AIKUISKASVATUS 4/2001
379
Taiteet ovat sivilisaation kieli ja voima
“Astuin reviirillesi, anteeksi”, sanoi Kansanva- listusseuran vuoden 2001 palkinnonsaaja, pro- fessori KARI UUSIKYLÄ ja kertoo televisio-ohjel- masta, jossa häntä haastateltiin taito- ja taidekas- vatuksen jamasta kouluissa. Olen tyytyväinen, että luovuustutkija puolustaa taidekasvatusta. Viis reviireistä: kaikkien kasvatustieteilijöiden tärkein julkisuustehtävä on ravistaa kansakuntaa ja päät- täjiä sillä oppineisuudella, sytyttävyydellä ja tut- kimustietoudella, joka heillä on hallussaan. Kaap- piteoreetikkoja tiede ei kaipaa.
Keskustelu taidekasvatuksesta on vyörynyt vilkkaana sen jälkeen, kun ehdotus peruskoulun uudesta tuntijaosta annettiin keväällä. Aktiivi- simpia ovat olleet kuvataiteen opettajat, joiden pelko opetustehtävien vähenemisestä on todel- lista. Sama koettiin vuonna 1985, jolloin musii- kin ja kuvaamataidontunnit tulivat valinnaisiksi yläasteella ja vain kuviksesta sai lisäpisteitä use- aan jatko-opiskelupaikkaan. Seurauksena oli pä- tevien musiikinopettajien kato kouluista ja vir- kojen lakkauttaminen. Trendi jatkui 1994 uu- distuksessa, joka romahdutti taideaineiden yh- teisen opetuksen määrän ja siirsi näitä valinnais- aineiksi. Nyt keskimäärin joka kolmas kuvatai- de- ja musiikinopettaja on epäpätevä, haja-asu- tusalueilla huomattavasti useampi. Suomi on ja- kautunut kahteen taidekasvatuksen valtakuntaan, hyväonnisiin kulttuurin sampoihin ja viivotti- milla taiteileviin tyhjätaskuihin.
Kulttuurikasvatusta tulisi tarkastella laajakan- toisena, koko aikuiselämään vaikuttavana ratkai- suna. Mistä oppiaineiden valinnan vapaudesta sekin kertoo, että lauantai-illan pikagallupin, Na- pakympin, kolmesta urhosta kaksi toivoo osaa- vansa soittaa jotakin instrumenttia? Kansalaisopis- tojen kurssit pullistelevat vuosi toisensa jälkeen kaikkien alojen taiteenharrastajia, kesäkurssit ja taiteen kesätapahtumat kasvattavat suosiotaan.
Suomalaiset ovat kansainvälisissä tilastoissa huip- puluokkaa teattereissa, taidemuseoissa ja konser- teissa kävijöinä.
Kuitenkin vuonna 1995 vain 31 prosenttia
aikuisväestöstä piti taideaineita tärkeinä koulun oppilaineina. Määrä oli OECD-maiden alhaisim- pia. Toisen tutkimuksen mukaan suomalainen musiikinopetus oli kouluaikana ollut yhtä teo- reettista kuin matematiikan opetus, kuvataiteet selvisivät hieman paremmin. Kolmannen tutki- muksen mukaan joka toisella luokanopettajaksi opiskelevalla miehellä on kielteisiä muistikuvia musiikin opetuksesta, eivätkä he haluaisi opet- taa tätä ainetta. Tässäpä haastetta opettajankou- luttajille ja alan tutkijoille! Ratkaisu ei voi olla se, että taito- ja taideaineita vähennetään.
Galluptiedot eivät onneksi ole ikuisia. Ih- misten mielipiteet seuraavat julkista keskustelua.
Ajankohtaisiin asioihin reagoidaan omalla kan- nanotolla ja tilannearvioinneilla. Taisipa Suomen Kuvalehti julkaista loppukesästä mielipidemitta- uksen, jonka mukaan joka toinen aikuisiässä oleva piti taidekasvatusta tärkeänä oppiaineena kou- luissa. Kouluopetusta on myös uudistettu niin musiikissa, käsitöissä kuin kuvataiteissa sitten kuusikymmenluvun.
“Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään sitä vastaan, että musiikkia olisi toinenkin tunti ylä- asteella ja että taideaineita olisi kaikilla luokil- la”, sanoi ministeri Maija Rask lokakuussa Kera- valla. Miksi puheet ja teot kulkevat eri tahtises- ti? Tiedon vai näkemyksen puutetta? Valmiste- levien virkamiesten kouluaikaisten muistikuvi- en heijastusta? Vinoutumaa arviointiraporttien ja työelämän tulevaisuusskenaarioiden lukemi- sessa? Taito- ja taidekasvatus vaatisi Suomessa ko- konaisvaltaisen, sekä koulun ja taiteen perusope- tusjärjestelmän, niin aikuisiän kuin työelämän tarpeita koskevan selvityksen.
Kulttuuri oli merkittävä työllistäjä jo 90-lu- vun lopulla. Laman aikana se oli ainoita aloja, joiden työllisyys kasvoi. Kulttuurialoilla toimi- vien määrän ennustetaan kasvavan tulevassa “luo- vuusyhteiskunnassa”. Tai kuten amerikkalainen taidekasvatuksen puolestapuhuja, CHARLESS FOWL-
ER, kirjoitti: “Taiteet ovat sivilisaation kieli ja keskeinen voima ihmiskunnan olemassaololle.”
Arja Puurula
P U H E E N V U O R O
