Kolmannessa alaluvussa avaan rikollisen sosiaa- lisen identiteetin teorian, mikä toimii myös taustateoriana aineistosta esiin nousseiden asioiden tul- kinnassa. Viimeisessä alaluvussa pohdin desistanssin, eli rikollisuudesta irtautumisen, käsitettä, jolla on selkeä osa myös aineistossa sekä sen analyysissa.
2.1 Identiteetti sekä rikollinen, poikkeava, identiteetti
Identiteetin käsitettä on tutkittu yhteiskuntatieteissä hyvin paljon ja sen merkitys on korostunut yhä edelleen. Tämä johtuu siitä, että yhteiskunnan rakenteet ovat muuttuneet, joka johtaa yksilöt pohti- maan kysymystä: ’’keitä he ovat’’. (Saastamoinen 2006, 170.) Ihmiset toimivat yhä useammissa roo- leissa, mutta samalla heidän täytyy pyrkiä pitämään oma identiteetti jatkumona. Tällainen lisää iden- titeettiä koskevan tutkimuksen kysyntää. Identiteetti on myös hyvin paljon arkikielessä käytetty käsite ja usein saattaa vaikuttaa siltä, että se olisi käsitteenä yksinkertainen ja kaikki ymmärtäisivät sen sa- malla tavalla. Harvat kuitenkaan tarkentavat esimerkiksi sitä, mihin tilanteeseen, näkökulmaan tai ympäristöön identiteetin tarkastelu liittyy. (Virokannas 2004, 7.) Kun identiteetin käsitettä tutkii tar- kemmin, selviää myös se, kuinka laajasta käsitteestä on kyse.
Identiteetin käsitettä voi lähteä avaamaan minuuden käsitteen kautta. Yleisimpänä minuuden määri- telmänä voidaan pitää George Herbert Meadin teoriaa, jossa minä jaetaan subjektiminään ja objekti- minään. Subjektiminällä (I) tarkoitetaan ihmisen toimivaa puolta nykyhetkessä. Sen sijaan objekti- minä (Me) tarkoittaa toisten asenteita, joiden kautta yksilö näkee itsensä ikään kuin toisen silmin ja omaksuu tätä näkökulmaa. Meadin teoriaan liittyy myös yleistyneen toisen käsite, jolla hän tarkoittaa sosiaalista maailmaa, jossa yksilö elää. Yleistynyt toinen liittyy vahvasti juuri objektiminän näkökul- maan. Identiteetin käsite liittyy vahvasti minuuden käsitteeseen. Ihmisen minuuden tutkimuksessa on
myös muita merkittäviä teorioita kuten esimerkiksi Sigmund Freudin psykoanalyyttinen teoria sekä Erwing Goffmanin teoria identiteetistä roolien näkökulmasta. (Rautio 2006, 17–18.) Raution ja Saas- tamoisen (2006) kirjassa kuvataan hyvin minuuden ja identiteetin eroa: ’’Kun minuus muuttuu koh- teeksi, eli sitä määritellään ja arvotetaan, puhutaan tällöin identiteetistä’’ (2006, 172).
Ihmisillä on usein monia identiteettejä, joihin vaikuttavat esimerkiksi heidän ihmissuhteet, taustat ja sosiaalinen toiminta. Yksilö voi olla esimerkiksi mekaanikko, etniseltä taustaltaan aasialainen, kas- vissyöjä, kokoomuslainen ja perheenäiti. Nämä eri identiteetit korostuvat erilaisessa toiminnassa. Esi- merkiksi kasvissyöjän identiteetti voi korostua, jos yksilö menee syömään ystäviensä kanssa ja me- kaanikon identiteetti taas mennessä työpaikalle. Identiteetit eivät ole aina pysyviä, vaan voivat olla myös väliaikaisesti toiminnassa. Identiteetin käsite ei aina ole selkeä sosiaalisessa yhteydessä. Esi- merkiksi se, että eri ihmiset ovat syntyneet kello 9-10 välillä aamupäivällä, ei tee tästä ryhmästä yh- teisöllistä, jossa ihmiset kokisivat kuuluvansa tämän perusteella johonkin ryhmään. Tämä voisi kui- tenkin muuttua, jos esimerkiksi kuviteltaisiin, että juuri tähän aikaan syntyneille henkilöille olisi diag- nosoitu suuri riski johonkin sairauteen. Onkin siis haastavaa vetää rajaa sille, milloin yksilöt kokevat kuuluvansa ryhmään, jos ryhmän jäsenyyden perusta on hatara. (Sen 2007, 23–27.)
Identiteetti jaetaan yleensä persoonalliseen ja sosiaaliseen identiteettiin. Nämä kaksi identiteetin puolta ovat hyvin lähellä toisiaan, koska persoonalliseen identiteettiin liittyvät tekijät ovat aina jollain tapaa sosiaalisesti määriteltyjä ja sen sijaan sosiaaliseen identiteettiin sisältyy myös yksilöllisiä teki- jöitä. (Anttila 2007, 56.) Tässä tutkielmassa käsitellään molempia identiteetin puolia rikollisuuden näkökulmasta, mutta sosiaalisen identiteetin merkitys korostuu hieman enemmän. Persoonallisella identiteetillä tarkoitetaan yksilön tekemää jatkumoa omasta elämästään. Yksilö siis tekee tarinaa elä- mästään pyrkimällä liittämään yksittäiset elämäntapahtumat kokonaisuudeksi. Tähän liittyy tietoi- suutemme menneistä asioista sekä ennakoidut tulevat tapahtumat. Haastavaksi tämän tekee se, että yksilö elää keskellä tätä jatkumoa joutuen muokkaamaan sitä erilaisten odottamattomienkin tapahtu- mien johdosta. (Woodward 2002, 28.) Stuart Hall (1999) sen sijaan kuvaa kirjassaan yksilön identi- teetin täysin eheää jatkumoa mahdottomuudeksi. Hänen mukaansa saatamme tehdä lohduttavan tari- nan elämästämme itsellemme ja näin ollen luulemme identiteettimme olevan eheä kokonaisuus, mitä se ei hänen mukaansa koskaan ole. Tämä johtuu siitä, että otamme eri identiteettejä eri aikoina, eikä näiden identiteettien muodostuminen eheäksi kokonaisuudeksi ole mahdollista. (1999, 23.) Kuitenkin
yksilö pyrkii tekemään henkilökohtaisesta identiteetistään jollain tavalla jatkumoa sekä ymmärrettä- vän kokonaisuuden, jossa asiat olisivat jollain tapaa kausaalisessa suhteessa keskenään.
Sosiaalinen identiteetti sen sijaan muodostuu ryhmäsuhteista. Henri Tajfel on määritellyt sosiaalisen identiteetin muodostuvaksi yksilön tietoisista ryhmäsuhteista sekä niiden merkityksestä yksilölle. Sii- hen liittyvät siis tietyt ominaisuudet, jotka liittyvät ryhmäjäsenyyteen, sekä ryhmän suhteet toisiin ryhmiin. Yksilö kuuluu usein monenlaisiin ryhmiin esimerkiksi työelämässä tai harrastuksissa. Sen lisäksi hän voi kokea kuuluvansa ryhmään esimerkiksi kansallisuutensa, sukupuolensa, etnisen taus- tansa tai ammattinsa puolesta. Nämä ryhmäjäsenyydet määrittävät yksilön sosiaalista identiteettiä.
Tämä näkyy siinä, että nämä ryhmäjäsenyydet vaikuttavat muun muassa siihen, kuinka yksilö näkee itsensä ja millaisia asenteita ja arvoja hänellä on. Ryhmäsuhteet vaikuttavat jopa siihen, mitä yksilö tekee tai kuinka hän näkee muut ihmiset. Kysymykset sekä ryhmien vaikutuksista yksilöiden toimin- taan, että yksilöiden vaikutuksista ryhmien toimintaan korostuvat sosiaalista identiteettiä pohditta- essa. (Hogg 2003, 462–463.)
Ryhmä voi vaikuttaa yksilön sosiaaliseen identiteettiin, vaikka ryhmän jäsenet eivät olisi tavanneet toisiaan kasvotusten. Vaikutusta voi tulla jo siitä, jos kaksi tai useampi henkilö määrittää itseään ryh- mälle ominaisella tavalla tai luokittelevat itsensä saman sosiaalisen kategorian määrittämällä tavalla.
(Turner 1982, 15.) Sosiaalinen identiteetti siis tietyllä tapaa ympäröi persoonallista identiteettiä. Voi- daan sanoa, että persoonallinen identiteetti on maalitaulukuviossa keskellä ja sitä ympäröivät erilaiset sosiaaliset ryhmäidentititeetit. (Anttila 2007, 56.)
2.1.1 Rikollisen identiteetin ominaispiirteet sekä leimautuminen poikkeavaksi
Rikollisuus on normaaliyhteiskunnan toiminnasta ulkopuolisuuden ja poikkeavuuden muoto. Kuiten- kin rikollisuuden voi nähdä myös osana yhteiskuntaa, koska rikollisuutta esiintyy kaikissa yhteiskun- nissa. Lakien ja normien säätäminen niin sanotusti mahdollistaa niiden rikkomisen, eli rikollisen toi- minnan. (Oksanen 2014, 181.) Rikollinen identiteetti on tavallisesta identiteetistä poikkeava identi- teetti. Rikolliseen identiteettiin kuuluu yleensä alhainen itsekontrolli sekä heikot sosiaaliset kytkökset
yhteiskuntaan sekä sen arvoihin (Kekki 2010, 176). Rikollisen identiteetin voi siis nähdä myös poik- keavana identiteettinä, jolle on hyvin ominaista ulkopuolisuuden tunne normaaliyhteiskunnasta. Ri- kollisen identiteetin omaavat henkilöt saattavat pitää itseään ulkopuolisena myös yhteiskunnassa val- litsevista normeista ja säännöistä ja näin ollen ymmärtävät, etteivät ne koske täysin heitä. Esimerkiksi yksilö, joka on aloittanut rikollisen elämäntavan ja sisäistänyt rikollisen identiteetin, saattaa ajatella, että hän on joskus ollut normaaliyhteiskunnan jäsen, jota normit ovat koskeneet, mutta ei ole sitä enää. (Kekki 2010, 186.)
Rikolliselle identiteetille on ominaista tietynlainen rikollinen itseymmärrys ja rikolliset yleensä pyr- kivät selittämään tekonsa ymmärrettävästi ja rationaalisesti. Yksilön itseymmärryksen muuttuessa rikolliseksi hän voi alkaa nähdä maailmankin rikosten tekemisen mahdollisuuksien näkökulmasta.
Rikollisen itseymmärryksen ja identiteetin omaava yksilö saattaa tulkita tilanteita eri tavalla kuin ta- vallisen identiteetin omaava yksilö. Tavallisen identiteetin omaava yksilö ei välttämättä edes huomaa tilanteessa rikoksen tekemisen mahdollisuutta, jonka rikollisen identiteetin omaava yksilö näkee heti.
Hän myös saattaa pitää rikoksen tekemistä tilanteessa hyvänä vaihtoehtona. (Kivivuori 1992, 77–78.) Rikollinen identiteetti on hyvin monialainen käsite ja sen tutkiminen vaatii aiheen lähestymistä eri- laisista näkökulmista. Näkökulmat sekä yksilön sisäisistä tekijöistä, että yhteiskunnan ja kulttuurita- son tekijöistä ovat merkittäviä rikollista identiteettiä tutkiessa. Rikollista identiteettiä tulee myös lä- hestyä hyvin normaalista poikkeavana identiteettinä (Kekki 2010, 176).
Rikollisen identiteetin nähdään kehittyvän vuosien kuluessa ja olevan suhteellisen vakaa. Monet ko- keneemmista rikollisista ovat jopa ylpeitä rikollisesta identiteetistään. Rikollisen identiteetin muo- dostumiseen vaikuttavat erilaiset tekijät ja toiset ihmiset ovat herkempiä rikollisen identiteetin omak- sumiselle kuin toiset. Rikolliseen identiteettiin kuuluu yleensä tietynlainen suhtautuminen yhteiskun- taan sekä erilaisiin instituutioihin. Kyseisen identiteetin omaavilla on myös yleensä tietynlaisia per- soonallisuuden piirteitä. Nämä tekijät osaltaan vaikuttavat myös siihen, kuinka yksilö neutralisoi omat rikoksensa. Rikolliseen identiteettiin liittyy siis vahvasti tietynlaiset rikollisuudelle myönteiset arvot ja asenteet sekä omien väärien tekojen rationalisoiminen. (Kekki 2010, 176–177.)
Osana yksilön identiteettiä on identifioituminen, eli samaistuminen, erilaisiin asioihin tai ihmisiin.
Rikollisuuteen samaistuessa tämän voi nähdä liittyvän siihen, että yksilö näkee rikokset houkuttele-
vaksi ja helpoksi tulonlähteeksi tai nopeaksi ratkaisuksi välittömiin ongelmiin. Tämän myötä rikolli- set pitävät rikollista toimintaa haluttuna ja oikeana toimintatapana ja panostavat toiminnassaan siihen, että oppisivat tekemään rikoksia paremmin. He eivät välttämättä ymmärrä oman toimintansa vää- ryyttä tai eivät edes pysty selittämään toimintaansa rationaalisesti. (Kekki 2010, 176.)
Alttiutta rikollisen identiteetin omaksumiselle lisää etenkin yksilön alhainen itsekontrolli, joka sisäl- tää yleensä tunteettoman, impulsiivisen ja riskejä ottavan käytöksen. Tällaiset henkilöt käyttäytyvät usein myös lyhytjänteisesti, eivätkä juurikaan siedä turhautumista. Lisäksi alhaiselle itsekontrollille on ominaista se, että tekojen seurauksia ei juurikaan mietitä ja seuraukset saatetaan usein kiistää.
(Kekki 2010, 176.) Tällaiset henkilöt eivät yleensä malta opiskella tai hankkia erityisiä taitoja, vaan tekevät sellaisia asioita, joihin ei tarvita mitään erityistä ammattitaitoa. Hyvän itsekontrollin voisi sen sijaan nähdä tarkoittavan sitä, että yksilö ymmärtää, että pitkän aikavälin hyödyt ylittävät välittömät edut ja haluaa toimia pitkän aikavälin hyötyjen mukaan. Alhaisen itsekontrollin omaavilla tällaista ymmärrystä ei ole. (Hirschi & Gottfredson 2003, 151–152.)
Toisena merkittävänä, ja merkittävimpänä, tekijänä rikolliseen identiteettiin liittyen ovat sosiaaliset tekijät. Yksilön toiminta voi olla alhaisesti itsekontrolloitua, mutta se ei välttämättä vielä näy rikolli- sena toimintana. Usein rikollinen identiteetti alkaa näkyä toiminnassa nimenomaan sosiaalisten teki- jöiden myötä. Tällä tarkoitetaan sitä, että periaatteessa kaikki ihmiset voi nähdä mahdollisina rikolli- sina, mutta yleensä rikoksia tekevät ne, joiden siteet yhteisöön ja valtaväestön arvoihin eivät ole vah- voja tai niitä ei ole lainkaan olemassa. Edellä mainitun alhaisen itsekontrollin voi nähdä osaltaan vaikuttavan myös rikollisten sosiaalisiin suhteisiin, koska sen omaavat hakeutuvat usein samantapais- ten henkilöiden seuraan. Tällaisissa ryhmissä väkivalta ja rikollisuus näyttäytyvät vahvasti. Rikolliset yksilöt voivat melko vapaasti käyttää väkivaltaa toisiinsa, koska rikosoikeudellinen järjestelmä ei kovinkaan herkästi arvioi esimerkiksi taparikollisia uhreiksi. (Kekki 2010, 176.)
Rikollisten sosiaalisen identiteetin pohtiminen antaa hyvän näkökulman ymmärtää rikollisuuteen liit- tyviä tekijöitä sosiaalisten tekijöiden ja suhteiden kautta. Etenkin rikoksia uusivien ja rikosuralle läh- teneiden sosiaalinen identiteetti voi muovautua pitkälti heidän ulkopuolelta ja ryhmäsuhteista tule- vien tekijöiden kautta. Rikosuralla olevien ryhmäsuhteita sävyttävät usein velkojen ottaminen sekä perintä ja eriasteinen väkivalta. Näissä ryhmissä täytyy tehdä paljon työtä, jotta säilyttäisi asemansa
ja saisi niin sanottuja yhteistyökumppaneita rikollisen toiminnan toteuttamiseksi. Merkittävänä teki- jänä sosiaalisen identiteetin muodostumisessa rikolliseksi on yhteiskunnan sekä muuten yksilön ul- kopuolelta tulevan leimaamisen vaikutus. Yleensä rikosura etenee juuri siten, että yksilö tekee rikok- sia, jonka jälkeen hänet leimataan normaalista poikkeavaksi. Tämä leimaaminen tuottaa yksilölle ri- kollista sosiaalista identiteettiä, joka voi johtaa syrjäytymiseen tai rikosuralle lähtemiseen. Tällaiset yksilöt ovat usein oppineet arvomaailmansa alakulttuurin ryhmien kautta sekä tottuneet elämään ri- kollisessa ympäristössä, joten tämä yhdessä sosiaalisen leimaantumisen kanssa voi johtaa rikosuran jatkumiseen ja mahdollisesti pahenemiseen. Näin ollen myös rikollisesta elämäntavasta poisoppimi- nen sekä irti pääseminen on pitkä prosessi. (Hännikäinen-Uutela & Kiiveri 2009, 295–296.)
Rikosten tekeminen vaikuttaa paljon yksilön ryhmäsuhteisiin. Yhtenä motiivina rikollisten toimin- taan voi nähdä heidän pyrkimykset vaikuttaa omaan asemaansa ryhmässä rikosten tekemisen kautta.
Tämä asema ryhmässä määrittää paljon myös heidän sosiaalista identiteettiään. Usein rikollisryhmiin liittyy tunne siitä, ettei heitä arvosteta tai hyväksytä niin sanotun normaaliyhteiskunnan toimintaan.
Rikollisryhmien jäsenet omaavat usein huonot verkostot yhteisöihin, eikä heitä välttämättä hyväksytä osaksi yhteiskunnan toimintaa. Heidän sosiaalinen pääomansa ja sosiaaliset verkostonsa ovat siis hy- vin vähäiset ja näin ollen houkutus lähteä rikollisen ryhmän toimintaan mukaan kasvaa. Usein tällai- sissa ryhmissä he kohtaavat hyvin samanlaisia henkilöitä. (Seidler 2010, 71.) Seurauksena tästä on se, että rikosalttiit henkilöt muodostavat tietynlaisen ryhmän, jossa voi alkaa esiintyä rikollisuutta.
Rikollisuuden esiintyminen vain vahvistuu ryhmässä, koska tällaisissa ryhmissä yksilöiden välinen solidaarisuus on vähäistä. Ryhmissä on paljon aggressiivisia ja impulsiivisia henkilöitä, jotka uhitte- levat omalla rikollisuudellaan, mikä voi näyttäytyä muun muassa väkivaltana ja petollisuutena. Vä- kivalta on puolustautumiskeino, jolla pyritään turvaamaan oma toiminta. (Kivivuori 2013, 166–167.) On siis selvää, että kyseisten ryhmien toimintamotiivit ja – tavat ovat hyvin erilaisia kuin tavallisissa ryhmissä. Tällaisissa ryhmissä yksilön sosiaalinen tuki ja turva ovat täysin poissa ja todennäköisesti ainoat vähänkään syvemmät suhteetkin perustuvat ainoastaan vaihtoon ja omien etujen eteenpäin aja- miseen.
Rikollisen sosiaalista identiteettiä voi pohtia myös useiden identiteettien tai minuuksien näkökul- masta, joka on sosiaalipsykologisesti hyvä näkökulma aiheeseen. Näkökulma liittyy läheisesti rikol- lisen sosiaalisen identiteetin teorian näkökulmaan aiheesta. Tämän ajattelutavan mukaan yksilöt ku-
vittelevat itselleen erilaisia mahdollisia rooleja, joita voisi joskus tulevaisuudessa toteuttaa. Rikolli- sen identiteetin omaksuvilla nämä roolit liittyvät usein huonoihin roolimalleihin, jotka voivat olla rikollisia. Esimeriksi jos nuori joutuu vankilaan, tai hän elää epäsovinnaisissa kotioloissa, identiteetin rakentamisvaiheessa, niin sitä kautta voi tulla paljon huonoja roolimalleja, jotka voivat johtaa yksilön rikollisen identiteetin muodostumiseen tai vahvistumiseen. Tutkimuksissa on todettu, että vankilaan joutumisella voi olla suuriakin vaikutuksia rikollisen identiteetin muodostumiselle ja vahvistumiselle.
Hyvin rikollisen identiteetin omaavat voivat vankilaan joutuessaan muuttua identiteetiltään kohti ta- vallisempaa identiteettiä, mutta normaalin identiteetin omaavilla vankilaan joutuminen johtaa yleensä rikollisen identiteetin omaksumiseen. (Walters 2003, 404–405.)
Edellä on käsitelty rikolliselle identiteetille ominaisia piirteitä, eli alhaista itsekontrollia sekä rikol- listen sosiaalisia suhteita. Merkittävän osan rikollisesta identiteetistä muodostaa rikollisen yksilön suhde viranomaisiin. Käytännössä viranomaiskontrollia ja rikosoikeudellista järjestelmää voi pitää rikollisen moraalisen kehityksen sekä rikollisen identiteetin kehityksen pohjana, koska se luo raamit rikollisen henkilön toiminnalle. Rikoksia uusivalle yksilölle viranomaiskuva voi olla sama kuin hänen ymmärryksensä yhteiskunnasta. Tämä kuva muodostuu etenkin niiden viranomaisten toiminnan kautta, joiden kanssa yksilö on joutunut asioimaan. Näitä viranomaisia ovat yleensä muun muassa poliisit, sosiaalityöntekijät ja koulukuraattorit. Ne edustavat rikolliselle yksilölle usein niin sanottua normaaliyhteiskuntaa, josta hän voi kokea olevansa ulkopuolinen. (Kääriäinen 1994, 97–98.)
Hyvin yleinen rikollisen identiteetin osa on kielteinen suhtautuminen rikosoikeudellista järjestelmää kohtaan. Tällaiset henkilöt yleensä myös vahvasti kyseenalaistavat tämän järjestelmän oikeudenmu- kaisuuden. Etenkin vanhemmat ja kokeneemmat rikolliset kyseenalaistavat rikosoikeudellisen järjes- telmän oikeudenmukaisuuden, eikä se enää toimi pelotteena heille vaan voi pahimmillaan lisätä mo- tivaatiota tehdä rikoksia. (Kekki 2010, 176–177.) Tähän kyseenalaistamiseen ja kielteiseen suhtautu- miseen vaikuttaa monet asiat. Näistä merkittävimpänä voi nähdä sen, että usein rikollisten kokemuk- set viranomaisista liittyvät etenkin negatiivisiin tilanteisiin sekä asioihin. Heidän asioimisensa viran- omaisten kanssa voi määrittää heidän identiteettiään hyvin negatiivisesti. Nuoren miehen voi olla vaikea rakentaa negatiivista kuvaa omasta toiminnastaan eikä voida olettaa, että rikolliset ottaisivat passiivisesti vastaan viranomaisten heille tarjoaman pahantekijän identiteetin. Tällä tarkoitetaan siis sitä, että yksilö voi kokea viranomaisten langettavan hänelle esimerkiksi rikollisen tai sosiaalivaltio-
kansalaisen identiteetin, joka on tietenkin hyvin negatiivinen. Usein taparikolliset eivät näekään itse- ään oikeina rikollisina, vaan pitävät oikeina rikollisina ainoastaan väkivalta- ja seksuaalirikollisia.
(Kääriäinen 1994, 97–98.)
Edellä on mainittu rikollisten negatiivisesta suhtautumisesta viranomaisiin ja viranomaisten heille langettamasta negatiivisesta identiteetistä. Rikollisten yhteiskuntavastaisuus on muutenkin hyvin yleistä, eikä siihen ole vaikeaa hakea syitä. Rikolliset tietävät olevansa yhteiskunnan pohjalla ja pyr- kivät usein vastustamaan normaaliyhteiskunnan toimintaa kaikin tavoin, minkä vain voivat, vaikka heidän vaikutusmahdollisuutensa ovatkin vähäiset. Normaaliyhteiskuntaa vastaan nousee helposti ri- kollisia alakulttuureita, koska niistä rikolliset löytävät omaa toimintaansa tukevan vastakulttuurin normaaliyhteiskunnalle. Alakulttuureissa arvostetaan henkilökohtaista vapautta ja riippumattomuutta yhteiskunnasta. (Kääriäinen 1994, 89–91.) Näin ollen yksilöt, jotka eivät saa normaaleissa ryhmissä arvostusta, voivat saada sitä rikoksia tekemällä rikollisissa ryhmissä. Tämän voi nähdä toimivan yh- tenä motivoivana tekijänä rikosten tekemisen aloittamiselle.
Rikollinen yksilö on siis hyvin katkera yhteiskuntaa kohtaan. Katkeruuden- ja vihantunteet ovat siinä mielessä hyvin lähellä yksilön minuutta ja identiteettiä, koska ne auttavat pitämään niitä koossa. Esi- merkiksi Erwing Goffman on viitannut siihen, että vankilalaitos tuottaisi kostolle ja vihalle perustu- vaa identiteettiä vangeille. Tällä tarkoitetaan sitä, että vankila lisää yksilön kostonhaluista ja vihaista elämänasennetta. Kun yksilö on hyvin katkera yhteiskuntaa kohtaan ja tuntee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, niin viha voi antaa hänelle suunnan ja tarkoituksen toimintaansa. (Kääriäinen 1994, 91–92.) Viha siis toimii tällaisissa tapauksissa yksilöä koossa pitävänä tunteena. Toisaalta Ti- mosen (2009) tutkimuksessa rikollisten vihan ja väkivaltaisuuden syyksi nähdään myös jatkuva tur- vattomuuden tunne elämässä sekä jo lapsuudessa muodostuneet vihan ja katkeruuden tunteet. Päih- teidenkäyttö taas lisää vihan purkautumista väkivaltana myös syyttömiin uhreihin. (2009, 97-101.)
Leimaamisen, ja leimautumisen, käsite on yksi merkittävistä rikollisuuden lähestymistavoista krimi- nologiassa. Käsitteestä on muodostunut leimaantumisteoria, jonka mukaan sosiaalinen kontrolli voi johtaa yksilön poikkeavaan käyttäytymiseen sekä leimaantumiseen. Tällä tarkoitetaan sitä, että yhtei- sön yksilölle määrittämä rikollisen tai poikkeavan leima voi aiheuttaa sen, että yksilö näkee itsensä poikkeavana, mikä voi johtaa hänet rikollisiin tekoihin. Teoria on siis päinvastainen sille ajatukselle,
että poikkeava käyttäytyminen johtaisi sosiaaliseen kontrolliin, koska tässä nimenomaan sosiaalista kontrollia pidetään syynä yksilön poikkeavaan käyttäytymiseen. (Laine 2007, 113–115.) Syylliseksi epäileminen on hyvin lähellä leimaamisen käsitettä, koska epäilyttäväksi määritteleminen voi olla hyvin leimaavaa.
Teorian mukaan leimaaminen antaa yksilölle tietynlaisen näyttämön, jossa yksilö alkaa toteuttaa roo- liaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos yksilölle luodaan rikollisen leima, niin se antaa hänelle taval- laan rikollisen roolin, jota alkaa toteuttaa. (Laine 2007, 115.) Tässä tutkielmassa ei kuitenkaan pa- neuduta itse leimaantumisteoriaan tai sen vaikutuksiin yksilön rikosalttiuteen liittyen, vaan keskity- tään pohtimaan rikollista sosiaalista identiteettiä ja leimaantumista mahdollisena osana sitä. Leimaan- tumisella on vahva yhteys yksilön rikollisen identiteetin muodostumiselle, joten siksi se antaa hyvän näkökulman tutkielman aiheen pohtimiselle.
Leimaamisen vaikutusta voi pohtia enemmänkin yksilön näkökulmasta. Leimaamisnäkökulmaa poh- tiessa ei ajatella, että leima lyötäisiin sattumanvaraisesti tiettyihin ihmisiin, vaan se tarvitsee yleensä muodostuakseen tehtyjä rikoksia. Leimaamisella on merkittäviä vaikutuksia yksilön identiteettiin sekä itsensä ymmärtämiseen. Tällainen leimaamisen vaikutusten identiteettiin pohtiminen on subjek- tiivinen näkökulma leimaamisen vaikutuksiin. Tällä tarkoitetaan sitä, että yksilön tekemä rikos saa aikaan ikään kuin lumipallon vierimisefektin. Yksilö tekee siis rikoksen, joka johtaa uusiin rikoksiin ja näiden myötä myös identiteetti ja itseymmärrys muokkautuvat rikolliseen suuntaan. Tämä näkö- kulma leimaantumisesta on hyvin sosiaalipsykologinen. Rakenteellisessa näkökulmassa sen sijaan leimaantuminen ajatellaan objektiivisemmin. Siinä poikkeavan leiman nähdään vaikuttavan yksilön rakenteelliseen asemaan yhteiskunnassa, joka voi johtaa esimerkiksi vaikeuksiin työmarkkinoilla.
Tämä sen sijaan voi johtaa esimerkiksi syrjäytymiseen tai muihin ongelmiin, joka taas voi lisätä ri- koksen tekemisen todennäköisyyttä. (Kivivuori 2006, 175–176.)
2.2 Rikollinen elämänkulku ja rikollisrap ilmiönä sekä tutkimuskohteena
Rikollista elämänkulkua käsitellessä voidaan käyttää myös käsitettä rikosura, joka on ollut kiinnos- tuksen kohteena erityisesti Yhdysvalloissa 1970-luvun loppupuolelta alkaen. Rikosuraa tutkittaessa on havaittu, että hyvin pieni osa väestöstä tekee suurimman osan rikoksista. Rikosuraa tutkimalla on
haluttu selvittää, miten rikoksien sarjat näyttäytyvät yksilön elämänkaarella, jolloin on tarkasteltu esimerkiksi sitä, mihin ikäkauteen rikokset painottuvat ja milloin on riski tietyntyyppiselle rikolliselle käyttäytymiselle. Rikosuran tutkimista on kehitetty, jotta voitaisiin ennakoida psyykkis-sosiaalisten taustamuuttujien avulla rikoksentekijöitä ja eristää heidät pidemmillä vankeusrangaistuksilla, jotta vältyttäisiin lisärikollisuudelta. (Kääriäinen 1994, 70.) Tämä näkemys on periaatteessa jokseenkin vanhentunut etenkin Suomessa, koska nykyisin rikosseuraamustyöllä pyritään toimimaan sillä tausta- ajatuksella, että rikoksia tehneet voitaisiin vielä tulevaisuudessa integroida takaisin osaksi yhteiskun- taa, joka tarkoittaa sitä, että toimintaa ei kehitetä rangaistuksia koventamalla (Linderborg 2011). Ri- kosuran pohtiminen on kuitenkin mielekästä tutkittaessa rikollisten elämänkulkua ja ajattelua. Tässä tutkielmassa rikosuralla tai rikollisella elämäntavalla ei tarkoiteta varsinaisesti niin sanottujen am- mattirikollisten läpi elämän kestävää rikollista uraa. Sen sijaan rikollisen elämänkulun pohtimisessa pyritään löytämään rikollisten henkilöiden keskeisiä ajattelutapoja sekä kehittymisessä rikolliseksi, että rikollisuudesta irtautuessa. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti rikollisuudesta irtautumiseen liittyvät ajattelutavan, asenteiden ja arvojen muutokset sekä muut elämänmuutokset.
Rikollinen elämänkulku ei ole yleistettävissä aina samanlaiseksi, mutta siitä voidaan löytää yhteneviä piirteitä, jotka näyttäytyvät monissa vankilakierteeseen johtavissa elämäntarinoissa. Usein rikosten tekeminen liittyy riippuvuuteen, yleensä päihderiippuvuuteen. Päihderiippuvainen henkilö tarvitsee päihdeainetta pitääkseen itsensä edes jollain tavalla tasapainossa. Yleensä rikollisuus astuu kuvaan silloin, kun omat rahat on käytetty ja tarvittaisiin taas päihdeainetta. Tällöin aletaan usein varastella, jotta saataisiin rahaa, jolla taas hankittaisiin esimerkiksi alkoholia tai huumeita. Tämä on tyypillinen tapa, jonka kautta henkilö ajautuu ajan myötä vankilaan. Toinen hyvin yleinen rikostyyppi on päih- deaineiden vaikutuksen alaisena tehdyt väkivaltateot tai ilkivalta. Usein vankilaan joutunut selittää tekoaan sillä, että hän on ollut tekohetkellä päihteiden vaikutuksen alaisena. Usein ajatellaan, että selvin päin ei olisi tullut tehtyä samoja asioita. (Kääriäinen 1994, 32-34.)
Vankilasta vapautuminen on rikollisessa elämänkulussa usein tilanne, jolloin pyritään irtautumaan rikollisesta elämästä. Vankilasta vapautumiseen liittyy kuitenkin paljon haasteita, eikä odotettu siir- tyminen siviilielämään ole yleensä mitenkään helppoa. Vankilasta vapautumiseen liitetään usein yli- optimisia odotuksia mahdollisuuksista liittyen normaaliin elämään, mutta samalla myös pelätään pal- jon esimerkiksi muiden suhtautumista itseen tai epäillään omaa kykyä hoitaa siviiliasioita. Usein van-
hemmat vangit eivät enää odota niin paljoa vapautumiselta, koska he eivät usko niin paljoa mahdol- lisuuksiinsa pärjätä esimerkiksi päihdeongelman kanssa, joka johtuu aiemmista retkahduksista.
Yleensä vankilasta vapautumiseen liittyy suurten odotusten lisäksi pelko siviilielämän haasteista ja siitä, miten niihin pystytään vastaamaan. (Kääriäinen 1994, 178-187.) Rikosseuraamusalalla tehdään paljon tutkimusta ja työtä vankilasta siviilielämään siirtymisen kehittämiseksi, jonka lisäksi vankeja pyritään kuntouttamaan siviilielämään liittyviin asioihin nähden jo vankila-aikana. (Tyni & Blomster 2012, 633.) Vankilasta vapautuminen on tuotu tutkielmassa esille juuri sen vuoksi, että siihen liittyy usein pyrkimys rikollisuudesta irtautumiseen.
Tutkielma liittyy kielelliseen tutkimukseen ja tässä tapauksessa rikolliseen hiphop-musiikkiin sen kohteena. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa tapahtui niin sanottu kielellinen käänne 1970-lu- vulla, jonka jälkeen esimerkiksi representaatioiden, diskurssien sekä identiteetin tutkimus on kasvat- tanut suosiotaan. Tämän myötä myös populaarikulttuuristen tuotteiden suosio tutkimusaineistona kasvoi. (Kuortti, Mäntynen & Pietikäinen 2008, 29.) Suoranta (2015) korostaa artikkelissaan popu- laarikulttuurituotteiden tutkimuksen merkitystä ja mainitsee, että niiden käyttöä tutkimusaineistona on aiemmin vähätelty turhaan. Hän tuo esille, että meillä kaikilla on paljon tietoa populaarikulttuurin tuotteiden kuluttamisesta ja samalla populaarikulttuurilla on monia vaikutusmekanismeja ihmisten elämään. (2015, 294-296.)
Hiphop-musiikki on saanut alkunsa 1970-luvulla New York Cityn Etelä-Bronxissa, joka oli etnisten vähemmistöjen asuttama kaupunki. Hiphop-musiikki on perustunut yhteiskunnasta vieraantuneisuu- teen, turhautumiseen sekä kapinallisuuteen, jonka myötä sen asema on vahvistunut Yhdysvalloissa viimeistään 1990-luvulla. Kyseinen musiikkisuuntaus on perustunut aiemmin vastakulttuuriin, mutta noussut ajan myötä osaksi populaarikulttuuria, johon kappaleissa kuitenkin liitetään asioita vastakult- tuurista. Hiphopin juuret ovat blues ja jazz musiikissa, joista bluesin vivahteet ovat tuoneet tarinalli- suutta ja jazz sen sijaan rytmikkyyttä hiphoppiin. (Mikkonen 2004, 30-32.)
Hiphopissa on vaikuttanut aina vahvasti myös gangstarap, millä tarkoitetaan rikollisiin asioihin liit- tyvää rap-musiikkia. Gangstarap pohjautuu 1980-luvun Yhdysvaltoihin, joissa huumekauppa lisään- tyi merkittävästi, mikä ajoi ihmiset asumaan lähiöihin. Myös huumeidenvälittäjät siirtyivät isoine aseineen välittämään huumeita lähiöihin. Osa huumeidenvälittäjistä pyrki tekemään musiikin kautta parempia elämänvalintoja, jonka myötä syntyi entistä rankempaa ja karummista asioista kertovaa
hiphoppia, eli gangstarappia. (Mikkonen 2004, 44.) Suomessa gangstarappia kutsutaan myös under- ground-hiphopiksi eli ug-hiphopiksi. Mikkonen (2004) määrittelee kirjassaan ‘’Underground-hipho- piksi voi määritellä kaiken valtavirran, radiokanavien, levymyyntilistojen ja suuren yleisön tiedotus- välineiden ulkopuolella tehtävän hiphopmusiikin’’. Ug-hiphopin nousun Suomessa voidaan nähdä ajoittuvan vuosituhannen vaihteeseen. Tällaisessa hiphopissa usein käsitellään esimerkiksi yhteiskun- nallisia ongelmia ja käytetään hyvin vahvojakin ilmaisuja. Ug-hiphopin kappaleiden aiheet ja paikat avautuvat yleensä parhaiten sellaisille henkilöille, jotka tuntevat kappaleiden alkuperän. (2004, 173- 176.) Tämän tutkielman aineiston voi nähdä olevan juuri ug-hiphoppia, koska aiheet käsittelevät val- tavirrasta poikkeavia asioita ja kyseinen hiphop ei todennäköisesti saavuta kovinkaan suuren yleisön tietoisuutta.
Rikollisuuden tieteellinen tarkastelu on alkanut 1500-luvulla, vaikka jo tätä ennenkin rikollisuutta on pyritty selittämään eri tavoin. Varsinaista kriminologian termiä alettiin käyttää 1800-luvun loppupuo- lella ja nykyisin termiä käytetään, ainakin Pohjoismaissa, kuvaamaan rikollisuutta yhteiskunnallisena ilmiönä. (Laitinen & Aromaa, 10-11.) Kriminologialla on siis pitkä tutkimusperinne. Rikollisuutta on tutkittu rap-lyriikoiden pohjalta Suomessa melko vähän, mutta maailmalla rap-lyriikoiden ja rikolli- suuden yhdistäminen tutkimuksessa on melko yleistä. Esimerkiksi Richard Bramwell (2017) on tut- kinut Englannin korkean turvallisuustason vankiloissa tuomiotaan suorittavien tummaihoisten van- kien identiteetin luomista ja identiteettineuvottelua rap-musiikin avulla. Tutkimuksessa on tutkittu identiteetin rakentumisen lisäksi rap-musiikin roolia vangin sosiaalisessa elämässä. Rap-musiikki an- taa mahdollisuuden tuoda esiin itselle tärkeitä asioita ja ongelmakohtia esimerkiksi vankilaoloista tai rikosseuraamusjärjestelmästä. Rap-musiikin tekeminen antoi tummaihoisille vangeille myös mahdol- lisuuden tuoda esiin ristiriitoja tummaihoisten muslimi-identiteetin ja Englannin vankiloiden välillä.
Vangit pystyivät rap-musiikin tekemisen kautta myös rakentamaan omaa identiteettiään sekä haavei- lemaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta vapaudessa. Samalla lyriikat kuitenkin poikkesivat paljon valtavirran hiphopista, koska niissä käsiteltiin muun muassa paljon seksuaalirikollisten alhaista ase- maa vankilassa. (2017, 1-2, 16.)
Toinen esimerkki rap-lyriikoiden tutkimuksesta rikollisuuden näkökulmasta on Denise Herdin (2009) tutkimus väkivallan käsittelystä rap-lyriikoissa sekä sen muutoksia vuodesta 1979 vuoteen 1997 vä- lisenä aikana. Hän on havainnut väkivallan käsittelyä sisältävien kappaleiden lisääntyneen 60 prosen- tilla mainitulla aikavälillä. Tutkimusaihe on syntynyt huolesta tällaisen median vaikutuksesta nuorten
asenteisiin. Erityisesti vuosien 1994-1997 välillä tehdyt rap-kappaleet ovat sisältäneet hyvin paljon väkivaltaan liittyviä ilmaisuja. Myös väkivallan ja huumeiden yhteys lyriikoissa on korostunut vuosi vuodelta enemmän. Väkivaltailmaisuja esiintyy eniten niin sanotussa ’’gangsteri-rapissa’’, mutta niitä näkyy myös esimerkiksi poliittisesti kantaa ottavassa rap-musiikissa. Keskeistä väkivallan kä- sittelyn kasvussa on se, että aihe yhdistetään aiempaa enemmän positiivisiin asioihin, kuten gla- mouriin tai yksilön urheuteen. (Herd 2009, 395, 399-402.)
Kolmas esimerkki rikollisuuden ja rap-musiikin yhdistämisestä tutkimuksessa on Kubrinin (2005) tutkimus gangstarapin käytöstä ghettoelämää, eli niin sanottua katuelämää, elävien elämäntapaa ja sosiaalista identiteettiä vahvistavana tekijänä. Tutkimuksessa on havaittu, että gangstarap on yksi tummaihoisten katuelämää elävien henkilöiden tapa ilmaista omia valtavirrasta poikkeavia ajatuksia, joihin liittyy muun muassa väkivallan hyväksyntä. Tutkimus osoitti kuitenkin myös sen, että gangs- tarap on Yhdysvalloissa myös valtaväestön suosiossa, joten väkivaltaa ja rikollisuutta käsittelevillä, ja mahdollisesti ihannoivilla, sanoituksilla voi olla vaikutusta myös nuorten miesten maskuliinisuus- käsityksiin. (2005, 366, 376.) Rikollisuuden esiintymistä rap-musiikissa on siis tutkittu maailmalla paljon ja hyvin erilaisista näkökulmista. Tutkimuksessa on korostunut erityisesti gangstarappiin ja tummaihoisten alakulttuurirappiin liittyvät asiat.
2.3 Rikollisen sosiaalisen identiteetin teoria
Rikollisen sosiaalisen identiteetin teoriaa on lähdetty kehittämään, jotta ymmärrettäisiin paremmin rikosten tekemistä sosiaalisesta näkökulmasta sekä, jotta sitä voitaisiin ennalta ehkäistä tehokkaam- min. Rikollisen sosiaalisen identiteetin teoriassa pyritään ymmärtämään yksilön toimintaa psykososi- aalisesta näkökulmasta, johon liittyy vahvasti se, kuinka yksilö näkee sosiaalisen minänsä. Yksilön kuuluminen rikollisiin tai yhteiskuntavastaisiin ryhmiin voi määrittää paljon hänen sosiaalista mi- näänsä. Ryhmiin kuulumisen lisäksi rikollinen sosiaalinen identiteetti voi muodostua siitä, että yksi- löllä on representaatioita, eli käsityksiä, tunnetuista rikollisista ja niiden toiminnasta. Nämä represen- taatiot saattavat tulla yksilön muistista konkreettiseksi toiminnaksi tietynlaisessa tilanteessa. Teorian tarkoituksena on lähestyä identiteettiä juuri näiden representaatioiden kautta ja pohjana onkin se, että yksilöllä on useita sosiaalisia identiteettejä. Näin ollen oletetaan, että nämä identiteetit voivat muuttua ja tulla eri tavalla esille erilaisissa tilanteissa tilanteelle erityisten mallien, eli skeemojen, kautta.
(Boduszek & Hyland 2011, 604–605.) Esimerkkinä tästä voisi olla sellainen tilanne, jossa yksilö, joka ei yleensä tee rikoksia, joutuu tilanteeseen, jossa rikoksen tekemisestä voisi olla yksilölle suurta hyötyä ja se olisi helppo toteuttaa. Esimerkkinä tästä voisi olla ryöstötilanne. Jos yksilöllä on repre- sentaatioita, miten kuuluisat rikolliset ovat toimineet, saattaa hän ajautua tekemään rikoksen. Tähän vaikuttaa lukuisat erilaiset tekijät, mutta esimerkki antaa kuvan representaatioiden vaikutuksesta.
Edellä on mainittu yksilön representaatiot tunnetuista rikollisista rikollisen sosiaalisen identiteetin muodostumiseen vaikuttavana tekijänä. Tämän voi nähdä olevan hyvin lähellä myös mediasta opit- tujen rikosten näkökulmaa rikollisuuteen. Yksilöt voivat oppia mediasta jonkun rikoksentekotavan tai muun julkisuuteen nousseen rikoksen. Tämä voi johtaa pahimmassa tapauksessa samanlaisen ri- koksen uusimiseen. Esimerkiksi joku voi olla nähnyt mediassa jonkun tehneen itsemurhan ja voi itse sortua tekemään samoin, jos elämässä on paljon ongelmia. Tällaisessa tapauksessa itsemurhaan voisi liittyä käsitys nopeasta helpotuksesta ongelmiin. On myös havaittu, että esimerkiksi parisuhdeväki- vallan uutisoinnilla voisi olla sitä lisäävä vaikutus. Tässäkin voi nähdä osittain olevan kyse siitä, että yksilö oppii mediasta, mikä on tunnettu tapa toimia ja jotkut saattavat toimia sen mukaisesti, jos ovat alttiita sellaiselle toiminnalle. (Kivivuori 2013, 252–253.)
Rikollisen sosiaalisen identiteetin, kuten muutenkin identiteetin, muodostumisen kannalta nuoruus on hyvin merkittävää aikaa. Nuoruudessa yksilö kohtaa identiteettikriisejä, jolloin yksilön vertaiset ovat merkittävässä roolissa. Yksilö kohtaa ja toimii nuoruudessa erilaisissa rooleissa ja identiteetin rakentumiseen vaikuttavat monet tekijät. Tällöin yksilö myös kasvaa yhteiskuntamyönteiseen tai – vastaiseen ajattelutapaan. Nuoruuteen kuuluu vahvasti myös toisiin vertailu, joka johtaa myös nuor- ten väliseen sosiaaliseen kategorisoimiseen. Yksilöt kategorisoivat itsensä ja muut sisä- ja ulkoryh- mään jo hyvin pienissä ryhmissä ja rikollisen sosiaalisen identiteetin mallissa pohjana toimiikin juuri yksilön sosiaalisen identiteetin määrittyminen ryhmäjäsenyyksien kautta. Osa yksilöistä kuuluu mo- niin eri ryhmiin, jotka ovat statukseltaan arvostettuja ja joihin pääsy voi olla vaikeaa vaikeasti läpäis- tävien rajojen johdosta. Tällaisilla ryhmillä on yksilölle yleensä sosiaalisesti suojaava vaikutus. Nämä ryhmät ovat myös hyvin vakaita. Osa ihmisistä jää kuitenkin tällaisten ryhmien ulkopuolelle esimer- kiksi epäonnistuneen sosiaalisissa rooleissa toimimisen tai vääränlaisen käyttäytymisen myötä. Näille henkilöille korkeamman statuksen ryhmiin pääseminen on haastavaa vahvojen ryhmärajojen ja kate- gorisoinnin myötä. Tällaiset ihmiset voivat olla epäonnistuneet omien tavoitteidensa saavuttamisessa
ja kokea turhautumista, kateutta ja vihaa muita ihmisiä kohtaan. Jos tähän yhdistyy puute vanhempien tuesta ja hellyydestä, voi rikollisen toiminnan riski kasvaa. (Boduszek & Hyland 2011, 607–608.)
Helena Timonen (2009) on tutkinut väkivaltarikollisten ajattelua, elämäntarinoita sekä muutospro- sessia haastattelemalla seitsemää väkivaltarikoksista tuomittua miestä. Timosen tutkimuksessa tulee esille monia rikollisen sosiaalisen identiteetin teoriaa todentavia asioita. Teoriassa yhdeksi rikollisen toiminnan mahdollisuutta lisääväksi tekijäksi on määritelty puute vanhempien tuesta ja hellyydestä, joka tulee esille myös Timosen tutkimuksessa. Hänen tutkimuksessaan ilmeni, että kellään haastatel- tavista ei ollut turvallisia ja tasapainoisia aikuisia elämässään, vaikka taloudellisesti olisikin mennyt hyvin. Kaikkien lapsuuteen liittyi pelon ja varuillaan olon tuntemuksia. Osassa tarinoista tuotiin esille myös esimerkiksi isän päihdeongelmat ja väkivaltaisuus. Joissain tarinoissa kertoja piti vanhempiaan hyvinä, vaikka näissäkin tarinoissa vanhemmat olivat usein etäisiä. (2009, 56-57, 62.)
Ryhmiin kuulumisella sekä vertaisten osoittamalla hylkäämisellä on siis suuri vaikutus rikollisen so- siaalisen identiteetin muodostumiselle. Vertaisten osoittamalla hylkäämisellä on tutkittu olevan suuri vaikutus esimerkiksi hylätyn yksilön itsetunnolle sekä rikollisen tai väkivaltaisen käyttäytymisen ke- hittymiselle. Rikollisen identiteetin muodostuminen alkaa usein siitä, että yksilö joutuu vertaistensa hylkäämäksi eläessään yhteiskunnan normien mukaista elämää. Tästä seuraa kolhuja itsetunnolle ja yksilö voi alkaa toteuttaa rikollisuuden kautta omaa itsetuntoaan kohottavaa toimintaa. Rikollisuuden kautta löytyy myös paljon saman kokeneita ihmisiä, jotka ovat myös ajautuneet vertaisten hylkää- miksi. Tällaisissa ryhmissä toimiminen mahdollistaa yksilön itsetunnon ja arvostuksen kasvua rikok- sia tekemällä, vaikka se onkin yhteiskunnan toiminnan kannalta väärin ja rangaistavaa. (Boduszek &
Hyland 2011, 607–608.) Yksilö voi siis jollain tapaa saada tukea, arvostusta ja hyväksyntää rikolli- sista ryhmistä, mitä hän ei saanut tavallisista ryhmistä, joiden jäseneksi hän ei välttämättä edes pääs- syt.
Usein voidaan ajatella, että rikollisryhmät pyrkisivät värväämään joukkoonsa uusia jäseniä, mikä te- kisi esimerkiksi tavallisista keskiverto nuorista rikollisia. Henrik Linderborg (2009) tuo artikkelissaan kuitenkin esille, että tämä näkökulma on kriminologiassa pitkälti hylätty, koska yleensä rikollisryh- miin hakeutuvat henkilöt ovat jo valmiiksi rikosalttiita. Yleensä rikosryhmään hakeutuminen kertoo siitä, että yksilö haluaa samaistua kyseisen ryhmän toimintaan, mikä taas johtaa siihen, että hyvin
samanlaiset ihmiset hakeutuvat kyseisiin ryhmiin. Rikollisryhmät vetävät tietynlaisia henkilöitä puo- leensa myös siksi, että niissä toiminnan koetaan olevan ’’pakotonta’’, jolla tarkoitetaan sitä, että ryh- mässä ei ole pakko tehdä ainakaan kaikkea, kun taas normaalin koulun pakonomainen toiminta koe- taan ei-mielekkäänä. (2009, 71-72.)
Timosen (2009) tutkimuksessa ilmenee, että haastateltavat ovat yleensä ajautuneet sivuraiteille elä- mässään, johon on kuulunut jengeissä liikkumista sekä katutappeluita. Koulusta lintsaaminen, kotoa karkaaminen sekä mahdollinen koulukodissa asuminen on opettanut niin sanottua elämää ’’toisessa maailmassa’’. Haastateltavien mukaan tällaisessa katuelämässä oppi ’’toisen maailman’’ tavat ja ri- kollisuuden automaattisesti. Myös yhteisöön pääseminen käytännössä vaati rikollista käyttäytymistä sekä päihteidenkäyttöä. Lisäksi ’’toinen maailma’’ vahvisti yksilön ulkopuolisuuden tunnetta sekä poikkeavaa identiteettiä ja tarjosi yhteenkuuluvuuden tunnetta normaaliryhmistä poikkeaville yksi- löille. (2009, 79-81.)
Rikollisen sosiaalisen identiteetin muodostuminen merkittäväksi yksilölle lisää myös rikosryhmälle ominaisen rikollisen käyttäytymisen ilmenemistä. Tällainen käytös sen sijaan lisää yhdenmukaisuu- den tunnetta rikollisryhmässä. Rikollisen käyttäytymisen omaksuminen liittyy juuri itsensä kategori- sointiin rikollisryhmään kuuluvaksi sekä identifiointiin, minkä vuoksi yksilöä ei yleensä erikseen tar- vitse käskeä tai ohjata tekemään rikoksia. (Boduszek & Hyland 2011, 609.) Tässä luvussa mainituissa rikollisissa ryhmäjäsenyyksissä on olennaista se, etteivät ryhmään kuuluvat välttämättä edes tunne toisiaan tai ole varsinaisessa kanssakäymisessä keskenään. Olennaista on yksilön tietoisuus siitä, että muualla on samanlaista toimintaa tai ajattelutapaa noudattavia yksilöitä. (Anttila 2007, 69.) Rikollis- ryhmän jäsenet voivat esimerkiksi jakaa tekemiään rikoksia ja toteuttamaansa elämäntapaa Interne- tissä muille samantyylisille ihmisille.
Timosen (2009) tutkimuksessa tulee esille, että rikolliset henkilöt kokevat ajautuneensa rikolliselle uralle ilman, että se olisi ollut heille tietoinen valinta. Ainoastaan yksi haastatelluista henkilöistä näki rikollisen uran jossain määrin valintanaan. Rikollisryhmään on alun perin liitytty yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi ja myöhemmin on havaittu, että omat toimintatavat sekä ympärillä olevat henkilöt liittyvät kaikki rikollisuuteen. Rikollisten tarinoihin on liittynyt välillä työntekoa, jolloin ei olla koettu
olevan rikollisia, mutta pikkuhiljaa rikolliset teot ovat pahentuneet ja on alkanut tulla myös vankila- tuomioita. Tutkimuksessa kuitenkin ilmenee, että vankila on toiminut kyseisillä henkilöillä enemmän rikollista ajattelua vahvistavana elämänmuutoksena kuin päinvastoin. (2009, 85-89.)
2.4 Desistanssin käsite
Desistanssin käsitteellä tarkoitetaan käytännössä rikollisuudesta irtautumista. Tässä tutkielmassa kes- kitytään rikollisen identiteetin ja elämäntavan ohella pohtimaan rikollisuudesta irtautumiseen johta- via tekijöitä, mitä aineistossa tulee ilmi. Tutkimusaineiston voi nähdä olevan osittain vahvastikin ri- kollisuudesta irtautumiseen päin. Euroopan neuvoston yhdyskuntaseuraamusta ja -toimenpiteiden sääntöjä koskevissa suosituksissa desistanssi määritellään prosessiksi, jossa rikolliset henkilöt lopet- tavat rikollisen elämäntapansa, joko rikosoikeudellisten keinojen kautta tai ilman niitä. Tämän lisäksi he alkavat parantaa rikoksetonta elämäänsä kehittämällä yksilöllistä pääomaansa, kuten yksilöllisiä tietotaitoja sekä sosiaalista pääomaansa, kuten työtä, perheen perustamista, sosiaalisia suhteita ja suh- detta yhteiskuntaan. (Ministerikomitean suositus CM/Rec (2010)1.)
Desistanssilla siis tarkoitetaan rikollisuuden kokonaisvaltaista lopettamista tai rikollisuusperiodin loppumista. Desistanssin voi jaotella primaaridesistanssiin sekä sekundaaridesistanssiin. Primaaride- sistanssilla tarkoitetaan lyhyen aikavälin rikoksettoman kauden loppumista. Yksilö siis lopettaa ri- kollisuuden, mutta ei tee varsinaista muutostyötä itsessään. Tämä tarkoittaa usein sitä, että rikollisuus jatkuu rikoksettoman kauden jälkeen. Sen sijaan sekundaaridesistanssi tarkoittaa kokonaisvaltaista rikollisuuden lopettamista ja yleensä desistanssilla tarkoitetaan juuri tätä. Tällöin henkilö omaksuu ei-rikollisen tai niin sanotusti ’’uudistuneen’’ roolin, jossa toimia. Tämä eroaa ensimmäisestä desis- tanssin muodosta juuri siinä, että yksilö joutuu pohtimaan omaa itseään uudelleen kokonaisvaltaisesti.
(Farral & Calverley 2006, 2.)
Farral ja Calverley (2006) määrittelevät teoksessaan desistanssin tutkimuksen alkaneeksi jo 1930- luvulla, mutta vasta 1970-80-luvulla se kasvoi merkittävästi. Tämä johtui erityisesti siitä, että silloin saatiin päätökseen aiemmin aloitettuja pitkittäistutkimuksia aihealueesta. Lisäksi he tuovat esille muutamia keskeisiä tutkittuja desistanssia vahvistavia tekijöitä. Rikollisuudesta irtautumista vahvis- taa muun muassa työpaikan saaminen, koska se parantaa yksilön sosiaalisia ja taloudellisia resursseja.
Toinen keskeisistä desistanssia vahvistavista tekijöistä on hyvän elämänkumppanin löytäminen, jonka myötä on pystytty rakentamaan hyvälaatuinen suhde. Edellä mainitut asiat liittyvät myös mo- tivaation löytämiseen, joka on myös selkeästi yhteydessä rikollisuudesta irtautumiseen. He tuovat esille myös syyllisyyden tunteen sekä identiteetin muuttumisen yhteyden haluun irtautua rikollisuu- desta. Edellä mainittuihin näkökulmiin on esitetty myös vaihtoehtoisia näkökulmia ja kritiikkiäkin, mutta yleinen näkemys on, että ne pitävät yleensä paikkansa. (2006, 3-6.)
Edellä mainitut desistanssiin vaikuttavat tekijät yleensä korostuvat tietyissä ikäryhmissä. Tutkimus- ten mukaan esimerkiksi nuorilla 14-15-vuotiaillla henkilöillä desistanssiin vaikuttaa eniten tieto ri- kosten seuraamuksista sekä ymmärrys rikosten tekemisen vääryydestä. Sen sijaan 18-19-vuotiailla desistanssin vahvistumiseen vaikuttavat selkeimmin opiskelu- tai työpaikan saaminen tai vakaan pa- risuhteen luominen. Tästä vähän vanhempana, eli 22-25-vuotiaana desistanssia vahvistavat taas perhe-elämän, tai sen suunnittelun, tuoma vastuu sekä elämänmuutokset. Olennaista desistanssin vah- vistumisessa on se, että yksilö löytää elämäänsä ei-rikollisia asioita, joita hän itse arvostaa, mitä voi- vat olla juuri parisuhde, perhe tai työpaikka. Rikollisuudesta irtautumisprosessin aloittamisessa on tärkeintä toivo ja oma tahto irtautumisesta, jonka lisäksi tarvitaan yleensä tukiverkostoa sekä lähei- sistä, että viranomaisista. (Kemppainen 2014, 163-164.)
3 MENETELMÄT
Esittelen tässä luvussa tutkimuskohteeni, miten päädyin sitä tutkimaan sekä mitä asioita täytyi ottaa huomioon tutkiessa kielellistä aineistoa. Lisäksi tuon esille, kuinka suoritin aineistonkeruun sekä mi- ten toteutin aineiston analyysin. Pohdin myös keskeisiä aineiston analyysiin käytettyjä menetelmiä sekä tutkielmaan liittyviä eettisiä näkökulmia.
Tässä tutkielmassa tutkitaan rikollisen identiteetin sekä elämänkulun muodostumista rikollista elä- mää eläneiden rap-artistien kirjoittamissa lyriikoissa. Oletus kyseisten rap-artistien mahdollisesta ri- kollisesta taustasta perustuu heidän lyriikoissaan käsittelemiin aiheisiin. Tutkielma on mielekästä tehdä laadullisena, eli kvalitatiivisena, tutkimuksena, koska aineistoa olisi vaikea tutkia määrällisin, eli kvantitatiivisin, tutkimusmenetelmin. Laadullisessa tutkimuksessa pyritään kuvaamaan todellista elämää mahdollisimman monipuolisesti sekä kokonaisvaltaisesti. Laadullisessa tutkimuksessa tutkija on sidoksissa tutkimuskohteeseensa, eikä varsinaista objektiivisuutta voida täysin saavuttaa. Tällai- sessa tutkimuksessa yleensä tutkitaan luonnollisissa olosuhteissa kerättyä tutkimusaineistoa, joka ym- märretään ainutlaatuiseksi. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 151-152, 155.) Laadullisessa tutki- muksessa siis tutkitaan yleensä todellisuuden rakentumista, eli kuinka sosiaaliset kokemukset ja kon- struktiot rakentuvat, sekä miten niille annetaan merkityksiä. Sen sijaan kvantitatiivisessa tutkimuk- sessa keskitytään enemmän eri muuttujien syy-seuraus-suhteiden tutkimiseen. (Denzin & Lincoln 2005, 10.)
Laadullinen tutkimus on siis todellisuuden tarkkaa ja monipuolista kuvaamista, mutta tässä tutkiel- massa pyritään erityisesti kuvaamaan sitä, millaista identiteettiä ja elämänkulkua artistit sanoituksis- saan rakentavat. Tarkoituksena ei siis ole etsiä asioita, mitä on todellisuudessa tapahtunut, vaan kes- kittyä siihen, miten aihealuetta sanoituksissa kuvaillaan. Yleensä musiikkikappaleiden sanoituksissa käytetään tosiasioiden kuvaamisen lisäksi paljon kuvitelmaa sekä asioiden suurentelua. Tässä tutkiel- massa ei ole tarkoituksena pohtia sitä, mikä kyseisten rikollisrap-kappaleiden sanoituksista on totta ja mikä kuvitelmaa, koska tutkielmassa keskitytään juuri siihen, millaista kuvaa artisti sanoituksis- saan elämästään luo. Lisäksi kuvitelman käyttö sanoituksissa voi liittyä keskeisesti myös identiteetin rakentamiseen, joten todellisuuden ja kuvitelman erojen pohtiminen ei ole tämän tutkielman kannalta tarpeellista.
