Säteilyturvakeskuksen Myllykoski Paper Oy:lle myöntämä turvallisuuslupa nro 3446/L14/03

(1)

PÄÄTÖS

Nro 122/05/1 Dnro ISY-2004-Y-214 Annettu julkipanon jälkeen

25.11.2005

ASIA Myllykoski Paper Oy:n ympäristölupa, Anjalankoski.

HAKIJA

Myllykoski Paper Oy

Myllykoskentie 1

46800 ANJALANKOSKI

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE

Mekaanista massaa valmistavalle tehtaalle ja paperitehtaalle tarvitaan ympäristölupa ympäristönsuojelulain 28 §:n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 §:n 1 momentin kohdan 1 a) mukaan.

LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

Ympäristölupavirasto on toimivaltainen lupaviranomainen massa- ja paperitehdasta koskevassa asiassa ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentin ja ympäristönsuojeluase- tuksen 5 §:n 1 momentin kohdan 1 a) mukaan.

ASIAN VIREILLETULO

Asia on tullut vireille Itä-Suomen ympäristölupavirastoon 17.11.2004. Hakemusta on täydennetty 14.2.2005 (ammattikalastajatiedot ns. yhteisiin asiakirjoihin), 18.2.2005 (ympäristölupaviraston pyytämät lisäselvitykset) ja 11.5.2005 (merialueen ve- sialueomistajatiedot yhteisiin asiakirjoihin).

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT

Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen myöntämä ympäristölupa 15.9.1997 Dnro 0496Y0296-111 (paperitehtaan ja höyryvoimalaitoksen jätelupa).

Itä-Suomen vesioikeuden 19.11.1996 antama jätevesien johtamista koskeva päätös nro 76/96/1.

(2)

Itä-Suomen ympäristölupaviraston Myllykoski Paper Oy:lle 10.5.2002 antama jätevesi- laitoksen laajentamista koskeva päätös nro 25/02/2.

Säteilyturvakeskuksen Myllykoski Paper Oy:lle 17.12.2003 myöntämä turvallisuuslupa nro 3446/L14/03.

Turvatekniikan keskuksen (TUKES) Myllykoski Paper Oy:n koko tehdasta koskeva lupa nro 858/360/1994.

LAITOKSEN SIJAINTI

Myllykoski Paper Oy:n paperitehdas toimintoineen sijoittuu seuraaville kiinteistöille:

Rekisteri- numero

Alue Omistaja 1101-15 Paperikoneet 4-7, päällystyslaitos, painehiomo, valkaisuasema,

kempu-vesilaitos, materiaali- ja tuotevarastot, keskusvarasto ja korjaamot, sekä Vamy Oy:n lämpövoimalaitos ja SMN Oy:n PCC- tehdas.

MOYJ*

1101-12 Kuorimo, puun vastaanottoasema, puukenttä, varastorakennuksia, pakastepuuvarasto, polttoaineiden varastointikenttä (Vamy), kiin- teän polttoaineen vastaanottoasema (Vamy), seulontahiekkavaras- to (SMN)

MOYJ

1101-14 Keskikoskentie 17:n asunnot MOYJ

1101-9 Kerho, pääkonttori, seuratalo, terveysasema ja Tehtaankaaren asunnot

MOYJ 1101-4 Varastorakennus (vanha kaupan varasto) MPap Oy**

20-20 maarekisteri- tila

Jätevesilaitos, Pato Oy:n saastuneen pohjasedimentin läjitys- ja varastointiallas

MOYJ

1101-11 Puuhiomo Pato Oy

84-0 Kymijoki, Myllykosken puoleinen vesialue saarineen Pato Oy 87-0 Kymijoki, Ummeljoen puoleinen vesialue ja pieniä maa-alueita,

jossa mm. kytkinkenttä ja Pato Oy:n vesivoimalaitos

Pato Oy MUODOSTUSLUETTELOSSA OLEVA TONTTI 1-1101-13 :

Pakastepuuvarasto, Tuomiojan pohjoispuolella MPap Oy

0-3593 määräala, maantiealue

Tehdasalueen pohjoispäädyssä oleva pikkutie MOYJ

Tehdasalueen pohjoispuolella oleva pohjoisin tontti rajoittuen Jokisillantiehen

MOYJ

Kaistale Tuomiojan etelärantaa MOYJ

Tuomioja, Lemmensaari MOYJ

* Myllykoski Oyj:n (MOYJ) omistamien kiinteistöjen haltija tehdasalueella on Mylly- koski Paper Oy.

** Myllykoski Paper Oy.

(3)

Tehtaat sijaitsevat Anjalankoskella Myllykosken taajamassa. Kymijoki halkaisee tehdasalueen siten, että jätevedenpuhdistamo sijaitsee joen länsipuolella Ummeljoella ja tehtaan muut toiminnot joen itäpuolella Myllykoskella. Tehdasalueen pinta-ala on noin 140 hehtaaria, ja sitä ympäröi tavanomainen kaupunkiasutus kerrostalo- ja omakotita- lokortteleineen. Lähimmät asunnot sijaitsevat n. 200 metrin etäisyydellä tehdasalueesta.

Myllykosken tehdasalue on asemakaavassa osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T-2), jossa kaavamääräysten mukaisesti saa harjoittaa puunjalostuste- ollisuutta ja siihen liittyviä toimintoja. Jätevesilaitoksen alue on kaavoittamaton.

Kiinteistöllä 754-1-1101-15 sijaitsee Myllykoski Paper Oy:n toimintojen lisäksi Vamy Oy:n lämpövoimalaitos ja Specialty Minerals Nordic Oy Ab:n PCC-tehdas. Kiinteistöl- lä 754-416-87-0 sijaitsee Pato Oy:n vesivoimalaitos.

Tehtaan teollisuuskaatopaikka (Sulennon kaatopaikka) sijaitsee muutaman kilometrin päässä tehdasalueelta. Kaatopaikan ympäristölupa on vireillä Kaakkois-Suomen ympä- ristökeskuksessa.

Lähimmät yleisessä käytössä olevat kohteet ovat:

Anjalankosken lukio 500 m Kymenlaakson koulu 1200 m Myllykosken yhteiskoulu 400 m Saviniemen koulu 500 m

Ummeljoen koulu 600 m Viialan koulu 1200 m

Myllykosken päiväkoti 500 m

Saviniemen ryhmäperhepäiväkoti 800 m Ummeljoen päiväkoti 700 m

Ummeljoen ryhmäperhepäiväkoti 400 m Viialan päiväkoti 900 m

YMPÄRISTÖN TILA

Alueen hydrologia, geologia ja ympäristön luonnon tila

Toiminta ei sijoitu pohjavesialueelle, eikä sen välittömässä läheisyydessä ole Natura- tai luonnonsuojelukohteita. Tehdasalueen läpi virtaa Kymijoki. Maaperä alueella koostuu pääosin silttisestä savesta ja savesta. Alueen kallioperä on pohjatutkimusten perusteella rapakivigraniittia, kallio on harvavähärakoinen eikä yleensä rapautunut. Kallion pintaa myötäilee usein pohjamoreenikerros sisältäen hietaa, hiekkaa ja moreenia.

Alueen kasvillisuus ja eläimistö ovat tyypillisiä teollisuusympäristön lajeja, eikä alueella ole luonnonsuojelullisesti arvokasta kasvillisuutta tai eläimistöä.

Lähin Natura 2000-kohde on noin 8,5 km laitosalueesta etelään sijaitseva Kymijoen Natura-alue (SCI-alue, F10401001).

(4)

Ilman laatu

Kouvolan-Valkealan kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöterveydenhuolto vastaa ilmanlaadun tarkkailusta Pohjois-Kymenlaaksossa. Ajanjaksolla 1989-2003 Poh- jois-Kymenlaakson ympäristölupavelvollisten laitosten pelkistyneiden rikkiyhdisteiden ja hiukkasten päästöt ovat vähentyneet lähes 90 %. Rikkidioksidipäästöt ovat vähenty- neet lähes 80 % ja typenoksidien päästöt 25 %.

Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys on suhteessa koko Suomen tuloksiin. Kotimaisten rikkidioksidipäästöjen voimakas väheneminen viimeisen 20 vuoden aikana on saanut aikaan taajama-alueiden rikkidioksidipitoisuuksien laskemisen lähelle tausta-alueiden pitoisuuksia.

Ilmatieteen laitoksen kokoamia Suomen ilmanlaatutuloksia vuodelta 2000 tarkasteltaessa Anjalankosken rikkidioksiditulokset erottuivat muita korkeampina, vain Harjaval- lassa oli vuonna 2000 korkeammat pitoisuudet. Ohjearvot eivät silti ylittyneet Anjalan- koskella kertaakaan. Vuonna 2001 hiilen poltto lopetettiin Myllykosken voimalaitok- sella, minkä seurauksena rikkidioksidipäästöt vähenivät huomattavasti ja Anjalankos- ken Myllykoskella sijaitsevan mittausaseman rikkidioksiditulokset laskivat. Vuoden 2003 tarkkailuraportin mukaan korkeimmat vuorokausipitoisuudet jäivät Anjalankos- ken asemalla alle yhdeksään prosenttiin (11 µg/m³) vuorokausiraja-arvosta 125 µg/m³.

Korkeimmat tuntipitoisuudet jäivät

puolestaan Anjalankosken asemalla alle viiteen prosenttiin (16 µg/m³) ) tuntiraja- arvosta

350 µg/m³. Vuorokausiohjearvoon 80 µg/m³ verrannolliset korkeimmat vuorokausikes- kiarvot olivat Anjalankosken asemalla 14 prosenttia (11 µg/m³) ohjearvosta. Tuntioh- jearvoon 250 µg/m³ verrannolliset korkeimmat tuntikeskiarvot olivat Anjalankosken (29 µg/m³) alle 12 prosenttia ohjearvosta.

Typpidioksidipitoisuuksien vuosikeskiarvot ovat pysyneet 1990-luvulla varsin tasaisi- na. Yleisesti typpidioksiditasot ovat lähempänä ohjearvoja kuin rikkidioksiditasot, vaikkei ylityksiä juuri ole ollut. Typpidioksidia mitattiin vuonna 2003 ympäri vuoden Kouvolan ja Kuusankosken keskustoissa. Korkeimmat raja-arvoihin verrattavat pitoisuudet mitattiin Kouvolassa, jossa pitoisuudet jäivät 53 prosenttiin (21 µg/m³) vuosittaisesta raja-arvosta 40 µg/m³ ja 45 prosenttiin (89 µg/m³) tuntikohtaisesta raja-arvosta 200 µg/m³. Kuusankoskella pitoisuudet olivat enimmillään 28 prosenttia (11µg/m³) vuosittaisesta ja 37 prosenttia (74 µg/m³) tuntikohtaisesta raja-arvosta.

Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuosikeskiarvot ovat pysytelleet 1990-luvulla samalla tasolla, joka on uuden vuosiraja-arvon (40 µg/m³) alapuolella. Sen sijaan vain muu- tamilla asemilla vuorokausiraja-arvo 50 µg/m³ ei ylittynyt kertaakaan vuoden 2000 aikana. 80 % ylityksistä tapahtui maalis-huhtikuussa. Vuonna 2000 yksittäisistä asemista korkeimmat vuosipitoisuudet mitattiin Kotkan Karhulasta. Vuonna 2003 hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo (23 µg/m³) oli 58 prosenttia vuosittaisesta raja-arvosta ja korkein vuorokausikeskiarvo (39 µg/m³) 78 prosenttia vuorokausiraja-arvosta 50 µg/m³. PM₁₀ –hiukkasten korkein ohjearvoon verrattava pitoisuus maaliskuussa (83µg/m³) oli 119 prosenttia vuorokausiohjearvosta 70 µg/m³. Muutoin pitoisuudet jäi- vät alle 70 prosenttiin (49 µg/m³) vuorokausiohjearvosta.

Kokonaisleijuman vuosikeskiarvon ohjearvo (50 µg/m³) ylittyi Suomessa vuonna 2000 noin 15 %:lla asemista, mutta ei Kymenlaaksossa. Vuorokausiohjearvo ylittyi yli puo-

(5)

lella asemista, myös Kymenlaaksossa oli ylityksiä. Karhulassa ja Sunilassa kokonais- leijuma on vähentynyt noin 40 % vuosina 1990 – 2000, muilla Kymenlaakson ilman- laatuasemilla ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Leijuvan pölyn määrää mitattiin vuonna 2003 koko vuoden ajan joka kolmas vuorokausi Kuusankosken keskustassa ja Anjalankosken Myllykoskella. Vuosiohjearvoon 50 µg/m³ verrannolliset vuosikeskiarvot jäivät Kuusankoskella 72 prosenttiin (36 µg/m³) ja Myllykoskella 44 prosenttiin (22 µg/m³) ohjearvosta. Myös vuorokausiohjearvoon 120 µg/m³ verrannolliset pitoisuudet jäivät Kuusankosken keskustassa alle 94 prosenttiin (113 µg/m³) ja Myllykoskella 46 prosenttiin (55 µg/m³) ohjearvosta.

Vuonna 2000 haisevien rikkiyhdisteiden (TRS) ohjearvot eivät ylittyneet Kymenlaak- sossa. TRS-vuosikeskiarvot ovat laskeneet vuosina 1994 – 2000 Kotkassa, Kuusankos- kella ja Valkealassa, mutta pysyneet samalla tasolla Kouvolassa. Haisevia rikkiyhdis- teitä mitattiin Kuusankosken keskustassa ja Valkealan Lappakoskella. TRS-yhdisteiden vuorokausiohjearvoon 10 µg/m³ verrannolliset korkeimmat pitoisuudet (rikkinä) jäivät Kuusankosken ja Valkealan asemilla alle 20 prosenttiin ohjearvosta. Korkeimmat vuorokausi- (3 µg/m³) ja tuntiarvot (14 µg/m³) mitattiin joulukuussa Kuusankoskella. Val- kealan Lappakoskella korkein vuorokausi- (2 µg/m³) ja korkein tuntiarvo (6 µg/m³) mitattiin lokakuussa.

Ilman epäpuhtauksien vaikutuksia mäntymetsiin tutkittiin vuosina 1999 – 2000 Itä- Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa. Tutkimusalueen harsuuntuneim- mat männyt kesällä 1999 sijaitsivat Kotkan seudulla. Sekä luontaiset tekijät että ilman epäpuhtaudet ovat aiheuttaneet neulaskatoa tutkimusalueella. Männyn neulasten rikki- kertymä on pienentynyt ajanjaksolla 1990 – 2000, sen sijaan neulasten typpipitoisuus on hieman noussut. Kotkassa bioindikaattoriseurantaa on tehty myös vuonna 2002.

Neulaskadon määrä ja neulasen rikkipitoisuus oli samaa tasoa kuin 1999 – 2000 tutkimuksessa.

Jäkäläkasvillisuus oli keskimääräistä huonompi Lahden seudulla, Porvoon ja Loviisa- Pyhtään alueilla rannikolla ja Kouvola-Kuusankosken alueella. Vuoden 2002 bioindi- kaattoritutkimuksessa Kotkassa jäkälälajien lukumäärät olivat samaa tasoa kuin 1999 – 2000. Kotkansaaressa ja Kymijoen suulla Valtatie 7:n läheisyydessä jäkälälajien luku- määrä oli kuitenkin edellistä tutkimusta pienempi.

Naavojen runsaudessa on selkeä etelästä pohjois-koilliseen lisääntyvä trendi, josta Kouvola erottuu heikompana naavan kasvun alueena, kuten rannikkoaluekin. Alueen suurin lajikohtainen muutos on viherlevien vähentyminen vuoden 1994 tasosta, suun- nilleen takaisin vuoden 1989 tasolle. Rikkipäästöjen ja sadeveden happamuuden vä- hennyttyä naavat ovat alkaneet runsastua tutkimusalueella.

Sammalten lyijypitoisuus on vähentynyt tutkimusalueella noin puoleen vuodesta 1989.

Seinäsammaleen lyijypitoisuudet tutkimusalueella kesällä 1999 vähenevät selvästi ete- lästä pohjoiseen siirryttäessä, samoin kadmiumpitoisuudet, jotka ovat selvästi kohonneita 30 – 50 km leveällä rannikkokaistalla ja alentuvat pohjoiseen mennessä. Ajanjak- solla 1990-98 tutkimusalueen kadmiumpäästöt alenivat noin 25 %. Vuonna 1999 pääs- töt alenivat edelleen 25 % edellisestä vuodesta, kun Kotkan ja Kuusankosken päästöt alenivat merkittävästi.

Tehdasalueella ja lähiympäristössä esiintyy toisinaan hajua. Haisevat yhdisteet ovat pääasiassa rikkiyhdisteitä, joita muodostuu ajoittain mikrobitoiminnan seurauksena se-

(6)

kä tehtaan että jäteveden puhdistamon vesikierroissa. Mikrobiologisissa prosesseissa syntyy myös jonkin verran orgaanisia hajuyhdisteitä kuten etikkahappoa ja voihappoa.

Hajuyhdisteitä vapautuu pääasiassa esiselkeyttimellä ja lietteen käsittelyssä sekä mas- sasäiliöiden hönkäputkista mm. huoltoseisokkien ja konerikkojen aiheuttamien pitkien seisokkien kaltaisten poikkeustilanteiden jälkeen.

Hajuhaittoja on saatu vähenemään mm. tehostamalla mikrobien torjunta-aineiden käyt- töä, hapettamalla jätevesiä, tekemällä muutoksia tehtaan prosesseihin kuten ditioniitti- valkaisuun, vesien virtauksiin, säiliöiden sekoituksiin sekä jätevedenkäsittelyyn.

Tehtaalle on perustettu hajuongelmien ratkomista varten erityinen projektiryhmä, joka tekee pitkäjänteisesti työtä hajuongelmien voittamiseksi. Hajujen syntymistä ja hallin- taa on tutkittu mm. VTT:n toimesta. Lisäksi jätevesilaitoksen lietteenkäsittelyn pois- toilman haihtuvia yhdisteitä on mitattu vuonna 2002. Jätevesilaitokselta haihtuvaa rik- kivetyä tarkkaillaan jatkuvatoimisilla rikkivetyanalysaattoreilla.

Vuosina 1999 – 2003 tehtaalle tehtiin ulkoisia valituksia hajuihin liittyen yhteensä seit- semän kappaletta. Aiheutuvista hajuista on raportoitu viranomaisille.

Tehtaalla on käytössä päällystyskoneella infra- ja leijukuivaimia, joissa käytetään polt- toaineena maakaasua. Maakaasua käytettiin vuoden 2003 aikana 27 778 MWh, josta laskennallinen hiilidioksidipäästö oli 5582 tCO2/a ja typenoksidipäästö 10 tNO2/a.

Tehtaalla esiintyvät pölyhaitat johtuvat jauhemaisten materiaalien käsittelystä ja kulje- tuksesta, kuten pigmenttien purkauksesta, sekä liikenteen aiheuttamista pölyhaitoista.

Tuhkan kuljetukset Sulennon kaatopaikalle on ohjeistettu tehtäväksi siten, että kuormat ovat tarkasti peitettyinä kuljetuksen ajan. Liikenteen aiheuttamat pölyhaitat syntyvät useimmiten tienpinnasta irtoavasta pölystä tai kuormien vajaasta peittämisestä. Lisäksi tehdasalueen pakastepuukentiltä voi levitä ajoittain voimakkaalla tuulella ympäristöön peittomateriaalin sahanpurua.

Jätevesilaitoksen ilmastusaltaista nousee ilmaan vesihöyryä, josta voi aiheutua altaiden lähiympäristöön sumua tietyissä ilmasto-olosuhteissa. Myös paperikoneiden kuivapääs- tä poistuu vesihöyryä ilmaan.

Pohjavesi ja maaperä

Lähin pohjavesialue on noin kolme kilometriä laitosalueesta kaakkoon sijaitseva Kelta- kankaan I-luokan pohjavesialue (tunnus 0575402).

Tehdasalueella on vanha kivihiilikenttä, jonka maaperä on tutkittu ja pilaantuneet maa- ainekset on vaihdettu. Laitosalueella ei ole tiedossa muita pilaantuneita maa-alueita.

Vesistön tila, kalastus ja kalasto

Kymijoen alaosan ja Kymijoen edustan merialueen veden tilaa seurataan kaikkien kuormittajien yhteisesti rahoittaman tarkkailuohjelman mukaisesti. Yhteistarkkailuoh- jelma perustuu Itä-Suomen vesioikeuden määräämään velvoitteeseen (Isveo 76/96/1, 19.11.1996, Vyo 16.4.1998) tarkkailla kuormituksen vaikutuksia vastaanottavassa ve- sistössä. Käytännön vesistötutkimuksista on vastannut Kymijoen vesi ja ympäristö ry.

(7)

Tarkkailu perustuu Kymen vesi- ja ympäristöpiirin (nykyisin Kaakkois-Suomen ympä- ristökeskus) hyväksymään tarkkailuohjelmaan (kirje no Kyvy 0492A265/111, 23.12.1992). Tarkkailuun kuuluu veden fysikaalis-kemiallisen tilan seuranta, rehevöi- tymisen seuranta ja haitallisten aineiden kertymisseuranta. Kuormittajilla on lisäksi velvoite seurata jätevesien vaikutuksia kalakantoihin ja kalastukseen Kaakkois-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikön hyväksymän ohjelman mukaisesti.

Uusi ohjelma astui voimaan vuoden 2004 alussa.

Kymijoki on valuma-alueeltaan ja virtaamaltaan Suomen neljänneksi suurin joki. Ky- mijoen vesistön keskusjärvenä on Päijänne, jonka luusuasta (Kalkkisista) joki alkaa.

Kalkkisista Kuusankoskelle joki kulkee useiden järvialtaiden läpi (Ruotsalainen, Kon- nivesi, Kirkkojärvi, Pyhäjärvi). Kymijoen alaosa alkaa Iitin Pyhäjärven luusuasta. Py- häjärven jälkeen järvilaajentumia on vähän. Joki saa Kuusankosken kohdalla lisävettä Valkealan reitiltä ja etelämpänä Tammijärven alueelle laskevista Tallus- ja Teutjoesta.

Pernoon kohdalla Kymijoki jakaantuu kahteen virtaamaltaan lähes yhtä suureen haa- raan. Läntinen haara laskee mereen Ruotsinpyhtään ja Pyhtään rajalla, itäinen päähaara Kotkan kaupungin kohdalla.

Kymijoen alaosan valuma-alueen pinta-ala (1020 km²) on vain 2,7 % koko Kymijoen vesistöalueen pinta-alasta. Kymijoen alaosan valuma-alueella metsät ja pellot hallitse- vat maankäyttöä. Soiden osuus on vähäinen verrattuna koko maan keskiarvoon, minkä takia Kymijoen vesi on melko kirkasta. Kymijoki on melko matala. Joen keskisyvyys on 9,5 m. Alaosalla on kuitenkin useita yli 20 m:n syvänteitä, joista syvimmät Lappa- kosken alapuolella (23 m) ja Susikosken alapuolella (27 m). Joen pituus Pyhäjärvestä mereen on noin 85 km. Vesi virtaa Kymijoen keskivirtaamalla Pyhäjärvestä mereen noin kolmessa vuorokaudessa.

Kotkan edustan merialue on osa itäistä Suomenlahtea. Merialue kuuluu pääasiassa saa- ristovyöhykkeeseen. Uloimmat osat kuuluvat merivyöhykkeeseen. Suomenlahden poh- jukkaan laskevan Nevan makeiden vesimassojen vaikutus tuntuu vielä täällä lähes 200 km päässä. Kymijoen länsihaara laskee Pyhtään ja Ruotsinpyhtään edustalle mataliin ja saarten sulkemiin Ahvenkoskenlahteen ja Purolanlahteen. Näistä vedet pääsevät kapei- den salmien kautta varsinaiselle merialueelle. Kymijoen itäinen haara laskee Kotkan edustalle, joka on suhteellisen avoin. Pyhtää-Kotka merialue on matalaa, pääasiassa syvyys on alle 20 m. Ulompana on syvännealueita, joiden syvyys on 40 – 50 m.

Kymijoen virtaama määräytyy Päijänteen lähtövirtaaman mukaan. Kuusankosken kes- kivirtaama (MQ) jaksolla 1985 – 2002 oli 307 m³/s. Tämän ajanjakson pienin vuorokausivirtaama (alivirtaama NQ 102 m³/s) mitattiin lokakuussa 2002 ja suurin (ylivir- taama HQ 587 m³/s) kesäkuussa 1988. Viimeisen kymmenen vuoden aineistojen perusteella Kymijoelle on tyypillistä virtaamakorkeushuippujen ajoittuminen kevään lumen- sulamiskauteen ja alkukesään. Heinäkuun loppupuolella alkava virtaamien pieneneminen kestää lokakuulle asti. Talvella Kymijoen vedet kulkeutuvat melko suoraan avome- relle makean veden kerroksena suolaisemman meriveden päällä. Meriveden korkeus vaihtelee säätilojen mukaan. Vuonna 2002 Haminan mareografilla HW oli 85 cm ja NW –70 cm. Kymijoen jokihaarojen virtaamia säädellään voimalaitospatojen avulla.

Kymijoen alaosalla on 10 voimalaitosta, ja niiden yhteinen teho on n. 170 MW. Pu- touskorkeutta Pyhäjärvestä mereen on n. 65 m.

Kymijoen rantojen kasvillisuus on pääosin tyypillistä eteläsuomalaista suhteellisen re- hevää ranta- ja vesikasvillisuutta. Lajisto on monipuolinen ja joen eri pääosien välillä ei

(8)

lajistossa ole havaittavissa juurikaan eroja. Jonkin verran lajien runsaussuhteet vaihtelevat, mutta yleisimmät kasvilajit esiintyvät kaikissa joen pääosissa (rantakukka, ranta- alpi, viiltosara, kurjenjalka). Kymijoki on kooltaan niin suuri joki, että sen keskiuoma on kasviton. Yleisesti voidaan myös sanoa, että kahta metriä syvemmällä ei Kymijoes- sa ole kasvillisuutta. Virtapaikoilla uoman pohja ja rannat ovat jatkuvassa muutostilas- sa. Vuolaissa koskissa kasvillisuus on harvaa. Kymijoen koskien kasvilajiston tavalli- simmat edustajat ovat joko leviä (Spirogyra ja Zygnema) tai vesisammalia (Fontinalis- lajit).

Vesistön tila

Kymijoen teollisuuden fosforikuormitus on vähentynyt 60 % ja typpikuormitus 45 % vuoden 1995 tasosta. Vastaavana aikana Kotkan merialueen teollisuuden fosforikuormitus on vähentynyt 40 % ja typpikuormitus 50 %. Yhdyskuntien jätevesien aiheuttama fosforikuormitus on Kymijoella vähentynyt 25 %, mutta typpikuormitus on kasva- nut 30 % vuosien 1991 – 95 tasosta. Vastaavana aikana merialueen yhdyskuntajäteve- den fosforikuormitus on vähentynyt 65 % ja typpikuormitus 30 %.

Kymijoen kokonaisfosforipitoisuus on laskenut kuormitetulla osalla lähes puoleen 1980-luvun puolivälistä, vastaten nykyisin luokkaa lievästi rehevä. Kuormituksen ylä- puolella Rapakoskella pitoisuus ei ole juuri muuttunut. Kymijoen kokonaisfosforipitoisuus nousi Rapakosken ja Hurukselan asemien välillä vielä 1990-luvun alussa noin 13 µg/l, nykyisin noin 7 µg/l. Hurukselan ja Ahvenkosken välillä fosforipitoisuus nousee nykyisin noin 3 µg/l. Pistekuormituksen aiheuttama laskennallinen pitoisuusnousu (kuormitus/virtaama) on laskenut vuosien 1985-86 tasosta 10 – 14 µg/l nykyiseen ta- soon 2 – 3 µg/l.

Vaikka Kymijoen kokonaisfosforipitoisuus on laskenut selvästi, sen edustan merialueella ei vastaavaa kehitystä ole havaittavissa. Pintaveden fosforipitoisuus on pysytellyt pitkään samalla tasolla, alusvedessä pitoisuus näyttää nousseen. Pitkän aikavälin tarkastelussa alusveden happikyllästysaste on laskenut Kymijoen edustan merialueella.

Fosforia vapautuu sedimentistä huonon happitilanteen aikana.

Kymijoen kokonaistyppipitoisuudessa ei ole tapahtunut mitään muutosta. Myöskään typen pistekuormituksessa ei ole tapahtunut vähenemistä. Kymijoen kokonaistyppipi- toisuus nousee Rapakoski-Huruksela välillä noin 80 µg/l. Kokonaistypen pistekuormituksen alkupitoisuus on noin 60 µg/l, joten pistekuormitus aiheuttaa laskennallisesti suurimman osan typpipitoisuuden noususta Rapakosken ja Hurukselan välillä. Huruk- sela-Ahvenkoski välillä nousu on vuosimediaanien mukaan noin 30 µg/l. Suurimmil- laan erot ovat kevätvalunnan aikaan.

Merialueenkaan typpipitoisuudessa ei ole tapahtunut mitään selvää muutosta 80-luvun puolivälin jälkeen. Pintaveden typpipitoisuudet kevättalvella ovat Pyhtään edustalla nousseet ja Kotkan edustalla jopa laskeneet. Kesällä pitoisuudet ovat laskeneet lähes koko alueella. Kymijoen veden typpipitoisuus on talvella korkeampi kuin merialueen, mikä näkyy merialueella korkeampina pintaveden kokonaistyppipitoisuuksina pohjan läheisiin vesikerroksiin verrattuna. Kesällä alus- ja pintaveden typpipitoisuudessa ei ole eroa.

Puunjalostusteollisuuden typpikuorma on pääosin liukoista orgaanista typpeä tai kiin- toaineeseen sitoutunutta typpeä, joiden vaikutus näkyy kokonaistyppipitoisuudessa.

(9)

Ammoniumtypen pitoisuusnousu Rapakoski-Huruksela välillä on vuosimediaanien mukaan 10 – 25 µg/l, eli ammoniumtypen määrä kaksin – nelinkertaistuu. Yhdyskunta- jätevesien ammoniumtypen alkupitoisuus on keskimäärin 26 µg/l, joten pistekuormituksen osuus ammoniumtypen pitoisuusnoususta on merkittävä. Osa ammoniumtypestä kuluu jokiuomassa. Ammoniumtypen pitoisuus on eri jokihaaroissa samalla tasolla kuin Hurukselassa, joten tämän perusteella Kymijoen alimman osan hajakuormitus ei nosta ammoniumtyppipitoisuuksia.

Kymijoen alaosalle tulevaa happea kuluttavaa kuormitusta on vähentänyt huomattavasti 1980-luvun lopulla aktiivilietelaitosten valmistuminen. Kotkan merialueen happea ku- luttavan kuormituksen selvä pieneneminen vuosina 1995 – 96 on seurausta Sunila Oy:n biologisen puhdistamon valmistumisesta. BOD-kuormituksen pääosa tulee teollisuu- desta, yhdyskuntien osuus kokonaiskuormituksesta on ollut hyvin pieni.

Kymijoen ja Kotkan merialueen teollisuuden kuormituksen aiheuttama kemiallinen ha- penkulutus on vähentynyt 45 % vuoden 1995 tasosta, mikä vastaa valtioneuvoston koko Suomen teollisuudelle keskimäärin asettamia tavoitteita vuodelle 2005. Kymijokeen kohdistuva happea kuluttava kuormitus on nykyisin jo niin alhaisella tasolla, että joen keskimääräinen happipitoisuus on hyvä. Joen virtaaman ollessa kohtalaisen suuri vesi hapettuu säännöllisesti voimalaitosten ja koskien kohdalla. Hapenkyllästysprosentin vuosimediaanit vaihtelevat 90 %:n molemmin puolin. Alueelliset erot ovat vähäisiä.

Korkeimmat happipitoisuudet on mitattu Kokonkoskella, jonka yläpuolella on vettä hyvin hapettava koskijakso. Rapakoskella on Kokonkoskea lukuun ottamatta hieman korkeammat happipitoisuudet kuin kuormituksen alapuolella. Kymijoen edustan merialueella pohjanläheisen kerroksen happipitoisuuteen vaikuttaa kuormituksen lisäksi sy- vyyssuhteet ja sääolot. Jokisuiden alueet ovat matalia, minkä takia happipitoisuus on kerrostuneisuuskausina hyvä huolimatta orgaanisesta kuormituksesta. Pitkän aikavälin tarkastelussa hapen kyllästysaste on laskenut.

Kymijoen veden orgaanisten klooriyhdisteiden pitoisuudet alenivat jyrkästi Kuusan- niemen selluloosatehtaan päästöjen vähetessä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Vuonna 1993 vertailualueella ja kuormituksen alapuolisella alueella ei enää ollut merkittäviä eroja Kymijoen veden sisältämissä pitoisuuksissa. Sellun valkaisusta peräisin olevat orgaanisten klooriyhdisteiden päästöt vähentyivät 1990-luvulla merkityksettömän pieniksi. Yhdisteitä on kuitenkin sitoutunut sedimenttiin.

Vuoden 1995 Myllykosken voimalaitoksen sedimenttitutkimuksissa selvisi, että Kymi- joen sedimentistä löytyy kloorifenolipohjaisen Ky-5-puunsuoja-aineen valmistuksesta peräisin olevia myrkyllisiä polyklooridibentso-p-dioksiini- (PCDD) ja - furaaniyhdisteitä (PCDF) korkeina pitoisuuksina. Ky-5:n valmistus lopetettiin Kuusan- koskella vuonna 1984. Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksissa 1996 – 98 dioksiini- ja furaanipitoisuudet olivat erittäin suuria Kuusankosken ja Keltin välillä pehmeissä pohjasedimenteissä. Tällä alueella pitoisuudet ylittivät saastuneen maan raja-arvot kymmentuhatkertaisesti. Myös muualla joen alueella pitoisuudet olivat normaalia korkeampia ja ylittivät saastuneen maan raja-arvon. Jopa Anjalankosken Koivusaaren alueen sedimentin dioksiini- ja furaanipitoisuudet ylittivät vuoden 1997 erillistutkimuk- sessa raja-arvot yli kaksinkertaisesti, vaikka alue on padottu erilleen Kymijoen pää- uomasta vuonna 1953. Ympäristökeskuksen tutkimuksessa kloorifenoliyhdisteillä oli selvästi pienemmät pitoisuuserot, vaikkakin myös näillä yhdisteillä joen yläosalla yli- tettiin vertailualueen (Pyhäjärven) taso yli kymmenkertaisesti. Pitoisuuden lasku joen alajuoksulle päin oli selvä. Difenyylieetterien kokonaispitoisuus oli Pyhäjärvellä noin

(10)

tuhannesosa Kymijoen saastuneimman alueen pitoisuuksista. Joen alaosallakin pitoisuudet olivat kymmenkertaisia Pyhäjärveen verrattuna.

Merialueella haitallisten aineiden tutkimuksia on tehty selvästi vähemmän kuin Kymi- joella. Vuosien 1996 – 97 KYPRO-tutkimuksissa Kymijoen PCDD/F-yhdisteiden kuormitus oli havaittavissa jokisuun sekä itä- että länsihaaralta lähes 30 – 40 km:n etäi- syydellä olevien akkumulaatioalueiden pintasedimentissä. Yli 50 km:n etäisyydellä jo- kisuilta pitoisuudet olivat selvästi pienempiä. Vaikka valkaisuperäisten kloorifenolien (S2PCP) pitoisuudet olivat vuoden 1994 velvoitetarkkailututkimuksissa kohtuullisen pieniä, ei tutkimusalueella kuitenkaan päästy taustatasolle. Ahvenkoskenlahden sedimentin profiilinäytteessä S2PCP-yhdisteiden pitoisuudet olivat suurimmillaan syvyy- dessä, joka ajoitustulosten mukaan edusti vuosia 1986 – 90. Profiilinäytteen PCDD/F- yhdisteiden pitoisuus oli erittäin suuri; yli kymmenkertainen saastuneen maan raja- arvoon verrattuna.

EOX (Extractable Organic Halogen) –analyysillä pyritään kuvamaan sedimentin sisäl- tämien organohalogeenien kokonaismäärää. Vuonna 1993 – 94 merentutkimuslaitoksen tutkimuksissa Kymijoen korkein EOX-pitoisuus mitattiin Myllykoskella ja tästä alavir- taan päin arvot pienenivät huomattavasti. Tulosten perusteella suurin osa orgaanisten klooriyhdisteiden kuormasta sedimentoituu jokeen, joskin kohonneet pitoisuudet Ah- venkoskenlahdella kertovat myös kulkeutumisesta merialueelle. Sedimentin EOX- pitoisuus väheni sedimentin pintaa kohden, mikä on seurausta Kuusanniemen kuormituksen vähenemisestä 1990-luvulla. Pyhtää-Kotka edustan merialueen pintasedimentin EOX-pitoisuudet olivat merentutkimuslaitoksen vuosien 1993 – 94 tutkimuksissa suurimmillaan Kotkan läheisyydessä. Kohonneita EOX-pitoisuuksia voitiin havaita vielä 30 km:n päässä Sunilan tehtaasta. Nykyisin luonnollinen organohalogeenituotanto on Suomenlahdella EOX:in suurin lähde. Keväinen levätuotanto aikaansaa suurimman osan EOX-tuotannosta.

Vuoden 2000 merialueen velvoitetarkkailututkimuksessa sedimentin kloorifenolipitoisuudet olivat pieniä, pääosin alle määritysrajojen. Korkeimmat pitoisuudet oli Karhulan edustan näytteessä.

Vuoteen 1990 asti sellun valkaisusta peräisin olevien S2PCP-yhdisteiden pitoisuudet simpukoissa pystyttelivät koko Kymijoella huomattavan korkealla. Vuoden 1990 jäl- keen pitoisuudet alenivat niin, että vuonna 1993 ne olivat jo analysointimahdollisuuksi- en alarajoilla. Tilanne on jatkunut samanlaisena myös 1990-luvun loppupuolen.

S1PCP-ryhmän kloorifenoleita tavattiin seurannan alkuvuosina suuremmassa määrin alajuoksulla Hurukselassa ja Hirvivuolteella, ei niinkään Keltissä. Pitoisuudet ovat koko 1990-luvun vähentyneet. Vuonna 1993 S1PCP-yhdisteitä ei enää pystytty havaitse- maan Hurukselassa ja Hirvivuolteella. Keltissäkin pitoisuudet olivat pieniä.

Vuonna 1997 KYPRO-tutkimuksissa selvitettiin surviaissääskitoukkien suuosaepä- muodostumia Kymijoella. Kuusaansaaren havaintopaikalla yli puolella toukista oli epä- muodostuma. Epämuodostuneiden toukkien osuus pieneni suhteessa etäisyyteen Kuu- saansaaren tehtaista. Myös suodattajavesiperhosten kidusepämuodostumia kartoitettiin.

Vaurioiden vakavuusaste oli korkeimmillaan Keltissä.

Vuoden 1998 – 99 velvoitetarkkailututkimuksissa Pyhäjärven vertailualueen hauissa oli keskimäärin yhtä paljon kloorifenoleja kuin Tammijärvellä ja Karhulan edustan merialueella. Pitoisuudet vastasivat normaalia taustatasoa. Myöskään Kymijoen simpukoi-

(11)

den kloorifenolipitoisuuksissa ei ollut alueellisia eroja. Vertailuasemalla Pilkanmaalla pitoisuudet olivat samaa tasoa kuin Korialla ja Tammijärvellä. Simpukoiden pitoisuudet olivat normaalia taustatasoa.

Vuonna 1993 Kymijoen veden PCB-pitoisuus oli muutamia kymmeniä nanogrammoja litrassa kolmella tutkitulla asemalla. Muiden kloorihiilivetyjen pitoisuudet olivat erit- täin pieniä, suurin tulos 6 ng/l lindaania Myllykoskella. Useissa tutkimuksissa on todettu, että Kymijoen sedimentin PCB-pitoisuudet ovat pieniä tai lievästi kohonneita.

Merialueen sedimenttien velvoitetarkkailututkimuksissa vuonna 1994 Kotkan satama- alueelta löytyi kaikkia tutkittuja kloorihiilivety-yhdisteitä enimmäkseen pieninä pitoisuuksina. PCB-pitoisuus satama-alueella oli koko tutkimusohjelman selvästi korkein (290 ng/g kuiva-ainetta, koko tutkimusalueen mediaani 16 ng/g), mutta kuitenkin alle saastuneen maan raja-arvon. Sedimentin PCB-pitoisuuden alueelliset erot olivat muualla.

Ympäristöhallinnon haitallisten aineiden seurannassa simpukoiden PCB-pitoisuudet ovat koko jokialueella, etenkin Hurukselan ja Hirvivuolteen asemilla, pysytelleet sel- västi kohonneina koko 1990-luvun ajan. PCB:tä esiintyi eniten kaikista kloorihiilive- dyistä. 1990-luvun alun haukitutkimuksissa on todettu lievää PCB-pitoisuuksien nousua Kuusankosken alapuolisella jokiosuudella. Muut yleiset kloorihiilivedyt olivat Kymijoen hauissa normaalilla taustatasolla.

Vuoden 1994 velvoitetarkkailututkimuksissa simpukoiden PCB-pitoisuudet olivat lähes kaksinkertaisia Tammijärvellä verrattuna Korian pitoisuuksiin. Pilkanmaalla simpukoista määritettiin klordaanin ja DDE:n lisäksi pieniä pitoisuuksia HCBz:tä ja lindaania. Korialla ja Tammijärvellä löytyi näiden lisäksi myös DDD:tä ja DDT:tä. Muiden aineiden pitoisuudet pysyivät samalla tasolla kuin Pilkanmaan vertailualueella.

Ympäristöhallinnon vuosien 1997 ja 1999 valtakunnallisessa ympäristömyrkkyseuran- nassa Hurukselan, Ahvenkoskenlahden, Tammijärven, Tammion ja Pirkkalan Pyhäjär- ven ahvenien PCB-pitoisuudet olivat huomattavasti korkeammat kuin muilla näytepai- koilla. Hauissa tilanne oli lähes sama. PCB-pitoisuuksissa ei kahden vuoden aikana tapahtunut muita suuria muutoksia kuin Hurukselan haukien PCB-pitoisuuden kaksinker- taistuminen. Simpukoiden PCB-pitoisuudet olivat matalat verrattuna kalojen vastaa- viin. HCB:n ja alfaklordaanin suurimmat pitoisuudet ahvenessa löytyivät Hurukselasta ja Kokemäenjoelta. Myös HCB-pitoisuudet olivat simpukoilla matalampia kuin kaloilla. DDT-yhdisteitä oli lähes kaikissa näytepaikoissa alle 1 ng/g. Poikkeuksen tekivät Ahvenkoskenlahdelta, Virolahden Tammiosta ja Kokemäensuulta pyydetyt ahvenet.

Niissä pitoisuudet olivat moninkertaiset muihin paikkoihin verrattuna. Hauissa DDT- yhdisteiden pitoisuudet olivat 0,2 – 3 ng/g. Jälleen simpukoiden DDT-pitoisuudet olivat pienempiä kuin kaloilla. Sekä kaloilla että simpukoilla DDT-yhdisteistä määrälli- sesti eniten oli DDE:tä.

Raskasmetalleista on eniten ongelmia Kymijoella aiheuttanut elohopea. Myllykosken voimalaitoksen laajennustöiden yhteydessä vuonna 1994 otetuissa sedimenttinäytteissä elohopeapitoisuus oli kymmenkertainen verrattuna 7 eteläsuomalaisen järven sedimentin keskiarvoon. Muut raskasmetallipitoisuudet olivat samalla tasolla kuin yläpuolisissa vesistöissä. Anjalankosken Kymijoesta padotun Koivusaaren alueen sedimentin elohopeapitoisuudet olivat vuonna 1997 hieman normaalia taustatasoa korkeampia. Muiden raskasmetallien pitoisuudet olivat alhaisia. Ympäristöhallinnon vuoden 1996 – 98 tut-

(12)

kimuksissa pintasedimentin elohopeapitoisuudet olivat Kymijoella yleensä välillä 0,4 – 7 mg/kg. Suurimmat pitoisuudet pintasedimentissä mitattiin välittömästi Kuusankosken alapuolella, jossa suurin pitoisuus oli 13,8 mg/kg. Muualla osalla Kymijokea elohopeapitoisuus ylitti vain vähän nykyisen järvien pintasedimenttien taustatason Etelä- Suomessa vaikkakin oli selvästi Pyhäjärven tasoa (0,1 mg/kg) korkeampi. Kuusankoski – Keltti välillä tehdyssä tarkemmassa kartoituksessa syvemmissä sedimenttikerroksissa mitattiin korkeampaa tasoa kuin pintasedimentissä (suurin pitoisuus 33 mg/kg). Ylei- sesti maksimipitoisuus mitattiin 0,5 – 2 metrin syvyydellä sedimentissä. Saastuneiden maa-alueiden raja-arvo 5 mg/kg ylittyi syvemmällä sedimentissä yleisesti. Kymijoen pintasedimenttien lyijy- ja kadmiumpitoisuudet puolestaan olivat Etelä-Suomen tausta- järvien pitoisuuksia alhaisempia.

Merialueen yhteistarkkailututkimuksissa vuonna 1994 suurimmat elohopeapitoisuudet määritettiin Ahvenkoskenlahdella. Kotkan edustan pintasedimentissä oli elohopeaa lä- hes yhtä paljon. Elohopeapitoisuudet olivat suurimmillaan yli 7-kertaisia Suomenlah- den avomerialueeseen verrattuna. Elohopeapitoisuus laski tasaisesti ulospäin merelle.

Pintasedimentin kadmiumpitoisuuden suurimmat arvot mitattiin sen sijaan itäisimmillä pisteillä. Ahvenkoskenlahden pitoisuudet kuuluivat tutkimuksen pienimpiin. Suurim- mat sedimentin lyijypitoisuudet mitattiin Kotkan lähialueelta ja itäisimmiltä pisteiltä.

Pienimmillään lyijypitoisuudet olivat Pyhtää-Kotka –merialueen uloimmilla asemilla.

Raskasmetallien pitoisuudet olivat kaukana maaperän saastuneisuuden raja-arvoista.

Merialueen vuoden 2000 velvoitetarkkailututkimuksissa suurimmat sedimentin lyijy- ja kadmiumpitoisuudet mitattiin tutkimusalueen itäisistä osista Kirkonmaan selältä ja Mustamaan saaren eteläpuolelta, joissa pitoisuudet olivat noin 90 mg/kg kuiva-ainetta lyijyä ja noin 3,5 mg/kg ka kadmiumia. Lyijy- ja kadmiumkuormitus on siis suurem- malta osin peräisin muualta kuin Kymijoesta. Saastuneen maan raja-arvo lyijylle on 300 mg/kg ja kadmiumille 10 mg/kg ka, joten nämä arvot eivät ylittyneet. Sedimentin korkein elohopeapitoisuus, 0,6 mg/kg ka, mitattiin Kotkan edustalta. Muita korkeampia pitoisuuksia mitattiin myös Ahvenkoskenlahdella, Korkiasaaren ja Kuutsalon väliltä sekä Kirkonmaan selältä. Saastuneen maan raja-arvo elohopealle on 5 mg/kg ka.

Merialueen vuoden 2003 velvoitetarkkailututkimuksissa suurin pintasedimentin lyijypitoisuus, 58 mg/kg ka, mitattiin itäisimmältä näytepaikalta Tammiosta koilliseen. Pitoi- suudet olivat kaikilla näytepaikoilla pienempiä kuin vuonna 2000. Suurin kadmiumpi- toisuus, 2,8 mg/kg ka, saatiin Kaunissaaren kaakkoispuolelta. Seuraavaksi suurimpia kadmiumpitoisuudet olivat Rankin ja Uolionselän näytepaikoilla. Kauempana ranni- kosta, tutkimusalueen itäosassa, kadmiumpitoisuudet olivat laskeneet. Elohopean korkeimmat pitoisuudet, 0,69 ja 0,52 mg/kg ka, mitattiin Munapirtin ja Kotkan edustalta.

Useimmilla näytepaikoilla pitoisuudet olivat laskeneet vuoden 2000 tasosta. Kotkan edustalla pitoisuudet olivat kuitenkin nousseet neljällä näytepaikalla.

Kalasto

Kymijoki on ollut etelärannikkomme merkittävin vaelluskalajoki. Sen tärkeimmät lajit olivat lohi, meritaimen, vaellussiika, ankerias ja nahkiainen. Joen patoaminen voimata- louskäyttöön, koskien perkaaminen ja metsäteollisuuden jätevedet aikaansaivat lohen lisääntymisen loppumisen viime vuosisadan puolivälissä ja muiden vaelluskalakantojen taantumisen. Kymijoen paluu lohijoeksi alkoi 1980-luvun alkupuolella, jolloin Kymi- jokeen nevanlohikannan istutuksista peräisin olevat kalat alkoivat tulla pyynnin koh- teeksi.

(13)

Vuoden 1994 velvoitetarkkailututkimuksissa kalojen kloorihiilivedyistä runsain oli PCB. PCB:n määrä oli särjissä hieman alhaisempi kuin hauissa ja Tammijärvessä molemmilla hieman korkeampi kuin Pyhäjärvessä. Korkeimmat Kymijoen hauista mitatut PCB-pitoisuudet ylittivät lievästi normaalin taustatason. Muiden kloorihiilivetyjen pitoisuudet olivat pieniä sekä särjissä että hauissa. Sekä Pyhä- että Tammijärvestä löytyi määritettäviä pitoisuuksia klordaaneja, DDE:tä ja DDT:tä. Tammijärven hauissa oli li- säksi DDD-jäämiä. Lindaania ja HCBz:tä ei näytekaloissa ollut. Myös muissa Kymijo- en haukien haitallisten aineiden tutkimuksissa hyönteismyrkkykloorihiilivetyjen pitoisuudet ovat olleet samaa alhaista tasoa, mutta yleensä on löytynyt myös lindaania ja HCBz:iä. Kymijoen hauissa pestisidikloorihiilivedyistä eniten on yleensä löytynyt DDE:tä. Myös Myllykosken voimalaitostyömaan kalaseurantatutkimuksissa 1995 – 96 kloorihiilivety- ja PCB-pitoisuudet olivat pieniä.

Merialueella särkien ja haukien PCB-pitoisuudet olivat vuoden 1994 velvoitetarkkailututkimuksissa samaa tasoa alueella Ahvenkoskenlahti – Mussalo – Summanjoki. Kuor- salon vertailualueella pitoisuudet olivat pienempiä. DDT:n jäljet näkyivät kaikilla alueilla. Hauissa määrä väheni lännestä itään. Särkien kohdalla DDT-yhdisteiden pitoisuudet olivat alueella saman tasoisia lukuun ottamatta Mussaloa, jossa pitoisuus oli selvästi korkeampi. Suurin osa DDT-yhdisteistä oli DDE:tä kuten Kymijoen puolella- kin. Klordaania havaittiin Ahvenkoskenlahden ja Mussalon kaloissa ja Summanjoen edustan hauissa. HCBz:iä löytyi Ahvenkoskenlahdelta ja Mussalosta, lindaania Ahven- koskenlahdelta. Näyttäisi siltä, että eri torjunta-aineiden jäämiä löytyy Kymijoen välit- tömästä vaikutuspiiristä, mutta ei jokisuiden ulkopuolelta DDT-yhdisteitä lukuun ottamatta. Tammijärven tuloksiin verrattuna DDT-yhdisteiden pitoisuudet olivat merialueella korkeampia. Kuorsaloa lukuun ottamatta DDT-yhdisteiden pitoisuudet olivat merialueen hauilla noin kolminkertaisia ja särjillä koko merialueella 6 – 20-kertaisia.

Kuorsalon PCB:n pitoisuus oli samaa tasoa kuin Pyhäjärvellä ja muiden merinäytealu- eiden taso ei poikennut Tammijärvestä. Kuorsaloa lukuun ottamatta merialueen haukien pitoisuudet ylittivät lievästi PCB:n normaalin taustatason. Pestisidikloorihiilivetyjen pitoisuudet olivat taustatasoa.

Vuoden 1994 velvoitetarkkailututkimuksissa särkien kloorifenolipitoisuuksissa (S2PCP) ei ollut suurta eroa Pyhäjärven vertailualueen ja Tammijärven välillä. Tammi- järven hauissa pitoisuudet olivat korkeampia kuin Pyhäjärvellä. Kaloista määritetyt S1PCP-pitoisuudet olivat vähäisiä. Myös kloorianisoli- (PCA) ja klooriveratroliyhdis- teet (PCV) olivat määrältään vähäisiä ja hartsihappojen pitoisuus oli alle määritysrajan.

PCA ja PCV aiheuttavat makuhaittoja kaloissa. Tässä tutkimuksessa todetuilla pitoi- suuksilla makuhaittoja ei pitäisi ilmetä. Myös Myllykosken voimalaitostyömaan kalaseurantatutkimuksissa 1995 – 96 kloorifenolipitoisuudet olivat pieniä.

Vuoden 1994 velvoitetarkkailututkimuksissa simpukoiden S2PCP-pitoisuudet Korialla ja Tammijärvellä eivät eronneet Pilkanmaan vertailualueen pitoisuuksista. Simpukoista määritetyt S1PCP-pitoisuudet olivat alhaisia. PCA- ja PCV-yhdisteiden määrät olivat alle määritysrajan kaikissa näytteissä.

Merialueen kaloissa S2PCP-pitoisuudet olivat vuoden 1994 velvoitetarkkailututkimuksissa korkeampia kuin Kymijoella. Hauen osalta pitoisuudet olivat puolitoistakertaisia Tammijärven pitoisuuksiin verrattuna, särjen osalta yli kaksinkertaisia. S1PCP- pitoisuudet olivat pieniä. Kloorianisoleja havaittiin pieni määrä Ahvenkoskenlahden haukinäytteissä. Muiden alueiden haukinäytteissä PCA/PCV-yhdisteiden määrä jäi alle määritysrajan. Särjistä sen sijaan mitattiin pieniä PCA/PCV-pitoisuuksia kaikilta alueil-

(14)

ta. Vuonna 1996 KYPRO-tutkimuksissa PCDD/F-pitoisuudet olivat Kymijoelta ja Kot- kan edustalta pyydettyjen kalojen lihaksissa alhaisia. Kymijoen hauen PCDD/F- pitoisuudet olivat hieman korkeampia verrattaessa pitoisuuksia Suomen järvien pitoisuuksiin. Todettu pitoisuustaso ei aseta rajoituksia Kymijoen kalojen käytölle. I-TEQ- arvoina (kansainvälinen toksisuusekvivalentti) mitattuna kaloissa ei ollut havaittavissa samanlaista alueellista pitoisuuksien nousua Kuusankosken alapuolella kuin sedimen- tissä. Sen sijaan kokonaispitoisuuksia tarkasteltaessa Ky-5-peräisten yhdisteiden osuu- den nousu Kymijoella oli selvästi havaittavissa. Myös merialueen kaloissa lohta ja si- lakkaa lukuun ottamatta oli havaittavissa Ky-5-peräisten yhdisteiden suhteellinen nousu verrattuna Pyhäjärveen. Silakassa ja lohessa mitatut PCDD/F-yhdisteet olivat valtaosin muita kuin Ky-5-peräisiä. Kalojen maksan ja mädin dioksiini- ja furaanipitoisuudet olivat jopa 10 – 100-kertaisia lihaksen pitoisuuteen verrattuna, johtuen näiden yhdisteiden taipumuksesta kerääntyä rasvaan. Suurimmat pitoisuudet olivat Keltin alueen mateiden mädissä ja maksassa. PCDE-yhdisteitä oli Kymijoen kaloissa melko runsaasti. Suu- rimmat pitoisuudet olivat Keltin kaloissa ja pitoisuudet laskivat yleensä Kymijokea alaspäin mennessä. Kalanäytteistä määritettiin myös kloorifenoliset yhdisteet (PCP, PCG, PCC, PCA, PCV). Kymijoen ja merialueen kalojen pitoisuudet eivät poikenneet Pyhäjärven pitoisuuksista.

Vuoden 1998 – 99 velvoitetarkkailututkimuksissa Tammijärven ja Kymijoen edustan merialueen haukien PCB-pitoisuudet olivat kaksin – kolminkertaisia Pyhäjärveen verrattuna. Särkien osalta Kymijoen molemmilla näyteasemilla PCB-pitoisuus oli alle määritysrajan tai juuri määritysrajan tasolla. Kalanäytteiden korkeimmat PCB- pitoisuudet mitattiin Ahvenkoskenlahden särjistä. Kalojen PCB-pitoisuudet eivät oleellisesti poikenneet yleisestä taustatasosta. Kaikkien tutkittujen simpukoiden PCB- pitoisuudet jäivät alle määritysrajan.

Vuoden 1999 velvoitetarkkailututkimuksissa kaikkien Kymijoella tutkittujen simpukoiden elohopeapitoisuus jäi alle määritysrajan, eli 0,03 mg/kg tuorepainoa. Vuoden 1999 kalataloustarkkailun yhteydessä määritettiin kalojen elohopeapitoisuuksia Kymi- joelta ja merialueelta. Elohopean keskimääräiset pitoisuudet eri alueilla vaihtelivat vä- lillä 0,33 – 0,97 mg/kg tuorepainoa. Jokialueen kalojen elohopeapitoisuus oli keski- määrin 0,82 mg/kg ja merialueella 0,58 mg/kg. Hurukselassa ja Tammijärvellä mitattiin korkeimmat pitoisuudet. Alhaisimmat keskimääräiset pitoisuudet mitattiin Kaunis- ja Haapasaaren ahvenista, muualla tutkittiin haukia.

Vuoden 2001 velvoitetarkkailututkimuksissa eri pyyntialueiden haukien keskimääräiset elohopeapitoisuudet Hurukselasta alaspäin vaihtelivat välillä 0,55 – 1,0 mg/kg, vuonna 2003 0,63 – 0,87 mg/kg. Vuonna 2003 Voikkaa – Kuusankoski -alueen haukien elohopeapitoisuus oli keskimäärin 0,36 mg/kg. Korkeimmat pitoisuudet oli vuonna 2001 Ahvenkoskenlahdella ja Tammijärvellä, molemmissa noin 1 mg/kg, joka on elintarvik- keeksi käytettävän hauen suurin sallittu enimmäismäärä. Yksittäisistä hauista korkein pitoisuus, 1,7 mg/kg, löytyi Ahvenkoskenlahdelta. Vuonna 2003 suurimmat yksittäiset pitoisuudet saatiin Hurukselasta: 1,5 ja 1,2 mg/kg ylittävät syötävän kalan pitoisuusra- jan. Haukien elohopeapitoisuudet Hurukselasta alaspäin olivat vuonna 2001 mukana ol- leista alueista pienimpiä Keisarinsatamassa (0,55 mg/kg), vuonna 2003 Tammijärvellä (0,63 mg/kg). Yleisesti ottaen Kymijoen haukien elohopeapitoisuudet ovat tasolla, jolloin haukea on syytä käyttää ravinnoksi enintään 0,5 kg/viikko.

(15)

Kalastus

Kymijoki on varsin lyhyessä ajassa kehittynyt Etelä-Suomen merkittävimmäksi lohijoeksi. Lohien, meritaimenten ja vaellussiikojen ohella kalastusmahdollisuuksia tarjoa- vat Kymijokeen pyyntikokoisena istutetut kirjolohet. Kymijokeen kotiutetut harjus ja toutain ovat myös lajeja, jotka lukeutuvat vapakalastajien saalislajistoon. Joen alkupe- räisistä kalalajeista hauki, ahven, säyne ja turpa esiintyvät vapakalastajienkin saalisti- lastoissa.

Kymijoen vaelluskalojen kalastus keskittyy voimakkaasti Korkeakoskenhaaraan ja Langinkoskenhaarassa Siikakosken alueeseen ja Langinkoskeen. Kymijoen länsihaa- rassa tärkein kalastusalue sijaitsee Ahvenkosken voimalaitoksen alapuolisella alueella.

Myös Koivukosken yläpuolisilla Pernoonkoskilla ja Kultainkoskilla on nykyisin mah- dollisuus kalastaa vapavälineillä.

Melu ja liikenne

Tehtaan aiheuttama melu on pääsääntöisesti tasaista kohinaa. Tehdasalueella on useita pistemäisiä melulähteitä. Impulssimaista häiritsevää melua aiheutuu kuorimon kauha- kuormaajan työskentelystä sekä kuorimon puiden kolahtelusta varakasalle. Hiomon ja pastakeittiön varoventtiilit aiheuttavat ajoittaista melua puhaltamalla prosessissa tarpee- tonta vesihöyryä paineella ulos. Prosessitiloja puhdistetaan säännöllisesti imuautoilla, joiden jaksottainen imuääni aiheuttaa melua. Paperikoneiden alipaineimupumput ja höyryn poistopuhaltimet katolla aiheuttavat tasaista huminaa. Myös vilkas rekkaliiken- ne aiheuttaa melua koko tehdasalueella ja sen ulkopuolella.

Investointihankkeissa meluntorjuntamahdollisuudet kartoitetaan ja toteutettavissa olevat toimenpiteet toteutetaan laitteistojen uusinnoissa.

Melukartoituksia on suoritettu tehdasalueella useina vuosina eri painopistein:

− 1995 tehdas (Paavo Ristola Oy)

− 1998 tehdas (Paavo Ristola Oy)

− 1999 tehdas ja SMN (Paavo Ristola Oy)

− 2001 tehdas sekä SMN ja Vamy Oy (Paavo Ristola Oy)

− 2003 tehdas ja erityisesti jätevesilaitos (Jyväskylän Yliopiston ympäristöntutkimuskes- kus)

− 2003 Vamy Oy:n lietteenkuljettimen melukartoitus (Paavo Ristola Oy).

Melutasojen muutokset :

− Mittausten perusteella melutaso ei ole oleellisesti muuttunut mittauskertojen välillä

− Tehdyt toimenpiteet, kuten meluvallit ja kuorimon uudistaminen, ovat vähentäneet kohdemaista melua

− Melutasot alittavat päiväajan melutason ohjearvon 55 dB muualla paitsi kuorimon lä- heisyydessä.

Elokuussa 2003 tehdyn melumittauksen mukaan tehtaan toiminnot vaikuttavat lähiym- päristön melutasoihin siten, että ympäristömelulle asetettu yöaikainen (klo 22 – 7) kes- kiäänitason ohjearvo (50 dB(A)) ylittyi lähiympäristössä tehtaan itä- ja kaakkoispuolel- la kaikissa mittauspisteissä sekä tehtaan länsipuolella ja jätevesilaitoksen eteläpuolella

(16)

muutamassa mittauspisteessä. Kuorimon läheisyydessä melu oli vaihtelevaa kurottajien ja pyöräkuormaajan lastauksesta aiheutuvien hetkellisten voimakkaiden äänien vuoksi.

Tehtaan jätevedenpuhdistamon melukohteet eivät yksinään aiheuta ohjearvojen ylityk- siä lähimpien asuinrakennusten kohdalla.

Tehtaan kaikki raaka-aine ja tuotetoimitukset hoidetaan autokuljetuksina. Tehdasalu- eelle tulee raskaita kuljetuksia n. 120 kpl/vrk. Tämä aiheuttaa ympäristöön melua, pa- kokaasupäästöjä ja pölyämistä. Tehtaan liikennejärjestelyt on haittojen minimoimiseksi suunniteltu siten, että kevyt- ja raskasliikenne kohtaavat mahdollisimman vähän. Kaik- ki tehtaalle tuleva ja tehtaalta lähtevä rekka- ja kuorma-autoliikenne kulkee raskaan liikenteen portin kautta. Aluenopeusrajoitus tehdasalueella on 30 km/h.

Liikennöinti ajoittuu pääsääntöisesti klo 06 – 22 välille lukuun ottamatta paperin kuljetuksia, joiden lastaus ja purku toimii lähes aina tasaisesti hiljentyen viikonloppuisin ja öisin (noin 10 – 20 % kuormauksista). Paperin kuljetukset hoidetaan samoilla rekoilla kuin sellun kuljetuksetkin: rekka tuo sellua Sunilasta ja vie paperia satamaan. Suuri osa tehtaan työntekijöistä tulee työpaikalle omilla autoilla, jotka pysäköidään tehdasalueen ulkopuolella oleville neljälle paikoitusalueelle.

Myllykoski Paper Oy:n kuljetukset jakautuvat seuraavasti:

− tuoterekat 47 kpl/vrk (sis. paperi ja sellu)

− puun kuljetus 28 kpl/vrk

− kemikaalikuljetukset 12 kpl/vrk

− polttoaineet (mm. polttoöljy, diesel) ja muut (mm. pakkausmateriaalit, viirat) 2 kpl/vrk.

Lastaus- ja purkupaikoilla on tyhjäkäyntikielto. Tehdasalueelle ei ole järjestetty tava- rantoimittajien autoille pesu-, huolto- tai paikoituspaikkoja, vaan toimittajat ovat hoita- neet asian itsenäisesti tehdasalueen ulkopuolella. Täyteaineita kuljettaville säiliöautoille on varattu autojen huuhtelumahdollisuus pastakeittiön ulkopuolella. Pastapitoiset huuh- teluvedet johdetaan viemärien kautta jätevesilaitokselle puhdistettavaksi. Autot odotta- vat tarvittaessa lastaus - tai purkuvuoroaan laiturin läheisyydessä.

LAITOKSEN TOIMINTA Yleiskuvaus toiminnasta

Myllykoski Paper Oy valmistaa ja markkinoi puupitoisia päällystämättömiä ja kiillotet- tuja SC-papereita ja päällystettyjä MWC-papereita, joita käytetään syväpaino- ja off- setpainotuotteissa: aikakauslehdissä, luetteloissa, mainosliitteissä ja esitteissä. Toimi- paikalla on harjoitettu tuotantotoimintaa vuodesta 1892 lähtien. Tehtaan kapasiteetti on nykyään noin 600 000 t/a puupitoisia papereita ja tulee kasvamaan n. 640 000 ton- niin/a. Kapasiteetin lisäys toteutetaan pienin askelin normaalien tuotannon tehostamis- toimien avulla. Kapasiteetti jakautuu seuraavasti: 220 000 tonnia MWC-paperia ja 420 000 tonnia SC-paperia. Vuonna 2003 tehtaan tuotanto oli 460 000 tonnia johtuen huo- nosta markkinatilanteesta. Tehtaan tuotannosta menee vientiin 95 prosenttia.

Neljän paperikoneen ja päällystyslaitoksen ohella tehdasalueella toimivat lisäksi kuorimo, hiomo, valkaisuasema, raakavesilaitos, jätevesilaitos, korjaamot sekä materiaali- ja tuotevarastot. Alueella toimii myös Vamy Oy:n lämpövoimalaitos, Pato Oy:n vesi-

(17)

voimalaitos sekä Specialty Minerals Nordic Oy Ab:n PCC-tehdas, jotka eivät liity tä- hän hakemukseen.

Tehtaan käyttämä lämpöenergia ja osa sähköenergiasta ostetaan Vamy Oy:n lämpö- voimalaitokselta. Sähköä ostetaan myös Pato Oy:n Myllykoskella ja Vuolenkoskella si- jaitsevilta vesivoimalaitoksilta. Loput sähköstä ostetaan eri sähköyhtiöiltä.

Myllykoski Paper Oy aloitti omana yhtiönä Myllykoski-konsernissa vuoden 1995 lopulla tapahtuneen yhtiöittämisen seurauksena. Myllykoski Paper Oy:n omistavat emo- yhtiö Myllykoski Oyj (65 %) ja M-real Oyj (35 %).

Myllykoski Paperin palveluksessa oli vuonna 2004 keskimäärin 829 henkilöä. Tuotanto toimii keskeytymättömässä kolmivuorotyössä. Tehtaan suunnitellut seisokit ovat työeh- tosopimuksen mukaisia. Laskennallinen vuosittainen käyntiaika oli 355 vrk vuonna 2004. Lisäksi pidetään tarpeen mukaan kunnossapito-, investointi- ja markkinasyistä johtuvia seisokkeja.

Tuotanto ja prosessit

Myllykoski Paper Oy:n tehtaalla on neljä paperikonetta: PK 4, PK 5, PK 6 ja PK 7.

Näistä PK 4 valmistaa päällystettyä puupitoista painopaperia eli MWC-paperia ja paperikoneet 5, 6 ja 7 valmistavat superkalanteroitua puupitoista painopaperia eli SC- paperia. PK4:n valmistama paperi menee paperikoneelta päällystyskoneelle päällystet- täväksi ja kalanteroitavaksi. PK5 on seissyt toistaiseksi lokakuusta 2002 lähtien huonon markkinatilanteen takia.

Tehtaan tämän hetkinen paperintuotantokapasiteetti on yhteensä n. 600 000 t/a.

Vuonna 2003 paperitehtaalla valmistettiin SC-paperia 295 836 t, MWC-paperia 160 295 t ja hioketta paperintuotantoa varten 218 498 t. Vuoden 2003 kokonaistuotanto jäi markkinasyiden takia edellisvuosia pienemmäksi.

Tuotanto toimii keskeytymättömässä kolmivuorotyössä. Tehtaalla pidetään suunniteltu- ja seisokkeja, jotka ovat työehtosopimuksen mukaisia. Lisäksi on tarpeen mukaan kunnossapito-, investointi- ja markkinasyistä johtuvia seisokkeja.

Kuorimo

Kuorimolle toimitetaan puukentältä kolme- ja viisimetrisiä kuusipuita. Puut syötetään katkaisimorakennukseen nippujen hajotuspöydälle, josta ne ohjataan sahaukseen. Sulje- tussa tilassa huuvan sisällä sijaitsevat sirkkelit katkaisevat puut metrin mittaisiksi. Kat- kaisimolta puut ohjataan sulatuskuljettimelle, jossa talviaikana lumiset ja jäiset puut voidaan sulattaa.

Puut kuoritaan kahdessa märkäkuorimarummussa, jossa veden ja hankauskitkan avulla kuori irtoaa puusta. Puut ohjataan hiomolle ja kuori murskataan ja puristetaan polttoa varten erillisessä kuorenkäsittelytilassa. Kuorimolla sijaitsee myös kuoritun puun väli- varastona käytetty kekovarasto.

(18)

Kuorimolla syntyvät vesipitoiset lietteet selkeytetään kuorimon omassa selkeyttimessä;

kirkaste johdetaan käsittelyyn tehtaan jätevedenpuhdistamolle ja kuoriliete kuivataan ruuvipuristimella ja poltetaan kuoren seassa Vamy Oy:n kattilassa.

Mekaanisen massan valmistus

Mekaaninen massa valmistetaan hiomolla SC- ja MWC-paperien raaka-aineeksi. Tuo- tanto menee kokonaisuudessaan omaan paperintuotantoon. Hiomon kapasiteetti on noin 270 000 tonnia vuodessa, kapasiteetti kuitenkin riippuu valmistettavan massan karkeu- desta. Tehdas käyttää ajoittain myös ostomassoja, kuten hioketta ja uusiomassaa.

Kuoritut puut kuljetetaan suoraan kuorimolta hiomolle kuljetinta pitkin. Osa puusta syötetään kauhakuormaajalla kuorimon varastokeolta kuljetushihnalle. Hiomossa on 24 ketjuhiomakonetta ja 10 painehiomakonetta. Kaikki hiomakoneet ovat sähkökäyttöisiä.

Hiokkeen valkaisu tapahtuu joko peroksidilla (H2O2) tai natriumditioniitillä (Na2S2O3).

Valkaistu hioke jauhetaan ennen paperinvalmistusprosessia. Tällä hetkellä peroksidi- valkaistua massaa käytetään PK4:lla ja ditioniittivalkaistua massaa PK5:lla, PK6:lla ja PK7:lla.

Hakija rakentaa uuden peroksidivalkaisulaitoksen, joka otetaan käyttöön joulukuussa 2005. Uusi laitos on kaksilinjainen eli PK 6:lle ja PK 7:lle menevät massat valkaistaan erikseen. Laitoksen kapasiteetti on 2 x 350 adt/d. Ditioniittivalkaisu jää säätövalkaisuk- si kaikille koneille ja valkaisumenetelmäksi PK 5:lle.

Ditioniittilaitoksella valkaistaan mekaanista puumassaa (SGW/PGW) ditioniittiliuok- sella. Valkaisu on pelkistävä. Noin 5 – 7 prosenttinen valkaisuliuos sekoitetaan massa- virtaan pumpulla tai kemikaalimikserillä – tyypillinen annostus valkaisuprosessissa on noin 10 kg ditioniittiä (tehoainetta) valkaistavaa kuivaa hioketonnia kohden. Ditioniitti- liuos valmistetaan 5 – 12 % vesiliuoksena ditioniittiyksikössä, jossa rikkidioksidi, vesi, lipeä (NaOH) ja Borol (NaBH4 – NaOH – H2O -seos) sekoitetaan vakiosuhteessa toi- siinsa. Syntyvä vetykaasu johdetaan ulos ja valmis ditioniittiliuos johdetaan pH-säädön kautta varastosäiliöön ja edelleen tehtaalle. Ditioniittiyksikön toiminta on automatisoitu siten, että ditioniitin valmistus tapahtuu kulutuksen mukaan ja laitteisto on varustettu varojärjestelmillä vetyputken tukkeutumisen, raaka-aineiden syöttöhäiriöiden sekä va- rastosäiliöin ylitäytön varalta.

Peroksidilaitoksella valkaistaan mekaanista massaa (SGW/PGW) vetyperoksidilla. Val- kaisu on hapettava. Valkaisuliuos koostuu vedestä, lipeästä, vesilasista (natriumsili- kaattiliuos) ja vetyperoksidista. Valkaisuliuos valmistetaan juuri ennen massaan sekoit- tamista siten, että vetyperoksidi tulee seokseen viimeisenä. Valkaisuliuos lisätään sake- aan massaan (30 %) kemikaalimikserillä tehokkaan sekoittumisen varmistamiseksi ja johdetaan sen jälkeen valkaisutorniin reagoimaan. Valkaistu massa laimennetaan paperikoneen kirkassuodoksella pesua varten ja saostetaan jälleen pesupuristimella noin 30

%:n sakeuteen. Pesupuristimen suodos jäännöskemikaaleineen kierrätetään aikaisempi- en prosessivaiheiden laimennoksiin. Saostettu massa hapotetaan SO₂-vedellä, joka valmistetaan valkaisulaitoksella sekoittamalla rikkidioksidikaasua veteen noin 5 pro- senttiseksi seokseksi. Hapotettu massa johdetaan paperikoneille käyttöön. Peroksidilai- tos on miehittämätön, automatisoitu ja varustettu kameravalvonnalla.

(19)

Paperin valmistus

Paperinvalmistuksessa tarvittava sellu tulee tehtaalle paaleina, jotka hajotetaan ja jauhetaan. Hioke, sellu ja hylkymassa annostellaan sakeussäädettynä sekoituskyyppiin.

Massasuspensioon annostellaan apu- ja lisäkemikaalit sekä täyteaineet ennen paperikoneen perälaatikkoa. Täyteaineena käytetään pääosin kalsiumkarbonaattia, mutta myös kaoliinia ja talkkia. Paperikoneen perälaatikkoon johdettava massaseos laimennetaan vedellä n. 0,5 – 1,0 % sakeuteen ja suihkutetaan viiralle.

Paperikoneen märän pään vedenpoistossa käytetään imupumppuja, jotka on yhdistetty vedenerottimien kautta imukohteisiin. Paperirainasta poistuva vesi sisältää pieniä mää- riä kuituja, täyteaineita ja liuenneita paperinvalmistuskemikaaleja. Tätä kiertovettä käy- tetään mm. paperikoneen viiraosan suihkuvetenä, puristinosan huovanjohtotelojen voi- teluvetenä, kemikaalien loppulaimennukseen, koneen katkolaimennuksiin, sellun pulp- perointiin ja sakeussäätöihin. Kiertovesijärjestelmä parantaa siten paperinvalmistuksen materiaalitaloutta ja pienentää tuoreveden ja siten myös jäteveden määrää.

Paperikoneen puristinosalla paperirainasta poistetaan vettä mekaanisesti puristamalla telojen välissä. Puristinosan jälkeen paperissa on kosteutta n. 55%. Kuivatusosassa haihdutetaan vettä höyrylämmitteisten kuivatussylinterien avulla. Paperin loppukosteus on n. 5%. Kuivatusosan lauhde otetaan talteen uudelleen käytettäväksi.

SC-paperilaadut superkalanteroidaan eli höyrylämmitteiset kalanteritelat kiillottavat paperiradan. MWC-paperilaatujen päällystyksessä paperin pintaan levitetään päällys- teseos (päällystyspasta), joka kuivataan maakaasukäyttöisillä infra- ja leijukuivaimilla ja lopuksi paperi superkalanteroidaan. Pituusleikkauksessa paperi leikataan asiakkaan haluamiin rullamittoihin. Leikattu paperi pakataan ja toimitetaan asiakkaalle.

Raakaveden otto ja kemiallisesti puhdistetun veden valmistus

Tehtaalla käytettävä raakavesi otetaan Kymijoesta Pato Oy:n vesialueelta ja puhdistetaan mekaanisesti välpillä sekä sihdeillä ja kloorataan.

Kemiallisesti puhdistettavasta vedestä (ns. kempu-vesi) poistetaan suuret epäpuhtaudet mekaanisesti välpillä ja saostetaan loput epäpuhtaudet saostuskemikaalilla. Selkeytys- menetelmänä on yhdistetty flotaatiosuodatus, joka on toteutettu 4-linjaisena. pH:n sää- töön käytetään lipeää. Hiekkapatja pestään säännöllisin väliajoin puhdistustehon ylläpi- tämiseksi. Puhdistus tehdään kempu-vedellä vastavirtapesuna. Kempu-veden valmis- tusprosessissa syntyvä sakka ja likaisin osa hiekkapatjan pesuvesistä pumpataan puhdistettavaksi jätevesilaitokselle. Loput puhtaammat pesuvedet johdetaan Kymijokeen.

Puhdistettu kempu-vesi kloorataan.

Jätevesien puhdistus

Vuonna 1972 perustettu jätevesilaitos sijaitsee Kymijoen länsirannalla, jonne jätevedet pumpataan joen yli tehdasalueelta. Jätevesilaitokselle tulee kolmenlaisia jätevesiä omi- na putkilinjoinaan: paperitehtaalta tulevat jätevedet (mm. paperikoneet, hiomo, kuorimo, Vamy Oy, SMN), pastapitoiset jätevedet (n. 500 m³/vrk) sekä Sulennon kaatopaikan suotovedet (n. 20 m³/vrk). Kaikista jätevesijakeista on määrämittaus. Vuoden 2003

(20)

keskiarvojätevesivirtaama oli 19 600 m³/d. Puhdistukseen tulevan jäteveden lämpötila vaihtelee 37 – 42 asteen välillä ja pH välillä 6,5 – 8,0.

Paperitehtaan vesikierroissa syntyvä anaerobinen mikrobitoiminta aiheuttaa ajoittain haisevien rikkiyhdisteiden syntymistä jätevesissä. Hajujen torjumiseksi tuleviin jäteve- siin syötetään nestemäistä happea ja kuivaamattomaan seoslietteeseen vetyperoksidia.

Jätevesien esikäsittely

Jätevesistä poistetaan ensi vaiheessa kiintoaines kemimekaanisesti laskeuttamalla se esiselkeyttimen (12 000 m³) pohjalle. Esiselkeyttimelle menevään jäteveteen lisätään nestemäistä happea hajuhaittojen torjumiseksi. Tarvittaessa käytetään myös flokkulant- tia tai rauta- tai alumiiniyhdisteitä saostuksen tehostamiseksi. Kemimekaanisessa puhdistuksessa erottunut jäteveden kiinteä aines eli primääriliete pumpataan lietteen käsit- telyyn.

Kuorimon jätevesistä erotetaan kiintoaines laskeuttamalla kuorimon selkeyttimessä (800 m³). Erotettu kuoriliete puristetaan kuorimolla ruuvipuristimella ja sekoitetaan kuoreen, joka poltetaan voimalaitoksen kattilassa. Kuorimon selkeyttimen kirkaste sekoitetaan tehtaan muihin jätevesiin hiomolla.

Pastapitoiset jätevedet pastakeittiöltä ja päällystyskoneelta kerätään yhteen ja pumpataan jätevesilaitoksen lamelliselkeyttimelle, jossa kiintoaines erotetaan flokkaamalla polymeerin ja alumiiniyhdisteen avulla. Lamelliselkeyttimiä on kaksi kappaletta. Ero- tettu pastaliete sekoitetaan muiden lietteiden sekaan. Lamelliselkeyttimen kirkaste pumpataan esiselkeyttimelle.

Sulennon kaatopaikan suotovedet virtaavat lappona putkea pitkin jätevesilaitoksen suo- tonauhapuristimien suotovesikanaaliin, josta ne pumpataan esiselkeyttimelle.

Esiselkeyttimen kirkaste johdetaan neutralointiin, jossa jätevesiin lisätään ravinneureaa ja pH:ta voidaan säätää tarvittaessa kalkin tai rikkihapon avulla. Jätevedet jäähdytetään jäähdytystorneissa lämpötilaan 38°C. Seuraavassa vaiheessa jäteveden virtausta ja laa- tua tasataan tasausaltaassa (maksimitilavuus 10 000 m³). Tasausaltaassa on kuusi it- seimevää potkuri-ilmastinta, jotka pitävät jäteveden liikkeessä ja mahdollistavat mikro- bikasvun alkamisen.

Biologinen puhdistamo

Biologinen puhdistamo on rakennettu vuonna 1990 ja laajennettu vuosina 1997 ja 2001 – 2002. Puhdistusprosessi on jatkuvatoiminen, tulppavirtausperiaatteella toimiva pitkän lieteiän aktiivilieteprosessi. Ilmastusaltaissa elävä mikrobikanta käyttää jätevesien si- sältämän orgaanisen aineen ravintonaan, ja siten puhdistaa happea kuluttavat osat jäte- vesistä pois.

Jätevedet pumpataan tasausaltaasta ilmastusaltaille (yhteistilavuus 40 500 m³). Järjes- tyksessä ensimmäisen ilmastusaltaan (ilmastusallas 3) alkuosassa on kolmikammioinen selektori kokonaistilavuudeltaan 4500 m³. Jätevesi johdetaan selektori 1:een ja palautuslietteen syöttökohta voidaan valita selektoreiden 1, 2 ja 3 välillä. Selektorit ja puolet ilmastusallas 3:sta on varustettu EDI-hienokuplailmastimilla. Ilmastusaltaan 1 ja 2 poh- jalla on OKI-ilmastimia, samoin ilmastusaltaan 3 loppupäässä.

(21)

Lämpötilaltaan 70 – 100 °C paineilmaa painetaan kompressoreilla ilmastusaltaiden pohjalle 12 m syvyyteen, jotta riittävä happipitoisuus voidaan ylläpitää. Kompressorei- ta on käytettävissä kuusi kappaletta. Ilmastimet hajottavat ilman pieniksi kupliksi, jonka hapen mikrobit pystyvät käyttämään hyväkseen. Tarvittava mikrobi- ja bakteerikan- ta tuodaan ilmastukseen puhdistetusta vedestä erotettuna palautuslietteenä.

Biologisen puhdistamon ilmastusosan mitoituskuormitus on seuraava:

- vuorokausivirtaama Qd 24 000 m³/d - maksimivuorokausivirtaama Q_dmax 38 000 m³/d - BOD7-kuorma (vrk.maksimi) 32 t/d - COD-kuorma (vrk.maksimi) 72 t/d - kiintoaine (vrk.maksimi) 5 t/d.

Ilmastusaltailta jätevesi johdetaan kaasunpoistoaltaiden kautta jälkiselkeyttimille (2 x 5900 m³), joissa jätevesistä erotetaan bioliete laskeuttamalla. Jälkiselkeyttimen pohjalle kerääntyneestä biolietteestä suurin osa pumpataan palautuslietteenä ilmastusaltaille ja pieni, mikrobien kasvua vastaava osa poistetaan ylijäämälietteenä biotiivistimelle. Jäl- kiselkeyttimien kirkaste eli puhdistettu jätevesi johdetaan virtausmittauksen kautta Kymijokeen. Maantieteelliset koordinaatit puhdistetun jäteveden purkuputkelle ovat X= 6739541.743 ja

Y= 3487794.696.

Lietteiden käsittely

Primääriliete esiselkeyttimeltä, ylijäämäliete biotiivistimeltä sekä pastaliete lamellisel- keyttimeltä sekoitetaan seoslietesäiliössä. Seosliete kuivataan suotonauhapuristimilla n.

30 – 35 % kuiva-ainepitoisuuteen polymeerien avustamana. Suotonauhapuristimia on käytettävissä kolme kappaletta. Kuivattua seoslietettä puristetaan vielä ruuvipuristimella kuiva-ainepitoisuuteen 38 – 40 %. Liete (noin 230 t_brutto/d) puhalletaan pneumaatti- sesti putkea pitkin Vamy Oy:n lämpövoimalaitoksen lietesiiloon ja poltetaan leijupeti- kattilassa muiden polttoaineiden seassa. Poikkeustilanteissa liete kasataan jätevesilai- toksen lietteen kasauspaikalle ja kuljetetaan kuorma-autoilla Vamy Oy:n noin 120 m²:n suuruiselle avonaiselle polttoaineiden varastointikentälle, johon mahtuu n. 260 m³ pu- ristettua lietettä. Kentältä liete syötetään leijupetikattilaan muiden polttoaineiden seassa.

Saniteettivedet

Tehdasalueella syntyvät saniteettivedet kootaan yhteen viemäriin, joka on liitetty Anja- lankosken kaupungin viemäriverkkoon ns. Keskikosken viemäriliittymän kautta.

Kirkasvesikanaalien vedet

Kirkkaat vedet koostuvat pääosin jäähdytysvesistä ja pumppujen tiivistevesistä, jotka eivät ole päässeet likaantumaan missään prosessivaiheissa. Kirkkaat vedet kootaan yhteen ns. kirkasvesikanaaleihin, joiden kautta ne johdetaan suoraan Kymijokeen. Kir- kasvesikanaaleista otetaan vesinäytteitä säännöllisesti veden puhtauden varmistamiseksi.

(22)

Piha-alueiden vedet

Tehdasalueen sadevedet johdetaan sadevesiverkoston kautta käsittelemättöminä Kymi- jokeen. Puukentän ja kuorimon puukeon kasteluvedet ohjataan keräilyojastoa myöten Kymijokeen. Vamy Oy:n polttoaineiden varastointikentältä valuvat vedet johdetaan sa- kokaivon kautta jätevesien puhdistukseen.

PARAS KÄYTTÖKELPOINEN TEKNIIKKA (BAT)

Tehtaan päästöt sekä energiataloudelliset tunnusluvut ovat massa- ja paperiteollisuuden BREF-dokumentissa annetuissa vaihteluväleissä. Myllykoski Paper Oy:llä on käytös- sään EU:n määrittelemistä massa- ja paperiteollisuuden parhaista käytettävissä olevista tekniikoista (BAT BREF, luvut 4 ja 6) seuraavat:

1. Paperinvalmistusprosessi Jätevesipäästöjen vähentäminen

Paperin valmistuksessa tarvittavan veden käytön minimointi ja vesijärjestelmien hallinta:

- prosessiveden kierrätys vastavirtaperiaatteen mukaisesti

- raakaveden, kemiallisesti puhdistetun veden ja jäteveden mittaukset.

Vesien kierrättämisestä aiheutuvien haittojen hallinta:

- on-line mittaukset kierrätettävistä prosessivesistä ja niiden kemiallisesta tilasta.

Kiertoveden, kirkassuodoksen ja hylyn varastointijärjestelmän sekä vettä säästävien ra- kenteiden, tekniikoiden ja koneiden käyttö:

- kiekkosuotimet kaikilla paperikoneilla - SC-hallissa hylyn saostus.

Häiriöpäästöjen esiintymistiheyttä ja vaikutuksia vähentävät toimenpiteet:

- henkilöstön koulutus ja häiriötilanteiden toimintaohjeet - hylkysäiliökapasiteettia lisätty.

Puhtaiden jäähdytys- ja tiivistevesien käyttö uudelleen tai erillinen purku:

- kattava kirkasvesikanalointi ja erillinen purku - jäähdytysvesien hyödyntäminen lämmönvaihtimilla.

Päällystyksessä muodostuvien jätevesien erillinen esikäsittely:

- pastakeittiön ja päällystyskoneen pastapitoiset jätevedet esikäsitellään jätevesilaitok- sen lamelliselkeyttimellä.

Mahdollisesti haitallisten aineiden korvaaminen haitattomammilla aineilla:

- kaikki käytettävät kemikaalit täyttävät joutsenmerkkihyväksynnän kriteerit.

Tasausaltaan käyttö jätevesien puhdistuksessa:

- tasausallas on käytössä.

Jätevesien kemiallinen esisaostus, mekaaninen puhdistus sekä biologinen puhdistus:

- kemimekaaninen esiselkeytys ja aktiivilietelaitos.

Ilmapäästöjen vähentäminen

Prosessissa hyödynnettävä lämpöenergia ja osa sähköenergiasta tuotetaan Vamy Oy:n lämpövoimalaitoksessa (yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto), jossa biopolttoaineiden osuus oli vuonna 2003 noin 43 %. Muita polttoaineita ovat pääasiassa turve ja maakaa- su. Pääkattilan savukaasut puhdistetaan letkusuodattimella ja savukaasupesurilla. Maa-