seutujen historiaan
Yksi historiantutkijoiden haasteista on nostaa historian lehdille uusia toimijoita, joita uusi aika osaa tunnistaa. Niin kutsutut
’uudet historiat’ muokkasivat kuvaa menneisyydestä tuomalla esiin muun muassa rahvaan ja naisten näkökulmaa historian tapahtumiin. Tutkimuskohteet valtavirran ulkopuolelta ovat toi-mineet innoituksen lähteenä myös Maria Lähteenmäelle, jonka tarkastelemat aihepiirit vaihtelevat varhaisista naispoliitikoista rajaseutujen sosiaalihistoriaan tai pohjoisiin alueisiin.
Nostamalla jotakin marginaaliin jäänyttä tutkimuksen kes-kiöön historioitsija voi tuoda näkyviin myös oman aikansa ole-tuksia. Samalla tavoin tieteiden historia voi antaa näköaloja tut-kimuksen nykykäytäntöihin. Lähteenmäki toteaa historioitsija, poliitikko Väinö Voionmaasta kirjoittaessaan tarkastelevansa yksittäisen ihmisen kautta tieteen ja politiikan suhdetta. Kohde-henkilön työn ja elämän tarkastelu osoittaa sadan vuoden takaa, kuinka aika on muovannut esimerkiksi tutkijoiden suhtautu-mista yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.1
Yleistajuisissa esityksissä tieteentekijöistä pidetään usein yllä mielikuvaa yksinäisissä kammioissa puurtamisesta, vaikka tut-kijat itse tietävät käsityksen harhaanjohtavaksi. Uusissa biografi-sissa tutkimukbiografi-sissa ihmiselämän eri ulottuvuudet onkin haluttu nähdä vahvemmin yhteen kietoutuneina. Kiinnostuksen koh-teeksi on myös tieteiden historiassa noussut se moniulotteinen kokonaisuus, jonka päivittäinen arki ja työn käytännöt yhdessä
1 Lähteenmäki 2014.
muodostavat. Näin kohteeksi nousee vuorovaikutus, jonka puit-teissa tutkija toimii ja ikään kuin luo itsensä.2
Sivuan kirjoituksessani eräitä teemoja tieteen kulttuurihistori-assa – aihepiirissä, johon sain aikanaan Lähteenmäen johtaman tutkimusprojektin väitöskirjatutkijana tutustua. Tapaukset edus-tavat ajanjaksoa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun. Kysyn, kuinka tieteen kronikoista sivuun jääneitä toimijoita kuten naisia, taval-lisia ihmisiä tai syrjä- tai rajaseutuja voitaisiin nostaa näkyviin; ei vain tiedon passiivisina vastaanottajina, vaan osallisina sen tuot-tamiseen. Keskustelua ovat ulkomailla innoittaneet sellaiset ajan-kohtaiset aiheet kuten joukkoistaminen ja kansalaistiede.3 Histo-ria osoittaa, ettei tiedettä ole koskaan tehty tyhjiössä. Se koskettaa tutkijoiden lähipiiriä ja toisaalta siitä on tullut osa laajojen ihmis-ryhmien arkea. Esimerkit tässä ovat luonnosmaisia, mutta niitä yhdistää kytkös erääseen Lähteenmäen erityisaloista: pohjoisten alueiden asemaan Suomen historiassa.
”Harrastuksesta tiedettä kohtaan” – tutkija ja lähipiiri
Naisten nousu akateemisen tutkimuksen sfääriin alkoi Suomessa vakiintua vasta 1870–1880-luvulla, kun yliopisto-opinnot ja tutkinnot tulivat mahdollisiksi. Tekla Hultinin kaltaiset edellä-kävijät rikkoivat sukupuolirajoja niin tieteen kuin politiikankin saralla, mutta mahdollisuus akateemiseen uraan avautui naisille vasta 1900-luvun alkupuolella. Poikkeuksellisia sankarinaisia on tavattu kaikkina aikoina; mutta monet muutkin valokeilan ulkopuolella ovat myötävaikuttaneet tieteen pyrintöihin. Histo-riantutkijat ovatkin halunneet laajentaa näkökulmaa yksittäisen ihmisen aivotyöstä kohti sosiaalisia miljöitä. Yksi näistä on suku- ja perhepiiri, jonka merkitystä ei etenkään varhaisempina aikoina pidä vähätellä. Puhuttaessa tieteellisistä kotitalouksista kysymys ei ole niinkään sukupolvissa periytyvistä urastrategioista, vaan
2 Yleisesitys biografiasta tieteenhistoriassa esim. Kragh 2015.
3 Vetter 2011.
25
paikoista, joissa tietoa tuotetaan – toisin sanoen perhepiirin sisäi-sestä järjestäytymisisäi-sestä, joka luo puitteet tutkijan päivittäiselle työlle.4
Valitettavasti eletty arki tallentuu harmillisen harvoin lähde-aineistoihin. Perheen sisäinen kirjeenvaihto voi kuitenkin tarjota kurkistusaukon tutkijan elämään. Esimerkiksi 1800-luvun luon-nontutkijoiden elämään kuuluivat laajat havainto- ja keruuretket, jotka saattoivat kestää kuukausia, kesän yli tai jopa vuosia. Tällai-sissa oloissa syntyivät muun muassa perhekirjeet, joita Keisaril-lisen Aleksanterin Yliopiston myöhempi eläintieteen professori John (Johan Reinhold) Sahlberg (1845–1920) kirjoitti kotiin tut-kimusretkillään Lapissa, Kuolassa ja Venäjän Karjalassa.
Tieteellisten keruuretkien lukeutuminen tieteellisen uran rea-liteetteihin oli selviö hyönteistutkija John Sahlbergille, jonka iso-isä Carl Reinhold Sahlberg (1774–1860) ja iso-isä Reinhold Ferdi-nand Sahlberg (1811–1874) olivat niin ikään entomologeja. Isä – tunnettu maailmanympärimatkastaan – oli tarjonnut suoran esikuvan Johnin nuoruuden haaveille tutkimusmatkoista Brasi-liassa tai Itä-Siperiassa. Johnin retket suuntautuivat pohjoiselle Barentsin alueelle, joka oli luonnontieteellisesti erittäin kiinnos-tava. Yhtä kaikki, tieteenalan vaatimukset oli otettava huomioon suunniteltaessa avioitumista.
Sahlbergin kohdalla morsiamen Mimmi (Augusta Teresia Vilhelmina) Werwingin (1845–1925) kiinnostus kasvitiedettä kohtaan ennusti hyvää. Kihlauksen aikana toiveissa oli sen laa-jeneminen hyönteistieteeseen, josta tulisi Sahlbergin elämänteh-tävä. Kesästä 1869, jonka nuori mies kierteli Aunuksen ja Vienan Karjalassa, muodostui koeaika, jonka aikana morsian keräili sul-hasen pyynnöstä heinäsirkkoja tämän suurta Cicaria-tutkimusta
4 Hakosalo 2014; Bergwik 2010; Opitz & Bergvik & Van Tiggelen 2016. Usein puheena ovat sellaiset työparit kuten aikansa läpimurroista vastanneet täh-titieteilijä William Herschel ja sisarensa Caroline. Suomessa esimerkkinä naisten ammatillisista mahdollisuuksista tai sisarusparin ”rinnakkaisista”
elämistä Hakosalo 2014 ja 2015. ”Näkymättömistä” tiedenaisista Suomessa kertoo laajemmin Naistutkimusverkoston kokoama verkkopalvelu Tiede-naisia (http://www.helsinki.fi/akka-info/tiedenaiset/).
varten. Tulevan yhteiselämän ihanne heijastuu myös kirjeissä, joita sulhanen kirjoitti matkan varrelta.
Petroskoissa Sahlberg viipyi apteekkari Güntherin luona, joka innokkaana luonnontutkijana avusti Valkoisen meren ja Kuolan suuntaan matkanneita suomalaisia tutkimusretkeilijöitä. Kirjees-sään Mimmille John kertoi sattumuksesta, joka silloisen tilan-teen valossa näyttäytyi merkityksellisenä. Eräänä päivänä rouva Günther oli kiiruhtanut miesten luokse ”ilosta säteilevin silmin”.
Vaimo oli ojentanut miehelleen lasipurkin, johon oli tämän poissa ollessa vanginnut kiintoisan hyönteisyksilön, jollaista ei vielä koskaan ollut tavattu yhtä pohjoisessa. Sahlberg kuvailee,
”kuinka iloiseksi mies tuli siitä”.5
Kirjeen taustalla vaikutti oikeastaan tietoisuus siitä, kuinka vaikeaksi Mimmi oli kokenut tehtävän ”sulkea hyönteiset purk-keihin ja riistää niiltä vapaus ja elämä”. Sen, että morsian hänen pyynnöstään pakottautui näin tekemään, John kertoi herättä-neen hellää huolta, jonka johdosta hän oli ollut ”kahden vaiheilla kirjoittaisinko ja pyytäisin sinua lakkaamaan sitä tekemästä vai sallisinko sinun edelleen auttaa minua”. Güntherien ilo muistutti asian välttämättömyydestä: ”Kuitenkin käsitin, että olisi mahdo-tonta pitää sinua vieraana minun elämäntehtävälleni”.6
Petroskoissa koettu idylli oli eräänlainen kirjallisin keinoin luotu tableau vivant, pysäytyskuva, joka 1800-luvun estetiikassa tiivisti jotain erityisen oleellista. John Sahlberg samaisti Mim-min kokemukset lapsenomaisiin tunteisiin, jotka muisti omilta varhaisvuosiltaan. Epäröinti, jonka luontokappaleiden ”murhaa-minen ja tuhoa”murhaa-minen minussa aiheutti”, oli kuitenkin haihtunut ymmärrykseen, että ”harrastuksesta tiedettä kohtaan” noista tun-teista täytyi luopua. Idylliin John heijasti omat toiveensa voida jakaa tutkimuksen riemu puolison kanssa: ”Ajattelin silloin: pitäi-sikö minun estää sinua vastaisuudesta aiheuttamasta minulle samantapaista iloa?”7
5 Lainaukset Saalas 1952, s. 31.
6 ibid.
7 ibid.
27
Sahlbergin pohdinnat heijastelevat näkymätöntä mutta tärkeää roolia, jota perhe oletettavasti usein näytteli 1800-luvun tiede-miesten arjessa. Petroskoissa ilmestynyt Gryllus migratorius -hei-näsirkka – ”sama, joka Mooseksen aikana hävitti Egyptin laihon”
– muistutti Sahlbergia tutkimuksen ilosta sekä mahdollisuudesta jakaa tuo intressi lähipiirin kanssa. Sahlberg tunnetaan osuu-destaan moniin aikakauden suuriin pohjoisiin tutkimusretkiin, kuten A. E. Nordenskiöldin vuoden 1873 Jenisein retkikuntaan ja Suomessa vuonna 1884 toimeenpantuun ’Suureen Kuolan ret-keen’. Monet retkistään hän teki tosiasiassa puolisonsa ja lastensa seurassa.
Perhepiirin merkitys tieteen historiassa voidaan siis nähdä eräänlaisena toiminnallisena yksikkönä, jossa työ saa tukensa ja merkityksenä. Valokuvat sadan vuoden takaa ovat usein per-hepotretteja tai esittävät seurueita, joissa vietetään vapaa-aikaa tai testataan havaintolaitteita ulkosalla. Perheen luontoretket tai arkirutiinit havaintoasemien ja laboratorioiden yhteyteen sijoite-tuissa virkakodeissa jäivät (usein jo kuvateknisistä syistä) näihin tallentumatta. Sahlbergien tapauksessa on säilynyt kuitenkin hur-maava valokuva, jossa nuori pari poseeraa vuonna 1873 retkiva-rusteissa häämatkansa alla. Määränpäässä Kuusamossa tarkoitus oli luonnollisesti tehdä samalla tieteellisiä tutkimuksia.8
Toisen esimerkin professorin puolisosta havainnoijan roolissa antaa Alma Lemström (os. Mechelin), joka myös retkeili mie-hensä fysiikan professori Selim Lemströmin (1838–1906) kanssa suuriruhtinaskunnan pohjoisosissa. Vuonna 1882–1884 Lem-ström matkusti Sodankylään ja Inariin johtamaan retkikuntaa, jonka päätarkoitus oli suorittaa mittauksia niin kutsutun ensim-mäisen Kansainvälisen Polaarivuoden ohjelman mukaan. Retkue majoittautui apulaisineen paikallisissa säätyläiskodeissa. Profes-sorin kanssa asui perhe eli Alma ja pieni tytär Sigrid, joka valo-kuvissa hymyilee poron vetämässä ahkiossa.9
8 Kuvalähde http://www.helsinki.fi/akka-info/tiedenaiset/nakym.html.
9 Suomalaisesta tutkimusretkestä Sodankylään ja Kultalaan 1885. Kuvalähde Tutkijoiden Lappi (Oulun kirjaston verkkoresurssi, http://www.kirjasto.
oulu.fi/lapinkuvat/polaari/21 (katsottu 20.2.2017).
Mimmi ja John Sahlberg lähdössä yhdistetylle hää- ja tutkimusmatkalle Kuusamoon vuonna 1873. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
29
Alma Lemströmillä näyttää olleen retkellä varsin tärkeä rooli.
Nuoret retkikunnan jäsenet totesivat jo menomatkan aikana olleensa hänelle ”sitä paitse suuressa kiitolisuuden velassa siitä alttiiksiantavaisesta emäntätoimesta, jota hänen niin usein mat-kalla oli täytynyt osoittaa.” Hän auttoi huollossa ja muonituk-sessa sekä järjesti Sodankylässä seurueen ajankuluksi tanssillisia
”baaleja”.10 Toimet eivät rajoittuneet emännöintiin, vaan Alma osallistui myös itse havaintojen tekoon. Havaintolaitteista päivin öin tehtävät rekisteröinnit olivat uuvuttavia suurellekin ryhmälle.
Matkakertomuksen mukaan Alma osallistui niihin tasaveroisena:
Suuri apu oli sillä varsinaisten havaintojen tekemisessä professori Lemströmin rouvasta, joka niihin otti osaa niin kuin muutkin havainnontekijät.11