Nyt haluan tehdä vallankumouksen omassa elämässäni, vallanku-mouksen, jota jo pitkään olen kaivannut. Elämääni tähän asti hal-linneen tahdonheikkouden sijaan haluan asettaa tahdonvoiman, jotta voin sen avulla löytää kaipaamani sielun harmonian, jonka voin tavoittaa pelkällä tietoisuudella siitä, että elämäni tosiasi-assa on ollut pyrkimystä ideaalia kohti. Vaikka elämäni tällöinkin täyttyisi surusta ja huolesta, rakentuisi onneni ja harmoniani siitä tietoisuudesta, että olen tehnyt voitavani, ja silloin elämäni olisi rikasta ja kaunista verrattuna siihen, miten tähän asti olen elänyt.9 Anna Forsström vietti kolmantena maaliskuuta 1918 kah-dettakymmenettäseitsemättä syntymäpäiväänsä erikoisissa olo-suhteissa – keskellä kaupungissa toista kuukautta jatkunutta vallankumousta, kapinaa.10 Puoliltaöin, kun vuorokausi kääntyi syntymäpäivän puolelle, hän aloitti päiväkirjan, johon hän kir-jasi edellä olevan lupauksen omasta henkilökohtaisesta vallanku-mouksestaan. Syntymäpäivän tunnelmiin vaikutti tieto siitä, että hänen oli samana päivänä pitänyt hyvästellä rakkaansa, joka oli päättänyt lähteä maan alle: tämän usko vallankumouksen onnis-tumiseen oli jo täysin menetetty.11
Päälähteenä artikkelissa on käytetty Kansallisarkistossa K. H.
Wiikin arkiston osana säilytettävää Anna Forsströmin päiväkirjaa sekä vankeusaikana Katajanokalla kirjoitettua muistiinpanovih-koa ja kirjeitä. Aineisto alkaa maaliskuun alusta (5.3.), jonne on päivätty myös kaksi päiväkirjavihon välistä löytynyttä
(kirjekon-9 Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 5.3.1(kirjekon-918. Anna Forsströms dagbok 5 mars 1918–. Anna Wiikin arkisto: asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA. Alleviivaus alkuperäinen. Kaikki käännökset tekijän.
10 Forsström käyttää tapahtumista poikkeuksetta sanaa revolution, vallan-kumous.
11 Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 5.3.1918. Anna Wiikin arkisto:
asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
Anna Forsström vuonna 1919. Kuva: Työväen Arkisto.
61
septia tai lähettämätöntä) kirjettä. Ne on osoitettu pois lähtevälle rakastetulle.12 Päiväkirjan aloittaminen juuri tällöin on todennä-köisesti liittynyt tarpeeseen käydä läpi sekä rakkaussuhteeseen että kriisiaikaan liittyneitä vaikeita tunteita, kuten epävarmuutta ja pelkoa. Päiväkirjan alkuvaiheessa korostuu rakastuneen nuo-ren ihmisen pohdiskelu sekä pelko toisen turvallisuudesta. Fors-ström kertoi, miten huolen tunne alkoi muuttua ruumiillisiksi väristyksiksi ja huimaukseksi, eikä arkistotyöstä tullut mitään.
Hän yritti luottaa ja uskoa, mutta päätyi jatkuvasti epäilemään.13 Tunnelmat muuttuivat, kun rakastettu olikin kaupungissa: huoli tämän turvallisuudesta vain kasvoi, ja tämän lisäksi oli kestettävä tunteet omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei pystynyt käyttäyty-mään luonnollisesti ihastuksensa seurassa.14
Käytetty päivä- ja muistikirjamateriaali jakautuu kolmeen aikakauteen: reilun kuukauden mittaiseen ajanjaksoon ennen Helsingin valtausta, punaisten häviön jälkeiseen todellisuuteen ja toukokuun loppupuolelta alkaneeseen puolen vuoden vanki-lassaolovaiheeseen, josta tosin on vähemmän varsinaisia päivä-kirjamerkintöjä. Niitä täydentävät kuitenkin äidille vankilassa kirjoitetut kirjeet. Artikkeli perustuu lähes yksinomaan arkisto-lähteisiin.
12 Päiväkirjan välissä olevat kirjeet, päivätty 5.3.1918 ja 7.3.1918. Henkilön nimestä ei tämän artikkelin kirjoittajalla ole tietoa. On mahdollista, että kyseessä on Forsströmin tuleva aviomies K. H. Wiik. Tämä kylläkin maini-taan päiväkirjassa toisaalla muutamia kertoja neutraalissa sävyssä muun muassa kertoen tämän piiloutumisesta Helsingin valtauksen jälkeen. Vaikka Wiik oli vastustanut vallankumousta, hän oli kuitenkin ollut mukana punaisessa hallinnossa, ja vankeusrangaistus näytti siis todennäköiseltä:
”Karl Wiik har själv stängt in sig någonstädes här i staden tills den värsta villervallan är över”. Ks. Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 5.5.1918.
Anna Wiikin arkisto: asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
13 Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 7.8.1918. Anna Wiikin arkisto:
asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
14 Anna Forsströmin päiväkirjamerkinnät 8.3.1918, 9.3.1918, 18.3.1918. Anna Wiikin arkisto: asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
Forsströmin keväällä 1918 ennen vankeusaikaa tekemistä päi-vämerkinnöistä on löydettävissä kolme merkittävää läpi tekstin kulkevaa aihetta. Yksi, etenkin alkuvaiheessa korostuva teema on kaupungista pakenemista tuloksetta yrittäneen rakastetun kai-puu. Toinen tärkeä teema on oma henkinen ja fyysinen tila: toi-saalta väsymys ja sairaalloisuus, toitoi-saalta voimakas tarve itsensä kehittämiseen ja voimavarojen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen. Teemaan liittyy myös erilaisten psykofyysisten tunteiden kuvaus sekä pelkojen ja huolien näkyminen fyysisinä oireina. Kolmas, artikkelin kysymyksenasettelun kannalta kiin-nostavin aihepiiri on työväenliikkeen ja sen kannattajien sekä etenkin vallankumouksen kulun arvioiminen sekä henkilökoh-tainen asemoituminen siinä. Tämä näkökulma korostuu eten-kin häviön jälkeen. Päiväkirjan pito on paitsi henkilökohtaisten tunteiden analyysiä myös sosiaalista toimintaa – kirjoittaja kom-munikoi ympäröivän maailman ja aikakauden kanssa yrittäen parhaansa mukaan jäsentää niitä ymmärrettävimmiksi.15 Tämä näkyy voimakkaasti Forsströmin murrosaikana pitämässä päivä-kirjassa, jossa oleellisena juonteena on oman ystäväpiirin ja viite-ryhmän tilanteen läpikäyminen ja oman aseman arviointi.
Kun Forsström aloitti päiväkirjanpidon maaliskuun alussa, näytti vallankumouksen onnellinen loppu hänen näkökulmas-taan jo mahdottomalta. Tekstiä leimaa toivo pahimman tuhon ja verilöylyn välttämisestä sekä suru edessä häämöttävästä työläis-joukkojen odotusten romahtamisesta. Itsensä Forsström asemoi välimaastoon. Hän piti itseään automaattisesti työväenliikkeen jäsenenä ja kannattajana, mutta vallankumouksesta hän ei ollut niinkään varma. Kun se kuitenkin oli syttynyt, hän piti velvolli-suutenaan olla tavalla tai toisella mukana: hän mainitsee muun muassa moneen kertaan sanat velvollisuus ja solidaarisuus.
Asiat, jotka äkkiseltään näyttävät puhtaasti poliittisilta, ovat usein paljon muutakin, ensi sijassa sosiaalisia ja yhteisöllisiä.
Työläiseksi itsensä mieltäneillä ”arkipäivän poliittisuus” on ollut esimerkiksi tietyissä kaupoissa käymistä tai työväenlehtien tilaa-mista sekä oman viiteryhmän puhetavan omaksutilaa-mista suhteessa
15 Ks. esim. Norkola 1996; Vatka 2005, 247; Lejeune 2009, 330.
63
yhteiskunnan muihin ryhmiin.16 Sosiaalisuus ja ryhmäpaine voi-mistuvat kriisitilanteissa, kun turvaa haetaan omien joukosta;
tällöin myös samanmielisyys ja yhteinen vihollinen näyttäytyvät entistä tärkeämpinä.
Punaisten sotaonnen näyttäessä heikolta Forsström pohti laa-jasti työväenliikkeen aktiivien ja työväestön suhdetta vallanku-moukseen. Hän kirjoitti, että ainakin suuret massat olivat olleet alussa optimistisia ja uskoneet, että unelma sosialistisesta yhteis-kunnasta oli nyt vihdoin toteutumassa. Monet olivat silti kannat-taneet olojen muuttamista ensisijaisesti politiikan ja reformien kautta peläten, että vallankumouksen hinta olisi liian suuri työ-väenliikkeen maksettavaksi. Kun vallankumous oli alkanut, myös epäilijöistä suurin osa koki välttämättömäksi mennä mukaan, vaikka se monille olikin vaikea ja katkerakin välttämättömys (”en hård och bister nödvändighet”). Itse taistelu oli aluksi näyttä-nyt selkeältä: aseet ratkaisisivat, kumpi osapuoli pääsisi voitolle.
Monimutkaiseksi Forsström sanoi asian muuttuneen viimeis-tään silloin, kun ruotsalaiset olivat sekaantuneet Suomen asioi-hin. Saksalaiset olivat astetta pelottavampi osapuoli – olivatko he tulossa kukistamaan vallankumouksen, ja kokisiko Suomi tämän myötä Viron kohtalon? Jos näin tapahtuisi, vastarinta tietäisi vain turhaa verenvuodatusta, Forsström pohti.17
Venäjän vallankumouksen vuosipäivänä Forsström muisteli, miten kummallinen vuosi olikaan takana: täynnä suurta riemua, mutta pääosin kuitenkin huolta ja tuskaa. Hän epäili, että sama ristiriitainen tilanne tulisi jatkumaan vielä vuosia. Forsström tunsi roolinsa suurten historiallisten tapahtumien kokijana ja näkijänä etuoikeutetuksi, mutta raskaaksi:
Meidät, jotka elämme nyt, on kutsuttu todistamaan ja kokemaan uuden ajan synty (…). Jos katsoo asiaa ainoastaan laajasti histo-riallisessa valossa, katsoo sen merkitystä ihmisyyden kehitykselle, vavahduttaa sydäntä se suurenmoinen näytelmä, jota ajallamme
16 Keskinen 2011, 10.
17 Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 10.3.1918. Anna Wiikin arkisto:
asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
on onni todistaa. Mutta historiallinen valaistus on kylmä, ja sen, joka tuntee vahvasti jokaisen kärsivän ihmisen tuskan, täytyy myös tuntea sydämensä puristuvan surusta kaiken tilanteen syn-nyttämän kauhun, hädän, vihan ja kärsimyksen keskellä.18 Suuria, osin ristiriitaisia tunteita herätti myös punaisten hau-tajaiskulkue, jota Forsström kuvasi päiväkirjassaan 24. maalis-kuuta. Riipaiseva näky oli hänelle myös kaunis juhlahetki kaiken kauheuden ja henkilökohtaisen pessimismin keskellä. Forsström arveli suurten joukkojen edelleen kokevan, että nämä vainajat olivat taistelleet suurten tavoitteiden ja ideaalien puolesta. Fors-ström liikuttui hautajaissaatossa soitetun marseljeesin ylisuku-polvisuudesta, sävelistä, jotka ajasta toiseen olivat kutsuneet ihmisiä taisteluun sortoa vastaan.19
Maaliskuun puolenvälin tienoilla Forsström kirjoitti, ettei hänestä ollut varsinaista käytännöllistä hyötyä vallankumouk-selle, pitkälti siksi, ettei hän ollut koskaan toiminut puolueen pii-rissä. Häntä kuitenkin houkutteli humanitaarinen työ ja kärsivien tuskien lievittäminen sairaanhoitajan ominaisuudessa, mutta haaveen tiellä oli oman terveydentilan heikkous.20 Hän pohti myös kansannousussa tarvittavia psyykkisiä ominaisuuksia.
Todellisessa vallankumouksellisessa tuli olla myös ”aimo annos fanaatikkoa”, ja pystyäkseen toimimaan oli pidettävä päämäärä kirkkaana mielessä. Forsström erotti toisistaan tämän
ominai-18 Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 12.3.19ominai-18 Anna Wiikin arkisto:
asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
19 Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 24.3.1918. Anna Wiikin arkisto:
asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
20 Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 13.3.1918. Anna Wiikin arkisto:
asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA. Forsström sairasti lääkäritodistuksen mukaan tautia nimeltään ”diabetes insipidus”, vesitystauti. Aineistossa mainitaan kuitenkin useita kertoja nimitys
”sockersjuka”, sokeritauti. Ei ole täyttä varmuutta siitä, sairastiko Forsström siis sokeritautia (diabetes mellitus) vai vesitystautia. Joka tapauksessa tila vaikutti hänen yleisvointiinsa arjessa ja etenkin vankeusaikana. Läkarintyg, 18.9.1918 Laimi Leidenius. Forsström Anna Elisabeth. VRYO 24040.
Valtiorikosylioikeuden ja valtiorikosoikeuksien arkisto, KA.
65
suuden omaavat ”toiminnan miehet” ja ”filosofit”, jotka alati vil-kuilivat sivuilleen menettäen näin kovassa paikassa toimintaky-kynsä.21 Epäilemättä Forsström luki itsensä jälkimmäisiin.
Lopulta Forsström kuitenkin tempautui Helsingin punaiseen hallintoon, kun hänet tietämättään nimitettiin punaisten ruot-sinkielisen kansakoulujohtokunnan jäseneksi. Tässä, kuten itse vallankumousasiassakin, toistuu velvollisuudentunto: Forsström ei halunnut tuottaa pettymystä omalle viiteryhmälleen, vaikkei ollutkaan antanut suostumustaan valinnalle. Vakinaisten opetta-jien ollessa lakossa punaisten oli vaikea saada kouluja käyntiin, ja opettajapulan vallitessa myös Forsström päätyi joiksikin päiviksi antamaan opetusta Ratakadun kansakoululle (ruotsinkielinen kansakoulu, niin kutsuttu Cygnaeuskoulu).22 Kansakoulujohto-kunnan jäsenyys keskeytti Forsströmin suunnitelmat lepuuttaa heikkoa ruumistaan ja väsyneitä hermojaan. Koulunkäynnin järjestämiseen liittyneet vaikeudet vakinaisten opettajien lakkoi-neen ja propagandoilakkoi-neen tuntuivat tiivistävän koko vallanku-mouksen toivottomuuden. Itse opetustyö sujui kokeneelta puhu-jalta kuitenkin hyvin.23
Koko huhtikuuta leimasi saksalaisten tulon pelko ja odotus, huhujen, selitysten ja todellisuuden ristiaallokko. Forsström oli melko hyvin selvillä punaisten tukalasta tilanteesta, mutta ker-toi suurten joukkojen yhä uskovan selityksiä, joiden mukaan saksalaisten tulo oli vain provokaatiota. Punakaartin vartiomie-het suorittivat velvollisuuttaan kaupungin kaduilla yhä hyvässä uskossa vallankumouksen voitosta. Forsström toivoi hartaasti, ettei kaupungissa ryhdyttäisi vastarintaan saksalaisia vastaan.24
21 Anna Forsströmin päiväkirjamerkintä 11.3.1918. Anna Wiikin arkisto:
asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
22 Forsström Anna Elisabeth. VRYO 24040. Valtiorikosylioikeuden ja valtio-rikosoikeuksien arkisto, KA.
23 Anna Forsströmin päiväkirjamerkinnät 4.5.1918 ja 5.5.1918. Anna Wiikin arkisto: asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
24 Anna Forsströmin päiväkirjamerkinnät 8.4.1918, 9.4.1918 ja 10.4.1918.
Anna Wiikin arkisto: asiakirjoja 1918–1923. K. H. Wiikin kokoelma, kansio 40, KA.
Marraskuun 11. päivänä hän kirjoitti kaupungin tunnelman (”fysionomi”) muuttuneen; oli saksalaisten julistuksia, lentoko-neita, laivojen signaaleja. Forsströmin mukaan porvareiden oli vaikea pysyä nahoissaan. Hän kuitenkin epäili kaupunkilais-ten nukkuvan seuraavan yönsä hyvin – lukuun ottamatta ehkä innosta ja vapauttajan odotuksesta vapisevia porvarisrouvia. Kol-men ja puolen vuoden aikana kaupunkilaiset olivat tottuneet aja-tukseen sodan vaaroista, eivätkä erilaiset uhkakuvat vaikuttaneet enää samalla tavoin kuin aikanaan tieto maailmansodan syttymi-sestä. Forsströmkin kuvailee olotilaansa yllättävän rauhalliseksi, vaikka päiväkirjan kirjoittamista säestivätkin välillä laukausten äänet. Hän näki myös tragiikan keskellä komiikkaa; hän kertoo pitkästä karavaanista, joka oli lähtenyt itään tarkoituksenaan pelastaa oma nahkansa. Tilanne pakotti pohtimaan myös omien toimiensa mahdollisia seurauksia; Notisbladetin kansakouluun liittyvien kirjoitusten Forsström ei uskonut olevan ”kuoleman-synti”, ja hän piti hieman huvittavana ajatusta, että hänet tuomit-taisiin siitä, että he olivat muutaman viikon ajan ”leikkineet kan-sakoulujohtokuntaa” – ainakaan se ei ollut niin vaarallista, että sen vuoksi kannattaisi paeta Venäjälle.25