PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/1999 vp
Hallituksen esitys ympäristönsuojelu- ja vesi- lainsäädännön uudistamiseksi
Ympäristövaliokunnalle
JOHDANTO
Vireilletulo
Eduskunta on 1 päivänä lokakuuta 1999 lähet- täessään hallituksen esityksen ympäristönsuoje- lu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi (HE 84/1999 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi ympäristövaliokuntaan samalla määrännyt, että perustuslakivaliokunnan on annettava asiasta lausunto ympäristövaliokunnalle.
Asiantuntijat
Valiokunnassa ovat olleet kuultavina
- lainsäädäntöjohtaja Simo Mäkinen ja hallitus- sihteeri Mika Seppälä, ympäristöministeriö - lainsäädäntöneuvos Marja Ekroos ja erityis-
asiantuntija Eija Siitari-Vanne, oikeusminis- teriö
- korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg
- ympäristölakimies Leena Eränkö, Suomen Kuntaliitto
- johtaja Markku Tornberg, Maa- ja metsäta- loustuottajain Keskusliitto MTK ry
- varapuheenjohtaja, vesioikeustuomari An- tero Iivanainen ja hallituksen jäsen, vesiylioi- keudenneuvos Jukka Mattila, Suomen Erityis- tuomarit ry
- professori Olli Mäenpää - professori Ilkka Saraviita - professori Kaarlo Tuori
- oikeustieteen tohtori, dosentti Pekka Viher- vuori
- professori Veli-Pekka Viljanen.
HALLITUKSEN ESITYS Esityksen keskeisenä tavoitteena on ympäristön-
suojelulainsäädännön yhtenäistäminen ja ympä- ristön pilaantumista aiheuttavan toiminnan lupa- järjestelmän uudistaminen. Esityksessä ehdote- taan säädettäväksi ympäristönsuojelulaki, joka olisi ympäristön pilaantumisen torjunnan yleis- laki. Uudistuksella luodaan yhtenäinen ympäris- tölupajärjestelmä. Ympäristö- ja vesilupien pää- töksentekojärjestelmä uudistuisi. Vesioikeudet lakkautetaan ja pääosa niiden tehtävistä vesilain
mukaisissa vesitalousasioissa siirretään uusille ympäristölupavirastoille. Ne ratkaisevat myös ympäristövaikutuksiltaan merkittävimmät ym- päristölupa-asiat. Merkittävä osa ympäristölu- vista käsitellään kuitenkin edelleen ympäristö- keskuksissa.
Esitys liittyy ympäristön pilaantumisen eh- käisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annettuun Euroopan unionin neuvoston direktii- viin.
Esitys liittyy vuoden 2000 valtion talousarvi- oesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voi- maan 1.3.2000.
Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa kä- sitellään vesioikeuksien lakkauttamista ja ympä- ristölupavirastojen perustamista niiden tilalle hallitusmuodon 16 ja 91 §:n kannalta sekä halli-
tusmuodon 14 a §:n 2 momentin ja esityksen vä- listä yhteyttä. Säätämisjärjestysperusteluissa myös mainitaan esityksen mukaiset asetuk- senantovaltuudet ja mahdollisuudet myöntää poikkeuksia asetuksen säännöksistä sekä vesien pilaantumisesta maksettavia korvauksia koske- van sääntelyn uudistaminen. Perusteluissa pää- dytään siihen, että lakiehdotukset voidaan käsi- tellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut
Asetuksenantovaltuudet Yleiset lähtökohdat
Voimassa olevan ympäristölainsäädännön yksi erityisominaisuus on, että huomattava osa yksi- tyiskohtaisesta sääntelystä jää lakia alemman- asteisiin säädöksiin. Niitä on esimerkiksi jo yk- sin ilmansuojelulain alaisuudessa lähes kolme- kymmentä. Monien alemmanasteisten säädösten taustalla ovat ympäristönsuojelun yksityiskoh- taiset EY:n direktiivit, jotka EY:n tuomioistui- men oikeuskäytännön mukaan yleensä vaativat sääntelyn siirtämistä yksityiskohtia myöten kan- salliseen lainsäädäntöön.
Ympäristönsuojelulakiehdotuskin perustuu olennaisin osin valtioneuvostolle kuuluvien ase- tuksenantovaltuuksien varaan. Jotkut niistä kos- kevat tai sivuavat perustuslaissa turvatuista pe- rusoikeuksista hallitusmuodon 12 §:ssä säädet- tyä omaisuudensuojaa ja 15 §:ssä säädettyä elin- keinon harjoittamisen vapautta. Valtuuksien no- jalla annettavien säännösten taustalla on tieten- kin hallitusmuodon 14 a §:ään kytkeytyvä ympä- ristönsuojelutavoite, mutta tämä seikka ei vaiku- ta lainsäädäntövallan delegoinnin sallittavuu- den valtiosääntöoikeudelliseen arvioimiseen.
Vakiintuneen lainsäädäntökäytännön mu- kaan valtioneuvostolle on voitu delegoida sää- dösvaltaa lakiin otettavalla erityisellä valtuutuk- sella. Delegointi ei kuitenkaan voi ulottua seik- koihin, joista on perustuslain mukaan säädettä-
vä lailla. Merkittävin tällainen asiaryhmä muo- dostuu perusoikeuksista, joiden rajoittamista ja joiden käytön sääntelyä ei voida siirtää lakia alemmalle säädöstasolle (PeVM 25/1994 vp, s. 5). Lainsäädäntövallan delegoinnin sallitta- vuutta arvioitaessa painoa on perustuslakivalio- kunnan käytännössä viime aikoina pantu val- tuuttavan säännöksen täsmällisyyden ja tarkka- rajaisuuden vaatimukselle (esim. PeVL 15/1993 vp, PeVL 1/1996 vp, PeVL 12/1996 vp, PeVL 15/1996 vp ja PeVL 19/1996 vp).
Nämä lähtökohdat säilyvät samanlaisina uuden perustuslain 80 §:ssä. Sen mukaan tasa- vallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuutuksen nojalla, mutta lail- la on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muutoin kuuluvat lain alaan.
Ympäristönsuojelulakiehdotuksen 10 § Ympäristönsuojelulakiehdotuksen 10 §:n mu- kaan valtioneuvosto voi 2 luvussa säädettävin tavoin antaa asetuksella tarpeellisia säännöksiä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja vä- hentämiseksi. Asetuksia annettaessa on lisäksi otettava huomioon, mitä 4—6 §:ssä säädetään ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan yleisistä periaatteista, toiminnanhar- joittajan yleisistä velvollisuuksista ja sijoitus- paikan valinnasta.
Ehdotettu 10 § ei ole itsenäinen asetuksenan- tovaltuus, vaan 2 luvun erityisiin valtuuttaviin
säännöksiin liittyvä, viime kädessä niiden sisäl- töä rajoittava säännös asetuksenantovallan ylei- sistä perusteista. Yksittäiset valtuussäännökset sidotaan 10 §:ssä tarkoitukseltaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen tai vähentämi- seen. Ympäristön pilaantumisen käsite on määri- telty 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Määrittely rajaa yksittäisten asetusten sallittua sisältöä niin, että asetuksin voidaan antaa säännöksiä pelkäs- tään tämän määritelmän mukaisen ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja vähentämisek- si. Valiokunta pitää tärkeänä, että 1 kohdan mää- rittelyssä pyrittäisiin vielä täsmentämään hai- tan, vahingon tms. luonnetta esimerkiksi merkit- tävyys- tai oleellisuusmäärein.
Asetukset voisivat yksittäisten valtuussään- nösten mukaan koskea ympäristön laatua ja päästöjä (11 §), eräitä toimintoja (12 §), mootto- riajoneuvoja, työkoneita ja laitteita (13 §), maa- perää (14 §) sekä aineita, valmisteita ja tuotteita (15 §). Lisäksi 16 §:n mukaan valtioneuvostolla on yleisvaltuus saattaa asetuksella voimaan Eu- roopan yhteisön ympäristönsuojelunormistoa.
Ympäristönsuojelulakiehdotuksen 2 luvun val- tuussäännökset
Ehdotetut asetuksenantovaltuudet on muotoiltu yleisluonteisiksi ja laajoiksi. Osa niistä on kui- tenkin luokiteltavissa teknisluonteisiksi. Tällai- sia ovat 14 §:n valtuus säätää asetuksella haital- listen aineiden suurimmista sallituista pitoisuuk- sista ja saastuneesta maaperästä sekä 18 §:n val- tuus säätää talousjätevesistä.
Lakiehdotuksen 11 §:n valtuudet ovat näen- näisen avoimia, mutta asetuksenantovaltuuk- sien sisältö täsmentyy valiokunnan mielestä val- tiosäännön kannalta riittävästi 10 §:n yleisiä pe- rusteita koskevien säännösten avulla. Sama kos- kee 12 §:n sinänsä rajatumpia valtuuksia. La- kiehdotuksen 16 §:n valtuudet puolestaan rajau- tuvat epäitsenäisiksi Euroopan yhteisön säädös- ten ja Suomen kansainvälisten velvoitteiden kautta.
Lakiehdotuksen 13 § sisältää avoimen valtuu- den kieltää ja rajoittaa asetuksella työkoneen tai laitteen markkinoille luovuttamista tai käyttöä.
Säännös on tarkoitettu erityisesti koneiden me-
lu- ja pakokaasupäästöjen rajoittamiseen. Tä- män valtuuden tarkoituksena on saadun selvityk- sen mukaan olla sidoksissa siihen pykälän 2 mo- mentin loppuosassa ilmaistuun edellytykseen, että tällaista sääntelyä vaaditaan jossakin Euroo- pan yhteisön säädöksessä. Näin muutettuna eh- dotus ei ole valtiosäännön kannalta ongelmalli- nen.
Lakiehdotuksen 15 §:n nojalla asetuksella voidaan rajoittaa aineen, valmisteen tai tuotteen valmistusta, maahantuontia, markkinoille luo- vuttamista, maastavientiä, luovuttamista tai käyttöä taikka kieltää ne. Asetuksenantovaltuus on kytketty erityiseen terveys- tai ympäristöhait- taedellytykseen. Tämä valtuussäännös koskee saadun selvityksen mukaan vain polttoaineita ja tiettyjä muita aineita. Säännöksen avoin muotoi- lu johtuu siitä pyrkimyksestä, että vastaavanlai- sia aineita koskevia uusia asetuksia voitaisiin tarvittaessa antaa lain valtuutta erikseen laajen- tamatta.
Valiokunnan käsityksen mukaan valtuussään- nöstä on täsmennettävä, jotta lakiehdotus voi- daan tältä osin käsitellä tavallisessa lainsäätä- misjärjestyksessä. Täsmentämisessä tulee pyr- kiä mainitsemaan lakitekstissä sellaiset tyypilli- set aineet, valmisteet ja tuotteet, joita säännös koskee, minkä lisäksi säännöksessä tulee maini- ta, että valtuutta voidaan laajentaa koskemaan muita aineita, valmisteita ja tuotteita kuvaamal- la niiden käytöstä aiheutuvia haitallisia vaiku- tuksia.
Luvanvaraisuus
Myös ympäristöluvan alaa koskeva sääntely näyttää perustuvan 28 §:n 1 momentissa keskei- sin osin delegoinnin varaan. Ehdotuksen mu- kaan ympäristölupa on saatava ympäristön pi- laantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan. Lu- vanvaraisista toiminnoista säädetään tarkemmin asetuksella. Luettelo näistä ilmenee esityksessä olevan ympäristönsuojeluasetusluonnoksen 1 §:stä.
Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on määritelty 3 §:n 1 momentin 2 koh- dassa laitoksen perustamiseksi tai käyttämiseksi taikka alueen käyttämiseksi tai toiminnan järjes-
tämiseksi siten, että siitä saattaa aiheutua ympä- ristön pilaantumisen vaaraa. Ympäristön pilaan- tumisen käsite on puolestaan määritelty saman momentin 1 kohdassa. Valiokunnan käsityksen mukaan näistä 28 §:ään lain yleisen systematii- kan johdosta liittyvistä kiinnekohdista seuraa, että asetuksella yksityiskohdissaan säädettävän luvanvaraisuuden lakitasoinen perusta muodos- tuu valtiosäännön kannalta riittäväksi.
Sääntelyn havainnollisuuden lisäämiseksi voidaan kuitenkin harkita, että 28 §:ssä jo maini- taan ne ympäristönsuojeluasetusluonnoksen 1 §:n numerokohdissa ilmaistut toiminnat ja että tällaiset toiminnat säädetään laissa luvanvarai- siksi esimerkiksi siten kuin asetuksessa tarkem- min säädetään. Näin laista ilmenisi pääsääntö kyseisiin toimintoihin kohdistuvasta lupavaati- muksesta ja se, että luvanvaraisuus kuitenkin määräytyy lopulta vasta asetuksen perusteella.
Kunnan ympäristönsuojelumääräykset Ympäristönsuojelulakiehdotuksen 19 § koskee kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä. Tällai- seen sääntelyyn liittyvät valtiosääntökysymyk- set kytkeytyvät vaatimukseen perusoikeusrajoi- tusten laintasoisuudesta sekä niiden täsmällisyy- destä ja tarkkarajaisuudesta (vrt. PeVL 38/1998 vp). Uuden perustuslain 80 §:n 2 momentin nä- kökulmasta on merkityksellistä, että perustusla- kia säädettäessä ei ollut tarkoitus olennaisesti muuttaa oikeustilaa, jonka mukaan kunnille on vanhastaan osoitettu rajoitetusti säädösvaltaa (HE 1/1998 vp, s. 133).
Kunnallisten ympäristönsuojelumääräysten antaminen on rajoitettu paikallisiin tarpeisiin kunnassa ja määräykset voivat koskea muuta kuin luvanvaraista toimintaa. Siten voidaan kat- soa, että uudessa perustuslaissa tarkoitetut "eri- tyiset syyt" ovat käsillä ja että sääntelyn asialli- nen merkitys ei vaadi lain tai asetuksen käyttä- mistä. Ympäristönsuojelumääräykset olisivat la- kia täydentäviä säädöksiä, joiden sallittu sisältö niin ollen määräytyy ensi sijassa tämän lakieh- dotuksen muusta aineellisesta sisällöstä. Myös muun muassa hallinnossa yleisenä periaatteena noudatettava suhteellisuusperiaate vaikuttaa nii-
den mahdolliseen sisältöön. Valiokunta pitää tärkeänä, että määräykset lisäksi nimenomaises- ti sidotaan 10 §:n tavoin ympäristön pilaantumi- sen ehkäisemiseen ja vähentämisen ja siten myös 3 §:n määritelmään ympäristön pilaantu- misesta.
Ympäristönsuojelumääräysten sääntelyala ei ehdotetun lakitekstin perusteella muodostu si- nänsä kovin tarkkarajaiseksi, koska pitkälti koko lakiehdotus ja myös sen 19 § perustuvat yleis- luonteisiin, usein joustavia ilmaisuja sisältäviin säännöksiin. Ympäristönsuojelumääräysten hy- väksymispäätös on kuitenkin 96 §:n 4 momentin mukaisesti saatettavissa riippumattoman tuo- mioistuimen tutkittavaksi, ja näiden joustavien normien sisältö voi siten vakiintua oikeuskäy- tännössä, viime kädessä korkeimman hallinto- oikeuden tulkintakäytännön perusteella. Nämä näkökohdat oikeuttavat valiokunnan käsityksen mukaan sen, että ympäristönsuojelumääräyksiä koskevat 19 §:n säännökset jäävät jonkin verran sitä tasoa yleisluonteisemmiksi, jota perus- oikeuksia koskevan sääntelyn tarkkuudelta on vaadittu etenkin perusoikeusuudistuksen jäl- keen (vrt. PeVL 38/1998 vp).
Pykälän 5 momentin mukaan ympäristönsuo- jelumääräyksiä ei sovelleta, jos ne ovat ristirii- dassa "tämän lain tai sen nojalla annettujen sään- nösten" kanssa. Ehdotus on soveltamisalansa suppeuden vuoksi ongelmallinen hallitusmuo- don 92 §:n 2 momentin ja uuden perustuslain 107 §:n valossa, jotka koskevat alemmanasteis- ten säädösten suhdetta yleensä lakeihin (ja myös perustuslakiin). Valiokunta pitää hyvin kyseen- alaisena, onko syytä säätää tällaista sisällöltään lopultakin harhaanjohtavaa säännöstä.
Lupamääräysten ja asetuksen suhde
Ympäristölupa myönnetään ympäristönsuojelu- lakiehdotuksen 41 §:n 1 momentin mukaan, jos toiminta täyttää lain ja asetusten vaatimukset.
Luvassa on lisäksi annettava tarpeelliset mää- räykset pilaantumisen ehkäisemiseksi (43 §) ja mahdollisesti muistakin seikoista (44—49 §).
Lupamääräysten sääntely ehdotuksessa on näil- tä osin ongelmaton suhteessa hallinnon lainalai-
suusperiaatteeseen, jonka mukaan myös tällais- ten määräysten antamisen tulee perustua lakiin tai sen nojalla annettuun asetukseen. Lupaviran- omaisella ei lainalaisuusperiaatteen mukaan toi- sin sanoen voi olla itsenäistä, lainsäädännöstä riippumatonta toimivaltaa antaa määräyksiä sen paremmin luvan yhteydessä kuin irrallaan lupa- menettelystä (vrt. PeVL 15/1993 vp, s. 3/II).
Tällainen järjestely olisi hyvin ongelmallinen myös siltä kannalta, miten tällaisissa tilanteissa voi asiallisesti toteutua hallitusmuodon 16 §:n 1 momentissa turvattu jokaisen oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva pää- tös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Lakiehdotuksen 51 §:n nojalla lupaviran- omainen voi kuitenkin antaa tämän lain tai jäte- lain nojalla annettuun asetukseen sisältyvää yk- silöityä ympäristönsuojeluvaatimusta ankaram- man lupamääräyksen luvan myöntämisen edel- lytysten täyttämiseksi ja asetuksella annetun ympäristön laatuvaatimuksen turvaamiseksi sekä vesien suojelemiseksi, jolta osin pykälän 2 momenttiin sisältyy lisäedellytys. Kysymys on näin ollen siitä, että lupaviranomainen saisi yk- sittäisissä luparatkaisuissa vallan poiketa ase- tuksesta. Valiokunnan käsityksen mukaan tällai- nen ehdotus on selvästi vastoin perustuslakia.
Ehdotuksella on yhtymäkohtia nykyisiin vesi- lain 10 luvun 24 c §:ään ja ilmansuojelulain 15 §:n 4 momenttiin. Esityksen perusteluissa lii- tetään 51 §:n tarpeellisuus tapauksiin, joissa ym- päristönsuojeluvaatimus on asetuksessa yksilöi- ty joko numeerisesti tai muutoin täsmällisesti.
Valiokunnan käsityksen mukaan esityksessä il- maistu, sinänsä ymmärrettävä sääntelytarve saa- daan valtiosääntöoikeudellisesti moitteetto- masti huomioon otetuksi esimerkiksi siten, että lupaviranomaisen ankaroittamisvalta liitetään 51 §:ssä ainoastaan sellaisiin tapauksiin, joissa asetuksella säädetystä ympäristönsuojeluvaati- muksesta itsestään käy ilmi, että se on tarkoitet- tu vähimmäisvaatimukseksi. Vaihtoehtoinen tapa on osoittaa jo ympäristönsuojelulaissa (ja jätelaissa), mitkä sen valtuussäännösten nojalla annetuista asetuksen säännöksistä ovat sellaisia ympäristönsuojelullisia vähimmäisvaatimuksia,
joita ankaramman lupamääräyksen lupaviran- omainen voi yksittäistapauksessa antaa. Lakieh- dotuksen täsmentäminen tältä osin on edellytys sille, että se voidaan käsitellä tavallisessa lain- säätämisjärjestyksessä.
Lakiehdotuksen 56 §:n mukaan myöhempi asetus tulee sellaisenaan noudatettavaksi luvan sijaan niiltä osin kuin asetuksella annetaan lupa- määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta. Ympäristöluvan lupapäätöksen mukaisella pysyvyydellä on yleensä taloudellis- ta merkitystä toiminnanharjoittajalle. Tästä nä- kökulmasta 56 §:ää voidaan pitää ongelmallise- na. Ehdotuksen ongelmallisuus kuitenkin vähe- nee, kun otetaan huomioon, että lain asetuk- senantovaltuudet rajautuvat ympäristön pilaan- tumisen ehkäisemiseen ja vähentämiseen ja että näiden tavoitteiden toteuttaminen asetuksin voi tapahtua lähinnä asteittain, jyrkkiä muutoksia välttäen. Valiokunta pitää kuitenkin asianmukai- sena, että 56 §:n sisällöstä otetaan säännönmu- kaisesti maininta lupapäätöksiin.
Vesioikeuksien jäsenten siirtäminen
Esityksessä ehdotetaan vesioikeuksien lakkaut- tamista. Tähän liittyen 28. lakiehdotuksen 21 §:n perusteella niiden vesioikeustuomarit siirretään uudistuksen voimaan tullessa ympäristölupavi- rastojen vastaaviin johtajan ja ympäristöneuvok- sen virkoihin virkoja haettaviksi julistamatta.
Vesioikeusinsinöörit ja vesioikeuslimnologit siirretään ja nimitetään vastaavasti ympäristö- lupaviraston ympäristöneuvoksen virkoihin.
Tämä ehdotus on valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellinen, koska hallitusmuodon 91 §:n 1 momentin mukaan tuomaria ei saa siirtää ilman omaa suostumustaan toiseen virkaan, pait- si milloin siirto aiheutuu tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämisestä. Vastaavanlainen säännös on uuden perustuslain 103 §:n 1 mo- mentissa.
Perustuslakivaliokunta on käsitellyt tuoma- reiden siirtämistä liikevaihtovero-oikeuden lak- kauttamisen yhteydessä (PeVL 3/1994 vp). Sil- loin mainituin perustein valiokunta katsoo, ettei
perustuslain tarkoituksena ole turvata tuomareil- le tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestämisti- lanteissa oikeutta säilyä sellaisessa virassa, jo- hon liittyy tuomarille ominainen virassapysy- misoikeus. Tuomarin siirtämistä sääntelee val- tion virkamieslain 47 §. Ympäristölupavirasto- jen esityksessä tarkoitettujen virkojen tehtäviin kuuluu nykyisin vesioikeuksissa käsiteltävien kaltaisia lupa-asioita ja nämä virat ovat siksi sel- västikin sellaisia virkoja, joihin vesioikeuksien jäsenet voidaan lähtökohtaisesti siirtää. Ehdotet- tu järjestely on perusteiltaan hyväksyttävä ja asiallinen, ja ehdotus voidaan toteuttaa tavalli- sessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Tarkastusoikeus
Ympäristönsuojelulakiehdotuksen 83 §:ssä sää- detään muun muassa tarkastusoikeudesta. Pykä- län 3 momentin mukaan toimenpiteitä ei saa teh- dä kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa, ellei toimenpiteiden suorittaminen ole tarpeen hen- gen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön suo- jelemiseksi. Ehdotuksen johdosta valiokunta huomauttaa kotirauhan piiriin ulottuvien toi-
menpiteiden edellytyksenä olevan hallitusmuo- don 8 §:n perusteella niiden välttämättömyys pe- rusoikeuksien turvaamiseksi. Ehdotus onkin täl- tä osin yhdenmukaistettava perustuslain kanssa.
Ympäristöministeriö voi 95 §:n 1 momentin nojalla säätää asetuksella tarkemmin muun muassa lain edellyttämistä tarkastuksista. Valio- kunta pitää tarkastusvaltuuksien perusoikeus- kytkentöjen vuoksi valtiosääntöoikeudellisesti asianmukaisena, että kyseinen asetuksenanto- valtuus rajataan sanallisestikin tarkastusten tek- nistä toteuttamista koskeviin seikkoihin.
Lausunto
Lausuntonaan perustuslakivaliokunta kunnioit- tavasti esittää,
että lakiehdotukset voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 §:ssä sääde- tyssä järjestyksessä, 1. lakiehdotus kui- tenkin vain, jos valiokunnan sen 13, 15, 51 ja 83 §:stä tekemät valtiosääntö- oikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon.
Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 1999
Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Ville Itälä /kok
vpj. Riitta Prusti /sd jäs. Tuija Brax /vihr
Tarja Filatov /sd Esko Helle /vas Gunnar Jansson /r Jouko Jääskeläinen /skl Paula Kokkonen /kok
Jouni Lehtimäki /kok
Hannes Manninen /kesk (osittain) Pekka Nousiainen /kesk
Heli Paasio /sd Osmo Puhakka /kesk Petri Salo /kok Arto Seppälä /sd.
