Oppilaiden kokemuksia rippikouluopetuksesta

(1)

Oppilaiden kokemuksia rippikouluopetuksesta

Itä Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu – tutkielma, kevät 2016 Uskonnon pedagogiikka Ari Mäkelä

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Filosofian tiedekunta

Osasto – School Teologian osasto Tekijä – Author

Ari Mäkelä Työn nimi – Title

Oppilaiden kokemuksia rippikouluopetuksesta

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Uskonnonpedagogiikka

Kandidaatintutkielma Pro gradu – tutkielma Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma

10.4.2016 132+10

X

Tiivistelmä – Abstract

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää nuorten kokemuksia rippikouluopetuksesta. Kokemuksia tarkastellaan rippikoululle asetettujen tavoitteiden näkökulmasta. Rippikoulusuunnitelma 2001 asettaa rippikoulun yleis- tavoitteeksi nuoren vahvistumisen siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on kasteessa otettu. Muut tavoitteet ovat rukouselämän vakiintuminen ja seurakuntayhteyden vahvistuminen. Toinen tutkimuksessa tarkas- teltava asia on, kokevatko oppilaat rippikoulussa annetussa opetuksessa ristiriitaa aikaisemmin saadun opetuksen kanssa.

Tutkimusta ohjasivat tutkimuskysymykset: Kuinka rippikoululaiset kokevat rippikoulussa saamansa opetuksen ja kokevatko oppilaat rippikoulussa annetun ja aikaisemmin opitun välillä ristiriitaa? Tutkimus toteutettiin rippileiril- lä länsisuomalaisessa keskikokoisessa kaupungissa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella ja teemahaastattelulla.

Lomakehaastattelut toteutettiin välittömästi oppituntien jälkeen. Teemahaastattelut suoritettiin noin viikon kuluessa rippileirin päättymisestä. Tutkimukseen osallistui lomakehaastatteluun yhteensä kahdeksantoista oppilasta, joista yksitoista osallistui myös haastatteluun.

Tutkimustulokset osoittivat rippikoululaisten kokevan opetuksen vaihtelevasti. Rippikoululle asetettujen tavoitteiden kannalta keskeiseksi kysymykseksi nousi, miksi kyselylomakkeen tulosten mukaan tärkeäksi ja kiinnosta- vaksi koetut oppituntien aiheet eivät lisänneet halua seurakuntayhteyteen rippikoulun jälkeen. Oppitunnit, jotka käsittelivät perhettä ja rakkauteen sekä elämän valintoihin liittyviä aiheita, koettiin merkityksellisiksi. Kuitenkaan merkityksellisyyden kokeminen ei vahvistanut halua seurakuntayhteyteen. Erääksi selitykseksi löytyi se, että oppilaat eivät osanneet yhdistää avioliiton ja perhearvojen olevan Raamatullisia ja näin ollen nimenomaan kirkon edustamia ja esillä pitämiä arvoja yhteiskunnassa. Ristiriitaa rippikouluopetuksen ja aikaisemmin saadun opetuksen välillä ilmeni luomista käsittelevällä oppitunnilla. Ristiriitaa ei pidetty sinänsä huonona asiana, mutta opetuksen tueksi toivottiin esitettävän todisteita.

Jatkossa olisi aihetta kiinnittää huomiota rippikouluopetuksessa apologiaan, realistiseen teologiaan. Erityisesti luomiseen liittyvä opetus, mutta myös muu Raamatun historiallisuutta puoltava opetus on tärkeää. Nuoret saavat peruskoulussa tunnustuksettoman uskontokasvatuksen lisäksi naturalistista maailmankuvaa tukevan kasvatuksen.

Rippikoulussa joudutaan vastaamaan naturalistisen maailmankuvan esittämään haasteeseen, siksi on tärkeää pystyä perustelemaan uskottavasti supranaturalistinen näkemys. Tutkimuksen otos on pieni, eikä siksi oikeuta yleistämään tutkimustuloksia. Tulokset olisi hyvä kuitenkin ottaa vakavaan tarkasteluun tulevavaisuudessa rippikouluopetuksen sisältöä pohdittaessa.

Avainsanat – Keywords Rippikouluopetus, uskontokasvatus, evoluutio, luominen, identiteetti, maailmankuva, maailmankatsomus, realistinen teologia, fideismi.

(3)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Philosophical faculty

Osasto – School School of theology Tekijä – Author

Ari Mäkelä Työn nimi – Title

Oppilaiden kokemuksia rippikouluopetuksesta

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Pedagogy of religion

Kandidaatintutkielma Pro gradu – tutkielma Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma

10.4.2016 132 + 10

X

Tiivistelmä – Abstract

The purpose of the thesis is to find out the experiences of the youth on the confirmation teaching. Experiences have been examined from the perspective of the objectives set out in the confessional schoolRippikoulusuunnitel- ma 2001 sets general goals for the confirmation teaching. The objectives for the young person are to strengthen the faith in the triune God in which they are baptized. The other objectives are to accustom the young person to the prayer as an everyday habit and to confirm the membership in the church. In the thesis it is also examined whether pupils see a conflict between prior teaching and the confirmation teaching.

The research questions for the thesis are: How the student experienced the confirmation student? Do the pupils see conflict between the prior teaching and the confirmation teaching? The research was conducted in two confirmation camps of the mid-sized town in Western Finland. The research material was collected with the interview questionnaire and with a theme interview. The questionnaires were carried out right after lessons. The theme in- terviews were held a week after the confirmation camp. 18 participants were interviewed through questionnaire and eleven of them also participated in the theme interview.

The research results show that the experiences of the confirmation teaching vary. Fry the goal setting perspective the analysis clarifies the question why the important and interesting topics did not increase the will to participate in the church life after the confirmation. The conflict between the confirmation teaching and the prior teaching was revealed during the lesson on the creation. The conflict itself was not experienced as a bad experience, but to support the teaching on the creation more proof was requested to be presented. The lessons that dealt with the family, love and the choices in the life were seen the most relevant. However, the experience of the relevance did not strengthen the need for a church community. The one explanation for this was that the pupils could not unite the marriage and family values with the biblical teaching as an expression of the common values of the church in the society.

In the future it is important to pay attention to the apology and to the realistic theology in the confirmation teaching. Especially teaching on the creation, and also on the historicity of the Bible need attention. The youth is influenced with non-confessional religious education and the naturalistic world view in the elementary school. This challenges the confirmation teaching. It is vital to be able to respond to this challenge with the credible arguments that support the supranaturalistic view on the reality. The sample in the research is fairly small and it does not meet the requirement for a scientific generalization. However, the results should be seriously considered when discus- sing about the content of confirmation teaching in the future.

Avainsanat – Keywords Confirmation teaching, Religious education, Evolution, The creation, Identity, The realistic religious teaching, worldview.

(4)

1

Sisällys

1. JOHDANTO ... 2

2. RIPPIKOULU JA KRISTINUSKO SUOMESSA ... 5

2.1 RIPPIKOULU SUOMESSA ... 5

2.1.1 Rippikoulun historia ... 5

2.1.2 Rippikoulu tänään ... 6

2.1.3 Rippikoulussa annettava uskontokasvatus ... 8

2.2 SUOMALAINEN YHTEISKUNTA JA KRISTINUSKO ... 10

2.2.1 Kirkko ja valtio ... 10

2.2.2 Yhtenäiskulttuurista individualismiin ... 15

2.2.3 Kaupungistuva Suomi ja kirkon edustama usko ... 19

3. LASTEN JA NUORTEN USKONNOLLINEN KEHITYS SEKÄ USKONTOKASVATUS ... 26

3.1 USKONNOLLINEN KEHITYS JA IDENTITEETIN MUODOSTUMINEN ... 26

3.1.1 Uskonnollinen kehitys eri teoriassa ... 26

3.1.2 Merkitysnäkökenttä ja identiteetin rakentuminen ... 33

3.2 USKONTO OPPIAINEENA ... 38

3.2.1 Uskontokasvatuksen teoriaa yleisesti ... 38

3.2.2 Peruskoulun uskonnonopetus rippikouluun valmistavana opetuksena ... 47

4. USKO, TIETO JA SUURI KERTOMUS ... 53

4.1 USKO JA TIETO ... 53

4.1.1 Uskonnolliset uskomukset ja tieto uskontokasvatuksessa ... 53

4.1.2 Fideismi, evidentialismi ja eksperientialismi ... 58

4.2 SUURI KERTOMUS ... 68

4.2.1 Luomisen opettaminen reaalisena tapahtumana ... 68

4.2.2 Luominen, lankeaminen ja lunastus perustana itsetuntemukselle ja sivistykselle ... 77

5. TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 85

5.1 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 85

5.2 TUTKIMUKSEEN OSALLISTUJAT ... 86

5.3 AINEISTON KERUU JA TUTKIMUSMENETELMÄT ... 86

5.4 AINEISTOANALYYSIN TOTEUTTAMINEN ... 91

6. TUTKIMUSTULOKSET ... 93

6.1 KYSELYLOMAKKEEN ANTAMAT TUTKIMUSTULOKSET ... 93

6.1.1 Kuinka rippikoululaiset kokivat rippikoulussa saamansa opetuksen ... 93

6.1.2 Ristiriidan kokemus opetuksessa ... 99

6.2 HAASTATTELUN ANTAMAT TULOKSET ... 102

6.2.1 Ristiriidan kokemuksen aiheuttaja ... 102

6.2.2 Oppitunnin kokeminen merkityksellisenä ja kuinka se vaikutti oppilaiden kokemukseen seurakuntayhteyden tarpeellisuudesta ... 105

6.2.3 Tutkimustehtävään liittyvä huomio haastatteluaineistosta: rippikoululaisten suhtautuminen Raamattuun ... 110

7. TULOSTEN ANALYSOINTI ... 113

7.1 KESKEISET TUTKIMUSTULOKSET ... 113

7.1.1 Ristiriidan kokeminen luomisopin ja evoluutioteorian välillä ... 113

7.1.2 Opetuksen sisällön merkitys seurakuntayhteyden syntymiselle ja vahvistumiselle ... 121

7.2 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI JA JATKOTUTKIMUSAIHEET ... 124

8. LÄHTEET ... 127

9. LIITTEET ... 133

(5)

2

1. Johdanto

Pro gradu-tutkimukseni tarkastelee rippikoululaisten kokemuksia rippikouluopetuksesta.

Tutkimus on toteutettu kesällä 2015 länsisuomalaisen seurakunnan rippileirillä. Tutki- mustehtävänä oli ensinnäkin selvittää kuinka rippikoululaiset kokevat opetuksen. Tar- kastelen kokemuksia opetuksesta sellaisista tiedollisista ja kokemuksellisista seikoista käsin, jotka liittyvät läheisesti rippikoululle annettuihin tavoitteisiin. Toinen tarkastelta- va aihe liittyy siiihen, että rippikoulussa annettu opetus perustuu sisällöltään uskonnolliseen maailmankuvaan. Aiheuttaako rippikoulun peruskoulusta poikkeavasta maailmankuvasta nouseva opetuksen sisältö oppilaissa tiedollista ristiriitaa suhteessa aikaisemmin saatuun opetukseen? Nuoret saavat peruskoulussa nykyaikaista maailmankuvaa vahvis- tavaa opetusta. Peruskoulussa tavoitteisiin kuuluu eliökunnan synnyn ja eliökunnan evoluutioteorian mukaisen kehittymisen opettaminen.¹ Kalevi Tammisen² tutkimus nuorten elämänkysymyksistä uskontokasvatuksessa osoittaa eksistentiaalisten kysymysten olevan keskeisiä juuri rippikoulu ikäisten keskuudessa. Helena Helveen tutkimukset³ vahvistavat tätä käsitystä. Helveen tutkimus nuorten maailmankuvasta toi esiin kokemuksen koulusta saatavasta sirpaleisesta aineksesta maailmankuvan rakentamiseksi.

Peruskoulussa saatu naturalistiseen maailmankuvaan perustuva opetus ei välttämättä anna vastauksia nuoren perustavan laatuisiin kysymyksiin elämästä ja ihmisen merki- tyksestä maailmassa. Tätä ajatusta tukee myös Martin Ubanin havainnot koululaisten kokemuksesta siitä, että heidän eksistentiaalisia kysymyksiä ei huomioida peruskoulun opetuksen sisällössä. Edes uskonnon oppitunnilla ei koettu saadun parannusta tähän tilanteeseen.⁴ Maailmankatsomuksellista ainesta sisältävälle opetukselle on tarvetta ja rippikoulu on eräs tällaisista paikoista, jossa tähän tarpeeseen pyritään vastaamaan.

Kuinka käy silloin, kun naturalistisen näkemyksen ihmisen alkuperästä peruskoulussa saanut nuori tulee rippikoulussa kohtaamaan supranaturalistiseen maailmankatsomuk- seen sitoutuneen opetuksen. Syntyykö tällöin tiedollinen ristiriita uuden tiedon ja aikaisemmin opitun tiedon välillä? Tällaiseen tiedolliseen ristiriitaan on kiinnittänyt huomiota Ronald Goldman. Goldman nimeää tällaisen tiedollisen ristiriidan ”kahden maailman” ongelmaksi. Tilanne syntyy nuoren saadessa kahteen eri maailmankuvaan perus- tuvaa opetusta. F. H. Hillard on todennut tieteellisen maailmanselityksen ja Raamatun

1 POPS 2004, 191, 181.

2 Tamminen 1975.

3 Helve 1987 ja 1997.

4 Ubani 2013.

(6)

3 luomiskertomuksen välisen ristiriidan olevan ainakin yksi syy lisääntyvien kristinus- koon kohdistuvien epäilyjen takana.⁵

Tutustuin luomisesta ja evoluutioteoriasta käytävään keskusteluun kandidaatin tutkiel- massani. Siinä analysoin Eero Junkkaalan kirjan - Alussa Jumala loi… Luomisusko ja tieteellinen maailmankuva.⁶ Kirjassa Junkkaala perustelee näkemystään luomisuskon ja evoluutioteorian mahdollisesta rinnakkaisesta opettamisesta. Hän tuo esille ajatuksen luomisen todellisena tapahtumana opettamisen haitallisuudesta siinä mielessä, että se saatta vaikeuttaa ihmisten saamista seurakunnan yhteyteen. Tämän väitteen paikkansa pitävyyden selvittäminen oli yhtenä seikkana vaikuttamassa tutkimustehtävän hahmot- tamiseen.

Tiedollisen ristiriidan lisäksi tarkastelin tutkimuksessa, minkälaisia kokemuksia oppi- laille syntyi rippikouluopetuksesta. Kyselylomakkeen ja haastattelun väittämien, sekä kysymysten tekemisessä oli vaikuttamassa rippikoululle asetetut tavoitteet. Tavoitteita tarkastelemalla oli helppo poimia rippikouluopetuksesta ne osa-alueet, jotka ovat koettu ensisijaisen tärkeäksi. Rippikoululle asetetut tavoitteet on kirjattu rippikoulusuunnitelmaan 2001. Näitä tavoitteita ovat nuoren uskon vahvistaminen kolmiyhteiseen Juma- laan, sekä rukouselämän ja seurakuntayhteyden vahvistaminen. Oppilaiden kokemuksia opetuksen vaikutuksesta heidän kokemuksiinsa kristinuskon ja seurakuntayhteyden alu- eilla mitattiin kyselylomakkeella. Kyselylomakkeet jaettiin jokaisen oppitunnin jälkeen täytettäväksi. Kyselylomakkeen antamien tietojen perusteella tutkimuksessa edettiin haastatteluun. Opetuksen vaikutuksesta haluun jatkaa seurakuntayhteydessä sain kyselylomakkeella tietoa, joka vaati lisäselvitystä. Tähän kysymykseen seurakuntayhteyden syntymisestä ja jatkumisesta rippikoulun jälkeen pyrin saamaan lisäselvitystä haastatta- eluaineistosta. Kyselylomakkeen tietoja olen käsitellyt molempien tutkimuskysymysten osalta. Haastatteluaineiston analysoin erityisesti ristiriidan kokemuksen näkökulmasta, sekä seurakuntayhteyden syntymisen ja jatkumisen näkökulmasta.

Suomessa käydään keskustelua kirkon ja näin ollen myös kristinuskon asemasta yhteiskunnassa.⁷ Tutkimuksen ensimmäisessä teorialuvussa tarkastelen rippikoulun asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa historiassa ja nykypäivänä, sekä kristinuskon merkitystä suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle. Kristinusko on ollut osa suomalaisuutta jo use-

5 Tamminen 1983, 61.

6 Junkkaala 2013.

7 Yle aloitti uudenväittelyohjelman ”öyhötyksen” lopettamiseksi. Seurakuntalainen.fi

(7)

4 an sadan vuoden ajan. Voidaankin sanoa kristinuskon vaikuttaneen Suomessa kaikessa ja kaikkeen. Tuon esille myös sen, kuinka keskeinen asema kirkolla ja siinä ohessa rip- pikoululla on ollut suomalaisten elämässä.

Toisessa teorialuvussa tarkastelen lasten ja nuorten uskonnollista kehitystä, uskontokasvatusta identiteetin rakentumiseen liittyviä kysymyksiä. Keskiössä on kysymys identiteetin rakentumiseen vaikuttavista seikoista uskontokasvatuksessa. Uskonnollista kehi- tystä lähestytään muun muassa Fowlerin kehittämän mallin mukaan ja identiteettiin liit- tyviä kysymyksiä tarkastellaan Erik H. Eriksonin teorian valossa. Toisen teorialuvun alaluvussa 3.2 tarkastelen uskontokasvatuksen teoriaa yleisesti peruskoulun osalta ja erityisemmin rippikoulun osalta.

Kolmas teorialuku käsittelee epistemologisia kysymyksiä liittyen siihen, onko Raama- tussa ilmoitetun luomisen opettaminen reaalisena tapahtumana mahdollista syyllisty- mättä indoktrinoivaan opetukseen. Kysymys tiedollisesta oikeutuksesta ja indoktrinaa- tion vaarasta liittyvät toiseen tutkimuskysymykseen. Käsittelen tässä luvussa myös Raamatun alkukertomuksen merkitystä itsetuntemukselle ja sivistykselle. Tarkasteluni perustuu pääasiassa Tapio Puolimatkan teoksiin kasvatuksesta ja siihen liittyvistä teori- oista.

Viides luku aloittaa varsinaisen tutkimuksen käsittelyn. Aloitan esittelemällä tutkimuksen toteuttamiseen liittyvillä kysymyksillä, joita ovat esimerkiksi aineiston keruuseen liittyvät seikat, tutkimustehtävän esittäminen ja aineiston analyysin toteuttamisen avaa- minen. Luvussa kuusi esittelen tutkimustulokset eriteltyinä tutkimuskysymyksittäin ja tutkimusmenetelmittäin. Luvussa seitsemän analysoin tutkimustuloksia ja käyn läpi tutkimuksen luotettavuuteen liittyviä kysymyksiä. Pohdin tässä luvussa myös mahdolli- sia aiheita ja tarvetta jatkotutkimukselle.

Tutkimuksen teoriaosiolla pyrin tuomaan esiin niitä seikkoja, joita tulisi ottaa huomi- oon, kun ryhdytään keskustelemaan kristinuskon, kirkon, tai uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta. Käsittelen myös tarkemmin uskonnonkasvatuksen merkitystä identiteetin ja maailmankatsomuksen kehityksen kannalta. Erityistarkastelussa identiteetin kehityksen kannalta käsittelen Raamatun alkukertomuksen antamaa ihmiskuvaa. Tutkimuk- seni antaa myös näkökulman realistisen teologian tarpeeseen rippikouluopetuksessa.

(8)

5

2. Rippikoulu ja kristinusko Suomessa 2.1 Rippikoulu Suomessa

2.1.1 Rippikoulun historia

Rippikoulu lienee Jumalanpalveluksen ohella yksi tunnetuimmista seurakunnan työ- muodoista. Sen historia ulottuu lähes kolmen sadan vuoden taakse. Ennen kuin kunnal- linen koulutusjärjestelmä vakiintui, oli kansan sivistäminen käytännössä kirkon vastuul- la. Vaikka valtiovalta ja kirkon päättäjät vaativat kuntia palkkaamaan päteviä opettajia, ei toivottua tulosta saatu ilman pakottavaa lainsäädäntöä. Käytännössä lukkarin koulusta hankittiin lukutaito, joka muodostui jo vakiintuneen rippikoulun pääsyvaatimukseksi.

Rippikoulu syntyi tarpeesta opettaa kristinopin perusteet ihmisille. Radikaalipietismin leviäminen Suomeen haluttiin torjua antamalla kirkon opin mukaista opetusta. Ilmajoel- la kirkkoherra Gabriel Peldán aloitti 1730 – luvulla ehtoolliselle haluavien seurakuntalaisten opettamisen. Opetus tapahtui muutaman viikon jaksoissa keväisin ja syksyisin.

Hyvien kokemusten perusteella rippikoulun pitäminen levisi koko hiippakuntaan ja myöhemmin muuallekin Suomeen. Jo 1600 – luvulta saakka oli ehtoolliselle haluavan suostuttava kuulusteluun, jossa varmistettiin ehtoollisvieraan kristinuskon tuntemus.

Pietismin vaikutuksesta ei pelkkä tiedollinen puoli riittänyt, vaan haluttiin rippikoulun toimivan kasteen liiton vahvistajana. Näin syntyi konfirmaatio käytäntö, jossa rippikoulun käynyt vahvistaa tiedollisen puolen lisäksi sydämellään sitoutuvansa tunnustamaan- sa uskoon.

Rippikoulu vakiinnutti asemansa jo muutamassa vuosikymmenessä ja siitä tuli osa kylä- läisten vuoden kiertoa. Toiminnan vakiintumisen myötä myös vaatimukset kasvoivat.

Enää ei pidetty rippikoulun tavoitteena lukutaidon opettamista, vaan oppilaalta odotet- tiin lukutaito jo rippikouluun tultaessa. Vaatimus nosti rippikouluun osallistuvien ikää.

Kun reformaatioon osallistuvalla saattoi 1800 - luvulla olla ikää jo yli kaksikymmentä vuotta, oli rippikoulun suorittamisen myötä tulleelle naimaluvalle mahdollisesti heti käyttöä. Toisin kuin nykyään, rippikoulun suorittaminen ja konfirmaatio eivät vapautta- neet kirkon otteesta. Seurakuntalaisten tietoutta kristinopin keskeisimmistä opinkohdista tarkattiin vuosittaisilla kinkereillä. Käytännössä tämä tarkoitti kuulustelua katekismuk- sen sisällöstä. Kinkereiden pakollisuus ei tehnyt niistä miellyttäviä kokemuksia kaikille

(9)

6 ja lisäksi pappi kuljetti mukanaan rippikirjaa, johon merkittiin kuinka kukin seurakuntalaisista oli suoriutunut kuulusteluista.⁸

Kohti nykyaikaista leiririppikouluun painottuvaa mallia mentiin 1.9.1980. Tällöin tuli voimaan uusi rippikoulusuunnitelma. Oikeammin kyseessä oli jo jonkin aikaa käytössä olleen käytännön virallistaminen. Alun perin, kun rippikoulua lähdettiin uudistamaan ajanmukaiseksi, tarkoituksena oli kehittää nuorten kysymyksiin vastaava elämänkoulu.

Pelkona oli toisaalta, että suuren suosion saavuttanut rippikoulu menettäisi suosiotaan uudistuksen myötä. Pelko osoittautui kuitenkin aiheettomaksi. Rippikoulusta muodostui nuorille tärkeä siirtymäriitti, jota edes vapaa – ajattelijoiden pyrkimykset eivät pystyneet heikentämään. Rippikoulusta onkin muodostunut kirkon laajimmin tavoittava työmuo- to.⁹

2.1.2 Rippikoulu tänään

Nykyinen rippikoulu perustuu vuonna 2001 käyttöönotettuun rippikoulusuunnitelmaan.

Suunnitelma tunnetaan nimellä elämä – usko – rukous. Marraskuussa 1998 asetetun työryhmän esitys hyväksyttiin piispankokouksen toimesta 11.9.2001.¹⁰ Uuden opetus- suunnitelman näkemyksen mukaan rippikoulu oli osa koko eliniän kestävää konfir- moivaa toimintaa. Rippikoulua ei haluttu markkinoida erillisenä kirkon tuottaman pal- veluna, vaan osana suurempaa kokonaisuutta. Tämä kokonaisuus koostuu seurakunnan lapsi- ja perhetyöstä ja luonnollisesti kodeissa annettavasta uskontokasvatuksesta. Tut- kimuksen mukaan uskoa tukevalla lähipiirillä on suuri merkitys. Nuoret, jotka tulevat uskonnottomista kodeista, ovat vaarassa ajautua rippikoulun jälkeen entistä etäämmälle seurakunnasta. Toisaalta taas nuoret, jotka kokivat saaneensa jo kotoa hengellisen pää- oman, kokivat rippikoulun vahvistaneen heidän uskoaan. Nuorten suuresti erilaisten taustojen vuoksi on rippikouluopetuksen suunnittelussa suuret haasteet. Kuinka voitaisiin vastata hyvin erilaisista taustoista rippikouluun tulevien nuorten uskonnollisen kasvatuksen haasteisiin? Tutkimuksessa tuli ilmi myös sellaiset näkemykset, ettei rippikoulu pystynyt antamaan mitään uutta nuoren hengelliseen kasvuun. Nuoret jotka kokivat rippikouluopetuksen olleen sisällöltään riittämätön, olivat perheistä, joissa uskolla ja seurakunnalla oli ollut tärkeä rooli. Kati Niemelän tutkimuksessa viiden vuoden jälkeen rippikoulun päättymisestä joka neljäs nuori kuitenkin nimesi rippikoulun merkittävim-

8 Arffman 2000b, 84.

9 Malkavaara 2000, 241.

10 Niemelä 2002, 15.

(10)

7 mäksi uskonnolliseksi vaikuttajaksi.¹¹ Kirkon varhaiskasvatuksen ja kodista saatavan uskontokasvatuksen lisäksi nuorisotyö ja seurakunnan aikuisille suunnattu toiminta täy- dentävät koko elämän kestävää seurakuntalaisen ja seurakunnan yhteistä taivalta. Uu- dessa suunnitelmassa haluttiin painottaa myös sitä, että kastettu nuori on jo seurakunnan jäsen, eikä vasta astumassa jäsenyyteen. Rippikoulusuunnitelma 2001 jättää paikallis- seurakunnille vapautta rippikoulun toteutukseen, mutta kasvatusajattelun muutokset tulisivat näkyä myös rippikouluopetuksessa.¹²

Rippikoulun keskeiseksi lähtökohdaksi ja perustaksi on muodostunut seurakuntayhte- ys.¹³ Seurakuntayhteyden ottaminen kaiken perustaksi on ymmärrettävää tilanteessa, jossa seurakuntalaisten yhteys seurakuntaan on koko ajan heikkenemässä ja monella yhteyttä ei käytännössä ole ollenkaan.¹⁴ Rippikoulusuunnitelmassa ehdotetaan ratkai- suksi ottamalla vakavasti nuorten ajankohtaiset kysymykset ja tuomalla ne osaksi opetuksen sisältöä. Kirkon uskonsisältö asetetaan perustaksi, johon nuorten kysymyksiä peilataan. Opetuksessa pyritään ankkuroimaan nuorten ajankohtaiset kysymykset ruko- uksen ja Jumalanpalveluksen kautta uskon todellisuuteen.⁶ Kodeissa ei enää anneta sa- massa määrin uskontokasvatusta kuin ennen. Tämä on suuri ongelma kirkolle. Kuten Niemelän tutkimuksessa tulee ilmi, suurimmassa vaarassa kirkosta vieraantumiseen ovat he, joilla ei ole kotoa saatua tukea hengellisissä asioissa. Tilannetta pahentaa enti- sestään se, että seurakunnan tarjoamien päiväkerhojen osallistujamäärät ovat vähenty- neet voimakkaasti. Sama koskee pyhäkouluja, aamu- ja iltapäivätoimintaa, sekä var- haisnuorille tarjottua toimintaa.¹⁵ Rippikoulu on säilyttänyt edelleen vahvan aseman nuorten keskuudessa, mutta sitäkään ei tule pitää itsestäänselvyytenä. Rippikoulun eräs merkitys nuorelle on ollut kirkkohäiden mahdollisuus konfirmoidulle seurakunnanjäse- nelle, sekä kummius. Koska kastettujen osuus kaikista lapsista laskee ja kirkollisten vihkimisten suosio samoin osoittaa laskemisen merkkejä, voidaan olettaa myös rippikoulun suosion hiipumista.¹⁶ Rippikoulun suosiolla on suuret erot valtakunnallisesti.

Vuonna 2011 rippikoulun kävi 86,2 prosenttia 15 - vuotiaiden ikäluokasta. Alueellisesti tarkasteltuna tämä Oulun hiippakunnassa rippikoulun kävijöiden määrä vastasi 95 – prosenttia 15 – vuotiaiden ikäluokasta. Toisaalta taas Helsingin hiippakunnassa 15 –

11 Niemelä 2007, 167.

12 Niemelä 2002, 16.

13 Elämä – usko – rukous 2001, 18. Viitattu 18.11.2015.

14 Majamäki 2006, 332.

15 Haastettu kirkko 2012, 171.

(11)

8 vuotiaiden ikäluokasta rippikoulun kävi vain 70 prosenttia.¹⁷ Rippikoulun maine on nuorison keskuudessa edelleen hyvä ja se koetaan osaksi nuorisokulttuuria. Rippikou- luun on syytä panostaa, ei vain sen itsensä vuoksi, vaan myös rippikoululaisten seurakuntaan sitoutumisen vuoksi. Rippikoulu on suurin vaikuttaja nuorten elämässä hengel- lisellä alueella.¹⁸ Helsingin Kalliossa nuorten aikuisten parissa tehdyssä tutkimuksessa tuli ilmi erään tutkittavan kohdalla, että pettymys seurakunnan työntekijöihin rippikoulussa oli ollut merkittävässä osassa miehen päätettyä kirkosta eroamisesta.¹⁹ Rippikou- lulla on siis erittäin merkittävä vaikutus myös siinä vaiheessa, kun seurakuntalainen alkaa pohtia suhdettaan kirkkoon ja kirkkoon kuulumisen merkityksellisyyttä.

2.1.3 Rippikoulussa annettava uskontokasvatus

Rippikoulusuunnitelmassa 2001 on oma lukunsa rippikoulussa noudatettaville pedago- gisille perusteille. Suunnitelmassa todetaan, ettei keneenkään voida kaataa tietoa, vaan oppiminen vaatii oppilaalta omakohtaista prosessointia.²⁰ Omakohtaiseen prosessointiin on haastavaa saada oppilasta, joka ei ole alun perinkään kiinnostunut kristinuskon sisäl- löstä. Lisäksi oppilaiden suuret tasoerot lähtötiedoissa Raamatusta ja kristinuskon perus- teista aiheuttaa haasteita opetuksen suunnitteluun. Aluksi onkin tarpeellista kartoittaa mahdollisimman hyvin nuorten tiedot kristinuskosta ja asenteet sitä kohtaan.²¹ Tiedolli- sen ja asenteellisen puolen huomioimisen lisäksi rippikouluopettajan tulisi olla perehty- nyt psyko-fyysis-sosiaaliseen kehitykseen ja nuoren uskonnolliseen kehitykseen. Uskon saa erilaisia ilmenemismuotoja riippuen nuoren uskonnollisen kehityksen vaiheesta. Eri kehitysvaiheiden olemassaolon tiedostaminen mahdollistaa dialogin käymisen. Opetta- jan tietoisuus eri kehitysvaiheista ja niiden havainnointi oppilaiden keskuudessa mahdollistaa erilaisessa kehitysvaiheessa olevien nuorten saattamisen yhteen työskentele- mään ja näin tukemaan toistensa kehitystä. Nuoret kehittyvät kukin omaan tahtiinsa.

Yleisesti ottaen rippikouluikäiset pystyvät jo käsittelemään abstrakteja ajatuksia, mutta poikkeuksiakin voi nuorten keskuudessa olla. Ainoastaan tiedostamalla mahdolliset erot nuorten kehityksessä ja niiden kartoittaminen henkilökohtaisilla keskusteluilla, antaa valmiudet onnistuneeseen opetukseen.²²

19 Urbaani usko 2006, 270.

20 Elämä – usko – rukous 2001, 10.

21 Elämä – usko – rukous 2001, 11.

22 Pruuki 2010, 51.

(12)

9 Hyvän opetuksen kriteerit

Rippikoulusuunnitelma hyödyntää erikseen nimeämättä konstruktivistista, kokemuksel- lisen oppimisen, kontekstuaalisen oppimisen ja sosiaalisen oppimisen teoriaa. Oppilaan oma aktiivisuus nähdään olennaisena oppimisen edellytyksenä.²³ Lassi Pruuki on tiivis- tänyt osallistumiseen innostavan opetuksen periaatteet. Yhteisöllisyys nähdään tärkeänä arvona hyvän oppimisympäristön luomisessa. Dialogisuus tukee oppilaan osallistumista opetuksen lisäksi myös konkreettisesti kristillisen yhteisön elämään. Nuoren aktiivisuut- ta tuetaan mieltämällä oppilas subjektiksi, joka vastaa omaehtoisesta oppimisesta opettajan toimiessa mallina. Samoin jo suunnitteluvaiheessa nuorelle tulisi antaa mahdollisuus osallistua opetuksen tavoitteiden asetteluun. Koska jokainen oppilas tulee rippikouluun ainutlaatuisesta taustasta, tulisi aiemman osaamisen ja asenteiden vaikutus oppimiseen huomioida. Uuden tiedon omaksuminen tapahtuu aina vanhan tiedon ehdoilla.

Opettajan tulisi olla oppilaan apuna uuden tiedon jäsentämisessä vanhan tiedon perustal- le. Käytännössä oppiminen ja opetettavan asian yhdistäminen käytäntöön olisi ihanne tilanne. Tämä ei kuitenkaan ole monessakaan opetustilanteessa mahdollista. Kuitenkin esimerkiksi vanhuksen luona vierailu tai riita tilanteen ratkaisu leirillä voisi Pruukin mukaan toimia käytännössä oppimisen tilanteena. Viimeisenä kohtana Pruuki esittää reflektoimisen. Opettajan tulisi olla myös tässä oppilaan tukena. Onnistuneen reflektoimisen avulla oppilas voi saada uusia näkökulmia omaan osaamiseen ja tunne- elämäänsä. Reflektoinnissa pyritään tarkkailemaan ikään kuin ulkoa päin omaa oppimisen ja kehityksen vaihetta, sekä sitä, mihin opiskelua pitäisi vielä kohdentaa.²⁴

Opetuksen käytännön menetelmät

Rippikoulusuunnitelmassa rippikoulua käyvä nuori nähdään aktiivisena subjektina.

Nuoren osallistumien tavoitteiden asettamiseen ja nuoren suorittama itsearviointi ovat osa tätä oppilaan aktiivista roolia. Opetusmenetelmät jätetään tarkemmin määrittelemät- tä opetussuunnitelmassa. Opetustiloihin otetaan kuitenkin kantaa. Tilojen tulisi olla muunneltavissa monipuoliseksi opetusympäristöksi. Muunneltavat tilat mahdollistavat menetelmällisesti monipuolisen opetuksen.²⁵ RKS 2001 rohkaisee irtautumaan perintei- sestä 45 minuutin oppitunnista, tarkoituksenaan opastaa pohtimaan opetukseen tarvitta- vaa aikaa oppikokonaisuudesta käsin. Pruuki viittaa tutkimukseen, jossa selvisi oppitun-

23 Pruuki 2010, 56.

24 Pruuki 2010, 67 – 68.

25 Pruuki 2009, 64.

(13)

10 tien keston vaihtelevan 20 ja 140 minuutin välillä. Tyypillisesti oppitunnit kestivät 110 – 120 minuuttia.²⁶ Tutkimuksessa selvisi myös, että opetus tapahtui pääasiassa luokka- huoneissa. Ainoastaan muutamissa tapauksissa opetustapahtuma oli järjestetty muualle, esimerkiksi ulkona tapahtuva rastityöskentely ja leirinuotiolla työskentely. Samoin luo- kassa tapahtuva opetus oli järjestetty pääsääntöisesti suuryhmissä ja opettajakeskeises- ti.²⁷ Koska opetus näyttäisi ainakin tämän tutkimuksen perusteella olevan opettajakes- keistä ja vieläpä opettajan esitystä, ei RKS 2001 ole saanut aikaan sitä muutosta mitä sillä haettiin pedagogiassa. RKS 2001: n pedagoginen perusajatus rippikoululaisesta aktiivisena oppijana vaatisi toteutuakseen muutoksia opetuksen järjestämisessä.²⁸ Opet- tajakeskeinen opetus sisältää vain vähän opiskelijoiden keskinäistä vuorovaikutusta.

Kuitenkin muun muassa Kati Niemelän tekemässä tutkimuksessa rippikoululaiset kokivat tärkeimpinä ja mieleenpainuvimpana ilmapiirin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen.

Tulevaisuuden haasteeksi voitaisiin ottaa opetuksen ja oppimiseen liittyvän teorian vie- minen käytäntöön ja näin saadun kokemuksen reflektointi teoriaan.²⁹

2.2 Suomalainen yhteiskunta ja kristinusko

2.2.1 Kirkko ja valtio

Maa-alue joka tänä päivänä tunnetaan valtiona nimeltä Suomi, on ollut historiansa aikana pääasiassa kahden eri uskontokunnan vaikutuksen alla. Alkujaan katolilaisuuden lähetysalueena ollut Suomi liitettiin luterilaisuuden omaksuneeseen Ruotsiin. Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan tuella Suomea ryhdytään luterilaistamaan. Suomi joutui kokemaan alueellaan lännen ja idän kirkon riitaisuudet ja pyrkimykset saada alueita hallin- taansa. Toisin kuin muualla pohjolassa, Suomeen kristinusko levisi sekä idästä, että län- nestä. Taistelu Karjalasta päättyi vasta pähkinäsaaren rauhaan 1323. Tämän seurauksena rajan ortodoksinen kirkko jäi vaikuttamaan rauhansopimuksessa piirretyn rajan itä puo- lelle, kun taas läntinen puoli jatkoi läntisen kirkon ja kulttuurin vaikutuksessa. Kysymys ei ollut siis pelkästään uskonnollisista vaikutteista vaan myös kulttuurillisista vaikutteista. Kirkon ja valtion erottaminen keskiajalla ei ole samalla tavalla mahdollista, kuin sen nykyään ajatellaan olevan. Keskiajalla uskonto vaikutti kaikessa.³⁰

26 Pruuki 2009, 65.

27 Pruuki 2009, 66.

28 Pruuki 2009, 76.

29 Pruuki 2009, 76 – 77.

30Arffman 2000a, 8.

(14)

11 Kristinuskon historia on Suomessa todistettavasti ainakin tuhannen vuoden mittainen.

Noin vuonna 1075 kirjoitetussa arkkipiispojen kronikassa mainitaan Hiltinus, eli Johan- nes. Hänet mainitaan kronikassa nykyisen Tukholman lähellä sijainneen Birkan piispa- na, mutta vastuualueena hänellä olivat itämeren saaret. Näyttäisi siis siltä, että piispa Johanneksen tehtävä oli levittää Ruotsin mantereelta itään päin oleville alueille katoli- laisuutta. Koska Ruotsista on tiedossa kristinuskon vaikutuksia jo 800 – luvulla, niin on todennäköistä, että kristinusko on levinnyt Suomen alueelle kauppayhteyksien ansiosta, ainakin jollakin tasolla. Toisaalta monet käytössä olevat kirkolliset sanat tulevat suomen kieleen muinaisvenäjästä, samoin kuin eräät paikannimet. Tämä viittaisi siihen, että varhaisimmat kristilliset vaikutteet ovat tulleet Suomeen Venäjältä.³¹

Kristinusko on vaikuttanut Suomen valtion alueella mahdollisesti jo tuhat vuotta ennen Suomen itsenäistymistä 1917. Kristinusko on lisäksi ollut suvereenina valtauskontona Suomessa. Kuntarajoiksi muodostuivat aikaisemmat seurakuntarajat ja kunta otti huo- lehtiakseen kansalaisten peruskoulutuksesta lopullisesti vasta 1900 – luvun alkupuolis- kolla.³² Viimeisiä kirkon ylläpitämiä kiertokouluja oli vielä niinkin myöhään kuin 1930 – luvulla.³³ Kuntatasolla tapahtunut päätöksenteko oli myös seurakunnan alaisuudessa tapahtuvaa ennen varsinaisia kunnanvaltuustoja ja – hallituksia. Varhainen Suomi ra- kensi järjestäytyneen yhteiskunnan sen eri toimijoineen mallin mukaan, joka oli yhdis- telmä maallista poliittista järjestelmää, sekä kirkon alaisuudessa ja suojeluksessa tapahtuvaa vallankäyttöä. Kristinuskoa ja sen ilmentäjää Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa on hyvin vaikea erottaa Suomalaisesta yhteiskunnasta erilleen tekemättä väkivaltaa.

Yleinen moraalikäsitys, ihmiskäsitys sekä oikeuskäsityksemme ovat peräisin kristinuskon keskeisistä opeista johdettua. Kuten muuallakin Euroopassa, myös Suomessa kristinusko ja kirkko vaikuttivat kaikessa ja kaikkeen.³⁴

Kirkon ja valtion ero katsotaan tapahtuneen virallisesti uuden kirkkolain tullessa voimaan 1869. Kirkolle muodostui lakia säätävä elin kirkolliskokouksen muodossa ja seu- rakuntia hallitsemaan muodostettiin kirkkovaltuustot. Tämä valtion ja kirkon ero näkyi kunnanhallinnon järjestämisessä ja peruskoulutuksen järjestämisessä. Aikaisemmin kirkko oli kantanut näistä vastuuta, samoin kuin köyhäinhoidosta. Nyt nämä kuuluivat ainakin virallisesti kunnan vastuulle. Käytännössä kuitenkin muutos oli hitaampaa ja

31Arffman 2000a, 12.

32 Murtorinne 2000, 130.

33 Wikipedia. Viitattu 9.11.2015.

34 Ahonen 2009, 174.

(15)

12 kirkko joutui huolehtimaan koulutuksesta ja vähäosaisista vielä pitkään. Näin oli ainakin syrjäisimmillä salomailla. Samoin kirkolla oli edelleen merkittävä rooli kunnalli- sessa päätöksenteossa.

Kirkon uudeksi rooliksi yhteiskunnallisena toimijana muodostui perhetyö. Kirkko kan- toi huolta sodan jälkeen vaikeissa oloissa hajoavista avioliitoista. Kaikki alkoi pienestä ilmoituksesta Aamulehdessä. Pastori Joensuu kehotti siinä ihmisiä hakemaan apua avio- liittonsa ongelmiin, ennen kuin päättäisivät erota. Vuodesta 1956 lähtien seurakuntiin muodostui uusi erityistyömuoto. Perheasiain neuvottelukeskuksia perustettiin ympäri Suomea alkaen ensin suurille paikkakunnille.³⁵ Paljon on kuitenkin tapahtunut Suoma- laisessa perhe-elämässä avioliittotyön aloittamisen jälkeen. Pastori Joensuun tarkoitus oli tehdä ennaltaehkäisevää työtä sellaisten avioparien kanssa, jotka olivat ajautuneet tilanteeseen, jossa ero nähtiin ainoaksi vaihtoehdoksi. Nyt kun aikaa on kulunut reilut viisikymmentä vuotta perhetyön laajamittaisemmasta aloittamisesta, ei tilanne ole aina- kaan helpottanut perheneuvonnan tarpeen osalta. Yksinhuoltajaperheiden määrä on kas- vanut suuresti ja ennaltaehkäisevää työtä, kuten myös jo eronneiden huomioimista tarvitaan yhä enemmän. Kirkon nelivuotiskaudella 2008 – 2011 oli Suomessa tilastoituna jo joka kuudes perhe kaikista perheistä yksinhuoltaja perheeksi. Toisaalta niiden perheiden määrä joissa ei ole lapsia on jo suurempi kuin lapsellisten perheiden määrä. Samoin on yksin elävien miesten ja naisten määrä suurempi suhteessa liittoihin joissa on lapsia.

Perheasian neuvottelukeskuksella riittää työtä lapsellisessa parisuhteessa elävien van- hempien kanssa, mutta kirkon tulisi olla valmis kohtaamaan myös perinteisen perhemal- lin rajauksen ulkopuolelle jäävät ihmiset. Suurimpana kysymyksenä ovat parisuhteensa rekisteröivien asema kirkossa ja kuinka perheasian neuvottelukeskuksessa suhtaudutaan näihin traditionaalisesta parisuhteesta poikkeaviin kahden ihmisen välisiin liittoihin.³⁶

Vaikka kirkon rooli säilyi pitkään keskeisenä ja voitiin puhua kansan kirkosta, oli muutos väistämätöntä valtion ja kirkon suhteen muuttumisen jälkeen. Koulun uskonnonkasvatuksen saamasta tuntimäärästä on käyty keskustelua säännöllisin väliajoin. Kirkko on noussut puolustamaan opetuksen tuntimäärän ennallaan pysymisen puolesta. Arkkipiis- pa Martti Simojoki jätti piispa John Wikströmin kanssa opetusminiterille piispojen kir- joittaman vetoomuksen uskonnonopetuksen tuntimäärän säilymisen puolesta. Heidän perustelunaan uskonnonopetuksen järjestämiselle oli ylivoimaisen osuuden kansasta

(16)

13 kuulumisen evankelis- luterilaiseen kirkkoon. Piispat esittivät huolensa siitä, että koulu – uudistukseen saattaa liittyä arvopäämääriä, jotka ovat vieraita kristilliselle vakaumuk- selle. Martti Simojoki oli todennut, että mikäli uskonnonopetus joutuisi uhatuksi, nousi- si odotettua suurempi joukko puolustuskannalle. Käytäntö osoitti Martti Simojoen lau- sahduksen todeksi. Eduskunta päätti, että uskonnon opetus säilyy tunnustuksellisena.

Muutokset alkoivat kuitenkin toteutua kirkon toiveiden vastaisesti ja vuonna 1993 vä- hennettiin ala – asteen ja lukion uskonnon opetuksen tuntimäärää, mutta yläasteella tun- timäärä saatiin pysymään ennallaan.³⁷ Tämä tappio enteili kuitenkin tulevia haasteita uskonnonopetuksen puolustamisessa ja etenkin tunnustuksellisen opetuksen puolustamisessa.

Kirkko yhteiskunnallisena keskustelijana ja veronkantajana

Vaikka kirkolla ei ollutkaan enää laillista valtaa puuttua valtion asioihin, kuten perus- ja lukio-opetuksen järjestämiseen, oli kirkolla kuitenkin käytännössä mahdollisuus suures- tikin vaikuttaa päätöksentekoon, jos ei muuten, niin mielipidevaikuttamisen kautta. Yh- tenä esimerkkinä kirkon vaikutusmahdollisuuksista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon on ollut keskustelu arkipyhien korvattavuudesta ja sijainnista. Arkipyhistä luovuttiin siirtämällä ne keskeltä viikkoa viikonlopuksi. Taustalla oli siirtyminen viisipäiväiseen työviikkoon. Muualla maailmassa ei toimittu Suomen esimerkin mukaisesti. Tämä he- rätti Suomessa uudestaan keskustelun arkipyhien sijainnista ja korvattavuudesta työnte- kijälle. Vuonna 1992 kirkon vaikutuksen ja teologitaustaisen kulttuuriministeri Gustav Björkstrandin vaikutuksen myötä siirrettiin arkipyhät jälleen niiden alkuperäiselle pai- kalle.³⁸ Kirkolla voidaan katsoa olleen vielä tuolloin merkittävä vaikutus yhteiskunnalli- sessa keskustelussa. Tutkimuksen mukaan Suomalaiset odottavat edelleen kirkolta vah- vaa yhteiskunnallista roolia. Kirkolta odotetaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien puolesta puhumista. Kirkon tuli olla heidän äänenä, jotka eivät itse saa ääntänsä kuulumaan. Vuonna 2009 tehdyn European values study – kyselyn mukaan 45 prosenttia Suomalaisista ilmoitti luottavansa kirkkoon vähintään melko paljon. Kirkkoon luottavien määrä oli pudonnut 18 prosenttiyksikköä vuonna 2005 tehdystä kyselystä.³⁹ Vaikka luottamus kirkkoon näyttäisi laskeneen suhteellisen paljon vuosien 2005 ja 2009, ei kirkkoon luottavien osuus ole kuitenkaan poikkeuksellisen alhainen. Vuonna 1990 vain 32 prosenttia kyselyyn osallistuneista Suomalaisista ilmoitti luottavansa kirk-

(17)

14 koon hyvin tai melko paljon. Edellinen kyselyn tulos vuonna 2005 on ollutkin ainakin lyhyellä aikavälillä ennätyksellisen korkea.⁴⁰ Vaikka luottamus kirkkoon ainakin hetkellisesti on pudonnut edellisestä mittaus ajankohdasta, suhtautuvat Suomalaiset kuitenkin valtaosaltaan myönteisesti evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Negatiivisesti suhtautuvia oli alle kymmenen prosenttia.⁴¹ Poikkeuksena tutkittavien suhtautumisessa kirkon toi- mijoihin, olivat henkilökohtaista uskonratkaisua vaativat herätyskristilliset liikkeet. Gal- lup ecclesiastica 2011 tuloksista voidaan havaita kolme ryhmää, jotka erottuvat toisistaan sen mukaan, kuinka Suomalaiset suhtautuvat niihin. Kolmanteen ryhmään kuuluvat sellaiset uskonnot ja katsomukset, joista Suomalaisilla oli selvästi enemmän negatiivi- nen kuin positiivinen mielikuva. Huomion arvoista on se, että tähän kolmanteen ryh- mään kuuluvat kaikki evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeet. Havainto osoittaa, että Suomalaiset suhtautuvat torjuvasti sellaisiin uskonnollisiin yhteisöihin, jotka ovat kriittisiä yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja vaativat jäseniltään henkilökohtaista vastuuta uskonratkaisussa ja elämäntapaan liittyvissä valinnoissa.⁴² Kyselytutkimuksen mukaan ilmenneet vaatimukset kirkon olemisesta syrjäytyneiden ja vähäosaisten puolestapuhu- jana, ei kuitenkaan johda kirkon verotusoikeuden puoltamiseen. Kaksi kolmasosaa vas- tustaa kirkon verotusoikeuden säilyttämistä ennallaan.⁴³ Kristillisten symbolien näky- mistä julkisessa tehtävässä olevalla katsotaan edelleen valtaosin hyväksyttävästi. Erit- täin tai melko myönteisesti suhtautuvia ristiriipuksen pitämiseen oli vuonna 2011 tehdyn kyselyn mukaan 45 prosenttia. Tämän lisäksi neutraalisti asiaan suhtautuvia oli 43 prosenttia. Julkisuudessa tiukan kielteisen kannan kristinuskon näkymiseen ottavien määrä jää hyvin pieneksi. Erittäin kielteisesti ristiriipuksen pitämiseen suhtautui vain 3 prosenttia tutkimukseen osallistuneista.⁴⁴ Kirkon kannalta on merkittävää se, että Suo- malaiset kokevat positiivisina yhteiskunnallisiin asioihin liittyvät kirkon toiminnat. Sa- moin suuri osa kyselyyn vastanneista haluaisi kirkon lisäävän painopistettä juuri yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä ja ohjaajana. Kirkon tulisi kohdentaa toimintansa nimenomaan diakoniatyön kaltaiseen toimintaan. Samansuuruinen joukko, kuin on kirkon yhteiskunnallisen vaikuttajan roolia korostavia, on myös heitä, jotka haluaisivat kirkon uudistavan oppiaan. Noin kaksi kolmasosaa haluaisi kirkon seuraavan nykyaikaista tietämystä opetuksensa määrittäjänä. Toisaalta taas suurin negaation aiheuttaja Suomalaisissa, oli kyselyn mukaan henkilökohtaista uskoa korostavat herätysliikkeet.

Samoin kuusi vähiten kannatusta saanutta kyselyssä esitettyä väitettä koskivat kirkon

44 Haastettu kirkkko 2012, 51.

(18)

15 pitäytymisessä Raamatullisessa opetuksessa ja aktiivisessa, ulospäin suuntautuvassa evankelioinnissa.⁴⁵ Huomion arvoinen kysymys on, mitä kirkon rooliksi jää yhteiskunnassa, jos se seuraa kansankirkkona kansan tahtoa ja luopuu evankelioinnista, sekä Raamattuun perustuvasta opetuksesta ja tunnustuksesta. Kirkon haasteena kansankirkkona, vaikkakin valtiosta erotettuna, on kuunnella jäseniensä tahtoa ja kuitenkin säilyt- tää ne tunnusmerkit, jotka määrittävät kirkon kristilliseksi kirkoksi.

2.2.2 Yhtenäiskulttuurista individualismiin

Kristillisen kirkon vaikutus koko yhteiskunnassa oli myös yhdistävä tekijä. Alkujaan katolinen kirkko sai kansan omaksumaan uskonopit ja näin kirkon uskonelämästä tuli osa kansalaisten elämänkiertoa. Vastustustakin tosin esiintyi aluksi, mutta kirkon aset- tamiin rasitteisiin kuitenkin totuttiin ajan kuluessa. Elämän Suomessa voidaan katsoa kristillistyneen vähitellen ja kristillisten arvojen muodostuvan koko yhteiskuntaa ohjaa- vaksi tekijäksi.⁴⁶ Merkittävänä vaikuttajana kirkon saavuttamaan keskeiseen rooliin kansakuntaa yhdistävänä tekijänä, oli Wienin kongressin sekä 1815 solmitun Pyhän allianssin henki. Aleksanteri I sitoutui myös noudattamaan kyseisen allianssin henkeä.

Tämä tarkoitti sitoutumista vastustamaan vallankumouksellisia hankkeita, sekä hallitsemaan kristillisiä arvoja noudattaen.

Alttarin ja valtaistuimen liitto

Vaikka kristillisten hyveiden noudattaminen alamaisten hallitsemisessa oli Suomalais- ten kannalta hyvä asia, oli sillä kirkon kannalta myös ikäviä seurauksia. Pyhän allianssin aiheuttamaa seuraamusta kirkon ja valtionjohdon välillä kutsutaan alttarin ja valtaistuimen liitoksi. Kirkon edellytettiin takaavan yhteiskuntarauhan säilyminen vastapalveluk- sena hallitsijan suopeasta suhtautumisesta kirkkoa ja Suomen kansaa kohtaa. Kirkko sai kyllä keskeisen osan yhteiskunnassa, mutta samalla piispojen ja pappien työn luonne muuttui hallinnolliseksi ja kansaa holhoavaksi. Samalla kasvoi kirkon velvollisuudet yhteiskunnallisista velvollisuuksista ja se rasitti kirkkoa taloudellisesti ja kuormitti papistoa maallisilla velvollisuuksilla.⁴⁷

45 Haastettu kirkko 2012, 56-58.

46Arffman 2000a, 10.

(19)

16 Valtaistuimen ja alttarin liiton voidaan katsoa päättyneen Aleksanteri II noustua hallitsemaan 1855 Venäjää ja samalla myös Suomea. Vapaamielinen uudistuspolitiikka näki kirkon valtiosta erillisenä, lähinnä henkisen perinnön vaalijana. Uudenlaisen politiikan seurauksena kirkko ja valtio ajautuivat selkeämmin eroon toisistaan. Kunnan ja seurakunnan hallinnot erkaannutettiin toisistaan. Myös vähäosaisista huolehtiminenja kansalaisten peruskoulutuksesta huolehtiminen siirtyi pois kirkon vastuulta. Maallisten vel- vollisuuksien väistyttyä tuli papistosta ensisijaisesti seurakunnan palvelijoita. Pap- pisihanteen muutos yhdessä yhteiskunnallisen kehityksen kanssa johti yhtenäiskulttuu- rin hajoamiseen. Vuoden 1869 kirkkolaki erotti kirkon ja valtion virallisesti. Suomen evankelisluterilainen kirkko sai sisäisen itsenäisyyden, joka ilmeni lakia säätävänä kir- kolliskokouksena ja seurakuntien hallintoeliminä. Maallikoiden osuus kirkon hallinnos- sa oli myös selkeä osoitus valtaistuimen ja alttarin liiton päättymisestä. Kirkko alkoi muistuttaa hallinnoltaan ja ulkoiselta muodoltaan nykyaikaista Suomen evankelisluteri- laista kirkkoa. Muutokset kirkon roolissa maallisen hallinnon hoitamisessa yhdessä voimistuvan ajatuksen uskonnonvapaudesta merkitsivät osittain hidasta, mutta varmaa yhtenäiskulttuurin hajoamista.⁴⁸

Herätysliikkeet

Kaikkeen kirkon ulkopuolella tapahtuvaan uskonnolliseen liikehdintään oli suhtauduttu valtiovallan puolelta kielteisesti. Vuonna 1726 säädetty konventikkeliplakaatti kielsi yksityiskodeissa järjestettävät luvattomat hengelliset tilaisuudet sakkorangaistuksen, vesi – leipä vankeuden, tai jopa maasta karkottamisen uhalla.⁴⁹ Ennen varsinaisia herä- tysliikkeitä, kirkko tunsi uhkaa pietistisen liikkeen rantautumisesta Suomeen. Pudasjär- ven kirkkoherrana Wegelius pidätettiin virastaan koska hän oli tuonut seurakuntaansa speneriläistä pietismiä. Speneriläinen pietismi korosti uskon henkilökohtaisuutta ja näin ollen uskona kirkon otteelle seurakuntalaisista.⁵⁰ Herätysliikkeiden opettama individualistinen suhtautuminen uskoon oli samantapainen kuin speneriläisyydessä ja sen vuoksi se koettiin uhkana sekä kirkon, että hallitsijan taholta. Vaikka herätysliikkeisiin suhtauduttiin kaikella vakavuudella, eivät rangaistusvaatimukset liikkeiden toimintaan osallis- tumisesta olleet yhtä ankarat kuin aikoinaan pietistiseen liikehdintään osallistuneille.

Keisari – suurruhtinaan käskystä asetettu erityiskomitea perehtyi herätysliikkeiden tilanteeseen Suomessa ja esitti tämän perusteella toimintaehdotuksen keisarille. Ehdotukses-

50 Arffman 2000b, 73.

(20)

17 sa esitettiin suhtautumaan maallikoihin ymmärtäväisemmin kuin papistoon. Papistoa saattoi uhata jopa virasta erottaminen, jos he varoituksesta huolimatta jatkaisivat liikkeiden toiminnassa. Maanpakolaisuutta ei sentään pidetty tarpeellisena, kuten konven- tikkeliplakaatin julkaisunaikoina.⁸ Tosin eräät kirkon kannalta vaarallisimmaksi koetut herätysjohtajat kokivat uhan Siperiaan karkottamisesta.⁵¹

Herätysliikkeiden synty voidaan nähdä yhtenä merkkinä yhtenäiskulttuurin murtumises- ta. Enää kirkko ei voinut määrätä kuinka ihmisten tulisi uskonasioista ajatella. Aikai- semmin kirkko määräsi uskonharjoittamisen ulkoisen muodon niin ylhäisille, kuin myös alimmille säädyille. Herätysliikkeiden opetuksen keskiössä oli kuitenkin uskon henkilö- kohtainen luonne. Yhteisö ei voinut edustaa yksilöä Jumalan edessä. Kirkon piirtämät rajat eivät enää sitoneet herätysliikkeiden jäseniä, vaan yhteys perustui veljeyteen ja sisaruuteen Kristuksessa. Aikaisemmin ihmiset olivat noudattaneet kirkon määräämiä ulkoisia muotoja kirkon ja maallisen esivallan pitäessä huolen määräysten täyttämisestä, jopa rangaistuksen uhalla. Herätysliikkeiden edustama riippumattomuus kirkosta insti- tuutiona järkytti totuttuja toimintatapoja, sekä uhkasi kirkon asemaa entisestään ihmisten elämän kontrolloinnissa. Herätysliikkeiden toiminta oli täysin irrallaan poliittisista toimijoista, silti niiden vaikutus on nähty esipoliittisina liikkeinä, jotka valmistelivat tietä myöhemmälle kansalaisyhteiskunnalle.⁵²

Valistuksen ideologian haasteet kirkolle

Yksilöllisyyden korostus oli tullut yhtenäiskulttuurin sijaan. Kehitys on ollut kuitenkin osaltaan hidasta ja koskenut ensimmäisenä kaupungistuneita yhteisöjä.⁵³ Sama moder- niksi mielletty lähestymistapa, joka tänäänkin haastaa kirkon, haastoi tarkastelemaan kansalaisten ja kirkon suhdetta voimakkaasti 1800 – luvun lopulla. Valistuksen ajalta peräisin oleva naturalistinen tapa tarkastella asioita haastoi uskon suhteessa tietoon, sekä Raamatun auktoriteetin moraalin lähteenä. Valistuksen ideologia pyrki kirkon ja valtion todelliseen eroon, jolloin kirkon valta kansalaisista loppuisi. Kirkon valta ilmeni pakkona osallistua Jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin, sekä avioliiton solmimisena kirkon siunaamana. Kirkon arvostelijoihin liittyi myös voimistuva vapaa – kirkollinen kenttä. He katsoivat, että henkilökohtaisen uskon väheksyminen ja kirkon kaikenlainen

(21)

18 riippuvuus valtiosta on turmiollista. Kirkossa kritiikkiin suhtauduttiin sekä torjuvasti, että ottamalla oppia ja pyrkimällä muuttamaan epäkohtia.⁵⁴

Yhteiseksi uhaksi koettu Venäjä sai Suomalaiset kokemaan kirkon suojamuuriksensa.

Kirkko koettiinkin koko kansan kirkoksi, kunnes kirkko kohtalokkaasti asettui tukemaan hiljaisesti epäoikeudenmukaiseksi koettuja Venäjän esittämiä vaatimuksia. Tyy- tymättömyys kirkon toimintaan kärjistyi 1905 puhjenneessa yleislakossa. Kirkon asema kansankirkkona menetti merkityksensä kansan mielessä, vaikka laillisesti katsottuna kaikki oli ennallaan. Kirkon asemaa yhteiskunnallisena toimijana heikensi samoihin aikoihin tullut valtiopäivien uudistus, joka johti nelisäätyisen valtiopäivien muuttumisen yksikamariseksi yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittavaksi eduskunnaksi. Muut- tunut tilanne haastoi kirkon sopeutumaan tilanteeseen. Suomalaisuus aatteen omaksu- neille nuorille papeille kansanvallan tunnustaminen oli helpompaa kuin vanhoille keisa- rin ja Jumalan auktoriteetin nimeen vannoneille vanhoille kirkonmiehille.⁵⁵ Kansalais- sota jakoi kansan kahtia ja kirkko nähtiin tässä jaossa oikeistolaisena. Jos kirkon arvos- tus lisääntyikin valkoisella puolella, se vastaavasti koki välirikon punaisten kanssa. Tä- mä leima kirkon oikeistolaisuudesta on ollut pysyvänä rasitteena kirkon ja työväestön välillä.⁵⁶ Sota venäjää vastaan toimi kansakunnan yhtenäisyyden eheyttäjänä ja samalla myös kirkko sai liennytettyä välejään työväestöön. Kirkko joutui vastaamaan myös ajan sosiaalisiin haasteisiin ja kohtasi myös tällä alueella kansalaisia heidän sosiaalisesta statuksesta huolimatta.⁵⁷

Tiede haastaa kirkon aseman kansalaisten todellisuuden kuvan määrittäjänä

Sodan jälkeen kirkko saattoi kutsuaan itseään kansan kirkoksi ainakin kirkkoon kuluvi- en suuren prosenttiosuuden mukaan. Uskonnonvapaus oli kuitenkin lailla säädetty vuonna 1923 ja siitä lähtien oli ollut mahdollisuus olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan.¹³Vaikka vapaus kirkosta eroamiseen oli kansalaisille sallittu, ei mitään suurta eroaaltoa kuitenkaan tullut. Siemen oli jo kuitenkin kylvetty valistusajan aatteissa ja yhtenäiskulttuurin rapistuessa pala palalta. Charles Darwinin kehitysoppi julkaistiin 1859 ja se levisi pian Suomen akateemisesti koulutetun kansan pariin. Tätä ilmentää hyvin maisteri Malmbergin toteamus Savo Karjalaisen osakunnan juhlassa.

54 Mustakallio 2000, 142.

(22)

19 Malmberg toteaa ihmisen olevan apinan heimolainen, eikä sitä voi muuksi muuttaa.⁵⁸ Vähitellen myös evankelis-luterilaisen kirkon piispat taipuivat ajatukseen tieteen seli- tysvoimasta. Piispat laativat lausunnon vuonna 1972. Tässä lausunnossa annetaan tie- teelle mandaatti kertoa miten kaikki on tapahtunut ihmiskunnan esihistoriassa ja uskolle on varattu oikeutus kertoa miksi kaikki on tapahtunut. Julkilausumassa haetaan sopua tieteen ja uskon välille. Piispat esittävät tieteen ja uskon rinnakkaiselon mahdollistuvan oikeanlaisella Raamatun ymmärtämisellä. Tämän lisäksi tarvitaan hyväntahtoisuutta myös tiedeyhteisön taholta. Kunhan molemmat, sekä kirkko että tiedeyhteisö pysyvät omalla osaamisalueellaan, voidaan rauha säilyttää.⁵⁹ Valistuksen ajasta alkanut kristillisen uskon haastaminen tieteen keinoin on johtanut kehitykseen, jonka tuloksena kirkko puhuu Raamatun historiallisista kuvauksista myytteinä. Näin vältetään kristillisen luomisuskon ja tieteellisen maailmankuvan yhteentörmäys.⁶⁰ Toisaalta kirkon sopeutumi- nen tieteellisen maailmankuvan on herättänyt kirkon sisällä keskustelua. Kreationismin kannattajat haluaisivat kirkon pitäytyvän Raamatullisessa luomisopetuksessa. Kreatio- nismin kannattajien mielestä tieteelliset todisteet viittaavat Raamatussa kuvattuun luo- mistapahtumaan ja Raamatullisiin aikamääreisiin.⁶¹ Kirkko ei enää määrittele todelli- suuskuvaa, vaan tiede, ja ihmisillä on yksilöllisyyttä korostavassa ajassa mahdollista valita oma tapansa hahmottaa todellisuutta.

2.2.3 Kaupungistuva Suomi ja kirkon edustama usko

Koska kirkko ei enää pystynyt määrittelemään kansalaisten uskoa, tai uskon ulkoisia ilmenemismuotoja, joutui kirkko katsomaan omaa toimintaansa kriittisesti. Itsetutkiske- lun seurauksena kirkossa päätettiin ryhtyä kasvojenkohotukseen. Virsikirjan uudistus tapahtui 1987. Uusia virsiä virsikirjaan saatiin 187. Tarkoituksena oli tuoda virsikirja paremmin nykyaikaiselle ihmiselle sopivaksi uudistamalla sanoituksia ja tuomalla virsi valikoimaan hengellisiä lauluja ja nuorisomusiikkia. Raamatunkäännös oli osa uudistus- ta. Uudessa käännöksessä kiinnitettiin kielen helppolukuisuuteen. Raamatun sanoma haluttiin tuoda ihmisten saataville helppotajuisella yleiskielellä. Jumalanpalveluksien osallistujamäärä haluttiin saada kasvamaan ja tätä varten uudistettiin Jumalanpalvelus- kaava. Erityismessut saivat myös paikkansa jumalanpalveluselämässä. Tuomas – messu on ollut erityismessujen onnistunut kokeilu. Se onkin levinnyt ympäri Suomea ja kerää yhteen paljon ihmisiä. Erityis huomion ansaitsee se, että Tuomas – messu tavoittaa niitä,

59 Kaksitoista teesiä Raamatusta 1972, 5 – 6.

60 Aamenesta öylättiin: Luoja. Viitattu 9.11.2015.

61 Aamenesta öylättiin: Kreationismi. Viitattu 9.11.2015.

(23)

20 jotka eivät muuten Jumalanpalveluksissa käy. Katekismusuudistukseen ryhdyttiin mo- niarvoistuvan yhteiskunnan tarpeesta saada uusi kristinopin perusteos.⁶²

Moderni Suomalainen ja kirkkoon kuulumisen syyt

Moderni kansalainen arvosti enemmän konkreettista hyväntekeväisyyttä kuin teologista julistusta. Lamavuodet tekivät kirkosta yhteiskunnassa näkyvän toimijan väliinputoajien auttajana. Kirkossa teetetyn mietinnön perusteella päädyttiin siihen, ettei uskonvanhurs- kautta voi eriyttää yhteiskunnallisista ja ihmistenvälisestä kanssakäymisestä. Näin kirkko halusi tulla esiin myös konkreettisten kysymysten vastuunkantajana. Jos kirkon ja valtion ero oli hetkellisesti eriyttänyt kirkon pelkästään hengellisten asioiden asiantunti- jaksi, oli kirkolla taas mahdollisuus palata takaisin ihmisten arkeen konkretian tasolla.⁶³ Vaikka kirkko pystyi profiloitumaan heikkojen auttajana, jostain syystä Suomalaisten tuntema luottamus kirkkoa kohtaan sukelsi matalimmilleen juuri 1990 – luvun lama- vuosien aikana. Kun talous taas lähti nousemaan, kasvoi Suomalaisten luottamus kirkkoon.⁶⁴ Koska kirkko ei voinut enää pakottaa ihmisiä jäsenyyteen, oli pyrittävä perustelemaan jäsenyyden mielekkyys muulla tavoin. Beit – Hallamin ja Argylen ovat esittä- neet deprivaatioteorian. Teorian mukaan uskontoon turvaudutaan jonkin vajavaisuuden vuoksi. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisun Urbaani usko mukaan uskonnollisuus näh- tiin heikkojen, onnettomien ja sairaiden ominaisuutena. Eräs haastateltavista kertoo kuinka oli nuorempana ollut hyvin uskonnollinen, mutta tieteellinen maailmankuva oli korvannut uskonnon myöhemmällä iällä.⁶⁵ Tieteellinen maailmankuva on haastanut kirkkoa jo usean sadan vuoden ajan. Kirkosta eronneille miehille voi tieteen kieli kuitenkin olla kanavana ilmentää omaa spiritualiteettia. Luopuminen kirkosta ja kirkon julistamasta Jumalasta ei kuitenkaan välttämättä merkitse luopumista henkisyydestä ja kaipuusta jonkin suuremman olemassaolosta. Urbaani usko tutkimuksen kaksi haasta- teltavaa kuvasivat uskonnollisia tarpeitaan luonnontieteiden kautta. Universumin suu- ruus koetaan jumalallisena ja tätä suuruutta kuvaavia ja selittäviä tieteitä mystifioidaan.

Haastateltava kuvasi matemaatikkojen ja fyysikkojen olevan tavallaan myös teologeja ja filosofeja. Toinen haastateltava pyrki jäsentämään elämää ja etsimään mielekkyyttä to- dellisuudelle antamalla alkuräjähdyksen seurauksena syntyneille universumille ja aika – käsitteelle syklisen luonteen. Elämä ei päätykään maailman ja universumin tuhoon, vaan

(24)

21 kaikki toistuu loputtomasti. Haastateltava kuitenkin kielsi kaiken yliluonnollisen olemassaolon. Kaikki oli hänen mielestään pelkkää materiaa.⁶⁶ Haastateltavista, jotka otti- vat puheeksi kuoleman jälkeisen elämän, neljä kuudesta pitivät elämää ja kuolemaa fy- siologisina ilmiöinä ja näin ollen kuoleman jälkeen ei ajateltu olevan mitään. Kuiten- kaan kaikki eivät nähneet kuoleman jälkeistä elämää mahdottomana ajatuksena. Elämän mahdollisuus kuoleman jälkeen nähtiin toteutuvan energiassa, joka ei milloinkaan hä- viä. Ihmisen tarina jatkuu näin ollen alkuaineissa ja ikuisessa universaalisessa energiassa. Nämä nuoret miehet olivat hylänneet uskon Jumalaan, mutta korvanneet kaipuunsa suurempaan mystifioimalla tieteellisiä käsitteitä. Näin he toteuttivat spiritualiteettiaan tieteen kielellä.⁶⁷ Haastateltavia yhdiste se, että he kokivat aidon spiritualiteetin olevan irrallaan uskonnoista. Instituutioiden koettiin rajoittavan ihmisen yksilön oikeutta kokea ja toteuttaa spiritualiteettiaan. Mikään tai kukaan ei saisi määritellä spiritualiteetin koh- detta. Spiritualiteetti ilmenee erään haastateltavan mukaan joko suhteessa toiseen ihmi- seen, tai korkeampaan voimaan. Tärkeintä on se, että ihminen saa itse määrätä suhteen laadun.⁶⁸ Kirkon asema tällaisessa näkemyksessä on mahdoton. Individualistinen urbaani ihminen haluaa määritellä missä, kuinka ja kenenkä kanssa hän toteuttaa hengellisiä tarpeitaan.

Vaikka ehtoollispakko oli poistunut käytännössä 1910, oli kirkolla vielä tarjota kirkol- lista vihkimistä kristilliseen avioliittoon ja tähän oli edelleen edellytyksenä kirkon jäse- nyys ja rippikoulun suorittaminen.⁶⁹ kirkollisten vihkimisten vähentyminen saattaa kuitenkin viedä tämänkin syyn pysyä kirkon jäsenenä.⁷⁰ Kirkon tutkimuskeskus julkaisee neljän vuoden jaksoissa tilastotietoa kirkon toimintoihin liittyen. Edellisen kertomus- kauden aikana vuosina 2008 - 2011 kirkon jäsenmäärä väheni 3,8 prosenttia, joka oli ennätys. Koskaan aikaisemmin ei kirkon jäsenmäärä ole vähentynyt neljän vuoden tar- kastelujaksolla yhtä paljon. Yle TV2:n niin kutsuttu homo-ilta, jossa keskusteltiin ho- moseksuaalien oikeudesta ja asemasta yhteiskunnassa sekä kirkossa, aiheutti ennennä- kemättömän eroaallon kirkosta. Nykyaikainen ihminen ei enää alistu muiden määritte- lemään moraaliin ja seksuaalietiikkaan, vaan äänestää jaloillaan. Viestinnän helpottumi- nen sosiaalisen median ja yleensäkin sähköisen viestinnän avulla mahdollistaa ideologi- en ja erilaisten ilmiöiden nopean leviämisen ympäri maailmaa. Neljä kuuluisaa ateistia herättivät keskustelua maailmalla ja Suomessa uskonnon vastaisilla kirjoituksilla. Inter-

69 Mustakalllio 2000, 151.