LIIKUNNAN KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSEN TUNNETTUUS JA KÄYTTÖ
PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLA JA LIIKUNTANEUVOJILLA
Kyselytutkimus Päijät-Hämeen alueella
Johanna Irjala Pro gradu -tutkielma Liikuntalääketiede Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Toukokuu 2017
Lääketieteen laitos Liikuntalääketiede
IRJALA, JOHANNA: Liikunnan Käypä hoito -suosituksen tunnettuus ja käyttö terveydenhuollon ammattilaisilla ja liikuntaneuvojilla
Pro gradu -tutkielma, 42 sivua, 1 liite (3 sivua) Ohjaajat: LT Heikki Tikkanen, LT Risto Kuronen Toukokuu 2017
Avainsanat: hoitosuositukset, liikuntalääketiede, liikuntaneuvonta, perusterveydenhuolto (YSA)
Tutkimuksella selvitettiin Liikunnan Käypä hoito -suosituksen tunnettuutta ja käyttöä perusterveydenhuollon lääkäreillä, hoitajilla ja fysioterapeuteilla sekä kunnallisilla liikuntaneuvojilla Päijät-Hämeen alueella. Lisäksi selvitettiin suosituksen käyttöä edistäviä ja estäviä tekijöitä.
Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä yhteistyössä Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikön ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n kanssa marras- joulukuussa 2016. Sähköinen kyselylomake lähetettiin 356 työntekijälle ja vastausaktiivisuus oli 39 %. Vastausaktiivisuus vaihteli ammattiryhmittäin, pienin oli lääkäreillä 16 %.
Tulokset osoittivat, että liikunnan Käypä hoito -suosituksesta oli kuullut keskimäärin kolme neljästä kaikista vastaajista, mutta hoitajista vain hieman reilu puolet oli kuullut suosituksesta. Suositukseen ilmoitti tutustuneensa lähes puolet vastaajista, mutta hoitajista vain reilu neljännes. Suositusta oli käyttänyt hieman reilu kolmannes vastaajista, hoitajista vain noin joka viides. Ammattiryhmistä aktiivisimpia suosituksen käyttäjiä olivat kyselyyn vastanneet fysioterapeutit ja liikuntaneuvojat, joista yli puolet ilmoitti käyttäneensä suositusta. Suosituksen käyttämättömyyden syiksi ilmoitettiin sisällön riittämätön tuntemus ja ajanpuute.
Suositusta käyttäneet vastaajat (n=48) ilmoittivat lähes kaikki kysyneensä potilaiden liikuntatottumuksista ja liikkumisesta sekä kirjanneensa tiedot potilastietojärjestelmään.
Suosituksesta haettiin useimmin tietoa yleisistä liikuntasuosituksista ja vähiten oli etsitty tietoa potilaan liikuntakelpoisuuden arvioimisesta. Suositusta käyttäneistä vastaajista noin kolme neljästä ilmoitti suosituksen aiheuttaneen muutoksia vähintään jossain määrin heidän toteuttamaansa asiakastyöhön.
Tutkimus osoitti, että Liikunnan Käypä hoito -suosituksen tunnettuutta ja käyttöä liikuntaneuvonnan työvälineenä tulee edistää aktiivisesti perusterveydenhuollossa, lääkäreillä ja hoitajilla. Suosituksen käyttöä työpaikoilla saattaisi edistää sen käytöstä sopiminen moniammatillisesti. Suosituksen laatijat voisivat kehittää suositusta toimivammaksi työkaluksi kohderyhmän käyttäjille. Lääkäreiden vähäinen vastausaktiivisuus antaa aiheita jatkotutkimuksille, mieltävätkö lääkärit liikunnan osaksi sairauksien hoitoa ja millaisena he kokevat oman roolinsa liikunnan edistämisessä osana sairauksien hoitoa.
Exercise Medicine
IRJALA, JOHANNA: Current Care Guideline on Physical Activity – Awareness and use of guideline among health care professionals and physical activity counsellors
Master’s thesis, 42 pages, appendixes (3 pages)
Supervisors: Heikki Tikkanen, Ph.D., Risto Kuronen, Ph.D.
May 2017
Keywords: Current Care Guidelines, exercise medicine, physical activity counselling, primary health care
The purpose of this study was to examine primary health care physicians, nurses, physiotherapists and municipal physical activity counsellor’s awareness of and use of Current Care Guideline on Physical Activity in the Päijät-Häme region. This study also assessed barriers and factors that promote use of the guideline.
The study material was collected with an electronic questionnaire in cooperation with Päijät-Häme primary health care unit and Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry during November and December in 2016. The questionnaire was sent to 356 workers. The response rate was 39 %. The response rate varied between occupation groups, the rate was lowest among physicians 16 %.
Study results show that three from four respondents were aware of Current Care Guideline on Exercise but only over half of the nurses had heard of the guideline. Nearly half of the respondents had got acquainted with the guideline, but only quarter of the nurses were familiar with the guideline. About one third of respondents had used the guideline, but only one fifth of nurses. The most active guideline users were physiotherapists and physical activity counsellors of whom more than half used the guideline in their work.
The respondents who were familiar with the guideline, but did not use it, reported poor knowledge of guideline and lack of time for reasons not using it.
Almost every respondent who had used the guideline (n=48), reported that they also had asked their patients about their physical activity habits and exercise. They also document the information into patients’ medical report. The guideline was most often used to search information about physical activity guidelines for adults and least often used to search information about how to evaluate patient`s eligibility for exercise. Three of four respondents reported, that the guideline had caused at least some changes in their working methods with patients.
This study shows that awareness and use of Current Care Guideline on Physical Activity should be promoted actively in primary health care, among physicians and nurses. Use of the guideline might increase in case a multi-professional practices will be developed in work community. Guideline producers should develop the guideline more practical tool for its users. Further research is needed in physicians` attitudes towards physical activity and exercise as a treatment of diseases. There is also a need to find out how physicians conceive their role in promoting patients` physical activity in primary health care.
2 KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSET PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA ... 5
2.1 Määrittelyä ja taustaa ... 5
2.2 Suositusten tunnettuus ja käyttö perusterveydenhuollon ammattilaisilla ... 6
2.3 Suositusten toimeenpano ja käytön haasteita ... 7
2.3.1 Hoitosuositukset ... 8
2.3.2 Organisaatio... 9
2.3.3 Ammattilaiset ... 10
2.3.4 Potilaat ... 11
3 LIIKUNTASUOSITUKSET JA LIIKUNTANEUVONTA ... 12
3.1 Väestön liikuntasuositukset ... 12
3.2 Liikunnan Käypä hoito -suositus ... 12
3.3 Mitä liikuntaneuvonnalla tarkoitetaan? ... 13
3.4 Miksi liikuntaneuvontaa perusterveydenhuoltoon? ... 15
3.5 Liikuntaneuvonnan toteutuminen ja työvälineet ... 16
3.6 Terveydenhuollon ammattiryhmien antama liikuntaneuvonta ... 19
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET ... 22
5 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 23
5.1 Aineisto ... 23
5.2 Menetelmät ... 24
6 TULOKSET ... 27
6.1 Vastaajien taustatiedot ... 27
6.2 Liikunnan Käypä hoito -suosituksen tunnettuus ja sisällön tuntemus ... 28
6.3 Liikunnan Käypä hoito -suosituksen käyttö ... 29
6.4 Liikunnan Käypä hoito -suosituksen käytön kehittämisehdotukset ... 32
6.5 Tulosten yhteenveto ... 33
7 POHDINTA ... 34
7.1 Liikunnan Käypä hoito -suosituksen tunnettuus ... 34
7.2 Liikunnan Käypä hoito -suosituksen käyttö ... 35
7.3 Suosituksen käytön kehittäminen ... 37
7.4 Tutkimuksen vahvuudet ja rajoitukset ... 38
7.5 Jatkotutkimusaiheet ... 40
8 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 41
LÄHTEET ... 43 Liite 1: Kyselylomake
1 JOHDANTO
Tutkimusnäyttö liikunnan vaikutuksista sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa on lisääntynyt ja aiempi tietopohja aiheesta vahvistunut 2000 -luvulla.
Tutkimustieto liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin on jo niin vakuuttavaa, että siitä on yleisten liikuntasuositusten lisäksi laadittu vuonna 2008 Liikunnan Käypä hoito -suositus, jonka viimeisin päivitys on tehty vuonna 2016. (Pedersen & Saltin 2015, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Käypä hoito -johtoryhmän asettama työryhmä, 2016).
Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia, joissa käsitellään tärkeitä suomalaisten terveyteen ja sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä asioita. Hoitosuositusten tavoitteena on tarjota tutkimusnäyttöön perustuvaa, arvioitua, ajantasaista tutkimustietoa sekä terveydenhuollon ammattilaisten että potilaiden käyttöön. Käypä hoito -suosituksia on tällä hetkellä julkaistu 109 kappaletta, joista potilasversioita on tehty 90 suosituksesta.
(Käypä hoito 2017)
Liikunnan Käypä hoito -suositus on muihin Käypä hoito -suosituksiin verrattuna poikkeuksellinen sisältönsä ja kohderyhmänsä vuoksi. Suosituksessa ei käsitellä vain yhden diagnoosiryhmän potilaiden hoitoa, vaan useita sairauksia, joiden ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa liikunnalla on tutkimusnäyttöön perustuen vaikutusta. Lisäksi 48 muussa Käypä hoito -suosituksessa liikuntaa on käsitelty osana tietyn sairauden ehkäisyä, hoitoa tai kuntoutusta (Kettunen 2015). Liikunnan Käypä hoito -suosituksen kohderyhmä on myös muita suosituksia laajempi, terveydenhuollon ammattiryhmien lisäksi se on suunnattu myös liikunnan ammattilaisille. (Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Käypä hoito -johtoryhmän asettama työryhmä, 2016)
Professori Ilkka Vuoren (2013) mukaan liikuntaan ohjaaminen kuuluu terveydenhuollon tehtäviin. Terveydenhuoltolakiin (1326/2010 13§) on kirjattu velvoite terveysneuvonnasta, joka tulisi sisällyttää kaikkiin terveydenhuollon palveluihin.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on todennut valtakunnallisissa linjauksissaan, terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan, visio vuoteen 2020 (Muutosta liikkeellä!
2013), että liikuntaa hyödynnetään liian vähän sosiaali- ja terveydenhuollon työvälineenä,
vaikka tutkimusnäyttö liikunnan terveyshyödyistä on kiistaton. Perusterveydenhuolto nähdään linjauksissa keskeisenä toimijana tavoittamaan terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia kansalaisia.
Tuntevatko terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaiset Liikunnan Käypä hoito - suositusta? Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää liikunnan Käypä hoito - suosituksen tunnettuutta ja käyttöä perusterveydenhuollon lääkäreillä, hoitajilla, fysioterapeuteilla ja kunnallisilla liikuntaneuvojilla Päijät-Hämeen alueella.
2 KÄYPÄ HOITO -SUOSITUKSET PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA
2.1 Määrittelyä ja taustaa
Hoitosuositusten taustalla on näyttöön perustuva lääketiede, ”evidence based medicine”
(EBM). Teknologian kehittyminen, tietokoneet ja tietokantaohjelmat ovat mahdollistaneet suurten tietomäärien käsittelyn ja siten vaikuttaneet merkittävästi näyttöön perustuvan lääketieteen (NPL) kehittymiseen. Internet on puolestaan mahdollistanut helpon pääsyn tietojen käyttöön. Näyttöön perustuva lääketiede määriteltiinkin 1990 -luvulla systeemiseksi lähestymistavaksi analysoida julkaistuja tutkimuksia kliinisen päätöksenteon perustaksi. (Claridge & Fabian 2005).
Professori David Sackett kumppaneineen (1996) tarkensivat määritelmää tarkoittamaan parhaan olemassa olevan tutkimustiedon tunnollista, tarkkaa ja järkevää käyttöä yksittäisen potilaan hoidosta päätettäessä. He korostivat tutkimustiedon voivan antaa tukea kliiniselle päätöksenteolle potilaan hoidossa, mutta se ei koskaan voi korvata kliinikon asiantuntemusta. NPL on etenkin alkuvaiheissaan herättänyt runsaasti kriittistä keskustelua puolesta ja vastaan. Pekka Louhiala ja Harri Hemilä (2005) toteavat katsauksessaan, että näyttöön perustuva lääketiede on hyvä renki, mutta huono isäntä. He kohdistavat kritiikkinsä satunnaistettuja tutkimuksia yksipuolisesti ihannoivaan toimintatapaan ja muistuttavat meta-analyyseihin liittyvistä tiedon yhdistämisen riskeistä.
David Sackett työryhmineen (1996) totesi jo NPL -määritelmää käsittelevässä artikkelissaan, että tutkimustieto ei voi olla rajoittunut pelkästään satunnaistettuihin tutkimuksiin ja meta-analyyseihin etsittäessä vastauksia potilaan hyvään hoitoon.
Juhani Kaivolan ja Kati Myllymäen (2004) mukaan hoitosuositukset tulee nähdä kliinisen päätöksenteon tukena ja työkaluna ammattitietojen ajan tasalla pitämisessä ja muistuttavat, että hoitosuositusten rajoitukset on ymmärrettävä samoin kuin hyvänkin kontrolloidun kaksoissokkokokeen tulosten soveltamisen rajoitukset yksittäisen potilaan tapauksessa. Hoitosuosituksien käytön perusteita miettiessä on tärkeää muistaa myös eettinen näkökulma. ”Lääkärillä on juridinen ja eettinen velvollisuus hoitaa potilasta hyvän hoitokäytännön mukaisesti käyttäen yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisesti perusteltuja menettelytapoja” (Kaivola & Myllymäki 2004). Potilaiden altistaminen sellaisille hoitomenetelmille, joiden hyödyttömyydestä on jo näyttöä, tai toisaalta olla
antamatta sellaista hoitoa, joka on jo jossakin päin osoitettu tehokkaaksi, on epäeettistä (Roine 1999).
Hoitosuositus (clinical practice guideline) on asiantuntijoiden järjestelmällisesti laatima, tieteelliseen näyttöön perustuva kannanotto, tietyn sairauden tai oirekuvan hoidosta.
Hoitosuosituksia voidaan käyttää potilasryhmien hoidon linjaukseen tai yksittäisen potilaan hoitopäätösten tukena. Hoitosuositukseen on koottu tieto perusteluineen tietyn sairauden ehkäisemiseksi, toteamiseksi, hoitamiseksi ja kuntouttamiseksi.
Valtakunnallisia hoitosuosituksia tai alueellisia hoito-ohjelmia on laadittu 1990 -luvulla useimmissa länsimaissa. Hoitosuosituksien laatimisen taustalla on ollut vaikuttamassa useita tekijöitä. Terveydenhuollon kustannusten kasvu ja lisääntyvä tieto hoitokäytäntöjen alueellisesta vaihtelusta ovat lisänneet tarvetta ohjata terveydenhuollon ammattilaisten päätöksentekoa. Toisaalta taas lääketieteellisen tiedon nopea lisääntyminen on tuonut haasteita terveydenhuollon ammattilaisille pysyä ajan tasalla.
(Mäntyranta, Kaila, Varonen, Mäkelä, Roine & Lappalainen 2003)
Käypä hoito -suositukset ovat suomalainen hoitosuositusten EBM -sovellus. Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, kansallisia hoitosuosituksia, jotka perustuvat parhaaseen arvioituun tutkimusnäyttöön, tavoitteena tiedollinen perusta terveydenhuollon tasalaatuiselle toiminnalle. Vastuunrajauksena on ilmoitettu suositusten olevan asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien hoidon vaikuttavuudesta eivätkä ne korvaa terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan osalta hoitopäätöksiä tehdessä. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja erikoislääkäriyhdistykset ovat tuottaneet Suomessa Käypä hoito -suosituksia vuodesta 1994 lähtien. Suositukset ovat saatavilla internetissä osoitteessa: www.kaypahoito.fi.
(Käypä hoito 2017)
2.2 Suositusten tunnettuus ja käyttö perusterveydenhuollon ammattilaisilla
Suomalaiset terveydenhuollon ammattilaiset suhtautuvat hoitosuosituksiin pääosin myönteisesti, erityisesti perusterveydenhuollon lääkärit pitävät niitä hyödyllisinä, tärkeinä ja luotettavina (Alanen 2009, Kuronen, Jallinoja, Ilvesmäki & Patja 2006, Miilunpalo, Toropainen & Mäkinen 2002, Mäntyranta ym. 2003). Suositusten tunnettuuteen ja käyttöön vaikuttavat asenteiden lisäksi myös monet muut tekijät. Risto
Seppo Miilunpalon työryhmän (2002) tutkimuksessa Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien terveyskeskusten fysioterapeuteista runsas neljännes oli tutustunut ainakin pääpiirteittäin terveysliikunnan paikallisiin suosituksiin, mutta lääkäreistä vain 13 % ja hoitajista 10 %. Lääkäreistä 43 %, hoitajista 59 % ja fysioterapeuteista liki neljännes ei tuntenut terveysliikuntasuosituksia lainkaan.
Työntekijöistä noin joka seitsemäs arvioi, että terveysliikuntasuositukset olivat aiheuttaneet muutoksia työntekijän toteuttamassa asiakasneuvonnassa.
Kurosen työryhmän (2006) tutkimuksessa Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon lääkärit tunsivat ja käyttivät eniten niitä valtimosairauksien riskitekijöihin liittyviä Käypä hoito - suosituksia, joihin liittyen heillä oli ollut koulutusta. Tutkijoiden mukaan lääkärit olivat vahvemmin lääkehoidon kannalla elämäntapasairauksien hoidossa hoitajiin verraten ja olivat myös siksi kiinnostuneempia lääkehoitoon liittyvästä koulutuksesta kuin elämäntapojen muutosta painottavista koulutuksista. Tutkimuksessa hoitajista hieman alle puolet ilmoitti, että ei tunne tupakasta vieroituksen ja dyslipidemioiden hoitosuosituksia. Tutkijat pitivät tulosta huolestuttavana, koska hoitajat osallistuvat valtimotautien riskitekijöiden hoitoon perusterveydenhuollossa ja näkivät hoitajien roolin jopa merkittävämpänä elämäntapojen muuttamiseen ohjaamisessa ja muutoksen seuraamisessa kuin lääkäreiden.
Kurosen (2015) väitöstutkimuksen mukaan suositukset, joissa hoitona on aina käyttäytymisen muutos, tunnettiin huonoimmin ja käytettiin vähän sekä lääkäreiden että hoitajien keskuudessa Päijät-Hämeen alueella. Leila Lehtomäen (2009) väitöstutkimuksessa hoitosuositusten riittämätön tunnettuus ja siihen yhteydessä olevat tekijät, nousivat kehittämistä vaativaksi kohteeksi erityisesti hoitajien osalta perusterveydenhuollossa.
2.3 Suositusten toimeenpano ja käytön haasteita
”Toimeenpano tarkoittaa hoitosuosituksen tai -ohjelman käyttöön saattamista:
lääkäreiden ja muun henkilökunnan toimintakäytäntöjen yhtenäistämistä ja tarvittaessa muuttamista. Hoitosuositusten toimeenpanon lisäksi on puhuttu hoitosuositusten käytäntöön panosta, käyttöönotosta, juurruttamisesta, ”jalkauttamisesta” ja
”maastouttamisesta”. Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään käsitettä
implementation. Se voidaan jakaa kolmenlaiseen toimintaan. Hoitosuositusten leviäminen (diffusion) on passiivista; käytännössä suositus vain julkaistaan. Levittäminen (dissemination) tarkoittaa suosituksista tiedottamista ja kertomista niiden käyttäjille.
Varsinaisessa toimeenpanossa (implementation) ei tyydytä tiedon levittämiseen, vaan sen käyttöönottoa tuetaan erilaisilla menetelmillä.” (Mäntyranta ym. 2003)
Miilunpalon työryhmän (2002) tutkimuksen tulokset osoittavat, että terveyskeskusten ja eri ammattiryhmien välillä on huomattavia eroja siinä, miten terveyskeskuksia koskevia valtakunnallisia hoitosuosituksia työyhteisössä käsitellään ja minkälaiset edellytykset työyhteisö luo yhteisten toimintakäytäntöjen kehittämiselle. Sosiaali- ja terveysministeriö on todennut terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan liittyvissä linjauksissaan (Muutosta liikkeellä! 2013), että terveydenhuollon ammattilaiset kokevat tärkeäksi edistää ja tukea liian vähän liikkuvien asiakkaiden fyysistä aktiivisuutta, mutta liikuntaneuvonnan esteinä pidetään sekä vastaanottoajan lyhyyttä että koulutuksen puutetta. ”Neuvonnan käytäntöjen kehittämisessä tulisikin tunnistaa lukuisat ammattilaiseen liittyvät yksilölliset ja organisatoriset esteet, jotta liikuntaneuvonta integroituisi terveydenhuoltoon tuloksellisesti ” (Muutosta liikkeellä! 2013).
Hoitosuositusten toimeenpano -oppaan (Mäntyranta ym. 2003) mukaan on tärkeää selvittää kohderyhmän halukkuutta siirtyä uusiin käytäntöihin sekä kartoittaa käytännön esteet. Lehtomäki (2009) on väitöstutkimuksessaan selvittänyt valtakunnallisten suositusten toimeenpanoon liittyviä esteitä eri ammattiryhmien ja johdon näkökulmista terveyskeskuksessa. Hänen tutkimuksessaan ilmeni, että vaikka yleinen asenne hoitosuosituksia kohtaan oli myönteinen, niin monilla ammattiryhmäkohtaisilla tekijöillä, organisaatiorakenteella ja kulttuurilla näytti olevan tärkeä merkitys hoitosuositusten käyttöönotossa sekä hoito- ja toimintakäytäntöjen yhdenmukaistamisessa. Lehtomäen mukaan suositusten toimeenpanon esteet ja edellytykset liittyivät itse hoitosuosituksiin, niitä käyttäviin ammattilaisiin, potilaisiin sekä organisaatioon.
2.3.1 Hoitosuositukset
Hoitosuositusta julkaistaessa tai päivitettäessä kunkin suosituksen osalta ensisijainen tiedotusvastuu on suosituksen tuottajalla tai terveydenhuollon valtakunnallisesta ohjauksesta vastaavalla keskusvirastolla tai ministeriöllä (Miilunpalo ym. 2002).
Kuitenkaan pelkkä suositusten julkaiseminen ei riitä käyttöönottoon, vaan hoitosuosituksen toimeenpano edellyttää aktiivista toimintaa tukemaan käytäntöjen muutosta (Mäntyranta ym. 2003, Sipilä & Lommi 2014).
Miilunpalon työryhmän (2002) mukaan, viitaten Grimshawin ja Russellin (1994) tutkimukseen, toimintakäytäntöjen muuttumisen kannalta olisi myös eduksi, että suositusten laadinnassa olisi mukana toimeenpanotason edustajia viitaten.
Mäntyranta työryhmineen (2003) on todennut kirjallisen potilasohjeen olevan tehokas tapa vaikuttaa terveyskäyttäytymiseen yhdistettynä suulliseen informaatioon, sillä potilaista jopa 80 % lukee saamansa ohjeet. Käypä hoidon potilasversioita on julkaistu 95 kappaletta. Niissä on esitetty tiivistetysti ja yleiskielisesti suosituksen keskeinen sisältö potilasnäkökulmasta (Käypä hoito, Potilasversiot 2017).
2.3.2 Organisaatio
Valtakunnallisten hoitosuositusten toimeenpano ja soveltaminen paikalliseen käytäntöön on tärkeää tehdä ja se on keskeinen haaste terveydenhuollolle lähitulevaisuudessa.
Toisaalta jokaisen terveydenhuoltoyksikön toimintaan kuuluvat omien toimintatapojen systemaattinen pohdinta ja kehittäminen, johon hoitosuositukset ja -ohjelmat tarjoavat hyvän työkalun. (Mäntyranta ym. 2003)
Miilunpalon työryhmän (2002) tutkimukseen osallistuneista terveyskeskuksista alle puolessa oli käsitelty tutkittuja suosituksia moniammatillisissa kokouksissa sekä tehty valmistelutyötä niiden soveltamiseksi. Työntekijöistä 10–15 % ammattiryhmästä riippuen ilmoitti, että terveysliikunta -suositusten soveltamiseksi oli tehty valmisteluja ja päätöksiä käyttöönotosta. Lehtomäen (2009) tutkimuksessa terveysliikunnansuositus tunnettiin niissä terveyskeskuksissa, jotka olivat aiemmin osallistuneet sitä koskevaan kehittämisprojektiin, muissa terveyskeskuksissa siitä ei oltu tietoisia.
Anna Puurusen (2016) mukaan kansallinen informaatio-ohjaus ei tavoita liikunnan edistämisen viranhaltijoita kunnissa. Puolet tutkimuksen kunnista ilmoitti, ettei kunnassa ollut käsitelty lainkaan uusia kansallisia ohjelmia ja suosituksia liikunnan edistämiseksi.
Tiedoksi työntekijöille uudet ohjelmat ja suositukset oli jaettu noin joka neljännessä
kunnassa ja vain joka kymmenennessä kunnassa niiden pohjalta oli päätetty toimenpiteistä.
Kurosen (2015) mukaan tarvitaan vielä enemmän kehittämistä ja muutoksia sekä suositusten että terveydenhuollon toimintamallien osalta, jotta elintapaohjaus toteutuisi perusterveydenhuollossa näyttöön perustuvilla menetelmillä.
Sipilä ja Lommi (2014) ovat todenneet, että hoitosuositukset eivät muutu hoitokäytännöiksi itsestään. He näkevät eri tahojen sitouttamisen hoitosuosituksen käyttöön organisaation johdon tehtävänä, jonka tulee huolehtia myös riittävästä resursoinnista kehittämistyölle osana organisaation pitkäjänteistä kehittämistä.
Hoitosuositusten käyttöönottamiseksi tarvitaan menetelmien räätälöimistä olosuhteiden ja muutoksen esteiden mukaan, koska ei ole olemassa menetelmää, joka toimii kaikissa tilanteissa.
2.3.3 Ammattilaiset
Monet käytännön työtä tekevät lääkärit ja muut ammattilaiset arvostavat hoitosuositusten päivitettyjä tietopaketteja ja ovat kokeneet ne luontevaksi osaksi arkipäivää (Mäntyranta ym. 2003). Kuronen (2015) selvitti väitöstutkimuksessaan päijäthämäläisten terveydenhuollon ammattilaisten asenteita valtimotautiriskiin liittyviä Käypä hoito - suosituksia kohtaan sekä niiden tunnettuutta ja käyttöä. Tutkimuksen mukaan sekä lääkärit että hoitajat luottavat Käypä hoito -suosituksiin ja pitävät niitä mahdollisuutena työnsä kehittämiseen. Tutkimuksessa lääkärit ilmoittivat tuntevansa hyvin valtimotautiriskiin liittyvät lääkekeskeiset suositukset ja käyttävänsä niitä usein.
Lehtomäen (2009) tutkimuksessa lääkärit terveyskeskuksissa ilmoittivat tuntevansa valtakunnallisista suosituksista parhaiten Käypä hoito -suosituksia, mutta elintapaneuvontaa sisältäviä suosituksia kuten terveysliikuntasuositus, he tunsivat vähän tai eivät ollenkaan. Yleisesti lääkärit pitivät suositusten sisältämää elintapaohjausta hoitajille kuuluvana tehtävänä. He saattoivat mainita siitä potilaalle vastaanotolla, mutta kiireen vuoksi ohjasivat asiakkaan saamaan neuvontaa hoitajien vastaanotolle. Hoitajat olivat kiinnostuneita terveydenedistämistä sisältävistä suosituksista ja pitivät tärkeinä lisätä Käypä hoito -suositusten tunnettuutta ja käyttöä. Fysioterapeutit ilmoittivat
tuntevansa muutamien sairauksien Käypä hoito -suositukset, joissa käsiteltiin myös fysioterapiaa. Valtakunnallisista suosituksista fysioterapeuteille tutuin oli terveysliikuntasuositus, joka useimmissa terveyskeskuksissa tunnettiin vain fysioterapiayksikössä.
2.3.4 Potilaat
Mäntyrannan työryhmän (2003) mukaan potilasohjeiden on osoitettu sekä parantavan hoidon tuloksia että lisäävän potilastyytyväisyyttä hoitoon. Honkasen, Jousimaan, Komulaisen, Kunnamon ja Sipilän (2016) mukaan potilaiden osallistumisella Käypä hoito -suositusten laadintaan pyritään tukemaan potilasnäkökantojen huomioon ottamista hoidon tavoitteissa sekä sairauksien hoidossa ja edistämään potilaiden sitoutumista Käypä hoito -suosituksiin. Keinoja ovat muun muassa kommentointipyynnöt potilasjärjestöille ja suositusta laadittaessa aiheeseen liittyvien potilasnäkökulmien selvittäminen kirjallisuushaulla sekä perustelluissa tapauksissa myös suositustyöryhmään voidaan kutsua potilasjäsen tai jäseniä.
3 LIIKUNTASUOSITUKSET JA LIIKUNTANEUVONTA
3.1 Väestön liikuntasuositukset
Maailmalla eri toimijatahot ovat julkaisseet omia liikuntasuosituksiaan tutkimustietoon perustuen väestön terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi liikunnan avulla.
Maailmalla tunnetuin liikuntasuositus lienee Amerikan yhdysvaltojen terveysministeriön liikuntasuositukset vuodelta 2008. Suositukseen on koottuna tutkimustietoon perustuen konkreettisia ja käytännön läheisiä ohjeita liikunnan toteuttamiseksi eri ikäryhmille, mutta samalla se on suunnattu myös kansallisen tason poliittisille päättäjille ja terveydenammattilaisille. (U.S. Department of Health and Human Services 2008)
Maailman terveysjärjestö WHO on julkaissut oman suosituksensa ”Global recommendations on physical activity for health” 2010. WHO on todennut fyysinen inaktiivisuuden olevan neljänneksi suurin itsenäinen kuolleisuuden riskitekijä ja fyysinen aktiivisuuden vähentyvän monissa maissa. WHO:n suositusten kohderyhmänä ovat poliittiset päättäjät ja vaikuttaminen kansallisella tasolla tavoitteena pyrkiä ehkäisemään sairauksia liikunnan avulla. (WHO 2010)
Suomessa UKK-instituutti on julkaissut aikuisten terveysliikuntasuositukset, jonka tietopohja perustuu samaan tieteelliseen kirjallisuuskatsaukseen kuin Yhdysvaltojen liikuntasuositukset. Suositukset on koottu kuvalliseen muotoon, jota kutsutaan liikuntapiirakaksi. Ympyrän muotoisella liikuntapiirakalla pyritään tiivistetysti havainnollistamaan aikuisten terveysliikunnan suositeltava minimimäärä ja teho viikossa, huomioiden terveyskunnon eri osa-alueet. UKK-instituutti suosittelee käyttämään mm.
aikuisille ja yli 65 -vuotiaille tarkoitettuja kuvallisia liikuntapiirakoita muun muassa liikuntaneuvonnan välineenä. (UKK-instituutti 2017)
3.2 Liikunnan Käypä hoito -suositus
Liikunnan Käypä hoidon alkuperäinen suositus julkaistiin vuonna 2008 ja siihen on tehty kaksi päivitystä vuosina 2010 ja 2016 sekä kohdennettu päivitys liikkumisreseptin osalta vuonna 2012. Liikunnan Käypä hoito -suosituksen tavoitteena on edistää liikunnan käyttöä aikuisilla hyvinvoinnin sekä terveyden edistämisessä että sairauksien ehkäisyssä,
hoidossa ja kuntoutuksessa. Terveydenhuollon ammattilaisten tehtävänä on kysyä liikuntatottumuksista ja liikkumisesta sekä kirjata tiedot ja kannustaa liikkumaan.
Lääkärin vastuulla on arvioida liikunnan vasta-aiheet ja sairauksiin liittyvät liikkumisrajoitteet sekä ohjata tarvittaessa potilaita jatkoarvioon. (Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Käypä hoito -johtoryhmän asettama työryhmä, 2016)
Liikunnan Käypä hoito -suositus sisältää määritelmät aiheeseen liittyvistä käsitteistä, yleiset liikuntasuositukset sekä ohjaa liikunnan aiheiden ja liikuntakelpoisuuden arviointiin interaktiivisen kaavion avulla. Suosituksesta löytyvät tiedot liikuntaharjoittelun ehdottomista vasta-aiheista, äkillisen sydäntapahtuman vaarasta liikunnan aikana sekä lääkkeistä ja liikunnasta. Hoitosuosituksen keskeistä sisältöä ovat useiden erikoisalojen asiantuntijoiden laatimat, luokiteltuun tutkimusnäyttöön perustuvat suositukset sairauksien ehkäisyyn sekä eri potilasryhmien hoitoon ja kuntoutukseen liikunnan avulla. Diagnoosiryhminä käsitellään pitkäaikaissairauksien, kuten valtimotautien, lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen, rappeuttavien tuki- ja liikuntaelinsairauksien, ahtauttavien keuhkosairauksien, muistisairauksien, depression ja useiden syöpäsairauksien, ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta liikunnan avulla osana muuta hoitoa. Suosituksessa esitetyn väittämän jälkeen on tutkimustiedon vahvuus esitetty luokiteltuna kirjallisuusviitteineen sekä muuta suositukseen liittyvää lisätietoa internetlinkkien kautta. Liikunnan Käypä hoito -suositus on suunnattu kaikille terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisille käytännön työn tueksi ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi. (Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Käypä hoito - johtoryhmän asettama työryhmä, 2016)
3.3 Mitä liikuntaneuvonnalla tarkoitetaan?
Suomessa liikuntaneuvonnasta on puhuttu jo 1990-luvulta lähtien, mutta käsitykset liikuntaneuvonnasta ja sen toteuttamistavat kunnissa ovat olleet hyvin kirjavia (Tuunanen, Puurunen, Malvela & Kivimäki 2016). Osalle liikuntaneuvontaa on tapahtumissa tai liikuntaryhmän ohessa annettu suullinen muutaman minuutin liikuntaan liittyvä ohjaus, joskus neuvonnaksi mielletään myös pelkät lajikokeilut tai laitteen tai välineen ohjaus. Yhtenäinen ja yksiselitteinen määritelmä liikuntaneuvonnan sisällöstä ja toteutuksesta on puuttunut (Kivimäki & Tuunanen 2014).
Nupposen ja Sunin (2005) mukaan liikuntaneuvonta on henkilökohtaista osallistuvaa ja tasapuolista terveysneuvontaa, joka kuuluu terveydenhoitajan, työterveyshoitajan, lääkärin sekä fysioterapeuttien tehtäviin. Neuvonnan tavoitteena on pyrkiä kehittämän asiakkaan omia näkemyksiä ja taitoja tukemaan terveyttä ja hyvinvointia. Sosiaali- ja terveysministeriö (Muutosta liikkeellä! 2013) on määritellyt liikuntaneuvonnan olevan terveydenhuollon ammattihenkilöstön toteuttamaa henkilökohtaista ja yksilötapaamisia sisältävää neuvontaa, osana terveysneuvontaa. Samassa yhteydessä tuodaan kuitenkin esille, että neuvojalla tulee olla riittävä liikunta- tai terveysalan koulutustausta.
Valtakunnallinen terveysliikunnan edistämisohjelma Kunnossa kaiken ikää (KKI) on määritellyt liikuntaneuvonnan olevan riittävän koulutustaustan omaavan ammattilaisen toteuttamaa laadukasta ja yksilöllistä neuvontaa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi. Liikuntaneuvonta ymmärretään määriteltynä prosessina, johon sisältyy sekä tavoitteita että seurantaa. Liikuntaneuvonta nähdään osana terveyden- ja sairaanhoidon kokonaisuutta ja sitä pidetään osana terveyspalvelu- sekä liikuntapalveluketjua. (Kivimäki & Tuunanen 2014)
KKI-ohjelma on (Tuunanen ym. 2016) tarkentanut liikuntaneuvonnan määritelmää yhdessä liikuntaneuvontaa järjestävien hanketoimijoiden (liikuntaneuvonnan kehittämisfoorumi) sekä liikunnan eri alojen asiantuntijoiden (liikuntaneuvonnan asiantuntijafoorumi) kanssa: ”Liikuntaneuvonta on yksilöön kohdistuvaa terveyden edistämistä. Se on tarkoitettu erityisesti terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittämättömästi liikkuville. Liikuntaneuvonta on vaiheittain etenevä ja tavoitteellinen prosessi, joka sisältää tarvittaessa useampia tapaamisia ja/tai yhteydenottoja ammattilaisen ja asiakkaan kesken. Liikuntaneuvonnan tavoitteena on, että asiakas motivoituu liikkumaan itselleen mieluisalla tavalla, omaa terveyttään ja hyvinvointiaan edistäen.”
Määritelmiä yhdistää liikuntaneuvonnan kohderyhmä; terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittämättömästi liikkuvat. Määritelmät eroavat toisistaan liikuntaneuvonnan toteuttajien osalta, osassa toteuttajina nähdään terveydenhuollon ammattilaiset ja osassa myös liikunta-alan ammattilaiset. Epäselväksi jää myös nähdäänkö terveysliikunta - suosituksen perusteella tehtävä liikuntaneuvonta vain sairauksia ehkäisevänä. Jos liikuntaneuvonnan työkaluna nähdään Liikunnan Käypä hoito -suositus, voidaan se nähdä
myös sairauksien hoidon osana tai niitä kuntouttavana. Tätä taustaa vasten terveydenhuollon ammattilaisilla on koulutuksensa puolesta paremmat lähtökohdat kuin liikunta-alan ammattilaisilla antaa liikuntaneuvontaa potilaille, joilla on jo jokin sairaus tai toimintakyvyn rajoite huomioitavana liikunnan pariin ohjatessa.
KKI -ohjelman julkaisun mukaan liikuntaneuvonta nähdään hyvin eri tavalla jopa terveydenhuollon sisällä, osa ammattilaisista mieltää neuvonnaksi jo lyhyen puheeksi ottamisen ja osa tarkoittaa sillä pidempää prosessia. Palveluketjussa mukana olevien ammattilaisten tulee tietää, mitä toimipaikan liikuntaneuvontaprosessilla tarkoitetaan ja tarvittaessa selkeyttää sitä. (Kivimäki & Tuunanen 2014)
3.4 Miksi liikuntaneuvontaa perusterveydenhuoltoon?
Suomessa väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä säädetään perustuslaissa (731/1999), kuntalaissa (410/2015), liikuntalaissa (390/2015) ja terveydenhuoltolaissa (1326/2010). Terveydenhuoltolain pykälässä 12 todetaan, että kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, tämän voidaan katsoa velvoittavan eri tahoja yhteistyöhön myös liikuntaneuvonnan järjestämisessä. Lakien lisäksi valtio ohjaa kuntia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toteuttamisessa informaatio-ohjauksen keinoin kuten erilaisin ohjelmin ja linjauksin.
Sosiaali- ja terveysministeriö (2010) on julkaissut suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa sekä valtakunnalliset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan (Muutosta liikkeellä! 2013), joissa molemmissa käsitellään myös liikuntaneuvontaa.
STM:n suosituksissa kunnille liikunnan edistämiseksi sosiaali- ja terveystoimen johdon muistilistassa korostetaan liikunnan ymmärtämistä osana sairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta kaikenikäisillä, minkä tulisi näkyä päivittäisessä työssä. Henkilöstöllä tulisi olla valmiudet ja välineet antaa laadukasta ja valtakunnallisten suositusten mukaista liikuntaneuvontaa ja ohjata kuntalaisia liikuntapalveluiden asiakkaaksi.
Liikuntaneuvonnan menetelminä perusterveydenhuollossa tulisi olla Liikunnan Käypä hoito -suositus ja liikkumisresepti, myös osana potilastietojärjestelmää. Liikuntatoimen johtoa muistutetaan liikuntaneuvonnan aktiivisesta tarjoamisesta kuntalaisille ja toimivasta liikuntapalveluketjusta terveystoimesta vapaa-ajan liikkujaksi. (STM 2010)
Sosiaali ja terveysministeriö (Muutosta liikkeellä! 2013) on esitellyt neljä päälinjausta terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan lisäämiseksi, joista yhden päälinjauksen tavoitteena on liikunnan nostaminen keskeiseksi osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta. Linjauksissa kuvataan tavoitteita ja esitetään konkreettisia toimintaehdotuksia erilaisille toimijoille.
Liikuntaneuvonta nähdään merkittävänä keinona liian vähän liikkuvien opastamisessa liikunnallisen elämäntavan pariin. Linjauksessa tuodaan esiin terveydenhuollon toimijoille suunnattu Liikunnan Käypä hoito -suositus sekä työkaluksi kehitetty liikkumisresepti.
Terveyskeskuksessa työskentelevät terveydenhuollon ammattilaiset tavoittavat vuosittain merkittävän osan väestöä ja ovat siksi avainasemassa tavoittamaan myös terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportin mukaan vuonna 2015 terveyskeskuskäyntejä oli kaikkiaan 24,1 miljoonaa ja asiakkaita oli yhteensä 3,7 miljoonaa. Käynneistä 6,8 miljoonaa oli lääkärikäyntejä ja muun terveydenhuollon ammattihenkilökunnan luona käyntejä oli 17,2 miljoonaa. (THL 2016)
3.5 Liikuntaneuvonnan toteutuminen ja työvälineet
Kunnossa kaiken ikää -ohjelma (KKI) on selvittänyt, mitä kunnissa liikuntaneuvonnalla tarkoitetaan, mitä se sisältää ja millaisia ovat tulevaisuuden haasteet sekä esittelee liikunnan palveluketjun. ”Liikuntaneuvonnan tila kunnissa” -kyselyyn vastasi 158 kuntaa keväällä 2013 kaikilta liikunnan aluejärjestöjen alueilta. Kyselyyn vastanneista kunnista 59 % ilmoitti tarjoavansa liikuntaneuvontaa ja palvelun käynnistäminen oli harkinnassa tai suunnitteilla 22 % kunnista. Potilastietojärjestelmää osana liikuntaneuvontaa ilmoitti hyödyntävänsä 30 % kunnista. (Kivimäki & Tuunanen 2014).
Kuntien terveyden edistämisaktiivisuutta kuvaava TEAviisari vuoden 2012 tietojen mukaan kunnista 52 % ei ollut sopinut työnjaosta terveyttä edistävän liikunnan kehittämisessä ja edistämisessä kunnan liikunnasta ja perusterveydenhuollosta vastaavien tahojen kesken (Komulainen, Saaristo, Sjöholm & Ståhl 2012). Vaikka yhteistyötä liikuntaneuvonnasta vastaavien toimijoiden ja eri sektorien välillä kunnissa tehdään, niin yhteistyö ei ole säännöllistä tai johdonmukaista (Kivimäki & Tuunanen 2014).
TEAviisarin vuoden 2016 tietojen mukaan 60 % kunnista järjesti liikuntaneuvontaa
terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuville. Liikuntaneuvontaa järjestävistä kunnista 73 % ilmoitti, että sosiaali- ja terveyspalvelujen piiristä ohjataan asiakkaita sekä liikuntaneuvontaan että organisoidun liikunnan pariin. Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan koordinoinnista oli sovittu liikuntatoimen ja terveydenhuollon kesken 74 % kunnista, tyypillisimmin kokonaisuudesta vastasi liikuntatoimi. (Puurunen 2016).
Päijät-Hämeessä on tehty aktiivista terveysliikuntaa edistävää työtä maakunnallisesti ja kehitetty ensimmäisenä Suomessa maakunnallinen liikuntaneuvonnan malli. Päijät- Hämeen liitto (2008) on julkaissut maakunnallisen Päijät-Hämeen terveysliikuntastrategian 2009–2020 väestön hyvinvointia tukemaan ja terveysliikuntaa edistämään. Strategian viidestä kärjestä yhtenä on maakunnallisen liikuntaneuvonnan avulla lisätä liikkujien määrää. Liikuntaneuvonta Päijät-Hämeessä aloitettiin ensimmäisenä Lahdessa vuonna 2006, mutta vasta maakunnallinen liikuntaneuvonta- projekti vuosina 2012–2015 loi yhteentoista Päijät-Hämeen kuntaan poikkihallinnollisen liikuntaneuvonnan toimintamallin osaksi kuntien palveluja. Maakunnallisen liikuntaneuvonnan kehittämishankkeen toimintamalli on yksi KKI -ohjelman raportissaan ”Laatua liikuntaneuvontaan” esittelemistä malleista. Maakunnallinen liikuntaneuvonta (MLN) -projekti (6/2012–3/2015) oli Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu (PHLU) ry:n koordinoima hanke, jossa yhteistyössä yhdentoista Päijät-Hämeen kunnan kanssa luotiin poikkihallinnollinen liikuntaneuvonnan toimintamalli osaksi kunnan palveluja. Liikuntaneuvonnan keskeinen tavoite oli asiakkaan liikuntatottumusten muutos. Liikuntaneuvojina toimivat Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:ssä kolme liikunnanohjaajaa (AMK), joista yhdellä oli myös fysioterapeutin koulutus. Osa kunnista järjesti liikuntaneuvontaa kunnan omana toimintana.
Terveydenhuollon rooli mallissa oli tavoittaa ja ohjata liikuntaneuvonnan kohderyhmään kuuluvia aikuisia neuvontaan. Lähete neuvontaan ja tiedot neuvonnasta kirjattiin Effica- potilastietojärjestelmään. Projektissa luotiin myös liikunnan palveluketju, josta tuli pysyvä toimintamalli poikkihallinnolliseen yhteistyöhön sosiaali- ja terveystoimen, liikuntatoimen sekä muiden liikuntapalveluita tuottavien toimijoiden välillä.
Palveluketjun tärkeä lenkki oli matalankynnyksen liikuntaryhmät, joihin neuvojat tarvittaessa ohjasivat neuvottavia. (Tuunanen ym. 2016)
Perusterveydenhuollossa voi olla käytössä suullisen ohjauksen lisäksi erilaisia lähetekäytäntöjä liikuntaneuvontaan, kuten sähköisen järjestelmän oma liikuntalehti tai suora ajanvaraus neuvojalle. Toimivimmiksi tavoiksi KKI -ohjelman kyselyn perusteella on osoittautunut lääkärin tai hoitajan tekemä ajanvaraus tai lähete potilastietojärjestelmän kautta suoraan liikuntaneuvojalle, joka on puhelimitse yhteydessä asiakkaaseen.
(Kivimäki & Tuunanen 2014)
Liikkumisresepti on kehitetty 2000 -luvun alussa liikuntaneuvonnan työkaluksi terveydenhuollon vastaanotolle. Se sisältää liikuntaneuvonnan ydinkohdat, joten potilaan neuvonta tapahtuu suullisesti liikkumisreseptiä täytettäessä. Reseptiin kirjataan potilaan liikuntatottumukset, riittävyys terveyden kannalta, liikkumisen tavoitteet, ohje (muodot, useus, kesto ja rasittavuus) ja toteutumisen seuranta. Liikkumisreseptin kirjaamisen rakenne ohjaa samalla liikuntaneuvonnan toteuttamista. (Liikkumisresepti 2016)
Kansainvälisten kokemusten rohkaisemana Suomessa toteutettiin liikkumisreseptihanke vuosina 2001–2004, jonka tavoitteena oli lisätä lääkäreiden liikuntaneuvontaa perusterveydenhuollossa ja siten edistämään etenkin terveydellisiin riskiryhmiin kuuluvien potilaiden liikkumista. Hankkeessa kehitettiin liikuntaneuvonnan tueksi paperinen ”Liikkumisreseptilomake”. Lääkärit tavoittavat suuren osan perusterveydenhuollon potilaista, mutta keskustelevat potilaiden kanssa liikunnasta harvemmin kuin muut ammattiryhmät. Suomen lääkäriliiton kyselyiden perusteella liikuntaneuvonta tai reseptin käyttö ei kuitenkaan lisääntynyt lääkäreiden keskuudessa hankkeen toteutusaikana. (Ståhl ym.2004, Aittasalo, Miilunpalo & Kukkonen-Harjula 2006)
Liikkumisreseptistä on tehty satunnaistettu kontrolloitu tutkimus perusterveydenhuollossa (Aittasalo ym. 2006), jossa koeryhmän lääkärit toteuttivat vastaanotolla tavanomaisen hoidon lisäksi liikkumisreseptin mukaisen neuvonnan, kun kontrolliryhmässä toteutui ainoastaan tavanomainen hoito. Tutkimuksessa liikkumisreseptin käyttö lisäsi terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien aikuisten liikkumista lyhyellä aikavälillä. Liikkumisreseptiryhmän potilailla oli yksi viikoittainen vapaa-ajan hengästymistä aiheuttava liikuntakerta enemmän kuin kontrolliryhmän potilailla.
Liikuntaneuvonnan kehittämishanke (LIREKE 2011–2012) kehitti toimintatapaa liikkumisreseptin käyttöönottamiseksi ja liikuntaneuvonnan yhteistyöhön terveydenhuollon ja liikunta-alan ammattilaisten kesken sekä oppaan liikkumisresepti käyttöön vuonna 2013 (Liikkumisresepti 2016). Liikkumisresepti on ollut alun perin saatavilla paperilomakkeena, mutta vuonna 2017 Liikkumisresepti -lomake on hyväksytty THL:n koodistopalvelutyöryhmässä ja se on valmis otettavaksi käyttöön sähköisiin potilastietojärjestelmiin” (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017).
Liikunnan Käypä hoito -suositusta on esitetty liikuntaneuvonnan taustamateriaaliksi, mutta sen tunnettuutta tai käyttöä kohderyhmässä ei ole tutkittu. Suomalainen lääkäriseura Duodecim on koonnut systemaattisesti kotimaisten asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita hoitosuosituksiin liittyen vuodesta 2007 alkaen.
Kirjallisuusluettelo sisälsi 146 artikkelia. Kirjallisuusluettelosta ei löytynyt otsikkojen perusteella yhtään artikkelia Liikunnan Käypä hoito -suositukseen liittyen. Luettelo oli saatavilla Käypä hoito -sivustolla, mutta sen päivitys ja julkaisu Käypä hoidon internet- sivuilla lopetettiin vuonna 2016 vähäisen kysynnän vuoksi (henkilökohtainen tiedonanto Lamberg 2017).
3.6 Terveydenhuollon ammattiryhmien antama liikuntaneuvonta
Ståhl, Borodulin, Kujala ja Jousilahti (2004) selvittivät laajan lääkäri- ja väestökyselyn avulla lääkärien toteuttaman liikuntaneuvonnan yleisyyttä ja tarvetta. Tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä 64 % ilmoitti kysyneensä vähintään joka kolmannelta potilaalta hänen liikkumistottumuksistaan. Tutkimuksen väestökyselyyn vastanneista puolet koki saaneensa riittävästi tietoa lääkäriltä liikunnan merkityksestä. Liikuntaneuvonnalla oli selkeä väestön tuki ja tarve. Tutkimuksen perusteella liikuntaneuvontaa ja liikuntaan motivointia tulisi lisätä terveydenhuollossa. Wolff, Masset, Weber, Mockenhaup, Hassmiller ja Maibach (2010) tutkimuksessa amerikkalaiset terveyspalveluiden käyttäjät suhtautuivat avoimesti terveysneuvontaan ja toivoivat sitä osaksi rutiinikäyntejä.
Neuvonnan toivottiin sisältävän räätälöityä tietoa, tavoitteita ja seurantaa.
Cornuz, Ghali, Carlantonio, Pecoud ja Paccaud (2000) tutkimuksessa sveitsiläiset lääkärit kokivat ajan ja potilaiden kiinnostuksen puutteen tärkeimmiksi ennaltaehkäisevän neuvonnan esteiksi. Minna Aittasalon ym. (2006) tutkimuksen mukaan, terveydenhuollon
ammattilaiset kokivat liikuntaneuvonnan suurimpina esteinä ajan, neuvontataitojen sekä luottamuksen puutteen edistää käyttäytymisen muutosta. Tompkins, Belza & Brown (2009) tutkimuksessa hoitajat kokivat hoitokäynnin lyhyyden sekä potilaiden kiinnostuksen puutteen neuvonnan esteiksi. Tutkimuksessa hoitajista hieman vajaa puolet oli neuvonut yli 50 % potilaistaan liikkumaan. Suurin osa hoitajista (84 %) piti neuvontaa yhtä tärkeänä kuin lääkkeiden määräämistä.
Pohjois-Amerikkalaisessa tutkimuksessa Lobelon, Duperlyn ja Frankin (2009) mukaan lääkäreillä oli runsaasti tietoa fyysisen aktiivisuuden terveyshyödyistä, mutta silti lääkäreiden liikuntaneuvonnan määrä oli pysynyt vähäisenä. Amerikkalaisista aikuisista 34 % raportoi saaneensa liikuntaneuvontaa viimeisimmällä lääkärikäynnillään.
Lääkäreiden liikuntaneuvonnan aktiivisuuteen vaikutti heidän omat asenteensa liikuntaa kohtaan ja liikkumistapansa. Fyysisesti inaktiiviset lääkärit toteuttivat epätodennäköisemmin liikuntaneuvontaa kuin fyysisesti aktiivisemmat lääkärit.
Liikunnallisesti aktiivisemmat lääkärit neuvoivat ja motivoivat asiakkaitaan uskottavammin ja vakuuttavammin kuin fyysisesti inaktiiviset lääkärit. Lääkäreiden oma liikunta-aktiivisuus lisäsi myös heidän arvostustaan liikuntaa kohtaan preventiivisenä ja terapeuttisena työkaluna. Howe, Leidel, Krishnan, Weber, Rubenfire ja Jackson (2010) tutkimuksessa oli samansuuntainen tutkimustulos kuin Lobelon ym. (2009) tutkimuksessa; lääkärien oma aktiivinen liikuntakäyttäytyminen ja koulutus neuvontatekniikoissa voivat parantaa potilasneuvontaa elämäntapamuutoksissa.
Verhagenin ja Engbersin (2009) mukaan fysioterapeutit työskentelevät pääosin sekundaari- tai tertiääripreventiota työssään toteuttaen, joka kaventaa mahdollisuuksia edistää fyysisen aktiivisuuden lisäämistä hyvinvoinnin edistämiseksi. Koulutuksensa ja kokemuksensa puolesta heillä olisi osaamista toteuttaa liikuntaneuvontaa ja heitä voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän fyysisen aktiivisuuden edistämisessä. Tutkijoille jäi epäselväksi pitäisikö kaikki lähetteen saavat potilaat ohjata liikuntaneuvojalle vai tulisiko lääkärin ohjata heikoimmat ja sairaimmat potilaat fysioterapeutille ja ns.
terveemmät liikuntaneuvojalle.
Australialaiset Shirley, van der Ploeg ja Bauman (2010) tutkivat fysioterapeuttien ja fysioterapiaopiskelijoiden roolia, neuvontakäytäntöjä ja neuvonnan esteitä potilaiden fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä. Fysioterapeutit sekä fysioterapiaopiskelijat mieltävät
neuvonnan osaksi työtään ja kokevat että heillä on riittävästi tietoa ja taitoja tehdä neuvontaa. Fysioterapiassa neuvonta fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi yhdistettynä tavanomaiseen ohjaukseen vastaanotolla vaikuttaa toimivimmalta tavalta edistää potilaiden fyysistä aktiivisuutta. Fysioterapeutit kokivat neuvonnan esteet vähäisiksi.
Tutkijat toteavatkin fysioterapeuttien ammattiryhmän olevan alihyödynnetty fyysisen aktiivisuuden edistämisessä.
Hébert, Caughy ja Shuval (2012) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mukaan useimmat perusterveydenhuollon palveluiden tuottajat pitävät liikuntaneuvontaa tärkeänä ja he uskoivat, että heillä on mahdollisuus edistää potilaidensa fyysistä aktiivisuutta. He ovat epävarmoja neuvonnan vaikuttavuudesta ja kokevat epävarmuutta yksityiskohtaisesta neuvonnasta potilaidensa fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä.
Neuvonnan esteiksi he ilmoittivat ajan, koulutuksen ja korvauksen puutteen. Katsauksen mukaan liikuntaneuvontaa antoivat todennäköisimmin toimijat, joka olivat itsekin fyysisesti aktiivisia.
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET
Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää kyselytutkimuksella Liikunnan Käypä hoito -suosituksen tunnettuutta ja käyttöä perusterveydenhuollon vastaanottojen lääkäreillä, hoitajilla ja fysioterapeuteilla sekä kunnallisilla liikuntaneuvojilla Päijät- Hämeen alueella. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa Liikunnan Käypä hoito - suosituksen tunnettuudesta, käytöstä ja sen esteistä Päijät-Hämeen alueella.
Tutkimuskysymykset:
1. Tuntevatko perusterveydenhuollon vastaanottojen lääkärit, hoitajat ja fysioterapeutit sekä kunnalliset liikuntaneuvojat Liikunnan Käypä hoito – suositusta?
2. Jos tuntevat suosituksen, miten tarkasti he tuntevat sen sisältöä?
3. Käyttävätkö perusterveydenhuollon vastaanottojen lääkärit, hoitajat ja fysioterapeutit sekä kunnalliset liikuntaneuvojat suosituksia työssään?
5 AINEISTO JA MENETELMÄT
5.1 Aineisto
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat perusterveydenhuollon ammattilaiset sekä kunnalliset liikuntaneuvojat Päijät-Hämeen alueella. Tutkimus toteutettiin Päijät-Hämeessä neljän eri sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajan toimialueilla, joita olivat peruspalvelukeskukset Aava ja Oiva sekä Heinolan ja Lahden kaupungit.
Peruspalvelukeskus Aava (Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä 2016) oli perusterveydenhuollon kuntayhtymä, johon kuuluivat Päijät-Hämeestä Hartola, Orimattila ja Sysmä sekä Uudeltamaalta Myrskylä ja Pukkila sekä Kymenlaaksosta Iitti.
Peruspalvelukeskus Oiva (2016) oli Hollolan kunnan organisaatioon kuuluva taseyksikkö, joka tuotti kuntien Asikkala, Hollola, Kärkölä, Padasjoki sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut. Liikuntaneuvonnasta kunnissa vastasivat kuntien omat liikuntaneuvojat tai kunnat olivat voineet ostaa palvelun Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:ltä.
Tutkimusluvat haettiin kaikkien neljän perusterveydenhuollon palveluntuottajan toimialueilta erikseen. Kunnallisten liikuntaneuvojien tutkimukseen osallistumisluvat kysyttiin heidän esimiehiltään liikuntapalveluista tai Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:ltä, jos kunnat ostivat liikuntaneuvonnan palveluna sieltä. Vuoden 2017 alusta aloitti uusi organisaatio Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, jonka muodostivat peruspalvelukeskukset Aava ja Oiva sekä Heinolan ja Lahden kaupungit yhdistyessään yhdeksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristöterveyden palvelujentuottajaksi (Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä 2017).
Aineiston keruu toteutettiin ajalla 10.11.–16.12.2016. Paikallinen yhteistyökumppani Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö kokosi perusterveydenhuollon yksiköiden esimiesten (johtavat lääkärit, hoitajat ja kuntoutuksesta vastaavat) yhteystiedot tutkijan käyttöön. Kysely lähetettiin esimiehille sähköpostiviestinä, jossa oli linkki sähköiseen lomakkeeseen. Esimiehet välittivät kyselyn työntekijöilleen. Liikuntaneuvojien ja heidän esimiestensä yhteystiedot kokosi tutkijan käyttöön toinen paikallinen yhteistyökumppani Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry. Liikuntaneuvojat saivat kyselyn vastauslinkin sähköpostissa suoraan tutkijalta. Esimiehet ilmoittivat sähköpostilla, kuinka monelle
työntekijälle he olivat kyselyn sähköpostilinkin lähettäneet. Varsinaisen kyselyn lisäksi esimiehille lähetettiin kaksi muistutusviestiä kyselyyn vastaamisesta työntekijöille välitettäväksi. Kyselyn vastauslinkin sai esimiesten ilmoituksen perusteella yhteensä 356 perusterveydenhuollon työntekijää ja tutkijan lähettämänä 13 kunnallista liikuntaneuvojaa. Kyselyyn vastasi 143 työntekijää. Kyselyyn olivat vastanneet lääkärien ja eri koulutustaustaisten hoitajien (terveydenhoitajat, sairaanhoitajat ja lähihoitajat) lisäksi fysioterapeutit, toimintaterapeutit, kuntohoitajat ja liikuntaneuvojat.
Fysioterapeutit ammattiryhmänä otettiin mukaan tutkimusaineistoon, koska he ovat liikkumis- ja toimintakyvyn asiantuntijoita, joiden työmenetelmiä ovat muun muassa ohjaus ja neuvonta (Suomen Fysioterapeutit 2014). Kysely oli lähetetty myös 13 toimintaterapeutille ja kuntohoitajalle, mutta nämä ammattiryhmät suljettiin pois aineiston jatkokäsittelystä, koska he eivät kuuluneet tutkimuksen kohderyhmään tai työskentelivät muissa tehtävissä (esim. apuvälinepalvelut). Aineiston käsittelyssä eri koulutustaustoilla olevat hoitajat yhdistettiin yhdeksi ammattiryhmäksi hoitajat otsikon alle. Lääkärit ja liikuntaneuvojat muodostivat omat vastaajaryhmänsä työtehtävien mukaan, vaikka liikuntaneuvojillakin oli erilaisia koulutustaustoja. Näin saatiin muodostettua neljä eri ammattiryhmää, yhteensä 139 vastaajaa, joiden vastauksista tutkimusaineisto koostuu.
5.2 Menetelmät
Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella (Liite 1.) Itä-Suomen yliopiston E-lomakepohjaa käyttäen. Kyselylomakkeen kysymykset suunniteltiin vastaamaan tutkimuskysymyksiin mahdollisimman yksiselitteisesti (Kuvio 1.).
KUVIO 1. Tutkimuskysymyksistä johdetut kysymykset kyselylomakkeeseen.
Lomakkeen suunnittelussa käytettiin pääosin strukturoituja kysymyksiä, koska pyrittiin tekemään kyselyn täyttö vastaajille mahdollisimman nopeaksi ja helpoksi. Muutamat kysymyksistä olivat strukturoidun ja avoimen kysymyksen välimuotoja, joilla pyrittiin menetelmätriangulaatiota hyödyntäen tarkentamaan ja saamaan lisätietoa strukturoituihin kysymyksiin. Strukturoidun kysymyksen jälkeen oli vapaa tekstikenttä muun muassa suosituksen käytön esteiden ja käyttöä lisäävien tekijöiden selvittämiseksi. Kyselyn rakenne suunniteltiin niin, että mitä paremmin suosituksen tunsi, sitä enemmän tarkentavia kysymyksiä vastaajalle esitettiin. Jos vastasi, ettei ollut kuullut Liikunnan Käypä hoito -suosituksesta, kysely päättyi siihen. Suosituksesta kuulleille, kysely jatkui kysymyksellä, onko tutustunut suositukseen. Tässä kieltävä vastaus taas päätti kyselyn ja kyllä -vastauksen antaneet saivat lisäkysymyksen; onko käyttänyt suositusta. Kieltävän vastauksen antaneilta suosituksen käyttöön liittyen kysyttiin syytä, miksi ei ole käyttänyt ja kyllä -vastauksen antaneilta kysyttiin lisäkysymyksiä suosituksen käyttöön liittyen.
Lomakkeen suunnitellulla rakenteella oli vaikutusta tutkimusjoukon kokoon, koska kaikki kysymykset esitettiin vain suositusta käyttäneille vastaajille, muiden vastaajien osalta kysely oli suunniteltu päättymään jo aiemmin.
Yhteistyötahot Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän perusterveydenhuollon yksiköstä ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:stä kommentoivat lomaketta suunnitteluvaiheessa ja koekäyttivät lomakkeen sähköistä täyttämistä. Yhteistyönä laadittiin saatekirje, joka liitettiin kyselyn alkuun. Saatekirjeen tavoitteena oli informoida vastaajia kyselyn tarkoituksesta ja tavoitteista paikallisen toiminnan kehittämiseksi ja motivoida vastaamaan. Kun lomake oli lähetetty vastaajille, niin tutkijalle tuli yhteydenottoja lomakkeen täyttämisen ongelmiin liittyen. Ongelma oli tekninen ja lomakkeen toimintaan liittyvä. Lomake ohjasi vastaajaa tallentamaan tiedot, kun vastaaja ilmoitti esimerkiksi, että ei ole kuullut suosituksesta, mutta tallennus ei onnistunut kuin vasta lomakkeen lopussa. Kun ensimmäinen ilmoitus ongelmasta tuli tutkijalle, oli vastaajia kyselyyn siinä vaiheessa ollut 15. Lomakkeen tekninen ongelma selvitettiin ja korjattiin saman aamupäivän aikana ja lähetettiin viesti ongelman korjauksesta.
Lomakkeen virhe huomioitiin siihen mennessä tulleiden vastausten käsittelyssä. Kaikki ei -vastauksen jälkeen olevat vastaukset poistettiin aineistosta, kuten olisi tapahtunut lomakkeen toimiessa oikein. Kaikki tutkimukseen tulleet vastaukset ovat mukana käsiteltävässä aineistossa, koska ei -vastaukset on huomioitu aineiston käsittelyssä, riippumatta sen jälkeisistä vastauksista lomakkeen virheestä johtuen.
6 TULOKSET
6.1 Vastaajien taustatiedot
Kyselyyn vastasi yhteensä 139 ammattilaista ja kyselyn vastausprosentti oli 39 %.
Kyselyyn aktiivisimmin vastasivat ammattiryhmistä liikuntaneuvojat ja fysioterapeutit.
Lääkäreillä vastausaktiivisuus oli kaikkein vähäisintä (Taulukko 1.).
TAULUKKO 1. Kyselyyn vastaajien lukumäärät ja vastausprosentit ammattiryhmittäin.
Lähetetyt kyselyt Vastaukset Vastausaktiivisuus (%)
Fysioterapeutit 75 41 55 %
Hoitajat 142 70 49 %
Liikuntaneuvojat 13 8 62 %
Lääkärit 126 20 16 %
Yhteensä 356 139 39 %
Vastanneista oli naisia 91 % ja miehiä 9 %. Noin kolmannes vastaajista oli iältään 40–49 -vuotiaita, hieman yli neljännes 30–39 -vuotiaita ja noin viidennes oli 50–59 -vuotiaita.
Vastaajista 44 % (61/139) arvioi, että yli 60 % heidän työajastaan liittyi pitkäaikaissairaiden hoitoon, 36 % (50/139) vastaajista arvioi, että 40 - 60 % heidän työajastaan liittyi pitkäaikaissairaiden hoitoon. Vastaajista 14 % (19/139) arvioi, että alle 40 % heidän työajastaan liittyi pitkäaikaissairaiden hoitoon ja vain 6 % (9/139) vastaajista ilmoitti, ettei heidän työaikaansa liittynyt lainkaan pitkäaikaissairaiden hoitoon.
Taustatietojen yhteenveto on koottu taulukkoon 2.
TAULUKKO 2. Liikunnan Käypä hoito -suosituksen kyselytutkimukseen vastanneiden taustatiedot.
Fysioterapeutit (n=41) Hoitajat (n=70) Liikuntaneuvojat (n=8) Lääkärit (n=20) Fysioterapeutit
n (%)
Hoitajat n (%)
Liikuntaneuvojat n (%)
Lääkärit n (%) Sukupuoli
Mies 4 (10) 3 (4) 2 (25) 4 (20)
Nainen 37 (90) 67 (96) 6 (75) 16 (80)
Ikä
Alle 30 v 7 (17) 4 (6) 0 3 (15)
30 - 39 v 10 (24) 14 (20) 5 (63) 8 (40)
40 – 49 v 10 (24) 31 (44) 2 (25) 2 (10)
50 – 59 v 11 (27) 12 (17) 1(12) 6 (30)
Yli 59 v 3 (8) 9 (13) 0 1 (5)
Työaika pitkäaikaissairaiden potilaiden parissa
Yli 60 % työajasta 22 (54) 30 (43) 0 9 (45)
40 – 60 % työajasta 7 (17) 32 (45) 4 (50) 7 (35)
Alle 40 % työajasta 8 (19) 7 (10) 3 (38) 1 (5)
Ei lainkaan 4 (10) 1 (2) 1 (12) 3 (15)
6.2 Liikunnan Käypä hoito -suosituksen tunnettuus ja sisällön tuntemus
Liikunnan Käypä hoito -suosituksesta oli kuullut 74 % (103/139) vastaajista ja vajaa puolet 46 % (64/139) oli tutustunut suositukseen (Taulukko 3.).
TAULUKKO 3. Liikunnan Käypä hoito -suosituksesta kuulleet ja siihen tutustuneet.
Fysioterapeutit (n=41) Hoitajat (n=70) Liikuntaneuvojat (n=8) Lääkärit (n=20) Fysioterapeutit
n (%)
Hoitajat n (%)
Liikuntaneuvojat n (%)
Lääkärit n (%) Kuullut suosituksesta 40 (98 %) 40 (57 %) 8 (100 %) 15 (75 %) Tutustunut suositukseen 30 (73 %) 19 (27 %) 6 (75 %) 9 (25 %)
Suositukseen tutustuneilta kysyttiin, miten tarkasti he olivat suositukseen tutustuneet.
Suositukseen oli tutustunut selaillen 45 % (29/64) vastaajista, 41 % (26/64) ilmoitti perehtyneensä pääpiirteissään ja 14 % (9/64) ilmoitti lukeneensa sen huolellisesti.
Suositukseen tutustuneista fysioterapeuteista ja lääkäreistä suurin osa oli ensimmäisen kerran tutustunut siihen ammattilehden välityksellä. Lääkäreistä kukaan ei ollut kuullut suosituksesta ensimmäistä kertaa tutkintoon johtavissa perusopinnoissa tai työpaikalla työnantajan kautta. Hoitajista enin osa oli ensimmäisen kerran kuullut suosituksesta työpaikallaan työnantajan kautta tai muuta kautta. Liikuntaneuvojista kukaan ei ollut kuullut ensimmäisen kerran suosituksesta ammattilehden välityksellä, vaan tutkintoon johtavissa perusopinnoissa, työpaikalla tai muuta kautta.
6.3 Liikunnan Käypä hoito -suosituksen käyttö
Liikunnan Käypä hoito -suositusta ilmoitti käyttäneensä 35 % (48/139) vastaajista (Taulukko 4.).
TAULUKKO 4. Liikunnan Käypä hoito -suositusta käyttäneet.
Fysioterapeutit (n=41) Hoitajat (n=70) Liikuntaneuvojat (n=8) Lääkärit (n=20) Fysioterapeutit
n (%)
Hoitajat n (%)
Liikuntaneuvojat n (%)
Lääkärit n (%) Käyttänyt suositusta 22 (54 %) 15 (22 %) 5 (63 %) 6 (30 %)
Suositukseen tutustuneista ja sen käyttämättä jättäneistä 70 % (9/16) ilmoitti syyksi että, ei tunne suosituksen sisältöä riittävän hyvin ja 38 % (5/16) ei ehdi käyttää suositusta työssään. Vastaajista kaksi (2/16) ei kokenut sitä työssään tarpeelliseksi.
Suositusta käyttäneistä suurin osa 73 % (35/48) oli etsinyt tietoa yleisistä liikuntasuosituksista. Tietoa sairauksien ehkäisystä ja hoidosta liikunnalla oli etsinyt 63
% (30/48) suositusta käyttäneistä vastaajista. Kaikkein vähiten oli etsitty tietoa. miten arvioida potilaan/asiakkaan liikuntakelpoisuutta 15 % (7/48) vastaajista. Suositusta käyttäneistä lääkäreistä yksi ilmoitti etsineensä tietoa liikuntakelpoisuuden arvioimisesta.
Yhteenveto suosituksesta etsitystä sisällöstä ammattiryhmittäin on esitetty taulukossa 5.
TAULUKKO 5. Mitä tietoa on etsitty Liikunnan Käypä hoito -suosituksesta?
Fysioterapeutit (n=22) Hoitajat (n=15) Liikuntaneuvojat (n=5) Lääkärit (n=6) Fysio-
terapeutit n (%)
Hoitajat n (%)
Liikunta neuvojat n (%)
Lääkärit n (%)
Aikuisten yleiset liikuntasuositukset 16 (73) 13 (87) 2 (40) 4 (67) Miten arvioida liikuntakelpoisuutta 2 (9) 2 (13) 2 (40) 1 (17) Miten ehkäistä sairauksia liikunnalla 11 (50) 11 (73) 3 (60) 5 (83) Miten hoitaa sairauksia liikunnalla 14 (67) 7 (47) 4 (80) 5 (83) Miten kuntouttaa liikunnalla 11 (50) 4 (27) 2 (40) 4 (67)
Suositusta käyttäneistä 96 % (46/48) oli myös kysynyt potilaalta/asiakkaalta hänen liikkumistottumuksistaan ja liikkumisesta (Taulukko 6.). Päivittäin liikkumistottumuksista ja liikkumisesta oli kysynyt 54 % (26/48) vastaajista ja ammattiryhmistä aktiivisimmin liikkumistottumuksista ja liikkumisesta olivat kyselleet fysioterapeutit ja hoitajat. Suositusta käyttäneistä lääkäreistä yksi ilmoitti kysyneensä potilaalta/asiakkaalta hänen liikkumistottumuksistaan ja liikkumisesta päivittäin. Yksi vastaajista ilmoitti, ettei ollut kysynyt lainkaan potilaalta/asiakkaalta hänen liikkumistottumuksistaan ja yksi ettei ollut kysynyt liikuntatottumuksista ja liikkumisesta, koska asiakkaina ei ole ollut pitkäaikaissairaita. Liikuntatottumuksista ja liikkumisesta kysyneet ammattilaiset myös kirjasivat tiedot (43/46) lähes poikkeuksetta potilastietojärjestelmään.
TAULUKKO 6. Liikunnan Käypä hoito -suositusta käyttäneiden liikuntatottumuksista kysyminen ja kirjaaminen.
Fysioterapeutit (n=22) Hoitajat (n=15) Liikuntaneuvojat (n=5) Lääkärit (n=6) Fysioterapeutit
n (%)
Hoitajat n (%)
Liikuntaneuvojat n (%)
Lääkärit n (%) Kysynyt liikunnasta ja
liikkumistottumuksista
Päivittäin 14 (64) 11 (73) 0 1 (17)
Viikoittain tai harvemmin
8 (36) 3 (20) 5 (100) 4 (67)
Ei lainkaan 0 1 (7) 0 1*
Kirjannut tiedot potilaspapereihin
22 (100) 13 (87) 4 (80) 4 (67)
* yksi lääkäreistä ei kysynyt eikä kirjannut koska, ei ollut pitkäaikaissairaita potilaita
Suositusta käyttäneistä vastaajista suurin osa 73 % (35/46) olivat täysin tai jossain määrin samaa mieltä väitteestä, että suositus oli aiheuttanut muutoksia heidän toteuttamassaan asiakastyössä. Suositusta käyttäneistä vastaajista vain yksi oli täysin eri mieltä väitteestä, että suositus oli aiheuttanut muutoksia hänen toteuttamassaan asiakastyössä. Suositusta käyttäneistä vastaajista kaksi oli jättänyt vastaamatta kysymykseen. Taulukossa 7 on esitetty ammattiryhmittäin Liikunnan Käypä hoito -suosituksen vastaukset suosituksen aiheuttamista muutoksista asiakastyöhön.
TAULUKKO 7. Väite: Liikunnan Käypä hoito -suositus on aiheuttanut muutoksia toteuttamassani asiakastyössä.
Fysioterapeutit (n=22) Hoitajat (n=14) Liikuntaneuvojat (n=5) Lääkärit (n=5) Täysin samaa
mieltä n (%)
Jossain määrin samaa mieltä n (%)
Jossain määrin eri mieltä n (%)
Täysin eri mieltä n (%)
Fysioterapeutit 2 (9) 15 (68) 4 (18) 1 (5)
Hoitajat 2 (7) 8 (53) 4 (27) 0
Liikuntaneuvojat 1 (20) 3 (60) 1 (20) 0
Lääkärit 1 (17) 3 (50) 1 (17) 0
2 vastaajaa jättänyt vastaamatta kysymykseen
Yli puolet 56 % (27/48) suositusta käyttäneistä vastaajista ilmoitti, ettei suosituksen käytöstä ollut sovittu työpaikalla, ja 31 % (15/48), että suosituksesta ei ollut keskusteltu
