Vanhusten laitoshoito

Vanhusten laitoshoidon yksiköitä ovat vanhainkodit sekä hoiva- ja hoitokodit, joissa toiminta tapah-tuu laitosperiaatteella koko- ja osavuorokautisena hoitona ja joissa asiakkaalta peritään laitoshoidon hoitomaksu. Vanhusten laitoshoidon kustannukset vaihtelevat kunnissa muun muassa väestöraken-teen ja palvelurakenväestöraken-teen mukaan. On olettavissa, että esimerkiksi vanhusten asumispalvelutoimin-nan, kotipalvelutoiminnan ja omaishoidon laajuus vähentävät varsinaisen laitoshoidon tarvetta. Kun-nat ovat myös järjestäneet vanhusten laitospalvelut eri palveluja painottaen. Kaikista kunnista ei ollut saatavilla laitospalvelujen toiminta- ja kustannustietoja. Vuonna 2005 näitä kuntia olivat Alajärvi, Jalasjärvi, Kauhajoki ja Vimpeli. Kuntia, joiden laitospalvelujen toiminta- ja kustannustiedot sisältyivät tilastoihin, oli siis 22, jolloin seuraava tarkastelu koskee vain näitä kuntia. Vaikka havaintoaineisto supistuu neljällä kunnalla, tarkastelu tehdään regressioanalyysillä, joka kuitenkin on tässä tilanteessa käyttökelpoisin metodi.

Aluksi tarkastellaan vanhusten laitoshoidon asukaskohtaisten nettokustannusten vaihtelua. Netto-kustannusten vaihtelun analysoimiseksi kokeiltiin useita selittävien muuttujien yhdistelmiä, jotka ku-vasivat kunnan olosuhteita, taloudellista asemaa, elinkeinorakennetta ja vanhuspalvelujen käyttöä.

Mallien selitysasteet vaihtelivat 20–30 % välillä, mutta mallien tilastollinen merkitsevyys jäi enin-tään (p<.05) tasolle. Muuttujat eivät myöskään osoittautuneet tilastollisesti merkitseviksi. Kokeilujen perusteella muuttujiksi valikoitui lähinnä palvelutarvetta ja vanhusten palvelujen käyttöä kuvaavia muuttujia ja raportoitavaksi valittiin malli, jossa riippuvana muuttujana on siis vanhusten laitoshoidon nettokustannukset, €/asukas vuonna 2005 ja riippumattomina muuttujina ovat

yli 65 -vuotiaiden osuus, % väestöstä 2005

vanhusten palveluasumisen yli 65 -vuotiaat asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 2005 kotipalvelun (vanhuskotitaloudet) nettokustannukset, €/asukas 2005

vanhuskotitalouksien osuus, % kodinhoitoapua saaneiden kotitalouksien määrästä 2005 omaishoidon tuella hoidetut, % yli 65 -vuotiaista 2005

erikoissairaanhoidon avohoitokäyntien määrä /1000 asukasta 2005.

Mallin selitysaste R² = .57 ja korjattu R² = .44. F-testiarvo on 4,243, jossa p-arvo < 05. Muuttujien painoarvo, t-arvo ja p-arvo käyvät ilmi taulukosta 49.

Taulukko 49. Vanhusten laitoshoidon asukaskohtaisten nettokustannusten taustalla olevia tekijöitä.

Malli B t p

Vakio 294,712 0,829 0,419

Yli 65 vuotiaiden osuus, % väestöstä 17,570 3,113 0,007

Vanhusten palv. as. yli 65 v. vast. ik. väestöstä -10,924 -0,999 0,333 Vanh. kotital., % kh. apua saan. Kotitalouksista -0,118 -0,057 0,956 Omaishoidon tuella hoidetut, % 65-vuotiaista -2,337 -0,131 0,898 Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit / 1000 as. -0,343 -2,014 0,061

Malli selittää kohtuullisesti ( p < .05) vanhusten laitoshoidon asukaskohtaisten nettokustannusten vaihtelua, vaikka mallissa on vain yksi tilastollisesti merkitsevä muuttuja. Muiden muuttujien vaikutus on vain suuntaa antava. Keskeisin selitys asukaskohtaisten nettokustannusten vaihtelulle on vanhus-väestön määrä, joka kuvaa palvelutarvetta. Mitä suurempi on vanhusvanhus-väestön määrä ja sen välityksellä palvelutarve, sitä korkeammat ovat asukaskohtaiset nettokustannukset. Mallissa olevat muut selittä-vät muuttujat kuvaavat lähinnä vaihtoehtoisten palvelujen ja tukipalvelujen käyttöä. Tuloksia voidaan tulkita niin, että tarjolla olevien vaihtoehtoisten palvelujen ja tukipalvelujen käyttö ehkäisee laitos-hoidon tarvetta ja sen kautta alentaa laitoslaitos-hoidon kustannuksia. Kokeiltaessa ikäryhmämuuttujana 65–74 -vuotiaiden, 75–84 -vuotiaiden tai yli 85 -vuotiaiden osuutta väestöstä, analyysien selitysasteet jäivät raportoituun malliin verrattuna samalle tasolle. Tuloksia voidaan pitää myös tältä osin loogisina.

Mallin oletukset täyttyvät kohtuullisesti.

Seuraavassa tarkastellaan vanhusten laitoshoidon yksikkökustannusten vaihtelua. Analyyseissä ko-keiltiin useita selittävien muuttujien yhdistelmiä ja raportoitavaksi valittiin malli, jossa riippuvana muuttujana on siis vanhusten laitoshoidon nettokustannukset, €/ hoitopäivä 2005 ja riippumattomi-na muuttujiriippumattomi-na

yli 65 -vuotiaiden osuus, % väestöstä 2005

omaishoidon tuen (yli 65 -vuotiaat) hoitopalkkiot, €/asukas 2005 kotipalvelun (vanhuskotitaloudet) nettokustannukset, €/asukas 2005

perusterveydenhuollon vuodeosastohoidon hoitopäivät /1000 asukasta 2005 vanhusten palveluasumisen nettokustannukset, €/asukas 2005.

Mallin selitysaste R² = .53 ja korjattu R² = .38. F-testiarvo on 3,628, jossa p-arvo < 05. Muuttujien painoarvo, t-arvo ja p-arvo käyvät ilmi taulukosta 50.

Taulukko 50. Vanhusten laitoshoidon yksikkökustannusten taustalla olevia tekijöitä.

Malli B t p

Vakio 57,271 3,323 0,004

Yli 65 vuotiaiden osuus, % väestöstä -1,788 -1,439 0,169

Omaishoidon tuen (yli 65 v. ) hoitopalkk. €/as. 1,008 2,947 0,009 Kotipalvelun (vanhuskotita.) nettokust. €/as. 0,235 2,236 0,040 Perusth:n vuodeos. hoidon hoitopäivät/ 1000 as. 0,010 2,444 0,026

Vanhusten palveluas.nettokust. €/asukas 0,005 0,116 0,909

Mallin avulla voidaan selittää tyydyttävästi yksikkökustannusten vaihtelua, jota osoittaa mallin seli-tysaste ja F-testin tulos. Muuttujista kolme on tilastollisesti merkitsevää, kun kahden muun muuttu-jan vaikutus on vain suuntaa antava. Mallin tulos on tulkittavissa niin, että vanhusten laitoshoidolle vaihtoehtoisten ja kotona asumista tukevien palvelujen käyttö vähentää laitoshoidon tarvetta ja sen kautta hoitopäivämääriä. Suoritemäärien supistuminen puolestaan nostaa palvelujen yksikkökustan-nuksia. Ikäryhmämuuttujan painokerroin on negatiivinen, joka viittaa laitoshoidon tarpeen ja käytön kasvuun ja joka vaikuttaa yksikkökustannusten supistumiseen. Tuloksia voidaan pitää loogisina. Mal-lin oletukset täyttyvät myös tässä kohtuullisesti.

Kokonaisuutena analyysien tulokset voidaan tiivistää niin, että vanhusväestön kasvava määrä lisää lai-toshoidon tarvetta ja käyttöä, jolloin nettokustannukset kasvavat. Hoidossa olevien vanhusten mää-rän kasvu lisää suoritemääriä, mikä puolestaan näkyy yksikkökustannusten laskuna. Laitoshoidon vaihtoehtoisten palvelujen ja vanhuksille tarjottavien tukipalvelujen käyttö taas ehkäisee laitoshoidon tarvetta ja käyttöä, mikä alentaa laitoshoidon nettokustannuksia, mutta nostaa yksikkökustannuk-sia.

3.3 Terveyspalvelut 3.3.1 Perusterveydenhuolto

Perusterveydenhuolto on hallinnollisesti rakentunut siten, että osalla kuntia on omat terveyskeskuk-set ja osalla kuntayhtymä vastaa toiminnasta, joissakin tapauksissa toiminta on järjestetty isäntäkun-tamallin pohjalta. Terveyspalvelujen käyttöön ja sen välityksellä kustannuksiin vaikuttavat palvelujen kysyntä, palvelujen järjestämiseen liittyvät tekijät, olosuhdetekijät ja niin sanotut muut tekijät. Yksi-löiden henkilökohtaiset palvelutarpeet vaikuttavat merkittävästi terveyspalvelujen käyttöön. Kunnan olosuhteet, palvelujen saatavuus ja toiminnan järjestämistapa vaikuttavat myös osaltaan palvelujen käyttöön ja kustannuksiin. Kun haetaan yksittäisiä tekijöitä, joilla oletetaan olevan vaikutusta pal-velujen käyttöön ja kustannuksiin, selitystä on etsittävä juuri kuntalaisten palvelutarvetta, kuntien olosuhteita ja palvelujen järjestämistä kuvaavista tekijöistä. (Helin-Hyypiä-Lankinen 1996, s. 141-143, Pekola 1992.)

Kun tarkastellaan perusterveydenhuollon kustannuksia kokonaisuutena, käyttökelpoinen yksikkökus-tannusten indikaattori on toiminnan nettokustannukset asukasta kohti. Näin sen vuoksi, että esi-merkiksi avohoidon käyntikerta- tai vuodeosaston hoitopäiväkohtaiset nettokustannukset kuvaavat vain kyseisten osatoimintojen yksikkökustannuksia. Asukaskohtaisia nettokustannuksia käytetään siis tässä koko perusterveydenhuollon yksikkökustannusten indikaattorina. Avohoidon

yksikkökus-tannusten indikaattorina käytetään toiminnan nettokustannuksia laskettuna käyntikertaa kohti ja vuodeosastotoiminnan yksikkökustannusten indikaattorina toiminnan nettokustannuksia laskettuna hoitopäivää kohti.

Aluksi tarkastellaan perusterveydenhuollon asukaskohtaisten nettokustannusten vaihtelua kokonai-suutena. Analyyseissä kokeiltiin useita erilaisia muuttujakombinaatioita, joissa oli mukana palvelutar-vetta, ikärakennetta, palvelujen käyttöä, kunnan olosuhteita ja tulotasoa kuvaavia muuttujia, mutta useimmissa tapauksissa selitysasteet jäivät vain 30–40 % tasolle. Kokeiluissa ei täysin tyydyttävää mallia löytynyt. Raportoitavaksi valittiin malli, jossa riippumattomina muuttujina ovat

15–64 -vuotiaiden osuus, % väestöstä 2005 kunnan verotulot, €/asukas 2005

väestön sairastavuusindeksi 2005 keskiasteen tutkinnon suorittaneet 2005 naisten osuus, % työttömistä 2005

erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit, kpl/1000 asukasta 2005.

Mallissa R² = .55 ja korjattu R² = .40. F-testiarvo on 3,825 , jossa p-arvo = .011. Muuttujien painoar-vo, t-arvo ja p-arvo käyvät ilmi taulukosta 51.

Taulukko 51. Perusterveydenhoidon asukaskohtaisten nettokustannusten taustalla olevia tekijöitä.

Malli B t p

Vakio 1234,802 1,330 0,199

15-64 -vuotiaiden osuus, % -26,915 -2,431 0,025

Verotulot/asukas 0,170 1,410 0,175

Sairastavuusindeksi/ikävakioitu 4,819 1,294 0,211

Keskiasteen tutkinnon suorittaneet, % 9,877 0,840 0,411

Naisten työttömyysaste, % -10,069 -2,133 0,046

Erik.sairaanhoidon avohoitokäynnit /1000 as. 0,291 1,466 0,159

Perusterveydenhuollon asukaskohtaisista kustannuksista selittyy mallin avulla noin 40 %. Tilastollises-ti melkein merkitseviksi muuttujiksi osoittautuivat vain 15–64 -vuoTilastollises-tiaiden osuus väestöstä ja naisten työttömyysaste. Molemmilla muuttujilla on negatiivinen painokerroin, eli näiden väestöryhmien osuu-den kasvaessa perusterveyosuu-denhuollon nettomenot näyttäisivät laskevan. Kun ikäryhmäksi vaihdettiin yli 65 -vuotiaiden osuus väestöstä, muuttuja sai korkean positiivisen arvon. Tämä selittyy muuttujien välisestä korkeasta negatiivisesta korrelaatiosta (r = -.83). Palvelujen kysyntään vaikuttavat luonnol-lisesti yhtä aikaa eri ikäryhmiin kuuluvan väestön palvelutarve. Kun vanhusväestön palvelutarve ja palvelujen käyttö on suurinta, se näkyy kustannusten kasvuna. Samanaikaisesti työikäisen väestön ky-synnän vaikutus näkyy laskevina kustannuksina. (Esim. Helin-Hyypiä-Lankinen 1996, s.131.) Muiden muuttujien vaikutus jää lähinnä suuntaa antavaksi painokerrointen ollessa positiivisia. Analyyseissä kokeiltiin myös palvelujen käytön (avohoidon käynnit/vuodeosaston hoitopäivät) vaikutusta netto-kustannuksiin, mutta mallien selitysasteet jäivät samalle tasolle kuin raportoidussa mallissa eivätkä muuttujat osoittautuneet tilastollisesti merkitseviksi. Lisäksi kokeiltiin palvelujen kustannusrakenteen (avohoitotoiminnan / vuodeosastotoiminnan kustannusosuus koko perusterveydenhuollon nettokus-tannuksista) vaikutusta nettokustannuksiin, mutta mallin selitysaste jäi alhaisemmaksi kuin raportoi-dussa mallissa. Muuttujat eivät myöskään olleet tilastollisesti merkitseviä.