Y HTEENVETO

6 YHTEENVETO JA POHDINTAA

mu-kaan vallitsevissa poliittisissa, taloudellisissa ja hallinnollisissa keskusteluissa sosiaali-työn yhteiskunnallinen tehtävä näyttäytyy liittämis- ja kontrollisuhteena. Näin se muo-dostuu osaksi yhteiskunnan hallinnointikoneistoa. Koska sosiaalityön hallinto on erityi-sen paljon tekemisissä vallitsevan poliittierityi-sen ja taloudellierityi-sen keskustelun kanssa, on erityi-sen asiakastyötä tekeviä työntekijöitä vaikeampi nähdä asiakkaita muussa kuin liittämis- ja kontrollisuhteessa. Julkishallinnon organisaatiokeskeisestä historiasta johtuen asiak-kaista tulee mielikuvien ja osin toimintatapojenkin tasolla herkästi toimijoiden sijasta kohteita. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaiden kohdepositio taas ovat vaikeasti yhdistettä-vissä. Foucault auttoi minua näkemään, miten poliittiset ja hallinnolliset vaateet muo-vaavat sosiaalityöntekijöiden käytännön työtä. Hän on hyvää seuraa myös silloin, kun joku tarvitsee tukea jaksaakseen kyseenalaistaa aikana, jolloin kyseenalaistaminen ei juurikaan näytä olevan tapana.

Asiakaslähtöisyyden lisäksi tutkimukseeni liittyy oleellisesti sosiaalityön ja yhteiskun-nan välinen suhde. Siitä ovat Suomessa kirjoittaneet mm. Kirsi Juhila (2006 ja 2008) ja Minna Kivipelto (2004 ja 2006). Kirsi Juhila (2006, 12) näkee sosiaalityön yhteiskun-nallisena instituutiona, joka määrittää asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden kohtaamisia ja rooleja. Instituutiona se on vahvasti sidoksissa kulloisenkin historiallisen ajan tapah-tumiin, keskusteluihin ja vallitseviin näkemyksiin.

Liittämis- ja kontrollisuhteessa sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä palautuu syrjäy-tyneiden ihmisten liittämiseen yhteiskunnan valtavirtaan, ihmisten vastuuttamiseen omasta elämästään sekä pysyvästi syrjäytyneiden kontrolloimiseen niin, etteivät he ai-heuta kunnon kansalaisille häiriötä ja vaaraa. Kumppanuussuhteessa tehtävä on lähes päinvastainen. Siinä painotetaan kansalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamis-ta ja vahvisteparantamis-taan eroja ja transkulttuurisuutparantamis-ta kunnioitparantamis-tavaa kansalaisuutparantamis-ta ja kansalais-yhteiskuntaa. Liittämis- ja kontrollisuhdetta ja kumppanuussuhdetta yhdistää käsitys aktiivisesta ja vastuullisesta kansalaisuudesta. Huolenpitosuhteessa sosiaalityön yhteis-kunnallisena tehtävänä korostetaan kansalaisten keskinäiseen vastuuseen perustuvaa huolenpitämistä heikommassa asemassa olevista. Tässä asiakkaiden aktiivisuutta ja vas-tuullisuutta ei aseteta sen paremmin sosiaalityön edellytykseksi kuin tavoitteeksikaan.

Vuorovaikutuksessa rakentuvassa suhteessa voi periaatteessa toteutua kaikki nämä

teh-tävät. Ne voivat olla läsnä myös yhdessä ja samassa asiakastapaamisessa. (Juhila 2006, 260-262.) Erityisen merkittävänä havaintona oman tutkimukseni kannalta pidän Juhilan johtopäätöstä, jonka mukaan varsinaiset kamppailut siitä, mitkä sosiaalityön suhteet saavat vahvan, mitkä taas heikomman aseman käydään poliittisen päätöksenteon, hal-linnon ja julkisuuden kentillä. Näen itsekin, että sosiaalitoimen hallinnolla olisi paljon mahdollisuuksia lisätä sosiaalityön asiakaslähtöisyyttä.

Minna Kivipelto (2004, 342-358) puolestaan on tutkinut sosiaalityön ammattilaisten yhteiskunnallisia orientaatioita. Vaikka työntekijöiden näkemyksissä oli piirteitä erilai-sista sosiaalityön yhteiskunnallierilai-sista orientaatioista, vahvimmin nousi esiin yksilön toi-mintaan ja käyttäytymiseen kohdistuva muutostyö. Sen tavoitteena on yksilöiden integ-roiminen yhteiskuntaan ja yhteiskunnan tasapainoisen tilan säilyttäminen. Kivipelto liit-tää tähän näkemykseen vahvan työntekijälähtöisyyden. Työntekijät ovat asiantuntijoita, jotka suuntaavat palvelutapahtuman kulkua, asiakas on vastaanottava osapuoli. Tämän rinnalla hän erottaa erityisesti työmenetelmien yhteydessä myös pyrkimyksiä tasavertai-sempaan suhteeseen. Hän nimeää tukevaksi ja tulkinnalliseksi orientaatioksi pyrkimyk-set vähentää asiakkaan ja työntekijän välistä kuilua. Niissä korostetaan jopa asiakkaan tai kansalaisen näkökulman ensisijaisuutta. Käytännössä asetelma ei kuitenkaan ole ta-saveroinen, sillä vaikka menetelmillä pyritään tasavertaisempaan rooliin asiakkaan kanssa, niin työntekijä on kuitenkin se, joka päättää käytettävistä metodeista ja toimin-nan suunnasta.

Kolmannen orientaation hän nimeää sosiaalityön kriittiseksi yhteiskunnalliseksi orien-taatioksi (Kivipelto 2004, 350). Siinä tavoitellaan kaikkia ihmisiä (iästä, syntyperästä, sukupuolesta ja muista erityispiirteistä riippumatta) koskevan oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien toteutumista. Huomio ei ole asiakkaiden yksilöllisissä ominaisuuksissa vaan yhteiskunnallisten tekijöiden vaikutuksissa. Kivipelto toteaa tä-män orientaation olevan Suomessa harvinaista. Yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin suun-tautuvan kriittisyyden sijaista suomalaiset työntekijät ovat kriittisiä lähinnä oman työnsä reunaehtoja kohtaan. Työn tekemisen puitteet määrittyvät organisaatiosta käsin, työtä on liikaa ja sitä rajoittaa erilaiset kirjalliset ja kirjoittamattomat säännöt ja ohjeet.

Tarkoituksenani oli tutkia, millaisia kuvauksia sosiaalityön asiakkaista löytyy hallinnon ohjausasiakirjoista ja miten asiakkaiden itse itsestään tuottamat kuvaukset niihin suhtau-tuvat. Tutkimusta aloittaessani minulla oli kaksi aiheeseen liittyvää ennakkokäsitystä, jotka molemmat saivat tutkimuksen tuloksista vahvistusta. Oletin, että yksi sosiaalityön asiakaslähtöisyydelle jännitteitä aiheuttava tekijä olisi asiakkaiden ja organisaation eri-laiset asiakaskäsitykset. Tämän "hypoteesin" ympärille rakensin tutkimusasetelmani.

Lisäksi oletin, että asiakaskuvat ja -käsitykset ovat varsin pysyviä. Niitä rekonstruoides-sani käytin aineistona sekä valtionhallintoon liittyviä ohjausasiakirjoja että asiakkaiden itsenä tuottamia tekstejä. Analyysimenetelminä käytin sisällönanalyysia, sisällöneritte-lyä ja retorista analyysia. Toimijuudesta muodostui aineistojen analyysia yhdistävä käsi-te.

Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 -asiakirjasta löysin ristiriitaista puhet-ta. Siinä asiakkaista puhutaan toisaalta hyvin nykyaikaisen asiakkuuspuheen termein, mutta samalla asiakkaita kohteellistaen. Kohteena oleminen oli tyypillistä 1950-luvun huoltopuheelle. Sosiaalihuoltolakia tehtäessä sen rinnalle tuli palvelupuheeksi ni-meämäni diskurssi, jossa asiakas huollon ja kontrollin kohteena olemisen sijasta nähtiin ensisijaisesti palvelujen kohteena. Sekä huolto- että palvelupuheessa toimijan rooli oli organisaatiolla. Ennakko-oletusteni vastaisesti toimijan rooli jäi myös tämän päivän palvelupuheessa organisaatiolle, vaikka sitä joltain osin rakennettiin myös asiakkaalle.

Nimesin hallinnon asiakirja-aineistosta muodostamani asiakaskuvat vapaamatkustajak-si, mallikansalaiseksi ja ihannekansalaiseksi. Vapaamatkustaja vastaa stereotyyppistä käsitystä sosiaaliturvan väärinkäyttäjistä. Mielikuvan taustalla on ikiaikainen jako kun-niallisiin ja kunniattomiin köyhiin. Kunniallisia on pyritty avustamaan ja kunniattomia rankaisemaan. Kontrolli välineenä, jolla kunniattomat saadaan eroteltua kunniallisista, on edelleen sosiaalityössä keskeisesti läsnä. Sen tarkoituksena on pitää vapaamatkusta-jien määrä mahdollisimman pienenä, mutta samalla se tekee sekä malli- että ihannekan-salaisista potentiaalisia vapaamatkustajia. Tämä on mielestäni yksi suurimpia sosiaali-työn asiakaslähtöisyyttä heikentäviä tekijöitä.

Asiakkaiden itsensä tuottamana puheena tutkin heidän muutoksenhakutekstejänsä. Niis-sä korostui kohdeposition sijasta toimijuus. Asiakkaat kuvasivat itsenä eri tavoin vina subjekteina, jotka avun hakemisesta huolimatta tekevät kaikenlaista. Heidän toimi-juutensa voi olla eri syistä puutteellista, mutta kohteeksi he mielsivät asemansa erittäin harvoin. Nimesin asiakkaiden puheen toimijapuheeksi, armopuheeksi ja uhripuheeksi.

Asiakaskuvien pysyvyys näyttäytyi siten, että asiakkaiden puheessa oli paljon ilmaisuja, joilla he pyrkivät tekemään eroa itsensä ja stereotyyppisen asiakaskuvan välille.

Sosiaalityön asiakaslähtöisyydelle toimija-asiakkuus asettaa haasteita, joihin vastaami-seksi organisaatio voi mielestäni saada apua laatutyön perusasioista. Organisaatiolta, joka näkee asiakkaansa toimijana, vaaditaan avoimuutta, herkkyyttä ja kykyä mukautua erilaisten asiakkaiden kohtaamiseen. Sen pitää pystyä erottelemaan, koska asiakkaiden asioissa on kyse oikeudellisuuden toteutumisesta ja koska armosta. Myös niitä, jotka periaatteessa kykenevät, mutta eivät juuri nyt jaksa, tulee joskus armahtaa eikä vain rangaista. Avoimuus tarkoittaa sitä, että kaikki tietävät, mitä kyseinen organisaatio te-kee, miten se toimii ja miksi se toimii niin kuin toimii. Pelisääntöjen täytyy olla selvät ja kaikkien tiedossa, jotta pelaajat voivat pelata tasavertaisesti. Avoimuuden lisäämisessä laatutyön työkaluista on mielestäni paljon apua.