POIKA VAIN TAPAA TYTÖN?
Sukupuolten ja seksuaalisuuksien monenlaiset luennat kolmessa Disneyn prinsessaelokuvassa
Henna Paananen Pro gradu -tutkielma Yhteiskuntapolitiikka Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Helmikuu 2020
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos
Yhteiskuntapolitiikka
PAANANEN, HENNA: Poika vain tapaa tytön? Sukupuolten ja seksuaalisuuksien monenlaiset luen- nat kolmessa Disneyn prinsessaelokuvassa
Pro gradu -tutkielma, 72 sivua
Tutkielman ohjaaja: Yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen
Helmikuu 2020
Avainsanat: sukupuoli, seksuaalisuus, queer, Disney
Tutkimuksessa selvitetään, millaisina sukupuolet ja seksuaalisuudet näyttäytyvät Walt Disney -ani- maatiostudioiden elokuvissa Tuhkimo, Kaunotar ja hirviö ja Frozen – Huurteinen seikkailu. Suku- puolta ja seksuaalisuutta tarkastellaan toistojen kautta tuotettuina konstruktioina seuraillen Judith Butlerin ajatuksia sukupuolen performatiivisuudesta. Tutkimus paikantuu queer-teorian alueelle ja sen taustalla kulkee ajatus sukupuolen ei-binäärisyydestä.
Aineiston elokuvia luetaan monin eri tavoin. Monenlaiset luennat paljastavat, että samojen elokuva- hahmojen ja kohtausten voi nähdä sekä tukevan hetero- ja cis-normatiivisuutta että tarjoavan poik- keamia normeista. Tutkimuksessa käy ilmi, että jopa kaikkein ihanteellisimpina ja normatiivisimpina pidettävät hahmot – prinsessat ja prinssit – eivät onnistu täydellisesti sukupuolen ja seksuaalisuuden toistoissaan. Normit ovat kaikkien saavuttamattomissa.
Menetelmänä tutkimuksessa käytetään lähilukua. Lähiluku sisältää sekä myötä- että vastakarvaan lu- kemisen. Se ei koskaan kykene tyhjentämään täysin lukemisen kohteena olevaa teosta, koska kult- tuurituotteita voi lukea loputtomiin. Niinpä tutkimus ei tarjoa ainoita oikeita ja kaikkia mahdollisia vastauksia. Tutkimuksessa keskeisenä luentatapana on myös queer-luenta.
Tutkimuksen päämääränä on herätellä sukupuolisensitiivisyyteen ja huomaamaan hetero- ja cis-nor- matiivisuutta ympärillämme. Tutkimus osoittaa, että kaikissa ja kaikkialla on jotain, mikä ei asetu normien rajoihin – jotain queeria. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa ihmisten moninaisuuden hy- väksyvän yhteiskunnan muodostumisen.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences
Social and Public Policy
PAANANEN, HENNA: Just a boy meeting a girl? Various readings of genders and sexualities in three Disney princess movies
Master’s thesis, 72 pages
Adviser: Professor of Social and Public Policy Eeva Jokinen
February 2020
Keywords: sex, gender, sexuality, queer, Disney
The research studies how genders and sexualities appear to be in movies Cinderella, Beauty and the Beast and Frozen by Walt Disney Animation Studios. Following Judith Butler’s ideas of performa- tivity of gender, gender and sexuality are seen as constructs that have been formed with repetition.
The research is within the field of queer studies, and in its background the research carries an idea of non-binary gender.
The movies used as research material are read in various ways. Varied readings reveal that the same movie characters and scenes can be seen both supportive towards heteronormativity and cis-norma- tivity and offering deviation from the norms. The study shows that even the most ideal and the most normative characters – the princesses and the princes – do not succeed perfectly in the repetition of gender and sexuality. The norms are unachievable for everyone.
The method used in the research is close reading. Close reading includes both complying and resisting reading. With it a point when everything possible has been said can never be reached because products of culture can be read endlessly. Therefore the study does not provide the only correct answers or all possible ones. In the research a central way of reading is also queer reading.
The aim of the research is to awaken people to gender sensitivity and to notice heteronormativity and cis-normativity around us. The study shows that in everyone and everywhere there is something that does not fall within the norms – something queer. The realization of this allows the formation of a society that accepts the diversity of people.
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 2
2 SUKUPUOLI JA SEKSUAALISUUS TUTKIMUKSESSA ... 7
2.1 Seksuaalisuus ... 11
2.1.1 Heteronormatiivisuus ja queer ... 13
2.2 Performatiivisuus ... 15
2.3 Queer-tutkimus ... 20
3 TUTKIMUSKOHDE, AINEISTO JA MENETELMÄT ... 23
3.1 Aineisto ... 24
3.1.1 Tuhkimo ... 26
3.1.2 Kaunotar ja hirviö ... 27
3.1.3 Frozen – Huurteinen seikkailu ... 28
3.2 Menetelmät... 29
3.2.1 Vastakarvaan lukeminen ... 31
3.2.2 Sisään- ja uloskoodaaminen ... 34
4 SUKUPUOLET JA SEKSUAALISUUDET PRINSESSAELOKUVISSA ... 36
4.1 Sukupuolittuneet vaatteet ja koristeet ... 37
4.2 Sukupuolittuneet vartalot ... 41
4.3 Sukupuolittunut käytös ... 44
4.4 Päämääränä heteroseksuaalisuus ... 47
4.5 Queer, queerimpi prinsessa ... 49
4.5.1 Belle ... 50
4.5.2 Tuhkimo ... 55
4.5.3 Anna ... 56
4.5.4 Elsa ... 59
5 LOPUKSI ... 64
LÄHTEET ... 68
ELOKUVAT ... 72
2 1 JOHDANTO
Walt Disneyn elokuvassa Tuhkimo (1950) kuningas toteaa, että rakkaus on sitä, että ”poika vain tapaa tytön oikeissa olosuhteissa”1 – ei mitään sen kummempaa. Vaikka kuningas puhuu rakkaudesta, kä- sittelee kommentti osaltaan myös sukupuolta ja seksuaalisuutta. Se, mitä kuningas tarkoittaa replii- killään, vaihtelee näkökulman mukaan: Yhdellä tavalla luettuna kuninkaan voi ymmärtää sanovan, että sukupuolia on tasan kaksi ja kaikenlainen romanttinen ja seksuaalinen toiminta tapahtuu luon- nostaan ja luonnollisesti kahden eri sukupuolta olevan henkilön välillä. Toisella tavalla tulkittuna kuningas ei ehkä sulje pois useampien sukupuolten olemassaoloa, mutta hän puhuu pojasta, koska hän käsittelee oman miessukupuolisena pitämänsä lapsen naimattomuutta, ja tytöstä, koska hän pitää poikaansa heterona. Kun huomioon otetaan kohtaus kokonaisuudessaan, sen voi myös tulkita asetta- van esimerkiksi heteroseksuaalisuuden itsestäänselvyyden kyseenalaiseksi, sillä kuninkaan yksinker- taisuutta korostava näkemys asettuu vasten ”rakkaus ei ole niin yksinkertaista” -tyylistä asennoitu- mista, jota kohtauksessa tuo ilmi suurherttua kommenteillaan. Toisaalta huomionarvoista on se, että kuningas on dominoiva osapuoli ja saa lopulta tahtonsa läpi.
Selvitän opinnäytetyössäni, millaisina sukupuoli ja seksuaalisuus näyttäytyvät kolmessa valitsemas- sani Disneyn prinsessaelokuvassa. Aineistoni elokuvat ovat Tuhkimo, Kaunotar ja hirviö (1991) ja Frozen – Huurteinen seikkailu (2013). Painotan analyysissani vahvasti hahmoihin ulkonäköineen, sanomisineen ja tekoineen. Keskeisenä elementtinä tutkimuksessani on tuoda ilmi monenlaisten lu- entojen mahdollisuus. Luentatavasta riippuen samat hahmot ja kohtaukset voivat saada hyvin erilaisia sävyjä ja ulottuvuuksia, joista yksikään ei ole sen oikeampi tai virheellisempi kuin toinen.
Leena-Maija Rossi on tutkinut suomalaista televisiomainontaa sukupuolen ja seksuaalisuuden tuot- tamisen väylänä teoksessaan Heterotehdas. Teos toimii eräänlaisena esikuvana opinnäytetyölleni.
Aivan kuten Rossilla on Heterotehtaassa, myös minulla on tutkimuksessani tavoitteena tarkastella, pohtia ja asettaa kyseenalaiseksi vakiintuneilta vaikuttavia sukupuolen ja seksuaalisuuden esittämisen tapoja. Ilmiselvältä ja yksinkertaiselta vaikuttavat esitykset eivät loppujen lopuksi ehkä olekaan sitä, miltä ne vaikuttavat. (Rossi 2003, 11.)
1 Just a boy meeting a girl under the right conditions. (Tuhkimo 23:49) (Kaikki käännökset omia)
3
Opinnäytetyössäni siis katson aineistooni kuuluvia elokuvia läheltä. Lähiluvun lisäksi keskeinen ai- neiston analyysissa käytettävä menetelmä on vastakarvaan lukeminen. Elokuvat sisältävät aina mah- dollisuuden monenlaisille tulkinnoille ja yhä edelleen useille uudelleentulkinnoille. Siksi on mahdol- lista lukea samaa elokuvaa lukuisilla eri tavoilla: normatiivisesti ja normeja vastaan, teosten myötäi- sesti tai vastakarvaan – jopa täysin vastustavasti ja vikuroiden. (Vänskä 2006, 14.)
Heterotehtaan tavoin tutkimukseni tarkoitus on herkistää tunnistamaan ja ymmärtämään sukupuolen sekä seksuaalisuuden muotoutumisen prosesseja. Sukupuolisensitiivisyys on tällaisen herkistämisen poliittisena päämääränä. (Rossi 2003, 19.) Sukupuolten ja seksuaalisuuksien kuvaston tutkimisella pyritään tunnistamaan niihin kiinnittyviä pakottavia järjestyksiä ja etsitään keinoja haastaa niitä. Tut- kimuksen avulla voidaan löytää tapoja olla ja tehdä sukupuolia ja seksuaalisuuksia toisin. (mt., 119.) Seksuaalisuuksien ja sukupuolten kirjon tunnistaminen ja tunnustaminen puolestaan voivat johtaa siihen, että asenteet muuttuvat ymmärtäväisemmiksi, ja eroavuuksia suvaitsevampia toimintatapoja otetaan käyttöön. Tällaiset muutokset eivät vaikuta myönteisesti ainoastaan sukupuoli- ja seksuaali- vähemmistöihin laskettavien elämään vaan myös enemmistöihin kuuluviin normeja purkavien vaiku- tustensa ansiosta.
Tutkimukseni paikantuu queer-tutkimuksen kentälle, johon kuuluvia tutkimuksia yhdistää kriittinen ote seksuaalisuuteen ja sukupuoleen sekä niiden kanssa risteäviin osa-alueisiin kuten etnisyyteen.
Queerille on etsitty suomenkielistä vastinetta, mutta lukuisissa tutkimuksissa on pitkälti pidättäydytty englanninkielisessä termissä vakiintuneen suomenkielisen käännöksen puuttuessa. Näin minäkin teen, sillä queer on vieraskielisyydestään huolimatta suhteellisen helppokäyttöinen osana suomenkie- listä tekstiä ja se kykenee välittämään täsmällisimmin ne merkitykset, joita sen kuuluu kantaa.
Tuula Juvonen esitti 90-luvulla, että queerin käännökseksi olisi vakiintumassa pervo (Juvonen 1993, 281, 283). Ennuste meni sinänsä pieleen, ettei pervo ole vieläkään syrjäyttänyt englanninkielistä vas- tinettaan suomenkielisessä tutkimuksessa. Niissäkin teoksissa, joissa käytetään pervoa, kulkee rin- nalla queer (esim. Kekki 2004), tai sitten pervo jää vain ohimenevänä mainintana täysin queerin jal- koihin (esim. Rossi 2015). Queerin käännökseksi on ehdotettu myös muun muassa kummastelua (Rossi 2007, 123; myös Rossi 2003).
David M. Halperinin mukaan queer pakenee täsmällistä määrittelyä, sillä se ei kykene itse määritte- lemään kohdetta, jota kuvaillaan queeriksi. Näin käy, koska queer saa sisältönsä suhteestaan normiin asettumalla sitä vastakkain. Halperin kirjoittaa: ”Queer on itsessään mitä tahansa, joka on ristiriidassa
4
normaalin, legitiimin ja vallalla olevan kanssa. Ei ole mitään erityistä, mihin se välttämättä viittaisi.
Se on identiteetti vailla olemusta.”2 (Halperin 1995, 62; myös Kekki 2004, 28.)
Halperinin mielestä queerin etu käsitteenä on sen epämääräisyys. Samalla se on kuitenkin myös sen heikkous. Halperin väittää, että laajasti sisällyttävänä terminä se luo näennäistä suvaitsevaisuutta ja inklusiivisuutta. Käsite voi antaa käsityksen siitä, että erilaiset seksuaalisuudet (ja sukupuolet) olisi- vat saavuttaneet jonkinasteisen yhdenvertaisuuden ja siten erot niissä olisivat menettäneet merkityk- sensä. Lisäksi se, että lähes kuka ja mikä tahansa voidaan luokitella queeriksi sen sisällyttävyyden vuoksi, piilottaa alleen sen, että osa epänormatiivisesti elävistä kohtaa esteitä, joita toiset eivät. (Hal- perin 1995, 64–65.) Esimerkiksi homopariskunta ei voi kaikkialla maailmassa osoittaa rakkauttaan julkisesti vaikkapa suutelemalla puistossa ilman pelkoa väkivallasta tai juridisista seuraamuksista, kun taas suuren ikäeron heteropari voi toimia samoin samassa paikassa tulematta vangituksi tai fyy- sisesti pahoinpidellyksi – joskin ehkä herättäen kuitenkin kummeksuvia katseita. Lisäksi on huomat- tava, että queer jo sanana itsessään on herättänyt keskustelua sen halventavana pidetyn merkityksen vuoksi (Heikkinen 1994, 98; Seta 2019). Se on kuitenkin vakiintunut queer-tutkimuksen piiriin niin kiinteästi (nimeään myöten), että käsitteen käyttö on perusteltua.
Esitetyt huolet ovat aiheellisia, mutta Halperinin tavoin minäkin näen queerissa niin paljon etuja, ettei sen välttely ole mielekästä. Tutkimukseni perimmäisenä poliittisena päämääränä on avata lukijat huo- maamaan, että queeriyttä on kaikkialla – myös siellä, missä sitä ei luulisi olevan. Tavoitteena on avata katsomaan konventionaalisen yli, jotta voidaan huomata, että sukupuolten ja seksuaalisuuksien lajit eivät ole selvärajaisia ja toisistaan irrallisia. Tämän huomion myötä eroja sallivammat asenteet tulevat mahdollisiksi. Näin hyvien ja kyllin hyvien performatiivien kirjo laajenee. Performatiivisuus on tut- kimukseni taustalla kulkeva teoreettinen lähtökohta, jonka Judith Butler (1999) teki tunnetuksi.
Kuvamaailma tuottaa sukupuolia. Visuaalisen kulttuurin kautta sukupuolen ja seksuaalisuuden tuo- tanto tuodaan hyvin lähelle ihmisten henkilökohtaista arkea samalla kun se asettaa erilaisia normeja niihin liittyen. Televisio, elokuvat ja mainonta ovatkin sukupuolisen vallan väyliä. (Rossi 2003, 11, 18.) Elokuvantekijöillä on siis valtaa määritellä ja ohjailla sukupuolen ja seksuaalisuuden ympärillä olevia normeja – etenkin jos heillä on kansainvälistä suosiota. Walt Disney -animaatiostudion eloku- via on julkaistu vuosikymmenien ajan ja niitä on levitetty ympäri maailmaa. Disneyllä voikin sanoa
2 Queer is by definition whatever is at odds with the normal, the legitimate, the dominant. There is nothing in particular to which it necessarily refers. It is an identity without an essence.
5
olevan paljon valtaa määritellä sukupuolen normistoa, minkä vuoksi kriittinen Disneyn animaatioiden tarkastelu sukupuolen tuotannon näkökulmasta on tarpeen.
Keskityn sekä normatiivisiin esityksiin että epänormatiivisuuksiin. Yhtä ei voi tarkastella tiedosta- matta toisen olemassaoloa. Toinen on välttämätön itsen määrittelyn kannalta. Normatiivista ei voi olla ilman toiseutta, joka edustaa epänormatiivista. Normatiivisuus ja epänormatiivisuus ovatkin vas- tinpareja samaan tapaan kuin naiset ovat miehille Simone de Beauvoirin ajattelussa, tai yö on päivälle.
Vastinpari on pinta, johon toinen voi peilata omaa erityislaatuisuuttaan. (de Beauvoir 1980, 12–13;
ks. myös Juvonen 2002, 11.)
Tutkimukseni ei tue heijastusteoreettista näkökulmaa, jonka mukaan mainokset, televisiosarjat ja elo- kuvat vain heijastavat olemassa olevia ilmiöitä osallistumatta itse niiden tuottamiseen (ks. Rossi 2015, 79–80). Lähtökohtana tutkimuksessani on, että kaikki elokuvissa oleva on tarkoituksellista ja tavoitteellista. Jokaisella yksityiskohdalla on jokin funktio siinä, millaista tarinaa rakennetaan ja esi- tetään. Kaikki valinnat eivät välttämättä ole tietoisia, vaan osa ratkaisuista voi olla ikään kuin itses- tään mukaan tulleita, ”luonnollisia” asioita, joiden luonnollisuutta ei ole osattu, huomattu tai haluttu asettaa kyseenalaiseksi. Elokuvia katsoessa on usein mahdotonta sanoa varmaksi, milloin ratkaisu on tiedostamatonta yhteiskunnan normien toistoa tai sattumalta mukaan tullutta epänormatiivista suku- puolen ja seksuaalisuuden esittämistä, ja milloin kyse on elokuvantekijöiden tietoisista normeja tu- kevista tai niitä vastustavista valinnoista.
Tietämättä prosessin kulkua ja Disneyn pitkän aikavälin tavoitteita sekä tavoitteita kussakin eloku- vassa on mahdotonta sanoa, yrittääkö Disney elokuvillaan tukea ja puolustaa perinteisiä käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta vai muuttaa vallitsevia käsityksiä. Niinpä tutkimuksessani ei ole tarkoitus syyllistää eikä ylistää Disneytä sen sukupuolta ja seksuaalisuutta tuottavasta puolesta tai ottaa kantaa ovatko Disney-elokuvat jarruttelevia vai edistyksellisiä representaatioissaan. Tiedostan, että kansainvälisesti tunnettuna yhtiönä Disneyllä on valtaa tuottaa haluamiaan kuvia ja käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta sekä määritellä hyväksyttävän rajoja. Laajan levikin vuoksi nämä kuvat ja rajat tulevat hyvin nähdyiksi ja kuulluiksi. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä elokuviin laitetaan.
Tunnistan Disneyn vastuun hyväksyttävyyden rajojen luomisessa, ja yhtiöillä, joilla on yhtä paljon vaikutusvaltaa, on vastuu siitä, kuinka valtaa käytetään. Siksi Disneyn tuotanto tulee tuoda kriittisen tutkimuksen ja avoimen tutkailun kohteeksi.
6
Elokuvien ylistäminen tai syyllistäminen ei ole mielestäni mielekästä – ei ainakaan niin, että kaikki kunnia tai loka kohdistuu yhteen elokuvaan tai yhteen yhtiöön. Disneyn elokuvat eivät missään ni- messä ole ainoita areenoja, joilla sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan. Ne eivät siis ole yksin muo- dostaneet niitä normeja, joita yhteiskunnissa on sukupuolen ja seksuaalisuuden ympärillä. Kaikki ympärillämme on osallistunut tavalla tai toisella sukupuolen ja seksuaalisuuden rajojen muotoutumi- seen sellaisiksi kuin ne ovat. Siksi on mahdotonta esimerkiksi sanoa, että on Disneyn elokuvien vika, että normatiiviseen naissukupuolen toistoon kuuluu huolehtivaisuus tai virheettömät kasvot, tai että on juuri Disneyn syytä, että on olemassa hetero-oletus, koska Disney viljelee heteroromansseja, mutta ei näytä esimerkiksi romanttisia suudelmia kahden samaa sukupuolta olevan hahmon välillä. Tutki- muksessani suhtaudun elokuviin ja Disney-yhtiöön neutraalisti. En kannusta boikotoimaan niitä, mutta en myöskään yllytä niiden pariin.
Käsittelen luvussa 2 tutkimukselleni keskeistä sanastoa, teoreettista taustaa ja queer-tutkimusta. Lu- vussa 3 kerron, kuinka valitsin aineistoni ja tiivistän elokuvien juonet. Tiivistelmien jälkeen esittelen aineiston analyysissa käyttämäni menetelmät: lähiluvun ja vastakarvaan lukemisen. Luvussa 4 ana- lysoin aineistoani ensin yleisemmällä tasolla ja luvun lopuksi päähenkilöihin – ”prinsessoihin” – kes- kittyen. Prinssit ja sivuhenkilöt eivät saa tutkimuksessani omia lukujaan tutkimuksessani, koska heistä olisi myös niin paljon sanottavaa, että tutkimuksen pituus räjähtäisi. Onneksi heitä saa käsitel- tyä jonkin verran analyysiluvun yleisosassa.
7
2 SUKUPUOLI JA SEKSUAALISUUS TUTKIMUKSESSA
Englanninkielisessä feministisessä tutkimuksessa sukupuoleen viitattaessa on käytössä kaksi eri sa- naa: sex ja gender. Käsitteiden avulla voidaan tuoda ilmi, mihin sukupuolen ulottuvuuteen kulloinkin viitataan. Sex viittaa henkilön kehon anatomian määrittelemään sukupuoleen. Gender puolestaan viit- taa siihen sukupuoleen, jona henkilöä kohdellaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. (Juvonen, Rossi & Saresma 2010, 12.)
Juvosen, Rossin ja Saresman tarjoama tiivistetty biologisen sukupuolen määritelmä on melko pätevä.
Huomioon kuitenkin tulee ottaa se, ettei biologisia sukupuolia ole vain kaksi. Intersukupuoliset osoit- tavat, ettei jako biologisesti miehiin ja biologisesti naisiin ole aina yksiselitteistä. Intersukupuolisilla kromosomit, sukuelimet, sukupuolitetut kehonpiirteet tai hormonitoiminta ovat kehittyneet yksilölli- sesti niin, ettei henkilöllä ole pelkästään nais- tai miestyypillisiä piirteitä (Seta 2019). Määrittelyissä ongelma tuleekin lähinnä siinä, mitä gender – sosiaalinen sukupuoli – tarkoittaa ja pitää sisällään.
Juvosen, Rossin ja Saresman ehdottama genderin määrittely ei tuo käsitteen moniuloitteisuutta kyllin hyvin ilmi.
Tuula Juvonen, Leena-Maija Rossi ja Tuija Saresma tunnustavat, että suomen kielen sana sukupuoli on sellaisenaan riittämätön sukupuolen moninaisuuden käsittelyssä, ja siksi kulloinkin on erikseen määriteltävä esimerkiksi adjektiivein sosiaalinen ja biologinen onko kyseessä sukupuoli, joka kään- tyy englanniksi muotoon sex vai gender. (Juvonen, Rossi & Saresma 2010, 12–13.) He jättävät pai- nottamatta, että gender ei tarkoita ainoastaan sukupuolta, jona ihminen tulee kohdelluksi yhteiskun- nassa, vaan siihen sisältyy myös itsensä määrittelyn ulottuvuus. Jokaisen oma kokemus tulisikin nos- taa esiin keskeisimpänä sukupuolen määrittäjänä, ja englanninkielisessä tutkimuksessa genderin mo- nimerkityksisyys tulee huomioida.
Sosiaalisella sukupuolella on vähintään kaksi puolta. Se on sukupuoli, jona muut ihmiset kohtelevat henkilöä kanssakäymisissään. Se on myös sukupuoli, joksi henkilö itse määrittelee itsensä. Nämä genderit voivat hyvin vastata toisiaan, mutta ei ole mitään takeita siitä, että ihmisiä kohdellaan heidän itse kokemansa sukupuolen mukaisesti. On siis täysin mahdollista, että yksilön biologinen sukupuoli on yhtä, sosiaalinen sukupuoli toista ja itse koettu sukupuoli kolmatta. Jotain näistä sukupuolista voi olla useampia samanaikaisesti. Esimerkiksi transsukupuolisilla tällainen tilanne on hyvin mahdolli- nen. Transsukupuolinen on henkilö, jonka ”sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänen syntymässä määri- teltyä sukupuoltaan” (Seta 2019). Tämä sukupuoli-identiteetti voi olla nainen, mies tai jokin muu, tai
8
yhdistelmä näistä (mt.). Sukupuoli-identiteetti on yksilön itsensä kokema sukupuoli. Transmies eli syntymässä tytöksi määritelty mutta sukupuolensa mieheksi kokeva henkilö ei välttämättä tule koh- delluksi miehenä naiselle kuuluvan vartalonsa vuoksi ainakaan ennen hormonihoitoja tai sukupuo- lenkorjausleikkausta. Toisessa seurassa sen sijaan häntä voidaan kohdella miehenä. Kolmannessa seurassa hän saattaa tulla kohdelluksi vaikkapa muunsukupuolisena. Samanaikaisesti biologinen su- kupuoli transmiehellä voitaisiin luokitella naiseksi.
Kaikilla sukupuolen eri ulottuvuudet eivät ole toisistaan eriäviä: biologinen, sosiaalinen ja itse koettu sukupuoli voivat kaikki vastata toisiaan. Cis-sukupuolisilla anatomian määrittelemä sukupuoli on se sukupuoli, jonka he kokevat omakseen (Seta 2019). Cis-sukupuolinen on siis esimerkiksi anatomi- sesti mies, joka myös kokee olevansa mies ja mitä todennäköisimmin myös tulee kohdelluksi miehenä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Tällaisissa tilanteissa yksi sana sukupuolelle voi olla täysin riittävä, sillä ulottuvuuksien samuuden vuoksi ei ole merkityksellistä eritellä, mistä sukupuolen osa- alueesta kulloinkin on kyse. Transihmisten ja muunsukupuolisten tapauksessa eronteko kuitenkin tu- lee keskeiseksi välineeksi, jotta sukupuolesta voidaan puhua riittävän tarkasti. Niinpä myös tutkimuk- sessani sukupuolten monien ulottuvuuksien tunnistaminen, tunnistaminen ja erittely on välttämä- töntä.
En koe, että biologinen sukupuoli ja sosiaalinen sukupuoli ovat yksinomaan riittäviä. Siksi käytän sosiaalisen sukupuolen rinnalla käsitettä koettu sukupuoli. Käytän käsitettä erityisesti niissä tilan- teissa, joissa on tarpeen erotella itse koettu sukupuoli ulkopuolisten kohtelusta. Olematta itse kysei- nen henkilö on tietenkin mahdotonta täysin tietää hänen koettu sukupuolensa yksityiskohdissaan.
Näin on myös koska tutkimusmateriaalissa esiintyvät henkilöt ovat piirroselokuvien hahmoja, joilla ei ole fiktiivisyytensä vuoksi elämän aikana karttunutta monisäikeistä identiteettiä rakentuneena, eli kukin hahmo ja kukin yhteisö elokuvissa on vain suhteellisen yksiulotteinen heijastuma todellisuuden ilmiöistä. Ne ovat ihmisten mielen tuotosta, mutta niille millekään tuskin on luotu niin yksityiskoh- taista identiteettiä kuin oikeasti elävät olennot rakentavat ja saavat ajan myötä.
Sukupuolen erottelu kolmeen osa-alueeseen on hyvin käyttökelpoinen tutkimuksessani, koska se mahdollistaa ei-cis-sukupuolisten tarkastelun täsmällisesti. Voisi sanoa, että tällaisessa tarkastelussa erottelu on välttämätöntä, sillä jos biologisen, sosiaalisen ja koetun sukupuolen välinen ero on yhden- tekevä, ei esimerkiksi transsukupuolisuudessa pitäisi olla mitään epänormatiivista. Koska transsuku- puolisia pidetään sukupuolivähemmistönä, on selvää, ettei kyseessä ole tyypilliseksi ja normatii- viseksi koettava asia. Normatiivista ei luokiteltaisi vähemmistöön. Ilman erottelua transnaiset ja
9
transmiehet tulisi luokitella yksiselitteisesti joko naisiksi, miehiksi tai muiksi heidän koetun tai bio- logisen sukupuolensa perusteella, ja tämä määrittävä sukupuoli samalla määräisi sen, minkä suku- puolisena heitä kohdellaan yhteiskunnassa. Biologisen sukupuolen mukaan luokittelu on väkivaltaa henkilön sukupuoli-identiteettiä kohtaan. Koetun sukupuolen mukaan luokittelu ei puolestaan to- teudu, mikä käy ilmi siitä, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ei kaikissa yhteyksissä kohdella koettua sukupuolta vastaavalla tavalla. Biologisen ja sosiaalisen sukupuolen sekä oman kokemuksen välinen samuus tai eroavuus ovat siis merkitseviä yhteiskunnassa, ja nämä havainnot osoittavat, että sukupuolen ulottuvuudet eivät suinkaan aina kulje käsi kädessä. Tämän on pyrkinyt osoittamaan yh- dysvaltalainen sukupuolen teoreetikko Judith Butler sukupuolentutkimuksen alalla kuuluisassa teok- sessaan Gender Trouble, jonka ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1990, ja joka on käännetty suomeksi nimellä Hankala sukupuoli.
Judith Butlerin mukaan sosiaalinen sukupuoli, gender, ei seuraa biologisesta sukupuolesta (sex) mil- lään yhdellä tietyllä tavalla. Biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välillä on siten epäjatkuvuutta, joka mahdollistaa sen, että saman henkilön biologinen ja koettu sukupuoli voivat erota toisistaan. Biolo- gisen ja sosiaalisen sukupuolen vaihtoehdot voivat yhtä lailla erota. Vaikka biologisia sukupuolia ajattelisi olevan vain kahta erilaista – miehiä ja naisia – epäjatkuvuus biologisen ja sosiaalisen suku- puolen välillä mahdollistaa useampien ja erilaisten sosiaalisten sukupuolten olemassaolon. (Butler 1999, 9–10.) Biologisesti naispuolinen henkilö voi siis olla koetulta/sosiaaliselta sukupuoleltaan nai- nen, mies tai mikä tahansa muu. Sukupuolisia mahdollisuuksia ei kuitenkaan ole loputtomasti, vaan kuviteltavissa ja toteutettavissa olevia sukupuolia rajoittavat vallitsevat kulttuuriset puhetavat (mt., 13). Ne myös muuttuvat sitä mukaa kun käsitykset niistä vaihtuvat eri aikoina ja eri paikoissa (Rossi 2010, 23).
Annamari Vänskän mukaan Butler yrittää osoittaa, ettei sukupuolta ole olemassa olemuksena, dis- kurssien ulkopuolisena elementtinä. Tästä seuraa, ettei sellaisia yhtenäisiä ja pysyviä identiteettejä kuin naiset tai miehet ole olemassa. Koska sosiaalinen sukupuoli ei välttämättä seuraa biologisesta sukupuolesta, ne eivät aina kohtaa. Biologinen sukupuoli ei ole pysyvä olemus, vaan se on yhtä lailla kulttuurisesti tuotettu kuin sosiaalinen sukupuoli. (Vänskä 2006, 34–35.) Butler kyseenalaistaakin sosiaalisen ja biologisen sukupuolen välisen erottelun tarpeellisuuden, sillä jos molemmat ovat sa- malla tavalla kulttuurissa tuotettuja luomuksia, biologinen sukupuoli onkin aina ollut osa sosiaalista sukupuolta eikä siten niiden välillä ole mitään eroa. Ne ovat sama asia. (Butler 1999, 10–11.) Butlerin teksteissä kuitenkin käytetään sekä sanaa gender että sex sukupuoleen viitattaessa. Käsitteistön käyt- tämisen taustalla on varmasti ollut niiden välttämättömyys sukupuolen moninaisuuden verbaalisessa
10
käsittelyssä. Sosiaalisen ja biologisen sukupuolen erottelu on siis Butlerillekin tarpeen, vaikka hän ei näekään eroa todellisena.
Butler avaa sukupuolikäsitystään vielä uudella tavalla artikkelissaan Critically Queer. Hän sanoo, ettei sukupuoli ole vain psyykkinen, sisäinen asia, mutta sitä ei myöskään voi rajata pelkästään ulko- näköön. (Butler 1993, 24.) Tämän tulkitsen tarkoittavan, ettei sukupuolta voi määritellä ulkonäön perusteella, ei siis vaikkapa pelkästään sukuelimistä tai pukeutumistyylistä, mutta pelkästään yksilön pään sisäiset ajatukset ovat myöskin riittämättömiä määrittelemään sukupuolta. En usko, että Butler vähättelee oman kokemuksen merkitystä. Tulkitsen hänen tarkoittavan, että psyyke ja ulosanti kie- toutuvat toisiinsa niin, etteivät naisellinen keho, pukeutumistyyli ja puhetapa tarkoita suoraan, että kyseessä on sukupuoli-identiteetiltään nainen: hän vain tuo omaa sukupuoli-identiteettiään esiin sillä tavalla. Mielessään hänen sukupuolensa voi olla vaikkapa genderfluid (liukuva, muuttuva sukupuoli), jota hän tuo ulospäin esiin haluamallaan tavalla, joka voi ulkopuoliselle näyttää siltä kuin hän olisi nainen.
Annamari Vänskä jatkaa Butler-tulkintaansa toteamalla, että sukupuoli on ”kulttuurinen väline, jolla ajatus luonnollisesta sukupuolesta tuotetaan ja asetetaan kulttuuria edeltäväksi esidiskursiiviseksi ja poliittisesti neutraaliksi pinnaksi, johon kulttuuri sitten kaivertaa merkityksiään” (Vänskä 2006, 35).
Merkitykset eivät voi kaivertua miten hyvänsä ollakseen hyväksyttäviä. Kulttuurinen matriisi, jonka kautta sukupuoli-identiteetti tulee ymmärrettäväksi, ei salli kaikenlaisten identiteettien olemassaoloa.
Mahdottomia identiteettejä ovat sellaiset, joissa sosiaalinen sukupuoli ei ole biologisen sukupuolen seurausta – siis toisin sanoen identiteetit, joissa sosiaalinen ja biologinen sukupuoli eivät ole samat.
Mahdottomia ovat myös identiteetit, joissa halu ei seuraa biologista eikä sosiaalista sukupuolta. (But- ler 1999, 23–24.)
Sukupuoleen liittyviä ja sitä sivuavia aiheita käsiteltäessä käsitteistöön voivat kuulua maskuliinisuus ja feminiinisyys. Nämä ovat kuitenkin miehistä ja naisista irrallisia. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat kulttuurisia sopimuksia. Ne ovat merkkejä, jotka voidaan liittää yksilöihin heidän sukupuoles- taan riippumatta. Leena-Maija Rossi käyttää termejä naisfeminiinisyys ja miesfeminiinisyys sekä miesmaskuliinisuus ja naismaskuliinisuus erottelemaan erilaisia feminiinisyyksiä ja maskuliinisuuk- sia. (Rossi 2003, 33, 59.) Käsitteistö tuo ilmi sen, ettei feminiinisyys tarkoita samaa kuin naiseus, eikä maskuliinisuus merkitse vain ja ainoastaan miessukupuolisia.
11 2.1 Seksuaalisuus
Sosiaalinen sukupuoli risteää anatomian lisäksi identiteetin muiden osa-alueiden kuten etnisyyden ja yhteiskuntaluokan kanssa (Butler 1999, 6). Erojen yhteenkietoutuneisuuteen viitataan feministisessä tutkimuksessa termillä intersektionaalisuus (Valovirta 2010, 94). Risteymistä tutkielmani kannalta oleellisimpiin kuuluu seksuaalisuus, jonka voi nähdä esimerkiksi etnisyyttä helpommin sukupuoleen liittyvänä asiana. Sukupuolen ja seksuaalisuuden välillä onkin vahva yhteys. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia, sillä seksuaalisuus ei aina tarvitse toista inhimillistä, sukupuolista ja sukupuolitettua toi- mijaa: näin on, kun on kyse esimerkiksi fetisismistä. Seksuaalisuus on halua, fantasioita ja ruumiilli- sia nautintoja, mutta myös valtasuhteita. Kun seksuaalisuuden kohde on sukupuolinen toimija, kie- toutuvat sukupuoli ja seksuaalisuus toisiinsa. Näissä tapauksissa seksuaalisuuden käsitteleminen edellyttää sukupuolen käsittelemistä ja päinvastoin. (Juvonen, Rossi & Saresma 2010, 12–13.)
Heteroseksuaalisuudessa sukupuoli saa keskeisen määrittelevän aseman (Richardson 1996, 2). Hete- roseksuaalinen diskurssi määrittelee sukupuolen ja seksuaalisuuden välille erityisen suhteen. Sen mu- kaan sosiaalinen sukupuoli seuraa biologisesta sukupuolesta ja halu seuraa sosiaalisesta sukupuolesta (Lloyd 1999, 197–198). Judith Butlerin mielestä tällainen ketju on kuvitteellinen sukupuolen osalta, mutta seksuaalisuudenkaan suhteen syy-seurausketjua ei ole absoluuttisesti olemassa. ”Seuraaminen”
on hänen mukaansa seksuaalisuuden merkityksen ja muodon määrittelevien kulttuuristen lakien ai- kaansaama poliittinen rakennelma (Butler 1999, 24). Annamari Vänskä (2006, 37) tiivistää, että But- lerin mielestä syy-seuraussuhteet ovat osoitus pakkoheteroseksuaalisesta vallasta. Heteroseksuaali- suus toimii liioiteltujen mies- ja naissukupuolimallien kautta. Mallit ovat pakollisia, ja jokainen jou- tuu neuvottelemaan niistä omassa elämässään. (Butler 1993, 26.)
Sukupuolen ja seksuaalisuuden väliin ajatellusta kietoutuneisuudesta kertoo käytössä oleva käsit- teistö. Normatiivisessa ajattelussa sukupuolia on olemassa vain kaksi, mikä tulee erityisen hyvin ilmi suomen kielen sanasta sukupuoli. Se sisältää binäärisen oletuksen, koska puoli viittaa kakseuteen:
kahdesta puolikkaasta syntyy kokonaisuus. Lukuina puolikas voi olla esimerkiksi ½ tai 50 prosenttia, joihin lisättyinä toinen samansuuruinen luku tekee kokonaisen ja täyden. Tällä logiikalla sukupuolen kategoria koostuu kahdesta vaihtoehdosta eikä niitä voi olla enempää eikä vähempää. Seksuaalisuu- teen liittyvissä käsitteissä binäärinen sukupuolikäsitys tulee edelleen selvemmäksi. Sanassa biseksu- aalisuus bi viittaa kahteen, mikä luo biseksuaalisuudelle merkityksen omaan ja toiseen sukupuoleen kohdentuvasta seksuaalisesta halusta – siis merkityksen kiinnostuksesta naisiin ja miehiin. Homo tu-
12
lee kreikan kielestä ja viittaa samuuteen, kun taas hetero viittaa eroavuuteen. Niinpä heteroseksuaa- lisuuden voisi periaatteessa ymmärtää seksuaalisena haluna kaikkiin muihin sukupuoliin paitsi omaansa. Sen ei kuitenkaan koskaan ymmärretä tarkoittavan binääristen sukupuolten ulkopuolisiin sukupuoliin kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta. Kuinka usein esimerkiksi henkilö, joka on mies ja on suhteessa muunsukupuolisen kanssa kutsuu itseään heteroksi ainakaan niin, etteivät toiset tee ole- tusta kumppanin naissukupuolisuudesta?
Kun hyväksytään sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi, on sukupuolten ja seksuaalisuuksien sa- nastoa laajennettava nykyisestään tai muutettava olemassa olevien käsitteiden merkityssisältöä.
Koska heteroseksuaalisuuden on vaikea kuvitella viittaavan muuhun kuin miehen ja naisen välisen seksuaalisuuden kuvaamiseen lähitulevaisuudessa, on käyttöön tullut sanastoa, jota voi käyttää suku- puolten moninaisuuden huomioiden. Termit kuten panseksuaalisuus eli suuntautuminen, jossa kiin- nostuksen kohteen sukupuolella ei ole merkitystä tai muunsukupuolisuus mahdollistavat sukupuolen ja seksuaalisuuden käsittelyn ei-binäärisesti.
Ei-binäärinen sanasto on yhä varsin vähän käytettyä julkisessa keskustelussa, minkä vuoksi se on jäänyt vieraaksi etenkin niiltä, jotka eivät erityisesti seuraa sukupuolten ja seksuaalisuuksien moni- naisuudesta käytävää keskustelua. Tutkimuksessakin on pysyttäydytty kaikkein tunnetuimmissa kä- sitteissä – homo-, bi- ja heteroseksuaalisuudessa sekä trans- ja cis-sukupuolisuudessa, tosin cis-su- kupuolisuutta ei useimmiten nimetä mitenkään. Sen sijaan vieraampia termejä kuten aseksuaalisuutta ei käytetä lainkaan tai ne jäävät ohimeneviksi maininnoiksi. Esimerkiksi Leena-Maija Rossi (2015, 70) huomauttaa, ettei aseksuaalisuutta juuri tunnisteta eikä tunnusteta edes queer-tutkimuksen pii- rissä, mutta tämän enempää hänkään ei lähde käsittelemään aihetta teoksessaan. Panseksuaalisuutta en muista kohdanneeni ensimmäisessäkään lähteessäni.
Sukupuolten ja seksuaalisuuksien kirjoa kuvaamaan muodostunut uusi käsitteistö – etenkin binääri- syyttä vastaan noussut – noussee käyttöön hitaasti, koska vallalla olevat rakenteet seksuaalisuuden ja sukupuolen ympärillä ovat yhä varsin binäärisiä. Rakenteet pakottavat ihmiset puhumaan sukupuo- lista ja seksuaalisuuksista binäärisempinä kuin ne todellisuudessa ovat. Niiden käsittelyyn annettu kieli ja konseptit piilottavat alleen kaiken ”välimuodollisuuden” tai ”ulkopuolisuuden” niiden ylei- syydestä huolimatta. (Juvonen 1993, 281.) Yleisyydestä kertoo erinomaisesti Gayle Rubinin huomiot 80-luvulta. Hänen mukaansa kaikki ne heterot, jotka edes joskus ovat harrastaneet seksiä avioliiton ulkopuolella, muualla kuin kotona tai ovat käyttäneet ehkäisyä ovat rikkoneet normaalin, hyvän ja luonnollisen heteroseksin korkeinta ideaalia (Rubin 1984, 280). Perustamatta väitettäni mihinkään
13
muuhun kuin tuntumaan, uskallan väittää, että hyvin monet 80-luvun heterot eivät seksikäyttäytymi- seltään toteuttaneet Rubinin ideaaliseksi esittämää mallia ja siten he ”epäonnistuivat” osaltaan hete- roudessaan rikkeiden tavanomaisuudesta huolimatta.
Rubinin (1984) mukaan normaalina ja suotavana pidettävän rajat voivat siirtyä ajan kanssa, mutta periaatteessa mikä tahansa aiemmin hyväksyttävänä pidetty seksuaalinen käytäntö voi siirtyä margi- naaliin ”huonoksi”. Rajat ovat takuulla siirtyneet 80-lukulaisesta, mistä osoituksena on esimerkiksi se, että Suomessa 58 prosenttia esikoisista syntyi avioliiton ulkopuolella vuonna 2016. Ensimmäistä kertaa yli puolet esikoisista syntyi avioliiton ulkopuolelle jo parikymmentä vuotta aikaisemmin, vuonna 1997. (Suomen virallinen tilasto 2017.) Tämä osoittaa asennemuutoksia, eikä enää ole mah- dollista kummastella lasten saamista ja seksin harrastamista avioliiton ulkopuolella – onhan niistä tullut sosiaalisesti hyväksyttäviä.
Rajojen siirtyvyydestä huolimatta paljon jää normaalina ja suotavana pidettävän seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisun ulkopuolelle. Tarkastelemalla omaa seksuaalisuuttaan ja sukupuoltaan tai suku- puolettomuuttaan jokainen – tai vähintään lähes – voi löytää itsestään jotain ”kummaa” ja kategori- sointia pakenevaa jossain vaiheessa elämäänsä. William B. Turnerin (2000, 8) tavoin on aiheellista kysyä: ”Voisiko olla niin, että kaikki ovat queereja?”3
2.1.1 Heteronormatiivisuus ja queer
Heteroseksuaalisuus on seksuaali-identiteetti, johon ihmisiä sosiaalistetaan sekä piilevästi että näky- västi. Se on ensisijaisena pidettävä seksuaalisuuden muoto, jonka suosiminen näkyy kaikkialla yh- teiskunnassa muun muassa hetero-oletuksena, heteroseksuaalisten suhteiden laajana näkyvyytenä te- levisiosarjoissa ja elokuvissa sekä prinsessasaduissa. Osa heteroseksuaalisuuden promootiosta koh- distuu erittäin nuoreen yleisöön, minkä vuoksi heteroseksuaalisuus luonnollistuu samaan tapaan kuin sukupuoli Judith Butlerin ajattelussa. (Heikkinen 1994, 83–85; Butler 1999, 43–44.)
Samalla kun heteroseksuaalisuus on hyvin näkyvillä, on se oikeastaan näkymättömissä. Heteronor- matiivisuuden vuoksi heterous on saanut aseman merkitsemättömänä ja siten huomaamattomana sek- suaalisuutena, jonka läpitunkevuutta kaikkialla kulttuurissa ja yhteiskunnassa on vaikeaa huomata.
3 Could it be that everyone is queer?
14
(Corber & Valocchi 2003, 4; Jenkins 2004, 197.) Esimerkiksi heteroperheiden kuvien esittely työpai- koilla on yksi heteroutta rakentava tapa, jota ei helposti ymmärretä seksuaalisen kulttuurin osaksi (Rossi 2015, 65–66). Järjestys asettaa heterouden itsestäänselvyydeksi, kun taas kaikki siitä poik- keava on merkittyä ja siten näkyvää (Corber & Valocchi 2003, 4).
Heteronormatiivisuus on järjestys, joka asettaa kaikki muut seksuaalisuudet paitsi heterouden poik- keamiksi normista – normaalina ja suotavasta pidetystä (Rossi 2003, 120). Heteronormatiivisuus on käsitteenä helppokäyttöinen ja kykenee välittämään tehokkaasti sen merkityssisällön, että myös he- terouksia on monenlaisia eivätkä kaikki niistä suinkaan ole yhtä hyväksyttäviä (Rossi 2015, 21; Rossi 2007, 133). Leena-Maija Rossin mukaan esimerkki kummeksuntaa aiheuttavista heteroseksuaalisuu- den muodoista on iäkkään naisen ja nuoren miehen välinen seksi. Tällainen seksuaalinen käyttäyty- minen ei siitä huolimatta, että se on heteroseksuaalista, ole normatiivista heteroseksuaalisuutta.
(Rossi 2003, 120; Rossi 2015, 23.)
Ennen heteronormatiivisuus-käsitteen nousemista käyttöön sen tilalla käytettiin esimerkiksi termejä heteroseksuaalinen matriisi, heteroseksuaalinen sopimus ja pakkoheteroseksuaalisuus. Vaikka hete- ronormatiivisuus ratkaisee edeltäjiensä käsitteellisiä ja käytöllisiä ongelmia, ei sekään ole täysin on- gelmaton. Se saattaa muodostua synonyymiksi normatiiviselle heteroudelle tai sekaantua helposti sen kanssa, jos käsitteitä käytetään huolimattomasti. (Rossi 2015, 18–21.) Leena-Maija Rossi toteaa:
”Ongelmaksi saattaa muodostua jopa heteronormatiivisuuden ja normatiivisen heterouden samasta- minen keskenään, samaan tapaan kuin queerin ja hlbti-identiteettiryppään käyttäminen samassa mer- kityksessä (mt., 21).”
On totta, että queerin voi helposti ymmärtää samaa tarkoittavana hlbti:n kanssa. Kirjaimet tulevat sanoista homot, lesbot, bit, transihmiset ja intersukupuoliset. Kirjainyhdistelmät ja itse kirjaimet vaih- televat eri yhteyksissä riippuen siitä, mihin ryhmiin halutaan viitata ja millä kielellä. (Rossi 2015, 174.) Itse suosin englanninkielisissä yhteyksissä ajoin käytettävää merkkijonoa LGBTIQA+ sen laa- jemman sisällyttävyyden vuoksi, jollei ole perusteltua rajata vaikkapa Rossin käyttämästäkin yhdis- telmästä puuttuvia queereja, aseksuaaleja ja plus muita LGBTIQA:n ilmaisemien identiteettien ul- kopuolelle jääviä.
LGBTIQA+:aa käytettäessä tulee ilmi, ettei queer ole synonyymi ei-heteroseksuaalisuudelle. Osana kirjainjonoa se voi merkitä ei-binääristä sukupuoli-identiteettiä ja sen ilmaisua, seksuaali-identiteettiä sekä haluttomuutta määritellä sukupuoltaan tai seksuaalista suuntautumistaan (Seta 2019). Niinpä se
15
ei tarkoita samaa kuin esimerkiksi biseksuaalisuus tai transsukupuolisuus, joskin on mahdollista, että yksilö identifioi itsensä usealla tavalla ja siten vaikkapa biseksuaalinen henkilö voi kokea olevansa seksuaali-identiteetiltään sekä bi että queer.
Poliittisissa ja akateemisissa yhteyksissä queer voi kuitenkin viitata ajattelutapaan, jossa haastetaan ja tarkastellaan sukupuolen ja seksuaalisuuden ympärillä olevia normeja (Seta 2019). Tutkimuksessa queer voikin viitata kattavasti kaikkeen epänormatiiviseen seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen.
Jopa normatiivisen heteroseksuaalisuuden ulkopuolinen heteroseksuaalisuus voi päätyä queer-tutki- muksen tarkasteluun, ja epänormatiivisuuksia tarkastellaan väistämättä suhteessa normiin, minkä vuoksi hyvin normatiiviset sukupuolen ja seksuaalisuuden muodot voivat olla hyvin keskeisessä osassa queer-tutkimusta: samalla kun tutkitaan epänormatiivista, tutkitaan myös normatiivista – ja päinvastoin. Queer-tutkimusta käsitellään lisää tämän luvun alaluvussa 2.3.
Vaikka heteroseksuaalisuus on normien mukaan ensisijaisena ja suotavimpana pidetty seksuaalinen suuntautuminen, voi homoseksuaalisuuden esitysten lisääntyneen näkyvyyden sanoa johtaneen ho- monormatiivisuuden syntyyn. Aivan kuten heteroilla myös homoilla ja lesboilla on ryhmiensä sisässä erilaisia normeja, joiden perusteella heidät voidaan asettaa hierarkkiseen järjestykseen sen mukaan, kuinka ihanteellisesti he toteuttavat seksuaalisuuttaan. Homonormatiivisesti elävät homoseksuaaliset ihmiset nähdään kunniallisempina yksilöinä ei-heteroudestaan huolimatta kuin sellaiset, jotka eivät kykene tai halua asettua normien asettamiin rajoihin. Normeja rikkovien heteroidenkin kohtalona on saada osakseen kummeksuntaa ja arveluja heidän vastuullisuudestaan ja kunniallisuudestaan. (Rossi 2015, 24–25, 56.)
2.2 Performatiivisuus
1990-luvulla feministisessä ajattelussa tapahtui käänne, jonka seurauksena jako biologiseen ja sosi- aaliseen sukupuoleen hämärtyi. Sukupuolta ja seksuaalisuutta keksittiin alkaa tarkastella performatii- visina. Sukupuoli ja seksuaalisuus nähtiin tässä ajattelussa jatkuvina visuaalisina, kielellisinä ja ruu- miillisina toistotekoina. Ajatus performatiivisuudesta on tullut tunnetuksi erityisesti Judith Butlerin töiden kautta. (Rossi 2003, 12.)
Butler kirjoittaa sosiaalisen sukupuolen olevan ”toistuvaa kehon tyylittelyä, sarja toistotekoja hyvin tiukassa sääntelykehyksessä, joka jähmettyy ajan mittaan ja luo vaikutelman substanssista, luonnol-
16
lisesta olemisesta”4 (Butler 1999, 43–44). Butler myöntää, että on vaikeaa selittää, mitä performatii- visuus tarkalleen tarkoittaa. Hän pohtii, että sukupuolen ajatellaan olevan jokin sisäinen olemus, joka voidaan tuoda esiin. Tämä oletus lopulta tuottaa odottamansa ilmiön – sukupuolen. Performatiivisuus on sarja toistotekoja ja rituaaleja, jotka alkavat vaikuttaa, kun niitä toistetaan luonnollistaen kehon kontekstissa. Näin sukupuoli, jonka on oletettu olevan yksilöiden sisäinen olemus, ei olekaan sisäinen olemus vaan harha, joka tuotetaan ennakoinnilla ja kehoon kytkeytyvillä toistoteoilla. (mt., xiv–xv.)
Performatiivisuuden selittäminen ei ole yksinkertaista. Ymmärrän Butlerin ajatuksen seuraavasti esi- merkkitapauksen avulla selitettynä: Ihmiset olettavat omaavansa sukupuolen. He uskovat, että suku- puolisuus on mahdollista tuoda näkyviin, minkä seurauksena he alkavat nähdä toistensa sukupuolen ulospäin, vaikka todellisuudessa mitään nähtävää ei ole. Ihmiset vain alkavat yhdessä sopien nähdä jokaisen sukupuolisena olentona. Tietyt asiat kuten kikattaminen tai rintaliivien käyttäminen alkavat toistojen kautta merkitä tietyssä ajallisessa ja alueellisessa kontekstissa kantajansa naissukupuoli- suutta. Niiden kuuluminen naissukupuolisuuteen luonnollistuu, minkä seurauksena merkkien ajatel- laan olevan perustavasti naiseuteen liittyviä. Miessukupuoleen puolestaan kytkeytyy toisenlaisia merkkejä. Näiden merkkien kantaminen ja toteuttaminen saa kantajansa näyttäytymään esittämänsä sukupuolisena, ja muut vastaanottavat hänet kyseisen sukupuolen edustajana. Sellaisessa ajallisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa, jossa mekkoon pukeutuminen on luonnollistunut naiseuteen liit- tyväksi merkiksi, mekkoon pukeutuva henkilö, joka muutoin katsotaan miespuoliseksi, aiheuttaa hämmennystä, sillä mekkoa käyttävä mies rikkoo luonnollisena pidettyä järjestystä. Ehkä kyseessä onkin nainen, jolloin mekko ei ole mitenkään normista poikkeava asu. Silloin henkilö kuitenkin rik- koisi sukupuolelleen kuuluvia merkkejä, sillä esimerkiksi hänen partansa ei kuulu naisten merkistöön.
Susanna Paasonen tiivistää Butlerin performatiivisuuden olevan tapoja, joilla sukupuolta tuotetaan jatkuvasti eri yhteyksissä ja eri elämän osa-alueilla niin, että toistojen myötä sukupuoli alkaa näyt- täytyä selkeänä ja vakaana. Toistojen näyttämöinä ovat muun muassa kulttuuriset tekstit, perhe, us- konto, pukeutuminen ja laki. (Paasonen 2010, 47.) Leena-Maija Rossin näkemyksen mukaan Butler sanoo, että sukupuolta tehdään toistamalla sukupuolittuneita tekoja, jotka tulkitaan kulttuurissa joko mies- tai naissukupuolisiksi. (Rossi 2010, 26–27.)
4 Gender is the repeated stylization of the body, a set of repeated acts within a highly rigid regulatory frame that congeal
over time to produce the appearance of substance, of a natural sort of being.
17
Myös Tuija Pulkkinen ymmärtää performatiivisuuden keskiöön toistoteot. Kulttuurissa on toistetta- vissa oleva sukupuoleen liittyvä menettelytapa, jonka ansiosta sukupuoli voidaan toteuttaa esittä- mällä. Jos sukupuoli-instituutiota ei olisi, ei sukupuolta voisi olla, mutta koska se on olemassa, ei yksikään ihminen voi olla olemassa ymmärrettävänä ihmisyksilönä omaksumatta sukupuolta osaksi subjektiutensa muodostumisprosessia. (Pulkkinen 1998, 217.) Tulkitsen tämän tarkoittavan, että jopa itsensä sukupuolettomiksi kokevat henkilöt ovat joutuneet määrittelemään ”sukupuolisuutensa” su- kupuolettomaksi, sillä sukupuoli-instituution olemassaolo pakottaa jokaisen sukupuoliseksi olen- noksi eikä siksi kukaan voi jättää prosessoimatta omaa sukupuoli-identiteettiään, vaikka yksilö ei kokisi omaavansa sellaista. Tällä logiikalla, paradoksaalisuudestaan huolimatta, on mahdollista väit- tää, että sukupuolettomuus on sukupuolettoman sukupuoli-identiteetti ja siten yksi sukupuolista. Ai- nakin se on yksi vastaus kysymykseen ”mikä on sukupuolesi”. Niinpä sukupuolettomuutta on mah- dollista käsitellä sukupuolia käsittelevässä tutkimuksessa: osalle sukupuolettomista se on koettu su- kupuoli-identiteetti (Seta 2019).
Vaikka performatiivisuuden voi sanoa nousseen laajaan tietoisuuteen sukupuolentutkimuksellisella kentällä 90-luvulla, ei konsepti ollut täysin uusi. Jo 50-luvun puolessa välissä kielifilosofi John Langshaw Austin pohti luennoillaan, miten asioita tehdään sanoilla. Austinille (1962) performatiivi- suus oli sanallisia tekoja, jotka toiston kautta tuottavat todellisuusvaikutuksia (Rossi 2015, 53).
Austinin mukaan performatiivien tulee täyttää lukuisia vaatimuksia ollakseen onnellisia – onnistu- neita. Esimerkiksi hääperformatiivin onnistumiseen ei riitä, että ulos päästetään oikeanlaiset sanat, vaan myös tilanteella, jossa sanat sanotaan, on merkitystä. On merkityksellistä, kuka sanat sanoo.
Performatiivi menee pilalle, jos sitä ei viedä kokonaan loppuun – siis vihkimisen tapauksessa sere- monia jää kesken. Lisäksi se pitää tehdä oikeassa mielentilassa, siihen kuuluvien tunteiden vallitessa.
Jos mikä tahansa onnistuneen performatiivin ehdoista ei täyty, on performatiivi tavalla tai toisella viallinen, Austinin termein onneton. (Austin 1962, 14–15.) Nykytutkimuksessa tällaisista performa- tiiveista voidaan puhua ”queereina tai hankalina ja häiriköivinä suorituksina” (Rossi 2015, 54).
Leena-Maija Rossi osoittaa, ettei Butlerin performatiivisuus ole etääntynyt kauas Austinin performa- tiivisuudesta siitä huolimatta, että Butlerille se on sanallisten toistotekojen sijaan ruumiillisia toistoja.
Häissä on hyvin samanlaisia onnistumisen ehtoja sanallisen ja visuaalisen tai ruumiillisen puolen vä- lillä. Häät suoritetaan tietynlaisessa tilassa, jossa hääparilla, vihkijällä, kaasolla, bestmanilla ja vie- railla on kullakin rooliinsa kuuluvat asemat, puvut ja tunteet. Tilaisuudessa on omat rituaalinsa ja tunnistettavissa oleva kaava. (Rossi 2015, 53, 57–58.) Jos esimerkiksi morsian ei ole yksiselitteisesti
18
tunnistettavissa vieraiden joukosta ja hän sulautuu heidän joukkoonsa, voi häiden nähdä epäonnistu- neen hääperformatiivin toistossa. Vihittävä pari on ehkä sinänsä onnistunut, että avioliitto on sol- mittu, mutta se, millaisessa kuvastossa niin on käynyt, ei vastaa normaalina pidettävää tapaa, jossa morsiamen kuuluu erottua joukosta.
Performatiivisuus tuottaa nimeämänsä asian (Butler 1999, xiv–xv; Lloyd 1999, 201). Ymmärrettäessä sukupuoli performatiivisena ajatellaan, että sukupuoli syntyy vasta performatiivien myötä. Ajatte- lussa sukupuolta ei siis ole olemassa ennen sukupuolen performatiiveja. Sukupuoli on täten olemat- tomasta merkittäväksi nostettu asia, jonka alkuperäinen kuvitteellisuus on päässyt unohtumaan, ja siten siitä on muodostunut olemus, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tällainen asema on mah- dollistanut sukupuolen nousun ”luonnolliseksi” osaksi ihmisiä.
Performatiivisuus on niiden normien toistamista, joista jokainen sukupuolitettu ihminen rakentuu.
Sukupuolittuminen on pakollista, sillä normeja ei voi jättää huomiotta. Sukupuolesta tulee tehtävä jokaiselle, mutta yksikään ei onnistu siinä täydellisesti. (Butler 1993, 22.) Jos kukaan ei voi onnistua sukupuolen toistamisessa täysin, voi ajatella, että jokainen rikkoo jotakin Austinin esittämistä onnel- lisen performatiivin ehdoista. Tämä puolestaan merkitsee sitä, että kaikkien ihmisten sukupuolen per- formatiivit ovat queereja, sillä mikä tahansa rike aiheuttaa performatiivin epäonnistumisen. (Austin 1962, 14–15.) Jos näin on, onnistuneet sukupuoliperformatiivit ovatkin pelkkiä saavuttamattomissa olevia ideoita, ja toteutuneet, onnistuneiksi katsottavat ovat joitakin onnettomia performatiiveja, jotka on nostettu erityisasemaan muka onnistuneina. Näin ajateltuna normien voi nähdä asettavan rajat kyl- lin hyvälle ja riittävän soveliaalle täydellisen sijaan, vaikka ihmisten mielissä ne voivatkin näyttäytyä täydellisyyden rajoina. Niinpä niiden, jotka toistavat sukupuoltaan ”normatiivisella tavalla”, suku- puolitoistot ovat oikeastaan sellaisia, että ne ovat muihin verrattuna vain erittäin hyviä toistoja epä- onnistuneiden joukossa, mutta käytännössä ne tulkitaan ”täydellisiksi”.
Määräys olla tiettyä sukupuolta tuottaa väistämättä epäonnistumisia ja erilaisia muunnelmia suku- puolista. Nämä muunnelmat uhmaavat normeja. (Butler 1999, 185.) Arvelen Butlerin yrittävän sanoa, että vaikka yksilöt toimisivat normien asettamissa rajoissa, kukaan ei voi toistaa sukupuolta täysin samalla tavalla, minkä seurauksena syntyy variaatiota. Tämä variaatio puolestaan osoittaa sukupuolen keinotekoisuuden ja sen, ettei ole olemassa oikeaa tapaa olla jotain sukupuolta. Keinotekoisuuden paljastuminen on uhka sukupuolijärjestelmälle, sillä jos se on keinotekoinen, sen asema merkittävänä ihmisiä määrittävänä instituutiona kyseenalaistuu. Järjestelmän kaatumisen uhka puristaa sukupuol-
19
ten toistamisen soveliaan variaation rajat varsin kapeiksi. Sukupuolijärjestykselle tiukkarajaisuus kui- tenkin vain lisää todennäköisyyttä epäonnistua sukupuolen toteuttamisessa sallituissa rajoissa, joten sama asia, jolla järjestystä ylläpidetään, myös samanaikaisesti murentaa itseään.
Performatiiveista puhuttaessa puhe voi helposti kääntyä performanssien suuntaan ja niiden välinen merkitysero katoaa tai hämärtyy. Tämä ei ole mikään ihme – ovathan käsitteet keskenään melko sa- mannäköisiä ja merkitykseltään lähellä toisiaan. Kun performatiivi on lausuma, joka kykenee pelkän tottumuksen voimasta luomaan lausumansa asian ilman performatiivin kantajan aktiivista toimijuutta, on performanssi puolestaan lausuma, jonka sen esittäjä ainakin osittain tekee ja välittää aktiivisesti.
Performanssi siis sisältää päämäärällisyyttä esiintyjän puolelta toisin kuin performatiivi. Perfor- manssi voi sekä lähestyä että pyrkiä irtautumaan normista eikä se vaadi toistoa ollakseen olemassa.
Performatiivien elinehtona sen sijaan on juuri toisto: ne ovat toistojen kautta oikeellisiksi muodostu- neita lausumia. (Rossi 2015, 29–34.) Performanssissa on siis tavoitteellisuutta, mikä tekee sen ja per- formatiivin välille keskeisen eron. Normeja vastustava performanssi on intentionaalisesti muutosha- kuinen, kun taas normeja rikkova performatiivi on tiedostamatonta normin väärintoistoa (ks. Rossi 2015, 43). Väärintoistossa on tällaisten toistojen jatkuessa potentiaalia saada aikaan muutoksia siihen, minkä katsotaan olevan normatiivista, ja tällainen vaikuttaminen voi olla hyvin huomaamatonta ja ei- tavoitteellista. Kumouksellisia ovat juuri ne vaikutukset, joita ei voi laskelmoida ennakkoon (Kotz &
Butler 1995, 264).
Tuija Pulkkisen mukaan Butlerin performatiivisuus-ajatuksia tarkasteltaessa usein unohtuu se, että Butler on hyvin tietoinen sukupuolen ja seksuaalisuuden ympärillä olevasta vallasta. Vaikka suku- puoli on keinotekoinen, ”vain” performatiivi, ei toiseen sukupuoleen voi siirtyä helposti ja keveästi mielensä mukaan. Sukupuoliin liittyy paljon kulttuurissa tuotettuja ehtoja, sukupuolittavaa valtaa.
Pulkkinen kirjoittaa: ”Sukupuolittava valta toimii ehtona jokaiselle subjektiasemalle, ja tämä tekee mahdottomaksi sen, että yksittäinen ihminen voisi jättää tämän vallan huomiotta tai vastustaa sitä mielensä mukaan.” (Pulkkinen 1998, 214.) Butler itse sanookin, ettei performatiivisuus suinkaan tar- koita, että sukupuoli olisi valinta. Sitä ei voi vaihdella ja pukea ylleen kuin vaatteita. (Butler 1993, 21–22.) Performatiivisuus sisältää normatiivista valtaa, joka kykenee rajoittamaan vaihtoehtoja, joi- den pohjalta yksilöt luovat subjektiuttaan (Rossi 2015, 37). Ehkä performatiivien koettu keveys joh- tuu käsitteellisistä sekaannuksista performansseihin.
Performatiivisessa lähestymistavassa henkilön minkään ominaisuuden ei katsota olevan alkuperäistä vaan kaikki on vallankäytön tuotosta (Pulkkinen 1998, 219). Performatiivisuus-ajattelu on oleellisesti
20
kritiikkiä sukupuoliessentialismia kohtaan. Siinä kiistetään miesten ja naisten perustavanlaatuinen erilaisuus ja vastustetaan ajatusta, jonka mukaan kukin yksilö on palautettavissa anatomiansa perus- teella jompaankumpaan näistä kategorioista. (Vänskä 2006, 37.) Vaikka performatiivisuutta käsitel- lään usein naisten ja miesten kautta, on ajattelu pohjimmiltaan sukupuolia ja seksuaalisuuksia vapaut- tava. Voisi sanoa, että jos sukupuolten käsittäminen performatiiveina tulisi vallalla olevaksi ajattelu- tavaksi, mies- ja naiskategoriat voisivat kadota kokonaan, sillä niillä ei enää olisi sellaista merkitystä ja valtaa kuin niillä on tähän saakka ollut. Vähintäänkin kategorioiden rajat hälvenisivät ja uusia mah- dollisuuksia aukeaisi.
2.3 Queer-tutkimus
Normatiivisuus voi tulla näkyväksi vain epänormatiivisten toistojen myötä. Näin myös erilaiset val- tarakenteet sukupuolen ja seksuaalisuuden ympärillä tulevat näkyviin. Queer-teoria keskittyy juuri tällaisten valtasuhteiden ympärille. Queerissa lähestymistavassa keskitytään ”normaalin” ja ”poik- keavan” rakentumiseen, siihen miten näiden väliset rajalinjat muotoutuvat kulttuurissa, sekä miten ne säilyvät ja miten niitä säilytetään. (Hekanaho 2010, 148–150.) Siinä tuodaan ilmi sellaisia mekanis- meja, jotka luovat hierarkioita, jotka määräävät osan ihmisistä marginaaliin ja ”toisiksi” (Penttinen
& Kynsilehto 2017, 54).
Leena-Maija Rossi toteaa, että queer-tutkimus on kriittistä seksuaalisuuden tutkimusta (Rossi 2015, 28). Itse en rajaisi sitä pelkästään seksuaalisuuteen, vaan myös sukupuoli kuuluu queer-tutkimukseen, aivan kuten Annamari Vänskä käsittää sen: Teoria pyrkii tuomaan esille kulttuurisen keskiön ulko- puolisia sukupuolia ja seksuaalisuuksia. Se ei etsi vastausta siihen, mikä on sukupuoli, vaan siihen, mitä sillä tehdään. (Vänskä 2006, 33.) Se, ettei kiinnostus kohdistu sukupuolen perustaan – siis siihen mikä sukupuoli on – tekee queer-teoriasta postmodernin lähestymistavan (Oksala & Werner 2005, 122–123). Elina Penttinen ja Anitta Kynsilehto tiivistävät queerin lähestymistavan olevan sukupuolen ja seksuaalisuuden representaatioissa olevia ristiriitoja, säröjä ja vastakkaisuuksia korostava mene- telmä (Penttinen & Kynsilehto 2017, 54).
Queer-tutkimuksessa voidaan selvittää esimerkiksi eri seksuaalisuuksiin ja sukupuoliin liittyviä dis- kursseja sekä niiden rakentumista. Myös niihin liittyviä käytäntöjä selvitetään. Tuula Juvosen mu- kaan queer-tutkimukselle mielekäs kysymys voisi olla esimerkiksi ”kuinka olemme päätyneet ajatte- lemaan seksuaalisuudesta sellaisilla tavoilla, että voimme puhua homoseksuaalisuudesta” tai ”millä keinoin ja minkä muotoiseksi kategorioita missäkin tilanteessa tuotetaan”, kun taas muun muassa
21
kysymykset siitä, mitä seksuaalisuus on, eivät sellaisenaan kuulu queer-tutkimuksen kohteisiin. (Ju- vonen 2002, 29.)
Queer-teoria on yksi monista keinoista ymmärtää identiteetin monimutkaisuutta, sortoa ja ryhmien välistä dynamiikkaa. Se syntyi tarpeesta ymmärtää, miksi jotkin erot – esimerkiksi seksuaalisuus – ovat merkitsevämpiä kuin toiset. Myös se, että olemassa oli jo joitakin hyvin vakiintuneita hankaumia eroihin liittyen, loi tarpeen queer-teorialle. Queer-teoria alkoi kehittyä suoraan liberaalista tasa-ar- voideologiasta ja se rakentuu vapauttavien poliittisten liikkeiden kuten feminismin päälle. Näiden liikkeiden tavoin queer-teorialle oleellisia ovat kysymykset identiteetin kategorioista ja siitä, miten valta on jaettu näiden kategorioiden sisällä ja välillä. (Watson 2005, 68–69.) Queer-teoria ei siis näin tulkittuna ole ainoastaan seksuaali- ja sukupuolikysymysten pohtimista vaan yhtä lailla muun muassa yhteiskuntaluokan, rodun5 ja etnisyyden sekä niihin kiinnittyvän vallan tarkastelua kriittisesti ja yh- denvertaisuuteen kohdentaen. Queer-tutkimus onkin hyvin monimuotoista ja intersektionaalista.
Eroavuuksia tarkastellessa on välttämätöntä huomioida intersektionaalisuus. Tämä ei kuitenkaan tar- koita, että sukupuolen, seksuaalisuuden, rodun, yhteiskuntaluokan ja kansalaisuuden yhteisvaikutus- ten ymmärtäminen olisi riittävää. Eve Kosofsky Sedgwick arvostelee sitä, kuinka vähän käsitteellisiä työkaluja ihmisillä on käytössään yksilöiden välisten erojen käsittelyyn. Näennäisesti samanlaisilta vaikuttavat yksilöt eivät suinkaan ole sitä: esimerkiksi kaikki afrikkalaisamerikkalaiset keskiluokkai- set heteronaiset eivät ole keskenään samanlaisia, ja jopa samanlaisen kasvatuksen saaneiden sisarus- ten välillä voi olla merkittäviä eroja. Sukupuoleltaan, seksuaalisuudeltaan, luokaltaan, rodultaan ja kulttuuriselta taustaltaan samanlaisten ihmisten väliset erot tulevat hyvin ilmi siitä, että eri yksilöille identiteetin osa alueiden painoarvo on erilainen ja erilaiset asiat täyttävät heidän ajatuksensa ja tuovat heille erilaisia tuntemuksia. (Sedgwick 2008, 22, 24–26.) Käsitteiden rajallisuudesta huolimatta on mahdollista tehdä erot huomioivaa tutkimusta, kunhan tunnistaa ensin käsitteiden riittämättömyyden.
Judith Butlerin ajatukset performatiivisuudesta ovat keskeisiä queer-teorian esiinnousussa (Vänskä 2006, 34). Paul Burstonin ja Colin Richardsonin mielestä Butler on queerin ytimessä, sillä Butler hyökkää sukupuolen luonnollisuutta vastaan asettaen sen kyseenalaiseksi. Samalla pakkoheterosek- suaalisuus joutuu arvostelun kohteeksi. Sukupuolen luonnollisuuden ja heteroseksuaalisuuden vallan
5 En kirjoita rotua lainausmerkkeihin, koska ilman niitä sen ”yhteiskunnallinen merkitsevyys ihmisten arkitodellisuu- dessa” tulee painokkaammin ilmi (Kekki 2004, 28/368). Linjaus ei kuitenkaan merkitse sitä, että tutkimuksessani rotu ei olisi konstruktio. Vaikka tutkimukseni ei käsittele rotua, kulkee taustalla kuitenkin ajatus siitä, että se on samaan tapaan kulttuurissa rakennettu tuotos kuin esimerkiksi sukupuoli.
22
kriittinen tarkastelu ovat queerin keskiössä. (Burston & Richardson 1995, 1.) Samoilla linjoilla on myös Annamari Vänskä, joka nostaa queer-teorian ja -tutkimuksen keskeisiksi ominaisuuksiksi juuri yhtenäisten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien olemassaolon kieltämisen (Vänskä 2006, 33). Huo- mattavaa on se, että queer-teorian mukaan sukupuolet ja seksuaalisuudet rakentuvat olemassa olevien kerrostumien päälle yhä uudestaan ja uudestaan, mutta aina eri tavalla, sillä voimat vaikuttavat ku- hunkin tilanteeseen eri tavalla. Näin vaikkapa homous, naiseus tai aseksuaalisuus eivät jatku ikuisesti muuttumattomina. (Juvonen 2002, 31.)
Queer-tutkimus on enimmäkseen keskittynyt ei-heterouteen tai sen ja heteroseksuaalisuuden väliseen suhteeseen. Leena-Maija Rossi väittää, että queer-tutkijoilta unohtuu usein se, että myös heterosek- suaalisuus voi olla queer-tutkimuksen kohteena yksinäänkin. Koska normatiivinen heteroseksuaali- suus asettaa rajoja heteroseksuaalisuuden sisälle, myös heteroseksuaalisuutta on mahdollista
”queeriyttää tai outouttaa” sisältäpäin. (Rossi 2015, 52–53.) Queeria ei ole varattu ainoastaan ei-he- teroille, vaan se voi koskea kaikkia, jotka ovat marginalisoituja esimerkiksi seksuaalisten käytäntö- jensä vuoksi – vaikkapa heteropariskunnan valitun lapsettomuuden takia (Halperin 1995, 62).
Annamari Vänskän mielestä queer-tutkimuksen tulisi alkaa keskittyä seksuaali- ja sukupuolivähem- mistöjen esityksiin. Hänen mukaansa ei-hetero- ja ei-cis-kuvasto vaativat cis-sukupuolten ja hetero- seksuaalisuuden esitysten tavoin kriittistä tarkastelua. Siksi queer-teoriaa tulisi hangata kaikkia suku- puolia ja seksuaalisuuksia vasten – olivatpa ne kuinka normatiivisia tai epänormatiivisia hyvänsä.
(Vänskä 2007, 74–75.)
Tutkimuksessani queer näkyy sukupuolen ja seksuaalisuuden luonnollisuuden kyseenalaistavana, es- sentialismia vastustavana asenteena ja tapana lukea aineistoani. Koska tutkimuksessani keskityn per- formatiiveihin – siis niihin tapoihin, joilla sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan ja ”pidetään ruo- dussa” – queer näkyy pyrkimyksenä etsiä Leena-Maija Rossin (2015, 54) käsittein hankalia ja häiri- köiviä seksuaali- ja sukupuolisuorituksia. Samalla tulee välttämättömäksi tarkastella niitä suorituksia, jotka eivät ole tällaisia, vaan jotka sulautuvat enemmän tai vähemmän normien asettamiin rajoihin.
23
3 TUTKIMUSKOHDE, AINEISTO JA MENETELMÄT
Opinnäytetyössäni tutkin sukupuolta ja seksuaalisuutta kolmessa Walt Disney -animaatiostudioiden tuottamassa pitkässä animaatioelokuvassa. Selvitän lähiluvun – niin myötä- kuin vastakarvaan luke- misen – keinoin millaisilla toistoteoilla sukupuolia ja seksuaalisuuksia rakennetaan elokuvissa. Tar- koitus ei siis ole ensisijaisesti selvittää, millaista nais- tai mieskuvaa elokuvat luovat, tai esimerkiksi niissä tapahtunutta kehitystä. Tutkimuksessa etsitään vastausta siihen, millaisten anatomisten ja ul- konäöllisten toistojen sekä käyttäytymismallien kautta sukupuolia ja seksuaalisuuksia tuotetaan – siis millaisten performatiivien kautta luodaan vaikkapa naisia. Esimerkiksi rinnat ja mekkojen käyttö ovat erityisen keskeisiä keinoja koodata hahmo naispuoliseksi, ja näitä merkkejä toistamalla hahmosta rakennetaan nainen.
Tutkimuksessa selvitetään lisäksi, millaisia ovat onnistuneet sukupuolen ja seksuaalisuuden perfor- matiivit, ja millaiset taas eivät niitä ole. Tähän liittyy keskeisesti performatiivien hierarkkisuuden tunnistaminen. Tutkimuksessa pyritään queer-lähestymistavalle ominaisesti tuomaan ilmi sukupuo- leen ja seksuaalisuuteen kiinnittyvää valtaa ja toiseuttavia käytänteitä. Esimerkiksi heterouden normi tulee ilmi siinä, ettei selvästi samaa sukupuolta oleviksi rakennettuja hahmoja ole tuotu yhteen pa- reiksi. Homoparien häitä tai edes kihlautumista ei aineistoni elokuvissa ole. Sen sijaan heterohäät ja -kihlat kyllä ovat. Ristiinpukeutuminen on kauhistusta herättävää ja verhoiltu vitsiksi (tästä lisää lu- vussa 4.1). Nämä heijastelevat valtasuhteita, joissa heteroseksuaalisuus ja cis-sukupuolisuus edusta- vat normaalia ja mahdollisesti ainoaa toivottavana pidettävää seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta.
Vaikka aineisto tarjoaa vahvasti normeja myötäilevää sukupuolen ja seksuaalisuuden toistoa, siihen sisältyy myös useita toisin lukemisen mahdollisuuksia. Ne tulevat esiin, kun aineistoa katsotaan tar- kasti ja läheltä, ja kun sen tarjoamaa kuvastoa ja tarinoita luetaan ”ilmimerkitystä” vastustavasti tai kyseenalaistavasti. Tutkimuksessa ei siis keskitytä yksinomaan normeja pönkittäviin toistoihin vaan myös niiden vaihtoehtoihin – normien väärintoistoihin. Tutkimuksessani erittäin keskeistä onkin tuoda esiin monenlaisten luentojen mahdollisuus. Sama kulttuurituote ja sama hahmo saavat erilaisia merkityksiä, kun niitä luetaan tulkitsemalla samoja merkkejä eri tavoin tai kiinnittymällä aivan uusiin merkkeihin.
Koska tutkimuksessa ei tarkastella sukupuolen ja seksuaalisuuden tuottamisessa tapahtuneita ajallisia muutoksia, ei aineiston elokuvien ilmestymisajankohtaa tarvitse erityisesti huomioida toisin kuin sil-
24
loin, jos tutkimuksessa arvioitaisiin esimerkiksi naiskuvan edistyksellisyyttä aikanaan, tai jos tutkit- taisiin ilmestymisajankohdan vaikutusta elokuvien sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiin. Ajallisuus on tietenkin osa elokuvia, mutta se ei ole tämän tutkimuksen pääosassa. Tutkimuksessani elokuvat ovat ikään kuin ajattomassa ja paikattomassa tilassa kelluvia kulttuurituotteita siitä huolimatta, että ne ovat todellisuudessa syntyneet ja tuotettu tietyssä ajallisessa, yhteiskunnallisessa, kulttuurisessa, rodullisessa ja sosioekonomisessa kontekstissa – myös sukupuolellisessa, sukupuolitetussa ja seksu- aalisessa kontekstissa – ja nämä kaikki ovat vaikuttaneet siihen, mitä ruudulle on keksitty ja tuotu.
3.1 Aineisto
Opinnäytetyön aineistoon kuuluvat elokuvat ovat Tuhkimo (1950), Kaunotar ja hirviö (1991) ja Fro- zen – Huurteinen seikkailu (2013). Elokuvien rajaaminen alkoi valikoimalla Walt Disney -animaa- tiostudioiden tuottamien täyspitkien animaatioelokuvien joukosta sellaiset elokuvat, joissa päähenki- lönä on binäärisen sukupuolitulkinnan mukaisesti naispuoliseksi luettava päähenkilö, joka on ihmi- nen tai tulee ihmiseksi elokuvan aikana. Tällä rajauksella ulkopuolelle jäivät enimmäkseen teatteri- levityksen ulkopuolelle jääneet Disneytoon Studiosin elokuvat kuten Pocahontas II – Matka uuteen maailmaan (1998), Pixar-studioiden kanssa tuotetut elokuvat kuten Urhea (2012) sekä elokuvan Zootropolis – Eläinten kaupunki (2016) kaltaiset filmit, jossa päähenkilö on kyllä naispuolinen, mutta ei ole ihminen tai ihmiseksi muuttuva.
Tämän rajauksen jälkeen mahdollisia elokuvia oli jäljellä kolmetoista aineiston valinnan hetkellä:
Suomessa joulupäivänä 2019 julkaistu Frozen 2 ei ollut vielä saatavilla. Mahdolliset kolmetoista elo- kuvaa olivat:
1. Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937) 2. Tuhkimo (1950)
3. Liisa ihmemaassa (1951) 4. Prinsessa Ruusunen (1959) 5. Pieni merenneito (1989) 6. Kaunotar ja hirviö (1991) 7. Pocahontas (1995) 8. Mulan (1998) 9. Lilo ja Stitch (2002)
10. Prinsessa ja sammakko (2009) 11. Kaksin karkuteillä (2011)
25 12. Frozen – Huurteinen seikkailu (2013)
13. Vaiana (2016)
Vaikka opinnäytetyössäni en tutki esimerkiksi ihannenaiskuvissa vuosikymmenten varrella tapahtu- neita muutoksia, halusin aineistokseni eri aikoina julkaistuja elokuvia. Elokuvien valitseminen laa- jalta ajanjaksolta ei olisi tutkimuskohteeni kannalta välttämätöntä, mutta koin sen silti mielekkääksi.
Elokuvien ilmestymisajankohta ja -paikka vaikuttavat sukupuolen ja seksuaalisuuden käsittelyn ta- poihin. Usealta eri vuosikymmeneltä poimittujen elokuvien kautta koin saavani tutkielmaani moni- puolisemmin erilaisia havaintoja, sillä elokuvien eri tyylit voivat ruokkia tulkintojen tekemistä. Uu- simpien elokuvien katsominen voi nostaa huomioita, joita pelkästään vanhimpien elokuvien katso- minen ei saisi ajattelemaan, ja niinpä vanhoja elokuvia pystyy katsomaan aivan uudenlaisten lasien läpi. Sama pätee toiseenkin suuntaan. Elokuvien valitseminen mahdollisimman laajalta ajanjaksolta voikin siis lisätä havaintojen ja tulkintojen syvyyttä sekä niiden määrää.
Olisin voinut valita elokuvat niin, että ottaisin aineistooni kaikkein vanhimman, kaikkein uusimman sekä listan keskimmäisen. Näin aineistoksi olisi valikoitunut Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Poca- hontas ja Vaiana. Nämä elokuvat ovat kuitenkin keskenään varsin erityylisiä ja koin, että minulla on enemmän sanottavaa joistakin muista elokuvista. Päätin siis tehdä kompromissin. Muodostin eloku- vista kolme ryhmää. Koska kolmetoista ei ole tasan jaollinen kolmella – aineistoksi valittavien elo- kuvien määrällä – loin mahdollisimman yhdensuuruiset kategoriat: 4+4+5. Tein uusimpien elokuvien kategoriasta suurimman, sillä siten uusimpaan kategoriaan kuuluviksi tulivat kaikki 2000-luvun puo- lella julkaistut filmit. Vuosituhannen vaihtuminen tuntui loogiselta rajalta kategorioiden välille.
Vastaavan luontevan jaon ”varhaisiin”, ”keskivaiheen” ja ”uusiin” elokuviin ovat huomanneet Dawn Elizabeth England, Lara Descartes ja Melissa A. Collier-Meek (2011) pelkkiin Disneyn prinsessaelo- kuviin keskittyvässä tutkimuksessaan. Omassani ja heidän jaottelussaan kategorioihin ei päästy aivan samalla logiikalla, koska minulla ryhmiteltävänä oli useampi elokuva kuin heillä, sillä minulla mu- kana oli myös joitakin ei-prinsessaelokuvia sekä Prinsessan ja sammakon jälkeen ilmestyneitä elo- kuvia, jotka eivät Englandin, Descartesin ja Collier-Meekin tutkimuksen aikaan olleet vielä ilmesty- neet. Erona on myös se, ettei omassa jaottelussani ole huomioitu Aladdinia, koska siinä ei ole nainen pääroolissa. Eroista huolimatta molemmissa tutkimuksissa ryhmittelyssä mukana olleet elokuvat ovat päätyneet samaan kronologiseen kategoriaan kolmijaossa.
