A IM O SAKARI:
Yli satavuotias laulukirja
P äkärin vinniltä — niin kuin kantakeurulainen sanoisi — löysin äskettäin laihanlaisen nahkasel
käisen kirjan, joka näytti varsin vanhalta. Avasin sen uteliaana ja totesin sen kuuluneen isoisälleni, Keuruun ensimmäiselle kansakoulunopettajalle.
O m istaja on näet k irjoittanut nimensä ensimmäi
selle sivulle: E rland Sakari. H ankinta on siis suori
te ttu ennen vuotta 1873, jolloin E rland m uutti
”liikanim ensä” Saloseksi. K aikesta päätellen teos on o stettu seminaariaikana Jyväskylässä. Sen ilmes
tymisvuotena, 1864, Sakari alkoi nelivuotisen se- minaarikurssinsa.
Käsillä olevan teoksen on omalla kustannuksel
laan H äm eenlinnassa painanut G. E. Euren. Kysy
myksessä on "M oniäänisiä lauluja nuorisolle” nim i
sen laulukirjan toinen painos, joka koostuu kah
desta vihkosesta.
Kokoelman on toim ittanut I. J. Iltanen. Sama mies on k irjoittanut myös siinä olevan kuorolaula- jien hyvin tuntem an "R akastuneen” sanat: ”Maan ja taivahan Aina unohdan . . vaikka m erkitsee
kin vain: I. J. I-n. K un tuossa kaikessa on melko vahva salanimen tu n tu , ryhdyin ratkaisemaan ar
voitusta, mikä ei käytettävissäni olevin apuneu
voin käynyt kovinkaan vaivattomasti.
Salanimen taakse kätkeytyy m aanm ittari ja kar
tantekijä Isak Johan Inberg, joka eli vuosina 1835
— 1893. Ennen huom attavien karttateostensa laa
dintaa hän julkaisi I. J. Iltasen nimellä ”Uusia hu- vilauluja H äm ehestä” , v. 1858, ja "M oniäänisiä lauluja nuorisolle” , jonka 1. painos on vuodelta
1862.
Nämä olivat ensimmäiset suomen kielellä ilmes
tyneet moniääniset laulut, joten esitteillä olevaa teosta on varm aankin käytetty Jyväskylän semi
naarissa. A rvatenkin E rland Sakari on siellä opis
kellessaan myös jäljentänyt ainakin pääosan niistä
kahdestakymmenestä lisäkulusta, jotka hän on kir
jo ittanut kirjasen loppuun varatuille tyhjille leh
dille. Teos on saattanut palvella keurulaisiakin lau- luharrastuksia, joiden pariin isoisäni joutui, vaik
kei musiikkimies ollutkaan.
Varsinaisessa kansakouluopetuksessa kirjaamme ei ole käytetty. ”Päkärin koulun” ja sen lyhytikäis
ten edeltäjien lauluohjelm isto näet tunnetaan, ku ten käy ilmi kuntam m e kustannuksella julkaise
mastani teoksesta ”K euruun satavuotias kansakou
lu ” . Koululapset lauloivat tosin M aammelaulua ja Savolaisen laulua, jotka ovat esittelemässämme kokoelmassa, m utta nehän saivat tietenkin sijansa missä julkaisussa tahansa.
Laulun eli ”laulannon” tunneilla opeteltiin vir
sien lisäksi seuraavia, enimmälti yhä tu ttu ja sävel
lyksiä: ”Täällä pohjan tähden alla” , ”Suo lähde kaunis katselen” , ”Nyt on suvi suloinen” , ” Soi kallis maamm e” ( = M aam m elaulu), "R uusu kan- kahalla” , "H onkaen keskellä mökkini seisoo” ,
”Näki poika ruusuisen” , "Jo u tu ilta kaunis” kak
siäänisesti (h u o m .!), ”Kilto m ato” , "L innut lau
laa laaksossani", "Savolaisen laulu” , "Sanoppa lau
lu lin tu ” ja "Jo päivä ilman läm m ittää” .
Jätin tarkoituksella pois vielä kansakoulum me ensimmäisen varsinaisen työpäivän, 8. 3. 1869, lau
lutunnin. Sen kohdalle on päiväkirjaan m erkitty:
”Lapsi olen laulavainen” , "H erra Luoja taivasten”
ja virsi 136, senaikaisen num eroinnin mukaan.
K eskimmäinen näistä, hyvinkin tunn ettu , sisältyy kokoelmaan "Hengellisiä lauluja ja virsiä” . Ensim mäinen taas oli ilmeisesti isoisäni erikoisesti suo
sima: kuulin sitä usein vielä isäni ja setäni suusta.
En tiedä, missä määrin se on nykypäivinä yhä tu ttu . Se laulettiin samalla nuotilla kuin "Joulu- puu on rak en n ettu ” ja alkoi näin:
19
Lapsi olen laulävainen, pieni vielä, voimaton, huvitusta halaavainen, huikennellen huoleton.
M utta palatkaam me esitteillä olevaan painotuot
teeseen. Sen sisältö on seuraavanlainen:
I. MAAMME. Tämä Runebergin runohan esi
te ttiin F. Paciuksen säveltämänä perim ätiedon m u
kaan ensimmäisen kerran syntymävuonnaan, 1848, K ukan päivänä, toukokuun 13:ntena, ylioppilaitten kevätjuhlassa Helsingissä. Se nousi yhdellä iskulla kansallislaulun asemaan. Kirjamme suomennos on Bäckvallin. Täm än Juhana Bäckwallin (1817—
1883) isä oli talonpoika H eikki H erranen. Itse hän oli kirjailija, sanomalehtimies ja pappi. Näin kuuluu vanhan suomennoksen ensimmäinen sä
keistö:
Soi kallis maamme, Suomenmaa!
Soi kauvas kuulumaan!
Ei päivän kulta kukkulaa W alaise vettä, laksoa Rakasta niinkuin Pohjola, Suloinen Suomenmaa.
II. SUURELLE R U H TIN A A LLE on Jaakko Juteinin tu n n ettu runo: "Eläköön armias, Rakka- hin ruhtinas Rauhallinen!”
I I I . Vielä tunnetum pi on A. O ksasen SAVO
LA ISEN LAULU, jonka sävel on K. Collanin (1828— 1871).
IV . T U O L ’ O N M UN K U LTA NI. Sen musiik- kipuoli on säveltäjä ja m usiikinopettaja K arl Johan M oringin (1832— 1868) käsialaa, saman miehen, jonka kaunis koraalisävelmä virteen "Taivaat julki julistavat” on hyvin suosittu.
V. TUULEN on k irjoittanut G. A. W -r.: ”Tuuli, mun syliisi suljet, kuiskase kuhunkas k u lje t!”
V I. RANNALLA IT K IÄ on tuo kuuluisa ja iki
vanha "Läksin minä kesäyönä käym ään” Paciuk
sen sovittamana.
V II. M E R IM IE H E N M O R SIA N on lähtöisin jo edellä m ainitun G. A. W -r:n kynästä. Sävellys- puolesta vastaa Rinnman.
V II I. ELÄM ÄN N A U TIN N O STA kertoo J.
Juteini:
20
Luonnon suuren lapsukaiset avaruuden alla, N auttikaam m e elämätä ilon ihanalla!
Pois, pois karvaus, V ältä, veikko, huolet.
Pois, pois valitus, T aita tuskan nuolet.
Säveltäjä on f il. maist. Axel G abriel Ingelius (1822— 1868), joka toim i myös kirjailijana. Tämä om aperäinen ja lahjakas mies rikastutti monin ta
voin Suomen säveltaiteen nousukautta, jopa yhtä hänen teostaan on pidettävä ensimmäisenä suoma
laisena sinfoniana.
IX . K R E IV IN SYLISSÄ ISTUNUT: "M inä sei
soin korkialla vuorella.”
X. SUOM EN LAULU on A. E. Ahlqvistin
”Nouse, lennä, Suomen kieli, korkealle kaiku- m aan!” Sävel on J. Haydnin.
X I. SUOM EN T A R K A M PU JA N MARSSISTA ei anneta m itään tietoja. Lainaamme tähän sen kol
mesta säkeistöstä ensimmäisen ja viimeisen:
N yt Suomen poika sotamiesi laula ilolla, Ja käytä tarkkaa tussaria varm ast tunnolla.
Jos vihollinen rannoillamm e m etelinkin tois, O P valmis häntä pikaisesti pakoittam aan pois!
Jos kunniata toivonnet, niin miehen mieltä piä, K uin urho-töille käsketään, niin älä turhaa tie.
Ja jospa pullon kallistanet, m uista poikainen:
Se kohta miehen turmelee, se herkku tulinen.
X II. "K U LTAN I K U K K U U ... Saiman ran nalla” , sovitus Paciuksen.
X II I. SUOM ENM AALLE on nim im erkki A.
W :n kynästä lähtenyt sangen yksioikoinen isän
maallinen runo:
Suomenkin maas’
A urinko lämmin on noussut;
Jää on jo virtana juossut Suomenkin m aast’.
Säveltäjä on ruotsalainen Johan E rik Nordblom (1788— 1848), josta tuli Upsalan yliopiston direc- tor musices.
X IV . RAKASTUNUT on saman säveltäjän käsi
alaa. Sanat ovat salanimisen I. J. I-n :n ( = Ilta sen), toisin sanoen kokoelman laatijan Isak Johan Inbergin, kuten täm än kirjoituksen alussa jo esi
timme.
XV. "AH! M UN RAKAS LIN TU ISEN , Sydäm- men on suruinen, Sinun täh tes’ kultaisen’, TääP
21
mie yksin huokailen.” Toinen ja viim einen sä
keistö on, mikäli mahdollista, vieläkin ankeampi:
Y ksin tässä laulelen, Suruissani veisailen, Eikä kukaan lohduta, M urheen alla virvoita.
Sovitus on edellä m ainitun K. J. Moringin.
X V I. SOTAM IESTEN LAULUN sepittäjä on tu nnettu kirjailija ja kansanrunouden tutkija J. L.
Krohn, joka käytti runoilijanim eä Suonio. Sävel
täjän nimi K. M ohring tarkoittanee samaa henki
löä kuin edellisenkin laulun yhteydessä m ainittu.
Tällainen on täm ä melko roima sepite:
No m iehet, m iekat naulahan, N yt pankaam riippumaan!
Käs’ vasen neidon kaulahan Ja malja oikiaan.
K uin syksyn kukka kerkiä O n sotam iehen elämä.
Sen m että aik’ on imeä K un vielä kukoistuu!
Me siitä josko juotanee N yt liika pisara Se verenämme vuotanee Ken ties jo huomena.
Siis juokahamm e veikkoset E t t ’ tappelussa ruskoiset Ei loppuis’ veren lähtehet, T ok’ ennen aikojaan!
X V II. T O IV O T O N RAKKAUS on pantu sä
vellykseltään H aydenin nim iin, millä tietenkin tar
koitetaan H aydnia. "Sydäm estäni rakastan sua elin- aikani, jos kohta onki turha m un kaikki toivoni.”
X V III. Kokoelma päättyy runoon W IIP P E R Ä N ULLALLE. O tsikon alle on lisätty: ”Fredm annin 3:mas E pistola” , mikä osoittaa, että olemme teke
misissä itsensä Bellmanin hengentuotteen kanssa.
Sovitus on K. Collanin. Kirjamme runosuomennos on sitä laatua, että hyvin ymmärremme, miksi kir
jaa ei käytetty olletikaan senaikaisessa kansakou
lussa:
Pam ppu soittaa torvellansa, T yttö kaunis riemussansa Tanssailla löyhyttää.
Katsos kuinka Pam ppu tässä Kyöstin kanssa juo ja mässää, Päätänsä löylyttää.
H urroo! kas, Ulla tanssaa Loistavissa vaatteissansa;
Valkosia kinttujansa K attokaas, kattokaas, N e välkkyy nytkin taas.
K uten sanottu painetun osan jälkeen kirjassa seuraa suuri määrä tyhjiä lehtiä, jotka Erland Sa
kari on m elkein kaikki täyttänyt om atekoisille vii- vastoille kirjoittam illaan nuoteilla ja laulujen sa
noilla. Luomme silmäyksen tähänkin ilmeisesti se
minaarissa syntyneeseen lisäainekseen.
Ensimmäiseksi on kopioitu uudelleen SUUREL
LE R U H TIN A A LLE, m utta matalam pana sovi
tuksena kuin kirjan painetussa osassa. O PISTO - LAISLAULU lienee ollut jonkinlainen seminaari
laisten "lippulaulu” . PA IM E N T EN SUNNUN- TAILAULU on jäljennetty kahdesti, eri sovituk
sina. Toisintojen välissä on H ER R A N T IE T O N IH M EE L L ISE T . M ARSSIN sanat ovat seuraavat:
O i veikkoset liitto nyt la itta ’ote K un nuoruuden aika on vielä, Ja suloa keväisen n a u tti’ote, Se ompi niin ihana meillä.
Kah, O nnettaretki, he vajeltavat Yhä ympäri meitä, kehoittain:
"R iennä rohkeesti veikkonen eteenpäin vaan.
N yt päivä jo Suomenkin koittaa.”
Carl M aria von W eberin säveltämää P O H JO LAN VA LKENEM ISTA seuraa itsensä M ozartin AVE, VERUM CORPUS, jossa on sekä latinan- että suomenkieliset sanat. Ennen kaikkea ”Glun- teistaan” tu n n ettu on tätä seuraavan M ARSSIN säveltäjä, ruotsalainen fil.tohtori G unnar W enner- berg (1817— 1901), joka oli myös runoilija, filo
sofi, kirkollism inisteri ja maaherra. Pikem m inkin täm än laulun sanoja kuin seuraavan, jonka nimi on K IIT O S JA K U N N IA H ERRA LE, tarkoittanee isoisäni m erkintä: "K ivinen suom entanut.” O lisi
kohan kysymyksessä pari vuotta ennen kirjamme ilmestymistä ylioppilaaksi tullut Karl M ortim er Kivinen (S tenius), historiantutkija ja opettaja, jo
ka eli vuosina 1843— 1911?
Itävaltalaisen Sigismund Neukom m in (1778—
1858), H aydnin oppilaan, säveltämä on PYH Ä H ER R A ON. N eukomm eli viitisen vuotta Brasi
liassakin, hovikapellim estarina Rio de Janeirossa.
Vielä on kirjan omistaja om akätisesti jäljentänyt seuraavat laulut: T U U TI LAULU, A H T I, KE
SÄN V IIM E IN E N KUKKA, A IN O A LLE H E R RALLE, "kansalaulu” KÄRSIVÄLLISYYDEN EN K ELI, SYKSY LAULU, H E R R A O N SUUR, M O T E TT I ja lopuksi JO U LU LAULU, jonka sä
veltäjäksi on m erkitty G ust. Flugel.
K ristikunnan suuren juhlan taas lähetessä voim
mekin lopettaa täm än laulun sanoihin, jotka pe
rustuvat Jesajaan ( 9 :6 ):
O n meille lapsi syntynyt, on poika meille annettu, jonka hartioilla on H erraus;
on hänen nimensä Ihm eellinen neuvon antaja, väkevä Jumala, ikuinen Isä, Rauhan Päämies.
Amen, Amen.
