Sirpa Pöyhönen
ELÄMÄNTARINA INTERSUKUPUOLISEN HENKILÖN SELVIYTYMISESTÄ
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Sosiaalityön tutkinto-ohjelma Pro gradu tutkielma Huhtikuu 2021
TIIVISTELMÄ
Pöyhönen, Sirpa: Elämäntarina intersukupuolisen henkilön selviytymisestä Pro gradu- tutkielma
Tampereen yliopisto
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma Ohjaaja: Kirsi Juhila
Huhtikuu 2021
Pro gradu–tutkielmassa tarkastelen intersukupuolisuuttaa. Suomessa ei ole tehty paljon tutkimusta intersukupuolisen identiteetin omaavan henkilön identiteetin/sukupuolisuuden kokemuksesta ja kehollisuudesta sekä selviytymiskeinoista.
Meillä on sukupuolen kaksinapainen ajattelutapa, jossa jokaisen yksilön vaaditaan mahtumaan joko nais- tai mieskategoriaan jo syntymähetkestä lähtien. Intersukupuolisuudella on biologinen tausta eli lapsen sukupuolta ei syntymähetkellä voida varmistaa jompaankumpaan sukupuoleen kuuluvaksi. Intersukupuolisuus voi ilmetä vasta murrosiässä tai aikuisuudessa. Ihminen voi olla tietämätön tilanteestaan läpi elämänsä. Vain harvoin tila on ihmiselle hengenvaarallinen, jolloin tarvitaan lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa.
Tutkielman tavoitteena on tutkia kvalitatiivisesti eli laadullisen tutkimuksen keinoin, omaelämäkertahaastatteluna, millaisena ilmiönä intersukupuolisuus ja identiteetin/sukupuolisuuden rakentuminen ja kehollisuus sekä selviytymiskeinot kuvautuvat. Tarkoituksena on saada tietoa myös siitä, kuka on auttanut intersukupuolista henkilöä selviytymään ja saamaan tietoa tilanteestaan. Pohdinnassa on tuotu esiin kahden asiantuntijan arvioita intersukupuolisen henkilön kohtelusta ja selviytymisestä. Tutkimuksen aineistonkeruu on toteutettu yksilöhaastattelulla SKYPEn välityksellä marraskuun 2020 aikana. Haastattelu on nauhoitettu, litteroitu ja aineiston analyysi on toteutettu elämäkerta- analyysin menetelmällä kuvailemalla aineistoa suhteessa aiempaan teoriaan ja osin narratiivisen tutkimusotteen keinoin.
Tutkimuksessa muodostuu kuva intersukupuolisen henkilön identiteetin/kehollisuuden rakentumisesta sekä selviytymiskeinoista yhden haastateltavan tulkitsemana. Omaelämäkertahaastattelu osoittaa, että asia on vieläkin trauma kantajalleen. Näkemykset intersukupuolisesta henkilöstä ovat olleet sidoksissa yhteiskunnalliseen tilanteeseen, lähinnä yhteiskunnan antamiin merkityksiin sukupuolijakaumasta. Asiaa on salailtu ja vauvojen sukuelimiä on muutettu paremmin vastaamaan käsitystä kahtiajakoisesta sukupuolesta tai hormonilääkityksellä on ohjailtu sukupuolen suuntaa.
Psykososiaalinen tuki on suurilta osin ollut läheisten, kolmannen sektorin tarjoaman julkisen, yhteiskunnan normeihin vaikuttavan selvitystyön ja heidän järjestämän vertaistuen varassa. Tutkimus tuo esiin ja johtopäätökset vahvistavat, kuinka intersukupuolisen identiteetin omaavat ovat joutuneet sopeutumaan yhteiskunnan määrittämien normien mukaan tiettyyn sukupuoleen, vaikka kansainvälinen ja kansallinen lainsäädäntö on kehittynyt. Intersukupuolisuus tulee hyväksyä luonnollisena kehollisena vaihteluna ja jokainen on arvokas omana itsenään.
Suomenkieliset avainsanat: sukupuoli, intersukupuolisuus, identiteetti, toiseus Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck- ohjelmalla.
ABSTRACT
Pöyhönen, Sirpa:
Master’s thesis University of Tampere Social Work
Supervisor: Kirsi Juhila April 2021
In my master's thesis, the focus is at intersex. There has not been done research in Finland so much on the experiences of a person with an intersex identity/sexuality, physicality and on the meaning of surviving. We have bi-polar way of thinking about sex, in which every person is required to fit into either a female or a male category since the moment of the birth. Intersex has a biological background, and at the birth the sex of a child cannot be confirmed to belong to either sex. Intersex can only occur in adolescence or adulthood. A person can be ignorant of person’s situation throughout life. There is rarely a life-threatening condition to a person, requiring medical examination and treatment.
The aim of this master’s thesis was to study, by means of qualitative research, an autobiographical interview, what kind of phenomenon intersex gender and the construction and body of identity / sexuality as well as the means of surviving are described. The purpose was also to get information about who has helped an intersex person to survive and get information about situation. On the reflection has highlighted the assessments of two experts on the treatment and survival of an intersex person. The data collection of the study was carried out through an individual interview via SKYPE during November 2020. The interview has been recorded, spelled out and the analysis of the material has been carried out using the method of biographical analysis, describing the material in relation to the previous theory and partly by means of a narrative research approach.
The study forms a picture of the construction of the identity/body of an intersex person and the means of surviving as interpreted by one interviewee. An autobiographical interview shows that the case is still a trauma to its plaintiff. Perceptions of the intersex person have been related to the social situation, mainly to the meanings given by society about the gender distribution. Perceptions of the intersex person have been related to the social situation, mainly to the meanings given by society about the gender distribution. The matter has been kept in secrecy and babies' organs have been changed to better respond to the perception of two-grained or sex hormone medication is maneuvered in the direction of gender. Psychosocial support has largely been with loved ones, the public sector provided by the third sector, research and peer support organized by them.
The findings of the study confirm the findings of previous studies that those with intersex identity have had to adapt to a particular gender according to societal norms, despite the development of international and national legislation. Intersex must be accepted as a natural bodily variation and everyone is valuable itself.
Keywords:
English keywords: intersex, intersexlity
The originality of this thesis has been checked using the Turnitin OriginalityCheck service.
.
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 1
2 INTERSUKUPUOLISUUS SUKUPUOLEN MÄÄRITELMÄNÄ ... 4
2.1 Intersukupuolisuuteen johtavia syitä ... 4
2.2 Monimerkityksinen sukupuoli ... 7
2.3 Näkökulma intersukupuolisuudesta ...10
2.4 Ammattiauttajat ja kokemusasiantuntijat ...12
3 IDENTITEETIN RAKENTUMINEN JA TOISEUS ...15
3.1 Identiteetti ...15
3.2 Sukupuoli-identiteetti ja kehollisuus ...16
3.3 Toiseuden tuntemus ...18
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ...19
4.1 Aiheen rajaus ...19
4. 2 Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymykset ...20
4.3 Elämäkertatutkimus menetelmänä ...20
4. 4 Tutkimusaineistona asiantuntijakeskustelut ja elämäkertahaastattelu ...22
4. 5 Analyysimenetelmä ...27
4. 6 Tutkimuksen eettisyys...31
4.6.1 Tietosuoja ja yksityisyys ...32
4.6.2 Haastateltavan itsemääräämisoikeus ...33
4.6.3Haastateltavan psyyken suojaaminen ...33
5 TUULIAN TARINA INTERSUKUPUOLISUUDESTA ...34
5.1 Syntymä vanhempien kertomana ...35
5.2 Varjo lapsuuden yllä ...37
5.3 Nuoruus ja kehonkuva ...41
5.4 Aikuinen nainen ja intersukupuolisuus ...46
5.5 Johtopäätökset ...50
6 POHDINTA ...54
LÄHDELUETTELO ...59
LIITTEET I-II ...64
Liite I Haastattelupyyntö pro gradu- tutkielmaa varten ...64
Liite II Elämänkaariajattelun mukainen haastattelurunko...65
Taulukko 1. Omaelämäkerran kerrontaskeema (Anni Vilkko 1997, 105). ...30
Taulukko 2. Omaelämäkerran kerrontaskeema mukaillen (Anni Vilkko 1997, 105.) ...53
1 1 JOHDANTO
Tässä tutkielmassa perehdyn sukupuolen tutkimukseen ja viitekehyksenä on intersukupuolisuuden tutkimus. Tarkastelen osin kotimaisten ja kansainvälisten tutkimusten, artikkeleiden ja kirjallisuuden sekä yksilöhaastatteluiden keinoin näkemystä intersukupuolisuudesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää intersukupuolisen henkilön identiteetin ja sukupuolisuuden/kehollisuuden kokemusta sekä selviytymiskeinojen rakentumista yhteiskunnassa. Tässä tutkielmassa käytän rinnakkain termejä intersukupuolinen ja intersukupuolisen identiteetin omaava henkilö. Suomen lainsäädäntö velvoittaa määrittelemään kehot joko normaaleiksi tai poikkeaviksi kahden sukupuolen kaavalla, koska Suomen väestötietojärjestelmä mahdollistaa ainoastaan naisen tai miehen rekisteröimisen väestötietojärjestelmään. Sukupuoli ilmenee rekisteröidystä henkilötunnuksesta. (Laki väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista 661/2009 3 luku.) Intersukupuolinen on henkilö, jolla todetaan vaihtelua geneettisen, anatomisen ja hormonaalisen sukupuolen välillä. Intersukupuolisuus voi ilmetä myös myöhemmässä elämänvaiheessa.
Hermafrodiitti-nimitystä ei enää pidetä asiallisena, vaikka kansainvälisissä tutkimuksissa termiä käytetään edelleen. ”Sukupuolen käsitteeseen liittyvät voimakkaasti sukupuoliroolit ja stereotyyppiset ajattelutavat, sillä karkean sukupuolen kaksijakoisuuden vuoksi yhteiskunnassamme on erilaisia odotuksia, yleistyksiä ja uskomuksia tietylle sukupuolelle sopivasta käyttäytymismallista.
Sosiaalisen sukupuolen kehittymisen katsotaan tapahtuvan sosialisaation myötä erilaisissa oppimisen ja tuottamisen prosesseissa. Englannin kielessä biologiseen sukupuoleen viitataan sanalla sex ja sosiaaliseen sukupuoleen käsiteellä gender.” (Canadian Institutes of Health Research, 2020.)
Tutkielmassa tarkastelen intersukupuolisen identiteetin omaavan henkilön kokemuksia yksilöhaastattelun keinoin. Olen haastatellut 1980-luvulla syntynyttä intersukupuolisista henkilöä, joka kertoi, että hänellä on naisen identiteetti, mutta intersukupuolisuus on osa hänen identiteettiään, mikä on helpottanut hänen omaa ymmärrystään itsestään ja yhteiskuntaan sijoittumistaan.
Olemmehan kulttuurissamme mieltäneet ajatuksen sukupuolen kahtiajakoisuudesta. Sukupuoli käsitteenä ei tarkoita pelkästään biologista sukupuolta, vaan se on paljon moninaisempi ja koostuu eri ulottuvuuksista. Sukupuoli-identiteetti on yksilön kokemus omasta sukupuolestaan. Ihmisen biologinen sukupuoli on määritelty anatomisista ja hormonaalisista tekijöistä, ja näiden ominaisuuksien perusteella ihmiset on jaettu kahteen sukupuoleen. Intersukupuolisuus voi kuitenkin olla ihmisen ainutkertainen identiteetti.
2
Toisessa pääluvussa käsittelen intersukupuolisuuden käsitettä ja intersukupuolisuuteen johtavia biologisia syitä, joista esittelen vain tunnetuimpia diagnosoituja tiloja. Pidän tärkeänä tutkimukseni kannalta tuoda esiin myös syitä, jotka johtavat intersukupuolisuuden toteamiseen. Toisen luvun alaluvussa syvennyn laajemmin sukupuolen tutkimukseen. Aluksi kerron sukupuolen monimuotoisuudesta ja avasin hiukan sukupuolen määrityksiä. Toisen luvun kolmannessa alaluvussa kuvaan näkökulmaa intersukupuolisuudesta ja erilaisia luokittelutapoja, muotoja sekä ilmiöön suhtautumista kautta vuosisatojen. Selvitän neljännessä alaluvussa ammattiauttajien merkitystä intersukupuolisen identiteetin omaavalle henkilölle.
Kolmannessa pääluvussa käsittelen identiteettiä pääosin Anni Kulmalan (2006) väitöskirjan mukaan ja jaottelin identiteetit kahteen alalukuun. Ensiksi käsittelen yksilöllistä eli henkilökohtaista- ja sosiaalista identiteettiä sekä viimeisenä sukupuoli-identiteettiä, johon liitän myös intersukupuolisen identiteetin ja kehollisuuden. Identiteetin käsitteen kautta haastateltavan eletty elämä yhdistyy kertomiseen. Haastateltava voi kertomuksen avulla jakaa kokemuksiaan ja ilmaista identiteettiään.
Kolmannen luvun toisessa alaluvussa tarkastelen toiseuden tuntemusta, koska nämä kaksi käsitettä nivoutuvat toisiinsa tutkimukseni näkökulmasta.
Neljäs pääluku käsittelee tutkimuksen toteutuksen. Rajaan aiheeni siten, että en käsitele tarkemmin tutkimusta lääketieteellisestä näkökulmasta, koska kirurgiset toimenpiteet jakavat mielipiteitä ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät sukupuolielinten leikkaukset vain terveydellistä syistä tehtäviin toimenpiteisiin. Nykykäsityksen mukaanhan yksilöllä tulisi olla oikeus päättää omasta sukupuolestaan. Tutkimusaineistona käytän kotimaisen tutkimuksen ja kirjallisuuden lisäksi englanninkielisiä intersukupuolisuutta käsitteleviä historiallisia, yhteiskuntatieteellisiä ja filosofisia artikkeleja sekä lääketieteen tutkimuksia. Käytän tutkielmassani Hanna Vilkan (2010) ”Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen” kirjaa yleisteoksena. Tutkimusmenetelmänä käytin Anni Vilkon (1998) luomaa elämäkerta-analyysiä ja siihen liittyvää omaelämäkerran kerrontaskeemaa sekä osin narratiivista tutkimusotetta, koska mielenkiinto kohdistuu omakohtaiseen kokemukseen ja tarinallisuuteen. Narratiivisuus on tutkimuksena näkökulmaltaan monitieteinen ja väljä, eikä se sisällä yhtenäistä tai selvärajaista ajattelutapaa. Kerrotun elämän sanotaan olevan narratiivin tai elämäkerran. Eettisyys on tutkimuksen jokaisessa vaiheessa läsnä, mutta eettisesti kestävän omaelämäkertatutkimuksen todetaan olevan haasteellista siihen liittyvine muuttujineen.
Omaelämäkertatutkimuksen luotettavuus perustuu tutkijaan itseensä ja tiedeyhteisöön sekä yleisön kriittiseen arviointiin.
Tutkielmani viidennessä pääluvussa tuon esiin intersukupuolisen henkilön yksilöhaastattelun.
Omaelämäkertatutkimuksen subjektiivisten kokemusten painotus liittyy myös osin fenomenologisiin
3
lähtökohtiin, koska tutkimuksen kohteena on kokemuksellinen elämäntodellisuus.
Perusedellytyksenä elämästä kertomiselle on kieli ja muisti, vaikka haastateltava voi jättää kertomatta tutkimuksen kannalta tärkeitä asioita tai muistaa asioita väärin. Omaelämäkertahaastattelussa aika ja paikka nousevat tärkeäksi elementiksi. Ilman kieltä on mahdotonta välittää haastateltavan kokemuksia, vaikka nonverbaalinen viestintä on myös tärkeää huomioida. Muistot kuvaavat usein tarkkoja, haastateltavalle tärkeitä episodeja. Muistin avulla haastateltava jäsentää ja tiivistää elämänkokemuksiaan. Viidennessä luvussa esittelen myös tutkimukseni johtopäätökset.
Viimeisessä pääluvussa eli pohdinnassa teen yhteenvetoa tutkimuksesta. Tuon pohdinnassa esiin Setan TIKA- hankekoordinaattori Jaana Pirskasen (2020) ja Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen johtavan sosiaalityöntekijän Maarit Huuskan (2021) näkökulmaa intersukupuolisuudesta. Tarkastelen myös haastateltavan kertomia positiivisia tai negatiivisia tapahtumia, koska ne jäävät yleensä ihmisen mieleen. Tärkeiksi koetut tapahtumat ovat alitajunnassa tai niitä kerrotaan myös muille. Tapahtumat ovat yllättäviä tai elämään suuresti vaikuttavia asioita.
Esitän luvussa myös tutkielmaa tehdessäni mieleeni nousseita jatkotutkimusaiheita.
4
2 INTERSUKUPUOLISUUS SUKUPUOLEN MÄÄRITELMÄNÄ
Tässä pääluvussa esittelen aluksi intersukupuolisuuteen johtavia syitä. Tutkimukseni keskittyy intersukupuolisen identiteetin omaavaan henkilöön, mutta on tärkeää sukupuolen moninaisuuden ymmärtämiseksi määritellä lyhyesti myös muun muassa muunsukupuolisuus ja monimerkityksellinen sukupuoli. Näiden termien määrittely helpottaa hahmottamaan sukupuolen moninaisuuden ja tuo esiin eron seksuaalisuuden ja sukupuolen välillä. Määrittelyn avulla voidaan myös osoittaa, että osa ihmisistä ei koe itseään juuri kumpaankaan sukupuoleen kuuluvaksi.
2.1 Intersukupuolisuuteen johtavia syitä
Tässä alaluvussa tarkastelen intersukupuolisuuteen liittyviä biologisia syitä. Keskityn vain yleisimpiin syihin. Intersukupuolisuus nähdään synnynnäisenä tilana, jota lääketieteessä käsitellään sukupuolen määräytymisen häiriönä. (Sariola 2006, 294.) ”Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) on julkaissut maassamme kansainvälisestä ICD- 10 tautiluokituksesta myös omaa kansallista versiota, jossa viitataan intersukupuoliseen tilaan muun muassa termeillä epäselvä sukupuoli ja valekaksineuvoisuus." (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2011, 652–653.)
”Tytöksi tai pojaksi kehittyminen on monimutkainen prosessi, jossa voi esiintyä erilaisia variaatioita, jotka tunnetaan nimellä intersukupuolisuus tai sukupuolen kehityksen häiriö eli DSD.” (Dreger 1997, 47.) Kromosomit määrittävät, tuleeko lapsesta genetiikaltaan tyttö (XX) vai poika (XY). Naisella on kaksi X-kromosomia ja miehellä yksi. Miehen X-kromosomi tulee aina äidiltä, mutta nainen perii X- kromosomin molemmilta vanhemmiltaan. Joskus lapsen sukupuolta ei voida varmuudella määritellä tytöksi tai pojaksi. Ilmiön taustalla on geneettisesti perittyjä, kromosomipoikkeamien aiheuttamia tai muita syitä. Miessukupuolihormonin, testosteronin, vaikutus näkyy miespuolisen henkilön tyypillisessä ulkomuodossa. Mikäli testosteronia ei ole tai se ei vaikuta, niin geneettisesti miespuoliselle henkilölle kehittyy naismaiset ulkoiset sukupuolielimet. Miespuolisilla ilmenee enemmän häiriöitä, koska miessukupuoli kehittyy Y-kromosomin ja testosteronin yhteisvaikutuksesta. (Sariola 2006, 294–295). Intersukupuolisuus voi ilmetä monella tapaa.
Henkilöllä voi olla syntyessään munasarjat ja kivekset. Intersukupuolisilla voi olla samanaikaisesti molempien sukupuolien ulkoisia tai sisäisiä piirteitä kehossaan. Toissijaisten sukupuolen tunnusmerkkien vaihtelua havaitaan sekä miehillä että naisilla. (Vilkka 2010, 26). Setan mukaan tällä hetkellä tunnetaan nelisenkymmentä diagnoosia, jotka liittyvät intersukupuolisuuteen. (Seta 2020.)
5
Turnerin oireyhtymä kehittyy vain naispuolisille henkilöille ja sen vaikutus näkyy haasteina sukupuoliominaisuuksien kehittymisessä ja pituuskasvussa. Turnerin oireyhtymän omaavilta naisilta saattaa puuttua toinen X-kromosomi tai osa siitä tai kromosomin rakenne voi muutoin olla poikkeava.
Yleensä jo alkuraskauden aikana toinen X-kromosomi häviää. Heillä on naisen ulkoiset sukupuolielimet ja kohtu, mutta munasarjat ovat toimimattomat. Sekundaariset sukupuoliominaisuudet kehittyvät heikosti ja henkilöt ovat yleensä steriilejä. Hormonihoidoilla jotkut ovat tulleet kuitenkin tulleet raskaaksi. (Harper 2007, 172–174; Hollins Martin & Smyth 2012, 628–
631). Turnerin oireyhtymä eli syndrooma on saanut nimensä amerikkalaisen lääkärin Henry Turnerin mukaan. Oireyhtymä on geenimutaatio. Turner-tytöillä murrosikä saattaa puuttua tai viivästyä munasarjojen kehityshäiriön vuoksi. Kun munasarjat toimivat heikosti, hormonituotantokin on vähäisempää. (Helimäki 2016, 9–12). Suomessa esiintyvyys on yksi tyttö 2500:aa vastasyntynyttä kohden. (Saha 2019.)
Miespuolisilla esiintyvä Klinefelterin-oireyhtymässä yksilöllä on miehen sukupuolielimet, jotka jäävät pieniksi ja sekundaariset sukupuoliominaisuudet, kuten karvoitus on vähäistä. Murrosiässä joillekin kasvaa rinnat. (Preves 2003, 30; Harper 2007, 146–147). Tällöin miehellä on kaksi X- kromosomia, normaalisti niitä on yksi XY. Se voidaan todeta jo raskauden aikana lapsivesitutkimuksesta ja varmistaa syntymän jälkeen verikokeella. Jos epäillään murrosiässä Klinefelterin oireyhtymää, niin pojasta otetaan verikoe ja tehdään kromosomiviljely. Epäily saattaa herätä, kun todetaan pienet kivekset ja nännien kasvaminen. Vauvaiän kehityksessä voidaan todeta kävelemään oppimisen ja puheen tuoton viivettä. Mikäli murrosikä ei ilmaannu, niin aloitetaan testosteronihoito, johon kaikilla ei ole vastetta. Miehet eivät he voi tulla isäksi häiriintyneen siittiötuotannon vuoksi. Oireyhtymä on synnynnäinen, eikä syytä siihen tunneta. (Saha 2015).
Sukupuolihormonien erityksen häiriöt voivat johtaa intersukupuolisuuden määrittämiseen.
Intersukupuolisista henkilöistä 90 %:a sairastaa synnynnäistä lisämunuaishyperplasiaa (CAH), joka johtuu lisämunuaisen liiallisesta androgeenituotannosta. Sairauden taustalla on tietyn entsyymin puutos, joka vaikuttaa hormonituotantoon jo kohdussa. Tämä tarkoittaa naisen miesmäistymistä sekä miehen sukupuolitunnusmerkkien kehittymistä naiselle jo ennen syntymää. Klitoris on suurempi ja ulkoiset sukupuolielimet ovat maskulinisoituneet. Entsyymimuutos, joka tapahtuu ennen 10.
raskausviikkoa, aiheuttaa ulkoisten sukuelinten virilisaation ja johtaa murrosiässä äänenmurrokseen tai parrankasvuun. Heillä on kuitenkin kohtu, mutta emättimessä on poikkeavuuksia, ja he ovat geneettisesti naisia. Lisämunuaishyperplasiaa sairastavat tytöt joutuvat käyttämään kortisolikorvaushoitoa koko loppuelämän, koska korvaushoito mahdollistaa normaalin kasvun ja kuukautiskierron. Sairaus ei vaikuta henkilön yleiseen terveydentilaan, mikäli korvaushoito saadaan
6
tasapainoon. CAH on hoitamattomana ainoa hengenvaarallinen tila (suolan menetys). (Socadan 2005, 3741; Ali & Lucas-Herald & Bryce & Ahmed 2019, 1–7).CAH voidaan jakaa virilisoivaan muotoon, suolanmenetys muotoon ja ei-klassiseen muotoon. (Terveyskirjasto 4.11.2019.)
Edellä mainittujen syiden lisäksi esittelen joitakin muita syitä intersukupuolisuuden määrittämiseen.
”Androgeenisessa insensitiviteetti-oireyhtymässä (AIS) kromosomeiltaan miespuolisen henkilön sukurauhaset ovat miehen, mutta toissijaiset sukupuoliominaisuudet ovat naisen. Androgeenisestä resistenssistä syndroomasta käytetään myös nimitystä maskuliininen kaksineuvoisuus, koska geneettisesti miespuolisen (46XY) lapsen androgeenihormonit, esimerkiksi testosteroni, eivät ole edistäneet miehistä kehitystä, koska androgeeni- eli mieshormonireseptorit eivät toimi kunnolla, yleensä mutaation seurauksena.” Geneettinen rakenne on miehinen ja tällöin henkilöllä on kivekset vatsaontelossa. Naiselta puuttuvat munasarjat ja- torvet sekä kohtu. Nimitystä valekaksineuvoisuus käytetään, kun sukupuoliominaisuudet ovat ristiriidassa keskenään. ”Oireyhtymästä on kaksi muotoa, täydellinen (CAIS) ja osittainen (PAIS) muoto ja ilmiasu on erilainen. Täydellisessä muodossa ulkoiset sukuelimet ovat naiselliset, mutta murrosiässä kuukautiset eivät ilmaannu, vaikka kehitys on muutoin naisellista.” Tässä vaiheessa yleensä aletaan selvittämään syytä. Sukurauhaset, jotka eivät toimi, sijaitsevat vatsaontelossa. Aikuinen henkilö näyttää lapselta. Kun sukuelimet ovat osittain epäselvät, käytetään nimitystä PAIS, joka on lievempi muoto. Tällöin sukuelimet ovat joko miehen tai naisen. Henkilöllä ilmenee murrosiässä virilisoitumista, koska kivekset eivät kehity normaalisti.
Hormonihoidoilla voidaan kehitystä ohjata joko nais- tai miespuoliseen suuntaan. (Preves 2003, 27–
29; Sariola 2006, 294–295; Jääskeläinen 2008, 492–500).
Jim Swyer kuvasi vuonna 1955 Swyerin syndrooman, jolloin lapsella ei ole kiveksiä ja ulkoiset ja sisäiset sukuelimet ovat naiselliset, mutta munasarjat puuttuvat. Lapsella on jousteiset sukurauhasjäänteet. Kehitystä suunnataan naiselliseen suuntaan antamalla estrogeenihoitoa, koska muutoin murrosiässä ei tapahtuisi fyysistä muutosta. Esiintyvyys on 1/100 000 henkilöä kohden.
(Agarwal & Agarwal 2017, 65–68).
Virtsaputken kehityshäiriöitä voi esiintyä niin tytöillä kuin pojillakin, mutta pojilla sen toteaminen on helpompaa, koska tilanteen toteamiseksi riittää sukupuolielinten ulkoinen tarkastelu. Poikien yleisimmät kehityshäiriöt ovat epis- ja hypospadia.Epispadiassa virtsaputken suu sijaitsee peniksen yläpuolella. Virtsaputken alahalkio eli hypospadia on poikien synnynnäinen epämuodostuma. Tällöin virtsa-aukko ei ole suoraan peniksen päässä, mikä estää seisaaltaan virtsaamisen.” Virtsaputken suu saattaa sijoittua siittimen alle ja terskan ja välilihan väliselle alueelle. (Preves 2003, 190; Storvik &
Sydänmaa & Talvensaari, Kaisvuo & Uotila 2012, 202–203).
7
Mikropenikseksi kutsutaan penistä, joka on keskivertoa pienempi (alle 2,5 cm). Syy on tuntematon ja hormonituotanto yleensä riittää peniksen kasvamiselle. (Hatipoglu & Kurtoglu 2013, 217–218).
Penis voi puuttua kokonaan (aphallia), mikä on harvinaista. Virtsaputken aukko voi olla peräsuolen etupuolella. Arvio on 10/30 miljoonaan poikalapsien syntyvyydessä. Yleensä havaitaan myös muita poikkeavuuksia. (Shilpa & Rajan & Arati 2016, 55–57). Ovotestis on kehityshäiriö, jolloin samalla henkilöllä voi olla kives- ja munasarjakudosta. Tämä johtuu varhaisesta sukupuolen määräytymisen häiriöstä. Syynä on Y-kromosomin osien siirtyminen eli lokalisaatio X-kromosomiin. Heistä 75 %:a kasvatetaan poikina, vaikka heillä on kohtu. (Mahmoudzadeh & Abbasi & Ayatollahi & Rahimi &
Ilkhanizadeh 2019, 410–411).
Emättimen ja kohdun synnynnäistä puuttumista kuvataan Mayer-Rokitansky-Küster-Hauserin oireyhtymällä. Vaikka henkilöltä puuttuu emätin ja kohtu, niin henkilöllä on kuitenkin naisen tyypillinen sukusolujen lukumäärä ja rakenne on (46, XX). Kun kuvataan täydellistä androgeeniresistenssiä, niin karyotyyppi on 46, XY. Tässä tilassa henkilön ulkonäkö on naisellinen ja ulkosynnyttimet ovat normaalit ja vaginalla on pituutta 3–5 cm:ä. Kohtu ja munanjohtimet puuttuvat sekä munasarjojen tilalla on testosteronia tuottavat sukupuolirauhaset. Sen esiintyvyysaste on 1: 5000 naisia. (Heinonen 2006, 1767–1774; del Mar Munoz & Noguero & Martin 2011, 369–
372).
2.2 Monimerkityksinen sukupuoli
Toisessa alaluvussa syvennyn sukupuolen tutkimukseen. Aluksi avaan hiukan sukupuolen erilaisia määrityksiä. Sukupuoli nykymerkityksessään on uudehko asia, ja se liitetään seksuaalisuuteen.
Sukupuoli löydettiin 1800-luvulla seksuaalitutkimuksen myötä ja sen katsottiin olevan välttämättömyys seksuaalisuudelle. Sukupuoli nähtiin biologisten toimintojen ja anatomis- fysiologisten ominaisuuksien näkökulmasta. Tästä muotoutui vastakkainasettelu feminiinis- maskuliininen käsitteille, mikä johti ruumiinkuriin ja etenkin naisen kehon lääketieteellistämiseen liittyen naisen moninaisiin yhteiskunnallisiin velvoitteisiin, esimerkiksi suvunjatkamisen näkökulmasta. Nykykäsityksen mukaan sukupuolen valtavirtaistaminen tarkoittaa asioiden valmistelemista, toimeenpanoa, seuraamista ja arvioimista sukupuolen tasa-arvoisuuden näkökulmasta. Valtavirtaistamisella pyritään edistämään sukupuolten tasa-arvoa ja ehkäisemään syrjintää. Tällä ei tarkoiteta pelkästään mies nainen näkökulman ottamista huomioon työyhteisöissä
8
tai yleensä palveluiden saatavuudessa ja tarjonnassa, vaan kokonaisvaltaista sukupuolensa moninaisesti kokevien henkilöiden tasa-arvoista huomioimista. (Vilkka 2010, 44, 45, 149).
Sukupuolta pidetään monimuotoisena, koska sillä on erilaisia ilmenemisen muotoja. Sukupuoli ei ole vain biologinen ominaisuus, koska sillä katsotaan olevan myös juridisia, sosiaalisia, psyykkisiä ja aistittavia kokemuksia. Biologinen sukupuoli muodostuu geneettisesti sukusoluista, ja sukupuoli määräytyy syntymähetkellä tytöksi, pojaksi tai epäselväksi sukupuoleksi. Anatominen sukupuoli määrittyy sukupuolen ulkoisten ja sisäisten ominaisuuksien mukaan, joita ovat sukurauhaset.
Munasarjat tuottavat munasoluja ja kivekset siittiöitä. Hormonaalinen sukupuoli määrittää, kumpaa sukupuolta henkilö on, koska kivekset tuottavat testosteronia ja munasarjat estrogeenia ja progesteronia. Hormonien suhteet voivat mennä osin päällekkäin. Sosiaalisen sukupuolen voidaan katsoa viittaavan kokemukseen omasta sukupuolesta, kuten persoonallisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja juridisista ominaisuuksista. Sosiaalinen sukupuoli on yksilöllinen, rakennettu ja muuttuva sekä kulttuurisidonnainen. Yksilö ilmentää sosiaalista sukupuoltaan roolin, pukeutumisen, puhetavan ja tyylin mukaan. Sosiaaliseen sukupuoleen liittyvä juridinen sukupuoli tarkoittaa nimeä ja henkilötunnusta, jotka ovat kulttuurissamme sukupuolittuneita, koska tästä voi päätellä sukupuolen. Sukupuolen aistisuus nähdään siinä kehossa, joka ihmisellä on. Kehon aistikokemus koetaan itsessä ja sen on subjektiivinen kokemus sukupuolesta. Sukupuolella on toimijan ominaisuus eli rooli, koska sen odotetaan määräävän toimintaamme yhteiskunnassa, miten suhtaudumme käyttäytymissääntöihin eli sukupuolietikettiin. (Vilkka 2010, 17–25).
Sukupuolineutraaliudella tarkoitetaan sukupuolen huomiotta jättämistä eikä sukupuolta tai sen erilaisia merkityksiä saisi ottaa toiminnassa huomioon. Sukupuolineutraalius ei ole sukupuolisensitiivisyyttä. Sukupuolisensitiivisyys merkitsee herkkyyttä huomioida sukupuolen erilaiset vaikutukset ja tarjota moninaisia ihmisenä olemisen malleja. Sukupuolisensitiivisyys voidaan määritellä lapsen yksilöllisenä kohtaamisena, jolloin toiminnan ulkopuolelle jätetään sukupuoleen tai persoonaan kytkeytyvät ennakko-oletukset. Katainen (2015, 24).
Sukupuolistereotypiat liittyvät vahvasti yhteiskunnan luomiin normeihin, joilla tarkoitetaan tietynlaista käyttäytymistä yhteisössä liittyen naisen ja miehen esiintymiseen ja toimintaan.
Maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä koskevat normit on sidottu sukupuoliluokkien välisiin objektiivisiin eroihin. (Goffman 2012, 65–70).
Heteroseksuaali on henkilö, joka tuntee seksuaalista ja emotionaalista vetovoimaa vastakkaiseen sukupuoleen. Sukupuolivähemmistöihin katsotaan kuuluvan transihmiset, sukupuolettomat, intersukupuolisuuden identiteetikseen omaavat ja sukupuoliristiriitaiset ihmiset. (Seta 2018a). De Beauvoirin (2011) mukaan ”sukupuoleen ei synnytä, vaan sukupuoliseksi tullaan.” Butler (1990, 22)
9
toteaa, että intersukupuolisten on haastavaa olla yhteiskunnassa, jos he eivät samaistu perinteiseen sukupuolikategoriaan.
Sukupuoli on suurimmalle osalle ihmisistä itsestäänselvyys, mutta samalla se on sisältäpäin nouseva ominaisuus. Muunsukupuolisuus voi tarkoittaa moninaista sekoitusta feminiinisyydestä tai maskuliinisuudesta, jolloin ihminen ei mahdu binääriseen mies-nainen-sukupuolijakoon.
Sukupuolettomalla henkilöllä ei ole sukupuoli-identiteettiä. Gender queer-käsitteellä ihminen ei halua kuvata sukupuoltaan sen tarkemmin. (Lorber 1994, 26; Ristkari & Suni & Tyni 2018, 22–24).
Sukupuoli on kuitenkin muutakin kuin sukuelimet, pitäen sisällään geneettisiä, somaattisia, käytöksellisiä ja psykologisia tekijöitä (Grosz 1996, 60.)
Seksuaali- ja lisääntymisoikeudet ovat varmasti ihmisen persoonallisuuden syvimmällä olevista asioista. Osa ihmisistä kokee jäävänsä näiden määritelmien ulkopuolelle. Avoimen syrjinnän lisäksi yhteiskuntamme rakentuu hiljaiselle viestille, joka tukee kahta sukupuolta. Ihmisille tulisi antaa mahdollisuus laittaa rasti ruutuun ”muu”. Ihmisen seksuaalisuuteen liittyy sanastoa, jotka selventävät sukupuolista suuntautuneisuutta. Aseksuaalinen ihminen ei tunne seksuaalista vetovoimaa muita kohtaan, vaikka hän voisi harrastaa seksiä tai tuntea emotionaalista vetovoimaa. Cis-sukupuolinen henkilö kokee määritellyn sukupuolen omakseen, jolloin hänen sukupuoli-identiteettinsä ja ilmaisunsa mahtuvat kulttuurisiin odotuksiin. Drag- henkilö ilmaisee itseään taiteen, meikkaamisen, pukeutumisen tai musiikin avulla. GenreQueeriksi itsensä kokevat eivät mahdu binääriseen mies- nainen-sukupuolijakoon. Termillä on myös poliittinen lataus, jonka tarkoituksena on kyseenalaistaa normit ja tiukat määritelmät. Panseksuaalinen ihminen tuntee seksuaalista ja emotionaalista vetoa ihmiseen riippumatta tämän sukupuolesta. (Holma & Järvenpää & Tervonen 2017, 7, 9–12).
Sukupuolten kanssa on mahdollista elää yhdenvertaista ja hyvää elämää, jos sukupuolet voitaisiin mieltää joustavasti, niiden sisäisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin nähden (Rossi 2015, 162.)
Alustava sukupuoliluokitus on yhteiskunnissa jatkuva luokitteluperuste, jolloin sukupuolet saavat erilaisen sosialisaation. (Kessler 1998; Goffman 2012, 67.) Lapsen sukupuolta pidetään määrittelemättömänä, kunnes lääkäriryhmä sen päättää yhdessä vanhempien kanssa. Lapsesta täytetään lomake, jossa on kolme vaihtoehtoa: tyttö, poika tai epäselvä sukupuoli. Sukupuolen määritys saattaa kestää kaksi viikkoa, jonka jälkeen lapsen sukupuoli ilmoitetaan väestötietojärjestelmään, jotta lapsi saa henkilötunnuksen. (Vilkka 2010, 26–27; Tasa- arvovaltuutetun toimisto 2012, 7).
10 2.3 Näkökulma intersukupuolisuudesta
Tässä alaluvussa vahvistan intersukupuolisuuden käsitteen viitekehystä. Esittelin alan kirjallisuutta ja kansainvälisiä tutkimuksia, joissa käsitellään intersukupuolisen henkilön määritelmää ja kohtelua.
Käytän tutkielmassani pääteoksena Hanna Vilkan (2010) ”Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen” kirjaa, jossa kerrotaan, kuinka sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten tulisi huomioida erilaisuutta.
Aikaisemmin ihmiset, jotka luokiteltiin intersukupuolisiksi, kuvailtiin mytologisina olentoina ja heidät alistettiin lääketieteellisen tutkimuksen alaisuuteen sekä he saattoivat esiintyä julkisuudessa pornografian tyyppisissä näytöksissä (Gilbert 2000, 145). Laquer (1990, 134) toteaa tutkimuksessaan, että 1700-luvulle saakka sukupuolia ajateltiin olevan vain yksi eli miespuolinen, jolla on penis.
Statussymboli mahdollisti miehen oikeudet ja velvollisuudet. Mies kykeni siittämään lapsen eli tulemaan isäksi. Miehen sukuelimen puuttuminen asetti henkilön alempaan kastiin eli naiseksi.
Halberstam (1998, 59–60) puolestaan toteaa, että intersukupuolisen henkilön sukupuolielinten ajateltiin ”laskeutuvan”, jonka jälkeen hänestä tulee mies. Sitä ennen keho on naisen, joka pyrkii mieheksi. Mieskehoa pidettiin täydellisenä ja naisen epäiltiin olevan yhdynnässä toisen naisen kanssa, jos hänen klitoriksensa oli ylisuuri.
”Ranskalaisen filosofin, Michel Foucault’n, rooli sukupuolta käsittelevässä tutkimuksessa on huomion arvoinen. Foucault’n tutkimuksen valossa 1700-luvun lopulla kasvatustieteen, lääketieteen ja taloustieteen avulla sukupuoli maallistui.” Valistuksen aikakautena uskonnon ja lääketieteen piirissä käsitykset normaalista sukuelinten käytöstä tarkoitti vain suvunjatkamista. Nykyiselläänkin 1700-luvulta alkanut sukupuolitietoisuus on läpikäynyt yhteiskunnan kaikki kerrostumat. Aina on ollut ajatus kahdesta sukupuolesta ja ”niistä muista”. (Vilkka 2010, 77). Ennen kuin sukupuoli ja seksuaalisuus medikalisoitiin eli poikkeavuudet lääketieteellistettiin, intersukupuolisuus pidettiin perheen sisäisenä salaisuutena, lain ja uskonnon velvoittamina. (Preves 2005.) Kätilötyöllä on ollut iso rooli sukupuolen määrittelyssä. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska (2021) kommentoi intersukupuolisuuteen liittyvää tilannetta muun muassa kertomalla, kuinka 1700-luvulla itsemääräämisoikeutta on kunnioitettu siten, että henkilö on itse voinut määrätä nimensä/sukupuolensa kirkonkirjoihin. Tästä kerrotaan tarkemmin Vainio- Korhosen (2012) kätilötyötä käsittelevässä väitöskirjassa Ujostelemattomat. Kätilöiden työ on ollut 1700-luvulla tarkkaa Ruotsi-Suomessa, koska he joutuivat arvioimaan sukupuoleltaan epäselvien vauvojen tilanteen. Tuolloin käytettiin nimitystä hermafrodiitti eli kaksineuvoiset henkilöt, jotka
11
tunnistettiin jo 1600-luvulla ruotsalaisissa lakiteksteissä. Mikäli heidän sukuelimensä olivat tarpeeksi kehittyneitä, heillä oli oikeus mennä naimisiin joko miehenä tai naisena. Sukupuolen vaihtelua ei pidetty ongelmana, mikäli siihen ei liittynyt petosta. Ajattelutapa muuttui vuosisadan loppupuolella, eivätkä hermafrodiitit enää voineet määrittää itse sukupuoli-identiteettiään, vaan asia käsiteltiin oikeuslääketieteellisin keinoin lääkärin tai kätilön toimesta.
Hermafrodiitti-sanaa käytettiin 1800-luvulla myös muista ihmisryhmistä, jotka eivät sen ajan yhteiskunnallisen käsityksen mukaan mahtuneet kahtiajakautuneeseen sukupuolikäsitykseen, kuten transsukupuolisista, homoseksuaaleista tai nykykäsityksen mukaan naisaktivisteista, jotka ajoivat naisten tasa-arvoa. Intersukupuolisuus-sanaa alettiin käyttää vasta 1900-luvulla. (Dreger 1998).
Harper (2007, 13–14) tarkentaa Dregerin (1998, 198) sanoin, kuinka länsimaisessa kulttuurissa vallitsee seksuaalinen konservatismi. Intersukupuoliset kehot uhkaavat järjestystä ja aiheuttavat huolta erottuessaan kollektiivisesti kulttuurisesta normista. Heidät voidaan vaatia ”häivyttämään”
yhteiskunnassa. Mutta jopa leikkausten, häpeän ja hiljaisuuden yhdistävänä tekijänä intersukupuolisuuden historiallinen kulttuuri jää elämään.
Sukupuolen määrittäminen on kuulunut 1900-luvun alkupuolella jo lääketieteelle. Lääketieteessä ei ole tunnettu hyvin esimerkiksi ihmisen hormonitoimintaa, joka avautui vasta 1950-luvulla tarkemmin. Sukuelinkirurgia oli myös täysin kokeellista ja sitä ei juurikaan tehty transsukupuolisten - eikä myöskään intersukupuolisten hoidossa ennen 1950-lukua. Tämä tarkoittaa, että intersukupuoliset elivät syntymässä saadun kehonsa kanssa. Kehollisuus on mahdollisesti ollut oma salaisuus tai sitten asiaa on jaettu lähipiirin kanssa. Keho kehittyi luonnollisella tavalla ja kehitti yksilöllisiä kehopiirteitä sen mukaan, millaista henkilön kehollisuus ja hormonitoiminta sekä hänelle ominainen kehitys oli. Siihen ei kovin paljon puututtu. (Huuska 2021).
Nykykäsityksen mukaan Suomessa syntyy vuosittain noin 20 lasta, joiden sukupuoli on epäselvä.
Näistäkin vain muutama on intersukupuolinen. Vanhemmat voivat vaikuttaa sukupuolen määrittämiseen, mutta heillä ei välttämättä tietoa intersukupuolisuudesta. Lisäksi tilanne aiheuttaa hämmennystä ja jatkossa haasteita, koska yhteiskuntamme rakentuu ajatuksesta kahdesta sukupuolesta. (Vilkka 2010, 26). Setan (2018) tietojen mukaan edellä mainittu intersukupuolisina syntyneiden määrä on liian pieni. Setan mukaan Suomessa syntyy vuosittain noin 10–850 intersukupuolista lasta. Pienempään lukuun sisältyvät korkeintaan vain lapset, joiden sukupuolta ei ulkoisten sukuelinten perusteella pystytä syntymän hetkellä suoraan määrittämään kumpaankaan sukupuoleen. Arviot saattavat vaihdella siksi, että diagnoosi tulee vasta murrosiässä, kun kuukautiset eivät ala tai murrosiän kehitystä ei tapahdu odotettuun suuntaan. Ihminen voi olla tietämätön asiasta koko elämänsä ajan. Riippuen siitä, mikä määritelmistä valitaan, arvio suomalaisten
12
intersukupuolisten ihmisten määrästä voi vaihdella noin 1200–93 000 ihmisen välissä. (Oikarinen 2019, 3.)
Vauvojen sukupuolen kirurgisista toimenpiteistä käydään paljon keskustelua. Monet vaihtavat aikuisena sukupuoltaan, koska kokevat joutuneensa määritellyiksi väärään sukupuoleen. (Vilkka 2010, 27). Kirurgisia leikkauksia joudutaan tekemään usein uudestaan ja nämä toimenpiteet aiheuttavat sukuelinten tuntohäiriötä ja kudosvaurioita sekä kipuja. Intersukupuolisen identiteetin omaavat henkilöt toivovat, että hoidot siirretään siihen vaiheeseen, kun he voivat käyttää itsemääräämisoikeuttaan. (Socada 2005, 3742). Lastenkirurgi Mika Venhola (2012) Oulun yliopistollisesta sairaalasta tarkentaa, että intersukupuolisen identiteetin omaavat henkilöt voivat tuntea omaksi sukupuolensa, eivätkä he koe tarvetta kosmeettisille toimenpiteille. Ihminen voi kokea itsessään molemmat sukupuolet. Kulttuurissamme valitseva kaksinapainen käsitys sukupuolesta rajoittaa identiteetin rakentumista.
Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE on ottanut kantaa vuonna 2016 sukupuolen käsitteeseen, joka liittyy intersukupuolisten lasten hoitokäytäntöihin. (ETENE 2016.) ETENEn mukaan sukupuolisuutta ei voida pitää selväpiirteisenä ominaisuutena. Sukupuolen moninaisuuteen liittyy näkemys, että ihmisellä on oikeus tuntea olevansa muuta kuin pelkästään nais- tai miespuolinen ja henkilöllä itsellään on oltava mahdollisuus määrittää sukupuoli-identiteettinsä ja sukupuolensa. (Kärnä & Uusi-Mäkelä & Mattila 2018, 2635).
Organisation Intersex International (OII) on intersukupuolisten ihmisten oikeuksia ja kehollista itsemäärittelyoikeutta ajava järjestö, joka suosittelee käyttämään käsitettä intersukupuolisuus. (Seta 2018.) Yhteiskunnalliset järjestelmät tekevät niistä, jotka eivät sovi nais-mies kategoriaan, erityisen haavoittuvia heidän ruumiillisen koskemattomuutensa, syrjinnän, häirinnän ja lääketieteellisten tutkimusten vuoksi. He altistuvat koulussa ja työelämässä kiusaamiselle ja heillä on todettu trauman vuoksi alttius mielenterveysongelmille ja syrjäytymiselle. (Ghattas 2014, 13).
2.4 Ammattiauttajat ja kokemusasiantuntijat
Neljännessä alaluvussa tuon esiin ammattiauttajien näkökulmaa. Käsitys terveestä ja normaalista on vaihdellut kulttuurien välillä ja yleensä on pyritty poistamaan sairaudet ja poikkeavuudet. Kehollinen poikkeavuus on nähty uhkana normille ja se on sosiaalisen kontrollin ja lääketieteen keinoin pyritty normalisoimaan tai tekemään ”näkymättömäksi”. Intersukupuolinen keho on pyritty ”korjaamaan”
kunkin kulttuurin kehonkuvan normin mukaan.
13
Asiakas- ja potilastyössä kohtaaminen lähtee liikkeelle arvostavasta vuorovaikutuksesta.
Sosiaalityöntekijä, niin terveyden kuin sosiaalihuollon ympäristössä, rakentaa luottamuksellista asiakassuhdetta jo ensikohtaamisessa. Asiakas tulee kohdata persoonana, eikä kiinnittää huomiota hänen mahdolliseen sukupuoleensa. Ammattilaisen ei pidä olettaa henkilön olevan heteroseksuaali.
Suomessa on säädetty lakeja, jotka edistävät tasa-arvoista kohtelua. ”Suomen perustuslain (731/1999) ja yhdenvertaisuuslain (1325/2014) tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää.
Näillä on yhteys lakiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986), jossa kielletään sukupuoleen liittyvä syrjintä ja edistetään tasa-arvoa. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista suojaa potilaan oikeuksia (potilaslaki, 785/1992.) Lakien tarkoituksena on suojata myös sukupuolivähemmistöjä estämällä sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää. Kyseessä olevat lait luovat pohjaa sille, että myös sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjen edustajat saavat sosiaali- ja terveyspalveluja tasapuolisesti.
(yhdenvertaisuuslaki 1325/2014; laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 609/1986).”
Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettu laki taas velvoittaa sukupuolen määritystä varhaisessa vaiheessa, koska meillä ei ole kolmatta sukupuolta (Laki väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista 661/2009.)
Sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä kasvatuksessa ihminen tulee ottaa huomioon kokonaisvaltaisesti eikä tarkastella seksuaalista suuntautumista. Asiakas täytyy kohdata omista lähtökohdista. Toinen ihminen tulee kohdata persoonana, koska omassa elämänkokonaisuudessaan ihminen muodostaa käsityksen itsestään ja maailmankuvastaan. Ihmisen kokonaisuus muodostuu kehosta, tajunnallisuudesta ja elämäntilanteesta eli situaatiosta. Työntekijän tulee valjastaa avuksi sosiaalinen verkosto, jotta kyetään poistamaan ihmiselle ahdistusta aiheuttavat ja toimintakykyä heikentävät merkityssuhteet. Haasteet ja voimavarat rakentuvat suhteessa toisiinsa. Huomioon on otettava, millainen sosiaalinen verkosto rakentaa yksilön elämää, koska se ei ole pelkästään verenperintöä.
Ammattilaisilla suurin este on yksilökeskeinen ajattelu ja tilanteeseen saattaa liittyä ammattilaisen arvoristiriita. Kaikista ihmisistä ei pidä tehdä heteroita ennalta. (Vilkka 2010, 79, 87–92).
Suhtautuminen toiseen ja erilaisuuden kohtaamiseen on subjektiivinen asia. Edelleenkin kasvatus- ja hoitolan ammattilaisille intersukupuolisuus on suhteellisen tuntematon asia. Kun ammattilainen kohtaa erilaisuutta, reagointi ensikohtaamisessa voi olla voimakas ja tarvitaan osaamista ammatillisessa mielessä. Vuorovaikutus ratkaisee paljon, miten kumpikin osapuoli suhtautuu tilanteeseen. Käytetäänkö yhdenvertaistavia vai eriarvoistavia toimintatapoja vai valitsevatko osapuolet roolinsa luontevasti. (Vilkka 2010, 79). Intersukupuolinen henkilö joutuu aina uudestaan selittämään tilannettaan esimerkiksi terveydenhuollossa ja kaapin aukaiseminen ei jää sanatasolle,
14
vaan toinen voi arvioida, millaiset sukuelimet vaatetuksen alla on. Kokemus aiheuttaa ahdistusta ja häpeää. (Nousiainen 2020, 106).
Suomessa toimiva Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus on ihmisoikeusjärjestö ja Setan erillisyksikkö, joka tarjoaa tukea niin sukupuolivähemmistöille kuin ammattilaisille. Kolmivuotinen (2018–2020) ”Tukea intersukupuolisille, keinoja ammattilaisille (TIKA) -hanke edistää intersukupuolisten ihmisten näkyvyyttä ja ihmisoikeuksia maassamme.” TIKA -hanke tuotti muun muassa lukuisia koulutusmateriaaleja sekä animaatioita lapsille ja koko perheelle, kuinka vanhemmat voivat puhua lasten kanssa arvostavasti intersukupuolisuudesta. Hankkeen myötä valmistui oppaita lasten perheille ja läheisille, intersukupuolisille nuorille sekä ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään lapsuusiän intersukupuolisuutta. Seminaarit kokosivat yhteen valtakunnallista ja kansainvälistä asiantuntijaverkostoa. TIKA- hanke osallistui satukirjan kustannuksiin ”Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat”, joka on ensimmäinen suomenkielinen lastenkirja intersukupuolisuudesta. Aikuiset hyötyvät satukirjan mallista, kuinka ottaa puheeksi intersukupuolisuus lasten kanssa. Lisäksi satukirja on hyvä apu kasvattajien ja sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä työskenteleville. (TIKA- hanke. Seta 2020).
Kulmala (2006, 75) tarkentaa, kuinka sosiaalityö perustuu pitkälti ihmisten kertomuksiin elämästään ja tapahtumista, vaikka ammattikäytäntöön liittyvät dokumentit ja niistä tehdyt kirjaukset asiakastietojärjestelmiin poikkeavat osin kerrotusta. On olemassa monenlaista tietoa, eikä pelkästään yhtä oikeaa tietoa, jonka vuoksi kokemus- ja asiantuntijatiedon ottaminen mukaan tutkimukseen on perusteltua sekä huomioida tämän tiedon tuottamat näkökulmat käytäntötyöhön ja tutkimukseen.
Yleisenä määritelmänä kokemusasiantuntija-nimitystä käytetään henkilöstä, jolla on omakohtaista kokemusta jostain palvelusta tai esimerkiksi sairaudesta. Kokemusasiantuntijakoulutuksen käyneet henkilöt kertovat omakohtaisesta kokemuksestaan ja toimivat myös vertaistukena.
Kokemusasiantuntijuutta käytetään hyväksi myös palveluita kehitettäessä. Helimäki (2016, 70–71, 77–79) on kokemusasiatuntija Turner-naisen ominaisuudessa. Hän kirjoitti kirjan itsestään ja kymmenen muun tytön tai naisen tarinan kirjaansa. Lapsettomuus on kipeä asia, mutta Turner-naiset saavat hedelmöityshoitoa eikä adoptio ole esteenä hoivavietin tyydyttämiselle. Suomessa on arviolta 200 Turner-naista. Usein naiset ovat kokeneet läheiset ihmissuhteet normaaleina.
Tanskalaistutkimusten mukaan on ilmennyt ylihuolehtimista, jos tytöt ovat muutoin sairastelleet.
Kouluaikana ei ole ilmennyt enempää kiusaamista, mitä koulumaailmassa muutoinkaan. Työpaikalla joku naisista on tuntenut eriarvoisuuttaa lyhyytensä vuoksi, mutta työtahtia tehostamalla tästäkin on selvitty. Turner-naiset ovat avioituneet ja joutuneet ennen avioitumista läpikäymään oman identtikriisin naiseudestaan, mikä on vahvistanut pärjäämistä arjessa.
15 3 IDENTITEETIN RAKENTUMINEN JA TOISEUS
Aiemmassa luvussa olen määritellyt, mikä sukupuolen moninaisuus tarkoittaa, ja mitä se merkitsee yksilölle ja yhteisölle. Tässä kolmannessa pääluvussa käsittelen identiteettiä ja toiseuden tuntemusta, koska ne liittyvät läheisesti toisiinsa. Käsittelen ensin identiteettiä, mikä se tarkoittaa ja sitten toiseuden tuntemusta sekä sitä, miten ne syntyvät, sekä mikä merkitys niillä on ihmisen sukupuoli- identiteetille ja kehollisuudelle.
3.1 Identiteetti
Nykyään ei olla päästy yksimielisyyteen eri tieteenaloilla, mitä identiteetti oikeastaan on. Identiteettiä on pidetty niin itsestään selvänä, että sen määrittämistä ei ole pidetty tärkeänä. Erikson on käyttänyt ensimmäisenä tutkijana identiteetin käsitettä 1950-luvulla. Kulmala (2006) on tutkinut väitöskirjassaan ”Kerrottuja kokemuksia leimatusta identiteetistä ja toiseudesta”, kuinka ihminen rakentaa käsitystä itsestään suhteessa siihen, millaisia määritelmiä hän saa ulkopuoleltaan tai kokee itse saavansa.” Identiteetti eli idem tulee latinan kielestä, jolla tarkoitetaan ihmisen käsitystä itsestään.
Identiteetti syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja se liittyy omaksumiimme sosiaalisiin rooleihin. Sen kehittymiseen vaikuttaa yhteinen kieli ja kulttuuri eli keskinäinen vuorovaikutus ympäröivän maailman kanssa. Identiteetti on jatkuvassa muutoksessa, jolla ei ole päätepistettä. Se nähdään sosiaalisesti rakentuvana ja siihen vaikuttavat myös yksilön vuorovaikutussuhteet.
Identiteetillä on merkitystä ryhmiin kuulumisessa tai ryhmistä, joihin haluaisimme kuulua.
Identiteetit muuttuvat ja kehittyvät vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Jotta identiteetin kehittyminen on mahdollista, henkilön on päästävä kokemaan erilaisia asioita ja mahdollisuuksia sekä valitsemaan eri vaihtoehtojen väliltä. (Kulmala 2006, 231–232).
Keskustelua identiteetistä on ylläpidetty niin humanistisissa tieteissä kuin sosiaalitieteissäkin.
Yksilöllinen identiteetti korostaa yksilön erilaisuutta muiden ryhmän jäseniin verrattuna, kun taas sosiaalinen identiteetti kuvastaa samanlaisuutta ryhmän jäsenten keskuudessa. Yksilöllä ajatellaan olevan vahvan identiteetin, kun hän pääsee toteuttamaan itseään ja elää sopusoinnussa omien arvojensa kanssa. (Juhila 2006, 210). Identiteetit muuttuvat, etenkin murroskausina, jolloin yksilö kokee olevansa uhattuna. Ihmisellä voi olla samanaikaisesti useita ja jopa keskenään kilpailevia identiteettejä. Ihminen määrittää omaa identiteettiään vertaamalla sitä toiseen. (Hänninen 2013, 9).
16
Ihmiset joutuvat tahtomattaan erilaisiin identiteettipositioihin, jotka ovat ulkoapäin määriteltyjä ja vieraanpelkoisia. Identiteettien ulossulkemisten lisäksi on tärkeää lähestyä identiteettejä johonkin kuulumisena. Identiteettityöhön liittyy aina rajautumista ja mahdollistumista joidenkin reunaehtojen avulla mukautuen. Identiteetti ei muotoudu henkilön oman tahdon varaisesti pukeutumalla sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Liittyminen ja kuuluminen voi toteutua muutoinkin kuin affektiivisena kokemuksena muihin ihmisiin, kuten suhteessa paikkoihin ja käytäntöihin tai sitoutumisena poliittisiin yhteenliittymiin. (Rossi 2015, 93). Yksilön identiteettiä ei pidä ymmärtää mielen sisäisenä ilmiönä, vaan niin sanottuna mielen diskurssina eli kielenkäytön tapana, joka itsestäänselvyytenä luonnehtii koko länsimaista kulttuuria. Yksilön ja yksilöllisyyden perusta on sidoksissa kanssakäymiseen ja inhimillisiin eli sosiaalisiin suhteisiin, joissa ne myös saavat merkityksensä. (Alasuutari 2016, 123). Dregerin (1998) mukaan jaottelu naisiin ja miehiin on kuitenkin sosiaalista. Miehen ja naisen identiteetillä näyttää olevan merkitystä jokapäiväisessä elämässä. Ajatellaan vaikka julkisia käymälöitä tai vaatetusta.
3.2 Sukupuoli-identiteetti ja kehollisuus
Ihmiskunnan historiassa on useita esimerkkejä yksilöllisistä sukupuoli-identiteeteistä, ja voidaan todeta, että sukupuolen moninaisuus on ilmiönä yhtä vanha kuin ihminen. Toisaalta sukupuolen moninaisuuteen voi liittyä myös sukupuoliristiriitaa ja sukupuoli-identiteetin yhteensopimattomuutta.
(Kärnä ym. 2018, 2631). Sukupuoli-identiteetti voi muodostua maskuliinisista, feminiinisistä tai joistain muista erillisistä piirteistä. Sukupuoli-identiteetti ei ole pysyvä olotila, vaan kokemus omasta sukupuolesta voi muuttua elämän aikana. Henkilö kokee sukupuoli-identiteettinsä henkilökohtaisena kokemuksena joko sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan, eikä sitä voida nähdä ulkoisista tunnusmerkeistä. (Seta 2018b). Esimerkiksi afrikkalaisen Bantu-heimon keskuudessa yksinäinen nainen tai heimopäällikköä lähellä oleva nainen voi erityisessä rituaalissa muuttaa sukupuolensa mieheksi ja saada miehen oikeudet sekä velvollisuudet. Tällöin sukupuoli rakentuu sosiaalisena roolina ja hän voi myös perustaa perheen. (Vilkka 2006, 81).
Vilkka (2010, 25–27, 44) luonnehtii sukupuolen monimerkityksellisyyttä, jota voidaan ryhmitellä koetun sukupuolen mukaan. Tällä tarkoitetaan sukupuoli-identiteettiä, jonka ihminen on itse omaksunut. Sukupuoli-identiteettiin voi vaikuttaa biologiset ominaisuudet tai henkilön omakohtainen kokemus sukupuolestaan. Ihminen saattaa verrata itseään suhteessa maskuliinisuuteen tai feminiinisyyteen, kunkin yhteiskunnan kehittämän käsityksen mukaan, mikä on olennaista tai luonteenomaista kahdelle sukupuolelle. De Beauvoir (2011, 625) tarkentaa: ”Kuinka mies ja nainen
17
voivat olla tasa-arvoisia vain silloin, kun nainen on päässyt miesten maailmaan ollessaan kuuluisa tai rikastuessaan. Naisella on oltava pääsy siihen, mikä on toista hänelle, mutta toisen vaatimukset ovat eri sukupuolille erilaiset.” Sukupuolen hahmottaminen identiteettikategoriana selittää, miten kuva sukupuolesta syntyy yksilön itsemäärittelyn ja yhteisön antaman sosiaalisen tunnustamisen vuorovaikutuksena. (Seta 2018b.)
John Money, joka oli sukupuoli-identiteetin tutkija, kehitti 1950-luvulla Yhdysvalloissa kehityspsykologista teoriaa. Sen mukaan ihmisen sukupuoli on aika lailla tabula rasa ja biologisesti sukupuolta voidaan muokata tytöksi tai pojaksi. Teoria pohjautui osin kokeelliseen hoitoon, jossa kaksospojista toinen oli menettänyt ympärileikkauksessa peniksensä ja hänestä tehtiin kirurgisesti - ja hormonaalisesti tyttötyypillinen. Money luuli lapsen sopeutuvan tyttöidentiteettiin.
Todellisuudessa näin ei käynyt vaan henkilöstä tuli myöhemmin transmies. Aivoihin liittyviä sukupuolieroja, joita syntyy esimerkiksi sikiövaiheen hormonialtistusten seurauksena ei myöskään tunnettu tuona aikana. (Huuska 2021).
Intersukupuolisen identiteetin omaavilla henkilöillä identiteetin kehittyminen saattaa olla huomattavasti haasteellisempaa, koska lähtökohta on erilainen verrattuna tytöiksi tai pojiksi määritetyillä ikätovereilla. Vertaisryhmän tuki kokemuksista puuttuu yleensä, mikä hidastaa identiteetin löytymistä. Etenkin murrosikä on hämmentävää aikaa, koska sukupuolten ulkoiset erot tulevat selvimmin esille. Sukupuoli-identiteetin kehittymiselle on pulmallista se, että perhe ei välttämättä tue nuorta tai henkilölle on jäänyt stigma jatkuvasta genitaalien tutkimisesta ja hormonilääkityksestä sekä vauvana tehdyistä kirurgisista toimenpiteistä, joista huoltajat eivät ole kertoneet lapsille. Vain arvet genitaalialueella ja jatkuva hormonilääkitys on paljastanut tilanteen myöhemmin asianomaisille. (Vilkka 2010, 27–28).
Vaikka suurin osa intersukupuolisista lapsista on tyttöjä tai poikia sukupuoli-identiteetiltään, myös intersukupuolisuus tai muunsukupuolisuus voi olla joidenkin lasten sukupuoli-identiteetti.
Intersukupuolisuus viittaa nimenomaan kehoon, ei sukupuoli-identiteettiin (Huuska 2021). Kuka tahansa lapsi ja nuori kokee oman kehonsa erilaisena ja vieraana, koska murrosikä muuttaa kehoa koko ajan. Hormonitoiminnan seurauksena ulkoiset sukupuolimerkit vahvistuvat. Nuori vertaa itseään toisiin, onko hän ainoa ihminen, joka näyttää ulkoisilta ominaisuuksiltaan juuri minulta. Nuori miettii myös, onko hän jollain tapaa erilainen kuin muut ikäisensä nuoret. Kuitenkin kehon muutokset tapahtuvat jokaiselle eri aikaan, joten vertailukohtaa ei ole kuin suuntaa antavana. Tällöin ympäristö toki kiinnittää huomiota nuoren kehon muutoksiin, koska näkyvien kehollisten piirteiden muuttumisen myötä nuori siirtyy kohti aikuisuutta. Tutkimuksen mukaan kaikki nuoret kokevat
”vierauden tunnetta”, joten tämä tunne on oman sukupuolen ymmärtämisen ja tiedon muotoutumisen
18
kannalta oleellista. Tämä kahtiajakautunut sukupuolijako on stereotyyppinen, jonka mukaan nuoret luokitellaan tiettyyn sosiaaliseen ryhmään kuuluvaksi, tiettyjen tunnusmerkkien mukaan. Sukupuoli tullaan määrittelemään toisten taholta, myös seksuaalisen suuntautumisen suhteen. Tosin stereotypioihin liittyy aina yhteiskunnallista ja kulttuurista vaihtelevuutta. (Vilkka 2006, 78–79).
Kuitenkaan aina ei ole näin. Helimäki (2016, 7, 75) kertoo, kuinka kotoa saatu tuki on mahdollistanut vahvan identiteetin kehittymisen, eikä hän ole kokenut lapsuudessaan erityisesti kiusaamista ulkonäkönsä vuoksi, vaikka lapsuus ajoittui 1960-luvulle. Turnerin oireyhtymä aiheuttaa lyhytkasvuisuutta ja lapsettomuutta. Kirjan avulla muut Turner-naiset ovat voineet pohtia omaa erilaisuuden kokemustaan. Aikuisiässä rohkea ja aktiivinen perusluonne on mahdollistanut Helimäelle normaalit ihmissuhteet, harrastukset ja työelämän uskonnonopettajana.
3.3 Toiseuden tuntemus
Intersukupuolisten sukupuoli-identiteetin kehittymiseen liittyy olennaisesti toiseuden käsite. Kulmala (2006, 70, 232–233) käyttää käsitteitä toiseus ja toiset. Toiseus viittaa yksilön tuntemukseen erilaisuudesta ja ulkopuolisuudesta sekä eriarvoisuudesta. Toisilla tarkoitetaan muita, jotka ovat mukana prosessissa, jossa henkilö rakentaa omanlaista identiteettiään. Toisten avulla henkilö pystyy vertaamaan itseään ja saa samalla rakennusmateriaalia omalle identiteetilleen. Nämä toiset voivat olla ketä tahansa, joihin henkilö peilaa omaa identiteettiään. Olemassa on kahdenlaisia toisia: erilaisia ja samanlaisia toisia, joihin itseä suhteutetaan yhtäläisyyksiä ja eroja määrittelemällä. Erilaisten toisten elämää kuvataan itselle saavuttamattomaksi, poissulkevaksi ja leimaavaksi. Toiset ovat mukana usein ulkopäin tulevissa, usein ammattiauttajien ongelmakeskeisessä määrittelyssä. Samanlaisiksi toisiksi mielletään ihmiset, joiden elämästä löytyy samantyyppisiä elämäntilanteita ja tapoja. Komulainen (1998, 168) mielestä toinen on aiempi minä, joten menneet tapahtumat vaikuttavat identiteetin rakentumiseen. Jokaiselle toinen on käsite, johon tietyllä hetkellä suhteutetaan itseä.
Toiseuden voidaan ajatella olevan erilaisuuden tuntemuksen hallitsevan ryhmän kannalta, kuten rikkaat-köyhät tai heterot-biseksuaalisesti suuntautuneet. Toiseus koetaan huonommaksi ja vähempiarvoiseksi niin yksilöinä kuin ryhmänä. Toiseuteen liitetään stereotypioita eli yleistyksiä eroista, joskaan aina ei ole kysymys halveksunnasta, vaan eroja saatetaan idealisoida. Toiseus koetaan usein pelkona uutta ja tuntematonta asiaa kohtaan. Ryhmän sisälläkin voi olla toisia, jotka ovat vähemmistöjä enemmistöön nähden. Ihminen voi joutua toiseksi esimerkiksi sukupuolisen
19
suuntautuneisuuden vuoksi. Toiseus sisältää halun saada vieras asia tai uhkaava hallintaan. (Hänninen 2013, 10–11).
Toiseus ei ole pelkästään nykypäivän ilmiö, vaan se on tunnettu jo antiikin aikoina. Rantala (2013, 257–259, 267–268, 273) tuo esiin Rooman valtakunnan keisarin, Elagabaluksen (218–222 jaa.), jonka historoitsijoiden tekstien mukaan yhteisö toiseutti, koska hän käytti naisten vaatteita, ajoi partansa tarkasti ja meikkasi kasvonsa. Elagabaluksella oli nais- ja miespuolisia läheisiä ystäviä. Nuori syyrialaiskeisari nähdään toisena aikakauden historoitsijoiden luonnehdinnoissa loisteliaan, ulkoisen olemuksensa perusteella. Keisari surmattiin 18-vuotiaana ja sen jälkeen hän on ollut historioitsijoiden kiinnostuksen kohteena ja inspiraation lähteenä taiteilijoille ja kirjailijoille. Sen ajan oikeusistunnoissa Elagabalusta luonnehditaan miehenä, mutta hän toimi kuin nainen. Jo antiikin kirjallisuudessa tehtiin ero biologisen (sex) ja sosiaalisen (gender) sukupuolen välillä.
Aiempia näkökulmia täydentää Lévinasin (1996, 82) ajatus toiseudesta minäkeskeisyyden kritiikkinä.
Hänen ajatuksissaan toiseus ei ole vain väline itsetutkiskeluun vaan toinen on arvo sinänsä. Lévinas (1906–1995) oli filosofi, joka kritisoi minäkeskeistä ajattelua, jolle on ominaista ymmärtää maailma omien tarpeidensa kautta. Lévinas kiteyttää: ”Subjektin oleminen on oikeutettua vain silloin, kun hän omassa olemisessaan ottaa vastaan vastuun Toisesta ja Toisen puolesta, asettaen Toisen etusijalle.
Lévinas ei halua onnellisuutta kaikille osapuolille, koska toinen on aina tärkeämpi kuin minä itse.
Toinen ihminen purkaa minän tapaa hahmottaa todellisuutta.”
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN
4.1 Aiheen rajaus
Rajasin tutkimukseni haastattelun koskemaan 1950–1980-luvulla syntynyttä henkilöä, joka on kokenut intersukupuolisuuden identiteetikseen tai kokee muutoin itsensä intersukupuoliseksi, vaikka hänellä olisi miehen tai naisen identiteetti. Olen kiinnostunut siitä, kuinka hän on kokenut identiteettinsä/sukupuolisuutensa ja kehollisuutensa. Olen kiinnostunut myös siitä, miten eri aikakausina on suhtauduttu intersukupuolisiin ja kuinka asenteet ovat muuttuneet heitä kohtaan.
Haluan myös selvittää ammattiauttajana sosiaalityöntekijän roolia haastateltavan elämässä. Rajasin tutkimukseni ulkopuolelle intersukupuolisen kehon medikalisoinnin, enkä ottanut tarkemmin kantaa korjaaviin hoitokäytänteihin.
20 4. 2 Tutkimuksen tavoite ja tutkimuskysymykset
Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten intersukupuolisen identiteetin omaava henkilö on selvinnyt elämässään, ja miten kyseessä oleva asia on vaikuttanut hänen henkilökohtaiseen elämäänsä.
Tutkimuksen teoreettinen kehys on sukupuolen tutkimus, joka liittyy intersukupuolisuuden identiteetikseen kokeman henkilön selviytymiseen ja selviytymiskeinoihin. Aihe kumpusi kuntoutuksen ohjaajan työkokemuksestani, jossa tapasin henkilöitä, joiden sukupuoli-identiteetti ei vastannut yhteiskunnan asettamia normeja sukupuolikäsityksestä.
Kun aloitin tiedonhakua, en tiennyt, millaista tietoa tutkimusaiheestani oli saatavilla. Tämän vuoksi ensimmäinen tutkimuskysymykseni on yksityiskohtaisempi ja toinen tutkimuskysymykseni rajaa tutkimustani tarkemmin.
1. Miten intersukupuolisuuden identiteetikseen omaava henkilö on kokenut identiteettinsä/sukupuolisuutensa ja kehollisuutensa?
2. Mitä selviytymiskeinoja hänellä on ollut?
Molempiin tutkimuskysymyksiin vastaan intersukupuolisen identiteetin omaavan henkilön omaelämäkertahaastattelun avulla.
Lisäksi käytin pohdinnassa Setan TIKA-hankkeen "Tukea intersukupuolisille, keinoja ammattilaisille" -hankekoordinaattorin, Jaana Pirskasen, kanssa käymääni keskustelua ja Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sosiaalityöntekijän, Maarit Huuskan, kanssa sähköpostin välityksellä käymäämme keskustelua intersukupuolisuudesta. Tutkimukseni aihe on tärkeä, sillä minä uskon sosiaalityön hyötyvän intersukupuolisen asiakkaan omaelämäkertatutkimuksesta monella tavalla. Tutkielmani avulla voidaan vahvistaa sosiaalityön asiakasnäkökulmaa, jolloin intersukupuolisia asiakkaita voidaan auttaa, jotta he eivät jää avun ja hoidon ulkopuolelle eli byrokratian jalkoihin. Intersukupuolisten henkilöiden äänen kuuleminen mahdollistaa sellaisen tiedon esiin tuomisen, millaisesta sosiaalityön palvelusta he hyötyisivät.
4.3 Elämäkertatutkimus menetelmänä
Omaelämäkerta (autobiografia) eroaa elämäkerrasta (biografiasta) siten, että edellä mainitussa kertojana on päähenkilö itse, joka tuottaa tarinan eli narratiivin omasta elämästään ja identiteettinsä kehittymisestä. Omaelämäkerta kuvaa jälkikäteen kerrottua ja yleensä kronologisessa järjestyksessä
21
eli alusta loppua kohden etenevää tarinaa. Kun taas elämäkertatutkimusta voidaan tehdä esimerkiksi historiallisesta henkilöstä ja aineistona voidaan käyttää kirjallista, nauhoitettua tai kuvallista materiaalia. Tällöin kuvataan yleensä henkilön elämänvaiheita ja toimintaa. Päädyin haastattelemaan yhtä henkilöä, joten omaelämäkertahaastattelu tuntui luontevalta valinnalta tuomaan esiin yhden henkilön elämäntapahtumia, jotka ovat relevantteja tutkimuskysymyksieni näkökulmasta. Toisaalta omaelämäkertahaastattelu ei anna autenttista kuvaa eletystä elämästä, koska haastateltava voi valikoida, muistaa väärin tai salata jotain tapahtumaa. Käytän käsitteitä kuitenkin rinnakkain tutkimuksessani.
Elämäkertahaastattelun avulla voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti ihmisen elämää ja kokemusta.
Elämäkertahaastattelu muotoutuu ajallisesti, vuorovaikutuspainotteisesti ja kulttuurisidonnaisesti.
Elämäkertahaastattelun juuret ovat pragmatismissa, jonka perustajana pidetään amerikkalaista psykologia (James 1902 Estolan & Uiton & Syrjälän 2017 muk.), joka tutki uskonnollisia kokemuksia, joita kukaan ulkopuolinen ei voi todentaa toisen puolesta. Ihmisten omin sanoin kertomia kokemuksia pidetään persoonallisina dokumentteina. (Allport 1942 Estolan & Uiton &
Syrjälän 2017 muk.). Suullisella kertomuksella tarkoitetaan elämäntarinaa ja kirjoitettu kertomus muodostaa elämäkerran. Kun haastattelija esittää haastateltavalle pyynnön kertoa elämästään, kirjallisuudessa käytetään termejä narratiivis-omaelämäkerrallinen tai narratiivis-biografinen haastattelu. (Estola & Uitto & Syrjälä 2017, 153).
Elämäkertahaastattelulla tarkoitetaan kertomusta, jonka haastateltava tuottaa nyt ja tässä kertoen menneisyyden kokemuksistaan ja tulevaisuuden haaveistaan. Haastateltava tulkitsee omia kokemuksiaan muistelun avulla. Kertomuksen ei tarvitse olla kronologinen, vaan haastateltava voi kertoa yksityiskohtia ja palata ajassa taaksepäin vuorovaikutuksessa haastattelijan kanssa.
Tavoitteena on ymmärtää haastateltavan ainutkertaista näkökulmaa elämästään.
Elämäkertahaastattelun avulla pyritään ymmärtämään yksilön kokemuksia ja näkökulmaa, miten yksilö jäsentää kokemuksiaan suhteessa elämänkulkuunsa ja ympäristöönsä. Elämäkertahaastattelu liittyy kulttuuriseen viitekehykseen ja ajan ilmiöihin. Tämän tyyppisen haastattelun tavoitteena ei ole hakea yleispätevyyttä, vaan siinä kuvataan yksittäisiä tapauksia. Haastatteluun vaikuttavat myös historialliset ja sosiaaliset tekijät sekä valtasuhteet. Haastattelu voi linkittyä myös eri tieteenalojen välillä. Haastattelija ei voi tietää etukäteen, millainen elämäkertahaastattelusta muotoutuu, koska jokainen tutkija joutuu suunnittelemaan sopivan tavan lähestyä haastateltavaa. Valmiin haastattelurungon voi unohtaa, jos haastattelu ei etene. Avoin kertomista tukeva kysymys innostaa haastateltavaa vuorovaikutukseen haastattelijan kanssa. (Estola ym. 2017, 155–157, 162).
