YMPÄRISTÖMYRKYT JA ÖLJYT

Ympäristömyrkyiksi luetaan aineet, jotka jo pieninä pitoisuuksina tai usein jatkuvan vaikutuk sen jälkeen muuttavat luonnon toimintajärjestelmää lähinnä estämällä tai häiritsemällä sen biologisia toimintoja. Ne ovat ihmiselle tai eliöstölle suoranaisesti myrkyllisfä tai ravinto ketjuun kerääntyviä aineita. Ympäristömyrkyiksi luetaan monesti myös sellaiset ympäristö-tekijänä haitallisesti vaikuttavat aineet, joiden vaikutusaika on pitkä. Tällaisia vahingollisia aineita ovat pääasialliselta vaikutukseltaan mm. mineraali- ja muutkin öljyt. Ihmisen tervey delle haitallisia, myrkkyihin verrattavia ovat vielä monet muutkin kemikaalit, patogeenit organismit ja radioaktiivinen säteily. Seuraavassa rajoitutaan kuitenkin tarkastelemaan tar kemmin vain kaikkein haitallisimpia aineita.

3.61 Myrkyt ja torjunta-aineet Haitallisuus

Vesien biologisia toimintoja häiritsevät vahingolliset aineet ja kemikaalit vaikuttavat sekä välittömästi että välillisesti vesien tuotanto- ja hajoitustoimintaan ja vesien biologita tasa painoa ylläpitävään monimutkaiseen eliösysteemiin. Näiden vaikutustensa vuoksi niistä aiheu tuu luonnon olosuhteiden muutoksia sekä haittaa veden käytölle ja vaaraa ihmisen terveydelle.

Monet aineet aiheuttavat makua tai hajua vedessä tai eliöstössä mm. kaloissa.

Biologisesti vahingollisten aineiden vaikutusaste ja -tapa vaihtelevat aineesta riippuen voi makkaasti, eikä kaikkia vaikutuksia edes tunneta. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista selvit tää edes tunnetuilta osin yksityiskohtaisesti vaikutusmekanismeja tai lukuisten eri yhdisteiden käyttäytymistä ekosysteemissä. Aineen ominaisuuksien lisäksi haitallisuuteen vaikuttavat mm.

165

aineen määrä, pitoisuus ja tietyssä aikayksikössä tuleva kokonaismäärä. Erityisen haitalli siksi, varsinaisiksi ns. ympäristömyrkyiksi luokiteltavia aineita ovat ennen kaikkea ravinto ketjuun rikastuvat tai muutoin kerääntyvät aineet. Erittäin vaarallisten aineiden ryhmään on luettava kaikki akuutteja myrkytyksiä jo erittäin pieninä pitoisuuksina aiheuttavat aineet. Ne rääntyviä aineita on hiipivän ja usein pitkäaikaisen vaikutuksensa vuoksi pidettävä ekosystee missä vaarallisempina kuin akuutisti vaikuttavia myrkkyjä, joista monet ovat hajoavia haitta-vaikutusten ollessa lisäksi laimennusasteesta riippuvia. Erityisen vahingollisia ovat monet raskasmetallit sekä klooratut aromaattiset huilivedyt.

Erityisesti myrkyllisten tai muuten vahingollisten aineiden ollessa kyseessä on ympäristön-suojelua tarkasteltava kokonaisuutena. Pienetkin päästöt voivat kulkeutua suoranaisesti tai biologisten ketjujen kautta usein hyvin arvaamattomasti. Niinpä ravintoketjuun rikastuvat ai neet ovat usein joutuneet vesistöihin maaperästä tai ilmasta. Vesistä ne saattavat joutua esim.

kaloja ravintonaan käyttäviin lintuihin ja myös ihmisiin.

Kuormituslähteet

Biologisesti haitallisia aineita joutuu vesiin suoraan tai välillisesti erilaisista toiminnoista.

Myrkyiksi luettavia kemikaaleja käyttää ennen kaikkea teollisuus. Maa- ja metsätalous puu tarhanhoito mukaan luettuna on torjunta-aineiden pääasiallinen käyttäjä, mutta niitä käytetään myös teollisuudessa. Näitä aineita saattaa joutua ympäristöön tuotannon, käytön, kuljetusten, siirtojen javamsinnin yhteydessä erityisesti huolimattoman käsittelyn seurauksena tai va hinkojen sattuessa. Niitä voi joutua ympäristöön paitsi tuotteita käytettäessä myös käytöstä poistettaessa tai hävitettäessä. Tällöin kysymys on lähinnä teollisuuden ja yhdyskuntien jät teiden käsittelyyn ja hävittämis een liittyvästä ongelmasta.

Teollisuuden käyttämät kemikaalit saattavat jätevesien tai muiden päästöjen mukana mm. huo limattomasti käsiteltäessä tai hävitettäessä levitä ympäristöön. Teollisuuden jätevesikuormi tusta käsiteltäessä on jo tarkasteltu tätä kysymystä. Vesihallituksen vuosina 1970 ja 1972 suorittamien kemikalioiden ja myrkkyjen käyttöä koskevien tiedustelujen yhteydessä on luette loitu ympäristönsuojelun kannalta tärkeiksi katsotut aineryhmät ja yksittäiset aineet. Tulok sista on todettavissa, että biologisesti haitallisten aineiden päästöt ovat kemian teollisuutta lukuun ottamatta peräisin samoilta teolliguuden aloilta, jotka ovat muutoinkin suurimpia kuor mittajia. Tekstiili-, sähköteknisen teollisuuden ja metalliteollisuuden osalta haitallisten ai neiden päästöt ovat kuitenkin varsin merkittäviä jätevesikuormitukseen verrattuna huolimatta siitä,että vain vähäisiä määriä kaikkein vaarallisimpia ympäristömyrkkyjä joutuu vesistöihin.

Maatalouden torjunta-aineita käsitellään tarkemmin jäljempänä. Mets ätalous käyttää torjunta-aineita ajoittain suuriakin määriä, joskin laaja-alaista tuholaisten torjuntaa on tarvittu vain joinakin vuosina. Sen sijaan vesakontorjunta lentokoneesta käsin on yleisempää. Metsien, tei den varsien, sähkölinjojen yms. vesakontorjunnassa käytetään 2, 4-D:tä ja 2, 4, 5-T:tä, joi den haittavaikutukset ovat tulleet vasta viime vuosina tunnetuiksi. Metsätalouteen liittyvänä on vielä mainittava puutavaran käsittely sinistyniisen ehkäisemiseksi. Torjunta-aineita joutu nee jossain määrin suoraan vesiin käsiteltäessä puutavaraa, esim. uittopuuta ja sahatavaraa fungisideilla. Torjunta-aineita on käytetty myös jossain määrin vesikasvien ja hyönteisten tu hoamiseen mm. rannoilta.

Lainsäädäntö

Myrkyllisten aineiden käyttöä säädellään ja valvotaan monien erillislakien nojalla ja eri viran omaisten toimesta. Tärkeimmät asiaa koskevat lait ja asetukset sekä muut säädökset ovat:

- Myrkkylaki (309/69) ja -asetus (612/69)

- Torjunta-ainelaki (327/69) ja -asetus (93/70)

- Terveydenhoitolaki (460/65) ja -asetus (55/67)

- Eräiden torjunta-aineiden myynnin ja käytön kieltämistä tai rajoittamista koskevat maa- ja metsätalousministeriön päätökset

- Useat työsuojelua koskevat lait, asetukset ja säädökset

Ympäristönsuojelumääräyksiä on vielä erillisiä toimintoja koskevassa lainsäädännössä, josta esimerkkinä mainittakoon vaarallisten aineiden kuljetuksia koskeva lainsäädäntö.

Myrkkyjä koskeva lainasäädäntö on tehty usein toiselta pohjalta kuin luonnonjärjestelmään kohdistuvia vaikutuksia ajatellen. Mm. myrkkyasetuksessa oleva myrkkyjen haitallisuusluo kitus on osittain ristiriidassa ekologisten vaikutusten kanssa. Esimerkiksi DDT ja PCB ovat asetuksen mukaan II luokan myrkkyjä, vaikka niiden suuri haitallisuus ekosysteemin kannalta on kiistaton. Toisaalta taas ekosysteemistä nopeasti poistuvien 1 luokan myrkkyjen aiheutta mat ekologiset vahingot saattavat jäädä erittäin pieniksi.

Myös kansainvälisellä tasolla on laadittu myrkkyjen ja torjunta-aineiden käytön rajoittamista koskevia suosituksia sekä tehty tai valmistellaan niitä koskevia sopimuksia. Mm. Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevassa yleissopimuksessa on näin tehty.

Vesilain mukaan 1 luokan myrkkyjen käyttö on kielletty suorittamatta sellaisia toimenpiteitä, joilla vesistön pilaantuminen ehkäistään. Muulloinkin tarvitaan vesioikeuden lupa, jos torjun ta-aineita käytetään niin, että siitä aiheutuu vesistön pilaantumista. Silloinkin kun on pelättä vissä, että torjunta-aineita saattaa joutua vesiin, on syytä tehdä asiasta ilmoitus vesiviran omaisille. Jäljempänä käsitellään kuormituslähteitä vielä yksityiskohtaisesti tärkeimpien ai neiden osalta.

Torjunta -aineet

Suomessa on hitaasti hajoavia kloorattuja hiilivetyjä käytetty peltohehtaaria kohti vuosina 1953-1972 tehoaineeksi laskettuna noin 60 g/ha. Tästä määrästä on noin puolet ollut DDT:tä.

Elohopeayhdisteitä käytettiin vastaavana aikana yhteensä noin 34 g peltohehtaaria kohti. Täs tä määrästä oli vaarallista alkyylielohopeaa 1, 4 g/ha.

Maatalouskäyttööntarkoitettujen torjunta-aineiden myynti on kehittynyt siten, että hitaasti hajoavien kloorattujen hiilivetyjen määrä on jatkuvasti vähentynyt. Näitä aineita on korvattu lähinnä orgaanisilla fosforiyhdisteillä, joiden akuutti myrkkyvaikutus on yleensä suurempi, mutta jotka muuttuvat vaarattomiksi varsin nopeasti. Maatalouden käyttämistä torjunta-aineis ta pidetään tilastoa jatkuvasti. Torjunta-aineiden myynti vuonna 1972 ilmenee taulukosta 3-12.

Tähän mennessä suoritettujen tutkimusten mukaan maamme vesistöissä ei ole yleensä torjun ta-aineita sellaisina pitoisuuksina, jotka voitaisiin todeta käytössä olevilla analyysimenetelmil lä. Tämä merkitsee, että torjunta-aineiden ahsoluuttiset pitoisuudet vesissä ovat erittäin pie niä. Tämä johtuu siitä, että torjunta-aineiden käyttö on Suomessa ollut pinta-alayksikköä koh den melko vähäistä. Kuitenkin kloorattujen hiilivetyjen rikastumista maa- ja vesiekosysteemi en ravintoketjuihin on myös Suomessa todettu. Nämä osaksi tietämättömyydestä johtuvat hai tat poistuvat vain vähitellen. Kirjallisuuden mukaan esimerkiksi DDT hajoaa maassa 95 %:sti 10 vuodessa, dieldriini 8:ssa, lindaani 6:ssa ja klordaani 5 vuodessa. Orgaanisten fosforiyh disteiden hajoamiseen kuluu aikaa korkeintaan muutamia kuukausia.

Suomessa on eräitä helposti kontrolloitavia erityistapauksia lukuun ottamatta kielletty DDT:n, lindaanin ja endriinin käyttö elokuun 1971 jälkeen. Aldriinin, dieldriinin ja klordaanin käyttö on kokonaan kielletty. Arseeni- ja lyijypitoisia torjunta-aineita ei maassamme ole käytetty vuoden 1964 j5lkeen.

Yleisenä pyrkimyksenä on ympäristön kannalta haitallisimpien torjunta -aineiden käytön kiel täminen ja tehokas rajoittaminen sekä siirtyminen mahdollisimman selektiivisten ja siis sa malla torjuntakohteen ulkopuolisille eliöille mahdollisimman vaarattomien torjunta-aineiden käyttöön. Uusien vaarallisiksi katsottavien torjunta-aineiden pääsy markkinoille voidaan ny kyisen torjunta -aineiden tarkastusmenettelyn avulla estää.

167

TAULUKKO 3-12. Maatalouskäyttöön tarkoitettujen torjunta -aineiden myynti vuonna 197

Eloliopeapit.

peittaus ym.

aineet Kupari/ rikki Manebi, zinebi,

maneosebi 2, 4-D+2,4, 5-T Dimetoaatti 17 718

esterit 191 418

Kaptaam Muut orgaaniset

folpetti 930 2, 4-D suolat+ fosforiyhdisteet 2 789

pielorami 5 792

Diklofluanidi, Seostuotteet

tirami, benomyli 6 970 2, 4, 5-T-esterit 24 944 pääasiassa Pyretriini+

metaani, Toxynil, MCPA, Akarisidit 1 349

diklorpropaani 4 810 Diklorproppi,

Moiluskisidit 25

Muut 5 358 mecoproppi 31 103

TCA 130 774 Nematosidit 53

Muut 130 000 Rodentisidit 145

1) Markkula 1973. Kemianteollisuus no 8.

2) Koti- ja karjataloudessa kaytettiin insektisideja tehoaineeksi laskettuna lisaksi yhteensa noin 27 000 kg fpaaas;assa pyretriinia komtorjunta ja dikiorofossia dimetoaattia ja fentio nia).

Elohopea ja muut raskasmetallit

Maamme metsäteollisuudessa lopetettiin elohopeaa sisältävien liman- ja homeentorjunta-ai neiden käyttö vuoden 1967 loppuun mennessä. Näiden aineiden käyttö teollisuudessa ei kuiten kaan ole vastaavanlaisen valvonnan alaista kuin varsinaisten torjunta-aineiden käyttö. Alkyy lielohopeayhdisteiden käyttö torjunta-aineena on ollut kiellettyä vuodesta 1969 lähtien. Muita elohopeayhdisteitä sisältävien torjunta-aineiden, lähinnä peittausaineiden, käyttö on vähene mässä. Pyrkimyksenä on siirtyä käyttämään kokonaan elohopeattomia aineita.

Kloorialkaliteollisuudessa toteutettiin jo 1960-luvun lopulla tehokkaita kemiallisia käsittely-toimenpiteitä elohopean poistamiseksi jätevesistä ja lipeästä. Toimenpiteet tuuletusilman ja syntyvänvedyn puhdistamiseksi elohopeasta on aloitettu ja varmistustoimenpiteitä kehitetään edelleen. Elohopeaa runsaasti sisältävien malmirikasteiden jalostuksessa on Suomessa kehi tetty menetelmä, jolla elohopeaa saadaan talteen. Myös muiden, vähemmän elohopeaa sisäl tävien rikasteiden jalostuksessa eloliopean talteenottoa tullaan tehostamaan. Lannoitteisiin teollisuusrikkihapon mukana joutuneita elohopeamääriä on jo vähennetty ja tullaan edelleen huomattavasti vähentämään.

Nykyistä suurempaa huomiota olisi kiinnitettävä myös asumajätevesien elohopea-, kupari ym. raskasmetallimääriin. Näitä aineita joutuu asumajätevesiin kunnallisiin viemärilaitoksiin liittyneen teollisuuden ja kaupan eri laitosten jätevesien mukana.

Fungisidit Herbisidit Maatalouskäyttöön tarkoitetut2

insektisidit ym.

Nimi/ryhmä Tehoainetta Nimi/ryhmä Tehoainetta Nimi/ryhmä

kg kg

Tehoainetta kg

MCPA 816 340 Kasvikarboliumit 14 863

MCPA+Dicambar Lindaan;^{. -} 3 171

4 125 +d;klorproppi 96 164

Parationi 5 848

1 200 Mecoproppi+

2,4-D 106 314 Malationi 4276

14 068

18 955 Muut insektisidit 1 976

Satunnaiset päästöt huomioon ottaen ei ympäristöön joutuvan eloliopean kokonaismäärää täysin tunneta. Kaikista suoritetuista vastatoimenpiteistä huolimatta sitä joutuu vieläkin ympäristöön.

Määrät ovat enää kuitenkin vain vähäinen osa 1960-luvun päästöihin verrattuna ja kaikkein hai tallisimpien yhdisteiden käyttö on lopetettu. Aikaisempien elohopeapäästöjen aiheuttamat hai tat ovat kuitenkin tietyillä maamme alueilla jatkuvasti olemassa eikä niiden voida katsoa mer kittävästi pienenevän lähivuosina.

Kadmiumia tulee vesiin erityisesti metallien perus- ja metallituoteteollisuudesta. Lisäksi monien tuotteiden valmistuksessa käytetään kadmium-yhdisteitä. Merkittävimpiä käyttöaloja ovat muovituotteiden valmistus ja sähkötelmillinen teollisuus. Kadmiumia käytetään myös maalituotteiden valmistuksessa. Kadmiumin talteenottamiseksi pasutuksen yhteydessä on ke

-hitetty käyttökelpoinen menetelmä. Pintakäsittelyn yhteydessä on osaksi luovuttu kadmioinnis ta. Myös muovien stabilointi- ja väriaineina käytettävistä kadmiumyhdisteistä, samoin kuin lyijy- ja sinkkiyhdisteistä, ollaan luopumassa, mutta käyttö on vielä yleistä erityisesti sähkö-teknillisessä ja kemian teollisuudessa.

Lyijy-yhdisteitä tulee ympäristöön teollisuudesta ja erityisesti polttoainebensiinistä. Lyijy tetraetyyli on sellaisenaan myrkyllinen aine. Pitkäaikaisen, vaikeasti hallittavan pilaantumis

-vaaran muodostaa lyijyn rikastuminen maaperään liikenneväylien varrella. Lyijyä voi kulkeu tua myös vesistöihin ja pohjavesiin.

PCB-aineet ja muut klooratut hiilivedyt paitsi torjunta-aineet

Maassamme on teollisuuden tuotannossa käytetty PCB-aineita vuoden 1971 jälkeen ainoastaan kondensaattoreiden valmistuksessa. On olemassa mahdollisuuksia rajoittaa PCB-aineiden käyttöä näissä laitteissa ainoastaan erityisen tulenarkoihin käyttökohteisiin. On myös ryhdyt ty toimenpiteisiin PCE-aineiden käytön rajoittamiseksi maahan tuotavissa hydrauliikka- yms.

öljyissä.

PCB-aineiden aiheuttama kuormitus on nykyisin melko vähäistä. Vesistöihin teollisuuden ja kaupan piiristä joutuvien kloorattujen syklisten yhdisteiden kokonaismäärän on vuonna 1970 arvioitu olleen suuruusluokaltaan noin 0, 5 kg/vrk. Vain vähäinen osa tästä määrästä on PCB yhdisteitä. PCB-yhdisteiden käyttö on viimeaikoina lähes kokonaan loppunut, sillä näiden ai neiden käyttö on esim. sähköteknisessä- ja maaliteollisuudessa pyritty korvaamaan muilla vähemmän vaarallisilla yhdisteillä.

Petrokemian a muun teollisuuden jätevesien mahdollisesti sisältämien alifaattisten kloorat tujen hiilivetyjen vesistöön pääsyä on käsitelty ao. teollisuuden alan yhteydessä.

3.62 Öljyt Haitallisuus

Mineraaliöljyt, raakaöljy ja öljytuotteet ovat seoksia erilaisista yhdisteistä. Osa näistä on biologisesti aktiivisia ja osa biologisia toimintoja häiritseviä. Erityisesti öljyjen aromaatti nen ainesosa sisältää biologisia toimintoja estäviä hiilivetyjä. Varsinkin kevyet öljyt kuten bensiini, kevyet polttoöljyt ja voiteluöljyt sisältävät aromaatteja. Aromaattien on todettu erot

tuvan vesifaasiin ja pysyvän muuttumattomina vedessä kauemmin kuin muiden öljyfraktioiden.

Oljytkin kerääntyvät eliöstöön ja ravintoketjuun. Ne antavat epämiellyttävän hajun ja maun mm. veteen ja kaloihin jo erittäin pieninä, laadusta riippuen 0, 001-1, 0 mg/1 pitoisuuksina.

Oljyjen sisältämien aineiden, kuten esim. bentseenipyreenien karsinogeeninen vaikutus on yleisesti tunnettu. Min. voiteluöljyjen on todettu aiheuttavan iliosyöpää ihmisille ja kevyiden öljyjen sisäelinten syöpää vesieläimille. Öljyt haittaavat myös jätevedenpuhdistamojen toimin taa. Erityisesti satunnaispäästöt voivat aiheuttaa pitkäaikaisia haittoja puhdistamossa.

169

Vesistön pinnalle onnettomuuksien yhteydessä joutuneet öljyt, erityisesti raakaöljy ja raskaat öljytuotteet, tahrivat pitkäaikaisesti rantoja sekä myös pohjaa, mikäli öljyä upotetaan torjun tatyön yhteydessä. Pinnalle muodostunut ohutkin öljykalvo voi estää veden hapettumisen. Ke vyiden hiilivetyjen veden pinnalle jäävä osa haihtuu yleensä nopeasti ilmaan. Esimerkkinä tahriutumisesta mainittakoon MT Palvan karilleajon seuraukset Saaristomerellä vuonna 1965, Mereen valui 120-150 tonnia raakaöljyä. Se tahri satoja ulkokareja ja saaria. Öljy puhdistet

tim

rannoilta polttamalla, imeyttämäliä ja emulgoimalla sekä mekaanisesti poistamalla. Kui tenkin vesilinnustosta tuhoutui pahimmilla alueilla 24

%

ja koko onnettomuusalueella 2 400-3 000 yksilöä. Muun vesieliöstön kärsimiä vahinkoja ei päästy ajoissa toteamaan. Rantakas villisuus kärsi myös jonkin verran vaurioita.

Öljyä saattaa joutua vesiin myös emulsioina. Emulsiot sekoittuvat tasaisesti vesifaasiin ja hai tat ovat laajempialaisia kuin jos liukeneminen tapahtuu pinnalla olevasta öljykerroksesta.

Erityisesti pohjavesien kannalta on vielä mainittava, että maaperässä ja pohjavesissä öljyn hajoaminen on hidasta. Öljylaadusta riippuen ne pysyvät hajoamatta maaperässä 2 vuodesta jopa 40 vuoteen. Liukoisuus veteen on 5-150 mg/l öljyn laadusta riippuen. Parhaiten liukene vat kevyet öljyt, joiden kulkeutuminen maaperässä on nopeinta. Kun tätä verrataan edellä to dettuun makua aiheuttavaan vähimmäispitoisuuteen, jo vähäisetkin öljymäärät maaperässä tai pohjavesis sä saattavat johtaa vakavaan vedenhankinnan vaikeutumiseen.

Monet muutkin öljyt aiheuttavat vastaavia haittoja kuin mineraaliöljyt. Tärkein näistä on met säteollisuudessa vesiin joutuva mäntyöljy. Sitä tulee jatkuvasti emulsiona mäntyöljytislaamo jen jätevesissä sekä häiriötilanteissa satunnaisesti veteen sekoittumattomassa muodossa.

Kuormituslähte et

Mineraaholjyja saattaa tulla vesiin jatkuvasti vaha;s;na maarina teollisuuden jatevesissa tai muilla tavoin. Tyypilliset ja vakavat haitat aiheutuvat kuitenkin häiriötilanteissa vahinkojen ja onnettomuuksien yhteydessä. Näitä voi sattua kaikissa toiminnoissa, joissa käytetään ja käsitellään öljyjä. Öljynkuljetuksissa ja varastoinnissa sattuvissa onnettomuuksissa ympäris -töön leviävä öljy voi aikaansaada erittäin suuria vahinkoja. Öljyä saatetaan myös tahallisesti päästää maahan tai kuljettaa kaatopaikalle. Erityisesti pienten yksiköiden kohdalla on riittä ylen suojatoimenpiteiden toteuttaminen ja valvonta kohteiden suuresta lukumäärästä johtuen vaikeaa. Tällaisina erityiskohteina mainittakoon kiinteistöjen öljysäiliöt, huoltoasemat, öljyn lastaukset ja säiliöiden täyttäminen sekä koneiden ja moottorien vuoto- ja jäteöljyt sekä pesu liuokset.

Maa -alueilla sattuneiden oljyvahinkoj en paaasiall;s;na syina ovat olleet maanala;sten s ailio; -den osalta nii-den ylitäyttö sekä säiliön, putkiston ja venttiilijärjestelmän vuodot. Muista va hingoista ovat olleet merkittavimpia sa;hoiden laitteistojen ja putkistojen tirvistevuodot huo limaton öljyn käsittely, säiliöauto-onnettomuudet, öljynerottimien huolimaton hoito tai puuttu minen, muuntajan rikkoutuminen, huoltoasemien ja rautatieasemien erilaiset öljyvahingot se kä säiliöiden ilkivaltainen tyhjentäminen. Lisäksi öljyn käyttö mm. maanteiden päällystystöi den yhteydessä on aiheuttanut öljyvahinkoja.

Vaikka mitään laaja-alaisia öljyvahinkoja ei olekaan maa-alueilla tapahtunut, sattuu kuitenkin pieniä vahinkoja runsaasti, erityisesti maan eteläosissa. Tätä osoittavat seuraavat esimerk kitapaukset. Pohjois-Karjalan vesipiirin alueella on arvioitu maastoon ja vesistöihin päässeen öljyä vuosina 1969-1974 noin 93 000 litraa 60:n eri tapauksen yhteydessä. Kainuun vesipiiris sä sattui 32 öljyvahinkoa vuosien 1965-1974 aikana ja Tampereen vesipiirissä 65 vahinkoa vuo sina 1970-1974.

Merialueilla on koko Itämerellä tapahtuneiden öljyvahinkojen syynä noin puolessa tapauksista ollut aluksen karilleajo. Yhteentörmäyksien osuus on ollut vastaavasti 35

%.

Muita syitä ovat olleet aluksen räjähtäminen tai tulipalo, laivan kolhiutuminen tai uppoaminen, ylivuodot, huo no sää tai jäät. Suurin onnettomuusvaara merellä on sisääntuloväylällä talviaikaan sekä vuo rokauden pimeänä aikana. Tilastojen mukaan onnettomuuksia sattuu eniten vanhalle ja täydessä

lastissa kulkevalle kuivalastialukselle. Näkyvyys on onnettomuushetkellä ollut usein hyvä ja aluksen nopeus pieni (5-10 solmua). Suomen rannikolla on sattunut vuosina 1960-1972 kaikki aan 95 laivaonnettomuutta. Suurin osa niistä on johtunut karilleajoista. Eniten on onnettomuuk sia sattunut Saaristomerellä. Myös muualla on kapeilla saaristoväylillä esiintynyt runsaasti vahinkoja.

Sisävesiilä on öljynkuljetuksissa tapahtunut vasta yksi uhkaavalta näyttänyt onnettomuus, jossa lastissa ollut alus ajoi sumun vuoksi karille Saimaalla. Öljyvuotoa ei kuitenkaan aiheutunut.

Lainsäädäntö ja kensainväliset sopimukset

Öljyjen vesiensuojelullinen merkitys ilmenee myös siitä, että viime vuosina on säädetty usei ta öljyjen torjuntaa koskevia erillislakeja. Samoin on tehty sitä koskevia kansainvälisiä sopi muksia.

Öljyvahinkoja ja niiden torjumista koskevat tärkeimmät lait ovat:

- Vesilaki (264/61) ja sen nojalla annetut asetukset

- Laki meren pilaamisen ehkäisemisestä (146/65)

- Aluksista aiheutuvien öljyvahinkojen torjumisesta annetut laki (668/72) ja asetus (7 10/72)

- Maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta annetut laki (378/74) ja asetus (977/74)

- Öljynsuojarahastosta annetut laki (379/74) ja asetus (1092/74)

Lisäksi on öljyjen kuljetusta, varastointia ja käsittelyä koskevia muita lakeja, joissa on ym päristönsuojelua koskevia säännöksiä.

Vesilain säännökset on tulkittava niin, että öljyjen päästäminen vesistöön on pääsääntöisesti kiellettyä ja luvansaanti tästä poikkeamiseen on mahdollista vain rajoitetuissa tapauksissa.

Meri- ja sisävesikuljetuksia koskevan lainsäädännön mukaan öljyä ei saa päästää veteen ta hallisesti suurista aluksista lainkaan ja pienistä aluksista hyvin vähäisiä määriä rannikon ulkopuolella. Satamissa tulee olla vastaanottolaitteet alusten öljyisiä jätevesiä ja öljyjä var ten ja aluksissa riittävä varustus vahinkojen välttämiseksi. Merenkulkuhallitus valvoon lain noudattamista merellä ja sisävesissä. Kauppa- ja teollisuusministeriö valvoo satamissa te pahtuvaa öljyjätteiden vastaanottoa, Lisäksi merivartiosto valvoo öljyn tahallista mereen pääs töä ja yhdessä merenkulkuhallituksen kanssa suorittaa öljyvahinkojen torjuntaa.

Myös maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta annettu laki kieltää öljyn päästä misen maahan tai veteen. Jokaisella henkilöllä on velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan öl jyvahingosta viranomaisille. Öljyn omistaja on tällaisissa tapauksissa velvollinen ryhtymään torjuntatoimenpiteisiin sekä ilmoittamaan vahingosta heti myös viranomaisille. Öljyvahinko jen torjunnan yleinen johto, kehittäminen ja valvonta kuuluvat vesihallitukselle ja sen piiri hallinnolle. Piirihallinto ohjaa, valvoo ja järjestää oman alueensa öljyvahinkojen torjuntaa ja tarvittaessa myös osallistuu torjuntatyöhön. Päävastuu varsinaisesta torjuntatyöstä on kuiten kin kunnilla, jotka laativat torjuntasuunnitelmat. Kunnan suunnitelman hyväksyy vesipiirin vesitoimisto.

Suurten öljyvarastojen omistajat ovat velvollisia pitämään yllä öljyvahinkojen torjuntavalmiut

-ta samoin kuin torjun-takalustoa. Tätäkin toimin-taa valvoo vesihallinto.

Öljynkuljetuskaluston varusteiden asianmukaisuuden valvonta kuuluu kauppa- ja teollisuus sekä liikenneministeriöille tai niiden alaisille hallinto-organisaatioille.

Öljyvahinkojen torjunnassa ja ennaltaehkäisemisessä on saatu edistystä aikaan öljynsuojara hastosta annetun lain tarkoittaman korvausrahaston avulla, johon varat kerätään maahan tuo dusta öljystä tullauksen yhteydessä. Öljynsuojarahastosta saatavilla varoilla voidaan hankkia kuntien öljyntorj unnas s a tarvits emia laitteita. Rahastosta voidaan maksaa myös korvauksia öljyvahingoista kärsimään joutuneille sekä korvauksia torjuntatoimenpiteisiin osallistuneille.

171

Samoin voidaan ottaa huomioon haitat luonnolle, ympäristölle ja ulkoilumahdollisuuksiile. Ra hasto on kauppa- ja teollisuusministeriön hoidossa. Korvauksia käsittelee öljyvahinkolautakun ta ja suurehkojen öljyvahinkojen selvitys voi tapahtua katselmustoimituksella.

Suomen jo hyväksymät ja todennäköisesti ennen pitkää ratifioimat tärkeimmät kansainväliset sopimukset ovat:

- International Convention for the Prevention of Pollution of the Sea by Oil, 1954 sekä tähän sopimukseen tehdyt lisäykset ja parannukset vuosilta 1962, 1969 ja 1971 (IMCO).

- International Convention Relating to Intervention on the High Seas in Cases of Oil Pollution 1969.

- International Convention for the Prevention of Pollution from Ships, 1973 fIMCO).

- International Convention on Civil Liability for Oil Pollution Damage, 1969 (IMCO).

- International Convention on the Establishment of an International f und for Compensation for Oil Pollution Damage, 1971 fIMCO).

- Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimus 1974.

Viimeksi mainittuun sopimukseen sisältyy mm. em. IMCO:n laivajätesopimus vuodelta 1973 sekä sopimus yhteistyöstä meren pilaantumisen torjumisessa. Itämeren ympäristövaltioiden on tiedoitettava toisilleen öljyn karkuunpääsystä ja autettava öljyntorjunnassa. Pohjoismaiden kesken viimemainittu yhteistoiminta on ollut voimassa jo useita vuosia. Jos rannikollamme syntyy uhkaava tilanne öljyä kuljetettaessa, voi Suomi tehdä intervention aluevesiensä ulko puolellakin torjuakseen uhkaavan öljyyntymisen.

In document Vesiensuojelun periaatteiden soveltamisesta (sivua 172-179)