Kuinka kirjastojen etua pitäisi valvoa eduskunnassa?
Timo Turja
Tässä artikkelissa tarkoituksena on pohtia kirjastojen edunvalvontaan liittyviä kysymyksiä. Edunvalvonta helposti ymmärretään epämääräiseksi kähminnäksi, mutta tämä käsitys on väärä. Eettisiä normeja ja sovittuja sääntöjä noudattava lobbaus on yhteiskunnallisesti hyödyllistä, koska kansanedustajat saavat eri edunvalvontaryhmiltä monipuolista tietoa päätöstensä tueksi.
Lobbaus ja parlamentaarinen päätöksenteko
Demokratiaan kuuluu, että erilaisia yhteiskun- nallisia tavoitteita ajavat tahot voivat lähettää omia edustajiaan päättäjien puheille.
Yhdysvaltain kongressissa eri ryhmien edun- valvojina toimii päätoimisesti 25 000 lobbaria.
Euroopan unionissa heitä on 15 000. Suomen eduskunnassa toimivien lobbareiden lukumää- rästä ei ole tarkkaa tietoa, sillä heidän ei tarvitse rekisteröityä toimintaansa varten, kuten Yhdys- valtain kongressissa. Yksistään valiokunnissa käy vuosittain kuitenkin satoja eri intressiryhmien edustajia kuultavina. Nämä viralliset kuulemiset kertovat tietenkin vain vähän lobbareiden todel- lisesta aktiivisuudesta, sillä kansanedustajat käy- vät jatkuvasti epävirallisia keskusteluja eri edun- valvojien kanssa.
Suomessa organisoitu lobbaus on kehittynyt myöhään. Maamme ensimmäinen varsinainen historiallinen esimerkki järjestäytyneestä lobba- uksesta lienee ollut hanke alkoholin kieltolain säätämisestä - ja erityisesti sen purkamisesta. Kiel- tolaki säädettiin 191 ja se purettiin kansanäänes- tyksellä vuonna 1932. Tämän alkoholipoliitti- sen kamppailun yhteydessä eri osapuolet järjes- tivät tasapuolisesti tiedotuskampanjoita niin al- koholin käytön vaaroista kuin myös kansantalo- udellisista ja verotuksellisista hyödyistä.
Historiallisesti ehkä eniten huomiota on kui- tenkin herättänyt lobbaus Suomen Akatemian
perustamiseksi vuonna 1948. Tuolloin Akatemi- an perustamista kannattavat ja vastustavat tahot käytännössä perustivat omat toimistonsa edus- kunnan kahvilaan. Moninkertainen ministeri ja eduskunnan entinen puhemies Johannes Virolai- nen muisteli näiden lobbareiden toimintaa seu- raavasti:
”Hankkeen kannattajilla oli erityinen työpaja, jossa tehtiin valmiita puheita, joita sitten edus- tajille syötettiin. Ja sitten, vähän ajan kulut- tua, myös akatemian vastustajat alkoivat tehdä valmiita puheita, joita tänne tuotiin. Edustajat monta kertaa hyvin suuressa kiireessä alkoivat lukea niitä. Eräs tunnettu sosiaalidemokraat- ti luki tästä pöntöstä puhetta, että sitten kun, herra puhemies, se Suomen Akatemia peruste- taan, niin sinne pitää perustaa myös osasto suo- men kielen ja kirjallisuuden hoitamista varten aivan samalla tavalla kuin Ranskan Akatemi- assa. Ranskan akatemia on saanut aikaan sen, että monet kansankirjailijat ovat nousseet mai- neeseen ja kunniaan ja tulleet kansainvälisesti tunnetuiksi, kuten esimerkiksi tunnettu Kurjien kirjoittajan Huugon Viktori. Eräs meidän ryh- mämme jäsen vastustaessaan akatemiaa oli saa- nut tekstin vastapuolelta tekstin ja aloitti: ”Her- ra puhemies! Siihen aikaan, kun minä opiskelin Amerikan yliopistossa, meneteltiin niin ja niin.
Sitten hän huomasi, että ei ollut Amerikassa koskaan käynytkään.”
Kirjastojen edunvalvonta
Kansanedustajien näkökulmasta lobbaus on par- haimmillaan konfliktin ratkaisua. Lobbareilta saadulla tiedolla on merkityistä erityisesti siitä syystä, koska se auttaa kansanedustajia ratkaise- maan erilaisia yhteiskunnallisia ristiriitoja. Aivan kuten silloin, kun Suomessa kiisteltiin kieltolais- ta tai Suomen Akatemian perustamisesta. Poliit- tinen asetelma kärjistyi tuolloin selkeäksi yhteis- kunnalliseksi ristiriidaksi puolesta tai vastaan.
Ollakseen tehokasta lobbauksen kaltainen yh- teiskunnallinen markkinointi edellyttääkin po- liittisia konflikteja ja ristiriitoja. Kirjastojen lob- bauksen ongelma on se, että vain hyvin harvoin kirjastopalveluiden kehittämiseen liittyy avoimia poliittisia jännitteitä. Tämä tietenkin voi olla yh- teiskunnallisesti hyvä tilanne, mutta markkinoin- nin kannalta ongelmallista. Poliittisen jännitteen puuttuminen johtaa hyvin helposti siihen, että myöskään kirjastojen viestintä ei herätä poliittis-
ten päätöksentekijöiden huomiota. Tehokkaan lobbarin onkin kyettävä avoimesti tuomaan esil- le ajamansa asian poliittiset ulottuvuudet.
Menestyksellinen lobbaus eduskunnassa edel- lyttää sitä, että lobbari ymmärtää parlamentaa- risen poliittisen päätöksenteon luonteen. Kes- keistä on se, että lobbari kykenee päätöksenteon eri vaiheissa keskustelemaan ja välittämään tie- toa oikeille ihmisille, oikeaan aikaan ja oikeas- sa paikassa.
Julkinen keskustelu on lobbauksen alku
Poliittisen päätöksenteon voidaan sanoa etene- vän kuudessa eri vaiheessa. Jokaisessa eri vai- heessa lobbarin tulee suunnata viestinsä eri ta- voin eri ihmisille.
Poliittinen mielipiteenmuodostus alkaa varhai- sessa vaiheessa jo silloin, kun uusi yhteiskunnalli- nen ilmiö tai tarve alkaa hahmottua ensimmäis- tä kertaa julkisessa keskustelussa. Tästä voisi hy- vänä esimerkkinä käyttää Helsingin kaupungin suunnitelmaa uudesta keskuskirjastosta. Uudes- ta keskuskirjastosta on keskusteltu julkisuudessa ainakin vuodesta 2000 lähtien.
Keskusteluun keskuskirjastosta ovat osallistu- neet monet kunnallispoliitikot ja kansanedusta- jat. Julkisen keskustelun kautta on selkeästi etsit- ty poliittista tukea kirjaston rakentamiselle. Tä- män tuen etsimisessä kaupungin kirjaston joh- to on saanut voimakkaasti tukea myös maamme suurimmalta lehdeltä, Helsingin Sanomilta.
Poliittisen päätöksenteon toisessa vaiheessa uu- det yhteiskunnalliset ilmiöt tai tarpeet alkavat politisoitua. Lobbauksen kannalta tuolloin ei enää riitä se, että asiaan yritetään vaikuttaa jul- kisen keskustelun kautta. Tarvitaan suoria kon- takteja poliitikkoihin - tai aktiivista poliittista toimintaa.
Puoluetoiminnassa kirjastoasiat tulevat esille usein strategia- ja ohjelmatyössä. Esimerkiksi Va- semmistoliitto on laatinut oman kirjastopoliitti- sen ohjelman vuonna 2004. Kokoomus puoles- taan on ottanut kantaa kirjastojen asemaan tänä
vuonna hyväksytyssä kulttuuripoliittisessa ma- nifestissa.
Poliittisen päätöksenteon kolmannessa vaihees- sa kirjastoja koskevia päätöksiä tai uutta lainsää- däntöjä ryhdytään valmistelemaan. Tämä edellyt- tää tietenkin sitä, että asian taakse on hallitukses- sa löydetty riittävä tuki. Valmisteluvaiheessa on tärkeätä, että erityisesti ministeriöiden virkamie- het saadaan kuuntelemaan kirjastojen ääntä. Käy- tännössä vaikuttaminen tarkoittaa sitä, että vir- kamiehille toimitetaan oman asian puolesta nä- kemyksiä, selvityksiä ja tutkimuksia. Kirjastoasi- oissa ei pidä olla yhteydessä ainoastaan opetus- ministeriöön, vaan lobbausta täytyy tehdä myös valtionvarainministeriössä.
Vaikuttaminen edellyttää poliittista aktiivisuutta
Neljännessä vaiheessa eduskunta ja sen valiokun- nat alkavat käsitellä asiaa tavallisesti hallituksen esityksen pohjalta. Tällöin lobbarin on suunnat- tava sanomansa erityisesti valiokuntien jäsenille ja eduskuntaryhmien vastuullisille edustajille. Jot-
ta kirjastoalan edunvalvojia kuunneltaisiin, heillä tulee olla hyvät suhteet kansanedustajiin.
Kirjastoalan vaikuttajilla on yleensä hyvät suh- teet oman kuntansa poliittisiin päättäjiin, mutta suhdeverkosto ohenee, kun pitäisi lähestyä kan- sanedustajia. Kirjastoalan vaikuttajia on tuskin koskaan kutsuttu kuultaviksi esimerkiksi edus- kuntaryhmien kokouksiin, kun niissä on käsitel- ty kirjastoalan lainsäädäntöä. Esimerkiksi opet- tajia kuullaan ryhmissä rutiininomaisesti koulu- lainsäädännön uudistamisen yhteydessä.
Viidennessä vaiheessa edetään varsinaiseen pää- töksentekoon eduskunnan istuntosalissa ja osin jo myös valiokunnassa. Päätöksenteon kriittisten hetkien lähestyessä kansanedustajiin ei enää kan- nata yrittää vaikuttaa. Tutkimusten mukaan täl- laiset vaikutusyritykset ovat hyödyttömiä ja omal- le asialle jopa vahingollisia.
Päätöksenteon hetkellä kansanedustajat ajatte- levat käsiteltävän asian lisäksi myös omien äänes- täjiensä etua ja suhtautumista. Jos edustajan omi- en äänestäjien näkemykset asiasta ovat ristiriitai- sia tai selkiytymättömiä, lobbaamisella voi olla
vaikutusta päätöksentekoon. Jos omat äänestäjät sen sijaan yksituumaisesti ovat tietyllä kannalla, edustaja voi tuskin antaa lobbarin markkinoinnin ja viestinnän vaikuttaa päätöksentekoonsa.
Viimeisessä eli kuudennessa vaiheessa tehtyjä päätöksiä arvioidaan. Tällöin poliittinen asetel- ma palautuu lähtökohtiinsa. Jos tehty päätös on ollut lobbaajien intressien vastainen, sen muutta- miseksi on taas lähdettävä liikkeelle julkisen kes- kustelun kautta.
Lobbaamisella ei siis ole selvää alkua tai loppua, vaan se on jatkuva prosessi. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, on että päätöksenteon edetessä lobba- rin vaikutusmahdollisuudet koko ajan vähenevät.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa poliittiseen mieli- piteenmuodostukseen voidaan vaikuttaa, sitä te- hokkaampaa lobbaus on.
Lobbarin on kunnioitettava kansanedustajan asemaa
Kaiken yhteiskunnallisen mainonnan, markki- noinnin ja lobbauksen lähtökohtana tulee olla kansanedustajan roolin kunnioittaminen. Maam- me edustuksellisessa demokratiassa kansanedus- tajat valitaan edustamaan koko kansaa. Kansan- edustajat eivät toimi parlamentissa erityisten int- ressiryhmien edustajina, vaan heidän perimmäi- nen tarkoituksensa on edustaa mahdollisimman hyvin kansaa ja sen kokonaisetua.
Suomessa kansanedustajan riippumattomuus on taattu jo perustuslaissa.
“Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on sii- nä velvollinen noudattamaan perustuslakia, ei- vätkä häntä sido muut määräykset.”
Tämän perustuslaillisen riippumattomuuden kunnioittaminen merkitsee sitä, että jokaisen lob- barin on hyväksyttävä myös se, että eduskunnan tekemät päätökset voivat olla oman tahdon vas- taisia, jos kansanedustajat katsovan sen maam- me kokonaisedun kannalta parhaaksi. Kansan- edustajat eivät voi tarkastella esimerkiksi kirjas-
toasioita ainoastaan kirjastolaitoksen oman edun kannalta, vaan he joutuvat asettamaan yhteiskun- nan eri sektoreiden loputtomat tarpeet laajem- paan harkintaan. Jos kansanedustajat haluavat myöntää lisää rahaa uusien sairaaloiden rakenta- miseen ja vähentää kirjastorakentamiseen suun- nattuja budjettivaroja, heillä on täysi oikeus tehdä näin. Se on myös perustuslaillinen velvollisuus, jos kansanedustajat katsovat ”oikeuden ja totuu- den” näin vaativan.
Kansanedustajien roolin kunnioittaminen merkitsee myös sitoutumista tiettyihin eettisiin sääntöihin. Kansanedustajien etiikkaan kuuluu se, että he ovat valmiita kuuntelemaan avoimes- ti eri osapuolia.
Lobbauksen etiikkaan puolestaan kuuluu se, et- tä lobbarin toiminta ei ole luonteeltaan painosta- mista tai vaatimista, vaan tiedonvälitystä. Kum- mankaan ei tule tehdä toisille katteettomia lupa- uksia. Hyvä eettinen periaate sekä kansanedusta- jille että lobbarille on se, että ”älkää tavatessan- ne sanoko mitään sellaista, mitä ette voisi sanoa suorassa televisiolähetyksessä.”
Vaikka ns. kansanedustajien vapaa mandaatti on taattu perustuslaissa asti, kansanedustajat toki tuntevat tietyt asiat toisia tärkeämmiksi. Vuonna 1995 tehdyssä tutkimuksessa suomalaisilta kan- sanedustajilta kysyttiin, kenen etuja he katsoivat ajavansa ja kenen puolesta he katsovat puhuvan- sa työssään. Suurin osa kansanedustajista koki itsensä erityisesti oman alueellisen vaalipiirinsä edustajaksi, toiseksi eniten yksityisten apua etsi- vien kansalaisten edustajaksi ja kolmanneksi ke- nen tahansa epäoikeudenmukaisesti kohdellun ryhmän edustajaksi.
Alueelliset ja konkreettiset hankkeet etusijalla
Tästä tutkimustuloksesta voidaan suoraan tehdä johtopäätöksiä, joka kertovat yhteiskunnallisen viestinnän tehokkuudesta. Kansanedustajien tuki on parhaiten saatavissa silloin, kun kyse on alu- eellisesta oman vaalipiirin konkreettisesta asiasta tai hankkeesta, kuten esimerkiksi maakuntakir-
jaston laajentamisesta tai rakentamisesta. Tehok- kainta lobbaus on silloin, kun asian taakse saa- daan oman vaalipiirin kansanedustajat puolueis- ta riippumatta.
Huomattavasti vaikeampaa lobbaus on silloin, kun kyse on ideologisesta tai käsitteellisestä asi- asta, kuten esimerkiksi kirjastoista kansalaisten perusoikeutena. Tutkimusten mukaan nykyisis- tä kansanedustajista vain pieni osa on tällä taval- la ideologisesti suuntautuneita.
Lobbaus on luonnollisesti sitä tehokkaampaa, mitä laajempi koalitio on asian takana. Aina kan- nattaa etsiä strategisia liittolaisia. Tämä edellyttää ennakkoluulottomuutta.
Tästä hyvä esimerkki löytyy 1920-luvun Suo- mesta. Tuolloin silloinen valtion kirjastotoimis- to ja Suomen apteekkariliitto lähestyivät kan- sanedustajia, koska he olivat löytäneet yhteiden intressin.
Tuolloin nimittäin ongelmana oli se, että ni- menomaan syrjäseuduilla asuvat ihmiset eivät juuri päässeet lääkäriin tai saaneet lääkkeitä. Suo- men Apteekkariliitto kehitti ajatuksen, että lääk- keitä kuljetettaisiin talvisin hevosreellä esimerkik- si syrjäseutujen suurimpiin taloihin, jotka toimi- sivat tällä tavoin lääkehuollon paikallisina kes- kuksina. Samalla syntyi ajatus, että näissä kulje- tuksissa voitaisiin viedä syrjäseuruille myös kir- joja.
Valtion budjettivaroista myönnetyillä määrära- hoilla tämänkaltaisia yhdistettyjä lääke- ja kirjalä- hetyksiä ilmeisesti muutaman vuoden ajan todel- lakin tehtiin. Valtion kirjastotoimiston ja apteek- kariliiton yhteinen lobbaus tuotti siis tulosta.
Eläköön politiikka!
On erittäin tärkeää, että lobbaajalla on kyky kes- kustella ja välittää tietoa oikeille ihmisille, oike- aan aikaan ja oikeaan paikkaan. Poliittisessa kes- kustelussa on kuitenkin myös tärkeää ilmaista asi- aa osuvilla ja vetovoimaisilla termeillä. Tämä ei
kuitenkaan tarkoita sitä, että lobbaus olisi luon- teeltaan ainoastaan visioiden esittämistä. Poliit- tisessa viestinnässä asiat on aina kyettävä konk- retisoimaan.
Lobbauksen kannalta laajat ideologiset tavoit- teet, kuten kirjastot perusoikeutena, eivät ole- kaan yhtä helppoja markkinoida kuin konkreet- tiset projektit, vaikkapa uuden kirjaston raken- tamisesta. On vaikeampaa puhua käsitteiden ja arvojen puolesta, kuin konkreettisten hankkei- den puolesta.
Lobbarin olisi muutamalla lauseella kyettävä havainnollistamaan, konkretisoimaan, mitoitta- maan ja myös politisoimaan tavoitteensa. Ajetta- van ideologisen asian vaikutukset ja ulottuvuu- det pitäisi kuvailla ja konkretisoida - ja tehdä se lyhyesti. Esimerkiksi sanoa, että ongelmallinen kirjastopolitiikka heijastuu siinä, että 400 pai- kallista kirjastoa on suljettu viimeisten 15 vuo- den aikana.
Suurin este kirjastojen edunvalvonnalle on kui- tenkin yksinkertaisesti pelko politiikkaa kohtaan.
Kansanedustajien näkökulmasta yhteiskunnalli- nen markkinointi herättää sitä enemmän huo- miota, mitä poliittisempaa se on. Politiikka on aina luonteeltaan vaihtoehtojen esittämistä. Lob- barin tulee kyetä esittämään päätöksentekijöille vaihtoehtoisia malleja ja skenaarioita.
Politiikkaa ei tarvitse pelätä, sillä se ei ole kir- jastoille uhka, vaan mahdollisuus.
Suomen eduskunnan historiassa 15 kansan- edustajaa on ollut taustaltaan kirjastonhoitajia tai työskennellyt kirjastoissa. Kirjastojen edun- valvonnan kannalta on tärkeää, että heitä on tu- levaisuudessa enemmän.
Tietoa kirjoittajasta:
Timo Turja, johtava tietoasian- tuntija, yhteiskuntatieto Eduskunnan kirjasto
email. timo.turja@eduskunta.fi
&
