T aim i K ananen
Laukaalainen kirjailija
L E O K A L E R V O
Leo Kalervo Tietävätkö kaikki laukaalaiset,
että eräs eturivin prosaistimme, Leo Kalervo, on kotoisin Leppä- veden Auvilan talosta? Hän on porvarilliselta nimeltään Leo Ka
lervo Ekiin, joka syntyi 27.9.
1924, kävi Leppäveden kansakou
lun ja oleskeli Keski-Suomessa vuoteen 1956.
Leo Kalervo on itse kertonut elämänsä alkuhistoriasta kanslisti
]
Lilja Arkelalle: ” 01en kaksois- puoli ja synnytyksessä kätilönä oli ollut Peuran Miina, joka joutui antamaan hätäkasteen kahdelle pojalle. Pauli kuoli, Leo virkui, kun Alatalon Manta (myöh. Ala- vuojärven emäntä) pani lämpöi
siin. Kirkollisessa kasteessa lisät
tiin nimeeni Kalervo, josta sain kirjailijanimen. Siellä se on Pauli kirkkomaassa ja olisin kai minä
kin ilman Mantan huolenpitoa.”
Leo Kalervo on kertonut Lilja Arkelalle elämästään vielä seuraa- vaa: ” 01in vuosina 1943— 44 Kin- komaan parantolassa ilmarintapo- tilaana ja minua typetettiin sen jälkeen 3— 4 vuoden ajan. Aluksi olin töissä Keskimaan varastolla Jyväskylässä ja asuin kotona.
Myöhemmin toimin kaupanhoita
jana Äänekoskella ja Enonkoskel
la. Helsinkiin siirryin 1956 ja olin siellä aluksi Valiolla varastonhoi
tajana.
Äänekoskella aloitin tämän kir
jailijantyöni, kirjoittelin ja pääsin lukemisen makuun. Osuuskauppa- koulun olen käynyt, mutta kirjoit
telu on minulle luontevin opiske
lutapa. Kaupunkiin ajauduin olo
suhteiden pakosta, mutta mielel
täni olen vieläkin maalainen ja pukeudun mielelläni maalaisittain.
Ei ihminen, joka on maalla syn
tynyt, koskaan tule täysin kau
punkilaiseksi, mutta en ole kiu
saantunut Helsingissä asumisesta- kaan. Vaimoni Eila on kansakou
lunopettaja ja meillä on kaksi las
ta: tyttö ja poika.”
KALERVON KIRJAILIJANURA
Leo Kalervo on kirjoittanut 5 romaania, useita radiokuunnelmia ja nyt häneltä on tulossa seik- kailu-salapoliisiromaani nimeltään TUPPISUU SUOMALAINEN. Hä
nen esikoisteoksensa MALTTA
MATON NUORUUS ilmestyi v.
1957 ja romaanin sisältöön ovat
epäilemättä vaikuttaneet kirjaili
jan kokemukset Kinkomaalla. Seu- raavat romaanit: PYÖRILLE RA
KENNETTU (1958), PELIVARA (1961) ja TYTTÖ, POIKA JA VOILEIPÄ liikkuvat palveluelin
keinojen maailmassa, teollistuvas
sa maaseutumiljöössä tai kaupun
gissa. Viimeinen romaani KIIN
NITYS MENNEESEEN (1967) on nimensä mukaan menneiden muistelua ja siinä liikutaan var
sin usein sodanaikaisessa Lau
kaassa.
Leo Kalervo on saanut tunnus
tusta ja pitää kirjojen kirjoitta
mista leipäpuunaan. Hän sai vuon
na 1962 valtion kirjallisuuspalkin
non, vuosina 1964— 66 hän nautti nuoremman kirjailijan apurahaa ja sen jälkeen vanhemman kirjai
lijan apurahaa. Yleisradio myönsi hänelle myös stipendin v. 1966.
Näistä apurahoista ja stipendeis
tä kertyvät tulot eivät suinkaan ole ruhtinaalliset. Viimeisen ro
maanin myyntimenestys ei ollut kehuttava, sanoi Kalervo itse.
ONKO KALERVO
KOTISEUTUKIRJAILIJ A ? Paikkakunnat kaikkialla maail
massa "omistavat” mielellään me
nestyneet kirjailijat, ja monessa tapauksessa kirjailija on jopa ve
tävä matkailumainos. Leo Kaler
vo tunnetaan yleensä keskisuoma
laisena kirjailijana. Hän on synty
nyt Laukaassa. Onko hän tuotan- tonsakin perusteella laukaalainen kirjailija? sitä sopii pohtia.
Kysyin asiaa häneltä itseltään puhelinkeskustelussa. "Tietysti mi- Jatk. siv. 20
17
nussa on annos keskisuomalaisuut- ta ja laukaalaisuutta, sillä olen elänyt suurimman osan elämästä
ni siellä” , myönsi hän, "Laukaa on kuitenkin hämärtynyt muistis
sani, sillä olen siellä käynyt läh
dettyäni varsin harvoin. Haluni on kuvata keskiverto suomalaista.
Tietysti laukaalaiset voivat tun
nistaa viimeisessä romaanissani sellaisia paikkoja kuin kirkonky
län Kuntalankentän, hautuumaan, työväentalon ym. Moni voi nähdä romaanin henkilöissä piirteitä isästäni, äidistä, naapureista. Mut
ta on väärin luulla, että olisin käyttänyt malleina tapahtumia ja henkilöitä sellaisenaan. Arkinen todellisuus on yksiniitinen ja val
ju. Se antaa ainesta taiteelle, mut
ta taidetta se ei ole sellaisenaan.
Minä olen aina ollut kova 'valeh
telemaan’ ” , naurahti Kalervo.
"Tapahtumat, jotka noihin paik
koihin liitän kirjassani ,ovat juuri sellaisina eläneet vain minun mie
likuvituksessani.”
Eklinien suku on asunut Leppä- veden Auvilaa vuodesta 1875 asti:
Kalervo on siis vanhaa laukaa
laista sukuperää. Monet Kiinnitys menneeseen -romaanin tapahtumat voi luontevasti kuvitella Auvilan taloon. Myös romaanin keskeinen
henkilöstö tuntuu elävältä laukaa- laisuudesta käsin katsottuna. Kir
jailija Eila Pennanen on romaa
nia arvostellessaan antanut sen henkilöistä määritelmiä: ylpeys, sulkeutuneisuus, ehdoton kunnian- vaatimus itseensä nähden. Näitä ominaisuuksia olen ollut havait
sevinani laukaalaisessa maan vilje
lijäväestössä, jos kohta ne ovat ominaisia kaikille "tuppisuu suo
malaisille” . Laukaalaiset tuntene- vat myös omakseen ihmislajin, jo ka on pidättyväistä ja kankeaa, itseään arvostavaa ja tunnollista, jonka mielestä ilmaisukyky on jo tenkin sopimaton ominaisuus, jon
ka mielestä on asioita, joista ei puhuta ja tunteita, joita ei ilmais
ta edes perheenjäsenten kesken.
Leo Kalervon omasta kirjaili- janpersoonallisuudesta löytyy näi
tä samoja piirteitä. Hän on yhtä turvallisesti kiinni vanhassa ro- maaniperinteessä kuin hänen maanviljelijänsä isiensä auran jäl- jissä. Hän on hienovarainen sie
lunelämän kuvaaja ja luotettava yhteiskunnallisten ilmiöiden kir
jaaja. Hän ei riehaannu räikeisiin seksuaalipaljasteluihin, poikkeus
ihmisten kuvaamiseen tai uskon
nollisten arvojen häpäisyyn ä la Hannu Salama. Ei hänen tyyliin
sä sovi myöskään tunnettujen henkilöiden paljastelu Marko Ta
pion tavoin. Ei hän voi kuten Vei
jo Meri kuitata sotaa hirtehishuu- morilla. Leo Kalervo on vakava
” normaali-ihmisen” kuvaaja ja hänen takapihasotansa (kotirinta
ma ja rintaman takaiset kasar
mit) on myönteisyydessään toden
tuntuinen. Sota-aika oli velvolli
suuksien tunnollista täyttämistä, sen ajan todellinen sankaruus il
meni normien ylittämisenä yhtä hyvin koti- kuin sotarintamalla.
Keskivertoihminen ei ollut rinta
makarkuri.
Leo Kalervon "vetävä” kerron
ta on helppolukuista, "vanhanai
kaista” . Hänen asennoitumisensa kuvattavaan on kuitenkin uuden
aikainen. Hän on objektiivinen ku
vaaja, joka ei osoita sormella, mi
kä on arvokasta tai arvotonta, hyvää tai huonoa. Luokittelu jä
tetään lukijan harkinnan varaan.
Kotiseudun kuvaajana hän ei si
ten voi olla ylisanainen runoilija, mutta laukaalainen (tai kuka ta
hansa suomalainen) lukija voi hä
nen koruttomasta kerronnastaan syventää kotomaansa kuvaa ja nähdä sitä vasten asetettuna vi
lahduksen omasta olemuksestaan kuvassa, jota ei ole ” retusee- rattu” .
20
