VESIEN VIRKJSTYSKÄYTTÖ JA ASUMISEN VIIHTYISYYS

kevat vesistöt

2.5 VESIEN VIRKJSTYSKÄYTTÖ JA ASUMISEN VIIHTYISYYS

Suomessa on rantaviivaa järvien rannat ja meren rannikko mukaan2lukien yhteensä noin 153 000 kilometriä. Järvien yhteenlaskettu pinta-ala on 31 500 km . Asukasta kohti laskettu na rantaa on keskimäärin 40 metriä ja järvipinta-alaa 0, 7 hehtaaria. Koska järvien määrä rannikkoalueella on varsin vähäinen ja asutus on toisaalta voimakkaasti keskittynyt Etelä- ja Lounais-Suomeen, ovat alueelliset erot asukasta kohti lasketussa rantaviivan ja järvipinta alan määrässä erittäin suuret. Uudenmaan läänissä em. suhdeluvut ovat asukasta kohti 9 m

69

ja 0, 05 ha kun taas esim. Mikkelin läänissä luvut ovat 120 m/as ja 25 ha. Asutuksen ja vesis töjen määrän keskinäinen suhde ilmenee kuvasta 2-9. Rantaviivan määrää tarkasteltaessa on huomattava, että yli kolmannes on rakentamiseen soveltumatonta.

Asutuksen keskittymistä maan eteläosaan kuvaa se, että neljän eteläisimmän läänin alueella asuu 60

%

koko maan väestöstä, vaikka näiden läänien yhteenlaskettu pinta-ala on vain 20

¾

koko maan pinta-alasta. Noin 64

¾

maan väestöstä asuu yli 200 asukkaan taajamissa. Asutuk sen keskittyminen maan eteläosaan ja suuriin taajamiin näyttää edelleen jatkuvan. Toisaalta on arvioitu, että 50

%

vapaa-ajasta on tällä hetkellä iltavapaata viikonvaihdevapaan ja iltava paan muodostaessa yhteensä yli 80

%

kaikesta vapaa-ajasta. Tämä merkitsee sitä, että vir kistysalueiden tarve keskittyy suurelta osalta asuntojen ja yhdyskuntien välittömään läheisyy teen.

Maamme haja-asutuksesta sijoittuu huomattava osa maatalousvaltaiselle etelä- ja länsiranni kolle. Asutuksen sijoittumiselle tälle alueelle on tyypillistä se, että asutus seuraa usein nau hamaisesti jokiuomia. Tällä seikalla on merkitystä vesiensuojelun kannalta, sillä elinkeinon harjoittaminen ja toisaalta asumisen viihtyisyys ja vapaa-ajan vietto ovat riippuvaisia jokien käyttökelpoisuudesta ja kunnosta.

Tutkimusten mukaan haja-asutuksen keskittyminen jokivarsille tulee paikoitellen tulevaisuu dessa yhä korostumaan, koska peltoalueet tällaisilla alueilla usein ovat yhtenäisiä ja vilje lykseen hyvin sopivia.

KUVA Z-8. VUONNA 19

-TELTU iii IOAL2(H 1’ UKU;

1’. ...Uil, Ii II 1 ^ii—

Vesistöjen merkitystä virkistyskäytön ja asumisen vflhtyisyyden kannalta voidaan tarkastella seuraavien neljän vyöhykkeen puitteissa. Vyöhykejako vastaa virkistysaluekomitean esittämää jakoa vyöhykkeiden A-C osalta:

A. Alle 1 kilometrin etäisyydellä asunnoista eli kävelyetäisyydellä tapahtuva ulkoilu on kes toltaan yleensä lyhytaikaista, mutta ulkoilukertojen määrästä keskittyy huomattava osa tälle vyöhykkeelle. Vesistöjen käyttö uintiin, kalastukseen ja veneilyyn ei useinkaan ole mahdollis ta, vaan niillä on merkitystä ensisijaisesti maisemallisena tekijänä. Virkistysaluekomitean mukaan tältä vyöhykkeeltä tulisi varata ulkoilupuistoalueita, joiden koko olisi vähintään 10 hehtaaria sekä lisäksi vähintään 40 m2 taajaman asukasta kohti,

B. Alle 10 kilometrin etäisyydellä asunnoista sijaitsevilla alueilla vietetään pääosa vapaa-ajasta iltaisin ja viikonloppuisin, ja sinne keskittyy myös suurin osa yleisistä uimarannoista, ulkoilualueista ja venesatamista. Myös varsin suuri osa matkailun palvelupisteistä sijaitsee tällaisilla vyöhykkeillä. Rantatontti en kysyntä loma-asuntojen rakentamista varten on myös erittäin suuri, mutta tällaista rakentamista on jouduttu voimakkaasti rajoittamaan. Virkistys aluekomitean mukaan tällä vyöhykkeellä tulisi sijaita ulkoilualueita, jotka ovat kooltaan vä hintään 100 hehtaaria sekä lisäksi vähintään 80 m2 taajaman asukasta kohti.

C. Alle 100 kilometrin etäisyydellä asunnoista olevilla alueilla sijaitsee pääosa taajamissa asuvien loma-asunnoista, Poikkeuksena on Helsingin seutu, jonka asukkaiden loma-asunnois ta yli neljännes sijaitsee yli 200 kilometrin päässä Helsingistä. Myös pääosa lähinnä viikon loppuisin käytettävistä retkeilyalueista sijaitsee alle 100 kilometrin etäisyydellä. Virkistys aluekomitean mukaan tällä vyöhykkeellä tulisi sijaita retkeilyalueita, jotka ovat kooltaan vä hintään 500 hehtaaria sekä lisäksi vähintään 125-250 m2 kunnan asukasta kohti.

600

KUVA 2’- 11 LOMA-ASUTUKSEN MÄÄRÄN KEHITTYMI NEN VUODESTA 1900 VUOTEEN 1073 SEKÄ ENNUSTE VUOTEEN 2USD.

•1

2000 1959 1965 1970 1975 1990

KUVA 2-12. LEIRINTÄALUEILLA YNPYNEIDEN MÄÄ RÄN KEHITTYMINEN VUODESTA 1USD VUOTEEN 1972 SEKÄ ENNUSTE VUOTEEN DDUU.

500

— - — 1 —

400000 — — — — — — — — 1,••• —

300000 ^— ^— ^— ^— ^-,-- ^— — —4 ^— ^—

200000 ^— ^— ^— ^— ^— ^— saI ^— ^—

1000

1250/

100000 — — — — — ,— — — —

-——z

II • —

1 flflflfl(r

50000(

1900 1950

j

L

‘ 1010 KUVA2-10.LOMA-ASUNTOJINKUVA2-13.LOMAKYLIENSIJAJ SIJAINTI

J

JAKAPASITSETTI 9 -Vuodepaikkojenmäärl

9 .4.

20O200loma-asuntoa osoo02040 0i—ioo—

O

so°‘‘°° D

N

- N 6

c

‘c3 0’*\O.0.0.1 ——. 4

• 42 A

2 A

LEIRINTÄALUEIDENSIJAINTI Yöpyrnisvuorokausienmälrl vuonna1972 05990—19000

Q

10000—20000

C)

2000t)—30000 30000—50000 soolo

KUVA2-15.SISÄVESIEN LULAIVAVJSYLÄTSEKÄRANNIKON JASISÄVESIENVENEILYN REITIT laivavUyll venevlyll venereitti D

73

D. Yli 100 kilometrin etäisyydellä asunnoista sijaitsee loma-asunnoista noin 20

%.

^Lähinnä

kesälomien aikana tapahtuvan matkailun osalta ei ole todettavissa selvää sidonnaisuutta asun non sijaintiin nähden, vaan matkailukohteiden laadulla on varsin suuri merkitys. Etäisyyden ja kohteen laadun hteisvaikutuksesta ns Jarvi-Suomi muodostaa kesaaikana tapahtuvassa kotimaan matkailussa kuitenkin muita alueita jossain maarin tehokkaammin kaytetyn alueen Ulkomaalaiset matkailijat saapuvat Suomeen suurelta osin etelärannikon satamien ja lento kenttien kautta, ja tämä lisää o altaan matkaUijamääriä rannikon matkailukeskuksissa, Vesistöjen ja rantojen käyttö virkistystarkoituksiin on ollut viime vuosiin asti varsin vapaata ilman, että esim. lainsäädäntö olisi asettanut käytölle merkittäviä rajoituksia. Tämä on käy tännössä merkinnyt sitä, että esim. loma-asunnoista noin 95

%

sijaitsee järvien ja meren rannalla. Leirintäalueista sijaitsee vastaavasti noin 90

%

ja lomakylistä yli 95

%

vesistöjen rannoilla Mainitut luvut osoittavat toisaalta vesistojen keskeista merkitysta erityisesti kesa aikana tapahtuvassa vapaa-ajan vietossa. Uinti-, kalastus- ja veneilymahdollisuus kuuluvat yleensa tarkeina osina ulkoilu ja retkeilyalueiden seka erilaisten matkailukeskusten tarjoa-mun palveluihin.

Vesien käyttö virkistystarkoituksiin on viime vuosina jatkuvasti voimakkaasti lisääntynyt.

Tämä ilm nee sekä loma-asuntojen määrän kasvuna että uimarantojen, ulkoilualueiden, lei rintäalueiden ja erilaisten matkailukeskusten käytön hsääntymisenä. Loma-asuntojen määrä kaksinkertaistui 1960-luvulla. Tallä hetkellä loma asuntoja on noin 200 000. Määrän on arvi oitu kaksinkertaistuvan jälleen 1970 luvulla. Leirin äalueilla yöpyneiden määrä kohosi 1960-luvulla 3-4-kertaiseksi. Ulkomaalaisten yöpymisten määrä kasvoi vielä nopeammin eli kes kimäärin 25

%

vuode a. Vuonna 1971 maassamme oli erilaisissa majoituskohteissa yhteensä noin 7, 5 miljoonaa maksullista yöpymistä Ulkomaalaisten matkailijoiden osuus oli 2, 1 mil joonaa ja määrän on ennust ttu 1970-luvulla kasvavan keskimäärin 15

%

vuodessa. Kolmen kesakuukauden osuus matk ilijoid n kokonaismaarasta oli vuonna 1971 noin 63

%

Moottoriveneitä oli maassamme vuonna 1970 hieman yli 50 000 ja purjeveneitä noin 5 000.

Kesällä 1972 oli koko maassa noin 2 000 uimarantaa ja käyntikertojen kokonaismäärä oli lä hes 10 miljoonaa. Määrä oli hieman suurempi kuin maamme uimahallien kokonaiskävijämää rä huolimatta siitä, että halleja käytetään ympäri vuoden. Virkistyskalastuksen määrää ku vastaa mm. kalastuslain määräämän kalastuksen hoitomaksun suorittaneiden ruokakuntien määrä. Tällä hetkellä vuosittainen määrä on hieman yli 400 000. Vesien käyttöä virkistystarkoi tuksiin on tarkasteltu myös kuvissa 2-10 ^- 2-15.

2.6 LUONNONSUOJELU

Nykyiset luonnonsuojelualueet on e itetty kuvassa 2 16. Suomesa on kolmen tyyppisiä suoje lukohteita. Kansallispuistot, joiden pinta-ala on noin 2 400 km ^, on tarkoitettu yleisiksi nah tävyyksiksi, ja ne muodostavat luonnonsuojelualueverkoston rungon. Kansallispuistoja on 9 kappaletta maan eri osissa. Niihin kuuluu aina myös vesistöjä. Tieteellisen tutkimuksen tar peisiin tarkoitettuja luonnonpuistoja on kaikkiaan 15. Useimpim niistä liittyy vesistöjä tai soita. Kansallis- ja luonnonpuistojen lisäksi on useimpiin kuntiin perustettu lailla rauhoitet tuja pienialaisia tai pistemäisiä (esim. yksittäinen puu, geologinen erikoisuus) suojelukohtei ta. Metsähallitus on tehnyt omilla maillaan rauhoituspäätöksiä, joilla on rauhoitettu lukuisia metsä- ja suoalueita.

Ympäristönsuojelun neuvottelukunta on vuonna 1973 tehnyt luonnonsuojelualueista ehdotuksen, jota kasittelemään on asetettu komitea. Suunnitellut luonnonsuojelualueet on esitetty myös kuvassa 2-16. Valmistuneen kansallispuistoverkoston laaj entamiss uunnitelman tavoitteena on 35 uuden alueen (yht. 5 600 km2 eli 1, 8

¾

Suomen pinta-alasta) perustaminen. Näihin sisäl tyy suo- ja erämaa-alueita, vesistöjä sekä meren saaristoa. Saariston ja suurimpien sisäve sien kansallispuistoihin ei ole ehdotettu kuuluvaksi ve ialueita lähinnä kalastuksen vuoksi.

Kuitenkin suojelualueiden arvo riippuu oleellisesti vesistön tilasta. Siellä, missä vesistöjä kuuluu alueisiin, ne edustavat erilaisia vesistötyyppejä ja ovat yleensä toistaiseksi luonnonti laisia. Seutusuunnittelun yhteydessä on tehty runsaasti suojeluvarauksia, joista tärkeimmät sisältyvät em. valtakunnalliseen ohjelmaan

ProjectAqua-vesistö ProjectAqua-järvi D

c

KUVA2-17.TÄRKEIMMÄT ALUEET

KUVA2-16.NYKYISETJA TELLUTLUONNONSUOJELUALUEET Kansallispuistot a20km2 20-50

0

50—ilo

EJ

ilo—suo 500- Luonnonpuistot

Q

100—500km2 nykyinen Esuunniteltu ProjectMAR—alueet x A

75

Kansainvälisessä Project Aqua-suunniteimassa Suomella on 14 kohdetta (vesistöjä, järviä, jokia ja murtovesialue), jotka ovat luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia. Kohteet edustavat kaikkia Suomen vesistötyyppejä. Kansainväliseen linnuston suojelualueverkostoon (Project Mar) kuuluu maassamme 40 vesistöihin liittyvää kohdetta.

2.7 KALASTUS

Suomen sisävesistöt ja rannikkovedet soveltuvat luonteeltaan erinomaisesti monipuoliseen kalataloudelliseen käyttöön, vaikka luonnonolosuhteiden ja tehtyjen luonnontilan muutosten vaikutuksesta vesistojen kalantuotantokky ei yleensa pinta-ala- ja aikayksikkoa kohden laskettuna olekaan erityisen suuri Jarvivesistojen kalantuotanto vaihtelee valilla 10-80 kg hehtaaria kohti vuodessa keskiarvon ollessa noin 20 kg/ha.v. Jokivesistöissä kalantuotanto on yleensa korkeampi kuin jarvissa Erityisen arvokkaita ovat sellaiset jokivesistot jotka ovat lohensukuisten vaelluskalojen lisääntymisalueita. Lohikalojen vaellusikäisten poikasten tuotanto luonnontilaista koskihehtaaria kohden laskettuna vaihtelee 50^- 1 000 kpl/v. Rannikko-vesien tuotantokapasiteettia on vaikea arvioida samaan tapaan kuin sisävesistöjen. Eräiden arvioiden mukaan kalantuotanto näissä olisi suuruusluokaltaan 50-100 kg/ha. v.

Suomesta Itämereen laskevien jokien luonnontilaisen lohen vaelluspoikastuotanto on ollut noin 2, 5 milj, kappaletta vuodessa, ja nykyinen luonnollinen tuotanto on vain runsaat 350 000 kappaletta vuodessa. Lohens ukuisten kaloj en poikastuotantoalueina toimineita joki -vesiä on arvioitu olleen maassamme yhteensä noin 140 km2.

Tärkeimmät kalastuspaikat merialueilla on esitetty kuvassa 2-17. Vesistöjen ja rannikkove sien nykyinen kalataloudellinen käyttökelpoisuus on siten luonnontilaan verrattuna laajoilla alueilla heikentynyt. Jätevesien aiheuttaman vesien likaantumisen ohella vesistöjen kalatalou dellinen arvo on laskenut erityisesti vesistöjen patoamisen, perkaamisen ja säännöstelyn vaikutuksesta.

mfli kg

,uei

£OOz ^—

—

3OO zEEE

Iooc

:

0iiiII

—_

_________

ItIIII I1J11T1I1IT

1945 1950 1955 1960 1965 1970 1973

riIO

11111

^ii,c

KUVA 2- 18. A’SaTIIKALAUTUSTA IIARJOITTAVIEN RUOKSKUNTIEN LUKUMAOP.2. KUITITYS VUOSINA 1945—1973.

1953 1955 1960 1965 970 1973

jjJjjis4vesiIe KUVA 2-19.KOKONAISKAIANSAALI1T VUOSINA 19U3-1973.

Suomen kalansaalis on kansainvälisesti tarkastellen melko vaatimaton, sillä useisiin Länsi-Euroopan maihin verrattuna kokonaiskalansaaliimme on vain 5-20

¾.

Mikäli kalansaalis kui tenkin lasketaan asukasta kohden tasoittuvat luvut huomattavasti. Lisäksi on huomattava, että

Suomen valtamerikalastus on erittäin vähäistä.

Elinkeinona kalastuksen osuus on supistunut ja painopiste on siirtynyt kotitarve- ja virkistys kalastukseen (kuva 2-18). Ammattimaisen kalastuksen vuotuiset saaliit eivät kuitenkaan ole vähentyneet, mikä osoittaa kalastuksen rationalisoitumista (kuva 2-19).

Kalastusta harjoittavien ruokakuntien määrä voidaan arvioida vuosittain lunastettujen kalas tuskorttien avulla. Vuonna 1972 kalastuskortteja lunastettiin yhteensä 426 889 kpl. Lukumäärä on viime vuosina tästä jonkin verran kasvanut. Koska kortti on ruokakuntakohtainen, voidaan arvioida, että kalastuks een vuosittain osailistuvien henkilöiden määrä on noin 1 miljoona eli noin 20

¾

koko asukasmäärästä. Eri kalastajaryhmiin kuuluvien ruokakuntien lukumäärät ja vastaavat saaliit vuodelta 1973 on esitetty seuraavassa yhdistelmässä.

Ruokakunnat (kpl) Saalis (t)

Merialue Sisävesialue Merialue Sisävesialue

Pääammattikalastajat 2 172 283 63 608 907

Sivu 3 687 2 300 12 728 1 088

Kotitarve- ja virkistys

kalastajat (1971) 107 252 267 529 6 879 14 425

Yhteensä 113 111 270 112 83 215 16 420

Sivuammatti- ja kotitarvekalastajien suuri määrä osoittaa, että kalastus on merkittävä sivu ja tukielinkeino.

Vuotuisen kokonaissaaliin arvo oli vuonna 1973 121 milj. mk. Sisävesistä saadun saaliin rahallinen arvo on 50 milj. mk ja merialueelta saadun saaliin arvo 71 milj. mk. Merestä saadun saaliin yksikköhinta on huomattavasti alhaisempi kuin sisävesistä saadun saaliin hinta.

Tämä johtuu eroista saaliiden koostumuksessa. Merialueen ylivoimaisesti tärkein saaliskala on silakka. Sen osuus oli noin 80

%

vuoden 1973 kokonaissaaliista, mutta arvo noin 40

%

^saa

liin kokonaisarvosta. Sisävesien saalis koostuu kilohinnaltaan arvokkaammista kalalajeista (muikku, hauki, ahven, siika, kuha, made). Vaikka kalastusalueet ovat sijoittuneet tasaisesti pitkin rannikkoja, on kalastuselinkeinoa harjoittavien henkilöiden sekä kalansaaliin suurin määrä sijoittunut eteläisille merialueille, Saaristomerelle ja Suomenlahdelle.

Nykyinen kalastus ei riitä peittämään kalan kysyntää, sillä maahan tuotiin vuonna 1972 120 000 tonnia kalaa ja kalanjalosteita, mikä vastaa noin kolminkertaista määrää tuorekalak 51 muutettuna. Suomen omaa kalastusta voitaisiin lisätä huomattavasti nykyisestä, sillä syynä ulkomaisen kalan ja kalatuotteiden tuontiin on osittain alikalastus, kalan käsittelyn ja kerällyn kehittymättömyys, jakelun ja myynnin järjestäytymättömyys, jalostuksen ja tuotekehittelyn vähäisyys, mainonnan puute sekä edellä mainitut vesistöjen luonnontilan muutokset.

2.8 MUU KÄYTTÖ

In document Vesiensuojelun periaatteiden soveltamisesta (sivua 76-84)