Sosiaalisihteeri Martti Vesterinen : luova henki, auttava ja herkkä ihminen · DIGI

Erkki Vihavainen

Sosiaalisihteeri Martti Vesterinen

— luova henki,

auttava ja herkkä ihminen

Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille.

Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa, ne seuras torveni loitontaa, ja metsä soitteli meille,

soitteli meille.

N yt metsä kirkkoni olla saa voin täälläi palvella Jumalaa mun urkuni kauniit soikaa.

Mun kirkon katto on korkeella, ja y k s ’ on ystävä seurana,

hän kyllä muistavi poikaa, paimenpoikaa.

Martti Vesterisen m uistotilai­

suudessa marraskuussa 1973 laulettiin täm ä P a im en p oja n laulu. A loitteen siitä teki yksi vainajan veljistä. H än kertoi muistavansa M artin p a im en p oi­

kana. M uistotilaisuus poikkesi muutenkin tavanom aisuuden kaavasta. Niinpä siinä esitettiin vainajan kirjoittam ia ru noja.

Muistan hyvin vielä tuon k y m ­ menen vu od en takaisen m uisto­

tilaisuuden. Siinä oli todella ai­

to ja läheinen tunnelm a, ja siksi se jäi pysyvästi m ieleeni.

Martti Vesterisen maallinen elämä oli vajaa 62 vu od en p i­

tuinen. H än syntyi K anneljär­

vellä Karjalan kannaksella 24.12. eli siis jo u lu n a 1911 ja kuoli Laukaassa marraskuun 3.

päivänä 1973.

Martti Vesterinen vietti lap ­ suutensa Kannaksella ja n uo- ruutensa L appeenrannassa, jo n ­ ne perhe muutti 1927. V uosina 1932— 33 Martti palveli asevel­

vollisena V alkjärvellä p olk u - p yöräp ataljoon assa. A v ioliiton hän solm i 1938 Kerttu Irene Ravattisen kanssa.

Lappeenrannassa Martti Ves­

terinen toim i huonekalum aalari- na aina talvisotaan asti. Siellä

Sakari ja M atilda Vesterinen kasvattivat kym m enen lasta isänmaan puolustajiksi ja rakentajiksi. Vanhin poika katosi kansalaissodan melskeissä. Tässä isä ja äiti ja yhdeksän perillistä yhteisessä kuvassa 1930-luvulla.

hän osallistui m yös aktiivisesti järjestöeläm ään työväenliikkeen piirissä.

Talvisodassa M artti Vesteri­

nen palveli rintamatehtävissä K arjalan kannaksella. J a tk oso­

dan alkaessa alikersantti Martti Vesterinen määrättiin ryhm än­

joh ta ja k si tunnettuun Pärm in rykmenttiin (JR 101). Eräille tuttavilleen o n M artti kertonut, että ryh m än joh tajan a toim im i­

nen tässä rykmentissä oli taval­

lista vaikeam pi tehtävä, sillä rykmentin m iehistö oli koottu vapausrangaistuksiin tuom ituis­

ta vankiloiden asukkaista.

Etenemisvaiheen aikana Kar­

humäen taisteluissa M artti V es­

terinen haavoittui vaikeasti me­

nettäen toisen jalkansa. Sota siis merkitsi M artin kohdalla si­

tä, että hänestä tuli sotainvali­

di.

Sotasairaalavaiheen jälkeen Martti Vesterinen ryhtyi yli 30- vuotiaana sotavam m aisena mie­

henä opiskelem aan T yöväen Akatem iassa. P oh ja k ou lu tu k se­

na hänellä oli kansakoulu sekä järjestöeläm ässä ja itseopiske­

lun avulla hankitut tiedot.

T yövä en A katem ian lisäksi Martti Vesterinen suoritti sosi­

aaliministeriön järjestäm än a v o ­ h u ollon pikakurssin. V uonna

1943 hän toim i jo n k in aikaa Jy­

väskylän seudun A sevelejet ry:n päätoim isena sihteerinä.

Varsinaisen eläm äntyönsä Martti Vesterinen suoritti kun­

nallisena viranhaltijana h u o lto -/

sosiaalisihteerinä. Ensin hän palveli Viitasaaren kunnassa noin 4 vuotta ja sen jälkeen Laukaan kunassa vähän yli 20 vuotta. V uon n a 1970 hän uupui lopullisesti ja jäi eläkkeelle lää­

kärin lausunnon perusteella.

M iehuutensa päivinä Martti Vesterinen eli voim akkaasti m u­

kana yhteiskunnallisessa elä­

mässä. V irkatoim ensa lisäksi hän hoiti jatkuvasti lukuisia luottamustehtäviä sekä osallis­

tui m onella tavoin vapaaehtoi­

seen kansalaistoim intaan. H ä ­ nen m onitahoisesta yhteiskun­

nallisesta toim innastaan kerto­

vat esim. seuraavat asialuette­

losta poim itut tiedot:

— Seinäjoen piirimielisairaalan kuntainliiton liittovaltuuston jäsen

— Helsingin Lastenlinnan liitto­

valtuuston jäsen

— K eski-Suom en vajaam ielislai-

Sodassa vam mautunut alikersantti Martti Vesterinen (o ik .) opettelee liik­

kumaan kainalosauvojen avulla.

toksen kuntainliiton liittoval­

tuuston jäsen

— L aukaan kunnan edustaja K eski-Suom en kasvatusneu- volan hallituksessa

— Keski-Suom en H u oltovä en - yhdistys ry:n joh tok u n n a n p uheenjohtaja

— Sosiaalivirkailijat ry: n sih­

teeri

— Sotainvalidien Veljesliiton Laukaan osaston p u h een joh ­ taja 1950— 1953

— Laukaan sankaripatsastoim i- kunnan jäsen

— Laukaan yhteiskoulun Kan­

natusyhdistyksen jo h to k u n ­ nan jäsen

— Kansalaisopiston jo h to k u n ­ nan pu heen joh taja

Martti Vesterinen harrasti m yös jatkuvasti opiskelua ja om an minuutensa rakentamista.

Niinpä Martti opiskeli Laukaan kansalaisopistossa venäjän kiel­

tä, kertoi kansalaisopiston eläk­

keellä oleva rehtori Taim i Ka­

nanen. Hän toim i opistossa m yös tuntiopettajana askartelu- piirissä sekä luennoitsijana. Kir­

jallisuuspiirissä hän esitteli V äi­

nö Linnan Tuntem attom an soti­

laan kohta sen jälk een, kun kir­

ja oli ilmestynyt.

O piston joh to k u n n a n pu­

heenjohtajan tehtävää Martti Vesterinen hoiti huolella. K o k o ­ naan toisella tavalla kuin muut, k ertoo T aim i Kananen. Niinpä hän jo k a kevät piti op iston ke­

vätjuhlassa sytyttävän puheen.

Näm ä puheet hän piti aina il­

man papereita.

Martti Vesterisen p ersoon a lli­

suutta voisikin lyhyesti lu on ­ nehtia näin:

— Itsensä kasvattaja,

— lähimmäisen auttaja,

— yhteiskunnan kehittäjä ja palvelija.

Martti Vesterisen vanhem m at olivat Sakari Vesterinen ja M ä ­ diltä Reim an. M olem m a t van­

hem m at olivat kannakselaista sukujuurta. P uolisoille syntyi kaikkiaan kym m enen lasta, jo t ­ ka kaikki varttuivat aikuisiksi.

Kansalaissodan melskeissä k ato­

si vanhin lapsista, p oik a U uno (s. 1901). Isä oli rautatieläinen.

V uod en 1918 sodan seuraukse­

na isä menetti vakinaisen ty ö ­ paikkansa rautatiellä, mutta sai sen m yöh em m in takaisin.

Kapinatalvena kuului perhee­

seen j o seitsemän lasta. Silloin ja sen jälkeen kesällä 1918 elä­

m ä oli niukkaa m onessa per­

heessä, niin m yös Sakari ja M ä ­ diltä Vesterisen suuressa per­

heessä.

— Siinä hän nyt keitti juhannus- nauriitaan. Hän ison perheen suuri äiti.

Näin toteaa Martti muistiin­

panoissaan ja jatkaa:

— Sinä kesänä tuli nälkä. Nauriit loppuivat ja tilalle saatiin rehukak- kua. Isoja tahkoja, joita liiteristä suuhun murennettiin. Pienen pojan pylly itki verta. Lapsen sisäelimet eivät kestäneet tuota kapinaleipää.

Kesällä 1918 perheen isä meni ratatöihin H äm ekoskelle, siis R aja-K arjalaan. A luksi isä oli siellä vanhim m an tyttärensä kanssa. Elokuussa isä kävi per­

heensä lu on a. Martti halusi isän mukaan. A luksi isä esteli, m ut­

ta otti sitten kuitenkin. Niin Martti pääsi 6-kesäisenä isän pojak si.

— Siellä Hämekoskella sain isältä keinuhevosen, käyrästä koivuhalos­

ta veistetyn. Keinujaloilla se allani laukkasi. Voi sitä riemua, voi sitä pojan iloa!

— Siellä söin ensi kerran Ameri- kan-silavaa. Isä sitä leivän päälle työmaalla levitti ja kehoitti piilossa syömään, ettei lähellä olleille lapsille nälkä tulisi.

Seuraava asuinpaikka oli Suistam on kirkonkylä. Siellä saatiin asunnoksi Tiittasen ta­

lon avara pirtti. Lähellä ole­

vaan sahalaitokseen pääsivät töihin isä, sisko ja kaksi van­

hinta veljeä. Sinne Suistam olle muutti siis k o k o perhe. M uutto tapahtui jou lu n a 1918.

M illaista oli perheen elämä Suistam olla ou d ossa ym päris­

tössä? M artti on kirjoittanut

tästä ajasta muistiin seuraavat tapahtum at:

— Siellä Jänisjärven jäällä minä lumituiskussa kerran itkin, kertoi isä myöhemmin. Oli lähtenyt vesi- kelkan kanssa pitäjää kiertämään, jauhotaloa etsimään. Sieltä jostakin Jänisjärven takaa oli jauhotalon ta­

vannut. Säkki kelkassa palasi yli järven selän. Pimeys tavoitti. Sinne järven selälle pimeään lumituiskuun eksyneenä väsyi yönselkään köyhä mies jauhokelkkaansa. Itki ja vuo­

datti jäälle hätänsä ja tuskansa. Tu­

li kuitenkin aamulla tuoden jauhoi- san turvallisuuden. Oli siinä isää kerrakseen!

— Siellä Suistamolla Tiittasen ta­

lossa syntyi 1919 kuudes veljeni (Viljot, joka myöhemmin antoi isänmaalle osan aivoistaan ja vuo­

siksi muistinsa ja puhekykynsä.

R aja-K arjalan-kausi jä i kui­

tenkin Sakari Vesterisen perheen elämässä lyhytaikaiseksi. Kesäl­

lä 1919 perhe palasi k otikon n u l­

leen:

— Suonlaitaan nostettuun hirsitu- paansa. Ei se iso ollut, mutta hyvä.

Paistoi sinnekin aurinko, kirjoi ryi­

jyn seinille, viirumatot lattialle, pei- laili vallattomasti koko kesäisen päi­

vän. Kaivo kuin lähteen silmä ja lähde se olikin...

T äm ä lapsuuden koti oli sit­

tenkin lapsille paras paikka maailmassa. M artti jatkaa näin:

— Niin se sauna, se oli erikoinen.

Nurmikumpuun isä sen teki. Halkoi näreet, saumasi seinät. Vain ovi kä­

vi nurmikumpuun, muusta sitä ei nurmesta erottanut.

— Oli kukkiva kukka- ja peruna­

maa. Oli heinille sarat ja lehmälle läävä.

— Mutta ne kunnanverot. Uuden ammatin tuloillaan, metsätöillä, ei kivulloinen mies jaksanut ” mätkäy- tyksiä” maksaa. Sen vuoksi maksoi ainoalla lehmällään. Hankki kuiten­

kin aina uuden.

M artin lapsuuteen kuului m yös vaihe, jo llo in hän oli pai­

m enpoikana vieraassa talossa kahtena kesänä. Paimenessa käynti oli M artille, lu on n on ys­

tävälle mieluisaa puuhaa. Näin hän siitä kirjoittaa:

— Auringon katolle kiivetessä al­

koi karjapolku ja sen katolle las­

kiessa päättyi kotihakaan.

— Mitäkö mietti paimen päivät päästyään metsää käyden?

— Piirsi aurinkokellon näin...

— Totesi puiden oksista etelän ja pohjoisen...

— Sepitti juttuja ääneen...

— Lauloi kauneimmat virtensä...

— Oli siinä lupa ylentyä ja alen­

tua ja rakastaa jokaista elollista, sil­

lä paimenpojalla ei ole varaa menet­

tää ystäviään, jäniksen poikaa, lin­

tua lepän oksalla, haukkaakaan si­

nessä. Ei korpikuusta, joka kutsui turvaansa ukkosen jyristessä. Ystä­

viksi ne tulivat lehmätkin, varsinkin vasikat, joiden pää useasti oli kai­

nalossani. Nekin puhuivat paimenel­

le. Ei siellä ollut yksinäistä, tuntuu kuin olisin siellä rikastunut. Sam­

han syksyllä palkakseni saappaat, puseron ja housut, kesän töistä.

Varsinaisen an siotyön Martti aloitti 11 vu od en ikäisenä. T äs­

tä elämänsä m uutoksesta hän k ertoo näin:

— Elin kahdeltatoista kesääni.

Nyt oli aika ryhtyä miesten töihin.

Mitäs muuta kuin halkoja hakkaa­

maan. Motteja tein oikein omaan ti­

liini. Lapsi kulki kuitenkin aina vie­

relläni ja saatteli vanneraudalla töi­

hin. Sitä lyöden eteni työmatka rat­

toisasti. Tulihan se miehelle vahin­

kokin. Pinon pääpuuta katkoessa osui kirves jalkaterääni yhden kul­

man katsoessa pohjapuolelta ulos.

Tämän jalan sain myöhemmin luo­

vuttaa isänmaalle Itä-Karjalassa.

P oikavu osin a maailm ankuva alkoi muuttua ja avartua. M at­

kat veljien ja naapuripoikien kanssa kotiseudun järville al­

koivat. Näistä m atkoista Martti kirjoittaa näin:

— Nämä järviretket seuraavat mieluisana muistona vieläkin muka­

nani. Voisi sanoa, että vain niissä on Karjalan kauneus ja vain ne kunnaiden järvimaisemat sitovat mieltäni Karjalaan. Soivia kantelei­

ta, jokainen puu ja järvi. Hiekkai­

set kankaat, leppoisat kangaslehdot loivat kevyen ja juhlallisen tunnel­

man poikien marssiessa onget tana­

kasti olkapäillä.

Lapsuus- ja p oik a vu osia kä­

sittelevän kirjoituksensa Martti päättää näin:

— Mitä jäi jouluna syntyneelle Kannakselle? Aineellisesti puute ja nälkä. Kapinalapsuus. Aineettoma­

na Suokorven mökki, ikivihreät männiköt, kanervakankaat, kimal­

tavat metsäjärvet, karjapolut, koti- veräjä, lapsuuden leikkikentät. Köy­

hä maailma, mutta niin rikas elämä täynnä köyhän äidin rikasta rak­

kautta. Paljon jäi, mutta vuosien mittaan olen ne kaikki takaisin ha­

kenut. Ne kun voi kuljettaa muka­

naan pienessä sydämen repussa ja nauttia matkaeväänään mierontiellä- kin.

Tässä siis Martti Vesterinen tilittää suhdettaan Karjalaan.

Martti Vesterinen muutti Laukaaseen jou lu ku u ssa 1949.

Perheeseen kuului silloin kolm e henkeä, kolm antena 1944 synty­

nyt tytär K aija. H uoltosihteerin viran täyttämistä koskevasta valtuuston päätöksestä oli tehty valitus lääninhallitukselle. Per­

heellä oli siis aluksi sopeutum is­

vaikeuksia.

— M iul oi aluks sellane tun­

ne, ett meitä ei tääl hyväksytä.

Näin oli M artin p u o liso Kert­

tu kertonut m yöh em m in eräälle perheen tuttavalle.

M illainen oli sitten tilanne tu oh on aikaan Laukaassa huol- to-/sosiaalisihteerin kannalta katsottuna?

Yhteiskunnallisen h u ollon pe­

rustuslakina oli voim assa vielä köyh äin h oitolak i vuodelta 1922.

Yleisesti käytössä olivat siis köyh äin hoitolain mukaiset ni­

mitykset. H u oltoh a llin toa kus­

sakin kunnassa hoiti kunnalli­

sista huoltolautakunnista anne­

tun lain tarkoittam a h uoltolau- takunta. H u o lto to im isto L au ­ kaassa oli järjestäm ättä. Sen käytössä ei ollut edes om aa huonetta. Näin muistelee virka­

iältään vanhin nykyisen kunnan sosiaaliosaston viranhaltija Airi Tarvainen.

K unnalliskotina oli vanha ja huon oku n toin en Puttolan m aa­

tila-kunnalliskoti. Laitoksessa oli kolm e osastoa: yleinen osas­

to, sairasosasto ja mielisairas- osasto eli " H o u r u la ” . Sairas- osastolla hoidettiin kroonisesti sairaista vanhuksista sellaiset, jo id e n k otiolo t olivat erittäin vaikeat. M ielisairaat sijoitettiin taasen m ielisairasosastolle.

Kunnalla oli m yös 20 h o ito ­ paikkaa käsittävä lastenkoti, j o ­ ka sijaitsi P ölkin ah ossa.

Sodan jälkeen syntyvyys n o u ­ si ennätyslukuihin kaikissa kun­

nissa, niin m yös Laukaassa. Si­

ten kunnassa oli p a ljo n nuorta väkeä. Puhuttiin ns. suurista ikäluokista ja niiden aiheutta­

mista yhteiskunnallisista tehtä­

vistä.

Yleinen lapsilisäjärjestelmä luotiin 1948 annetulla lailla.

Sen toim een pano säädettiin kunnalliseksi tehtäväksi. E päile­

mättä lapsilisäuudistus oli to ­ della suuri ja m erkittävä uudis­

tus tuon ajan oloissa. Syrjäseu­

tujen lapsiperheissä se koettiin eläm än helpottum isena.

Kuntien kannalta lapsilisäjär­

jestelm ä merkitsi m yös sitä, että toim istotehtävien h oitoa varten oli otettava lisää henkilökuntaa.

Tällaiset olivat olosuhteet Laukaassa h u oltotoim en (sosi­

aalihuollon) loh k olla 1940-lu- vun päättyessä. Puutteita oli p a ljon . Uutta viranhaltijaa od otti suuri, etten sanoisi valta­

va työkenttä.

O n täysin ym m ärrettävää, et­

tä Laukaan kunnan silloiset päättäjät katsoivat huoltosihtee­

rin viran täyttämisen p oik k eu k ­ sellisen tärkeäksi asiaksi. Tältä uudelta viranhaltijalta o d o te t­

tiin erittäin p a ljo n : lähes kaik­

kia m ahdollisia k yk yjä ja taito­

ja .

T oisaalta tuntuu m yös selväl­

tä, että M artti Vesterinen oli ai­

nakin pääpiirteittäin selvillä Laukaan silloisista oloista ja luottam ushenkilöiden m ielipi­

teistä.

Lisäksi on m uistettava, että sosiaalih u oltoa koskevia suuria uudistuksia silloin j o valm istel­

tiin valtakunnan tasolla. Y hteis­

kunnallisesti suuntautuneena henkilönä M artti Vesterinen oli varmasti tietoinen m yös näistä suunnitelmista.

Kaiken kaikkiaan: Martti Vesterinen ei ainakaan tavoitel­

lut h elp p oja päiviä ryhtyessään hoitam aan sosiaalisihteerin vir­

kaa Laukaan kunnassa.

M illainen henkilö Martti Ves­

terinen sitten oli sosiaalisihteeri­

nä ja kunnan viranhaltijana.

Tätä asiaa kyselin eräiltä Martti Vesterisen alaisilta ja sain tällai­

sia vastauksia:

A iri Tarvainen:

— Hän oli aktiivinen, asialli­

nen, oikeudenm ukainen, tun­

nollinen.

— H än kohteli kaikkia sosi­

aalitoim iston asiakkaita ystäväl­

lisesti ja tasapuolisesti.

— Hän järjesti j o 1950-luvul- la täydennyskoulutusta toim is­

tohenkilökunnalle. Tässä suh­

teessa hän oli aikaansa edellä.

A rv o O ikari:

— Kyllä häntä voidaan nimit­

tää uranuurtajaksi, sillä hän loi ja organisoi Laukaan kunnan sosiaalihuollon nykyaikaisessa merkityksessä.

Eläkkeellä oleva kunnallisko­

din jo h ta ja V ien o Kem ppi lä­

hetti minulle kirjeen ja kertoi siinä Martista näin:

— O n oikein hyvä, että Marttia muistat. Hän oli mies, jo k a oli menettänyt p a ljon isän­

maan puolesta, mutta kuitenkin hän teki mittavan eläm äntyön lähimmäistensä hyväksi ja to ­ dellakin — kasvoi työnsä m u­

kana. Hänellä oli aina lämmin ihmistä rakastava henki ja m ie­

li.

— Kun kävin toim istossa asi­

oillani, usein hän kertoi kivuis­

taan ja säryistään. M utta aina hän lähtiessäni sanoi n uo tutut

sanat: ” Sillä tavalla — Jakse­

taan ” .

1950-luvulla toteutettiin m aassam m e useita suuria kun­

nan sosiaalihuoltoa koskevia lainsäädäntöuudistuksia. Näistä tärkeimmät olivat:

1) Laki sosiaalih u ollon hallin­

nosta 1950

2) M ielisairaslaki 1952 3) H u oltoapulaki 1956 41 V ajaam ielislaki 1958 K o . lait ovat olleet voim assa nykyaikaan asti. Äskettäin on säädetty uusi sosiaalih u ollon perustuslaki, sosiaalihuoltolaki, jo k a korvaa h u o lto a p u k in . T ästä voi j o päätellä, millaisiksi lakien säätämät uudistukset koettiin 1950-luvun oloissa.

Uudistusten valmistelusta oli ensi sijaisesti vastuussa silloinen sosiaalisihteeri. T ätä vastuuta Martti Vesterinen ei pakoillut.

Hän ei säästänyt itseään, vaan ponnisteli herkeämättä silloin, kun oli kysymyksessä vähäosai­

sen asia. Esim erkkinä tästä on m ielisairaanhoidon uudistus Laukaan osalta. Mielisairaiden h oito oli Laukaassa 1950-luvun alussa erittäin h uon olla kannal­

la. M ielisairasosasto ” H ou ru - la ” oli lähinnä vaivaistaloon verrattava paikka. M istään var­

sinaisesta h oid osta ei void a pu­

hua. Martti Vesterinen kok i ti­

lanteen erittäin pahana ep ä k oh ­ tana. Sitä paitsi näihin aikoihin tapahtui maassam me eräitä tu­

hoisia, kym m eniä ihm ishenkiä vaatineita kunnalliskotien p a lo ­ ja . Niiden jo h d o sta annettiin entistä k ovem pia määräyksiä siitä, että laitosten paloturvalli­

suutta oli parannettava.

K eski-Suom en p oh joisen osan kunnat perustivat 1950 Suolah­

den kauppalaan maan ensim ­ mäisen B-sairaalan, Sisä-Suo- men sairaalan. Laukaan kunta varasi tästä laitoksesta k okeilu­

tarkoituksessa 10 h oitopaikk aa.

V uon n a 1955 kuntainliitto ryh­

tyi toim iin laitoksen laajentam i­

seksi. Uusia p a ik k oja tarjottiin m m . Laukaan kunnalle.

Sosiaalisihteeri Martti Veste­

rinen otti asian om akseen. Hän käsitti: nyt oli tullut otollinen aika, nyt o n m ahdollista päästä e ro o n Puttolan mielisairasosas- tosta, "H o u ru la s ta ” . A sia oli ratkaisevassa käsittelyssä 6. päi­

vänä kesäkuuta 1955 pidetyssä kunnanvaltuuston kokouksessa.

Ennen tätä k ok ousta Martti

Vesterinen laati valtuuston jäse­

nille osoitetun kirjeen ilm oit­

taen siinä selkeästi om an käsi­

tyksensä asiasta.

— K irjoitin tu on kirjeen puh­

taaksi, m onistin ja postitin val­

tuutetuille, muistelee A iri T a r­

vainen.

Kunnanhallitus sekä valtuus­

ton täm än asian valmistelua varten asettaman erityistoim i- kunnan enem m istö olivat aset­

tuneet sille kannalle, että kaikki tarvittavat h oitop a ik a t, yhteen­

sä 35, varataan Sisä-Suom en sairaalasta.

Äänestyksessä kunnanhalli­

tuksen ja toim ikunnan esitys sai taakseen 21 valtuutetun tuen.

O m an B-sairaalan rakentamista kannatti 8 valtuutettua.

Päätös merkitsi epäilemättä v oittoa Martti Vesteriselle, se merkitsi v oittoa kunnan sosiaa­

lihuollolle kokonaisuudessaan.

Sisä-Suom en sairaalan laajen­

nusosa valmistui ja otettiin käyttöön 1957. Silloin siis k r o o ­ nisesti mielisairaat ihmiset siir­

rettiin ankeasta P uttolan kun­

nalliskodin sairasosastosta,

” H ou ru lasta” , asianmukaiseen laitokseen ja h o ito o n .

Seuraavalla kym m enluvulla 1960-luvulla sosiaalihuoltoa edelleen kehitettiin Laukaassa.

L aitosh oidossa tapahtui eriyty­

mistä. Suolahteen rakennettiin perustetun kuntainliiton toim es­

ta vajaam ielisiä eli kehitysvam ­ maisia varten Suojarinteen kes­

kuslaitos. Puttolassa sijainnees­

ta kunnalliskodin sairasosastos­

ta eli k roon ik k o-osa stosta pääs­

tiin irti 1967. P otilaat siirrettiin sairaalanmäen rinteeseen raken­

nettuun rakennukseen, jo k a alun perin oli suunniteltu laitos- henkilökunnan asuntolaksi. P it­

käaikaisesti sairaiden vanhusten hoitotilanteen korjaam ista L au­

kaassa ei tu olloin enää voitu viivyttää. Sen vuoksi kunta esit­

ti ja sosiaalim inisteriö hyväksyi talon kunnalliskodin sairasosas­

toksi.

L aki kunnallisesta k o d in h o i­

toavusta annettiin 1966. Se oli tervetullut laki, jo t a Laukaassa ryhdyttiin välittöm ästi n ou d a t­

tamaan.

Uusi lastenkoti valmistui kunnalle 1968 eli Martti Veste­

risen toim ikauden lopulla. Hän iloitsi tästä saavutuksesta ja jä r­

jesti 1969 lastenkodin vihkiäis­

ju h lan . __ __ __

Laukaalaiset op p ivat tunte­

maan Martti Vesterisen m yös aatteen miehenä ja puhujana.

K irjoittajan käytössä on nippu M artti Vesterisen pitäm iä val­

m isteltuja puheita. N iiden m u­

kaan hän esiintyi puhujana m m . työväen vappujuhlissa, työläisnuorten juhlissa sekä p o ­ liittisissa tilaisuuksissa. M utta toisaalta hän puhui m yöskin s o ­ tainvalidien juhlissa ja sodissa kaatuneitten m uistopäivän tilai­

suuksissa. M artti Vesterisen p u ­ heiden teem oja olivat m m . kan­

sanvalta (dem ok ratia), vapaus, työväenliike, isänmaa ja ihm i­

syys. Näyttää siltä, että vapau ­ den aate ja ihmisyys olivat hä­

nelle läheisim piä aiheita. Seu- raava lainaus on M artti V esteri­

sen puheesta, jo n k a hän piti sankarihaudalla Laukaassa kaa­

tuneitten m uistopäivänä tod en ­ näköisesti 1954.

— Tässä kirkkomaassa ja kaikki­

alla maailmassa lepäävät sodan vai­

najat kaatuivat, jotta me saisimme elää ihmisarvoista elämää, elämää, jossa sodan kauhu ja mittaamaton kärsimys ovat vieraita.

— Heidän testamenttinsa on vel­

voittava. Se on rakentavan kansan testamentti, kasvavan ja jalostuvan ihmiskunnan testamentti, jota ke­

nelläkään ei ole varaa pois heittää.

Se on ennen kaikkea rauhan testa­

mentti — nuoruuden sydänverellä aikaan ja ajattomuuteen kirjoitettu, sillä kukaan ei osaa arvostaa rauhaa sillä tavalla kuin he, jotka kokivat helvetin maan päällä. Siksi olkoon jokainen tuokio, jonka vietämme näiden miesten muistojen kummul­

la, meitä kasvattava ja jalostava.

Antakoon se meille voimaa raken­

taa ehjää ja pysyvää. Opettakoon se meille omistamaan lähimmäisemme ja kasvamaan ihmisiksi itsessämme siihen mittaan, etteivät menneet ajat toistuisi, ettei nykyisen ja tulevan polven tarvitsisi astella näitä kyyne­

lin kasteltuja polkuja. Silloin voim­

me olla myös varmoja siitä, että olemme täyttäneet heidän meille jät­

tämän testamentin velvotteet ja he voivat nukkua rauhassa tämän kau­

niin kirkkomaan povessa.

T aiteilijat, etenkin kirjailijat elävät sisäisen paineensa takia parhaan osan eläm äänsä erään­

laisessa hedelmällisessä " jä r k y ­ tyksen” tilassa. A in o a pelastus siitä on kyvyssä "p u rk a a miel­

tä” , m ikä esim . kirjailijalla ta­

pahtuu itse luom isen prosessis­

sa. Näyttää siltä, että Martti Vesterisellä oli runoilijan psyy­

ke. H än eli syvästi eläm än ta-

Martti Vesterinen puhumassa S D P :n juhlassa 1950-luvulla.

M artti Vesterisen runoissa on yleensä vakava perusvire. Hän pohtii tavallisesti eläm än a rv o­

ja . Tästä kertovat j o runojen nimet: Ikuisuus, Ihm inen, Kau­

neus, M elan k olia, O u to ja ku­

via, Kyynel, Kukat haudalla,

pahtum issa. A jo itta in hän oli selvästi tuollaisessa "jä r k y ty k ­ sen tilassa” . Sisäisiä paineitaan hän purki kirjoittam alla ru n oja . Sosiaalisihteerinä hän oli teke­

misissä eläm än vaikeuksissa kam ppailevien, on nettom ien, ahdistuneiden, jo p a järkyttynei­

den ihmisten kanssa. Usein hän jou tu i selvittäm ään kuolem an jo h d o s ta syntyneitä vaikeuksia, esimerkiksi orvoik si jääneiden lasten h u o lto a . Kaikki tällaiset tapahtumat ja eläm än k ok e­

mukset jättivät jälkensä hänen herkkään mieleensä. R unossa Exsitus (K uolem a) hän ilmaisee om an tuskansa (jo n k a on autta­

jana kokenu t) näin:

R ukous. Käytettävissä olevien runojen jo u k o ssa on m yös usei­

ta nim ettöm iksi jääneitä ru n o­

ja . Eräässä nim ettöm ässä ru­

nossa hän pohtii runon merkit­

sevyyttä näin:

Runo, oletko elämä sellaisenaan, kun tu okioks’ siinä jäät.

Valos’ varjoissa kulkevat vilkuttain, kuin myrskyssä syksyn häilähtäin ja lyhdyssä tuleni sytytty ään p o is sammuu, hukkuu yöhön.

Sinun yössäsi vartijat valvooko vielä ne ohjaako aikojen rajoille siellä, vai mereni päivänkö nähdä saan ja aamuni ruskotaivaan.

Runo, oletko elämä sellaisenaan, kun tu okioks’ siinä jäät.

A am u lla 29.1.57 M ykän mustana kylällä kulkee suru, jä i äidittä lapsi — kullanmuru.

Tie hiilellä kulkijan puolison —

kaikk’ tyhjää, turhaa, elo kohtalon.

Miten hymyili, iloitsi hetki eilinen, tuli huomenna tuoni — toi kyyneleen.

Ihminen — Ä lä kysy m iks’ kävi näin, et lähtösi hetkeä tiedä.

Käy nöyränä, toivoosi usko, sai valkean y ö musta — kirkkautta ja ihminen, ihminen rakkautta.

Sua katsoo pienin, synnittömin, saa äänen — Ä i t i .

R u n o Kiitetty aamu on kir­

joitettu K eski-Suom en keskus­

sairaalassa kurkkuleikkauksen jälkeen 9.9.1970 klo 6 aam ulla.

Siinä "ja la t o n , sanaton m ies”

tilittää tuntojaan riipaisevalla tavalla näin:

Yösampo ja lieskoja taivaalle lyö, sepät päivälle kultaa valaa.

Yli auerten kattaa j o kirkas vyö, sinen kuullossa maaemon kansi.

Sitä katselen jalaton, sanaton mies, syvä riemu mun syöm ein täyttää.

Tämän taivaan ja maan, minä yksinkö saan Sinun kanssasi jakaa Herra.

Ei äärtä, ei rajaa, sinen kuultoa vain, aamu kultaisin vaunuin ajaa.

Ei varjoja, hämyjä vaaroilla noilla, vain henkesi huurua laaksoissa soilla, muun kaiken kultaan valanut oot, Sinä Mestari, mestarien.

Tähän kultaan päivänä valaa saan, minä jalaton, sanaton mies.

Oi aamuni,

. . . . Onnellinen kalamies Martti Vesterinen esittelee kuvassa saalis-

Ole K iitetty. taan, suurta haukea. Kaikki kirjoitukseen liitetyt kuvat saatu

Martti Vesterisen tyttäreltä Kaija Taipaleelta.

K eski-Suom en keskussairaalassa os. 6, kurkkuleikkauksen jälkeen 9 /9 .1 9 7 0 . M .V .

/N ä k y m ä aulasta itään klo 6 .0 0 /

R unon Eksitus (siis toinen sa­

manniminen runo) Martti Ves­

terinen on om istanut itselleen.

R un o on päivätty 21.8.1970 ja siinä k irjoittaja tekee synteesiä k o k o elämästä, sen kaikkeudes­

ta:

On hyvä painua puoleesi maa.

On hyvä tuntea Sinut omakseen, jo sta kerran on versonut elämään.

On hyvä ja turvallista riisua ja jättää huostaasi elon lika ja saasta, jo n k a ” ,ihmisen maailmasta”

ju on u t on.

On hyvä tietää tahtosi maa ja syntyä Sinusta uudelleen, puhtaana, pienenä, uuden versona.

M artti Vesterisen eläm ää kä­

sittelevän kirjoitukseni päät­

teeksi haluan lainata kappaleen Raisa L a rd o t’ in kirjasta 1 h - m i s e n ä ä n i

— Tätäkö se sitten on, että ke­

ventääkseen omaa taakkaansa panee sen toisen hartioille. Näinkö on elä­

mässä, että heikommat kantavat vahvempien taakat, siirtävät niitä toinen toistensa kannettaviksi, ja ne jotka ovat taakat synnyttäneet, kä­

velevät ilman. Vai onko niin, että me heikot kannamme taakat, koska vahvat eivät siihen kykene? Eikö sil­

loin ole myöskin niin, etteivät vah­

vat olekaan vahvoja, vaan heikot...

Martti Vesterinen oli tällai­

nen ihm inen, taakan kantaja.

Fyysisesti hän oli heikko mies:

sodassa vam m autunut, elämän ru hjom a, "ja la to n äänetön m ies” . Henkisesti hän oli kui­

tenkin suuri. Hän oli s u u r i i h m i s y y d e s s ä .

36