”Mä yritän manipuloida, optimoida mun omaa fysiologiaa” Biohakkerointi elämäntyylinä ja arjen biopolitiikkana

(1)

”Mä yritän manipuloida, optimoida mun omaa fysiologiaa”

Biohakkerointi elämäntyylinä ja arjen biopolitiikkana

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiologian pro gradu -tutkielma Santtu Paananen (268891) Huhtikuu 2020

(2)

Itä-Suomen yliopisto

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Santtu Paananen Tutkielman ohjaajat

Mari Käyhkö ja Päivi Armila Työn nimi

”Mä yritän manipuloida, optimoida mun omaa fysiologiaa” - Biohakkerointi elämäntyylinä ja arjen biopolitiikkana

Pääaine

Sosiologia Työn laji

Pro gradu -tutkielma Aika

Huhtikuu 2020 Sivuja

85 sivua, 2 liitettä (3 sivua) TIIVISTELMÄ

Biohakkerointi on Suomessa kasvavaa suosiota nauttiva elämäntyyli. Biohakkerointi pitää sisällään monenlaisia terveyskäyttäytymisen muotoja, kuten itsen mittaamista, mielen harjoitteita ja lääkinnällistä ravitsemusta. Tutkielmani pyrkii erittelemään laadullisella tutkimusotteella biohakkeroinnin käytäntöjä, kokemuksia ja merkityksiä. Tutkimus tulkitsee biohakkerointia sekä konkreettisina toimina ja valintoina että niihin liittyvien tavoitteiden ja tarkoitusperien kautta. Tutkimuksen tavoitteina oli selvittää, mitä tutkittavat tekevät arjessaan biohakkerointina, teknologian roolia biohakkeroinnissa ja biohakkerointiin liitettyjä merkityksiä.

Aineisto on tuotettu kuuden biohakkerointia harjoittavan henkilön (keskimäärin n. 1,5 tunnin mittaisista) haastatteluista. Teemahaastatteluina koottu aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkielman taustateoria keskittyy valtaosin hallinnallisuuden ja biopolitiikan alojen kirjallisuuteen, esimerkiksi Michel Foucault’n ja Nikolas Rosen muotoiluihin.

Tutkielman tulokset jakautuvat kahteen osioon, joista ensimmäinen käsittelee biohakkeroinnin sisällään pitämiä käytäntöjä. Terveyden seurantaa ja hallintaa tehdään monilla alueilla, mutta tutkielmassa keskityin erityisesti liikuntaan, ruokavalioon ja uneen. Biohakkeroinnissa tehdään jatkuvasti erilaisia terveysinterventioita, ja sen lisäksi elämäntyyli perustuu suurelta osin myös kuluttajavalintoihin.

Toinen analyysiluku käsittelee biohakkerointia arkielämän biopolitiikkana. Olennaisiksi teemoiksi luvussa nousevat teknologiavälitteisyyden, kontrollin, riskin ja vastuun näkökulmat.

Biohakkerointi merkityksellistyy teknologioiden avulla tehtäväksi terveysriskien hallinnaksi, oman elämän kontrolloinniksi sekä henkilökohtaisen lääketieteen muodoksi.

Avainsanat: biohakkerointi, itsen mittaaminen, terveys, biopolitiikka, kontrolli, neoliberalismi, teemahaastattelu, sisällönanalyysi

(3)

Sisällys

1 JOHDANTO _________________________________________________________________ 1 2 BIOHAKKEROINTI EMPIIRISENÄ TUTKIMUSKOHTEENA ______________________________ 5 2.1 Biohakkeroinnin määritelmä ja lyhyt historia ________________________________________ 5 2.2 Mitattu tieto henkilökohtaisen kokemuksen epistemologiana __________________________ 8 2.3 Biohakkerointi, neoliberalismi ja yksilön vastuu ____________________________________ 12 3 BIOHAKKEROINTI BIOPOLIITTISENA ELÄMÄNTYYLINÄ _____________________________ 14

3.1 Biohakkerointi refleksiivisen minuuden projektina __________________________________ 14 3.2 Minuuden tekniikat ja teknologiat _______________________________________________ 15 3.3 Biohakkerointi, -politiikka ja -valta _______________________________________________ 17 4 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT __________________________________________ 19

4.1 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset _____________________________________ 19 4.2 Teemahaastattelu biohakkeroinnin tutkimusvälineenä _______________________________ 20 4.3 Aineiston tuottaminen _________________________________________________________ 22 4.4 Sisällönanalyysi teemahaastattelujen tulkinnassa ja analyysin kulku ____________________ 24 4.5 Eettisiä kysymyksiä ja tutkijapositio ______________________________________________ 26 5 BIOHAKKEROINNIN ARKISET KÄYTÄNNÖT: MITÄ, MITEN, MIKSI? ____________________ 29

5.1 Minuuden laboratorio: terveyden seuranta ja hallinta _______________________________ 29 5.1.1 Aktiivisuus ja liikunta _________________________________________________________________ 31 5.1.2 Ruokavalio __________________________________________________________________________ 34

(4)

5.1.3 Uni ja palautuminen __________________________________________________________________ 38

5.2 Tietoperustaiset terveysinterventiot ja optimointi __________________________________ 43 5.2.1 Tieteellisen tiedon hankkiminen ________________________________________________________ 45 5.2.2 Terveyden toiselle puolen: sairaus, terveys, optimaalisuus ___________________________________ 48

5.3 Biohakkeroinnin vaatimat koulutukselliset ja rahalliset resurssit _______________________ 52 6 BIOHAKKEROINTI ELÄMÄN POLITIIKKANA _______________________________________ 55

6.1 Teknologiasuhde ja kehon kuuntelemisen artikulaatio _______________________________ 55 6.2 Kontrolli ja riskien hallittavaksi tekeminen _________________________________________ 62 6.3 Biohakkerointi henkilökohtaisena lääketieteenä ____________________________________ 67 7 POHDINTAA _______________________________________________________________ 73

7.1 Analyysin yhteenvetoa ja kriittisiä huomioita ______________________________________ 74 7.2 Jatkotutkimusten tarve ja vastaamattomia kysymyksiä ______________________________ 80 LÄHTEET ________________________________________________________________________________ 81

LIITTEET

Liite 1: Haastattelukutsu

Liite 2: Teemahaastattelurunko

(5)

1 JOHDANTO

Tutkielmassani tutkin biohakkerointia terveysorientoituneena elämäntyylinä. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan biohakkerien näkemyksiä elämäntavastaan ja siihen liitettyjä merkityksiä. Mikä tekee biohakkeroinnista biohakkerointia, miksi sitä tehdään ja miten se eroaa muista terveyskäyttäytymisen muodoista? Biohakkerointi on määritelty suomalaisten aktiivien toimesta olevan “suorituskyvyn, hyvinvoinnin ja terveyden optimointia hyödyntämällä tiedettä, teknologiaa ja syvällistä ymmärrystä ihmisen fysiologiasta ja ravitsemuksesta” (Arina, Halmetoja & Sovijärvi 2017, 6). Biohakkeroinnin ytimessä on yksilön tietoisuuden lisääminen oman fysiologian ja mielen toiminnoista, ja näiden saaminen kontrollin alle. Sosiologisen tutkimuskirjallisuuden pohjalta ilmiö näyttäytyy biopoliittisena itsekontrollin elämäntyylinä. Tavoitteenani on myös selvittää, mitä biohakkerit ajattelevat biohakkeroinnista kontrollina ja itserefleksiivisyyden käytäntönä.

Suomessa biohakkeroinnin kulttuuri kulminoituu tiettyihin (suurelta osin miespuolisiin) pioneereihin.

Näitä ovat Biohakkerin käsikirjan kirjoittanut kolmikko Teemu Arina, Jaakko Halmetoja ja Olli Sovijärvi. Mediassa näkyviä biohakkeroinnista puhuvia henkilöitä ovat myös mm. ”Suomen mitatuin mies” Pekko Vehviläinen, ”ravintoguru” Olli Posti ja hyvinvointialan yrittäjä Mikko Ikola.

Helsingissä perustettiin vuonna 2015 Biohacker Center Finland -niminen yritys, joka tarjoaa erilaisia terveyspalveluja, kuten Neurosonic-matalataajuuspatjalla tehtäviä hoitoja ja rentoutuskelluntoja.

Perustajajäsen Mikko Kemppe on myös puhunut aiheesta paljon suomalaisissa tiedotusvälineissä viime vuosina. Biohakkerointi on elämäntyyli, elämänasenne ja joillekin Suomessa jo elinkeino.

Ilmiön levinneisyyttä Suomessa voidaan tarkastella sen näkyvimpien muotojen kautta.

Biohakkerointiin keskittyviä tai vähintään samoja teemoja sivuavia tapahtumia on Suomessa runsaasti: esimerkiksi 2018 viimeisen kerran järjestetty Upgraded Life Festival, I Love Me - hyvinvointitapahtuma, Biohacker Summit ja TerveysSummit. Biohakkerointipiireissä tapahtumat, seminaarit ja webinaarit ovat yleisiä tiedonhankinnan kanavia sekä tapoja yhteisöllisyyden luomiseen.

Itsen mittaaminen ja mobiiliteknologioiden kasvanut rooli ihmiselämässä ovat olleet julkisessa keskustelussa näkyviä aiheita viime vuosina. Olemme nähneet runsaasti kriittisiä puheenvuoroja erinäisiltä kolumnisteilta, tutkijoilta ja kirjailijoilta liittyen teknologioiden liikakäyttöön ja arkielämän liikaan teknologisoitumiseen. Helsingin Sanomat julkaisi esimerkiksi vuoden 2019 alussa

(6)

artikkelin otsikolla ”Innostuimme mittaamaan askeliamme, untamme ja sykettämme, ja nyt laitteet kertovat meille, miten pitäisi elää – ”Emmekö osaa enää tehdä mitään itse?” kysyy professori”. Yle puolestaan julkaisi verkkosivullaan joulukuussa 2019 Johanna Malisen paljon näkyvyyttä saaneen kolumnin ”Mittaamme hyvinvointiamme, vaikka jatkuva suorittaminen on monelle petollista”. Nämä

kysymykset ovat aikanamme kysymisen arvoisia, kun älypuhelinaddiktiot yleistyvät ja ihmiset potevat lisääntyvässä määrin ADT:ksi (Attention Deficit Trait) nimettyä opittua keskittymishäiriötä.

Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala otti asiaan kantaa tuoreessa kirjassaan Tylsyyden ylistys seuraavasti:

”Päädymme suureen kysymykseen: keneltä ja miltä tietoisuuden osalta digitaalinen teknologia ottaa käskyjä ja kenen puolesta se toimii, jos se alkaa päätellä toiveitamme reaaliaikaisen datan perusteella? Jos pyrimme jatkuvasti hallitsemaan omaa elämäämme tässä ja nyt, miten käy sellaisille arkeemme olennaisesti kuuluville asioille kuin rytmi, tauot, tyhjäkäynti ja joutilaisuus?” (Hakala 2018, 153–154.)

Hyvinvointi, terveys ja optimaalinen suorituskyky ovat maailmalla ja Suomessa suuria trendejä, joilla on valtavat markkinat. Itsen mittaamiseen käytettävät laitteet, kuten aktiivisuusrannekkeet, sykemittarit ja älykellot ovat yleistyneet Suomessa lähivuosina merkittäväksi osaksi liikuntaan ja terveyden ylläpitämiseen keskittyvää elämää. Oululaisen startup-yhtiön kehittämä mm. unta ja palautumista mittaava Oura-älysormus on noussut varsin suureen suosioon maailmalla (Yle 2019).

Saksalainen tutkimusyhtiö Gfk havaitsi 16 maassa tehdyssä tutkimuksessa vuonna 2016 joka kolmannen ihmisen käyttävän jotain teknologiaa itsensä mittaamiseen (Gfk 2016). Viimeaikaiset kehityskulut huomioon ottaen voidaan olettaa, että itsen mittaajien määrä on kasvanut tämän jälkeen.

Biohakkeroinnissa mittauksista saatua tietoa sovelletaan ja tarkkaillaan. Mittaustulosten pohjalta pyritään tekemään terveydellisiä muutoksia.

Biohakkeroinnin alle lukeutuu paljon erilaisia terveydellisiä suuntauksia tieteellisesti legitimoiduista käytännöistä niin sanottuihin vaihtoehtoisiin hoitoihin. Turun Sanomissa suosittua terveysaiheista blogia pitävä lääketieteen tohtori Juhani Knuuti kirjoitti 2017 biohakkeroinnin olevan ”erikoinen yhdistelmä vahvaa terveystietoisuutta, äärimmäistä medikalisaatiota ja kaupallista huuhaata” (TS Blogit, 2017). Knuuti nostaa blogitekstissään esille erityisesti biohakkerien kaupittelemien lisäravinteiden ja teknologisten apuvälineiden korkeat hinnat ja väitettyjen terveysvaikutusten kyseenalaisuuden. Biohakkerointi risteyttää sisäänsä monenlaisia aikamme tendenssejä:

kaupallisuuden, itsen kehittämisen, terveysintoilun, terveysteknologioiden kehityksen ja niin kutsutun henkilökohtaisen lääketieteen. Kyseinen elämäntyyli on monin tavoin ajankohtainen ilmiö, mikä on yksi tutkielmani aiheen valikoitumisen perusteista.

(7)

Kiinnostuin aihepiiristä alun perin kohdattuani internetissä Teemu Arinan puheenvuoroja biohakkeroinnista, itsensä kehittämisestä ja superihmisyydestä. Biohakkerointi terminä oli itsessään huomiota herättävä, pitäen sisällään konnotaatioita jonkinlaisesta biologian järjestelmällisestä ja omatoimisesta muuntelusta. Teemu Arina määrittelee itseään biohakkerin lisäksi transhumanistiksi.

Transhumanismi pyrkii kehittämään ihmistä seuraavalle evolutiiviselle asteelle teknologian avulla.

Tämän kaltaiset aihepiirit olivat aiemmin tulleet itselleni vastaan lähinnä tieteiskirjallisuudessa, mikä herätti aluksi epäilyksiä.

Biohakkerointi osoittautui tutkimusprosessin aikana varsin syvälliseksi aihepiiriksi ja tavaksi elää.

Sosiologisen, pääpainotteisesti biopolitiikkaan ja Michel Foucault’n avaamiin hallinnan keskusteluihin pohjautuvan kirjallisuuden kautta biohakkerointi sai uudenlaisia merkityksiä.

Terveyden optimointi on uudenlainen suhtautumistapa terveyden ja sairauden kaksijakoisen määrittelyn jälkeisessä maailmassa. Kehon suorituskyvyn paranteleminen on ainakin teoriassa loputon kehityskaari, eikä ihmisen potentiaaleille näytä olevan rajoja biohakkerointikulttuurin retoriikassa.

Näiden aihepiirien käsitteleminen kutsui myös tulkitsemaan asiaa vasten neoliberalismin lävistämää kulttuuriamme ja taloudellista järjestelmäämme, joka peräänkuuluttaa yksilön vastuuta, kyvykkyyttä ja elämänhallintaa. Biohakkerointi esiintyy useissa yhteyksissä sidostuneena yritysmaailman tarpeisiin ja työskentelytehokkuuden parantamiseen. Biohakkerointi on ilmiönä vahvasti linkittynyt yhteiskunnalliseen arvopohjaan, joka juontaa juuriaan taloudellisen järjestelmän tarpeista. Lähestyn aihepiiriä biohakkeroinnin arjen käytäntöjen, teknologiavälitteisyyden sekä elämäntyyliin liitettävien merkitysten kautta. Käytän ilmiön ymmärtämiseen teknologian tutkimuksen, neoliberalismin analyysin sekä biopolitiikan ja hallinnan tutkimuksen teoreettisia näkökulmia. Hyödynnän myös biohakkerointia sekä itsen mittaamista koskevaa, joskin tähän mennessä varsin vähäisesti kertynyttä empiiristä tutkimustietoa.

Lähden tutkielmassa liikkeelle biohakkeroinnin ilmiön esittelemisestä luvussa 2. Kuvaan sen alkuperää ja muita biohakkerointiin tutkimuskirjallisuudessa yhdistettyjä kehityskulkuja ja trendejä, kuten niin sanottua life hackingia ja itsen mittaamisen liikettä Quantified Self. Esittelen aiempaa tutkimusta ja aiempia löydöksiä biohakkeroinnin ja itsen mittaamisen merkityksenannoista. Luvussa 3 esittelen tutkielman teoreettista taustaa, joka sijoittuu pääasiassa sosiologian kentällä hallinnan, kontrollin ja biovallan tutkimuksen alueelle.

(8)

Luku 4 esittelee aineistonhankinnan ja analyysin menetelmiä. Löysin biohakkerointia harjoittavat haastateltavani Facebookista sekä henkilökohtaisen tilini että Quantified Self and Biohacking Finland -ryhmän kautta. Toteutin aineistonkeruun kuutena teemahaastatteluna vuoden 2020 alussa. Käytin analyysimenetelmänäni teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, joka jakaantui kahteen vaiheeseen.

Jaottelin analyysiluvut näiden mukaan. Luku 5 esittelee biohakkeroinnin käytäntöjä ja niihin liitettyjä merkityksiä ja tarkoitusperiä. Ensimmäinen analyysiluku jaottuu aineiston perusteella yleisimpiin aihepiireihin itsen mittaamisesta ruokavalioon, liikuntaan, uneen, palautumiseen, tiedon hankintaan ja terveysinterventioihin. Toinen analyysiluku, luku 6, käsittelee teoriaohjaavasti aineistosta löytyneitä merkityksenantoja ja kokemuksia liittyen itsetietoisuuteen ja itsetuntemukseen, teknologiasuhteeseen, kontrolliin ja riskeihin sekä vastuuseen ja henkilökohtaiseen lääketieteeseen.

Luku 7 kokoaa yhteenvetona tutkimukseni tuloksia ja pohdintaa sekä esittelee mahdollisia jatkotutkimuksen kohteita.

(9)

2 BIOHAKKEROINTI EMPIIRISENÄ TUTKIMUSKOHTEENA

2.1 Biohakkeroinnin määritelmä ja lyhyt historia

Tutkimuskohteeksi valitsemani aihe, biohakkerointi, on tuore ilmiö, joka on alkanut kehittymään pääasiallisesti 2000-luvun jälkeen. Tämän kasvavan liikkeen nousua on yleisesti jäljitetty amerikkalaisten Jason Boben ja Mackenzie Cowellin 2008 perustamalle verkkosivustolle DIYbio.org. DIYbio.org -sivusto on määritellyt vuonna 2016 Euroopassa olevan 26 erilaista biohakkerien paikallisryhmää, Amerikassa ja Kanadassa 35, ja muualla 11. Nämä yhteisöt keskittyvät suurimmaksi osaksi koulutustapahtumiin, kuten kurssien ja puheiden pitämiseen. Biohakkerointia ja DIYbio.org -sivustoa on usein linkitetty toisiinsa, mutta niillä on tiettyjä eroja. DIYbio-yhteisö keskittyy painokkaammin esimerkiksi erilaisiin molekyylibiologisiin kokeisiin. (Ahteensuu &

Blockus 19–20.)

Biohakkeroinnin nousun yhteyteen sijoittuu myös itsen mittaamisen teknologioiden laajamittainen omaksuminen länsimaissa. Terveyden ja aktiivisuuden mittaamiseen käytettävien laitteiden markkinat olivat vuonna 2018 yli 26 miljardin arvoiset (Statista 2019). Vuonna 2016 tehdyn kansainvälisen selvityksen mukaan 33 prosenttia internetin käyttäjistä käytti itsensä mittaamiseen jotakin sovellusta tai mittauslaitetta (Global GFK Survey 2016). Itsen mittaamisen välineet ovat yleistyneet Suomessa merkittäväksi osaksi arjen terveyskäyttäytymistä.

Biohakkerointi on terveydellinen elämäntyyli, joka nousi suuremman yleisön tietoisuuteen 2010- luvun loppupuolella. Suomessa keskustelua ovat dominoineet tietyt näkyvät puhujat, joihin lukeutuvat muun muassa Biohakkerin käsikirjan julkaisseet Olli Sovijärvi, Jaakko Halmetoja ja Teemu Arina. Laajasti ymmärrettynä biohakkerointi sisältää runsaasti erilaisia käytäntöjä, kuten erilaisia terveydellisiä interventioita, joita tehdään muun muassa meditoinnin, ravitsemuksen, lääketieteen tai ei-biologisten (teknologisten) kehonparantelujen muodossa. Biohakkerointiin kuuluu eräänlainen hakkerietiikka, joka pitää arvossa avoimuutta, jakamista, hajauttamista, vapaata pääsyä tietokoneiden ja teknologian pariin sekä maailman parantamista (Ahteensuu & Blockus 20–21).

Yhdysvalloista maailmalle kulkeutunut biohakkerointi on sidoksissa toiseen samankaltaiseen liikehdintään. Life hacking on kasvanut ja yleistynyt USA:ssa vuodesta 2004 alkaen. Viestinnän professori Joseph M. Reagle Jr. lukee biohakkeroinninkin erääksi elämän hakkeroinnin muodoksi.

(10)

Elämän hakkeroinnin ajatusten ja käytäntöjen levittäminen on ollut suurelta osin erilaisten alan gurujen työtä. Yksi merkittävimmistä ja tunnetuimmista elämän hakkeroijista on Tim Ferriss, joka vei hakkerointiajatuksen valtavirtaan 2007 kirjallaan The 4-Hour Workweek: Escape 9–5, Live Anywhere and Join the New Rich. (Reagle Jr. 2019, 3–4.) Hakkeroinnin ajattelutapaa voidaan soveltaa ja sovelletaankin melkein mihin vain: esimerkiksi työstä nauttimiseen, uusien romanttisten tai seksuaalisten suhteiden solmimiseen, jopa ihmisen biologian hakkeroimiseen siten, että ihminen pystyy jatkamaan kehollisen elämänsä jälkeen elämistä digitaalisesti (ks. 2045 Initiative/Avatar Project).

Hakkeri näkee Reagle Jr:n mukaan lähes kaiken järjestelmänä. Järjestelmä koostuu osista, joita voidaan hajottaa, korvata ja koota uudelleen. Järjestelmää ohjaa algoritmiset säännöt, joita voi ymmärtää, optimoida ja kumota. Koska elämän hakkeroijat ovat kirjoittajan mukaan kiintyneitä järjestelmiin ja kaikkea voi tarkastella järjestelmänä, he tuovat suuren määrän innostusta ja optimismia erilaisille elämänalueille. Hakkerieetos on individualistinen, eksperimentaalinen, rationaalinen ja järjestelmällistävä. (Reagle Jr. 2019 14–15.)

Pekka Himanen kuvaa hakkerieetosta tietokoneisiin liittyvänä hakkerointina, mutta ajatukset soveltuvat myös kehon hakkeroinnin kontekstiin. Himanen esittää kolme hakkerin eetosta kuvaavaa piirrettä. Hakkerit pitävät hakkeroinnin haasteita lähtökohtaisesti kiinnostavina. Hakkeri on innoissaan hakkeroimastaan asiasta ja se energisoi häntä. Hakkerointitoiminta on Himasen mukaan myös ilahduttavaa ja sen juuret ovat leikillisissä tutkimuksissa. (Himanen 2001, 3–4.)

Biohakkerointi, elämän hakkerointi ja muut erilaiset elämänhallinnan toimenpiteet, kuten psykedeelisten päihteiden mikroannostelu työtehon parantamisessa sisältävät edellä mainittuja ajattelumalleja ja arvoja. Biohakkerointi on keskittynyt maailmalle leviämisestään huolimatta painokkaasti Yhdysvaltojen länsirannikon Piilaaksoon, missä hakkeroinnin tapoja sovelletaan erityisesti työtehon parantamiseen (The New Economy 2018). Piilaakso on paikka, jossa tekniikan ja bisneksen asiantuntijat kehittävät nykyaikaisimpia teknologioita ja tuottavat innovaatioillaan taloudellisia voittoja. Kun kulttuurinen, taloudellinen ja sukupuolenkin konteksti otetaan huomioon, hakkerieetoksen nouseminen juuri Piilaaksosta ei ole poikkeuksellista. Hakkerieetos näyttää sopivan tuoreimman teknologian käyttöön ja individualistiseen itsen kehittämiseen keskittyvään elämään.

Biohakkerointiliikkeen sisälle mahtuu monin eri tavoin suuntautuneita käytäntöjä. Biohakkerointi ulottuu myös kasveihin erilaisten organismien luomisen ja geneettisen muokkailun muodossa.

keskityn ihmisiin, jotka harjoittavat biohakkerointia terveyteen ja itsen hallintaan keskittyvänä

(11)

elämäntyylinä. Tämän takia teen rajauksen biohakkeroinnin osalta keskittyen ihmisen itselleen tekemiin toimenpiteisiin. Eri biohakkeroinnin muotoja yhdistää kokeilullisuuden ja tieteen avoimuuden arvostaminen.

Anna Wexler on artikkelissaan tutkinut biohakkerointia jaotellen liikkeen alaisia toimintatapoja kolmeen luokkaan: biohakkerointi, neurohakkerointi ja elämän hakkerointi (life hacking).

Biohakkeroinnin konteksti merkityksellistyy erityisesti tieteellisten kokeilujen demokratisoitumisessa. Neurohakkerointia on kirjoittajan mukaan ihmisten pyrkimykset optimoida aivojaan parantuneen suorituskyvyn saavuttamiseen. Elämän hakkerointiin liittyy taas itsen mittaaminen, jossa yksilöt mittaavat pieniä arkielämän asioita parantaakseen suorituskykyään tai tuottavuuttaan. (Wexler 2017.)

Tutkielmassani en hyödynnä vastaavaa kolmijakoa, vaan käsitän biohakkerointia kaikkia näitä sisällyttävänä elämäntyylinä. Suomessa biohakkerointi vaikuttaa henkilöityvän tiettyihin vaikuttajiin, jotka puhuvat aiheesta mediassa ja kirjoittavat biohakkeroinnista kirjoja. Suomalaiseen biohakkerointiin vaikuttaa sisältyvän kaikkia kolmesta merkityksellistämisen tavoista: itsen mittaamisen tavoitteellinen toimeenpaneminen, tieteen popularisoinnin ja demokratisoinnin edistäminen sekä aivojen suorituskyvyn optimointi erityisesti stressinhallinnassa.

Biohakkerointi on rantautunut Suomeen viime vuosina ja kyseinen elämäntyyli on saanut paljon näkyvyyttä mediassa. Olli Sovijärvi on arvioinut Suomessa olevan jopa 100 000 biohakkeroijaa, kun määritelmänä on “henkilöt, jotka ovat kiinnostuneet omasta terveydestään ja sairauksien ennaltaehkäisystä” (Aamulehti 2017). Määritelmänä tämä on lavea, ja eroa tavallisen terveyskäyttäytymisen ja varsinaisen biohakkeroinnin välille on vaikeaa tehdä. Biohakkerit kuitenkin usein itse identifioivat itseään tällaisiksi, mikä auttoi tutkimukseni kohdentamisessa. Sovijärvi, Teemu Arina ja Jaakko Halmetoja ovat määritelleet Biohakkerin käsikirjassa (2017, 6) biohakkeroinnin seuraavasti:

“Biohakkerointi on suorituskyvyn, hyvinvoinnin ja terveyden optimointia hyödyntämällä tiedettä, teknologiaa ja syvällistä ymmärrystä ihmisen fysiologiasta ja ravitsemuksesta.

Biohakkerointi on myös oma taiteen lajinsa, jossa “veistoksena” on ihminen itse.”

Sovijärvi, Arina ja Halmetoja ovat Suomen näkyvimpiä biohakkerointiliikkeen puolestapuhujia.

Heidän näkemyksensä on kokonaisvaltainen lähestymistapa hyvinvointiin ja terveyteen. Kirjassa lähdetään oletuksesta, että ihmisen pitkän aikavälin hyvinvointia ei voida lähestyä reduktionistisesti

(12)

keskittyen esimerkiksi yksittäisiin dieetteihin tai liikuntaohjelmiin. (Arina, Halmetoja & Sovijärvi 2017, 6.)

2.2 Mitattu tieto henkilökohtaisen kokemuksen epistemologiana

Biohakkerointiin terveyskäytäntönä sisältyy monilla biohakkereilla erilaiset itsen mittaamisen (Quantified Self, self-tracking) tavat. Tunnettuja itsen mittaamisen keinoja ja välineitä ovat esimerkiksi aktiivisuusrannekkeet, mobiilisovellukset ja sykemittarit. Puettavia laitteita ovat muun muassa aktiivisuusrannekkeet, sykemittarit ja älysormukset, kuten oululaisen yrityksen luoma Oura.

Eri älypuhelinsovellukset keskittyvät esimerkiksi stressinhallintaan, meditaatioon (Headspace, Calm), unen tarkkailuun (Sleep Time), ravitsemuksen seuraamiseen tai aikatauluttamiseen (Plan).

Biohakkerointia ja itsen mittaamista voidaan nähdä käsitteellisesti osittain päällekkäisinä.

Biohakkerointi on osaltaan itsen mittaamista, ja itsen mittaamisella hankitun tiedon soveltaminen on osaltaan biohakkerointia. Itsen mittaamista käytetään välineenä biohakkerointiin ja osana arkea.

Biohakkerointia on mahdollista kenties tehdä ilman itsen mittaamisen teknologioita, mutta biohakkerointi toimintana perustuu itsetietoisuuden lisäämiseen, joka useimmiten tapahtuu erilaisin mittauksin ja kokein. Tutkimuksessani keskityn biohakkereihin, jotka tekevät myös itsen mittaamista.

Mittaamista tehdään teknologisilla apuvälineillä ja muilla seurannan muodoilla kuten päiväkirjoilla.

Harley Bergroth (2018) määrittelee itsen mittaamisen olevan yleisten kerronnan ja kuvittelun tapojen perusteella aktiviteetteja, jotka tuottavat itseen liittyvää tietoa ja ymmärrystä ihmisen itsensä elämästä ja kehollisista toiminnoista. Tutkittavat henkilöt eivät kuitenkaan ottaneet mittaamista yksiselitteisenä varmuuden tuojana, vaan sen esitettiin myös tuottavan epävarmuutta ja kyseenalaistavan aiempaa tietämystä. Tiedon saamiseen liittyy Bergrothin mukaan hallinnoinnin, kontrollin ja dataan perustuvan elämän ohjaamisen pyrkimyksiä ja strategioita. Esimerkiksi päivän aikana otettujen askelien määrä tai yksittäinen sydämen lyöntitahdin mittaus ei itsessään anna merkityksellistä tietoa, vaan ne tulevat merkittäviksi ajan myötä tehtävien, jatkuvien mittausten myötä. Nämä suhteet tekevät itsen mittaamisesta lineaarisen harjoitteen, jota käsitetään kehitykseksi tai edistykseksi. Kirjoittajan mukaan minuudesta tulee toiminnan ja muutoksen kohde, kun minuutta jatketaan ajan ja tilan ulottuvuuksien yli. (Bergroth 2018.)

Itsen mittaamisen teknologiat merkityksellistyvät ihmisten elämässä usein arkeen integroituviksi, elämää ohjaaviksi ja tukeviksi asioiksi. Vuonna 2017 toteutetussa haastattelututkimuksessa itsen

(13)

mittaamista määriteltiin haastateltavien arjessa kolmeen toisiaan pois sulkemattomaan rooliin, joita olivat työkalu, lelu ja tuutori. Tutkimus korosti mittaamisen käytäntöjä objektiivisen käytöksen ja käytäntöjen tutkimisen sijasta subjektiivisesti orientoituneena ilmiönä. (Lyall & Robards 2017.) Työkaluna itsen mittaaminen merkityksellistyy joksikin hyödylliseksi ja tarvittavaksi asiaksi, jota ihminen käyttää tavoitteidensa toteuttamiseen. Lelu on jotain, jota käytetään huvin vuoksi, ja itsen mittaamisen kohdalla se viestii suhtautumista, joka ei ole täysin vakava. Tuutorin rooli itsen mittaamisen välineissä merkitsi haastateltaville joustavaa, mutta myös kannustavaa ja motivoivaa suhtautumista teknologiaan arjen apuvälineenä. (emt.)

Itsen tarkkailemista ja mittaamista on tehty aiemminkin eri muodoissa, mutta uuden termin luominen ja mitttaamisen teknologisuus ovat jäsentäneet itsestä hankittavan informaation uuteen kehykseen.

Wired-lehden lanseeraama Quantified Self –metafora tiivistyy sanoihin “Self-knowledge through numbers”, eli itsetietoisuuden hankkimiseen numeroiden kautta (Wired 2009). Ruckenstein ja Pantzar määrittelevät artikkelissaan Wired-lehden diskursseja itsen mittaamisesta. Kirjoittajat näkevät puheessa neljä toisiinsa nivoutuvaa teemaa: läpinäkyvyys, optimointi, palautesilmukka ja biohakkerointi. Nämä muodostavat uudenlaisen tavan määritellä numeerista minuutta ja luoda dataistista paradigmaa (Pantzar & Ruckenstein 2015).

Läpinäkyvyys on asia, jota käsitellään Wiredin diskursseissa lähtökohtaisesti positiivisena asiana.

Lehti näkee optimistisessa valossa toimintoja, joissa minuus ja keho eriytetään erilaisiksi datan lähteiksi, jotka kertovat muun muassa ruokailurytmeistä, kehon painon vaihteluista tai fysiologisesta stressistä. Optimoinnin ajatus jatkaa läpinäkyvyyden teemaa lisäämällä mukaan käsityksiä ihmisen itsetietoisuudesta ja käytöksestä. Lehden optimointiretoriikka rakentuu normatiivisille oletuksille, jotka oletettavasti perustuvat tieteellisiin löydöksiin. Optimointia on esimerkiksi tahdonvoiman säätely, oman genomin tarkastaminen ja tieto siitä, milloin nauttia kofeiinia tai ottaa päiväunet.

Artikkeli jatkaa palautesilmukoiden (feedback loops) käsittelyllä esittelemällä sen aiempien kahden tekijän pohjalle rakentuvaksi. Muun muassa Albert Banduran klassikkotutkimukset ovat pohjana palautteen saamisen ja sen hyödyntämisen ajatuksille. Itsen mittaamisen palautesilmukka antaa ihmiselle reaaliajassa tietoa, jonka avulla hän pystyy yhdistelemään aiempia kokemuksia ja suunnata omaa toimintaansa tulevaisuudessa paremmin saadun tiedon pohjalta. (Pantzar & Ruckenstein 2015.) Pantzar ja Ruckenstein määrittelevät biohakkeroinnin neljänneksi, aiempien teemojen pohjalle rakentuvaksi teemaksi. Kirjoittajien mukaan biohakkerointiin sisältyy ajatus siitä, että pelkästään kerätty data ja keskiarvot eivät riitä, vaan jokainen yksilö on erilainen. Ihmisten tekemä työ keholleen

(14)

tai mielelleen ottaa erilaisia muotoja, jotka muuttavat ihmisten suhdetta kehon ja mielen toimintoihin, ruumiinnesteisiin tai yksittäisiin elimiin. Wiredin näkemys esittää tutkimuksen mukaan ihmiskäsityksen, jossa ihminen on yrittäjähenkinen yksilö, joka tekee itsestään “todellisen oman elämänsä herran”. (Pantzar & Ruckenstein 2015.)

Ruckenstein ja Pantzar määrittelevät tutkimuksessaan biohakkeroinnin itsen optimoinniksi, joka on vapaa ennalta annetuista konteksteista, ja jossa ihmisillä on aktiivinen rooli itsen mittaamisen muovaamisessa. Biohakkerointia harjoitetaan heidän mukaansa pyrkimyksenä herättää kysymyksiä henkilökohtaisen datan tarkoituksesta, arvosta ja sovellutuksista. (Pantzar & Ruckenstein 2015.) Biohakkerointi on siis eräänlainen laadullinen ja yksilöllinen ymmärtämisen tapa saadulle datalle.

Tutkimukset itsen mittaamisesta saattavat koskea myös biohakkeroinnin ilmiöitä, kuten myös toisin päin. Tutkin ilmiöitä toisiinsa liittyneinä sekä toisiaan tukevina arkielämän toimintatapoina. Itsen mittaaminen auttaa biohakkeria elämäntapojensa optimoinnissa, ja biohakkerointi antaa itsen mittaamiselle personoituja merkityksiä. Itsen mittaaminen merkityksellistyy tiedon integroimisessa henkilökohtaiselle, eletyn elämän tasolle.

Pantzar ja Ruckenstein jatkavat biohakkeroinnin määrittelyä seuraavalla tavalla. Biohakkerointi näyttäytyy kirjoittajien havaintojen mukaan kenttänä, joka koostuu erilaisista interaktioista. Nämä liittyvät terveyden ja hyvinvoinnin lisäksi muihinkin elämänalueisiin, sillä biohakkerointia pystytään soveltamaan vaikkapa, sosiaalisuuteen, kulutukseen tai seksuaalisuuteen. Biohakkerille ihmisen halut, tarpeet ja tavoitteet ovat asioita, joita voidaan muotoilla ja muuttaa itsellä tehtävän eksperimentoinnin avulla. Huomionarvoista biohakkeroinnissa on ajatus siitä, että itsen mittaamisella kerrytettyä dataa ja keskiarvoja ei pidetä riittävinä. Biohakkerointi antaa painoarvoa yksilöllisille eroille ja tätä kautta tiedon henkilökohtaisuudelle. (Pantzar & Ruckenstein 2015.)

Itsen mittaaminen ja biohakkerointi antavat suuren painoarvon datan keräämiselle. Dataistinen paradigma tarkoittaa Van Dijckin (2014) mukaan lähestymistapaa, joka antaa datalle toimijuuden tiedon muodostamisessa. Sosiaalisen median nousun yhteydessä tapahtui muutos, jossa alettiin mitata (quantify) uusia elämänalueita: esimerkiksi ystävyyssuhteita, kiinnostuksen kohteita, tiedonhakuja, makupreferenssejä, tunnereaktioita ja arkisia keskusteluja (emt., 2014). Pantzar ja Ruckenstein väittävät, että dataistinen painotus liittää itsen mittaamisen yhteiskunnalliseen ja tutkimukselliseen paradigmaan, joka rakentuu tiettyjen yksilöllisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden muuttamiseen laskennalliseksi dataksi (Pantzar & Ruckenstein 2015).

(15)

Deborah Lupton käsittää ihmisten vuorovaikutusta itsestään tuottaman datan kanssa eräänlaisina ihmisen ja datan yhteenliittyminä. Näihin yhteenliittymiin lukeutuu vuorovaikutus muun muassa muiden ihmisten, laitteiden ja sovellusten kanssa. Henkilökohtainen data on samaan aikaan yksityistä ja julkista, sekä ihmisestä koostettu datapaketti, “dataminuus” jatkaa elämäänsä ihmisen kuollessa.

Lupton katsoo datan rikkovan ontologisia binäärejä, kuten minä/toinen, inhimillinen/epäinhimillinen tai elävä/kuollut. Kirjoittajan mukaan henkilökohtaista dataa nähtäessä elinvoimaisuuden ilmentyminä, ihmiselämien tutkimisena ja niihin vaikuttamisena, ne tulevat osaksi biovallan aluetta.

(Lupton 2020, 12–15.)

Mittaaminen tai erilaiset mittarit (metrics) ovat merkittävä ja voimakas nykyelämän hallinnan muoto.

Mittareita käytetään esimerkiksi älypuhelinsovelluksina, työtehon mittaamisessa, globaalin talouden arvoinnissa ja sosiaalisessa mediassa. Mittarit ovat uppoutuneet syvälle sosiaaliseen maailmaan, jossa elämme. Ne ovat keskeisiä tapoja elämän järjestämiseen, luomiseen, hallitsemiseen ja määrittelemiseen. (Beer 2016, 4.)

Itsestä mitattu tieto on ihmiselle uudenlainen, itseen kohdistuva tietämisen tapa. Datan visualisointi ja konvertointi graafiseksi ja numeeriseksi mahdollistaa ihmisen kehollisten prosessien representoimisen ja kokemisen muotoon, joka antaa kokemusta eksaktimman vaikutelman.

McCoskerin & Wilkenin (2014) mukaan data visuaalisena tietona tuottaa fantasian totaalisesta tietämyksestä ja nykyaikaisen kokemuksen yhteydestä matemaattiseen, ylevään ja kauniiseen tietoon.

Tämä antaa viitteitä siitä, kuinka Quantified Self –liikkeen ajatus numeroiden kautta saatavasta tiedosta ja itsetuntemuksesta muuttuu ihmisten elämässä kokemukselliseksi. Numeerinen ja graafinen tieto määrittyy usein kokemuksen värittämää tietoa uskottavammaksi.

Mekaaninen objektiivisuus itsen mittaamisessa pyrkii saamaan tietoa, joka ei ole “tulkintojen saastuttamaa”. Pantzarin ja Ruckensteinin tutkimat henkilöt pyrkivät muodostamaan totuuksia kehosta ja arkipäivistään itsemittaamiseen käytettävillä laitteilla ja sovelluksilla, joiden pisteytykset ja numerot tarjosivat standardoidun perustan tulkinnoille. Toisaalta tutkittavat operoivat niin sanotun situationaalisen objektiivisuuden piirissä, jossa tieto ei ole muuttumatonta. Arkipäiväiset tulkinnat mittaustuloksista eivät olleet systemaattisia tai pyrkineet systemaattisen tiedon kokoamiseen.

Tutkimus havaitsi itsen mittaamisen olevan osa ihmisten harjoittamaa tulkinnallista joustavuutta kokemustensa käsittämisessä. (Pantzar & Ruckenstein 2017.) Tällainen joustavuus näkyy myös biohakkeroinnissa, jossa korostetaan mitattavuuden lisäksi kokemuksellisia ja yksilöllisiä tiedon tulkitsemisen tapoja.

(16)

Ihmisestä hankittu numeerinen, vertailtava mittaustieto on merkittävässä roolissa biohakkeroinnin käytännöissä. Biohakkeroinnin kohdalla voitaisiin esittää, että biohakkeri antaa mitatulle informaatiolle tietynasteisen toimijuuden ja tärkeän tiedonlähteen aseman, jonka pohjalta hän voi ohjata terveysvalintojaan jatkossa. Tietoa kuitenkin sovelletaan henkilökohtaisiin ja yksilöllisiin tarkoitusperiin. Huomionarvoista on hankitun informaation tulevaisuuteen suuntautuminen ja tällä tehtävä terveysriskien hallinta. Itsen mittaamisella saatua tietoa käytetään itsetietoisuuden lisäämiseen ja tulevien elämänvalintojen suuntaamiseen.

2.3 Biohakkerointi, neoliberalismi ja yksilön vastuu

Biohakkerin käsikirjan kirjoittajat esittävät biohakkerointiin kuuluvan ennaltaehkäisevän terveydenhuollon ajatus. Tämän mukaan yksilön itse tekemä terveyden lisääminen on edullisempaa sekä kannattavampaa kuin sairauksien hoitaminen. (Arina, Halmetoja & Sovijärvi 2017, 7.) Biohakkerointi on siis itsenäisesti tehtävää terveydenhuoltoa, jolla pyritään ehkäisemään terveyspalvelujen pariin hakeutumista ja ylläpitämään terveyttä yksilöllisesti.

Biohakkerointia voidaan ymmärtää myös viime aikoina yleistyneen henkilökohtaisen lääketieteen ilmentymänä. Jacqueline Savard (2013) selittää bioetiikan alalle lukeutuvassa artikkelissaan viime vuosina noussutta henkilökohtaista lääketiedettä (personalised medicine). Henkilökohtaista lääketiedettä on määritelty genomitiedon ja muiden bioteknologioiden käytöksi, jotka tähtäävät hankkimaan yksilöstä sellaista tietoa, joka auttaisi erilaisten terveydellisten interventioiden tekemisessä (Burke & Psaty 2007). Artikkelissaan Savard kritisoi henkilökohtaista lääketiedettä libertarianismin suosimisesta sekä terveyden tuotteistamisesta (Savard 2013). Savardin mukaan nämä trendit voivat haastaa yksilöllisen ja yhteiskunnallisen vastuun ajatuksia sekä luoda mahdollisuuksia yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvulle (emt.).

Btihaj Ajana (2017) esittää samansuuntaisia huolenaiheita käsittäen itsen mittaamista henkilökohtaisen lääketieteen muotona. Itsen mittaamisen käytäntöjen ja niiden tuottaman informaation nähdään edistävän ennaltaehkäisevän, osallistavan ja henkilökohtaisen terveydenhuollon ideaaleja ja ratkaisevan julkisten terveydenhuoltojärjestelmien taloudellisia ongelmia. Tällaisten mallien sisällä ja uusliberaalin valinnan sekä vapauden retoriikan aikana yksilöiden odotetaan olevan pääasiallisessa vastuussa oman terveytensä hallinnoimisesta, samaan aikaan, kun perinteisten terveydenhuoltojärjestelmien roolin odotetaan kutistuvan. Yksilöiden

(17)

lisääntyvä terveystietoisuus yhdessä itsen mittaamisen kulttuurin nousun kanssa on kirjoittajan mukaan yhteydessä vastuun siirtämiseen pois valtiolta ja terveydellisiltä instituutioilta kohti yksilöitä.

(Ajana 2017.)

Neoliberalistinen ideologia näkee ihmisen atomistisena, järkiperäisenä toimijana, jonka intressit ja olemassaolo edeltävät yhteiskuntaa (Petersen & Lupton 2001, 10). Rosen & Millerin (1992) mukaan neoliberalismi terveydenhuollossa ajattelee potilaita rationaalisina kansalaisina, jotka kykenevät harjoittamaan säänneltyä vapautta ja itsehallinnointia sekä toimijoina, joille on suotu oikeus tietoon ja kuluttamiseen. Tämä yksilöön painottuminen, sekä terveyden ja sairauden ontologian että terveyspalvelujen toimittamisen kannalta esittää Hoggin (1999, 169–171) mukaan uhkia koko populaation terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tasa-arvoisuudelle. Tämän skenaarion mukaan yksilöllistyvä terveydenhuolto siis uhkaa rapauttaa terveydenhuoltoa universaalina hyvinvointi- instituutiona.

Biohakkerointi näyttäytyy nykypäivänä ilmiönä, joka on ymmärrettävissä neoliberalistisen kehyksen kautta yksilöllistyneeksi terveydenhuolloksi. Yksilöä käsitetään tämän liikkeen sisällä toimijaksi, joka on vapaa hankkimaan tietoa ja kuluttamaan parantaaksensa hyvinvointiaan. Biohakkerointi perustuu suurelta osin tiedon hankkimiseen ja soveltamiseen sekä terveystuotteiden kuluttamiseen.

Terveystieteet ovat lähde, josta biohakkeri omaksuu ja soveltaa tutkimustietoa jokapäiväiseen elämäänsä.

Tätä kehityskulkua kuvaa biohakkereille suunnattujen kauppojen ja tuotteiden runsaus.

Biohakkerointi on harjoittajille myös kuluttamista. Muun muassa Teemu Arina ja Mikko Kemppe ovat tehneet aiheen popularisoinnin lisäksi biohakkerointia liiketoimintana Biohacker Center Finland –yrityksen parissa. Biohacker Center Finland ylläpitää biohakkerikauppa.com -sivustoa, jonka etusivun saatetekstinä on “Optimaalisen suorituskyvyn ja hyvinvoinnin verkkokauppa”. Kaupassa myydään hinnakkaita terveystuotteita, joita suositaan myös Biohakkerin käsikirjassa. Biohakkerointi on tällä tavoin vahvasti linkittynyttä kuluttamiseen ja puolestaan myös yksityiseen kuluttamiseen perustuvaan neoliberalistiseen terveydenhuollon ideaaliin. Terveyttä kulutetaan tuotteina ja palveluina. Terveydenhuollon painopiste on täten lähempänä yksittäisen ihmisen valintoja ja vastuita.

(18)

3 BIOHAKKEROINTI BIOPOLIITTISENA ELÄMÄNTYYLINÄ

3.1 Biohakkerointi refleksiivisen minuuden projektina

Michel Foucault kuvasi ihmisen itseymmärryksen tehtävän olevan päättymätön matka. Vastoin Sigmund Freudin ajatuksia alitajunnan merkityksellisyydestä, Foucault väitti, että ihmisen syvimmissäkään psyyken syövereissä ei ole kokemuksia, joiden nostaminen tai herättäminen paljastaisi ihmiselle hänen todellisen identiteettinsä. Hän puolestaan esitti itsetietoisuuden hankkimisen olevan itseä kohtaan tehtävää huolenpitoa. Foucault jatkaa ajatustaan väittäen ihmisen olevan tuomittu tavoitteeseen löytää elämästä merkitystä, joka on se, että ihmisluontoa uudelleenmuodostetaan jatkuvasti niiden muotojen avulla, joita ihminen luo matkansa varrella.

(Gutman, Hutton & Martin 1988, 140.)

Biohakkerointiin liittyy ihmisen suuntautuminen elämään itsen kehittämisenä ja uuden tietoisen minuuden luomisena. Anthony Giddensin mukaan modernissa yhteiskunnassa minuus on refleksiivinen: jatkuvasti uudelleen luotava ja eri tilanteissa ylläpidettävä. Minuuden ylläpitäminen on tietyn koherentin narratiivin jatkamista. Kirjoittaja määrittelee modernin ihmisen kohtaavan erilaisia merkittäviä eksistentiaalisia kysymysiä, joista yksi on minuuden jatkuvuuden kokeminen, eli henkilöyden (personhood) tunteet jatkuvassa minuudessa ja kehossa. Toinen Giddensin määrittämä eksistentiaalinen kysymys koskee rajallisuutta ja ihmiselämää, ja samanaikaisen yhteyden ja erillisyyden kokemukset suhteessa luontoon. (Giddens, 1991, 54–55.)

Giddensin elämäntyylin käsite toimii tulkintakehyksenäni biohakkerointiin arkielämän käytäntöinä.

Tältä kannalta katsottuna biohakkerointi näyttäytyy itserefleksiivisenä ja oman biologisen, psykologisen ja sosiaalisen olemisen läpinäkyväksi tekevänä elämän käytäntöjen kokoelmana.

Biohakkeroinnilla pyritään pääsemään yli lähtökohtaisten kehollisten elämänehtojen, tavoitteena emansipoitua itserefleksiiviseksi, itseohjautuvaksi yksilöksi. Samanaikaisesti biohakkerointi on myös päätös elää itserefleksiivisesti, sitoumus itsetietoisuuden hankkimiseen elämässä ja kokoelma tekniikoita, joilla tuottaa jatkuvaa informaatiovirtaa itsestä arkielämässä.

Biohakkerointia tarkasteltaessa giddensiläisittäin elämäntyylinä ja minuuden muotona, se voi vastata yksilön eksistentiaalisiin kysymyksiin elämän rajallisuudesta ja minuuden jatkuvuudesta tarjoamalla tapoja toimia elämää ylläpitäen ja samalla luoden minuudelle jatkuvan ulottuvuuden biohakkeri-

(19)

identiteetin muodossa. Elämäntyyli on tapa selvitä, mutta se myös pakko: ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin valita elämäntyyli (Giddens 1991, 81). Foucault’n ajatusta seuraten elämän merkitys voi tässä yhteydessä olla myös jatkuvasti uusinnettava resurssi.

3.2 Minuuden tekniikat ja teknologiat

Michel Foucault pyrki tutkijana selvittämään tapoja, kuinka länsimaisen kulttuurin ihmiset kehittävät tietoa itsestään talouden, psykiatrian, lääketieteen, biologian ja rangaistusopin aloilla. Vuonna 1982 pitämässään seminaarissa Foucault kuvasi tämän tiedon muodostamista erilaisiksi teknologioiksi.

Yksi Foucault’n määrittämistä tähän keskittyvistä käytännöllisen järjen muodoista oli minuuden teknologiat. Minuuden teknologiat sallivat yksilöille mahdollisuuden vaikuttaa kehoihinsa, ajatuksiinsa, käytökseensä, sieluihinsa ja olemisen tapoihinsa. Minuuden teknologioiden tavoitteena on muuttaa yksilöä ja auttaa tätä saavuttamaan tietynlainen puhtauden, onnellisuuden, viisauden, täydellisyyden tai kuolemattomuuden tila. (Gutman, Hutton & Martin 1988, 17–18.)

Elämäntyylinä biohakkerointi tuo tieteellistä tietoa osaksi tavallisten ihmisten arkielämää ja terveydellisiä valintoja. Kehollisella mittaamisella esiin tulleen datan nähdään paljastavan sellaisia

“objektiivisia totuuksia” mittaajasta, joita ei olisi aiemmin pystynyt saamaan perinteisillä

introspektion ja itsensä analysoimisen keinoilla (Ajana 2017). Itsen mittaamisen tavat sekä geeni- ja veriarvotutkimukset poikkeavat arkisista tietämisen tavoista, kuten koetuista kehollisista tai psykologisista tuntemuksista niiden esitystavan perusteella. Itsestä mittaamalla hankittu numeerinen tai graafinen data voi paljastaa ihmiselle itselleen asioita, joita oma aistimellinen kokemus ei tavoita.

Uudenlainen tiedon laji voi myös tehostaa ja tarkentaa itseä koskevan tietämisen hienojakoisuutta ja tarkkuutta.

Bruno Latour esitteli artikkelissa How to Talk About the Body? artikulaation käsitteen. Latour käytti esimerkkinä tilannetta, jossa ihmiset opettelevat tunnistamaan erilaisia tuoksuja, tulemaan “nenäksi”.

Epäartikuloituneet tuoksujen haistajat kuvaavat tuoksuja enimmäkseen omasta näkökulmastaan sen perusteella, liikuttiko tunne häntä itseään. Tällaisissa tilanteissa eri tuoksut saivat aikaan samaa käytöstä. Artikuloitunut subjekti taas kuvailee aistimuksiaan itsensä ulkopuolisen asian liikuttamana.

Mitä enemmän kontrasteja ihminen lisää ja kokee, sitä enemmän eroavaisuuksia ihmiselle tulee aistittavaksi. (Latour 2004, 209–211.)

(20)

Samansuuntaisia päätelmiä on tehnyt australialainen Deborah Lupton. Laitteilla generoitu data on merkityksellistä, koska se on ihmisestä ja ihmistä itseään varten. Ihmiset tunnistavat ihmisen ja datan sommitelmien antavan uutta ymmärrystä kehoista, tavoista ja käytännöistä. Tämä ymmärrys voi johtaa uusiin ruumiillisuuden ja minuuden muotoihin. Lupton on tutkimuksissaan huomannut ihmisten alkavan artikuloimaan ja ymmärtämään dataansa paremmin sekä näkemään selkeämmin, mitkä asiat elämässä menevät pieleen. (Lupton 2020, 79.)

Biohakkeroinnin kohdalla “nenäksi tuleminen” tarkoittaa tietoisuuden lisääntymistä kehon ja mielen toimintojen alueilla. Biohakkeroinnissa tietoa saa tieteelliseltä pohjalta, metakognitiivisin käytännöin tai mittaamalla kehon sisäisiä prosesseja. Tieteellisen tiedon soveltaminen ja vaikkapa eri ravintoaineiden vaikutuksista lukeminen ja näillä tehdyt kokemusperäiset kokeilut voivat tarjota lisää ymmärrystä kehon tapahtumista.

Länsimaisen kulttuurin teknologistumista ja tieteellistymistä on hahmoteltu laajassa mittakaavassa johtavan uudenlaiseen biososiaalisuuden aikaan. Sosiobiologinen ajattelutapa näki kulttuuria luonnon metaforan pohjalta rakentuvaksi. Paul Rabinowin (1996) esittelemä biososiaalisuuden käsite kääntää asetelman toisin päin: biososiaalisuudessa luontoa mallinnetaan kulttuuriksi, jota ymmärretään käytäntöinä. Luontoa opitaan tuntemaan ja uusintamaan tekniikoiden avulla ja siitä tulee lopulta keinotekoinen, samaan tapaan kuin kulttuurista voi kääntäen tulla luonnollista. (Rabinow 1996, 99.) Biohakkeroinnin osalta biososiaalisuus, luonnon keinotekoistuminen näkyy järjestelmäanalogian hyödyntämisessä. Ihmiskehon luonnollisuus avataan tekniikoilla ja teknologioilla biomekaaniseksi järjestelmäksi, johon voidaan tehdä interventiomaisia toimenpiteitä. Esimerkiksi aivojen kemialliseen tasapainoon ja välittäjäaineisiin tehdyt toimenpiteet heijastelevat biososiaalista suhtautumista ihmisessä olevaan luontoon, jota uusinnetaan haluttuun suuntaan. Uusintaminen perustuu hankittuun tietoon.

Mittaaminen antaa informaatiota koetusta eriävässä muodossa, joka voi olla kokemuksen kanssa yhtenevää tai ristiriitaista. Laitteilla tuotettua tietoa ei ole syytä nähdä inhimillisen kokemuksen kanssa tiukan dualistisesti, sillä voidaan perustellusti nähdä kummankin epistemologian tukevan toisiaan. Mittaustieto voi palata takaisin kehollisuuteen biohakkerin soveltaessa tätä kokemukseensa, mikä saattaa saada aikaan aiempaa artikuloidumpaa tietoa ja ymmärrystä. Biohakkerista kehittyy parempi “nenä”, oman fysiologiansa asiantuntija.

(21)

3.3 Biohakkerointi, -politiikka ja -valta

Foucault ja hänen seuraajansa ovat kirjoittaneet biovallasta ja biopolitiikasta, jotka ovat ihmisten kehoihin suuntautuvia vallan ja politiikan käytäntöjä. Biovallassa käytetään hyväksi elämän omia prosesseja ja voimia. Biopolitiikka puolestaan sekaantuu biologiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen elämään. Se tarkoittaa myös eri elintoiminnoilla ja elämänprosesseilla leikittelyä ja kokeilemista.

Tämän kaltainen hallitseminen tapahtuu kolmella eri tavalla, joita ovat elämän ja elävien kaitseminen, niiden vitaalisuuden hyödyntäminen ja niiden ottaminen teknologisesti muokattaviksi. (Helen 2016, 87.) Nykyaikaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa nämä toimenpiteet tapahtuvat yleisimmin yksilön itseensä kohdistamassa hallinnassa.

Elävistä ihmisistä hankittu tieto liittyy keinoihin ja tekniikoihin, joilla hallitaan eläviä ja elämää.

Teknisyyden termillä viitataan tässä keinoihin, jotka tekevät elämän ja hallitsemisen käytännöistä sekä hoivaamisesta ja hoitamisesta järjestelmällisiä ja johdonmukaisia mahdollistaen niiden vaikutuksen ihmisten elämään. Biopolitiikan ja elämän hallinnan sommitelmissa muotoutuneet ja vaikuttavat välineistöt auttavat ihmisiä luomaan itsereflektiivistä järkeä ja tietoa. Se kokoaa yhteen objektiivisen tiedon käsitykseen ihmisen voimavaroista, keinoista, tavoitteista ja mahdollisuuksista.

Tämä järki ja tieto on tuotettu sillä tavoitteella, että ihminen voisi suuntautua maailmassa sekä kohtaamaan sen haasteita ja mahdollisuuksia. (Helen 2016, 89–90.)

Btihaj Ajana rinnastaa inhimillisen tiedon ja valtakysymyksen. Hänen mukaansa ihmiskeho on tiedon ja valtarakenteiden alusta. Vallankäytön ja tiedon risteytymiä ihmiskehossa ovat esimerkiksi biometriset tunnistusjärjestelmät, joissa keho on pääsykoodi tai salasana, rajatarkistusten skannausteknologiat, työpaikkojen terveystarkastukset tai ruokavaliosuositukset. Monia kehoon ja ihmiseen liittyviä tiedon ja vallan risteymäkohtia yhdistää halu kontrolloida joko itseä tai muita. Itsen mittaamisen ytimessä on Ajanan mukaan halu tiedolla tehtävään itsen kontrollointiin. (Ajana 2017.) Kyky mitata jotain antaa Jill Walker Rettbergin mukaan ihmiselle tunteen kontrollista. Ihminen voi työskennellä tämän asian parantamiseen, oli kyseessä esimerkiksi tuottavuus tai terveys. Itsen mittaamisen työkaluja ei tyypillisesti ajatella itsen representaatioiksi, mutta ne säilyttävät ja esittävät kuvia ihmisestä. Nämä kuvat ovat sekä hyvin tarkkoja että kapeita, mittasivat ne askelia, sydämen iskuja tai sijaintia. Kvantitatiiviset itserepresentaatiot eivät kuitenkaan ole täysin objektiivisia, vaikka numerot, valintaruudut ja graafit antavat sen vaikutelman. Laitteisiin voi tietämättään tai tarkoituksella syöttää tietoa, joka ei kuvasta todellisuutta. (Walker Rettberg 2014, 62–64.)

(22)

Biopolitiikan näkökulmasta kontrolli alkaa minuudesta: sen kykyjen, suorituskyvyn ja tuottavuuden kontrolloimisesta. Kontrolli vaatii pohjalle itsetietoisuutta ja -ymmärrystä, jota Quantified Self –liike suosii hankittavan teknologisesti mitattavassa muodossa. Biopolitiikka ja –valta eivät ole eksplisiittisen pakottavia kurin välineitä, vaan ne noudattavat uusliberaaleja arvoja vapaasta valinnasta ja palkitsemisesta. Itsen mittaamisen kohdalla itsen hallitsemisen ja kurinalaisen elämäntavan harjoittamisen palkintona ovat esimerkiksi terveellisempi elämä ja paremman näköinen keho. Useat liikunta- ja hyvinvointisovellukset myös tarjoavat virtuaalisia mitaleja palkintoina tiettyjen ennalta määriteltyjen tavoitteiden täyttämisestä, ja jotkin itsen mittaamisen välineet, kuten aktiivisuusrannekkeet herättelevät käyttäjäänsä liikkumaan ollen eräänlainen treenikaveri. (Ajana 2017.)

Tieteellisen tiedon hankkimisessa, jakamisessa ja hyödyntämisessä on usein läsnä hierarkinen ero asiantuntijoiden ja tavallisten ihmisten välillä. Ahteensuu & Blockus (2016, 25) esittävät, että biohakkerointi voi olla omalla tavallaan haastaa asiantuntijoiden ja tavan ihmisten jaottelua toisistaan olemalla aidosti ruohonjuuritasolta lähtevä prosessi, joka toimii institutionaalisten toimintaympäristöjen ulkopuolella. Biohakkerointi tekee tieteen popularisointia omalla tavallaan, vahvan pragmaattisella suuntautumisellaan elämäntapojen muuttamiseen tieteellisen tiedon voimin.

Tätä kautta biohakkerointia voidaankin nähdä kansalaisia voimauttavaksi käytännöksi, jossa tiedon hierarkiat rikkoutuvat ja joissa yksilö ottaa itse asiantuntijan aseman suhteessa terveyteensä. Yhden valta-asetelman rikkoutuminen ei kuitenkaan poista erilaisia vallan elementtejä yhtälöstä.

Biohakkeroinnissa näkyvät elämänpoliittiset ilmiöt liittyen elämää koskevan tiedon tuotantoon, jakamiseen ja hyödyntämiseen. Biohakkeroinnin ytimessä on biovaltaan ja biopoliittiseen hallintaan liittyviä toimintoja, kuten ihmiskehoa ja -mieltä koskevan tieteen nostaminen ihanteeksi ja arkeen sovellettavaksi. Tieteellinen, empiirinen tieto on asetettu ensisijaiseksi. Ihminen on kokonaisuus, jonka toimintoihin pyritään tekemään elämää ylläpitäviä vaikutuksia.

Ihminen on sosiaalisesti virittynyt olento, joka ei elä tyhjiössä vaan erilaisten sosiaalisten, kulttuuristen, taloudellisten ja yhteiskunnallisten vaikutteiden keskellä. Länsimainen ihminen elää ajassa, jossa arvostetaan omaehtoista, tervettä ja vastuun kantavaa yksilöä. Biohakkeroinniksi nimetty elämäntyyli ja terveysorientoitunut liike kokoaa yhden termin alle useita erilaisia elämän hallitsemisen ja itsestä hankittavan tiedon käytäntöjä, pyrkien samalla auttamaan ihmisiä itsereflektiivisyydessä ja elämän käytäntöjen terveellisiksi muuttamisessa. Tavoite on yksilöllinen, mutta nämä sosiaalisesti tuotetut merkitykset ovat myös kulttuurisesti jaettuja.

(23)

4 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT

4.1 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset

Gradussani kiinnostuin aihepiirin ja ilmiön ymmärtämisestä sekä siitä, mitä biohakkerointi merkitsee elämäntyyliä edustaville. Tällaiset kysymykset ovat laadullisten menetelmien piirissä. Tuotin graduni aineiston haastatteluina, joissa haastattelin itseään biohakkeriksi kutsuvia ja elämäntyyliä harjoittavia henkilöitä. Tutkimuskysymykset alkoivat muotoutua perehdyttyäni aiheeseen sekä siitä tehtyyn yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen ja teoriaan. Kävi ilmi, että biohakkeroinnin merkityksellistäminen eroaa harjoittajien välillä merkittävästi erilaisten yksilöllisten tarkoitusperien takia. Kysymykset muodostuivat seuraaviksi:

1. Mitä biohakkeroinnin harjoittajat tekevät arjen biohakkerointina?

2. Missä roolissa teknologiat ovat biohakkerointia harjoittavan elämässä?

3. Minkälaisia merkityksiä biohakkeroinnin harjoittajat liittävät elämäntyyliinsä?

Tarkoituksenani on keskittyä biohakkerien arkeen, eli minkälaisista toimista heidän arkipäiväinen biohakkerointinsa koostuu ja mikä niissä tekee elämäntavan biohakkeroinniksi. Biohakkeroinnissa hyödynnetään erilaisia teknologisia laitteita, ja pyrin selvittämään henkilöiden teknologiasuhdetta, eli miten ne sulautuvat osaksi tutkittavien arkea. Syyt elämäntavan omaksumiseen olivat yksi tutkimuksellisista intresseistä. Lukemani kirjallisuuden ja journalististen tekstien perusteella joidenkin biohakkeroinnin aloittaneiden taustalla oli aiempia kokemuksia elämänhallinnan tai terveyden ongelmista tai halu itsensä kehittämiseen. Mahdolliset haittapuolet ja sudenkuopat biohakkerin elämäntyylissä olivat myös yksi kiinnostukseni kohteista. Kysyin haastateltavilta erilaisista epäonnistumisista tai vaikeuksista biohakkeroinnin saralla sekä heidän suhtautumisestaan niihin.

Biohakkerointiliikkeessä vaikuttanut Olli Sovijärvi arvioi Suomessa olevan jopa 100 000 biohakkeria (Aamulehti 2017). Käytetty määritelmä tosin on varsin löyhä, mikä nostaa esille kysymyksiä siitä, kuinka moni sadastatuhannesta identifioi itseään biohakkeriksi. Määritelmien joustavuuden takia tein valinnan etsiä haastateltavaksi biohakkeriksi identifioituvia ihmisiä. Tutkimuskutsuni (ks. Liite 1)

(24)

rajautui biohakkeriksi identifioituviin henkilöihin, mutta haastatteluissa kävi ilmi, että kaikki osallistujista eivät nähneet itseään biohakkerina. Huomioin tämän analyysissäni.

Pyrin tutkimuskysymysten ohjaamana pääsemään näkyvimpien puhujien mediassa antamien merkitysten taakse. Otin tavoitteeksi tutkia sitä, mitä biohakkerointi on yksityishenkilölle arjen käytäntöjen ja merkityksellistämisten, elämäntyylin, muodossa. Olin havainnut etukäteen, että se, miten vakavasti biohakkerointi otetaan vaihtelee merkittävästi. Biohakkeroinnin kentälle lukeutuu niin sanottuja “sunnuntaibiohakkereita”, mutta myös henkilöitä, jotka näkevät elämäntavan eteen paljon enemmän vaivaa, esimerkiksi ottamalla kehoonsa teknologisia implantteja.

Lisäksi halusin ottaa mukaan sosiaalitieteissä usein laiminlyötyä materiaalisuuden näkökulmaa. Olli Pyyhtinen kirjoittaa, että elämme keskellä materiaalista maailmaa, ja intiimit sidoksemme materiaalisten asioiden kanssa ovat jääneet sosiologisessa kirjallisuudessa ulkopuolelle. Ihminen ei ole ikinä aiemmin elänyt maailmassa, jossa on näin paljon tavaraa. Esineet ja materiaalit eivät ole vain passiivisia, vaan ne ovat dynaamisia ja niillä voi olla tuottavia ja aktiivisia toimijuuksia.

Teknologisuuden tunnustaminen olennaisena osana yhteiskunnallista elämää auttavat ymmärtämään sitä, miten heterogeenisistä elementeistä se koostuu. (Pyyhtinen 2016, 64–65.)

Huomioin tämän näkökulman tutkimuksessani analysoidessani haastateltavien suhteita materiaalisiin asioihin, kuten ruokaan ja teknologioihin. Biohakkerointi rakentuu elämäntyylinä merkittävissä määrin vuorovaikutuksena kehon ulkopuolisten artefaktien kanssa. Pyyhtisen kriittinen metodologinen puheenvuoro laajensi tutkielman katsantotapaa ja auttoi biohakkeroinnin ymmärrettäväksi tekemisessä.

4.2 Teemahaastattelu biohakkeroinnin tutkimusvälineenä

Valitsin aineistonkeruumenetelmäksi teemahaastattelun. Tavoitteena oli saada esille biohakkerien merkityksiä, arvoja, tunteita ja ajatuksia. Teemahaastattelu soveltuu menetelmänä hyvin tällaiseen ollen keskustelumainen ja haastateltavan sisäiseen maailmaan keskittyvä. Aihepiirinä biohakkerointi on monitahoinen ja laajalle levittyvä, ja etukäteinen teemoittelu auttoi tutkimuksen suuntaamisessa ja rajaamisessa. Teemahaastattelussa haastattelija pyrkii saamaan haastateltavaa tekemään teemoihin liittyvää itsereflektiota, ja itsetietoisuuden lisäämiseen perustuvan elämäntyylin edustajat ovat tässä tapauksessa otollisia haastateltavia.

(25)

Ennakko-oletuksenani oli, että tutkimani henkilöt olisivat hyvin halukkaita reflektoimaan terveyttään ja elämäntyyliään, mikä olisi suotuisaa laadukkaan aineiston hankkimisessa. Biohakkeroinnin ytimessä ovat läpinäkyvyyden ja avoimuuden arvot, jotka suuntautuvat lähtökohtaisesti omaa fysiologiaa, mieltä ja tapoja kohtaan. Tämä piirre biohakkeroinnissa osoittautui tutkimuksessani merkittäväksi hyödyksi oikeanlaisen aineiston saamisessa.

Teemahaastattelu menetelmänä ei oleta tiettyä kokeellisesti aikaansaatua jaettua kokemusta, vaan se lähtee oletuksesta, että yksilön ajatuksia, uskomuksia, tunteita ja kokemuksia pystytään tutkimaan tällä metodilla. Menetelmän nimi kertoo siitä olennaisimman: sen, että yksityiskohtaisten kysymysten sijaan haastattelu kulkee eteenpäin tiettyjen keskeisten teemojen kautta. Teemahaastattelu näkee tärkeäksi ihmisten tulkinnat ja asioille annetut merkitykset sekä huomioi merkitysten vuorovaikutuksellisen rakentumisen. (Hirsjärvi & Hurme 2009, 48.)

Merkitykset ovat kontekstiherkkiä, ja asiat saavat inhimillisessä todellisuudessa merkityksensä suhteessa toisiinsa. Merkitykset ovat osaltaan tiedostettuja, mutta ne ovat osaksi myös piiloisia.

(Moilanen & Räihä 2015, 52–53.) Tutkin, minkälaisia merkityksiä haastateltavat liittävät biohakkerointiin yleisesti sekä omassa elämässään. Kokemusten osalta tutkimus keskittyy haastateltavien itsetuntemuksen, vastuun ja kontrollin näkökulmiin.

Fenomenologinen tutkimusote tutkii kokemuksia, ja sen mukaan kokemukset rakentuvat merkityksistä. Ihminen näkee maailmaa merkitysten kautta. Kokemuksia tutkittaessa tutkimuksen kohteena on kokemusten rakenne ja merkityssisällöt. Fenomenologinen teoria näkee myös, että merkitykset, joiden kautta maailma todellisuus avautuu, ovat lähtökohtaisesti intersubjektiivisia eli jaettuja ja yhteisöllisiä. (Laine 2015, 31–32.)

Teemahaastattelujen parissa ei ole mielekästä rakentaa hypoteeseja. Tutkimuksen kohteena olevat ilmiöryhmät ovat kompleksisia, joten kiinnostus kohdistuu tutkittavan ilmiön perusluonteeseen ja ominaisuuksiin sekä hypoteesien, eli tässä tapauksessa uusien tutkimuskysymysten, löytämiseen.

(Hirsjärvi & Hurme 2009, 66.) Hypoteesien sijaan muotoilin tutkimusteemoja, joiden pohjalta kehitin kysymykset haastatteluihin. Nämä kysymykset nousivat esille perehtyessäni biohakkerointiin sekä teoreettiseen kirjallisuuteen, joka koski muun muassa itsen mittaamista, yksilöyttä ja hallinnan tematiikkaa. Tutkimuksessa ja haastatteluissa en halunnut kiinnittyä mihinkään aiemmista tulokulmaan liian tiukasti, vaan antaa haastateltavalle vapauden ohjata keskustelua itsensä kuuloiseksi. Monipuolinen ja laaja-alainen aiheeseen perehtyminen auttoi haastattelujen tekemisessä, kysymysten laatimisessa ja keskustelun teemojen ideoinnissa.

(26)

4.3 Aineiston tuottaminen

Aloin etsimään haastateltavia biohakkereita pääasiallisesti Facebookin kautta. Pääsin suomalaiseen Facebook-ryhmään Quantified Self and Biohacking Finland, jossa oli vuoden 2020 alussa noin 3700 biohakkeroinnista ja itsen mittaamisesta innostunutta jäsentä. Laitoin tutkimuskutsun omalle henkilökohtaiselle tililleni ja kyseiseen ryhmään joulukuussa 2020. Sain kaksi haastateltavaa henkilökohtaisen tilini kautta ja loput neljä ryhmän kautta kutsun (ks. Liite 1) nähneistä.

Tutkimukseen saamani haastateltavat kuvailivat etukäteen itseään hyvin erilaisiksi biohakkeroinnin harjoittajiksi. Otin tämän moninaisuuden osaksi tutkielmani sisältöä. Jotkut haastattelijoista kutsuivat itseään “sunnuntaihakkereiksi”, yksi kertoi harjoittaneensa Quantified Selfiä vuodesta 2002 asti, eräs kertoi painottavansa elämässään neurohakkeroinnin puolia. Haastateltavat olivat yhtä lukuun ottamatta korkeakoulutettuja. Kukin heistä oli syntyperäinen suomalainen. Tutkittavista neljä asui Itä-Suomessa ja kaksi pääkaupunkiseudulla.

Kokosin haastattelurungon alkuvuodesta 2020. Kokosin haastattelurungon viiteen osaan, ja lisäsin näiden alustavien teemojen alle 10–15 kysymystä (ks. Liite 2). Haastattelurunko koostui seuraavista teemoista: syitä biohakkeroinnin taustalla, biohakkerointi haastateltavalle, tiedon hankkiminen, suhde tietoon ja itsetietoisuuteen sekä biohakkerointiin liittyvät arvot. Pyrin kokoamaan kysymyksiä mahdollisimman avoimiksi ja olemaan johdattelematta vastauksia mahdollisia ennakko-oletuksiani kohti. Laitoin haastateltaville ennen haastattelua pohjatiedoksi haastattelurungon teemat muutamalla tarkentavalla kysymyksellä, jotta he saisivat etukäteen sulatella tutkittavia teemoja sekä myös varautua siihen, että tutkimus tulee käsittelemään henkilökohtaisia ja mahdollisesti emotionaalisesti vaikeita asioita.

Aloitin haastattelujen teon tammikuussa Kuopiossa. Ensimmäisen haastattelun tein kampukseni ryhmätyötilassa. Ensimmäinen haastattelu toimi avauksena sille, miten tulevia haastatteluja olisi hyvä pitää. Tilanteessa nousi esille huomioita kysymysten asettelusta ja haastattelun luontevasta kulkemisesta. Haastattelurunko toimi pohjana muutoin soljuvan keskustelun ohjaamiseen kohdissa, kun ohjaamiselle oli tarvetta. Huomasin myös, että tauon pitämisen mahdollisuuden tarjoaminen rentouttaa ilmapiiriä ja vähentää haastateltavan paineita pitkän haastattelusession osalta. Haastattelu kesti reilun puolitoista tuntia, mikä on teemahaastattelulle vielä tyypillinen mitta. Havaitsin, että haastattelut voisivat hyvinkin olla myös lyhyempiä, eikä yhdeltä haastateltavalta ole ehdotonta pakkoa saada vastauksia kaikkeen.

(27)

Jatkoin haastattelujen tekemistä seuraavalla viikolla. Tein haastattelut 2 ja 3 kasvokkaisina kohtaamisina. Kumpikin haastatteluista piti sisällään ensimmäistä haastattelua enemmän henkilökohtaisia ja kivuliaitakin asioita. Havaitsin viimeistään tällöin tutkivani varsin arkoja aiheita, mikä vaikutti sensitiivisyyteeni tutkijan positiossa haastattelutilanteissa. Aloin korostamaan enemmän vastaamisen vapaaehtoisuutta ja tarkkailla kysymysten asetteluja sekä tarvittaessa perääntymään, jos vastausta ei syntynyt joihinkin haastattelun kysymyksiin.

Haastattelut 2 ja 3 tapahtuivat tutkittavien kotona. Kotiympäristö haastattelun tekemisessä osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Haastateltava on kotoisassa ympäristössä, ja haastateltavat tarjosivat saapuessani kahvia tai teetä, mikä osaltaan rentoutti tilanteita. Kotiympäristössä tehtävissä haastatteluissa nousi esille myös yllättävä materiaalisuuden tekijä. Näillä biohakkereilla oli kotonaan paljon erilaisia välineitä, laitteita ja lisäravinteita, jotka konkretisoivat ja veivät keskustelua eteenpäin luontevasti. Näiden objektien mukaan ottaminen auttoi itseäni myös selventävien kysymysten esittämisessä ja biohakkerien elämäntyylin impliittisen ymmärryksen syventämisessä.

Onnekseni havaitsin näissä haastatteluissa haastattelurungon toimivan ja tuottavan haastateltavilta puhetta hyvin tutkittaviin teemoihin liittyen. Haastattelurungon teemojen ennalta haastateltaville laittaminen näyttäytyi enimmäkseen myönteisenä ja toimivana valintana. Haastattelu 2 jopa rytmittyi suurelta osin haastateltavan etukäteen kirjoittamille reflektioille aiheesta. Ajoittain etukäteinen valmistautuminen kuitenkin myös rajoitti haastattelutilanteen keskustelumaista, sujuvaa kulkemista.

Haastattelut 4 ja 5 tein verkon välityksellä etäisyyden takia. Zoom on välineenä Skypen kaltainen videopuhelupalvelu. Zoom toimi haastatteluissa mutkattomasti, ja haastatteluista sai nauhoitettua tallenteet sekä ääni- että videotiedostoina. Haastattelujen muoto pysyi jotakuinkin samana, mutta pudotin joitakin kysymyksiä haastattelusta pois ja muotoilin joitakin kysymyksiä myös uusiin, avoimempiin muotoihin. Verkon välityksellä tehdyt haastattelut pysyivät selvemmin haastattelussa käsiteltävissä asioissa, mikä saattoi liittyä eroavaisuuteen kasvokkaisen tilanteen kanssa. Huomasin, että kasvokkain tehtävässä haastattelussa on suurempi tarve tilanteen tekemisellä rennoksi ja mukavaksi esimerkiksi tarjoilujen tai aiheen ulkopuolisten asioiden puhumisen muodoissa.

Viimeinen, kuudes haastattelu tapahtui kasvokkain. Haastattelutilanne tapahtui tutkittavan kotona.

Haastattelu kulki haastattelijan osalta paremmin kuin yksikään aiempi. Tähän syinä olivat nähdäkseni haastattelutilanteen rauhallinen ilmapiiri, aineistonkeruuprosessin aikana kokemuksen ansiosta selkeytynyt haastattelijan fokus sekä pienempi tukeutuminen haastattelurunkoon. Haastattelu oli keskustelumainen ja soljuva, mikä johtui osin myös haastateltavan sujuvasanaisuudesta.