A SIAKIRJA - AINEISTON ASIAKASKUVAT

yhä enemmän sosiaalityön asiakkaiksi. Myös paineita ryhmitellä sosiaalityön sisällä asiakkaat enemmän tai vähemmän motivoituneiden ja muutoshalukkaiden ryhmiin on olemassa.

Lopuksi vielä huomautus siitä, että huoltopuheen, palvelupuheen ja asiakkuuspuheen elementtejä löytyy kaikista asiakirjoista. Nyt tekemäni karkean jaottelun tarkoituksena ei ole ilmaista, koska muutokset puheessa ovat tapahtuneet. Tämä olisi vaatinut huomat-tavasti enemmän asiakirjoja ja niiden tarkempaa analyysia. Tällä aineistolla pyrin vain osoittamaan, millainen muutos puheessa ylipäätänsä on tapahtunut.

on kyse psyykkisistä ja fyysisistä kyvyistä. Haluaminen liittyy motivaatioon, tahtomi-seen ja päämääriin. Täytymisen ulottuvuuteen kuuluvat fyysiset ja sosiaaliset pakot ja rajoitukset (sekä normatiiviset että moraaliset). Voiminen viittaa mahdollisuuksiin ja tunteminen ihmisen perusominaisuuteen liittää kohtaamiinsa asioihin ja tilanteisiin tun-teita. Toimijuus syntyy, muotoutuu ja uusiutuu näiden ulottuvuuksien kokonaisdyna-miikkana.

Toimijuuden modaliteettimallia voidaan soveltaa monella tavalla (Jyrkämä 2007, 209-212). Painopiste voi olla yksilöissä ja heidän elämäntilanteissaan tai yksiköissä ja niiden toimintakäytännöissä tai toimintakulttuureissa. Modaaliteorian avulla voidaan analysoi-da myös toimijoiden intentioita (Saurama 2002, 72). Olen rekonstruoinut aineistostani kolme erilaista asiakaskuvaa sen mukaisesti, millaisia asioita asiakkaiden odotetaan osaavan, kykenevän, haluavan ja mihin olevan pakotettu. Katson, mitä heiltä ei odoteta ja mitä pidetään selvästi ei-toivottuna. Jyrkämän mukaan näin voidaan tarkastella arki-elämään luutuneita selviöitä. Asiakaskuvien osalta tulkitsen luutuneet selviöt sosiaali-työn asiakkuuden stereotypioiksi.

4.3.1 Vapaamatkustaja

Kutsun vapaamatkustajiksi niitä asiakkaita, joilla ajatellaan olevan kykyä ja mahdolli-suuksia, mutta ei halua niiden käyttämiseen. Ryhmä, joka pakoilee velvollisuuksiaan ja viettää epäsosiaalista elämäntapaa laiskuuttaan, pahuuttaan tai välinpitämättömyyttään, on julkilausuttuna löydettävissä vain Tarastin huoltoapulakia selittävästä tekstistä. Sii-hen aikaan jakoa ja suhtautumista kunniallisiin ja kunniattomiin ei pyritty mitenkään peittelemään. Kunniallisia avustettiin ja kunniattomat pakotettiin työlaitoksiin tai nou-dattamaan muita viranomaisten määräyksiä. Epäsuorasti sama ajatus on löydettävästi myös tästä päivästä joidenkin aktivoinnin ja kuntouttavan toiminnan perustana olevista kannustus- ja sanktiomekanismeista. Liisa Björklund (2008, 207) toteaakin, että palkka-työn ensisijaisuus suhteessa kansalaisten muihin oikeuksiin ja velvollisuuksiinon kan-nustamisen käsitteen kannalta ongelmallinen. Jos velvollisuudet tulevat ennen oikeuksia ei voida puhua enää kannustimista, vaan enemminkin pakotteista tai työvelvoitteista.Sennett

puolestaan (2004, 115) toteaa tästä kauniisti, että avustuksen varassa elävän ihmisen sanoma "en kykene" muuttuu avustusta antavan tulkinnaksi "et halua".

Haluttomien ryhmää hallinnoidaan kurivallan pakottamisen ja pastoraalivallan täytymi-sen keinoin. Yhteiskuntaan hyvin liittynyttä normaalikansalaista on mahdotonta kuvata yksinkertaisesti tekemättä vääryyttä sille ihmisten kirjolle, joista tämän joukon oletetaan muodostuvan (Juhila 2006, 65). Sitä kohti vapaamatkustajia mm. sosiaalityön keinoin kuitenkin pyritään ohjaamaan. Suora pakottaminen on toki harvinaista, mutta epäsuora-na pakottamiseepäsuora-na voidaan mielestäni pitää toimeentulotuen asumismenojen seitsemän prosentin omavastuuta ja perusosan 20 tai jopa 40 prosentin leikkausmahdollisuutta.

Asumismenojen omavastuu kohdistui vuosina 1998 - 2006 kaikkiin toimeentulotuen saajiin. Tavoitteena oli saada asiakkaat hakeutumaan halvempiin asuntoihin ja sitä kaut-ta pienentää toimeentulotukimenoja. Perusosan leikkaus sen sijaan kohdistuu halutto-miksi tulkittuihin henkilöihin eli heihin, jotka kieltäytyvät työstä tai työvoimapoliittisis-ta toimenpiteistä työvoimapoliittisis-tai laiminlyönnillään aiheuttyövoimapoliittisis-tavat sen, että heille ei voida työvoimapoliittisis-tarjotyövoimapoliittisis-ta työtä tai sitä vastaavia toimenpiteitä.

Erilaista täytymistä ovat tilanteet ja tekemiset, joissa toimiminen edellytetään niin itses-tään selväksi, että asiakas, joka ei hallitse niitä, ymmärtää kyllä olevansa kaukana mal-likansalaisesta. Toimeentulotukea haetaan suomen- tai ruotsinkielisellä kirjallisella ha-kemuksella. Näitä kieltä taitamattomien tai luku- ja kirjoitusvaikeuksien kanssa painis-kelevien asiointi vaatii erityisjärjestelyjä, joiden toteuttaminen vie aikaa. Jos haluaa keskustella työntekijän kanssa, pitää olla käytössä puhelin, rahaa ja mahdollisuus soittaa juuri sen tunnin puhelinajan aikana tai tulla paikanpäälle jonottamaan palveluneuvon-taan sen aukioloaikana. Toimeentulotukea haettaessa pitää olla kuitit tallessa kahden kuukauden ajalta, vuokrasopimukset yms. asiakirjat tallessa ja pankin tiliotteet tulostet-tuna. Jos ne ovat sattuneet hukkumaan, niiden hankkiminen erikseen maksaa ja vie ai-kaa. Sosiaalityöntekijän luokse päästyään pitää kyetä arvioimaan elämäänsä, tarpeitansa ja ongelmiansa, tekemään suunnitelmia niiden suhteen ja vielä sitoutumaan niiden suunnitelmien noudattamiseen.

Tämä kaikki vaatii ominaisuuksia ja voimavaroja, joiden puute on monen sosiaalityön asiakkaan asiakkuuden yhtenä syynä. Vapaamatkustajiksi miellettyjen mahdollisuudet päästä edes sosiaalityön motivointityön kohteeksi on tehty mahdollisimman hankalaksi.

Valitettavasti samalla on hankaloitettu myös muiden avuntarvitsijoiden asemaa. Toi-menpideohjelman määritelmät;kaikkein osaisin, eniten tukea tarvitseva, huono-kuntoinen, moniongelmainen, kasautuneesti huono-osainen ja syrjäytynytsisältävät ominaisuuksia, joihin vapaamatkustajuus herkästi liitetään.

4.3.2 Mallikansalainen

Siinä missä vapaamatkustaja näyttäytyy väärän valinnan tehneenä ja siksi tavalla tai toi-sella rangaistavana, niin mallikansalaisen osaksi tulee tuettavaksi ja autettavaksi pääse-minen. Avun piiriin pääsee, jos osoittaa haluavansa noudattaa yhteisiä sääntöjä. Sitä au-tetaan, joka haluaa, mutta ei kykene, osaa tai voi. Toimenpideohjelman mallikansalaisia ovat ne, joidenvoimavarat ovat puutteellisia,toimintakyky on vaikeutunut ja joiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat huonot.Hetarvitsevat kokonaisvaltais-ta kohkokonaisvaltais-taamiskokonaisvaltais-ta jatukea elämänhallintaansa.Hallituksen esityksessä heistä puhutaan aloitekyvyttöminätaipalvelujen saantimahdollisuuksista tietämättöminä.Ongelmien taustalla onyhteiskunnallisia muutoksia, perherakenteiden muutoksia taisosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Huoltoapulaissa he ovatpuutteenalaiseen asemaan joutuneita vastuuntuntoisia avunsaajia.

Mallikansalaisia hallinnoidaan Foucault`n normalisoivan hallinnan avulla. Peter Miller ja Nikolas Rose (1997,126) näkevät sosiaalityön osana hyvinvointivaltion hallintajärjes-telmää. Sosiaalityö kohdistuu nimenomaan niihin kansalaisiin, jotka ovat kasvatuksen tarpeessa. Sosiaalityön rooliksi määrittyy ideaalin "normaalin" välittäminen. Kirsi Juhi-lan (2006, 57-69) näkemyksen mukaan tämän päivän "normaali" näyttäytyy työssä-käymisenä, vastuullisuutena ja riippumattomuutena. Sosiaalityön avulla kansalaisia tue-taan elämänhallinnan ongelmissa ja muissa työllistymistä estävissä tilanteissa. Jotta apu ei olisi vastikkeetonta, edellytetään asiakkaiden osallistuvan prosessiin monin tavoin.

Häntä ohjataan hakemaan ensisijaisia etuuksia, huolehtimaan taloudenpidostaan,

elä-mään päihteettömästi, hoitamaan velkansa ja kouluttautumaan. Apua ja tukea kyllä saa, mikäli suostuu tavoittelemaan mallikansalaisen elämäntapaa.

Mallikansalaisuuteen perustuva asiakaskuva on löydettävissä sosiaalityötä kaikille kan-salaisille universaalipalveluna tarjoavan sosiaalihuoltolain taustalta. Monet sosiaalityön toimintakäytäntöihin asiakaslähtöisyyden nimissä tehdyt muutokset ovat pyrkineet tuo-maan sosiaalityön asiakkaiden julkisuuskuvaa vapaamatkustajuudesta lähemmäksi mal-likansalaisuutta. 1990-luvun talouslaman seurauksena tarveharkinta kuitenkin lisääntyi ja etuuksia kiristettiin. Sosiaalityötäkin on pyritty rationalisoimaan ja laskennallista-maan. (Hänninen & Karjalainen 2007, 163.) Samalla lisääntyi myös keskustelu väärin-käytöksistä, ja asiakaskuvissa alkoi taas näkyä vapaamatkustajuutta painottavia piirteitä.

Uuden laman kynnyksellä (syksyllä 2008) voidaankin lähiaikoina odotella väärinkäy-töskeskustelun aktivoitumista. Asiakaslähtöisyyden kannalta on siten harmillista, että sosiaaliturvauudistusta tehdään voimakkaasti heikkenevässä taloustilanteessa.

4.3.3 Ihannekansalainen

Toimenpideohjelman asiakaskuvauksista on löydettävissä ituja toimijuutta korostavasta;

osaavasta, haluavasta ja kykenevästä ihannekansalaisesta. Sen mukaan sosiaalityössä kohdataan uudenlaisia asiakkaita, joilla onyksilöllisiä tarpeita ja kykyä ja halua ilmais-ta niitä.He ovat tietoisia oikeuksistaanja palvelujen käyttäjänä heillä on näkökulmia, jotka tulisi ottaa huomioon.Heillä on myösresursseja jaosaamista,joka tulisi saada käyttöön. Ihannekansalainen saattaa tarvita apua, mutta tilapäisesti ja lyhyen aikaa. Tar-vitsemansa avun hän osaa etsiä internetistä ja erilaisista vertaisryhmistä, joten sosiaali-työn on opeteltava uusia virtuaalisia työtapoja.

Ihannekansalaisen ominaisuudet ovat lähellä Minna Lammin ja Mika Pantzarin (2006,18) kuluttajakansalaiselle antamia ominaisuuksia. Näitä ovat mm. oikeus tehdä valintoja omien tarpeidensa mukaisesti, periaatteet, kuten esimerkiksi taloudellisen käyttäytymisen hyveet, hinta- ja laatutietoisuus ja yleisemmin itsekuri. Kuluttajakansa-laisuuteen liittyvät aktiivisuus ja vastuullisuus ovat myös nykyistä sosiaalipolitiikkaa ohjaavan talouspolitiikan keskeiset teesit. Aktiivisen työvoimapolitiikan rinnalle on

noussut aktiivisen sosiaalipolitiikan käsite (Palola 2005, 13) ja samalla talouden tehok-kuuden lisääminen on vähentänyt sosiaalisten tavoitteiden painoarvoa. Liisa Björklun-din (2008, 296) mukaan aktiivisesta sosiaalipolitiikasta on tullut merkittävä osa työlli-syyspolitiikkaa. Poliittisen paradigman muuttumista kuvaa se, että sosiaalipolitiikasta on tullut sosiaalisten oikeuksien puolustamisen sijasta työhön ja vastuullisuuteen kan-nustavaa politiikkaa.

Ihannekansalaisen ominaisuuksissa tiivistyy myös Foucault´n ajatukset nykypäivän paimenvallasta. Ihannekansalaista ei tarvitse hallita, koska hän hallitsee itse itseään.

Hän on toimija, joka haluaa, osaa, kykenee ja voi parantaa aktiivisesti paitsi omaansa myös lähiympäristönsä ja yhteisönsä tilannetta. Tämän hän tekee moraalisesta pakot-teesta, mutta iloa ja tyytyväisyyttä tuntien.

En ole tavannut näitä ihannekansalaisia yli 30 -vuotisen työurani aikana sosiaalitoimes-sa edes työtovereissosiaalitoimes-sani sosiaalitoimes-saati asiakkaissosiaalitoimes-sani. En myöskään ososiaalitoimes-saa kuvitella, mistä he sinne tulevaisuudessa tulevat, jos tarkoituksena on edelleen kohdistaa sosiaalityön työpanosta huono-osaisimpien ja eniten tukea tarvitsevien voimavarojen vahvistamiseen ja sosiaa-listen ongelmien ehkäisemiseen. Ehkä ihannekansalainen onkin heijastus tulevaisuuden mallikansalaisesta, halutusta normaalista, johon meitä kaikkia ohjaillaan.

Asiakaskuvilla ja palvelujen järjestämistavoilla on joitakin yhtymäkohtia. Kontrollitoi-met ovat selvimmin yhteydessä vapaamatkustaja-asiakkaiden määrän rajoittamiseen.

50-luvun vapaamatkustajia olivat elatusvastuutaan pakoilevatperhepinnarit ja kuljeske-levat henkilöt, joille huoltoavun myöntäminen tarkoitti työlaitokseen joutumista. Työlai-toksen tarkoituksen oli "totuttaa ennen kaikkea epäsosiaaliset työvelvolliset säännölli-seen työhön ja rehellisäännölli-seen ja hyödyllisäännölli-seen elämäntapaan ja siten halukkaiksi ja kykene-viksi vastaisuudessa täyttämään elättämisvelvollisuutensa" (Tarasti 1956, 142). Halli-tuksen esityksessä Sosiaalihuoltolaiksi vapaamatkustaja-kysymys ei juuri nouse esiin.

Siinä korostetaan, että ongelmien ei enää nähdä johtuvan vain avunsaajan poikkeavista yksilöllisistä ominaisuuksista vaan yhteiskuntaan vaikuttavista erilaista tekijöistä. Siksi kontrollista on pyritty eroon ja korostettu palvelu- ja normaalisuusperiaatteiden toteu-tumista. (HE 1981, 4.) Käytännössä esimerkiksi toimeentulotuen saajia kontrolloitiin

edelleen monin tavoin. Vaikka toimeentulotuen laskemiseksi päätettiin valtakunnalliset normit, piti asiakkaiden esittää tuloistaan ja menoistaan kuitit. Lisäksi sosiaalityönteki-jöillä oli laajat tiedonsaantioikeudet muilta viranomaisilta. 2000-luvulla kontrolli tuntuu vain lisääntyneen ja saaneen uusia muotoja. Tällaista kontrollia Arja Jokinen (2008, 127) kutsuu organisatoriseksi kontrolliksi. Sitä tarvitaan, jotta verovaroin rahoitettu toiminta ja avustaminen toimisivat yhteiskunnassa sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.

Palvelujen tarjoamista korostava ajattelu yhdistyy mallikansalaisasiakkuuteen. Kansa-laisten tarpeita, ongelmia ja vaikeuksia varten luotiin julkisen sektorin ammattiKansa-laisten hoitama palvelujärjestelmä, jotta kansalaiset voivat keskittyä opiskeluun, työssä käyn-tiin ja muuhun kansantalouden kannalta merkittävän toimintaan. Koska palvelut on tar-koitettu kaikille, on niiden rahoitusta verovaroin helpompi perustella. Koska joitakin palveluja myös käytetään erittäin kattavasti (päivähoito, koulu, neuvola), voidaan kan-salaisia samalla sosiaalistaa mallikansalaisen rooliin. Julkisten palvelujen palveluyh-teiskuntaa ovat nyt haastamassa ihannekansalaisuuden piirteitä korostavat yksilöllisten palvelujen palvelumarkkinat. Sen sijaan, että yhteiskunta valitsisi tarjottavat palvelut, on kansalaisten nyt päästävä valitsemaan ne itse. Tämä näkyy palvelun tarjoajien moni-puolistumisena. Perinteisten markkinaehtoisten palvelujen rinnalle tulee yhä enemmän julkisin varoin subventoituja yksityisiä palveluja. Koska kyseessä on samat verorahat, joilla julkisia palveluja tuotetaan, alkavat julkiset palvelut väkisinkin vähentyä.

Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta sosiaalityön näkökulmasta siinä näyttäytyy jo nyt joitakin huolestuttavia piirteitä. Ensinnäkin palvelunkäyttäjät näyttävät eriytyvän niihin, joilla on varaa käyttää maksullisia tai kalliimpia palveluja ja niihin, joiden on tyytyminen maksuttomiin tai halpoihin palveluihin. Rahalla saa parempaa henkilökun-taa, pienempiä ryhmäkokoja, viihtyisämpiä tiloja, nopeampia vastaanottoaikoja ja uu-denaikaisempia välineitä eli parempia palveluja. Mahdollisuus parempiin palveluihin päivähoidossa, koulussa ja terveydenhoidossa lisää mahdollisuuksia elää terveemmin, päästä parempiin työpaikkoihin ja saada parempaa palkkaa. Polarisoitumisesta seuraa paljon kallista korjattavaa, joka jää joko yhteiskunnan tai yksilöiden itsensä harteille.

Toiseksi tietyille palveluille ei ole markkinoita, jolloin ne jäävät yhteiskunnan hoidetta-viksi. Jos rahaa on vähän, eivät köyhät, narkomaanit, pakolaiset ja muut

marginaaliryh-mät enää saa laadukkaita palveluja. Eikä näitä palveluja haluta enää rahoittaa kaikkien yhteisillä verovaroilla.