4 • niin & näin /
N I I N . V A I . N Ä I N
tavaksi mentaalisena ja aivotapahtumi- nen aivotapahtumisena. Samoin elämän- tilanteen sosiaaliset ja kulttuuriset yhte- ydet, joista mentaaliset ongelmat saavat yleensä sisältöaiheensa, tulevat relevan- teilla tavoilla osaksi selityspohjaa. Tauti- ajattelussa viimeksi mainituilla on ten- denssi jäädä lähes kokonaan syrjään, koska aivoilla pyritään selittämään kaikki.
Filosofi sen analyysin pohjalta elämänti- lanteen osuus selittämisessä tähdentyy erittäin voimakkaasti. Ilman maailmaa (josta elämäntilanne on yksilöllinen osa) mitään kokemusmerkityksiä ei voisi olla- kaan, koska merkitys on reaalisesti ole- massa sisältöjensä avulla. Kun vielä tiedos- tetaan, että sisällöt säätelevät sitä, miten merkitykset liittyvät toisiinsa maailman- kuvaksi, tulevat elämäntilanteen faktiset asiantilat myös epäsuotuisan maailman- kuvan selittämisen polttopisteeseen.
Auttamiskeinoista lääkitseminen on yksi – tosin melko rajallinen – kei- novara. Se on mielekästä sekä hyödyl- listä silloin, kun aivojen vaurio ja/tai niiden virhefunktio tunnetaan ja vikoja korjaava lääke on käytettävissä. Tällöin reaalisena tavoitteena on aivojen normali- sointi. Kun aivotoiminnot ovat normali- soituneet, voivat ne muodostaa kokemuk- sen sellaisia välttämättömyysehtoja, että reaaliset merkityskokemuksetkin tulevat mahdollisiksi. Tällaista näyttää tapahtu- van psykoottisten aivojen synapseissa to- dettujen ns. välittäjäaineitten virheitten korjaamisen johdosta. Sen sijaan koke- mussisältöihin lääkkeillä ei voida suoraan vaikuttaa. Lääke ei voi tunnistaa epä- suotuisaa merkitystä merkityksenä ja tu- hota sitä. Sellainen oletus olisi magiaa.
Lääkkeiden kohteensa tunnistaminen ja niiden vaikutus tapahtuu kemiallisesti.
Siksi ns. psyyken lääkkeet tulevat aina olemaan aivolääkkeitä.
Merkitysten synty niin normaaleina kuin epäsuotuisinakin on kompleksinen ihmisen olemassaolon eri tasoilla tapah- tuva ja etenevä prosessi. Epäsuotuisaa maailmankuvaa korjaamaan pyrittäessä myös auttamismahdollisuudet tarjoutu- vat fi losofi sen analyysin paljastamana mo- ninaisina. Empiirisellä tasolla ne avau- tuvat käyttöön kunkin ongelmayksilön problematiikkakentän erittelyn avulla (aiheesta myös artikkelissani: Minikurssi mentaalisten ongelmien ymmärtämiseksi.
Tieteessä tapahtuu /). Tautiajatte- lun keskeinen ideologia, jonka mukaan mentaaliset elämäntaidolliset ongelmat ovat hoidettavissa biologispohjaisesti sai- rauksina, on auttamattomasti vanhentu- nut. Mitään todellista kehitystä sen poh- jalta ei tule tapahtumaan.
Vaihtoehtoinen toimintalinjani on vielä tiiviisti esittäen seuraava: Filosofi a selvittää ongelmien perusluonteen ja pal- jastaa problematiikkatyypit. Sen pohjalta tehdään empiiristen tutkimusalojen työn- jako. Lääketieteellä on siinä osuutensa, mutta ei johtavaa eikä koko tutkimus- kentälle organisaatiota, menetelmiä eikä kieltä antavaa dominoivaa asemaa. Keskei- siin asemiin nousevat tajuntatieteet, kult- tuuri- ja yhteiskuntatieteet. Kahden jäl- kimmäisen tehtävänä on selvittää, mikä kulttuurissa ja ihmisten sosiaalisessa yh- teiselämässä on ahdistavaa, masentavaa, pelottavaa ja stressaavaa sekä osoittaa, mi- ten näitä haittatekijöitä voitaisiin lieven- tää. Ihmisten elämäntilanteiden inhimil- listäminen on aidoin ja pitkällä tähtäyk- sellä paras keinovara heidän mentaalisen hyvinvointinsa turvaamiseksi. Lääkkeet ovat hätäkeinoja, joiden käytön tarpeen väheneminen mittaa hyvin puheena ole- van tutkimus- ja sovellusalan kehityksen suotuisuutta.
Lauri Rauhala
FILOSOFIAA, PSYKIATRIAA JA HUUMORIA
Professori emeritus Lauri Rauhala kertoo epäilleensä huumoriksi tapaus selostustani, jossa psykoottisen manian aikana törke- ään raiskaukseen syyllistynyt mies katsoi tilansa alkamisen ja pitkittymisen keskei- seksi syytekijäksi eräät lukemansa fi loso- fi set tekstit. Erittelin potilaan käsitystä kriittisesti todeten sen seikan, että yk- siselitteistä syysuhdetta manian alkuun ei voida todistaa. Hoidon karttaminen tapahtui kuitenkin dokumentoitujen ha- vaintojen valossa hyvin todennäköisesti lääketiedekriittisten tekstien myötävaiku- tuksesta. Mitenkään ainutlaatuinen ta- paus ei ollut, mutta tästä palautteesta päätellen se tarjosi osalle lukijoista jotain uutta.
Toisin kuin Rauhala vastineessaan an- taa ymmärtää, kysymys ei ollut pelkäs- tään fi losofi sten ajatusten satunnaisesta sekoittumisesta psykoottiseen ajatuksen- sisältöön. Olisi yllättävää, jos häiriöiden sairausluonteen kiistävä fi losofi a ei vai- kuttaisi eräiden potilaiden mahdollisuuk- siin hahmottaa realiteetteja. Hoidon ak- tiivinen karttaminen julistavalta pohjalta laadittujen kirjoitusten vaikutuksesta on eri asia kuin satunnainen mielikuvien sekoittuminen.
Rauhala antaa ymmärtää, että tosiasi- allinen huoleni olisi fi losofi an muodos- tama uhka ”medikalisaation mahdille”.
Ei siis huoli psykoottisista potilaista ja heidän tekojensa uhreista. Oletus on roh- kea ja jää perustelematta.
Yhdyn näkemykseen siitä, että lähes kaikkien inhimillisten ongelmien luokit- teleminen sairauksiksi olisi mieletöntä.
Luokituskäsikirjoja lukemalla voi itse ku- kin todeta, että kliininen psykiatria ei yllytä tällaiseen. Mahdollista ajatussen- suuria vastustin kirjoituksessa aktiivisesti.
Rauhalan sanavalinta, jonka mukaan en suoranaisesti vaatinut sensuuria, lienee tarkoitushakuisen alimitoitettu. Edelleen totesin, että kuvaamani ilmiön muodos- tama ongelma ei liene laaja. Lääkärinä olen kuitenkin velvollinen ilmoittamaan sellaisestakin henkeä uhkaavasta lääkesi- vuvaikutuksesta, joka esiintyy harvoin.
Se on välttämätöntä, vaikka johonkin muuhun sairauteen käytettävä toinen
000-000 niin&n in 4/2002 4 10.12.2002, 10:19
/ niin & näin • 5
N I I N . V A I . N Ä I N
lääke olisi hengenvaarallinen paljon use- ammin. Miksi siis en kommentoisi mui- takin ilmiöitä, joiden mahdollista hyötyä on tarkasteltava ilmeisiä haittoja vasten?
En myöskään pidä ilman luotettavaa mittapuuta esitettyä oletusta ”medikali- saation” valtaisista haitoista itsestään sel- västi totena. On kysyttävä, onko eetti- sesti oikeampaa antaa ihmisten kärsiä kuin käyttää uusia, tehokkaita hoitomuo- toja. ”Medikalisaatio” on seurausta lää- ketieteen kehittymisestä, ja usein todella onkin syytä muistaa, että hyvä renki voi
olla huono isäntä. Uusiin hoitomuotoi- hin käytetylle rahalle, julkiselle tai yksi- tyiselle, saa monen mielestä kuitenkin hy- vän vastineen. Tämän näkemyksen tuo- mitseminenkaan ei ole eettisesti ongelma- tonta. Kuka saakaan päättää siitä, mikä on toiselle hyväksi ja oikein?
Rauhala toistaa aiemmin esittämänsä huolen, jonka mukaan ihmiset eivät enää osaa hoitaa ongelmiaan itsekasvatuksen kautta, vaan etsisivät niihin ”helppoja rat- kaisuja lääkkeistä”. Tämä liittyisi medi- kalisaation ”syöpämäiseen” olemukseen ja muodostaisi ”inhimillisyyttä rappeut- tavan vaaran”. Psykoterapian vaikutta- vuustutkimusten yleistymisen jälkeen on todettu psykoterapeuttisen työskentelyn vaikuttavuus monissa käyttötarkoituk- sissa, mutta myös suhteellinen tehotto-
muus tai jopa mahdollinen haitallisuus toisissa. Yksikään tutkimus ei viittaa sii- hen, että lääkkeiden ohjeenmukainen käyttö vaikuttaisi kielteisesti psykoterapi- aan. Muuta kuin ahtaasti määriteltyä psy- koterapiaa edustavia itsekasvatussuunta- uksia lienee myös nykyisin tarjolla enem- män kuin koskaan, joidenkin mielestä riesaksi tai jopa ongelmaksi asti.
”Inhimillisyyttä rappeuttavista” hoi- doista puhuttaessa on muistettava, että ne saattavat suosia hengissä pysymistä.
Rappeutuminenkin olisi hyvä määritellä.
Masennusdiagnostiikan ja riippuvuutta tai mielihyvää aiheuttamattomien mieli- alalääkkeiden käytön laajenemisen myötä on hoitoa vaativien itsensä vammautta- misten ja itsemurhien määrä esimerkiksi vankeinhoidossa vähentynyt useita kym- meniä prosentteja.
Asiantuntijavallan kasvu monilla elä- mänaloilla on ilmeistä. Hyvin vähän on puhuttu esimerkiksi yhteiskunnan juris- tivaltaistumisesta suuren rahavirran oh- jautuessa oikeudenkäyntikuluihin. Erityi- nen kysymys on myös se, saadaanko tässä asiantuntijavaltaistumisessa vastinetta pa- nokselle.
Kliinisessä työssä nähtävän merkittä- vän ongelman ihmisten yrityksissä hal- lita ahdistustaan, ikävystymistään tai muita tunnetilojaan muodostaa päihtei- den käyttö. Valitettavasti sekin on eräi- den fi losofi sen tahon edustajien parissa estottomasti sekoitettu psyykenlääkkei- den hyötykäyttöön. Keskeisillä mielialaan ja harha-aistimuksiin vaikuttavilla lääk- keillä ei ole mitään päihdyttävää vaiku- tusta, eikä hintaa pimeillä markkinoilla.
Pyrkimys paloitella ihmisen ongel- mat erikseen biologiaksi ja toisaalta yksi- lön kokemussisältöjen summaksi ei ole käytännön työssä menestyksekäs. Koke- mussisällöt ja merkitykset näyttävät voi- van muuttua radikaalistikin varsin arki- päiväisten fysikaalisten tekijöiden vaiku- tuksesta. Näitä ovat mm. kirkas valo kaamosmasennuksessa, ravinnon ”kala- rasvat” eli omega--sarjan rasvahapot kak- sisuuntaisessa mielialahäiriössä tai leipä ja puuro verensokerin epävakauteen liit- tyvässä ärtyisyydessä. Useimmissa tapauk- sissa psyykenlääkkeiden vaikutus ei ole tämän dramaattisempi, joskin potilaan ja lääkärin tulee aktiivisemmin varautua sivuvaikutusten mahdollisuuteen. Asian-
mukaisesti hoidettu potilas saattaa alkaa tulkita toisin mm. omaa henkilöhisto- riaansa, lähimmäistensä ilmeitä ja aiko- muksia samoin kuin omia mahdollisuuk- siaan tulevaisuudessa. Aineellinen tekijä ei tietenkään luo eikä tuhoa merkityksiä ja kokemussisältöjä. Oikeassa paikassa se vain antaa mahdollisuudet sille tavatto- man suurelle spontaanille uudelleenjär- jestäytymisen kapasiteetille, joka on ih- miselle ominaista. Tämä ei ole magiaa.
Siinä missä päihdyttämätön lääkitys, liikunta tai ravinto voi muuttaa merkitys- sisältöjämme, voi psykoterapia muuttaa ihmisen kehollistakin kokemusta samalla palauttaen hermoston välittäjäaineiden ta- sapainon. Vastaavaa voi tapahtua myös esi- merkiksi työttömyyden väistyessä tai läm- pimän ihmissuhteen kehittyessä. Missä alkoi biologia ja loppui psykologia? Lää- käreiden erikoistumiskoulutuksessa psy- kiatriaan tähdennetään kokonaisuuksien huomioimista silloinkin, kun ahdinkoon vaikuttaminen on käytännön syistä mah- dollista vain tietystä suunnasta. Mitä use- ampaan osatekijään voidaan myönteisesti vaikuttaa ilman merkittäviä haittoja, sen parempi. Hyötyjen, haittojen ja panos- ten suhdetta pyritään lähestymään tut- kimuksin, jotta emme jäisi oletusten va- raan.
Hannu Lauerma
»On kysyttävä, onko eettisesti oikeampaa antaa ihmisten kärsiä
kuin käyttää uusia, tehokkaita hoitomuotoja.
”Medikalisaatio” on seurausta lääketieteen kehittymisestä, ja usein
todella onkin syytä muistaa, että hyvä renki voi olla huono
isäntä.»
000-000 niin&n in 4/2002 5 10.12.2002, 10:19
