OULUJOEN - IIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA 2010–2015
Osa 1
Suunnittelun perusteet
ja pintavesien yleiset toimenpiteet
Sisällys
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tavoitteet ja toteutus sekä lainsäädännöllinen tausta ... 1
1.2 Toimenpideohjelman laatiminen ja yhteistyö ... 1
1.3 Kansallinen lainsäädäntö ... 3
1.4 Vesienhoitoon liittyvät ohjelmat, suunnitelmat ja taustaselvitykset ... 5
1.4.1 Kansalliset ohjelmat ja strategiat ... 5
1.4.2 Alueelliset ohjelmat ja hankkeet ... 8
2 TOIMENPIDEOHJELMA-ALUEEN KUVAUS ... 14
3 TARKASTELTAVAT VEDET ... 18
3.1 Joet, järvet ja rannikkovedet ... 18
3.2 Pohjavesimuodostumat ... 19
3.3 Erityiset alueet ... 19
3.3.1 Vedenhankinta-alueet ... 19
3.3.2 EU-uimavedet ... 19
3.3.3 Suojelualueet ... 20
3.3.4 Pienet joet ja järvet, purovesistöt sekä pienvedet ... 21
4 PINTAVESIEN TILAAN VAIKUTTAVAT TOIMINNOT ... 23
4.1 Asutus ... 23
4.2 Teollisuus- ja muu yritystoiminta ... 24
4.2.1 Teollisuuslaitokset ja kaivokset... 24
4.2.2 Turvetuotanto ... 24
4.2.3 Kalankasvatus ... 25
4.2.4 Turkiseläintuotanto ... 25
4.3 Maa- ja metsätalous sekä peruskuivatus ... 26
4.3.1 Maatalous ... 26
4.3.2 Metsätalous ... 31
4.3.3 Peruskuivatus ... 32
4.4 Liikenne ... 33
4.5 Vedenotto ... 33
4.6 Vesistöjen säännöstely ja rakentaminen ... 33
4.6.1 Säännöstely ... 34
4.6.2 Vesirakentaminen ... 35
4.6.3 Toimintojen kehitys ... 35
4.7 Pieniä vesistöjä ja pienvesiä muuttava toiminta ... 36
5 ILMASTONMUUTOS JA HYDROLOGISET ÄÄRI-ILMIÖT ... 37
5.1 Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset ... 37
5.2 Ilmastonmuutoksen huomioiminen vesienhoidon suunnittelussa ... 38
6. PINTAVESIEN KUORMITUKSEN JA MUUN MUUTTAVAN TOIMINNAN ARVIOINTIMENETELMÄT ... 40
6.1 Ravinnekuormitus ... 40
6.2 Vesien rakentaminen ja säännöstely... 42
7. KUORMITUKSEN JA MUUN MUUTTAVAN TOIMINNAN VAIKUTUSMEKANISMIT
PINTAVESISSÄ ... 44
7.1 Ravinnekuormitus ... 44
7.2 Muu kuormitus ... 44
7.3 Vesistörakentaminen ... 45
7.4 Säännöstely ... 46
8 PINTAVESIEN TILANARVIOINNIN PERIAATTEET ... 47
8.1 Yleistä ... 47
8.1.1 Ekologinen tila ... 47
8.1.2 Kemiallinen tila ... 49
8.2 Joet, järvet ja rannikkovedet ... 51
8.2.1 Joet ... 51
8.2.2 Järvet ... 51
8.2.3 Rannikkovedet ... 52
8.3 Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet ... 52
8.3.1 Nimeäminen ... 52
8.3.2 Tilan arviointi ... 53
9 TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU ... 55
9.1 Toimenpiteet ... 55
9.2 Toimenpiteiden valintaperusteet ... 56
9.2.1 Kuormituksen vähentäminen... 56
9.2.2 Hydrologis-morfologisen tilan parantaminen ... 57
9.2.3 Ilmastonmuutoksen huomioiminen ... 58
10. SEKTORIKOHTAISET PINTAVESIEN TOIMENPITEET ... 59
10.1 Asutus ... 59
10.1.1 Yhdyskunnat ... 59
10.1.2 Haja- ja loma-asutus ... 60
10.2 Teollisuus ja yritystoiminta... 61
10.2.1 Teollinen ja kaupallinen toiminta ... 61
10.2.2 Turvetuotanto ... 62
10.2.3 Kalankasvatus ... 63
10.2.4 Turkiseläintuotanto ... 64
10.3 Maatalous ... 64
10.4 Metsätalous ... 67
10.5 Peruskuivatus ... 69
10.6 Happamuuden vähentäminen ... 69
10.7 Vedenotto ... 70
10.8 Vesien säännöstely, rakentaminen ja kunnostus ... 71
11 KUSTANNUSTEN LASKENTAPERUSTEET ... 75
1 JOHDANTO
1.1 Tavoitteet ja toteutus sekä lainsäädännöllinen tausta
Toimenpideohjelmien laatiminen kuuluu olennaisena osana vesienhoitoon, joka on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Vesienhoidon päätavoitteena on vesien hyvän tilan turvaaminen. Vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD, 2000/60/EU) on Suomessa pantu toi- meen lailla vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitolaki, 1299/2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla vesienhoitoalueista (1303/2004), vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitoasetus, 1040/2006) ja ympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006). Lisäksi on tarvittavin osin muutettu ympäristönsuojelulakia ja vesilakia. Näillä säädöksillä vesipuitedirektiivin vaatimukset on liitetty osaksi suomalaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa, jonka olennaisena pe- rustana on edelleen ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukainen lupajärjes- telmä. Pohjaveden kemiallisen tilan arviointiperusteita tullaan tarkentamaan kansallisesti vahvistet- tavilla pohjaveden laatunormeilla, mikä ilmeisesti toteutetaan asiaa koskevalla erillisellä valtioneu- voston asetuksella. Kansallista lainsäädäntöä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin luvussa 1.3.
Vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tilatavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet on koottu vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi. Toimenpideohjel- masta laadittu yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Valtioneuvosto hyväksyy vesienhoito- suunnitelmat vuoden 2009 lopussa. Toimenpideohjelmat ja vesienhoitosuunnitelmat päivitetään jatkossa kuuden vuoden välein.
EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään seuraaviin tavoitteisiin:
Pinta- ja pohjavesien tila ei heikkene
Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila on viimeistään vuonna 2015 hyvä tai erinomainen Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on viimeistään vuonna 2015 hyvä
Keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien ekologinen tila on viimeistään vuonna 2015 hyvä suhteessa parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan
Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsyä vesiin rajoitetaan Tulvien ja kuivuuden haitallisia vaikutuksia vähennetään
Tulvariskien hallitsemiseksi tehtävä työ tulee vastaisuudessa liittymään entistä läheisemmin vesien- hoitotyöhön. Sen taustalla on tulvariskien hallinnasta ja arvioinnista annettu direktiivi (tulvadirek- tiivi, 2007/60/EU). Työn keskeisenä osana ovat tulvariskien hallintasuunnitelmat, joiden laadinta- menettelyt ja sisältö sovitetaan yhteen vesienhoitosuunnitelmien kanssa.
1.2 Toimenpideohjelman laatiminen ja yhteistyö
Toimenpideohjelman laatiminen alkoi vesien tilan ongelmien määrittämisellä. Tätä varten kerättiin tietoa vesienhoitoalueen vesien tilasta ja siihen vaikuttavista toimista. Vesien luokituksen ja asian- tuntija-arvioinnin avulla asetettiin eri vesimuodostumille tilatavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarkasteltiin ongelmakohteissa erilaisia toimenpidevaihtoehtoja ja tehtiin ehdotukset toimenpiteiksi.
Toimenpideohjelmassa on tarkasteltu ja otettu huomioon myös toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia.
Vesien tilan tärkeimmät ongelmat on esitetty kesä-joulukuussa 2007 kuultavana olleessa keskeisten kysymysten asiakirjassa. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella pintavesien keskeisiksi kysymyksik- si nousivat vesistörakentaminen ja säännöstely sekä hajakuormitus ja pistemäinen kuormitus. Poh- javesien keskeiset kysymykset liittyivät ensisijaisesti pohjaveden laatuun, mutta erityisesti Kainuus- sa myös pohjaveden vähyyteen. Keskeisistä kysymyksistä saatu palaute on huomioitu toimenpide- ohjelman laadinnassa. Myös aiemmin kuultavana olleen työohjelman ja aikataulun palautteessa oli seikkoja, jotka on otettu huomioon jatkotyössä.
Toimenpideohjelmassa etsitään vesien tilan parantamiseen soveltuvia toimenpiteitä portaittain ete- nevänä prosessina, jossa tarkastellaan nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä ja niiden lisäksi mah- dollisesti tarvittavia lisätoimenpiteitä (kuva 1). Toimenpiteitä sekä niiden kustannuksia, vaikutuksia vesien tilaan sekä muita merkittäviä vaikutuksia on tarkasteltu vesistöaluekohtaisesti sekä erikseen pohjavesien osalta toimenpideohjelman osissa 2–6.
Jos riittävän kustannustehokkaita toimenpiteitä hyvän tilan saavuttamiseen vuonna 2015 ei löydetty, tarkasteltiin voidaanko hyvä tila saavuttaa seuraavilla kuuden vuoden jaksoilla (vuoteen 2021 tai vuoteen 2027 mennessä). Suomessa tavoitteiden saavuttamisen myöhentäminen on mahdollista ai- noastaan hyvin perustelluista syistä. Vesimuodostumalle voidaan tietyin ehdoin asettaa myös tavan- omaista lievemmät ympäristötavoitteet. Tätä mahdollisuutta ei ole kuitenkaan Suomessa otettu käyttöön ensimmäisellä suunnittelukaudella.
Kuva 1. Kaavamainen esitys toimenpideohjelman laatimisesta
Alueelliset vesienhoidon yhteistyöryhmät ovat käsitelleet toimenpideohjelmaa sen valmisteluvai- heessa, ja sen on hyväksynyt Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen ohjausryhmä. Vesienhoidon yh- teistyöryhmään on Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen alueella kuulunut 49 ja Kainuun ym- päristökeskuksen alueella 34 järjestöjen, viranomaisten, kuntien, elinkeinojen, vesialueiden omista- jien sekä tutkimuslaitosten edustajaa. Ohjausryhmä muodostuu alueen ympäristökeskusten ja kala- talousviranomaisen edustajista.
1.3 Kansallinen lainsäädäntö
Ympäristönsuojelulaissa ja -asetuksessa säädetään rannikkovesien, sisävesien ja pohjavesien pilaan- tumisen estämisestä ja vähentämisestä. Ympäristönsuojelulain 4 §:n mukaan ympäristön pilaantu- misen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa tulee soveltaa seuraavia yleisiä periaatteita:
ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaate varovaisuus- ja huolellisuusperiaate
parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) periaate ympäristön kannalta parhaan käytännön periaate aiheuttamisperiaate.
Ympäristönsuojelulain 28 §:n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava lupa. Ympäristöluvassa annetaan tarpeelliset määräykset muun muassa päästöjen ehkäisemi- sestä ja rajoittamisesta, päästöraja-arvoista, päästöpaikan sijainnista sekä käyttö-, päästö- ja vaiku- tustarkkailuista. Toiminnanharjoittajan tulee lisäksi olla ympäristönsuojelulain mukaan riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentä- mismahdollisuuksista.
Ympäristönsuojeluasetuksessa on lueteltu ne laitokset ja toiminnot, joille on oltava ympäristölupa.
Lupa tarvitaan vähäisemmillekin toiminnoille, jos toiminnosta saattaa aiheutua vesistön pilaantu- mista tai jos toiminto sijoitetaan tärkeälle tai muulle vedenhankintaan soveltuvalle pohjavesialueelle ja toiminnasta voi aiheutua pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Laki edellyttää ympäristölupaa muun muassa teollisuuslaitoksilta, energiantuotantolaitoksilta, kaivos- ja kaivannaistoiminnoilta, turvetuo- tantoalueilta, eläinsuojilta, kalankasvatuslaitoksilta, satamilta, lentokentiltä, varikoilta ja kemikaali- varastoilta, yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoilta sekä kaatopaikoilta ja jätteenkäsittelylaitoksilta.
Ympäristönsuojelulain nojalla on annettu tarkennettuja määräyksiä vesiin kohdistuvien päästöjen estämisestä ja rajoittamisesta erillisissä asetuksissa, jotka koskevat yhdyskuntien jätevesien käsitte- lyä (888/2006), vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisten talousjätevesien käsittelyä (542/2003), maataloudesta peräisin olevien nitraattihuuhtoumien rajoittamista (931/2000), vesiym- päristölle vaarallisia ja haitallisia aineita (1022/2006), juomaveden valmistukseen käytettyjen raa- kavedenottovesistöjen laadun turvaamista (366/1994) sekä kalastukseen käytettyjen sisävesien laa- dun turvaamista (1172/1999).
Vesilain (264/1961) mukaan vesien tilaan vaikuttaviin rakentamishankkeisiin tarvitaan lupa. Vesi- lain luvussa 1 on esitetty lain yleiset periaatteet ja niin sanotut yleiskiellot, jotka ovat vesistön sul- kemiskielto, vesistön muuttamiskielto, pienvesien muuttamiskielto sekä pohjaveden muuttamiskiel- to. Lisäksi myös vesistön ja vesialtaan pilaaminen on kielletty, ellei toimenpiteeseen ole lupaa. Pi- laamisen määrittely on ympäristönsuojelulaissa, mutta vesitaloudellisten hankkeiden luvanvarai- suudesta on säädetty vesilain 1 luvun 19 §:ssä.
Vesilain luvussa 2 on säädetty vesistöön rakentamisen yleisistä edellytyksistä, luvussa 6 ojituksesta ja muun muassa ojitustoimituksen sekä ympäristölupaviraston luvan edellytyksistä, luvussa 7 vesis-
töjen järjestelystä sekä luvussa 10 jätevesien ja muiden haitallisten nesteiden johtamisesta vesis- töön.
Koskiensuojelulaki (35/1987) kieltää uuden voimalaitoksen rakentamisen laissa lueteltuihin vesis- töihin tai vesistön osiin, mutta mahdollistaa esimerkiksi säännöstelypadon rakentamisen.
Vuodesta 1997 alkaen (vesilain muutokset 20.12.1996/1105) on ollut kiellettyä muuttaa luonnonti- laisia vesistöä pienempiä luonnontilaisia uomia ja lähteitä sekä niiden välitöntä lähiympäristöä niin, että näiden pienvesien säilyminen luonnontilaisena vaarantuu (poikkeuksia Lapin läänissä). Myös alle hehtaarin kokoisen lammen ja alle 10 ha:n suuruisen fladan tai kluuvijärven luonnontilaisuuden vaarantaminen on kielletty muualla kuin Lapin läänissä. Ympäristölupavirasto voi yksittäistapauk- sissa hakemuksesta myöntää poikkeuksen kiellosta, jos laissa tarkoitettujen kohteiden suojelutavoit- teet eivät huomattavasti vaarannu. Lisäksi puronvarsimetsät kuuluvat metsälain erityisen arvokkai- siin luontotyyppeihin, joiden säilyminen tulee turvata.
Ympäristönsuojelulain 8 §:ssä säädetyn pohjaveden pilaamiskiellon mukaan ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että tärkeällä tai muulla vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin olennaisesti huonontua tai toisen kiinteistöllä pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kel- paamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä muutoin voitaisiin käyttää tai toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua. Pilaamiskielto on eh- doton, eikä siitä poikkeamiseen voida myöntää lupaa. Lisäksi kielto sisältää pohjaveden vaaranta- misen. Tiettyjen aineiden tai aineryhmien suorat ja epäsuorat pohjavesipäästöt on kielletty (valtio- neuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006, muutos 342/2009).
Pohjaveden määrällistä tilaa koskeva keskeinen säädös on vesilain pohjaveden muuttamiskielto (1 luvun 18 §). Tämän mukaan ilman ympäristölupaviraston lupaa ei saa käyttää pohjavettä tai ryh- tyä pohjaveden ottamista tarkoittavaan toimeen siten, että siitä pohjaveden laadun tai määrän muut- tumisen takia voi aiheutua jonkin pohjavettä ottavan laitoksen veden saannin vaikeutuminen tai tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesiesiintymän antoisuuden olennainen väheneminen tai sen hyväksikäyttömahdollisuuden muu huonontuminen taikka toisen kiinteistöllä talousveden saannin vaikeutuminen. Kielto koskee myös maa-ainesten ottamista ja muuta toimen- pidettä, jos siitä ilmeisesti voi aiheutua edellä mainittu seuraus. Vesilain 9 luvun 8 §:ssä on määri- telty tilanteet, joissa ympäristölupaviraston lupaa ei voida myöntää.
Vesilain 9 luvun 20 §:n mukaan ympäristölupavirasto voi määrätä tietyn, pohjavedenottamon tai tutkitun vedenottopaikan ympärillä olevan alueen vedenottamon suoja-alueeksi, mikäli se terveydel- lisistä syistä tai pohjaveden puhtauden säilyttämiseksi muutoin harkitaan tärkeän tarpeen vaatimak- si. Suoja-alue voidaan perustaa vedenottoluvan myöntämisen yhteydessä tai eri hakemuksesta. Suo- ja-alueen perustamisen yhteydessä ympäristölupavirasto antaa yleensä suoja-aluetta koskevia otta- mokohtaisia määräyksiä, joilla yritetään muun muassa rajoittaa ottamoilla käytettävän veden pilaan- tumisen riski mahdollisimman pieneksi. Suoja-alueella ei muun muassa saa ilman ympäristölupavi- raston lupaa pitää asuin- taikka muuta vakituisena oleskelupaikkana olevaa rakennusta taikka sel- laista varastoa, säiliötä, johtoa, viemäriä tai laitosta, mistä likaa tai muuta veden laatuun vaikuttavaa ainetta voi päästä pohjaveteen, eikä myöskään suorittaa sellaista toimintaa, joka vahingollisella ta- valla voi huonontaa ottamosta saatavan veden laatua.
Edellä olevan lisäksi yksityiskohtaisia säädöksiä ja määräyksiä vesiensuojelusta, veden käytöstä talousvetenä tai toiminnoista ja niiden sijoittumisesta sisältyy muun muassa:
maa-aineslakiin (555/1981)
maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999)
kemikaalilakiin (744/1989) ja sen perusteella annettuihin alempitasoisiin säädöksiin ja oh- jeisiin
terveydensuojelulakiin (763/1994) ja -asetukseen (1280/1994) sekä ko. lain perusteella an- nettuihin kuntien ympäristönsuojelumääräyksiin
sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutki- muksista (461/2000)
vesihuoltolakiin (119/2001)
öljysäiliöitä ja -vahinkoja sekä polttonesteiden jakeluasemia koskeviin säädöksiin, kuten kauppa- ja teollisuusministeriön päätös maanalaisten öljysäiliöiden määräaikaistarkastuksis- ta (344/1983)
valtioneuvoston asetukseen maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007)
naapuruussuhdelakiin (26/1920).
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia (468/1994) (YVA-laki) sovelletaan hankkeisiin, joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) sisältää ne hankkeet, joihin on aina sovellettava YVA-menettelyä. Tällaisia ovat esimerkiksi suuret vesihuolto-, teollisuus-, kaivos-, turvetuotanto-, karjatalous-, liikenneväylä-, vesistörakentamis- ja energiantuotantohankkeet. YVA- menettelyä voidaan lisäksi soveltaa alueellisen ympäristökeskuksen päätöksellä yksittäistapauksissa muihin hankkeisiin, joilla on todennäköisesti merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.
1.4 Vesienhoitoon liittyvät ohjelmat, suunnitelmat ja taustaselvitykset Suomen vesiensuojelua ja -hoitoa ohjaavat useat kansainväliset sopimukset sekä valtakunnallisella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti ja kansallisesti sovitut tavoitteet pyritään saavuttamaan toteuttamalla maakunnallisia ja alueellisia ohjelmia, strategioita ja suunnitelmia.
1.4.1 Kansalliset ohjelmat ja strategiat
Vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja tavoiteohjelmia on laadittu jo 1960- luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelmassa vuoteen 2005 painotettiin rehevöitymisen torjun- taa. Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 jatkaa aiempaa vesiensuojelupolitiikkaa. Painopisteenä on edelleen vesistöjen ravinnekuormituksen vähen- täminen. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tarpeet ja tavoitteet valtakun- nallisella tasolla ja ne tukevat alueellista vesienhoidon suunnittelua.
Vesiensuojelun suuntaviivojen mukaan keskeisiä vesiensuojeluun ja -hoitoon liittyviä toimia vuo- teen 2015 mennessä ovat muun muassa rehevöittävän kuormituksen sekä haitallisista aineista aiheu- tuvan kuormituksen vähentäminen, vesistöjen kunnostus, rakentamis- ja säännöstelyhaittojen vä- hentäminen sekä vesiluonnon suojelu ja vesien monimuotoisuuden turvaaminen. Pohjavesien mää- rällinen, kemiallinen ja mikrobiologinen hyvä tila pyritään turvaamaan kaikilla vedenhankinnan kannalta tärkeillä ja siihen soveltuvilla pohjavesialueilla. Hyvinä säilyneillä alueilla pohjavesien tilaa ei saa ihmistoiminnalla heikentää. Erityisesti vedenhankinnan kannalta tärkeiden ja muiden siihen soveltuvien pohjavesialueiden veden laadun säilymisestä luonnontilaisena huolehditaan.
Vuonna 2002 valtionneuvosto hyväksyi Suomen Itämeren suojeluohjelman. Ohjelman päätavoit- teet ovat rehevöitymisen torjunta, vaarallisten aineiden aiheuttamien riskien vähentäminen, Itäme- ren käytön aiheuttamien haittojen vähentäminen, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja li-
sääminen, ympäristötietoisuuden lisääminen sekä tutkimus ja seuranta. Itämeren suojeluohjelman toteutumisen edistämiseksi ympäristöministeriö hyväksyi vuonna 2005Itämeren ja sisävesien suo- jelun toimenpideohjelman. Vesiensuojelun tavoitteita vuoteen 2005, Suomen Itämeren suojeluoh- jelmaa sekä näitä koskevien toimenpideohjelmien toimia toteutetaan edelleen siltä osin, kun tavoit- teita ei ole saavutettu.
Maatalouden ympäristötuet ovat osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 - 2013. Suomen esityksestä EU:n komissiossa on myöhemmin hyväksytty ohjelmaan liittyviä täyden- täviä esityksiä erityisesti maatalouden ympäristötuen lisätoimenpiteistä ja erityisympäristötuesta.
Maaseudun kehittämisohjelman yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen talou- dellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Ympäris- tötuki jakautuu perustoimenpiteisiin, lisätoimenpiteisiin ja erityistukisopimuksiin. Ohjelman vesis- töihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristökuormitusta ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien käyttöä edistämällä.
Lisäksi edistetään maa- ja metsätalousmaalla tuotettavalla uusiutuvalla bioenergialla kasvihuone- kaasujen vähentämistä sekä maaperän orgaanisen aineen ja hiilinieluvaikutuksen säilymistä. Toi- mintalinjalla 2 käytettävästä yhteisön rahoitusosuudesta kohdennetaan vähintään 50 % luonnonhait- takorvauksiin ja vähintään 40 % maatalouden ympäristötukeen.
Maatalouden ympäristötukijärjestelmässä korostetaan pinta- ja pohjavesiin kohdistuvien päästö- jen vähentämistä. Vesiensuojelun kannalta keskeisiä toimenpiteitä ovat muun muassa:
Kasvipeitteinen kesanto (perustoimenpide)
Peltokasvien lannoitus ja kalkitus (perustoimenpide) Pientareet ja suojakaistat (perustoimenpide)
Vähennetty lannoitus (lisätoimenpide)
Typpilannoituksen tarkentaminen peltokasville (lisätoimenpide) Lannan levitys kasvukaudella (lisätoimenpide)
Ravinnetaseet (lisätoimenpide)
Suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito (erityistuki) Monivaikutteisen kosteikon hoito (erityistuki)
Säätösalaojitus, säätökastelu ja kuivatusvesien kierrätys (erityistuki) Pohjavesialueiden peltoviljely (erityistuki)
Metsätalouden ympäristönsuojelua tehostetaan muun muassa metsänhoitosuositusten ja metsäserti- fioinnin avulla. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suositukset luovat peruslinjauksen talousmetsien hoitoon ja niiden tavoitteena on taloudellisesti kannattavan puuntuo- tannon rinnalla turvata metsäluonnon monimuotoisuus ja ottaa huomioon metsien muut käyttömuo- dot. Sertifioinnin tavoitteena on edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä ja sertifikaatti on siten todistus metsätalouden ympäristöystävällisyydestä. Suo- men metsäsertifiointijärjestelmä FFCS on kehitetty soveltumaan Suomen metsänomistuksen oloihin ja koko Suomi kuuluu alueellisen ryhmäsertifioinnin piiriin. Metsäkeskuksittain muodoste- tut ryhmäsertifikaatit kattavat yli 95 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta. FFCS:n vaatimukset ja säännöt on koottu standardeihin, joissa on asetettu kriteerit kestävän metsätalouden edistämiselle.
Metsien hoidon ja käytön standardissa on kriteerit myös pohjavesialueilla harjoitettaville metsäta- louden toimenpiteille, kuten torjunta-aineiden ja lannoitteiden käytölle.
Vesivarojen tulevaisuuden tilaa ja käyttöä käsitellään myös maa- ja metsätalousministeriön laati- missa vesivara- ja luonnonvarastrategioissa sekä ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstra- tegiassa. Vesivarastrategiassa vuosille 1999–2010 linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalve- luiden ja vesistörakentamisen periaatteita. Yksi visioista on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä vesivarojen käyttö. Tulvasuojelun merkittävyyttä painotetaan muun muassa
turvallisuussyistä. Pohjavesien osalta strategian tavoitteena on edistää pohjavesivarojen käyttöä yhdyskuntien talousveden laadun parantamiseksi, tehostaa vedenhankintaan soveltuvien pohjavesi- alueiden seurantaa ja laatia pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia.Luonnonvarastrategianperus- periaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hyvinvoin- ti. Kalatalouden osalta on laadittu valtakunnallinen elinkeinokalatalouden strategia ja vapaa- ajankalastuksen strategia. Molempien strategioiden tavoitteena on kalavarojen hyödyntäminen kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti.Kansallinen vesiviljelyohjelmaon hyväksytty v. 2009.
Liikenne- ja viestintäministeriön ympäristöohjelmassa Liikenteen toimintalinjat ympäristökysy- myksissä vuoteen 2010määritellään ympäristötyön keskeiset toimintamallit kaikille liikennemuo- doille. Yhtenä tavoitteena on vesistöjen ja maaperän pilaantumisen ehkäisy ja jo pilaantuneiden alueiden aiheuttamien riskien hallinta siten, että ne eivät aiheuta haittaa ihmiselle eivätkä ympäris- tölle. Keskeisenä toimenpiteenä on pohjavesien tilan ja mahdollisen kunnostustarpeen arviointi maaperän kunnostushankkeiden yhteydessä. Ministeriön rooli ympäristöohjelman toteuttamisessa on pilaantuneita alueita koskevan yhteisen toimintamallin aikaansaaminen yhteistyössä eri ministe- riöiden ja muiden toimijoiden kanssa sekä pilaantuneiden alueiden selvittämiseen ja kunnostami- seen tarvittavien resurssien kartoitus. Toimintalinjoja täydennetään liikennesektorin eri organisaati- oiden omilla ympäristöohjelmilla.
Radanpidon ympäristöhaittojen vähentäminen on yksi ratahallintokeskuksen ympäristöraportis- sa 2006 esitetyistä ympäristöpoliittisista tavoitteista. Pohjavesien suojelussa pääpaino on ratojen ja ratapihojen perusparannustöiden yhteydessä tehtävässä pilaantuneiden alueiden puhdistuksessa.
Ratahallintokeskuksella on myös omaa tutkimustoimintaa uusien ratahankkeiden yhteydessä. Lisäk- si se tarkkailee säännöllisesti pohjaveden laatua 10–15 kohteessa eri puolilla Suomea. Valmisteillä on ratahallintokeskuksen maaperä- ja pohjavesistrategia.
Tiehallinnon ympäristöohjelmassa 2010 kirjataan keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet tieliiken- teestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämiseksi. Tienpidon haasteena nähdään liukkaudentorjunnan toteuttaminen tärkeillä ja vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialu- eilla liikenneturvallisuus ja pohjaveden laatu huomioiden. Vuoteen 2010 mennessä tiehallinnon tavoitteena on vähentää tiesuolausta pohjavesialueilla osallistumalla muun muassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimukseen. Tavoitteena on myös saattaa loppuun vuosille 2002–
2006 ajoitettu kiireellisten pohjavesisuojausten teemaohjelma. Lisäksi tiehallinnolla on hankkeita yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, esimerkiksi valtakunnallinen pohjaveden kloridipitoisuu- den seuranta sekä piiritasolla tapahtuva pohjaveden laadun ja pohjavesisuojausten seuranta yhteis- työssä ympäristöhallinnon kanssa.
Ilmastonmuutokseen varaudutaan ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa, jos- sa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia muun muassa luonnonvarojen käyttöön ja toimiala- kohtaista sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin. Ilmastonmuutoksen ennustetaan muuttavan vesi- määriä, veden laatua ja merenpinnan korkeutta, ja ilmaston ääri-ilmiöiden kuten tulvien ja kuivuu- den uskotaan yleistyvän. Tällaiset muutokset vaikuttavat muun muassa vedenhankintaan. Strategian tavoitteena on vahvistaa sopeutumisvalmiutta ilmastonmuutokseen. Strategiassa esitetään mahdolli- sia toimenpidelinjauksia eri toimialoille, muun muassa vesivarojen käyttöä ja hoitoa koskien ja esi- merkiksi vesihuollon suunnitteluun ja pohjaveden tarkkailuun liittyen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut maaliskuussa 2008yleisiä uimarantoja koskevan asetuk- sen (nro 177/2008). Tähän liittyen EU-uimarannoille laaditaan vuoteen 2011 mennessä ns. uima- vesiprofiili, jossa on tietoja muun muassa maantieteellisistä, fysikaalisista ja hydrologisista alueen ominaisuuksista, sini- ja makrolevien esiintymisestä sekä mahdollisista pilaantumislähteistä. Uima- veden laadun arvioinnista ja luokituksesta on asetuksessa omat pykälänsä.
Valtioneuvosto teki vuoden 2006 lopussa periaatepäätöksenSuomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosiksi 2006–2016. Strategiassa ravinnekuormituksen vähentäminen on tiedostettu tärkeäksi osaksi vesistöjen luonnon monimuotoisuuden suojelemisessa.
Virtavesien kunnostukset ja rakenteellisen luonnontilan säilyttäminen luovat edellytykset virtavesi- en eliölajien monimuotoisuuden säilymiselle. Luonnontilaisten pienvesien säilymiseen kiinnitetään myös strategiassa huomiota. Erityisesti puroluonnon suojelun ja hoidon todetaan jääneen liian vä- hälle huomiolle. Puroilla on merkitystä valuma-alueelta tulevien ravinteiden ja kiintoaineen poista- jina, virtaamien tasaajina sekä eliöstön monimuotoisuuden turvaajina. Strategiaan liittyvässä toi- menpideohjelmassa esitetään toimia pienvesiin kohdistuvien paineiden poistamiseksi sekä esitetään toteutettavaksi pienvesien ennallistamishankkeita. Lisäksi esitetään parannettavaksi virtavesien ka- lalajien mahdollisuuksia vaellukseen ja luontaiseen lisääntymiseen uomakunnostuksin, rakentamalla luonnonmukaisia ohitusuomia ja korvaavia lisääntymisalueita sekä poistamalla nousuesteitä.
1.4.2 Alueelliset ohjelmat ja hankkeet
Maankäytön suunnittelu ja ohjaus
Maankäytön suunnittelun tavoitteena on luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle edistämällä samalla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Maankäytön suunnittelujärjestelmä koostuu valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista sekä kaavoituksesta.
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä on muun muassa auttaa saavuttamaan maan- käyttö- ja rakennuslain (132/1999) ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet sekä toimia kaavoituk- sen ennakko-ohjauksen välineenä valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyksissä.
Alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoi- tuksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa on otettu huomioon valtakunnallisten alueidenkäyttötavoit- teiden lisäksi luonnonsuojelulain mukaiset luonnonsuojeluohjelmat ja päätökset sekä Suomen ehdo- tus EU:n Natura 2000 -verkostoon tulevista alueista. Maakuntakaavassa esitetään turvetuotannon jatkamista nykytasolla. Jokilaaksojen yksityiskohtaisessa suunnittelussa on maakuntakaavan mu- kaan kiinnitettävä huomiota muun muassa luonnon ja ympäristön kestävään käyttöön, maiseman hoitoon sekä vesistön vedenlaadun turvaamiseen.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntakaavoissa on osoitettu vedenhankinnan kannalta tärkeät ja vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet, sekä annettu niitä koskevat suunnittelumääräykset alueiden vedenhankinnallisen käyttökelpoisuuden turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Maakunta- kaavoissa on informatiivisesti esitetty myös merkittäviä potentiaalisia maa-ainesten ottoalueita sekä yleisellä tasolla maanottoa koskevat kaavamääräykset.
Maakuntakaava on ylin kaavamuoto ja keskeinen maankäytön ohjausväline, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viran- omaisten muuta alueiden käytön suunnittelua.Yleis- ja asemakaavoillahuolehditaan tavoitellun kehityksen toteutumi- sesta kunnissa ja pienemmillä alueilla. Maakuntakaavat laaditaan ja hyväksytään maakuntien liitoissa ja vahvistetaan ympäristöministeriössä. Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavojen laadinnasta ja hyväksymisestä. Muutamia suppea- hkoja alueita lukuun ottamatta Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalue muodostuu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnis- ta, joiden kehittämisestä vastaavat pääosin Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Kainuun maakunta -kuntayhtymä. Molempien maakuntien alueille on laadittu maakuntakaavat.
Keskeisiä suunnitteluasiakirjoja ovat lisäksi maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, joka osoittaa maakunnan tavoitetilan ja sen saavuttamiseksi tarvittavat strategi- set linjaukset. Maakuntasuunnitelmassa määritellään muun muassa tärkeimmät ympäristöä, alue- ja yhdyskuntaraken- netta sekä alueidenkäyttöä koskevat tavoitteet. Maakuntaohjelma on maakuntasuunnitelmia toteuttava suunnittelu- asiakirja, joka sisältää maakunnan keskeiset hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelmassa 2020 kuvataan maakunnan tavoiteltu kehitys.
Yksi keskeisistä tavoitteista on kehittää alueesta laadukkaan elinympäristön ja monimuotoisen luonnon maakunta. Tähän liittyen todetaan, että luonnonvarojen riittävyys on turvattava ja huomiota on kiinnitettävä uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseen. Suunnitelma korostaa yhteistyönä toteutettavien alueellisten vedenhankinta-, jätevesi- ja jätteenkäsittelyratkaisujen tar- peellisuutta sekä niiden toteutuksen edistämistä käytännössä. Tällaisen alueellisen kehittämisen maakunnallisina painopistealueina mainitaan mm. Siikalatvan, Kalajokilaakson ja Oulun seudun alueet.
Kainuun maakuntasuunnitelma 2025 painottaa muun muassa luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hyvälaatuisen pohjaveden saannin turvaamista. Voimatalouden ja säännöstelyn aiheuttamia vesistö- vaikutuksia tulisi pyrkiä edelleen lieventämään säännöstelykäytäntöjä kehittämällä ja ottamalla eri- tyisesti huomioon veden laadun ja kalakantojen parantamistavoitteet sekä virkistyskäytön tarpeet.
Ravinne- ja kiintoainekuormitusta sekä fosfori- ja typpikuormitusta tulee vähentää vesiensuojelun tavoitteiden mukaisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään metsätalouden vesistövaikutusten ehkäise- miseen. Jätevesikuormitusta tulee vähentää tehokkaiden puhdistusmenetelmien ja -laitteiden avulla.
Luonnontilaisen pohjaveden laatu ja määrä tulee säilyttää pohjavesialueilla laadultaan luonnontilaa vastaavana. Pohjavesien suojelun ja maa-ainesten oton yhteensovittaminen hoidetaan mm. kaavoi- tuksen keinoin. Tärkeille pohjavesialueille laaditaan suojelusuunnitelmat.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelma 2007–2010 toteuttaa maakuntasuunnitelman tavoitteita yhdessä maakuntakaavan kanssa. Maakunnallinen ympäristöä koskeva ylätason tahtotila on ilmaistu maakuntavisiossa, jonka mukaan maakunnasta kehitetään hyvinvoinnin, laadukkaan elinympäristön ja monimuotoisen luonnon maakunta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on laadittu Pohjois- Pohjanmaan ympäristöstrategia 2005–2015. Kainuun maakunnan ympäristöstrategia on valmistelu- vaiheessa ja sen odotetaan valmistuvan vuonna 2009. Maakuntaohjelman toimintalinjat ja painopis- teet ovat: elinkeinot ja maakunnan kilpailukyky, osaaminen ja koulutus, hyvinvointi ja peruspalve- lut, vetovoimaiset toimintaympäristöt sekä alueiden toimintamallien kehittäminen. Yksi kärkihan- kekokonaisuus on bioenergian tuotannon edistäminen, jonka toimenpiteet täsmennetään energiastra- tegiassa. Maakuntaohjelman vaikutusten arvioinnin tulokset on esitetty ympäristöselostuksessa.
Suuri osa kehittämistoimista koskee toimialoja, joiden ympäristökuormitus on alhainen. Pinta- alallisesti laajimmat vaikutukset aiheuttanee uusiutuvan energian tuotannon kehittäminen.
Kainuun maakuntaohjelma 2006–2010 tarkentaa Kainuun maakuntasuunnitelmaa 2025. Ohjel- man tavoitteisiin kuuluu esimerkiksi puhtaan veden saannin turvaaminen sekä normaaliolosuhteissa että poikkeustilanteessa esimerkiksi vesijohtoverkostoja yhdistämällä sekä rakentamalla vesijohto- verkostot alueille, joille se on taloudellisesti järkevää. Tavoitteisiin kuuluu lisäksi muun muassa asiallisten jätevesijärjestelmien toteuttaminen, maa-ainesten kestävä käyttö sekä pinta- ja pohjavesi- en suojelu. Pintavesien osalta tavoitteisiin kuuluu piste- ja hajakuormituksen sekä kalankasvatuksen aiheuttaman kuormituksen vähentäminen. Tehostuneiden vesiensuojelutoimenpiteiden avulla pyri- tään parantamaan pintavesien käyttökelpoisuutta. Toimenpiteinä esitetään muun muassa Oulujoen lohikantojen elvyttämiseen tähtääviä toimenpiteitä, säännöstelyn kehittämistä ja säännöstelyhaitto- jen vähentämistä sekä vesistöjen ympäristökunnostuksia.
Suomen uudet energiansäästötavoitteet perustuvat EU:n direktiiveihin. Energiapalveludirektiivin mukaan energiatehokkuutta on kasvatettava vuosien 2001–2005 tilanteesta 10 vuoden kuluessa 9 % ja vuoteen 2020 mennessä 20 %. Pohjois-Pohjanmaan energiastrategiassatodetaan, että energia- tehokkuuden parantamisen lisäksi on odotettavissa entistä painavampia toimenpiteitä fossiilienergi- an käytön rajoittamiseen ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseen sekä energiatehokkuuden pa- rantamiseen. Energian tuotannossa korostetaan tuuli-, turve- ja vesivoimaa.
Energiahuollon osalta Kainuun maakuntasuunnitelmassa 2025 todetaan, että energiaomavaraisuutta tullaan parantamaan maakunnan omien energialähteiden käytön tehostamisella. Hakkuutähteiden ja kantojen lisäksi kyseeseen tulevat nuorten kasvatusmetsien energiapuu sekä uusina energialähteinä muun muassa energiapaju ja ruokohelpi. Sähkö- ja öljylämmitystä tullaan korvaamaan maakunnan omilla energialähteillä, kuten turpeella.
Ympäristöstrategiat ja alueelliset ympäristöohjelmat
Pohjois-Pohjanmaan ympäristöstrategia 2005–2015 on vapaaehtoiseen yhteistyöhön pohjautuva toimintamalli kestävän kehityksen edistämiseksi ja ympäristöyhteistyön parantamiseksi Pohjois- Pohjanmaan maakunnan alueella. Ympäristöstrategiassa linjataan hyvän ympäristön vaalimiseen liittyvät keskeiset tulevaisuuden tavoitteet ja esitetään keinot niiden saavuttamiseksi.
Yksi ympäristöstrategian teemoista on ympäristön tilan parantaminen. Keskeisiksi kehittämistar- peiksi todetaan muun muassa maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen vesistökuormituksen vä- hentäminen, voimakkaasti muutettujen vesistöjen sekä turvetuotannon ja kalankasvatuksen aiheut- tamien vesistöhaittojen vähentäminen, pilaantuneiden maa-alueiden aiheuttamien ympäristöriskien poistaminen sekä teollisuuden ja energiantuotannon päästöjen vähentäminen. Pintavesien kuormi- tuksen vähentämisen keinoina ympäristöstrategiassa nähdään vesienhoitosuunnitelman toteuttami- nen, taajamien ja haja-asutuksen jätevesienkäsittelyn tehostaminen, maatalouden ympäristötukioh- jelma, kotieläintaloudessa lannan käsittely-, varastointi- ja levitysjärjestelmien käyttäminen sekä metsätalousalueilla suodatukseen perustuvien vesiensuojelumenetelmien käyttäminen ja vesiensuo- jelutoimien suunnittelu kokonaisuuksina.
Vesivarojen osalta ympäristöstrategian tavoitteena on mm. että niiden hyödyntäminen on taloudelli- sesti ja ekologisesti kestävää, eritystilanteiden hallinta on varmistettu sekä lisäksi pohjavesien käyt- tökelpoisuus ja kemiallinen tila ovat hyviä. Keinoina esitetään esimerkiksi pohjavesivarojen suoje- lun ja pohjavesialueiden muun käytön yhteensovittamista, pohjavesien suojelusuunnitelmien laati- mista ja toteuttamista sekä vesihuollon toimintavarmuuden parantamista rakentamalla kuntien yh- teisiä vesihuoltoverkostoja ja tukeutumalla pääosin pohjaveden käyttöön.
Pohjois-Pohjanmaan ympäristöohjelmassa(1997, päivitys 2000 ja 2002) on vesiensuojelua kos- kien tukeuduttu pääosin vesistöaluekohtaisiin vesiensuojelun yleissuunnitelmiin. Tilatavoitteiden asettamisessa on otettu huomioon vesistön tila, sen ominaisuudet, nykyinen ja tuleva käyttö sekä yhteiskunnalliset arvostukset ja luonnonsuojelutarpeet. Ympäristöohjelmassa on käsitelty mm. poh- javesi- ja maa-ainesvarojen kestävää käyttöä sekä toimenpiteitä, joilla pohjavesien suojelutasoa voidaan nostaa. Yleissuunnitelmissa ja ympäristöohjelmassa esitettyjä perustietoja ja näkökohtia voidaan soveltuvien osin hyödyntää vesienhoidon suunnittelussa.
Kainuun ympäristöohjelma 2006–2009 on jatkoa vuosille 1999–2005 laaditulle ympäristöohjel- malle. Ohjelman avulla pyritään vaikuttamaan suotuisasti ympäristön tilaan. Ohjelmassa pohditaan kuinka Euroopan unionin ja kansallisen ympäristöpolitiikan tavoitteet voidaan saavuttaa Kainuussa, jossa vesien laatu on pääosin hyvä. Hyvän tilan ylläpito onkin vesiensuojelun keskeinen tavoite.
Ympäristöohjelmassa on esitetty toimialakohtaisesti toimenpiteitä hajakuormituksen vähentämisek- si ja haitallisten vesistövaikutusten ehkäisemiseksi. Myös säännöstelystä aiheutuvien haittojen lie- ventämiseksi sekä virtavesien tilan parantamiseksi on esitetty toimenpiteitä. Pohjavesiä koskien tavoitteena on, että taajamissa ja asutuskeskuksissa on saatavilla hyvää pohjavettä ja että pohjavedet säilyvät käyttökelpoisina kaikkialla. Pohjavesien tavoitteet pyritään saavuttamaan laatimalla suoje- lusuunnitelmia, tekemällä suojaustoimenpiteitä tärkeille pohjavesialueille, vähentämällä tiesuolan käyttöä, saattamalla pohjavesien riskikartoitus loppuun ja toteuttamalla vedenhankinnan varmuutta parantavia hankkeita.
Parhaillaan laadittavan Pohjois-Pohjanmaan ilmastostrategian yleistavoitteena on tuottaa maa- kunnallinen ilmastomuutoksen tahtotila ja käynnistää muutokseen sopeutumisen jatkuva prosessi.
Strategia toteuttaa eurooppalaiset ja kansalliset ilmastostrategiat maakunnallisesti. Osatavoitteina on lisätä tietoisuutta ilmaston ja sen muuttumisen maakunnallisesta merkityksestä; luoda edellytykset alueelliselle yhteistoiminnalle ilmastomuutosta koskien; parantaa valmiutta sopeutua muutoksiin;
sekä edistää muutoksen hillintää. Pohjois-Pohjanmaan ilmastostrategia -projektia koordinoi Poh- jois-Pohjanmaan liitto ja rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus EAKR-rahoitustuella sekä Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun ja Raahen kaupungit.
Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat
Vuonna 2007 tuli voimaan Euroopan parlamentin ja neuvostondirektiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (tulvadirektiivi), joka asettaa jäsenvaltioille kolme velvoitetta: tulvariskien alustavan arvioinnin, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien laatimisen.
Tulvadirektiivin toimeenpanemiseksi maa- ja metsätalousministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella direktiivin toimeenpanemiseksi tarvittavaa lainsäädäntöä ja selvittää tulva- riskien hallinnan parantamiseksi tarvittavia muita lainsäädännön kehittämistarpeita.
Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella tulvasuojelutoimenpiteitä on tehty melkein kaikissa vesistöis- sä. Tarkoituksena on ollut suojata taajama-alueet sekä viljelysmaat ja muut elinkeinojen kannalta merkittävät alueet. Erityistä huomiota on kiinnitetty 2000-luvulla yleissuunnitteluun ja tulvantor- junnan toimintasuunnitelmiin sekä patoturvallisuuslain mukaisiin patoturvallisuussuunnitelmiin ja vahingonvaaraselvityksiin. Uuden direktiivin myötä on alettu laatia tulvavaarakarttoja sekä suunni- tella tulvariskikarttoja ja tulvariskien hallintasuunnitelmia. Tulvavaarakarttojen ja tulvariskikartto- jen avulla hahmotetaan tulvien laajuutta, mahdollisia tulvan aiheuttamia vahinkoja ja uhkia, arvioi- daan toimenpiteiden vaikutusta sekä ohjataan maankäyttöä ja kaavoitusta. Tulvariskien hallinta- suunnitelmat sisältävät tulvantorjunnan toimintasuunnitelmien lisäksi valuma-alueella tarkasteltavia tulvasuojelutoimia, tulvariskien ja -uhkien tunnistamista sekä pelastautumiseen liittyviä toimia.
Suunnitelmissa on otettava huomioon toimien kustannukset ja niistä saatavat hyödyt sekä vesien- hoidon suunnittelussa vesimuodostumille asetettavat tilatavoitteet.
Tulvasuojeluun liittyviin suunnitelmiin ja selvityksiin kuuluvat tulvatorjunnan toimintasuunnitel- mat, patoturvallisuussuunnitelmat, tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä tulvariskien hallinnan yleis- suunnitelmat, jotka ovat tulvariskien hallintasuunnitelmien esiasteita. Tulvantorjunnan toiminta- suunnitelmia on laadittu Kalajoen, Pyhäjoen, Siikajoen, Oulujoen ja Iijoen vesistöalueilla. Patotur- vallisuussuunnitelmia on laadittu niille padoille, jotka onnettomuuden sattuessa saattavat aiheuttaa vaaraa ihmishengelle tai terveydelle taikka huomattavaa vaaraa ympäristölle tai omaisuudelle. Ou- lujoen - Iijoen vesienhoitoalueella on 16 tällaista patoa, joista kolme on valtion omistuksessa. Tul- vavaarakarttoja on laadittu Kalajoen, Pyhäjoen, Pattijoen, Oulujoen, Kiiminkijoen ja Iijoen vesistö- alueilla. Vuoden 2010 aikana laaditaan Kalajoen ja Pyhäjoen vesistöalueille tulvariskien hallinnan yleissuunnitelmia.
Vesihuollon alueellinen yleissuunnittelu
Vesihuollon alueellisella yleissuunnittelulla tarkoitetaan usean kunnan kattavaa seudullista, maa- kunnallista tai muulla tavoin rajattua ylikunnallista vesihuollon suunnittelua. Yleissuunnittelun jär- jestämisestä vastaa yleensä alueellinen ympäristökeskus. Vesihuoltolain mukaan kunnalla on vel- vollisuus osallistua alueellaan yleissuunnitteluun. Suunnitelmissa tarkastellaan mm. vedenhankintaa ja jakelua, viemäröintiä sekä jätevesien ja lietteen käsittelyä. Nykyisin tärkeitä ovat myös vesihuol- tolaitosten toimintavarmuuden ja kriisivalmiuden tarpeet, haja-asutuksen vesihuollon järjestämisen aiheuttamat vaatimukset sekä vesihuoltolaitosten organisointimallien kehittäminen.
Vesihuollon alueelliset yleissuunnitelmat tuottavat tietoa, joka on hyödynnettävissä hoitosuunni- telmissa. Ne ovat osoittaneet laajojen viemäröintiin ja jätevedenpuhdistukseen liittyvien, useita kun- tia ja vesihuoltolaitoksia koskevien yhteishankkeiden tarpeellisuuden. Pohjois-Pohjanmaan ympä- ristökeskus on toteuttanut alueellaan usean vuoden ajan vesihuollon ohjaus-, kehittämis- ja rahoitus- tukitoiminnassaan "siirtoviemäristrategiaa". Tavoitteena on, että alueen suurten jokien varrella ole- vien taajamien välille rakennetaan siirtoviemärit, joiden välityksellä taajamissa syntyvät jätevedet johdetaan jokisuihin rakennettaville keskuspuhdistamoille puhdistettavaksi. Siirtoviemäreiden ra- kentaminen mahdollistaa myös usein taajaksi muodostuneen jokivarsien haja-asutuksen jätevesien johtamisen vesihuoltolaitoksen viemäriin.
Pohjois-Pohjanmaalla on tehty 2000-luvulla neljä vesihuollon alueellista yleissuunnitelmaa:
Kalajokivarren vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma, 2002 Siikalatvan seutukunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma, 2004
Iijoen ja Oulujoen alaosien välisen alueen vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma, 2007 Pyhäjokivarren vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma, 2008
Uusin Kainuun vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma valmistuu 2009–2010. Vuonna 2000 Kai- nuun vesilaitosten jakamasta vedestä noin 99 % oli pohjavettä, joten suunnitelmissa keskitytään enemmän pohjavesivaroihin kuin pintaveden käyttöön.
Vesihuollon alueellista suunnittelua, pohjavedenottamoiden suoja-alueita sekä pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin tä- män toimenpideohjelman osassa 6: pohjavedet.
Muut alueelliset strategiat ja suunnitelmat
Metsäkeskukset laativat toiminta-alueilleen alueelliset metsäohjelmat yhteistyössä metsätalouden organisaatioiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Ohjelmat kokoavat yhteen alueen metsiin liittyvät tiedot ja kehittämistarpeet sekä metsätalouden kehittämisen yleiset tavoitteet.
Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2008–2010 tuo esiin vesienhoidon merkityksen metsätalou- delle. Vesiluonnon suojelun tavoitteita ovat muun muassa vesien ja pohjavesien hyvän laadun ja ekologisen tilan turvaaminen, metsätalouden vesiensuojelun laadun kehittäminen valuma- aluetarkasteluna sekä osallistuminen vesienhoitosuunnitelman valmisteluun ja täytäntöönpanoon.
Vesiensuojelun toimenpiteitä ovat muun muassa korkeatasoisten vesiensuojelusuunnitelmien laati- minen kunnostusojituksissa, vesiensuojelukoulutus ja vesiensuojeluhankkeiden toteuttaminen met- säluonnonhoitohankkeina. Metsäohjelman toteuttamissuunnitelma tulee täydentämään ja konkre- tisoimaan metsäohjelmaa.
Kainuun metsäohjelman 2008–2010 kiinnittää voimakkaasti huomiota vesiensuojelullisten näkö- kohtien toteutumiseen metsätaloudessa. Ohjelman mukaan metsätalouden toimijoiden valmiuksia hyvään ja luonnonläheiseen metsänhoitoon parannetaan koulutuksella ja vesiensuojelun tasoa on tarkoitus nostaa nykyisestä. Vesiensuojelussa kaikki toimijat sitoutuvat soveltamaan parasta käytet- tävissä olevaa tekniikkaa (BAT).
Muita vesienhoitoon vaikuttavia ohjelmia ja suunnitelmia on laadittu eri toimialoille. Näitä ovat esimerkiksi alueelliset ympäristöohjelmat, peltoviljelyn suojavyöhykkeiden yleissuunnitelmat, kala- taloutta koskevat ohjelmat, maaseudun kehittämisohjelmat, maaseutusuunnitelmat sekä muut eri toimijoiden sektorikohtaiset alueelliset suunnitelmat. Toiminnanharjoittajilla ja teollisuuslaitoksilla voi olla ympäristöjärjestelmiin liittyen omia tavoitteitaan vesiensuojelun tehostamiseksi. Liittymiä vesienhoitoon on myös useilla seutukuntastrategioilla ja aluekeskusohjelmilla.
Vesienhoitoalueella on toteutettu ja toteutetaan lukuisa joukko erilaisiin kunnallisiin, ylikunnalli- siin, maakunnallisiin, kansallisiin tai EU-rahoitteisiin suunnitelmiin ja ohjelmiin liittyviä hankkei- ta, joilla on vesiensuojelullista merkitystä. Tällaisia pääosin paikallisia hankkeita voivat olla esi- merkiksi vesistöjen kunnostushankkeet sekä vesihuollon kehittämissuunnitelmat. Esimerkiksi Iijoen vesistön merkittävimpien säännöstelyjen järviensäännöstelyn kehittämisestä on tehty suunnitelma 1990-luvun alussa ja sitä on tarkennettu vuonna 2000. Suunnitelma sisältää muun muassa ekologi- set säännöstelysuositukset Kostonjärven ja Irnin järviryhmän säännöstelyille. Valtion vesienhoito- alueella säännöstelemien 17 järven säännöstelyistä ja niiden kehittämismahdollisuuksista ekologi- sesti parempaan suuntaan valmistui esiselvitys vuonna 2008. Nämä selvitykset soveltuvat perustaksi toimenpideohjelmien laadintaan.
Ympäristöministeriön toimeksiannosta osassa Suomea on toteutettu pohjaveden suojelun ja ki- viaineshuollon yhteensovittamiseen tähtäävä POSKI -hanke. Siihen liittyen Kainuussa on laadittu koko maakunnan kattava Kainuun pohjavesivarojen ja harjuainesten luonnonvaraselvitys 1999–2000. Pohjois-Pohjanmaan alueella on tehty vastaavan kaltaista selvitystä Oulun ja sen lähi- kuntien alueella. Soranottoalueiden tilaa ja kunnostustarvetta selvitetään valtakunnallisessa SOKKA-hankkeessa, joka vesienhoitoalueella on toteutettu vain Pohjois-Pohjanmaan osalta.
Perämeren toimintasuunnitelmassa (2005) korostetaan viittä teemaa: rehevöitymisen vähentämi- nen, ympäristölle vaarallisten aineiden seuranta, alueidenkäytön kokonaissuunnittelu, luonnonvaro- jen kestävä hyödyntäminen ja valmius uusien lajien varalta. Suunnitelmassa esitetään rannikkoalu- eiden rehevöitymisen vähentämiseksi toimenpiteitä valuma-alueen toiminnoista, kuten maa- ja met- sätaloudesta sekä asutuksesta ja teollisuudesta, peräisin olevan ravinnekuormituksen pienentämi- seksi. Haitallisista aineista tulee erityisesti huomioida dioksiinit, PCB-yhdisteet, elohopea ja hiili- vedyt. Vedenalaisen ympäristön tärkeyttä tulee korostaa ja asenteisiin ja kiinnostukseen merellisen ympäristön suojeluun tulee vaikuttaa.
2 TOIMENPIDEOHJELMA-ALUEEN KUVAUS
Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalue ulottuu Perämeren rannikolta valtakunnan itärajalle ja kattaa lähes koko Oulun läänin. Lisäksi siihen kuuluu osia neljästä Lapin läänin eteläosan kunnasta (Simo, Ra- nua, Posio, Salla) sekä hyvin pieniä alueita joistakin Länsi- ja Itä-Suomen läänien kunnista (Himan- ka, Kannus, Kiuruvesi, Lestijärvi, Nurmes, Toholampi). Valtaosa vesienhoitoalueesta kuuluu Poh- jois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin ympäristökeskusten toimialueeseen. Hyvin pieniltä osiltaan se ulottuu Länsi-Suomen, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ympäristökeskusten toi- mialueille. Vesienhoitoalueella on 468 000 asukasta. Suurimmat asutuskeskittymät ovat Oulu, Ka- jaani ja Raahe.
Vesienhoitoalueen pinta-ala on 68 084 km2, mistä maa-aluetta on 60 050 km2, sisävesialuetta 4 698 km2 ja rannikkovesialuetta 3 321 km2. Vesienhoitoalueeseen kuuluu neljätoista päävesistöaluetta, näihin rajoittuvat pienemmät rannikon valuma-alueet sekä rannikkovedet Rahjan saaristosta Kuiva- niemen edustalle (kuva 2).
Kuva 2. Vesistöalueet ja pintavedet Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella
Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen pintavesiä tarkastellaan toimenpideohjelmassa erikseen neljällä osa-alueella (kuva 3):
- Toimenpideohjelman osa 2: vesienhoitoalueen eteläiset vesistöt - Toimenpideohjelman osa 3: Oulujoen vesistö
- Toimenpideohjelman osa 4: vesienhoitoalueen pohjoiset vesistöt - Toimenpideohjelman osa 5: rannikkovedet
Kuva 3. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelman pintavesiä koskevat osa-alueet
Vesienhoitoalueen pohjavesiä tarkastellaan toimenpideohjelman osassa 6.
Tärkeimmät pohjavesimuodostumat liittyvät pitkittäisharjuihin sekä nk. saumamuodostumiin (kuva 4). Näistä merkittävimpiä ovat Kalajoen; Sievin–Reisjärven; Haapajärven–Pyhäjärven; Raahen–
Vihannin–Iisalmen; Rokuan–Kajaanin–Sotkamon; Haukiputaan–Ylikiimingin–Paltamon; Puolan- gan–Kuhmon; Hyrynsalmen; Viinivaaran–Suomussalmen; Tannilan–Pudasjärven–Hossan; Louku- san–Särkiluoman sekä Livojärven–Kuusamon muodostumajaksot.
Kuva 4. Kartoitetut pohjavesialueet Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella.I luokan pohjavesialueen pohjavettä käytetään tai tullaan suunnitelmien mukaan käyttämään 20–30 vuoden kuluessa. Luok- kaan II kuuluva pohjavesialue soveltuu yhteisvedenhankintaan, mutta sille ei ole toistaiseksi osoi- tettu käyttöä.Luokan III alueiden hyödyntämiskelpoisuuden arviointi vaatii lisätutkimuksia.
Mustaliuskealueiden sekä happamien sulfaattimaiden esiintyminen (kuva 5) on yksi Oulujoen - Ii- joen vesienhoitoalueen erityispiirre, joka on otettava toimenpideohjelmassa huomioon. Suurin osa sulfaattimaista on korkeustason 80 metriä merenpinnasta alapuolella, mutta niitä voi esiintyä aina 100 metrin korkeustasolle asti. Mustaliuskekallioperää on muuhun maahan verrattuna suhteellisen paljon Kainuussa. Sitä tavataan myös Oulujokivarressa Muhoksella sekä Sanginjoen valuma- alueella, Kiiminkijoen alaosalla Kiimingissä ja Haukiputaalla sekä Kalimenojan valuma-alueella.
Kuva 5. Mustaliuskekallioperä Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella sekä 80 metrin korkeuskäyrä, jonka alapuolelle valtaosa sulfaattimaista sijoittuu.
3 TARKASTELTAVAT VEDET
3.1 Joet, järvet ja rannikkovedet
Toimenpideohjelmaa varten on tarkasteltu yksilöllisesti kaikkia yli 5 km2:n kokoisia järviä, valuma- alueeltaan yli 200 km2:n kokoisia jokia sekä rannikkovesiä (kuva 6). Lisäksi on tarkasteltu yksilölli- sesti niitä vesiä, joissa on otettava huomioon erityisiä käyttötarkoituksia.
Alueellisten tarpeiden pohjalta tarkasteluun on sisällytetty muitakin vesiä. Tällöin huomioon on otettu vesiensuojeluongelmien vakavuus ja yleinen merkitys, vesien käyttötarpeet sekä käytettävissä olevat resurssit. Mukana voi olla myös sellaisia esimerkkitapauksia, jotka kuvaavat yleisiä vesien- suojeluongelmia. Lisäksi karkealla ongelma-analyysillä on määritetty mitä pintavesityyppejä tai muita ongelmavesiä on tarpeen tarkastella ryhmittelyn avulla.
Kuva 6. Toimenpideohjelmassa yksilöllisesti tarkasteltavat pintavedet
3.2 Pohjavesimuodostumat
Pohjavesimuodostumalla tarkoitetaan maa- tai kallioperään varastoitunutta, kyllästyneessä vyöhyk- keessä yhtenäisenä esiintymänä olevaa vettä. Sille ominaista on pohjaveden virtaus, joka mahdollis- taa merkittävän pohjavedenoton (keskimäärin vähintään 10 m3 vuorokaudessa).
Toimenpideohjelmassa käsitellään kokonaisuutena vedenhankintaa varten tärkeät sekä vedenhan- kintaan soveltuvat pohjavesialueet (I ja II luokka, ks. kuva 4). Tarvittaessa huomioidaan myös tule- vaisuuden vedenhankinnan kannalta mahdollisesti merkittävät muut pohjavesialueet (esimerkiksi III-luokka) ja alueet, joilla on oleellista vaikutusta pintavesien tilaan tai maaekosysteemeihin.
Pohjavesialueille on tehty asiantuntija-arvioon perustuen alustava riskinarviointi alueilla sijaitsevat toiminnot huomioiden. Riskinarvioinnissa on hyödynnetty muun muassa pohjavesitietojärjestelmäs- sä (POVET) käytettyä riskipisteytystä. Riskialueet, joilla pohjaveden hyvä tila on heikentynyt tai uhattuna, käsitellään toimenpideohjelmassa yksityiskohtaisemmin.
3.3 Erityiset alueet
Vesienhoidon järjestämisestä annetun asetuksen 4 § mukaan alueelliset ympäristökeskukset kokoa- vat tiedot toimialueellaan sijaitsevista
1) alueista, joista otetaan tai on tarkoitus ottaa vettä talousvesikäyttöön enemmän kuin keski- määrin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin;
2) Euroopan yhteisön lainsäädännön perusteella uimavedeksi määritellyistä alueista; ja
3) Natura 2000 -verkostoon kuuluvista alueista, joilla veden tilan ylläpito tai parantaminen on tärkeää elinympäristön tai lajin suojelun kannalta.
3.3.1 Vedenhankinta-alueet
Oulun kaupunki tukeutuu vedenhankinnassaan pääosin Oulujoesta otettavaan pintaveteen. Raaka- vettä pumpataan kahdesta ottamosta Oulun kaupungin alueella. Kevättulvien aikainen vedenlaadun heikkeneminen sekä veden korkea humuspitoisuus aiheuttavat laadukkaan talousveden tuottamiselle haasteita ja riskejä.
Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella on yhteensä 553 vedenhankinnalle tärkeää tai siihen soveltu- vaa pohjavesialuetta. Tiedot vedenottamoista, vedenottoluvista ja vedenottomääristä tallennetaan vesihuoltolaitostietojärjestelmään (VELVET). Pohjavesialueiden rajaukset, tiedot sijainnista, arvi- oidusta antoisuudesta ja seurannasta on tallennettu ympäristöhallinnon ylläpitämään pohjavesitie- tojärjestelmään (POVET), josta ne luokituksen perusteella voidaan tarvittaessa erikseen yksilöidä.
Pohjaveden käyttö kasvaa merkittävästi vuoteen 2015 mennessä, mikäli Oulun kaupungin suunni- telmat siirtyä kokonaan pohjavedenkäyttöön toteutuvat.
3.3.2 EU-uimavedet
Vesienhoitoalueella on useita paikallisia uimarantoja sisävesissä ja rannikolla. Uimavesidirektiivin mukaisia uimarantoja, joiden suurin päivittäinen kävijämäärä on vähintään 100 henkilöä, on yhteen- sä 29. Näistä uimarannoista 21 on vesienhoidon suunnittelussa tarkasteltavalla pintavesimuodostu- malla ja viisi vedenhankinnan kannalta tärkeillä tai vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla (kuva 7).
Kuva 7. EU-uimarannat Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella (tilanne 2008).
3.3.3 Suojelualueet
Vesienhoidossa kiinnitetään erityistä huomiota sellaisiin alueisiin, joilla veden tilan ylläpito tai pa- rantaminen on tiettyjen elinympäristöjen tai lajien suojelun kannalta tärkeää. Nämä alueet on sisäl- lytetty vesipuitedirektiivin mukaiseen suojelualueiden rekisteriin, johon Suomessa on valittu luon- todirektiivin ja lintudirektiivin mukaisia alueita. Luontodirektiivin osalta pääkriteereinä on käytetty vesiluontotyyppien, vesissä esiintyvien lajien sekä vesistä suoraan riippuvaisten luontotyyppien ja lajien esiintymistä alueella. Lintudirektiivin osalta pääkriteereinä ovat olleet vesistä riippuvaisten lajien sekä muuton aikana vesielinympäristöä käyttävien lajien esiintyminen. Alueiden valinnassa
on lisäksi huomioitu alueen merkitys kyseisten luontotyyppien ja lajien suojelulle. Valinta on voitu tehdä myös alueella esiintyvien kansallisesti uhanalaisten kalalajien perusteella.
Valinnassa on lisäksi huomioitu Natura-alueiden suojelun taustalla olevat kansalliset ja kansainväli- set suojeluohjelmat, alueiden maantieteellinen kattavuus, ympäristöpaineet sekä alueiden yhteys pohjavesialueisiin. Suot on rajattu tarkastelun ulkopuolelle lukuun ottamatta vesistöihin tai pohjave- siin suoraan yhteydessä olevia luhtia ja lähdesoita. Noin kolmannes niistä alueista, joilla jokin va- lintakriteeri täyttyy, on otettu alueista laadittuun luetteloon.
Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella on yhteensä 77 erityiseksi alueeksi valittua Natura-aluetta. Ne on esitetty kuvassa 8. Kohteista 73 sijoittuu vedenhankintaa varten tärkeälle tai vedenhankintaan soveltuvalle pohjavesialueelle. Näistä kohteista suurin osa sijaitsee Kainuun ympäristökeskuksen alueella.
3.3.4 Pienet joet ja järvet, purovesistöt sekä pienvedet
Pienistä järvistä (pinta-ala alle 5 km2) ja joista (valuma-alue alle 200 km2) suurinta osaa ei tarkastel- la toimenpideohjelmassa yksilöllisesti. Suomessa on runsaasti pieniä ja matalia vesiä kosteanviileän ilmaston ja pienpiirteisesti vaihtelevien maaston korkeussuhteiden vuoksi. Oulujoen - Iijoen vesien- hoitoalueella tällaisten vesien esiintyminen tihenee lännestä itään päin siirryttäessä. Pienet joet ja järvet sekä purovesistöt, lammet sekä vesistöä pienemmät pienvedet, norot ja lähteet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta.
Fladat ja kluuvit ovat tyypillisiä rannikolle. Flada on maankohoamisen vuoksi suustaan kuroutunut, vielä mereen yhteydessä oleva lahti. Kluuvi on menettänyt yhteytensä mereen ja on siis merestä kuroutunut järvi. Kaikki nämä vedet muodostavat ympäristöstään poikkeavan pienilmaston ja niissä on useinmonipuolinen kasvi- ja eläinlajisto.
Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen pienvesistöjä on inventoitu 1990-luvun vaihteessa tehdyissä vesi- ja ympäristöpiirikohtaisissa pienvesiselvityksissä. Em. selvitysten tavoitteena oli löytää ar- vokkaat ja mahdollisesti vielä luonnontilaiset "pienvedet". Arvottamisen kriteereinä käytettiin luon- nontilaisuuden lisäksi kohteiden kalataloudellista merkitystä, maisemallisia arvoja ja mahdollisia uhanalaisia eliölajeja. Selvityksissä tarkasteltiin puroja (keskivirtaama alle 2 m3/s ja keskileveys alle 5 m), lampia (alle 10 ha), pieniä järviä (alle 100 ha) ja lähteitä sekä fladoja ja kluuveja. Selvitys ei ole kuitenkaan kattava, vaan se perustuu kansalaisten aktiivisuuteen. Inventoidut kohteet ovat suu- rimmaksi osaksi pieniä vesistöjä, lisäksi on kerätty tietoja lähteistä. Pieniä vesistöjä ja niitä vähäi- sempiä pienvesiä tarkastellaan tässä toimenpideohjelmassa lähinnä näiden inventointien, muiden kartoitusten sekä ympäristökeskukseen tulleiden kunnostusaloitteiden perusteella.
Kuva 8. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen Natura-alueet, joilla on vesiin liittyviä merkittäviä suo- jeluarvoja.
4 PINTAVESIEN TILAAN VAIKUTTAVAT TOIMINNOT
4.1 Asutus
Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen 468 000 asukkaasta yli 80 % asuu Pohjois-Pohjanmaalla. Koko väestöstä 96 % on liittynyt vesihuoltolaitosten vesijohtoverkostoihin ja 76 % viemäriverkostoihin.
Vesihuoltolaitosten jätevesiverkostoja laajentamalla on Pohjois-Pohjanmaalla saatu keskitetyn vie- märöinnin piiriin noin 2 000 ja Kainuussa noin 200 kiinteistöä vuodessa.
Pohjois-Pohjanmaalla viemäröinnin ulkopuolella oli vuonna 2006 noin 93 100 asukasta ja Kainuus- sa noin 21 100 asukasta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2004 Pohjois-Pohjanmaan asuntokanta on ollut 173 606 asuntoa, joista kesämökkejä oli 27 945. Kainuun asuntokanta on ollut 57 187 asun- toa, joista kesämökkejä oli 13 557. Suuri osa kesämökeistä on vaatimattomasti varusteltuja ja sijait- see viemäriverkoston ulkopuolella.
Yhdyskuntajätevedet kuormittavat vesiä melko tasaisesti koko vuoden. Niiden osuus rehevöittävänä tekijänä on suurim- mallaan alivirtaamakaudella, jolloin esimerkiksi maa- ja metsätaloudesta tuleva kuormitus on melko vähäistä. Viemäröin- nin ulkopuolisen haja- ja loma-asutuksen kuormitus keskittyy kesäkauteen.
Ravinteet ovat asutuksen jätevesien merkittävimpiä kuormittavia aineita. Liukoisten ravinteiden osuus on suuri, ja näin ollen ravinteet ovat helposti kasvien käytettävissä. Ravinteiden lisäksi jätevesissä on mm. happea kuluttavia aineita ja erilaisia haitallisia aineita.
Laajalti päällystetyillä asutusalueilla kulkeutuu poisjohdettavien sade- ja sulamisvesien (hulevesien) mukana erilaisia aineksia vesistöihin.
Pohjois-Pohjanmaalla asutus on keskittynyt nauhamaisesti jokivarsiin. Jätevesien käsittelyä pyritään keskittämään suuriin puhdistusyksiköihin meren rannalle ja jätevedet jokivarsista johdetaan mah- dollisuuksien mukaan siirtoviemäreillä keskuspuhdistamoille käsiteltäviksi. Jätevedenpuhdistamoi- den typenpoistotarpeen ratkaisee lupaviranomainen tapauskohtaisen harkinnan tuloksena. Pääsään- tönä on, että typpeä on poistettava jätevesistä silloin, kun sillä voidaan parantaa vesien tilaa.
Asutuksen keskittyminen erityisesti suurimpiin kaupunkeihin ja niitä ympäröiviin kuntiin jatkuu. Ha- ja-asutuksesta entistä suurempi osa liitetään keskitetyn viemäröinnin piiriin, mikä vähentää vesistö- kuormitusta. Muun haja-asutuksen ravinnekuormituksen pieneneminen riippuu ratkaisevasti jäteve- siasetuksen (542/2003) toimeenpanon onnistumisesta. Siirtoviemäreitä on suunnitteilla Kalajoen vesistöalueille, Kuusamoon sekä Iijoen alaosalle. Siikajoen yläosalle, Vihanti-Raahe -välille ja Ou- lujokivarteen siirtoviemärit valmistuivat 2000-luvulla, Kiiminkijokivarteen 1990-luvulla ja Lakeu- den alueelle 1980–2000-luvuilla. Siikajoen alaosalle, Oulujoen ja Iijoen alaosien väliselle alueelle ja Pyhäjoelle on valmistunut vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma. Maaseudun vähenevä asutus tulee osaltaan vähentämään haja-asutuksen ravinnekuormitusta. Loma-asutuksen lisääntyminen saat- taa kuitenkin aiheuttaa paikallisesti vesistökuormituksen lisääntymistä.
Pohjois-Pohjanmaalla on vuonna 2008 toiminnassa neljä yhdyskuntajätteen kaatopaikkaa: Ylivies- kassa, Kestilässä, Oulussa ja Kuusamossa. Lisäksi Siikajoen kunnan Ruukin kaatopaikan laajennus on saanut uuden ympäristöluvan, jonka mukaan se saa toimia vuoteen 2014 saakka. Pitkällä täh- täimellä Pohjois-Pohjanmaalla tullee toimimaan ainoastaan kolme kaatopaikkaa. Kainuussa yhdys- kuntajätteiden käsittely ollaan keskittämässä Kajaaniin Majasaarenkankaalle, jonne on suunniteltu perustettavaksi maakunnallinen jätteenkäsittelylaitos. Kaatopaikkojen jätevedet koostuvat pääasias- sa suotovesistä, jotka sisältävät etupäässä heikosti hajoavia orgaanisia aineksia, ammoniumtyppeä ja liuenneita suoloja. Suurimpien jätekeskusten jätevedet johdetaan yhdyskuntajätevesien puhdista-
moille ja pienemmillä on omat jäteveden käsittelylaitteistot. Nykyaikaisten, ympäristönsuojeluvaa- timukset täyttävien kaatopaikkojen vesistökuormitus on vähäistä.
Hulevesimäärien ja taajamatulvien on ennustettu kasvavan ilmastomuutoksen myötä.
4.2 Teollisuus- ja muu yritystoiminta
4.2.1 Teollisuuslaitokset ja kaivokset
Vesienhoitoalueella on väkimäärään nähden paljon teollisuutta. Se on keskittynyt suurimpiin kau- punkeihin: puunjalostus- sekä kemianteollisuus Ouluun ja metalliteollisuus Raaheen. UPM Kym- mene Oyj:n Kajaanin puunjalostustehdas on lopettanut toimintansa vuoden 2008 lopussa. Elintarvi- keteollisuutta on eniten vesienhoitoalueen eteläosissa. Kaivosteollisuuden kuormitus kohdistuu pää- asiassa Oulujoen Nuasjärveen sekä Pyhäjärveen ja Kalajokeen. Pienempien teollisuuslaitosten jäte- vedet johdetaan suurelta osin yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoissa käsiteltäviksi.
Teollisuuden jätevesien aiheuttama vesistökuormitus on pienentynyt selvästi 1990-luvun alusta läh- tien. Tähän ovat vaikuttaneet teollisuuden prosesseissa tapahtuneet parannukset sekä jätevesien puhdistuksen merkittävä tehostuminen. Kaivokset ja suuret teollisuuslaitokset ovat kuitenkin paikal- lisesti merkittäviä kuormittajia, joilla on vaikutusta lähialueen veden laatuun. Kaivannaiste- ollisuuden vesistöpäästöt sisältävät usein raskasmetalleja, jotka voivat olla haitallisia tai suurina määrinä jopa myrkyllisiä vesieliöstölle.
Kaivostoiminta on laajentumassa merkittävästi, jos suunnitelmat uusista kaivoshankkeista toteutu- vat. Kaivostoiminnan kasvu lisää haitallisten aineiden kuormitusta ja kaivostoiminnan riskit pinta- ja pohjavesille voivat lisääntyä. Uusia hankkeita tarkastellaan toimenpideohjelmassa osa-alueittain (osat 2–5).
4.2.2 Turvetuotanto
Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella on tuotannossa noin 200 turvetuotantoaluetta, joiden tuotanto- pinta-ala on yhteensä yli 24 000 ha. Tästä lähes 30 % sijoittuu Iijoen vesistöalueelle. Myös Siikajo- en, Pyhäjoen ja Kuivajoen vesistöalueille on keskittynyt paljon turvetuotantoa. Vesienhoitoalueelle kokonaisuudessaan on keskittynyt lähes 30 % koko maan turvetuotantoalueista.
Tuotantoalueen ojittamisen yhteydessä suo eristetään ympäröivästä valuma-alueesta. Vesivarastojen tyhjennys lisää tilapäisesti alapuolisten uomien virtaamia. Suon vesivaraston pienentyminen ojituksen ja turpeen poiston seurauksena muuttaa alueen valumaoloja. Suon kuivatus turvetuotantoa varten voi aiheuttaa pohjaveden pinnan alentumista ja pohja- veden saatavuuden vähentymistä.
Virtaamat ja muut hydrologiset olosuhteet vaikuttavat oleellisesti turvetuotannon vuosittaiseen kuormitukseen. Turvetuo- tantoalueilta huuhtoutuu vesistöihin kiintoainetta, ravinteita, humusta ja rautaa. Kiintoaine koostuu suurimmaksi osaksi orgaanisesta aineksesta. Liuennut orgaaninen aines on pääasiassa humusta, jota luontaisestikin huuhtoutuu runsaasti soilta. Turvetuotantoalueelta lähtevässä vedessä typpi on suurelta osin epäorgaanista.
Turvetuotannon vesiensuojelutoimien tehostuminen on vähentänyt turvetuotannon ravinne- ja kiin- toainekuormitusta. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen toimialueella turvetuotan- non kuormituksessa on näkyvissä selvä laskeva suuntaus 1990-luvun puolivälistä alkaen, kun pinta- valutuskentät yleistyivät turvetuotantoalueilla.
