Pyynnön lingvistinen muoto on suhteessa strategisiin valintoihin (Muikku-Werner 1997: 85).
Strategian valinta tehdään aina tilanteen ja sosiaalisen kontekstin mukaan. Valtaa, etäisyyttä ja impositiota on pidetty hyvin merkittävinä kielellisen käyttäytymisen, erityisesti määräilyn, sosiaalisina taustamuuttujina. (Brown & Levinson 1987).
Suoruus on universaalia siinä mielessä, että sitä esiintyy jossain määrin kaikissa kielissä (Thomas 1995: 124), mutta se ei tarkoita sitä, että epäsuoruutta käytettäisiin aina samalla tavalla.
Eri yksilöt ja kulttuurit vaihtelevat suuresti siinä, että miten, milloin ja miksi käytetään mieluummin epäsuoraa puheaktia kuin suoraa. On olemassa useita tekijöitä, jotka näyttävät vaikuttavan epäsuoruuteen kaikissa kielissä ja kulttuureissa. Muuttujat, jotka säätelevät epäsuoruutta, ovat universaaleja, sillä ne hallitsevat pragmaattisia valintoja millä tahansa kielellä. Tapa, jolla niitä sovelletaan, vaihtelee huomattavasti eri kulttuureissa. Thomasin (1995: 124) mukaan tärkeimmät tekijät ovat valta, etäisyys ja impositio.
Yleisesti sanoen kielenkäyttäjillä saattaa olla tapana käyttää suurempaa epäsuoruutta ihmisten kanssa, joilla on enemmän valtaa tai auktoriteettia kuin heillä itsellään. Esimerkiksi työnantajalle huomautetaan myöhästymisestä epäsuoremmin kuin jos huomautuksen kohteena on oma sisarus.
Tämä johtuu osittain siitä, että työnantaja voi vaikuttaa työntekijän uraan myönteisesti, jolloin kyseessä on niin sanotusti palkkiovalta (reward power), tai negatiivisesti, jolloin puhutaan pakotusvallasta (coercive power). Tämäntyyppiset vallat näkyvät selvästi hierarkkisissa asetelmissa, kuten tuomioistuimissa, armeijassa ja työpaikoilla. (Thomas 1995: 126.)
Palkkiovalta ja pakotusvalta ovat kaikista ilmeisimpiä vallan muotoja. Valta on läsnä kaikissa suhteissa jossain määrin, ainakin jonkin aikaa. Thomasin (1995: 127) mukaan valta voidaan luokitella kolmeen pääluokkaan:
1. Laillinen valta (legitimate power): henkilöllä on oikeus määrätä tai pyytää tiettyjä asioita rooliinsa, ikäänsä tai statukseensa nojaten.
2. Referenssivalta (reference power): henkilöllä on enemmän valtaa kuin toisilla, koska toiset ihailevat häntä ja haluavat olla hänen kaltaisiaan.
3. Asiantuntijuuden suoma valta: henkilöllä on erityistä tietämystä tai asiantuntemusta, jota toinen henkilö tarvitsee.
Laillinen valta, kuten esimiehen palkkio- ja pakotusvalta, pysyy melko vakiona suhteessa.
Tämän tyyppinen valta on riippuvaisin kulttuurienvälisistä vaihteluista. Esimerkiksi virkamiehet voivat joissakin kulttuureissa roolinsa ja asemansa perusteella odottaa, että heidän alaisensa rutiininomaisesti suorittavat tiettyjä tehtäviä heidän puolestaan. Tällaisia tehtäviä voivat olla esimerkiksi laukun kantaminen, kahvin ostaminen tai jopa lasten hakeminen päivähoidosta.
Toisessa kulttuurissa tämä olisi mahdotonta. Kuten usein pragmatiikassa tapahtuu, tällaisia valta-asetelmia joudutaan pohtimaan. Referenssivalta on melko erilaista kuin muuntyyppiset vallat, koska sitä ei usein käytetä tietoisesti. Henkilö, jota ihaillaan, ei välttämättä itse tiedä sitä. Joissakin yhteiskunnissa julkisuuden henkilöillä tai nuorista vastuussa olevilla henkilöillä nähdään olevan referenssivaltaa. Heidän edellytetään toimivan sopivana roolimallina ja heidän voidaan vaatia käyttäytyvän tai jopa pukeutuvan tietyllä tavalla. (Thomas 1995: 127.)
Asiantuntijuuden suoma valta on tilapäisempää kuin muun tyyppiset vallat. Esimerkiksi jos henkilöllä on asiantuntemusta vaikkapa tietokoneisiin liittyen, hänellä voi olla huomattavasti enemmän valtaa kuin toisella, joka tarvitsee kipeästi hänen asiantuntemustaan. Tämä tietokoneen asiantuntija voi puolestaan pyytää apua siltä henkilöltä, jota hän opasti aikaisemmin, kun hän tarvitsee tämän henkilön asiantuntemusta jossain toisessa asiassa. (Thomas 1995: 128.)
Sosiaalinen etäisyys tarkoittaa psykologisesti todellisten tekijöiden yhdistelmää (status, ikä, sukupuoli, läheisyyden aste), joka määrittää kunnioitusastetta yhdessä puhetilanteen kanssa. Toisin sanoen läheisyyden tunne toisen henkilön kanssa voi johtua esimerkiksi sukulaisuudesta tai samasta iästä, yhteiskuntaluokasta, ammatista, sukupuolesta tai kansallisuudesta. Tällöin tunnetaan vähemmän tarvetta käyttää epäsuoruutta vaikkapa pyydettäessä jotain kuin tilanteessa, jossa pyyntö esitetään täysin tuntemattomalle ihmiselle. (Thomas 1995: 128.)
Joskus on vaikea erottaa valtaa ja sosiaalista etäisyyttä. Syynä tähän on se, että valta ja sosiaalinen etäisyys hyvin usein esiintyvät yhdessä. Yleensä esimerkiksi työpaikalla pysytellään sosiaalisesti etäällä sellaisista henkilöistä, joilla on enemmän valtaa kuin itsellä. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. (Thomas 1995: 129.)
Impositiolla tarkoitetaan sitä, kuinka suuri tehty pyyntö on. Esimerkiksi sadan euron lainaa pyydettäessä käytetään todennäköisesti suurempaa epäsuoruutta kuin yhtä euroa kysyttäessä.
Samoin pyydettäessä lähettämään sanomalehdet postitse joudutaan käyttämään suurempaa epäsuoruutta kuin pyydettäessä ojentamaan ne. (Thomas 1995: 130.)
Goffmanin (1967) teoria vapaista ja ei-vapaista hyödykkeistä (free and non-free goods) tarjoaa käyttökelpoiset puitteet keskustelulle imposition koosta. Vapaat hyödykkeet tarkoittavat asioita, joita voi käyttää kuka tahansa pyytämättä lupaa tietyssä tilanteessa. Tällainen on esimerkiksi suola ravintolassa. Vapaan hyödykkeen pyytäminen vaatii minimaalista epäsuoruutta.
Yleisesti ottaen se, mitä henkilö pitää vapaana hyödykkeenä tai palveluna, vaihtelee riippuen suhteesta ja tilanteesta, jossa vuorovaikutus tapahtuu. Omassa perheessä tai kotona useimmat asiat ovat vapaita hyödykkeitä toisin kuin tuntemattomien ihmisten kotona.
Lakoff (1974: 24) on todennut, että vapaat ja ei-vapaat hyödykkeet eivät välttämättä ole materiaalisia, vaan ne voivat olla myös tietoja. On selvää, että joitakin aiheita voidaan kysyä vapaasti ja toiset taas ovat tabuja, joita ei pidä kysyä. Se mitä pidetään "vapaasti saatavilla"
vaihtelee tilanteen mukaan. Esimerkiksi monien suomalaisten mielestä on tungettelevaa kysyä tuntemattomalta ihmiseltä hänen tulojaan, poliittista kantaansa tai siviilisäätyään, kun taas joissakin muissa maissa tällaisista asioista voi keskustella vapaasti.
Oikeudet ja velvollisuudet. Oikeuksien ja velvollisuuksien avulla voidaan selittää tilannetta, jossa pyyntö suoritetaan minimaalisella epäsuoruudella, vaikka sen impositio on suuri (Thomas 1995:
131). Esimerkiksi työnantaja voi pyytää työntekijää tekemään raskaan tehtävän uudestaan, jos alainen on tehnyt sen väärin ensimmäisellä kerralla. Tällöin hän voi sanoa työntekijälle: Tee se uudestaan! Toisessa tilanteessa työnantaja pyytää työntekijää tekemään raskaan tehtävän viikonloppuna, sillä tehtävä on kiireellinen. Tällöin hän saattaa sanoa: Olen pahoillani, että joudun pyytämään sinua työskentelemään viikonloppuna, mutta se on todella tärkeää meille. Viitsisitkö hoitaa sen? Se olisi iso apu!
Näissä kahdessa tapauksessa kaikki muuttujat eli valta, sosiaalinen etäisyys ja impositio
Poliisi voi saada kansalaisen siirtämään väärässä paikassa olevan auton yksinkertaisesti sanomalla:
Siirrä autosi! Hänen olisi kuitenkin käytettävä paljon epäsuorempaa strategiaa virkansa ulkopuolella. Tärkeää on siis se, onko puhujalla oikeus tehdä pyyntö ja onko kuulijalla velvollisuus toteuttaa tätä pyyntöä (Thomas 1995: 131.)
Sosiaalisten muuttujien neuvottelu. Edellä esitellyt sosiaaliset muuttujat eivät ole staattisia ja ennalta määrättyjä. Usein valta, oikeudet ja velvollisuudet ovat suhteellisia argumentteja. Ihmiset voivat yrittää muuttaa toisen henkilön käsitystä näistä asioista käyttämällä kieltä. Seuraava esimerkki havainnollistaa asiaa (Thomas 1995: 131–132):
A on menossa juhlaan. B on hänen huonekaverinsa.
A. Muistaakseni sul on yksi pikku musta mekko B. Joo.
A. Veit sen varmaan jo varastoon viime kerralla, kun siivosit vaatekaappisi?
B. Kyllä
A. Et varmaan enää käytä sitä kovin usein?
B. En oikeestaan
A. Saanko mä lainata sitä. Se sopisi juhlan teemaan.
Esimerkistä havaitaan, että puhuja systemaattisesti pienentää huonekaverinsa mekon arvoa askel askelelta. Lopuksi hän toteaa, että hänen huonekaverinsa ei enää käytä sitä. Puhujan varsinainen pyyntö on itse asiassa melko suora: Saanko mä lainata sitä? Tässsä vaiheessa hän on jo onnistuneesti pienentänyt impositiota siinä määrin, että vain vähän epäsuoruutta tarvitaan. (Thomas 1995: 131–132.)
On muistettava, että tilanteiden hahmottaminen vaihtelee yksilöittäin ja kulttuureittain. Tässä tutkielmassa käsittelen syntyperäisten suomalaisten ja kiinalaisten suomen oppijoiden pyyntöjen kielellisiä tuotoksia. Näin ollen tällaiset sosiaaliset taustamuuttujat on myös syytä ottaa huomioon.
Tavoitteena on selvittää, arvioivatko syntyperäiset suomalaiset ja kiinalaiset kielenoppijat keskustelun osapuolten valtasuhdetta ja etäisyyttä eri tavoin ja miten nämä seikat vaikuttavat pyyntöjen kielellisiin muotoihin. Mikäli erot ovat merkittäviä, ne on syytä ottaa huomioon suomen kielen oppimisessa ja opetuksessa.