Ympäristökasvatuksen eri malleja

Ympäristökasvatuksen syntymisen myötä on rakennettu malleja siitä, miten ympäristökasvatus mielletään ja miten sitä mallinnetaan. Esittelen tässä kaksi tunnetuinta mallia, jotka ovat tämän tutkimuksen taustalla. Ympäristökasvatuksen mallit on rakennettu helpottamaan ympäristökasvatuksen toteutusta käytännössä.

2.3.1 Jerosen ja Kaikkosen talomalli

Eila Jerosen ja Marjatta Kaikkosen (2001, 26) talomallin kehitteleminen alkoi 1990-luvulla ja sen uudistettu versio julkaistiin 2001. Talomallissa painotetaan ympäristökasvatuksen eri painotuksia yksilön ikä huomioon ottaen. Jerosen ja Kaikkosen talomallissa nostetaan esiin neljä ulottuvuutta, jotka ovat ymmärrys erilaisista ympäristö-käsitteen ulottuvuuksista, ympäristökasvatuksen tavoitteet, ympäristökasvatukseen soveltuvat menetelmät ja arviointi (kuvio 4). (Cantell & Koskinen, 2004, 63.) Talomallin mukaan ympäristökasvatuksen tavoitteisiin kuuluu tärkeänä osana ympäristöherkkyys, ympäristötieto sekä - tietoisuus ja viimeisellä portaalla näkyvä toimintakyky sekä vastuullisuus (Cantell & Koskinen, 2004, 63; Jeronen & Kaikkonen, 2001, 25). Tämä talomalli eroaa muista ympäristökasvatuksen malleista siinä, että se kiinnittää huomiota ihmisen kehitykseen ja sen eri vaiheisiin. Ympäristöherkkyys toimii tavoitteena lapsille, mutta lapsen kasvaessa mennään tavoiteportaita ylöspäin askel kerrallaan. Näin aikuisena ympäristökasvatuksen tavoitteisiin kuuluu toimintakyky sekä vastuullisuus. (Cantell, 2004, 63-64; Jeronen & Kaikkonen, 2001, 25-26.)

KUVIO 4. Jerosen ja Kaikkosen ympäristökasvatuksen talomalli (Jeronen & Kaikkonen, 2001)

Jerosen ja Kaikkosen talomallin mukaan ympäristöherkkyys luo perustan ympäristövastuulliseen toimintaan (Jeronen & Kaikkonen, 2001, 25). Ympäristöherkkyydellä tarkoitetaan tunnepitoista suhdetta ympäristön kanssa, jonka ihminen on luonut omien kokemusten ja havaintojen kautta (Wahlström, 1997, 3). Kun ihmiselle on muotoutunut myönteinen suhde ympäristön kanssa, ihmisen ympäristövastuullisuus ja -tietoisuus voi kasvaa. Talomallin mukaan ympäristöherkkyyden herätteleminen on erittäin tärkeää lapsella ja se toimii ikään kuin perustana myöhemmälle toiminnalle. Ympäristöherkkyyden merkityksen ymmärtäminen on olennainen osa koko ympäristökasvatusta sekä sen tavoitteita. (Jeronen & Kaikkonen, 2001, 26.)

Seuraavalla portaalla on tavoitteena ympäristötieto sekä - tietoisuus (kuvio 4). Jerosen ja Kaikkosen (2001, 25) mukaan: ”…ympäristötietoisuudella tarkoitetaan ihminen-ympäristö-suhdetta koskevan käsitteellisen kokonaiskäsityksen muotoutumista”. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen saa lisää tietotaitoa ympäristöstä sekä siinä toimimisesta. Ensin ihmisellä on arkitietoa liittyen erilaisiin ympäristöihin ja niiden monimuotoisuuteen. Tämän jälkeen arkitietoa kehitetään niin, että ihmisellä on teoreettista tietoa, asennetta ja toimintavalmiutta ympäristöä kohtaan. Tällaisia toimintavalmiuksia ovat esimerkiksi luovuus ja kriittisyys, jotka osaltaan tuottavat toimintaa sekä lisää tietoisuutta. Tällä portaalla pyritään saamaan ihminen ymmärtämään, arvioimaan ja toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Ympäristötietoisuus kehittyy läpi koko elämän kokemusten ja elämysten kautta, kun ihmisen tietämys ympäristöä kohtaan kasvaa ja syvenee. (Jeronen & Kaikkonen, 2001, 25-26.)

Kolmantena tavoitteena talomallissa on toimintakyky sekä vastuullisuus (kuvio 4). Toimintakyky tarkoittaa tässä tapauksessa halua ja taitoa toimia ympäristön puolesta ja sen hyväksi. Vastuullisuus puolestaan pitää sisällään ympäristöarvojen huomioimista omassa elämässä ja valinnoissa. Tämän portaan saavuttaminen edellyttää ympäristökasvatuksen talomallin edellistä tavoite-porrasta.

Ympäristöherkkyys toimii pohjana ympäristövastuullisuudelle ja ympäristötietoisuus puolestaan toiminnalle ympäristön hyväksi. (Jeronen & Kaikkonen, 2001, 27.) Kun talon perustukset ovat luotu hyvin ja perusteellisesti, on ihmisen mahdollista saavuttaa korkeampia tavoitteita. Sen takia on erittäin tärkeää koulussa ympäristökasvatuksen näkökulmasta ottaa huomioon tämä malli ja erityisesti talon perustukset.

Talomallin toinen seinä koostuu erilaisista ympäristöistä (kuvio 4). Talomallin mukaan ympäristötietoisuuden syventyminen edellyttää sitä, että oppija havainnoi, luo ja muokkaa tietoa eri ympäristöissä, kuten esimerkiksi luonnonympäristössä, rakennetussa ympäristössä, yhteiskunnallisessa sekä sosiaalisessa ympäristössä ja esteettisessä sekä eettisessä ympäristössä.

Toimintaympäristö voi parhaimmillaan kehittää sekä tukee toimintakykyä ja vastuullisuutta. (Jeronen

& Kaikkonen, 2001, 26.)

Ympäristökasvatuksen talomallissa katon muodostaa opetusmenetelmät (kuvio 4). Nämä menetelmät jaetaan herkkyyskasvatukseen, tiedekasvatukseen sekä arvokasvatukseen.

Opetusmenetelmien kohdalla pätee sama ikä-jaottelu kuin tavoitteiden kohdalla.

Herkkyyskasvatuksen tavoitteina on tutustua luontoon erilaisia aisteja apuna käyttäen sekä tutustua ympäristöön omien havaintojen avulla. Tiedekasvatuksen tavoitteet ovat puolestaan enemmänkin kognitiivisella alueella, ja niitä ovat esimerkiksi tieteellisen ja tutkimustaidon kehittäminen sekä käsitteiden ymmärtäminen ja älykkyyden kehittäminen. Arvokasvatuksen pohjana on puolestaan autonomia, vuorovaikutussuhteiden kehittäminen ja ylläpitäminen sekä rajojen testaaminen.

(Jeronen & Kaikkonen, 2001, 27-29.)

Viimeisenä osiona talomalliin kuuluu katon päätykolmiona arviointi (kuvio 4). Arviointi erottaa Jerosen ja Kaikkosen (2001) talomallin muista malleista. Arvioinnilla pyritään kehittämään ympäristökasvatuksen sisältöjä ja menetelmiä sekä kasvatettavien työskentely- ja toimintataitoja Arvioinnin olisi hyvä olla tavoitteellista, jatkuvaa ja yhteistoiminnallista. Tärkeää on siis huomioida, mitä arvioidaan, miltä ajalta ja millä menetelmillä. (Cantell & Koskinen, 2004, 64.)

Talomallissa korostetaan sitä, että oppilaiden metakognitiota eli tietoisuutta itsestään ja omasta toiminnasta vahvistetaan ja harjoitellaan arvioimaan toisten toimintaa ja käyttäytymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että arvioinnissa on vahvasti mukana oppilaiden oma itsearviointi sekä vertaisarviointi. Tämän lisäksi on mietittävä opettajan osuutta arviointiin sekä vanhempien osallisuutta lapsen toiminnan ja kehittymisen arvioinnissa. (Jeronen & Kaikkonen, 2001, 27.)

2.3.2 Palmerin puumalli

Palmerin (1998, 272) puumalli on ympäristökasvatuksen sisältöjä jäsentävä malli, johon on viime vuosina eniten viitattu. Palmer painottaa ympäristökasvatuksessa henkilökohtaisen merkityksen luomista sekä voimaantumisen kokemuksen saamista. Mallissa korostetaan myös sitä, että ympäristökasvatusta tulisi toteuttaa koulun ulkopuolella erilaisissa ympäristöissä. (Cantell &

Koskinen, 2004, 67.) Tämä kyseinen puumalli koostuu juurista ja suuresta lehdistöstä, joka koostuu kolmesta eri osa-alueesta: ympäristössä oppiminen, ympäristöstä oppiminen ja ympäristön puolesta toimiminen (kuvio 5). Tämä malli toimii tässä tutkimuksessa toteutetun intervention pohjana ja interventiossa otettiin huomioon kaikki osa-alueet, joista tämä malli koostuu.

Palmerin puumallia lähdetään tulkitsemaan puun juurista ylöspäin. Puiden juuret ovat ympäristökasvatuksen kannalta tärkeässä asemassa, sillä ne tulevat ottaa huomioon puuta ylöspäin kiivetessä. Puun juuret antavat ympäristökasvatukselle tukevan ja vankan pohjan. Puun juurissa tärkeimpinä asioina ovat oppilaan merkittävät elämänkokemukset (kuvio 5). Ympäristökasvatus pohjautuu siihen, että oppilaan kehitysvaihe sekä aiemman tiedon taso otetaan huomioon.

Opetuksen suunnittelussa otetaan siis huomioon jokaisen oppilaan lähtötaso ja opettajan tulee ymmärtää se, että kaikilla oppilailla nämä juuret ovat erilaiset. (Cantell & Koskinen, 2004, 69.) Juurien jälkeen puumallissa on vuorossa puun oksat ja lehdistö, jotka koostuvat kolmesta eri osiosta.

Kuten jo edellä mainitsin, nämä osa-alueet ovat ympäristössä oppiminen, ympäristöstä oppiminen sekä ympäristön puolesta toimiminen (kuvio 5). On kuitenkin syytä huomioida se, että näiden kaikkien osa-alueiden tulee tapahtua samanaikaisesti ja systemaattisesti, jotta ympäristökasvatus tapahtuisi oikein ja tehokkaasti (Palmer, 1998, 273). Kaikki osa-alueet ovat yhtä tärkeitä eivätkä ne toimi toisistaan irrallisina (Cantell & Koskinen, 2004, 69).

Ensimmäinen osa-alue on ”ympäristössä oppiminen” (kuvio 5). Tämä osa-alueen päätarkoituksena on tuottaa oppilaalle eri aistien ja havaintojen perusteella kokemuksia ympäristöstä. Tärkeää on oppia aistimaan ympäristössä erilaisia asioita ja tekemään havaintoja siitä. Ympäristökasvatuksen näkökulmasta ympäristöherkkyys on tärkeä huomioida tämän osa-alueen kohdalla. Ympäristössä oppiminen painottaa myös kokemuksellisuutta sekä toiminnallisuutta. (Cantell & Koskinen, 2004, 69.)

Toinen osa-alue on ”ympäristöstä oppiminen” (kuvio 5). Tämä osa-alue tarkoittaa sitä, että oppilas oppii jotakin ympäristöstä, kuten esimerkiksi talven ja kevään muutoksia luonnossa. Ympäristöstä oppiminen tuottaa oppilaalle näin ollen kokemusten, huolenpidon ja ympäristötietoisuuden lisääntymistä. Näin ollen oppilaan empiirinen ja kriittinen tieto ympäristöstä karttuu. (Cantell &

Koskinen, 2004, 69.)

KUVIO 5.Palmerin ympäristökasvatuksen malli (Palmer, 1998)

Kolmas osa-alue on ”ympäristön puolesta toimiminen”, jonka keskeisenä ideana on toimia jotenkin ympäristön auttamiseksi (kuvio 5). Oppilaan tietoisuuttaa erilaisista ympäristöön vaikuttavista tekijöistä kasvatetaan ja näin saadaan oppilas aktiiviseksi toimijaksi. Oppilas tulee saada ymmärtämään ympäristön arvo ja sitä uhkaavat tekijät. Tätä kasvatusta voidaan kutsua myös arvokasvatukseksi. Tärkeää on se, että tehdään jotain konkreettista ympäristön suojelemiseksi.

Oppilaan on hyvä ymmärtää myös se, miten hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ympäristön tulevaisuuteen. (Cantell & Koskinen, 2004, 69.)

Kun ympäristökasvatuksessa tapahtuu näitä kolmea osa-aluetta samanaikaisesti, seuraa siitä oppilaan tietojen ja taitojen lisääntymistä, käsite-tieto kasvaa sekä asenne ympäristöä kohtaan kehittyy. Nämä tiedot ja taidot ovat erittäin tärkeitä ja ne liittyvät vahvasti kaikkiin osa-alueisiin.

(Cantell & Koskinen, 2004, 69.)

Tämän lisäksi puumalli korosta kolmea ratkaisevaa tekijää, jotka syntyvät silloin kun kaikkia osa-alueita käytetään systemaattisesti ja samanaikaisesti. Tarkoituksena on, että oppilaan henkilökohtaiset ympäristökokemukset sekä - elämykset lisääntyvät ja kasvavat. Toinen tavoite on lisätä oppilaan huolestuneisuutta, joka lisää oppilaan huolenpitoa ympäristöä kohtaan. Kolmantena tavoitteena on se, että oppilas alkaisi toimia ympäristön puolesta. (Palmer, 1998, 267-279.)

Yhteenveto

Jerosen ja Kaikkosen talomallilla sekä Palmerin puumallilla on paljon yhtäläisyyksiä ja malleista nousee esille ympäristökasvatuksen kannalta tärkeitä asioita. Kumpikin malli painottaa ympäristöherkkyyden merkitystä kasvatuksen alkuvaiheessa. Jerosen ja Kaikkosen talomallissa ympäristöherkkyys muodostaa talon perustan ja Palmerin mallissa se on läsnä koko ympäristökasvatuksen ajan.

Kumpikin malli painottaa erityisesti ympäristöstä tietoiseksi tulemista sekä sen tietoisuuden lisääntymistä. Mitä enemmän kokemusta ja tietoa ihmisellä on ympäristöstä, sitä vahvempi ympäristö- ja luontosuhde ihmiselle muodostuu. Tämä taas on edellytyksenä sille, että kykenee toimimaan ympäristön puolesta. Tämä tavoite on esillä vahvasti sekä talomallissa yhtenä tavoitteena ja puumallissa yhtenä oksana. Myös vastuullisuuden näkökulmaan viitataan kummassakin mallissa.

Puu- ja talomalli painottavat ympäristökasvatuksessa ottamaan huomioon erilaiset ympäristöt ja niissä toimimisen. Ympäristökasvatuksen tulee pitää sisällään myös muitakin ympäristöjä kuin ainoastaan luonnonympäristön. Kummassakin mallissa puhutaan myös siitä, kuinka ympäristökasvatus on osaltaan myös arvokasvatusta.